31.03.2020

Karanteenikosmetiikkaa - 14 päivää mökkikaranteenissa

Vietän tänään viimeistä karanteenipäivää. Huomenna tulee kaksi viikkoa siitä, kun palasin epäviisaalta ulkomaanmatkaltani, ja asetuin hallituksen suosittamaan omaehtoiseen karanteeniin.

Vietettyäni yhden päivän Tampereella, totesimme samalla matkalla olleen ystäväni kanssa, että olisimme kaikkein parhaiten eristyksissä "muusta maailmasta" ja minimoisimme - käytännössä eliminioismme - kontaktit muihin ihmisiin menemällä mökille karanteeniin.

Ystäväni mökillä on mahdollista täysin välttää kohtaaminen muiden ihmisten kanssa.

Sain tästä(kin) päätöksestäni nuhteita muutamilta lukijoilta, samalla kun kaikki läheisemme ja ystävämme kiittelivät meitä siitä, että otimme karanteenin niin vakavasti ja eristäydyimme täysin - näin eivät kaikki reissuista palaavat suinkaan ole tehneet.

On todellakin vaikeaa tehdä kaikkien mieliksi, tai no, koskaan et voi olla kaikkien mieliksi. Aina teet väärän ratkaisun jonkun vinkkelistä.

Koska mökkeilyyn kohdistuvan kritiikin voi Marinin vetoomuksen valossa ymmärtää oikein hyvin, kerrottakoon vielä tässäkin, että teimme päätöksen mökille lähtemisestä viikko ennen Marinin ja hallituksen suositusta mökkeilyn välttämisestä. Päätös tehtiin sen hetkisen tiedon valossa, ja sillä hetkellä paras tieto oli saattaa itsensä tilaan, jossa saattoi parhaiten minimoida kontaktit muihin ihmisiin. 👍

Pari päivää mökille saapumisen jälkeen saimme kummatkin lieviä flunssaoreita, kurkkukipua ja hengenahdistusta. Ystävälläni nämä jatkuivat minua pidempään ja olivat voimakkaampia.

Nyt oireet ovat poissa ja koemme olomme täysin terveiksi. Voimme vain arvuutella, olemmeko nyt sairastaneet koronan vai emme.

Koronaan liittyvät aiheet ovat (syystäkin) vakavia. Halusin kirjoittaa koronaan liittyen jostain kevyemmästä, koska tarvitsemme myös kevyitä aiheita kaiken ahdistuksen keskellä.

Kosmetiikka.

Mitä kosmetiikkaa otin mukaan karanteeniin?

Tämä triviaali aihe kiinnostanee ainakin ehtoja purkkifriikkejä. :)

Alkuun jaan niinkin pinnalliset "huolen" aiheet, kuin:

  • Eniten harmitti, että otin vain kaksi hajuvettä mukaan ja mausteiset, lämpimät tuoksut jäivät kotiin.
  • Ironisesti, meiltä loppui saippua melkein heti mökille päästyä 🙈. Sellaistahan ei (!) tullut mieleen pakata kotona mukaan.

Onneksi olen töissä "saippuafirmassa" ja työkaverini lähettivät meille saippuaa :D (Postin setä jätti paketin pihan reunaan, emme kohdanneet häntä ;))

Nämä tuotteet pakkasin mukaan karanteeniin:

OLIVIA KLEIN SENSITIVE WASH -puhdistusgeeli. Aivan tajuttoman hyvä putsari, jonka esittelin täällä.

CATTIER SOOTHING MICELLAR GEL. Yksi HG-tuotteistani (ja loppuu muuten ihan justiinsa), ihana miselligeeli joka "tekee kaiken"; toimii kasvo- ja hoitovetenä, poistaa silmämeikin ja kosteuttaa ihoa. Minä käytän tätä eniten silmämeikin poistoon.

GARNIER MILKY MICELLAR - otin Garnierin maitomaisen miselliveden (matkapakkauksessa) mukaan, koska arvelin Cattierin miselligeelin loppuvan karanteenin aikana. Käytän myös Garnieria silmämeikin poistoon.

CATTIER GENTLE TONING LOTION. Viime vuoden suosikkikasvoveteni aamuisin, ja tämäkin on melkein lopussa. Cattierin ruusuvesipohjaisessa kasvovedessä on vastustamaton raikas ja aromaattinen eteeristen öljyjen tuoksu, jota en osaa yhtään kuvailla - siis mistä kasveista eteeriset öljyt ovat -, mutta olen tuoksuun ihan koukussa.

OLIVIA KLEIN HYDRA SPRAY TONER. Tätä käytän Cattierin lisäksi kosteuttavana hoitona. Olivian Toner on kosteuttavampi ja jättää iholle hoidetumman, pehmeämmän tunteen.

UNNA NORDIC HAVU BALANCING TONER. Testissä oleva (minulle uusi) tuote, jonka otin mukaan siltä varalta että Cattierin kasvovesi loppuu. Unnassa on Cattierin tyyppinen virkistävä koostumus ja tuoksu, tulen varmastikin käyttämään tätä samaan tarkoitukseen "aamuherättelijänä".

(Olen nykyään niin paatunut kasvovesihifistelijä että minulla on eri kasvovedet eri vuorokauden ajoille, eri fiiliksin ja eri tarkoituksiin; jotkut herättelevät, toiset rauhoittelevat, jotkut viimeistelevät puhdistuksen, jotkut vain hoitavat ja kosteuttavat jne....)

Anti-age-hoidosta vastaa luottokolmikko retinoli, C-vitamiini ja peptidit.

PAULA'S CHOICE 1% RETINOL BOOSTER - retinolitiiviste jota käytän erityisesti silmien ympäryksillä. Käytän iltaisin.

NOVEXPERT VITAMIN C BOOSTER - suosikki-C-vitamiiniseerumini 🧡 Käytän aamuisin. Tässä on niin ihana pirteä, hedelmäinen tuoksu ja raikas koostumus, että ilahdun joka aamu kun saan laittaa tätä iholle :)

THE ORDINARY BUFFET - peptidiseerumi. Käytän iltaisin, vuorottelen retinolin kanssa. (En ole ihan varma oliko The Ordinarylla jokin suositus ettei Buffetia kannata yhdistää retinoliin ja olen ollut liian laiska tuplatsekkaamaan... :p No, joka tapauksessa eri anti-age-aktiivien vuorottelu on muutenkin ihan fiksua.)

CATTIER ANTI-AGEING EYE CONTOUR CREAM. Kevytkoostumuksellinen, erittäin miellyttävä silmänympärysvoide jota käytän aamuisin. Välillä tätä tulee levitettyä myös koko kasvoille, koska koostumus on niin sopiva meikin alle.

Tämä violettisävyinen sy-voide on osa Cattierin ns. First Wrinkles -sarjaa joka on kehitetty noin 3-kymppisille ensimmäisiin ikääntymisen merkkeihin.

CATTIER WRINKLES & FIRMNESS EYE AND LIP CONTOUR CREAM. Täyteläinen, erittäin hoitava ja pehmittävä silmänympärysvoide jota käytän iltaisin. Tämä voide kuuluu Cattierin "kaikkein ikääntyneimmän" ihon hoitolinjaan ja se on suosikkini näistä kahdesta omiin tarpeisiini, mutta koostumus sopii parhaiten yöksi.

TAIKA -PÄIVÄVOIDE. Valkoisessa anonyymissä tuubissa on syksyllä lanseerattavan, kotimaisen Taika-luonnonkosmetiikkasarjan päivävoidetta. Se on ihanan kevyttä ja ohutta, mutta ehkä liiankin kevyttä minun iholleni, jolla on jo ikääntyneen ihon vaatimuksia. :)

OLIVIA KLEIN HYDRA LOTION. Miellyttävä, kevyt kasvovoide jonka esittelin aiemmin maaliskuussa täällä. Mitä pidempään olen tätä käyttänyt, sitä enemmän olen todennut, että jotain "oumph!ia" tästä vain puuttuu mun kohdalla.

Onko se sitten hajusteettomuus, liian kevt (= ei riittävän kosteuttava) koostumus vai mikä, mutta ei tästä kyllä mun suosikkia tule vaikka koostumus on periaatteessa kosmeettisesti kaikin puolin miellyttävä.

EUCERIN HYALURON FILLER SPF 15. Suojakertoimellinen pävävoide, jonka ostin jokin aika sitten testiin kun eräs lukijani oli tätä kehunut. Itse en ole niin kovin ihastunut voiteen koostumukseen. Tarkempi esittely tulossa lähiaikoina.

LAVERA RE-ENERGIZING SLEEPING CREAM. Paras yövoide, ja nykyään olen jopa sitä mieltä että tämä on Laveran paras mikään-voide. 🙏🏻 Koostumus on ihan kultaa, ja tätä voi yhtä hyvin käyttää päivälläkin.

Sleeping Creamissa kosteuttava ja ravitseva vaikutus tuntuvat olevan täydellisessä tasapainossa. Koostumus on kevyt ja silkkinen, mutta samalla kuitenkin "aikuiselle iholle sopivalla tavalla" täyteläinen. Tämä sopii minulla myös meikin alle, kun antaa hetken imeytyä.

Joistain tuotteista tulee sellaisia, että niistä kuulee vain kehuja, ja huvittavaa kyllä (ottaen huomioon historiani Laveran kanssa..!) kuuntelin Sleeping Cream -kehuja varmaan pari vuotta ennen kuin itse vaivauduin antamaan voiteelle kunnon mahdollisuuden. (Miksi? Koska en ole koskaan ollut "yövoideihmisiä.") Kun olin käyttänyt Sleepparia pari viikkoa, olimme jo bestiksiä <3

Pitääkö mökillä meikata? Se onkin hyvä kysymys, ja vastaus on totta kai "ei." Mökillä tai missään muuallakaan ei pidä meikata. Mutta saa meikata, jos siltä tuntuu :)

Mä en meikannut parina-kolmena ekana karanteenipävänä, mutta sitten yhtenä iltapäivänä katsoin peiliin ja totesin, että vanha kunnon winged eyeliner tekisi nyt terää ja piristäisi ilmettä. Ja niin meikkasin :)

Meikki on ehkä turhamainen ja pinnallinen tapa piristää, mutta se on tapa kaikki tyynni, ja olen viimeisten kahden viikon aikana huomannut, että meikillä on minuun kokonaisvaltaisesti virkistävä vaikutus.

Erityisesti vaikutus tulee esiin, kun muuten vain hengailee pyjamassa ja tohveleissa ja hädin tuskin koskee tukkaan sängystä noustua. Kummasti sellaisen keskellä simppelikin silmänrajaus ja pari vetoa maskaraa saa naamaan eloa ja koko olemukseen nostoa! :)

Uuden korallitukkani pariksi lempiluomiväriksi on nyt muodostunut Henkkamaukan ikivanha kultaa ja punakuparia yhdistävä Hot Sand -luomiväriduo. <3

Mukana meikkipussissa kulkee myös Urban Decayn Fireball, Benecosin Aputassu Warm -paletti, Yves Rocherin Melon Nature, L'Orealin Natural Peach sekä Laveran Matt'n Biscuit.

Kuorinta-aineet unohdin kokonaan, mutta onneksi hätä ei ole tämän näköinen - ainahan on kahvinporoja..! 🤗

Kuvassa myös saippuatilanteen pelastajiin kuulunut Laveran Basis Sensitiv -käsisaippua, joka on niin hellävaraista (ja kivan tuoksuista..!) että käytän sitä myös suihkugeelinä. Se toimii paremmin kahvinporojen kanssa vartalonkuorintacocktailina kuin Dermosilin WakeUp Shower Mousse, joka myös on täällä mukana.

Kahvinporot + suihkusaippua = ei ole parempaa vartalonkuorijaa.

LANCÔME Ô DE L'ORANGERIE. Ihana appelsiinipuutarhan tuoksu. <3 Mun Top-sitrustuoksuja.

ACORELLE R DE ROSE. Viehättävä aromaterapeuttinen, puuterinen ruusu.

Mutta voihhh... miksi, miksi en ottanut mukaan yhtäkään lämmintä, mausteista tuoksua...? Niin hullulta kuin se voi kuulostaa tällaisissa mökkiolosuhteissa, tämä tuoksufriikki on todella kaivannut ihanan lämpimiä, itämaisia tuoksuja....

.

Lopuksi, käsivoiteista.

Huomaan, että postaus sisältää nyt paljon Laveraa, ja voin vain todeta, ettei kyse ole työnantajani tuotesijoittelusta :D XD (Tietysti Laveran työntekijänä minulla voi odottaa luonnollisesti olevan paljon merkin tuotteita käytössä.)

Koronan takia käsiä tulee pestyä vielä tavallista tiheämmin, ja jo muutenkin kroonisesti kuivat käteni ovat nyt niin kuivat että iho hilseilee ja halkeilee rystysistä.

Olin ottanut mukaan THE Kuivan Ihon käsivoiteen, Elizabeth Ardenin Eight Hour Cream Intensive Moisturizing Treatmentin, joka on aina ollut äärimmäinen luottotuotteeni kun iho menee niin kuivaksi että rikkoontuu.

Nyt sekään ei enää ole tuonut parasta lievitystä. En tiedä onko mun iho viimein alkanut hylkiä sitä, vai eikö iholleni enää kelpaa Ardenin sisältämät synteettiset pehmentäjät ja kalvonmuodostajat? (Ardenin voide muodostaa iholle voimakkaan okklusiivisen kalvon.)

Työkaverieni lähettämässä saippuapaketissa oli mukana myös Laveran SOS Hand Balm, koska joo, mun käsien ihon tilanne alkaa tosiaan olla SOS-tasoa.

Olen jo aiemmin käyttänyt yhden tuubin Laveran SOS Balmia, ja se on aina ollut mulle paras Laveran käsivoiteista. Ei se kuitenkaan ole Ardenia tai Crabtree & Evelyniä voittanut ihofiiliksen perusteella.

Mutta nyt... ai että kun voitelin kädet SOS Hand Balmilla... halleluja. Voisin melkein vannoa että koostumusta on päivitetty, nyt tämä tuntuu nimittäin vielä todella paljon paremmalta kuin aiemmin.

Ardenin Intensive Treatmentin tavoin myös Laveran SOS jättää iholle pehmentävän, suojaavan kalvon, mutta erona on se, että Lavera tuntuu kalvon alla myös imeytyvän ihoon ja lievittää ihon kuivuutta ja kiristelyä syvemmältä. Tunne on... helpottava. Käsien tukala olo helpottuu.

Mun iho oli SOS Balmin saapuessa päätynyt siihen pisteeseen, että pienikin kosteus kirveli. Nyt olen kapaloinut kädet SOS Balmilla, ja rystysten haava on jo umpeutunut ja kirvely lakannut. 🙏🏻

SOS toden totta.

*

Karanteeni päättyy huomenna. Kysymys kuuluu - miltä nyt tuntuu lähteä kauppaan ja ihmisten ilmoille, kun on eristämällä itsensä tartuttamasta (mahdollisesti) muita säästynyt myös itse saamasta (mahdollista) tartuntaa toisilta?

Ovatko seuraavat kuukaudet koronan keskellä epäluuloista pälyilyä ja "älä tule lähelle" -katseita marketin jonossa...?

Miten teillä muilla?

30 kommenttia
29.03.2020

Avoin kirje rakkaalleni

En voi sanoa, että niin paljon jäi sanomatta.

Sanat,
kylvin niitä kuin kasvimaata; yritin hoitaa, jalostaa, kastella. Vaihtaa multaa.

Viljelin kuin viiniä. Niistä tuli vuosikertaa. Sanat kypsyivät ja vanhenivat, sävy syveni. Ne saivat vivahteita, sakkaakin. Pullot jäivät korkkaamatta.

Sinulla ei ollut sanoja, minulla sitäkin enemmän.

Siihen me kaaduimme. Rakkauden ultramaratoonarit, pitkän matkan jälkeen.

Rakas, halusit minun olevan onnellinen. Sinä et ollut.

Et tiennyt mitä olit,
mitä me olimme.

Olimme tapa. Pulloon kypsynyt siideri, jota ei viitsi kaataa pois, vaikka se on väljähtänyt.

Kun sen on valmistanut omien omenoiden sadosta. Monen vuoden työllä.

.

Rakas, meillä oli kahdenlaista siideriä.

Kaksi lasia, puoliksi täynnä, puoliksi tyhjä. Lasien takana puolisot.

Lopulta oli vain nuo lasit. Kaadoimme niihin yhä vain uutta juomaa, ”Grand Cru Chablis, Nuits-Saint-Georges, Chianti”. Teimme merkintöjä. Tuoksuttelimme. Pyörittelimme juomaa ja tarkastelimme sen väriä.
”Tämä jättää pitkän jälkimaun”. ”Tämä on tamminen ripauksella voita”. ”Tässä on mineraalisuutta ja kuivaa hedelmää”. Tiesimme kaiken juomista, mutta emme itsestämme. / koska se oli helpompaa.

Juomat vaihtuivat ja paranivat, me emme.

.

”Tää hiljaisuus meidät tappaa”, lauloi Irina puolestasi, kun et itse pystynyt.

Irina ja sinä tiesitte, ja annoit meidän mennä. Hiljaa. Hiljaa.

Luovuit minusta hiljaa.

Rakas, matkamme oli pitkä.

Protected by Sanni, sanoi paita, jonka annoin sinulle ensimmäisenä joulunamme.

Suojelinkin.

Pitkien kultaisten hiusteni alle hukutin möröt ja demonit, ne katosivat ja vaikenivat. Mutta en voinut suojella sinua siltä, että halusit jotain muuta.

En voinut suojella siltä lopulta itseänikään.

.

Nousit kyytiin, johon minä en halunnut.

Jäin takapenkille katsomaan; hahmo pelkääjän paikalla. Halusin heittää sen ulos.

Lopulta ulos nousin minä.

Jäin pysäkille raakaan ilmaan. Annoit minulle makuupussin ja ajoit pois.

Rakas, toivon sinulle hyvää matkaa. Nyt saat olla sinä.

//

Lähdin pysäkiltä.

En tiedä kauanko siinä seisoin.

Kuljen omaan suuntaani, matkalaukussa meidän vuotemme.
Teltta, kuluneet buutsit, pullo hyvää bourgognelaista viiniä ja juustokehä. Ne ovat osa minua. Kuten muisto koirasta, joka katsoo poispäin kamerasta.

Olen iloinen, että kohtasimme.

En mieti sitä, mikä ei onnistunut, mietin sitä, mitä sain. Opin ja jalostuin. Jäin matkalle kera viinilasin ja ison ravintolalaskun.
Sekä kultaisten, kurittomien kutrieni, joista en koskaan luopunut.

En lupaa, että möröt eivät palaa, mutta teen parhaani, etteivät ne karkaa.

Rakas onnea matkaan.

Me ansaitsemme kultaa.

.

.

Jälkikirjoitus:

Entinen mieheni tietää, että halusin viimein kirjoittaa tästä. Se on hänellekin ok.

38 kommenttia
29.03.2020

Sävyttävät kasvoaurinkovoiteet: Lavera ja Cattier

Sävytetyt kasvoaurinkovoiteet - viime vuosien hitti.

Etenkin luonnonkosmetiikan puolella sävytetty aurinkovoide on noussut erittäin suosituksi; trendi, minkä voi loistavasti ymmärtää luonnollisen aurinkosuojafiltterin valkoisuutta tuovan ominaisuuden valossa. Erityisesti titaanidioksidi on tunnettu valkoisesta kajostaan iholla - mitä korkeampi UV-suoja, sitä valkoisempi jälki.

Sävytetty aurinkovoide tuo kasvoille kauniin hehkun ja tasaisen sävyn

Titaanidioksidin valkoisuutta on keksitty alkaa neutraloimaan sekoittamalla aurinkovoiteeseen väripigmenttejä. Ensin sävyä lisättiin kasvoaurinkovoiteisiin, nyt pigmenttiä alkaa näkyä myös vartalolle kehitetyissä luonnonkosmetiikan aurinkotuotteissa (esimerkkinä Mádara).

Aiemmin Karkkipäivässä on esitelty Acorellen, Algamariksen ja Mádaran sävyttäviä kasvoaurinkovoiteita.

Tänään ovat vuorossa Laveran ja Cattierin tarjokkaat.

Lavera Basis Sensitiv -sarjaan lanseerattiin sävyttävä, suojakertoimellinen voide viime syksynä. Sävyjä on kaksi, vaalean ihon Fair Skin ja päivettyneen ihon Medium Skin. Suojakerroin on kevyt, SK 10. (Hassua - vielä 15 vuotta sitten se olisi luokiteltu keskitasoksi, nyt 25 ja 30 ovat keskitasoa.)

Cattier Paris on lanseerannut omat ihka ensimmäiset aurinkotuotteet tänä keväänä. Cattier Sun -tuotteiden ehdoton tähtituote on Tinted Sun Protection Cream, jossa on peräti SK50 -suojakerroin ja aivan häkellyttävän ohut ja notkeasti levittyvä, käytännössä nestemäinen (!) koostumus.

KOOSTUMUKSISTA:

Laveran voide on koostumukseltaan paksumpaa kuin Cattier, mikä tekee siitä samalla myös tasoittavamman. Sen koostumus muistuttaa hyvin paljon BB-voidetta - tai no, ihan hyvin voi sanoa että se on BB-voide. Koostumuksessa on puuteria ja voide jättää iholle himmeän pinnan.

Sävy Fair Skin on aavistuksen viileään taittava neutraali beige. Siinä ei ole hitustakaan keltaista.

Cattierin voide on koostumukseltaan superohutta - melkein nestemäistä. Koostumus on samalla vedetön ja öljypohjainen - pohjana toimii ihoa hoitava camelliaöljy. Camelliaöljy on yksi "kuivimmista" ja kevyimmistä kasviöljyistä eikä tunnu iholla raskaalta. Cattierin voiteessa on lisäksi dicaprylyl-karbonaattia joka vielä osaltaan vähentää öljymäisten ainesosien rasvaista tunnetta iholla.

Sävyjä on vain yksi - hyvin läpikuultava vaalea lämmin beige. Sävy on keltapohjainen, mutta sen verran läpikuultava että sopinee viileämmällekin iholle.

Tässä sävyt vielä levitettyinä. Cattierin pinta tosin on tässäkin yhä peittävämmän näköinen kuin miltä se ainakin minun kasvoillani näyttää.

Kasvoilla.

Mun iho on kyllä siitä "tylsä" että useinkaan kahden eri meikkipohja- tai muun sävyttävän kasvotuotteen ero ei kuvissa tule lainkaan esiin. Ainakaan kokokasvokuvissa.

Cattierin ja Laveran pinnan selkein ero on ilman muuta hehku - Lavera jättää täysin himmeän pinnan, Cattier jää lähes kostean näköiseksi. 

Mielestäni Lavera Basis Sensitiv Tinted Moisturising Cream SPF 10 -voide sopii kaikille ihotyypeille, erityisen hyvin myös sekaiholle ja kiiltelyyn taipuvaiselle iholle.

Parhaiten Basis Tinted -voide levittyy Beautyblender-sienellä, mutta sormillakin tulos on ihan ok - kuten tässä kuvassa.

Muita Lavera Basis Tinted -voiteen etuja:

  • peittää ihon virheitä ja sävyeroja selvästi, peittävyys on kevyen meikkivoiteen luokkaa
  • häivyttää huokosia ja tasoittaa ihon pintaa

Aurinkosuojana Lavera Basis Tinted -voiteessa on sinkkioksidi ja titaanidioksidi.

Cattierin sävyttävä aurinkovoide sopii ehdottomasti parhaiten kuivalle ja ikääntyneelle iholle.

Seerumimaisen ohut ja juokseva koostumus levittyy iholle niin hämmentävän notkeasti, että ei kerta kaikkiaan ikinä uskoisi että siinä on SPF 50 -suojakerroin. Upeaa työtä Cattier!

Aurinkosuojana Cattier-voiteessa on pelkkä titaanidioksidi.

Cattierin Tinted Sun Protection Cream SPF 50 maksaa 26,11€ / 40 ml. Se alkaa pikkuhiljaa rantautua jälleenmyyjille. Koko Cattierin aurinkotuoteperheeseen voit tutustua maahantuojan verkkokaupassa.

Laveran Basis Sensitiv Tinted Moisturising Cream SPF 10 maksaa 20,24€ / 50 ml.

 

18 kommenttia
28.03.2020

Syros / Just Breathe

Hetki jonka haluan jakaa tänään.

Instagramin Kreikkaperjantai on ollut muutamia viikkoja tauolla.

Tällä hetkellä emme matkusta minnekään konkreettisesti, mutta ehkä voimme sallia itsellemme matkustamisen mielikuvissa, kuvien ja sanojen kautta.
Muistoissa, kuten minun kohdallani tänään.

Tänään teki mieli taas kirjoittaa Kreikasta. Mietin, mistä saaresta kertoisin.

Sitten se hetki oli korvissani.

Syros, Ermoupoli. Lokakuinen aamu 2014.

Pikkuruinen huoneeni erään domatian katolla. Aurinko on juuri nousemassa. Eddie Vedderin ääni ja Pearl Jamin Just Breathe läppärin kajareissa. Nauhoitus Tukholman Friends Areenalta, jossa olimme olleet entisen mieheni kanssa konsertissa. Lauloin videolla mukana. Nauroin.

Se oli yksi parhaita konsertteja ikinä.

Ja se aamu Syroksella oli yksi parhaita aamujani Kreikassa ikinä.


Yes I understand
That every life must end

As we sit alone
I know someday we must go

Yeah I'm a lucky man
To count on both hands
The ones I love

Some folks just have one
Yeah others they got none

Stay with me
Let's just breathe

Practised on our sins
Never gonna let me win

Under everything
Just another human being

I don't want to hurt
There's so much in this world
To make me believe

[vimeo 107784248 w=640 h=360]

4 kommenttia
26.03.2020

Dermosilin kevät 2020 - muhkeaa vaahtoa ja ikkunanpesua karanteenissa

Kevät etenee koronan keskelläkin.

Kahvit keittyvät aamuisin, käydään suihkussa, kammataan hiukset ja laitetaan maskaraa. Yritetään nauttia arjesta jonka merkitys korostuu nyt entistä enemmän. Jokainen syy hymyyn on paras syy. Se voi olla vaikka tuoksuva suihkuvaahto tai tilaisuus pestä ikkunat.

Tänään kurkataan Dermosilin kevääseen ja mun päivittäisiin Dermosil-suosikkeihin.

Wakeup -suihkuvaahto ja -vartalosuihke ovat Dermosilin suloisia maaliskuun uutuuksia. Ihania tuotteita tekemään tavanomaisesta aamuisesta suihkurutiinista jotain astetta kultareunaisempaa.

Wakeup Creamy Shower Mousse (7,90€ / 200 ml) tekee puhdistautumisesta ylellisen hetken. Kimmoisan kermainen, kuohkea vaahto levittyy iholle pehmeästi ja tuoksuu raikkaalle sitrukselle ja vienon keväiselle kukkakimpulle. Olen totaalisen ihastunut tähän vaahtoon. 💜

Pullon kaunis, liilasta persikkaan liukuva väri hivelee myös esteetikkoa minussa. Oi mikä tuote.

Vitalizing Body Mist (7,90€ / 150 ml) jatkaa vesikosteuttamisen trendiä vartalosuihkeen muodossa. Glyserolia ja manteliöljyä sisältävä kevyt suihke kosteuttaa ja toimii samalla vartalotuoksuna. Tuoksu on sama kuin kuin suihkuvaahdossa, mutta voimakkaampi.

Instant Makeup Remover on uusi puhdistusgeeli erityisesti meikin poistoon. Koostumukseltaan se muistuttaa suosikkiani (ja monen muunkin suosikkia!), Dermosilin Classic-sarjan Kasvopesua, mutta on hellempi ja hajustamaton tuote, ja koostumus on hienosäädetty nimenomaan meikin poistoon sopivaksi.

Instant Makeup Remover -putsarille on myönnetty Allergia-tunnus joten se sopii loistavasti myös herkkäihoisille ja hajusteherkille tai -allergisille.

Hinta: 4,20€ / 125 ml.

Kesä lähestyy pikkuhiljaa, ja nyt on hyvä hetki varustautua aurinkoista vuodenaikaa varten asianmukaisilla apukeinoilla.

Aurinkokapselit ovat olleet oma luottotuotteeni ihon sisäisessä suojaamisessa jo vuosia. Beetakaroteeni, e-vitamiini ja valikoitu kirjo muita tehokkaita antioksidantteja auttavat ihoa vastustamaan UV-säteilyn aikaansaamaa oksidatiivista stressiä sekä edesauttavat ruskettumisen muodostumista.

Dermosilin Solistica-kapselipakkaus riittää kahdeksi kuukaudeksi eli Suomen kesän läpi. Hintaa 60 kapselin pakkauksella on 14,90€.

Aurinkokapselien tärkein vaikuttava aine ovat karotenoidit, joita Dermosilin Solistica-valmisteessa on viittä erilaista.

Karotenoidien edut päivetyksen ja UV-säteilyltä suojautumisen suhteen saa myös popsimalla läjäpäin porkkanoita ja tomaatteja, mutta harva meistä jaksaa syödä niitä päivittäin saman määrän kuin mitä kapselit tarjoavat tiivistetyssä muodossa. :)

On hyvä huomata, että kapselit eivät poista aurinkovoiteen tarvetta, vaan toimivat lisäsuojana.

Karotenoidien lisäksi Dermosilin Solistica-kapselit sisältävät purasruohon siemenöljyä, kylmäpuristettua vehnänalkioöljyä sekä viinirypäleen siemenölyä. Purasruohon siemenöljyn gammalinoleenihappo ehkäisee ihon kuivumista ja vehnänalkioöljyn sisältämä E-vitamiini suojaa ihosoluja hapettumisstressiltä. Viinirypäleen siemenöljy sisältää iholle tärkeitä flavonoideja ja E-vitamiinia, jotka suojaavat ja hoitavat ihoa.

Dermosilin Solistica-kapseleiden edut pähkinänkuoressa:

  • Nopeuttaa ja ylläpitää rusketusta
  • Vähentää yliherkkyyttä auringossa
  • Ehkäisee ihon kesimistä
  • Ehkäisee ihon ennenaikaista vanhenemista (oksidatiivinen stressi)

Kapselit ovat 100% luonnollisia. Niiden kuori on kalagelatiinia eli kasvissyöjille ja vegaaneille ne eivät sovi.

Monet meistä pysyttelevät nyt suurimman osan ajasta kotona ja sisätiloissa. Mikä voisikaan olla parempaa tekemistä tässä tilanteessa kuin hoitaa hommia, joita normaalisti sysää mielellään kauemmaksi.... tai, joillekin tämä voi olla maailman kivointakin puuhaa: ikkunoiden pesu! :)

Dermosilin Ecocert-sertifioidun Living-siivousainesarjan ikkunanpesuneste lähti mukaani karanteeniin, ja seuraavien päivien ohjelmassa onkin mökin ikkunoiden pesu.

Biohajoavassa Ecocert-ikkunanpuhdistusaineessa on mieto tuoksu. Sarjaan kuuluu myös kylpyhuoneen, keittiön sekä yleispuhdistusaineet täyttöpakkauksineen. Minulla on kotona nuo muutkin ja muita en ole kodin puhdistukseen käyttänytkään ne löydettyäni.

Aina ennen siivotessa poistuin putsarilla suihkutellusta tilasta useiksi minuuteiksi koska ajatus vahvojen siivouskemikaalien hengittämisestä oli vastenmielinen - no, ei pelkästään ajatus vaan ihan se konkreettinen hengityskin ;)

100% luonnollinen puhdistusaine ei välttämättä tuoksu kaikkien nenään sen paremmalta (minun nenään kyllä!), mutta ainkaan se ei käy henkeen samalla lailla kuin synteettiset kemikaalit. All Purpose Cleanerin tuoksussa on minusta vähän laventelia, tykkään siitä toooosi paljon!

Lopuksi vielä "Extra" :) Dermosilin Ann-Sofie kysyi, haluaisinko kertoa niistä Dermosil-tuotteista, joita käytän päivittäin ja jotka ovat niin sanotusti niitä kaikkein läheisimpiä luottotuotteitani. No totta kai haluan! 🤗 En koskaan kieltäydy jos minulta kysytään mun suosikeista :D

Tässä ovat ne Dermosil-tuotteet, jotka minulla ovat nyt käytössä päivittäin. No ainakin melkein päivittäin, useita kertoja viikossa joka tapauksessa. Yksi näistä (ei varmaan vaikea arvata mikä?) on ollut minulla vakkarikäytössä jo vuosikaudet.

Hydro-geeli on luotettava "koko kehon huoltaja"  päästä varpaisiin - toimii niin kasvoseerumina, vartalon kosteuttajana kuin sheivauksesta ärtyneen ihon rauhoittamisessa. En voi ylistää tätä kyllin, mieletön superyllättäjä johon ihastuin aivan puun takaa.

Minikokoinen käsivoide kulkee aina käsilaukussa. Tällä hetkellä käytössä on tämän talven Limited Edition -tuoksu Winter Woods, jota toivon takaisin isossa koossa! (Mutta pahoin pelkään ettei toiveeni toteudu... joka vuosi tulee uudet ihanat kausituoksut. Tämä oli mulle henk. koht. paras <3)

Lanoliinivoide on Carmex/Blistex-huulivoide(addiktio)kaksikkoni "stand-in" - eli pelastaa huuleni kun 'Exät ovat kadoksissa.

MEIKIT

Ideal BB-voide. 🙏🏻 Jokohan tätä olisi hehkutettu Karkkipäivässä tarpeeksi... ;D En tiedä, mutta täältä pesee yhä vain: Ideal korvasi meikkipussissani Lumenen Nordic Girl CC-voiteen ja viihtyy kasvoillani käytännössä aina, kun haluan ihoni näyttävän parhaimmalta. Luonnollinen peittävyys ja täydellisen kuulas, kostean ja terveen näköinen ihon pinta. Vakkarimeikkini on nyt laittaa Ideal BB alle ja kevyt kerros mineraalipuuteria päälle. 👌

Ideal-iho.

Kulmakynä sävyssä Medium. Se paras kulmakynä. Ei muuta sanottavaa.

Moist Proof -kulmaväri sävyssä Medium (voidemainen). Käytän tätä geelieyelinerin tavoin. Tosi hyvä, neutraalin ruskea väri.

Sparkly Lip Shine SK 30 -huulikiilto. Miellyttävä, lähes väritön huulikiilto joka tuo vieläpä korkean aurinkosuojan. Olen huulikiiltojen suurkuluttaja ja käytän niitä ihan joka ikinen päivä. Jopa meikittöminä. (Tätä tuotetta ei harmi kyllä enää ole Dermosilin valikoimassa, taisi olla limited edition.)

*

Toivotan kaikille mukavaa torstaita ja loppuviikkoa, pysytään terveinä <3

Minä lähden nyt pesemään ikkunoita. :)

29 kommenttia
24.03.2020

Lähiruoan tuottaja tarvitsee Sinua

Yrittäjät ovat nyt pulassa, olemme kaikki lukeneet siitä.

Minunkin ystäväpiiriini kuuluu yrittäjiä, joiden toimintaan koronakriisi vaikuttaa mitä syvimmässä määrin.

Ystäväni Pekka Moisio ja Annika Heikkilä pyörittävät Pälkäneellä pientä juustolaa. Juustolan tuloista katosi 70% yhdessä yössä, pääkaupungin kahviloiden ja ravintoloiden hiljennyttyä ja tilausten loputtua seinään. Pekan ja Annikan juusto- ja maitotuotteista valtaosa on mennyt Helsinkiin.

Pekka Moisio ja Annika Heikkilä

Ystävystyin Pekan ja Annikan kanssa keväällä 2014, kun päätin toteuttaa pitkäaikaisen haaveeni ja lähteä tutustumaan juuston valmistukseen.

Otin selvää pirkanmaalaisista pienjuustoloista, otin yhteyttä niistä kiinnostavimpaan - joka sattui olemaan Heikkilän Juustola, buukkasin itselleni kaksipäiväisen työharjoittelun Heikkilöiden maatilalla - ja sain juustokoulutuksen lisäksi kaksi elinikäistä, hienoa ystävää.

Minun ja pariskunta Heikkilä-Moision ystävyyden alusta voi lukea täältä jutustani: Kaupunkilaistyttö lähti maalle. Olen myös kirjoittanut Annikan ja Pekan kotikylän Laitikkalan eloisasta yrittäjyydestä, kylä tunnetaan poikkeuksellisen laadukkaista ruokatuotteistaan.

Pienyrittäjät ovat nyt ahdingossa ja selviämisen missiossa on pakko miettiä luoviakin ratkaisuja hyvin kaukaa laatikon ulkopuolelta. Pekan ja Annikan kohdalla sellainen löytyi ohjelmistoalalta.

Ohjelmistotalo Bitwisen yrittäjä Tomi Mikkonen näki Pekan ja Annikan haastattelun A-Studiossa, vakuuttui maitoyrittäjien asenteesta ja sai idean aivan uudenlaisesta yhteistyöstä.

Mikkonen otti luurin käteen ja soitti seuraavana päivänä Pälkäneelle. Nuorten yrittäjien ideariihestä syntyi yhteistyö, jossa Heikkilän Juustola valmistaa Bitwiselle oman brändätyn luomujuuston (joka ehtii kypsyä sopivasti joulumarkkinoille..!) ja Bitwise sitoutuu ostamaan kaikki vuoden 2020 henkilökunta- ja yrityslahjat Heikkilän Juustolalta.

Ihan mahtavaa, luovaa toimintaa! 👍 Bitwisen ja Heikkilän Juustolan yhteistyöstä voi lukea lisää täältä.

Uutista lukiessani havahduin ja melkein nolostuin. Mitä ihmettä oikein viivyttelin - olen itsekin yrittäjä ja myös minulla on mahdollisuus auttaa ystäviäni.

Ja juuri sen teen nyt.

Olen ylistänyt Karkkipäivässä moneen otteeseen Annikan valmistamia artesaanijuustoja, ja referoinut kysyjiä hakeutumaan Tampereen ja Helsingin kauppahallien juustopuoteihin. Kaikki Annikan herkuista kiinnostuneet eivät luonnollisestikaan asu Tampereen ja Helsingin Kauppahallien läheisyydessä, joten juustot ovat jääneet mieli- ja valokuviksi.

Paitsi että enää niiden ei tarvitse! Heikkilän tilan juustoja on jo jonkin aikaa saanut kotiinkuljetettuina Pienen Ruokakaupan (entinen Eggspress) kautta Tampereen, Turun ja Helsingin alueella.

Pienestä Ruokakaupasta voi tilata Heikkilän tilan maitotuotteiden lisäksi monen muunkin pientuottajan tuotteita kuten lihaa, kalaa, jauhoja, hiutaleita, marjoja, hedelmiä, vihanneksia, öljyjä ja kastikkeita. Yli 80€ tilauksille toimitus on ilmainen.

PIENIRUOKAKAUPPA.FI

Homma toimii näin:

Ihan ensi palveluun tulee rekisteröityä kohdassa 'KIRJAUDU'. Rekisteröityminen astuu heti voimaan.

Tilaus tehdään suoraan etusivulta, skrollaa hieman alaspäin.

Valitse ensin toimituspäivä omalta alueelta (esim. minun kohdallani Tampere).

Tämän jälkeen valitaan ostoskoriin halutut tuotteet.

Lopuksi syötetään osoite ja vahvistetaan tilaus.

Tilauksen vahvistamisen jälkeen selaimen ikkunaan tulevat maksutiedot; tilinumero, viite ja summa. Tiedot tulevat myös sähköpostiin ja tekstiviestitse. Tilauksen voi maksaa verkkopankissa tilisiirrolla tai MobilePaylla.

Tilaus astuu voimaan kun se on maksettu.

Tilattavien tuotteiden valikoima vaihtelee toimituspäivittäin, mutta Heikkilän tilan tuotteista on yleisesti tilattavissa Leipäjuustoa, grillijuustoa, pitojuustoa, luomumaitoa ja maalaisjogurttia.

Annikan leipäjuusto on muuten ihan parasta mitä Suomesta saa, voin luvata..! 🙏🏻 Mä ostan tätä aina parin kuukauden välein Annikalta ison satsin jonka pakastan ja annostelen sieltä..! ^_^

Juuston tasosta kertonee jotain mm. se, että helsinkiläinen Lappi-ravintola käyttää vain Heikkilän leipäjuustoa - siis Lapin juusto ei kelpaa ;)

Sitten kun ravintolat taas jonain kauniina päivänä avautuvat, kannattaa pistäytyä Lappi-ravintolassa maistamassa kanelikermassa haudutettua leipäjuustoa.... and visit cheese heaven <3

Heikkilän Juustokasseja on myös toimitettu muutamiin K-Supermarketteihin (Tampere Kuninkaankulma, Tampere Ratina, Helsinki Redi Tikkala Bros ja Espoo Lasihytti), mutta saatavuus on rajallinen. Jos kuulut näiden K-Supermarkettien asiakkaisiin, tsekkaa valikoimat :)

Autetaan toisiamme. Yhdessä tästä selvitään.

Seuraa Heikkilän Juustolaa somessa:

Instagram @heikkilanjuustola

Facebook Heikkilän Juustola

9 kommenttia
23.03.2020

Kulmakarvojen laminointi - 3 viikkoa käsittelystä

Kulmakarvojen laminoinnista on tänään kolme viikkoa.

Laminoidut kulmakarvat 3 viikkoa käsittelystä

Nyt voin viimeistään todeta, että käsittely todellakin kannatti ja jälki on ollut pysyvämpää kuin tavallisen kestovärjäyksen tulos. Kulmakarvat ovat nyt kolmen viikon jälkeen edelleen selvästi pörheät ja väri on kestänyt paremmin.

Itse asiassa - kun vertaa kuvia viikko käsittelyn jälkeen ja kolme viikkoa käsittelyn jälkeen, ei eroa juuri edes huomaa.

Kulmakarvat tänään.

(Joo, naama on nuutunut. Mä olen itse asiassa tällä hetkellä kipeä. En tiedä toivonko, että mulla on korona ja että se menisi ohi tavallisen flunssan oireilla ja sitten olisin ainakin jonkin aikaa immuuni, vai toivonko, että tämä on "vain" perusflunssa.)

Lähikuva kulmakarvoista tänään.

Laminoituina mun kulmakarvojen muotoero tulee esiin erityisen hyvin - toinen kulmakarva on paljon tuuheampi ja karvat levittyvät leveämmälle.

Ja kertauksena laminoinnin vaikutus ylipäänsä.

Kannattava veto mulle!

 Viikko laminoinnista

Kolme viikkoa laminoinnista.

Jep, minusta taisi nyt tulla laminoinnin vakkariasiakas. :)

6 kommenttia
22.03.2020

Olivia Klein - suomalaista kosmetiikkaa Amerikasta

Olen todella pitkään näpit syyhyten odottanut pääseväni testaamaan kotimaisen Olivia Klein -luonnonkosmetiikkasarjan tuotteita. Tekisi mieli sanoa "kotimais-amerikkalainen", sillä suomalaiselle luonnonkosmetiikalle poikkeuksellisesti, Olivia Kleinin tuotteet valmistetaan Yhdysvalloissa.

Itse asiassa Klein ei edes halua identifioitua luonnonkosmetiikaksi, vaan käyttää itsestään Amerikassa suosittua ilmaisua clean beauty, puhdas kosmetiikka. Tämä ilmaisu tekee mm. mahdolliseksi välttää ei-sertifioidun kosmetiikan luonnollisuudella ratsastavaan markkinointiin liitetyt vihreän pesun syytökset, clean beauty -brändithän eivät väitä olevansa 100-prosenttisesti luonnollista kosmetiikkaa. Oliviankin tuotteissa on joitain ainesosia, joita maailmalla vakiintuneet suuret luonnonkosmetiikan sertifikaatit eivät hyväksy. Se ei tee tuotteista yhtään sen huonompia, se tekee niistä vain, no, ei-sertifioituja.

Liian pitkäksi venyneen nohh-koska-koska-jahkailun jälkeen kunnostauduin viimein tänä talvena ja ostin neljä Olivia Klein -tuotetta kokeiltavaksi.

Ne ovat Sensitive Wash -kasvojenpuhdistusgeeli, Hydra Spray Toner -kasvovesi, Hydra Lotion -kasvovoide sekä Detox Masque -kasvonaamio.

Omani ostin Sokokselta. Verkkokaupoista Oliviaa myydään ainakin TwistBe'ssä.

SENSITIVE WASH

23,30€ / 150 ml

Kuvaus: "erittäin mieto, sulfaatiton ja täysin hajuton puhdistusgeeli, joka sopii joka kaikista herkimmällekin iholle päivittäiseen ihon- ja meikinpuhdistukseen."

Ainesosia: aloe vera -mehu, laventelin kukkaisvesi, kaurauute, glyseroli, hunaja, auringonkukansiemenöljy. Pesevät ainesosat cocamidopropyl betaine, sodium coco-glucoside tartare sekä disodium coco-glucoside citrate.

Sannin kokemus: erittäin miellyttävä putsari, tästä tykkään tosi paljon! 👍 Koostumus on hieman Korres'mainen, eli geeli, joka ei kuitenkaan käyttäydy "klassisen" geeliputsarin tavoin ja huuhtoutuu iholta helposti ja mukavasti vailla mitään perugeelille tyypillistä niljaisuutta.

Tuntuu lupauksensa mukaisesti hellävaraiselta, ei jätä ihoa natisevaksi vaan päinvastoin mukavan pehmeäksi. Tämän käytän ilomielin loppuun.

HYDRA SPRAY TONER

18,90€ / 150 ml

Tämä kaveri on Olivian best-sellereitä. Kleinin maailmassa sitä kutsutaan 'hoitonesteeksi', mutta kyllä minä tykkään reilusti sanoa kasvovesi tai kosteuttava kasvosuihke. ('Hoitonesteen' miellän aina vähän paksummaksi, tämä Spray on täysin vesimäinen.)

Kuvaus: "täydellinen tehokosteuttava hoitoneste jokaisen ihotyypin päivittäiseen hoitoon."

Ainesosia: aloe vera, ruusuvesi, glyseroli, hamamelisuute, pajunkuoriuute, fenoksietanoli (tässä mm. aine jota sertifiointitahot eivät hyväksy), teepuuöljy.

Sannin kokemus: tykkään tästäkin valtavasti! Ainesosacocktail on hyvin simppeli, ja muodostaa mielenkiintoisen kokonaisuuden joka sekä kosteuttaa kuivaa ihoa, rauhoittaa herkästi ärtyvää ihoa että syväpuhdistaa epäpuhtauksille taipuvaista ihoa. Aika hieno kattaus! Eipä ihme että Hydra Spray Toner on Olivian tähtituotteita.

Plussaa erittäin hienojakoisesta ja ei-pärskivästä sumutteesta.

DETOX MASQUE

13,40€ / 50 ml

Kuvaus: "Kaikille ihotyypeille soveltuva kasvonaamio, joka jättää ihon täydellisen raikkaaksi, pehmeäksi ja kimmoisaksi. Detox Masque rauhoittaa hellävaraisesti erilaisia iho-ongelmia, kuten ihoärsytystä, epäpuhtauksia ja rasvaisuutta, sekä tuo samealle ja kosteusköyhälle iholle heleyttä ja kuulautta. Naamion sisältämä aktiivihiili on tehokas ihon puhdistaja, joka imee itseensä rasvaa ja epäpuhtauksia sekä tasoittaa ihohuokosia."

Ainesosia: aloe vera, glyseroli, oliiviöljy, jojobaöljy, alkoholi, MSM-rikkiyhdiste, hyaluronihappo, vihreä tee, aktiivihiili, niasiiniamidi.

Sannin kokemus: tämä naamio oli minulle floppi. Jo ainesosalistausta katsoessa saatoin ymmärtää, että kyseessä on enemmänkin kosteuttava ja pehmentävä kuin syväpuhdistava naamio, jollaiseksi tämän ensin mielsin. - Mutta edes kosteuttavana naamiona tämä "litku" ei suoriutunut kiitettävästi - koostumus on ohutta, läpinäkyvää emulsiota joka ei tuntunut tekevän ihollani yhtään mitään.

Miksi tehdä tällainen "detox"-naamio? Anteeksi, Olivia, mutta aktiivihiili my ass. Markkinoilla on huomattavasti parempia tämän sarjan ottelijoita. Ja kosteuttavan naamionkin saa kyllä paremmalla suorituksella. I'll pass, thank you dear.

HYDRA LOTION

19,10€ / 50 ml

Kuvaus: "täydellisen kevyt ja helposti imeytyvä kosteuttava kasvovoide, joka hillitsee tehokkaasti pintakuivuutta ja tekee ihosta välittömästi pehmeän ja raikkaan.Taikapähkinävesi ja valkopaju-uute auttavat hillitsemään liiallista rasvaisuutta ja epäpuhtauksien muodostumista. Kevyen koostumuksensa ansiosta Hydra Lotion soveltuu erinomaisesti myös öljyille ja paksuille kosteusvoiteille herkistyneen ihon hoitoon sekä kosteusvoiteeksi meikin alle."

Ainesosia: aloe vera, taikapähkinävesi, jojobaöljy, glyseroli, kookosöljy, auringonkukansiemenöljy, lesitiini, pajunkuoriuute, rosmariiniuute, teepuuöljy (ja fenoksietanoli).

Sannin kokemus: superneutraali normaalin ihon kosteusemulsio. Koostumus tuo vahvasti mieleen korealaisen COSRX:n Ultra-Moisturizing Lotionin joka on öljytön, ja tässäkin voiteessa öljyjen osuus lienee erittäin pieni. Voide imeytyy välittömästi jättäen himmeän ja totaalisen ei-rasvaisen pinnan. Koostumus ei kuitenkaan ole seerumimaisen tai vesifluidimaisen ohut ja fiiliksessä, joka iholle jää, on aaaaaavistus jostain vahamaisesta aineesta.

Joka tapauksessa, voide on oikein miellyttävä mutta ei erityisen kosteuttava. Sopii tosiaan normaalista sekaiholle ja kenties jopa rasvoittuvalle. Mukana on myös rasvoittuvaa ja epäpuhdasta ihoa tasapainottavia aineita. Minulle tämä on hieman liian kevyt, ainakin nyt talvella.

*

Tällainen oli siis ensikosketukseni Olivia Kleiniin. Perustaja-Oliviakin on muuten suomalainen, nimestään huolimatta.

Summa summarum: oikein miellyttäviä koostumuksia minimalistisissa, tyylipuhtaissa pakkauksissa. Naamio jättää minut hämmentyneeksi ja pohtimaan sen tarpeellisuutta ja roolia - Detox Masque on jopa koko sarjan ainoa naamio. Hmmm. Olisikohan kunnolla ravitseva ja kosteuttava tai rehellisesti syväpuhdistava naamio paikallaan, Miss Klein..?

Millaisia kokemuksia teillä on tästä ameriikan-suomalaisesta sarjasta?

8 kommenttia
20.03.2020

"For Dummies" -meikkitutorial: Aputassu Warm -paletti

Minulta on toivottu meikkitutorialia Benecosin Aputassu-paleteilla, ja tässä tulee nyt ensimmäinen Warm-paletilla toteutettuna.

Tutorial on lempeästi "For Dummies" -tyylinen, eli hyvin yksinkertainen, vähemmän meikanneille suunnattu ohje :) (Ilokseni Aputassu-paletteja on ostanut suurella sydämellä myös moni sellanen, joka ei tavallisesti meikkaa tai käytä luomivärejä.)

Meikin voi halutessaan toteuttaa kahdella tai neljällä sävyllä.

Aputassu-paletteja on nyt myyty yli 100 kpl ja tuotoista on kertynyt yli 680€ Invalidiliiton Avustajakoiratoiminnalle. ❤️

Aputassu Limited Edition -meikkipaletti on ideoimani hyväntekeväisyystempaus, jossa Sinä saat hyvän mielen hintaan laadukkaan Benecos-luonnonkosmetiikan meikkipaletin, ja Invalidiliitto saa varoja avustajakoirien hankintaan ja koulutukseen. Lue tempauksesta lisää täältä. Olen henkilökohtaisesti valinnut palettien (Lämmin ja Viileä) sävyt ja mukana on vain laadukkaimpia ja pigmenttisimpiä sävyjä.

Oman Hyvän Mielen paletin voit ostaa NHS:n verkkokaupasta täältä hintaan 18,50€ (norm. 31,95€), ja postikulut saat pois koodilla APUTASSU.

Avustajakoira on fyysisesti vammaisen tai liikuntarajoitteisen apuväline, joka tekee arjesta sujuvampaa ja vähentää avuntarvitsijan riippuvuutta ihmisavustajasta.

Suuressa kuvassa avustajakoirat säästävät yhteiskunnan kuluja ja lisäävät fyysisesti vammaisten ihmisten itsenäisyyttä ja mahdollisuutta harrastuksiin ja sosiaaliseen elämään - sekä ylläpitävät vammaisen ihmisen työkykyä. Avustajakoiran avulla moni fyysisesti vammainen tai liikuntarajoitteinen pystyy jatkamaan työelämässä pidempään kuin ilman avustajaa.

Tässä tutorialissa jätin kirkkaimman sävyn eli punakuparisen Rusty Copperin pois. Jos "rohkeutta" riittää, voi punakuparin laittaa luomivakoon Cinnamon Crushin tilalle :)

Sävyt:

  • Golddust - voimakkaasti hohtava kulta
  • Whipped Cream - mattainen kermanvaalea
  • Cinnamon Crush - mattainen kanelinruskea
  • Very Woody - mattainen tummanruskea

1 Levitä kermanvaalea koko liikkuvalle luomelle.

2 Levitä Cinnamon Crush -sävyä luomivakoon, eli luomikuoppaan liikkuvan luomen yläpuolella.

(Jos haluat "rohkeamman" meikin, kokeile tilalla Rusty Copper -sävyä.)

Tässä on kahden sävyn perusmeikki. Enempää et tarvitse klassiseen vaalea luomi + varjostus -meikkiin.

Huomio: kulmaluulle tulisi ihanteellisesti vielä ihonsävyinen nudevaalea sävy häivyttämään luomivaon varjostuksen rajaa ja viimeistelemään meikki. Paljaaksi jätetty kulmaluu näyttää vähän hassulta, meikkausalue jatkuu ripsirajasta aina kulmakarvoihin saakka. Whipped Cream on mielestäni vähän liian voimakas vaalea kulmaluulle laitettavaksi, ja suosittelisin kulmaluulle sen sijaan jotain kevyempää ja kevyesti satiinista nudevaaleaa.

TAI, Whipped Creamin voi levittää kulmaluulle kevyesti koskien pullealla häivytyssiveltimellä jolloin jälki on läpikuultavampaa :)

3 Jos haluaa käyttää useampaa kuin kahta sävyä, voit tehdä seuraavaksi Very Woody -sävyllä rajauksen ripsirajaan, tai tehdä sillä luomen ulkoreunan varjostuksen (seuraavassa kuvassa).

Very Woody on erittäin pigmenttinen tummanruskea ja sopii loistavasti rajauksiin.

Ulkoreunan varjostus.

Tässä olisi nyt kolmen sävyn meikki valmiina.

Jos haluat vielä jatkaa, ja tehdä meikkiin esimerkiksi iltameikkiin sopivan alarajauksen, joka piirtää silmät paremmin esiin, voit käyttää joko Very Woody - tai Cinnamon Crush -sävyä.

5 Minä käytän alaluomella mielelläni keskitummaa sävyä (jätän tummimman yläluomen rajaan). Cinnamon Crush sopii kauniisti alaluomen utuiseen rajaukseen.

6 Jos haluat vieläkin jatkaa ja lisätä efektiä, lisää silmien sisänurkkiin vaaleat "täplät". Tämä avaa silmiä.

Päivämeikkiin sopii Whipped Cream, iltameikkiin lisäisin hohtavaa Golddustia vielä Whipped Creamin päälle. Whipped Cream on yllättävän peittävää ja sillä saa todella vahvan vaalentavan efektin.

Sitten vain maskaraa ripsiin - ja jos olet kaltaiseni freesaaja, lisäät alasisäluomelle vaalean sisärajauksen ( - tai tumman dramaattisempaan juhlameikkiin).

Suosittelen lisäämään kasvoille myös muuta meikkiä - mitä kuvan nainen ei ole tehnyt :D XD

*

HYVÄÄ VIIKONLOPPUA KAIKILLE, POIKKEUSTILASTA HUOLIMATTA! PIDETÄÄN HUOLTA TOISISTAMME ❤️

13 kommenttia
1 2

  • Sanni

  • Arkisto

    • 2024 (53)
    • 2023 (148)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat