Tervetuloa Karkkipäivään. 🙂
Karkkipäivä on vuonna 2009 perustettu kauneus-, matkailu- ja lifestyleblogi.
Blogia kirjoittaa 4-kymppinen kosmetiikkafiilistelijä, luonnonkosmetiikan asiantuntija ja ikuinen ihmettelijä Sanni, joka rakastaa varhaisia aamuja, hyvää oliiviöljyä ja pitkiä keskusteluja.
Minulla on taskussa sekä matkailu- että kauneusalan koulutus ja kumpikin ala on intohimoni. Lisäksi tulen kirjoittajaperheestä ja olen kirjoittanut tarinoita jo ennen kuin osasin kirjoittaa - sanelemalla niitä vanhemmilleni. Rakastan kirjoittamista, ja juuri siksi kirjoitan blogia. Karkkipäivän sisällöissä saan yhdistää kaikki intohimoni. 🥰
Matkailun saralla suurin rakkauteni on Kreikka, jossa olen matkustanut lähes joka vuosi 17-vuotiaasta saakka. Alun perin rakkauteni Kreikkaan syttyi koulussa historian tunneilla. Olen vieraillut yli 50 Kreikan saarella ja kirjoittanut matkafiiliksiä blogiin vuodesta 2012 lähtien. Kaikki Kreikka-juttuni löydät saariryhmittäin täältä.
Olen myös asunut monta vuotta Ahvenanmaalla ja kirjoittanut runsaasti vinkkejä Ahvenanmaan matkailusta sekä yleisesti kokemuksia asumisesta Ahvenanmaalla. Nämä kirjoitukset löydät täältä.
Kosmetiikan suhteen tavallista syvempi kiinnostukseni alkoi ilmenemään 12-vuotiaana, kun sain ensimmäisen permanenttini. Jo tuolloin olin hyvin kiinnostunut vertailemaan tuotteita ja pyrin selvittämään, miksi yksi hiustenhoitotuote tuntui paremmalta kuin toinen. Pian meikit, rasvat, kynsilakat ja puhdistusmaidot ilmestyivät nekin kuvioihin ja minusta kehkeytyi pesunkestävä kosmetiikkafriikki.
Suhtauduin kosmetiikkaan kuitenkin vain harrastuksena, ja havahduin vasta 3-kymppisenä siihen, että voisin myös tehdä sitä työkseni. Opiskelin 30-vuotiaana kosmetiikkamyyjäksi, perustin blogin ja sillä tiellä ollaan.
Olen syventänyt ammattiosaamistani myöhemmin luonnonkosmetiikan raaka-aine- ja tuotekehitysopinnoilla, ja olen tänä päivänä täysiverinen kosmetiikkanörtti, -intoilija ja -asiantuntija. 📖🧴💄
Teen nykyään töitä kauneuden alalla niin sisällöntuottajana, kouluttajana, asiantuntijana kuin myyjänä. Minut tapaa välillä palvelemasta asiakkaita Tampereen Ruohonjuuresta, jossa minua saa oikein mielellään lähestyä niin kosmetiikkailojen kuin -pulmien kanssa.
Toivottavasti viihdyt blogini parissa. Kiitos, kun olet täällä! 🩷