Kuluttaja- ja kilpailuvirasto on vastannut minulle yhteydenottooni koskien markkinoinnin tunnistettavuuden yhtenäistämistä kaikessa mediassa.
Yhteydenottoni liittyy ohjeistukseen, joka on erilainen vaikuttajamedialle sekä perinteiselle medialle. Tiivistettynä kyse on siitä, että markkinointimenettelyt sekä se, mikä katsotaan mainonnaksi, on määritelty eri tavoin vaikuttajamedian ja perinteisen median ohjeistuksessa. Esimerkiksi lehdistö on vapaa hyödyntämään ilmaiseksi saamiaan tuotteita vailla mainosmerkintöjä ”journalistisin perustein”, kun taas vaikuttajamediassa samat saadut tuotteet ovat viranomaisen tulkinnan mukaan ”mainos”.
Tämän seurauksena kuluttajan on vaikea tunnistaa tai tietää, mikä kaikki on mainontaa, ja käytäntöjen erot vaikuttavat myös siihen, että kuluttaja voi pitää yhtä mediaa riippumattomampana kuin toista. Asiaa avaa myös tämä postaukseni.
Vaikuttajien ohjeistuksesta vastaa Kuluttaja-asiamies, perinteisen median ohjeistuksesta Journalistin Ohjeet. Ohjeiden pääasiallinen ero liittyy siihen, että Kuluttaja-asiamiehen näkemyksen mukaan julkaisuun päätyneen tuotteen tai palvelun alkuperä määrittää julkaisun mainonnallisen luonteen, Journalistin Ohjeiden mukaan taas tapa, jolla aihetta käsitellään.
Kummassakin mediassa maksettu markkinointi on aina mainontaa, eikä maksetun mainonnan merkinnöissä - ainakaan pääsääntöisesti, tietojeni mukaan - ole ollut puutteita. Tulkintaero koskee ilman palkkiota tai julkaisuvelvoitetta saatuja tuotteita, palveluita tai muita etuja, joita median edustaja kuten toimittaja tai vaikuttaja saa asemansa vuoksi.
Kuluttaja-asiamies näkee median edustajalle annetut ilmaiset tuotteet aina markkinointina, koska annettujen tuotteiden taustalla on pohjimmiltaan kaupallinen intressi eli toive siitä, että tuote saa näkyvyyttä julkaisijan mediassa. Journalistin Ohjeet eivät ota lainkaan kantaa siihen, ovatko ilmaiseksi saadut tuotteet "markkinointia" ja lehdistö itse näkee ilmaiset tuotteet työvälineinä. Myös moni vaikuttaja, joka kirjoittaa tietystä aihepiiristä työkseen, näkee tuotteet työvälineinä.
Sillä, miten vaikuttaja saamansa tuotteet näkee, ei kuitenkaan ole ohjeistuksen kannalta merkitystä, sillä ohjeet on luotu yleisellä tasolla kaikille sosiaalisessa mediassa sisältöjä luoville tahoille. Vaikuttajia on monenlaisia; osa toimii ammattimaisesti, osa ei tiedä mitään markkinointiin liittyvistä lakipykäkien velvoitteista. Edes sillä ei ole merkitystä, kutsuuko henkilö itseään vaikuttajaksi.
KKV:n selvennöksen pohjalta ymmärrän nyt entistä paremmin tarpeen tarkalle ohjeistukselle. Ohjeistus on välttämätön.
Kuitenkin, pidän edelleen ongelmallisena, että mainonnan tunnistettavuuden säännöt eivät ole kaikessa mediassa yhtenäiset. 👉 Koska kuluttajansuojalakia tulkitsevan viranomaisen mukaan ilmaiseksi saatu tuote omaa mainonnallisen luonteen tuotteen käsittelytavasta riippumatta, ei ole johdonmukaista vaatia tämän mainonnallisen luonteen esiintuomista yhdessä mediassa mutta ei toisessa.
Jos ohjeistus ja käytännöt mainosmerkintöjen suhteen ovat eri medioissa erilaiset, miten kuluttajalla on mitään mahdollisuutta erottaa, milloin taustalla vaikuttaa yrityksen kaupallinen intressi ja milloin ei? Miten perustellaan, että tuo kaupallinen intressi on tärkeää tunnistaa yhdessä mediassa, mutta ei toisessa? Viranomaisen tulkinnan tulisi näkyä tasapuolisesti kaikessa mediassa.
KKV:lta saamastani vastauksesta tulkitsen, että Kuluttaja-asiamiehen näkemyksen mukaan myös perinteisen median tulisi merkitä ilmaiseksi saadut tuotteet. Kuluttaja-asiamies kertoo, että ohjeiden puute johtuu priorisoinnista; toistaiseksi Kuluttaja-asiamies ei ole arvioinut ja ohjeistanut merkintöjä perinteisen median osalta. Ohjeiden puute ei tarkoita, etteikö merkintöjä tulisi tehdä. Se tarkoittaa vain sitä, että KKV on priorisoinut muita asioita.
Joka tapauksessa tilanne tällä hetkellä on se, että lain tulkinnan puitteissa jokaisen median tulisi ilmoittaa, kun tuote on saatu ilmaiseksi, mutta käytännössä perinteinen media ei tätä tee - tai tekee hyvin harvoin, poikkeuksiakin* on - ja oma oletukseni on, ettei merkintöjä tehdä, koska mikään ohjeistus ei kirjaimellisesti ohjeista tähän.
* Yksi poikkeus on Anna-lehti, joka käyttää esimerkiksi kosmetiikkatuotteiden esittelyssään ilmaisua: "Artikkelissa mainituista tuotteista osa on ostettu ja osa saatu toimitukseen saaduista näytteistä". Tämä merkintä erottaa Annan positiivisella tavalla kaikista muista ns. naistenlehdistä, mutta ei olisi sallittu vaikuttajamediassa, sillä vaikuttajien ohjeistus vaatii tuotteiden alkuperän sekä yritysten tarkan erittelyn ja maininnan.
Palaan aiheeseen vielä toisessa postauksessa, jossa avaan Journalistin ohjeita markkinoinnin näkökulmasta ja kerron siitä, miten lehdet näkevät ilmaiseksi saatujen tuotteiden luonteen toimituksellisissa sisällöissään.
. . .
Tässä KKV:n minulle kirjoittama vastaus. Julkaisen sen, koska se antaa vastauksia kanavissani käytyyn keskusteluun ja vastauksella on kuluttajille merkitystä.
Vastauksen väliotsikot ovat minun lisäämiäni - lisäsin ne lukemisen sekä vastauksen sisällön jäsentämisen helpottamiseksi. Olen myös lisännyt värikorostuksen tärkeiksi katsomiini kohtiin.
KKV, 28.4.2025
"Kiitos viesteistäsi. Vastaamme samalla alla olevaan viestiisi ja 23.4. lähettämääsi viestiin.
Juuri näin, kun perinteisessä mediassa on kaupallista sisältöä, tulee kuluttajansuojalakia noudattaa. Sivulla Mainonnan tunnistettavuus - Kilpailu- ja kuluttajavirasto on perusperiaatteita mainonnan tunnistettavuuteen liittyen.
Kun kuluttaja-asiamies on ottanut vaikuttajamarkkinointiin tarkemmin kantaa linjauksessa, ohjeita on nostettu myös tuolle sivulle. Perinteisen median osalta ei ole linjattu tarkemmin ja siten myös Mainonnan tunnistettavuus -sivulla on vain perusperiaate.
Se, että sivuilla ei ole ohjeita PR-tuotteiden ja perinteisen median osalta, ei ole kannanotto, jonka mukaan kyseisiä julkaisuja ei tarvitsisi merkitä perinteisessä mediassa. Se tarkoittaa sitä, ettei kuluttaja-asiamies ole toistaiseksi arvioinut ja ohjeistanut merkintöjä perinteisen median osalta.
Kuluttaja-asiamies on tietoinen, että PR-tuotteita lähetetään myös toimittajille ja toimituksiin. Toistaiseksi kuluttaja-asiamies ei tosiaan ole ohjeistanut perinteistä mediaa tarkemmin.
Kuluttaja-asiamies joutuu priorisoimaan sekä valvontaa että ohjeistamista.
Kuluttaja-asiamiehen priorisointiperiaatteet löytyvät täältä: Kuluttaja-asiamiehen valvonnan priorisointiperiaatteet - Kilpailu- ja kuluttajavirasto.
Ohjeistaminen vaatii tarkkaa juridista arviointia, jossa otetaan huomioon muun muassa alan erityispiirteet. Siten mahdollisuus ohjeistamiselle on aina arvioitava priorisointiperiaatteiden nojalla.
Kuluttaja-asiamies pyrkii valmentavalla valvonnalla tukemaan yritysten mahdollisuuksia toimia lainmukaisesti (ks. Kuluttajansuojan valmentava valvonta - Kilpailu- ja kuluttajavirasto).
Muun muassa kuluttaja-asiamiehen linjaukset ovat osa valmentavaa valvontaa.
Kuluttaja-asiamies on katsonut tarpeelliseksi ohjeistaa vaikuttajia mm. siitä syystä, että useat heistä ovat yksinyrittäjiä, joilla ei useinkaan ole juridista apua kuluttajansuojavelvoitteiden selvittämiseen.
Vaikuttajamarkkinointi on tutkimusten mukaan erityisen tehokasta mm. siitä syystä, että kuluttajat luottavat tutuiksi kokemiensa henkilöiden suosituksiin.
Koska vaikuttajien sisällöissä on sekä kaupallista että vaikuttajien henkilökohtaista, ei-kaupallista sisältöä, vaikuttajamarkkinointia voi olla vaikeaa tunnistaa.
Markkinoinnin tunnistaminen on erityisen haastavaa lapsille. Nämä seikat korostavat tarvetta vaikuttajamarkkinoinnin selkeille merkinnöille, mikä on myös osaltaan vaikuttanut siihen, että kuluttaja-asiamies on päättänyt antaa aiheesta ohjeistusta.
Myös osa vaikuttajamarkkinointialasta itse on toivonut ohjeistusta.
Lisäksi myös kuluttajat ovat tehneet kuluttaja-asiamiehelle ilmoituksia vaikeasti tunnistettavasta vaikuttajamarkkinoinnista.
Kiitämme esiin nostamistasi huomioista ja kyselysi vastausten jakamisesta. Otamme ylös toiveen arvioida ja ohjeistaa menettelyjä perinteisessä mediassa.
Tuotesijoittelua ja markkinointia televisiossa koskee oma erityslainsäädäntönsä, jota valvoo Liikenne- ja viestintävirasto Traficom, ja heidän sivuiltaan löytyy siihen liittyvää ohjeistusta (ks. Markkinointi, sponsorointi ja tuotesijoittelu | Traficom).
Tuotesijoittelua koskeva lainsäädäntö on osin tiukempaa kuin vaikuttajamarkkinointia koskeva sääntely. Tuotesijoittelussa ei saa esimerkiksi rohkaista hankkimaan tuotteita tai palveluja, mainosluonteisesti viitata tuotteisiin tai aiheettomasti korostaa tuotteita. Nämä ovat vaikuttajamarkkinoinnissa sallittuja markkinointikeinoja.
Mainostarkoituksessa saatuja tuotteita koskevien vaikuttajamarkkinointilinjauksen merkintäsuositusten osalta on hyvä huomioida, että kuluttajien medialukutaidossa ja erilaisten merkintöjen ymmärtämisessä on eroja.
Osa kuluttajista ymmärtää, mitä esimerkiksi "PR" tarkoittaa, mutta kaikki eivät. Osa kuluttajista mieltää, että esimerkiksi "saatu" viittaa sisällön kaupallisuuteen, mutta kaikki eivät.
Mainonnan tulee olla tunnistettavaa kaikille sosiaalista mediaa käyttäville kuluttajille esimerkiksi siitä huolimatta, kuinka tottuneita sosiaalisen median käyttäjiä he ovat. Mainonnan tulee olla selkeästi tunnistettavissa myös esimerkiksi lapsille ja nuorille.
Siksi kuluttaja-asiamies on katsonut perustelluksi suositella merkinnöissä käytettävän ilmaisuja, jotka viittaavat selkeästi mainontaan.
Tieteellisen tutkimustiedon valossa uudet suositukset merkinnöiksi on katsottu perustelluiksi (ks. esim. Helsingin yliopiston Kuluttajatutkimuskeskuksen tutkijatohtori Hanna Reinikaisen teksti Vaikuttajamarkkinointi on tehokasta – siksi sen tiukempi sääntely on perusteltua - Viestijät).
Asiaa on avattu lisää vaikuttajamarkkinointilinjauksen UKK-sivulla: Kysymyksiä ja vastauksia vaikuttajamarkkinointilinjauksesta - Kilpailu- ja kuluttajavirasto.
Sivulla on lisäksi muun muassa:
• vastattu kysymykseen siitä, miten linjausta tulisi soveltaa ns. vanhoihin saatuihin tuotteisiin, jos niitä esitellään vielä pitkän ajan jälkeen. Kuluttaja-asiamies on todennut muun muassa, että kuluttaja-asiamiehen ei ole mahdollista asettaa ajallista rajaa sille, kuinka pitkään merkinnät tulee tehdä. Tällainen raja ei perustuisi lainsäädäntöön. Vaikuttaja voi käyttää harkintaa siinä, kuinka pitkään merkintöjä tekee. Tieto siitä, että tuote on saatu mainostarkoituksessa, on kuluttajalle todennäköisesti merkityksellisempi, jos julkaisu tehdään pian tuotteen saamisen jälkeen, mutta ei välttämättä enää esimerkiksi vuosien päästä.
• vastattu kysymykseen siitä, tuleeko julkaisu merkitä, jos vaikuttaja on aikaisemmin saanut tuotteen mainostarkoituksessa, mutta myöhemmin ostanut sen itse. Kuluttaja-asiamies on todennut, että merkintävelvollisuus koskee vain mainostarkoituksessa saatua tuotetta tai palvelua. Jos vaikuttaja ostaa tuotteen tai palvelun itse kuluttajana tämän jälkeen, ei julkaisussa tarvitse tuoda esiin, että vaikuttaja on aikaisemmin saanut tuotteen tai palvelun.
• annettu lisätietoa liittyen omien tuotteiden mainosten merkitsemiseen. Sivulla avataan tarkemmin, missä tilanteissa merkintöjä suositellaan.
Viittasit viestissäsi valtioneuvoston asetukseen ja maksamisen käsitteeseen. Valtioneuvoston asetuksessa tosiaan todetaan, että kuluttajansuojalaissa tarkoitetulla tavalla sopimattomana pidetään tiedotusvälineen toimituksellisen sisällön käyttämistä kulutushyödykkeen myynnin edistämiseen siten, että elinkeinonharjoittaja on maksanut myynninedistämisen, mutta siitä ei ilmoiteta selvästi sisällössä tai kuluttajalle selkeästi tunnistettavin kuvin tai äänin.
EUT on täsmentänyt linkatussa ratkaisussa, ettei maksamisella tarkoiteta vain rahallista maksua, vaan myös rahanarvoisia etuja.
Ystävällisin terveisin
Kilpailu- ja kuluttajavirasto"
*
Vastauksessani KKV:lle ehdotin, eikö Mainonnan tunnistettavuuden perusperiaatteisiin voisi lisätä kohtaa, joka määrittelee ilmaiseksi saadut tuotteet markkinointina. Tällöin asia olisi kaikkein selkein, eikä vaatisi erillisiä ohjeistuksia perinteiselle medialle.
.
Kyselyyni vastasi 1271 ihmistä. Tärkeimmät kuluttajan kokemusta kuvaavat vastaukset yllä.
Ahh, viimein! Istuin alas ja sain koottua katsauksen ihanaan Milokseen, jossa vierailin viime syksynä.
Milos on Kreikan saarten verrattomia helmiä ja tarjoaa sellaisen kattauksen toinen toistaan upeampia - ja erilaisia - uimarantoja, että paatuneinkin rantojen välttelijä antautuu.
Allekirjoittanuthan ei ole millään muotoa biitsihengailija, ja saattaa lomailla Kreikassa käymättä kertaakaan rannalla. Miloksella oli minunkin kuitenkin myönnyttävä - rannat ovat monipuolisuudessaan todellakin Nähtävyys isolla N:llä. Kun ne vieläpä ovat sirottuneet mukavasti eri puolille Milosta, tarjoaa niille retkeily mitä mukavinta ajanvietettä.
Miloksella kannattaa vuokrata auto tai skootteri ja huristella ympäri saarta eri biitsejä bongaillen. Täällä voisi viettää viikon tai kaksiksin käyden joka päivä eri rannoilla.
Viime syksyn Kreikan loma oli minun ja Kalastajan ensimmäinen yhteinen oikea ulkomaan loma, muutoin olemme ulkomailla vain miehen työn vuoksi. Reissun aikana paljastui, että olemme tosi erilaisia lomailijoita. Ei se nyt ehkä varsinaisesti yllätyksenä tullut, onhan miehelläni esimerkiksi tiedossa, ettei Sanni juuri muuta teekään kuin valokuvaa, mihin ikinä päätykään, ja voi tällä viitekehyksellä olla ei-valokuvaavalle hieman hidasta seuraa. 😅
Minulle taas tuli (sinällään positiviisena) yllätyksenä, kuinka aktiivinen lomailija Kalastaja on, eikä hänkään tykkää varsinaisesti lojua rannalla. Sen sijaan hänestä on kivaa ajella ympäriinsä ja kokea maisemia, rantoja, sukeltaa tai snorklata. Rannalle ei tarvitse jäädä moneksi tunniksi, vaan voi viipyä hetken ja nousta sitten skootterin selkään ja hurauttaa seuraavaan mestaan.
Itse en koskaan tee tällaista, koska en aja (edes skootteria), joten muodostimme varsin toimivan tiimin. Sain nauttia ulkoilmasta ja maisemista skootterin selässä ja nähdä - sekä valokuvata - upeita rantoja, Kalastaja puolestaan sai uida ja snorklata. Ja kyllä minäkin uskaltauduin pari kertaa snorklaamaan...! 😌 Vesi on minulle jossain määrin pelottava elementti joten olin ylpeä itsestäni - ja jopa huomasin nauttivani snorklaamisesta.
Koska en pidä uimisesta, eivät rantakohteet siinäkään mielessä ole minulle kiinnostavia - muuten kuin esteettisesti. Miloksesta kuitenkin paljastui rantalomakohde, jonne voisin palata biitseilemään koska vain.
Olen käynyt Miloksella kerran aiemminkin, 11 vuotta sitten, mutta tuo reissu oli hyvin lyhyt ja kokemuksiltaan suppea. Nyt löysin uuden Miloksen, ja haltioiduin. On Miloksella ihania kyliäkin, joten saarelle voi matkustaa myös kokemaan klassista kreikkalaista kylätunnelmaa. Mutta kyllä rannat ovat Miloksella se juttu. Nyt ymmärrän, miksi.
🇬🇷 Kreikan saari Egeanmeressä, Kykladien saariryhmässä.
🇬🇷 Asukasluku noin 5000.
🇬🇷 Pääkaupunki (eli pääkylä) on vuorilla sijaitseva Plaka, suurin asutuskeskus satamakaupunki Adamas (käytetään myös nimeä Adamantas)
🇬🇷 Milokselle matkustetaan useimmiten laivalla Pireuksesta, mutta saarella on myös pieni lentokenttä, jonne lentävät Ateenasta Olympic Air ja Sky Express.
🇬🇷 Miloksella on yli 70 erilaista uimarantaa.
🇬🇷 Milos tunnetaan rantojen ohella myös upeista kalliomuodostelmistaan, joiden tunnelma on paikoin kuin Maan ulkopuolelta.
Tervetuloa mukaan retkelle ympäri Milosta! :)
Me majoituimme pääkylä Plakassa, joka on saaren kuvauksellisin kylä. Suurin osa Miloksella vierailevista majoittuu Adamantasissa, ja kolmanneksi suosituin kohde on viehättävä rantakylä Pollonia. Pollonia on Miloksen paras kohde perheille.
Mandrakia on pieni kalastajakylä Miloksen pohjoisrannikolla. Tämä oli ensimmäinen kohde, jota meille suositeltiin, kun kysyimme vinkkiä hyvästä ruokapaikasta meren äärellä. Mandrakia tunnetaan ennen kaikkea syrmata-venevajoistaan, jotka ovat Milokselle tyypillinen arkkitehtuurinen nähtävyys, mutta täällä sijaitsee myös erittäin suosittu kalaravintola Medusa.
Syrmatat ovat värikkäillä ovilla ja usein myös värikkäillä parvekkeilla varustettuja 1- tai 2-kerroksisia venevajoja, joissa kalastajat säilyttivät entisaikoina veneitään, ja saattoivat myös asua. Tunnetuin syrmata-kohde Miloksella on Klima, mutta syrmatoja voi ihailla myös Mandrakian, Firopotamoksen, Fourkovounin ja Aretin kylissä.
Medusa-ravintolaan ei voi tehdä varausta, vaan sinne jonotetaan. Lokakuussakin ravintola on niin vilkas, että sinne on jatkuva jono. Me saimme odottaa melkein tunnin, että saimme pöydän, mutta odotus oli sen arvoista.
Mandrakiassa ei ole uimarantaa, mutta lähistöllä niitä on sitäkin enemmän, kuten maineikas Sarakiniko.
Sarakiniko on Miloksen tunnetuin ranta ja yksi koko Kreikan kuvauksellisimpia kohteita. Vulkaanisten kalliomuodostelmien muodostama paljas maisema tuo monelle mieleen näkymän, jota odottaisi ennemminkin Kuussa kuin Kreikan saarella.
Sarakinikon kalliot ovat täynnään luolia.
Uimaan voi pulahtaa joko suoraan kallioilta tai pieneltä hienohiekkaiselta rannalta.
Sarakiniko on tähän saakka ollut turismin kehitykseltä suojeltu luonnontilainen alue, eikä siellä ole ollut mitään palveluita. Vuoden vaihteessa sain kuitenkin kuulla kreikkalaiselta ystävältäni, että Sarakinikoon oltaisiin rakentamssa luksushotellia.
Sääli, että monet luonnonkauniit alueet niin usein lopulta taipuvat kaupallisuuden lonkeroille, kiitos tuloja ajattelevien päättäjien.
Googlasin vähän tilannetta, ja tällä hetkellä näyttää siltä, että hotellihanke on kuitenkin kevään aikana laitettu kreikkalaisten ympäristöviranomaisten taholta jäihin. Ilmeisesti lupa-asiat eivät ole olleet täysin kunnossa. Mitä hankkeen osalta ikinä päätetäänkään, toivottavasti se tehdään aluetta kunnioittavalla tavalla.
Firopotamoksesta tuli suosikkirantamme. Pienen lahden pohjukassa sijaitseva ranta on pieni ja erittäin tunnelmallinen. Rannalla on varjoa antavia puita, rantabaari sekä vuokrattavia lomahuoneistoja.
Erityistä tunnelmaa luovat poukamaa reunustavat syrmata-venevajat, joita niitäkin voi vuokrata loma-asunnoksi, sekä Agios Nikolaoksen kirkko ja sen takana kohoavat vanhat rauniot.
Firopotamoksen rannalla vesi on kristallinkirkasta.
Täällä snorklasin ensimmäisen kerran..! Minulle jo pään painaminen veden alle on vaikeaa ja vaatii rohkeutta. Olen aina kokenut vesiympäristön epämiellyttävänä, eikä sille ole mitään ymmärrettävää syytä. Tuntui lähes terapeuttiselta, kun viimein uskalsin kurkistaa vedenalaiseen maailmaan ja pystyin rentoutumaan. 🩵
Miloksen pääkylä Plaka edustaa kreikkalaista kylätunnelmaa perinteisimmillään. Idyllinen kylä on taskukokoinen ja autoton; sen pikkuinen keskusta muodostuu kapeista labyrinttimaisista kujista ja pienistä hurmaavista aukioista.
Tunnetuin aukioista - ja samalla koko Miloksen suosituin paikka ihailla auringonlaskua - on kuvassa näkyvä Panagia Korfiatissan kirkon aukio.
Kirkon edusta muodostaa täydellisen "parvekkeen" auringonlaskun katseluun. Pehmeän autereinen valo ja aava näkymä merelle saarekkeineen tuo mieleen auringonlaskut Santorilla, myös siellä valo on samankaltaista.
Lukemattomia auringonlaskuja Kreikassa nähneenä olen oppinut yhdistämään tietyn valon ja tunnelman tiettyihin saariin. Santorinilla käyneet ja calderan reunalla auringonlaskuja ikuistaneet varmasti tunnistavat sen erityislaatuisen valon, josta puhun. 🧡
Valitsin majapaikkamme Plakassa puhtaasti maiseman perusteella. Olen maisemahaukka ja majoitun mielelläni paikoissa, joissa voi nauttia kauniista näkymistä vain avaamalla ikkunan tai astumalla parvekkeelle.
Tässä majapaikassa oli kahden huoneiston jakama terassi upeilla merimaisemilla.
Hauskana sattumana myös naapurihuoneistossa majoittuvat olivat Suomesta. ☺️
Plaka ei ole kylä Sinulle, joka etsit yöelämää ja shoppailumahdollisuuksia. Sellaisia on muutenkin Miloksella tarjolla vähän - jos niitä etsii, on paras kohde Adamas. Plaka ei myöskään ole paras kohde perhelomailuun, täällä ei ole rantaa eikä uima-altaita. Plaka on kylä Sinulle, joka tykkäät rauhallisesta fiilistelystä esteettisesti nautinnollisessa ympäristössä.
Kastro on linnoitus Plakan yläpuolella. Kastrolta avautuvat huikeat 360 asteen maisemat ympäri saarta, ja myös tämä paikka on erittäin suosittu paikka auringonlaskun katseluun.
Plaka ylhäältä käsin.
Maisemia Kastron laelta.
Neljän kilometrin päässä Plakasta sijaitsee saaren kuvatuimpiin nähtävyyksiin kuuluva pieni kalastajakylä Klima. Sen syrmata-venevajat ovat Miloksen komeimmat.
Tätä nykyä kaikki Kliman syrmatat on remontoitu loma-asunnoiksi, joten halutessasi voit herätä aaltojen huuhtoessa kotioviasi, kuten Klimassa usein tapahtuu. Kämpille pääsee harvoin kuivin jaloin!
Kliman lähellä sijaitsevat myös Miloksen tärkeimmät arkeologiset nähtävyydet: antiikin aikainen teatteri sekä varhaiskristilliset katakombit.
Klima on ällistyttävän kuvauksellinen, ja allekirjoittanut vietti täällä jo edellisellä Miloksen visiitillä tovin jos toisenkin kameransa takana. Meikäläisen kuvatessa - tälläkin kertaa - Kalastaja pulahti uimaan. ☺️
Klimassa sijaitsee yksi saaren suosituimpia kalatavernoita, Astakos. Täällä tosin ei ollut sellaisia jonoja kuin Mandrakian Medusassa. Astakos todennäköisesti houkuttelee asiakkaikseen enemmän turisteja kuin paikallisia. Astakoksessa myös hintataso on korkeampi kuin Medusassa.
Yhtä kaikki söimme täällä erittäin hyvän lounaan ja tilasimme vähän arvokkaamman viininkin, olihan kyseessä viimeinen päivämme Miloksella.
Pollonia edustaa klassista kreikkalaista rantalomakylää, ja on ainoa laatuaan Miloksella. Täällä voit istua kalatavernaan varpaat suoraan pehmeään rantahiekkaan kaivautuneina ja nauttia leppoisasta lomailusta aurinkovarjon alla.
Pollonia ei kuitenkaan ole mikään turismin ehdoilla rakennettu lomaympäristö, jollaisia Kreikan saarilta myös löytää, vaan perinteinen kalastajakylä. Miloksella ei ylipäänsä ole varta vasten rakennettuja turismialueita. Miloksen suosio kasvaa vuosi vuodelta, mutta se on yhä kaukana mainstream-turismikohteista, ja hyvä niin.
Minun matkailumieltymyksiini Milos on kutakuinkin täydellinen. Saarella on erinomaiset palvelut ja monia vilkkaita kyliä, ja matkailijan on helppo saada ruokaa, majoitusta ja vuokrapyörät alle melkein missä vain. Samalla Milos on kuitenkin hyvin kreikkalainen, eikä turismin leima ole (ainakaan vielä) muokannut alueita siten, että aito kreikkalaistunnelma olisi kärsinyt tai kadonnut.
Pollonian valkoiset sokerikuutio-talot edustavat Kykladien klassista arkkitehtuuria. Jos matkustat Kreikassa vaikkapa Sporadeille tai Joonian saarille, talot ovat aivan eri näköisiä.
Vinkki: Polloniasta pääsee naapurisaari-Kimolokselle lyhyellä laivayhteydellä. Laivamatka kestää noin 20 minuuttia.
Me vierailimme Polloniassa vain lounaspysähdyksen verran. Se olikin täydellinen valinta: söimme käsittämättömän edullisen sekä huikean herkullisen seafood-lautasen, joka oli niin runsas, että emme kahteen pekkaan saaneet kaikkea tuhottua. Hintaa lautasella oli 25€.
Vähemmän turistillisten Kreikan kohteiden etu on ilman muuta myös edullisemmat hinnat. Vaikka hintataso on merkittävästi noussut viimeisen 10 vuoden aikana kaikkialla Kreikassa, on yhä mahdollista löytää edullisia helmi-paikkoja niin majoituksen kuin ravintoloiden suhteen.
Tsigrado on Miloksen etelärannikolla sijaitsevan uimarannan nimi, mutta kuvailisin Tsigradoa geologisesti kokonaisvaltaisen upeaksi alueeksi. Katsokaa kuvaa!
Tsigradossa vulkaaniset, värikkäät kalliot kohtaavat massiiviset hiekkadyynit jotka tuntuvat kuin valuvan alas mereen. Se joka rohkenee kiivetä jyrkät tikkaat alas varsinaiselle rannalle, palkitaan mahdollisuudella pulahtaa uimaan upeaan kirkasvetiseen poukamaan. Halutessaan voi sukeltaa läheisiin luoliin.
Tsigradon rannalla ei ole palveluita, joten ota mukaan eväät, vettä ja varjoa!
Firiplakan ranta sijaitsee lähellä Tsigradoa ja maisemat täällä ovat, jos mahdollista, vieläkin tyrmäävämmät. Karun sekä rehevän luonnon kontrastit luovat vivahteikkuutta, kalliomuodostelmien värit sen kuin paranevat ja hienohiekkainen, ilta-auringosta nauttiva ranta on kerrassaan upea.
Kirkas vesi kutsui minut jälleen snorklaamaan, ja ihastelin kivien välissä lymyilevien värikkäiden kalojen "tanssia" kuin lapsi konsanaan. Viivyin vedessä niin pitkään, että Kalastajan piti jo tulla tarkistamaan, oliko kaikki kunnossa.
Olin niin innoissani uudesta vedenalaisesta aluevaltauksestani..! Ehkä ostan seuraavalla reissulla omat snorklausvälineet?
Firiplakan rannalla on pieni rantabaari, mutta se on auki vain korkeasesonkina. Lokakuussa rannalla ei enää ollut palveluita.
Toinen hienohiekkainen ja snorklaukseen soveltuva ranta on saaren luoteisrannikolla hieman eristyksissä sijaitseva Plathiena. Täällä palvelu pelaa, musiikki soi ja rantakuppila tarjoilee drinkkejä ja ruoka-annoksia aurinkotuoleissaan lojuville asiakkaille aamusta iltaan vielä lokakuussakin.
Plathienassa voi myös vuokrata aurinkotuolin ja aurinkovarjon.
Varjoa tarjoavat myös tamarind-puut rannan toisella laidalla. Me pötköttelimme täällä.
Milos-retkemme päättyy Paleochorin vulkaaniselle rannalle saaren etelärannikolle. Täällä sinua odottavat jälleen värikkäät, dramaattiset kallioseinämät.
Ranta on pitkä ja tilaa sekä palveluita riittää. Valvotulla rannalla on useita ravintoloita, aurinkotuolien ja -varjojen vuokrausta sekä loma-asuntoja. Hiekan laatu vaihtelee karkeasta hienoon ja pikkukiviseen.
Paleochorin erikoisuus on Sirocco-ravintola, joka kypsentää ruoan vulkaanisessa hiekassa.
Meillä ei harmiksemme ollut Paleochori-vierailun aikaan nälkä, joten Sirocco-kokemus jäi odottamaan seuraavaa Miloksen vierailua.
Laivalla
Laivamatka Pireuksesta (Ateenan satamakaupunki) kestää nopeimmillaan 3 h 25 min (kantosiipialus).
Hitaammalla autolautalla matka kestää 4 h - 6 tuntia reitistä ja laivayhtiöstä riippuen. Hitaammat alukset ovat huomattavasti edullisempia kuin kantosiipialukset.
Lentäen
Miloksella ei ole kansainvälistä lentokenttää. Voit lentää Milokselle Suomesta Ateenan kautta, ja ottaa Ateenasta Kreikan sisäisen lennon Milokselle. Milokselle liikennöivät Olympic Air (nykyään osa Aegeania) ja Sky Express.
Lähtisitkö? ☺️
Toivotan kaikille leppoisaa ja mukavaa sunnuntaita.
Kaikki juttuni Kreikan saarista ja manner-Kreikan kohteista löydät tästä hakemistosta.
*sisältää mainoslinkin
Patyka ei taaskaan petä! Sarjan uusi sävytetty aurinkovoide lunastaa ja mahdollisesti jopa ylittää odotukset - ei auta kuin todeta, että Patyka todella osaa tämän homman! 👏
Tuote on saatu esiteltäväksi markkinointitarkoituksessa (missä muussa 🌹) Patykan maahantuojalta Transmerilta.
Patykan aurinkovoiteet tunnetaan luonnonkosmetiikan kevyimpinä aurinkovoidekoostumuksina, eikä uutuus jää jälkeen Patykan aikaisempien, sävyttömien versioiden miellyttävyydestä. Päinvastoin, uusi Tinted-kasvoaurinkovoide hakkaa ainakin allekirjoittaneen iholla Patykan sävyttömän SPF 50- voiteen menneen tullen.
Uutuus porhalsi oitis suosikkeihini, mitä tulee kasvoaurinkovoiteisiin, ja erityisesti sävytettyihin kasvoaurinkovoiteisiin. Täältä voit lukea aiemman suuren vertailuni erilaisista sävytetyistä aurinkovoiteista.
Uutuus on juuri tullut myyntiin *Jolielle, hinta 26,90€ / 40 ml.
Tinted-sävyä on vain yksi: neutraali, kaakaoon vivahtava vaalea beige. Ihan Lumikki-ihoisille tämä ei sovi, eikä välttämättä perus-vaaleillekaan, mutta kaltaiselleni medium-vaalealle iholle Patykan sävy istuu täydellisesti.
Patykan Tinted Sun Cream -voiteen peittävyys on BB-voiteen luokkaa, eli tällä saa oikein mukavasti tasoitettua ihon punoituksia ja ihon sävyn epätasaisuuksia. Ennen/jälkeen -kuvasta näkyy, että koostumus onnistuu jonkin verran myös blurraamaan huokosia.
Luonnollinen ja tasainen tulos! En voi kuin tykätä tästä tuotteesta! 🩷
Tässä vertailua muihin Tinted-aurinkovoiteiden sävyihin, jotka sopivat mun iholle. Tässä sävyt varjossa, alemmassa kuvassa auringonvalossa.
Erittelisin sävyjä näin:
🌞 Patyka ja I+M ovat neutraaleimmat, ne eivät ole kellertäviä eivätkä punertaviakaan. Sopivat neutraalin pohjasävynsä puitteissa monelle ihonsävylle, eivät kuitenkaan ihan vaaleimmalle iholle. Kumpikin sopii minulle erinomaisesti.
🌞 Alga Mariksen sävy Beige on viilein ja punertavin. Käytin tätä sävyä pitkään, ennen kuin markkinoilla oli muita vaihtoehtoja, ja se sopi minulle aika hyvin. Kuitenkin, nyt kun markkinoille on tullut lämpimämpiä ja kellertävämpiä vaihtoehtoja, olen vaihtanut niihin, koska oma ihoni on lämmin.
🌞 Dhyvanan Golden Beige -sävy on vaalein ja kellertävin. Se sopisi minulle muuten todella hyvin, mutta on hieman liian vaalea.
🌞 Juice Beautyn sävy Beach Glow on lämmin ja taittaa keltaiseen, ja on tummempi kuin Dhyvana, minkä puolesta se sopii minulle täydellisesti.
🌞 Mádaran SPF 50 -kasvoaurinkovoiteen sävy on lämpimän ja neutraalin välimaastossa, ja sopii sekin minulle hyvin.
Patyka ja Alga Maris ovat näistä peittävimmät ja näitä voi käyttää myös meikkipohjan tavoin. Juice Beauty ja Mádara tasoittavat ihon sävyä nekin, mutta ovat hieman läpikuultavammat. Dhyvana ja I+M ovat läpikuultavia ja tasoittavat ihon sävyä vain kevyesti.
Patykan Tinted-sävy auringossa
Vinkki vaaleaihoisille: Patykan Tinted-voidetta voi halutessaan tuunata vaaleammaksi sekoittamalla siihen Patykan sävytöntä aurinkovoidetta. Näitä voi sekoittaa keskenään ilman että SPF:n teho kärsii, koska ne ovat saman valmistajan ja samaa koostumusta – toisessa vain on pigmenttiä.
Kuten Patykan aiemmissa aurinkovoiteissa, myös Tinted-versiossa on astaksantiini-pitoista viherleväuutetta (Haematococcus Pluvialis), ja astaksantiini puolestaan on supertehokas antioksidantti, joka neutraloi UV-säteilyn haittavaikutuksia. Se on siis loistava tiimikaveri UV-filttereille! ☀️
UV-filtterit Patykan voiteessa ovat sinkkioksidi ja titaanidioksidi.
*Patyka Tinted Sun Cream levittyy unelmanhelposti ja jättää iholle samettisen kuulauden. Finish ei ole hehkuva, mutta ei mattainenkaan, jotain siltä väliltä. Koostumus on kevyehkö emulsio, ei niin kevyt ja fluidimainen kuin SPF 30 -voiteessa, mutta ei paksun rasvainenkaan.
Mukava bonus: Tinted Sun Cream on halvempi, kuin Patykan muut aurinkovoiteet. Logiikkaa hinnoittelussa en ihan ymmärrä, kun väripigmentti tekee tuotteesta monipuolisemman kuin sävyttämättömistä, mutta eipä tämä varmasti kuluttajia harmitakaan. :) Tinted-voide maksaa *Joliella 26,90€, kun muut Patykan aurinkovoiteet maksavat 29,20€.
Tässä vielä lähikuvat ihosta, näissä näkyy minusta tosi hyvin voiteen huokosia blurraava ja ihon pintaa tasoittava vaikutus:
Kaupallinen yhteistyö: Lavera
Höristäkääpä korvianne, herkkäihoiset ja hajusteherkät! Laveran uunituore ihonhoitosarja Barrier Balance on hienointa Laveraa, mitä allekirjoittanut on nähnyt vuosikausiin! 🤩
Uutuussarja edustaa aivan uudentyyppistä Lavera-formulaatiota. Kuten nimestä 'Barrier Balance' voi päätellä, sarja vastaa tällä hetkellä vahvasti trendaavaan ihon suojabarriääriä vahvistavaan ihonhoitosuuntaukseen, ja sarjan tuotekehityksessä on tehty valtavirta-Laverasta merkittävästi poikkeavia ratkaisuja. Tärkeimmät ovat hajusteettomuus sekä alkoholittomuus.
Lavera käyttää denaturoitua alkoholia osana säilöntäainejärjestelmäänsä, ja tästä syystä alkoholi näkyy lähes kaikissa Laveran ihonhoitotuotteissa. Barrier Balance on Laveran ensimmäinen täysin alkoholiton tuotesarja.
Vaikka denaturoidun alkoholin pitoisuus Lavera-tuotteissa ei ole kuivattava, on asiakkaita, jotka haluavat välttää pientäkin määrää alkoholia ihonhoidossa. Barrier Balance vastaa tämän asiakaskunnan toiveeseen. Lisäksi Barrer Balance -sarja vastaa hajusteherkkien ja -allergikkojen tarpeeseen. 🤝
Barrier Balance -tuotteiden vaikutus kohdentuu myös ihon mikrobiomiin. Lyhyesti ihon mikrobiomista: se on joukko iholla eläviä bakteereja, sieniä ja viruksia, joilla on mm. ihon puolustukseen kuuluvia tehtäviä, ne ovat osa kehon immuunijärjestelmää sekä ihon suojakerrosta. Ihon hyvis-mikrobit auttavat pitämään patogeeniset mikro-organismit ihon ulkopuolella. Kun ihon mikrobiomi on tasapainossa, ihon kyky pysyä terveenä vahvistuu.
Voimme omilla toimillamme vaikuttaa mikrobiomin suotuisiin olosuhteisiin. Näitä toimia ovat mm. liian voimakkaiden ihonhoitotuotteiden ja stressin välttäminen sekä hyvis-mikrobien "ruokkiminen": voimme tarjota mikrobeille ravintoa, joka pitää ne hyvinvoivina. Mikrobien ravintoa ovat prebiootit, joita kosmetiikka voi sisältää.
🌿 Kosteuttavat, rauhoittavat ja vahvistavat ihoa
🌿 Sopivat kaikenikäisille
🌿 Sisältävät pääaktiiviaineinaan vihreää teetä, probioottisia uutteita sekä prebiootteja
🌿 Sopivat kaikille ihotyypeille, mutta erityisen paljon tuotteet hyödyttävät herkkää ja tavalla tai toisella epätasapainossa olevaa ja stressaantunutta ihoa
Vihreä tee on todellinen kosmetiikan supersankari. Vihreä tee on yksi eniten tutkituista antioksidanteista (myös kosmetiikan raaka-aineena), ja hyödyttää ihoa todella monipuolisesti. Vihreä tee suojaa ihoa happiradikaalien aikaansaamilta soluvaurioilta, rauhoittaa reaktiivista ihoa ja sen sisältämät polyfenolit auttavat lievittämään pigmenttimuutoksia.
Prebiootit ovat ihon hyvis-mikrobien ravintoa. Ne ovat tyypillisesti hiilihydraatteja kuten sokereita ja kuituja, mutta prebiootteihin kuuluu myös joitain polyfenoleja sekä mineraaleja. Barrier Balance -tuotteiden prebioottisia aktiiviaineita ovat maa-artisokka (sisältää inuliini-kuitua), fermentoitu vihreän teen ja inkiväärin uute (sisältää prebioottisia polyfenoleja) sekä kaktusviikunauute (sisältää ologisakkarideja).
Probioottiset uutteet ovat "hajotettuja" probiootteja. 'Probiootti' on hyödyllinen elävä mikrobi, mutta kosmetiikassa on hyvin vaikea käyttää eläviä probiootteja - jo säilöntäaineet tappaisivat ne. Siksi kosmetiikassa käytetään ns. hajotettuja probiootteja, lysaatteja. Nämä ovat tyypillisesti fermentoituja maitohappobakteereita. Barrier Balance -tuotteissa käytetään Lactococcus-maitohappobakteerin uutetta, joka sisältää antibakteerisia peptidejä.
Lactococcus-uute kosteuttaa ja rauhoittaa ihoa ja torjuu tulehdusta. Sillä on myös todettu myönteinen vaikutus epidermiksen vahvuuteen.
26,90€ / 30 ml
Seerumissa on sarjan tehokkain pitoisuus aktiiviaineita. Nyt kun puhutaan ihon suojakerrosta vahvistavasta ja ihoa rauhoittavasta tuotesarjasta, tehoaineet ovat kuitenkin lempeitä, ja tämä seerumi sopii herkällekin iholle. Seerumi sisältää runsaasti aloe veraa, mikä lisää sen rauhoittavaa ja kosteuttavaa vaikutusta.
👉Vinkki: öljyttömänä tuotteena Barrier Balance -seerumi sopii erinomaisesti lievittämään esimerkiksi ruusufinni-ihon oireita. Aktiivisen ruusufinnin hoidossa on hyvä välttää rasvaisia tuotteita ja rauhoittaa ihon tulehdusta öljyttömillä tai hyvin vähäöljyisillä anti-inflammatorisilla ja antibakteerisilla hoitotuotteilla. Laveran Barrier Balance -seerumi on juuri sellainen! Seerumia voi kokeilla myös seborrea-ihon hoitoon.
24,90€ / 50 ml
Päivävoiteen koostumus on semitäyteläinen ja se sopii loistavasti ei-rasvoittuvalla iholla myös meikin alle. Barrier Balance -päivävoiteen hoitaviin aineisiin lukeutuvat yllä mainittujen, sarjan signature-aktiiviaineiden ohella luomuauringonkukkaöljy, luomusheavoi sekä merikaalin siemenöljy.
Merikaaliöljy on siitä kiehtova kasviöljy, että sen ihotuntuma on hyvin silkkinen ja lähes silikonimainen. Sitä käytetäänkin paljon luonnonkosmetiikassa tuomaan tuotteisiin silkkisyyttä ja erityisen notkeaa levittyvyyttä. Merikaaliöljy sisältää korkean pitoisuuden ihon suojabarriääriä vahvistavaa ja erittäin kosteuttavaa erukahappoa (Omega-9-rasvahappo). Merikaaliöljy voi myös ylpeillä rikkaalla vitamiinipitoisuudella sisältäen A-, B-, C- ja E-vitamiinia.
26,90€ / 50 ml
Yövoiteessa on samat hoitavat aineet kuin päivävoiteessa, mutta eri painotuksilla ja pitoisuuksilla. Barrier Balance -yövoiteessa on korkea pitoisuus luomusheavoita, mikä tekee voiteesta ihanan ravitsevan ja kosteutta lukitsevan. Heti sheavoin jälkeen kolmantena incissä on silkkinen merikaaliöljy, joka kosteuttavuuden ohella tekee voiteesta upeasti levittyvän ja hemmottelevan tuntuisen.
Mainitsen tässä kohtaa myös Barrier Balance -tuotelinjan kaikissa tuotteissa käytetyn hoitavan aineen punarevonhäntäöljyn. Paremmin nimellä amarantti tunnettu punarevonhäntä on kaunis punakukkainen koristekasvi mutta myös viljelykasvi, jonka ravinnerikkaita siemeniä käytetään ravinnoksi. Allekirjoittanut on muinoin kokkaillut amaranttia ns. hyvis-hiilihydraatin lähteenä. :) Amarantin siemenuute sisältää mm. Omega-6- ja Omega-9-rasvahappoja, nämäkin tärkeitä aineita ihon suojakerrokselle.
26,90€ / 15 ml
Sitten päästään henkilökohtaiseen suosikkituotteeseeni! 😍 Olen niin rakastunut tähän tuotteeseen, että pyysin huhtikuun alussa tapaamaani Laveran export manageria lähettämään Saksaan terveiset, että saisivat lanseerata tästä isomman pullokoon! 🤗
Tähän voiteeseen on Lavera tuntunut pakkaavaan koko Barrier Balance -sarjan parhaat herkut. ❤️🔥 Vaikka aktiiviaineiden pitoisuus on korkein seerumissa, silmänympärysvoiteessa on kaikkein monipuolisin koostumus. Kevyt emulsiovoide sisältää signature-ainesosien lisäksi aloe veraa, auringonkukka-, manteli-, jojoba- ja merikaaliöljyä ja sheavoita.
Kuten näette, sy-voiteessa on vielä kasvovoiteitakin monipuolisempi kattaus kasviöljyjä. Vesi- ja öljyfaasin suhde on kuitenkin erilainen, ja silmänympärysvoiteessa on hyvin ohut maitomainen emulsiokoostumus. Samalla se on ohuudestaan huolimatta ällistyttävän ravitseva, ja toimii allekirjoittaneen iholla aivan täydellisenä kasvojen kosteustuotteena! Käytän tätä koko kasvoilla. Tuote on niin ihanan tuntuinen, että en malta jättää sitä pelkästään silmänympäryksille! 😅
Toivoisin, että Lavera julkaisisi tällaisen voidekoostumuksen kasvovoiteen koossa. Uskon, että on useampiakin kaltaisiani kuluttajia, jotka pitävät enemmän fluidimaisen ohuista kasvovoiteista. Minua puhuttelee ns. nestemäinen ihonhoito, ja käytän mielelläni mahdollisimman ohuita ja juoksevia koostumuksia - ohuushan ei tarkoita yhtään vähempää ravitsevuutta!
Olen pahoillani jos kehuni vaikuttavat jo aivan övereiltä, mutta Laveran Barrier Balance -silmänympärysvoide on mahdollisesti paras kosteuttava voidekoostumus jota olen kokeillut koko blogin olemassaolon aikana. Se on iholleni ja mieltymyksiini yksinkertaisesti täydellinen. Kosteuttavuus on niin tehokas, että en missään nimessä tarvitse tämän päälle enää muuta tuotetta. Päin vastoin emulsio on niin ravitseva, että sen annostelussa saa olla malttia: pari tippaa riittää enemmän kuin hyvin jättämään ihoni täydellisen kosteutetuksi ja pehmeäksi.
Kun katsoo inciä, kosteuttavuus ei sinällään tule yllätyksenä. Veden jälkeen kuusi ensimmäistä ainesosaa ovat pelkästään kosteuttavia ja ravitsevia: auringonkukkaöljy, glyseroli, aloe vera -mehu, jojobaöljy, pentyleeniglykoli ja merikaaliöljy. 💎
Huikea tuote, jonka todellakin tulette näkemään Vuoden 2025 Parhaat Tuotteet -listallani!
16,90€ / 400 ml
Saanko esitellä: Laveran puhdistustuotteisiin liittyy viimein öljypitoinen putsari! Tällä tarkoitan runsasöljyinen - toki Laveran puhdistusmaidossa on aina ollut rasvoja, mutta uutta Barrier Balance -misellivettä voi kutsua Laveran ensimmäiseksi varsinaiseksi öljyistä tehonsa ammentavaksi putsariksi. Tällä tuotteella lähtee myös vedenkestävä meikki sekä mineraaliaurinkovoide! 💪
Tämä misellivesi on kaksifaasinen ja sitä voi käyttää yksinään tai osana kaksoispuhdistusta. Jos teet kaksoispuhdistuksen, käytä Barrier Balance -misellivettä puhdistuksen ykkösvaiheessa: se on öljyputsarisi. Tuote kannattaa levittää iholle vanulapulla, koska se on nestemäinen.
Herkkäsilmäisille jaan ilouutisen: Barrier Balance -misellivesi toimii meikäläisenkin superherkissä silmissä. Tuote ei kirvele silmissäni yhtään ja voin vaikka avata silmät kesken meikinpoiston.
Silmäni sietävät niin aniharvoja putsareita, että on aina suorastaan liikutuksen hetki, jos/kun jokin putsari toimii. Yksikään Laveran silmämeikin poistoon tarkoitettu tuote ei ole aikaisemmin toiminut minulla - tämä toimii!
Vielä tämä: muistathan ravistaa Barrier Balance -misellivettä ennen käyttöä, jotta öljy- ja vesifaasi sekoittuvat. 👌
13,50€ / 200 ml
Viimeisenä sarjan vartalovoide.
Supermiellyttävän tuntuisessa Barrier Balance -vartalovoiteessa on ykkösöljynä merikaalin siemenöljy - tuo ihanan silkkinen ja ihoa todella tehokkaasti kosteuttava luonnon aarre. (Olen muuten kerran nähnyt merikaalia luonnossa, kun purjehdimme Saaristomerellä..! Taisi olla Örö'n saari..! ☺️)
Sarjan vartalovoide on keskitäyteläinen ja ravitseva, ei mikään "litku". Ei kuitenkaan myöskään rasvaisen tuntuinen, ja voide imeytyy nopeasti. Vinkki: koska kyseessä on erittäin rauhoittava voide, tätä voi mainiosti käyttää myös after sun -voiteena rauhoittamaan auringon ärsyttämää tai polttamaa ihoa.
Tuoksusta: koska Barrier Balance -tuotteissa ei ole hajusteita, niissä voi aistia raaka-aineiden ominaistuoksua. Tämä ominaistuoksu vaihtelee tuotteittain, enkä itse esimerkiksi haista kasvovoteissa tai seerumissa oikeastaan mitään. Sen sijaan misellivedessä ja vartalovoiteessa voi mielestäni aavistuksen aistia fermentoitujen ainesosien kuten vihreän teen maanläheistä tuoksua. Vartalovoiteessa raaka-aineiden tuoksu on voimakkain, mutta ei häiritsevä.
Kertokaas, mitä fiiliksiä Laveran uusi sarja herättää? 🙂 Kuka oli odottanut Laveralle tämän tyyppistä hajusteetonta herkän ihon tuotesarjaa?
Mun blogi täyttää huomenna 22. huhtikuuta 16 vuotta. Se tuntuu ihan uskomattomalta.
Mikä alkoi kevyenä harrastuksena täyttämään yksinäisiä päiviä uudessa tamperelaiskodissa, muuttui vuotta myöhemmin sivutuloksi ja vajaata neljää vuotta myöhemmin täysipäiväiseksi työksi.
Aamulehti julkaisee minusta henkilökuvan hauskana sattumana juuri blogini syntymäpäivänä. 🎂☺️
Juttu on ilmestynyt tänään Aamulehden verkossa tilaajille, ja ilmestyy 22.4. paperilehdessä.
Lämmin kiitos toimittaja Hanna Parviaiselle kiinnostavasta juttutuokiosta ja valokuvaaja Jukka Ritolalle hauskasta kuvaussessiosta, jossa hiukset hulmusivat ja kosteusvoidetta päätyi myös allekirjoittaneen nenään – ei niin kovin esteettisellä tavalla! 😁 Tämän jutun kuvat ovat Aamulehden artikkelista.
Suurin kiitos tästä merkkipaalusta, niin syntymäpäivästä kuin henkilökuvasta, kuuluu lukijoilleni, Karkkipäivän seuraajille. Ilman heitä ei olisi Karkkipäivää – voisi olla vain keski-iän saavuttaneen kosmetiikkanörtin yksinäinen nettipäiväkirja. Karkkipäivässä keskustelu ja vuorovaikutus on aina ollut tärkeässä roolissa.
Kuten Aamulehden jutussa totean:
Seuraajani ovat minulle myös tuki- ja ystäväverkosto. Vaikka en tunne lukijoitani henkilökohtaisesti, moni heistä tuntuu läheiseltä, koska on kertonut itsestään vuosien varrella paljon. Olen kiitollinen, että moni on jaksanut keskustella kanssani yli kymmenen vuoden ajan.
Kiitos siis teille. Niin uusille kuin vanhoille seuraajille. ❤️
Uteliaana odotan, missä Karkkipäivä on seuraavan 16 vuoden kuluttua.
Smuutin ohella Dermosilin uusi Vitamin C SPF 30-voide on tuote, josta olen saanut kevään aikana eniten kyselyitä!
Tuote saatu Dermosililta markkinointitarkoituksessa.
Voide kuuluu suojakertoimellisten päivävoiteiden kategoriaan, mikä tarkoittaa, että sen ero 'aurinkovoiteeseen' tulee lähinnä vedenkestävyydestä: SPF-päivävoiteet eivät ole vedenkestäviä. (Siinä mielessä lähes kaikki korealaiset 'aurinkovoiteet' ovat itse asiassa SPF-päivävoiteita.)
🌞 Sisältää loistavan antioksidanttitiimin; C + E-vitamiinia, jotka neutraloivat vapaita radikaaleja ja vahvistavat ihon kykyä suojautua UV-säteilyn haittavaikutuksilta.
🌞 Sisältää kaksi uuden sukupolven UV-filtteriä ja yhden vanhemman, joka kuuluu vanhojen joukossa vähiten ”ongelmallisiin”.
🌞 Sisältää erinomaisen joukon kosteuttavia ainesosia kuten hyaluronihappoa, pantenolia, sheavoita ja rypsiöljyä.
Koostumus on hyvin kevyt ja ei-tahmaava, ja uskon monen ihastuvan tähän. Voiteessa on Vitamin C-linjasta tuttu hedelmäinen tuoksu.
Hintaa voiteella on 13,90€ / 50 ml.
Merkkasin keltaisella voiteen UV-filtterit, sinisellä kosteutta sitovat aineet, vihreällä antioksidanttiset aineet, persikan sävyllä pehmentävät ja lipidi-kosteuttavat aineet ja vaaleanpunaisella rauhoittavan aineen.
Tuo incissä kakkosena näkyvä, pinkillä merkattu Dibutyl Adipate on tärkeä tekninen ainesosa kemiallisissa aurinkovoiteissa. Bongaatte sen hyvin monen kemiallisen aurinkovoiteen kärjestä. Se on liuotin, ja auttaa liuottamaan jauhemaisia UV-filttereitä. Monet kemialliset UV-suodattimet, esimerkkinä Tinosorb S ja Uvinul A Plus, ovat olomuodoltaan jauhemaisia ja vaativat ihan tietynlaisen liuottimen, jotta ne liukenevat tasaisesti aurinkovoidepohjaan. Dibutyl Adipate on yksi tällainen liuotin, ja kenties se kaikkein käytetyin.
💦 Kosteutta sitovat aineet: propanedioli, glyseroli, hyaluronihappo, pantenoli, inositoli. (Pantenoli on lisäksi rauhoittava aine, ja inositoli prebioottinen, eli auttaa vahvistamaan ihon hyvis-mikrobipopulaatiota.)
🍊 Antioksidanttiset aineet: C-vitamiini-johdannainen SAP (Sodium Ascorbyl Phosphat)e sekä E-vitamiini.
🧴 Ihoa pehmentävät ja lipidikosteuttavat aineet: sheavoi, rypsiöljy
🪽 Rauhoittava aine: pantenoli, vahvistaa myös ihon suojakerrosta sekä sitoo kosteutta.
💡 Erityistä: voiteen sisältämän C-vitamiinimuoto SAP’in on todettu lievittävän myös aknen oireita. SAPilla on antioksidanttisuuden ohella myös antimikrobisia vaikutuksia, ja tutkimuksissa sen on todettu nitistävän aknea aiheuttavaa P. acnes -bakteeria.
Sanoisin, että Dermosilin voide sopii hyvin kaikille ihotyypeille, myös rasvoittuvalle, sekaiholle ja epäpuhtaalle iholle.
Dermosilin Vitamin C SPF 30-voiteen pää-UV-suodattimet ovat UVA-filtteri Uvinul A Plus ja UVB-filtteri Ensulizole. Kolmas filtteri, laajan kirjon Tinosorb S, on mukana vain pienellä pitoisuudella ja vahvistaa yllä mainittuja.
Uvinul A Plus on uuden sukupolven johtava UVA-filtteri, Ensulizole taas on suhteellisen harvoin käytetty vanhan sukupolven UV-filtteri. Ensulizole on poikkeuksellisesti vesiliukoinen UV-suodatin, ja mahdollistaa täten kevyemmän voidekoostumuksen. Lähes kaikki UVB-filtterit ovat öljyliukoisia, ja vaativat näin ollen rasvaisemman voidepohjan. Oletan, että Ensulizole on valittu Dermosilin voiteeseen juuri tästä syystä: Dermosil on halunnut luoda kevyen ja vähärasvaisen voiteen.
Ensulizole on myös siitä poikkeuksellinen, että toisin kuin monesta muusta ”vanhan ajan” UV-filtteristä, siitä ei juurikaan löydy haittamainintoja. Se ei kuulu ympäristölle haitallisiin kemikaaleihin (ainakaan haittoja ei ole raportoitu missään) ja siitä on hyvin vähän allergia- tai ärsyttävyys-tietojakaan. Se vaikuttaa olevan yksi kaikkein neutraaleimmista vanhan sukupolven UV-filttereistä.
Ensulizolen molekyylikoko on alle 500 Daltonia mikä tekee mahdolliseksi imeytymisen ihon suojakerroksen läpi, mutta samalla Ensulizole on hyvin poolinen, mikä taas estää imeytymistä. Vahvasti pooliset tai poolittomat aineet eivät imeydy ihoon.
SCCS:n (kuluttajatuotteiden turvallisuutta arvioiva EU:n tiedekomitea) mukaan Ensulizolen kehoon-imeytyvyys on maksimissaan 0,159%, eli hyvin vähäinen.
Se sopii kosteuttavaksi päivävoiteeksi kaikille ihotyypeille ja suojaamaan ihoa UV-säteilyltä aurinkoa hyvin sietävällä iholla olosuhteissa, joissa et hikoile. Voide ei sovellu aurinkoaktiviteetteihin, joissa iho kastuu tai hikoilee voimakkaasti, kuten uidessa ja urheillessa.
SPF 30 soveltuu iholle, joka ei pala herkästi, eli aurinkoihotyypistä 3 ylöspäin. Valtaosa suomalaisista kuuluu aurinkoihotyyppi 3:een. Aurinkoihotyyppi 1 ei rusketu lainkaan ja palaa äärimmäisen herkästi, aurinkoihotyyppi 2 ruskettuu hieman ja palaa herkästi.
Pitkästä aikaa ruokajuttu! ☺️ Nyt on ollut taas niin paljon kosmetiikka-asiaa, että laitetaan väliin pääsiäiskevennyksenä helpon ja herkullisen kaurarieskan resepti.
Kaurahan on mulle ainoa vilja, jota syön. Noudatan yhä vähähiilihydraattista ruokavaliota, mutta syön välillä kauraa, koska:
🌾 pidän kauran mausta
🌾 se ei aiheuta minulle samanlaisia ikäviä lieveilmiöitä kuin ruis ja vehnä (näitä lieveilmiöitä ovat vatsavaivat sekä hallitsematon herkuttelunhimo, leipä oli mulle entisessä elämässä kuin "karkkia")
🌾 täysjyväkaura on vähähiilihydraattisempaa ja vatsaystävällisempää kuin muut viljat eikä se saa aikaan verensokeripiikkejä.
Kaupoissa on useita vähähiilihydraattisia kauratuotteita, mutta tykkään leipoa myös itse. Näihin kaurarieskoihin lisään raejuustoa, niin saan niihin vielä proteiinilisän. :)
Tarvitset:
(Näillä määrillä tulee noin 22 rieskaa, rieskan koosta riippuen)
Noin 7 dl vettä
Täysjyväkaurahiutaleita 7 dl
Vehnäleseitä 1 dl
Leivinjauhetta 1 tl
(Pofiber-jauhoja, ei pakollinen 1 dl)
Suolaa 1 tl
Raejuustoa 100 g
Auringonkukansiemeniä 2 rkl
Seesaminsiemeniä 2 rkl
Vinkki: saat rieskoista gluteenittomia, kun vaihdat vehnäleseen kauraleseeseen.
Kiehauta vesi ja sekoita yhteen vesi, kaurahiutaleet, vehnäleseet sekä siemenet.
Kun massa on vähän jäähtynyt, lisää raejuusto. (Jos raejuuston lisää kuumaan massaan, se liisteröityy ja on vaikeampi sekoittaa taikinaan tasaisesti.) Anna taikinan turvota ja jäähtyä. Lisää vettä tarpeen mukaan; kuitu imee paljon nestettä ja voi olla tarpeen laittaa enemmän nestettä kuin 7 dl, jos taikinasta tulee liian tiheää.
Kun taikina on jäähtynyt, lisää Pofiber-jauho johon on sekoitettu leivinjauho. Voit myös käyttää vehnäjauhoa tai kaurajauhoa. Pofiber on perunakuitua, jota käytetään gluteenittomassa (ja vähähiilihydraattisessa) leivonnassa korppujauhon tavoin sitomaan taikinamassaa.
Lisää suola ja tarkista maku.
Lämmitä uuni 230 asteeseen.
Muotoile taikinasta rieskoja uunipellille. Paista rieskoja uunin keskitasolla 15-17 minuuttia, kunnes ovat ruskistuneet.
Tässä vaiheessa on kaksi vaihtoehtoa:
Jos haluat pehmeitä rieskoja, ota rieskat uunista tässä vaiheessa.
Jos haluat rapeampia rieskoja, laske uunin lämpötila noin 160 asteeseen ja jatka rieskojen paistamista.
Minä tykkään oikein rapeista rieskoista, joten saatan myös kääntää rieskat paiston keskivaiheessa, jotta niiden kummatkin puolet rapeutuvat optimaalisesti. ☺️ Rieskan kuuluu kuitenkin jäädä keskeltä pehmeäksi.
Erityisen rapea rieska syntyy, kun ensimmäisen 15 minuutin (230 asteessa) jälkeen antaa rieskojen muhia uunissa vielä jopa 45 minuuttia 150 asteessa. Uuneissa on eroja, joten kannattaa seurata rieskojen ruskistumista, etteivät pääse palamaan tai kuivumaan liikaa.
Voilà! Herkulliset kuitu- ja proteiinipitoiset kaurarieskaset ovat valmiit nautittaviksi.
Rieskojen koosta ja määrästä riippuen yllä olevalla reseptillä syntyy rieskoja, joiden proteiinipitoisuus on noin 4 g / rieska ja hiilihydraattipitoisuus noin 6,5 g / rieska. Hiilihydraatin määrä on noin 50% vähemmän kuin tavanomaisessa täyskauraleivässä.
Jos haluat nostaa proteiinipitoisuutta ja vähentää hiilaripitoisuutta, lisää vehnäleseen, raejuuston ja siementen määrää ja laske kaurahiutaleiden määrää. Raejuuston voi myös vaihtaa esimerkiksi emmental-raasteeseen, jolloin saa vieläkin proteiinipitoisempia (sekä runsas-energisempiä) rieskoja. :)
Ihanaa pääsiäistä kaikille!
Huomio huomio ulkoilun ja auringon ystävät! ☺️ Tänään on virallisesti kevään ensimmäinen päivä, jolloin tulee suositusten mukaisesti käyttää aurinkosuojaa.
Olen seurannut UV-indeksiä sekä kännykän sää-applikaatiosta että Ilmatieteen laitoksen sivulta maaliskuun alusta saakka, ja tänään, 15. huhtikuuta kello 11.35 jälkeen indeksi nousi kolmoseen. Se on ollut alkukevään ajan välillä 0-2 myös keskipäivällä.
(Mun ulkoilma-"työhuone" avatui tänään. ☺️)
Olen saanut paljon kysymyksiä siitä, mikä olisi hyvä aika aloittaa SPF-tuotteen käyttö keväällä (mikäli ei jo käytä SPF-voidetta vuoden ympäri). Virallinen kansainvälinen suositus on käyttää UV-suojaa, kun UV-indeksi on vähintään 3. Numeroista innostuneet tai aurinkoa hyvin sietävät voivat siis sovittaa aurinkovoiteen käyttönsä tämän mukaisesti. 🙂
Jos iho on auringolle herkkä ja palaa helposti, suosittelisin SPF-tuotteen käyttöä jo aikaisemminkin keväällä, jos on tilanne, jossa altistuu suoralle auringonpaisteelle pidempään. Esimerkki tällaisesta tilanteesta voi olla vaikkapa pihatyöt mökillä.
Olen joskus miettinyt, mistä tuo UVI 3 -suosituksen raja tulee. Sille on epäilemättä tarkat tieteelliset perusteet ja on todettu, että UVI:n ollessa alle 3 UV-säteily on niin mietoa, että ei vahingoita ihoa.
Kuitenkin: tässä arkielämän esimerkki:
Sisareni miehellä on erittäin hyvin aurinkoa sietävä iho joka ruskettuu helposti. Hän harrastaa pyöräilyä. Pyöräiltyään keväällä SPF50-tason aurinkovoide kasvoillaan, UVI:n ollessa alle 3, hän on jo ruskettunut. Kun viimeksi tapasin häntä totesin, että joko olet ehtinyt Etelän lomalle…! 🤭⛱️
Tätä voi miettiä. Tällä pohjalla käyttäisin yllä esittämäni suosituksen mukaan aurinkoherkällä iholla SPF-tuotetta jo maaliskuusta alkaen, jos tulee ulkoiltua aurinkoisessa säässä.
Joko sinä olet aloittanut SPF:n käytön, vai käytätkö sitä muutenkin vuoden ympäri?
Kaupallinen yhteistyö: Twistbe
Tänään vuorossa esittely, jonka tekemistä olen odottanut pitkään - Zao'n luonnonkosmetiikkameikit!
Zao on ranskalainen luonnonkosmetiikan meikkisarja, ja tuotteet on luomusertifioitu Ecocertin sekä Cosmos Standard -laatukriteerien mukaisesti. Tuotteilla on myös ranskalainen Cosmebio-sertifikaatti. Koko sarja on vegaaninen.
Olen ihaillut Zao'n meikkejä Twistbe'n myymälässä sekä Twistbe'n I Love Me -messuosastolla. Viime vuonna Twistbe'llä oli messuosastollaan Zao-meikkibaari, jossa asiakkaille tehtiin meikkikonsultaatiota ja värianalyysejä Zao'n tuotteita hyödyntäen. Itse olin töissä Twistbe-osaston ihonhoitopuolella, ja loin aina välillä kaihoisia katseita meikkibaarin puolelle. Sanoin Twistbe'n Katille ja Veeralle, että haluaisin todella mielelläni tilaisuuden tullen tutustua Zaoon paremmin, ja nyt sellainen tilaisuus koitti! 💜
Twistbe'llä on 29.4. saakka meikki-kampanja, jossa monet Zao-tuotteet ovat -20% alennuksessa. Kurkkaa tarjoustuotteet täältä. Koko Zao'n valikoiman näet täältä.
Sain valita itse minua kiinnostavat Zao-tuotteet testiin.
Valitsin niin meikkipohja-, silmämeikki- kuin huulimeikkituotteita, ja intensiivisen testijakson jälkeen kiteytän kokemukseni näin: Zao'n vahvuus ovat silmämeikit, ja erityisesti HUIKEAT luomivärit sekä mieletön luomivärinpohjustaja. 🔥 En ole ehkä koskaan kohdannut näin upeita silmämeikkejä missään luonnonkosmetiikan sarjassa! 🤩
Luomivärivalikoiman laajuus jättää kaikki kilpailijat taakseen, ja kun sarjassa on vieläpä paras koskaan testaamani luonnonkosmetiikan nestemäinen eyeliner ja aidosti toimiva, superhyvä silmämeikinpohjustaja, ei voi kuin hehkuttaa ja antaa 10 pistettä ja sen kuuluisan papukaijamerkin. 🦜
Zao'n kasvomeikit ovat myös erittäin hyviä, erityisesti tykästyin voidemaisiin poskipuniin ja puikkomaiseen meikkivoiteeseen.
Aloitetaan luomiväreistä, sillä ne ovat todellakin aivan poikkeuksellisia luonnonkosmetiikan kentällä. Zao'n solo-luomivärikokoelmassa on yli 60 sävyä, joista ihan kaikki eivät ole Twistbe'n valikoimassa, mutta kymmenittäin kuitenkin. Kaikki Twistbe-valikoiman Zao-luomivärit näet täältä. Yhden luomivärinapin hinta on 6,90€.
Luomivärit myydään refill-nappeina, jotka kootaan Zao'n Bambu-palettiin, tai toki mikä tahansa magneettinen paletti sopii, jos sellainen sattuu jo valmiiksi kotona olemaan. :)
Valitsin makuni mukaisesti korallisia, persikkaisia, kuparisia ja kultaan vivahtavia sävyjä. Mukana myös pari käytännöllistä perus-nudea.
Pearly - himmeän satiininen tai klassisen helmiäinen koostumus
Ultra Shiny - voimakkaan helmiäinen tai metallisen hohtava koostumus
Matt - klassinen mattakoostumus.
Tässä palettini sävyt (kaikki ovat ihania, mutta merkkaan erityiset suosikkini 🩷:lla)
1. 103 Pearly Old Pink - hyvin himmeästi hohtava, satiininen nude-vaaleanpunainen
2. 113 Pearly Coppered Gold - himmeästi hohtava kuparinen kulta
3. 119 Pearly Coral Rose - himmeästi hohtava ruusuinen koralli
4. 125 Pearly Sunshiny Pink 🩷 - hohtava pinkkikoralli
5. 133 Pearly Goldy 🩷 - hohtava beigekulta
6. 208 Matt Nude - viileähkö nudebeige
7. 210 Matt Peachy Pink 🩷 - (mun keskivaalealla iholla) ihonsävyinen persikkanude
8. 270 Ultra Shiny Champagne - metallinen, erittäin hohtava shampanjakulta
9. 271 Ultra Shiny Pinkish Copper 🩷 - metallinen, erittäin hohtava viileän roosan ja kuparin sekoitus. Uniikki sävy, ja aivan mieletön!
10. 272 Ultra Shiny Fairy Pink 🩷 - erittäin hohtava, viileä huurteinen pinkki
11. 275 Ultra Shiny Golden Orange - erittäin hohtava lämmin kulta
Zao'n luomivärit ovat erittäin pigmenttisiä. Hennoin pigmentti testaamistani sävyistä on Old Pink'issä, muut ovat pigmentiltään hyvinkin voimakkaita ja peittäviä, myös mattaiset nude-sävyt.
Swatch-kuvassa sävyt toistuvat muuten todenmukaisina, mutta sävy 125 Pearly Sunshiny Pink näyttää tässä kuvassa liian punaiselta. Se on oikeasti korallisempi ja pastellisempi, todenmukaisempi sävy näkyy alempana olevassa meikkikuvassa. :)
Tässä swatch-kuvassa matta-sävyt näyttävät hieman liian tummilta. Sävy 210 Matt Peachy Pink on mun iholle täydellinen ihonsävyinen nudevaalea - juuri sellainen, jota olen kuumeisesti etsinyt, nyt kun edellinen suosikki-nudevaalea loppui (ja se oli limited edition -sävy).
Mulla on hankala ihonsävy mitä tulee perusvaaleisiin luomivärisävyihin. Useimmat nudevaaleat näyttävät mun oliivisella, kellertävällä iholla liian "valkoisilta" ja pomppaavat väärällä tavalla silmään. Nudesävyn kuuluu ihanteellisesti sulautua oman ihon sävyyn. Zao'n Matt Peachy Pink on juuri sellainen! Tästä tulee mun vakkari! 🙏🏻 Matt Peachy Pink kuuluu meikkikampanjan tarjouksiin ja maksaa nyt 5,52€.
🔸 Zao BB-voide, sävy Medium 761 (ja sen päällä toisen sarjan mineraalipuuteri)
🔸 Zao-poskipuna, sävy 322 Brown Pink, sävyä miedonnettu luomivärisävyllä Old Pink
🔸 Zao-luomivärinpohjustaja Fluid Eye Primer
🔸 Liikkuvalla luomella luomiväri 125 Pearly Sunshiny Pink
🔸 Kulmaluulla luomiväri 210 Matt Peachy Pink
🔸 Yläluomen rajaus Zao Liquid Liner, sävy 071 Dark Brown
🔸 Alasisäluomen rajaus Zao Kajal 564 Nude Beige
🔸 Huulilla Zao Lip Gloss 016 Sun Kiss
Sama meikki näkyy myös silmät auki -versiona postauksen ekassa kuvassa. :)
Zao'n luomivärinpohjustaja Fluid Eye Primer (23,90€) on ensimmäinen moitteettomasti toimiva luonnonkosmetiikan silmämeikki-primer, jota olen testannut. Moitteettomalla tarkoitan, että se pitää luomivärit paikoillaan koko päivän, ja toimii myös yksinään käytettynä rasvoittuvien silmäluomien "himmentäjänä".
Aiemmin kokeilemani luonnonkosmetiikan luomiväri-primerit ovat vaihtelevalla menestyksellä pitäneet luomivärit paikoillaan, mutta yksikään ei ole toiminut itsenäisesti, vaan on vaatinut parikseen puuteriluomivärin (puuteri ja primer ikäänkuin lukitsevat toisensa paikoilleen). Minä tykkään käyttää luomivärinpohjustajia yksinään myös meikittöminä päivinä tai "no makeup" -lookin meikeissä, koska silmäluomeni rasvoittuvat, hikoavat ja kiiltelevät. Hyvä pohjustaja pitää ne himmeinä ja rasvattomina. Zao'n primer onnistuu tässä! Kaikki aiemmin testaamani luonnonkosmetiikan primerit ovat yksinään kestäneet parhaimmillaan vain joitain tunteja, ja sitten "sulaneet" ja viiruuntuneet luomivakoon.
Olen jopa kerran hardcore-testannut Zao'n primerin saunassa, mutta siellä se ei kestänyt! 😁 Ei ole tietysti tarvekaan! 😅
Tämä meikinpohjustaja saa minulta kunniamaininnan ja mitä vahvimmat suosittelut. 🏆 Toivon, että tämä toimii muillakin yhtä hyvin kuin minulla!
Zao'n ripsiväri Daring Volume Mascara (20,72€, norm. 25,90€) on saatavilla kolmessa sävyssä, josta valitsin ruskean Mocha Brown'in. Pidän ruskeasta, sillä se korostaa sinisiä silmiä mustaa sävyä paremmin.
Tykkään Daring Volumen harjasta sekä massasta. Massa on voidemaista; ei liian märkää, ei liian vahamaista. Se kerrostuu mukavasti ja tuo luonnollista tuuheutta. Massa ei paakuta tai hapsuta ripsiä. Mun asteikolla Zao'n ripsari ei tuo mitään megavolyymia, vaan on tulokseltaan perus-arkimaskara. Mitä jäin kaipaamaan on hieman enemmän erottelevuutta.
Jos kysytte varisemisesta, en pysty sitä kommentoimaan, sillä mikään maskara ei koskaan varise minulla, laadusta tai hinnasta riippumatta.
Zao'n nestemäinen eyeliner (23,90€) on todella hyvä. Valitsin sävyn Dark Brown.
Linerissa on erittäin ohut ja tarkka sivellin, ja "neste" on sopivan voidemaista, ei liian märkää, jolloin jälkeä pystyy paremmin hallitsemaan. Tällä saa tehtyä todella siistiä ja tarkkaa jälkeä. Suosin nestemäisiä eyelinereita ohi kynien, sillä tykkään tehdä kissamaisia siipirajauksia, joihin kynät ovat liian kömpelöitä.
Ainoa miinus on se, ettei eyeliner ole vedenkestävä, mutta sellaisia ei toistaiseksi ole saatavilla luonnonkosmetiikassa.
Zao'n huulimeikkivalikoimassa on klassisia huulipunia, kosteuttavia huulipunia, huulikiiltoja sekä peittäviä Lip Polish -kiiltoja. Lip Polish -punat ovat koostumukseltaan nestemäisen huulipunan ja huulikiillon välimaastossa.
Kosteuttavat huulipunat tunnistaa nimestä Cocoon. Koska huuleni ovat kuivat, valitsin testiin juuri Cocoon-laadun, ja siitä upean aprikoosisen sävyn 414 Oslo. Valinta osui nappiin, ja Oslon kermainen, peittävä ja todella kaunis sävy sopii mulle kuin nenä päähän.
Eikö ole herkullinen sävy? Koostumus on voidemainen ja levittyy tasaisesti ja peittävästi jättämättä viiruja. Puna tuntuu huulilla miellyttävältä ja jättää huulet pehmeän ja joustavan tuntuisiksi.
Oslo-sävy kuuluu meikkikampanjan tarjouksiin ja maksaa nyt 19,12€ (norm. 23,90€)
Lip Polish- ja Lip Gloss -huulimeikit on pakattu samanlaiseen hylsyyn.
Polish-sävyn ero on peittävyys: se on lähes yhtä peittävä kuin huulipuna. Gloss taas on läpikuultava, tosin valitsemani Sun Kiss on keskiverto-huulikiiltoa pigmenttisempi.
Tässä vielä swatchit kaikista kolmesta.
Lip Polish Rosewood (23,90€) on herkullisen marjainen roosa. Lip Gloss Sun Kiss (23,90€) on lämmin, aavistuksen kuparinen persikka. Siinä on mukana myös hieman helmiäistä, kun Rosewood on pelkästään lasimaisen kiiltävä.
Zao'n huultenrajauskynä Vintage Pink (12,90€) sopii lähes kaikkien roosan ja persikan sävyisten huulipunien alle. 💎 Erittäin käytännöllinen yleissävy.
Itse asiassa Vintage Pink'illä saa yksinänkin makean sävyiset huulet! Olen värittänyt sillä koko huulet ja laittanut päälle väritöntä huulikiiltoa. 👌 Kynän koostumus on sopivasti pehmeä ja hyvin liukuva, eikä se tunnu huulilla kuivalta.
🔸 Zao BB-voide, sävy Medium 761 (ja sen päällä toisen sarjan mineraalipuuteri)
🔸 Zao-poskipuna, sävy 322 Brown Pink
🔸 Zao Highlighter, sävy 310 Pink Champagne
🔸 Luomivärinpohjustaja Fluid Eye Primer
🔸 Liikkuvalla luomella luomiväri 272 Ultra Shiny Fairy Pink
🔸 Kulmaluulla luomiväri 210 Matt Peachy Pink
🔸 Yläluomen rajaus Zao Liquid Liner, sävy 071 Dark Brown
🔸 Alasisäluomen rajaus Kajal 564 Nude Beige
🔸 Ripsiväri Zao Daring Volume Mascara, sävy Mocha Brown
🔸 Huulilla Cocoon-huulipuna 414 Oslo
🔸 Huulten rajaus huulikynä 563 Vintage Pink
Erityismaininta Zao'n Nude Beige -kajalille (12,90€)! Tässä on varteenotettava luonnonkosmetiikan vaihtoehto IsaDoran kultti-nudekajalille.
Tässä on jopa vieläkin neutraalimpi sävy kuin IsaDorassa ja pysyvyys yhtä hyvä.
23,12€ / 30 ml (norm. 28,90€)
Zao'n BB-voide on kosteuttava, sävytetty ja suojakertoimellinen päivävoide. Sen inci näyttää upealta: ykkösenä on kosteuttavaa bambuvettä, ja incin kärjessä komeilevat myös hoitava ja UV-säteilyä neutraloiva karanjaöljy, kosteuttava ja rauhoittava aloe vera sekä kosteutta sitova glyseroli. Karanjaöljyn ohella UV-suojasta vastaa sinkkioksidi. Hieno koostumus sisältää lisäksi leväuutteita ja ksylitolia.
Upeasta sisällöstään huolimatta Zao'n BB-voide ei oikein toiminut ihollani. Se tuntui miellyttävältä, mutta en saanut sitä levittymään iholleni tasaisesti. Voi olla, että ongelma liittyi Zao'n BB-voiteen sävyihin, jotka eivät ole minun iholleni paras match. (Uskokaa pois, kokeilin toki kaikki keinot kostutetusta beauty blenderistä sormiin ja siveltimeen, ja aina hyvin kostutetulle iholle.)
Twistbe'n sivulla tuote on kuitenkin saanut viiden tähden arvostelut. On hyvä muistaa, että tuotteet voivat toimia hyvinkin eri tavalla eri ihmisten iholla.
BB-voiteen sävyt:
760 Light - persikkaisen sävyinen vaalea
761 Medium - punertava keskivaalea
762 Tan - kaakaon sävyinen beige
Näissä ei tosiaan ollut oikein minun iholleni sopivaa sävyä. Minulle parhaiten sopivat joko täysin neutraalit tai sitten lämpimät, aavistuksen kellertävät keskivaaleat. Punertavat eivät sovi iholleni lainkaan.
Zao'n kiinteä meikkivoide sen sijaan toimi ihollani todella hyvin:
21,54€ / 10 g (norm. 35,90€) - huom: alennus 40%!
Zao'n kiinteä meikkivoidepuikko on mainio vaihtoehto Sinulle, joka etsit oikein mattaista luonnonkosmetiikan meikkivoidetta! Tämä on mattaisin luonnonkosmetiikan meikkipohja, jota olen kokeilut moneen vuoteen.
Puikko on aika kova, ja suosittelen ottamaan voidetta puikosta sormeen sen sijaan, että levittäisit kasvoille suoraan puikosta. Sormissa voide notkistuu nopeasti ja on helppo levittää. Tulos on puolipeittävästä peittävä, ja toisin kuin Zao'n BB-voide, tämä levittyy iholleni täysin tasaisesti.
Sävytkin meikkipuikossa ovat mun sävyjä: testiin valitsemani Sand Beige ja Honey Beige ovat lämpimiä medium-vaaleita ja kumpikin istuu iholleni aika lailla täydellisesti.
Kuten swatch-kuvasta näkyy, sävyjen tummuusero on on hyvin pieni.
Tämä on niin peittävä, että olen käyttänyt tätä kasvojen keskiosassa, poskilla ja nenän ympärillä, jotka ovat eniten punoittavia alueita.
En tarvitse näin vahvaa peittävyyttä kaikkialle kasvoihin, joten muualle olen laittanut mineraalipuuteria. Vaikka ei muuten tykkäisikään käyttää peittävää meikkipohjaa, tämä on erinomainen tuote, jos haluaa peittää paikallisesti vaikkapa voimakasta punoitusta tai epätasaista ihon sävyä.
Zao'lla on sekä puuterimaisia että voidemaisia poskipunia. Aloitetaan voidemaisista, sillä ne ovat suosikkini. ❤️
Blush Stick -poskipunapuikkoja (23,12€, norm. 28,90€) on kolme sävyä, joista valitsin kaksi: lämpimän Pearly Coral'in ja viileä-neutraalin Rosewoodin.
Puikkojen koostumus on aika kova, kuten meikkivoidepuikossakin, ja nämä kannattaa levittää sormien kautta. Itse teen niin, että pyyhin puikkoa kämmenselkään ja lämmittelen sävyä sormin, ja sitten taputtelen sävyn poskille.
Kumpikin valitsemani sävy on kaunis ja ihonsävyäni imarteleva. Yleensä kallistun aina persikkaisiin sävyihin, mutta nyt Rosewoodista on tullut vielä suurempi suosikki. Se on todella tyylikäs ja jotenkin "ryhdikkäämpi" kuin pastellinen Pearly Coral -sisarensa.
🔸 Meikkivoidepuikko, sävy 774 Honey Beige
🔸 Voidemainen poskipuna, sävy 841 Rosewood
🔸 Luomivärinpohjustaja Fluid Eye Primer
🔸 Liikkuvalla luomella luomiväri 271 Ultra Shiny Pinkish Copper
🔸 Kulmaluulla luomiväri 210 Matt Peachy Pink
🔸 Yläluomen rajaus Liquid Liner, sävy 071 Dark Brown
🔸 Alasisäluomen rajaus Kajal 564 Nude Beige
🔸 Ripsiväri Daring Volume Mascara, sävy Mocha Brown
🔸 Huulilla Lip Polish, sävy 037 Rosewood
Sanonpahan vain, että tää Pinkish Copper -luomiväri..! 😍 Pigmentin upeus ja metallisen sävyn vivahteikkuus ei pääse oikeuksiinsa kuvissa, mutta sävy on todellakin aivan mieletön!
Katsotaan lopuksi puuterimaiset poskipunat (13,90€) sekä highlighter (15,90€).
Sävyjä on yhteensä neljä, joista valitsin murretun nuderoosan Brown Pink sekä lämpimän korallin Coral Pink. Korostuspuutereista valitsin Twistbe'n bestsellerin, ihastuttavan Pink Champagnen.
Huomio puuteriposkipunista: nämä ovat todella voimakkaasti pigmentoituja. Koostumukset ovat myös mattaisia, eli eivät heijasta valoa. Tämä tarkoittaa, että sävy toistuu iholla voimakkaana, kun heijastuva valokaan ei häivytä sävyä. Sanoisin, että Zao-puuteriposkipunien kanssa maltti on valttia, ja suosittelisinkin näitä kokeneelle meikkaajalle jota runsas pigmentti ei hätkäytä. :)
Testaamani sävyt Coral Pink ja Brown Pink ovat kauniita, mutta olen tykännyt häivytellä niitä hieman esimerkiksi saman sävyryhmän vaaleammalla luomivärillä (kuten Zao'n Old Pink) tai laittamalla päälle kevyesti highlighteria, jolloin valoa heijastavat pigmentit miedontavat sävyä.
Highlighter Pink Champagne (15,90€) on UPEA monitoimisävy! Se on erittäin kaunis poskipäillä, mutta sopii yhtä hienosti myös silmämeikkiin tuomaan eteeristä, pinkkiin vivahtavaa shampanjan sävyä.
Bambu-paletteja on kolmea kokoa, joista kuvassa koot M ja L. S-koko (Duo) on tarkoitettu ainoastaan luomiväreille, ja siinä on tilaa kahdelle luomivärille. M- ja L-kokoihin mahtuu myös Zao'n puuteri-, poskipuna-, aurinkopuuteri- ja highlighter-nappeja.
Bambu-paletit kuuluvat meikkikampanjan tarjouksiin ja ovat hinnaltaan:
S/Duo: 11,12€ (norm. 13,90€)
M: 18,32€ (norm. 22,90€)
L: 20,72€ (norm. 25,90€)
🔸 Meikkivoidepuikko, sävy 773 Sand Beige
🔸 Voidemainen poskipuna, sävy 841 Rosewood
🔸 Luomivärinpohjustaja Fluid Eye Primer
🔸 Liikkuvalla luomella luomiväri 275 Ultra Shiny Golden Orange
🔸 Luomivaossa luomiväri 125 Pearly Sunshiny Pink
🔸Kulmaluulla luomiväri 210 Matt Peachy Pink
🔸 Yläluomen rajaus Liquid Eyeliner, sävy 071 Dark Brown
🔸 Alasisäluomen rajaus Kajal 564 Nude Beige
🔸 Huulilla Cocoon Lipstick 414 Oslo
*
Tutustu koko Zao'n valikoimaan Twistbe'llä täällä.
Mitäs sanotte Zao'sta? Onko merkki jo jollekulle tuttu? :)