Puhuin tässä hiljattain kosmetiikkafriikkeyteni eri aspekteista, joihin myös kynsilakka on erittäin vahvasti kuulunut teini-ikäisestä saakka. Nykyään olen kuitenkin todella laiska lakkailija, ja kynsituotteet onkin ehkäpä ainoa kosmetiikan osa-alue joka on kokenut harrastukseni piirissä aikamoisen inflaation.
Lakkaan edelleen kynsiäni enkä voisi kuvitellakaan olevani värittömillä kynsillä, mutta en jaksa vaihtaa sävyä kovinkaan tiheään. Luonnollisen kynteni päällä on geelivahvistus, jonka ansiosta kynsilakka pysyy todella hyvin. Tämän vuoksi lakkaa ei edes tarvitse vaihtaa usein, ja minulla saattaa olla sama lakka kaksikin viikkoa, joskus pidempäänkin.
Tällä pohjustuksella julkaisen tänään vuoden 2018 ensimmäisen kynsilakkajutun - edellisestä on kulunut jo yhdeksän kuukautta :)
Koska kiinnostukseni kynsilakkojen maailmaan on myönnettävästi väljähtynyt (ainakin tällä hetkellä, kuka tietää tulevasta), olin missannut viime vuonna lanseeratun todella kiinnostavan Essie-sarjan, nimittäin sävytetyt hoitolakat! Treat Love & Color -lakat lanseerattiin vuosi sitten, ja tänä talvena kokoelma on kasvanut 12 uudella sävyllä. Sain niistä testiin seitsemän.
Treat Love & Care -lakat ovat kuin kynnenvahvistaja ja värilakka yhdessä. Ne sopivat lohkeileville, hauraille kynsille tai miksei kenelle vain, joka tykkää tällaisista sävyistä - ja sävythän ovat aivan ihania <3
Sävyt jakautuvat läpikuultaviin (sheer) ja peittäviin (cream).
#30 Minimally Modest on läpikuultava haalea vaaleanpunainen.
# 02 Tinted Love on läpikuultava aavistuksen persikkaan taittava haalea vaaleanpunainen kevyellä lämpimällä mikroshimmerillä.
# 55 Power Punch Pink on peittävä, pastellinen creme-vaaleanpunainen.
# 60 Glowing Strong on peittävä, murrettu creme-koralli.
#90 On the Mauve on peittävä, savuinen liilaan taittava taupe.
# 70 Good Lighting (mulla kuvassa kirjoitusvirhe) on aavistuksen liilaan taittava nudebeige. Niin kaunis..!!
# 03 Sheers To You on läpikuultava haalea vaaleanpunainen viileän pinkillä mikroshimmerillä.
.
Sävyt Glowing Strong, On The Mauve ja Good Lighting ovat lemppareitani, aivan ihania! Jälki on todella peittävää, jo yksi kerros riittää tasaiseen tulokseen. Upeita!
Tämän jutun piti olla ilman kynsikuvia sillä kynteni ovat juuri nyt niin karussa kunnossa, että niillä ei paljon parane lakkoja esitellä. Edellisestä kynsihuollosta on kulunut neljä viikkoa ja kynsinauhatkaan eivät ole "kameran-kestävät"... (Rehellisyyden nimissä en myöskään oikein tykkää ottaa kynsikuvia, ne ovat todella työläitä, huh miten vaikeaa saada kynnet näyttämään hyviltä ja siisteiltä, propsit kynsibloggareille..!).
Olin jo kirjoittanut jutun ja sitten ajattelin että ähh, otetaan nyt jonkinlaiset kuvat että sävyistä saa käsityksen livenä :) Etenkin noiden vaaleanpunaisten sävyjen peittävyyttä ei hahmota pullo-kuvista. Olen parhaillaan mökillä ja otin kuvat kännykällä tuossa terassilla, blogin huonoimmat kynsikuvat koskaan :)
Kuvassa näkyy myös Essien kevätkokoelman minttuinen Bon Boy-age-sävy. Ja huomaan, että sävyt Good Lighting ja On The Mauve ovat kuvassa paljon sinertävämmät kuin oikeasti. Aikeeni esitellä sävyt siten kuin ne ovat "pullon ulkopuolella" ei siis oikein onnistunut... :p
Ahh, nuo tyven kasvurajat... Olen levittänyt lakan vain geelauksen päälle.
Treat Love & Color -lakat maksavat 15,90€ ja Essie-lakkojahan taitaa nykyään saada suunnilleen kaikista tavarataloista ja kosmetiikkamyymälöistä.
Sitten arvontaan. :)
Arvottavana Essien kevätkokoelma, miinus sävy Bon Boy-age jonka säästin itselleni koska olen heikkona minttu-sävyihin. Olen saanut lakat blogin kautta.
Sävyistä näette upeat lakkaukset Charming Nailsin blogista. Kaikki sävyt vaaleaa Pass-port to Sailia lukuunottamatta ovat creme-laatua eli peittäviä ja vailla shimmeriä.
At The Helm - oranssilla taitettu lohenpunainen.
Perfect Mate - korallinen murrettu pinkki.
Anchor Down - harmaalla taitettu savuinen sininen.
Stripes and Sails - "teal" eli tumma turkoosi (onko 'teal'-sävylle kunnollista suomennosta..?)
Pass-port to Sail - haalean vaalea läpikuultava beige.
Oma lempparini Bon Boy-age on ihastuttava harmaalla taitettu minttu. Todella peittävä, jo yksi kerros riittää.
Viiden keväisen Essie-sävyn lisäksi arvon satsin muita blogin kautta saamiani kynsilakkoja jotka näkyvät kuvassa. Kaikki ovat käyttämättömiä.
Nyt siis tarjolla kunnon pääsiäisherkkua kynsilakkafaneille :)
Osallistut arvontaan jättämällä kommentin tämän postauksen kommenttilaatikkoon. Liitäthän mukaan myös sähköpostiosoitteesi sille tarkoitetulle riville.
Osallistumisaikaa on keskiviikkoon 4. huhtikuuta saakka.
Hyvää pääsiäistä kaikille!
Tampereen Laukontorin perimmäiseen nurkkaan on kätkettynä pieni aarre : puurobistro Mama Bear.
Olen tiennyt paikasta jo pitkään, ja pelkkä sana puurobistro kuulostaa niin übersympaattiselta että luulisi minun tutustuneen nurkkaan jo aikaa sitten. Jostain syystä en vain ole tullut poikenneeksi. Mitä parhain syy ilmeni tällä viikolla, kun ystäväni ehdotti aamiaistreffejä Mama Bearissa. "Olen ihan koukussa siihen puuroon", kuului perustelu.
Niin meillä oli eilen aamiaistapaaminen puuron äärellä.
Puurohan on minulle herkkuruokaa, rinnastettavissa elämyksellisesti suunnilleen siihen mitä täytekakku edustaa jolle kulle toiselle. Tulen "puuroperheestä" ja meillä puuro oli usein yhtä kuin lämmin ateria, ei pelkkä aamiainen. Padat porisivat viikottain ja äitini bravuureihin kuuluivat mm. pitkään haudutettu hirssi- ja tattaripuuro. Ruispuurokin oli hyvää, ja etenkin mannapuuro jatkoi tärkeässä asemassa aina hamaan aikuisuuteeni saakka - se oli yksi standardilounaitani.
Herkuksi puuro muuttui kuitenkin vasta vaihdettuani ruokavalioni ja luovuttuani korkeahiilihydraattisista ruoista. Täysin odottamatta entinen inhokkini kaurapuuro ("kun se on niin limaista", Sanni 7-vee) muuttui makuaisteja hiveleväksi houkutukseksi, ja nyt se on minulle harvoin mutta antaumuksella nautittava herkku.
Minun ei tee puuroa mieli joka viikko (niinkuin monen ei tee mieli täytekakkuakaan), mutta sillon kun tekee, valmistan ison kulhollisen sakeaa ja samettista puuroa. Rakastan pitkään hautunutta, oikein tiheää puuroa ja nautin sen mieluiten voisilmän, pähkinöiden ja kanelin kanssa. Uunipuuro jogurttisydämellä valmistuu erityisiin hetkiin. <3
Kodikas Mama Bear on hyvän puuron ystävän paratiisi. Miltä kuulostaa 6 tuntia haudutettu kaurasuurimopuuro? Tai samettinen tattarikvinoa-puuro?
Mama Bearin puuropohjana on aina tarjolla klassinen pitkään haudutettu kaurapuuro sekä gluteeniton vaihtoehto, joka voi olla esimerkiksi tattaria, hirssiä tai kvinoaa. Tai niiden sekoitus. Puuroannos on saatavilla kolmessa eri koossa ja halutessaan hera- tai riisiproteiinilisällä. Täytevaihtoehtoja on yhdeksän makeista suolaisiin. Saatavilla on myös tuorepuuroja, raakakakkuja ja smoothiekulhoja.
Niin, ne täytevaihtoehdot... Tällainen maukas artesaanipuurohan menisi jo pelkällä voisilmällä, mutta Mama Bearissa puurot ovat myös silmänruokaa.
Ottaisitko puurosi tänään glaseeratulla päärynällä, paahdetuilla mantelilastuilla ja kookoskinuskilla? Vai tekeekö mieli suolaista - miten olisi savupaprika-kikherneellä tai valkosipulihummuksella ryyditetty puuro? Nämä täytteet kuulostavat jo vähän liian kokeilullisilta kaltaiselleni perinteisen puuron syöjälle, mutta feta-avokado-kananmunapuuron rohkenin eilen maistaa.
Koska sekä suolaiset että makeat vaihtoehdot houkuttivat, en pystynyt valitsemaan vain yhtä. Makeiden täytteiden listalta päädyin banaani-cashew-kookoshiutale-kaneli-hunajapuuroon. Valkoista sokeria ei käytetä missään Mama Bearin puuroissa.
Ystäväni Johannan vakkaritäyte on kinkku-muna-avokado-vaahterasiirappi.
Kuvan annos on kokoa "pienen pieni" - ei nyt niin kauhean pienen pieni jos minulta kysytään :) Arvioisin, että puuroa oli kulhossa noin kolme desiä.
"Pieni" annos riittää todennäköisesti useimmille, ellei ole tosikova nälkä. (Minun napani veti lopulta kummatkin kulhot kun istuttiin niin pitkään... makeatäytteinen puuro meni haaleanakin :))
Suolaisen puuron pohjaksi valitsin tattari-kvinoan. Maku toi vahvan assosiaation lapsuuteen ja äidin tattaripuuroihin. :) Suhtauduin lievällä varauksella ja samalla uteliaisuudella hapokkaaseen fetaan puuron lempeässä makumaailmassa, mutta se toimi yllättävän hyvin. Valkosipuli kuulostaa edelleen vähän liian eksoottiselta...! ^_^ Maistamalla sekin selviäisi. Ja ihan varmasti palaan maistamaan Mama Bearin puuroja toistekin.
Banaani-cashew-puuron makumaailma oli tuttu ja kotoisa, sillä käytän tämän tyyppisiä täytteitä myös kotipuuroissani. Kuusi tuntia haudutettu kaurapuuro oli juuri niin suussa sulava kuin odottaa saattoi, koostumus oli juuri sopivan sakea ja silkkinen ja maku täyteläisen kaurainen. Tämä täytyy joskus käydä nauttimassa au naturel pelkällä voisilmällä. ^_^
Puuro. Mikä ihana arkinen luksus.
Mama Bear on auki arkisin tiistaista perjantaihin kello 8.30-16 ja lauantaisin 9-15. Saa sieltä kahvia ja (joskus) pullaakin :)
Ruotsalainen Estelle & Thild on tunnetusti lempimerkkejäni ihonhoidon saralla.
Kun sarjaan viime kesänä lanseerattiin myös meikkikokoelma, olin tietysti vähintään innostunut. Ainakin tuotteiden visuaalinen puoli vakuutti välittömästi - mutta muuta en E & T:ltä odottanutkaan.
Suomeen Biomineral-nimeä kantavan kokoelman tuotteet saapuivat vasta syksyllä, ja minut PR-boksi saavutti lokakuussa. Mukana ollut meikkivoiteen sävy #121 Light Yellow oli tuolloin juuri Kreikasta saapuneelle iholleni liian vaalea, ja päätin odotella talveen jotta voisin esitellä meikkivoiteen myös ihollani.
Ehkä hieman hassusti, meikkivoide näyttää helmikuussa otetuissa kuvissa yllättävän tummalta. Lokakuussa se oli joka tapauksessa liian vaalea senhetkiselle ihonsävylleni.
Olin ladannut ehkäpä kaikkein suurimmat odotukset sarjan meikkivoiteelle. Harmillisesti juuri se osoittautui minulle henkilökohtaisesti sarjan heikoimmaksi tuotteeksi.
31,50€ / 30 ml
Testailin Healthy Glow -meikkivoidetta kuukauden päivät, mutta se ei vain lähtenyt toimimaan, riippumatta siitä millaista voidetta laitoin alle tai mikä aika kuukaudesta oli meneillään. Normaalisti en varmaan vaivautuisi kokeilemaan mitään huonolta tuntuvaa meikkivoidetta näin pitkään, mutta halusin niin kovasti pitää E & T:n meikkivoiteesta että annoin sille uuden mahdollisuuden kerta toisensa jälkeen.
Valitettavasti meistä ei tullut ystäviä.
Sain testiin sävyn 121 Light Yellow
Estellen puolustukseksi heitän tähän linkin toisenlaiseen arvioon, Katja Kokon kokemus Healthy Glow'sta oli kutakuinkin päinvastainen kuin omani. Kannattaa siis aina muistaa, että meikit voivat käyttäytyä eri ihoilla hyvinkin eri tavoin.
No se minun kokemukseni sitten? Surettaa kirjoittaa ihanasta Estellestä näin, mutta en tosiaan voi kutsua tätä hyväksi meikkivoiteeksi. (Joku toinen jättäisi tässä vaiheessa koko tuotteen esittelemästä. Itse koen kuluttajien kannalta hyödyllisenä tarjota myös niitä ei-onnistuneita kokemuksia.)
Healthy Glow tuntuu levittäessä kuin jäävän ihon pinnalle, se ei tule "yhdeksi" ihon kanssa niinkuin hyvä meikkivoide tekee. Se ei "uppoudu", asetu ihoon. Pinta jää herkästi hieman rosoiseksi ja laikukkaaksi, samoin siveltimen vedot jäävät paikoin näkyviin ja kun niitä yrittää häivyttää, pinta menee yhä "meikkisemmäksi".
Meikkivoide ei myöskään kestä koko päivää vaan "sulaa" ja liikkuu paikoiltaan. Töistä kotiin tullessa kello 17 tienoilla pinta on jo liejuuntunut.
Kuva-aineistoa:
Healthy Glow -meikkivoide aamulla juuri levitettynä.
Pinta näyttää mielestäni kamerassa paremmalta kuin peilissä, ja joissain kohdissa meikkivoiteen pinta on ihan ok. Mutta ei kiitettävä. Peittävyys on hyvin kevyt ja jälki on hohtavaa ja läpikuultavaa. Healthy glow.
Pinta on puuteroitava, muuten se jää kiiltämään liikaa.
(Katja Kokon kokemus: "Meikkivoide on ohut, mutta se peittää yllättävän hyvin. Meikkivoiteen pinta kuivahtaa iholle niin, ettei se jää rasvaiseksi, joten puuteria ei ole pakko käyttää lainkaan. Pinta jää hieman valoa taittavaksi ja samettisen näköiseksi.")
Healthy Glow -meikkivoide illalla työpäivän jälkeen.
Katja Kokko: "...sanoisin, että tämä on täydellinen meikkivoide rasvoittuvalle ja sekaiholle tai iholle, joka kiiltää päivän aikana helposti."
Aamu - ilta
Ymmärrän, että osalla ihmisistä meikkivoide harvemmin kestää koko päivää muutenkaan, mutta minun ihollani monet kestävät, ja luonnonkosmetiikastakin sellaisia löytyy. Kuten Nui.
Tässä vielä kuva toiselta päivältä, kun meikki on juuri tehty.
Toinen heikommin suoriutunut tuote testisatsissani oli ripsiväri (josta tajusin unohtaneeni ottaa kuvan joten tämä kuva on E&T:n sivulta).
20,90€ / 12 ml
Long Lash -maskara on itse asiassa aika hyvä mitä tulee jälkeen; se kerrostuu oikein mukavasti, ei paakkuunnu ja harjakin erottelee ihan kiitettävästi.
Ensi fiilis olikin oikein hyvä - mutta arvio veti miinukselle kun aloin ottaa kuvia. Oli kirkas päivä ja ikkunasta sisään tulvinut valo sai silmäni vuotamaan samalla kun kuvasin meikkiä.
Maskara levisi saman tien.
Koska silmäni vuotavat hyvin herkästi, en voi käyttää näin helposti leviävää maskaraa joka ei vastusta edes silmäkulmasta pusertuvaa pientä kyyneltä.
Luonnonkosmetiikan maskarat ovat tunnetusti heikompia kestämään kosteutta kuin synteettiset, eikä E & T:n maskara suinkaan ole ainoa jonka kohdalla olen joutunut sotkun uhriksi. Lähes kaikki luonnonkosmetiikan maskarat ovat vähintään tahrineet silmänympärysihoa jos olen joutunut niiden kanssa vesi- tai lumisateeseen, mutta ihan niin herkästi kuin Estelle & Thildin ei mikään ripsari ole aiemmin levinnyt edes silmien vuotaessa.
Mutta tosiaan - nättiä jälkeä se tekee. Täytyy vain pysytellä kuivilla.
.
Kokeilemistani Estelle & Thildin meikeistä parhaan arvosanan saavat luomivärit. Esittelen niistä tässä kuusi (koko valikoima koostuu 16 luomiväristä).
"Finishejä" on sekä mattana että shimmerinä.
24,50 € / 3 g
Shimmer-osastoa: punertava luumu Dark Mauve, kaunis viileä beige Bare ja viileä vaaleanruskea Icy Copper (kuparin kanssa tällä ei mielestäni ole mitään tekemistä).
Näistä Bare on loistava arkisävy ainakin meille hohtavan ystäville. Icy Copper'kin on oikein mukava sävy neutraaliin nudemeikkiin. Bare ja Icy Copper ovat sellaisia sävyjä jonka tyyppisiä käytin lähes yksinomaan 15-vuotiaasta 27-vuotiaaksi (löysin värit vasta vuonna 2006 ;)).
Mattaiset: lämmin keskiruskea Walnut, vaalea ihonsävyinen Blonde ja tumma kaakaonruskea Cocoa.
Kaikki testaamani E & T:n luomivärit, niin shimmerit kuin mattaisetkin, ovat hyvälaatuisia, jopa erinomaisia. Ne levittyvät silkkisesti ja niissä on oikein hyvä pigmentti. Mattaiset laadut (ainakin nämä sävyt joita kokeilin) eivät tunnu jauhoisen kuivilta ja jätä "pölyisen" näköistä pintaa, mitä jotkut mattaluomivärit valitettavasti tekevät, kalliidenkin merkkien. Cocoa on pigmenttisyydessään erinomainen sävy rajauksiin tai vaikkapa ruskeaan smokey-meikkiin.
Meikissä liikkuvalla luomella Blonde ja Walnut ja rajauksena sekä ylä- että alaluomella Cocoa. Luomivaossa uloimpana sekoitus Walnutia ja Cocoaa, sisemmässä kaaressa Bare. Kulmaluulla Blonde.
Ripsissä Long Lash -maskara.
30,50 € / 10 g
Poskipunasävyjä on neljä, joista sain testiin sen mielestäni kauneimman, hennon persikkaisen Sweet Coralin.
Olen käynyt "nuuskimassa" kaikki Estelle & Thildin meikkisarjan tuotteet Sokoksella ja poskipunat jakautuvat kahteen superneutraaliin, hentopigmenttiseen sävyyn (Sweet Coral ja Soft Pink) ja kahteen rusehtavaan, jopa aurinkopuuterimaiseen sävyyn (Nude Sienna ja Dusty Rose). Kirkkaan ja näkyvän poskipunameikin käyttäjälle ei Estellen kokoelmasta löydy sävyä. Myös päivettyneellä ihonsävyllä Sweet Coral ja Soft Coral ovat vähän liian vaaleita toimiakseen "punana". Oikein tummalla ihonsävyllä nämä menisivät highlighterina.
Sweet Coral ja Soft Pink ovat vähän samaa osastoa tyttömäisessä hentoudessaan kuin Lily Lolon ihanat poskipunaduot, mutta Lolot ovat raikkaampia ja Estellet murretumpia.
Tässä kasvoilla Sweet Coral (ja silmissä tuo sama ylempänä nähty meikki). Kuten näkyy, Sweet Coral on erittäin mieto. Juuri niitä poskipunia joita voi suositella "poskipuna-arkailijoille" joita pigmenttisemmät sävyt jännittävät.
Estelle & Thildin huulikiilloista minulla ei ole sanottavaa, sillä testiin saamistani sävyistä vain yksi oli sellainen josta tykkäsin ja sen laitoin arvottavaksi joulukalenteriin (enkä näin ollen kokeillut sitä itse).
Estelle & Thildin meikkejä saa ainakin Sokokselta, Kickseistä, eleven.fi'stä ja Joliesta.
Minä olen tarinankertoja. Purkeista ja purnukoistakin voi kirjoittaa tarinoita, samoin hetkestä kahvilassa, tai ajatuksistaan. En usko että minusta olisi tullut bloggaajaa, jos en niin tykkäisi kertoa. Moni tuote-esittely tai tuokiokuvaus on kuin pieni tarina.
Tauon aikana kirjoitin blogini tarinan. Jätin lopun avoimeksi ja kirjoitin sen tänään.
Aloin kirjoittaa blogia keväällä 2009. Olin muuttanut vuoden vaihteessa uuteen kaupunkiin ja uuteen elämään Tampereelle mieheni luo. En tuntenut Tampereelta oikein ketään enkä alkuun saanut kuin iltaan painottuvan osa-aikatyön, päivät kuluivat yksin kotona miehen ollessa töissä.
Kotona seurana olivat netti ja blogi.
Mutta peruutetaan ajassa vielä hiukan lisää taaksepäin.
Olin lukenut blogeja vuodesta 2005 saakka, ajalta, jolloin blogeissa ei juuri edes ollut kuvia, vain tekstiä. Ensimmäinen vakituisesti seuraamani blogi oli erään ahvenanmaalaisen viihdetoimittajan blogi. Tunsin naisen itsekin työkuvioiden kautta, hän oli mielenkiintoinen ja värikäs persoona ja kirjoitti fantastisen hauskasti. Jonnan blogissa olen mm. törmännyt elämäni ensimmäiseen YouTube-linkkiin.
Vaikka olen aina rakastanut kirjoittaa ja kertoa tarinoita (aloitin tarinoiden ”kirjoittamisen” jo ennen kuin osasin kirjoittaa), ajatus omasta blogista heräsi vasta myöhään, kun olin vaikuttanut netissä useita vuosia.
Teini-ikäisestä varhaisaikuisuuteen kanavoin kirjoittamisen tarpeeni kirjeystävyyteen. Tiiviillä käsialalla kirjoitetut, monisivuiset kirjeet singahtelivat Savosta ympäri maailmaa Japaniin, Australiaan, Meksikoon ja Sloveniaan.
Kolmea kymppiä lähestyessäni löysin internetin keskustelupalstat, jotka pian alkoivat ottaa tilaa kirjeiltä. Vaihdoin yhdenlaisen kirjallisen keskustelun ja ajatustenvaihdon toiseen; kirjeet olivat vanhaa aikaa, kyberympäristö 2000-lukua.
Kirjeiden hitaus ja niihin liittyvä paneutuminen ja käsin tekeminen (kirjoitin kirjeet käsin ja koristelin tarroilla ja kuvilla) viehätti minua edelleen, mutta uusi, nopea sosiaalinen viestintäympäristö houkutti reaaliaikaisuudellaan ja informatiivisuudellaan; sain nopeasti valtavasti tietoa ja kokemuksia minua kiinnostavista asioista. Se oli uudenlainen, koukuttava kokemus.
Jutustelin mm. suosikkibändieni keskustelupalstoilla ja amerikkalaisilla ja suomalaisilla kauneusfoorumeilla. Minusta kehkeytyi erittäin aktiivinen nettikeskustelija ja rakastin koko sitä uudenlaista sosiaalisuutta; foorumeilta sain välitöntä vastakaikua kosmetiikkahörhöydelleni ja tutustuin ihmisiin saman harrastuksen ympärillä. Sain heistä ystäviä ja kavereita. Keskustelupalstan yhteisö oli kuin nettiperhe, heidän kanssaan ei ollut koskaan yksin.
Todellakin, rakastin sitä. Näiltä ajoilta tunnen mm. Virven, Tainan, Suvin, Heidin ja monet muut sittemmin blogosfäärin ääniksi siirtyneet ihanat naiset. Nyt menee tunteiluksi, mutta en voi ajatella näitä aikoja ilman lämmintä puristusta sydänalassa. Sain niin paljon - en pelkästään vinkkejä hiusten co-pesuun, parhaiten silottaviin ainesosiin ja värikkäisiin meikkeihin – sain mukaani ystäviä jotka vaikuttavat elämässäni vielä tänäkin päivänä. Purkkien ja kynsilakkojen kiillon keskellä sain tutustua suureen joukkoon viisaita, hauskoja, erilaisia ja rohkeita naisia.
Minulla on aina ollut monia harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita joihin suhtaudun intohimoisesti, mutta kosmetiikkahulluus on yksi näkyvimpiä. (Yksi suuri kiinnostus varhaisaikuisena oli muuten Kreikan mytologia – ajatelkaas jos olisinkin päätynyt bloggaamaan antiikin Kreikan jumaltaruista...?)
Monivuotisessa työpaikassani, joka ei millään lailla liity kosmetiikka-alaan, ”purkkihulluuteni” ei jäänyt piiloon. Herätin huomiota – ja ehkä joskus jopa ilahdutin asiakkaita – värikkäillä, pitkillä (ja pelottavan näköisillä..!) kynsilläni ja kirkkailla meikeilläni. Työkavereille jaoin vuolaasti vinkkejä mistä saa halvimmalla tilattua sitä-ja-tätä kosmetiikkaa – halusivat he vinkkejä tai eivät. Se vain pursusi minusta.
Sain joskus kuulla kollegoilta, olinkohan ihan väärällä alalla. En kuitenkaan koskaan ajatellut, että kosmetiikka voisi olla myös työtäni. Minulle se oli selkeästi juttu, joka kuului harrastusosastolle. Tuohon aikaan kauneusalan työ näyttäytyi minulle muutenkin aika yksipuolisesti, ajattelin, että kaikki alan ihmiset ovat kosmetologeja tai parturi-kampaajia eikä tällainen koulutuspolku ollut koskaan kiinnostanut minua.
Ajatus omasta blogista tuli ajankohtaiseksi siinä vaiheessa, kun aloin tuntea, että olin keskustelupalstoilla äänessä vähän liikaakin.
Huomasin kokevani kiusaantuneisuutta siitä, että osallistuin melkein joka keskusteluun ja myös aloitin uusia keskustelunaiheita tuon tuosta. Olin yksinkertaisesti todella paljon äänessä, kiinnostavista aiheista ei tuntunut tulevan loppua.
Jos minulla kerran oli niin paljon sanottavaa, pitäisikö se sanoa omalla alustalla?
Samalla oman blogin perustaminen tuntui kuitenkin vähän pelottavalta, ja ajatus ”omasta äänestä” herätti ristiriitaisia tunteita. Oman kanavan mielekkyyttä vastaan soti kokemus bloggaajuudesta tietynlaisena itsensä korostamisena. Äänekkyydestäni ja mielipiteiden runsaudestani huolimatta luonteeseeni kuuluu olennaisesti vaatimattomuus ja halu välttää tilanteita joissa teen itsestäni ”numeron”. Ja oman, julkisen blogin perustaminen olisi tietysti ilmaisu sille, että hei, minulla on jotain sellaista sanottavaa joka varmaan kerää yleisöä.
Julkisen blogin avaava ei kirjoita itselleen vaan jossain on tietysti toive yleisöstä.
Se on jännä, ristiriitainen tunne. Samalla on tarve sanoa ja kertoa hirveästi, olla mieltä asioista, ja mielipiteet ovat usein vahvoja, mutta samalla haluaisi myös olla siellä ”tapetissa”, ei erottua joukosta, ei olla ”asiantuntija” tai ”esikuva”. Tavallaan tykkään olla äänessä mutta en näkyä. Tämän vuoksi en ole ikinä pitänyt blogimaailmaan olennaisesti liittyvistä kekkereistä, palkintogaaloista ja PR-kissanristiäisistä, niissä on aina jotenkin vaivaannuttavaa. Täällä mä olen ja olen ikään kuin jotain.
Mutta nyt ollaan keväässä 2009. Blogilla oli jo nimikin: Karkkipäivä. Se oli ollut mielessä pitkään. Pidin sanan positiivisesta kaiusta ja se edusti jollain lailla tosi hyvin elämänfilosofiaani: jokainen päivä voi olla karkkipäivä. Koska jokainen päivä pitää sisällään mahdollisuuden ihaniin, kauniisiin ja hauskoihin kokemuksiin.
(Tähän väliin tarinankertoja minussa haluaa lisätä, että en ole suinkaan syntynyt ja kasvanut ”naminami-Marco-Bjurströminä” vaan pikemminkin Daria Morgendorferina, jonka elämännäkemystä värittivät sarkasmi ja pessimismi. Blogia edeltänyt aikakausi elämässäni sisälsi paljon hyvinkin harmaita sävyjä ja kävin läpi asioita, joiden seurauksena kasvoin karkkipäivä-ihmiseksi. Harmaastakin voi olla kiitollinen. Joskus, tai ehkä useinkin, harmaan läpikäyminen johtaa väreihin.)
Nimi oli valmiina, tietokoneen kansiot täynnä meikkikuvia, sormet syyhysivät näppäimillä. Vähän liikuttava ja kömpelö mutta suloinen banneri tehtynä. Avaanko blogin? Oliko minulla sellaista sanottavaa kosmetiikasta, jota muut haluaisivat lukea?
(Lähiömutsi-blogia pitävä Hanne Valtari kirjoittaa ”Unelmahommissa”-kirjassaan 8 vuotta myöhemmin: ”Hyvällä bloggaajalla täytyy myös olla sanottavaa. Lähiömutsin perustamista miettiessäni minulla oli käsissäni yleismaailmallinen aihe, äitiys. Mitä enemmän aiheeseen sukelsin, sitä enemmän tahdoin työstää ajatuksiani muidenkin kuin vain miehen, perheen ja ystävien kanssa. Koin vahvasti, että minulla oli sanottavaa. Se saattaa kuulostaa itsekeskeiseltä, mutta tämä itsekeskeisyys on bloggaajan tärkeimpiä piirteitä. Jos ei ole mitään sanottavaa, ei ole blogia”.)
Tietämättä vielä vastausta kysymykseen, tein sen. Karkkipäivä avautui huhtikuun 22. päivä 2009.
Vuonna 2009 ei harkittu blogin avaamista samoilla kannustimilla kuin esimerkiksi Valtari, joka vuonna 2011 perusti bloginsa tietäen jo alun alkaen että ”tästä tehdään jotain isompaa”, panostetaan enemmän kuin harrastukseen.
Minun blogini alkoi harrastuksena.
En mainostanut Karkkipäivää muualla kuin kauneuskeskustelupalstallani. Näinkin vaatimattomalla näkyvyydellä se saavutti pian ihan mukavat kävijämäärät. Muistan, kun asensin muutaman kuukauden kirjoittelun jälkeen Google Analyticsin, ja se kertoi, että minulla oli päivässä 200 kävijää. Ihan sydän nuljahti. Se tuntui mielettömältä.
Minulla oli yleisö. Sain jakaa meikki- ja nettikauppavinkkejäni ihmisille, jotka halusivat kuulla niistä.
Tuohon aikaan kauneusblogeja oli Suomessa niin vähän, että kaikilla vähänkään aktiivisilla kosmetiikkablogeilla oli varmasti lukijoita. Samalla joukosta oli myös helppo erottua.
Samana vuonna blogin perustanut Virve saavutti välittömästi suuren suosion omintakeisella ”ostolakko”-konseptillaan ja rikkaalla ja hauskalla kirjoitustyylillään, ja meikkitaiteen saralla vahviin vaikuttajiin kuului etenkin Mustaa Kajalia –blogin Heidi.
Itse keskityin Karkkipäivässä aluksi värimeikkeihin ja ennen kaikkea luomiväreihin. En varmastikaan ollut blogosfäärin lahjakkain meikkaaja, mutta kaiketi tavassani opastaa meikkauksen perusteisiin ja värien rohkeaan käyttöön oli jotain sellaista ruohonjuuritason meininkiä, jota ei löytynyt muista sen ajan blogeista. Överiselkeydessään tyylini puhutteli tietynlaista, rautalankatyylille nälkäistä lukijakuntaa.
Ihonhoitopuoli ei minua mainittavasti kiinnostanut, sillä voidepurkithan olivat tylsiä ja värittömiä. Värikäs sisältö oli minun juttuni.
Fokukseeni vaikutti epäilemättä myös se, että ihoni on yhtä ajanjaksoa lukuun ottamatta ollut aina helppohoitoinen, eikä minun ole tarvinnut nähdä vaivaa löytääkseni sopivia tuotteita. Hoidin ihoani tunnollisesti kiinnittäen huomiota erilaisiin koostumuksiin, mutta en erityisesti jaksanut innostua uusista sarjoista tai seurata ihonhoidon trendejä.
Käänne tapahtui, kun luin Rita Stiensin kirjan Totuus Kosmetiikasta. Kiinnostuin luonnonkosmetiikasta ja yhtäkkiä voidepurkkien sisältö ainesosineen tuntui hurjan kiehtovalta. Kosmetiikan ainesosat ja ”kemia” oli kiinnostanut minua jo aiemmin, mutta aiempi kiinnostus kohdistui vain hiustuotteisiin. (Olin se ikuinen parhaiten silottavan ja pehmentävän hoitotuotteen etsijä..)
Samoihin aikoihin olin aloittanut kosmetiikkamyyjän opinnot. Myös tämä vaikutti ratkaisevasti blogini sisältöön.
Kosmetiikkamyyjän opinnot? Kyllä! Tampereelle muuton myötä olin vihdoin kypsynyt ajatukseen harrastuksen laajentamisesta ammatiksi, ja nähdessäni Valkeakosken Aikuisopiston kurssitarjonnassa ilmoituksen myynnin ammattitutkinnosta, suuntautumisena kosmetiikkamyyjä, nappasin kiinni heti.
Yhden lukukauden mittainen, ammatilliseen kosmetiikkahörhöyteen johtava opiskelurutistus tuntui kuin taivaasta laskeutuneelle mahdollisuudelle. Opinnot ainesosakursseineen ja koulua seurannut työllistyminen inspiroivan purkkimeren keskelle toivat ihonhoidon ja ainesosa-analyysit luonnolliseksi osaksi Karkkipäivää.
Luonnonkosmetiikkaan hurahtaneelle bloggaajalle etenkin luonnollisten ja synteettisten ainesosien vertailu oli innostava aihe, ja tämän näkökulman jutut olivat blogin alkutaipaleella tyypillisiä. Vuosien varrella ainesosatuntemukseni on laajentunut ja syventynyt, ja nyt tiedän, ettei luonnollinen aina ole iholle parempi - vaikka se edelleen on oma mieltymykseni ja valintani.
(Jotkut luonnonkosmetiikan puolestapuhujat osaavat esittää synteettisen kosmetiikan pelkästään huonossa valossa mikä helposti vaikuttaa tiedonhaluisen, innokkaan ja vaikutteille alttiin ”keltanokan” käsityksiin. Fiksu ja riittävän perehtynyt vihreän linjan kannattaja ei teilaa normikosmetiikkaa ja esitä luomua ainoana parhaana vaihtoehtona kaikkien iholle.)
Kirjoitin ensimmäisen ainesosia koskevan kirjoitukseni lokakuussa 2009 otsikolla ”Neiti Etsivä ja voidepurkin sisällön arvoitus”. Kirjoitus käsitteli luksusvoiteen ja halvan voiteen eroja, ja esitteli luonnollinen vs. synteettinen –näkökulman ohella toisen, minulle hyvin ominaisen vinkkelin. Teema on kulkenut mukana läpi kaikkien blogivuosien. Kalliin ja edullisen kosmetiikan vertailu on minusta erittäin kiinnostavaa ja hauskaa, ja rakastan uppoutua eri brändien ja markkinointiviestinnän maailmaan.
Karkkipäivän kolmantena vuonna minua haastateltiin Helsingin Sanomien NYT-liitteeseen kerrottuani, kuinka 20 euron seerumi ja 75 euron tehotiiviste olivat käytännössä samaa kamaa. Kun toimittaja tuli Helsingistä saakka haastattelemaan minua ja ottamaan kuvia juttuun, mietin, että nyt olin varmasti saavuttanut blogirintamalla kiiltävimmät kannukseni.
Tammikuussa 2010 avautui Suomen ensimmäinen blogiportaali, Indiedays. Alusta kokosi yhteen maamme suosituimmat muotiblogit ja oli jotain ihan uutta ja jännää, kaupallinen alusta jonka bloggaajat saivat sivustolta palkkiota bloginsa pitämisestä.
En oikeastaan kiinnittänyt sen kummemmin huomiota Indiedaysiin muuten kuin ilmiönä, muotigenren blogit olivat minulle jotain kaukaista. Tunsin Indiedaysin blogeista vain Mou Moun, joka oli silmissäni jo jonkinlainen some-julkkis. (Olin ihan liekeissä kun Mou Mou joskus jätti blogiini kommentin..!).
Indiedaysin toimintaidea oli nerokas: koottiin yhteen suosittuja blogeja yhdelle sivustolle, ja sivustolle myytiin mainosbannereita. Koska blogit vetivät valtavasti lukijoita, myös mainokset saivat paljon näyttöjä. Yhteisön kautta oli myös mahdollista tehdä kaupallisia kampanjoita mainostahon kanssa.
Muotiblogien rinnalla pienet kauneusblogit eivät olleet kaupallisesti kiinnostavia, ja kaupallisuus minun genreni blogeissa oli yhtä kuin se, että joskus saattoi saada tuotteen testiin veloituksetta. En ollut Karkkipäivää perustaessani edes tullut ajatelleeksi, että bloggaamiseen saattaisi liittyä a) jotain kaupallista tai b) jopa ansaintamahdollisuus. Vuonna 2009 tällaiset asiat olivat aivan vauvan kengissä.
Hämmästykseni olikin suuri, kun keväällä 2010 sain sähköpostia Indiedaysin perustajalta ja toimitusjohtajalta Esa Suuriolta. ”Sinulla on mielenkiintoinen blogi. Olemme laajentamassa bloggaajajoukkoamme ja blogitarjontaamme ja keskustelisin mielelläni kanssasi tähän liittyen. Täydennämme Indiedaysin sisältöä kosmetiikkablogilla ja sinun blogisi on sellainen jonka haluaisimme.”
Sitä tunnetta en unohda. Olin samaan aikan kuin puulla päähän lyöty, hämmentynyt ja imarreltu. En ensin tiennyt miten suhtautua. Indiedays-portaali blogeineen tuntui olevan todella kaukana minusta, muotibloggaajat vaikuttivat jopa pelottavilta kun olivat niin ”kuuluisia”. Minä ja Karkkipäiväkö voisimme liittyä osaksi jotain sellaista..?
Suostuin kuitenkin tapaamiseen ja loppu on niin sanotusti historiaa. Karkkipäivästä tuli Indiedaysin ensimmäinen kauneusblogi.
Olin osa Indiedaysin yhteisöä melkein kahdeksan vuotta, se on pitkä aika. Siinä ajassa tapahtui paljon; muotiblogien dominanssi hiipui ja yhteisö täyttyi monenlaisista lifestyle- ja perheblogeista. Alkuvuosien ”kuka ei kuulu joukkoon?” –tunteeni mureni ja pikkuhiljaa rentouduin, sain itseluottamusta ja kasvoin osaksi Indie-perhettä.
Indiedays-vuosina Karkkipäivän kehitys oli huikeaa. Innokkaana tilastonissenä taltioin jokaisen kuukauden luvut Excel-taulukoihin ja saatoin seurata, kuinka blogin kävijämäärät kasvoivat vuosi vuodelta. Koska kävijämääristä ei puhuttu avoimesti, en osannut verrata lukuja muihin blogeihin enkä pystynyt arvioimaan, onko blogini niin sanotusti suuri. Olin joka tapauksessa iloinen siitä, että yhä useampi vaikutti löytävän blogini.
Aloin tienata blogilla yhä paremmin, ja tulot kasvoivat ensimmäisen vuoden taskurahoista merkittäväksi sivutuloksi. Tuohon aikaan tulot eivät olleet erityisen riippuvaisia sisältöyhteistöistä vaan niitä kertyi mukavasti portaalin myymien mainosbannerien tuoman potin kautta. Käytännössä saatoin kirjoittaa blogiani samaan tyyliin kuin ensimmäisenä vuotena, solmimatta sopimuksia kaupallisista kampanjoista. Tulot tulivat passiivisesti mainosbannerien kautta.
Indiedays-yhteisön ohella suurin yksittäinen kävijämääriin vaikuttanut tekijä on sisällön laajentaminen matkailuun.
Se hyppy oli yksi jännittävimpiä ja pelottavimpia blogini aikana.
Halusin syksyllä 2012 toteuttaa pitkäaikaisen haaveeni ja lähteä yksin pitkälle reppureissulle maailmalle.
Sain töistäni matkaa varten virkavapaata, joka kuitenkin odottamatta viime hetkellä kutistettiin alle puoleen alun perin luvatusta. Jouduin tekemään nopean päätöksen. Tekisinkö reppureissuni lyhyempänä versiona ja jäisin hyvään, vakituiseen työpaikkaani? Vai lähtisinkö toteuttamaan todellista haavettani pidemmästä reissusta, mikä tarkoittaisi irtisanoutumista ja epävarmaa taloudellista lähitulevaisuutta?
Valitsin jälkimmäisen. Koska tienasin blogilla jo sen verran että saisin ainakin vuokran maksettua, päätin uskaltaa heittäytyä ja luottaa siihen, että pärjäisin taloudellisesti sen aikaa kunnes löytäisin matkan jälkeen uuden työn. Lisäksi jäin kosmetiikkamyymälään ”tarvittaessa kutsuttava” –sopimuksella, ja saisin siitä vielä vähän lisätuloja. Tuntui hyvältä kun ei tarvinnut ihan kokonaan sulkea myymälän ovia.
Lähdin matkalleni. Samalla Karkkipäivä oli kokeva suuren, vaikkakin väliaikaisen muutoksen: pesunkestävä kosmetiikkablogi muuttuisi kolmen kuukauden ajaksi matkailuaiheiseksi. Lisäksi lähes päivittäinen julkaisutahti tulisi hidastumaan merkittävästi. Tiesin, että se oli suuri riski, mutta unelmani toteutus oli nyt prioriteetti. Ehkä saisin lukijat takaisin matkan jälkeen..?
Blogiscenessä oli, ja on varmaan edelleenkin yleisesti tiedossa, että blogin aihepiirin yhtäkkinen dramaattinen vaihtaminen johtaa yleensä suosion laskuun. ”Pidä punainen lanka, älä muuta blogin tyyliä liikaa”, näin kuului suosiostaan välittävän bloggaajan kultainen ohje. Ja nyt minä olin luopumassa langastani koko syksyn ajaksi.
Jännitti niin kamalasti.
Lopputulema oli se, että kun palasin matkaltani, lukijakuntani oli päinvastoin kasvanut. Se oli kasvanut paljon.
En tietenkään voi tietää, vaikuttiko muutokseen juuri reissuirtiottoni vai jokin muu seikka blogosfäärissä, mutta seikkailtuani Kreikan saarilta Albaniaan ja sardinialaisen Couchsurfing-lähentelijän kauhusohvalta Manhattanin pilvenpiirtäjien syliin, blogini oli saavuttanut kävijämäärällisesti ja arvostuksellisesti pisteen, että siitä tuli minulle täysipäiväinen työ. Tai toisin ilmaistuna: siitä oli muodostunut sisältökokonaisuus, jonka tuottamisesta minulle oltiin valmiita maksamaan täysipäiväistä työtä vastaava palkkio.
Reissuani seuranneena kesänä Indiedays tarjosi minulle uutta, parempaa sopimusta.
Alkoi uusi aikakausi.
Olemme vuodessa 2013.
Olin iloinen ja ylpeä saavutuksestani, mutta samalla tunsin pienten huolen tunteiden nostavan päätään.
Olin jo aikaisemmin havainnoinut internet-ympäristön ja hitaista harrastuksista luopumisen negatiivisia vaikutuksia itseeni, ja jos blogista muodostuisi pääasiallinen tulonlähteeni, oli selkeänä vaarana yhä vain kasvava ajankäyttö internetin ja tietotekniikan parissa. Netti ja sosiaalinen media olivat minulle jo nyt selvästi addiktoiva substanssi. Oliko tämä siis viisas tie?
Huolenaiheet tiedostaen jatkoin kuitenkin.
Vahvin tunne sanoi, että totta kai minun tuli nyt satsata täysillä – olin onnistunut vailla mitään suunnitelmallisuutta kääntämään harrastuksen tuloa tuottavaksi toimeksi jolla saatoin elättää itseni. Kuka jättäisi tällaisen tilaisuuden käyttämättä? Koin, että minulla oli käynyt ihan satumainen tuuri ja leijuin onnen sfääreissä. Tässä minä kirjoittelin purkeista ja chihuahuoista ja maarianhaminalaisen vuokrahuoneiston plyysisohvasta - ja joku taho halusi maksaa siitä. Ja vielä aika hyvin.
Siispä jatkoin. Tämähän oli fantastista. Nyt minulla oli kaikki päivän tunnit aikaa kirjoittaa.
Kirjoitin paljon. Koska kirjoittaminen on tosi hauskaa, sitä teki mielellään. Minulla oli jatkuvasti enemmän aiheita kuin ehdin työstää ulos.
Vuodessa on 365 päivää, ja vuonna 2013 kirjoitin 397 postausta - enemmän kuin yhden päivässä. Sama tahti jatkui seuraavana vuonna – 389 postausta. Ja sitä seuraavana – 343 postausta.
Aihepiirit laajenivat ja blogi alkoi kehittyä yhä enemmän lifestyle-blogin suuntaan. Kirjoitin ripsivärien rapinasta, itsetunnosta, parfyymien tuoksunuoteista, siitä kun liikunta vituttaa, pakastekalaresepteistä, budjettimatkailusta Kreikan saarilla, ikävästäni kun sisareni oli kaukana. Kirjoitin tyylittömyydestä, trikoopaidoista, hainhammasklipseistä ja kookospuurosta. Illalla nukkumaanmennessä odotin jo että olisi aamu, saisin keittää kahvia ja avata koneen keittiön pehmeässä hämärässä.
Aamut olivat lempiaikaani.
Vuonna 2016 blogini oli suositumpi kuin koskaan ja minä väsyneempi kuin koskaan.
Olin seitsemän vuotta tehnyt jotain, joka oli ihan sairaan hauskaa ja antoisaa. Samalla olin luopunut jostain olennaisen tärkeästä: muusta ajasta.
Olin antanut blogin tulla saumattomaksi osaksi elämääni, ei ollut blogiaikaa ja sen ulkopuolista aikaa. Saatoin ulkoisesti tehdä muuta, olla luontopolulla, ravintolassa, taidemuseossa, – mutta missä tahansa olinkin, mietin blogia ja ideoin uusia postauksia. Minusta oli ihan perusteltua, että oli näin. Blogihan oli elämäntapani.
Sain yhä useammin kuulla läheisiltäni; ”Kuuntelitko edes mitä äsken sanoin..?” ”Tunnut olevan jossain ihan muualla kuin tässä hetkessä”.
Kuulin mitä muut sanoivat ja tiedostin ongelmat itsekin, mutta oli valtavan vaikea myöntää, että niin ihanalla tekemisellä kuin blogin kirjoituksella saattoi olla myös huonoja vaikutuksia. Yritin keksiä keinoja joilla hallita somessa ja blogin parissa vietettyä aikaa. En onnistunut.
Erityinen ongelma olivat numerot; olin addiktoitunut lukuihin. Seurasin tilastoja jokainen päivä ja jos en saavuttanut tavoitettani, kirjoitin lisää. Halusin nähdä lukujen vain kasvavan.
Keväällä 2016 istuin mökin saunassa ja sanoin ensimmäistä kertaa ääneen: olen tosi väsynyt. Minun on pakko lopettaa lukujen tuijotus. Minun on pakko hidastaa.
Heinäkuussa matkustimme Ranskaan juhlimaan ystäväni häitä. Hotellin aamiaisella Pariisin lentokentällä tein puhelimeeni muistiinpanon. Siinä luki: ”Vietän liian paljon aikaa netissä. Haluan olla enemmän läsnä läheisilleni.”
Blogitauko nousi ensimmäisen kerran ajankohtaiseksi.
Häiden jälkeen matkasimme Sveitsiin. Alppien vaellusreiteillä annoin pääni tyhjentyä ja väsymys alkoi vihdoin hellittää. Annoin otteen heltyä.
Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen en katsonut blogin tilastoja kuukauden aikana kertaakaan.
Akut latautuivat ja syksyllä tunsin toipuneeni. Olo tuntui taas omalta itseltä. Kävin lukijoiden kanssa Madará-vierailulla Riiassa ja lähdin syyskuun koittaessa tuttuun tapaan Kreikkaan. Mieli oli hyvä ja kevyt, eikä blogitauko tuntunut enää tarpeelliselta. Päinvastoin, kuplin taas uutta intoa ja energiaa.
Tätä energiaa toi muun muassa uusi blogikoti – olin kahdeksan vuoden jälkeen pakkaamassa Karkkipäivän kasaan ja muuttamassa Indiedaysilta A-Lehdille. Kalevan ostettua Indiedaysin portaalissa tapahtui muutoksia, joiden seurauksena osa indieläisistä, minä mukaan lukien, koki alustanvaihdon ajankohtaiseksi.
Kauneus & Terveys –lehti oli osoittanut kiinnostusta Karkkipäivää kohtaan jo aiemmin, ja muutto aikuisempaan blogikotiin tutun lehden siipien alle oli kutitellut mielen pohjalla viime vuodet. En ollut enää ”nuorisobloggaaja” vaan kohta 4-kymppinen kauneudesta ja hyvinvoinnista kirjoittava lifestyle-bloggaaja.
Hetki uudelle blogikodille oli oikea.
Uuden alun myötä aloin muuttaa asennettani ja toimintatapojani. Ensimmäiseksi aloin opetella numeroista luopumista. Se on myönnettävästi ollut vaikeimpia paloja, mutta hyvän ”shokkikäsittelyn” tehtävään antoi blogiosoitteen muutoksen mukanaan tuoma kävijämäärien vääjäämätön (joskus hetkellinen, joskus pidempiaikainen) putoaminen.
Oli tavallaan hyvää ”terapiaa” tilastofriikille opetella suhtautumaan blogiinsa uudella tavalla muuttuneiden kävijämäärien kautta. Oivalsin, että olin jo vuosia identifioinut blogin menestymisen vahvasti lähes pelkästään numeroihin ja käyttänyt niitä suosion ja laadun mittana. Paljon kävijöitä --> teen varmasti laadukasta työtä. Vaikka yhtä lailla asiaan vaikuttaa myös määrä: paljon postauksia --> paljon kävijöitä.
Numeroaddiktiosta irtautuminen on ollut hidasta, joskin koko ajan eteenpäin menevää työtä.
Nyt tunteeni on se, että valitsen laadun mittariksi mieluummin hyvän sisällön, ja parasta sisältöä voin tuottaa paremmalla omalla hyvinvoinnilla. Siihen kuuluu myös hitaampi kirjoitustahti.
Ensimmäinen vuosi K & T:llä sujui mukavasti ja kotiuduin A-Lehdille nopeasti. Viihdyn ja koen, että olen nyt rauhallisemmassa ympäristössä joka tukee suuntaani lempeämmästä tahdista. Tunnen kiitollisuutta mahdollisuuksista joita olen saanut. Täällä on hyvä porukka joka koostuu niin ihanista kanssabloggaajista kuin A-Lehtien tiimistä. Saan olla oma itseni ja meidän bloggaajien yksilöllistä tyyliä kunnioitetaan.
Helmikuussa oli kuitenkin aika pysähtyä. Kerroin että olin uupunut, en saanut asioita tehtyä loppuun ja jatkoin kamppailuani keskittymisvaikeuksien kanssa.
Jäin vihdoin tauolle, joka olisi pitänyt ottaa jo aikaa sitten. Vaikka olin viime vuoden ajan hidastanut, en ollut hidastanut tarpeeksi - avainsana oli pysähtyminen. Minun piti mennä kokonaan pois ympäristöstä jossa olin vaikuttanut viimeiset yhdeksän vuotta, jotta sain siihen ja tekemiseeni uuden perspektiivin.
On tärkeää pystyä myöntämään, jos jokin asia muodostuu ongelmaksi eikä sitä hallitse. Kohtuus ja tasapaino on hyvä pitää mukana kaikessa. Olen helposti addiktoituva luonne ja teen minulle mieleisiä asioita äärilukemissa; ei riitä että on 5 kirjaa lainassa kirjastosta, niitä pitää olla 105. Ei riitä että on 10 kirjeystävää, niitä on 45.
Jos olisin kiinnostunut puutöistä, olisin varmaan se tyyppi joka aamuyöllä havahtuu siihen ettei ole muistanut syödä koko päivänä vaan on tauotta nikkaroinut uutta meikkiensäilytyshyllystöä.
Internet ja etenkin sosiaalinen media on minulle addiktio ja selvästi olen "tehnyt" niitä liikaa. Mutta niillä on myös mielettömän hienot puolensa ja netti on tuonut muassaan paljon fantastisia asioita, en halua pyyhkiä pois niistä mitään.
Olen saanut internetistä ystäviä, tukea, tietoa, jopa työmahdollisuuksia. Olen saanut ilahduttaa muita ihmisiä, olen voinut auttaa toisia pienten meikkivinkkien kautta aina lomamatkan järjestelyyn. Olen saanut lukijoilta palautetta joka on vetänyt kyyneliin ilosta ja liikutuksesta. Mutta digikoukun negatiivista puolta ei voi kiistää, ja sille on tehtävä jotain.
Tauon aikana ymmärsin viimein, miten asian kanssa toimia. Turhaan olen miettinyt ratkaisuja siihen, miten voisin järjestää päivittäisen nettiaikani niin, että se olisi järkevää ja harmonista. Vastaus on kunnon etäisyyden ottaminen, ei kellonaikarajoitteissa rämpiminen.
Uskon, että vain riittävät tauot auttavat säilyttämään tasapainon. Tekee hyvää välillä levätä ja palautua digitaalisen ympäristön ylistimulaatiosta. Olla täysin poissa näiden ärsykkeiden vaikutuspiiristä useita päiviä, ei vain yöunien tai iltapäivän verran.
Palautumiseen auttaa hidas tekeminen ja ympäristö kuten sohva ja kirja tai metsäinen lenkkipolku. Se, kun ei voi tehdä montaa asiaa yhtä aikaa. Kun malttaa sulkea kymmenet samaan aikaan huomiota vaativat ärsykkeet ulkopuolelle ja rauhoittua jopa täyteen tekemättömyyteen, sillä on mieletön voima. Mielessä kimpoilevat asiat konkreettisesti lakkaavat lepattamasta ja laskeutuvat aloilleen. Tulee hiljaista.
Hitauden vastapainona on sitten taas ihanaa omistautua vauhtiympäristölle ja klikkailla vinhasti niin että näppis kuumenee. :)
Tästä eteenpäin pidän välillä päiviä tai tarpeen vaatiessa viikkojakin digilomaa. Jos minusta ei joskus hetkeen kuulu, niin kuuluu sitten taas jonkin ajan kuluttua. :)
Toivon ja uskon, että tämä on minulle toimiva tapa ”harrastaa nettiä”. Ja jatkaa Karkkipäivää sillä innolla ja rakkaudella, kuin aina.
Kiitos kun luitte tarinani ja kiitos niin uusille kuin vanhoillekin lukijoille. Tästä jatketaan.
.
Kuvat: Sanni ja Unsplash
Kaksoispuhdistus on nyt in, ja yhä useampi putsaa nassunsa kahdella erillisellä tuotteella; rasvapohjaisella ja vesipohjaisella.
Kosmetiikkafriikkien ja vahvaa meikkiä käyttävien keskuudessa kaksoispuhdistus on ollut tuttu juttu jo pitkään, mutta vasta korealaisen ihonhoitotrendin saavuttaessa Suomen on yhä useampi härmäläinen "meikkitaviskin" löytänyt tämän syväpuhdistavan metodin.
Whamisa Cleansing Oil - tosi hyvä mutta ei halpa
Mutta miksi ihmeessä öljyputsarit ovat niin kalliita? Tämän havainnon tein, kun siirryin itse kaksoispuhdistukseen. Varta vasten meikin poistoon kehitettyjä öljy- ja rasvapohjaisia (vedettömiä) puhdistustuotteita on Suomen markkinoilla ylipäänsä vielä verraten vähän, ja ne joita myydään, ovat huomattavasti hinnakkaampia kuin vaahto- ja emulsioputsarit. Luulen että tässä on yksi syy, miksi öljyputsarit eivät herätä kaikkien innostusta.
Lukijoiden kysellessä vinkkejä edullisiin öljyputsareihin, ja jouduttuani huokean vaihtoehdon puutteessa suosittelemaan ruokaöljyjä (kyllä, niilläkin irtoaa meikki), jalkauduin Tampereen keskustan kauppoihin selvittääkseni, mitkä ovat halvimmat meillä myytävät öljyputsarit. Ostin myös testiin pari tuotetta, joita ei ole kehitetty meikinpoistoon, mutta jotka toimivat hommassa joka tapauksessa ja tarjoavat kaikkein edullisimman vaihtoehdon.
Melkein mikä tahansa öljy- ja rasvaseos irrottaa meikin, mutta erityisesti meikin poistoon kehitetty öljy tai balmi käyttäytyy iholla miellyttävämmin ja huuhtoutuu usein helpommin.
Avril - simppeli ja edullinen: 8,90€ / 100 ml
Kurkataanpa mitä kaupoista tarttui mukaan.
Huomionarvoista on, että kierrosta tehdessäni en vielä ollut tutustunut ranskalaisen luonnonkosmetiikkamerkki Avrilin öljyputsariin, joka on osoittautunut kaikkein edullisimmaksi Suomessa myytäväksi öljypuhdistajaksi (hinnat tosin vaihtelevat jälleenmyyjittäin ja esim. Ruohonjuuressa hinta on paljon korkeampi kuin Biodellyssä).
Avril-öljystä kirjoittelin täällä, se on loistava. Vinkatkaa jos tiedätte halvemman! Edit. Noniin, löytyy! Yves Rocher ja Dermosil on otettava testaukseen.
Edit 2. Testattu. Yves Rocherin Pure Calmille -öljy on mielestäni nyt paras edullinen puhdistusöljy, esittelen sen täällä. Dermosilin Puolukkapuhdistusöljyn esittely löytyy puolestaan täältä, sekin on oikein hyvä mutta YR on vielä parempi.
Tampereen keskustan ostosaalis:
Vertauksena Lumenen Sisu-puhdistusöljyn litrahinta on 146 euroa, se on näiden ohella edullisin puhdistusöljy ja ainoa laajasti saatavilla oleva, päivittäiskosmetiikkasarjan öljyputsari.
Lumenen ja kumppanien jälkeen muiden öljyputsarien litrahinnat huitelevat 211 eurosta (BareMinerals) melkein 600 euroon (Supermood). Hinnoissaan ovat :)
Aikaisemmin Lumenella on ollut valikoimassa Sisua edullisempi puhdistusöljy, samoin L'Orealilla oli yhteen aikaan hyvinkin edullinen puhdistusöljy (Sublime Glow). Kummallakin oli hartaat faninsa mutta ne jäivät pois liian vähäisen kysynnän vuoksi.
Monen luottotuote, hyvä ja semiedullinen:
15,90€ / 150 ml
Tämä putsari on ollut Kicksin valikoimassa jo pitkään ja on monen suosikki, ennen Avrilia tämä putsari taisi pitää "Suomen halvin" -titteliä.
Mikä erottaa erityisesti meikinpoistoon kehitetyt öljyseokset muista kosmeettisista (tai vaikka ruoanlaittoon tarkoitetuista) öljyseoksista on niiden usein sisältämät emulgaattorit, jotka aikaansaavat öljyn muuttumisen maitomaiseksi kosketuksissa veden kanssa ja helpottavat poishuuhtomista. Emulgaattori ei ole öljyputsarissa välttämätön itse puhdistustehon kannalta, mutta tekee öljypuhdistuksesta miellyttävämmän koska iho ei jää huuhtelun jälkeen rasvaisen tahmeaksi.
Rapsi-, oliivi- ja aprikoosinkiviöljyä sisältävä Kicks Pure & Simple Deep Cleansing Oil edustaa emulgaattorillista öljyputsarityyppiä. Se tuntuu iholle levittäessä täyteläisen rasvaiselta, mutta huuhtoutuu veden kanssa erinomaisesti jättäen ihon tahmattomaksi.
Tykkään! Vain tuoksu, joka aluksi tuntui miellyttävältä, on alkanut ajan myötä vähän tökkimään.
Raikas, nestemäinen ja ihanan tuoksuinen, mutta pikkuisen "huijari":
25,95€ / 200 ml
Floramen Face Cleansing Oil huijaa. Nimestään huolimatta se ei olekaan öljyä, vaan sisältää muun muassa vettä, aloemehua, hamamelisvettä ja ruiskukanvettä. Itse asiassa rehelliset öljyt ovat ainesosissa verraten pienessä osassa, ja tuotteen nimi jää hieman arvoitukselliseksi. Florame-putsarin pääasialliset puhdistavat öljyt ovat auringonkukka ja manteli, loput ovat mukana ensisijaisesti tuoksun tuojina (mm. sitrushedelmien kuoriöjyjä sekä piparminttuöljyä, mmmm...!)
Öljyä tai ei, tuote on aika ihana! Tosi jännä koostumus, tällaiseen en ole ennen törmännyt. Pakkausohjeet neuvovat levittämään öljyn kosteille kasvoille, mutta öljypohjaiset putsarit toimivat aina parhaiten kuivalla iholla ja siksi olen levittänyt Floramenkin kuivalle iholle. Ja mitä tapahtuu? Florame alkaa vaahdota, jo kuivallakin iholla...! Se ei toisaalta ehkä ole ihme, kun tuote sisältää itsessään paljon vettä sekä vaahtoavan, pinta-aktiivisen aineen (C12-20 Alkyl Glucoside).
Vaahdonmuodostus ei ole runsasta vaan kevyttä ja maltillista, mutta vaahtoa joka tapauksessa. Kyseessä ei siis todellakaan ole Cleansing Oil.
"Öljy" on hyvin juoksevaa ja nestemäistä ja ehdottomasti parempi pakkausmuoto tälle olisikin pumppupullo. Kutsuisin Floramen tuotetta "nestemäiseksi, vaahtoavaksi emulsioksi", sitä se on sisältämiensä ainesosien puolesta.
Mielenkiintoinen ja oikein mukava, persoonallinen tuote, mutta kaksoispuhdistuksessa se ei toimi tarkoituksenmukaisesti. Tai jos tätä haluaisi kaksoispuhdistuksessa käyttää, se tulisi kakkosvaiheessa. Floramea myy ainakin Ruohonjuuri.
Halvat "karvalakki"vaihtoehdot sofistikoituneille öljyputsareille:
3,80€ / 200 ml
Ihoöljyjen klassikko, Natusanin vauvaöljy. Tässä meillä on ehkäpä kaikkein halvin kosmeettinen öljy jota kaupoista löytyy, litrahinta on 19 euroa. Baby Oil on todella riisuttu: se koostuu vain parafiiniöljystä ja isopropyylipalmitaatista (rasvamainen aine, käytetään yleisesti edullisena pehmentäjänä kasvo- ja vartalovoiteissa).
Parafiiniöljypohjaisia meikinpoistajia on muuten käytetty teatterialalla jo vuosikaudet, sillä niillä saa irti vahvankin, vahamaisen meikin. Mm. Grimasilla on meikinpoistoöljy joka koostuu pelkästään parafiiniöljystä. Natusan on käytännössä samaa kamaa.
Odotetusti Baby Oil on erittäin rasvainen ja koostumukseltaan paksu, se tuntuu iholla suoraan sanottuna inhottavalta. Niinikään odotettua on erittäin huono poishuuhtoutuvuus, vailla emulgaattoreita öljyt hylkivät vettä eivätkä haluaisi lähteä iholta minnekään. Meikki kyllä irtoaa! Öljymeikkiseos on vain sitten putsattava iholta vielä vaahtoputsarilla, mutta näinhän kaksoispuhdistuksessa tehdään joka tapauksessa.
5,90€ / 150 ml
LV:n öljyseos on Natusaniin verrattuna jopa hienostunut: se koostuu esteriöljystä, parafiiniöljystä ja mustaherukkaöljystä, lisänä e-vitamiini säilöntäaineena. Öljy on tuntumaltaan ohut ja miellyttävän tuntuinen, sitä paljon mukavampi työstää iholla kuin vauvaöljyä. Ja meikki irtoaa.
LV ei sisällä emulgaattoreita joten se ei maitoudu veden kanssa ja huuhtoudu helposti, mutta ei jää niin inhottavaksi klähmäksi kuin Natusan-öljy. Teen itse niin, että pyöriteltyäni meikin irti LV-öljyllä kostutan ihon, ja lyön vaahtoavan putsarin suoraan päälle. Sitten vaahdottelen ihon puhtaaksi öljystä ja meikistä.
Aika miellyttävä tapaus. LV-öljyä voi suositella, mikäli emulgoituvuus ei ole tärkeä ominaisuus. Tahmahan hoituu pois kakkosputsarilla.
.
Kun miettii, niin erityisesti meikinpoistoon formuloitujen öljyseosten kohdalla kuluttaja itse asiassa maksaa muihin öljyihin verrattuna korkeamman hinnan siitä, että tuote on a) pakattu kivempaan pulloon, b) siihen on lisätty jotain tuoksuainetta ja c) tuotteeseen on usein lisätty emulgaattori helpottamaan sen huuhtelua. Siinäpä ilmeisesti puhdistusöljyn hinnan tekijät.
Koska meikki irtoaa ihan halvimmallakin öljyllä eli mineraaliöljyllä, ei itse öljyjen valinnalla ja ominaisuuksilla (esim. "manteliöljy poistaa meikin paremmin") voi ainakaan yksinään perustella puhdistusöljyjen hintaa.
Vielä tällainen bonuslöytö:
Samettinen, erittäin halpa puhdistusvoide vartalotuotehyllyltä:
5,50€ / 200 ml
Yllättävä uusi suosikki...!
Öljyputsarikierroksella ostoskoriin päätyi myös tämä purkki: Nivea Soft -vartalovoide. Englanniksi "no frills" -osaston ihonhoitoa; ei hi-tech-raaka-aineita, ei jalat-alta-vievää tuoksua, ei kylppäriä kaunistavaa luksuspakkausta: niin perus-vartalovoide kuin olla voi. Samettisella, paksulla koostumuksella.
Miten Nivea Soft liittyy rasvaputsariprojektiin? Minulla välähti ajatus, josko tällainen todella täyteläinen "markettivoide" voisi toimia edullisena vaihtoehtona balmi-putsarille (kiinteä versio puhdistusöljystä). Niinpä ostin sen.
Käytäntö osoitti, ettei voide tietenkään toiminut balmin tyylisesti, sillä Nivea Soft on emulsiota (eli sisältää sekä vettä että rasvaa), balmit taas ovat vedettömiä. Vesipitoinen, vaikka hyvinkin rasvainen tuote, ei irrota meikkiä yhtä tehokkaasti kuin vedetön koostumus. Rasvaputsarin tehokkuus perustuu "rasva liuottaa rasvaa" -periaatteeseen, ja heti kun soppaan lisää veden, rasvaperäisen lian (kuten vahva meikkivoide) liuottaminen heikentyy.
Mutta - Nivea Soft osoittautui ihan törkeän hyväksi puhdistusvoiteeksi..! Ja tämän kuulette henkilöltä, joka ei yleisesti pidä emulsiotyyppisistä putsareista.
Tämä voide kuulkaas käyttäytyy puhdistajana aivan ihastuttavasti: sen todella paksu, kermainen koostumus tekee siitä hemmottelevan tuntuisen iholla, se irrottaa meikin siinä missä mikä tahansa puhdistusmaito ja se huuhtoutuu iholta fantastisen hyvin, jättäen ihon ihanan puhtaan ja raikkaan eikä yhtään tahmean rasvaisen tuntuiseksi..! Levitän Nivea Softin kuivalle iholle vanulapulla, pyyhin meikin pois (tähän menee pari-kolmekin vanulappua kuten minulla aina emulsiotyyppisten putsarien kanssa) ja huuhdon ihon lopuksi vedellä. Voila!
Moni teistä varmaan on jo kullut aiemmin, että puhdistusmaidot ja peruskosteusvoiteet ovat ainesosiltaan hyvin samanlaisia, niissä voi periaatteessa olla ihan samanlainen inci. Kuten tunnettua, apteekin perusvoiteet toimivat hyvin myös meikinpuhdistajina. Nivea Soft toimii samalla periaatteella.
Vahvaa meikkiä Soft ei poista, mutta esimerkiksi mineraalimeikkipohja lähtee tosi hyvin. Käytän Softia nykyään aina mineraalimeikkipäivinä. :) Vaihtelu virkistää ja olen tällainen koostumusfiilistelijä - on kiva korvata öljy joinain päivinä samettisella voidepuhdistajalla :)
*
Ahh - onpa mahtava tunne kun sain tämän jo joulukuulta asti tekeytymistään odotelleen jutun ulos :) <3
Good to be back :)
Olen rauhoittunut. Monina päivinä olen ollut tekemättä mitään suunnitelmallista, nauttinut siitä että ei "tarvitse" tehdä mitään. Paitsi että olen käynyt töissä mikä on ollut aivan ihanaa. Tavallista toimistotyötä yhdeksästä viiteen. Työ, joka jää töihin kun lähdet kotiin. Kotona olen vain ollut.
Minulla oli tavoitteita, joita kaikkia en (vielä) saavuttanut, mutta ei se mitään. En esimerkiksi ole saanut luettua kuin alle 10 sivua kerronnallista kirjallisuutta. Se on parempaa keskittymisharjoitusta aivoille kuin tietokirjallisuus, mutta Stieg Larsson on saanut jäädä kauneudenhoidon ja matkailukirjojen jalkoihin. Olen tilannut pari K-Beauty-kirjaa ja lukenut Katja Kokon Aidosti Kaunis -kirjan. Kon-Marikin on löytänyt paikan yöpöydältä. Sitä en saanut vielä loppuun (huono suomennos tai en tiedä miksi kirjaa on vähän tylsä lukea), mutta yhden ison kaapiston sisällön olen konmarittanut.
Tässä tavoitteessa olen onnistunut: olen saanut todella hyvin etäisyyttä nettiin.
Puhelin on ollut välillä kiinni monta päivää, avasin sen yhdellä viikolla vain iltaisin jos halusin soittaa jolle kulle. Olen viettänyt talvea pääsääntöisesti Maarianhaminassa, ja täällä käytän nettiä puhelimen kautta. Kun puhelin on kiinni, netti on kiinni.
Kehoon on laskeutunut ihan erilainen olo kun ei istu tuntikaupalla päivisin tietokoneen äärellä.
Täyttä nettilakkoa en ole pitänyt, se ei ollut tarkoituskaan. Sähköposteihin olen vastannut muutamina päivinä viikossa ja välillä laittanut kuvia Instagramiin. Kahvitauolla töissä olen lukenut uutisia Hesarin ja Ylen sivuita. Tänä talvena jopa tiedän, mistä uutisissa on puhuttu. Mitään hinkua jäädä roikkumaan nettiin ei ole tullut. Useina päivinä en ole käynyt netissä lainkaan.
Silloin kun olen ollut netissä, olen opetellut vastustamaan impulsseja klikata auki uusia sivuja tai lähteä tekemään jotain muuta asiaa kun edellisen sivun lukeminen tai sähköpostiin vastaaminen on vielä kesken. Se on vaikeaa ja vaatii paljon työtä ja itsekuria.
Jos jotain olen oivaltanut niin tämän: ihan parasta lepoa internetistä ja tekemisen kierteestä on ulkoilu.
Lukeminen, ruoanlaitto ja yksin olohuoneessa tanssiminenkin ovat loistavia anti-digitaalisia rentoutumiskeinoja, mutta mikään ei voita ulkona luonnon keskellä liikkumisen palauttavaa voimaa.
Olen ollut siinä tilassa että jopa kuntosali on tuntunut liian suorittavalta, ja salitreenikin on jäänyt tauolle. Lihaskunnosta huolehtiminen on kuitenkin mieluista, ja punttitreenin sijaan olen huoltanut lihaksistoa kevyemmällä kotijumpalla; kotoa löytyy uskollinen jumppakuminauhani sekä 8 kilon kahvakuula joilla saan jumpattua koko kehon loistavasti. Kylie Minoguen Best Of soimaan ja kuula heilumaan :) Ihan mahtavaa.
Lempparibiisini on muuten Better The Devil You Know - biisin soidessa huvitan itseäni usein kuvittamalla päässäni mauttoman musiikkivideon jossa olen itse tähtenä ^_^
Mutta parasta on ollut ulkoilu.
Olen tehnyt pitkiä kävelylenkkejä niin tutuilla kuin uusillakin reiteillä, Kallaveden jäällä Kuopiossa, Pyhäjärven rannalla Tampereella ja Slemmernin jäätiellä Ahvenanmaalla. Ahh, tänä talvena on voinut kävellä Slemmernillä...!
Vuoden tauon jälkeen olen palannut avantouinninkin pariin, paras paikka siihen on Tampereen Rauhaniemi.
Viime talvi oli jotenkin niin hektinen että avanto jäi kokonaan, oikeastaan ihan unohtui. Rauhaniemen ison saunan ylälauteilla istuessa tajusin, kuinka paljon olen avantoa ja kansankylpylän tunnelmaa kaivannut.
Aiemmin mietin, onko minulla Tampereella lainkaan lempipaikkaa. Onhan minulla. Se on Rauhaniemi, ilman muuta.
Upeimmat ulkoiluhetket koin kuun alussa Alpeilla kun toteutin pitkäaikaisen haaveeni nähdä talvinen Sveitsi ja vaeltaa lumisilla patikkareiteillä. Tunsin, että juuri tätä tarvitsen nyt. Pieni reissuni oli ihanimpia matkoja koskaan. Kohteeni oli Zermattin kylä Matterhornin kainalossa.
Minulla on maailmalla paljon ystäviä, niin ihmisiä kuin paikkojakin, ja Zermatt on yksi parhaimpia ystäviäni. Kun tapaan maantieteellisiä ystäviäni, jälleennäkemisen ilo on yhtä intensiivinen kuin ihmisystäviä tavatessa.
Olen oivaltanut, että tämän vuoksi olen sellainen matkailija, joka niin mielellään palaa samoihin paikkoihin uudestaan. Joistain paikoista tulee enemmän kuin matkakohteita - niistä tulee ystäviä.
Patikoin kolmen päivän aikana melkein kaikki auki olevat talvivaellusreitit Zermatissa. Söin höyryävää keittoa rinneravintolan terassilla lumisateessa, join glühweinia ja välillä en nähnyt mitään kun oli niin sumuista.
Olin hyvin onnellinen.
Olin matkalla ilman tietokonetta ensimmäistä kertaa yhdeksään vuoteen.
Yksi juttu, mitä rakastan.
Olen katsellut karttoja. Ihan pienestä pitäen olen ollut valtavan viehättynyt kartoista. Maantiede ja etäisyydet kiehtovat minua ja minulle tuottaa suurta mielihyvää katsella karttoja ja hahmottaa eri alueiden ja paikkojen mittasuhteita ja etäisyyksiä toisiinsa. Tuossa menee vuoristo, tuolla on järviä, aa, nämä maat ovatkin itse asiassa näin lähellä toisiaan.
Karttojen katselemisen tuomaa iloa on vaikea selittää. Karttojen selailu rentouttaa, mutta ne voivat yhtä lailla myös stimuloida ja saada aikaan halun matkustaa jonnekin. Toisaalta karttojen katselu on itsessään kuin pientä matkailua. Lentoyhtiöiden reittikarttojen tutkiminen lennoilla on myös mieleistä puuhaa ja auttaa ohjaamaan ajatuksia pois lentopelosta. (Ehkä ironista ;))
Rakkain karttakirjani on Gummeruksen Maailman Atlas jonka olen perinyt äidiltä. Se on vuodelta 1985. :) Eurooppa on vähän eri näköinen sen sivuilla.
Minulla on ollut hyvä tauko.
Toivon, että tulen pitämään näitä jatkossakin. Ehkä viikon siellä, toisen täällä.
Se tuntuisi hyvältä reseptiltä. :)
Hei kaikki! En ole ihan vielä palaamassa tauolta, mutta halusin laittaa pienen tervehdyksen ja kertoa, että voin hyvin ja paussi on tehnyt hyvää. Voi sanoa, että kuvan sininen pipo on viihtynyt päässäni tiiviisti viimeisen kuukauden aikana ja olen nauttinut talvesta ulkoillen enemmän kuin koskaan. Ihanaa, että tänä vuonna saatiin kunnon rehellinen talvi :)
(...ja miksi minulla on kuvassa hihaton paita keskellä talvea, siitä voin kertoa ehkä myöhemmin. Mutta lyhyesti: tuli kuuma :))
Haluan myös vinkata, että tämän viikon perjantaina ja lauantaina on Helsingissä Pro Luonnonkosmetiikka ry:n järjestämät Luonnonkaunis-messut.
Jos olette sinne päin suuntaamassa, niin tulkaa moikkaamaan minua Laveran (NHS Oy) osastolle, olen siellä töissä kumpanakin messupäivänä. Tuttuun tapaan tämä puhelias "kosmetiikkapapupata" pursuaa ihonhoito- ja meikkivinkkejä, ja nyt NHS:n talliin on muuten liittynyt myös meikkimerkki Benecos. Ah, sudit odottavat jo valmiina rivissä meikkivyössä...! ^_^ NHS:n osastolla on kaikki Laveran tuotteet -40% alennuksessa ja varmasti messujen muillakin osastoilla on huikeita tarjouksia, joten nyt kannattaa napata kiinni tilaisuudesta täydentää tuotevarastot superhinnoin :)
Ohjelmassa on myös mielenkiintoisia luentoja, kuten Sulapac-pakkausvaihtoehdoista muoville, Naviterin (Ekopharma, Atopik...) Anni Linnavirran luento luonnonkosmetiikasta herkkäihoisille sekä Anja Nysténin luento kosmetiikkamainonnasta. Nämä omia tärppejäni :)
Ainoa miinus siinä, että on itse töissä on se, ettei pääse kuuntelemaan noita kiinnostavia esityksiä. :) Mutta menkäähän te :) Koko ohjelman voi lukea täältä.
Kuulemisiin! <3 On sellainen kutina, että olen palailemassa blogin pariin tämän kuun aikana. Mutta rauhassa, rauhassa :)
