13.02.2021

Mikä tekee hyvän kasvovoiteen? Asiaa kasvovoiteiden koostumuksista

Tänään jutellaan kasvovoiteista. Mistä elementeistä voide koostuu? Mikä vaikuttaa voiteen koostumukseen ja ihotuntumaan?

Mikä tekee hyvän voiteen?

Viimeiseen kysymykseen vastatakseen on määriteltävä ”hyvä”. Se voi tarkoittaa monia asioita; mahdollisimman hoitavaa tai kosteuttavaa koostumusta, iholla miellyttävän tuntuista koostumusta, hyvän tuoksuista koostumusta.

'Mahdollisimman hoitava koostumus' ei aina ole välttämättä iholla kaikkein miellyttävimmän tuntuinen. Moni kuluttaja haluaa kuitenkin kosmetiikkatuotteen tuntuvan mukavalta ja jättävän iholle sileän, miellyttävän tunteen, vaikka tunteella ei olisi mitään tekemistä hoitavuuden kanssa.

Tällä pohjalla myös kosmeettinen miellyttävyys voidaan laskea osaksi voiteen hyvää laatua ja suorituskykyä.

MISTÄ VOIDE KOOSTUU?

Kosteusvoide koostuu karkeasti neljästä ainesosakategoriasta: voidepohjasta, vaikuttavista aktiiviaineista, funktionaalisista ainesosista ja hajusteista.

VOIDEPOHJA

Voidepohja muodostuu vedestä, öljyistä ja rasvoista (sekä vahoista), ja voi muodostaa jopa 80% voiteesta. Öljyt voivat olla kasviöljyjä, estereitä, silikoniyhdisteitä tai mineraaliöljyjä. Vesi puolestaan voi olla puhdasta vettä, tai se voi olla kukkaisvettä tai esimerkiksi koivunmahlaa tai aloe veraa.

Valituista öljyistä sekä vedestä riippuen voidepohja voi jo itsessään olla erittäin hoitava. Luonnonkosmetiikassa voidepohja on aina hoitava, sillä luonnonkosmetiikassa käytetään ainoastaan kasviöljyjä. Myös valtaosa normikosmetiikan voiteista hyödyntää kasviöljyjä vähintään osana voidepohjaa. Apteekin perusvoiteet ovat esimerkki voidetyypistä, jossa on usein pelkästään mineraaliöljyjä tai synteettisiä öljyjä ja rasvoja.

Mitä tarkoittaa ”hoitava”, itse asiassa?

On hyvä erottaa, mitä hoitavuus eri ainesosien yhteydessä tarkoittaa. Mineraaliöljyt, silikonit ja synteettiset rasvat pehmentävät ja suojaavat ihoa ja ehkäisevät kosteuden haihtumista. Niiden pääasiallinen hoitava vaikutus on pehmentävyys. Kasviöljyt tekevät saman, minkä lisäksi ne myös hoitavat ihoa sisältämillään ravinteilla, kuten vitamiineilla, antioksidanteilla, mineraaleilla, rasvahapoilla ja polyfenoleilla.

Näillä mikroravinteilla on valtava kirjo hyödyllisiä vaikutuksia; ne uudistavat, elvyttävät, kirkastavat, kosteuttavat, puhdistavat ja korjaavat ihoa. Mineraaliöljyiltä uupuu täysin tämä vaikutus. Siksi voidaan miettiä, mitä hoitavalla lopulta tarkoitetaan. Voiteesta riippuen se voi tarkoittaa vain ihon pinnan pehmentämistä ja kosteuden lukitsemista, tai ihon kollageenisynteesin stimulointia, ihon sävyn parantamista, lipidivaraston täydennystä ja valovaurioiden korjaamista.

Itse ajattelen, että luonnonkosmetiikan ainesosat ravitsevat ihoa, koska ne sisältävät ravinteita. Synteettiset tai pitkälle muokatut (luonnonkin) ainesosat pehmentävät, silottavat tai sitovat kosteutta, mutta eivät ravitse.

AKTIIVIAINEET

Aktiiviaineet ovat se ainesosaryhmä, joka tuo voiteeseen tavoitellun erityisominaisuuden; rauhoittava, virkistävä, kiinteyttävä, juonteita silottava, epäpuhtauksia hoitava jne. Aktiiviaineiden osuus voiteessa on muutamasta prosentista kymmeneen prosenttiin. Toki voiteessa voi olla myös 0% aktiiviaineita, sillä voidepohja itsessään tekee voiteesta jo vähintään kosteuttavan.

Aktiiviaineisiin lukeutuvat esimerkiksi kasviuutteet ja -maseraatit, peptidit, hapot, erilaiset vitamiinit ja niiden johdannaiset ja monet laboratorioissa kehitetyt molekyylit. Tyrniöljy, hyaluronihappo ja retinoli ovat tunnettuja aktiiviaineita.

Moni kosmetiikan ainesosa palvelee useassa ainesosakategoriassa. Esimerkiksi e-vitamiini on sekä ihoa vapailta radikaaleilta suojaava (aktiivi)aine, että tuotteen rasva-ainesosien hapettumista hillitsevä tekninen ainesosa.

FUNKTIONAALISET AINESOSAT

Tähän ryhmään kuuluu valtava joukko ainesosia. Tuotteesta riippuen niiden osuus voi olla hyvin pieni, tai jopa 40%.

Funktionaalisiin ainesosiin kuuluu sekä ihoa hyödyttäviä ja hoitavia ainesosia kuten kosteuttavia humektantteja, että koostumusta muokkaavia teknisiä ainesosia. Täältä löydämme emulgaattorit, säilöntäaineet, pH:n säätäjät sekä koostumuksen silottajat ja paksuntajat.

Tämä osuus voiteessa ei ole välttämätön, kuten eivät aktiiviaineetkaan, mutta jotta saadaan kaupan hyllyllä ja asiakkaan kylppärin kaapissa säilyvä tuote, sekä voiteisiin asiakkaiden toivomia kosmeettisia ominaisuuksia, funktionaaliset ainesosat ovat tarpeen.

”TEXTURE ENHANCERS" ELI KOOSTUMUKSEN PARANTAJAT

Tämä on oma spesiaali ja alati kasvava moderni ainesosajoukkonsa funktionaalisten ainesosien kategoriassa - nykyään myös luonnonkosmetiikan formuloinnissa.

Ehkäpä juuri näissä ainesosissa on tapahtunut viimeisen 10 vuoden aikana eniten kehitystä, mikä on mahdollistanut luonnonkosmetiikan ja normikosmetiikan lähenemisen ihotuntumansa puolesta. Viisitoista vuotta sitten olisi ollut mahdoton löytää silkkisen sileää, ohutta ja ylellisesti levittyvää luonnonkosmetiikan voidetta – nyt niitä on saatavilla vaikka kuinka.

Normikosmetiikassa tunnetuin ja käytetyin texture enhancer ovat silikoniyhdisteet. Kuluttajat ovat normikosmetiikan puolella tottuneet silikonien tuomaan sileyteen ja liukuvuuteen, ja tästä tunteesta on ikään kuin tullut miellyttävän kasvovoiteen standardi. Se määrittää monelle kuluttajalle, onko voide ”hyvä”. Siksi tätä tunnetta tavoitellaan nyt myös luonnonkosmetiikan tuotteissa.

Texture enhancer -ainesosiin lukeutuu luonnonkosmetiikan puolella monia perinteisiäkin ainesosia kuten luonnon kumeja, mutta nykyään joukkoa määrittävät yhä enemmän äärimmäisen hienostuneet, esteriöljyihin ja -vahoihin perustuvat laboratorioissa luodut yhdisteet. Näillä ainesosilla on mahdollista luoda hyvin silikonimaisen silkkinen tuntuma voiteeseen, vailla silikoneja. Esteriöljyt vähentävät tuotteen rasvaista tai nahkeaa tunnetta iholla ja tekevät siitä kevyemmin liukuvan, ”kuivemman” ja silkkisemmän. Ylellisemmän.

Sanomattakin on selvää, että nämä ainesosat ovat hyvin modifioituja. Vaikka raaka-aineet tulevat luonnosta, ne on labrassa muokattu uusiksi aineiksi. Siksi osa luonnonkosmetiikan valmistajista ei niitä käytä, sillä ne eivät ihan istu puhtaimman luonnollisuuden raameihin.

Sensory appeal on kuitenkin se, mitä kuluttajat hakevat.

Koostumuksen parantajat ovat erityisen merkittävässä roolissa selektiivisessä kosmetiikassa, jossa tuotteen hienostunut koostumus saattaa olla kuluttajalle jopa tärkeämpi arvo, kuin sen hoitavuus.

HAJUSTEET

Hajusteet ovat äärimmäisen mielenkiintoinen ainesosaryhmä. Ne voivat olla mukana tuotteessa vain tuomassa tuoksua, tai niillä voi olla olennainen rooli hoitavana aktiiviaineena.

Jälkimmäinen ominaisuus on eteerisillä öljyillä, jotka ovat itse asiassa ensisijaisesti terapeuttisia aineita.

LAADUKAS KASVOVOIDE – YHDISTELMÄ HOITAVUUTTA JA KOSMEETTISTA MIELLYTTÄVYYTTÄ

Ensikysymällä moni ehkä olisi taipuvainen vastaamaan, että ”hyvän” voiteen tekevät hyvät, hoitavat ainesosat. Että voide kosteuttaa ja tekee ihon pehmeäksi, jos se niin lupaa. Jos vastaajille antaisi kokeiltavaksi kymmenen erilaisen ihotuntuman tuovaa voidetta ja pyytäisi arvioimaan, mitkä niistä ovat parhaita, todennäköisesti tuotteen miellyttävä ihotuntuma nousisi yhtä lailla vaikuttavaksi tekijäksi.

Voimme siis varmaan olla yhtä mieltä siitä, että sensorisella puolella on myös paljon merkitystä kosmetiikkatuotteen laadun kokemuksessa.

Minä olen voidellut naamaani sadoilla erilaisilla voiteilla niin työkseni kuin harrastuksena viimeiset 12 vuotta, ja tunnistan helposti voiteen reseptiikan pelkän ihotuntuman perusteella.

Oma kokemukseni – eikä mitenkään yllättävä havainto - on tämä: tuote on kosteuttavamman ja ravitsevamman tuntuinen, kun koostumuksen parantajia käytetään vähän tai ei lainkaan. Se on tietysti aivan ilmeistä, koska koostumuksen parantajat vievät tilaa hoitavilta ainesosilta.

MUTTA – mielestäni parhaissa tuotteissa vallitsee harkittu tasapaino hoitavuuden ja sensoristen ominaisuuksien välillä. Toiset firmat myös osaavat sensoristen tuotteiden formuloinnin paremmin kuin toiset, ilman, että voiteesta puolet on texture enhancereita.

ESIMERKKEJÄ KASVOVOITEISTA

Tarkastellaan kasvovoiteiden rakenteita muutamien esimerkkituotteiden kautta. Incejä katsomalla voi nähdä hyvinkin helposti, nojaako merkin reseptiikka paljon koostumuksen muokkaajiin, ja onko se esimerkiksi ravitseva, vai vain pehmentävä ja suojaava.

Luonnonkosmetiikka ja normikosmetiikka eroavat tässä fundamentaalisesti; normikosmetiikassa koostumuksen muokkaajia on käytetty aina – koska se on ollut mahdollista. Luonnonkosmetiikassa sallittuja ainesosia on paljon vähemmän, ja luonnollisia texture enhancereita on osattu kehittää vasta viimeisen vuosikymmenen aikana.

Olen merkinnyt koostumusta muokkaavat ainesosat keltaisella. Osa muokkaajista on myös hoitavassa roolissa, hyvänä esimerkkinä superyleinen ihoa pehmentävä esteriyhdiste caprylic/capric triglyceride.

DR. HAUSCHKA REVITALISING DAY CREAM

Dr. Hauschka on klassikkoesimerkki sarjasta, joka ei käytä koostumuksen muokkaajia käytännössä lainkaan. Sarjassa on ylipäänsä minimoitu tekniset ainesosat, ja voi sanoa, että hoitavuus on niin korkealla kuin olla voi.

Tämä myös tuntuu Dr. Hauschkan tuotteiden koostumuksissa. Ne ovat kyllä monen mielestä kosmeettisesti miellyttäviä (myös minun mielestäni), mutta kevyen silkkisiä ja ylellisesti iholla liukuvia ne eivät ole. Kasviöljyt, -rasvat ja vahat emulgoituna veden kanssa eivät yksinkertaisesti liu’u iholla samalla lailla kuin seos, johon on lisätty esteröityjä yhdisteitä.

HOITAVIEN AINEIDEN PITOISUUS: korkea

MUOKKAAVIEN AINEIDEN PITOISUUS: lähes olematon

TUOKSU: yrttimäinen, vihreä, uskollinen raaka-aineille

JOIK MOISTURISING DAY CREAM

Joikin voiteissa kokonaiset kasviöljyt ja -uutteet ovat pääroolissa, ja koostumusta muokkaavia ainesosia käytetään maltillisesti, voisiko sanoa ”normaalilla” tasolla. Muokkaavat ainesosat ovat ennen kaikkea rasva-alkoholipohjaisia emulgaattoreita, ihoa pehmentäviä emollientteja tai koostumuksen tihentäjiä, ne eivät edusta silikoneja imitoivien, uudempien texture enhancereiden tyyppiä.

Joikin voiteet tuntuvat iholla erittäin hoitavilta ja kosteuttavilta. Dr. Hauschkan tavoin koostumusta ei voi kutsua ”silikonimaisen” silkkiseksi, mutta koostumukset ovat ohuempia ja vähemmän rasvaisen tuntuisia kuin Hauschkalla.

HOITAVIEN AINEIDEN PITOISUUS: korkea

MUOKKAAVIEN AINEIDEN PITOISUUS: normaali

TUOKSU: yrttimäinen, vihreä, uskollinen raaka-aineille

WHAMISA DOUBLE RICH LOTION

Whamisa on omaa luokkaansa koostumusten maailmassa. Sarja on eteläkorealainen, ja aasialaisten kosmetiikkakemistien osaaminen on poikkeuksetta muuta maailmaa edellä. (Miksi, sen kun tietäisi..! Ainakin he tuntuvat pitävän kemistinsä ja heidän taitonsa visusti maanosan rajojen sisäpuolella..!)

Whamisan tuotteissa on korkeat pitoisuudet hoitavia ainesosia ja erittäin maltillinen määrä koostumusta muokkaavia ainesosia. Tuloksena sekä ravitseva, kosteuttava että kosmeettisesti hyvin miellyttävä voidekoostumus.

Kun katsoo inciä ja muokkaavien ainesosien minimaalista lukumäärää, voi vain ihmetellä, miten se on saatu niin valtavan eri tuntuiseksi kuin esimerkiksi Hauschkan ja Joikin voiteet. Whamisan koostumukset ovat sanalla sanoen hienostuneempia.

Whamisan voiteet ovat minulle suorituskyvyltään markkinoiden ykkönen. Voidepohjassa vesikin on korvattu aloe vera -uutteella, mikä maksimoi voidepohjan hoitavuuden.

HOITAVIEN AINEIDEN PITOISUUS: korkea

MUOKKAAVIEN AINEIDEN PITOISUUS: matala

TUOKSU: vaihtelee suuresti voiteiden välillä kukkaisesta pehmeän pähkinäiseen ja yrttiseen

EVOLVE DAILY RENEW FACIAL CREAM

Valitsin tähän vertailuun Evolven alkuperäisen voiteen, Daily Renewin. Daily Renew -voiteessa kasviöljyt ovat pääroolissa, mutta mukana on jo asteen hienostuneempia koostumuksen muokkaajia (kuin mitä esimerkiksi Joikin voiteet sisältävät). Vaikka ne eivät muodosta voiteesta suurta osaa, niiden vaikutus koostumukseen on jo selkeä.

Muokkaajissa on mukana perinteisiä ainesosia kuten emulgaattoreita, viskositeetin säätäjiä ja tavanomaisia emollientteja. (Emollientti = pehmentävä ainesosa.) Lisäksi joukossa on muutama nimenomaan silkkisyyteen erikoistunut ainesosa, kuten coco-caprylate/caprate sekä candelilla/jojoba/rice bran polyglyceryl-3 esters. Kummallakin on myös emulgoiva ominaisuus, mutta niitä käytetään ennen kaikkea tuomaan voiteeseen silikonimaista liukuvuutta.

Ainesosa, joka luo voiteeseen paksuutta, on cetearyl alcohol. Se on pehmentävä rasva-alkoholi, eikä sillä ole mitään tekemistä kuivattavan alkoholin (etanolin) kanssa. Kun tämän ainesosan näkee aivan incin kärjessä, voi yleensä päätellä, että kyseessä on paksuhko voide. Kaksi muuta yleistä emulgoivaa ja koostumusta paksuntavaa rasva-alkoholia ovat cetyl ja stearyl alcohol.

Evolven voidekoostumukset ovat tyylikkäitä, ja tässä ensimmäisessä voiteessa on hyvin onnistunut tasapaino hoitavien ja koostumusta parantavien ainesosien välillä. Evolven uudemmissa voiteissa, kuten Multi-Peptidessä ja True Balance Lotionissa, näkyy jo kehittyneempää esteriteknologiaa, ja niissä muokkaajat ovat suuremmassa roolissa.

HOITAVIEN AINEIDEN PITOISUUS: keskitasoa korkeampi

MUOKKAAVIEN AINEIDEN PITOISUUS: keskitasoa

TUOKSU: pehmeä, kevyesti mausteinen ja persoonallinen, luonnollinen

PATYKA HYDRA-SOOTHING MOISTURIZER

Patykan voiteen koostumuksesta näkee yhdellä silmäyksellä, että muokkaavat ainesosat ovat täällä todella vahvassa roolissa. Tämä ei tule yllätyksenä, kun kyseessä on selektiivinen brändi, jossa tuotteiden sensorinen miellyttävyys on avainasemassa.

Selektiivisen kosmetiikan ostaja odottaa sensorista kokemusta, joka erottaa tuotteen selvästi edullisemmasta kosmetiikasta. Tätä kokemusta rakentavat niin koostumukset kuin tuoksut. Koska hoitavilla ja ravitsevilla ainesosilla ei, ironista kyllä, voida tehdä koostumuksesta silkkistä, on käännyttävä texture-enhancereiden puoleen.

Niin hullulta kuin se kuulostaa, ylellisen luksustuotteen ainesosakokonaisuudessa voi olla (ja usein onkin) vähemmän hoitavia ja aidosti ihoon vaikuttavia ainesosia, kuin arkisemman brändin tuotteessa. Älä kuitenkaan suoraan vedä johtopäätöstä, että esim. Lidlin voide on hoitavampi kuin luksusbrändien. Kaikki on tuotekohtaista, ja halvoissakin sarjoissa on paljon koostumuksia, joissa käytetään vähemmän hoitavia ainesosia.

Patykan peruskosteuttavassa voiteessa aidosti ihoa hoitavia ainesosia ovat glyseroli, auringonkukansiemenöljy, sheavoi, aloe vera ja bisabolol.

HOITAVIEN AINEIDEN PITOISUUS: keskitasoa alempi (pitoisuus prosentteina ei toki käy ilmi incissä, mutta vertaan hoitavia ainesosia suhteessa teknisten lukumäärään)

MUOKKAAVIEN AINEIDEN PITOISUUS: korkea

TUOKSU: hienostuneen kukkainen

LUMENE LÄHDE 24 H VOIDE (minulla ei ole tästä kuvaa)

Lumenen voiteiden incit kertovat helposti ”taviksellekin”, miten normikosmetiikka eroaa luonnonkosmetiikasta; koostumusta muokkaavat ainesosat ovat suuressa roolissa, ja niitä käytetään runsaasti. Ei vain selektiivisissä sarjoissa, vaan päivittäiskosmetiikassakin. (Selektiivisissä sarjoissa muokkaajat vain ovat hienostuneempia.)

Lähde 24 H-voide on Lumenen kenties peruskosteuttavin voide. Voide on täynnään koostumusta rakentavia ainesosia ja kalvonmuodostajia; on estereitä, on hiilivetyjohdannaisia, on silikoneja, on akrylaatteja.

Hoitavuudeltaan voide on yksinkertainen; sen hoitava runko rakentuu muutamalle pehmentävälle ainesosalle (sheavoi ja rasvahappojen esterit) ja muutamalle kosteuttavalle ainesosalle (glyseroli, koivunmahla ja ksylitoli).

HOITAVIEN AINEIDEN PITOISUUS: keskitasoa alempi (sama juttu kuin Patykassa; todellista prosenttia ei inci kerro, mutta arvioin hoitavien ainesosien lukumäärää muokkaaviin verrattuna)

MUOKKAAVIEN AINEIDEN PITOISUUS: korkea

TUOKSU: raikas, geneerinen

Kurkataan vielä lopuksi kahta perusvoidetta. Toinen on karvalakki-mallin voide eli niin perus kuin olla voi, toisessa hyödynnetään koostumusta silkkiyttäviä ainesosia.

AQUALAN L

Suomen ehkä suosituimman perusvoiteen Aqualan L:n koostumus vetää suun kuivaksi – ja itsekin olen sitä tyytyväisenä käyttänyt vuosikaudet. Voiteen ravitsevuusaste on 0%, eikä se myöskään kosteuta kovin tehokkaasti.

Hoitavat ainesosat ovat tämän tyyppisessä voiteessa yhtä kuin muokkaavat ainesosat. Aqualan L:n koko koostumus muodostuu synteettisistä estereistä, rasva-alkoholista ja etoksyloiduista emollienteista ja emulgaattoreista, mukana glyserolia kosteuttamassa ja fenoksietanoli säilömässä. Voiteen vaikutus iholla on pehmentävä ja kevyesti kosteuttava.

Aqualan L:n arveluttavat ainesosat ovat sen sisältämät etoksyloidut emulgaattorit. Etoksylointi on kemiallinen prosessi, jonka seurauksena tuotteeseen voi jäädä pieniä määriä karsinogeenisiä yhdisteitä kuten etyleenioksidia ja 1,4-dioksaania.

EU:n kosmetiikkalainsäädäntö on hyväksynyt etoksyloidut aineosat turvallisiksi käyttää, mutta osa kuluttajista kokee parempana välttää niitä. Vaikka itse loppuaine olisikin turvallinen, voi miettiä, kuinka mielellään haluaa käyttää kosmetiikan kemikaaleja, joiden valmistusprosessissa syntyy myrkyllisiä yhdisteitä.

(Etoksyloidun yhdisteen tunnistaa kirjaimista PEG tai PPG, sanasta 'polysorbate' tai lopusta -eth, esim. Ceteareth-20).

AQUALAN PLUS

Aqualan Plus -voidetta kuvaillaan sanoilla; ”jättää iholle miellyttävän silkkimäisen tunnun. Iho ei jää kiiltäväksi eikä tahmeaksi voitelun jälkeen.”

Eli perusvoide, johon on haluttu tuoda sensorisia ominaisuuksia. Incissä näemmekin joukon ns. hienostuneempia koostumuksen muokkaajia, nyt mukana on myös silikonia, etoksyloitua mehiläisvahaa ja nailon-yhdiste (mikromuovia).

Tämän kirjoitukseni ei ole tarkoitus ottaa kantaa siihen, mikä kenellekin on hyvä ja laadukas voide, koska ’hyvä’ on niin yksilöllinen kokemus. Minulla ei myöskään ole mitään perusvoiteita vastaan, ja niillä on ilman muuta funktionsa markkinoilla – mitä ilmeisimmin perusteena on jo se, että perusvoiteissa kaikenlainen ihoärsytys on minimoitu.

Totean silti, että tämän kaltaisen täyssynteettisen, muovipitoisen ja 0% ravinteita sisältävän kosmeettisen ”pinnoitteen” laittaminen iholle tuntuu jo puhtaalla maalaisjärjellä vastenmieliseltä. Voide sisältää vielä kaiken lisäksi palmuöljyä, joka on epäeettinen ainesosa.

Oikein harmittaa, että luonnon raaka-aineet eivät koskaan voi kilpailla täyssynteettisten kanssa mitä tulee ihoärsytyksen ja allergisten reaktioiden minimointiin. Kasvipohjaisissa raaka-aineissa kemiallinen koostumus ei koskaan ole standardi, vaan vaihtelee vuodesta ja sadosta toiseen. Synteettisesti valmistetun raaka-aineen kompositio on aina muuttumaton, mikä vähentää ihoreaktioiden todennäköisyyttä.

Haluaisin jonain päivänä kirjoittaa erillisen postauksen perusvoiteista vaikka yhteistyössä jonkin lääkefirman kanssa. Haluaisin kuulla selityksen sille, miksi synteettisissä perusvoiteissa yhä käytetään näitä kyseenalaisia ainesosia. Eikö ole mahdollista valmistaa hyperneutraalia voidetta kokonaan eettisillä ainesosilla tai ainakin sellaisilla, joiden valmistus ei vaadi esimerkiksi etoksyloinnin kaltaisia myrkyllisiä aineita tuottavia prosesseja.

*

Millainen merkitys teille on voiteen ihotuntumalla? Valitsisitteko mieluummin silkkisemmän voiteen, joka ei kosteuta niin hyvin kuin toivoisitte, vai iholla tahmean tuntuisen voiteen, joka kuitenkin kosteuttaa hyvin?

87 comments on “Mikä tekee hyvän kasvovoiteen? Asiaa kasvovoiteiden koostumuksista”

  1. Kyllä noiden perusvoiteiden koostumus tosiaan aika hiljaiseksi vetää. Lisäksi ainakin minun ihollani perusvoiteiden ja halvemman hintaluokan synteettisten voiteiden jäljiltä tuntuu iholle jäävän inhottava ”kalvo”.

    Vastaa

    0
  2. Supermielenkiintoinen artikkeli ja aionkin perehtyä siihen vielä ajatuksella myöhemmin!👌 Jäin miettimään tuota ihon ravitsemista. Kävin joskus kaksituhattaluvun alussa meikkikurssilla, jossa sanottiin, että ihoa ei voi ravita muuten kuin sisäisesti. Eli siis sillä mitä syö. 🤔

    Vastaa

    0
    1. Mä näen ihon ravitsemisen kosmetiikan ja ruoan kautta olevan kaksi eri asiaa. Ainakin se on ravitsemista kahdella ihan eri mekanismilla. Ruoan kautta nautitut ravintoaineet vaikuttavat ihoomme olennaisesti, se on selvää, mutta kosmetiikalla on myös oma, aivan ilmeinen hyötynsä. Jos kuivaihoinen (tai atoopikko) lopettaisi ihonsa voitelun kosmetiikalla, ja yrittäisi pitää sen pehmeänä ja joustavana vain syömällä vitamiinirikkaita kasviksia ja hyviä rasvahappoja, ei taitaisi onnistua. Suun kautta nautittu ravinto ei yksinään riitä. Vain normaali-ihoinen, jonka iho on luonnostaan tasapainossa, pärjäisi ilman kosmetiikan "ravintoa". Hänkin tarvitsisi vähintään UV-suodattimia kasvoilleen, joten se varmaan olisi kosmeettinen minimi :) (UV-suoja ei tokikaan ravitse....)

      Mä en tiedä, mikä olisi parempi ilmaisu kuin 'ravitseminen', kun puhutaan rasvahapoista, kolesterolista ja keramideista. Vitamiinit eivät varmaankaan ole välttämättömiä iholle kosmetiikassa, mutta lipidit ovat. Kasvovoiteen ykkösfunktio on pehmentää ja kosteuttaa. 'Ravitseva' on asteen intensiivisempää pehmentämistä, kuin pelkkä 'pehmennys'. Ravitseva ainesosa eli lipidi imeytyy ihon soluvälitilaan ja osallistuu siellä ihon suoja"muurin" vahvistamiseen.

      Vastaa

      0
    2. Kiitos vastauksesta! Juu, en tosiaan itse ole perehtynyt aiheeseen lainkaan enkä tiedä oliko ko. kouluttajakaan... 😂 Näin sitä vaan jotkut asiat jää muistiin ja pitää niitä totena ajattelematta sen enempää. Mutta nyt lähti kyllä omat vichyt ja niveat vaihtoon ja whamisaa tilalle.

      Vastaa

      0
    3. Ja nyt on ihan pakko vielä kommentoida, koska ostin Sokoksen - 20% tarjouksen innoittamana nyt whamisan deep rich toner-kasvoveden ja water creamin (ja suljin silmäni ja aivoni kassalla... 😩)... Mutta siis, ensimmäinen tuntuma näihin tuotteisiin on aivan sanoinkuvaamaton! Miten voi olla mahdollista, että ihohuokoset sulkeutuu, kun käyttää kasvovettä? Iho on kuin eri ihmisellä! Missä pimennossa olenkaan elänyt tähän asti!?! Rautalangasta pitää vääntää näköjään meikäläiselle, mutta Kiitos siitä! Näitä tietoiskuja lisää😄

      Vastaa

      0
    4. Jeee..!! 🤗🤗 Onpa hienoa, että kokemuksesi on näin positiivinen :)

      Tervetuloa syväkosteutetun ihon maailmaan..! 😊

      Vastaa

      0
  3. Kiitos!
    Tämä postaus tuli kuin tilauksesta. Olen pitkään aikonut perehtyä inci-listojen saloihin mutta se aina jää kun niistä ei mitään ymmärrä. Tämän infopläjäyksen jaksoi helposti lukea ja mielenkiinto heräsi. Itse olen aina ajatellut että jos jotakin tuotetta myydään apteekissa niin sen täytyy olla tutkitusti hyvä. Silmiä avaavaa on nimenomaan se että hyvä on kaikille eri ja aion jatkossa ottaa tämän huomioon esimerkiksi valitessani kosteusvoiteita lapsilleni.

    Vastaa

    0
    1. Itse olen aina ajatellut että jos jotakin tuotetta myydään apteekissa niin sen täytyy olla tutkitusti hyvä.

      Voi, tämä on todella "pelottava" ja samalla todella yleinen luulo... Apteekit yhdistetään terveyteen ja tieteeseen, minkä voi ymmärtää, kun siellä myydään lääkeaineita. Apteekit ovat kuitenkin myös "vain" yksi kosmetiikan myyntiväylä muiden joukossa, ja siellä myydään kosmetiikkaa yhtä lailla laidasta laitaan kuin tavarataloissa, kemppareissa ja marketeissakin. Se, että jokin kosmetiikkatuote on myynnissä apteekissa, ei ole mikään tae sen laadusta - tai ainakaan siitä, että laatu olisi korkeampi kuin lähi-K-Marketissa myytävällä voiteella.

      Vastaa

      0
  4. Selittäisitkö miten voide voi ravita ihoa? Kuinka paljon iho ottaa ulkoisesti ravinteita vastaan? Ja jos ottaa mitä merkitystä niillä on iholle. Eikö iholle tärkeintä kuitenkin ole ihan vaan kosteutus ja pehmitys? Kaikki muu tulee siitä mitä syö ja d-vit. auringonvalosta.

    Vastaa

    0
    1. Voide ravitsee ihoa esimerkiksi sisältämillään rasvahapoilla ja keramideilla. Näitä ainesosia on ihossa luonnostaankin, ja kosmetiikan kautta iholle tuotuna ne osallistuvat soluväliaineessa ihon luontaisen suojavaipan ylläpitoon ja vahvistamiseen.

      Mitä merkitystä esimerkiksi keramideilla on iholle? Siitä voi lukea vaikka täältä:

      https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/24656726/
      https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/16060709/
      https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/17587886/

      Vitamiinien ja mineraalien merkityksestä iholle kosmetiikan muodossa voi lukea täältä:

      https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4428712/

      (Yksi selkeä kosmetiikan vitamiinien hyöty iholle on esimerkiksi ihon sävyn kirkastuminen - C-vitamiini kirkastaa sameaa ihon pintaa, sitä ei tee sisäisesti popsittu appelsiini tai tyrnimarja ;))

      Eikö iholle tärkeintä kuitenkin ole ihan vaan kosteutus ja pehmitys? Kaikki muu tulee siitä mitä syö ja d-vit. auringonvalosta.

      Kyllä, kaikkein tärkeintä iholle on tietysti kosteutus ja pehmennys - JA suojaaminen. Suojaa iho saa antioksidanteista ja UV-suodattimista. Kosmetiikan antioksidantit suojaavat ihoa siinä missä ravinnonkin kautta nautitut.

      Ja miksi sanon, että "ravitseva" aine kuten kasviöljy pehmentää ihoa paremmin kuin ei-ravitseva, kuten mineraaliöljy? Siksi, että kasviöljy imeytyy ihoon, mineraaliöljyt ja silikonit eivät. Kasviöljyissä on paljon sellaisia rasvamaisia ainesosia, jotka muistuttavat ihon oman seebumin lipidejä, siksi ne voitelevat ihoa niin paljon paremmin kuin ihon pintaan jäävät synteettiset pehmentäjät.

      Vastaa

      0
    2. Luin tuon viimeisimpänä linkatun artikkelin, ja mun ymmärtääkseni siinä kuvataan enimmäkseen ravinnon kautta saatujen vitamiinien ja hivenaineiden merkitystä ihon kunnolle,ja artikkelissa viitatut tutkimukset koskivat usein juurikin ruuan tai lisäravinteiden kautta saatujen ravinteiden vaikutusta ihon. Väitteet näiden mikroravinteiden vaikutuksesta juuri kosmetiikassa olivat hyvin maltillisia, tyyliin C-vitamiini kosmetiikassa voi parantaa ihon kosteustasapainoa tms. Mielestäni on tärkeää muistaa, että vitamiini tai kivennäisaine vaikuttaa täysin eri tavalla sisäisesti nautittuna kuin iholle levitettynä, sillä reaktioympäristö on täysin erilainen. Jäin myös tämän artikkelin luettuani käsitykseen, että vitamiinien merkitys kosmetiikassa on kiistanalainen, eniten näyttöä löytyy a-vitamiinin kohdalla, ja artikkelissakin tuttuun tapaan todetaan, että lisätutkimuksia tarvitaan.

      Vastaa

      0
    3. Hei Nimetön! C-vitamiinin positiivisista vaikutuksista ihoon ulkoisesti (kosmetiikan kautta) löytyy paljon tutkimuksia ja tieteen tukema mekanismi, c-vitamiini on a-vitamiinin (ja b-vitamiineihin kuuluvan niasiiniamidin) ohella yksi parhaiten tieteellisten tutkimustulosten tukemista anti-age-vaikutteisia kosmetiikan ainesosia. Mitä tulee juuri anti-age-vaikutuksiin, kosmetiikassa on lopulta vain ihan kourallinen todella uskottavia ihon ikääntymisen merkkejä ehkäiseviä ja lievittäviä ainesosia, ja c-vitamiini kuuluu niihin.

      Kannattaa perehtyä, löydät varmasti paljon tutkimuksia ja luotettavien (sekä puolueettomien) asiantuntijoiden arvioita.

      Mielestäni on tärkeää muistaa, että vitamiini tai kivennäisaine vaikuttaa täysin eri tavalla sisäisesti nautittuna kuin iholle levitettynä, sillä reaktioympäristö on täysin erilainen.

      Jes, tämä on aivan selvää. Mekanismi, jolla vitamiini vaikuttaa ihon kautta, on erilainen.

      P.S. Tekee vielä mieli lisätä, että vaikka ei uskoisikaan vitamiinien vaikutuksiin iholla kosmetiikan kautta, niin onhan kosmetiikan sisältämillä lipideillä joka tapauksessa ihoa ravitseva eli ihon soluväliainetta vahvistava vaikutus. Vitamiinit ovat lopulta vain yksi ainesosaryhmä. Mineraaliöljyt ja silikonit eivät vaikuta soluväliaineeseen, mutta kasviöljyt (ja niiden sisältämät rasvahapot ja fosfolipidit), keramidit ja kolesteroli vaikuttavat.

      Vastaa

      0
  5. Siis millä kaikilla nimillä silikonia voi esiintyä tuotteissa, hiustenhoitotuotteissahan niitä on vieläkin enemmän joten olisi hyvä tunnistaa ne kunkin tuotteen kohdalla? En muista että juuri tätä aihetta olisi koskaan täällä käsitelty.

    Vastaa

    0
    1. Olen käsitellyt silikoneja blogissa tässä postauksessa:

      https://blogit.terve.fi/karkkipaiva/silikonit-hyviksia-vai-pahiksia/

      Siellä listaan mm. tunnetuimpia silikoneja niiden kerrostuvuuden perusteella, toiset silikonit takertuvat hiukseen tiukemmin ja voivat kerrostua, toiset taas takertuvat huomattavasti vähemmän, ja tietyt, kuten cyclo-yhdisteet, haihtuvat hiuksesta ja iholta kokonaan..!

      Siis millä kaikilla nimillä silikonia voi esiintyä tuotteissa

      Silikoniyhdisteitä voi tosiaan olla vaikka millä nimillä, mutta yksi tapa tunnistaa silikoni on -METH -osa aonesosan nimessä. Yleisimpiä kosmetiikan käyttämiä silikoneja:

      DIMETHICONE
      AMODIMETHICONE
      CYCLOMETHICONE
      CETEARYL METHICONE

      Mutta on myös silikoneja ilman -meth-tunnistetta, kuten hyvin yleinen CYCLOPENTASILOXANE.

      Vastaa

      0
    2. Pahoittelut töksähtävästä kommentista, mutta stearamidopropyl dimethylamine ei ole silikoni...

      Vastaa

      0
    3. Olet muuten ihan oikeassa, se ei ole. Tämä on sellainen ainesosa, jonka sekoitan koko ajan päässäni silikoneihin, koska se kuulostaa siltä. Mutta se on itse asiassa kvatti. Eli -meth-osakaan ei aina kerro, onko kyseessä silikoni vai ei.

      Vastaa

      0
  6. Kiitos, erittäin selkeä postaus ja paljon uutta asiaa minulle!

    Olen aina miettinyt, kuinka paljon iho voi ottaa vastaan ja hyödyntää hoitavia ainesosia? Eli jos kasvovesi on hoitava ja ravitseva, myös seerumi ja kasvoöljy ja sitten vielä kasvovoide, tulee vitamiinia ja hoitavuutta joka tuutista. Meneekö tästä osa hukkaan? Vai voiko tuo määrä kääntyä jo tarkoitustaan vastaan ja olla ihoa ärsyttävä?

    Ja jos esim kasvovoiteessa on kasviöljyt pohjana, tarvitaanko enää varsinaista öljyä päälle ravitsemaan, jos iho tuntuu kuitenkin pelkällä voiteella ja seerumeilla jo tarpeeksi kosteutetulta?

    Vastaa

    0
    1. Olen aina miettinyt, kuinka paljon iho voi ottaa vastaan ja hyödyntää hoitavia ainesosia? Eli jos kasvovesi on hoitava ja ravitseva, myös seerumi ja kasvoöljy ja sitten vielä kasvovoide, tulee vitamiinia ja hoitavuutta joka tuutista. Meneekö tästä osa hukkaan? Vai voiko tuo määrä kääntyä jo tarkoitustaan vastaan ja olla ihoa ärsyttävä?

      Ei välttämättä 'ärsyttävä', mutta liikaa kuitenkin. Ilman muuta iholle voi laittaa liikaa hoitavia tuotteita, joiden kaikkia ainesosia iho ei voi enää hyödyntää ja ottaa vastaan, ja tulos on iholle epäsuotuisa.

      Kosteuttavat ainesosat eli humektantit ovat sellaisia, joita iholle voi kerrostaa kaikkein eniten ilman, että iho siitä ärtyy tai "tukkiintuu". Kasvovesien kerrostaminen perustuu tähän. Rasvoja iho taas ei voi ottaa vastaan määräänsä enempää, ja sen iho kertoo selvästi sen kautta, ettei voide tai öljy enää imeydy. Liiallinen rasvojen latominen ihoon voi johtaa epäpuhtauksiin, kun imeytymättömät rasva-ainesosat tukkivat ihohuokosia.

      Mitä tulee aktiiviaineiden "övereihin", niistä iho voi ärtyä. Siksi ei ole suositeltavaa laittaa iholla kerralla useita eri tuotteita, joissa on kaikissa korkea pitoisuus jotain hyvin tehokasta aktiivia, kuten C-vitamiinia (askorbiinihappo-muodossa), glykolihappoa tai retinolia.

      Jos samassa rutiinissa käyttää ravitsevaa kasvovettä ja ravitsevaa (öljypitoista) seerumia, en itse enää laittaisi päälle kasvoöljyä tai voidetta, koska minun ihotyypilläni kolme öljypitoista hoitotuotetta samassa rutiinissa on jo liikaa eikä ihoni ime niitä. Ihoaan kannattaa aina kuunnella ja tunnustella. Aina ei ole millään lailla välttämätöntä laittaa sekä kasvovettä, että seerumia että kasvoöljyä tai voidetta. Jos iho tuntuu jo kasvoveden ja seerumin jälkeen hyvältä ja pehmeältä eikä sitä yhtään kiristä, ei ole mitään ihon terveyden kannalta perusteltua syytä laittaa päälle vielä muita tuotteita :) Kun ihon pinta tuntuu hyvältä eikä sitä enää kiristä, siihen voi lopettaa kerrostamisen :)

      Vastaa

      0
    2. Kiitos kattavasta vastauksesta!

      Ihan mieletön tietolähde sekä itse postaus että kommenttiboksi kysymyksineen, vastauksineen. Ihan mahtavaa, että pidät tätä blogia!

      Vastaa

      0
    3. Mulla on niin huiput lukijat 🤗 Kommenttiboksi rakentaa blogia yhtä paljon kuin postauksetkin 🙏🏻😙

      Vastaa

      0
  7. Kaikkein tärkein asia itselleni on tuotteen toimivuus/imeytyvyys. Eli jos ihoon ei jää kalvon tuntua eikä kiristävää tunnetta niin voide toimii. Joistain tuotteista kasvoihin tuntuu jäävän kalvo, esim. Lumenen Sisu-voide (ei suojakertoimellinen) ja Avrilin kuivan ihon yövoide. Voiteen levityksen jälkeen iho saa kyllä olla rasvainen mikäli se häviää pikkuhiljaa. Mä en ole koskaan ollut innostunut kuivan ihon voiteista jotka jättävät samettisen pinnan nopeasti. Onkohan niihin lisätty jotain joka tekee tunnun että voide "imeytyy" nopeasti. Koska joitain voiteita voi annostella ihan surutta runsaallakin kädellä ja lopputuloksena on epäluonnollisen rasvaton pinta, vähän sellainen vahamainen. Tuo Avrilin yövoide on sellainen, jättää pinnan pehmeäksi mutta jää ihon pinnalle.

    Vastaa

    0
    1. Joistain tuotteista kasvoihin tuntuu jäävän kalvo, esim. Lumenen Sisu-voide (ei suojakertoimellinen) ja Avrilin kuivan ihon yövoide

      Mä en myöskään pidä kalvoa tuovista tuotteista. Joillain ihotyypeillä kalvo voi olla hyödyllinen, sillä se tuo ihoon extrasuojaa.

      Mä en ole koskaan ollut innostunut kuivan ihon voiteista jotka jättävät samettisen pinnan nopeasti. Onkohan niihin lisätty jotain joka tekee tunnun että voide ”imeytyy” nopeasti. Koska joitain voiteita voi annostella ihan surutta runsaallakin kädellä ja lopputuloksena on epäluonnollisen rasvaton pinta, vähän sellainen vahamainen.

      Tuollainen efekti saadaan aikaan juuri noilla kuvailemillani "silkkiyttäjillä", joista osa neutraloi voimakkaasti voiteen öljymäisten ainesosien rasvaista tuntumaa. Esimerkiksi dicaprylyl carbonate toimii näin. Se on tosi yleisesti käytetty. Se ikäänkuin "kuivattaa" voiteen ihotuntuman ja jättää samettisen pinnan. Mutta vahamaista pintaa se ei jätä. Silloin kyseessä on jokin muu ainesosateknologia. Esimerkiksi yhdistelmä noita silkkiyttäjiä sekä vahamaisia kalvonmuodostajia.

      Vastaa

      0
  8. Erinomainen kirjoitus! Olen käyttänyt yli 20 vuotta luonnonkosmetiikkaa (mieluiten niin paljon luomua, Demeter tai villinä kasvavista kasveista kuin mahdollista) ja työskennellyt monia, monia vuosia apteekissa Itävallassa - olen Sannin kanssa täysin samaa mieltä mitä "apteekkikosmetiikkaan" tulee. Yleinen käsitys on, että apteekin kosmetiikka on erinomaista. Katsokaapa vain kerran Vichyn, La Roche-Posayn jne. incilistoihin. En kyllä ikinä pistäisi niitä iholleni. Luonnonkosmetiikasta löytyy onneksi tänä päivänä loistavia tuotteita myös äärimmäisen herkälle iholle. Perusvoiteiden sijaan käyttäisin kasviöljyjä, jotka suojaavat, mutta myös hoitavat ihoa. Suomessa onneksi tietoisuus ja tarjonta luonnonkosmetiikasta on loistavaa. Kiitos Sanni!

    Vastaa

    0
  9. Kiitos erittäin informatiivisesta postauksesta! Kyllä minulla aikoinaan loksahti leuka kun tajusin miten monissa itseään luonnollisina markkinoivissa tuotteissa on kaikkea muuta kuin luonnollisia ainesosia.
    Itseäni askarruttavat erityisesti mikromuovit. Käsitin että jollain aikavälillä niiden käyttö kielletään kokonaan kosmetiikassa mutta silti esim. tavallisessa suihkugeelissä saattaa olla pitkä litania erilaisia akrylaatti- ja polymeeriyhdisteitä. Onko jotkut muoviyhdisteet siis vähemmän haitallisia siten, että ne hajoavat itsestään eivätkä päädy vesistöön?

    Vastaa

    0
    1. Hei Samppu! Mä en ole kovin syvällisesti perehtynyt erilaisiin muoviyhdisteisiin, mutta sen tiedän, että on olemassa maatuvaa pakkausmuovia (Abelin hajuvesissä esimerkiksi käytetään sellaista). Sitä, onko jokin kosmetiikkatuotteen koostumuksessa käytetty muovilaatu myös hajoavaa tai vähemmän haitallista, en tiedä. Haluaisin perehtyä tähän paremmin, toivottavasti siihen tulee tilaisuus.

      Mun erityinen ihmetys on se, _miksi_ kukaan enää käyttää muoviyhdisteitä kosmetiikassa, kun muovi on niin negatiivisen assosiaation aine, ja markkinoilla on varmaan sadoittain muitakin vaihtoehtoja muokkaamaan tuotteen koostumusta haluttuun suuntaan - myös ympäristöystävällisiä sellaisia.

      Vastaa

      0
  10. Aaah... tästä teemasta olisi niin paljon sanottavaa :D Olen luonnonkosmetiikan ystävä ja apteekissa töissä. Faktahan on, että juurikin Aqualan L on se mitä myydään valtavasti sekä reseptillä, että toisaalta myös kivana sisäänheittotuotteena tarjouksella "ota siitä, 7 euroa tuubi". Ja toisaalta, jos ihminen ei oikein muuta ole käyttänyt kuin sitä "Suomen ostetuinta", jolla neuvotaan ne meikitkin putsaamaan, niin osaako ihminen voiteelta enempää hoitavuutta toivoa. Jos perusvoide ei auta kutinaan niin mennään lääkäriin tai tartutaan kortisonituubiin :D Btw, juurikin tällä viikolla yksi asiakas kysyi myös, voiko perusvoiteelle herkistyä. Kyllä, periaatteessa kaikelle voi... Itsekin olen nuorempana perusvoiteita fiilistellyt ennen kuin päädyin tälle alalle ja kiinnostuin luonnonkosmetiikasta.

    Nykyään olen vahvasti luonnonkosmetiikkaan kallellaan, mutta en sitä kaikille asiakkaille "tyrkytä", koska ymmärrän, ettei sekään kaikille sovi. Töistä saan välillä vanhenevia tuotteita, ylijääneitä kaupanpäällisiä yms., mutta aika pitkälti niistä synteettiset lähtevät kiertoon, koska ajatus silikoneista iholla tuntuu lähtökohtaisesti ällöltä. Allekirjoitan myös aiemman kommentin siitä, että esim. Vichy ei mielestäni ole sisällöltään millään tavalla erilainen kuin Loreal ihan marketista. Paria poikkeusta lukuunottamatta kaikki pitää hajustaa jne. Ja tämä on sitten sitä "dermokosmetiikkaa", jota pitäisi suositella asiakkaille. La Roche Posay on sentään asteen parempi hajusteettomuudellaan (paitsi anti age jne linjat).

    Luonnonkosmetiikan kasvovoiteilla on mielestäni usein ominaisuus, että voide ei imeydy sekunneissa, mutta kun hetken odottaa ne hulahtavat ihoon. Tällä hetkellä käytössä NYR ruusu-kosteusvoide. Itseäni hivenen "nahkea" fiilis ei myöskään haittaa, kun päälle tulee Joik BB tai mineraalipohja. Toisaalta tiedän, että esim. oma äitini ei tällaisesta fiiliksestä pitäisi. Hän onkin aika vannoutunut L300-käyttäjä ;)

    Mitä perusvoiteisiin tulee, luonnollisiakin löytyy. Meillä käytössä Atopik 400 ml perusvoide-pumppupullo ja hintakin oli kohtuullinen. Tuoksuu samalta kuin muutkin Atopik-tuotteet, on koostumukseltaan melko ohutta ja hyvin imeytyvää. Kela-korvattavista perusvoiteista näkisin, että luonnollisemmasta päästä ovat Dermalogin perusvoiteet. Näillä tanskalaista ihotautilääkäreiden voiteilla on joutsenmerkkikin. Tanskalaiset taitavat muutenkin olla kriittisempiä kosmetiikan kemikaalien suhteen, olen ymmärtänyt. Harmi kyllä, karbamidivoidetta heillä ei ole ;) Mutta emulsiovoide voisi olla vähän parempi vaihtoehto Aqualan L:lle.

    Hyvä keskustelu! Suurta perusvoidevertailua odotellessa :D

    Vastaa

    0
    1. Ja toisaalta, jos ihminen ei oikein muuta ole käyttänyt kuin sitä ”Suomen ostetuinta”, jolla neuvotaan ne meikitkin putsaamaan, niin osaako ihminen voiteelta enempää hoitavuutta toivoa.

      Varmaan on juurikin näin. Odotuksiin vaikuttaa aina myös oma yleinen kokemus - jos ei edes tiedä, miltä intensiivisesti kosteuttava tai hoitava kosmetiikkatuote tuntuu, niin miten sitä osaisi kaivatakaan..?

      Allekirjoitan myös aiemman kommentin siitä, että esim. Vichy ei mielestäni ole sisällöltään millään tavalla erilainen kuin Loreal ihan marketista. Paria poikkeusta lukuunottamatta kaikki pitää hajustaa jne. Ja tämä on sitten sitä ”dermokosmetiikkaa”, jota pitäisi suositella asiakkaille. La Roche Posay on sentään asteen parempi hajusteettomuudellaan (paitsi anti age jne linjat).

      Mulla on juuri Allergia-merkillä varustettuja apteekin (ja markettipuolenkin) tuotteita testissä, näistä on tulossa juttua blogiin kevään aikana. Ainesosaprofiililtaan nämä kalliimmat apteekin tai edullisemmat marketin Allergia-tuotteet eivät eroa juuri lainkaan... Pisteet muuten Favoralle, jonka voiteessa on useampia kasviöljyjä ja ksylitoliakin. (...mutta myös PEG-yhdisteitä.... silti, hoitavuus on sentään kalliimpia La Roche-Posayta ja Avenea parempi...)

      Mitä perusvoiteisiin tulee, luonnollisiakin löytyy. Meillä käytössä Atopik 400 ml perusvoide-pumppupullo ja hintakin oli kohtuullinen. Tuoksuu samalta kuin muutkin Atopik-tuotteet, on koostumukseltaan melko ohutta ja hyvin imeytyvää.

      Nämä luonnolliset perusvoiteet eivät kuitenkaan taida olla Kela-korvattavia..? En usko, että luonnonkosmetiikan voiteita ikinä tulisi Kela-korvattavien joukkoon, valitettavasti. :(

      Hyvä kun mainitsit tuon Dermalogin, juuri viimeksi apteekissa käydessä mietin, että mikähän merkki se tämäkin on... kun perusvoiteitakin on niin tsiljoonaa merkkiä ja laatua... (Tai no, ehkä apteekkilaisella on toinen kokemus..? Onko niitä teidän mielestä paljon...?) Dermalogin incit on tosiaan sentään Orionin perusvoiteita hoitavammat 👍 Emulsiovoide ihan eri planeetalta kuin Aqualanin koko tuoteperhe...

      Suurta perusvoidevertailua odotellessa :D

      Tämä täytyy kyllä toteuttaa..! (..ehkä sua saa haastatella siihen apteekin työntekijän näkökulmasta...? :))

      Vastaa

      0
  11. Huippupostaus, kiitos! Fanitan Patykaa ja olen käyttänyt merkiltä lähinnä kalliimpia tuotteita. Tuo mainitsemasi voide kuuluu heidän halvempaan sarjaan, jonka tuotteista en ole juuri pitänyt. Jäinkin miettimään, kuinka heidän arvokkaammat voiteensa sijoittuisivat tässä vertailussa. Käyttötuntuma on niissä ainakin omasta mielestäni uskomattoman miellyttävä ja olen pitänyt myös tuloksista.

    Vastaa

    0
    1. Patykan arvokkaimmassa Firmness & Wrinkles -sarjassa on huomattavasti parempi suhde muokkaavien ja vaikuttavien ainesosien välillä kuin tuossa edullisessa sarjassa 👍 Mutta sanotaan näin: hoitavuudeltaan parhaat Patykan tuotteista ovat öljyt (Huile Absolue ja Repair Night) sekä arvokkaampien sarjojen seerumit 👌 Ja Youthful Litft -silmönympärysvoide.

      Vastaa

      0
  12. Oli kiinnostava kirjoitus ja selkeästi kerrottu.Mitä Sanni olet mieltä Sensain voiteista ja niiden inci-listasta. Hintavia ovat, mutta ovatko hoitavia.

    Vastaa

    0
    1. Tsekataan vaikka Ultimate-linjan The Emulsion:

      Aqua, Hydrogenated Polydecene, Glycerin, Dipropylene Glycol, Olea Europaea Fruit Oil, Glyceryl Stearate, Hydrogenated Castor Oil Isostearate, Stearic Acid, Cholesterol, Dimethicone, Polysorbate 80, Butylene Glycol, Cera Alba, Glyceryl Stearate SE, Sodium Stearoyl Glutamate, Xanthan Gum, Bentonite, Ammonium Glycyrrhizate, Behenyl Alcohol, Methylserine, Parfum, Squalane, Acetyl Glucosamine, Disodium EDTA, Niacinamide, Dimethoxy Di-p-Cresol, Pyracantha Fortuneana Fruit Extract, Hydrolyzed Silk, Prunus Yedoensis Leaf Extract, Aminobutyric Acid, Zostera Marina Extract, Tocopherol, Cynara Scolymus Leaf Extract, Hydrolyzed Conchiolin Protein, Phenoxyethanol, Chlorphenesin, Alpha-Isomethyl Ionone, Benzyl Benzoate, Benzyl Salicylate, Citronellol, Hydroxycitronellal, Limonene

      No, aika paljonhan tuossa on odotetusti teknisiä ainesosia ja koostumuksen muokkaajia, ja selvästi teknisillä ainesosilla on suurempi rooli kuin hoitavilla. Laitoin hoitavat aineet paksulla. Vaikuttaa ihan ok kosteuttavalta ja kevyesti pehmentävältä voiteelta, ei sen kummempaa.

      Incin lopussa on muutama eksoottisempi kasviuute (kursiivilla), joita en tunne lainkaan. Vaikea sanoa, tuovatko ne voiteeseen jotain aivan erityistä vaikutusta. Saattavat tuodakin, koska esimerkiksi monilla vanhoilla, satoja vuosia tunnetuilla rohdoskasveillakaan ei ole EU:n kosmetiikkakemikaalitietokannan mukaan sen spesifimpää vaikutusta kuin 'hoitava', vaikka moni rohdoskasvi on tulvillaan mitä moninaisempia vaikutuksia, jotka on tunnettu kansanlääkinnässä ja herbalismissa kautta historian.

      Joka tapauksessa - Sensain tuotteissa texture enhancerit ovat ilman muuta suuremmassa roolissa kuin hoitavat.

      Vastaa

      0
    2. Kiitos, kun perehdyit tuohon Sensain inci-listaan. Pari putelia käyttäneenä en mitään mullistavia tuloksia kokenutkaan saavani. Ajatukset, että pakko olla hyvää, kun on niin kallistakin, saa kyllä viskata romukoppaan:)

      Vastaa

      0
    3. 😅

      Kyllä joissain kalliimmissa sarjoissa voi olla ihan hyviäkin raaka-aineita :D Sensai ei vain mun mielestä ole koskaan kuulunut niihin. Muistan, kun sain kerran blogin kautta Sensain tuotteita testiin, ja tuli niin hämmentynyt olo, kun ne olivat iholla niin.... nohh, mitäänsanomattoman tuntuisia. Osa jopa epämiellyttäviä. Ja incit saivat kyllä otsan rypistymään.... Lopulta tuotteet jäivät käyttämättä ja loput näytteet testaamatta, ei vain kiinnostanut.

      Vastaa

      0
  13. Meille tuoksuyliherkille (ei siis hajusteallergiselle) tämäkin asia on hankala. En haluaisi käyttää apteekin kosmetiikkaa juuri tuosta syystä, että pelkästään se "muovinen" tuoksu on niin luotaantyöntävä, saatikka tuotteiden koostumus, joka usein tuntuu jäävän ihon pinnalle kerrokseksi. Luonnon kosmetiikkaa kokeilin jossain vaiheessa ja olin jo siirtymässä täysin sen käyttäjäksi, tykkäsin monen tuotteen ihotuntumasta, mutta sitten, kun aloin saamaan myös allergisia oireita mm. ruoasta niin en ole uskaltanut enää luonnon kosmetiikkaan koskea, tarvisin ehkä jonkun asiantuntevan ihmisen avukseni jos lähtisin kokeilemaan uudestaan luonnon kosmetiikkaa + tuotteet eivät saisi tuoksu käytännössä ollenkaan, mikä on hankalaa luonnonkosmetiikalle, kun aineosat itsessään tuoksuvat.

    Mutta sanoisin kysymykseesi :) että minulle molemmat on yhtä tärkeitä, tuotteen ihotuntuma ja levittyvyys sekä kosteutus, tässä iässä tuotteissa on pakko olla kosteutta!

    Vastaa

    0
    1. Bongasin just käyttämäni L300 sarjan tuotteesta PEG/PPG ainesosan ja vieläpä aika ylhäällä listassa, nuo etoksyloidut emulgaattorit ei kuullosta kovin hyvälle.. :(

      Vastaa

      0
    2. Nuo PEG/PPG-yhdisteet ovat normikosmetiikassa todella yleisiä, niitä löytää suunnilleen joka toisesta tuotteesta. Vaikka etoksylointi kemiallisena prosessina myrkyllisine sivutuotteineen ei ole kiva juttu, on hyvä pitää mielessä, että EU:n Kosmetiikka-asetus kuitenkin sallii etoksyloitujen ainesosien käytön, ja ne on todettu turvallisiksi. Ainakin, kun pitoisuus on riittävän alhainen.

      Yksi superyleinen etoksyloitu ainesosa on natriumlauryylieetterisulfaatti, sodium laureth sulfate. Se on kenties kaikkein yleisin shampoissa, suihkugeeleissä ja muissa vaahtoavissa kosmetiikkatuotteissa käytetty puhdistava aine. Se ärsyttää ihoa korkeana pitoisuutena, mutta useimpien iho sietää sitä ongelmitta shampoiden sisältämissä pitoisuuksissa. Jos ei sietäisi, sitä ei käytettäisi niin valtavan laajasti.

      L'Orealin sivulta löysin tällaisen tiedon pätkän PEGeistä:

      "According to the general opinion of scientists and health authorities, PEGs are well tolerated by the skin: they do not present the potential for allergic reactions at their concentration level in our products. PEGs can be irritating if used pure but do not present risk in our formulas when used in low concentrations."

      Eli sama juttu kuin sodium laureth sulfaten kanssa. Kun pitoisuus on alhainen, riskejä ei pitäisi olla.

      Mä itse ajattelen näin: toki mieluiten käytän PEGittömiä tuotteita (joita kaikki luonnonkosmetiikkatuotteet automaattisesti ovat), mutta en myöskään jätä käyttämättä hyvän tuntuista ja ihollani toimivaa normikosmetiikan tuotetta, jossa on PEG-yhdisteitä. PEGit ovat niin yleisiä, että jos yrittäisi täysin vältellä niitä, suuri osa normikosmetiikan tuotteista rajautuisi ulos.

      Vastaa

      0
    3. Varovaisesti voisin vinkata kokeilemaan Dermalogia tai CeraVeta. Molemmat mielestäni melko neutraaleja sarjoja tuoksultaan. CeraVe on ollut tosi suosittu ja Dermalogin voiteilla on tosiaan se Joutsenmerkki. Ainakaan ei isot rahat mene hukkaan, molemmat on edullisia ja CeraVesta kannattaa kysäistä vaikka näytettä lähiapteekista ;)

      Vastaa

      0
    4. Tuosta CeraVesta mulla onkin näytepaketti haettuna apteekista, en ole vielä kokeillut. Dermalogin laitan myös "korvan taakse". Jännä juttu, että noita kahta merkkiä käytetään aika paljon ikäihmisten perusihonhoidossa! Kiitos vinkistä!

      Vastaa

      0
    5. tarvisin ehkä jonkun asiantuntevan ihmisen avukseni jos lähtisin kokeilemaan uudestaan luonnon kosmetiikkaa + tuotteet eivät saisi tuoksu käytännössä ollenkaan, mikä on hankalaa luonnonkosmetiikalle, kun aineosat itsessään tuoksuvat.

      Heitän yhtenä vinkkinä Laponie Of Scandinavian tuotteet; kotimaisia, hajusteettomia ja hyvin minimalistisia = ärsyttävät ainesosat minimoitu jo minimalistisilla resepteillä. Näissä on mun mielestä ihan vähiten tuoksuva raaka-aineiden tuoksu mihin olen luonnonkosmetiikassa törmännyt.

      Vastaa

      0
  14. Huippumielenkiintoinen postaus, sain tästä paljon uutta tietoa, kiitos! 😍
    Toivoisin että kirjoittaisit jatkossakin tällaisia inci-listoja avaavia ja niiden lukemista opettavia postauksia.

    Ihanaa alkavaa viikkoa! 🤗

    Vastaa

    0
    1. Se olisikin tosi kivaa ❤️ - mutta niin aikaavievää, että tuntuu, että niille on vaikea löytää aikaa. (Tätäkin juttua valmistelin ja kirjoitin monta päivää... Olen harmi kyllä vähän kärsimätön, ja hermostun, jos juttu vie monta päivää :D)

      Mutta toiveena ja haluna olisi kyllä itsellänikin näitä aika ajoin tuottaa, koska ainesosat ja vaikutukset versus markkinointi ovat jo blogin alusta saakka olleet minulle ydinkiinnostuksen kohde. Katsotaan, miten saan näille aikaa puristettua :)

      Vastaa

      0
  15. Minulle tärkeintä voiteessa on ehdottomasti se, että tuotteessa on oikeasti ttutkitusti toimivia, tehokkaita ja hoitavia ainesosia. Hyvä imeytyvyys ja tuntu ovat plussaa, mutta toissijaisia. Luonnonkosmetiikkaa suosin ja välttelen silikoneja, sulfaatteja, muoveja, mineraaliöljyjä ja hajusteita.

    Vastaa

    0
  16. Iso kiitos tästä jutusta, joka oli oikein silmiä avaava. Mulle aikoinaan (noin 12 vuotta sitten) ihotautilääkäri suositteli TCA-happokuorinnan jälkeen Humektan-perusvoidetta kosteusvoiteeksi ja kasvojen puhdistukseen. Tutkin nyt sen incia ja siinähän on näitä PEG-alkuisia aineita kolmea erilaista (!). Humektanin käyttö kasvoille jää nyt ehdottomasti pois.

    Vastaa

    0
  17. Mielenkiintoinen teksti! Ehdottomasti valitsen tahmeamman voiteen, joka kosteuttaa ja ravitsee kuin silkkisemmän, joka ei näin tee.

    Vastaa

    0
  18. Itse valitsen päivävoiteen ja seerumit pelkästään ihotuntuman mukaan (sekä sen miltä iho näyttää voiteen jälkeen) ja yövoiteen sekä seerumit hoitavuuden mukaan.

    Ihotuntumaan liittyy minulla myös se, miltä iho näyttää ja tuntuu myös hetken kuluttua kun voide on imeytynyt. Osa hyvältä tuntuvista voiteista ei ole tarpeeksi kosteuttavia, jolloin iho kiristää jo 15 minuuttia levityksen jälkeen. Eli ihotuntumaan liittyy myös se, että iho saa tarpeeksi kosteutta. Mutta en ikinä käyttäisi päivällä voidetta, joka "tekee iholle hyvää ja hoitaa sitä", mutta on tahmea. Yötä vasten voin käyttää myös sellaisia voiteita.

    Toisaalta niidenkin käytössä raja kulkee siinä, miten pitkään voiteen välitön vaikutus näkyy. Esimerkkinä C-vitamiini. Jostain syystä ihoni punottaa c-vitamiinista. Jos käytän illa c-vitamiinivoidetta, niin iho on yleensä aamulla punoittava. Samaa ei tapahdu, jos voiteessa tai seerumissa ei ole c-vitamiinia. Näin ollen ne voiteen, joissa on c-vitamiinia tuppaava jäämään käyttämättä, vaikka olenkin tietoinen, että pitkässä juoksussa niitä kannattaisia käyttää tästä huolimatta. Retinoidista, antioxidanteista ja niasiiniamidista ei tule vastaavia oireita. Luulin kesällä jo löytäneeni The Ordinaryltä yhden c-vitamiiniseerumin, joka ei aiheuttanut punoitusta, mutta parin viikon jälkeen sekin alkoi vaikuttamaan kuten muut aikaisemmin kokeillut.

    Tällä hetkellä käytän päivisin Madaran SOS Hydra Recharge -voidetta (jonka löysin uudelleen, kiitos Karkkipäivän muistutuksen :) ). Se kosteuttaa, mutta on myös todella miellyttävän tuntuinen iholla.

    Vastaa

    0
  19. Vielä yksi kommentti. :)

    Apteekin perusvoiteilla on kyllä joskus asemansa. Esimerkiksi oikeasti vaikean atooppisen ihon hoitaminen on hyvin haastavaa. Jos iho on kalvomaisen ihottuman peitossa, osaksi ihan haavoilla ja jopa verellä, niin silloin ei voi käyttää moniakaan voiteita. Lääkevirman valmistaman voiteen puhtaus voidaan taata. Meilläkin tällöin ainoa voide, joka toimii on Locobase Repair. Ymmärtääkseni siinä on osin kahta eri mineraaliöljyä ja jotain muuta vastaavaa, mutta se on ainoa joka oikeasti pehmentää ihottuman, ei aiheuta tulehduksia ja ei kirvele. Samalla se tuntuu "hoitavan" pieniä haavoja ja iho paranee nopeammin. Liekö muodostuvan suojakalvon vuoksi?

    Inci:
    PETROLATUM
    AQUA
    PARAFFIN
    PARAFFINUM LIQUIDUM
    GLYCERIN
    SORBITAN OLEATE
    CARNAUBA
    CHOLESTEROL
    CERAMIDE 3
    OLEIC ACID
    PALMITIC ACID
    CARBOMER
    TROMETHAMINE

    Tämähän ei todellakaan ole mikään kasvovoide tai kosmeettinen voide yleensäkään, mutta halusin vain tuoda esille, että monelle perusvoiteen koostumukselle on syynsä. :)

    Vastaa

    0
    1. Tuossa voiteessa on erinomaiset atooppista ihoa hoitavat ainesosat; keramidi ja kolesteroli. 👍 Ne ovat voiteen varsinaiset hoitavat ainesosat, ja loistavia erittäin kuivan ihon hoidossa. Keramideja ja kolesterolia on ihossa luonnostaankin ja iho tarvitsee niitä terveen hydrolipidikalvon ylläpitämiseen. Kun voiteessa vielä on kolmen eri mineraaliöljyn kompleksi ehkäisemässä kosteuden haihtumista, niin voi ymmärtää, että se todella pehmentää, suojaa ja lukitsee kosteutta - eikä ärsytä. Joukkoon on liikuttavasti heitetty myös yksi kasviperäinen okklusiivi - karnauba-vaha..! 🙂

      Tämä voide on funktioltaan ihan erilainen kuin esimerkiksi nuo Aqualan-voiteet. Aqualanit vain pehmentävät ja kosteuttavat (--> glyseroli), mutta mitään ihoa "korjaavaa" niissä ei ole.

      Vastaa

      0
  20. Kiitos tästä kirjoituksesta, luin sen suurella mielenkiinnolla! Vähän jäin minäkin miettimään tuota ravitseva-sanaa ja sen osuvuutta kun puhutaan ihonhoidosta, mutta ei tullut parempaakaan vastinetta mieleen eli mennään sillä. ☺️

    Mitä mieltä olet tästä L300-voiteen incistä? Oman inci-tietämykseni perusteella ihan ok tavaraa eli sisältää ns. ihan oikeita hoitavia ainesosia, mutta mikä on sinun näkemyksesi? Ihoni tästä tuntuu tykkäävän ja se on mukavan edullista (ja hajusteetonta, mikä on mulle tärkeä juttu), mutta olisi kiva kuulla myös ammattilaisen mielipide. ☺️

    Aqua, Betaine, Glycerin, Canola Oil, Caprylic/Capric Triglyceride, Polyglyceryl-3, Dicitrate/Stearate, Avena Sativa Kernel Oil, Squalane, Ethylhexyl Stearate, Xylitylglucoside, Caprylyl Methicone, Hydroxyethyl Acrylate/Sodium Acryloyldimethyl Taurate Copolymer, Anhydroxylitol, Hydrogenated Coco-Glycerides, Cetearyl Alcohol, Xylitol, Glyceryl Stearates, Panthenol, Phenoxyethanol, Tocopheryl Acetate, Ethylhexylglycerin, Xanthan Gum, Citric Acid, Sorbitan Isostearate, Polysorbate 60, Pantolactone

    Vastaa

    0
    1. Mitä mieltä olet tästä L300-voiteen incistä?

      Anteeksi, unohdin palata tähän eilen..!

      L300-tuotteissa on oikein hyvä laatu ollakseen niin edullisia, ja "marketti"kosmetiikkaa. Avaan sulle vähän laittamaasi inciä. Hoitavat ja kosteuttavat aineet laitoin paksunnettuna, koostumusta muokkaavat kursiivilla.

      Aqua, Betaine, Glycerin, Canola Oil, Caprylic/Capric Triglyceride, Polyglyceryl-3, Dicitrate/Stearate, Avena Sativa Kernel Oil, Squalane, Ethylhexyl Stearate, Xylitylglucoside, Caprylyl Methicone, Hydroxyethyl Acrylate/Sodium Acryloyldimethyl Taurate Copolymer, Anhydroxylitol, Hydrogenated Coco-Glycerides, Cetearyl Alcohol, Xylitol, Glyceryl Stearates, Panthenol, Phenoxyethanol, Tocopheryl Acetate, Ethylhexylglycerin, Xanthan Gum, Citric Acid, Sorbitan Isostearate, Polysorbate 60, Pantolactone

      Voiteessa käytetään aika paljon koostumusta rakentavia ainesosia, mutta myös yhtä paljon oikeasti hoitavia, ja niiden suhde on tasapainossa. Ravitsevia sekä kosteuttavia hoitavia aineita on myös tosi hyvässä suhteessa; rypsiöljy, kauraöljy ja skvalaani pehmentävät ja täydentävät ihon lipidivarastoja, ja betaiini, glyseroli, pantenoli ja ksylitoliyhdisteet sitovat kostetta. Oikein fiksu koostumus. Jos noita koostumuksen rakentajia ei olisi, voide olisi varmaankin hyvin eri tuntuinen; tahmea ja nahkeasti levittyvä.

      Vastaa

      0
    2. Kiitos taas vastauksesta! Tosi kiva, kun jaksat perusteellisesti ja perustellusti vastata lukijoillesi. ❤️

      Lisäsin eilen illalla tuohon voiteeseen vielä pari tippaa The Ordinaryn hemiskvalaania ja vielä aamullakin iho oli poikkeuksellisen kosteutetun oloinen ja pehmeä. Tuo hemiskvalaani on jostain syystä jäänyt vähälle käytölle, mutta pitää jatkossa muistaa sen olemassaolo. Kaapissa on myös pari minulle vähän liian kevyttä kosteusvoidetta, mutta pitää kokeilla, jos skvalaanin lisäämisellä saisin niistä enemmän irti ja saisin ne käytettyä pois.

      Vastaa

      0
  21. Mielenkiintoinen teksti, kiitos!
    Uskallankohan edes tsekata pitkäaikaisen luottotuotteeni, lempi silmänympärysvoiteeni inciä. Kyseessä Widmerin violetti purkki mitä on aina pitänyt olla kaapissa. Ongelma luonnonkosmetiikan tuotteiden kanssa on toisinaan sen aiheuttamat allergiaoireet kun apteekin tuotteet taas ei ärsytä. Mutta pitäisiköhän yrittää etsiä ärsyttämätön sy-voide luonnonkosmetiikan puolelta. Hauschkasta on kyllä kokemusta enkä muista sen aiheuttaneen ärsytystä.

    Vastaa

    0
  22. No onpa kiva kuulla, että siinä on myös hoitavia aineita. Se voide tekee kyllä ihmeitä, jos tilanne on alkuutti. <3

    Vastaa

    0
  23. Ja sit on meitä jotka ei käytä mitään voiteita. Olen käyttänyt elämäni aikana hirvittävän paljon rahaa eri voiteisiin ( niin luonnollisiin kuin synteettisiin) ja tullut lopulta siihen tulokseen, että ainoa tapa jolla superherkkä atooppinen iho pysyy kunnossa on, kun sen puhdistaa ja kosteuttaa vain puhtailla kasviöljyillä ja kukkaisvedellä vailla mitään emulgaattoreita.

    Vastaa

    0
    1. 👍👍

      Tiedätkö mitä, mä voisin mielihyvin siirtyä samaan, jos en olisi siinä ammatissa missä olen, ja voiteiden testailu kuuluu työhöni. Voide on tosiaan ihon tarvitsemien ainesosien kannalta periaatteessa turha, emulgaattoreillahan ei iho mitään tee :) Vitamiinit, humektantit sun muut iholle hyödylliset hoitavat aineet saa sekoitettua myös joko vesi- tai öljypohjaan.

      Mulla on itse asiassa aikeena kirjoittaa myös tästä juttu blogiin. Ihovoide on kätevä ja nopea tuote käyttää, paljon nopeampi kuin laittaa kasvovettä tai seerumia ja öljyjä erikseen, sen vuoksi voiteet ovat niin suosittuja. Ne ovat syntyneet nopean ja helpon ihonhoitotuotteen tarpeeseen. En näe voiteen muotoista tuotetta lopulta perustellun hyödyllisenä muille ihotyypeille kuin erittäin kuivalle ja atooppiselle. Kerrot, että sinulle atoopikkona riittää pelkkä öljy rasva-kosteutuksena. Se on tosi hyvä juttu, mutta monelle atoopikolle öljy ei riitä, sillä öljy ei ole kovin okklusiivinen ja suojaava verrattuna rasvoihin ja vahoihin. Oikein kuiva iho hyötyy suojaavasta kalvosta iholla, ja siinä funktiossa suojaava, paksu voide on todella hyvä 👌 Edes okklusiivinen kasvivaha tai -voi yksinään, kuten sheavoi tai kaakaovoi, ei tee yhtä tehokkaasti suojaavaa ja kosteuttavaa "kalvoa" kuin useista rasvoista sekoitettu voide.

      Ahh, odotan jo, että pääsen tämän aiheen kimppuun postauksessa...!

      Vastaa

      0
    2. Ei mullakaan tosiaan tämä öljy-kukkaisvesikombo tunnu aina, etenkään näin talvella, ihan riittävän ihon kosteutuksen näkökulmasta, mutta tämä on ainoa tapa, jolla olen kokenut voivani välttyä ihon lehahteluilta, pahoilta ärsyyntymisiltä ja tulehduksilta, olen tätä ihonhoitometodia päätynyt noudattamaan silläkin kustannuksella, että välillä iho tosiaan kuivuu. Ajoittainen ihon kuivuminen on kuitenkin itselleni huomattavasti tulehdustiloja pienempi paha, vaikka ei se kuiva kutinakana toki mukavalta tunnu :)

      Vastaa

      0
    3. Ajoittainen ihon kuivuminen on kuitenkin itselleni huomattavasti tulehdustiloja pienempi paha, vaikka ei se kuiva kutinakana toki mukavalta tunnu :)

      Erittäin ymmärrettävää :)

      Oletko kokeillut esim. pelkkää sheavoita..? (Mä itse inhoan puhtaan sheavoin tuntua iholla, poislukien se voidemaisempi nilotica-laatu, mutta kuivaihoisellahan sen pitäisi olla "unelma-aine".)

      Vastaa

      0
    4. Joo sheavoi on kyllä tehokas, etenkin jos jaksaa tehdä ennen levitystä kasvoille vielä höyrytyksen 🙂

      Vastaa

      0
    5. Shea-voi ei välttämättä sellaisenaan hoida pois kuivuutta. Kokeiltu on, ja sain aikaan kasvoilla tukkeutuneen ihon..Kannattaa kokeilla kosteuttavan seerumin / voiteen päälle lukitsevana naamiona.
      Käsille pelkkä shea-voi aiheutti ärsytystä, mutta esim käsivoiteeseen miksattuna toimi hyvin ja antoi lisäboostausta.

      Vastaa

      0
    6. Atopiaa on niin eri tasoista, että sitä ei voi tosiaan yleistää. On ikävää, että monissa paikoissa, joissa kysellään atooppisen ihon hoito-ohjeita, vastaajat eivät kerro minkä tason atooppinen iho on kyseessä. Jos atopia on sitä lajia, mikä aiheuttaa rupea, haavoja ja tulehduksia, niin siihen auttaa yleensä vain lääkekortisoni. Silloin tulehdus pitää saada pois ihosta, jonka jälkeen voi siirtyä vain voiteisiin. Jos esimerkiksi lapsen vakavaa atooppista ihottumaa yrittäisi hoitaa kukkaisvedellä ja öljyllä, niin siitä voi seurata jopa sairaalareissu. Kyllä, allergiasairaalan osastolla on hoidossa lapsia atooppisen ihon vuoksi, siis osastohoidossa.

      Tämä saattaa kuulostaa paasaukselta, josta pahoittelut, mutta välillä aina särähtää korvaan se, että atopia joskus yleistetään kuivaksi ihoksi. Se on pahimmillaan jotain aivan muuta ja todella ikävä ihosairaus.(Enkä nyt tarkoita suoraan Ellasen kirjoitusta). Varsinkin luonnonkosmetiikan ryhmissä äidit saattavat kysellä vinkkejä lapsen atooppisen ihon hoitoon, ja vinkkeinä annetaan todella kevyitä voiteita tai öljyjä tai jopa pelkkää ruokavaliomuutosta ja kerrotaan mitä "myrkkyjä" apteekin voiteet ja lääkevoiteet ovat. Vaikka kuinka suosisi luonnonkosmetiikkaa, niin lääkeille on todellakin joskun paikkansa. Jos esimerkiksi lapsi raapii ihon rikki eikä saa nukuttua, niin vanhempien mieltymys luonnonkosmetiikaan pitäisi jäädä kakkossijalle.

      Pahoittelen toistamiseen paasausta, tämä on vain ehkä liian omakohtainen aihe. :)

      Vastaa

      0
    7. En kokenut tätä yhtään paasauksena. Mä en ole dermatologian ammattilainen, mutta atopiaa tunnen sen verran, että tiedän, että se on tosiaan sairaus, ja voi vaatia lääkehoitoa. Ystäväpiiriin kuuluu parikin todella pahasta atopiasta kärsivää, ja he eivät pelkillä kosmettisilla voiteilla pärjäisi. Atopia ei myöskään rajaudu pelkästään iho-oireisiin, mutta arkikielessä atooppisuus liitetään jostain syystä aina nimenomaan ihon kuntoon.

      Vastaa

      0
    8. Joo atopiaa tosiaan on eri tyyppistä ja eri tasoista ja toki akuutteihin tulehduksiin käytän minäkin paikallisesti reseptillä saamaani protopicia tai vahvaa kortisonia. Pahoittelut, jos aikaisemmat kommenttini aiheuttivat ärsytystä, ymmärrän sen hyvin, itselläni atooppisesta johtuvat sairaspoissaolot töistä , kun ovat tosiaan laskettavissa yhden käden sormilla enkä ikinä ole tarvinnut tähän osastohoitoa, tiedän monilla olevan asiat paljon pahemmin 😔

      Vastaa

      0
  24. Kiitos rehellisesti kirjoituksesta. Kun luin tätä artikkelia jäin miettimään että en taida olla koskaan nähnyt vastaavaa analysointia kalliilta merkeiltä kuten La Mer, Sisley, La Prairie joiden brändit perustuu omaan labraan ja tutkimukseen.

    Vastaa

    0
    1. Kun luin tätä artikkelia jäin miettimään että en taida olla koskaan nähnyt vastaavaa analysointia kalliilta merkeiltä kuten La Mer, Sisley, La Prairie joiden brändit perustuu omaan labraan ja tutkimukseen.

      Tarkoitatko, että et ole nähnyt blogeissa tai muussa kauneusmedissa tällaista analysointia kalliilta merkeiltä? Vai että et ole nähnyt vastaavaa analysointia kalliiden merkkien omassa viestinnässä...? Jälkimmäistä ei voisi kyllä koskaan kuvitellakaan näkevänsä..! :D

      Monilla edullisemmillakin brändeillä tuotteet muuten perustuvat oman labran tuotekehitykseen. Luonnonkosmetiikkabrändeillä ei juuri ole varaa omaan tutkimukseen, mutta suuri osa kuitenkin kehittää ja valmistaa tuotteet itse. Se on itse asiassa enemmän normi kuin poikkeus.

      Vastaa

      0
  25. Kiitos mielenkiintoisesta ja informatiivisesta kirjoituksesta. Onko nyt niin että luonnonkosmetiikan tuotteita voisi pitää siis pääsääntöisesti ravitsevampana ja hoitavampana? Toinen kysymys ei liity varsinaisesti aiheeseen eli kysyisin noista House of Organicin luonnonkosmetiikkapäivistä (olen tutustunut niihin alunperin blogisi kautta :)) eli kuinka usein niitä nykyisin järjestetään? Kun muistelisin että kaksi kertaa vuodessa, mutta nythän heillä näyttäisi taas olevan kampanjapäivät? Olen pyrkinyt ajoittamaan joitain tilauksia näihin kosmetiikkapäiviin ja ihmettelin että ovatko ne jo nyt näin helmikuussa.

    Vastaa

    0
    1. Onko nyt niin että luonnonkosmetiikan tuotteita voisi pitää siis pääsääntöisesti ravitsevampana ja hoitavampana?

      Kyllä, luonnonkosmetiikka on ehdottomasti ravitsevampaa ja ihoa monipuolisemmin hoitavaa kuin synteettinen kosmetiikka, mutta on hyvä muistaa, että se ei välttämättä tee luonnonkosmetiikasta parempaa kaikkien iholle. Tämä on tärkeä pointti.

      Luonnonkosmetiikka voi aiheuttaa herkkyys- ja allergiareaktioita siinä missä synteettinenkin. Toisten iho saa ärsytysoireita herkemmin luonnon raaka-aineista, toisten taas synteettisistä. Lopulta parasta kosmetiikkaa on siis se, joka sopii omalle iholle parhaiten. Jos iho ei juurikaan reagoi ikävästi mihinkään aineisiin, tällöin voi aika helposti todeta luonnonkosmetiikan olevan parempi valinta jo pelkistä ympäristösyistä. 👍

      Toinen kysymys ei liity varsinaisesti aiheeseen eli kysyisin noista House of Organicin luonnonkosmetiikkapäivistä (olen tutustunut niihin alunperin blogisi kautta :)) eli kuinka usein niitä nykyisin järjestetään?

      Niitä järjestetään nykyään neljästi vuodessa, eli joka vuodenaikaan :) Aluksi niitä oli kahdesti vuodessa mutta viime vuonna rytmi muttui vuodenaikoja seuraavaksi.

      Vastaa

      0
    2. Kiitos vastauksista, no en sitten ollut ihan pihalla kosmetiikkapäivien suhteen ja kerkesin lukea myös postauksen tärpeistä :). Ajattelin nyt samalla kysyä, että mitä suosittelisit silmäkulmista lähteviin harakanvarpaisiin, itselläni nämä kun ulottuvat ohimoille asti? Ei vielä tosin kauhean näkyvästi eikä muita juonteita juuri vielä ole. Onko olemassa jotain silmänympärysvoidetta tähän? Kesällä käytän aurinkosuojaa ja muuten kosteutan hyvin ihoani, joten kuivuudesta se ei ole vain kiinni. Tiedän, että jotkin kollageenijauheet sisäisesti nautittuna voisi olla ok ja rypyt nyt kuuluvat vaan elämään, mutta..onko voiteista apua yleensäkään ja jos niin mitä niissä pitäisi olla?

      Vastaa

      0
    3. Moikka Iines! Minulla retinoli (sekä sisäisesti nautittu kollageenilisäravinne) on auttanut harakanvarpaisiin aivan merkittävästi. Retinoli (tai siis retinoidit yleisesti, retinoli on yksi niistä) on yhä se kaikkein tehokkain kosmetiikan ainesosa silottamaan juonteita, vielä ei ole haastajaa löytynyt.

      Bakuchiol on lähimpänä retinoideja luonnonkosmetiikan ainesosista. Sillä kerrotaan olevan retinolin kaltaisia ihoa uudistavia vaikutuksia, mutta se on hellävaraisempi eikä aiheuta ärsytystä, niinkuin retinoidit toisilla aiheuttavat (erityisesti retinoli).

      Itse olen käyttänyt retinolia jo niin pitkään, että en pysty enää vertaamaan bakuchiolin vaikutuksia siihen omalla ihollani. (En halua luopua retinolista kun se toimii niin hyvin...!) Jos kuitenkin haet luonnonkosmetiikan parasta ainetta juonteisiin, paras ehdotukseni olisi bakuchiol.

      Myös puhtaalla askorbiinihapolla (C-vitamiini) on juonteita silottavia vaikutuksia, mutta luonnonkosmetiikassa ei ole sellaisia toistaiseksi formuloitu, vaan luonnonkosmen C-vitamiinituotteet kirkastavat ja suojaavat ihoa vapailta radikaaleilta.

      Bybin uudessa Eye Plump -silmänympärysvoiteessa on bakuchiolia. Aloittaisin sillä, ja kasvattaisin pikkuhiljaa bakuchiolin määrää lisäämällä silmänympärysvoiteeseen Bybin Bakuchil-boosteria. Bakuchiol Booster on öljyseerumi (skvalaani + bakuchiol), jota voi sekoittaa mihin tahansa ihonhoituotteeseen.

      Lopuksi siirtyisin käyttämään sy-iholla pelkkää Bakuchiol Boosteria - JOS iho ei reagoi huonosti öljymäiseen tuotteeseen sy-iholla. Skvalaani on kevyt, ihoidenttinen öljy. Uskoisin tämän olevan tehokkain luonnonkosmetiikan täsmäase silmänympärysjuonteisiin, erityisesti harakanvarpaisiin. Silmän alla olevat hienoiset juonteet ovat haastavampia siloteltavia kuin harakanvarpaat, sillä iho silmän alla on ohuempaa kuin silmäkulmissa ja ohimoilla, ja mitä ohuempi iho, sitä herkemmin se rypistyy.

      Bybin Bakuchiol Booster on tarjouksessa Luonnonkosmetiikkapäivillä perjantaina :) Jos haluat kokeilla pelkästään sitä, voit aloittaa sekoittamalla sitä nyt käytössäsi olevaan sy-voiteeseen. Ihan pikkiriikkinen tippa riittää. :)

      Vastaa

      0
    4. Kiitos taas näin perinpohjaisesta vastauksesta :). Tuosta Bybin silmänympärysvoiteesta mulla tuli itse asiassa tämä asia mieleen kysyä nyt, vaikka olen jo pohdiskellut sitä jonkin aikaa (kevään tulo ja valon lisääntyminen saa esiin nämä ihon "epäkohdat"..!).

      Mulla on itse asiassa tuo Bybin Bakuchiol Booster, tämä tuli siinä Bybin huikeessa 4:n boosterin pakkauksessa mikä oli tarjouksessa juuri tuolla luonnonkosmetiikkapäivillä. Mutta en ole vielä käyttänyt sitä, koska koen ettei ihoni tarvitse sitä oikein vielä ja että se menee huonoksi nopeammin jos avaan vain kokeilumielessä (vai säilyisikö nämä öljyt pitempään?). Mutta jos uskaltaisin nyt varovasti kokeilla sitä sy-voiteen kera.

      Kerroit noista retinoli/retinoideista, en ole siis ihan 100% luonnonkosmetiikan käyttäjä, joten onko markkinoilla tuotteita joissa olisi noita ainesosia? Tai millä tavalla käytät olet siis käyttänyt retinoleja?

      Vastaa

      0
    5. Mutta en ole vielä käyttänyt sitä, koska koen ettei ihoni tarvitse sitä oikein vielä ja että se menee huonoksi nopeammin jos avaan vain kokeilumielessä (vai säilyisikö nämä öljyt pitempään?)

      Öljyt voivat säilyä pitkäänkin, riippuen niiden koostumuksesta. Osa öljyistä on vahvasti antioksidanttisia, jolloin niiden oma antioksidanttisuus suojaa niitä härskiintymiseltä :) Skvalaanin säilyvyydestä mulla ei valitettavasti ole tietoa, mutta ainakin se on itsessään antioksidanttinen, ja sisältää myös paljon tyydyttyneitä rasvahappoja, mikä myös tekee siitä paremmin säilyvän kuin sellaiset öljyt, joissa on enemmän tyydyttymättömiä rasvahappoja. 

      Kerroit noista retinoli/retinoideista, en ole siis ihan 100% luonnonkosmetiikan käyttäjä, joten onko markkinoilla tuotteita joissa olisi noita ainesosia? Tai millä tavalla käytät olet siis käyttänyt retinoleja?

      Laitan retinolia suoraan silmänympärysiholle silmänympärysvoiteen sijaan tai alle. :) Retinolia käyttäessä tulee aloittaa pienestä pitoisuudesta ja siityä pikku hiljaa korkeampaam, iho täytyy totuttaa retinoliin ettei se ärry. Mä aloitin 0,01% ja siirryin siitä asteittain 1%:n vahvuuteen, joka on korkein pitoisuus kaupallisissa tuotteissa. (Hoitoloissa käytetään vahvempiakin.)

      Hyviä retinolituotteita saa Paula's Choicelta ja The Ordinarylta. The Ordinarylla on sekä retinoli- että Granactive Retinoid -tuotteita, jälkimmäinen on uudempi retinoidi ja hellävaraisempi kuin retinoli. Sitä käytetään isompina prosentteina kuin retinolia, ja miedoin pitoisuus on 2% luokkaa. Moni suosittelee Granactive Retinoidia retinolin sijaan. (Itse en osaa ottaa kantaa, mulla on kumpiakin, mutta iho ei ole koskaan ärtynyt retinolistakaan.)

      Jos valitset Granactive Retinoidin, tässä hellävaraisimmat (mun tuntemat) vaihtoehdot joita saa Suomesta:

      * Kicks Beauty Act Retinol Renew Eye Cream - pitoisuutta ei mainita, joten vaikea sanoa, minkä verran tässä on retinoidia, mutta todennäköisesti hyvin pieni määrä. Mä olen myös ostanut tämän itselleni testiin, koostumus on jännä, ikäänkuin ohuen geelin ja öljyn hybridi

      * Kicks Beauty Act 2% Retinol Power Refining Serum (nämä Kicksin tuotteet sisältävät granactive retinoidia vaikka nimessä 'retinol')

      * The Ordinary - - hmm, enpäs löydäkään tällä hetkellä Stockan nettivalikoimasta yhtäkään The Ordinaryn retinoidiotuotetta...! Kummallista. Stockmann myy The Ordinarya, ja heillä on kyllä ennen ollut mielestäni näitä retinolituotteitakin. Ne ovat edullisempia kuin Kicksin, ja tuotteissa ilmoitetaan aina ainesosan pitoisuus.

      Jos asut paikkakunnalla jossa on Stockmann, kannattaa käydä paikan päällä kysymässä näitä. Joka tapauksessa, miedoin The Ordinaryn retinoidituote on tämä:

      https://theordinary.deciem.com/product/rdn-advanced-retinoid-2pct-30ml?redir=1

      Tuote on emulsiomainen ja kosmeettisesti monelle kuluttajalle miellyttävämpi kuin öljyt. Öljypohjassa retinoidit ovat kuitenkin aina tehokkaimmat.

      Ja miedoin retinolituote on tämä:

      https://theordinary.deciem.com/product/rdn-retinol-02pct-in-squalane-30ml?redir=1

      Skvalaanipohjassa, eli öljymäinen.

      Vastaa

      0
  26. Hei pitkästä aikaa! jee, tämä postaus käsitteleekin yhtä lempiaiheistani... eli kosmetiikan hoitavuutta / tehoa. Muistan, kun meillä oli tästä joskus ajatuksenvaihtoa, - kyeessä oli jokin Diorin tai Lancomen seerumi, joka saa ihon näyttämään upealta lähestulkoon pelkällä alkoholi-silikoni-yhdistelmällä.. mikä ei sinusta ollut lainkaan huono juttu, itse olin sillä kannalla, että siinä oli lähes kyse huijauksesta.

    Tosiaan, Orionin perusvoiteiden kurja sisältö jaksaa ihmetyttää.. onneksi muitakin firmoja on apteekissa myynnissä. Viime vuosina valikoimaa on ilmestynyt valtavan paljon lisää, myös kevyitä ja kosteuttavia koostumuksia (Xylitol-geeli ym. kerrostukseen sopivat ihoa rauhoittavat tuotteet), samoin keramidit ovat yleistyneet.. On ilo nähdä apteekkien hyllyillä kansainvälisesti tunnettuja merkkejä, kuten La Roche Posay, CeRaVe (niitä keramideja..), ja uusimpana tulokkaana Bioderma, jota sai tähän asti metsästää aina netistä tai ostaa Kreikan apteekeista (kun sinne vielä pääsi matkustamaan)
    CeRaVe on osoittautunut sangen toimivaksi sarjaksi perusvoidepuolella. Sisältää paljon enemmän raaka-aineita kuin Orionit, mutta on kuitenkin yleisesti siedetty ja atoopikkojen käyttämä sarja, jota Amerikassa suositellaan paljon.

    Vastaa

    0
    1. Muistan, kun meillä oli tästä joskus ajatuksenvaihtoa, – kyeessä oli jokin Diorin tai Lancomen seerumi, joka saa ihon näyttämään upealta lähestulkoon pelkällä alkoholi-silikoni-yhdistelmällä.. mikä ei sinusta ollut lainkaan huono juttu, itse olin sillä kannalla, että siinä oli lähes kyse huijauksesta.

      Muistan tämän keskustelun :) Mutta muistan kyllä myös näkemykseni - mikä oli se, että jos kuluttaja kokee käyttämänsä voiteen/seerumin tekevän hänen ihostaan hyvän näköisen ja tuntuisen, niin silloinhan se toimii, olivat ainesosat mitkä hyvänsä :) Hoitavuuden ja toimivuuden kokemus on yksilöllinen. Muistelen, että puhuimme Lancômen seerumista, olikohan Genifique tai Visionnaire, näistä asiakkaat antoivat paljon hyvää palautetta ja kokivat ihonsa muuttuneen paremman näköiseksi.

      Itse en ole koskaan piitannut silikonista ja Karkkipäivässä olen alusta saakka nostanut aidosti ravitsevien vs. ihoa kosmeettisesti pehmentävien tai silottavien ainesosien eroa. Hyväksyn kuitenkin myös sen, että moni kokee saavansa hyötyä ja kauniimman ihon myös niillä minun mielestäni vähemmän hoitavilla tuotteilla.

      Tosiaan, Orionin perusvoiteiden kurja sisältö jaksaa ihmetyttää.. onneksi muitakin firmoja on apteekissa myynnissä.

      Jep, apteekeissa on onneksi muutakin kuin Orionia 🙏🏻 Viime käynnillä huomasin minäkin Bioderman.

      Ihmettelen, ettei keramideja käytetä vielä laajemmin kuin tällä hetkellä. Ne ovat kuitenkin erittäin hyödyllisiä kuivalle iholle.

      Vastaa

      0
    2. Toki, jos kyseessä on meikkituote - tällöin sen hoitavuuden kanssa ei tarvitse olla niin tarkka. Jos puhutaan nimenomaan ihon *hoidosta*, olen edelleen siinä vakaumuksessa, että ellei tuotteessa ole lainkaan mitään muuta kuin ns. apuaineita, kyse on jonkintasoisesta kuluttajan huijaamisesta.
      (ellei lain mukaan, niin vähintään eettisesti..)

      En voinut olla muistamatta taannoista keskusteluamme, kun luin läpi tuota pitkää kirjoitustasi aidosti hoitavista, korjaavista ja parantavista raaka-aineista :))

      Vastaa

      0
    3. 😄😄

      Hmm, mua alkaa vähän huvittaa, tulee fiilis, että haluaisit ikäänkuin saada mut "kiinni" siitä, että olen joskus puolustanut silikoneja sun muita teknisiä aineita hoitavuuden kannalta :) Olet muistini mukaan lukenut Karkkipäivää lähes alusta saakka, uskoisin siis, että mun näkemys ihoa aidosti hoitavista tuotteista ja ainesosista on välittynyt kautta linjan ihan blogin ensimmäisestä vuodesta saakka :)

      Kyllä noissa Lancômenkin seerumeissa on muuta kuin silikoneja, eivät ne pelkistä apuaineista koostu. ;) Minun mielestäni ne eivät ole parasta mahdollista ihonhoitoa, mutta tosiaan, jos joku toinen kokee ihonsa muuttuvan tuon tyyppisten tuotteiden avulla paremmaksi, niin hieno homma :) Ihonhoidossahan haetaan sitä, että tuote X tuo odotetun ja toivotun hyödyn ja iho tuntuu ja näyttää paremmalta. Kun se toteutuu, eihän siihen voi sanoa, että "Tää tuote tai ainesosa on huono, vaihda toiseen".

      Mä voin neuvoillani valottaa, millä eri lailla esimerkiksi synteettinen ja luonnollinen kosmetiikka hoitavat ihoa, ja perustella, miksi mun mielestä luonnon raaka-aineet on hoitavampia. Mutta jokaisen kokemus ihostaan on oma.

      Vastaa

      0
    4. Kyse ei ollut siitä, ettei synteettisiä apuaineita / raaka-aineita saisi olla, vaan siitä, jos ihonhoitona markkinoitu tuote koostuu pelkästään, vain ja ainoastaan niistä :)
      Tämän sun erinomaisen postauksen lukiessani nousi mieleen se ristiriita, jonka siinä yhteydessä koin. Eli, ihmetys siitä, että puhut toisaalta aidosti hyödyllisten aineiden eduista, ja toisaalta hehkutit tuotetta, joka sisällöltään on Orionin perusvoiteita huonompi :) Toki mielipidettään saa vaihtaa, mutta ellei se ole sinulla muuttunut, niin olisi kiinnostanut saada sinulta vielä lisävaloa tähän ilmeiseen dilemmaan.

      Vastaa

      0
    5. eli, jos Orionin perusvoiteen sisältö oli surkea, niin kuinka ihmeessä jokin ihonhoidon kannalta yhtä hyödytön Lancomen seerumi onkin äkkiä loistava? tähän ei mun logiikka yhdy.. (Orionin perusvoiteilla on niinikään laaja käyttäjäkuntansa, joten suosio ei tätä mulle selitä..) :)

      Vastaa

      0
    6. Jos kyse oli Lancômen seerumista, niin oletko varma, että todella olisin esittänyt sen "loistavana"...? Edellisessä kommentissa linkittämissäni postauksissa ei tällaista käy ilmi. Kirjoituksissani pohdin Genifique- ja Visionnaire -seerumien suosiota, avaan vaikuttavia ainesosia ja kerron asiakkaiden positiivisista kokemuksista. Asiakkaiden positiivisista kokemuksista, en omistani. Kirjoituksissa tuon esiin, että itse olen ainesosien suhteen skeptinen, eivätkä tällaiset silikonipohjaiset seerumit ole minun juttuni.

      Vastaa

      0
    7. Moikka! On ollut niin työntäyteisiä päiviä, että ehdin vastata tähän vasta nyt :) Tiesin, että vastaamiseen menee aikaa, ja nyt siihen on aikaa :) Mielenkiintoinen keskustelu, ja yritän kovasti ymmärtää, mitä tarkoitat... sillä en edelleenkään saa ihan kiinni siitä, mitä tällä esimerkillä ajat takaa.

      Kyse ei ollut siitä, ettei synteettisiä apuaineita / raaka-aineita saisi olla, vaan siitä, jos ihonhoitona markkinoitu tuote koostuu pelkästään, vain ja ainoastaan niistä :)

      Tässä juuri piilee se, mitä en ymmärrä: kun eihän tällaisia tuotteita käytännössä juuri ole...? En muista koskaan kohdanneeni pelkästään apuaineista koostuvaa kosmetiikkatuotetta, ellei sitten apteekin tiettyjä yksinkertaisimpia perusvoiteita halua nähdä sellaisina - mutta eiväthän niidenkään sisältämät mineraaliöljyt ole pelkkiä apuaineita, vaan voiteen teho perustuu juuri niille; mineraaliöljyjen okklusiiviselle vaikutukselle.

      Kuten tässä postauksessani kirjoitin, 'hoitavuus' voi tarkoittaa monia asioita; se voi tarkoittaa pelkkää ihon pinnan pehmentämistä ja suojaamista (ja kosteuden haihtumisen hidastamista), tai se voi tarkoittaa syvemmälle ihoon imeytyvien ravinnepitoisten aineiden ihoon tuomia antioksidantteja, NMF-kosteuttajia ja rasvahappoja. On jokaisen oma asia, millaista hoitavuutta iholleen hakee. Kun ihon kosteustasapaino saadaan ylläpidettyä ja hydrolipidikalvoa vahvistetaan, iho on hoidettu.

      Eli, ihmetys siitä, että puhut toisaalta aidosti hyödyllisten aineiden eduista, ja toisaalta hehkutit tuotetta, joka sisällöltään on Orionin perusvoiteita huonompi :)

      Kiinnostuin toden teolla tästä tuotteesta. Jos mitenkään pystyt muistamaan milloin tai minkä postauksen yhteydessä tämä keskustelu on käyty, erittäin mielelläni tsekkaan, mikä tämä "hehkuttamani" tuote on ollut.

      Jos olen oikeasti hehkuttanut tuotetta, jossa on "pelkkiä apuaineita", olen vilpittömästi hämmästynyt, koska kokemukseni mukaan tällaisia tuotteita ei lähtökohtaisesti ole olemassakaan. Ainakaan en muista Karkkipäivässä tällaista hoitavana tuotteena markkinoitua tuotetta käsitelleeni.

      Omat muistikuvani liittyvät Lancômen seerumeihin (Genifique ja Visionnaire), sillä ne ovat niitä harvoja normikosmetiikan seerumeita, joista olen blogissa kirjoittanut ja pohtinut niiden suosiota.

      Genifique-postaus löytyy täältä:
      https://blogit.terve.fi/karkkipaiva/youth-code-koyhan-miehen-genifique/

      Genifique ei tosiaan edusta oman makuni mukaista hoitavuutta, mutta onhan siellä pääaktiiviaineena fermentoitu lactobacillus -bakteeri. Genifique on edustanut probioottista ihonhoitoa vuosia ennen kuin probiootit nousivat kosmetiikan valtavirran hypeksi, ja jatkuvasti tulee lisää tutkimusdataa siitä, että probiootit kosmetiikassa todella ovat hyödyllisiä iholle.

      Mitä Visionnaireen tulee, siinä on uskottavuuden kannalta Genifiqueta heikompi aktiiviaine, sodium tetrahydrojasmonate, jonka vaikutuksista ihoon on huomattavasti vähemmän tutkimuksia kuin probiooteista. Visionnaire on näistä kahdesta seerumista tieteen nimissä selvästi vähemmän uskottava, mutta yhtä kaikki, Visionnairenkaan teho ei perustu "apuaineisiin" vaan tähän jasmonaattiin.

      Visionnairesta kirjoitin täällä:

      https://blogit.terve.fi/karkkipaiva/pinkkia-poweria-skin-perfection/

      Näistä Lacômen seerumeita käsittelevistä kirjoituksistani en löytänyt hehkutusta niiden hoitavuudesta, joten ehkä viittaat johonkin muuhun tuotteeseen, josta olisimme käyneet kommenteissa keskustelua..? Jos tuote tulee sinulle vielä joskus mieleen, niin kommentoi tänne ihmeessä, tulin todella uteliaaksi tämän suhteen.

      Sen muistan, että olen jossain keskustelussa "puolustanut" yksilöllistä hoitavuuden ja toimivuuden kokemusta, eli sitä, että jos kuluttaja kokee saavansa tuotteella kauniin ihon (olkoon se vaikka sitten Visionnaire-seerumilla), niin silloin tuote toimii. On hyvä erottaa oma henkilökohtainen mielipiteeni ja kokemukseni kosmetiikan aidosta hoitavuudesta, ja yleinen näkemykseni siitä, että 'hoitavuus' ja sen kokemus on kullekin yksilölle oma.

      Se, että olisin hehkuttanut henkilökohtaisena mieltymyksenäni jotain "pelkkiin synteettisiin apuaineisiin" perustuvaa tuotetta, kuulostaa niin erikoiselta, että en pysty tunnistamaan tällaista tapausta. Mutta olen ilman muuta valmis ja innokas tutustumaan tähän keissiin ja perustelemaan sanomaani, jos vain löydämme tuotteen, josta oli kysymys :)

      Vastaa

      0
    8. Heippa! Mukava, kun ehdit vastailla. Kyseessä oli kenties juurikin Genifique- (tai Visonnaire-) seerumi ja sen suosio. Keskustelun ytimessä oli juurikin se erittäin 'kyseenalainen' INCI-lista, jonka mukaan sisältö oli lähinnä vain silottavia ja kalvonmuodostavia aineita, hoitavien ollessa minimissään. Mukana taisi olla esim. aineosa nimeltään 'polyvinyl alcohol', joka on vieläpä luonnon kannalta erittäin ikävä ainesosa.. (synteettinen polymeeri)

      Yhdyn täysin tähän yllä kirjoittamaasi Orionin voiteita koskevaa tekstinpätkään:

      "Haluaisin jonain päivänä kirjoittaa erillisen postauksen perusvoiteista vaikka yhteistyössä jonkin lääkefirman kanssa. Haluaisin kuulla selityksen sille, miksi synteettisissä perusvoiteissa yhä käytetään näitä kyseenalaisia ainesosia. Eikö ole mahdollista valmistaa hyperneutraalia voidetta kokonaan eettisillä ainesosilla tai ainakin sellaisilla, joiden valmistus ei vaadi esimerkiksi etoksyloinnin kaltaisia myrkyllisiä aineita tuottavia prosesseja."

      Voisin sanoa aivan saman L'orealin ja Diorin kaltaisille kosmetiikkajäteille, ja kysyä heiltä:

      Haluaisin kuulla selityksen sille, miksi seerumeissanne käytetään edelleen näin kyseenalaisia ainesosia. Eikö ole mahdollista korvata niitä kokonaan eettisillä, ympäristöystävällisemmillä ja ihoa aidosti hoitavilla raaka-aineilla? tai ainakin lisätä hoitavien aineiden määrää? Teillä on hallussanne valtavat resurssit tutkia ja käyttää jo olemassaolevaa tietoa siitä, millä aineosilla voidaan ihoa aidosti hoitaa ja saada ikääntymisen merkkejä vähemmän näkyviksi.

      Vastaa

      0
    9. 👍👍

      L'Orealin tutkimukseen jonkin verran perehtyneenä tiedän, että resursseja kyllä löytyy. Ja niin ironista kuin se on, L'Orealhan on tehnyt globaalilla tasolla innovaatioita, joilla on aivan valtavan hieno merkitys kosmetiikalle, ei vähimpänä esimerkiksi keinoiho Episkin.

      Mielelläni kuulisin itsekin L'Orealin (ja Diorin- ja erityisesti Sensain, sun muiden) vastauksen sun kysymykseen.

      Sen verran voi ymmärtää, että suuria voittoja tavoittelevana yhtiönä L'Orealilla on epäilemättä tarkkaan harkitut (korkeat) katteet tuotteillaan, ja koska yritys puhuttelee massayleisöä, ei "massa"tuotteiden (joihin Lancomekin kuuluu, markettibrändeistä puhumattakaan) tarvitse olla rakenteeltaan samanlaisia kuin hyvin korkeasti tiedostaville, hi-tech-raaka-ainesuuntautuneille asiakkaille suunnatut tuotteet (tyyppiä Deciem). Deciemin tuotteissa on varmasti pienemmät katteet kuin L'Orealilla.

      Suuria voittojaan L'Oreal tietysti myös käyttää hyväänkin, eli ohjaa niitä nimenomaan tutkimukseen ja kehitykseen. Pienillä (ja pienempien tuottojen) yrityksillä ei yksinkertaisesti ole varaa sellaiseen tutkimus- ja teknologiamuskeliin, jota L'Orealilla on.

      Itse esittäisin heille sellaisen kysymyksen, miksei L'Orealilta vielä ole nähty heidän "Deciemiään", eli ainesosajohtoisia brändejä. Aivan hyvinhän heillä voisi olla Genifiquen ja L'Oreal Parisin simppeleiden voiteiden rinnalla myös sarja, jossa L'Orealin ainesosainnovaatiot olisivat johtotähtiä, _ilman_ silikoneja tai yleisesti pitkän linjan "ihofiilistelty-ainesosia", ja ilman hienoja pakkausratkaisuja. Se olisi hatunnoston arvoinen veto heiltä.

      Vastaa

      0
  27. Kiitos muuten tuosta Dermalog-vinkistä! Aivan upeaa, että Suomessa on saatavilla tällainen 'rikas' vaihtoehto apteekin valikoimassa. Kävin ostamassa kokeiluun yhden niistä, ja hyvältä tuntuu... Luin muutamia arvioita YA:n sivuilta, ja monet muutkin atoopikot ovat saaneet avun.

    Vastaa

    0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


  • Sanni

  • Arkisto

    • 2024 (92)
    • 2023 (148)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)