30.09.2022

Couleur Caramel: luomumeikkien pioneeri loi nahkansa

Nyt on nostalgian havinaa..! Ja jälleen upea sarjamakeover!

Ranskalainen Couleur Caramel on luonnonkosmetiikan meikkien sekä vielä tarkemmin luomumeikkien pioneeri. Sarjan tarkkaa perustamisvuotta en tunne, mutta Couleur Caramel on ollut olemassa toista kymmentä vuotta. Olen itse esitellyt sarjan tuotteita blogissa vuonna 2011, ja jo tuolloin CC oli vaikuttanut kentällä pitkään.

Nyt olen päässyt töiden merkeissä tutustumaan sarjaan uudelleen, kun Couleur Caramel liittyi Transmerin portfolioon. (Disclaimer: olen siis töissä sarjan maahantuojalla.) Nyt edessäni olikin aivan uusi Couleur Caramel jota hädin tuskin tunnistaa samaksi sarjaksi kuin 10 vuotta sitten..!

Huulilla heleän herkullinen Couleur Caramel -huulipuna #503

En rehellisesti ollut ihan valtavan vakuuttunut Couleur Caramelin meikkien laadusta vuonna 2011, mutta 2020-luvun CC on aivan eri tasolla.

Voisin kuvitella laadun parantuneen jo tässä välillä, koska teknologia on mennyt aivan huimasti eteenpäin, mutta nyt myös ulkoinen design on päivitetty kokonaan. Tykkään kympillä! Ihanan raikas ja tyylikäs look.

Vanha look näytti tältä: pahvikotelot olivat toki ekologisia, mutta myös epäkäytännöllisiä. Kuva on blogistani vuodelta 2011.

Tässä postauksessa keskityn erityisesti Couleur Caramelin maskaroihin, jotka kuuluvat tänä päivänä sarjan suosituimpiin tuotteisiin. Esittelen myös muutaman jo lempparikseni muodostuneen tuotteen.

Couleur Caramelin valikoima on valtavan laaja, joten jaan sarjan esittelyn pariin postaukseen ja kirjoittelen enemmän huulimeikeistä ja spessummista tuotteista lokakuussa. On pohjustajaa, erilaisia neutraloijia, highlightereita, nestemäistä rajausta, kohl-rajausta, eri laatuisia puutereita ja kuusi (!) eri meikkipohjaa.

Olen sarjasta tosi innoissani, sillä luonnonkosmetiikkamarkkinoilla ei tunnetusti ole meikkisarjoja tungokseksi asti. Couleur Caramel on Laveran ohella laajin Suomessa saatavilla oleva sertifioitu luonnonkosmetiikan meikkisarja. CC:n valikoima on vielä paljon Laveraa laajempikin. Hintataso on myös mukava: tuotteet ovat arvokkaampia kuin Laveran ja Benecosin kaltaisten "marketti"sarjojen meikit, mutta edullisempia kuin premium-tason brändit kuten Kjaer Weis ja Ilia.

Hintaesimerkki maskara:

Lavera 8,90€ - 19,70€

Couleur Caramel 25,30€

Kjaer Weis 37,40€

Ilia Beauty 37,50€

COULEUR CARAMEL -LOOK ennen / jälkeen

Hydra Jeunesse -meikkivoide sävyssä 24

Poskipuna sävyssä 53 Light Pink

Huulipuna sävyssä 257 Ancient Rose

Luomiväri sävyssä 104 Bora Bora

(sama sävy myös poskipäillä highlighterina)

Ripsiväri Revolution Mascara

Yksi juttu Couleur Caramelista on hyvä tietää, ja tämä kohta saa minulta perusteltua kritiikkiä. Sarjan sävyjen englanninkieliset nimet. Ne ovat paikoin täysin epäonnistuneita.

Älä päättele sävystä mitään verkkokaupan nimen perusteella, vaan suosittelen googlaamaan sävyistä swatcheja. Tai paras vaihtoehto: käymään katsomassa sävyjä livenä, jos asut paikkakunnalla jossa on Stockmann

Pakkauksissa on vain numero, ei nimeä, mutta markkinointitarkoituksia ja erityisesti verkkokauppoja varten Couleur Caramel on antanut sävyille myös englanninkieliset nimet. En tiedä onko kyseessä jokin ranskan ja englannin kieleen liittyvä sekaannus vai mistä epäonnistuminen johtuu, mutta osa nimistä on niin kaukana todellisesta sävystä kuin olla voi. Erityisesti pink-sanaa käytetään kuvaamaan sävyjä, joilla ei ainakaan allekirjoittaneen mielestä ole mitään tekemistä pinkin tai vaaleanpunaisen kanssa.

Esimerkkinä suosikikseni muodostunut poskipuna, sävy 53 "Light Pink", joka on todellisuudessa lämmin beigellä taitettu ruusun sävy. Huulipuna 503 "Nude Pink" on lämmin, jopa hieman korallinen punainen.

Lähdetään sitten tutustumaan maskaroihin :) Täällä ei ainakaan ole haasteita sävynimien kanssa, koska kaikki maskarat ovat mustia!

Sarjassa on neljä hyvin erilaista maskaraa, joista kahdessa on kuminen polymeeriharja ja kahdessa perinteinen kuituharja. Kaikki maskarat ovat vegaanisia ja Cosmos Organic -sertifioituja.

🔥 Mitä suoritukseen tulee, nyt viimeistään voi varmaan "lukita" sen tiedon, että luonnonkosmetiikan maskarat ovat lopullisesti siirtyneet uuden teknologian aikakauteen. Vaisut, kerrostumattomat koostumukset alkavat olla historiaa. Kaikki viimeisen parin vuoden aikana testaamani luonnonkosmetiikan uutuusmaskarat kerrostuvat fantastisen hyvin ja niillä saa aikaan näkyvää tuuheutta.

Nyt kun tämä haaste alkaa olla selätetty, on jäljellä enää vettä hylkivän luonnollisen maskaran kehitys. 👍

COULEUR CARAMELIN MASKARAT

⭐️ Erottelevin: BACKSTAGE MASCARA. (25,30€) Backstage-ripsarissa on ohuin ja erottelevin harja. Harja kapenee kärkeä kohti ja on hyvin siro. Materiaali on polymeeria. Paras harja alaripsiin! Yhdellä kerroksella saa ripsiin väriä ja erottuvuutta, toisella kerroksella tulee nopeasti näyttävää tuuheutta. Huom: kerrosten välillä ei kannata odotella kuivumista, vaan parhaan tuloksen saa harjaamalla kerrokset ripsiin rivakasti. Jos edellinen kerros ehtii kuivua, uusi kerros voi levittyä paakkuisesti.

⭐️ Klassisin: DEFINITION MASCARA. (25,30€) Definition-ripsarissa on porkkanan mallinen kapea kuituharja. Harja kaareutuu aavistuksen. Definition kerrostuu nopeammin kuin Backstage, mikä voi johtua harjastakin, jonka tiheämmät harjakset annostelevat ripsaria enemmän kerralla. Tällä ripsarilla saa helposti nukkemaiset alaripset.

Vaikka Backstage tuntuu selvästi erottelevammalta kuin Definition, visuaalisesti lopputulos on ripsissäni sama kummallakin maskaralla. Tämä ilmiö on tuttu monista ripsareista ja aina ihmettelen sitä. Eri maskaroiden harja, massa ja käytettävyys voivat tuntua tosi erilaisilta, mutta ripsissä tulos näyttää lähes samalta! Onko tuttua teillekin..?

⭐️ Tuuheuttavin: REVOLUTION MASCARA. (25,30€) Tässä maskarassa on piikkipallomainen kärki ja tasapaksussa varressa kahta eri pituutta harjaksia: pidempiä ja ihan pikkiriikkisiä. Materiaali on polymeeri. Kokonaissuoritus on sekä erotteleva, kiitos piikikkäiden polymeeriharjasten, että todella runsauttava, kiitos piikkipallokärjen. Varren pitkät harjakset erottelevat ripset, miniharjakset lataavat ripsiin massaa joka paksuntaa ja pallokärjellä saa rakennettua vielä megatuuheutta ja tarkkuuseroteltua ripsiä. Pallokärjellä ripsaria on mahdollista täsmäsyöttää ripsiin osuus kerrallaan.

Tällainen erikoisharja voi tuntua jollekulle liian tekniseltä ja kinkkiseltä, mutta mä tykästyin tähän välittömästi! Revolution onkin suosikkini Couleur Caramelin ripsareista. Revolutionin massa on myös vähemmän paksua kuin muissa CC:n ripsareissa, minkä puolesta se kerrostuu vähän hitaammin, mutta antaa enemmän pelivaraa eikä ala klimppiintyä tai hapsuuntua vaikka edellinen kerros olisi ehtinyt kuivahtaa. Tällä saan siisteimmän tuloksen useammallakin kerroksella! Tosi näyttävät ripset!

⭐️ Pörröharjojen ystäville: PERFECT MASCARA. (25,30€) Tässä ripsarissa on iso ja pörheä kuituharja joka hieman kapenee keskeltä. Näin suurikokoinen maskaraharja vaatii laajan silmäalueen ja "pinnassa" olevat silmät jotta se ei sotke levittäessä, ahtaissa ja syvällä olevissa silmissä tulos on herkästi sottainen. Perfect-maskara tuo hanakasti tuuheutta, mutta minun ripsissäni jälki on epäsiistiä. Ahdas silmän rakenteenikaan ei ole yhteensopiva tämän tyyppisen harjan kanssa.

Mielestäni tämän tyyppiset pörröharjat sopivat parhaiten ripsille, joissa on jo luonnostaan vahvuutta ja jotka eivät ole kovin harvat. Tietysti harjan koko ja malli ovat myös makuasioita; toiset rakastavat kapeita miniharjoja, toiset muhkeita pörröharjoja :)

Lopuksi vielä muutama Couleur Caramel -meikkilook ja -suosikkituote.

❤️ Hydra Jeunesse -meikkivoide 36,80€ / 30 ml

Hydra Jeunesse on Couleur Caramelin meikkivoiteista tekstuuriltaan ohuin ja kuultavin; se jättää satiinisen, ohuen ja luonnollisen näköisen pinnan. Peittävyys on valmistajan mukaan puolipeittävä, minä sanoisin kevyt/läpikuultava. Koostumus tasoittaa hyvin ihon punoitusta mutta antaa ihon oman sävyn kuultaa läpi.

Hoitavassa koostumuksessa on 21% ihoa hoitavia aktiiviaineita kuten hyaluronihappoa, arganöljyä, ruskolevää ja avokadoöljyä. Hydra Jeunesse tuntuukin iholla kosteuttavalta.

Sävy 24 on ihoni tämänhetkiselle after-summer-sävylle kutakuinkin täydellinen. Lämmin vaalea beige. 😙

Olen käyttänyt tätä tosi paljon saatuani pullon testiin, niin kaunilta sävy ja pinta näyttää. Tällainen läpikuultava koostumus sulautuu ihoon paremmin kuin peittävämmät laadut. Kun iho on kesän jäljiltä ruskettunut, just oikean meikkivoidesävyn löytyminen jemmoistani on vaikeampaa kuin talvisin. Peittävällä meikkivoiteella sävy on oltava "just eikä melkein", jotta tulos on hyvä.

Poskipuna sävyssä 53, luomiväri sävyssä 104 ja huulipuna sävyssä 257 ovat myös muodostuneet suosikeiksi.

❤️ Ihanan lämmin ruusuinen poskipuna 53 (29,90€) on saanut ranskalaisten käsissä nimen "Light Pink". Hylsyssä sävy näyttää beigemmältä kuin iholla. Arvatkaa olinko hämilläni kun avasin tuotepaketin ja odotin näkeväni nude-vaaleanpunaisen poskipunan, ja näin tämän..? No, nyt olen todella tyytyväinen että sävy oli jotain ihan muuta, sillä se on ihollani todella imarteleva - ja sellainen, jonka tyylistä minulla ei ennestään ole poskipunakokoelmassani. 🤗

❤️ Luomiväri 104 "Bora Bora" (18,40€) on sarjan suosituimpia luomivärisävyjä, enkä ihmettele miksi. Hohtava persikan sävy on riittävän mieto ja neutraali sopiakseen kaikille, mutta kiinnostavampi kuin perus-beige. Kuvaisin Bora Boraa sanoilla iridescent light coppery peach. Iridescent-sanalle ei oikein löydy hyvää suomen vastinetta, sillä tarkoitetaan sellaista hohtavaa koostumusta, jossa varsinaisen sävyn joukkoon on jauhettu myös vaaleaa helmiäispigmenttiä joka tulee esiin, kun sävyn levittää iholle. Niinpä Bora Boran persikkaisuus on iholla vaaleampaa kuin hylsyssä. Sävyssä on myös häivähdys kuparia. Bora Bora toimii myös upeasti poskilla highlighterina!

❤️ Huulipuna #257 "Ancient Rose" (21,85€) on aavistuksen malvainen murrettu ruusubeige. Sävy on minusta viileähkö ja tuo mukavan raikasta vaihtelua lämpimiin huulimeikkeihin, joita yleensä käytän. Sävy näyttää hylsyssä jotenkin ruskealta, mutta on huulilla imartelevampi!

MEIKKILOOK ANCIENT ROSE

Meikkivoide Hydra Jeunesse, sävy 24 

Poskipuna sävy 53 + päällä Bora Bora -luomiväri

Huulipuna sävy 257 Ancient Rose

Ripsiväri Backstage

MEIKKILOOK PINK NUDE

Huulipuna 503 Pink Nude (joka on siis kaikkea muuta kuin 'pinkki nude'...)

Poskipuna sävy 53

Ripsiväri Revolution

(Meikkipohja tässä kuvassa Aliman mineraalipuuteri)

MEIKKILOOK ORANGE NUDE

Meikkivoide Hydra Jeunesse, sävy 24

Luomiväri sävy 104 Bora Bora

Huulipuna sävy 505 Orange Nude - joka on selvästi oranssihtava punainen, mutta ei tosiaankaan nude....

Poskilla huulipuna sävy 503

Ripsiväri Definition

Tässä meikissä olen levittänyt Hydra Jeunesse -meikkivoiteen sormin, jolloin se jää läpikuultavammaksi. Ancient Rose -meikkikuvassa olen levittänyt Hydra Jeunessen beauty blender -sienellä, jolloin tulos on peittävämpi.

*

Couleur Caramelin uudistuneet meikit ovat saatavilla kaikissa Stockmann-tavarataloissa sekä Jolien myymälässä sekä verkkokaupassa.

Jos olette tulossa I Love Me -messuille, myös siellä on mahdollisuus päästä ihastelemaan CC:n meikkejä livenä.  😍Ja uskokaa pois, erityisesti huulimeikit kannattaa nähdä livenä..! Aivan mielettömiä sävyjä!

18 kommenttia
27.09.2022

Kasvissyöjät: haluatteko lautaselle myös proteiinia?

Pitkästä aikaa rehellistä "Sanni ihmettelee" -asiaa.

Söin eilen kuvan ruoka-annoksen.

Vaikka kasvisruokien laatu on parantunut ja monipuolistunut aivan huimasti viime vuosina, aika ajoin saa yhä törmätä ajatukseen, että kasvisruokailijalle "riittävät" pelkät kasvikset - ilman proteiinia. Suomenlinnassa eilen lounaaksi nauttimani porkkana-palsternakkapyörykät kera muusin ja parsakaalin -annos sai minut pohtimaan, miksi tällaisia annoksia on yhä tarjolla. (Tilasin annokseeni erikseen vuohenjuusto-lisän, että sain siihen proteiinia.)

Kyllä - tiedostan aiheen olevan "ensimmäisen maailman ongelmat" -osastoa, ja ilman muuta arvostan ruokaa ja sitä, että saan elää maassa jossa emme koe nälkää. Esiin nostamani seikka ei missään tapauksessa ole merkittävä huolenaihe. Se on kuitenkin asia, jota perustellusti ihmettelen, ja joka on mielestäni pinnallisessa ulottuvuudessaankin väärin. Joten sallinette minulle tämän asian ääneen pureskelun.

En näe itseäni aatteellisena ravitsemus-aiheen taistelijana, mutta välillä tasa-arvoa vaativa ääni nostaa päätään ruoka-asioissa. Erityisesti kasvisruoka-asioissa. Ajatelkaa tilannetta, jossa lihansyöjälle tarjottaisiin pelkkiä perunakroketteja kera perunamuusin. Menisikö läpi? Ei menisi, sillä lihansyöjän lautasella on aina proteiinia, koska hän syö lihaa. Proteiinin lähde on itsestäänselvyys. Olen lukuisat kerrat kuullut lihansyöjien toteavan, ettei ruoka-annos ole ylipäänsä kokonainen ilman lihaa tai kalaa.

Sekasyöjien ruoka-annoksissa proteiini on siis aina annoksen pääraaka-aine. Seurana tarjotaan lisukkeita kuten kasviksia ja jokin hiilarin lähde kuten perunaa, riisiä tai pastaa. Jos sekasyöjän buffetissa on kasvispyöryköitä, nekin ovat lisuke.

Kasvissyöjän kohdalla asia ei olekaan niin. Kasvissyöjälle voidaan silmääkään räpäyttämättä ja asiaa kyseenalaistamatta tarjota pääruoaksi lisuketta kera lisukkeen. Kuten nyt klassisena esimerkkinä juureksia eri muodossa; pihvinä, pyörykkänä, muusina, keitettynä. Tai jopa pelkkää hiilaria, kun puhutaan risotosta.

Kutsukaa minua oudoksi tai lillukanvarsiin tarttujaksi, mutta mun mielestä tämä on väärin. Kun kerran viralliset ravitsemussuosituksetkin puhuvat lautasmallista, jossa on aina proteiinin lähde, miksi tämän ei tarvitse toteutua kasvisruokailijan kohdalla?

Kohdistan kysymykseni ennen kaikkea ravintoloitsijoille, jotka tarjoavat lounas- ja a la carte -listoillaan kasvisruokaa. Eikö juurespihvejä kokkaavilla keittiömestareilla ole mitään kunnianhimoa tai kiinnostusta ravitsemuksellisesti monipuoliseen kasvisruokaan? Vai onko kyse kustannuksista?

Liha ja kala eivät ole pelkästään täyttävämpää ruokaa, ne ovat myös kalliimpia raaka-aineita kuin juurekset, riisi tai makaroni. A la carte -listoilla tämä otetaan huomioon ja kasvisruoat maksavat vähemmän kuin muut ruoat. Lounaslistoilla hinta on kuitenkin sama, valitsit sitten lihapullat tai porkkanapullat.

Porkkanaa kyllikseen legendaarisessa kasvispihvi-annoksessa

Yksi hämmentävimmistä ravintolakasvisruoista joita olen elämässäni syönyt, koostui lähes pelkästään porkkanasta. Nimellä Kasvispihvi kulkenut annos koostui porkkana"pihvistä" (iso viipale höyrytettyä porkkanaa), keitetyistä porkkanoista ja porkkana-voikastikkeesta kera juuresten, sienen ja sipulin...! Tämä varsin oranssi taideteos nautittiin Kuopion jo edesmenneessä ravintola Rustik'issa.

Jotenkin ymmärsin tämän tyyppisiä ruokia paremmin silloin, kun ei vielä ollut tämän päivän kasvisproteiinitarjontaa. Mutta nyt kun erilaisten vegeproteiinien tarjonta on aivan  v-a-l-t-a-v-a,  ei pitäisi olla mitään syytä tai veruketta olla käyttämättä kasvisruoassa asiallista proteiinin lähdettä.

Kasvissyöjät, kertokaa, onko teistä ok, että teille tarjotaan ruokaa vailla proteiinia?

👉  Kaverien kekkerit ovat kenties asia erikseen, mutta jos menette ravintolaan, odotatteko, että listan kasvisruoissa on myös proteiininlähde?

En tiedä, ehkä mä olen vain "metsittynyt" omaan ajattelutapaani, jossa lautasella kuuluu aina olla proteiinin lähde ja muutenkin monipuolisesti eri ravintoaineita, ja siksi aihe menee mulla tunteisiin. Voihan olla, että moni kasvissyöjä todella syö pelkästään kasviksia ja on ihan tyytyväinen proteiiniköyhiin ruokiin..? Ja se on syy, miksi näitä "juureksia kera juuresten" -annoksia yhä näkee?

.

P.S. Onneksi on myös paljon ravintoloita, jotka tarjoavat kekseliästä, ravitsevaa sekä proteiininkin huomioivaa kasvisruokaa. Kaikki kunnia näille paikoille.

Mutta... aina kun törmään juures-viritelmiin, olen vain niin pettynyt. (Ja ehkä vähän suuttunutkin, puhtaasti ruokatasa-arvon näkökulmasta.)

57 kommenttia
25.09.2022

Parhaat kosmetiikkasarjat: vahvuudet ja puutteet

Olen pitkään pyöritellyt luonnoksissa tällaista aihetta, josta kirjoittaminen tuntuu vähän kuin kosmetiikkafriikki jakaisi ajatusvirtaa toiselle kosmetiikkaintoilijalle.

Koska te lukijat olette mun "kosmetiikkaystävä", niin miksipä en jakaisi myös tällaisia juttuja :) 💕

Joten tänään kirjoitan minulle merkityksellisimmistä ja mun mielestä parhaista kosmetiikkasarjoista. :)

Työni ja omien mieltymysteni puolesta suosikeissani korostuvat luonnonkosmetiikkasarjat, mutta mukaan mahtuu myös muutama "normi"kosmetiikan sarja.

YVES ROCHER

Mun ensimmäinen ihonhoitosarja. Tästä brändistä on mun kosmetiikkaelämä alkanut 13-vuotiaana, kun 7-luokalla tilasin Yves Rocherilta ensimmäiset ihonhoitotuotteeni. Äitini oli uskollinen Yves Rocher -asiakas, joten rocherius siirtyi minulle ns. verenperintönä. :)

En enää tänä päivänä juurikaan tunne Yves Rocher -tuotteiden koostumuksia muutamaa lempparituotetta lukuunottamatta, enkä sen puolesta voi nimetä Rocheria tämän hetken "parhaisiin" sarjoihin, mutta kokonaiskuvassa Yves Rocher on minulle ilman muuta jopa kaikkein merkityksellisin kosmetiikkabrändi. En liioittele kun sanon, että en ole käyttänyt minkään muun sarjan tuotteita yhtä paljon. Olin todella uskollinen Rocherille yli 10 vuoden ajan ja olen aina ollut sitä mieltä, että tuotteiden laatu on paljon mainettaan  ("ikuinen aletuotesarja") parempi.

Vierailu Yves Rocherin tuotantotiloissa ja elämyskeskuksessa Ranskan La Gacillyssa kesällä 2013 on kirkkaasti hienoin kokemukseni minkään kosmetiikan valmistajan luona, siellä todella kiteytyi Rocherin Bretagnen luonnosta ja maaseudusta ammentava henki, joka ei koskaan kunnolla saavuttanut Suomea sarjan brändäydyttyä täällä "leikkaa-ja-liimaa-askartelukuponki"-sarjaksi.

Vahvuudet: laaja valikoima, edullinen hintataso, tuotteissa ihania tuoksuja, alkujaan postimyyntiin liittyvä kuvastoelämyksellisyys. Mun vanhat Yves Rocher -kuvastot 90-luvulta muuten ovat mukana Postimuseon Paketoidut Unelmat -näyttelyssä, joka avautuu lokakuussa Tampereen Vapriikissa! :)

Puutteet: kivijalkamyymälä. On todella suuri harmi, että Yves Rocherin myymälät lakkautettiin Suomessa. Toinen puute on sertifioitu luonnonkosmetiikkalinja, jollainen YR:llä oli hetken aikaa. Tuotteet olivat todella hyviä ja mieluusti näkisin sertifioidun linjan uudelleen brändin valikoimassa.

Yksi lempituotteeni: Low Poo Shampoo.

DERMOSIL

Dermosil on Yves Rocherin jälkeen pitkäaikaisin kosmetiikkasarja elämässäni. Lumene on kieltämättä vaikuttanut elämässäni vielä pidempään, mutta jostain syystä Lumenesta ei lukuisista hyvistä tuotteistaan huolimatta ole tullut minulle erityisen läheistä sarjaa. En koskaan ole kokenut Lumenea "mun sarjaksi". Dermosil, johon tutustuin vanhassa työpaikassani puoli elämää sitten, taas tuntuu hyvin mun sarjalta.

Dermosil on aina tuntunut kiinnostavalta, sympaattiselta ja helposti lähestyttävältä. Ehkä asiaan vaikutti myös kuvastotilaus-aspekti, kuten Rocherin kohdalla.  Alkujaan Dermosilia sai ainoastaan tilaamalla kuvastojen kautta ja isompina ryhmätilauksina, tyypillisesti työpaikan tilausporukalla. Oli ihana selailla Dermosilin (silloin Dermoshop) kuvastoa töissä kahvitauolla. ☺️

Dermosilissa vetivät puoleensa kivat ja käytännölliset tuotteet, edulliset hinnat ja erittäin mukava asiakaskohtaaminen. Jokin Dermosilin tavassa viestiä asiakkaidensa kanssa on alusta saakka kolahtanut, kuulun selvästi firman kohderyhmään. Nykyisellään Dermosilin asiakaslehdet ovat puhdasta esteettistä iloa ja niissä on jotain ihanan nostalgista; nyt kun Yves Rocherin katalogeja ei enää ole, on Dermosilin lehti. ❤️

Vahvuudet: mahtava hinta-laatusuhde, hintaansa nähden todella hyviä tuotteita. Olen vuosien varrella löytänyt Dermosililta monia huippuluokan suosikkeja joille ei löydy vastinetta kilpailijoilta. Vahvuutena myös aikansa seuraaminen; Dermosil on aina kiinni ajassa ja lanseeraa tuotteita, jotka heijastavat viimeisiä trendejä.

Puutteet: no, eipä haittaisi jos jossain olisi Dermosilin kivijalkamyymäläkin! Tuotteiden livenä hipelöimisessä on aina oma taikansa..! :) Dermosililta puuttuu myös silmämeikinpoistoaine. Kuulun niihin herkkäsilmäisiin, jotka eivät missään tapauksessa voi laittaa silmiin kasvojenpuhdistusainetta.

Yksi lempituotteeni: Ideal BB-voide.

LAVERA

Tutustuin Laveraan vuonna 2010 etsiessäni netistä tietoa luonnonkosmetiikan meikkisarjoista. Olin aloittanut samana vuonna luonnonkosmetiikkaprojektini ja halusin kirjoittaa artikkelisarjan luonnollisista meikeistä. Otin yhteyttä Laveran maahantuojaan ja pyysin meikkinäytteitä testiin.

Siitä alkoi yhteistyö, joka on jatkunut tähän päivään saakka, tai oikeastaan enää ei voi puhua yhteistyöstä, sillä menin vuonna 2019 Laveran maahantuojalle myös palkkatöihin ja Laverasta tuli virallisesti ammattisarjani. Tunnen Laveran todennäköisesti paremmin kuin kukaan muu Suomessa. Toimin nykyään mm. Laveran kouluttajana. Tykkään todella paljon Laveran luonnonkosmetiikka kuuluu kaikille -filosofiasta ja siitä, että sarja oli ihka ensimmäinen, joka suuntautui tavoittelemaan massayleisöä "vihreiden niche-hipstereiden" ja ekoilijoiden sijaan, jos ymmärrätte mitä tällä tarkoitan. Laveralla haluttiin lähteä kuromaan umpeen rakoa normikosmetiikan ja 'yrttikosmetiikan' välillä, jotta ekologinen valinta olisi helppo ja miellyttävä myös normikosmetiikkaan tottuneille. Ja koska suuren yleisön valinnoilla on todellinen vaikutus ympäristöön.

Vahvuudet: todella laaja valikoima jossa yhtä lailla hyviä ihon- ja hiustenhoitotuotteita kuin värikosmetiikkaa. Värikosmetiikasta löytää ihan huikeita helmiä, ja mielestäni Lavera erottuu edukseen monien kalliimpien meikkisarjojen rinnalla. Edulliset hinnat, tuotteissa tasainen laatu ja miellyttävät ja hyvän tuoksuiset koostumukset. Helppo sarja jonka tuotteista on helppo tykätä.

Puutteet: täyteläinen jalkavoide, vaahtoputsari (tosin jälkimmäinen palaa valikoimaan nyt syksyllä! 😍).

Yksi lempituotteeni: Charming Rose -poskipuna.

MÁDARA

Mádara on vaikuttanut elämässäni yhtä pitkään kuin Lavera, mutta Mádaraan tutustuin ensin myyjänä, en blogin kautta. Mádara kuului vuonna 2010 silloisen työpaikkani valikoimaan, ja yhdessä Estelle & Thildin kanssa se oli ensimmäinen moderni luonnonkosmetiikkasarja johon tutustuin. Koostumukset todella saivat aikaan wow-elämyksen, kun olin sitä ennen tottunut Dr. Hauschkan ja Weledan edustamaan hyvin erilaiseen tyylilajiin.

Mádara on tänä päivänä se sarja, jonka valitsisin, jos pitäisi käyttää vain yhtä ainutta ihonhoitosarjaa. Mádaralla on ihan kaikki tuotteet mitä tykkään (ja haluan) käyttää, ja todella hyvillä koostumuksilla. Sarjasta löytyy monta huipputuotetta, ja koostumukset sen kuin hienostuvat vuosi vuodelta tuotekehityksen mennessä eteenpäin. Oikeastaan ainoa asia mikä mun lempparituotteista Mádaralta puuttuu, on öljyputsari. Mádaralla on balmiputsari joka on hyvä sekin, mutta mä tykkään nestemäisistä öljyputsareista.

Mádara on tehnyt valtavasti modernin luonnonkosmetiikan eteen ja on muuttanut monella tapaa kosmetiikan kuluttajien suhtautumista luonnonkosmetiikkaan. Mádara on myös alusta saakka yhdistänyt tuotebrändiinsä vahvasti henkilöbrändin karismaattisen perustajansa Lotte Tisenkopfa-Iltneren myötä, mikä oli ihan uutta luonnonkosmetiikkakentällä Mádaran tullessa markkinoille. Eikä kentällä edelleenkään ole toista näin vahvasti perustajaansa henkilöityvää kosmetiikkasarjaa, jos ei puhuta julkkisten omista sarjoista, jotka ovat asia erikseen. Lotte oli tavallinen yrittäjä luodessaan Mádaran.

Vahvuudet: upeat koostumukset ja raaka-aineet, huikea tuotekehitys (yhteistyössä latvialaisten yliopistojen kanssa) ja laaja valikoima joka huomioi kaikki ihotyypit ja koostumusmieltymykset.

Puutteet: öljyputsari ja jalkavoide. Tietynlaisena miinuksena olen myös kokenut valikoiman vähän turhan nopean kasvun viime vuosina, mielestäni uusia tuotteita on tuotu valikoimaan liiankin runsaasti ja anti-age-tuotevalikoimassa on päällekkäisyyksiä. Minulla ei ole mitään suurta tuotevalikoimaa vastaan, mutta olen selkeyden ystävä ja tykkään siitä, että kaikille tuotteille on perusteltu paikkansa.

Yksi lempituotteeni: Purifying Foam -puhdistusvaahto, jota olen käyttänyt 12 vuotta.

WHAMISA

Jos katsotaan pelkästään ainesosalistoja, Whamisa on minusta kaikkein parhain ja laadukkain ihonhoitosarja. Incit ovat yksinkertaisesti huikeat, ja kun vesi on kaikissa (perus-Whamisan) tuotteissa korvattu aloe veralla, voi ymmärtää, miksi Whamisan tuotteet ovat niin mielettömän kosteuttavia. Fermentointi puolestaan tekee tuotteista jo lähtökohtaisesti tehokkaampia kuin fermentoimattomista "kilpailijoista".  Teknisiä ainesosia käytetään hyvin vähän verrattuna lähes mihin tahansa muuhun moderniin luonnonkosmetiikkasarjaan, kun taas hoitavat uutteet, öljyt ja rasvat juhlivat korkeina pitoisuuksina. (Esimerkkejä eri sarjojen tekniset vs. hoitavat ainesosat -suhteesta voi lukea tästä postauksestani.)

Lisäksi minua viehättää Whamisan tietynlainen eksoottisuus verrattuna länsimaisiin sarjoihin, tuotteiden reseptiikassa näkyy aasialaisuus ja tuotteissa käytetään paljon kiinalaisia, japanilaisia ja korealaisia lääkekasveja. Arvostan myös Whamisan tapaa kirjoittaa inciin näkyviin tärkeimpien aktiiviaineiden prosentit. 👏

Ainoa syy, mikä estää Whamisaa nousemasta Mádaran ohi mun "jos pitäis käyttää vain yhtä" -sarjaksi, ovat puutteet muutamissa mulle tärkeissä tuoteryhmissä kuten silmämeikinpoistoaine, pH-ystävällinen vaahtoputsari sekä geelimäinen seerumi (koska haluan yhdistää kasvoöljyn nimenomaan geelimäiseen seerumiin).

Vahvuudet: erittäin korkea hoitavuus sekä miellyttävät ja hienostuneet koostumukset. Markkinoiden kosteuttavimmat hoitonesteet. Erityismaininta siitä, että yleensä tämän kaltainen kosmeettinen miellyttävyys saavutetaan teknisillä skin feel -ainesosilla, mutta Whamisan tuotteissa ei käytetä niitä. Mieletöntä tuotekehityksen taidokkuutta, joka kertoo Etelä-Korean ihan omasta tasostaan tällä saralla.

Puutteet: erityisesti pH-ystävällinen vaahtoputsari sekä silmämeikinpoistoaine.

Yksi lempituotteeni: Deep Rich Mist.

EVOLVE

Tyylikäs ja huikean kehityskaaren läpikäynyt brittisarja vakuuttaa vuosi vuodelta enemmän. Kuinka moni muistaa Evolven tämän näköisenä alkutaipaleellaan..? Vaaleanpunaisia halvan näköisiä muovipurkkeja ei tunnistaisi samaksi sarjaksi kuin tämän päivän Evolve.

Tykkään Evolvessa oikeastaan ihan kaikesta: elegantti ulkonäkö, harkittu ja hitaasti kasvava tuotevalikoima, hienostuneet koostumukset ja persoonallinen tuoksumaailma. Ihan oma lukunsa ovat sarjan hemmottelutuotteet, jonka veroisia ei löydy miltään kilpailijalta. Etenkin kulta- ja suklaanaamio ovat ihan mielettömät! Myös vartalomarmeladi ja African Orange -vartalotuotteet tuoksuineen saavat allekirjoittaneen huokailemaan ihastuksesta.

Sarjan Bio-Retinol + C-Booster on myös esimerkki hervottoman hienosti formuloidusta luonnonkosmetiikan anti-age-ihonhoitotuotteesta: samassa pullossa yhdistyvät ruusunmarjaöljy, todella tehokas C-vitamiinijohdannainen, bakuchiol ja tyrniöljy..! 🤩

Vahvuudet: kilpailijoista erottuva elegantti ja pelkistetty ulkonäkö, kosmeettisesti erittäin miellyttävät koostumukset, muutamia ainutlaatuisia tähtituotteita joita ei muilla sarjoilla. Harkittu valikoima, joka ei ole lähtenyt rönsyilemään.

Puutteet: silmämeikinpoistoaine, hoitoneste (kasvovedestä saisi olla kosteuttavampikin versio). Yleisesti miinuksena purkki-pakkausten runsas käyttö, minkä samalla kuitenkin ymmärrän, koska se on esteettinen valinta ja sopii Evolven nostalgiseen vanha apteekki -designiin. Ehkä brändillä jonain päivänä keksitään yhtä nostalginen pakkaustekniikka ilman avattavia kansia.

Yksi lempituotteeni: Daily Detox -kasvoputsari.

FLOW COSMETICS

Ensimmäinen suomalainen luonnonkosmetiikkasarja johon olen tutustunut. Myös ensimmäinen kosmetiikan valmistaja, jonka tehtaalla olen vieraillut. 😍 Evolven tapaan Flow on kulkenut mielettömimmän kehityskaaren muuttuen alkuaikojen arkisesta lookistaan aivan uudeksi ja supertyylikkääksi sarjaksi. Feeniks-linnun tavoin nämä kaksi sarjaa ovat käytännössä luoneet itsensä kokonaan uudestaan.

Olen aivan erityisen innoissani Flow'n aromaterapia-tuotelinjasta, jossa herkulliset värit ja terapeuttiset, toinen toistaan ihanammat tuoksut ja hemmottelevat vartalotuotteet minglaavat upeassa ja laadukkaassa kokoelmassa. Ne vartalokuorinnat..! 🙏🏻

Myös sarjan kasvoöljyt ovat huikeita, eikä Flow'sta voi puhua mainitsematta sen sisarsarjaa Korentoa, jonka täytyy olla Suomen ihastuttavin luonnollinen värikosmetiikkasarja.

Flow'ssa viehättää myös yrityksen perhetausta sekä pienuus: vaikka sarja on kasvanut kohisten viime vuosina, brändiä luotsaa yhä äiti-tytär-duo Riitta ja Suvi. Ympärillään heillä on noin 10 hengen tuotantotiimi. Olen kenties puolueellinen koska olen tavannut nämä hienot naiset useasti, mutta sanon silti, että tässä on mielettömän sympaattinen, kunnianhimoinen sekä ammattitaitoinen kaksikko joka on kaiken menestyksensä ansainnut. Kuten koko Flow'n tuotannon porukka.

Vahvuudet: kotimaisuus, korkealaatuiset tuotekoostumukset, helpostilähestyttävä lämminhenkinen brändi-imago, design joka on samalla söpöä ja tyylikästä.

Puutteet: Flow'n valikoima on tarkoituksella harkittu ja rajallinen, eikä sarja (kenties?) koskaan pyrikään tarjoamaan jokaista ihonhoidon perustuotetta. Flow'n valikoimasta et löydä vaahtoavaa putsaria (ellet käytä saippuaa), puhdistusmaitoa, silmämeikinpoistoainetta, silmänympärysvoidetta tai monia eri kasvovoiteita. Vaikea tavallaan kutsua näitä puutteiksi, kun sarjan ei ole tarkoituskaan olla kaiken kattava, mutta jos jonkin tuotteen itse mieluusti sarjassa vielä näkisin, se olisi varmaan silmänymärysvoide. Turhake monen mielestä, mutta mulle tärkeä tuote! ☺️

Yksi lempituotteeni: Vanillaberry Body Polish.

KORRES

Korres on minulle normikosmetiikan parhautta ns. ylellisessä kategoriassa. Vaikka sarja ei ole millään tapaa brändätty luksukseksi, tuotteiden koostumukset tuntuvat iholla hyvin ylellisiltä ja tuovat mieleen selektiivisen kosmetiikan. Myös tarkkaan harkittu ja ihana tuoksumaailma tukee tätä kokemusta.

Korres tuli minulle alkujaan tutuksi himoituista vartalotuotteistaan, joita kosmetiikkahullut raahasivat Kreikan matkoilta tai tilasivat nettikaupoista. Tämä oli aikaa, ennenkuin Korresia sai Suomesta. Minulle tulee aina olemaan hieman mysteeri, miksi Korres on monelle tuttu nimenomaan suihkugeelien ja vartalovoiteiden kautta, sillä brändin todellinen sydän on kasvotuotteissa. Jokin Korresin kroppatuotteissa edusti poikkeuksellista hemmottelevuutta ja kiinnostavuutta yhdistelmällään herkullisia tuoksuja, ihania koostumuksia ja persoonallisen kauniita pakkauksia. Vasta työssäni kosmetiikkamyyjänä perehdyin myös Korresin kasvotuotteisiin ja totesin, että sarjahan on kaiken kaikkiaan fantastinen.

Luonnonkosmetiikkaa Korres ei ole, mutta tuotteissa käytetään paljon kreikkalaisia kasveja ja koostumuksista on jätetty pois mm. silikonit.

Vahvuudet: ylelliset ja hemmottelevat koostumukset yhdistettynä kohtuulliseen hintatasoon, esteettisyys sekä tuoksumaailma, joka minusta on parasta mitä kosmetiikkamarkkinoilla on tarjota. Korresilla on todella tajuttu, mitä on ihonhoidon sensorisuus. Sarja hemmottelee kaikkia aisteja.

Puutteet: kosteuttava kasvosuihke, öljyputsari, silmämeikinpoistoaine (miksei kaikilla sarjoilla ole silmämeikinpoistoainetta... Korresillakin oli ennen ja tosi hyvä olikin, ja lopettivat sen...).

Yksi lempituotteeni: Wild Rose Spotless Serum (C-vitamiiniseerumi).

NOVEXPERT

Viimeisenä minulle merkityksellisenä sarjana nostan Novexpertin. Tässä on brändi, jonka imago ei suinkaan hurmannut minua "jaloiltani" kun sarja saapui Suomeen. Minusta sarja näytti supertylsältä ja purkkien totaalinen epäluonnonkosmetiikkamaisuus hämäsi. Ostin Novexpertin tuotteita testiin kesällä 2017 kysyttyäni lukijoilta, mistä tuotteista he haluaisivat mun kirjoittavan blogiin. Tuotteiden vetovoima oli lopulta sitä luokkaa, että ostamani tuubit jäivät lojumaan varastoihini vuodeksi ja muistin ne seuraavana kesänä..! :D

Kun lopulta jaksoin perehtyä Novexpertiin olin suunnilleen ihan, "holy shit!", koska sarja osoittautui poikkeuksellisen vakuuttavaksi monella tapaa. Taustalla on nimekäs, myös normikosmetiikan puolella vaikuttanut tutkijajoukko, joka halusi luoda luonnollisen mutta yhtä tehokkaan vastineen synteettiselle anti-age-ihonhoidolle. Name-drop: yksi Novexpertin tuotekehityksen ansioituneimpia nimiä on Matrixyl-peptidikompleksin isänä tunnettu Karl Lintner. Tämä maineikas tutkija on kehittänyt Novexpertin Magnesium-tuotelinjan.

Novexpertista tuli myöhemmin Laveran tapaan ammattisarjani, ja voisin sanoa tuntevani Novexpertin nykyään yhtä hyvin kuin Laveran. Olen todella vaikuttunut sarjan tieteellisestä lähestymistavasta ja kompromissittomuudesta: tuotekehitys menee kaiken edelle kaupallisuudenkin kustannuksella. Siinä mm. syy sille, miksi tuotteet rehellisyyden nimissä näyttävät vähän tylsiltä.

Tykkään Novexpertin valikoiman loogisesta rakenteesta ja helppoudesta, täällä ei ole mitään ylimääräistä eikä tuotepäällekkäisyyksiä. Sarjasta löytyy tehokas ratkaisu kaikkiin ihohuoliin. Ehkä jotain Novexpertista kertoo, ettei sarjaan kuulu lainkaan normaalin ihon tai "koko perheen" tuotteita - spesifien ihohuolenaiheiden ratkaisu on tämän firman ydin. Toki sarjan tuotteita voi myös käyttää normaalilla iholla. ☺️

Vahvuudet: jäätävän vakuuttava tuotekehitys ja tieteelliset perusteet kaikkeen, looginen ja fiksu tuotevalikoima, miellyttävät koostumukset, kohtuullinen hintataso - voisi laatuun nähden olla kalliimpikin sarja. Sopivuus herkälle iholle: sarja on kauttaaltaan formuloitu ilman hormonin häiritsijöitä, tunnettuja allergeeneja sekä eteerisiä öljyjä. Tuotteet sopivat myös raskaana oleville

Puutteet: no täälläkin: silmämeikinpoistoaine. En voi käyttää mitään Novexpertin putsareista silmämeikin puhdistukseen. Novexpertilta puuttuu myös täyteläinen silmänympärysvoide. Odottelen kovasti, että sellainen liittyisi jonain päivänä Omega-sarjaan :)

Yksi lempituotteeni: C-vitamiiniseerumi.

*

Mitkä ovat teille merkityksellisimpiä sarjoja? Mitä tuotteita teidän lempparisarjoilta puuttuu?

P.S. Kun puhutaan parhaista kosmetiikkasarjoista, niin tällä perusteella postaukseen olisi voinut nostaa vielä useita muitakin sarjoja, kuten kotimaiset Taiga Cosmetics ja Ekopharma jotka ovat ihan älyttömän hyviä ja laadukkaita, sekä korealainen Urang ja ranskalainen Patyka. Ja edullisista markettibrändeistä ilman muuta L300. Nämä eivät kuitenkaan isossa kuvassa ole vaikuttaneet elämässäni yhtä voimakkaasti kuin postauksessa esiin nostamani sarjat. Siksi ne eivät ole mukana postauksessa, vaikka hyviä ja omalla tavallaan parhaita ovatkin. :)

49 kommenttia
21.09.2022

Taiga-suosikkituotteeni

Kaupallinen yhteistyö: Taiga Cosmetics

Tänään palataan jälleen suomalaisen Taigan maailmaan :) Esittelin inspiroivan pirkanmaalaisen Taiga Cosmetics -sarjan elokuussa, ja lupasin jatkoa suosikkituotteideni esittelyllä. Nyt on tämän jutun vuoro!

Kysäisin, olisiko tähän esittelypostaukseen mahdollista saada alekoodia, koska alemahdollisuus on aina niin kiva bonus tarjota lukijoille. ☺️ Sellainen järjestyi, ja koodilla SANNI20 saa Taigan verkkokaupassa tuotteista-20 % alennuksen 21.–25.9.

Taigan tuotteet on jaettu kolmeen linjaan, mutta niitä voi käyttää ristiin mieltymyksen ja ihon tarpeen mukaan. Osa tuotteista on hajusteettomia. Olen merkinnyt hajusteettomat tuotteet ☁️-merkillä ja omat henkilökohtaiset suosikkini ❤️-merkillä.

KAIKKI IHOTYYPIT eli periaatteessa "normaali iho"

24-H-VOIDE -kasvovoide ❤️
BEAUTY OIL -kasvoöljy ❤️
SAVINAAMIO
PUHDISTUSGEELI
MEIKINPOISTOAINE ☁️
KASVOVESI

SENSITIVE - herkkä iho

24 H-VOIDE ❤️☁️
CHAGA-YÖVOIDE ☁️
SILMÄNYMPÄRYSVOIDE ❤️☁️
ELIXIR-SEERUMI ☁️
PUHDISTUSMAITO
HOITONESTE ❤️

ANTI-AGE - ikääntynyt iho

24-H-VOIDE ❤️
BEAUTY OIL ❤️
PHA-YÖVOIDE ☁️
SILMÄNYMPÄRYSVOIDE ❤️☁️
C-VITAMIINISEERUMI ❤️
PUHDISTUSÖLJY ❤️☁️

Haluan aloittaa voiteista..! ❤️ Kuten ensimmäisessä Taiga-postauksessa hehkutin, sarjan voiteet ovat todella hyviä. Niin hyviä, että vaikka itse suosin pääsääntöisesti öljy + seerumi -cocktaileja voiteen sijaan, Taigan voiteita on tullut käytettyä, koska ne ovat niin älyttömän miellyttävän tuntuisia. Koostumusfiilistelijä kun olen, olen vain ihastellut näiden taidokkaasti kehitettyä koostumusta.

Taigan voiteet ovat aika teknisiä ja niissä hyödynnetään ylellistä ihofiilistä luovia ainesosia, ja samalla ne ovat myös todella kosteuttavia ja hoitavia. Koostumuksissa käytetään runsaasti antioksidanttisia kasviuutteita ja marjaöljyjä, joista kaikki ovat hyvin monivaikutteisia. Vaikutukset voi tiivistää ihoa kosteuttaviksi, vahvistaviksi ja ympäristön stressitekijöiltä suojaaviksi sekä ikääntymisen merkkejä hidastaviksi.

Sensorinen elämys, hoidollinen hyöty ja esteettinen tyylikkyys yhdistyvät näissä hygieenisissä airless-purkeissa, joihin et työnnä sormiasi..! Voidetta annostellaan pienestä reiästä painamalla purkin kantta

Taigan eri 24-h-voiteiden koostumus tuntuu ihollani hyvin samanlaiselta, näissä ei ole suuria täyteläisyyseroja. Koostumus on semitäyteläinen; ei kaikkein ohuin mutta ei paksukaan.  Ero tulee vaikuttavista avainaineista.

24 H-VOIDE KAIKKI IHOTYYPIT 37,90€ / 50 ml - alekoodilla 30,32€

🌿 Avainaineet: mustikka, ratamo, ruusunjuuri, kuusi.
Tämä voide sopii Taigan voiteista parhaiten sekaiholle, kiitos antibakteerisen ja epäpuhtauksia lievittävän ratamouutteen. Myös ruusunjuurella on tulehdusta laskeva vaikutus ja samalla se uudistaa ja napakoittaa ihoa. Antioksidanttinen mustikansiemenöljy suojaa ihoa.

24-H-VOIDE SENSITIVE 37,90€ / 50 ml - alekoodilla 30,32€

🌿 Avainaineet: kaura, puolukka, mänty, kuusi.
Tämä voide sopii herkälle ja punoittavalle iholle. Kauraöljy ravitsee ja pehmentää ihoa, puolukan siemenöljy rauhoittaa ja vähentää punoitusta. Puolukan voisi sanoa olevan pohjoisen luonnon lahja punoittavalle ja helposti ärtyvälle iholle! Sen sisältämä arbutiini häivyttää myös pigmenttiläiskiä. Männynkuoriuute uudistaa, suojaa ja rauhoittaa.

24-H-VOIDE ANTI-AGE 39,90€ / 50 ml - alekoodilla 31,92€

🌿 Avainaineet: tyrni, argan, oliiviöljy, keramidit, kuusi.
Antioksidanttiset tyrni- ja oliiviöljy, ihoa uudistava arganöljy sekä pohjoisen superantioksidantti, ihon rakennetta parantava kuusen oksatyviuute yhdistyvät tässä hienostuneessa anti-age-voiteessa. Keramidit täydentävät ihon suojamuurin lipidejä vahvistaen ihon kosteustasapainoa.

Tuoksuista: Sensitive-voide on hajusteeton, Anti-age-voiteessa on miellyttävä, kevyesti marjainen ja pehmeä tuoksu ja All Skin Types -voiteessa on hieman Anti-age-voidetta raikkaampi tuoksu.

BEAUTY OIL -KASVOÖLJYT

Taigalla on kaksi kasvoöljyä, kaikille ihotyypeille ja Anti-Age. Öljysekoituksissa on käytetty vain kokonaisia kasviöljyjä sekä -uutteita, mikä tekee näistä maksimaalisesti hoitavia. Beauty Oil -öljyt eivät sisällä esteriöljyjä.

Tykkään jutella esterien merkityksestä ihonhoitotuotteissa, ja niillä on ehdottomasti paikkansa, kun halutaan esimerkiksi keventää öljyn ihotuntumaa tai rakentaa kasvovoiteeseen silkkisyyttä. Kuitenkin silloin, kun halutaan luoda mahdollisimman arvokas ja hoitava ihoöljy, käytetään vain kokonaisia kasviöljyjä, koska niissä on mukana kaikki kasvin terapeuttiset ja hoitavat ominaisuudet; antioksidantit, vitamiinit ja rasvahapot. Estereistä nämä puuttuvat.

KASVOÖLJY KAIKKI IHOTYYPIT 36,90€ / 30 ml - alekoodilla 29,52€

Kummatkin Taigan öljyt ovat aika ravitsevan tuntuisia, mutta All Skin Types -öljy on kaksikosta hieman kevyempi. Se sisältää jojoba-, argan-, hampunsiemen-, mustikansiemen- ja auringonkukansiemenöljyä sekä männyn eteeristä öljyä. E-vitamiini ja rosmariiniuute ehkäisevät öljyjen härskiintymistä. Jojoba- ja hampunsiemenöljy ovat kevyitä öljyjä ja sopivat rasvahappokoostumukseltaan loistavasti myös sekaiholle, jopa rasvoittuvalle. Hampunsiemenöljy sisältää runsaasti omega-3 ja omega-6-rasvahappoja, joista kolmonen hillitsee tulehdusta ja kutonen tasapainottaa talintuotantoa. Hampunsiemenöljy sopii myös akneiholle.

Männyn eteerinen öljy tuo tämän kasvoöljyn tuoksuun aivan ihanan metsäisen vivahteen..! 😍

KASVOÖLJY ANTI-AGE 39,90€ / 30 ml - alekoodilla 31,92€

Anti-age-kasvoöljyssä on argan-, jojoba-, kaura-, auringonkukka- ja tyrniöljyä sekä koivunlehtiuutetta. Arganöljyä on tässä cocktailissa enemmän kuin All Skin Types -öljyssä, mikä tekee Anti-age-öljystä ravitsevamman ja vahvistaa sen anti-age-vaikutusta. Myös kauraöljy tekee cocktailista hoitavamman. Tämä öljy sopii erinomaisesti myös kuivalle iholle, ja sitä voi lisätä Taigan kasvovoiteisiin, jos haluaa voiteeseen lisää ravitsevuutta ja vitamiineja.

Anti-age-öljyn tuoksussa on samaa kevyesti makeaa ja aromaattista marjaisuutta kuin 24-h-Anti-age-kasvovoiteessa.

SILMÄNYMPÄRYSVOITEET

Olen todella tarkka silmänympärysvoiteen koostumuksesta, ja minun iholleni eivät pääse liian vetiset ja ohuet tai oudon kalvon jättävät tai liian kevyesti kosteuttavat silmänympärystuotteet. Jonain päivänä vielä kirjoitan oman postauksen silmänympärysvoiteille, jossa perkaan kaikki kriteerini tälle tuotteelle..! 😄🙏🏻

Taigan silmänympärysvoiteet ovat aivan ihanan tuntuiset. Kuten kasvovoiteissa, täälläkin on nähtävissä silkkiseksi rakennettu voidepohja, johon on lisätty hoitavien aineiden tiimi. Voiteet ovat ohuita, mutta riittävän ravitsevia jättääkseen iholle miellyttävän pehmeän tunteen. Tämä on itselleni erittäin tärkeää; tässä iässä vesimäisen ohut ja ihoon täysin hulahtava voide ei enää riitä.

Kummankin silmänympärysvoiteen tuntuma on ihollani samanlainen. Käytän kumpaakin yhtä mielelläni, mutta puhtaasti ihoni tilan perusteella (ikääntynyt, ryppyinen), arganöljyä sisältävä Anti-Age-versio on iholleni parempi. Sensitive-versio sisältää rauhoittavaa puolukansiemenöljyä. Silmänympärysvoiteet ovat hajusteettomat.

Ja siis: näiden hinta..!! 😮 Olen tottunut silmänympärysvoiteiden arvokkaisiin hintoihin, etenkin anti-age-linjoissa, mutta Taigan silmänympärysvoiteet ovat edullisia..! Tällä hienostuneella koostumuksella hinta voisi olla reilusti korkeampi...

EYE CREAM ANTI-AGE 27,90€ / 15 ml - alekoodilla 22,32€

Avainaineet: arganöljy, ruusunjuuri, ruiskukkauute, koivunlehtiuute, kuusen oksatyviuute, männynkuoriuute, ksylitoli, kaakaovoi.

EYE CREAM SENSITIVE 22,90€ / 15 ml - alekoodilla 18,32€

Avainaineet: ruusunjuuri, puolukansiemenöljy, ruiskukkauute, kuusen oksatyviuute, männynkuoriuute, ratamonlehtiuute, ksylitoli, sheavoi.

BEAUTY ESSENCE eli KOSTEUTTAVA KASVOSUIHKE 20,90€ / 100 ml - alekoodilla 16,72€

Essenceksi nimetty tuote on itse asiassa kasvosuihke. Tai voisiko sanoa: se on suihkemainen hoitoneste. Tämä neste ei kuitenkaan ole lainkaan paksua vaan aivan vesimäisen ohutta, mutta hoitavien aineiden pitoisuus on korkeampi kuin "tavallisessa" kasvovedessä. Tämä suihke on myös hajusteeton.

Essence-suihketta on ollut jännä käyttää, ja suhteeni siihen on mielenkiintoinen. Mielenkiintoinen siksi, että tykkään aivan valtavasti tuotteen kosteuttavasta tunteesta iholla, mutta samalla tuote tuntuu "epäelämykselliseltä", koska on täysin hajuton. (Oikeasti: en haista tässä mitään! Harvoin kosmetiikkatuote voi olla näin hajuton..!)

Tässä huomaa, miten paljon tuoksut vaikuttavat ihonhoitotuotteen käyttökokemukseen :) Minulle tuoksut ovat todella tärkeitä. Yhtä lailla hajusteherkille ja -allergisille tuoksuttomuus on tärkeää. Tämä on varmasti unelmatuote hajusteherkille.

Herkkää ja ikääntyvää ihoa vahvistavassa ja kosteuttavassa minimalistisessa koostumuksessa on puolukkauutetta, glyserolia, hyaluronihappoa, glukonolaktonia ja kamomillaa. Glukonolaktoni eli PHA-happo kuorii ihoa erittäin miedosti, mikä edesauttaa hoitavien aineiden imeytymistä ja vaikutusta iholla. Taigan tuotekehitystiimiin kuuluvan Maria Kahilammen mukaan Taigan Beauty Essence on teholtaan hoitolatason tuote.

SEERUMIT

Taigalla on kaksi seerumia, joista erityisesti C-vitamiini on suosikkini. Myös herkän ihon Elixir-seerumi on hyvä, mutta koska se on hajusteeton, päästään jälleen tähän elämys-asiaan: mä tykkään tuoksuvista seerumeista..! ☺️

C-VITAMIINISEERUMI 33,90€ / 30 ml - alekoodilla 27,12€

Ohuen maitomainen Taiga-C-vitamiini-seerumi tuntuu ravitsevalta ja kosteuttavalta. Koostumus on maitomaisuudessaan harvinaisempi C-vitamiini-seerumien maailmassa, useimmat C-vitamiiniseerumit ovat nestemäisiä tai silikonipohjaisia. Minä tykkään maitoseerumeista, koska ne jättävät ihon ihanan pehmeäksi.

Taigan käyttämä C-vitamiinimuoto on vesiliukoinen askorbyyliglukosidi. Sen ohella seerumissa ihoa hellivät ksylitoli, tyrni- ja puolukkaöljy, E-vitamiini sekä Taigan suosikki-ainesosa, pohjoisen oma antioksidanttinen superstara kuusen oksatyviuute. Seerumissa on kevyen hedelmäinen tuoksu - tai sellaisena mun nenä sen aistii :)

ELIXIR-SEERUMI 29,90€ / 30 ml - alekoodilla 23,92€

Tämä herkän ja ärtyneen ihon tehokas kosteuttaja, rauhoittaja ja vahvistaja sisältää erittäin korkean pitoisuuden kuusen oksatyviuutetta seuranaan arganöljyä ja puolukansiemenöljyä. Seerumi ei kuitenkaan ole koostumukseltaan lainkaan öljymäinen vaan raikkaan fluidimainen.

Juuri tämän tuotteen kautta pääsee kokemaan hienon kuusi-uutteen vaikutukset parhaimmillaan. Kuusen oksatyviuute on "tekee kaiken" -ainesosa joka uudistaa ihoa, hidastaa ikääntymisen merkkejä, kosteuttaa, rauhoittaa ja vahvistaa ihon rakennetta.

Viimeisenä eniten blogissani näkynyt Taiga-tuote: puhdistusöljy. Tämä on mielettömän hyvä tuote jossa yhdistyy erittäin toimiva koostumus edulliseen hintaan -  plussana tietysti vielä kotimaisuus. ❤️

TAIGA-PUHDISTUSÖLJY 20,90€ / 100 ml - alekoodilla 16,72€

Vain kuuden ainesosan hajusteeton puhdistusöljy on sopivan täyteläinen mahdollistaakseen ihon hieronnan puhdistuksen yhteydessä (jos sellaista tykkää tehdä), irrottaa meikin, lian ja aurinkovoiteet tehokkaasti ja huuhtoutuu iholta täydellisesti. Iholle jää puhdas ja pehmeä tunne vailla minkäänlaista öljyisyyttä.

Super-tuote, joka kevyen ja vähän tilaa vievän pullonsa ansiosta kulki mukanani läpi kesän reissut. Kaikki muut tuntemani yhtä hyvät puhdistusöljyt ovat sekä kalliimpia että pakkauksiltaan suurempia ja painavampia.

Jos kaipaat laajempaa tietoa Taiga Cosmetics -sarjasta, sitä löydät aiemmasta kirjoituksestani, jossa esittelen Taigan perusteellisesti:

Kotimaisen ihonhoitosarjan missiona tavoittaa myös luonnonkosmetiikan skeptikot

Mielestäni Taiga erottuu suomalaisen luonnonkosmetiikan kentällä upeasti ylellisillä ja normikosmetiikankin kuluttajaa puhuttelevilla koostumuksillaan sekä kohtuullisella hintatasollaan. Airless-pakkauksista yritys saa minulta vielä extra-kiitosta, tällaisia pakkauksia haluan nähdä enemmänkin..!

Koodilla SANNI20 saa Taigan verkkokaupassa -20 % alennuksen 25.9. saakka.

16 kommenttia
19.09.2022

Whamisan uudet hoitonesteet ammentavat iholle superantioksidantteja

Käsi ylös, kenelle kelpaa pullollinen syväkosteutta ja tämän hetken kiinnostavimpia antioksidantteja? 😍

Whamisa-perhe on kasvanut muutamilla todella kiinnostavilla hoitonesteuutuuksilla, joista erityisesti toinen saa meikäläisen sydämen sykkimään. Kummatkin ovat ihania, mutta kun kuulette, että toisen the aktiiviaine on levä, saatatte ymmärtää syvän innostukseni.

Disclaimer: olen töissä Whamisan maahantuojalla.

Uutuudet kuuluvat Whamisan vielä nuoreen Fresh-sarjaan, joka teki starttinsa Cactus-linjan myötä viime vuonna.

Fresh on oma kokonaisuutensa, jonka Whamisa erottaa erilliseksi sarjaksi pää-Whamisasta. Asiakkaat täällä Suomessa tuskin mieltävät asiaa näin, eikä ole tarvekaan, mutta jotain Fresh-linjan erosta alkuperäiseen Whamisaan on hyvä tietää. Toisin kuin tavanomaiset Whamisa-tuotteet, Fresh-linjan tuotteet eivät pohjaudu fermentoituihin aktiiviaineisiin. Ne ovat mutkattomampia ja sisältävät vähemmän raaka-aineita, soveltuen normi-Whamisaa paremmin myös herkälle iholle. Fresh-tuotteissa korostuu yksi pääraaka-aine (levä, päärynänkukka, kaktusviikuna), kun perus-Whamisa-tuotteet on rakennettu monen pääaktiiviaineen kokonaisuudelle.

Ainesosaminimalismia Fresh ei kuitenkaan edusta, minkä näkee inciä vilkaisemalla, sillä näissäkin (Cactus-seerumi poislukien) on tähtiraaka-aineen ohella runsaasti muita hoitavia aineita.

Suositut Cactus-tuotteet saavat nyt siis seuraa levästä ja päärynänkukasta. :) Vesimäinen kosteutus kasvovesien ja hoitonesteiden muodossa on Aasiassa ihonhoidon kulmakiviä, ja tätä tarjoavat myös uutuustuotteet.

Hoitonesteiden ystävät, tervehtikää näitä kiinnostavia uutuuksia:

ALGAE – ihoa napakoittavaa kosteuttavaa hoitoa ja puna- ja viherlevän antioksidanttista voimaa
PEAR BLOSSOM – kirkastavaa, kosteuttavaa ja antioksidanttista tehoa päärynänkukista, sienestä ja C-vitamiinista

Nimistä: Whamisa käyttää ilmaisuja Toner ja Essence aika vapaasti - ja päällekkäin. Whamisan maailmassa Toner ei tarkoita kasvovettä vaan hoitonestettä. Päärynänkukka-hoitoneste on nimetty essenceksi, joka Koreassa ymmärretään hoitonestettä hoitavammaksi ja hoitonesteen ja seerumin välimuodoksi. Me täällä Suomessa kutsumme kumpaakin hoitonesteeksi. Iholla kumpikin neste tuntuu yhtä hoitavalta ja kosteuttavalta. Ainakin tämän testaajan iholla.

ALGAE TONER 38,90€ / 120 ml

Nimi ei jätä paljon arvailun varaan tämän tuotteen tähtiaineesta: Algae eli levä. Nyt puhutaan tuotteesta, jossa leväuutetta on enemmän kuin vettä. Tätä on Whamisa: aktiiviaineet juhlivat tuotteissa aina todella korkeilla pitoisuuksilla.

Tämä kasvovesi tuo iholle tiiviimmän tuntemani pitoisuuden viher- ja punalevää, ja niiden myötä ihan hervottoman ”paketin” antioksidantteja kuten maailman voimakkaimpiin antioksidantteihin kuuluvaa astaksantiinia sekä mykosporiini-aminohappoja, jotka ehkäisevät UV-säteilyn vaikutuksia. Juuri UV-säteilyn haittavaikutusten vähentäminen kuuluu levien kiinnostavimpiin ja arvokkaimpiin ominaisuuksiin.

Whamisan merilevä-hoitonesteen pakkausteksti puhuu huokosten supistamisesta ja ihon liftauksesta, mutta vaikutukset eivät todellakaan jää niihin ja ovat paljon laajemmat. Älä siis ”tartu” pelkästään huokosiin, kun katsot tätä pulloa! :)

Aasiassa laajentuneet huokoset ovat yleinen ihohuolenaihe johon kuluttajat etsivät ratkaisuja, ja siksi huokosia supistava vaikutus korostuu eri tuotteiden lupauksissa laajemmin kuin länsimaissa. Meillä päin laajentuneet huokoset yhdistetään helposti rasvoittuvaan ja epäpuhtaaseen ihoon, mutta oikeastaan ne ovat myös ikääntyvän ihon ilmiö, sillä ihon rakenteen löystyessä myös ihohuokoset alkavat erottua selvemmin.

VAIKUTUKSET PÄHKINÄNKUORESSA

Whamisan Algae-kasvovesi kosteuttaa, napakoittaa ja suojaa ihoa ympäristörasitteilta sekä UV-säteilyn haittavaikutuksilta.

Se on superantioksidanttinen ja tarjoaa iholle erittäin tiiviin pitoisuuden viher- ja punalevää. Leväuutteiden ihoa hyödyttävät vaikutukset ovat niin moninaiset, että oikeastaan en keksi mitään iho-ongelmaa, mihin ne eivät vaikuttaisi. Tietyillä levillä on myös iholta kuona-aineita poistavia vaikutuksia, ja myös näitä ominaisuuksia hyödynnetään Whamisan Algae-hoitonesteessä.

Sanoisin, että tässä on nyt Whamisan kaikkein antioksidanttisin hoitotuote. 🔥

Incin kärjestä:

Codium Fragile Extract - viherlevä
Gelidium Amansii Extract - punalevä
Gloiopeltis Furcata Extract - punalevä
Water - vesi
Glycerin - glyseroli
Porphyridium Cruentum Culture Conditioned Media - punalevä
Brassica Campestris (Rapeseed) Seed Oil - rypsiöljy
Althaea Officinalis Root Extract – rohtosalkoruusu (rauhoittaa, kosteuttaa, laskee tulehdusta)
Oryza Sativa (Rice) Bran Extract – riisiuute (hoitaa ja suojaa ihoa)
Rhodomyrtus Tomentosa Fruit Extract – ruusumyrtti (antibakteerinen, kosteuttava)

MERILEVÄNAAMIO 13,50€

Whamisan välillä valikoimasta poistunut merilevänaamio tekee paluun Fresh-linjassa. Kyseessä on sheet mask -tyyppinen naamio, jossa "kangas" koostuu ruskolevästä. Tämä on siis 100% merilevähoito kasvoille!

Merilevä-naamioon on imeytetty kosteuttavaa, rauhoittavaa ja ihoa kiinteyttävää seerumia koostuen ruskolevästä (ecklonia stolonifera ja laminaria japonica), punalevästä (gracilaria verrucosa) sekä Whamisan signature-yhdistelmästä aasialaisista rohtokasveja (rohtosarviapila, sahapalmu, kiinankarhunputki ja siperiannukula).

PEAR BLOSSOM SINGLE ESSENCE 38,90€ / 100 ml

Siinä missä merilevä-hoitoneste kosteuttaa ja parantaa ihon pinnan rakennetta, Päärynänkukka-hoitonesteen päävaikutus on kosteutuksen ohella ihon sävyn kirkastaminen. Tässäkin hoitonesteessä on runsaasti antioksidantteja, mutta erityyppisiä, kuin Algae Tonerissa.

Tässä päärynäisessä kosteuseliksiirissä hyödynnetään sekä päärynän kukkia että päärynän hedelmää. Päärynän kukat sisältävät runsaasti polyfenoleita kuten tanniinia ja päärynän hedelmistä saadaan flavonoideihin lukeutuvaa, tulehdusta laskevaa luteoliinia, kummatkin tehokkaita antioksidantteja.

Päärynän ohella tämän kiinnostavan hoitonesteen tähtiainesosa on sieni: siiliorakas. Itse asiassa sienet ovat hiljalleen nousemassa levän rinnalla uudeksi trendiainesosaksi kosmetiikassa, levän tavoin sienet sisältävät hyvin laajan kirjo erilaisia ravinteita joista myös iho voi hyötyä. Viime aikoina erityisesti adaptogeeniset sienet ovat nousseet parrasvaloihin. Kiitos terapeuttisten vaikutustensa, sieniä kuten siiliorakasta on käytetty lääkinnällisenä kasvina Aasiassa ja kiinalaisessa lääketieteessä. Kuten voi huomata, moni vanha ja perinteinen rohtokasvi nauttii nykyään ”uutta tulemista” modernissa kosmetiikassa.

Siiliorakas on vaikutuksiltaan erittäin antioksidanttinen ja sisältää myös kosteuttavaa beetaglukaania sekä polysakkarideja, jotka parantavat ihossa kollageenisynteesiä buustaavien entsyymien aktiivisuutta.

Lisäksi Päärynänkukka-hoitovedessä on vesiliukoista C-vitamiinia, askorbyyliglukosidia, joka on klassinen tehoaine kirkastamaan ihoa.

Toiset kaksi kosmetiikan luotettavaa klassikkoa, glyseroli ja hyaluronihappo, muodostavat kosteuttavan tehotiimin.

Ei hullumpi cocktail tässäkään pullossa – jonka kauniisti muotoiltu pullo kera aidon päärynänkukan hivelee silmiä..! 😍

Vinkki: Jolien K-Beauty-viikoilla kaikki Whamisa-tuotteet ovat -30% alennuksessa 2. lokakuuta saakka.

Uutuus-hoitonesteet saa nyt hintaan 27,23€ 🙂

14 kommenttia
17.09.2022

Luonani

Kehystin eilen uudet taulut olohuoneeseeni.

Olen pitkään miettinyt, laittaisinko olohuoneeseen Kreikka-aiheisia vai koira-aiheisia tauluja, ja nyt valinta tuntui selvältä.

Tänään tulee kaksi viikko Totin poismenosta, Viivin lähdöstä pian viisi viikkoa. Ikävä on valtava, ja olen saanut paljon lohtua vanhojen kuvien katselusta. Kun sain nämä taulut eilen esille, minuun laskeutui aivan erityinen rauhan tunne. Tuli hyvä olo.

Olen tuntenut haikeaa levottomuutta kodissa, josta jotain puuttuu. Ei ainoastaan tassujen ääni parketilla, tuhina ja lämmin unikaveri peiton alla, vaan myös koirien energia on poissa. Kotini on tyhjä niistä. Tyhjyys ei liity vain fyysiseen olinpaikkaan, olivathan koirat paljon myös toisen sisareni luona Helsingissä. Minulla oli silloinkin niiden energia. Nyt tunne on aivan erilainen.

Näiden kauniiden kuvien myötä sain Totin ja Viivin hengen tavallaan luokseni. Ovathan ne aina luonani muistojen ja yhdessä elettyjen vuosien kautta, mutta nämä kauniisti ystävysten persoonallisuuden vangitsevat muotokuvat välittävät lämpöä ja lohtua tavalla, jota vain kuva voi tuoda. Valokuva vangitsee eletyn hetken, ja taidokas valokuva vangitsee myös jotain kohteensa olemuksesta ja persoonallisuudesta.

Nämä upeat kuvat tilasin kaksi vuotta sitten valokuvaaja Satu Nyströmiltä, jonka eläinmuotokuvat olivat tehneet minuun vaikutuksen. Lokakuisena päivänä kaksi vuotta sitten Satu ikuisti meidän koirat ihaniin kuviin. Olen näistä kuvista hyvin onnellinen.

Koirat ehtivät 15 vuoden aikana olla mukana niin monessa. Koska kuvaan todella paljon, minulla on koirista sadoittain kuvia. Minkä tahansa kuvakansion avaan, ennen pitkää Totti ja Viivi tulevat vastaan. ❤️ Olen katsellut erityisen paljon kuvia yhteisiltä luontoretkiltämme, koska luonto on niin rauhoittava elementti. Näistä kuvista olen saanut eniten lohtua.

Koirat rakastivat luontoa, aivan erityisesti Viivi, joka ei koskaan saanut tarpeekseen metsäpoluista. Viimeisinä vuosinaan siitä tuli myös ansioitunut marjastaja, ja saadessaan vainun mustikoista tai vadelmista Viiviä ei pidätellyt mikään. ☺️ Se todellakin ahmi marjoja! Totti ei voinut tätä käsittää, eikä koskaan päässyt perille marjojen hienoudesta.

Sanni ja Viivi erätulilla Lapissa.

Totti ei ollut ihan yhtä energinen patikoija kuin Viivi, ja joskus se pääsi matkustamaan pussikyytiin. ☺️

Sanni ja Totti Seitsemisen kansallispuistossa huhtikuussa 2013.

Tauolla pitkän vaelluspäivän jälkeen. Tämä taisi olla se retki, jolloin Totti vahingossa loikkasi suoraan lehtien peittämään kuralammikkoon! Se vajosi siihen vatsaa myöten. Se hämmennyksen hetki ja epäuskon ilme Totin silmissä..! 😅 "Tässähän piti olla maata, mitä just tapahtui..?!"

En muista koskaan nähneeni Tottia yhtä järkyttyneenä (ja nolona), mutta ihmisystävien pestyä ja kuivattua urhean eräkoiran, se oli illalla nuotion lämmössä jo unohtanut välikohtauksen. ❤️

Ikuisilla metsäpoluilla yhdessä.

⭐️

Muuten. Yle Puheen Havaintoja Ihmisestä -ohjelmassa oli hiljattain koskettava jakso ihmisten ja eläinystävien välisestä suhteesta. Jaksossa puhutaan myös lemmikin menetyksestä ja koiranomistajat jakavat kokemuksia surusta ja sen käsittelystä. Todella ajankohtainen jakso ja sitä kuunnellessa minusta tuntui, kuin siellä puhuttaisiin juuri minulle. Siellä sanoitettiin asioita, joita itsekin olen viime viikkoina miettinyt.

Jakson nimi on Ihminen on muiden lajien varassa. Sen voi kuunnella täällä.

"Tuleen tuijottaminen rentouttaa, mutta sama fiilis tulee, kun katsoo nukkuvaa koiraa. Ihminen on tehnyt sitäkin jo 30 000 vuotta."

Taulut tullaan syksyn aikana asettamaan tauluhyllylle sohvan yläpuolelle.

En löytänyt valmiina tarpeeksi pitkää tauluhyllyä, joten päädyin tilaamaan senkin puusepältä. 🙏🏻

13 kommenttia
14.09.2022

Uusi edullinen anti-age-helmi: L300 Pro-Retinol

Kaupallinen yhteistyö: L300

Olen innoissani! L300 on osoittanut sen taas – edullisuus ei sulje pois korkealaatuisia koostumuksia.

L300-valikoimaan on liittynyt fantastisen hyvä anti-age-ihonhoitosarja: Pro-Retinol. Bongasin tuotteet jo keväällä Ruotsissa ja olen siitä saakka odottanut, koska tuotteet rantautuvat Suomeen. Nyt ne ovat täällä! :)

Olen kirjoittanut L300-sarjan tuotteista aiemminkin ja tämä ruotsalainen, kotimaassaan apteekkiin kehitetty ihonhoitosarja saa minulta paljon kiitosta. Edullisuus, herkälle iholle sopivuus ja poikkeuksellisen laadukkaat raaka-aineet tekevät tästä sarjasta helmen päivittäiskosmetiikan genressä.

Ruotsalaisen professorin ja dermatologin Gunnar Swanbeckin 1960-luvun tutkimuksiin (”Läkemedelsprojekt 30”) pohjautuva L300-sarja on alusta saakka nojannut vahvasti ihossa luonnostaan esiintyviin, ihon terveyttä ja kosteustasapainoa ylläpitäviin ainesosiin. Kosteuttavissa tuotteissa käytetään ihon omaa suojamuuria vahvistavia tutkitusti tehokkaita aineita kuten karbamidia, hyaluronihappoa, suolaa, maitohappoa ja betaiinia. Ei hokkuspokkusta vaan ihon biologian kannalta aidosti toimivia aineita.

L300 Pro Retinol öljyseerumi

KUNNIANHIMOINEN PRO-RETINOL

Pro-Retinol-linja on L300-sarjan tähän asti kunnianhimoisin ja monipuolisin hoitolinja. Yhtään liioittelematta minulla alkoivat sukat pyöriä jaloissa, kun luin uutuussarjan tuotteiden incejä toukokuisella Ruotsin reissulla. Tuotteissa ilahduttaa sekä tunnettujen, aidosti tehokkaiden aktiiviaineiden määrä mutta myös aktiiviaineiden luonnollisuus..! Olin ihan hämilläni, kun tuntui, että luen suunnilleen luonnonkosmetiikka-tuotteen ainesosaluetteloa.

Sarjan vaikuttavat aineet voi jakaa kolmeen luokkaan:

Ihoa uudistavat anti-age-aktiivit --> retinyylipalmitaatti (a-vitamiini) ja peptidit

Ihoidenttiset suojamuuria vahvistavat lipidit --> keramidit ja sfingosiinit

Luonnolliset anti-age-aktiivit, joilla on antioksidanttisia, tulehdusta laskevia sekä hyperpigmentaatiota kirkastavia vaikutuksia -> mm. levä, vihreä tee, lakritsi, centella asiatica, japanintatar.

Pro-Retinol-sarjan tuotteet ovat hajusteettomia ja sopivat herkälle iholle, kuten kaikki L300-sarjan tuotteet.

Sarjaan kuuluu öljyseerumi, SPF 15-päivävoide, silmänympärysvoide sekä yövoide.

Pro-Retinol-tuotteiden vaikutus on juonteita silottava, ihoa uudistava ja kiinteyttävä, ihon sävyä tasoittava, kosteuttava, ravitseva ja antioksidanttinen.

Kenelle / milloin?

Kun iholla alkaa näkyä selkeitä ikääntymisen merkkejä kuten syvempiä juonteita, velttoutta ja ryppyjä (ei vain pintakuivuuden aikaansaamia juonteita).

Rypyt alkavat näkyä tyypillisesti noin 40+ vuoden iässä, mutta anti-age-ihonhoito ei koskaan ole kiinni iästä vaan ihon tilasta ja tarpeesta: toisilla iho voi ikääntyä elämäntapojen vaikutuksesta jo 25-vuotiaana. Älä siis valitse ihonhoitotuotteitasi ikänumeron mukaan, vaan ihosi kunnon mukaan.

L300 Pro Retinol silmänympärysvoide

KATSAUS VAIKUTTAVIIN AINEISIIN

RETINYYPALMITAATTI (”PRO-RETINOL”)

Retinyylipalmitaatti on a-vitamiinin varastomuoto, jota esiintyy ihossa luonnostaankin. Retinyypalmitaatti muuntuu ihossa retinoliksi, siitä tulee nimitys pro (esi) retinol. Retinyypalmitaattia on hyödynnetty kosmetiikassa jo 40-luvulta saakka ja se on yksi tunnetuimmista a-vitamiinimuodoista. Se on paljon hellävaraisempi kuin retinoli, mikä tekee siitä suositun ainesosan erityisesti herkän ihon tuotteissa.

L300 Pro-Retinol-tuotteet sisältävät 0,27% retinyylipalmitaattia. Retinoidit vaikuttavat iholla jopa alle 0,1% pitoisuudella, joten 0,27% on jo tehokas, mutta yhä hellävarainen pitoisuus.

Miksi se on hellävarainen? Ennen kuin iho voi hyödyntää A-vitamiinin eri muotoja, sen on muunnettava ne puhtaaksi A-vitamiiniksi, ja tämä tapahtuu hapettumisreaktioiden kautta. Mitä useamman hapettumiskonversion A-vitamiinin muoto käy läpi, sitä hellävaraisempi se on. Ärsyttävänä tunnettu retinoli esimerkiksi läpikäy kaksi konversiota. Retinyylipalmitaatti käy läpi kolme konversiota. Vaikutukset ovat samat kuin retinolilla, mutta retinyylipalmitaatti vaikuttaa iholla hitaammin. Siksi se on lempeämpi. Retinyylipalmitaatin etuihin kuuluu myös sen stabiilius; se säilyy paremmin kuin retinoli.

RUSKOLEVÄ LAMINARIA OCHROLEUCA
PUNALEVÄ CYANIDIUM CALDARIUM

Olen kirjoittanut levistä paljon viime aikoina ja maininnut, että tulette näkemään tätä anti-age-sankaria ihonhoitotuotteissa yhä vain enemmän ja enemmän. Täällä se jälleen on. Erityisesti rusko- ja punalevä omaavat todella vaikuttavia ihohyötyjä hidastamaan ja ehkäisemään ikääntymisen merkkejä. Ruskolevä sisältää florotanniineja sekä fukoksantiinia, jotka mm. suojaavat ihoa valovaurioilta ja ehkäisevät pigmenttimuutoksia. Lisäksi ruskolevä rauhoittaa ja kosteuttaa ihoa sekä suojaa ihoa antioksidanttisesti.

L300 Pro Retinol öljyseerumi

KAURAÖLJY

Kauraöljy on pehmentävä, rauhoittava ja kosteuden haihtumista ehkäisevä lempeä kasviöljy. Se sopii erinomaisesti herkälle ja kuivalle iholle.

KERAMIDIT

Keramidit ovat ihon oman suojamuurin tärkein ainesosa ja pitoisuudeltaan runsain ihon omista rasvoista. Ilman keramideja iholtamme haihtuisi liikaa vettä, mikä johtaa ihon kuivumiseen ja karheuteen. Keramidien ansiosta ihon pinta pysyy pehmeänä ja ihon kosteustasapaino hyvänä.

PEPTIDIT

Pro-Retinol -sarjassa käytetään kahta peptidiä: Acetyl Tetrapeptide-11 ja Acetyl Tetrapeptide-9. Ne kuuluvat soluviestijä-peptideihin ja stimuloivat proteoglykaanien kuten lumikaani ja syndekaani tuotantoa. Vaikutus iholla on kosteuttava sekä kollageenimatriksia vahvistava.

KASVIUUTTEET

Sarjan voidemaisissa tuotteissa on kaikissa seitsemän rohdoskasviuutteen fantastinen yhdistelmä. Kaikille uutteille yhteistä on antioksidanttisuus, lisäksi moni niistä laskee tulehdusta sekä ehkäisee pigmenttiläiskiä.

🌿 Centella Asiatica eli gotu kola – rauhoittaa, kosteuttaa, antioksidanttinen
🌿 Polygonum Cuspidatum eli japanintatar - sisältää runsaasti resveratrolia, vähentää hyperpigmentaatiota
🌿 Scutellaria Baicalensis eli vuohennokka – rauhoittaa, laskee tulehdusta, antioksidanttinen, saattaa myös joidenkin tutkimusten mukaan vaalentaa pigmenttiläiskiä
🌿 Camellia Sinensis eli vihreä tee – antioksidanttinen, rauhoittaa
🌿 Chamomilla Recutita eli kamomilla - rauhoittaa, laskee tulehdusta, antioksidanttinen
🌿 Glycyrrhiza Glabra eli lakritsi – kirkastaa ihoa, vähentää hyperpigmentaatiota, rauhoittaa
🌿 Rosmarinus Officinalis eli rosmariini - antioksidanttinen, antimikrobinen, rauhoittava

L300 Pro Retinol sarja

TUOTEVALIKOIMA

Pro-Retinol-sarjaan kuuluu neljä tuotetta: suojakertoimellinen päivävoide, öljyseerumi, yövoide sekä silmänympärysvoide.

Henkilökohtaiset suosikkini ovat öljyseerumi sekä silmänympärysvoide.

L300 Pro Retinol öljyseerumi

PRO-RETINOL ULTRA RESTORE -ÖLJY 19,90€ / 30 ml

Ultra Restore Oil Serum on teknisesti kasvoöljy, sillä se ei sisällä lainkaan vettä. Ihotyypistä riippuen voit käyttää tuotetta yksinään kasvoöljyn tavoin (normaali ja sekaiho) tai laittaa sitä voiteen alle seerumin tapaan (kuivempi iho) – tai sekoittaa voiteeseen. Mikä vain sopii mieltymyksiisi.

Ultra Restore-öljyssä on silkkisen ohut koostumus, joka on samalla kevyen mutta ravitsevan tuntuinen. Öljy jättää ihon samettisen pehmeäksi. Erityisesti aamuisin, kun öljyä on laittanut kasvoille yöksi, iho on aivan häkellyttävän ihanan pehmoisen ja sileän tuntuinen.

Ultra Restore-öljyn vaikuttavia aineita ovat retinyylipalmitaatin ohella kauraöljy, rypsiöljy, ruskoleväuute sekä oliiviöljyn saippuoimattomat yhdisteet (<- superhyviksiä!) A-vitamiini on öljyliukoinen aine, minkä puolesta se imeytyy ihoon kaikkein parhaiten täysin öljypohjaisessa tuotteessa. Siksi Oil Serum on sarjan tehokkain tuote!

Tuoksusta: vaikka Pro-Retinol-sarja on hajusteeton, öljyssä on raaka-aineiden tuoma kevyesti makea tuoksu. Kysyin öljyseerumin tuoksusta L300-sarjan tuotekehitystiimiltä ja sieltä vastattiin, että öljyssä tuoksuvat lähinnä oliiviöljy sekä ruskolevä. Tämä oli mielenkiintoista, sillä jotenkin sitä ajattelisi levän tuoksuvan merelliseltä..! En yhdistä oliivinkaan tuoksua makeaan. Raaka-aineiden ominaistuoksut voivat lopulta olla ihan muuta mitä odottaisi.

L300 Pro Retinol silmänympärysvoide

PRO-RETINOL-SILMÄNYMPÄRYSVOIDE 19,90€ / 15 ml

Pro-Retinol-silmänympärysvoiteessa on saman tyyppinen miellyttävä koostumus kuin L300 Hyaluronic Renewal -sarjan silmänympärysvoiteessa, joka myös kuuluu lemppareihini. Koostumus on semitäyteläinen ja hyvin imeytyvä ja tuntuu iholla pehmentävältä ja suojaavalta.

Voide sopii silottamaan myös huultenympärysjuonteita.

Vaikuttavien aineiden kimarassa ihoa hoitavat skvalaani, kauraöljy, peptidit, keramidit, ruskolevä sekä yllä esitelty seitsemän rohdoskasvin yhdistelmä.

L300 Pro Retinol päivävoide

PRO-RETINOL PÄIVÄVOIDE 19,90€ / 50 ml

Retinyylipalmitaatti ei herkistä ihoa auringonvalolle, mutta UV-suoja on tunnetusti joka tapauksessa tärkeä osa päiväaikaan käytettävän anti-age-tuotteen koostumusta. Siksi Pro-Retinol -päivävoiteeseen on sisällytetty suojakerroin. SPF 15 riittänee hyvin suojaamaan ihoa Suomen leveysasteiden UV-tason säteilyltä kesävuodenajan ulkopuolella.

Päivävoiteen miellyttävästi levittyvä koostumus tekee ihosta pehmeän ja mukavan tuntuisen. Olen käyttänyt tätä loppukesällä myös dekolteella ja hartioilla, kun olen istunut ulkona iltapäivän auringossa.

Voiteessa on samat hoitavat ainesosat kuin silmänympärysvoiteessa, täydennettynä allantoiinin ja beeta-glukaanin rauhoittavalla ja kosteuttavalla tiimillä.

L300 Pro Retinol yövoide

PRO-RETINOL-YÖVOIDE 19,90€ / 50 ml

Täyteläisen yövoiteen erityisainesosa on punalevä, jota ei ole muissa sarjan tuotteissa. Cyanidium Caldarium -punalevällä on kantasoluja suojaava ja elastiinin tuotantoa buustaava vaikutus.

Ihon kuivumista tehokkaasti ehkäisevät auringonkukka- ja akaasiavaha tekevät yövoiteesta ravitsevamman ja kosteuttavamman kuin päivävoide. Tätä voidetta voi ilman muuta suositella myös päivävoiteeksi oikein kuivalle iholle.

Muilta osin yövoiteessa on sama retinyylipalmitaatin, keramidien, kauraöljyn, peptidien ja rohdoskasviuutteiden hoitava sydän kuin muissa Pro-Retinol -sarjan voiteissa.

L300 Pro Retinol

Olen tosi mielissäni, kun markkinoilla on L300:n kaltainen sarja. :) Edullisia ja hyvän hinta-laatu-suhteen tuotteita on aina kaikkein mukavinta suositella, kun tietää, että ne ovat hintansa puolesta lähes kaikkien saatavilla. Pro-Retinol-sarja ilahdutti minua vielä aivan erityisesti, koska luonnon aktiiviaineet ovat niin lähellä sydäntäni. Tässä linjassa yhdistyvät luonnollisten tehoaineiden, kasviöljyjen sekä labrassa kehitettyjen modernien aktiiviaineiden parhaat puolet ja ominaisuudet.

ALENNUSKOODI

Koodilla PRORETINOL saa -25% alennusta koko L300.fi-verkkokaupan valikoimasta. Etu on voimassa 16.10. saakka, eikä sitä voi yhdistää muihin etuihin.

L300.fi-verkkokaupasta saa ilmaisen toimituksen kaikkiin yli 30 euron tilauksiin.

67 kommenttia
13.09.2022

Remontti on alkanut mieleisellä yllätyksellä

It's on..!

Ysäripyökille sanottiin eilen hyvästit, kun remonttitiimi saapui purkamaan vanhan keittiön.

Näyttää tällä hetkellä aika paljon paremmalta, jopa ilman kalusteita..! :D

Rumien paneelien irrotus sorkkaraudalla tuotti aivan erityistä tyydytystä. 👏

 

Siitä saakka kun sain avaimet tähän kotiin, olen odottanut tätä hetkeä. Vaikka vanhanaikaisuus ei häiritse minua (ehkä jopa päin vastoin), enkä hae kotiini modernia ilmettä, tämä nimenomainen keittiö ihan sattui silmiini. Moniin asioihin tottuu, mutta tähän en tottunut. Keittiö oli minusta ihan kamala. Kyseessä oli muuten 90-luvun alun Puustelli-keittiö. Puuseppäni mukaan jopa suhteellisen laadukkaasti toteutettu verrattuna tämän päivän laatuun.

Nyt ysärikeittiö on poissa, h-hetki lähenee ja jännitys tiivistyy.

Purkupäivänä keittiöstä paljastui mieleinen yllätys: tiiliseinä. Rustiikkinen tiiliseinä tuli esiin kummankin puretun korkean kaapin takaa, oven vieressä ja ikkunaseinällä.

Rakastan tiiliseiniä..! Niissä on jotain ihanan lohdullista ja lämmintä. Ne jos mitkä luovat kotoisaa tunnelmaa.

Niinpä spontaani ajatukseni oli: tämä täytyy hyödyntää! Miten tän voi hyödyntää..?!

Juttelin asiasta remonttimestarin eli puuseppä Eetu Tinganderin kanssa, ja hän lupasi haudutella ideoita yön yli. Olin kovasti ihastunut näkyyn rustiikkisesta seinästä, mutta se mistä innostuu, ei aina taivu järkevään toteutukseen.

Pyysin puuseppää olemaan asiassa rehellinen ja sanomaan suoraan, voisiko tiiliseinän jättää näkyviin tyylikkäällä ja muuhun keittiöön istuvalla tavalla. Tänä aamuna sain kuulla "tuomion": kyllä, tiiliseinä saadaan hyödynnettyä. 😍 Minulle esiteltiin muutama tapa toteuttaa asia, ja huomenna vahvistuu, millä lailla tiiliseinä-detalji lopulta toteutetaan.

Olen suorastaan lapsellisen innoissani tästä odottamattomasta bonuksesta...! Saan keittiöön ripauksen tiilirakennuksen tunnelmaa...! 😍

Ikkunaseinän tiili jää peittoon siivouskomeron sekä jääkaappi-pakastimen taakse, mutta oven viereinen tiiliseinä hyödynnetään.

Eetu Tingander ohjaa tiimiään keittiötyömaalla.

Olen ollut enemmän kuin tyytyväinen valintaani teettää keittiöni puusepällä.

Kerroin aiemmin, että menetettyäni täysin hermot keittiöfirmojen deittailuun ja tuloksettomaan kirjeenvaihtoon eri urakoitsijoiden kanssa, päädyin pyytämään tarjouksen paikalliselta puusepältä. Olin keittiöön liittyvistä valinnoista, vaihtoehdoista ja hintavertailuista lopulta niin stressaantunut, että suunnilleen lamaannuin. En ole kodinsuunnittelija-tyyppiä ja kuormitun valinnoista, samalla kun kontrollifriikkinä kuitenkin viilaan nippeleitä loputtomiin - tällä pohjalla keittiöremontti osoittautui projektina minulle lähes ylivoimaiseksi ponnistukseksi.

Sain olohuoneeni tapetoineelta maalarilta vinkin puuseppä Eetu Tinganderista, ja palaset loksahtivat paikoilleen. Tiesin, ettei puusepän keittiö ole halvin, mutta sujuvuus on lisäarvo, josta olen valmis maksamaan. Aika ja hermotkin ovat rahaa. Okei, hintalappu oli budjettiini nähden todellakin korkea, mutta puuseppä, minun tavoin nuori yrittäjä hänkin, oli avoin yhteistyöehdotukselleni. Saan urakasta alennusta ja remontti esitellään blogissani. 🙂🙏🏻

Keittiö on asunnon jälkeen kallein sijoitus, mitä olen elämässäni tehnyt, mutta tuntuu jo nyt sen arvoiselta. Eetu Tingander on tosi erilainen toimija kuin minä, ja se on loistavaa. Minä vatvon ja tunteilen, tämä puuseppä tekee, ja onnistui nopeasti suodattamaan mun sekavasta visiosta kaiken olennaisen ja tekemään sen perusteella toimivan ja mun näköisen suunnitelman. Keittiöurakka toteutetaan avaimet käteen -periaatteella, ja palveluun kuuluu, että asiakkaan toive toteutetaan niin vähällä vaivalla asiakkaan puolelta kuin mahdollista. Olisin varmaan halutessani voinut antaa Eetu Tinganderille mun moodboardin, lähteä kuukaudeksi Kreikkaan ja palata valmiiseen keittiöön.

Projekti on todella tuntunut vaivattomalta. Olen itse sekoillut ja säätänyt materiaalien kanssa ja välillä unohtanut jo sovittuja asioita, mutta Tingander-tiimin hermo on kestänyt ja projektia on rautaisella mutta ystävällisellä kädellä luotsattu eteenpäin aikataulussa pysyen. Mun kaltaiselle ikuiselle säätäjälle - joka kysyy Instagramissakin muiden neuvoa kodin valintoihin joka toinen päivä..! 🙈 - tällainen jämpti ja ajatuksiakin ilmeisen hyvin lukeva urakoitsija on ollut kullan arvoinen.

Ensi viikolla selviää, miltä valmis keittiö näyttää, - ja tuntuuko se siltä unelmien keittiöltä, josta olen haaveillut...! On äärimmäisen jännittävää nähdä, miltä kaikki värit, pinnat ja materiaalit lopulta näyttävät yhdessä, livenä, oikeassa ympäristössään.

Urakan on tarkoitus valmistua ensi viikon puoleen väliin mennessä.

Mestaripuuseppä Tinganderin kädenjälkeen voi tutustua yrityksen kotisivulla täällä. Showroom sijaitsee Tampereella, verstas Kangasalla.

Tämän haluan vielä kertoa.

Keittiön sopimussuunnitelmaan on kirjattu yhteistyöpostausten osalta:

"(...), kaikki teksti sinulta, rehellistä palautetta niin hyvässä kuin pahassa, asiakkaan suusta."

Poikkeuksellista nähdä tällaista, kun puhutaan yhteistöistä. Arvostan! 👍 Täältä saa kyllä rehellistä palautetta. :)

Näissä tunnelmissa...!

P.S. Olisi muuten kiva kuulla teidän keittiöremontti-kokemuksia. Miten teidän remontit menivät? Teetittekö keittiön firmalla? Teittekö itse? Miten päädyitte siihen keittiöön, jonka valitsitte? Mitä tekisitte nyt toisin..?

37 kommenttia
12.09.2022

Hiuskuulumisia - blondeilla on hauskempaa?

Kuten viime viikkojen kuvista on saattanut nähdäkin, olen tällä hetkellä monen vuoden jälkeen taas lähes blondi.

Hiukseni tänä aamuna. Ja tältä ne muuten näyttävät, jos en käytä geeliä. Ilman geelin tukea kiharat pysyvät vain yhden päivän.

Minulle tuli kesällä tunne, että aloin kaivata vaaleaa Sannia. En halua kokonaan luopua korallisesta/persikkaisesta väristä, mutta koska se haalistuu niin nätisti ja tasaisesti, on korallin sävyn kanssa mahdollista välillä vierailla vaaleammassa lookissa. :) Ja nyt tuli fiilis, että olisi kiva olla hetken aikaa persikka-blondi tai mansikka-blondi ☺️ 🍑🍓

Ilman värjäystä hiukseni alkavat hyvin nopeasti saada oljenkeltaisi vivahteita, ja keltaisuutta neutraloivasta Ohanicin No-Yellow-shampoosta on odottamatta tullut minulle erittäin mieleinen shampoo.

Kun tutustuin alkukesästä Ohanic-brändiin, kuvittelin, että No-Yellow-shampoo olisi ehkä viimeinen tuote sarjasta jota voisin käyttää tai edes kokeilla,-  ja niin se vain löysikin mitä luontevimman paikan hiustenhoidossani..! No-Yellow-shampoo ei poista hiuksista persikkaisuutta, kuten ensin "pelkäsin", se vain poistaa liian keltaisuuden, jolloin persikan sävy on viileämpi.

Latvoissa No-Yellow ei harmi kyllä vaikuta yhtä tehokkaasti kuin tyvessä, ja mun hiusten pituudet ovat nyt jokseenkin likaisen sävyiset. Ylhäällä päälaella oleva viileän vaalea sävy mansikkaisella vivahteella on se sävy, jota nyt tavoittelisin koko hiuksiin.

Koska shampoota ei ylipäänsä ole kiva pitää latvoissa vaikuttamassa (sillä on kuivattava vaikutus), täytyy varmaan kokeilla Silver-hoitoainetta. Luonnollisin sellainen on Brunsilla.

(Nörtti-corner: täysin luonnollista Silver-shampoota tai -hoitoainetta ei voi valmistaa, koska hopea-efektin aikaansaava violetti pigmentti on synteettinen. Mustikasta saa luonnollista violettia pigmenttiä, mutta sillä ei pysty saamaan aikaan yhtä tehokasta (jos lainkaan) kirkastavaa vaikutusta kuin synteettisellä violetilla.)

Täytyy kokeilla Brunsin Silver-hoitsikkaa. Ohanicin valikoimassa on vain tuo hopeashampoo.

Olen jättänyt korallin hiussävytteen kokonaan pois ja käytän vain Ruusukultaa. Four Reasonsin Color Mask ei ole kovin tehokas, mutta tuli ostettua uteliaisuuttani, niin käytetään pois. (Paljon edullisempi kuin Celeb Luxury, jota muuten käytän.) En myöskään pidä Four Reasonsin geelimäisestä koostumuksesta.

Celeb Luxuryn Rose Gold taas on ihan täydellinen. Olen käyttänyt pelkästään Celeb Luxuryn sävytteitä sen jälkeen, kun vaihdoin hiusvärin koralliin. Suosikkini on ollut sekoitus Coral - ja Rose Gold -sävyjä, mutta nyt sähäkkä Coral on tauolla.

Tässä on mun viime kuukausien hiustenhoidon luottoporukka. Brunsin tuotteet ja Yves Rocherin Low Poo ovat kuuluneet luottotuotteisiin jo kauan, ja ovat nyt saaneet seuraa Ohanicin No-Yellow'sta ja Miracle Leave-in-hoitoaineesta, joka todella taitaa olla paras hiuksiin jätettävä hoitoaine jota olen koskaan käyttänyt.

Tässä kuvassa on pari muutakin "paras koskaan" -tuotetta: Yves Rocherin Low Poo -shampoo ja Brunsin Syrlig Mynta -geeli. ❤️

Jos missasit mun Ohanic-esittelyn heinäkuussa, sen voi käydä lukemassa täällä.

Low Poo: taas meni yksi tubi loppuun

Runsaan ja kimmoisan vaahdon ylimpänä ystävänä en olisi ikinä odottanut ihastuvani näin totaalisesti vaahtoamattomaan shampooseen. Yves Rocherin voidemainen Low Poo -shampoo on kuitenkin vakiinnuttanut asemansa suurimpana suosikki-shampoonani. 💕

Tiedättekö, välillä sitä törmää tuotteisiin, jotka ovat aivan poikkeuksellisen onnistuneita. Markkinoilla on paljon tosi hyviä tuotteita, ja sitten on niitä, jotka keikkuvat yksin omalla tasollaan omaten ominaisuuksia, joita ei ole millään muulla vastaavalla tuotteella. Yves Rocherin Low Poo on minulle sellainen. Se on koostumukseltaan kuin paksua hoitoainetta, mutta ei kuitenkaan käyttäydy hiuksissa hoitoaineen tavoin. Se puhdistaa yhtä hyvin kuin vaahtoava shampoo ja jättää hiukset esiselvitetyiksi vailla pienintäkään nitinän tunnetta. Siinä tuntuvat sekä pesevät että hoitavat ominaisuudet, mutta samalla se ei tunnu tavalliselta shampolta eikä se myöskään tunnu hoitoaineelta. Se on vain se.

Low Poo. Paras Curly Girl -metodin shampoo mitä olla voi. (Ja erinomainen kosteuttava shampoo kenelle tahansa, joka hakee erittäin hellävaraista ja kosteuttavaa shampoota, oli sitten Curly Girlisti tai ei.)

Heitetäänpä tähän postaukseen ihan uusienkin hiustuotteiden kokemus, kun kerran hiuskuulumisia jaetaan.  :) Testasin nämä jo keväällä, mutta en ole ehtinyt/muistanut kirjoittaa näistä.

Sain Davinesin maahantuojalta testiin sarjan kosteuttavia Love Curl -tuotteita. Shampoo on sulfaatiton ja silikoniton ja sopii näin ollen Curly Girl -metodiin, hoitoaineessa on silikoneja. En suhtaudu silikoneihin "ei missään tapauksessa!" -tyyliin, ja saatan yhä satunnaisesti testata myös silikonipitoisia tuotteita, vaikka en niitä säännöllisesti itse käytäkään. Sama pätee sulfaatteihin.

Olipa muuten jännä pitkästä aikaa kokeilla normikosmetiikan hiustuotteita. Olen niin tottunut luonnollisten ainesosien maailmaan ja mahdollisuuksiin, että ihan hätkähdin kohdatessani Love Curl -shampoon  u-s-k-o-m-a-t-t-o-m-a-n liukkaan, paksun ja kimmoisan vaahdon..! Tuntuma on ihan järjettömän ylellinen ja todella erilainen kuin luonnollisissa hiustuotteissa. Tai yleisesti marketti-kategorian hiustuotteissa, voi myös sanoa. Luonnonkosmetiikan keinoin ei ikimaailmassa olisi mahdollista valmistaa tällaista vaahtokoostumusta, ja halvoissa päivittäistavara-brändien tuotteissa siinä ei olisi järkeä - vaikka se ainesosien puolesta olisikin mahdollista - koska tällaiset koostumukset varataan ilman muuta ylellisemmille brändeille.

DAVINES LOVE CURL -SHAMPOO 25€ / 250 ml - shampoo deluxe! Super-hemmotteleva liukkaasti vaahtoava koostumus yhdistyy makean herkulliseen tuoksuun. Hoitava koostumus ei jätä hiuksia narskuviksi, mutta ei myöskään lähmäisiksi. Aika ihana shampoo!

DAVINES LOVE CURL -HOITOAINE 27€ / 250 ml - liukas ja täyteläinen hoitoaine, jonka silikoneihin ja kvatteihin pohjautuvassa koostumuksessa juhlii todella runsaslukuinen joukko selvittäviä ja supersilottavia ainesosia: dimethicone, amodimethicone (tämä silikoni on niin liukastava, että silottaa afro-karhean tukankin), disiloxane sekä neljä kvattia, kaikki tehokkaimpiin kuuluvia.

Love Curl -hoitoaineen koostumus on täydellinen esimerkki siitä, miten rakennetaan aivan erityisen silottava hiustenhoitoaine. Tämä hoitis ei juurikaan kosteuta, mutta on karhean hiuksen toivetuote. Hiukseen imeytyviä ja hiusta hoitavia kasviöljyjä Love Curl ei sisällä, mutta mukana on sisilialaista manteliuutetta (viimeisten joukossa incissä), jonka sanotaan vahvistavan hiuksia ja sillä voi myös olla kosteuttava vaikutus.

Mun kokemus: tosi liukastava hoitis, mutta jättää hiukset vähän "muovisen" tuntuisiksi - (kiitos dimethiconen ja amodimethiconen, saatan arvata). Arvostan kvattien silkkiyttävää vaikutusta, mutta arvostan myös hoitavia kasviöljyjä, jotka tuovat hiukseen syvempää pehmeyttä ja taipuisuutta.

Palaillaan taas hiuskuulumisiin viimeistään, kun olen saanut testattua Silver-hoitiksen vaikutusta! :)

terkuin, Blonde Ambition

 

(Saa nähdä, jaksanko ylipäänsä tätä vaaleampaa sävyä pitkään, jos se koko ajan vetää kellertäväksi.... )

16 kommenttia
1 2

  • Sanni

  • Arkisto

    • 2024 (92)
    • 2023 (148)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)