Tänään jaan ystäväpiiriini kuuluvan miehen - sisareni poikaystävän Martin - ihonhoitotarinan. 🙂
Kun sisareni tutustui poikaystäväänsä, hän alkoi samalla (huomaamattaan) tutustuttaa miestä ihonhoitorutiiniinsa. Tämä mies on sellaista laatua, että hän ihan omaehtoisesti kiinnostui sisareni monivaiheisesta ihonhoidosta. Sisareni on puolestaan omaksunut rutiininsa minulta. ☺️

Olen joskus täällä blogissa kertonut, kuinka muu perheeni ei ole juuri lainkaan kiinnostunut kosmetiikasta ja ihonhoidosta, ja käytännössä minä influenssoin heidät kokeilemaan kosteuttavia kasvovesiä, seerumeita ja kasvoöljyjä. Viimeisimpänä jopa äitini, jonka ihonhoito oli vuosikymmeniä tyyliä "puhdistus jollain maidolla ja sitten jokin voide perään", on hurahtanut öljyihin. 👌
Ilahduin, kun sisareni kertoi, että myös hänen poikaystävänsä oli innostunut kokeilemaan tuotteita kuten kasvovesisuihketta ja kasvoöljyä. Minulle jäi ikuisesti mieleen, kun sisareni kertoi Martin todenneen, että iho tuntui tuotteiden jälkeen niin valtavan pehmeältä ja ihan erilaiselta, kuin tavallisesti. ☺️
Annoin sitten hänelle joululahjaksi omat ihonhoitotuotteet. ✨
Koska Martti vaikutti keskiverto-miestä kiinnostuneemmalta ihonhoidosta, rohkenin kysyä, jos hän haluaisi kirjoittaa Karkkipäivään kokemuksistaan. Hän suostui. :)

"Suhtaudun ihonhoitoon kuten aika tavallinen keski-ikäinen mies. Talvisin olen laittanut kasvoihini lähinnä sitä lähikaupan kosteusvoidetta, joka sattuu osumaan käteen, sen kummemmin tutkimatta, mitä purkki on nielaissut sisäänsä tai minkälaiselle iholle voide oikeastaan on tarkoitettu.
Olen siinä käsityksessä, että minut on siunattu melko mukautuvaisella iholla, joka ei kuivu tai ärsyynny kovin helposti. Kovimmilla pakkasilla kasvoissa saattaa tuntua pientä kireyttä, ja silloin ihoa on ollut mukava vähän notkistaa jollakin rasvalla. Siinäpä ihonhoitorutiinini ovat kasvojen saippuoimisen ohella suunnilleen olleet.
Sanni antoi minulle viime jouluna testiin muutamia tuotteita, joita olen siitä lähtien käyttänyt tunnollisesti päivittäin jo noin kymmenen kuukauden ajan.
Rutiini on kaikessa yksinkertaisuudessaan seuraava: ensin suihkautan puhtaille kasvoille kosteuttavaa kasvosuihketta. Sen jälkeen levitän muutaman tipan kasvoöljyseerumia ja lopuksi päälle kosteusvoidetta."

"Erityisesti tuo öljy yllätti minut. En oikein tiennyt, mitä öljyseerumilta pitäisi odottaa, mutta sen jälkeen iho tuntuu jotenkin erityiseltä. En oikein osaa määritellä sitä tämän tarkemmin, mutta eron kyllä huomaa.
Öljyä kasvoilleni hieroessa mieleeni tuli jostain syystä Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläinen ja sen maailma, jossa hienompi väki voiteli itseään erilaisilla tuoksuvilla öljyillä. Siinä peilin edessä on helppo päätellä, ettei tässä ehkä olekaan kyse nykyajan hienostelusta vaan ikivanhasta sivistyneen miehen tavasta. Ja okei. Aika porvarillista. 😅
Ja täytyy myöntää, jo muutamassa viikossa eron huomaa. Ihoni ei ollut myöskään lähtötilanteessa erityisen kuiva tai kireä, mutta nyt se tuntuu selvästi aiempaa pehmeämmältä ja jotenkin miellyttävämmältä. Ja ehkä ennen kaikkea siltä, että se voi hyvin.
Tässä joutuu siis ilmeisesti hiljalleen hyväksymään, että kasvoille saattaa olla hyötyä muustakin kuin siitä ensimmäisestä marketin kosteusvoiteesta, jonka käsi hyllystä tavoittaa."
/Martti (@themartti)
(Kaksi alinta kuvaa ovat Martin.)
*
Miten teidän tuttavapiiriin kuuluvat miehet hoitavat ihoaan? Oletteko saaneet heitä innostumaan? 🙂
