Lomaterveisiä saarihyppelyltä! :) Tekee mieli jakaa vähän kuulumisia.
Kreikkaan asti en ole vallitsevista olosuhteista johtuen vieläkään päätynyt saarihyppelemään, mutta sain spontaanin idean hypellä vähän Suomen saarilla. Se osoittautui oikein antoisaksi loma-ajanvietteeksi, ja olen ihan tohkeissani kun olen viimein perehtynyt Turun, Paraisten ja Kemiön saaristoon. 😌Kirjoittelen Suomen saarihyppelystä myöhemmin oman postauksen, olen jo varsin inspiroitunut tästä puuhasta :)
Harmi kyllä tämä reissumuoto on kotimaassa _huomattavasti_ kalliimpaa kuin Kreikassa, ja lompakko on aavistuksen kauhuissaan... Silti, on tosi hauskaa kokeilla tällaista vihdoin myös Suomessa. Saarissa ja meressä on oma tenhonsa, joka toimii ja hurmaa yhtä lailla täällä kuin muualla maailmalla. ❤️
Tälllä hetkellä olen Högsåran saarella Kemiönsaaren kunnassa. Matkasin tänne Ahvenanmaalta Kökarin, Galtbyn, Nauvon, Paraisten ja Taalintehtaan kautta.
Högsåra on niitä paikkoja, jotka ovat lähes naurettavan idyllisiä. Ilmeisesti paikka on todella tunnettu täällä päin Suomea, mutta minä kuulin saaresta ensimmäistä kertaa vasta tänä kesänä. Yhtäkkiä kaikki tuntuivat puhuvan Högsårasta. IG-feedinikin täyttyi Högsåran Cafébryggan-kuvista, ja nyt sitten minäkin olen täällä, kamerassani kymmenittäin kuvia saaren kuuluisasta "Instagram-laiturista". 😄
Högsåran Cafébryggan-laituri on kieltämättä nerokkainta somemarkkinoinnin hyödyntämistä johon olen vähään aikaan törmännyt. Saari on muutenkin ihan käsittämättömän viehättävä, eikä sen sinällään tarvitsisi keksiä mitään jippoja ansaitakseen mainetta, mutta viime kesänä paikallinen yrittäjä keksi rakentaa yhdelle saaren vierasvenelaitureista värikkäitä venevajoja esittävän lavasteen. Lavasteesta tuli välitön selfietausta-hitti, ja Instagram täyttyi #högsåra-tägätyistä kuvista joissa iloiset ihmiset poseeraavat hauskan värikkään saaristomaiseman edessä. Kiitos näiden kuvien, minäkin olen nyt täällä.
Eikä tähän markkinointiin tarvinnut pettyä - "Instagram-laituri" on lopulta pelkkä hupsu lavaste, jonka takana avautuu häkellyttävän suloinen ja aito saaristokyläidylli hiekkateineen, kauniine taloineen ja puutarhoineen ja hienohiekkaisine uimarantoineen. Saarella on kokonaista kolme viehättävää vierasvenesatamaa ja legendaarinen kahvila-ravintola Farmor's Café, jossa vierailu on elämys omassa luokassaan. (Suosio on sitä luokkaa, että kahvilaan kannattaa tehdä varaus.)
Högsåran vanhassa luotsikylässä asuu ympärivuotisesti noin 50 asukasta ja pienuudestaan huolimatta saari on (ainakin näin kesäisin) todella vilkas. Totesin jo, että Högsårasta taisi tulla kesälomani kohokohta..! 😍
Muita asioita, joita olen tehnyt tällä lomalla:
⛱ Sup-lautaillut ekaa kertaa
⛱ Saanut ensimmäisen kalasaaliini (hauki..! Se syötiin kermassa ja emmental-juustossa haudutettuna.)
⛱ Purjehtinut, ja ymmärtänyt siitä vähän enemmän kuin viime kesänä
⛱ Viettänyt pari aivan ihanaa päivää Turussa, jossa saatoin todeta erään blogikommentoijan olleen oikeassa: Turussa on hyvin eurooppalainen ja hienostunut tunnelma Tampereeseen verrattuna
⛱ Ihmetellyt Nauvon "Suomen St Tropez" resort-fiilistä (ja oli se ihan kivaakin kokea..!)
Aivan erityistä tässä lomassa on se, että olen ollut erossa tietokoneestani pidempään kuin koskaan aiemmin. (Kirjoitan tätä juttua tabletilla ja on kyllä hankalaa... 😅 Touch-screen-kirjoittelut eivät ole mua varten...)
Olin ajatellut jättäväni läppärin kotiin vain purjehduksen ajaksi, mutta sitten en koskaan palannutkaan kotiin loman alettua. Ja mikäs tässä on ollessa ilman tietokonetta - joka jatkuvasti houkuttaisi käsittelemään kuvia, vastailemaan sähköposteihin ja, epäilemättä myös bloggailemaan. Mutta bloggauksestakin on hyvä pitää lomaa, senhän tiedän.
Olen sitä sukupolvea (tai vain yksinkertaisesti sellainen ihminen...), joka ei jaksa tehdä suurempaa vaivaa vaativia asioita mobiililaitteilla, kännyt ja tabletit vain ovat minulle liian pieniä ja kömpelöitä. Tunnen ihmisiä, jotka tekevät töitä tai vähintään hoitavat kaiken sähköpostin puhelimella - itse en koskaan pystyisi sellaiseen. Se on kai jonkinlainen onnikin, sillä kun olen erossa tietokoneestani, en voi minkäänlaisen houkutuksen tai spontaanin "minä vain äkkiä..!" -impulssin varjolla tehdä töitä. Ja pystyn aidosti olemaan lomalla. ❤️
Kivaa palata elokuussa rakkaan koneen ääreen levänneenä ja pää "resetoituneena". :)
Miten teidän loma ja kesä on mennyt?
Jes! Olen saanut asiantuntijaverkostooni viimein kauan kaipaamani vahvistuksen: ihotautilääkärin.
Toni Karppinen on Tampereella asuva ihotautien erikoislääkäri ja laserhoitoihin erikoistuneen Epilaser-klinikan toimitusjohtaja. Yksi Karppisen erityisaloista on… ta-daa… ikääntyvän ihon hoito.
Nelikymppisenä – ja joka vuosi asteen ruttuisempana! - naisena olen vääjäämättä yhä kiinnostuneempi ihon ikääntymismuutosten hoidosta. En hae aikakonetta silottamaan ihoani nuoruuden päiviin, mutta olen äärimmäisen utelias niiden keinojen suhteen, joilla ikääntymisen merkkejä voi hidastaa ja häivyttää – ilman veistä.
Toni Karppinen tietää aiheesta paljon: työssään Epilaser-klinikalla hän hoitaa ihon ikämuutoksia ja UV-valovaurioita. Laser-hoidot eivät riko ihoa, joten voidaan puhua veitsettömistä, ihoa rikkomattomista hoidoista. Samaan kastiin kuuluu myös mm. radiofrekvenssihoito, josta minulla on hyvää kokemusta.
Juttelin Karppisen kanssa sekä laserhoidoista että ihon ikämuutosten hidastuksesta kosmetiikan keinoin.
Laser on minulle uusi juttu ikääntymisen merkkien hoidossa, ja opin siitä paljon mielenkiintoista. Laserilla ihoa voidaan uudistaa, ihon sävyä tasoittaa ja juonteita häivyttää merkittävästi. Aiemmat kokemukseni laserista liittyvät muihin esteettisiin seikkoihin kuten verisuoniin. Käsitellyksi tulikin myös oma epäonninen verisuonten laserhoitoni neljän vuoden takaa..!
Kosmetiikan ainesosanörttinä ja kosmetiikan parissa työskentelevänä olin tietysti kiinnostunut kuulemaan ihotautilääkärin näkemyksen siitä, voiko kosmetiikalla vaikuttaa merkittävästi ihon ikääntymiseen. Karppisen vastaus on linjassa omankin aiemman tietoni kanssa: a-vitamiini eli retinoidit sekä UV-suoja-aineet ovat kaikkein tehokkaimmat ja oikeasti toimivat kosmetiikan ainesosat ehkäisemään ihon ennenaikaista ikääntymistä.
Lue myös: Asiaa ja kokemuksia retinolista
Tehokkain vaikutus on tietysti reseptivahvuuden a-vitamiinilla. Karppinen toteaa, että reseptillä saatavilla a-vitamiinivoiteilla voidaan aktivoida kollageenin tuotantoa, ja ne saattavat myös ennaltaehkäistä UV-valovaurioita.
Monella on käsitys, että retinoidit eli a-vitamiinijohdannaiset ohentavat ihoa, ja tekevät ihosta pitkässä juoksussa hauraamman. Saan Karppiselta täsmentävää tietoa.
Retinoidit kuorivat ihon pintaepiteeliä, ja kuoriva vaikutus jää vain ihon ylimpään pintakerrokseen. Iho ei ohene, vaan päinvastoin, syvemmällä retinoidit vahvistavat ihon verinahkaa ja parantavat ihon vetolujuutta. UV-säteilyltä iho on joka tapauksessa hyvä suojata retinoidien käytön yhteydessä niiden kuorivan vaikutuksen vuoksi.
Käsikauppatuotteista ihon tärkein anti-age-tuote on Karppisen mukaan ilman muuta aurinkovoide. 90% ikääntymisen merkeistä on auringon UV-säteilyn aikaansaamaa. (Aina kirpaisee kuulla tämä…! Mutta niin se vain on.)
Kysyn Karppisen näkemystä fysikaalisiin ja kemiallisiin aurinkosuojiin. Karppinen vastaa, että hän suosittelee työssään fysikaalisia aurinkosuojatuotteita, koska niiden teho alkaa välittömästi.
Kosmetiikkapiireissä kyseenalaistettu, korkeasuojakertoimellisen fysikaalisen aurinkovoiteen vaalea sävy saa sekin Karppiselta peukutuksen: vaalea sävy kertoo, että voidetta on varmasti levitetty kaikkialle ja riittävä määrä. Tämä on erityisen tärkeää ihosyöpäpotilaille, joiden kanssa Karppinen myös työskentelee.
Miksi laser on niin tehokas laite häivyttämään ihon ikääntymisen merkkejä? Mihin sen mekanismi perustuu?
Ihon nuorekas ulkonäkö liittyy ennen kaikkea kollageeniin. Kollageeni vastaa ihon kimmoisuudesta, ja kun sen tuotanto iän myötä vähenee, iho alkaa valahtaa kuin tyhjenevä ilmapallo. (Ja se penteleen UV-säteily nopeuttaa tätä prosessia hajottamalla ihon kollageeni- ja elastiinisäikeitä.)
Veitsettömillä anti-age-toimenpiteillä halutaan vaikuttaa nimenomaan kollageenin tuotantoon, ja tehokkaimmin se tapahtuu vaurioittamalla verinahkaa. Kun verinahkaa vaurioitetaan, kollageenin tuotanto aktivoituu. Parhaiten ihoa voidaan Karppisen mukaan turvallisesti vaurioittaa laserilla.
Fraktionaalinen laser ja fotodynaaminen terapia
Epilaser-klinikalla ikämuutoksia ja ihon valovaurioita hoidetaan fraktionaalisella CO2-laserilla sekä fotodynaamisella terapialla. Nämä tehoavat niin ryppyihin, velttouteen, aurinkokeratoosiin kuin iän myötä ilmestyviin pigmenttimuutoksiin (lentigo senilis).
Fraktionaalisessa laserhoidossa hiilidioksidilaserin lasersäde hajotetaan isommalle alueelle pistemäisesti. Hoidettavalle ihoalueelle tehtävät lämpövauriopisteet ulottuvat verinahkaan ja aktivoivat kollageenin ja elastiinin tuotantoa. Samalla hoito kuorii ihon pintakerrosta ja uudistaa sen pintasolukkoa. Fraktionaalinen laser ei aiheuta ihon arpeutumista ja komplikaatioriski on minimaalinen.
Fotodynaaminen terapia (PDT) on käsittelyistä voimakkaampi ja sitä käytetään mm. ihosyöpien hoidossa. Se sopii tilanteisiin, joissa iholla on ollut todella suuri UV-altistus ja iholla on laaja-alaisia valovaurioita, tällaisia vaurioita voi esiintyä esimerkiksi veneilijöillä.
PDT:ssä hoidettavalle ihoalueelle tehdään ensin kevyt fraktionaalinen laserkuorinta. Tämän jälkeen alueelle levitetään valolle herkistävää lääkevoidetta, joka hakeutuu vaurioituneisiin soluihin ja muuttuu valoherkäksi porfyriiniksi. Porfyriinit aktivoidaan ulkoilemalla auringossa kahden tunnin ajan, jolloin vaurioituneet solut tuhoutuvat. (Tämä on ns. päivänvalo-PDT, on olemassa myös sisätiloissa keinovalolla tehtävä PDT. Päivänvalo-PDT:n etu on vähäisempi kipu hoidettavalla alueella.)
Kysyn Toni Karppiselta, mitä eroa on laserilla ja radiofrekvenssihoidolla. Testasin rf-hoitoa vuonna 2013 (kuvassa), ja se teki ihosta mielettömän hehkuvan ja napakan.
KIINTEYTYS ➡️ RF
Saan kuulla, että radiofrekvenssihoito (RF) on käsittelynä miedompi ja sopii erityisesti silloin, kun ihoa halutaan kiinteyttää eikä ihossa ole kirjavuutta. Epätasainen ihon sävy vaatii kuorintaa, ja radiofrekvenssihoito ei kuori ihoa.
Radiofrekvenssihoito sopii myös ihmisille, jotka eivät halua laserin jälkiseurauksia. Laserhoidon jälkeen iho rupeutuu ja on rupisen näköinen viitisen päivää. (Laser ei kuitenkaan jätä ihoon arpia tai muuta kosmeettista haittaa, ihon paraneminen vain vie aikansa.)
Multipolaarinen RF auttaa myös selluliittiin, mitä laser ei tee.
RYPYT, VELTTOUS, ARVET JA KIRJAVA IHO ➡️ LASER
Laser on radiofrekvenssihoitoa tehokkaampi ryppyihin ja velttouteen ja erityisen tehokas tasoittamaan ihon sävyä ja hoitamaan aknearpia tai tapaturma- ja leikkausarpia.
Miten laser voi häivyttää syviä, monivuotisia arpia, kysyn. Karppinen kertoo, että fraktionaalisella laserilla voidaan uudelleenorganisoida arpeutuneen ihon häiriintyneen kollageenin rakennetta niin, että arvet tasoittuvat pysyvästi.
Wow..!
Nyt olen kuullut niin paljon hyvää laserista, että on aika ottaa esiin oma vähemmän positiivinen laser-kokemukseni. Kävin neljä vuotta sitten hoidattamassa helsinkiläisessä esteettisiin hoitoihin erikoistuneessa sairaalassa jalkojeni hämähäkkiverisuonia laserilla, ja väärin arvioidun lasertehon seurauksena käsitellylle alueelle tuli kipeä verihyytymä. Paraneminen ja lopullisen tuloksen muodostuminen kesti 8 kuukautta luvatun kahden viikon sijaan.
Minua kiinnosti kuulla, mitä mieltä Toni Karppinen alan ammattilaisena on kokemuksestani.
Karppinen ihmettelee, että minulle suoritetun hoidon teki sairaanhoitaja. Hän toteaa, että Epilaser-klinikalla alaraajasuonihoidot tekee aina lääkäri. Minulle tehty ND Yag -hoito on komplikaatioriskeiltään sitä luokkaa, että se opetetaan lääkäreillekin vasta ihan viimeisenä.
Muuten Karppinen ei voi ottaa kantaa tapaukseen, joka ei liity hänen yritykseensä, mutta hän painottaa, että ammattimaisesti toimivissa paikoissa vastaavat hoidot tekee aina lääkäri.
Lopuksi, viisi nopeaa: Toni, kerro mikä on tehokkain hoito näihin ihohuoliin:
⚡️Rypyt ja juonteet – laser
⚡️ Iän ja UV-altistuksen aikaansaamat pigmenttiläiskät – laser
⚡️ Hormonaalisten tekijöiden aikaansaamat pigmenttiläiskät (myös melasma kuten "pigmenttiviikset" lukeutuvat näihin, taustalla ovat hormonaaliset tekijät ja UV-valo vahvistaa niitä) - traneksaamihappo (saa reseptillä)
⚡️ Otsan sibeliusrypyt – Botox
⚡️Arvet – laser
(Myönnän, että harmitti vähäsen kuulla, että Botox on paras apu otsaryppyihin. Mielelläni olisin kuullut, että laser tepsisi niihinkin…!)
Kiinnostuin tämän juttutuokion perusteella niin paljon fraktionaalisesta laserista, että olen näillä näkymin menossa syksyllä kokeilemaan laserhoitoa. Laserhoitoja tehdään yleensä syksyllä ja talvella, jolloin UV-säteily on miedompaa (laser-käsittely herkistää ihoa UV-valolle).
Oli myös jälleen kerran kiinnostavaa, ja samalla aavistuksen masentavaakin tulla tietoiseksi siitä, kuinka valtavan paljon ihana aurinko hyväätekevine valoineen on vastuussa ihomme ennenaikaisesta ikääntymisestä. On paradoksaalista, että jokin asia voi olla samaan aikaan niin tärkeä hyvinvoinnille ja terveydelle (ja koko elämälle..!), ja samalla myös niin haitallinen. Rypyt ja pigmenttiläiskät ovat pieni huoli UV-säteilyn aiheuttaman syöpäriskin rinnalla.
Eli: muistetaan se aurinkovoide.
Ja: jos iho on jo ehtinyt vaurioitua auringossa, hoitomahdollisuuksia on. Laserhoitojen mahdollisuudet eivät rajoitu vain esteettisten valovaurioiden hoitoon, laserilla voi hoitaa myös ihosyövän esiasteita.
*
💯Vinkki: Toni Karppinen pitää mielenkiintoista Ihopodia, jonka jaksot löydät täältä. Ihohoitoihin erikoistuneen lääkäri-podcastin aiheina ovat mm. akne, psoriasis, atooppinen ihottuma, melanooma, ruusufinni sekä ihon nuorentaminen. Nuorennus-jaksossa Karppinen antaa klassisen anti-age-"reseptin" iholle: iltaisin a-vitamiinivoidetta, aamuisin tehokas UV-suoja. Siinäpä se on. 👍 (Kauneusbloggaaja & -ammattilainen lisää tähän vielä: totta kai hyvä ihon kosteutus 🙏🏻 - ja ne terveelliset elämäntavat...!)
Jään tämän postauksen myötä kesälomalle myös täällä blogin puolella, ja toivotan kaikille oikein ihanaa heinäkuuta. ❤️
Lomasuunnitelmissa on ainakin purjehdusta, ja läppäri jää tällä kertaa maihin. ⛵️