29.09.2023

Herkän ongelmaihon hoito

Kaupallinen yhteistyö: Twistbe

Kauan odotettu postaus: vinkit herkän ongelmaihon hoitoon.

Aihe on tullut itsellenikin ajankohtaiseksi kuluneen vuoden aikana, kun ihoni on muuttunut hyvin herkästi reagoivaksi ja punoittavaksi.

Ihoni on ollut lähes koko elämäni tasapainoltaan kuin "terästä" - juuri mikään ei ole heilauttanut sitä. Olen voinut lätkiä ihooni mitä vain, ja ainoa negatiivinen seuraus on ollut muutama näppy, jos voide on liian tuhtia tai jos olen puhdistanut ihon liian pinnallisesti.

Viimeisen vuoden aikana tämä on kuitenkin muuttunut. Teräsaika on ohi, ja ihostani on tullut hyvin reaktiivinen. (Tässä työssä tämä saattoi olla vain ajan kysymys....) Ihoni punoittaa, lehahtelee ja välillä sitä jopa kuumottaa. Oireet voimistuvat, jos esimerkiksi laitan iholle kerralla liikaa uusia tuotteita. Silmäluomen ihottuma on vielä ihan oma stoorinsa.

Herkän ihon hoitofilosofia ja SOS-tuotteet ovat nyt siis tuttuja itsellenikin. Siksi tuntuu oikealta ajalta kirjoittaa ongelmaisen ihon hoidosta myös blogissa. Kirjoitus on toteutettu yhteistyössä ihonhoidon asiantuntijoiden, Twistbe'n kanssa.

Jos ihosi kenkkuilee etkä tunnu löytävän keinoja rauhoittaa ihoa (ja lääkärissäkin on jo mahdollisesti käyty), Twistbe'n tiimiltä saa pätevää apua. Kosmetiikkaa ei tietysti voi verrata lääkinnälliseen apuun, mutta iho-ongelmien hoito vaatii usein holistisen lähestymistavan ja kaikki palikat merkitsevät.

Oltuani seuraamassa Twistbe'n asiakaspalvelun toimintaa kahden päivän ajan, en voi kuin suositella joukon huikeaa asiantuntemusta. Minulla on kauneudenhoitoalalta yli 10 vuoden kokemus monessa roolissa niin myyjänä, kouluttajana kuin asiantuntijana, ja voin sanoa, että Twistbe'n asiakaspalvelu on omaa luokkaansa. Tulehdukselliset iho-ongelmat eivät yleensä kuulu kosmetiikkamyyjän tavanomaiseen ammattiosaamiseen, ja asiantuntemus tällä saralla vaatii erillistä perehtymistä ja tietysti omaa aitoa kiinnostusta aiheeseen. Twistbe on erikoistunut tähän alueeseen, ja henkilökunta koulutettu kiperinkien iho-ongelmien tunnistamiseen.

Tässä kirjoituksessa käydään läpi yleisesti herkistynyt iho, couperosa-iho, ruusufinni, POD ja atooppinen iho. Akneiholle tulee myöhemmin oma postaus.

YLEISESTI HERKKÄ IHO

Mitä on "yleisesti herkkä iho"? Tällä iholla ei ole spesifiä diagnoosia, mutta sillä esiintyy vaihtelevasti monenlaisia herkän ihon oireita kuten punoitusta, ärsytystä, tulehdusta ja ihottumaa. Oma ihoni kuuluu tähän kategoriaan.

Jos ihottuma muuttuu pysyväksi, kyse voi olla atopiasta, ja vaatii silloin hieman eri lähestymistavan.

Tuotevinkeistä: selkeyden vuoksi valitsimme tähän kirjoitukseen 1-2 suositusta per tuoteryhmä (putsari, kasvovoide, kasvovesi, kasvoöljy jne). Twistben hellävaraisuus-filosofian mukaisesti iho puhdistetaan mieluiten öljymäisellä tai maitomaisella tuotteella, ja siksi vinkeissä ei ole vaahtoavia putsareita.

Yleisesti herkän ihon suositustuotteista moni sopii myös muihin ongelmaihotilanteisiin.

TUOTEVINKIT YLEISESTI HERKÄLLE IHOLLE

Puhdistusöljy: RAAW Alchemy Cleansing Silk
Puhdistusmaitovaihtoehto: ℅ GERD Canola-puhdistusmaito
Kasvovesi: Föllinge Comforting Face Mist
Kasvovoide: by mukk Light Day Cream tai Rich Day Cream
Kasvoöljy: RAAW Alchemy Blue Drops
Viikkohoitoon: by mukk Good Barrier Mask
Tarvittaessa seerumi: by mukk Calm Sea

herkän ongelmaihon hoito - ihon puhdistusRaaw Alchemyn Cleansing Silk (58,90€ / 125 ml) on tulehdusta rauhoittava puhdistusöljy, joka sopii erityisen hyvin herkälle ja ärtyneelle iholle.

Cleansing Silk'in pohjan muodostaa hellävaraisuudestaan tunnettu manteliöljy, seuranaan joukko tulehdusta rauhoittavia öljyjä kuten kukui-, maarianohdake-ja helokkiöljyä sekä Blue Tansyn eteeristä öljyä. Putsarissa on pehmeä, lämmin ja aromaattisen makea tuoksu.

Cleansing Silk on emulgoituva puhdistusöljy ja muuttuu veden vaikutuksesta maidoksi. Emulgaattorin pitoisuus on kuitenkin pidetty maltillisena, ja emulgoitumisen taso riippuu ihotyypistä: rasvoittuvammalla iholla Cleansing Silk emulgoituu vähemmän, kuivemmalla iholla enemmän. Minun ihollani Cleansing Silk emulgoituu kokonaan ja huuhtoutuu pois helposti.

C/o Gerdin Canola-puhdistusmaito (23,90€ / 200 ml tai 3,90€ / 10 ml) on edullinen ja maitomainen putsarivinkki herkälle iholle. Hajusteherkille suosittelen Laponien hajusteetonta Milk Cleanseria (18€ / 100 ml).

herkän ongelmaihon hoito - punoittava ihoFöllingen Comforting Face Mist (24,90€ / 100 ml) on punoitusta ja muita herkkyysoireita vähentävä, kosteuttava kasvosuihke.

Sen erikoisuus on niasiiniamidi, jota näkee harvoissa luonnonkosmetiikkatuotteissa. (Miksi harvoissa? Niasiiniamidia, vaikka onkin luonnollinen ainesosa, ei pystytä eristämään luonnosta riittävästi kosmetiikkateollisuuden tarpeisiin, ja siksi kosmetiikassa käytetty niasiiniamidi valmistetaan labrassa ja on niin kutsuttu luontaisen kaltainen ainesosa. Tästä johtuen sillä ei ole ainakaan toistaiseksi sertifikaattia.)

Niasiiniamidi on superhyvä ainesosa punoittavalle ja herkälle iholle - ja oikeastaan mille tahansa iholle! Monivaikutteinen niasiiniamidi kohentaa ihon kuntoa kaikin tavoin; se stimuloi kollageenin ja keramidien tuotantoa, silottaa ja vahvistaa ihoa, kirkastaa, tasapainottaa talineritystä ja hillitsee erilaisia tulehdustiloja aknesta atopiaan. A- ja C-vitamiinin jälkeen niasiiniamidi kuuluu eniten tutkittuihin ja tehonsa parhaiten osoittaneisiin anti-age-ainesosiin.

Testasin Föllingen kasvovettä menestyksekkäästi viime kevättalvella. Ihanan minimalistinen koostumus sisältää aloe veraa, probioottista Lactobacillus-uutetta, glyserolia ja niasiiniamidia. Litsea Cubeba -hedelmän uute tuo kasvoveteen miedon tuoksun.

Hajusteetonta herkän ihon kasvovettä etsivälle Laponien Balancing Essence (28,90€ / 50 ml) on luotettava valinta.

herkän ongelmaihon hoito - kasvovoideBy mukk'in kosteuttavat ja antioksidanttiset kasvovoiteet ovat erinomainen valinta herkälle iholle.

Voiteet saavat tehonsa yhdistelmästä neljää eri merilevää (puna-, rusko- ja viherlevä kaikki edustettuina) ja suojaavat ihoa tehokkaasti ympäristön rasituksilta vähentäen saasteiden, UV-säteilyn ja stressin negatiivisia vaikutuksia iholla. Merileväyhdisteillä on myös ärtynyttä ihoa rauhoittava vaikutus.

Light Day Cream (27,90€/ 30 ml) on kevyempi koostumus normaalille, rasvoittuvalle ja sekaiholle. Rich Day Cream (27,90€ / 30 ml) on täyteläisempi versio kuivalle iholle. Voiteissa on hyvin mieto, lähes huomaamaton tuoksu.

Täysin hajusteettomia voidesuosituksia herkälle iholle ovat Nea'ls Yard Remedies Sensitive Moisturiser (39,50€ / 100 ml) sekä Laponien Face Cream (32€ / 40 ml).

herkän ongelmaihon hoito - rauhoittava kasvoöljyRaaw Alchemyn Blue Drops (58,90€ / 30 ml) kuuluu uusimpiin suosikkikasvoöljyihini.

Se sisältää marokkolaisen pietaryrtin kukista uutettua Blue Tansy -öljyä (Tanacetum Annuum Flower Oil), jonka tuoksuun olen aivan rakastunut, ja lisäksi Blue Tansy on fantastinen hoitava aine herkälle iholle. Sen sisältämä kamatsuleeni, josta sininen pigmentti tulee, on voimakkaasti tulehdusta rauhoittava, ja tässä öljyssä se saa seurakseen siankärsämön, joka myös sisältää kamatsuleenia.

Blue Dropsin silkkisen tuntuisen öljypohjan muodostavat jojoba-, kukui- ja baobab-öljyt.

❗️👉Sivurönsynä:

Kamatsuleenia sisältäviä yrttejä kuten kamomillaa, koiruohoa, pietaryttiä sekä siankärsämöä on käytetty lääkinnässä vuosisatoja tai tuhansia. Niiden kykyä levittää tulehdustiloja ei kukaan kiistä.

Kosmetiikassa vaikutukset on ilmaistava toisenlaisin sanoin. Jos oltaisiin ihan tarkkoja, edes sanaa 'tulehdus' ei saisi käyttää, sillä kosmetiikan ei kuuluisi pystyä vaikuttamaan ihon tulehdukseen. Silti tiedetään, että se vaikuttaa.

Nämä ovat näitä kosmetiikkamaailman mielenkiintoisia lainsäädäntö vs. todellisuus -juttuja. 🙂

Herkän ja reaktiivisen ihon viikkohoitoon hyvä tuote on by mukk'in Good Barrier -naamio (37,90€ / 60 ml).

Voidemaisessa naamiossa on 54% aloe veraa, ruskolevää, jojoba- ja aprikoosinkiviöljyä ja probioottisia uutteita. Naamio rauhoittaa ja kosteuttaa ihoa. Sitä voi käyttää 1-3 kertaa viikossa ihon kunnosta riippuen.

By mukk'in rauhoittava Calm Sea -seerumi (36,90€ / 30 ml) sopii tukemaan herkän ihon hoitoa joko kuuriluontoisesti tarpeen mukaan (Twistbe-ihonhoitofilosofian mukaisesti), tai säännölliseen käyttöön meille, jotka mielellämme käytämme seerumeita osana päivittäistä ihonhoitorutiinia.

Twistbe'llä seerumit nähdään tehotuotteina, joita ei tarvitse käyttää kaiken aikaa. Ymmärrän näkemyksen, sillä hyvällä kasvovedellä ja kasvoöljyllä (tai voiteella) voi jo tarjota iholle kaikki sen tarvitsemat hoitavat, kosteuttavat ja ravitsevat aineet. Tiedän kuitenkin, että on meitä, jotka tykkäämme seerumeista päivittäisessä käytössä, eikä siitä mitään haittaakaan ole. :)

herkän ongelmaihon hoito - atooppinen iho

ATOOPPINEN IHO

Atooppisen ihon tunnusomaisia oireita ovat voimakas kuivuus ja kutina. Iholla saattaa myös esiintyä ekseemaa eli ihottumaa ja iho voi halkeilla. Atooppiselta iholta puuttuu sekä kosteutta että rasvoja, ja ihoa suojaava hydrolipidikalvo on heikentynyt tai suorastaan vaurioitunut. Näin ollen iholta haihtuu jatkuvasti kosteutta, ja heikentynyt suojamuuri päästää lävitseen taudinaiheuttajia.

Hoidolla pyritään vahvistamaan ihon suojamuuria ja hydrolipidikalvoa sekä rauhoittamaan ihoa. Ihoon tuodaan paljon kosteutta ja kosteus lukitaan ihoon mm. runsasrasvaisilla balmeilla tai öljyillä.

Puhdistusöljy: RAAW Alchemy Cleansing Silk
Puhdistusmaitovaihtoehto: ℅ GERD Canola-puhdistusmaito
Kasvovesi: Moi Forest Rain Mist
Kasvovoide: by mukk Rich Day Cream
Kasvobalmi: ℅ GERD Calendula-balmi tai RAAW Alchemy Blue Balm
Viikkohoitoon: by mukk Good Barrier Mask 

Moi Forestin uusi Rain Mist -kasvovesi (24,90€ / 30 ml) sopii herkälle ja kuivalle iholle kuin pipo päähän! Verrattuna ylempänä esiteltyyn Föllingeen Moi Forest on vieläkin kosteuttavampi. Rain Mist rauhoittaa ja kosteuttaa ihoa yhdistelmällä koivunmahlaa, ksylitolia, maissipohjaisia sakkarideja ja antioksidanttista kuusenkerkkää. Minun ihollani Rain Mist tuntuu kevyesti liukkaalta ja jättää iholle todella kosteutetun tunteen.

Atooppinen iho vaatii tyypillisesti hyvin rasvaista kosteutta ja okklusiivisia tuotteita pitämään kosteus ihossa. Okklusiivisuudella tarkoitetaan kalvoa, joka lukitsee kosteuden ihoon ja ehkäisee sen haihtumista. Balmit ovat oivallinen hoitotuote atooppiselle iholle lukitsemaan kosteutta ja pehmentämään kuivan karhean ihon pintaa.

(Muista kuitenkin alle aina ensin vesimäinen kosteus, jota atooppinenkin iho tarvitsee!)

C/o Gerdin mainio, kullankeltainen Calendula Balm (20,90€ / 60 ml) sisältää rypsiöljypohjassa kehäkukkaa, joka on todellinen klassikko ärtyneen ihon hoidossa. Kun se yhdistetään ravitsevaan ja suojaavaan öljy- & vahapohjaan (rypsi, jojoba ja mehiläisvaha), saadaan unelmatuote atooppisen ihon hoitoon. Tehoja balmiin tuo myös korjaava ja rauhoittava laventeliöljy.

Calendula balmissa on äärimmäisen miellyttävä ja notkea koostumus, ja se levittyy kuin unelma. (Myös hyvä tuoksu!) Tämä balmi ei ole lainkaan jäykkää. Hoidin tällä viikon ajan reidessäni olevaa rypyläistä ihottumakohtaa joka ilmestyy ihooni aina syksyn tullen, ja kehäkukkabalmi sai ihottuman katoamaan.

Ylellisempi ja vegaaninen versio on Raaw Alchemyn Blue Balm (28,90€ / 15 ml), joka sisältää vegaanista lanoliinin vastinetta, kasvivahoja ja kukuiöljyä. Blue Dropsista tuttu sininen pietaryrtti rauhoittaa ärtynyttä ihoa.

POD

POD eli perioraalidermatiitti eli suunympärysihottuma on yleistynyt viime vuosina ja on tätä nykyä yksi yleisimpiä iho-ongelmia. PODin syntymekanismia ei täysin tunneta, mutta sen puhkeaminen liittyy usein stressiin ja kehon kuormitukseen. Esimerkiksi kosmetiikan käyttö voi olla PODin puhkeamisen taustalla.

POD ilmenee pieninä märkivinä näppylöinä ja punoituksena erityisesti suun ympärillä, mutta POD voi oireilla myös silmien lähellä.

❗️Huomioitavaa PODin hoidossa: ihoa hoidetaan hajusteettomilla tuotteilla ja mahdollisimman minimalistisesti. Koska POD voi johtua kosmetiikan kuormituksesta, hoidossa vähennetään tuotteiden määrää ja suositaan rauhoittavia, hajusteettomia ja simppeleitä koostumuksia.

Puhdistusmaito: Neal's Yard Remedies Sensitive Soothing puhdistusmaito
Puhdistusmaitovaihtoehto: Laponie Milk Cleanser
Kasvovesi: Moi Forest Rain Mist
Kasvovoide: Neal's Yard Remedies Sensitive Soothing Moisturizer
Tarvittaessa apuun: by mukk Calm Sea -seerumi

Neal's Yard Remediesin hajusteettoman Sensitive-tuotelinjan puhdistusmaito ja kosteusvoide ovat erityisen hyvä pari POD-iholle. Haastattelin postausta varten neljää eri Twistbe'n asiantuntijaa ja jokainen mainitsi tämän kaksikon tärppinään POD-iholle. Puhdistusmaito (26€ / 185 ml) oli tätä postausta koostaessani valitettavasti lopussa joten en päässyt sitä itse testaamaan, mutta Sensitive-voiteen (39,50€ / 100 ml) kokeilin, ja sen semitäyteläinen emulsiokoostumus tuntui oikein miellyttävältä.

Laponien puhdistusmaito (18€ / 100 ml) on ennestään tuttu, ja vain 10 raaka-aineen koostumus sopii erityisesti silloin, kun POD on aktiivisessa vaiheessa ja ihonhoitotuotteiden ainesosat on hyvä nipistää minimiin.

herkän ongelmaihon hoito - couperosa

COUPEROSA

Couperosa tarkoittaa ihon katkenneita pintaverisuonia ja sen myötä punoittavaa ihoa, ja ilmiö voi esiintyä millä tahansa ihotyypillä. Se ei ole tulehduksellinen tila tai ihosairaus kuten atopia, POD ja ruusufinni, mutta hoitamattomana couperosa voi kehittyä ruusufinniksi.

Eniten couperosaa esiintyy ohuella ja kuivalla iholla, ja sitä voivat pahentaa ilmasto ja mekaaninen rasitus. Suomalainen elämäntyyli saunomisineen ja kovine pakkasineen altistaa ihoamme couperosalle, ja couperosa onkin meillä erittäin yleistä.

❗️Huomioitavaa couperosan hoidossa: vältä tai miedonna ihoa rasittavia tekijöitä kuten mekaanista kuorintaa ja tiheää saunomista ja suojaa iho kylmältä ja kuumuudelta. Saunassa iho on hyvä suojata kasvonaamiolla

Puhdistusöljy: RAAW Alchemy Cleansing Silk
Puhdistusmaitovaihtoehto: ℅ GERD Canola-puhdistusmaito
Kasvovesi: Flow Cosmetics Ruusuvesi
Kasvovoide: by mukk Rich Day Cream
Kasvoöljy: Balm Balm Rosehip tai Skin & Tonic Inner Glow
Kasvobalmi: Leahlani Bless Balm tai Balm Balm Rosehip Balm
Viikkohoitoon: by mukk Good Barrier Mask 

Couperosaihon hoitosuositukset pätevät omallakin ihollani, ja näistä tärpeistä käytössä ovatkin melkein kaikki tuotteet. Vain naamiota minun pitäisi opetella käyttämään säännöllisemmin..!

🌹 Ruusuvedestä; ruusuvesi on numero 1 kun puhutaan ihon punoitusta lievittävistä kasvovesistä. Oli ihotyyppisi mikä tahansa, ruusuvesi rauhoittaa punoitusta. Jos ihosi ei jostain syystä siedä ruusua, toinen loistava vaihtoehto on Essen Sensitive Mist tai edullisempi Föllinge Comforting Face Mist. Nämä eivät sisällä ruusuvettä.

herkän ongelmaihon hoito - couperosa

Yllätyin ensin ruusunmarja-suosituksesta punoittavalle iholle, sillä en ollut tietoinen ruusunmarjan hyödyistä tällä alueella. Katsoessani tarkemmin ruusunmarjan rasvahappoprofiilia tajusin, että sen sisältämät linoli- ja erityisesti alfalinoleenihappo ovat vaikutukseltaan rauhoittavia. Linolihapolla on myös tärkeä rooli ihon suojamuurin ylläpidossa: se korjaa suojabarriääriä tehden ihosta vastustuskykyisemmän ulkoisille rasitteille.

Kyllä ruusunmarja vain onkin monipuolinen öljy! ❤️ Alan olla sitä mieltä, että siitä on apua ihan kaikenlaisissa ihon tilanteissa :)

Skin & Tonicin Inner Glow (22,90€ / 20 ml) on ihana uusi öljytuttavuus, jonka silkkinen ja kevyt koostumus imeytyy ihoon helposti. Inner Glow'ssa on sekä ruusunmarjan hedelmä- että siemenöljyä, seuranaan antioksidantti- ja mineraalipitoista kurpitsansiemenöljyä. Kurpitsansiemenöljy sisältää mm. ihoa rauhoittavaa sinkkiä ja seleeniä.

Balm Balmin edullinen klassikkoöljy, seerumin nimellä myytävä Little Miracle Rosehip Serum (20,90€ / 30 ml tai 11,90€ / 10 ml) sisältää sekoituksen ruusunmarjan, jojoban ja purasruohon öljyjä. Supersuositulla tuotteella on yli 150 viiden tähden asiakasarviota.

Ravitsevampaa hoivaa couperosa-iho saa Leahlanin Bless Beauty Balmista (69,90€ / 30 ml), jonka vahaton koostumus on tavanomaisia balmeja pehmeämpi. Tämä unelma suorastaan sulaa iholle ja tuoksuu taivaalliselle - ja on se tuote, joka käännytti minutkin vihdoin balmi-koostumuksen käyttäjäksi.

herkän ongelmaihon hoito - ruusufinni

RUUSUFINNI

Ruusufinni eli rosacea on tulehduksellinen ihosairaus, jonka oireet voivat muistuttaa aknea, couperosaa ja PODia. Rosaceassa iho punoittaa voimakkasti, pintaverisuonet ovat korostuneet ja iholla esiintyy näppylöitä ja märkäpäitä. Joskus ruusufinnin erottaminen PODista ja aknesta voi olla vaikeaa, jos olet epävarma käänny asiantuntijan puoleen.

❗️Huomioitavaa ruusufinnin hoidossa: vältä öljymäisiä hoitotuotteita ainakin silloin, kun ruusufinni on aktiivinen. Hoidossa keskitytään kosteuttamaan, rauhoittamaan ja viilentämään ihoa sekä lievittämään epäpuhtauksia. Ruusufinnin hoidossa vältetään kaikkea mekaanista rasitusta.

Puhdistusmaito: Föllinge puhdistusmaito
Kasvovesi: Antipodes Resurrect Clarifying Toner
Seerumi: Olivia Klein Hydra Serum tai Föllinge Ultra Calming Rescue Serum
Kasvovoide: by mukk Light Day Cream tai Rich Day Cream
Kasvoöljy: Föllinge Recovery Face Oil (jos ruusufinni ei-aktiivinen)
Viikkohoitoon: Baiobay Purifying Mask tai by mukk White Clay Mask

Föllingen puhdistusmaito (26,90€ / 100 ml) sisältää miedon pitoisuuden epäpuhtauksia hillitsevää salisyylihappoa. Risiini- ja oliiviöljyä ja sekä kookos-glukosidia (pinta-aktiivinen tensidi) sisältävä maito puhdistaa ihon tehokkaasti ja hellästi, eikä jätä iholle rasvaista pintaa.

Antipodesin Resurrect (26€ / 100 ml) on kirkastava, rauhoittava ja epäpuhtauksia vähentävä kasvosuihke. Resurrect-kasvovedessä on taikapähkinää, salviaa ja saksalaista kamomillaa, joka sisältää ihoa kirkastavaa ja rauhoittavaa bisabololia sekä, tadaa, ystäväämme kamatsuleenia. Tulehdusta hillitsevä kamatsuleeni toimii melkeinpä punaisena, tai tässä tapauksessa sinisenä, lankana ongelmaihon hoidossa. ;)

herkän ongelmaihon hoito - ruusufinniOlivia Kleinin Hydro-seerumi (34€ / 30 ml) on kosteuttava ja tasapainottava emulsioseerumi, joka sisältää aloe vera -pohjassa niasiiniamidia, hyaluronihappoa, avokadoöljyä ja neem-puun öljyä.

Föllingen Ultra Calming Rescue -seerumi (34,90€/ 30 ml) sisältää sekin aloe vera -pohjan ja joukon rauhoittavia sekä antioksidanttisia aktiiviaineita kuten kauraöljyä, viherlevää, kamelinaöljyä ja probioottisia uutteita. Seerumi on hajusteeton mutta ei hajuton, siinä on aistittavissa raaka-aineiden tuoksu.

Föllingen Recovery-kasvoöljy (34,90€ / 30 ml) sisältää fantastisen yhdistelmän ärtyneelle ja tulehtuneelle iholle: kamelina-, hampunsiemen- ja kauraöljyä sekä kamomillaa, kehäkukka ja bisabolia. Koko joukko erittäin rauhoittavia ja tulehdusta hillitseviä aineita. Recovery Oil on hajusteeton. Tätä öljyä voi ilolla suositella ylipäänsä ärtyneelle iholle. Huomaa kuitenkin, että öljyt eivät aina sovi ruusufinnille etenkään finnien ollessa aktiivisessa vaiheessa.

Viikkohoitoon vaihtoehtoina on kaksi savipohjaista puhdistavaa naamiota.

By mukk'in White Clay Mask (27,90€ / 60 ml) on naamioista rauhoittavampi ja ainesosiltaan minimalistisempi. Se sisältää valkoista kaoliini-savea (puhdistaa), punalevää (rauhoittaa) ja salvian ja laventelin öljyjä (antibakteerisia ja rauhoittavia).

Baiobayn Purifying Mask (36,90€ / 60 ml) on naamioista syväpuhdistavampi ja kohdentuu mukk'in naamiota tehokkaammin näppylöiden hoitoon. Savi puhdistaa ihoa ja antibakteerinen sinkki tasapainottaa rasvoittuvaa ihoa ja vähentää epäpuhtauksia. Mentolilaktaatti jättää iholle viilentävän tunteen.

Kummallekin naamiolle yhteistä on kosteuttava ja ei-kuivuva koostumus. Menneinä aikoina savinaamiot kehitettiin niin, että ne lähes aina kuivuivat iholle kovaksi kerrokseksi. Sittemmin on oivallettu, että saven itse asiassa ei saa antaa kuivua iholle, jos sen haluaa toimivan kunnolla. Savi pysyy aktiivisena ja imee epäpuhtauksia niin kauan kuin on kosteaa - jos savinaamiosi uhkaa kuivua, päälle kannattaa suihkuttaa kasvovettä. By mukk'in ja Baiobayn naamiot on kehitetty siten, että massa ei kovetu iholla ja koostumukset sisältävät myös kosteuttavia aineita.

Lopuksi - hienoa, jos jaksoit lukea koko postauksen ja sait sen avulla vinkkejä kenkkuilevan ihon hoitoon :) 🤗

Haluan jakaa loppuun omat suosikkini, joilla rauhoitan ihoa, kun se äityy oikein punoittamaan tai tuntuu stressaantuneelta. Kun iho oireilee, jätän pois uusien tuotteiden testauksen ja minimoin sekä tuotteet että ainesosat.

KASVOVESI: Esse Sensitive Mist (47,90€ / 100 ml) - kallis mutta mun iholla hintansa arvoinen.

PUTSARI: Laponie Oil Cleanser (36€ / 100 ml) - täydellisesti iholta huuhtoutuva kahden ainesosan öljyputsari.

KASVOÖLJY: Laponie Face Oil (44€ / 30 ml) ja Föllinge Recovery Face Oil (34,90€ / 30 ml. Laponie on parempi anti-age-ominaisuuksiltaan ja sen neljän ainesosan koostumus sopii minimalistiseen hoitoon, Föllinge taas on parempi rauhoittavuudeltaan. Kummatkin ovat hajusteettomia, mutta Föllingessä on voimakkaampi raaka-aineiden tuoksu.

Millaista apua sinä olet saanut kosmetiikasta iho-ongelmiin?

*

Vinkki: tiistaina 3. lokakuuta tulee myyntiin Twistbe'n suosittu joulukalenteri, joka on myynnissä ainoastaan kolmen päivän ajan (jos varastoa riittää).

Twistbe'n uutiskirjeen tilaajilla on mahdollisuus ostaa kalenteri jo maanantaina 2.10., jolloin kalenterin saa kaikkein edullisimpaan hintaan. Tilaa uutiskirje täältä, jos et ole jo uutiskirjeen listalla. :)

Olen saanut nähdä kalenterin sisällön, ja se on mielestäni upea! 😍 Kalenterissa on 11 täysikokoista tuotetta, 11 matkakokoista tuotetta ja 3 näytekokoista. Paljastettuihin brändeihin kuuluvat Esse, Bybi ja Leahlani. :) Mulle henkilökohtaisesti tuttuja tuotteita on kymmenen. Mukana on niin kasvo-, vartalo kuin hiustenhoitotuotteita ja värikosmetiikkaa.

Kalenterissa on runsaasti kasvotuotteita, ja niillä voi rakentaa koko ihonhoitorutiinin. Tuotteet sopivat kaikille ihotyypeille, mutta jos sinua mietityttää, sopivatko ne juuri sinun ihotilanteessasi, voit ottaa yhteyttä Twistbe'n asiakaspalveluun ja siellä osataan auttaa.

30 comments on “Herkän ongelmaihon hoito”

  1. Hei! Kattava postaus jälleen, mutta atoopikolle suositeltavissa oli jälleen paljon limonenea, olisiko mitään tuotesuosituksia sitrusallergikolle ? Vielä pitäisi olla mahdollisimman miedon tuoksuinen, mielellään ainakin hajusteeton tuote. Haussa etenkin silmänympärysvoide ja päivävoide (nyt testissä apteekin probioottirasva, ihan ok), jos tulisi mieleen, olisi todella jees. Aika monia on tullut kokeiltua:(

    Vastaa

    0
    1. Moikka Didgeridoo!

      Suosituksia on :)

      Silmänympärysvoidevinkit:

      Föllinge Delicate Soothing Eye Cream
      https://twistbe.fi/products/follinge-pro-sensitive-delicate-eye-cream-silmanymparysvoide

      Vedetön: Fiini Naturally Silmänympärysvoide (balmi)
      https://twistbe.fi/products/fiini-naturally-silmanymparysvoide-14ml

      Päivävoidevinkit:

      Neal's Yard Remedies Sensitive Soothing
      https://twistbe.fi/products/neals-yard-remedies-sensitive-soothing-kasvovoide-100ml

      Vedetön: Kolme Cosmetics kehäkukka & sheavoi -kasvovoide (balmi)
      https://twistbe.fi/products/kolme-cosmetics-kasvovoide-kehakukkauute

      Vastaa

      0
  2. Itsellä iho reagoi kuumaa, kylmään, ruokaan jne:lleen. Itse olen löytänyt saunaan aivan upean ratkaisun eli paksu kerros Lehtopean turvetta naamaan ja nassu voi hyvin.

    Vastaa

    0
  3. Kerran stressaavassa elämäntilanteessani minulle tuli ruusufinni poskeen, ilmeisesti liiallisesta stressistä..
    Sain avun inhottavaan vaivaan joltain englanninkieliseltä sivustolta googleteltuani aiheesta ja ratkaisuna toimi yksinkertaisesti hienosta merisuolasta ja vedestä tehty tahna jonka annettiin kuivua finnin päälle.
    Toistin tämän muutamia kertoja aina kun finni alkoi vuotamaan sellaista inhottavaa visvaa ja muutaman kerran jälkeen finni paranikin yllättävän nopeasti.

    Vastaa

    0
    1. Oi tätäpä pitää kokeilla. Minun ruusufinnini lähes rauhoittui CeraVen puhdistusmaidolla, kosteutuksena CereVe lotion. Silloin tällöin laitan yöksi Cosrx:n etanaseerumia. Tekisi mieli käyttää vähän hoitavampiakin tuotteita ikääntyvälle iholle, mutta en ole uskaltanut horjuttaa hyvää tilannetta.

      Vastaa

      1
  4. Hyvin osui tämä postaus. Juuri eilen mietin, että jätän kommentteihin toiveen PODin käsittelystä postauksessa, kun oma ihottumani taas lehahti pahemmaksi. Kiitos vinkeistä 😊Minulla muuten ihottuma reagoi usein niin, että uusi toimiva tuote hävittää sen, mutta jos käytän samaa liian pitkään niin ihottuma alkaa taas helottaa. On hankalaa kun yhdet toimivat tuotteet eivät riitä.

    Vastaa

    0
    1. Juuri eilen mietin, että jätän kommentteihin toiveen PODin käsittelystä postauksessa, kun oma ihottumani taas lehahti pahemmaksi. Kiitos vinkeistä 😊

      Mahtavaa ☺️🙏🏻 Loistosattuma :)

      Minulla muuten ihottuma reagoi usein niin, että uusi toimiva tuote hävittää sen, mutta jos käytän samaa liian pitkään niin ihottuma alkaa taas helottaa.

      Onpa hankala tilanne tosiaan. Kyllä helpottaisi, jos yhdet tuotteet pitäisivät ihon kunnossa. Iho on lopulta niin monimutkainen kokonaisuus, että kaikkea ihon reaktioista emme voi varmaan koskaan ymmärtää. :/

      Vastaa

      0
  5. Onko sinulla muuten kokemusta Hauschkan peitevoiteesta? Toimisikohan hyvin silmienalusilla?

    Vastaa

    0
    1. Olen käyttänyt sitä 13 vuotta sitten. 😅 Varmasti koostumus on tämän jälkeen päivitetty. Silloin 13 vuotta sitten se ei ollut kovin kummoinen muistaakseni.

      Vastaa

      0
    2. Ehkä ja toivottavasti on muuttunut parempaan. :) Jos sinulla on jossakin vaiheessa mahdollisuus päivittää kokemuksesi, kuulisin tuotteesta mielelläni. :)

      Vastaa

      0
  6. Omaa ihoani voisi kuvata juuri noin, 'yleisesti herkkä iho'. Se osaa reagoida ja lehahdella milloin mitenkin, mutta ollessaan terve - pitkiäkin jaksoja - , se on lähinnä normaali sekaiho.

    Elämän varrella apua on ollut erilaisiin ihohaasteisiin (aknea, atooppista ihottumaa..) joistakin kosmetiikkasarjoista, kuten Gernetic ja Dr. Baumann.
    Aikoinaan löysin myös Paulan nettisivuston ja tilasin hänen tuotteitaan eBayn kautta - täysin mullistavan tuntuinen lähestymistapa :)
    Hajustamattomuus, ihon oman suojakerroksen vahvistaminen, antioksidantit.. pikkuhiljaa iho parani hänen tuotteillaan ja ohjeillaan.
    Nykyisin lempeitä ja ihon suojabarrieeria tuotteita onneksi on runsaasti, paljon enemmän kuin muinoin pahimman atopiahelvetin aikoina..

    Eräs tuote, joka dramaattisesti toimii kasvojen kosteuttamisessa ja ärsytyksen laskemisessa, on Xyliderm geeli. Vaikka vastaavia kevyitä geelejä on paljonkin markkinoilla, tuo on ollut ylivoimainen ja esim. Dermosilin ei tehonnut itselläni lainkaan niin hyvin.
    (Harmi, että se D-vitamiininen versio lopetettiin.)

    Toki Dermosilin tuotteissa on muita päteviä, Sensitive-sarjan käsivoide ja Bodylotion ovat paikallaan ärtyneen ja ihottumaisen ihon hoidossa .. nuillä olen saanut usein ihottumaläikät kuriin ilman kortisoneja.

    Vastaa

    0
    1. Edit. Pitää vielä lisätä, miten ilahduttavaa nähdä kotimaisia sarjoja erilaisten iho-ongelmien selätykseen. Välillä innostuin K-beautyn & J-beautyn tarjonnasta, silloin Aasia oli johtava kauneudenhoidon alalla nostaessaan esille nimenomaan suojavaipan ja kosteuskerrostamisen merkityksen. Nyt laadukkaita hoito- ja kasvovesiä on onneksi pohjoismaisten merkkien riveissä. Luonnonkosmetiikasta markettisarjoihin..👍🏻

      Vastaa

      0
    2. Nyt laadukkaita hoito- ja kasvovesiä on onneksi pohjoismaisten merkkien riveissä. Luonnonkosmetiikasta markettisarjoihin..👍🏻

      Jep, tämä on ihan parasta! Ajatella, että meillä länsimaissa meni niin kauan päästä mukaan vesikosteutuksen kärryille... Oikeastaan ihan absurdia. (Jo ihan kaupallisuudenkin näkökulmasta 🤪 Ottamalla kosteuttavat kasvovedet ja hoitonesteet osaksi ihonhoitoa, sillä olisi tehty paljon enemmän myyntiä kuin pelkällä voidekosteutuksella.)

      Vastaa

      0
    3. Nykyisin lempeitä ja ihon suojabarrieeria tuotteita onneksi on runsaasti,

      Tämä on kyllä ollut mahtava muutos kosmetiikkamarkkinoilla. Juuri lempeyden vaaliminen ja kunnollisen kosteutuksen merkityksen korostaminen (vaikka kaikenlaisia happotrendejäkin on pinnalla) on ollut varmasti parhaita ja käänteentekevimpiä suunnanmuutoksia alalla. Välillä ihan naurattaa kun miettii, miten pienestä jutusta parempikuntoinen iho on ollut monella kiinni: lisää vain kunnolla kosteuttavaa kasvovettä ja vaihtaa putsarin miedompaan. 🎉

      Eräs tuote, joka dramaattisesti toimii kasvojen kosteuttamisessa ja ärsytyksen laskemisessa, on Xyliderm geeli.

      Tämä tuote on kyllä lirusta koostumuksestaan huolimatta kieltämättä erittäin tehokas. Kosteuttaa äärettömän hyvin, vaikka tuntuu melkein vedeltä. Hyvien humektanttien teho pähkinänkuoressa! Itsellä käytössä käsien hoidossa ja jäänyt vakkarituotteeksi.

      Vastaa

      0
  7. Onko jollain mineraalimeikkisarjalla lohenpunaista tai siis sellaista vähän persikkaisen pinkkiä korjausväriä/peite ainetta tummille silmänalusille? Everyday Mineralsin brighten sävy näyttää jotenkin liilahtavalta ja cover sävy taas on enemmän oranssiin menevä. Benecosilla on neljän sävyn color corrector paletti, mutta vahamainen koostumus mietityttää silmänalusilla... Tai voisko joku matta luomiväri toimia silmänalusilla korjausvärinä? Nyt olen käyttänyt Everyday Mineralsin cover korjausväriä, mutta tummat silmänaluset paistaa sen läpi,ja mietin voisko pinkimpi sävy toimia paremmin. Vai kenties keltainen sävy?

    Vastaa

    0
    1. Onko jollain mineraalimeikkisarjalla lohenpunaista tai siis sellaista vähän persikkaisen pinkkiä korjausväriä/peite ainetta tummille silmänalusille?

      Mineraalimeikkisarjoista mulle ei tule tällaista mieleen, mutta Absolutionilla on (ainakin ollut) sävy 10 (voidemainen peiteaine) joka on tarkoitettu nimenomaan tummille silmänalusille:
      https://blogit.terve.fi/karkkipaiva/onko-tassa-paras-luonnollinen-peiteaine-absolution-le-multi-correcteur/

      Benecos'kin on mulle tuttu mutta en itse tykkää noista vahamaisista peiteaineista niin en osaa niitä suositella.

      tummat silmänaluset paistaa sen läpi,ja mietin voisko pinkimpi sävy toimia paremmin. Vai kenties keltainen sävy?

      Kellertävääkin jotkut käyttää, mm. Lily Lololla on sellainen (Mineral Corrector sävyssä Peep-O)

      Persikkainen tai vähän oranssihtava sävy olisi paras taittamaan silmänalustummuutta, koska se on sävyltään sinertävää ja oranssinpunainen on sinisen vastasävy. Keltaisen vastasävy taas on violetti. Jos silmienalustummuuss taittaa violettiin, silloin keltainenkin voi toimia.

      Mä itse kuitenkin luotan eniten hyvään, peittävään ihon sävyiseen peiteaineeseen silmienalusilla. Mulla on tosi tummat silmänaluset mutta itsellä beigen sävyiset peiteaineet peittävät tummuuden paljon paremmin kuin correctorit.

      Vastaa

      0
    2. Vuosikymmenien etsinnän jälkeen löysin vihdoinkin parhaan peitevoiteen tosi tummille silmänympäryksilleni eli its cosmetics bye bye under eyes 👍käytän luonnonkosmetiikan meikkejä, mutta tässä annoin periksi.

      Vastaa

      0
  8. Ei mulla muuta kuin että tyhjensin yhden Prisman Omhun käsivoiteista.:)

    Vastaa

    0
  9. Kommentoin tässä tuolla aiemmassa postauksessa mulle heittämääsi kysymystä, onko aromaterapia mielestäni turhaa. Vastauksena tähän, että ihon näkökulmasta ilman muuta on - ihohan ei tarvitse mitään tuoksumolekyylejä toimiakseen hyvin. (eri asia tietenkin ne kasviuutteet, joilla on ihoa aidosti hoitavia vaikutuksia, kuten esim. vanilja ja juurikin se atsuleeni, mutta silloin ne ovatkin hoitavia raaka-aineita.) Psyykeen ja mielialaan epäilemättä aromaterapialla ja eteerisillä öljyillä on paljonkin vaikutuksia, mutta siltikin (tai siksi) suhtaudun nykyään niihin varauksella.
    Vaikka kasvikunnan tuotteita on käytetty tuhansia vuosia, eteeristen öljyjen kaikkia vaikutuksia ei tunneta - niitä on tutkittu edelleen todella vähän suhteessa niitten suosioon. Minut vakuutti lopulliesti jokin aika sitten katsomani video, jossa toksikologiaan erikoistunut lääkäri puhui aiheesta ja mainitsi synteettisten hajusteiden olevan jopa eteerisiä öljyjä ja luonnollisia hajusteita turvallisempia, niitä kun on yleensä testattu riittävästi.. kun taas eteeristen öljyjen kohdalla ei koskaan voida olla varmoja niiden tasaisesta laadusta, ominaisuuksista, vaikutuksista kehoon jne. Kyseessä kuitenkin on hyvin potentteja kemiallisia yhdisteitä, jotka luonnossa esiintyvät aina pieninä määrinä (kukissa, hedelmien kuorissa jne..), ja niiden tiivistäminen ja sisäänhengittäminen suurina määrinä ei välttämättä ole enää mitenkään turvallista.

    Itsekin poltin muinoin paljon eteerisiä öljyjä tuoksylyhdyssä.. mutta olen luopunut siitä juuri noiden syiden takia.
    (Samasta syystä en olisi kiinnostunut kokeilemaan Raaw Alchemya tai Djusieta, mistä myös kysyit - kaikista eteerisiä öljyjä sisältävistä kosmetiikkatuotteista saan ennemmin tai myöhemmin ihoärsytystä. Vaikka tuoksu olisi kuinka miellyttävä, iho reagoi jossain vaiheessa. Näin esim. Rimitan dödön suhteen: en voi käyttää sitä kuin kerran viikossa, se aiheuttaa muuten ihottumaläikkiä. Epäseksikäs, monikansallinen Palmolive synteettisine tylsine tuoksuineen ei aiheuta oireita, trendikkäät luonnonkosmetiikan dödöt poikkeuksetta.)

    Vaikka Paulaa paljon moititaan, ja hänen nykyisestä tavastaan toimia brändinsä suhteen voidaan olla monta mieltä, hajustekielteisyys on hänellä ollut aivan perusteltua.

    Vastaa

    0
    1. Kiitos tästä vastauksesta :) Hyvin selvennetty ja perusteltu.

      Ihan totta, että iho ei aromaterapiasta hyödy, vaikka sama aine voi olla sekä iholla aktiivinen että aromaterapeuttinen. Kysymykseni oli oikeastaan täysin turha tässä asiayhteydessä, kun puhumme nimenomaan ihon hyödystä.

      Vastaa

      0
  10. Mulla on ollut lähes kaikki mahdolliset iho-ongelmat teiniaknesta aikuisakneen, lisänä couperosa ja pod. Mun iholle parasta hoitoa on mahdollisimman vähäinen stressi, kasvispainotteinen ruokavalio ja liikunta. Valitettavasti mun ruuhkavuosiarjessa nämä ei useinkaan toteudu, joten iho on välillä täysin räjähtäneessä kunnossa. Kosmetiikasta sellainen game changer on ollut Laponie of Scandinavia, jonka tuotteilla olen saanut ihoni pidettyä pääasiassa kohtuullisessa kunnossa. Pod: hen mulla toimii parhaiten Paulas choicen bha-neste ja ennaltaehkäisyyn calm-linjan 1%-bha-voide. Nyt olen testaillut myös by mukkin tuotteita, jotka vaikuttavat sopivan, vaikka linaloolia sisältävätkin.

    Yksi aineosa, jonka olen huomannut itselleni aiheuttavan epäpuhtauksia ja ärsytystä kosteusvoiteessa on, jos siinä on rasva-alkoholeja liian korkealla incissä. Vaikka ilmeisesti hyviksiä ovatkin, niin liian suurena määränä aiheuttavat ongelmia mun herkästi tukkeutuvalle iholle.

    Olisi kiva lukea myös herkästi reagoivalle iholle sopivista meikeistä. Mulla on hakusessa erityisesti huulipuna, joka ei ärsytä pod:tä tai tee huulista epätasaisen kuivan, punoittavan turvonneita. ☺️

    Lämmin kiitos sulle tästä blogista ❤️ Sun sujuvasti kirjoitettuja ja perehtyneitä juttuja on todellinen ilo lukea. 💐

    Vastaa

    0
    1. Kiitos paljon kommentista ja palautteesta, Anne. 🙂 Lämmittää. ❤️

      Ihana kuulla, että olet löytänyt Laponien ja saanut sarjasta apua, minustakin sarja on aivan huippu! Mahtavaa, että meillä on Suomessakin vihdoin sarja, joka on kehitetty täysin herkän ihon ehdoilla vailla kompromisseja. Toinen samalle kohderyhmälle kehitetty sarja Atopik ei ole onnistunut tässä ihan yhtä hyvin, vaikka sielläkin on laadukkaita tuotteita. Atopikin tuotteista osa mm. tuoksuu, ja tuoksu nyt olisi niitä ensimmäisiä juttuja jotka voisi jättää pois herkän ihon tuotteista.

      Rasva-alkoholeista; ne ovat tavallaan turhia iholle, vaikka eivät ole pahiksia. Niiden funktio on rakentaa voidepohjaa (ne paksuntavat ja stabiloivat voidetta), eli ne ovat täysin funktionaalinen ainesosa jota iho ei tarvitse. Ne myös pehmentävät ihoa, mutta tuo pehmennys on oikeastaan vain rasva-alkoholin sivuilmiö. Kokonaiset öljyt ja rasvat ovat paljon parempia ja hyödyllisempiä iholle siinä hommassa.

      Laitan ehdottomasti ylös toiveesi herkästi reagoivan ihon meikkipostauksesta. :)

      Vastaa

      0
  11. Olipas hyödyllinen postaus, juuri tarpeeseen syksyn tullessa ja ilman kuivuessa. Mainitsit jossain kohtaa ”vältä tai miedonna ihoa rasittavia tekijöitä kuten mekaanista kuorintaa”. Onko mekaanisen kuorinnan vastakohta siis happokuorinta tms.? Mitkä ovat omat tuotesuosikkisi tai suosituksesi näihin vähemmän rasittaviin kuorintoihin?

    Vastaa

    0
    1. Ihana kuulla että postaus tuli tarpeeseen :) 🙏🏻

      Mekaanisen kuorinnan vastakohta ovat rakeettomat ja ei-hankausta sisältävät kuorinnat kuten happo- ja entsyymikuorinnat. (Myös musliiniliinaa voi pitää mekaanisena kuorintana, sillä sen karhea pinta irrottaa ihosta kuollutta solukkoa. Herkällä iholla on hyvä välttää kaikkea hankausta.) Ei-mekaanisista kuorinnoista entsyymikuorinta on kaikkein hellävaraisin. Myös PHA (polyhydroksihappo)kuorinta on hyvin lempeä, mutta niitä on markkinoilla yhä verrattaen vähän.

      Mun oma iho sietää AHA-happokuorintaakin (tosin silloin kun ihoni punoittaa ja kuumottelee tosi voimakkaasti en käytä mitään kuorintaa), mutta herkälle iholle suositukseni on entsyymikuorinta kuten Flow Cosmeticsin Lingonberry Bright:

      https://twistbe.fi/collections/rakeettomat-entsyymi-ja-happokuorinnat/products/flow-cosmetics-entsyymikuorintanaamio-120ml

      Vastaa

      0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


  • Sanni

  • Arkisto

    • 2024 (20)
    • 2023 (148)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)