29.12.2015

Taatelikakulla jaksaa paremmin?

Joulu ja herkut.

Joulutortut_IMG_0356

Vaikka en juuri näitä perinteisiä herkkuja enää syökään (enkä riisipuuroa, konvehteja, tavallisia pipareita tai vehnään ja sokeriin leivottuja kakkujakaan), ei makeita herkkupaloja jää joulustani uupumaan.

Jouluherkut_IMG_0375

Vhh-joulumässyä illalliseksi :)

Vaikka parit ekat vhh-joulut jäivät makean tasolla köyhemmiksi, herkuttelin tänä vuonna pipareilla, taatelikakulla ja viikuna- ja suklaapallosilla samaan malliin kuin viimekin vuonna.

Hedelmästä, tummasta kaakaosta, kookoshiutaleista, pähkinöistä ja jouluisista mausteista syntyvät maut ovat niin vahvoja, että en koe jääväni kaipaamaan mitään, mitä vehnäsokeriversiot tarjoavat.

No okei. En edelleenkään ole löytänyt luumutortun korvaajaa, sillä luumumuffinit eivät nyt kuitenkaan ihan ole sama juttu. ;) Eikä tänä jouluna aika lopulta riittänyt kaavailemani gluteenijauhopohjaisen torttutaikinan testaukseen.

Ilman vehnää ja sokeriakin on joulun ajan hiilihydraattikulutukseni joka tapauksessa huimasti korkeampaa normaaliarkeeni verrattuna. Bataatti- ja porkkanalaatikot sekä kuivatut hedelmät pitävät huolen siitä, että hiilaria piisaa :)

Ja nyt seuraa tunnustus.

idJouluherkut_IMG_0363

Tai paremminkin; erään asian myöntäminen. Tuumailin tätä jo viime jouluna, mutta jostain syystä olen ollut (krhm, itsepäisyyttäni?) haluton testaamaan asian laitaa normaaliarjessa.

Kyllä se on myönnettävä, että treeni kulkee huomattavasti paremmin joulun hiilariherkkutankkauksella kuin  normaaliruokavaliollani. Etenkin juoksu. Viime jouluna juoksin "taatelikkakujen voimalla" lenkkiennätykseni kaksi tuntia, ja tänä jouluna on sama ollut helposti lähellä.

Myönnetään, että te hiilarit parantavat liikuntasuoritusta -juttujen puolestapuhujat olette oikeassa. Kyllä mun treenikestävyys on selkeästi parempi kun syön enemmän hiilareita. 10 kilometrin lenkki ja sen perään tunnin punttitreeni sujuu hämmentävän tehokkaasti.

Jouluherkut_IMG_3343

Mitäs nyt sitten? Johtaako tämä havainto muutoksiin ruokavaliossani? Kysymys kai kuuluukin, kuinka paljon liikuntasuorituksissa kehittyminen merkitsee minulle?

Minulla on normaaliarjessani oikein hyvä olo matalahiilihydraattisella ruokavaliollani. Yleisen olon perusteella ei siis olisi syytä lähteä muuttamaan itselle toimivaksi koettua tapaa syödä. Mutta haluanko jaksaa juoksulenkkejäni jouhevammin? Tai jopa kehittyä voimatreenissä? Tähän saakka minulle on ollut ihan ok, että vain ylläpidän saavutettua tasoani puntin puolella. Juoksussa kyllä olen toivonut kehitystä... Auttaisiko siihen ihan oikeasti kaurapuuro ja kuivattu viikuna?

Jouluherkut_IMG_0380

Joku voi miettiä, miten vaivaudun edes pohtimaan näin yksinkertaista asiaa - jos hiilareilla kulkee paremmin, totta kai lisäät niitä lautaselle! Minulle asia ei kuitenkaan ole niin helppo. Kun on päässyt eroon ikäviksi koetuista mieliteoista ja jopa riippuvuudesta tiettyihin ruoka-aineisiin, ja tämä muutos on johtanut niin kokonaisvaltaisesti parempaan hyvinvointiin, vanhoja tapoja ei tee mieli houkutella takaisin alkamalla taas säännöllisesti syödä korkeamman hiilihydraattipitoisuuden ruokia.

Vaikka asia ei ole minulle yksinkertainen (älkää luulko etten tiedä miten hullunkuriselta tämä kuulostaa :p), niin joitain muutoksia aion tehdä. Pikkuhiljaa. Kyllä liikuntaharrastus on minulle kuitenkin sen verran tärkeä. Leipään ja makeisiin ei tietenkään tarvitse palata, mutta hyviä, hitaita hiilihydraatteja aion lisätä.

Jotenkin vain niin huvittava tämä havainto. Että herkuilla jaksaa liikkua! ^_^ Ainakin kun herkut ovat tyyppiä hedelmät, juurekset ja tumma kaakao.

Hyvä havainto. En ole lainkaan pahoillani. :)

Ja miksi sitten minulle on ylipäänsä ollut niin tärkeää pitää kiinni ajatuksesta, ettei (hyvien lähteiden) korkeammalla hiilaripitoisuudella voisi olla minulle etujakin... Jaa-a, sitä voi miettiä. Jääräpää on jääräpää.

*

Loppuun jaan viime jouluna kehittämäni vhh-reseptin entisille lempparimakeisilleni; Julia-konvehdeille. Näiden Julioiden marmeladisydän syntyy siirappimassan ja hedelmäesanssin sijaan oikeasta hedelmästä <3

    Vhh_Julia_suklaa

68 kommenttia
28.12.2015

Tosi hyvä peiteaine: Idun Strandgyllen

Taas on löytynyt aivan loistava peiteaine!

Piti äkkiä alkaa tekemään tästä esittelypostausta kun se on päätymässä vuoden parhaat tuotteet -listalleni :) Yleensä listalla on vain tuotteita jotka olen vuoden aikana esitellyt blogissa, mutta nyt siellä on kaksikin "parasta" jotka eivät ole blogissa näkyneet kun en ole ehtinyt niistä kirjoittamaan. Tämä toisen survon nyt tähän juuri ennen listan julkaisua :)

Sain Idun Mineralsilta pienen testipaketin joulukuun alussa, ja aijjai, sieltä voisi päätyä parhaat-listalle useampikin tuote. Idun on kyllä hämmentävän hyvä ja tasalaatuinen merkki tähän saakka kokemani perusteella. Yhtään varsinaista hutia tai heikkolaatuista tuotetta ei ole vielä kohdalle sattunut.

Idun_Concealer_IMG_0166

Tämänkertaisessa testipaketissa (jonka sisältö ei ollut mitään random-tuotteita vaan itse kiinnostukseni pohjalta toivomia) oli Idunin voidemainen peiteaineduo nimeltään Strandgyllen. Kaikilla Idunin tuotteilla on ruotsinkieliset kasveihin tai pohjoismaalaiseen mytologiaan liittyvät nimet.

Pakkauksessa lukee 100% highly purified minerals, mutta tämä viittaa tietenkin vain peiteaineen mineraaliainesosiin, ei koko ainesosacocktailiin. Kun on kyse muusta kuin jauhemaisesta tuotteesta, mukana on aina muitakin ainesosia kuin mineraaleja. Strandgyllen ei myöskään ole luonnonkosmetiikkaa, siinä on synteettisiä ainesosia kuten muovia (polyetyleeni). Idun Mineralsin tuotteista osassa on vain luonnosta peräisin olevia raaka-aineita (esim. mineraalipohjat ja muut jauhemaiset tuotteet sekä kiinteät poskipunat) ja osassa sekä luonnollisia että synteettisiä raaka-aineita.

Tuo polyetyleeni kuulostaa kenties "pahalta", mutta se on edelleen yksi kosmetiikan yleisimpiä ainesosia monipuolisuutensa vuoksi. Sitä käytetään mm. sitomaan ainesosia yhteen voidemaisissa tai kiinteissä meikkipohjissa, kuorivana ainesosana kuorinta-aineissa, emulsioiden stabilisoijana sekä koostumuksen paksuntajana.

Mutta teitä kiinnostavat varmasti enemmän tuotteen tulokset "in action" ;)

IdunConcealer_before_after

Tässä silmänaluset ennen ja jälkeen Strandgyllenin. Olen käyttänyt duon kahdesta sävystä tummempaa, yllättäen se sopii minulle ainakin tällä hetkellä paremmin kuin vaaleampi. Miten minusta tuntuu että ihoni vain tummuu joka vuosi... :p

Strandgyllen on yksi peittävimpiä peiteaineita joita olen kokeillut, koostumuksen ollessa samalla miellyttävä eikä kuiva ja tönkön pakkelimainen, niinkuin monet vahamaiset peiteaineet. Peitepuikko on hyvä esimerkki paksusta, tönköstä koostumuksesta jolla on taipumus jäädä iholle paksuhkona kerroksena joka etenkin silmien alla kasaantuu juonteisiin.

Strandgyllen on "tanakkaa" ja kerrostuu paksummin kuin ohuet voidemaiset peiteaineet, mutta se sisältää sopivassa suhteessa rasvamaisia ainesosia (mm. risiiniöljyä ja jojobaöljyä) jotta fiilis on miellyttävän notkea eikä tuote tunnu tai näytä iholla kuivalta. Tykkään tästä todella paljon enkä ole vakkariini Estee Lauderiin koskenutkaan kun tämän rasian avasin. :)

IdunConcealer_poski_ennen_jalkeen

Tässä toinen ennen/jälkeen-kuva, kohteena poskeni punoittava alue.

Jälkeen-kuvassa on yksi siveltimellä vedetty kerros Strandgylleniä.

IdunConcealer_HM_concealer_brush

Käytänpä tässä tilaisuuden hyväkseni ja kehun samalla myös H&M:n peiteainesivellintä.

Vanha peiteainesiveltimeni on kadonnut, ja ostin tilalle H&M:n siveltimen kun sattumalta tajusin (monen kuukauden viiveellä) että Henkkamaukan meikkisarjahan on kokonaan uudistunut. Rohmusin satsin muitakin sarjan meikkituotteita kuten eyelinereita ja voidemaisia luomivärejä ja hyvältä vaikuttaa!

HM_Concealer_Brush

Jos siis etsit hyvää ja edullista sivellintä peiteaineelle tai voidemaiselle luomivärille, kipaisepas H&M:ään. Siveltimellä taisi olla hintaa noin 5 euroa ellen ihan väärin muista.

Sivellin on todella napakka mutta ei liian jäykkä ja ainakin minun makuuni juuri sopivaan pituuteen leikattu. Peukku tälle!

Idun_Concealer_IMG_0167

Idunin Strandgyllen-peiteaineduon suositushinta on 33,70€, mutta esimerkiksi YA:n nettikauppa näyttää myyvän sitä tällä hetkellä hintaan 25,40€.

Peiteaine on pysynyt silmänalusillani erinomaisesti kasautumatta juonteisiin ilman puuterikiinnitystäkin, lukuunottamatta joitain kuntosalin juoksumattosessioita. Posken punoitusta peittäessä olen laittanut Strandgyllenin mineraalipohjan alle, eikä mineraalipuuteri ole kökkööntynyt sen päälle, kun olen antanut peiteaineen hetken kuivahtaa. Strandgyllen ei tietenkään kuivu samalla lailla kuivaksi kuin Estee Lauderin Double Wear Stay-in-place Concealerin kaltaiset ohuet kestopeiteaineet, mutta ei myöskään jää "tahmeaksi" niinkuin jotkut vahamaiset purkki- tai puikkopeiteaineet.

Ilahduttava löytö kaiken kaikkiaan! :)

41 kommenttia
23.12.2015

Tee-se-itse glögilonkero tai -siideri

Jep, mulla on tänä vuonna aikamoinen viehtymys glögiin, kuten on tullut todettua.

Yksi päivä teki mieli jotain raikasta ja viileää jouluista juomaa, ei lämmintä.

Ajatus: entä jos maustaisin omenasiiderin glögimausteella...? Saisin ikäänkuin vaaleasta glögistä viileän ja kuplivan version.

Glogisiideri_IMG_0087

Tuumasta toimeen: glögimausteita ja omppusiideriä muhimaan pulloon noin kolmeksi tunniksi, ja juoma oli valmis :) Ihan sairaan hyvää!

Seuraavana päivänä syntyi punainen versio karpalolonkerosta :) Nämähän sopivat vaikka joulusaunajuomiksi jos olut ei maistu! ^_^

Tee-se-itse raikas glögijuoma!

Tarvitset:

Karpalolonkero_omenasiideri

1. Karpalolonkkua punaiseen versioon, omenasiideriä vaaleaan versioon.

(Hmm, ei varmaan selvinnyt jo tuossa ylempänä ^_^ Noo, kiva laittaa vähän lisää kuvia :))

Glogimauste_IMG_0207

2. Pienirakenteista glögimaustetta ja tyhjän pullon johon kaadat siiderin/lonkeron + mausteet tekeytymään. (Tai tottakai - jos ostat juomasi valmiiksi pullossa, kaadat glögimaustetta sinne :) Pullo tarvitaan jos juomasi on tölkissä, muuten hiilihapot karkaavat.)

Minä laitoin puoleen litraan noin teelusikallisen glögimaustetta.

.

Jos kardemumma muuten tuntuu oudolta yhdistää siideriin tai lonkeroon, niin Punnitse & Säästästä löysin tosi hyvän kardemummattoman glögimausteseoksen jossa on kanelia, appelsiininkuorta, neilikkaa ja inkivääriä.

Kokeilin hauduttaa yhden koesatsin yön yli, mutta tuolloin juomasta tuli vähän liian mausteista. 2-5 tuntia on sopiva aika, eivätkä hiilihapotkaan ehdi siinä ajassa lähteä juomasta.

idGlogi_karpalolonkero_IMG_0204

Siivilöi glögimausteet juomasta vaikka teesihdin avulla ja ei kun hörppimään! :)

Juuri tässä nautiskelen itse omenaversiota :)

Hyvää joulua! <3

*

P.S. Sain juuri testiin uuden Hollywood-tähtienkin suosikiksi mainitun, vähän spesiaalimman merkin meikkejä. Eilen kokeilin sarjan luomiväriä: 10 minuuttia ja se oli jo viiruilla. Illalla otettu kuva sulaneesta meikistä oli vielä hienompi! ^_^ Stay tuned!

33 kommenttia
20.12.2015

Kotimainen kosmetiikka: Lacto Line ja Oliivi

Kotimaiselle kosmetiikalle omistetun viikon viimeisessä postauksessa tapaamme jälleen Lifehairin eli markkinointinimeltään Lh-Beautyn. Viikko päättyy eilisen postauksen hengessä edulliseen koko perheen peruskosmetiikkaan.

Valitsin esittelyyn kaksi Lh-Beautyn merkkiä: Lacto Linen ja Oliivin. On ollut oikeasti tosi kiinnostavaa kokeilla pitkästä aikaa aivan toisenlaista kosmetiikkaa mitä olen viime vuodet käyttänyt, kuten teemaviikon kaikki edullisemmat merkit. En ole koskaan väheksynyt edullisia kosmetiikkamerkkejä, minähän olen puolet elämästäni ollut Yves Rocher -tyttö, mutta luonnonkosmetiikkaan siirryttyäni olen tietysti pysytellyt niissä merkeissä. Hiuspuolella taas kampaamotuotteet ovat vetäneet puoleensa viimeiset 10 vuotta. Siinäkin on ennen kaikkea kyse elämyksellisyydestä... En voi rehellisesti väittää löytäneeni juuri salonkibrändien joukosta niitä ehdottomasti parhaita tuotteita, mutta elämyksellisesti niiden maailma vetoaa minuun. Niin kuin ne lasiset kultareunusvoidepurkit toisille ;)

Lifehairista yrityksenä minun ei enää tarvinne sen enempää turista, esittelin merkin juuri kattavasti marraskuun puolella. Mutta lyhyesti: Lifehair on vuonna 1993 perustettu ylöjärveläinen yritys jonka tuotteet valmistetaan omassa tehtaassa Ylöjärvellä.

Oliivi_tuotteet_IMG_9992_2

Oliivi-shampoo 4,60€ / 250 ml

Sulfaatiton shampoo kaikille hiustyypeille. Pesevinä ainesosina cocamidopropyl betaine, sodium cocoamphoacetate ja decyl glucoside.

Shampoossa on todella paksu ja jämäkkä geelikoostumus, tämä ei valu lattialle vaikka kääntäisit kämmenen ylösalaisin. Tuoksu on perusmiellyttävä ja aika voimakas, sellainen tyypillinen "koko perheen hygieniatuotteen" puhdas tuoksu. Vaikka tuote on sulfaatiton, se pesee hiukset ja hiuspohjan nitisevän puhtaiksi - mutta jättää pituudet samalla sileiksi. Yleensä tehokkaasti pesevät shampoot takuttavat minulla hiusta tehden niistä karhean tuntuiset ja huuhdellessa sormet ihan takertuvat tukkaan. Tämä shampoo ei käyttäydy niin.

Oliivi-shampoo vaahtoaa maltillisesti ja vaahto syntyy hitaammin kuin sulfaattishampoilla, mutta vaahdon synnyttyä se on kermaisen pehmeää.

Tykkään tästä shampoosta kovasti. Se on tavallaan ominaisuuksiltaan eilen esitellyn todella hoitavan EHS Plus -shampoon vastakohta. Oliivi-shampoon jäljiltä tyvi jää ilmavaksi ja puhtauden tunne säilyy hiuksissa pitkään - tai pidempään kuin paljon hoitavia ainesosia sisältävillä shampoilla. Pesutulos ei kuitenkaan ole yhtä "raju" kuin syväpuhdistavilla shampoilla. Jännästi shampoolla on ikäänkuin "kaksinaisluonne"; toisaalta se on hyvin pesevä, mutta toisaalta jättää pituudet selviksi. Miltään ylelliseltä shampoolta Oliivi ei tunnu, eikä tämän hintaluokan shampoolta sitä odottaisikaan. Mutta sen pesutulos ja pesevyys/hoitavuussuhde on todella hyvä. Minulla on niin paljon hoitavia shampoita, että välillä on mukava käyttää tällaista hiukset kunnolla ilmaviksi jättävää, nitiseväksi pesevää shampootakin.

Oliivi_shampoo_IMG_9994

Koska juttelimme Lifehairin tehtaalla shampoiden paksuntamisesta, en voinut olla kysymättä kemisti Alex Westerbergiltä, miten Oliivi-shampoon paksuus on tehty. Sitä ei kemiansa puolesta voi paksuntaa suolalla, niinkuin ei monia sulfaatittomia shampoita. Kysyin samalla yleisesti Oliivi-shampoon koostumuksesta ja miten siitä on saatu niin pesevä, kun kaikki reseptin tensidit luokitellaan hellävaraisiksi. Westerberg kertoo, että shampoo on paksunnettu akryylipolymeereilla. Puhdistavista aineista hän kertoo näin:

"Oliivi-shampoossa kolmen pesevän aineosien välinen suhde on tarkkaan tuotekehityksen kautta harkittu, jotta shampoo pesee hyvin, ollen silti hiuksille ja päänahalle hellävarainen. Sodium Cocoamphoacetate on hellävarainen amfoteerinen pesevä aineosa, jossa kookosöljyn asetaattiryhmä, joka omalta osaltaan parantaa tuoteen hoitavuutta. Lisäksi tämä aineosa toimii synergistisesti muiden pesevien aineosien kanssa, vähentäen osaltaan pesevien aineosien mahdollista ärsytystä. Lisäksi se osallistuu tuotteen 'kermaisen' vaahdon muodostumiseen."

Westerberg kertoo myös, että Lifehair on parhaillaan kehittämässä uutta täysin luonnonmukaisiin aineosiin perustuva paksunnusta, jossa tarkoituksena on pitää koostumus, paksuus ja vaahtoavuus yhtä mukavan "kermaisena".

Oliivi_hoitoaine_IMG_9996

Oliivi-hoitoaine 4,60€ / 250 ml

Koostumukseltaan lirumpaa kuin parivaljakon shampoo, mutta ei ihan niin vetistä kuin EHS Plus -hoitoaine. Hoitoaine on silikoniton ja hoitavuutta tuovat jo tutuiksi käyneet kvatit (niistä muuten monessa on tuo 'monium', cetrimonium chloride, behentrimonium chloride jne, jos jotakuta kiinnostaa opetella bongailemaan kvatteja :)) yhdessä oliiviöljyn, oliiviuutteen, pantenolin ja lesitiinin kanssa.

Sama ilmiö tapahtuu Oliivi-hoitiksen kanssa kuin EHS Plussan: kämmenellä niin lirulta vaikuttava hoitoaine paljastuu hiuksiin levittäessä erittäin tehokkaasti selvittäväksi ja silottavaksi. Kun hoitoaineen vielä kampaa hiuksiin (olen nyt naamiokauden jälkeen innostunut käyttämään Tangle Teezeriä melkein kaikkien hoitoaineiden kanssa), tuntuu koostumus kuin muuttavan muotoaan; lirun ohut emulsio muuttuu kermaiseksi. Joku lukija kommentoi eilen kokeneensa samaa jonkun simppelin hoitoaineen kanssa - kampaaminen tuntuu taianomaisesti muuttavan hoitoaineen koostumusta niin että se "kermaistuu".

Oliivihoitoaine jättää hiukset todella hyvän tuntuisiksi eikä niissä ole piiruakaan sähköisyyttä. Tämä sähköisyyden tarkastelu on ollut tosi kiinnostavaa nyt kun olen viime kuukaudet testannut niin monta eri hoitoainetta - hiusten pehmeys ja sileys eivät korreloi sen kanssa, miten hyvin hoitoaine tai naamio poistaa sähköisyyttä. Joku hoitis saattaa siis hoitaa todella hyvin, mutta hiukset ovat silti rätisevät ja lentelevät.

LactoLine_IMG_9984_2

Lacto Line Hellästi Hoitava Puhdistusvaahto  5,70€ / 150 ml

Tässäpä meillä taas kiinnostava yksilö. Kuten todettua, Lifehair-brändien pakkaukset ovat kaukana ylellisestä ja kaiken kaikkiaan, suokaa anteeksi Lifehair, jopa hellyttävän kömpelön ja vanhanaikaisen näköisiä. Nythän sitten ne uusitaankin kevään aikana ;) Anyways, se mikä tekee Lacto Linen puhdistusvaahdosta kiinnostavan on se, miten kaukana pakkauksen herättämät mielikuvat ja tuotteen itsensä välittämä kokemus ovat toisistaan. Minäpä kerron teille: jos Lacto Linen puhdistusvaahto kaadettaisiin jonkun luksusmerkin purkkiin ja siihen lisättäisiin hienostuneempaa hajustetta, se menisi ihan täydestä selektiivisen merkin ylellisenä puhdistusaineena.

Vaahto on todella hoitavan ja kermaisen tuntuista. Ei ihan yhtä paksua ja liukasta kuin esim. Lumenen ja ACOn vaahdot, mutta huomattavasti liukkaampaa kuin luonnonkosmetiikan pumppuvaahdot. Vaahtoa voi pyöritellä iholla kauan, ilman että se hajoaa ja kermaisuuden tunne häviää. (Luonnonkosmetiikan vaahdot taas eivät käyttäydy näin.) Tuote on kehitetty erityisesti kuivalle ja herkälle iholle.

Vedellä huuhtelun jälkeen iho jää hoidetun tuntuiseksi; se ei nitise yhtään eikä sitä kiristä. Tuntuu siltä, kuin pintaan olisi jäänyt hoitavia aineita. Tunne ei kuitenkaan ole kalvomainen tai tahmea/nahkea, vain 'hoidettu'. Vaikea kuvailla, välillä loppuu sanat pahasti kesken kun yrittää kuvailla kosmetiikan tunnetta iholla tai hiuksissa! ^_^

Todella hyvä puhdistusvaahto. Harvasta puhdistustuotteesta voi sanoa, että se jättää iholle hoidetun tunteen, mutta Lacto Linen puhdistusvaahdosta niin voi sanoa. Iso peukku!

LactoLine_IMG_9990

Kääks, juttu on taas venynyt tosi pitkäksi, pidetään kasvovesiosuus lyhyenä:

Lacto Line Hellästi Hoitava Kasvovesi 4,60€ / 150 ml

Alkoholiton ja kosteuttava kasvovesi. Iho jää miellyttävän tuntuiseksi eikä yhtään tahmeaksi. Ei mitään erityistä kommentoitavaa, koska kokemus on yksinomaan positiivinen ja simppelissä incissä on vakuuttava setti kosteuttavia ja hoitavia ainesosia: glyseroli, pantenoli, aloe vera, hyaluronihappo ja maitohappo.

Ainoa ihmetyksen aihe on kaksi eri inciä: minun pullossani on lyhyempi versio kuin Lifehairin sivulla.  Ilpo Laurila puhuu kasvoveden puhdistavasta ominaisuudesta (siitä puhutaan pakkaustekstissäkin), jonka tuotteeseen tuo PEG-40 Hydrogenated Castor Oil, mutta tämä ainesosa puuttuu minun pulloni ainesosaluettelosta. Lifehairin sivulla on tuplasti pidempi inci. En ehtinyt saada selvyyttä kahden incin stooriin, mutta ehkä palaan siihen vielä myöhemmin.

Minun oli tarkoitus liittää postaukseen myös vastauksia marraskuisen postauksen kommenteissa nousseisiin kysymyksiin, mutta jutun ollessa jo näin pitkä, jätän ne tuonnemmaksi.

*

Muistattehan muuten vielä Lifehairin tarjouksen Karkkipäivän lukijoille: verkkokaupan tilauksista saa 10% alennusta 31.12.2015 saakka. Alennuksen saa koodilla karkkipäivä. Minä en hyödy mahdollisista tilauksistanne. ;)

* * Kotimaisen kosmetiikan teemaviikko vol. 2 palaa ensi vuoden puolella! * *

P.S. Apua, kiire vain jatkuu, en meinaa tänään (maanantaina) ehtiä millään blogin pariin. Vastaan postauksen kysymyksiin ja julkaisen eilisen arvontakommentteja (melkein 500 jäljellä...!) heti kun ehdin eli toivon mukaan illalla bussissa :)

97 kommenttia
19.12.2015

Kotimainen kosmetiikka: Erittäin Hieno Suomalainen

Nyt liikutaan klassikoiden klassikossa: kaikille tuttu Erittäin Hieno Suomalainen Shampoo. Vuodesta 1974.

Onko joukossamme joku, jonka kotona ei ole jossain vaiheessa elämää ollut EHS-pulloa? Etenkin sininen alkuperäinen pullo nivoutuu allekirjoittaneen mielessä suunnilleen yhtä itsestäänselväksi osaksi suomalaista kulttuuria kuin Sibelius ja kuikan huuto kesäisessä yössä. Tiesittekö muuten, että alkuperäisen shampoon suunnittelutyössä oli mukana Kirsti Paakkanen?

En ole käyttänyt shampoota sitten lapsuuden, mutta voin yhä muistaa sen ominaistuoksun. Ajatukset kulkevat mökille ja mökkisaunaan.

Erittäin Hieno Suomalainen Shampoo kehitettiin alunperin perheyhtiö Marttiselle, ja vuonna 1995 merkki siirtyi ruotsalaiselle Cederrothille. Kaikki Erittäin Hieno Suomalainen -perheen tuotteet ovat kuitenkin edelleen kotimaisia ja ne valmistetaan Heinävedellä.

EHS_tuotteet

Halusin EHS:n mukaan teemaviikolle juuri siksi, että se on mielessäni niin suomalaisista suomalaisin kosmetiikkatuote, enkä ole käyttänyt markettimerkkejä hiustenhoidossa todella moneen vuoteen. Nyt oli hyvä hetki testata, mitä halvimpien markettibrändien puolelle kuuluu.

EHS:n valikoima on tänä vuonna täydentynyt vehnänalkioöljyä ja omenauutetta sisältävällä Plus-linjalla. Tuotteet on tarkoitettu käsitellyille ja värjätyille hiuksille, ja ne ovat EHS-tuoteperheen hoitavin linja. Totta maar halusin testata juuri niitä.

EHS_shampoo

EHS Shampoo Plus  2,90€ / 300 ml

Oikeasti hoitavan tuntuinen, pehmeästi vaahtoava shampoo. Pesevät ainesosat ovat tuttuja; SLES, cocamidopropyl betaine, cocamide MEA ja laureth-10. Hoitavuudesta vastaavat vehnänalkiööljy, pantenoli sekä sanahirviö guar hydroxypropyltrimonium chloride (kvatti).

EHS Plus -shampoo on niin hoitava, että se jättää tunteen, että hiukset likaantuvat nopeammin. Tosiasiassahan shampoo ei vaikuta hiusten rasvoittumisnopeuteen, vaan tunne nopeammasta likaantumisesta tulee siitä, että shampoo on niin hellävarainen ettei poista kaikkea likaa tai siitä, että sen sisältämiä hoitavia ainesosia jää hiuksen tyveen ja päänahkaan, aikaansaaden tunteen "liasta". Tai kummastakin. Hoitava shampoo jättää tyven myös usein vähemmän ilmavaksi kuin "normishampoo", koska hiukset ovat vähemmän sähköiset ja hoitavien ainesosien vuoksi raskaammat, mikä voi johtaa nopeamman likaantumisen kokemukseen.

Arvioni: ihanan tuntuinen shampoo jossa on erinomainen hinta-laatu-suhde. Jos etsit halpaa, hoitavaa shampoota huonokuntoisille hiuksille, kokeile tätä.

EHS_hoitoaine

EHS Hoitoaine Plus  2,90€ / 300 ml

Hoitoaineen koostumus on hyvin lirua ja tässä yhteydessä voi taas käyttää ilmaisua: halvan tuntuista. Mutta kas - hiuksiin levittäessä aine paljastaa heti tehonsa; hiukset tuntuvat välittömästi liukkailta ja selvitetyiltä. Hassua; niin vetinen koostumus mutta niin tehokas selvityskyky. Myönnän että hämmästyin.

Annan hoitiksen vaikuttaa pari minuuttia niinkuin aina teen pikahoitisten kanssa ja hiukset ovat huuhdellessa oikein silkkiset ja hyvän tuntuiset. Hoitavuuden tuovat ensisijaisesti kvattiyhdisteet, pantenoli ja vehnänalkioöljy. Tuotteessa ei ole silikonia.

Ei voi muuta todeta kuin olipa yllätys - erinomainen hoitoaine ollakseen kolmen euron purkki! Ei nyt tietenkään hakkaa kaikkein parhaita kokeilemiani hoitoaineita, mutta erittäin hyvä kuitenkin. Koostumus on halpiksen tuntuinen enkä aisti tuotteessa EHS:n mainostamaa "ylellistä" tuoksua (minusta tuoksu on tuttua perusmarkettikamaa), mutta mitäs sillä on väliä kun aine hoitaa hommansa ja vielä pirun hyvin :) Kommenteissa on viime päivinä puhuttu pH-arvosta, ja tässä tuotteessa pH on 4. Hyvin hapan siis, ja hapan koostumus edesauttaa suomujen (:D) pysymistä supussa.

EHS_tehohoito

EHS Tehohoito Plus 2,90€ / 150 ml

Välitön huomio: tässä tehohoidossa on paljon ohuempi koostumus kuin tehohoitavissa naamiotuotteissa yleensä, ei tietoakaan ylellisestä kermaisuudesta. Verrattuna juuri testaamiini naamioihin, EHS-tehohoito on jopa litkua. Sen koostumus vastaa itse asiassa normihoitoaineen paksuutta. (Ja EHS:n normihoitoaine taas on normaalia paljon vetisempi.)

Vaikuttavina aineina on samoja kuin hoitoaineessa, lisänä kauraöljyä ja yksi silikoniyhdiste. Jännää kyllä, tehohoito tuntuu hoitoainetta vähemmän silottavalta. Se kyllä selvittää ihan kiitettävästi ja hiukset jäävät kuivuttuaan pehmeiksi, mutta ei tunnu kaiken kaikkiaan yhtä hoitavalta kuin sarjan hoitoaine. Huuhdellessa hiukset ovat vain perusselvät vailla extraliukkautta ja sitä kuuluisaa silkkisyyttä. Hiukset myös jäävät aika sähköisiksi.

Tein myös sellaisen havainnon, että hiuksista puuttuu se jämäkkyys, jonka esimerkiksi Simin, Balmainin ja Rahuan naamiot jättivät. Hiukset ovat ihan kivan tuntuiset, mutta jos EHS Plus-linjasta pitäisi käyttää vain yhtä hoitoainetta, ottaisin ennemminkin pikahoitoaineen.

EHS_tehohoito_inci

Kokonaisuutena Erittäin Hieno Suomalainen Plus-linja oli erittäin myönteinen kokemus. Esimerkiksi verrattuna Garnierin Marvellous Nectar -sarjaan, joka myös on ollut minulla testissä, pidän EHS:stä paljon enemmän.

Millaisia kokemuksia teillä on markettien halvimmista hiustenhoitosarjoista?

78 kommenttia
18.12.2015

Kotimainen kosmetiikka: Supermood

Tänään kotimaisen kosmetiikan teemaviikolla.... drumroll; mikä teki Sannista punanaaman?

Vastaus: Anne Kukkohovin Supermood-sarjan Youth Glo -hedelmähappokuorinta. Alkukuusta esittelin ravunpunaista naamaani lyhyessä teaser-postauksessa, jonka kommenteissa muutama arvasikin, että kyseessä täytyy olla AHA-happotuote.

Supermood_IMG_9709_2

Sain Kukkohovilta testattavaksi Supermoodin uudet Youth Glo -tuotteet; Luxury Peel -AHA-happokuorinnan ja Babyface-naamion.

   Supermood_Egoboost1

Kerroin Supermoodista elokuussa 2014 kun sarja lanseerattiin. Kyseessä on luonnollisiin raaka-aineisiin pohjautuva "luonnonkosmetiikan kriteerit täyttävä" sarja, mutta sitä ei ole sertifioitu. Sarja kehitetään ja valmistetaan Helsingissä.

Nyt sarjaan kahden tuotteen verran tutustuttuani luonnehtisin sitä ainakin selvästi ylellisemmän tuntuiseksi kuin niinikään luonnollisena luksussarjana itseään markkinoiva Mia Höytö Cosmetics. Supermoodin tuotekehitystä ja syitä sertifioimattomuudelle tietämättä, voihan olla, että tuotteet tuntuvat koostumuksiltaan ylellisemmiltä siksi, että niiden reseptiikassa ja valmistusmenetelmissä on jotain, joka ei lopulta ihan vastaa sertifioinnin standardeja, mitkä taas Höydön tuotteet täyttävät. Mene ja tiedä.

Hintataso sarjoilla on suunnilleen sama, eli kyseessä on selektiivisen hintaluokan kosmetiikkaa.

Mennänpä sitten pidemmittä puheitta punaanaamatuotteeseen. :)

Supermood_IMG_9713_2

Youth Glo Luxury Peel  39€ / 75 ml

AHA-eli hedelmähappoihin perustuva kuorinta jota käytetään naamion tavoin.

Tuotekuvaus: "Sensaatiomaisen tehokas kuorintavoide. Vilkastuttaa ihosolujen uusiutumista hedelmähappojen ansiosta jolloin uusi ja heleä iho tulee välittömästi näkyviin."

Kyllä, tuotetta kokeiltuani voin todellakin allekirjoittaa, että kyseessä on tehokas kuorinta. Jos lisätieto kiinnostaa, kerroin happoihin perustuvista ja muista kuorinnoista kattavasti jutussani Ihonhoito for dummies: kuorinta. AHA-happojen sanotaan vaikuttavan erityisen tehokkaasti auringon aiheuttamiin ihovaurioihin.

Käyttöohjeet tuotteen ulkopakkauksessa: "Voimakkaasti ihoa kuoriva voide. Herkälle iholle suosittelemme vaikutusajaksi ensimmäisellä kerralla 60 sekuntia, muille ihotyypeille 5-10 minuuttia. Huuhtele pois vedellä. Ihon punoitus on kuorinnan jälkeen luonnollista ja se häviää itsestään. Käyttösuositus korkeintaan kerran viikossa." Tuubiin painetussa lyhyemmässä ohjeessa maininta herkästä ihosta on jätetty pois, ja siellä lukee vain, "When applying for the first time, we recommend to leave the product on the skin for only 60 seconds".

Punanaama

Minun ihoni ei koskaan reagoi yhtään mihinkään enkä pidä sitä herkkänä, ja niinpä pidin Luxury Peeliä iloisesti kasvoilla täydet 10 minuuttia. Tuote on ohuen geelimäistä ja tuoksuu piparmintulle.

Ihoa alkoi kihelmöidä hetken päästä tuotteen levityksen jälkeen, mutta kihelmöinti ei ollut mitään mainittavan voimakasta. Iho ei myöskään alkanut punoittaa kun tarkastelin sitä uteliaana ensimmäiset minuutit kylppärin peilistä. Istuin koneelle kuorinta naamalla, ja kun 7 minuuttia myöhemmin menin kylppäriin, oli naaman väri "hieman" muuttunut - kuin keitetyllä ravulla. Huuhdeltuani ihon sitä pisteli ja kihelmöi voimakkaasti. Pinta kertoi tuotteen tehon: iho tuntui häkellyttävän sileältä, kirjaimellisesti kuin hiotulta.

Laitoin Kukkohoville seuraavana päivänä sähköpostia tuotteen käytöksestä. Anne vastasi, että punoitus kuuluu asiaan, ja että hän suosittelee ensikertalaiselle aina 60 sekunnin vaikutusaikaa. Myöhemmin vaikutusaikaa voi pidentää ihon tottuessa tuotteeseen. Nojoo, vedin siis överit.

BabyfaceMask_IMG_9784

Punoitus kuitenkin lähti laskemaan heti, kun levitin sille Babyface-naamion. Normaalisti kosteuttavat naamiot eivät juuri imeydy ihooni, mutta tällä kertaa iho hörppäsi Babyfacen vauhdilla. Annoin Babyfacen vaikuttaa 20 minuuttia, ja iho oli palautunut lähes normaalin väriseksi. Aamulla kaikki punoitus oli poissa, ja muistona oli vain järjettömän sileä iho.

Luxury Peeliä suositellaan käytettäväksi korkeintaan kerran viikossa, ei tiheämmin. Vaikutus kestää iholla niin pitkään että itse käyttäisin tätä paljon harvemmin, ehkä kerran kolmessa viikossa.

Etsitkö oikeasti tehokasta "hei-tää-tekee-jotain!" -tuotetta? Se on tässä.

Inci:

LuxuryPeel_inci

Siellä on muuten se Höydön seerumista tuttu surfaktanttikombo. Luxury Peel ei kuitenkaan vaahtoa.

Halusin testata kuorintaa vielä lyhyemmällä vaikutusajalla, mutta itse en enää testiajan puitteissa ehtinyt sitä tekemään, sillä testattavana oli vielä joulukuun aikana Erisan-kuorinta. Niinpä ahdistelin läheisiäni ja yritin ensin saada Mr. Karkkipäivän koe-eläimeksi ("Älä unta näe, en kokeile!"). Sitten sain sisareni suostuteltua. Tulos: lyhyt vaikutusaika toi yhtä paloautonpunaisen ihon.

Punanaama_LuxuryPeel_IMG_0055

Kuorintageeli oli sisareni kasvoilla noin puolitoista minuuttia. Iho oli ihan yhtä punainen kuin minulla.

Punanaama_LuxuryPeel_IMG_0057

Sisarellani on muuten paljon kuivempi iho kuin minulla, poskipäiltä jopa karhea. Eipä ollut enää karhea Luxury Peelin jälkeen.

Ensin punaisuutta kauhistunut sisareni joutui myöntämään, että iho oli "kuin toinen", sileä ja pehmeä. Punoitus laski sisarellani hieman hitaammin kuin minulla, mutta poistui tuntien sisällä.

Supermood_IMG_9711_2

Babyface Mask  49€ / 75 ml

Tuotekuvaus: "Voimakkaasti heleyttävä kasvonaamio, joka antaa iholle nuorekkaan hehkun. Se ravitsee ja napakoittaa ikääntynyttä ihoa."

Naamiota voi käyttää yksinään tai Luxury Peel -kuorinnan jälkeen.

Tästä tuotteesta minulla ei valitettavasti ole paljonkaan sanottavaa, niin kuin ei kosteuttavista naamioista ylipäänsä. Tai sanotaan, että mistään naamioista, joissa ei ole syväpuhdistavaa tai kuorivaa vaikutusta. Eli kaikki heleyttävät, ravitsevat, rauhoittavat ja kosteuttavat naamiot ovat ihollani aika lailla yhden tekeviä. Laitan naamion, annan vaikuttaa, ja iho on ihan samannäköinen ja tuntuinen kuin ennen naamiota.

Tilanne AHA-happokuorinnan jälkeen oli poikkeus. Tuolloin naamio silminnähden rauhoitti ihoa. Kun laitoin naamion muutamaa viikkoa myöhemmin kasvoille yksinään, oli tulos se tavanomainen; ei mitään tuntemuksia tai havaintoja. Minulta kysellään välillä, miksi en kirjoita enemmän naamioista. Kun iho on tällainen, en pidä mielekkäänä kirjoittaa arvioita tuotteista, joista ei ole mitään sanottavaa.

Katja Kokko (joka ilmeisesti kuuluu Supermood-tiimiin, koska vastasi minulle Annen puolesta), kertoo naamiosta näin: "Babyface-naamio on ihana kuorinnan jälkeen, sillä se viilentää ja rauhoittaa ihoa. Mm. ginkgo biloba ja vihreä tee rauhoittavat ja piparminttuöljy viilentää ihoa. Naamio myös heleyttää ja kirkastaa ihoa tehokkaasti sisältämiensä antioksidanttien ansiosta (ginkgo biloba, matkipapu, vihreä tee), mutta yhdistettynä saveen sekä ravitseviin kasviöljyihin vaikutus on yhtä aikaisesti rauhoittava, kosteuttava, heleyttävä ja kiinteyttävä - tuhkimonaamio siis."

Jollekulle tuhkimonaamio, minulle kuin mikä tahansa naamalle levitetty voide joka pestään pois. :)

 

55 kommenttia
17.12.2015

Kotimainen kosmetiikka: Erisan

Tänään vuorossa jotain muuta kuin luonnonmukaista kosmetiikkaa.

Perinteinen Erisan on varmasti jokaiselle tuttu merkki. Hajusteeton tuotesarja on kehitetty yhteistyössä Allergia- ja Astmaliiton kanssa ja valikoimasta löytyy tuotteita niin ihonhoitoon, hiustenhoitoon kuin pyykinpesuun. Merkin historia ulottuu 70-luvun alkuun, jolloin kehitettiin ensimmäinen Erisan-kosmetiikkatuote; Hoitava Pesuneste, joka on edelleen yksi Erisanin suosituimmista tuotteista. Hoitava pesuneste sekä muut Erisan-tuotteet olivat alunperin  vain ammattikäytössä terveydenhuoltosektorilla, ja vasta vuonna 1995 Erisan tuotiin saataville myös kuluttajamarkkinoille.

Erisania valmistaa Kiilto Clean Oy, jonka tuotemerkkeihin kuuluvat myös Erioil ja Linna- sekä Tuulitukka-tuotteet.

Halusin kotimainen kosmetiikka -teemaviikolle mukaan myös yhden kaikkien saatavilla olevan, edullisen perussarjan, ja kävelin kauppaan etsimään tarkoitukseen soveltuvaa sarjaa. Päädyin sitten Erisaniin, joka on minulle aiemmin tuttu puhdistusgeelistään ja sisareni kylppärin hyllyiltä - Erisanin kasvovoiteet ovat jo vuosia olleet siskoni ehdottomat suosikit.

   Erisan_IMG_9730

Ostin setin perusihonhoitotuotteita: kasvovoiteen, silmänympärysvoiteen, kasvokuorinnan, käsivoiteen ja vartaloemulsion.

Tajusin vasta kotona, että vartaloemulsio olikin Erisanin sisarsarjaa Erioilia. No, samaa perhettä kuitenkin :) Erioil on muuten hiljattain vaihtanut nimensä Aisti Erioiliksi, kerrotaan Aisti Erioilin sivuilla. Kun itse tein ostoksia marraskuun alussa, oli kaupoissa vielä tuotteita kummallakin nimellä, ja luulin niitä eri sarjoiksi.

Jälkikäteen jäi vähän harmittamaan, etten ostanut myös tuota klassikoksi mainostettua Hoitavaa Pesunestettä. Ajattelin, että se on enemmänkin kropalle tarkoitettu, mutta nyt tuotekuvauksen luettuani tuli vaikutelma, että se onkin ehkä pitkäaikaisen suosikkini Sebamedin tyylinen myös kasvoille sopiva tuote. Koska Erisanin kasvotuotelinjaan kuuluu puhdistustuotteina vain emulsio (putsarityyppi josta en tykkää) ja geeli (jonka olen jo aiemmin kokeillut enkä pitänyt siitäkään koska se on vaahdoton), jätin putsarin hankkimatta.

Erisan_IMG_9741

Kosteuttava kasvovoide 7,50€ / 100 ml

Erisanilla on kolme eri kasvovoidetta: ohut ja geelimäinen normaalille ja sekaiholle, paksumpi kuivalle iholle ja suojakertoimellinen normaalille ja kuivalle iholle. Jälkimmäistä en ole kokeillut, mutta kaksi muuta ovat tuttuja sisareltani. Hän käyttää ohuempaa (Kosteuttava) päivävoiteena ja paksumpaa (Ravitseva) yövoiteena. Sisareni iho on herkästi tukkiutuva ja hän vannoo Erisanin nimeen koska voiteet eivät kuulema tuo näppjä.

Olen kokeillut voiteita joskus sisareni luona, ja tiesin jo odottaa vähemmän mieluisaa kokemusta kasvovoiteen osalta. Omat mieltymykseni voidekoostumuksissa ovat hyvin erilaiset kuin sisarellani. Halusin kuitenkin antaa voiteelle mahdollisuuden, ehkäpä fiilikset muuttuisivat kun käytän sitä pidempään.

Eivät muuttuneet. Semigeelimäinen koostumus ei ole mieleeni ja tuntuma on hyvin synteettinen. Voiteessa on triglyseridejä, betaiinia ja pantenolia, jotka voivat olla myös luonnollista perää, mutta se ei muuta voideformulan iholle jättämää synteettistä kokemusta. Kalvon tunnetta iholle tuo acrylates/C10-30 alkyl acrylate crosspolymer. Jo nimikin on muovinen. Inci on nähtävissä Erisanin tuotesivulla.

Iho jää voiteen jäljiltä hetkeksi nahkeaksi, mutta voiteen imeydyttyä tunne on lähes kuiva. Ihon pinta on sileä ja mattainen, kuin iholle ei olisi mitään laittanutkaan. Kosteusteholtaan voide sopii parhaiten seka- ja rasvoittuvalle iholle, sanoisin. Minun normaali ihoni jää tämän jäljiltä vähän kiristäväksi ja lisäkosteutta kaipaavaksi.

Erisan_IMG_0082

Silmänympärysvoide 7,50/ 15 ml

Entäs tämä yrittäjä sitten? Yllätys yllätys - silmänympärysvoide onkin ihan eri maata!

Koostumus on niin neutraaliksi hiottu, että siitä on vaikea keksiä mitään sanottavaa, mutta samalla se on äärimmäisen miellyttävä.  Ohuen voidemainen ja täydellisen miellyttävästi levittyvä voide imeytyy heti jättäen silmänympärysihon mukavan ja sileän tuntuiseksi. Olen kokeillut sy-voidetta myös koko kasvoille ja tunne on aivan erilainen ja huomattavasti parempi ja kosteutetumpi kuin kasvovoiteen jäljiltä.

Silmänympärysvoide ei ole yhtään geelimäinen joten siitä puuttuu geelikoostumukselle ominainen nahkeus. Synteettiseltä tämäkin kyllä tuntuu, synteettisen liukkauden jotenkin aina erottaa luonnonkosmetiikan voiteiden tunnusta. Mutta tämän voiteen synteettisessä ihofiiliksessä ei ole mitään epämiellyttävää. Incin alussa on rasvahappoja ja rapsiöljyä, jotka tekevät voiteesta pehmentävämmän ja ravitsevamman kuin testattu kasvovoide.

Silmänympärysvoiteen koostumus sijoittuu rasvapitoisuudessaan Kosteuttavan ja Ravitsevan kasvovoiteen väliin. Tämän käytän mielelläni.

Erisan_IMG_9742

Kuorintavoide 7,50€ / 100 ml

Hauskaa, Erisanilla halutaan puhua kosteuttavasta kuorintavoiteesta. Hyvin harva poishuuhdottava tuote sinänsä pystyy kosteuttamaan, ellei ole voimakkaasti öljypitoinen niin että öljyjä tai rasvoja jää ihon pintaan (mitä ominaisuutta Erisanin kuorintavoiteessa ei ole). Tämä on varmaankin Erisanin tapa sanoa, että tuotteen koostumus ei kuivata, eli se ei esimerkiksi sisällä vaahtoavia sulfaatteja niinkuin  jotkut kuorintatuotteet.

Käyttökokemus on ihan positiivinen. Koostumus on geelivoidemainen ja kuorivana ainesosana on muovirakeita (joita osa kuluttajista nykyään välttelee ympäristösyistä, mutta ne ovat edelleen yksi yleisimmin käytetyistä kuorivista ainesosista). Rakeita ei ole voiteessa kovin tiheästi ja ne ovat pehmeitä, mikä tekee tuotteesta hellävaraisen. Samalla rakeiden pieni mikrokoko tekee tuotteesta tehokkaan --> mitä pienempi kuorivien partikkelien koko, sitä "hiotumman" tuntuinen tulos. Iho jää Erisan-kuorinnan jälkeen kiitettävän siloiseksi ja miellyttävän tuntuiseksi. Ei nihkeyttä tai kiristävyyttä.

Erisan_IMG_9743

Sitten vartalotuotteisiin.

Aisti Erioil -kosteusemulsio 4,30€ / 200 ml

Tässä tuotteessa on hajusteita, koska se kuuluu Erioil-sarjaan. (Erisan on täysin hajusteeton, Erioilin puolelta löytyy tuotteita sekä tuoksulla että ilman.) Tuoksu on mukava, pehmeä ja mieto. Sillä on varmaankin tavoiteltu lumpeen tuoksua, kun pakkausteksti korostaa voiteesta löytyvää lummeuutetta.

Perusmiellyttävä, nopeasti imeytyvä emulsiokoostumus; juuri sellainen jonka voi odottaa ilahduttavan peruskuluttajaa jolla ei ole kropparasvoille muita odotuksia kuin helppokäyttöisyys ja toimivuus. Kun voide levittyy helposti, imeytyy nopeasti ja jättää ihon pinnan kosteutetuksi = toimii. Sitä on Aisti Erioil -kosteusemulsio. Ei ylellisyyksiä, kermaisia koostumuksia tai persoonallisia tuoksuja. Toimivaa peruskamaa joka hoitaa homman. Ideaalinen tilanteessa jossa on kiire ja iho täytyy rasvata nopeasti ja vaatteet heti perään päälle.

Erioil_Aisti_Kasteenraikas

Sarjassamme "ihan jees". :) Voide jättää tämän koostumusnirsoilijan ihan tyytyväiseksi, tämän tyyppisille voiteille on kyllä minunkin arjessani käyttöä kun joskus on tosiaan vedettävä vaatteet niskaan heti suihkun jälkeen. Nopeimminkaan imeytyvä luonnonkosmetiikan voide ei imeydy yhtä nopeasti kuin tämä.

Erisan_kasivoide

Käsivoide 3,90€ / 75 ml

Jos joku kosmetiikan tuote tuntuu synteettiseltä, niin se on tämä. Kuin oppikirjaesimerkki muovisesta kosmetiikan ihofiiliksestä.  Juuei, tämä voide ei ole yhtään minun juttuni.

Kun voidetta levittää iholle, tuntee vain hyvin selkeän kalvon tunteen, mitään kosteuttavaa ei tunnu imeytyvän ihoon. Voiteen käytöksessä iholla on kolme vaihetta: ensin voide pyörii pitkään kalvomaisena, sitten se muuttuu ihon lämmön vaikutuksesta liukkaaksi ja "juoksevan" muoviseksi, kunnes liukkaus katoaa ja voide lopulta asettuu, jättäen erittäin pinnoitetun tunteen ihoon. Tuntuu, kuin iho ei olisi paksun kalvon alla juurikaan saanut kosteutta, sen pinta vain on pehmennetty ja suojattu epäluonnolliselta tuntuvalla kerroksella.

Vaikka voide tavallaan imeytyy eikä iho jää rasvaiseksi, kalvon tunne ei häviä moneen tuntiin ellei pese käsiään. Voisin analysoida tätä vaikka kuinka :D Nytkin kirjoittaessa hieroskelen erisanisoituja käsiäni ja yritän löytää sopivaa sanastoa kuvaamaan, miten erilaiselta ihon pinta tuntuu normaalisti käyttämiini voiteisiin verrattuna. Iho on pehmeä, kyllä, mutta hyvin eri lailla pehmeä kuin kasviöljy/rasvapitoisten voiteiden jäljiltä.

Kyllä se muovinen vain on paras sana kuvaamaan tunnetta.

*

Yhteenvetona: vaikka edullinen hinta ei suinkaan aina kerro laadullisesti köyhemmästä käyttöelämyksestä, pidän Erisanin kohdalla ihan kuvaavana ilmaisua, "halpis". Toivottavasti en pahoita kenenkään Erisan-fanin mieltä, tämä on vain minun kokemukseni. Tuotteet eivät tuoksu miltään, pakkaukset ovat tavallisia ja koostumukset  funktionaalisia ilman mitään mikä toisi elämyksellistä lisäarvoa. Kuten Aisti-voiteen kohdalla totesin; peruskamaa joka hoitaa homman ilman extroja.

(Kuitenkin samaan hintaan voi saada myös tuotteita, jotka eivät tunnu "halpikselta".)

Lopultahan kyse on aina mausta ja mieltymyksistä ihotyypin ja ihon erityisominaisuuksien lisäksi. Yhdelle sopii villapaita, toiselle trikoopaita ;) Erisaninkin kaltaisia pelkistettyjä sarjoja tarvitaan ja niille on vannoutuneet käyttäjänsä - kuten siskoni.

Minä olen toisenlaisten koostumusten ystävä. Ja myönnän auliisti, että kosmetiikkafriikkinä elämyksellisellä puolella on minulle suuri merkitys; pidän tuoksuista, kauniista purkeista ja ekologisuudesta.

Erisanin voiteet toimisivat tehokkaana vertailuesimerkkinä tilanteessa, jossa haluttaisiin havainnollistaa eroja luonnonkosmetiikan ja ei-luonnonkosmetiikan koostumusten välillä. Harvoin olen kohdannut tuotteita, jotka tuntuvat yhtä rehellisen synteettisiltä.

80 kommenttia
17.12.2015

"Sanni ja siemennäkkäri"

Hehe, en malta olla mainitsematta tästä hauskasta otsikosta Hesarin sivulla josta lukijani vinkkasi eilen.

Sanni_ja_siemennakkari

Eilen on siis julkaistu kuluneen vuoden Suomen suosituimmat Google-haut, ja otsikon perusteella voisi allekirjoittanut jo röyhistää rintaansa, että onkos meikän siemennäkkäri noin suosittu! ^_^ :D

Heh, kyse on tietenkin kahdesta eri hakusanasta eri poppari-Sannista ja siemennäkkäristä erikseen, mutta olihan tuo nyt hauskan näköinen. Etenkin kun  meikäläisen siemennäkkäriresepti ON yksi blogin kaikkien aikojen suosituimpia postauksia ja reseptejä. :)

221015_Kotona_IMG_7808_2

Googlehaut_2015

Minähän olen ollut ihan aikaani edellä kun postasin siemennäkkäreistä jo reilut kolme vuotta sitten, tässä alkuperäinen juttuni:

Sannin herkkucorner: rapea siemennäkkäri

Vuosien varrella olen irtautunut mittaamasta ainesosia ja nykyään varioinkin taikinaa lähes jokainen kerta, käyttäen milloin enemmän leseitä ja muita kuituhiutaleita (vähempirasvainen näkkäri), milloin enemmän siemeniä. Yrttejä ja mausteitakin tulee nykyään heitettyä usein joukkoon.

Välillä valmistan näkkärin täysin kananmunattomana, jolloin rakenteesta tulee vohvelimaisen kevyt ja eri lailla rapea. Mums! Tällöin paistolämpötilaa on hyvä laskea ja paistoaika pidentyy kun taikinasta haihtuu hitaasti nestettä. Vuosien varrella olen myös oppinut, että psylliumin sopiva pitoisuus vaikuttaa suotuisasti taikinan levittyvyyteen; taikina ei ole niin tahmeaa ja sen saa siloteltua lusikalla pellille helpommin. Nesteen kanssa geeliytyvillä chia-siemenillä on samanlainen sitova ominaisuus.

Minun keittiössäni siemennäkkäri on käytännössä korvannut muut vhh-leivät kokonaan, mantelileipää tulee enää leivottua vain hampurilaissämpyläksi. Siemennäkkäri vain on niin tajuttoman hyvää että miksi söisi muuta... :)

221015_Kotona_IMG_7799_2

Muita siemennäkkäriin koukuttuneita?

17 kommenttia
16.12.2015

Kotimainen kosmetiikka: EkoPharma

Teemaviikolla tänään vuorossa tuttu merkki, EkoPharma. Tutustuin sarjaan loppukesästä ja tuotekokemukset ovat olleet erittäin myönteisiä. Sain syksyllä uuden tuotepaketin testaukseen, ja ei tässä voi muuta todeta kuin että positiivinen fiilis vain vahvistui.

EkoPharma on hoitolasarja, minkä vuoksi se on varmasti jäänyt "piiloon" monelta kuluttajalta; siihen ei voi törmätä sattumalta kaupan hyllyllä. Hoitolasarjojen kuluttajakunta on luonnollisestikin pienempi ja erilainen kuin kaupan valikoimien käyttäjät, eikä tuotteiden ole tarkoituskaan kilpailla suoraan keskenään. Hoitolasarjojen suosittelu perustuu useimmiten asiakaskontaktiin ja ne ovat osa kosmetologin kanssa suunniteltua kokonaisvaltaista ja tavoitteellista ihonhoito-ohjelmaa. Harva kävelee kauneussalonkiin selaillakseen hyllyjä ja löytääkseen randomisti uuden voidetuttavuuden, tuotteet löydetään hoitotoimenpiteen kautta.

EkoPharma_kuva

Vaikka ymmärrän varsin hyvin hoitolatuotteiden periaatteen, EkoPharman kohdalla soisin, että mainio sarja olisi laajemmin löydettävissä. Kotimaisen kosmetiikan käyttäjille on lopulta kaupoissa aika suppeat valikoimat; tuttu koko kansan Lumene porskuttaa ykkösenä, peesissään halvemmat koko perheen perusmerkit Herbina ja XZ, ja sitten on liuta hyperneutraaleita, lähinnä apteekkityyppisiksi profiloituneita perushygieniasarjoja plus itse apteekkisarjat. Luonnonmukaisemmista tuotteista kiinnostuneet löytävät kaupoista melkeinpä vain Frantsilan, muita kotimaisia luonnonkosmetiikkamerkkejä pitää kaivella ekokaupoista ja erityisliikkeistä.

EkoPharman valikoima on todella laaja ja nousee monipuolisuudessaan ihonhoitotuotteissa Lumenen rinnalle, tarjoten 100-prosenttisesti luonnollisen, sertifioidun vaihtoehdon. Eivätkä hinnatkaan lopulta ole paljon Lumenea tyyriimmät. (En missään nimessä dissaa Lumenea, haluan vain kertoa vaihtoehdoista.)

Ekopharma_IMG_9997

Tämänkertainen Mustaherukka-linjaan keskittynyt testisetti näytti tältä. Itse asiassa settiin kuuluivat vielä Mustaherukkanaamio ja -kuorinta, mutta niitä en ehtinyt testaamaan koska testissä oli samaan aikaan kuorintoja ja naamio toisilta merkeiltä.

Joku ehkä muistaa, että minun piti saada kokeiltavaksi uudistettu normaalin ihon Vadelma-sarjan puhdistusvaahto, joka ei edellistä EkoPharma-arvosteluani kirjoittaessa ollut ehtinyt ulos tehtaalta. Kyseinen vaahto on EkoPharman tehokkain tuote meikinpuhdistukseen. Pakkaamolla oli kuitenkin käynyt joku kämmi ja sain Vadelman sijaan Karpalo-puhdistusgeelin. No, ei se mitään, tykästyin kyllä tähänkin :) Vadelmavaahto on nyt jälleen luvattu postittaa minulle, katsotaan pääsenkö jossain vaiheessa kertomaan siitäkin.

Ekopharma_karpalopuhdistusgeeli

Karpalopuhdistusgeeli  24,50€ / 250 ml

Karpalo-sarja on tarkoitettu rasvoittuvalle, epäpuhtaalle iholle. Aiemmin olen kokeillut öljytöntä Karpalo-hoitovoidetta, jota pidin oikein miellyttävänä.

Ensihavainto: tuoksuu piparmintulle! Raikas, kivan tuntuinen iholla. Tykkään :) Piparminttu tosin on näitä tunnettuja mielipiteen jakajia kosmetiikassa, sillä se kuuluu ihoa ärsyttäviin ainesosiin, niinkuin kaikki mentoliyhdisteet. (Lisätietoa lähdeviittein täällä.) Mentolihan mm. on yksi vaikuttavista aineista huulta turvottavissa lip plumper -tuotteissa. Koska mentoliyhdisteitä kuitenkin käytetään kosmetiikassa todella paljon, on oma veikkaukseni, että ärsyttävyyteen vaikuttaa pitoisuus. Shampoista tuttu natriumlauryylisulfaattikin on suurena pitoisuutena niin ärsyttävä, että sitä käytetään vertailuaineena ihon ärsytystesteissä. Sopivaksi säädettynä pitoisuutena ja muihin, miedompiin tensideihin yhdistettynä SLS on kuitenkin yleisimmin käytetty shampoon puhdistava ainesosa.

Karpalogeeli on miellyttävämmän ja tehokkaamman tuntuinen kuin edesmennyt supermieto Vadelma-puhdistusgeeli. Karpaloversio sisältää pinta-aktiivisia aineita, toisin kuin Vattu-geeli. Teen usein niin, että aloittaessani testaamaan uutta tuotetta, katson ainesosalistaa vasta ensimmäisten kokeilukertojen jälkeen jotta odotukseni tuotetta kohtaan olisivat mahdollisimman "puhtaalla pöydällä" enkä voi päätellä tuotteen koostumuksesta asioita incin perusteella. Karpalogeelin kohdalla tunsin heti, että siinä täytyi olla tensidejä. Siinä on yksi: caprylyl/capryl glucoside. Vaikka kyseessä on mieto sokeripohjainen tensidi, tällä aineella lähtee meikkikin.

Ekopharma_Mustaherukka_kasvovesi_IMG_0005

Mustaherukka-kasvovesi  24,50€ / 250 ml

Mustaherukka-hoitolinja on tarkoitettu herkälle iholle ja sopii myös atooppisen ihon hoitoon. Sarjaan kuuluu 10 tuotetta, joista olen aiemmin kokeillut C-Max -seerumia. Mustaherukka-linjan tuotteet ovat hajusteettomia, mutta eivät tuoksuttomia (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta).

Ero hajusteettoman ja tuoksuttoman välillä hämmentää välillä kuluttajia, sehän kuulostaa samalta asialta. Hajusteeton tarkoittaa, että tuotteeseen ei ole lisätty varsinaisia hajusteiksi nimettyjä kosmetiikan kemikaaleja, mutta tuotteessa voi olla muiden ainesosien tuomaa tuoksua. Tuoksuton taas tarkoittaa, että tuotteesta on erityisillä kemikaaleilla poistettu kaikki raaka-aineiden omat tuoksut. Esimerkiksi Cliniquen tuotesarja on tällainen; siinä ei ole hajusteita, ja raaka-aineiden ominaistuoksu on vielä poistettu/peitetty.

Mustaherukan lehtiuutteeseen pohjautuva kasvovesi on oikein miellyttävän ja raikkaan tuntuinen, eikä jätä iholle jälkituntumaa. Alkoholiton eikä tuoksu miltään. Sellainen "perushyvä" kasvovesi, käytän mielelläni loppuun.

Ekopharma_IMG_0006

Mustaherukka-hoitovoide  34,50€ / 30 ml

Voiteessa on aistittavissa EkoPharman monille tuotteille ominainen, hedelmäinen tuoksu. Esimerkiksi Tyrni-linjan tuotteet tuoksuvat samalta. Herkän ihon linjassa ei odottaisi näin voimakasta tuoksua, mutta kuten todettua, tuotteissa ei ole hajusteita vaan tuoksu tulee muista ainesosista (säilöntäaine fenetyylialkoholista ja appelsiininkuoren eteerisestä öljystä). Olemme vain tottuneet tuoksuttomuuteen herkälle iholle suunnatuissa tuotteissa, vaikka niiden ei tarvitsisi olla tuoksuttomia.

Hmm. Tätä kirjoittaessani tajusin juuri jotain. Selvittelin EkoPharman kouluttajan kanssa aiemmin hajusteasioita puhelimessa perusteellisesti, mutta ovathan eteeriset öljytkin hajusteita. Vaikka niillä on synteettisiä hajusteita laajempia hoidollisia vaikutuksia, niin ne lasketaan hajustekemikaaleiksi yhtä lailla. Voiko eteerisiä öljyjä sisältäviä tuotteita lopulta kutsua hajusteettomiksi..? Laitoin asiasta vielä tänään kyselyä EkoPharman Soilelle, mutta en ihmettelisi vaikka en saisi enää vastausta, taidan olla aikamoinen "pain in the ass" loputtomine selvittelyineni :D

Appelsiini_eteerinen_oljy

Kuva: JujuAroma

Mustaherukkavoide tuntuu koostumukseltaan keskitäyteläiseltä ja sopivalta minun iholleni tähän vuodenaikaan. Jättää suojaavan pinnan. Imeytyy nopeasti jättäen ihon pinnan himmeäksi, mutta selvästi "tuotetuntuiseksi". Kuivempi iho varmasti imaisee kaiken hetkessä :)

Oli kiinnostavaa vertailla tälle teemaviikolle testaamieni merkkien koostumuksia. Erot tulivat esiin erityisen selvästi, koska testasin merkit peräperään (yleensä pidän testisarjojen välillä vähän taukoa). Kolmikosta Mia Höytö, Arctic Arbutin ja EkoPharma kosteuttavimmalta tuntui EkoPharman Mustaherukka ja vähiten kosteuttavalta Arbutin. Nihkein koostumus oli Mia Höydöllä. Mian voiteessa kuitenkin oli omaan makuuni kolmikon miellyttävin ja tyylikkäin tuoksu.

Jäljellä on vielä yksi voidemerkki, jonka jättämiä fiiliksiä ja eroja alkuviikon tuotteisiin jaan huomenna.

Ekopharma_Mustaherukkaoljy

Mustaherukka-kasvoöljy 29,90€ / 30 ml

Yksi sana: ihana!!

Siis herranjestas mikä yllätys, ihastuin tuotteeseen ihan "puun takaa". Olen aina karsastanut kasvoöljyjä vaikka ne eivät tukikaan ihoani, koska en vain voi sietää tuotetuntua tai kiiltävää pintaa iholla. Öljyjähän on erilaisia, ja molekyylikooltaan pienet öljyt ovat ns. kuivaöljyjä jotka imeytyvät nopeasti eivätkä jätä iholle kiiltävää tai öljyistä pintaa. Tämän tietäenkin olen silti suhtautunut kasvoöljyihin vältellen. Olen vain kokenut että "miksi mun pitäisi tykätä öljyistä kun tykkään jo seerumeista ja vesimäiset tuotteet on mun juttu".

Mustaherukansiemenöljy kuuluu pienimolekyylisiin ja nopeasti imeytyviin öljyihin. Se jättää ihon samettisen pehmeäksi ja kauniin kuultavaksi - ei rasvaisen kiiltäväksi vaan nimenomaan kuultavaksi. Esimerkiksi Mustaherukkavoiteen jättämä pinta on selvästi himmeämpi. Ihastuin öljyyn niin paljon että oli vaikea jättää se hyllyyn ja siirtyä teemaviikon viimeiseen ihonhoitosarjaan, joka on ainesosallisesti luonnonkosmetiikan vastakohta.

Ekopharma_IMG_0008

Myös Mustaherukkaöljyssä tuoksuu appelsiini. Kysyin tästä EkoPharman Soilelta, ja sain kuulla, että siemenöljyt itsessään tuoksuvat verraten pahalle. Siksi tuotteeseen on lisätty appelsiinin eteeristä öljyä tuomaan miellyttävämpi käyttökokemus. Itsehän rakastan mehukasta appelsiinin tuoksua joten minulla ei ole mitään kyseistä hajustetta vastaa :)

Soile kertoo vielä, että sitrusöljyt ovat eteerisistä öljyistä miedoimpia ja parhaiten siedettyjä.

EkoPharmalla on valikoimassaan neljä kasvoöljyä, yksi joka linjassa: tyrniöljy ikääntyneelle iholle, mustaherukka herkälle, couperoottiselle ja atooppiselle iholle, karpaloöljy epäpuhtaalle iholle sekä vadelmaöljy normaalille ja sekaiholle. Vadelmansiemenöljyssä on kuulema kaikkein kevyin ihotuntuma ja se on kosteuttavin.

Soile opastaa öljyn käyttöön: EkoPharman öljyjä suositellaan käytettäväksi yksinään voiteen vaihtoehtona, voiteeseen sekoitettuna tai voiteen päällä, mutta ei voiteen alla. Mielenkiintoista. Jos ihonhoitorutiiniin kuuluu myös seerumi, se tulee alimmaiseksi eli öljynkin alle.

Jännää - nähtiin sekin päivä kun minä löydän kasvoilla ihanalta tuntuvan öljyn jota käytän jopa mieluummin kuin saman sarjan voidetta! ^_^ Tästä tulee niin mun talvi-ihon ystävä <3

Mustaherukkaöljyyn ihastuneena esitin kainon toiveen saada kokeilla myös vattuöljyä, ja sitäkin pitäisi olla tulossa minulle pieni näyte.

Palaan jäljellä oleviin EkoPharman testituotteisiin ensi vuoden puolella - olen jo suunnitellut materiaalin runsauden vuoksi jatko-osaa kotimaisen kosmetiikan teemaviikolle :) Sarjavinkkejä etenkin vähän vähemmän tunnetuista suomalaisista merkeistä saa antaa :)

Aiemmat EkoPharma-tuotekokemukseni löytyvät täältä.

92 kommenttia
1 2 3 4 37 38 39

  • Sanni

  • Arkisto

    • 2024 (23)
    • 2023 (148)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)