Karkkipäivä-blogi täyttää tänä keväänä 17 vuotta. ”Blogit ovat kuolleet”, sanotaan. Suuri osa 2000-luvun isoista blogeista onkin hiljentynyt – mutta ei Karkkipäivä. 👊

Ilahduin melkein kyyneliin, kun katsoin vuoden ensimmäisen kuukauden kävijämäärät Google Analytics -tilastosta. Karkkipäivä-blogissa kävi tammikuun aikana 81 736 uniikkia kävijää.
Blogissani on viimeksi ollut näin paljon kuukausi-kävijöitä 10 vuotta sitten – tammikuussa 2016.

Olen niin iloinen, että Karkkipäivä elää ja voi hyvin. ❤️
Minua on vaikuttajana kyseenalaistettu, kun olen jäänyt kirjoittamaan blogia aikana, jolloin vaikuttaja-alan kaupallinen merkittävyys on siirtynyt lähes yksinomaan somen puolelle. Pitkien artikkelien kirjoittaminen ja resurssien laittaminen tämän kaltaiseen sisältöön ei ole ikään kuin kaupallisesti järkevää. (Ainakaan yhtä järkevää, kuin koukuttavien somevideoiden tekeminen.) Minä kuitenkin rakastan kirjoittamista, perehtymistä, ja hidasta sisältöä. En ole vauhdikkaiden viraalivideoiden tekijä.

Vaikka sisällöntuotanto on myös työtäni, haluan tehdä sitä tavalla, jonka koen itselleni merkitykselliseksi. Kirjoittaminen ja pitkät postaukset ovat sitä. Kaupallisuus ei voi ohjata sitä, millainen 'vaikuttaja' olen (en edelleenkään pidä tästä termistä). Oma arvopohjani ja se, mikä antaa minulle, määrittää tapani tehdä tätä hommaa.
Olen äärettömän kiitollinen, että yleisöni on vuodesta toiseen osoittanut, että tällaiselle sisällölle todella on yhä "tilausta".
Blogin olemassaolo riippuu kirjoittajastaan. Mutta tarvitaan myös yleisö, joka pitää sisällöt hengissä ja sivuston aktiivisena lukemalla, kommentoimalla ja keskustelemalla. Blogi on kirjoittajansa ja yleisönsä yhteissumma. Keskustelu ja aktiivinen kommentointi on Karkkipäivä-blogissa aina ollut yhtä tärkeässä roolissa kuin itse artikkelit.
Välitän yleisölleni suuren, lämpimän kiitoksen, kun yhä teette Karkkipäivästä Karkkipäivän mun kanssa. Olette ihan parhaita. ❤️

Uskallan siis väittää TikTokin, Tuben ja IG-kelojen valtavan suosion keskellä, että blogit eivät todellakaan ole kuolleet. Blogien kirjoittajat voivat muuttua ja siirtyä tekemään jotain muuta, mutta blogien kaltaiselle hitaalle medialle on edelleen kysyntää - kun blogeja vain kirjoitetaan ja ylläpidetään.
Näen, että "blogien kuolema" ei johdu yksinomaan netin kulutuskäyttäytymisen muutoksesta. Se johtuu siitä, että blogien kirjoittajat itse ovat hylänneet bloginsa ja tekevät nykyään somea, tai jotain ihan muuta.

Minulle kirjoittaminen ja blogi on henkireikä. Siitä tuli työni, mutta se on yhä tänäkin päivänä myös jonkinlainen päiväkirja, jonne on 17 vuoden aikana tallentunut ammatillisen kehitykseni, purkkianalyysien ja maitorahka-kritiikkien ohella myös erään suomalaisnaisen elämän iloja, suruja, oivalluksia, pettymyksiä ja onnistumisia.
Vaalin Karkkipäivää kuin vauvaani. Kiitos, KIITOS ihanat seuraajat, jotka olette pysyneet minun ja lapseni matkassa. ❤️
Karkkipäivä on pian jo täysi-ikäinen. Ja voi paremmin kuin koskaan!

6 comments on “Karkkipäivä voi paremmin kuin koskaan”
Blogisi on ihan parasta 💜
En käytä sosiaalisen median alustoja ja inhoan niiden pinnallisuutta.
Inhoan nopeita videoita, mistä ei saa mitään selvää ja saa katsoa uudelleen ja uudelleen jotta ehtii aistimaan kaiken 🤢
Tykkään perusteellisista analyyseistä, en jossa vaan todetaan "tää on hyvä" ja toistetaan myyntitekstiä.
Älä lopeta koskaan blogiasi. Toivon saavani lukea tekstiäsi millainen seerumi ja öljy on parasta 85 vuotiaan iholle 😍
kukkis jatkaa.....
Siis 85 vuotiaan Sannin kirjoittamana parhaita suosituksia 🙂🙃😍
Kiitos sinulle, kun kirjoitat tätä ihanaa blogia. Täältä "löysin" Kreikan ja olen saanut hyviä vinkkejä ihon hoitoon:)
Ihanaa kun kirjoitat! Kiitos laadukkaasta blogista. Uskon, että blogit tulevat vielä kokemaan ”uuden tulemisen”, kun ihmiset enenevässä määrin etsivät hitaampaa ja laadukkaampaa sisältöä kolmen sekunnin TikTok-videoiden sijaan. Blogista ei voi saada samanlaista nopeaa dopamiinia kuin noista pikapläjäyksistä, mutta uskon, että siihen on jo herätty, että ne ei todellakaan tee hyvää. Tietenkään kaikki eivät halua lukea blogeja, ihan kuten nykyään ei jakseta katsoa elokuvia kun aivot ovat tottuneet tuohon nopeaan sisältöön ja pidempää keskittymistä vaativa viihde tuntuu siksi tylsältä. Surullista, mutta totta. Ja kuten sanot, tietysti myös sisällöntuottajat ovat itse siirtyneet nopean sisällön pariin. En tiedä, mutta voisin kuvitella sen olevan tuottoisampaa. Mutta kuten tilastosi osoittavat, kysyntää blogeille on!
Se hyvä puoli blogeissa on, että jutun kokonaisuuden voi silmäillä läpi ja palata takaisin kiinnostaviin kohtiin. Ei oikein trendivideoilla onnistu.
Kiitosta monipuolisesta sisällöstä. Aina jotain mielenkiintoista löytyy.
yst.terv. Satunnainen selailija
Paras blogi. Onnea!