Minun piti tänään kirjoittaa blogilleni uusi kuvaus. Indiedays uudistuu ja meitä pyydettiin päivittämään blogin esittelyteksti - jos se päivitystä tuntuu kaipaavan.

Ja kai se on myönnettävä, ettei sivupalkkini esittelyteksti ollut enää pitkään vastannut blogin sisältöä. "Karkkipäivä on kosmetiikkablogi...." se teksti alkoi. Joo, käsitteleehän tämä kosmetiikkaa. Ja edelleen paljonkin - ainakin silloin kun olen "normaaliarjessa". Mutta kosmetiikkablogi? Onko Karkkipäivä enää kosmetiikkablogi? Joku lukijakin on joskus kommentoinut että vaihda toi teksti, ei tämä enää ole mikään kosmetiikkablogi.

Vastustin pitkään Karkkipäivän mieltämistä lifestyle-blogiksi. Minusta lifestyle-blogeissa pääroolissa on kirjoittaja itse. Niissä kerrotaan kirjoittajan elämästä; kodista, perheestä, sisustuksesta, vaatteista. Päiväkirjamaiseen tyyliin.  Ei Karkkipäivä ole sellainen. En minä ole täällä mikään päähenkilö. Ei täällä seurata elämääni.  Mutta totta on, että blogissa on jo pidempään ollut lifestyle-genren aineksia. Mitäpä muutakaan nuukailu, hiilihydraattitietoisuus ja kengännauhabudjetilla reissailu ovat kuin elämäntyyliä. ;) Tänne ne vain ovat pikkuhiljaa soluttautuneet, osaksi alunperin täysin kosmetiikkaan keskittynyttä blogia.

Mitä Karkkipäivästä sitten tänä päivänä pitäisi sanoa? Moni muukin bloggaaja on viime aikoina miettinyt paljon tätä genre-asiaa ja brändäystä. "Aloitin ruokabloggaajana mutta haluan nyt kirjoittaa myös liikunnasta - voinko tehdä niin? Mihin kategoriaan blogini sitten kuuluu?" Totta kai voit..! Minusta leimoihin ei ole hyvä kangistua. Itsekin koin pitkään huonoa omaatuntoa siitä että kirjoitin kosmetiikkablogiini ruoasta, mutta sitten oivalsin (kiitos myös lukuisten lukijakommenttien), että blogi saa kasvaa ja elää kirjoittajansa mukana. Sen kuuluukin tehdä niin. Sehän juuri on asia, joka kaiken kaupallistumisenkin keskellä vielä erottaa blogimedian aikakauslehtimediasta. Muotilehti on muotilehti eikä se voi yhtäkkiä muuttua kolmeksi kuukaudeksi Condé Nast Travelleriksi. Blogi voi.

Alkuperäisen teeman muuttaminen ja hylkääminen totaalisesti on blogimaailmassa kirjoittamaton "älä-tee-näin". Sen ymmärrän. Lukijat ovat alkaneet lukemaan blogiasi koska kirjoitat aiheesta X. Kelkan suuntaa vaihtamalla voivat lukijat helposti jäädä kyydistä. Ehkä heitä ei tippaakaan kiinnosta uusi aiheesi Y. Tietysti minäkin mielelläni pidän alkuperäiset kosmetiikkalukijani kelkassa. Onneksi aihe ei ole blogista mihinkään katoamassakaan - siitähän sitä kirjoittaa mikä innostaa ;) Jos Karkkipäivälle tarjottaisiin duunia vaikkapa jonkun matkalehden bloggarina, niin joutuisin toteamaan, "Pahoittelut, en valitettavasti voi mitenkään olla intoilematta myös uusista Diorin luomiväreistä tai edullisesta kynsilakkalöydöstä."

Mutta kyllä nyt on niin, että minun on aika luopua yksipuolisesta 'kosmetiikkablogi' -nimityksestä. Rohkenin pitkän harkinnan jälkeen kirjoittaa uuteen esittelytekstiini sanat; "Karkkipäivä on kauneus- ja lifestyle-blogi". Sillä sitähän se taitaa olla. Kosmetiikkapainotteinen, ruokaa ja matkailua sisältävä blogi. Jossa köyhäillään. :D Olisiko siinä tämän päivän Karkkipäivä? :)

P.S. Herranjestas tuota mun Indiedaysin profiilikuvaa... Niin sitä ihminen muuttuu. Mun mielestä tuo kuva oli aivan mahtava silloin kun se otettiin (3 tai 4 vuotta sitten). Nyt en näe siinä minua ollenkaan. Kuka on tuo muovinen, jähmettynyt nainen rusetti päässä? Halusin kuvaan violettia ja karkkimaisen kaulakorun. Koska minähän rakastan violettia. Ja karkkikoru = Karkkipäivä. Tuossa kuvassa ei kuitenkaan ole minua pätkääkään. Oikea Sanni on enemmänkin tuo tuulihiuksinen, vähän auringossa patinoitunut, hammashymyä ikeniin saakka hymyilevä homssutäti. Onhan siellä se sininen rajaus kuitenkin muistuttamassa, että meikkiä pitää olla ;)

Aika ottaa uusi profiilikuva portaaliin?

Tuuli jatkui tänään. Oli ensimmäinen oikeasti viileä päivä matkalla.

...ja ennen kuin joku hermostuu, huomiseksi on luvassa kosmetiikkapostaus ;)

Laitoin päälle kaksi pitkähihaista ja kaksi takkia. Vedin hupun tiukasti päähän. Olin suunnitellut käveleväni Ano Merian kylään mutta tuuli oli hiukan liian navakka jotta retki olisi ollut miellyttävä. Kävelin sen sijaan Panagian kirkolle niinkuin eilenkin. Niitä maisemia katsoo mielellään kerran jos toisenkin.

.

[vimeo 107506730 w=600 h=338]

.

Viivyin huipulla kaksi tuntia. Istuin vain katsomassa kylää ja merta. Aurinko paistoi ja lämmitti minut tuulen läpi. Alas päästyäni oli melkein kuuma. Otin takit pois.

(Äiti - älä katso tuota videota. Kyllä mä olin oikeasti niin reunalla.)

Yritin ottaa selfieitä merimaisemalla. Meri on niin upean värinen.

Kaksi italialaisturistia kulki ohi ja tarjoutui ottamaan kuvan. Eivät ymmärtäneet että näiden oli tarkoituskin olla itseotetun näköisiä. ^_^

Uusi sininen 1,30€:n rajauskynäni ei pysy. Tuulisena päivänä kesto on näinkin hyvä.

Hikisenä päivänä rajaus leviää luomelle kauttaaltaan. Sain havaita tämän kiusallisesti Santorinille saapuessa, kun olin meikannut kynällä ensimmäistä kertaa. Lukija-Outi tapasi meikkibloggaajan jonka silmät näyttivät 6-vuotiaan meikkaamilta.

Kävelyllä ajattelin, että juuri tämä on parasta yksin matkustamisessa. Vain minä ja ajatukset. Voi pysähtyä mihin tahansa mietiskelemään niin pitkäksi aikaa kuin haluaa. Se ei häiritse ketään. Huomio ei jakaudu seuralaisiin, sen voi keskittää täysin ympärillä olevan havaitsemiseen, kokemiseen.

Menin hautausmaalle. Tykkään hautaismaista kovasti, etenkin ulkomailla ne ovat todella kauniita. Kreikassa haudoilla on lähes aina edesmenneen kuva. Usein ne ovat virallisia muotokuvia, mutta joukossa on myös henkilökohtaisempia valokuvia. Mies hymyilee kalasaaliinsa kanssa. Merikapteeni seisoo laivan kannella ja katsoo ulapalle. Täti katselee arvoituksellisesti kukkapensaiden keskeltä. Kuvat tuovat ihmisten elämän jotenkin niin lähelle. Jään katsomaan hautoja pitkäksi aikaa. Mietin millaisia ihmisiä he ovat olleet. Mitä he ovat ajatelleet juuri kuvanottohetkellä...

Folegandroksen Kastrosta löytyy ovi minulle.

Saako kerrankin sanoa että tykkää omasta kuvastaan? Pidän tästä kuvasta.

Tämä on jotenkin niin minä nyt.

Minulla oli tänään todella hyvä olo. Tuulesta ja kylmästä huolimatta. Folegandros on niitä paikkoja, joissa on sitä jotain erityistä. Koen täällä samanlaista levollista viehätystä kuin Paroksella.

Kun istuin ylhäällä Panagialla, minusta tuntui samalta kuin istuessani Parikian Kastron laella. Minulla ei ollut kiire mihinkään. Tällaisia hetkiä varten minä matkustan. En siksi, että näkisin aina vain uusia paikkoja. Vaan jotta löytäisin paikkoja, joihin haluan palata.

Johan on taas näkymät.

Folegandroksen Choran tyrmäävä sijainti jyrkän kallion reunalla vetää vertoja Santorinin kuuluille caldera-maisemille.

Ei tästä maasta henkeäsalpaavat näköalat ihan heti lopu.

Asun tuolla valkoisten tönöjen takarivissä. Kylä on niin pieni että sen kävelee ympäri puolessa tunnissa. Koko saarikin on vain 32 neliökilometriä.

Talvella Chorassa asuu noin 200 henkeä, kesällä 1000.

Olen saapunut "kreivin aikaan" - 1. lokakuuta valtaosa kaikista majoituspaikoista sulkeutuu. Minäkin olen hotellissani ainoa asukas. Varasin tällä kertaa hotellin koska se oli saman hintainen kuin domatia, 27 euroa jonka sain neuvoteltua 25 euroon.

Täällä kuitenkin saa ruokaa kylästä lounasaikaan ;) Eilen sain myös vastauksen taannoiseen mustekalakysymykseeni - eli syönköhän enää koskaan mustekalaa.

Syön. Eilen sain niin hyvää grillattua mustekalaa että tänään on pakko mennä syömään sama annos uudestaan. Mutta seepiaan en enää koske, se on nyt käsitelty luku elämässäni. Tulee paha olo pelkästä ajatuksestakin.

Vuoren rinteellä täydellisen kuvauksellisena istuva Panagian kirkko ja entinen luostari on Folegandroksen symboli ja kuvatuin kohde. Ei ihme.

.

Sitten tarinaa tuulesta.

Kun eilen heräsin Santorinilla, tuuli oli niin kova että olin lähes varma ettei laivani kulkisi. No, sieltä se kuitenkin puski aaltojen läpi, Nel Linesin pieni Aqua Spirit -paatti. Vain 20 minuuttia aikataulusta jäljessä. Hydrofoilit ja katamaraanit eivät kulkeneet, niille sää oli liian tuulinen.

Matka Folegandrokselle kesti 2 tuntia. Laiva heilui niin että välillä ei pystynyt kävelemään. Folegandroksen lähestyessä minua alkoi suoraan sanottuna vähän jännittää. Satamaa kohti tullessamme aallot heittelivät laivaa aivan erityisen voimakkaasti ja henkilökunta komensi Folegandroksella pois jääviä matkustajia kokoontumaan ympärilleen. Kuulin kuinka alhaalla aallot löivät alakannelle, jota kautta olimme poistumassa. Saimme mennä portaat alas yksi kerrallaan ja henkilökunta piti meistä kiinni, muuten olisimme menneet mukkelis makkelis. Laiva keikkui niin että en tajunnut miten pääsisimme ylipäänsä ulos. Videolla heilunta ei tule ihan niin voimakkaana esiin miltä se laivan sisällä tuntui. Videota kuvatessakin olin kaatua.

[vimeo 107438699 w=680 h=383]

Lopulta laiva oli satamassa ja heilutus tasoittui hieman. Ulosmeno"silta" kuitenkin hyppi ja pomppi niin, että saimme mennä sen yli jälleen yksi kerrallaan henkilökunnan avustamana. Automatkustajia ei päästetty poistumaan, eivätkä Folegandrokselta kyytiin tulossa olleet autot päässeet ajamaan sisään.

Minut noutaneelta hotellin isännältä sain kuulla, että tuuli oli (Boforiasteikolla) "vain 7 luokkaa", ja että isoimmat laivat kulkivat vielä 9-10 asteisessa tuulessa. Puistelin päätäni. Eilen en todellakaan olisi halunnut olla jatkamassa matkaa Syrokselle saakka, jonne menen samalla laivalla keskiviikkona. Matka Syrokselle kestää Folegandrokselta vielä yli 7 tuntia... Huhhuh niitä jotka istuivat siinä vatkauksessa eilen koko päivän...

[vimeo 107445182 w=680 h=383]

Hotellini emäntä kertoi myöhemmin, että talvella ei ole lainkaan tavatonta, ettei Folegandrokselle ole tuulen takia laivayhteyttä viikkoon tai 10 päiväänkään. "Silloin täältä loppuu aina maito ja muita ruokatuotteita". Kysyin, mitä tapahtuu jos joku tarvitsee tuona aikana vaikka sairaalahoitoa. Emäntä sanoi, että sille ei silloin mahda mitään. Helikopterikaan ei voi lentää jos tuuli on tarpeeksi kova. Joskus sattuu onnettomuuksia. Se on osa saarielämää.

Säähän liittyvän riskin takia synnyttävät naiset muuten lähtevät saarilta aina kuukautta ennen laskettua aikaa Ateenaan. Sain kuulla tämän jo Skyroksella. Käytäntö on kuulema kaikkialla sama. Vaikka isommilla saarilla on sairaaloitakin, suurin osa naisista valitsee mennä Ateenaan.

Mielenkiintoisia juttuja.

Minulla on tällä kertaa melkein luksusbudjetti viime vuoteen verrattuna. Ja piti olla vieläkin enemmän. Palataan siihen kohta.

Kuvituksena Fira, Santorini.

Viime syksynä päiväkohtainen budjettini oli 38 euroa. Tähän summaan kuului kaikki; majoitus, ruoka, laiva- ja bussimatkat. Kun vuokrahuone maksaa 20 euroa yöltä, jäi yleiseksi liikkumavaraksi päivittäin 18 euroa. Sillä ei ihan hurjasti juhlita tai syödä ravintolassa, ei edes edullisessa tavernassa.

Muistan kuinka kävelin Karpathoksella Pigadian rantakatua ja katselin hieman haikeana grillatun kalansa ja munakoisojensa ääressä istuvia ihmisiä, ja palasin sitten domatialle avaamaan tonnikalapurkin tai säilykemustekalaa. Ajattelin, ”Ensi syksyn reissulle säästän paremman budjetin, alan säästää jo talvella.”

No. Enhän mä sitten mitään säästänyt. Tai säästin, joo – mutta miehen syntymäpäivälahjaan. Sitten tulikin kesä, ja ajattelin, ”Hienoa! Säästän kesätyöpalkkani Kreikkaa varten!”

Mutta sitten päätimme lähteä lomalla miehen kanssa Ranskaan.

Arvaatte miten siinä kävi.

Ranskan matka nieli koko kesäpalkkani – ja jätti vielä velkaa luotolle. Voisin kirjoittaa pelkästään tästä aiheesta pitkän monologin, niin kiinnostavaa minusta on pohtia kahden eri ihmisen matkataloutta. Hieman sitä jo sivusinkin heinäkuun ”Kun kaksi eri mieltä matkustaa” –postauksessa.

En haluaisi vaihtaa Ranskan matkaa pois, en missään nimessä. Se oli aivan mahtava reissu. Tokihan minusta on kivaa välillä matkustaa eri tyyliin kuin omani, ja on tietysti otettava huomioon Ranskan hintatasokin joka on jotain ihan muuta kuin Kreikan. Silti – on myönnettävä että kirpaisi aika lailla kun laskin yhteen oman osuuteni reissun kuluista. Sillä summalla olisin matkustellut Kreikassa suhteellisen huolettomasti kaksi kuukautta..!

Noniin. Bueno. Ranska tuli ja meni, ja nyt oltiin sitten lähdössä viettämään jälleen yhtä Excel-taulukon ohjaamaa syksyä Kreikan saarille.

Mutta. Vaikka en kesätilin mahdollistamaa vapautta matkalle saanutkaan, on budjettini silti huomattavasti parempi kuin viime syksynä.

Minulla on käytössä päivittäin 55 euroa.

Se on vain 17 euroa enemmän kuin viime vuonna, mutta 17 euroa täällä on PALJON! Majoituksen jälkeen jää ruokailuun, laivoihin ja muihin mahdollisiin aktiviteetteihin 35 euroa per päivä. Se tuntuu ihan mielettömältä luksukselta, ja antaa mahdollisuuden syödä ulkona vaikka joka päivä. Laivalippuahan ei tarvitse ostaa päivittäin, ja syömällä pari säilykepurkkiateriaa tavernan sijaan saa seuraavan laivalipun hinnan laitettua sivuun.

Kreikassa 15 eurolla saa jo kolmekin ruokalajia ja viinilasin. Ja minkä määrän ruokaa… Voi kuulkaa, minulla jo sormet syyhyää että pääsen kirjoittamaan tulevaa Kreikan maut -ruokapostausta.

Nyt on neljä viikkoa reissua takana ja budjetti on pysynyt hyvin kasassa, vielä ollaan plussan puolella. Seuraan tilannetta joka päivä Excelissä. Mutu-tuntumalla matkustus talouden suhteen on minulle ihan utopiaa.

Viime tai toissasyksyn reissulla muistan saaneeni lukijalta hämmästyneen kysymyksen koskien shoppailua. ”Etkö halua ostaa sieltä mitään? Eikö sun tee yhtään mieli shoppailla?”

Rehellisesti: ei. Eikä budjetti (tai käsimatkatavaralla matkustus) anna siihen mahdollisuuttakaan. Ei minua juuri kiinnosta muuta ostaa kuin kosmetiikkaa - myönnän että nuo himskatin halvat Korresit vetävät aika pätevästi puoleensa. Mutta en myöskään ahdistu siitä, että en osta niitä. Tai muutakaan. Shoppailu ei ole koskaan kuulunut ajanvietteisiini, ei matkustaessa tai kotonakaan.

Teininä piti aina ostaa lomakohteesta se iänikuinen T-paita kohteen logolla (I <3 Korfu!) tai joku värikäs jääkaappimagneetti… No, ne oli niitä aikoja. Tärkeintä on itse kohteessa olo. Ja jos kohteessa vielä on varaa istua ravintolan pöytään ja saada hyvää ruokaa, onnellani ei ole rajoja.

Ai niin.

Aloin tässä kirjoittaessani miettiä.

Entä jos Ranskaa ei olisi tapahtunutkaan, entä jos minulla olisikin täällä nyt se huikea budjetti? Mitä minä sillä ylimääräisellä rahalla itse asiassa tekisin?

Yöpyisinkö hotelleissa vuokrahuoneiden sijaan? Söisinkö fine dining –paikoissa? Olisinko ottanut isomman matkalaukun ja ostanut sen täyteen Korresin hiusvärejä?

Jälkimmäinen saattaisi olla mahdollista. ;) Mutta hotellit… Ei, en vaihtaisi domatiaa hotelliin. Useimmat hotellit eivät tarjoa minulle sellaisia elämyksiä joista haluaisin maksaa. Tähtiravintolat? Njoo, ehkäpä silloin tällöin voisi sellaisessa pistäytyä. Mutta fine dining on minulle makuelämyksen lisäksi yhtä paljon sosiaalinen elämys. Yksin reissatessa syön mieluummin yksinkertaisemmissa paikoissa.

Hmm. Loppujen lopuksi en taitaisi kovin kummoisesti irrotella suuremmalla budjetilla. Antaahan se vapautta kun voi tarvittaessa mennä kalliimmalla katamaraanilla tai valita arvokkaamman vuokrahuoneen, mutta… Kyllä mä luulen että minun kaltaiseni matkailijan olisi jopa aika vaikea saada 80-100 euroa palamaan päivässä – ainakin Kreikan hintatasoisessa paikassa. Tämä 55 euroa on aika sopiva. Tunnen, että voin tehdä kaikkea mitä haluan. Ja ne tölkkiateriatkin kämpillä kuuluu asiaan! ;)

Millainen budjetti teillä yleensä on matkalla?

Alan olla yhä häkeltyneempi Karkkipäivän lukijoiden levittyneisyydestä universumissa. Minne tahansa menen, siellä tuntuu olevan lukija. :)

Voitteko kuvitella, että minut on jo tälläkin matkalla bongannut yksi lukija Ateenan Henkkamaukalla. Siis 4 miljoonan ihmisen kaupungissa, 3000 kilometrin päässä Suomesta, joku lukija sattuu samaan aikaan Hennesille kuin minä..! Kyllä siinä vähän hämmentyy maailman pienuudesta.

Olin alustavien suunnitelmieni mukaan menossa Sporadien jälkeen Koillis-Egean saarille.

Mutta nyt olenkin Santorinilla.

Sain nimittäin tänne kutsun Karkkipäivän lukijalta. :)

Lukijani Outi on Santorinilla kirjoittajakurssilla, ja keksi hetken mielijohteesta tarjota minulle kattoa pään päälle jos sattuisin olemaan Kykladeilla samoihin aikoihin. Koin kutsun mitä erinomaisimpana syynä muuttaa suunnitelmaa. :) Outi vaikutti niin kiinnostavalta ihmiseltä. Ylipäänsä tilaisuus päästä surffaamaan lukijan sohvalle kesken saarihyppelyni tuntui niin hauskalta ja odottamattomalta "seikkailulta" että ei muuta kuin lippu Santorinille!

Olen tosi iloinen että tulin. Meillä on ollut oikein mukavat kaksi päivää ja Outin seura toi piristävää vaihtelua viime viikkoina yksin viettämiini päiviin. Olemme "kälätttäneet" niin paljon että Outilla varmaan korvat soivat vielä kotonakin ja minä sain täydennettyä sosiaalisuus-varastoni pitkälle ensi viikkoon! ^_^

Ja Santorinihan nyt on yhtä huikea kuin viimeksikin.

Auringonnousu Kamarissa.

Auringonlaskun värejä Firassa.

* * *

Lopuksi varaan oikeuden jakaa tarpeettoman ja informaatioköyhän kynsilakka-ilostuksen. :) Tätä varten blogit onneksi ovat alunperin syntyneetkin! ^_^

Ette tiedä miten erilaisen merkityksen kosmetiikka saa kun olet siitä eristyksissä...! Tai ainakin eristyksissä normaalielämäsi kosmetiikkamaailmasta. Kotona hukun kosmetiikkaan. Kynsilakan valintaan voi mennä kaksi päivää kun selaan sävykarttojani ja yritän päättää ottaisinko tällä kertaa siniseen taittavan vai marjapuuron sävyisen liilan, vai kenties kultaan shiftaavan. Vai lakkaisinko nyt kuitenkin vihreällä... Lakkoja on niin paljon että yksilöt katoavat massaan.

Ja täällä..! Kyllästyin nopeasti nuden väriseen, ainoaan matkakynsilakkaani ja päätin ostaa pienen värikimaran. Koin suunnatonta riemua pähkäillessäni Ateenan Hondos Centerissä mitä sävyjä ostaisin. Ja nyt olen niin innoissani kolmesta uudesta lakastani. :) Samaan tyyliin kuin olin teininä innoissani jokaisesta uudesta lakasta. Ne eivät kadonneet massaan.

Valinta kohdistui tietysti budjetin puitteissa niihin halvimpiin, ja Kreikassa halvin merkki on (käsittääkseni saksalainen) Essence. Merkki on minulle entuudestaan tuttu ulkomaan reissuilta ja olen aiemmin ostanut Essenceltä mm. hyvän geelilainerin. Tuotteet maksavat alkaen 1,30€.

Ostoskoriin päätyivät siniseen ja kevyesti turkoosiin shiftaava violetti, kimaltava vedenvihreä ja ahhhhh niin ihana henkäyksen verran pinkkinä hohteleva pastelliliila. Suosikki-liilani MACin Beautiful Iris -luomivärin kaksonen. <3

Essencen kynsilakat maksavat 1,99€.

Liila on vain niin täydellinen..! <3 Toivottavasti saan nämä jotenkin mahtumaan litran kosmetiikkapussiini niin saan ne mukaan Suomeen.

Tänä aamuna satoi. Siksi vesipisarat kynsillä.

Mun kynnet alkaa jo näyttää joltain...! :) :)

(Säästäkää kommenttinne eripituisuudesta, kuuluu asiaan! ^_^)

*

Huomenna suuntaan saarelle, jonne olen halunnut päästä jo todella pitkään. Sen Choraa kuvaillaan oppaassani vastustamattomasti näin; "The town of five squares, free of traffic and sitting atop a spectacular cliff, arguably the most beautiful inland island capital".

Saa nähdä voinko huomenna allekirjoittaa tuon väitteen...! :) Mahanpohjaa kutkuttaa joka kerta kun pääsen uudelle saarelle. Koskaan ei voi minkään opaskirjankaan tai netin kuvien perusteella päätellä, millainen persoona siellä odottaa. Saarilla on taipumus yllättää jollain tavoin  joka kerta. :)

Skyros. Jylhä saari massaturismin ulottumattomissa. Hiekkarantoja, vuoristoa, villejä hevosia (saarella elää uhanalainen Skyroksen hevonen) ja yksi tunnelmaltaan alkuperäisimpiä Kreikan saarten kyliä. Mitä suositeltavin kohde heille, jotka etsivät sitä hieman autenttisempaa Kreikkaa matkamuistomyymälöiden ja skandinaviaa huutelevien tavernaisäntien tuolla puolen.

Skyros on itäisin ja kaukaisin Sporadien saariryhmästä. Vaikka palvelut ja infrastruktuuri saarella ovat kehittyneitä, se on säilynyt suhteellisen vapaana turismista – kreikkalaisia lomailijoita lukuun ottamatta. Elokuussa paikka on täyteen ahdettu halvoilla lennoilla Ateenasta saapuvia maanmiehiä.

Laivoilla yhteydet ovat heikommat, mikä osaltaan selittää Skyroksen matalaa matkailullista profiilia. Saarelle pääsee vuoden ympäri Kymin satamasta Evialta (1 h 45 min + bussi Ateenasta Kymiin 3 h) tai kesäkaudella kolmesti viikossa Skopelokselta ja Alonnisokselta (5,5 – 6 h). Skyros ja Sporadit ylipäänsä on hieman hankala yhdistää laajempaan Kreikan saarihyppelyyn, sillä niiltä ei ole yhteyksiä muille saarille.

Itse nappasin sesongin viimeisen Alonnisokselta kulkevan laivan Skyrokselle.

Skyros Town eli Chora sijaitsee sisämaassa korkealla kukkulalla. (Melkein kaikkia vanhoja pääasutuskeskuksia saarilla kutsutaan nimellä Chora, se siis viittaa aina ”pääkylään”. ) Laivat saapuvat Linarian satamaan saaren lounais-rannikolla. Saaren ainoa bussiyhteys kulkee Linarian ja Choran välillä.

Suurin osa Skyroksen majoituspalveluista sijaitsee Moloksen ja Magazian ranta-alueella Choran alapuolella.

Choraan johtaa yksi ainoa tie (autoliikenteelle), sekä kaksi hengästyttävästi kukkulan rinnettä kiipeävää, kivettyä portaikkoa. Autotie tekee pidemmän mutkan, porras”polkuja” pitkin pääsee rannalta Choraan 20-30 minuutissa.

Skyroksen Chora on saari-standardeissa suuri kylä; siellä asuu runsaat 2000 henkeä saaren 3000 asukkaasta. Esimerkiksi Kassoksen pikkuiseen Fry’hyn verrattuna Skyros Town on varsinainen city. Siksi koinkin niin suuren hämmästyksen kylään saapuessani.

Ensimmäiseen Skyros-päivääni liittyi myös elämäni ensimmäinen eksyminen – valitsin kukkulanrinne-poluista sen, joka ei vie suoraan pääkadulle, ja katosin totaalisesti Choran nimettömille kujille. Koska Skyroksen Chorassa ei voi edes suunnistaa ”alaspäin pääsee aina satamaan” –periaatteella, minulla ei ollut mitään minkä avulla orientoitua. Tiesin, että keskusaukio vain sijaitsi siellä ”jossain” labyrintin keskellä.

Lopulta, kysyttyäni muutamaan kertaan ”Signomi, kentro?”, löysin keskustan. Choran keskusaukio on suuri, suorakulmion muotoinen aukio jota reunustaa joukko kahviloita, ravintola, posti ja kaupungintalo.

Kello oli 12.30. Ei edes vielä siestan aika. Aukio oli aivan tyhjä, lukuun ottamatta muutamaa frappe-mukejaan hypistelevää nuorta kahviloiden terasseilla. Kreikassa käyneet tietävät, että tyhjä keskusaukio ulkona kaiket päivät roikkuvien ihmisten kansoittamassa maassa – etenkin kesäaikaan - on suunnilleen yhtä harvinainen näky kuin iglu Mikkelin torilla.

Lähdin kävelemään Choran pääkatua – ainoaa, jonka varrella on kauppoja ja ravintoloita. Autolla pääsee aukiolle saakka, siitä eteenpäin pääkatu – ja kaikki muut kadut - jatkuvat kapeina ja kiemuraisina, antaen tilaa vain jalanjulkijoille ja kissoille. Täällä olisi vaikea liikkua edes mopolla, kaduilla on niin paljon portaita.

Olen useampaankin otteeseen Kreikassa miettinyt, että vanhoissa Chorissa asuvilla ihmisillä täytyy olla todella hyvä kunto ja hyvät jalat! Uskomatonta, että vanhat mummut ja papat asuvat täällä satojen askelmien keskellä. Kai siinä kroppa pysyy vetreänä kun kulkee portaissa koko elämänsä.

Katu oli yhtä autio kuin pääaukio. Ravintolat ja kaupat olivat kiinni. Jokunen ihminen vaelsi minua vastaan, mutta keskustan kutsuminen eloisaksi vaatisi aika värikästä mielikuvitusta. Kävelin yhä vain kapenevia siksak-katuja pitkin ylös linnoitukselle. Harmillisesti se on ollut kiinni vuodesta 2001 jolloin se tuhoutui pahoin maanjäristyksessä. Kunnostusprojekti jatkunee hamaan tulevaisuuteen.

Ei hiljaisuus minua mitenkään haitannut. Mikäs siinä oli kuljeskellessa seesteisissä tunnelmissa Choran vanhoilla kaduilla, pysähtyen välillä ihailemaan kukkulan reunoilta avautuvia maisemia.

Ei haitannut ennen kuin tuli nälkä.

Palasin kylän huipulta alas keskusaukiolle vain todetakseni, että Skyros Townista ei ilmeisesti saanut lainkaan ruokaa tähän aikaan päivästä. Tämäkin on ihan uusi kokemus minulle – kreikkalainen kylä jossa yksikään taverna ei ole lounasaikaan auki. En tiennyt että sellainen on ylipäänsä mahdollista tässä maassa. Kreikkalaisillahan on hyvin vapaat ruokailuajat ja he syövät lounaankin paljon myöhemmin kuin muissa Välimeren maissa, yleensä 14-16 aikaan. Ravintoloiden keittiöt ovat auki aamusta iltaan. Täällä voi siis rauhassa olla nälkäinen mihin aikaan vain, toisin kuin vaikka Italiassa.

Skyrosta lukuun ottamatta, ilmeisesti.

Lopulta löysin yhden pienen auki olevan ravitsemusliikkeen, jonne olivat näemmä hakeutuneet kaikki muutkin Choran senhetkisistä 7 turistista. Juttelin viereisessä pöydässä istuvan ranskalaispariskunnan kanssa. He vakuuttivat, että illan tullen keskusta heräisi eloon ja olisi kuin toinen paikka.

Selvä. Uusi yritys illalla!

Menin rannalle. Sekin melkein tyhjä rantabaarin aurinkotuolien muodostamaa aluetta lukuun ottamatta.

Palasin kylään hämärän myötä. Kiipesin tällä kertaa ne toiset portaat. Lähestyin keskustaa pimeyden ja hiljaisuuden keskellä. Missä vaiheessa saavuttaisin valon..? Miksei korviini kantautunut ääniä..? Hiljaisuus enteili jotain muuta kuin eloon herännyttä kylää.

Sitten putkahdin täydestä pimeydestä kolmen kadun valaistuun risteykseen. Ihan kuin olisin ylittänyt jonkun maagisen unimaailman ja ”sivilisaation” rajan. Kauppakadun uloin pää, jossa sijaitsevat viimeiset ravintolat ja myymälät. Ne olivat auki. Siellä oli ihmisiä.

Mutta ranskalaispariskunnan kuvailema ”kuin toinen paikka”… Missä se oli..? Ravintolat olivat auki – mutta tyhjillään. Kauppojen oviaukoissa henkilökunta jutteli keskenään. Ja ihmiset... olihan heitä jonkun verran. Mutta 'vilkas' ei ihan ollut ensimmäinen mieleen tullut tunnelmaa kuvaava adjektiivi. Kävelin kadun päästä päähän. Keskusaukio oli yhtä unelias kuin päivälläkin.

Join lasin viiniä halvassa souvlaki-paikassa (viinilasi 1,50€, ei se tosin juuri kahta euroa enempää missään maksa) ja söin illallista ranskalaispariskunnan suosittelemassa kalatavernassa. Se oli näköjään muidenkin suosiossa – ja oli ainoana keskustan ravintolana täyttynyt ihmisistä. Tarjolla oli kuitenkin vain yhtä ainutta kalaa. Ei se mitään. Se maistui.

Kävellessäni takaisin rannalle mietin, miten erilaisia saaret ovatkaan. Skyros – asukasluvultaan suurempi kuin esimerkiksi Alonnisos. Ja aivan tyhjä. Myös Alonnisoksella sesonki on lopuillaan, ja silti se oli kuin toinen maailma.

Saarilla on erilaiset luonteet. Eloisuus vs. uneliaisuus ei aina johdu turisteista. Elafonisos on siitä hyvä esimerkki. Hädin tuskin 300 ihmisen kylä vailla suurempaa turismia, ja syyskuussa siellä oli kuitenkin elämää ja aivan erilainen tunnelma kuin Skyroksella. Ruokaakin sieltä sai päiväsaikaan ;) (Linkin takana on muuten blogin kaikkien aikojen ensimmäin Kreikka-postaus, kävin Elafonisoksella syksyllä 2010 :))

Skyros’kin on varmasti eri maailma heinä-elokuussa. Mutta se ei ole saaren todellinen luonne. Olisi kiinnostavaa tulla saarelle joskus helmi-maaliskuussa, juuri ennen paikallista pääsiäistä, katsomaan Skyroksen apokriatika-karnevaaliin kuuluvaa kuuluisaa vuohitanssia. Vuohennahkaan ja naamioihin pukeutuneet ryhmät kulkevat Choran katuja ja kahden ryhmän kohdatessa niiden johtajat ”taistelevat” tanssien ja soittaen lehmänkelloja. Riitti on Kreikassa niin kuuluisa että sitä saavutaan katsomaan kauempaakin.

Jos joskus eksytte Skyrokselle, suosittelen ehdottomasti majoittumista Molos-Magazia-alueen rannalle. Harvaa rantaa ympäröi yhtä kuvauksellinen maisema. Domatiani Kokalenia ansaitsisi ihan oman postauksensa… Täydellinen ”home away from home” rannalla.

Ja syökää Istories Tou Barba'ssa...! Tämä on käsky! ;) Lippalakkipäinen Jorgos ei paljon hymyile, mutta kokkaa pienessä keittiössään saaren parhaan melitzanosalatan..!

...mutta lokakuun numerossa muutama bloggari kertoo lempiripsareistaan, ja mun  suosikki sitten EI ole kuvasssa näkyvä Maybelline. ;) Demillä oli mennyt mun ja Dixi-blogin Helenan lempparit ristiin. Ainakin kuvat siis. En ole tuota lehteä itse nähnyt mutta sain Demin toimittajalta viestin mokasta.

Ja koska mulle on tärkeää, ettei mun lemppariripsariksi kuvitella Maybellinea, niin koin pakolliseksi tehdä tämän minitiedotuksen asiasta :D Mun suosikki on IsaDoran Precision Mascara (esitelty mm. tässä ripsarivertailupostauksessa).

Ei mulla muuta. :)

Paitsi että ostin tänään (lue: keskiviikkona) hetken mielijohteesta kolme kynsilakkaa ja vihdoin sen uuden sinisen rajauskynän. Tietenkään en löytänyt yhtäkään sävyä joka olisi lähellekään niin makea kuin se YR:n kuivahtanut sininen. Murr. Eikä Kreikassa myydä Yves Rocheria.

Mutta kynsilakat ilahduttavat erityisesti...! Kun mullahan alkaa jo pikkuhiljaa olla niitä kynsiä mitä lakata...! ^_^

No niin, asiaa! :) Vastaisuudessa voin taas vähän keventää matkapakaasia - jättämällä hiusten hoitoaineen pois :)

Yksi lukija heitti Hiusporno-postauksen kommenteissa, että "Ostaisin esmes Korresin ihanan suihkugeelin ja pesisin kuontaloni sillä". No, minähän olin ostanut Korresin suihkugeelin. Kokeillaan sitten! :)

Tokihan suihkugeelilläkin voi hiukset pestä, eihän siinä mitään, nehän sisältävät samoja peseviä ainesosia kuin hius-shampookin. Useimmat suihkugeeli-nimellä myytävät tuotteet vain ovat - etenkin huonokuntoisille hiuksille - liian vähän hoitavia.  Vaikka pesevät ainesosat ja monet muut kemikaalit suihkugeelissä samoja ovatkin kuin varsinaisessa hiuksille kehitellyssä tuotteessa, niin suihkugeelin ei tarvitse sisältää mm. antistaattisia tai hiusten kammattavuutta helpottavia ainesosia.

Matkakäyttöön ostamani suihkugeeli on Korresin Citrus. Se kertoo vieläpä olevansa "Moisturising".

Ihofiiliksen perusteella allekirjoittaisin lupauksen, sillä tuote tuntuu selvästi keskivertosuihkugeeliä hellävaraisemmalta ja vähemmän kuivattavalta. Sitä vain en ymmärrä, miksi Korres on liittänyt tämän lupauksen vain osaan suihkugeeleistään - valtaosassa niistä on hajusteita lukuunottamatta sama inci. Vertasin 3-4 eri suihkugeeliä, toisissa teksti 'Moisturising', toisissa ei, ja ainesosat olivat ihan samat hajusteiden määrän vaihdellessa.

Hoitavina ainesosina incistä voi poimia mm. aloen, arginiinin, castoyr maleaten (risiiniöljyjohdannainen), guar-yhdisteen ja vehnägluteenin. Etenkin tuo guar on tehokas kalvonmuodostaja ja hyvä hoitava ainesosa hiustuotteissa.

Kookosmaito-suihkugeeli erosi porukasta hienoisesti sillä, että siinä on vehnän sijaan kauraa.

Harmillisesti täältäkin löytyy imidazolidinyl urea, formaldehydiä vapauttava säilöntäaine, joka on näitä kosmetiikan ristiriitaisia ainesosia.

Mutta joo! Tämähän toimii! :) Eikä tarvitse edes hoitoainetta..! Kyllä - mun hiukset jäävät tämän jäljiltä ihan takuttomiksi, eivätkä myöskään ole kuivuttuaan sähköiset. Hämmentävää. Että suihkugeeli voi olla näin hoitavaa..!

Hiuksiin ei tokikaan jää samanlainen liukkaus ja silkkisyys kuin hyvää hoitoainetta pois huuhdellessa, mutta eivätpä ne myöskään jää karheiksi ja takkuisiksi. Kuivana hiukset tuntuvat lähes yhtä sileiltä kuin hoitiksen kanssa.

Pesevyydestä kuitenkin yksi sana - Korresin suihkugeeli ei ole yhtä pesevä kuin hius-shampoo. Ainakaan täällä kovan veden olosuhteissa - voihan olla että Suomessa tulos on eri. Hiukset puhdistuvat, mutta eivät täysin perusteellisesti. Useampi vaahdotuskaan ei vaikuta asiaan. Pesutulos on kuitenkin huomattavasti parempi kuin Lushin palashampoolla ;) Godiva on nyt valitettavasti jäänyt vaihtopenkille - niinkuin myös mukaan otettu hoitoaine. Käytän hiustenpesuun ainoastaan Citrus-suihkugeeliä. :)

Muuten - täytyy vielä mainita tuoksusta. Olen tullut siihen tulokseen, että Citrus-suihkugeelin tuoksu on unisex. Itse asiassa se muistuttaa enemmän miesten kuin naisten kosmetiikan tuoksumaailmaa. Hassu juttu. En haistanut tuoksua tällä lailla alun perin, kun tein valintaa myymälässä... Tämä ei ole sellainen perinteinen kirpeän raikas sitrus, vaan lämpimän aromaattinen (- ja hyvin mieto).

Tässä viikkojen aikana olen jo alkanut haikailla uuden suihkutuoksun perään... No, tällä käytöllä (kroppa + hiukset) pullo tyhjenee ennen reissun loppua ja voin ostaa uuden :) Olen jo Korresin hyllyillä vähän katsellut Päärynä-Bergamottia sillä silmällä... ;)

P.S. Hehheh, tajusin juuri että eihän mun siis tarvitse vastaisuudessa pakata shampootakaan..! ^_^ Kun ostan suihkugeelin aina paikan päältä. ;)

Jäin sitten asumaan tähän rannalle.

Sain neuvoteltua edullisemman hinnan kun jäin neljäksi yöksi. Ja - - onhan nyt tosiaan low season. ;)

Skyros on jännä paikka. Ja ihan tyhjä. Olen viettänyt täällä kaksi mainiota päivää, ja taas minulla kävi ihan mielettömän hyvä tuuri. Olen ehtinyt lyhyen vierailuni aikana saada jo matkailualan työtarjouksenkin..! ^_^ Kirjoittelen pian saaresta enemmän. Nyt tällainen random-ajatuksia-aamutunnelma-postaus.

Tänään vietän chill-päivän. Onnistuin pitämään ruoat sisälläni yön ajan vaikka nukkumaan mennessä kuvotti niin että oikeasti päässä pyöri vain "Ei enää koskaan-koskaan mustekalaa..." Nukuin hyvin ja heräsin hyvävointisena ennen auringonnousua, niinkuin minulla jostain syystä on Kreikassa aina tapana. Ei ole poikkeuksellista että herään virkeänä jo viideltä.

Tein aamujumpan terassilla aamun valjetessa ympärillä ja keittelin aamukahvit. Miten niin yksinkertainen asia kuin kuuma kahvikuppi kämmenten välissä voi tehdä aamuista aina parhaat... Odotan aamukahvihetkeäni jo iltaisin nukkumaan mennessä.

Ympärillä oli hiljaista aaltojen tasaista kohinaa ja heräileviä lintuja lukuunottamatta. Rannalla kulki mies kahden pienen koiran kanssa. Istuin parvekkeellani ja annoin hetken vain jatkua.

Kahden kahvimukillisen jälkeen aloin hoitaa sähköpostiasioita. Laitoin viestiä pankilleni - jo viidennen kerran, tällä kertaa peittelemättömän kiukkuiseen sävyyn, vaikka se aamun lempeyden keskellä väärältä tunnelataukselta tuntuikin -, vaatien selitystä siihen miksi en saa nostettua käteistä Debit-puolelta.

Nälän alkaessa pikkuhiljaa poreilla vatsanpohjassa keittelin tuttuun tapaan munia ja pilkoin niiden kaveriksi vihannes- ja juustolautasen. Taisi siinä yksi jogurttipurkkikin lipsahtaa.

Yhdeksän jälkeen tassuttelin alas katsomaan olisiko domatia-emäntäni jo hereillä. Oli hän. Kysyin, olisiko mahdollista saada kyytiä huomisaamuna kylän bussiasemalle, biitsi kun sijaitsee vähän kauempana Skyros Townista. Kuvasta voitte ehkä päätellä, ettei tuonne kukkulalle oikein tee mieli roudata matkatavaroita kävellen. Emäntä lupasi ajaa minut bussille puoli seitsemältä. Laivani lähtee klo 8.

Seuraavana ohjelmassa on pyykin pesua. Tänään on hyvä päivä pyykille. Ulkona tuulee aika napakasti, mutta samalla aurinko kuitenkin porottaa. Pyykki kuivuu hetkessä. Jos tuuli vähän tyyntyy iltapäivästä niin ehkä menen myöhemmin torkkumaan rannalle.

Mieheltä tuli aamulla viestiä että Suomessa jo jossain päin sataa lunta... Ja vielä viime viikolla teillä oli kuulema jopa 20 astetta..? Katsoin sääkameran kuvaa Kuopiosta. Tuntuu tällä hetkellä hyvin kaukaiselta...

Mukavaa päivää teille sinne Suomeen rännästä huolimatta! :) Minä taidan vielä keittää yhden kupin kahvia.

[vimeo 106896157 w=680 h=382]