Minusta tuntuu, että olen tämän vuoden reissulla kohdannut aivan poikkeuksellisen sydämellisiä ja mielenkiintoisia ihmisiä.
En tiedä onko se enemmän kreikkalaisten osoittama filoksenia, vai oma helposti kontakteille avoin persoonallisuuteni, joka johtaa kohtaamisiin. Varmasti kummallakin on osuutensa.
Ja sitten minulla tuntuu usein vain olevan tuuria.
Serifoksen päivä sisälsi kaksikin mielenkiintoista tuttavuutta.
Vaikka nämä kaksi ihmistä jäävät minulle varmastikin päällimmäisinä mieleen Serifokselta, tarjosi saari myös maisemiensa puolesta yhden huikeimmista näköalapaikoista joissa olen Kreikan matkoillani käynyt.
Minulla oli kahdeksan tuntia aikaa tutustua saareen, eli käytännössä sen kahteen suurimpaan asutuskeskukseen; satamakaupunki Livadiin ja pääkaupunki Choraan.
Serifoksen Choran sijainti korkealla kukkulalla Livadin lahden yllä on yksi Kykladien kuvauksellisimmista.
Livadista menee Choraan myös bussi, mutta minä halusin kävellä.
Ylös kylään päästyäni kohtasin aavekaupungin; täysin autioita kujia ja hiljaisia taloja.
Ei pyykkiä kuivumassa ulkona, ei huonekaluja terasseilla, ei mitään merkkiä siitä että Choran taloissa olisi elämää. Hämmentyneenä kuljeskelin äänettömillä kaduilla. Yritin etsiä tietä ylös Kastrolle eli kukkulan huipulle, mutta kaikki yritykseni päätyivät aina vain aavemaisempiin nurkkiin sortuneiden talojen reunustamille portaille ja heinää kasvaville kujille joita ei selvästikään enää käytetty.
Kuikuilin ylöspäin. Tahtoo tuonne..!
Yhden talon nurkalla viimein törmäsin toiseen ihmiseen. Nainen näytti yhtä yllättyneeltä kuin minäkin. Hän oli arviolta 7-kymppinen, selvästi myös turisti. "I saw you on the boat!" nainen sanoi. "Are you lost too?"
Nainen oli tullut Choraan bussilla, mutta sukellettuaan bussin päätepysäkiltä vanhan kaupungin kujille, hän ei ollut minun tavoin nähnyt missään muita ihmisiä. Hän kertoi tulleensa Parokselta samalla laivalla kuin minä, ja aikoneensa majoittua Serifoksen Choraan pariksi yöksi. "But there is nothing open here, and no people", hän sanoi. Sama havainto.
Fredericaksi esittäytynyt nainen kertoi, että bussipysäkin vieressä on pieni aukio, jossa on kaksi kahvilaa ja pieni supermarket. Lähdimme yhdessä sinne, sillä kumpikin tunnustautui nälkäiseksi.
Ruokaa ei kahviloista saanut paahtoleipää lukuunottamatta, ja niinpä ostin pikkumarketista porkkanan ja palan fetaa, ja kysyin kahvilan omistajalta saisinko syödä ne kahvilan pöydässä. Kahvilan pitäjällä ei ollut mitään sitä vastaan. Frederica tilasi paahtoleivän ja pian aloin tutustua mitä kiehtovimpaan matkaajaan.
Koko elämänsä paljon matkustellut Frederica kertoi, että oli vanhoilla päivillään jämähtänyt "kotoilemaan" mukavaan taloonsa Belgiassa, ja ajatellut, että eihän sitä enää vanhana "kuulu" matkustaa vaan pitää rauhoittua. Kunnes oli tajunnut, että niin ei todellakaan täydy tehdä, ja hän voi tehdä valinnan: joko jäädä mukavasti kotoilemaan tai käyttää jäljellä olevan aikansa (hän käytti nimenomaan tätä ilmaisua) siihen, että näkee vielä maailmaa.
Hän valitsi jälkimmäisen, ja viipyy kuulema harvemmin pidempään kuin pari viikkoa talossaan Belgiassa.
Kreikasta Frederica on suuntaamassa seuraavaksi Marokkoon, joka on yksi hänen lempimaistaan. Frederica on matkustanut elämänsä aikana yli 150 maassa ja pyöräillyt mm. Kuuban, Zanzibarin ja Balin halki.
Sovimme tapaavamme bussissa alas Choralta Livadiin, viimeinen vuoro lähtisi kello 15.35. Minä halusin vielä löytää tien Kastron huipulle.
Löysinkin lopulta reitin kukkulan toiselta puolelta, ja maisema oli todellakin kaiken vaivan arvoinen.
Olin Kastron laella aivan yksin. Hengitin ympäröivää seesteisyyttä ja olisin voinut jäädä siihen vaikka tunniksi tai kahdeksi. Mutta pian oli riennettävä bussille. Harmitti irrottautua hetkestä.
Kun palasin bussipysäkille, ei Fredericaa näkynyt. Tai muitakaan bussin odottajia.
Kello oli 15.29. Arvasin heti, että bussi oli mennyt ennen aikojaan, eihän täällä aikatauluista piitata minuutin päälle.
Harkitsin lähteväni alas kävellen, mutta päätin kuitenkin käydä kurkkaamassa kahvila-aukiolla olisiko siellä ketään, joka voisi mahdollisesti toimia taksina ja heittää minut alas. Aukiolta Chorasta poispäin lähtevällä autotiellä näin naisen, joka juuri astui autoonsa. Kipitin hänen luokseen.
"Signomi, Livadi?" kysyin. "No bus." Nainen nyökkäsi ja raivasi pelkääjän paikalle tilaa, "Yees, Seeerifos", hän sanoi, selittäen äänenpainolla bussien aikataulunmukaisuutta saarella.
Ajoimme alas kukkulan rinnettä siksakkaavaa tietä. Nainen oli aluksi hiljaa mutta alkoi sitten puhua lyhyitä lauseita huonolla englannilla. Mistä olin kotoisin? Missä asuin?
Lähestyessämme Livadia nainen kysyi, haluaisinko tulla hänen mukaansa uimaan. Kiitin kutsusta ja sanoin, että minulla oli hirveä nälkä Choran olemattoman tavernatilanteen seurauksena, ja että mieluusti olisin menossa nyt syömään. "There is restaurant near to my house", nainen, Eleni nimeltään, sanoi. "You can swim and then you eat", hän sanoi ja hymyili. "You can dusch in my house".
Nainen vaikutti jotenkin niin sympaattiselta vilpittömässä kutsussaan, että en voinut kieltäytyä. What the hell, tässähän oli vielä neljä tuntia laivan lähtöön, yhtä hyvin voisin viettää osan siitä rannalla Elenin seurassa.
Eleni asui aivan Livadin rannalla. Pian istuimme ilta-auringon lämmössä kultaisella hiekalla. Eleni kertoi rikkonaisella englannillaan perheestään ja työstään. Hän on notaari. Mies on kuollut. Vanhin poika asuu Ateenassa ja on arvostettu journalisti. Nuorempi poika etsii vielä itseään.
Pulahdin vedessä ja otin kuvia. "What, so short time swim? Why you don't swim more? I swim one hour at least", Eleni nauroi.
Eleni nousi lähteäkseen pitkälle uintireissulleen ja sanoi, että talon ovi on auki, sen kuin vain menisin suihkuun ja vaihtamaan vaatteet kun siltä tuntui.
Katselin kun Eleni ui kauemmas ja kauemmas. Minulla oli lämmin tunne rintakehässä. Miten sympaattisia ihmisiä sitä tapaakaan. Tämäkin kohtaaminen vain siksi, että missasin bussin.
Kävin suihkussa ja suuntasin Elenin naapuritavernaan joka sekin oli rannalla. Nälkä oli hirmuinen.
Onnen tunne oli valtava, kun pian sain eteeni ehkä parhaiten grillattua mustekalaa mitä muistan Kreikassa syöneeni. Ja tuoretta, höyrytettyä parsakaalia. Valkoviini teki olosta raukean.
Se hetki Stamatis-tavernassa meren rannalla, kun vatsa täyttyi kuumalla, hyvällä ruoalla ja katselin auringon painumista kukkulan siluetin taakse... Se jää mieleen.
Viereisessä pöydässä istui Serifoksella kolme vuotta asunut vanhempi brittimies. Kysyin häneltä Choran autiudesta, ja sain kuulla, että kylä kirjaimellisesti tyhjenee syyskuussa. Suurin osa Choran taloista on manner-kreikkalaisten omistuksessa, ja he asuvat siellä vain kesäisin. Syksyllä talot tyhjentyvät ja kylä hiljenee asukkaiden palatessa Ateenaan tai muualle Kreikkaan. "But in the summer, ohh, you wouldn't believe it's the same place, Chora is full of life, streets and houses full of people".
Kun olin maksamassa laskua, tarjoilija kertoi Elenin soittaneen. Olin unohtanut uikkarini Elenin kylpyhuoneeseen.
Lähdin hakemaan uikkaria. Eleni oli valmistamassa lihapataa ("For my son, you know" - joo, kreikkalaisäidit...), ja kysyi, haluaisinko kupin kahvia. Laivan lähtöön oli vielä tunti. Jäin mielelläni.
Eleni esitteli minulle ystävänsä kuvaamaa kirjaa Serifokselta. Hän oli selvästi ylpeä saaren kauneudesta. Jokaisen saaren asukkaat ovat tietysti sitä mieltä, että juuri heidän saarensa on Kreikan kaunein. Ja niin se varmasti onkin. :) Jokainen saari on jolle kulle kaunein.
Kun tuli aika lähteä laivalle, Eleni tarjoutui viemään minut autolla.
"Next time you come to Serifos, I cook for you aubergine!", hän sanoi kun erosimme, js halasi minua. Voi miten ihana nainen.
Sataman odotustilassa kohtasin Frederican. "I couldn't find any room to stay in, I go back to Paros", hän sanoi. Matalasesongin ilmiöitä pienemmillä saarilla. Kaikki paikat ovat todellakin jo kiinni.
Puolentoista tunnin laivamatka takaisin Parokselle sujui kuin siivillä Frederican kanssa jutellen. Eteeni maalautui yhä vain kiehtovampi kuva erään naisen elämästä. Häät St. Martinin saarella Antilleilla, elämää YK:ssa työskennelleen sulhasen kanssa matkustellen, arkea Ugandassa ja Keniassa, mallintöitä nuoruudessa Pariisissa... Seikkailuita Balin yössä javalaisten appelsiinikuskien kyydissä. Uskomattoman hienoa saada päästä osalliseksi tällaisia tarinoita. Aivan maagista.
Se tuike Frederican silmissä. Se valo. Katselin ryppyisiä kasvoja ja olin niin iloinen, että sain tällä matkalla kohdata hänetkin.
52 comments on “Kohtaamisia”
Ihania kohtaamisia, ihania ihmisiä!
Olen monesti omillakin matkoillani todennut, että tapaamani ihmiset ovat usein olleet ne parhaat matkamuistot.
Kiitos Sanni, kun jaat näitä meille lukijoille! :)
Äh...silmät kosteena lueskelen näitä sun Kreikka-postauksia. Ihan mahtavaa!! :)
Kun lukee tekstejäsi Kreikan matkailusta ja tapaamistasi ihmisistä, tulee sellainen tunne, että tuonne minäkin haluan ja tuota minäkin tahdon kokea. Kunnes muistan, että olen toivottoman ujo, koen oloni kiusaantuneeksi ja ahdistuneeksi vieraiden ihmisten kanssa keskustellessa. Aina aiemmin olen pitänyt introverttiyttäni rikkautena, tiedän paljon ihmisiä, jotka eivät vain kykene olemaan yksin. Myönnän, että "sisäinen maailmani" on rikas, mutta joskus olisi mukavaa, jos voisi nauttia ulkoisesta maailmasta ja sen ihmisistä täysin palkein, ilman ahdistusta tai kiusaantuneisuutta. Ehkä joskus, kun rohkaistun.
Oikein hyvää loppumatkaa sinulle, nauti auringosta ja ihanista ihmisistä minunkin puolestani :D
Joo, tämän tyyppisiä fiiliksiä mullakin :D Toivon, että saisin kokea samanlaisia juttuja, mutta oikeasti en uskaltaisi lähteä matkustelemaan yksinäni :D Mutta ihana lukea näitä juttuja!
Juli, tämä kuulostaa ihan kauhean "lällyltä", tiedän, mutta täällä on tilaa, siis sosiaalista tilaa ja jopa tarvetta, kaikenlaisille luonteille :) Älä turhaan ole pahoillasi introverttiydestäsi, maailma olisi oikeastaan aika levoton paikka jos kaikki hakisivat kontaktia ja olisivat supersosiaalisia ja tuttavallisia :) Vetäytyviäkin luonteita tarvitaan, balanssi on hyvä asia kaikessa :)
Tottakai, jos itse koet surua ja jopa ahdistusta siitä, että et koe luontevaksi kanssakäydä vieraiden ihmisten kanssa, sitä voi varmastikin jollain lailla vähän "opetella". (Vaikkakin luulen, että tällaiset luonteenpiirteet ovat ihmisessä synnyinominaisuus, ujosta ei yleensä saa rohkeaa eikä pälpättäjästä rauhallista tarkkailijaa jne). Mutta jos viihdyt sellaisena kuin olet, älä turhaan mieti että pitäisi olla toisenlainen. Kuten kirjoititkin, oman sisäisen maailman rikkaus on ihan yhtä "antava" asia elämässä kuin ulkoisten kontaktien kautta saatavat kokemukset. Ei niitä voi arvottaa toisiinsa nähden. :) On ihmisiä, joilla ei ole oikein sitä sisäistä maailmaakaan; kiinnostuksen kohteita, intohimoja, unelmia tai tavoitteita. Heidän puolestaan voi jo olla vähän pahoillaan.
Oikein ihanaa syksyä sinne! :) Pian minäkin pääsen nauttimaan yhden lempivuodenaikani kirpeydestä <3
Kiitos, kun jaat nämä tarinat blogissasi <3 ehkä parasta, mitä voi lukea näin syksyn tullessa ja päivien lyhentyessä.
Ihania, mieltä lämmittäviä tarinoita (ja kauniita kuvia)! Se siinä varmasti on, että etenkin yksin matkustaessaan sitä on avoimempi ottamaan kontaktia vieraisiin ihmisiin. Kahdestaan tai "omalla porukalla" matkatessa on usein jo valmiiksi jotenkin omassa kuplassaan... Kohtaamasi ihmiset olivat varmasti puolestaan iloisia, että saivat tutustua sinuun! :)
Näin on. :) Fredericakin muuten puhui tästä, siksi hän on aina rakastanut yksin matkustamista.
Toivon niin :)
Nämä Kreikan kirjoitukset on niin täynnä tunteita, kirjoitettu niin hyvin, että tempaudun joka kerta mukaan <3 Haluan Kreikkaan. Tai itse asiassa, kohteella ei niin väliä niin kauan kun sen pystyy kirjaimellisesti tuntemaan :)
Mahtavasti sanottu. Juuri näin :)
Tama laiska kommentoija tuli kertomaan etta <3! Mita ihania ihmisia ja kohtaamisia, luin tata tippa silmakulmassa. :)
Aaaww :)
<3
Mulle tuli väkisin mieleen tämän postauksen luettuani että mitä ajattelisit sinulle jäävän mieleen näistä naisista? Minä uskon että muistat nimenomaan sen valon Frederican silmissä ja Elenin sympaattisuuden ja vieraanvaraisuuden, et ryppyjä kasvojen ihossa?
En viittaa tällä viimeiseen lauseeseesi vaan siihen että ylipäänsä ollaan kosmetiikkablogissa. Tuntuu että nykyään jokainen valinta pitäisi tehdä niin että pysytään mahdollisimman nuoren näköisenä, oli sitten kyse syömisestä tai tyynyn valinnasta (enkä tarkoita tälläkään sinua vaan yleisesti). Ja kuitenkin oikeasti tärkeät asiat ovat jotain ihan muuta.
Ihana lukea näitä matkakertomuksia blogistasi. Tästäkin tuli niin lämmin olo ja alkoi tehdä mieli Kreikkaan vaikka vasta puolitoista kuukautta sitten palasin sieltä :). Meikeistä ja muusta ehditään lukea loppuvuosi!
No eivät rypyt ainakaan :) Maininta Frederican kasvojen ryppyisyydestä oli tekstissä kuvaavana ilmaisuna, katselin uurteisia katsoja, kuten olisin voinut katsella pisamaisia, päivettyneitä tai huolestuneita kasvoja :) Käytin sanaa rikastuttamaan tekstiä.
Minulle jää mieleen nimenomaan Elenin vilpitön ja pyyteetön vieraanvaraisuus ja Frederican elämää nähneen ihmisen silmistä heijastuva viisaus ja seesteisyys ja hänestä säteilevä äärettömän positiivinen energia.
Sovimme Fredin kanssa, että tapaamme vielä uudelleen jonain päivänä maailmalla :) Hän on todellakin inspiroivimpia ihmisiä joita olen kohdannut. Olen kiitollinen että elämä sirottelee näitä upeita ihmisiä matkani varrelle, ihmisiä, joilta voin oppia ja jotka jättävät niin positiivisen jäljen.
Ihana kirjoitus taas. Sun matkajutut on matkakertomusten parhaimmistoa. Ja kuvat yhtä ihania!
Wau.
Fredrica on kuin ilmetty sinä 40 vuoden päästä! :)
<3 <3
Hienoja kohtaamisia!
Olet muuten taas 183 cm mittainen tuossa Kukkulan huipulla -kuvassa. =)
Haha..! ^_^ Sitten voikin vain vilkaista tätä kuvaa ja palata maan pinnalle :D
Voi jestas. Nämä kohtaamiset saattavat nyt kiilata suosikkipostauksikseni blogissasi. Itse sitä on niin ujo ja tohottaa menemään lyhyillä matkoillaan, että ei ehdi paljon paikallisiin tutustua. Näitä on niiin mahtava lukea :)
Ja joskus joku kirjoittaa bloogiinsa Sannista, johon törmäsi ja joka kiertää Kreikan saaristoa ja on päätynyt vaikka minkälaisiin kohtaamisiin ;)
:) ^_^ :)
Ihana postaus, symppiksiä tuttavuuksia :)
Kuinka sympaattisia ihmisiä! Tulin ihan hyvälle tuulelle kun luin tämän :)
Olen Kreikka-lukijasi. Ihailen rohkeuttasi ja mahdollisuuksiasi lähteä yksin matkaamaan. Minua jännittäisi. Onneksi mieheni matkustaa kanssani - terveiset Sisiliasta!
Frederica näyttää juuri siltä, millaiseksi voisin kuvitella sinut vanhetessasi.
Iloa päiviisi!
Terkut takaisin Sisiliaan, toivottavasti pääsen sinne joskus itsekin! :)
...ja olisin kyllä todella iloinen jos jonain päivänä vielä näytän Fredericalta, niin sisäisesti kuin ulkoisesti... Hänen elämänviisaudestaan ja -kokemuksestaan en kieltäytyisi <3
Herttaisia naisia. Voisit hyvin näyttää Fredericalta vuosikymmenten päästä. Jotain samaa kasvoissa.
Arkailetko yhtään mennä tuntemattomien kotiin tai kyytiin? Siis juurikin kadulla tavattujen ihmisten luo? Sohvasurffaillessa pääsee sentään tutkimaan profiileja etukäteen.
Tapasin yhdellä matkallani herttaisen vanhan herran, jonka seurassa kiertelin pitkin kaupunkia. En kuitenkaan uskaltanut ottaa tarjousta vastaan, kun hän kutsui kotiinsa syömään. Mikään ei viestittänyt, että joutuisin vaaraan, mutta ilti mielessä kolkutti varoittelut tuntemattomista. Tyhmää pelkoa vai fiksua varovaisuutta? Kuinka usein kieltäydyt kohteliaasti seurasta ja mikä arveluttaa? Onko sukupuolella väliä?
Jostain syystä en edelleenkään, vaikka on se kamala Sardinia-kokemus vielä tuoreessa muistissa. En osaa selittää miksi. Minulla vain on sellainen perusluonne, joka ei osaa lähtökohtaisesti uskoa ihmisistä pahaa. Tällaisella luonteella onkin sitten valitettavasti erityisen altis tulemaan satutetuksi, kun varoituskellot eivät soi, tai oma psyyke haluaa vaimentaa kellojen äänen....
Loppujen lopuksi niin harvoin kukaan varsinaisesti tarjoaa (kahdenkeskistä) seuraa, että hyvin harvoin joutuu kieltäytymistilanteeseenkaan. Useimmiten vain jään juttelemaan ihmisten kanssa kadulle, kahvilaan tai vaikka laivan kannelle. Sitä, että joku pyytäisi mukaansa niinkuin esimerkiksi Eleni, tapahtuu todella harvoin. Sitten taas jos joku ehdottaa vaikka illallistreffejä niin mikä ettei, kun paikka on julkinen.
Jos Eleni olisi ollut mies, niin en olisi lähtenyt ;) Vaikka olisi ollut kuinka sympaattinen. Sen verran Mr. Karkkipäivä sai taottua järkeä ja tervettä varovaisuutta mun päähän Sardinia-välikohtauksen jälkeen. Eli kyllä, sukupuolella on väliä.
Voin hengailla miesseurassa, mutta kahden kesken en lähde enää minnekään vieraan miehen kanssa. No, merikapteeni-Dimitriksen kanssa lähdin saarikierrokselle, mutta en kokenut häntä enää vieraana asuttuani hänen luonaan. Ja onhan hän laillinen majoitustoiminnan harjoittaja ja "ystävyysasetelmamme" oli aika luonnollinen isäntä-asiakas-suhde. Aika nopeasti loppuisi toiminta jos isäntä kävisi asiakkaisiin kiinni.
Ihana juttu! Tuollaiset tilanteet on parhaita, mäkin joudun usein vastaavanlaisiin :).
Tämä postaus oli eilen illalla mun henkireikä. Oon työmatkalla ihanan aurinkoisessa Lissabonissa, mutta vietän aikaani liian viileästi ilmastoidussa kokoushuoneessa ja illalla hotellilla töitä tehdessä. Eilen oli deadline. Tein töitä klo kahteen yöllä. Kun hommat vihdoin loppu menin suihkuun ja mietin että jotenkin pitäis rentoutua ennen kuin kaatuu sänkyyn. Ja kas, löysin tämän ihanan tekstin ja pakenin sun kanssa Kreikka-lomalle hetkeksi. Tekstin luettua tajusin tilanteen absurdiuuden: istun hotellihuoneessa ihanassa Lissabonissa jossa olen ensimmäistä kertaa elämässäni ja pakenen ajatuksissani Sannin kanssa Kreikkaan...? Well, whatever works. Kiitos.
Ihana kuulla, Kriksu :) Ja hei - Lissabon on myös aivan ihana paikka, yksi suosikkikaupunkejani <3 Olin itse asiassa rakastunut Lissaboniin jo ennen Kreikkaa, kävin Kreikassa ekan kerran vasta pari vuotta ensimmäisen Portugalin matkan jälkeen. Lissabon on sellainen kaupunki jossa voisin kuvitella viettäväni vaikka kuinka pitkään aikaa. Ystävällinen, kompakti ja sympaattinen :)
Hei, nyt on tukka-asiat sillä tolalla, että tarttee kysästä apua! Nimittäin kyse on luonnonkosmetiikan, vegaani-luomu, ekologisista jne, shamppoista ja edullisista sellaisista. Ja niiden eroista.
En ymmärrä inceistä mitään joten siksi tässä kyselen. Käytin viimeksi yhden Laveran basic sentive shamppoopullon. Hyvää tavaraa, ei mitään ongelmia. Seuraavaksi vaihdoin Yves Rocherin shamppooseen ja avasin yhtä aikaa myös Benecosin shamppoon ja näitä kahta käytän nyt vaihtelevasti. Mutta kun tukka ei tunnu hyvältä, päänahka kutiaa heti kun tulisi tarvetta pesulle.
Tässä on tietenkin monta muuttujaa. Vuodenaika vaihtunut, käytän kahta eri tuotetta pesemiseen. Myös hoitoaine vaihtui santen takuuvarmasta yves rocherin hoitikseen. Lähinnä haluaisin tietää noiden shamppoiden pesevyyseroista.
Miksi lavera toimii paremmin? Miten osaisin valita jotain laveran basic sensitiven tyylistä muista edullisista luonnonkosmetiikan shamppoista? Kannattaako käyttää yksi shamppoopullo kerralla? Mitkä on yves rocherin pesevimmät shamppoot ja kannattaako hoitavimmat jättää suosiolla sinne pakkaskeleihin?
Tiedän että kaikkiin näihin kysymyksiin et voi vastata, kun jokaisen hipiä on omanlaisensa, mutta toivon että jotenkin voisit avata tätä shamppoiden maailmaa. Ehkäpä joku muukin tuskailee tämmöisen asian kanssa.
Niin ja pitihän minun kysyä vielä edullisista (luonnon)kosmetiikan huulipunista ja huulikiilloistakin. Millä merkillä olisi kosteuttavia ja hoitavia, mutta pysyviä ja väriä sisältäviä huulipunia? Semmosen oikein hoitavan ja huulille hyvää tekevän ottaisin mieluusti käyttöön mutta miltä valmistajalta kannattaisi eka yrittää? Ja mitä edullisempi sen parempi.Toisaalta hyvästä kyllä maksan mieluusti enemmän että tulee käytettyä ja huulet pysyvät hyvinä. Terv. huulipunasyksy
Hei Piatsu,
Kysyn heti alkuun että Yves Rocherin shampoota käytät? :) Kaikki YR-shampoot eivät ole luonnonkosmetiikkaa.
Laveran Basis Sensitiv -shampoota en valitettavasti osaa verrata muihin, sillä en ole sitä koskaan itse kokeillut. En näin ollen osaa arvioida esim. sen pesevyyttä YR:ään nähden. Samoin Benecosin shampoo on minulle tuntematon.
Tältä pohjalta en ikävä kyllä osaa vastata siihen, miksi Laveran BS on toiminut sinulla parhaiten. Valitut pinta-aktiiviset (eli pesevät) ainesosat ja niiden pitoisuus hoitaviin ainesosiin nähden vaikuttavat tietysti siihen, kuinka pesevä/hoitava joku shampoo on, mutta nämä pitoisuudet tuntee lopulta vain shampoon kehittänyt kemistitiimi.
Kuluttaja voi nähdä incistä vain valitut tensidityypit, eli onko tuotteessa enemmän mietoja vai vahvoja peseviä ainesosia, mutta koska niiden pitoisuuskin vaikuttaa olennaisesti pesutulokseen, ei itse tensidityypistä voi suoraan päätellä, kuinka pesevä shampoo lopulta on kyseessä. Voi vain suuntaa-antavasti päätellä, jos shampoossa esim. on pelkkiä sokeri- ja kookospohjaisia tensidejä, että shampoo on hellävaraisempi kuin sulfaattipohjainen shampoo.
En ole ihan varma ymmärränkö kysymystä.. Mitä tarkoitat sillä, että kannattaako käyttää..? Siis saako yhden shampoopullon kerralla käytöstä jotain hyötyä...? Jos hait takaa tätä, niin vastaus on ei. :) Hiuksille on sama, vaikka käytät joka pesussa eri shampoota.
Todella pesevää shampoota en muista YR:ltä koskaan edes kokeilleeni, mutta esim. se sävyä kirkastava Kamomillashampoo oli selvästi pesevämpi kuin nuo vihreissä, isommissa pulloissa olevat Nutrition, Reparation, Couleur jne.
Jos hiuksesi eivät tunnu tarvitsevan shampoolta erityistä hoitavuutta, hoitavat shampoot voi tosiaan jättää sinne talveen jolloin hiukset kuivuvat kaikilla.
Omiin suosikkeihini lukeutuu Benecos, mutta toisaalta, kovin montaa luonnonkosmetiikan huulipunaa en ole kokeillutkaan. Laveran ovat ihan hyviä, mutta tykkään Benecosista vielä enemmän. Couleur Caramelit olivat ihan kauheita ja Dr. Hausckasta minulle on jäänyt sellainen täysin neutraali kuva. Santen ja Logonan huulipunia en ole kokeillut niiden uudistuttua.
Ok, kiitti. Joo eli YR:n shamppoo on Brilliance. Ehdin pestä tukan benecosin shamppoolla ja rutistin viimeiset Santen Brilliant care (kovin on brilliant nämä hiustuotteet nyt ;) )hoitiksesta ja hiukset oikein hyvät. Aion kokeilla YR:n shamppoon kanssa myös tuota omissa hiuksissani niin hyvin toimivaa hoitista. Jos kaikki on tosiaan siitä kiinni. Tuo oli hyvä kuulla ettei sillä ole väliä vaikka käyttäisi joka päivä eri shamppoota. (Paitti jos haluaa varmistua tuleeko jostain tietystä tuotteesta jokin tietty reaktio eiks vaan). Ja vielä huulipunista. Olen käyttänyt Benecosin punia pari vuotta sitten, samoin Laveran pari punaa myös ollut vuosien varrella. Ja sama kokemus itelle myös jäänyt, että Benecosin punat olivat hyviä. En vaan yhtäkkiä muistanu minkä merkin punista olit erityisesti tykänny. Ostin L'orealin punan alkusyksystä, mutta jotenkin aina kun sitä laittaa tulee tunne että laittaisi mieluummin luonnonkosmetiikkaa huulilleen. Tää liittyy myös noihin shamppoisiin. En voi enää kuvitella käyttäväni marketista saatavia shamppoita. Tämä on oikeastaan haastavaa, koska olisihan se helppoa ostaa shamppoo samalla kun ruokaostoksetkin. Mielikuvissani markettishamppoot ja muut tuotteet tehdään keinotekoisesti arveluttavista ja ympäristöä kuluttavista aineksista, joissa on liikaa kaikenlaisia kemikaaleja. Nyt kun tätä oikein ajattelen niin onko tämä asia näin? Onko parempi käyttää YR:n shamppoita, vaikka ne eivät luomua/luonnonkosmetiikkaa olekaan? Minusta tuntuu (ja todella toivon),että ne ovat parempia sekä minulle että ympäristölle. Ja kuinka paljon huonoja kemikaaleja on L'orealin huulipunissa verrattuna Benecosin puniin? Voiko markettipunat olla oikeasti hoitavia?
Vastaan tähän myöhemmin, kova kiire on päällä ja rajoitetusti aikaa istua koneella :)
Juu ymmärrän! Tämmönen kemikaalikriisi kun tähän nyt yhtäkkiä iski! Vastaile jos ehdit. Ehdin äsken sen verran lukasta et oot menossa santorinille, se on niin ihana saari! Nauti maisemista ja tunnelmasta!
Sanni tai muut lukijat! Suosituksia kaipailisin :) (Ei liity nyt postaukseen).
Mikä olisi oikeasti hyvä, riittoisa ja todella tehokas vedenkestävän silmämeikin poistoaine? Ei tarvitse olla hyvä hinta-laatu -suhde. Riittää että laatu on ykkösluokkaa :). Olen almis satsaamaan paljonkin, kunhan ainetta ei tarvitsisi käyttää paljon kerrallaan ja kunhan se todellakin poistaisi aidosti vedenkestävän maskaran (mm. Dior). Viimeksi ajattelin säästää ja ostin Lumenen silmämeikin putsarin jättikoossa. Se oli ihan huono ja ainetta joutui käyttämään niin paljon Diorin maskaran poistamiseksi, että silmiä kirveli ja pullo loppui tosi nopeasti, koska aine ei todellakaan ollut riittoisa. Käytän normaalisti pelkkää manteliöljyä, joka toimii mulla tosi hyvin, mutta nyt on hieman erikoistilanne ja se pelkkä öljy turvottaa silmiä tällä hetkellä öisin..
Tähän osaa varmasti joku lukija vastata minua paremmin :) Itse kun en wp-putsareita käytä. Entisen kosmetiikkamyyjän ominaisuudessa osaan asiakaspalautteen perusteella kertoa, että edullisemmista wp-silmämeikinpoistoaineista L'Orealin tuntuu olevan ihan ykkönen, selektiivisistä taas Estee Lauder ja Clinique (ainakin meidän myymälässä). Mutta esim. oma kokemukseni Cliniquen Take The Day Offista on se, etten juuri huonompaa tai ikävämmän tuntuista silmämeikinpoistoainetta ole kohdannut :D Olen yhden sellaisen pikkupullon käyttänyt kun töistä sain.
Niin on käyttökokemukset erilaisia :D
Edit. Hups, tuli juuri mieleen että Cliniquella on vielä Take The Day Off -sarjassa balmikin, joka on (ainakin lupauksensa mukaan) se kaikkein tehokkain meikin irrottaja. Oma negatiivinen kokemukseni on siitä tavallisesta nestemäisestä, 2-faasisesta Take The Day Offista.
Kiitos! Tiesin kyllä ettet käytä vedenkestävää maskaraa, mutta ajattelin jos juuri myyjävuosilta olisi jokin vinkki :-) Tuo Cliniquen Balm on houkutellut joskus, mutta ostaminen tyssää aina siihen, että se on purkissa.. Tuntuu tosi epähygieeniseltä. Täytyy käydä tsekkaamassa Estee Lauderin putsari. Jospa siitä saisi näytteen kotiin kokeiltavaksi :-)
Lauderin putsarin nimi on muuten Take It Away. :) Pitkäkestoisen (ja vedenkestävän) meikin poistoon on kaksi tuoteta: 2-faasi-neste ja pyyhkeitä. Myös emulsio lupaa poistaa kestomeikin, mutta neste ja pyyhkeet ovat tehokkaampia, pyyhkeet muistaakseni kaikkein tehokkaimmat.
Kirjoitit tässä niin kauniisti tapaamistasi ihmisistä, että aloin itkeä. Maailma on ihana paikka kunhan sen vain antaa olla ihana ja täynnä mitä mielettömimpiä ihmisiä.
Aaaww... *halaus Merikilppari*
Asia on juuri niinkuin kirjoitit, maailma on ihana paikka kunhan sen vain antaa olla ihana.
<3
Yksi parhaimpia postauksiasi viime aikojen seikkailuista! :) Oletko koskaan harkinnut kirjan kirjoittamista? Kirjoitat niin hyvin, mielenkiintoisesti, elävästi.
Kiitos Mustikkapusu :) Haaveilin varhaisteininä jonkun kauhukirjan kirjoittamisesta Stephen King -aikoinani :D, mutta sen jälkeen ei ole käynyt mielessä ^_^ Kirjailijuus ei ole minua varten, blogiformaatti taas just mun heiniä. <3 Ei tarvitse osata kirjoittaa ammattimaisesti vaan voi antaa ajatuksen ja tunteiden lentää vailla kieliopin sun muiden sääntöjen tuomaa ahdistusta :)
Aivan ihanasti kirjoitat näistä kohtaamisista <3 tätä oli niin ihana lukea (ihan onnenkyyneliä tuli silmään :,) ), ihan kuten merikapteeni-postauksessa. Nää Kreikka jutut on aivan parhaita, jaksaisin lukea näitä loputtomiin :D kiitos kun jaksat niin aktiivisesti kirjoittaa ja pitää meitä matkassa mukana :D
Kiitos Johanna <3 <3
Niin kaunis nainen viimeisessä kuvassa, vau!
Kirjoitat niin taitavasti, että itsellekin tulee se onnentunne, kun vatsaa saa täytettä, viinilasi rentouttaa ja horisontissa laskee aurinko. Ihan mahtavaa! Kiitos :)
:) :)
Suloisia ihmisiä ja ihania tarinoita! Alkaa itelläkin matkajalka vipattaa!
Frederican kuva lopussa kyllä säväytti oikein kunnolla. Tuli epätodellinen tunne...sinä olit siinä vuosikymmenten päästä.
Näitä on niin kiva lukea <3 Kiitos!