28.07.2016

Vielä lähtijöitä Riian matkalle?

Halou! Vieläkös joukossanne olisi kiinnostuneita lähtemään syyskuun alussa Mádara-teemaiselle lukijamatkalle Riikaan?

Huhuilen, kun viimeinen ilmoittautumispäivä matkalle on maanantaina 1. elokuuta.

Riikakollaasi8

Tällä hetkellä mukaan kaivattaisiin vielä muutamaa lähtijää jotta matka toteutuu.

Jos siis alkusyksyinen viikonloppureissu Latvian kauniiseen pääkaupunkiin hyvässä kosmetiikkahenkisessä seurassa innostaa, ilmoittaudu ihmeessä mukaan :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lähdemme matkaan Helsingistä perjantaina 2. syyskuuta ja suuntaamme lauantaina bussilla Tallinnasta Pärnun kautta Riikaan.

Riiassa tutustumme Mádaran tehtaaseen ja tapaamme Mádaran perustajan Lotte Tisenkopfa-Iltneren. Tutustumme workshopissa luonnonkosmetiikan vaikuttaviin ainesosiin ja luonnollisten tuoksujen maailmaan.

Illalla on aikaa omalle ohjelmalle; rentoutua hotellilla, shoppailla, kävellä Riian tunnelmallisessa vanhassa kaupungissa. Sunnuntaina teemme Riian kiertoajelun suomalaisen oppaan johdolla ja näemme kaupungin tärkeimpiä nähtävyyksiä. Kierroksen jälkeen on vielä omaa aikaa Riiassa ennenkuin bussi suuntaa takaisin Tallinnaan.

Tallinnassa on hetki aikaa ostoksille (mikäli niin haluaa :)). Laiva Helsinkiin lähtee kello 19.30.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Matkan hinta on 177 euroa.

Varaukset ja yksityiskohtainen matkaohjelma Pohjolan Matkan sivuilla.

Edellisen lukijamatkan tunnelmista voi lukea täällä :)

 

29 kommenttia
27.07.2016

Kuoharia ja ruisleipää

Vain Sveitsissä? Tilaat kuoharin ja sen seurana tuodaan snäkkinä ruisleipää...! ^_^

Ahh, tämän maan mystinen ruokakulttuuri...

Kuohari_ja_ruisleipa_IMG_4446_2

Itse asiassa halusin vain sanoa, että pidän vielä jonkinasteista blogilomaa loppukuun ajan. Minullehan tällainen ei-päivittäinen päivitystahti on käytännössä lomaa ja tuntuu, että olen saanut paljon etäisyyttä blogijuttuihin ja tervetulluttakin pääntuulettelua täällä raikkaassa vuoristoilmassa. :) Kesäkuussa kerroin, että olen koko 7 blogivuoden aikana pitänyt vain yhden kerran varsinaista harkittua blogitaukoa. Pienet breikit silloin tällöin tekisivät varmasti hyvää ettei ihan "yliblogiinnu" mutta kun tää on niin... <3 <3 Nyt tuntuu, että olen oikeasti ollut vähän blogilomalla tässä kuussa :)

Viivyn Sveitsissä elokuun alkuun ja meinasin vielä loman aikana paiskata teitä jonkinlaisella luontoelämys/vaelluskertomuspostauksella joka ei varmastikaan kaikkia kauneusjuttuja odottavia ja janoavia kiinnosta, mutta minua kiinnostaa joten kirjoitan siitä :) Elokuussa palaillaan sitten taas enemmän kauneusjuttujen äärelle.

Rakkauksin,

Sanni

31 kommenttia
25.07.2016

Ystäväkirja

Sain Charming Nailsiltä tammikuussa (!) haasteen vastata ystäväkirjaan. Tänä heinäkuisena aamuna löysin vihdoin hetken vastata ^_^ Karkkipäivä - aina ajan tasalla ;)

Yritin vastata kysymyksiin mahdollisimman spontaanisti, eli mitä vain ekana tuli mieleen. :)

Sanni_KleinMatterhorn_IMG_3948

Kolme asiaa joita ilman en voi elää

(Kuten Taina, totean että jätetään tästä pois itsestäänselvät eli perheenjäsenet ja ystävät, sillä ilman heitä ei meistä kukaan halua elää.)

Huulirasva, kasvikset, lämpimät vaatteet. (Mä palelen aina. Mies aina vitsailee, tai köh, ei se ehkä ole edes huumoria, että mun ei pitäisi lähteä mihinkään ilman vähintään villamyssyä ja kaulahuivia. Viimeksi sain kuulla tästä kesäkuun alussa Suomenlinnassa.)

Honfleur_Ranska

Joo, kuva ei ihan liity lapsuuteen mutta... Honfleur oli ihana paikka! :)

Lapsuuteni paras muisto

Hattulan mummon mökin mietiskelykivi jossa istuin aina lapsena. Kivi oli korkean heinikön ympäröimä ja sille mahtui istumaan juuri sopivasti yksi pieni lapsi. Kivi oli pihan reunassa, mökin puunhakkuupaikan vieressä. Istuin siinä aina omassa maailmassani heinänkorsien ympäröimänä, vähän tärkeänä, mietiskellen niin syntyjä syviä kuin nyt alle kouluikäinen lapsi voi mietiskellä. Muistan valokuvan tarkasti miltä mökin pihapiiri näytti kiveltä katsottuna. Selän takana levittäytyi viljapelto ja kaukana siinsi metsänraja. Se oli niin kaukana ettei pieni Sanni saanut sinne yksin lähteä seikkailemaan. Mutta joskus hän kuitenkin karkasi peltoon, piileskeli viljankorsien seassa. Niin että mummu ja äiti saivat huolissaan lähteä etsimään.

Takana kauhea päivä, miten rentoudun?

Kaadan lasin punaviiniä ja laitan Sigur Rósin levyn soimaan.

Pariisinjuustot_IMG_8291_2

Jos minun pitäisi syödä vain yhtä herkkua koko lopun elämääni, se olisi...

Hmmm, kuka ei tiedä vastausta tähän? ^_^

Mitä en voi sietää

Tarkoituksellista ilkeyttä ja ylimielisyyttä.

Blauherd_Alppikoira

Mikä saa minut hyvälle tuulelle ja nauramaan

Eläimet, esimerkiksi kadulla (tai vaelluspolulla ;)) ohi kulkeva koira.

Aiti_Sanni_Seglinge_picnic_IMG_2343

Ketä ihailen?

Äitiäni ja sisariani, kaikki ovat kulkeneet elämässä omia ei-aina-niin-helppojakaan polkuja ja menestyneet tahoillaan tavoitteissaan ja haaveissaan. Äitini on viisaimpia ja elämänkokeneimpia ja samalla hassuimpia tyyppejä mitä tunnen <3

Ketä en ihaile?

Ketään joka toimillaan tarkoituksellisesti satuttaa muita.

Matkakosmetiikka_kesa2016_IMG_9540

Matkakosmetiikkaa

Jos saisin rajattoman budjetin, mitä tekisin sillä?

Lahjoittaisin eläinten ja lasten hyvinvointiin liittyvälle toiminnalle sekä erilaisiin lääketieteellisiin tutkimuksiin.

Ja kyllä sitä rahaa rajattomasta budjetista varmaan jäisi yli reissaamiseenkin ja omaan taloon ^_^ Ostaisin talon ainakin Kreikasta, ehkä Santorinilta ja palkkaisin oman kokin joka tekisi minulle joka päivä kreikkalaista ruokaa joka on allekirjoittaneen mielestä maailman parasta ruokaa. Ja sit mä teettäisin oman nimikkojuuston ja oman nimikkokosmetiikkasarjan :)

Keneksi tai miksi pukeutuisin naamiaisissa?

Tähän ei oikeasti tule spontaania vastausta! :D En kai tykkää naamiaisista?

Sanni_lomalla_2016

Niin ihanaa kuin onkin välillä leikkiä "prinsessaa", olen enemmän itseni vasemmanpuoleisena Sannina :)

.

Kiitos Taina haasteesta :)

Matkameikit_kesa2016_IMG_9537

P.S. Vaikka patikkamoodissa ollaankin niin joka päivä on ollut kuvan tuotteiden verran meikkiä naamassa ^_^

18 kommenttia
22.07.2016

Häät Normandiassa

Tunnelmia viime viikonlopulta ystäväni häistä Ranskan Normandiasta. Onnellista päivää juhlittiin Château de Bouellesin idyllisessä kartanossa keskellä Ranskan kauneinta maaseutua.

Kartanon terassilla järjestetyn cocktail-tilaisuuden aikana saimme mm. seuraa pihalla laiduntavista lehmistä <3

Bouelles_haat_IMG_8037

Bouelles_haat_IMG_8074

Bouelles_haat_chateau2

Bouelles_haat_IMG_8008

Bouelles_haat_chateau

Ihastuin ranskalaiseen kuivaan siideriin...

Bouelles_haat_kukat

Leena teki häiden kukka-asetelmat itse.

Bouelles_haat_IMG_8043

Bouelles_haat_IMG_8016

Bouelles_haat_IMG_8161

Bouelles_haat_IMG_8153_2

Häätuoksuna Guerlainin Aqua Allegoria Pera Granita <3

Bouelles_haat_IMG_8258_2

Bouelles_haat_IMG_8243

idBouelles_haat_IMG_8236

Bouelles_haat_IMG_8329_2

Bouelles_haat_cocktail

Bouelles_haat_IMG_8439_2

Bouelles_haat_IMG_8430_2

Bouelles_haat_IMG_8555_3

Bouelles_haat_IMG_8589

Bouelles_haat_IMG_8590_2

Bouelles_haat_Leena_Sanni

Bouelles_haat_IMG_8598_2

Uskaltauduin muuten sittenkin värjäämään hiukset taas itse.... vaikka viimeisen epäonnistumisen jälkeen vannoin, etten enää yrittäisi kotivärjäillä viileää vaaleaa. Mutta säästin senkin 140 euroa matkakassaan ;) Kuten kuvista näkee, tällä kertaa ei mennyt niin metsään vaan tulos oli puhtaampi vaalea. Nappasin marketin hyllystä Schwarzkopf Blonde -värin sävyssä L100 Ice Blonde (joku olisi kuitenkin kysynyt :))

Bouelles_haat_IMG_8615

Bouelles_haat_

Bouelles_haat_ruoka

Jälkiruokiin saittekin jo tutustua aiemmin :)

Bouelles_haat_IMG_8775

Bouelles_haat_IMG_8760

Loppukaneetti: nuo iltapukujen tissikupit... huoh :D ^_^ Osta puku ja saat rinnat kaupan päälle ^_^

Bouelles_haat_IMG_8450_2

*

Vielä kerran onnea Leena ja Philippe <3

 

42 kommenttia
21.07.2016

Oranssiverhoisen ikkunan ääreltä

Illallinen_Zermatt_IMG_3945

Lähetän teille terveiset yksinäiseltä budjetti-illalliselta vuokrahuoneestani Zermatista. Tonight on the menu; horiatiki-salaatti Coop-marketin aineksista. Ei nyt ihan niinkuin Kreikassa mutta... :) Coopissa ei ollut punaista sipuliakaan kuin puolen kilon pakkauksissa, piti ottaa keltaista...  Kauppakassin uumenista löytyy vielä valikoima juustoja ja hedelmiä jos sattuisi jäämään hiuko.

Huoneessani ei ole jääkaappia joten ikkuna toimittaa myös kylmäkaapin virkaa.

Sveitsissä on vain yksi vika: täällä on pirun kallista.

Illallinen_Zermatt_IMG_3851

Kuinkahan kyllästynyt olen viikon kuluttua kaupan vakuumisavukirjoloheen... Ne tulivatkin jo hyvin tutuiksi viime vuonna. Vakuumilohi ja purkkitonnikala ovat ainoat kalaruoat joita minulla on Zermatissa varaa syödä.

Ainiin ja hei, muistatteko ne oudot valmiiksi keitetyt ja värjätyt picnic-munat joita ihmettelin täällä viime kesänä? Sveitsiläisten ruokakauppojen erikoisuus. No, nythän ne ovat enemmän kuin käteviä kun minulla ei ole käytössä keittiötä :D Hehheh.

Oi, Zermatt. Niin lumoava paikka ja me haluamme tänne tulla. Tapaamme nyt kolmatta kertaa ja olen oikein ikävöinyt kylää. Koko kesäkuun vatsassa kipristeli jälleennäkemisen ilosta. Zermatt, minä tykkään sinusta ihan tosi paljon ja olen onnellinen että saan olla täällä taas.

Mutta ei me oikein sovita yhteen taloudellisesti. Möö Zermatt, miksi minun piti ihastua paikkaan joka kuuluu Sveitsin tyyriimpiin?

Täällä ollaan ensisijaisesti nauttimassa maisemista ja vertaansa vailla olevista vaellusmahdollisuuksista ja maailman tunnetuimpiin kuuluvan alppikylän uniikista tunnelmasta, se on selvää. Mutta helkkari, kun mä niin tykkään ruoasta ja ravintolakokemukset kuuluvat matkustelun kiinnostavimpaan antiin. Täällä minulla ei yksinkertaisesti ole siihen mahdollisuutta.

No, joo, olisi jos söisin pizzaa. Pizzan saa Zermatissa halvimmillaan noin 20 eurolla.

Ruoka_Zermatt_

Mies tarjosi minulle eilen ruoan, se on ainoa ravintola-ateria jonka olen täällä syönyt. Kuvasta voi päätellä että Zermatissa ei kannata olla vhh-ruokavaliolla, miesten kinkkupizzat hakkasivat mun ruskeassa kastikkeessa uivan Maailman Epäesteettisin Salaatti? -tittelistä kilpailevan Nizzan salaatin 100-0. Salaatti oli muuten kalliimpi kuin pizza; se kustansi noin 28 euroa ja on halvin pääruokasalaatti jonka olen toistaiseksi kylästä löytänyt.

Coopista haen samalla summalla ainekset moneen paljon parempaan salaattiin ;) Kylän marketeissa muuten huomaa Zermatin hintatason luomat olosuhteet: en suinkaan ole ainoa turisti shoppaamassa illallisaineksiani. Zermatin kaksi ruokakauppaa pullistelevat ulkomaisia asiakkaita, etenkin tunti ennen sulkemisaikaa hulabaloo on melkoinen ja tungoksessa saa välillä jonottaa että pääsee eteenpäin. Valtaosa Zermatissa vierailevista matkailijoista majoittuu chaleteissa eli mökkien tyyppisissä taloissa tai vuokrahuoneissa, ja kokkaa omat ruokansa. Niinkuin mekin viime vuonna. Mutta kyllä vain niissä Pääruoat alkaen 48 euroa -ravintoloissakin riittää asiakkaita.

Zermatt on omansalainen. Ai että mä tykkään olla täällä. Mutta en mä sitä voi kiistää että on kohteita, joiden hintataso sopii mulle paremmin. Ja että tekisi mieli syödä ravintolassa. Evästely on mun "middle name" ja olen aivan tottunut menemään budjettilinjalla. Mutta... eilisen Nizzan salaatin hinnalla söisin Kreikassa ravintolassa aamiaisen, lounaan ja päivällisen.

Tätä kirjoittaessani maisema ikkunan takana on jo pimentynyt. Mies on tänä yönä taas ylhäällä vuorilla kaverinsa kanssa, yöpyvät vuoristomajassa. Ne siellä kiipeilee ja tavoittelee huippuja ja minä seikkailen täällä alempana omillani. Ei ne pojatkaan mitään hyviä ruokia syö, ostivat mikrossa lämmitettävän pasta-aterian täksi illaksi :) Kun tämäniltaisessa majassa on kuulema peräti mikro.

Tällaista on Sveitsin lomailu. Ravintolaelämyksiä voi sitten kokea jossain muualla. <3

Vuoristomaja_ruoka

P.S. Sain juuri kuvaterveiset miesten illalliselta majalta. :) Mun salaatti näytti kyllä paremmalta ;D

3 kommenttia
21.07.2016

Löytö: fantastinen aurinkovoide

Nyt taisi löytyä ihan paras aurinkovoide jota olen koskaan käyttänyt! Olin ollut aikeissa kehua voidetta jo lyhyen Suomi-käytön perusteella ennen reissuun lähtöä, mutta nyt viimeisten päivien hardcore-testiajossa Alppikorkeuden helteessä voin todellakin lukita hehkutukseni ja todeta, että voide on aivan mielettömän hyvä!

Kyseessä on italialaisen Aloedermalin kasvoaurinkovoide suojakertoimella 20.

Aloedermal_aurinkovoide_IMG_7693

Sain voiteen testiin PR-toimistolta joka esitteli voiteen luonnollisena aurinkosuojatuotteena, ja merkin alla lukeva "Natural protection" varmasti antaakin syyn olettaa, että voiteen UV-suoja olisi luonnollinen. Sitä se ei kuitenkaan ole, mistä Aloedermalin voide vastaanottaa ainoan kritiikin. Suhtaudun vähän ryppyotsaisesti harhaanjohtaviin markkinointi-ilmaisuihin. Voide on kaukana "natural protectionista" ja kaikki sen sisältämät UV-suodattimet ovat kemiallisia.

Mikä ei kuitenkaan minun tapauksessani tee voiteesta millään lailla huonoa (nuhteet vain markkinointitekstien laatijalle), sillä pidän itse enemmän kemiallisten filtterien kosmeettisesta fiiliksestä. Kuten blogia säännöllisesti lukeville on varmasti käynyt ilmi, tahmeus on jotain mitä en kerta kaikkiaan voi sietää voiteessa. Fysikaaliset filtterit tekevät aurinkovoiteesta valitettavasti aina jähmeän ja tahmean, tai ainakin vähintään jähmeämmän ja tahmeamman kuin miltä synteettisten suodattimien ympärille formuloitu voide tuntuu.

Hornliweg_IMG_3756

Eilen UV-indeksi oli täällä Zermatissa peräti 10..!!

Olen rasvannut naamaa tunnin välein ja vartalon ihon olen suojannut keskipäivän auringossa vaatteilla. Tässä porotuksessa on syytä jättää pinnalliset rusketusideaalit taka-alalle ;)

Aloedermal_aurinkovoide_

No, on pakkaustekstien rustailija jossain onnistunut :D "Delicate and silky cream", kertoo kartongin kylki, ja se todellakin pitää paikkansa.

Voiteen tuntuma on kirjaimellisesti silkkinen ja semitäyteläinen koostumus tuntuu äärimmäisen miellyttävältä. Voide levittyy notkeasti ja imeytyy erittäin nopeasti jättäen himmeän ja täysin tahmattoman pinnan. Vaikka levittäisin kaksi runsasta kerrosta, kaikki imeytyy ja ihon pinta on hetken kuluttua himmeä. Voide tuntuu myös kosteuttavalta ja se sisältääkin mm. aloe veraa (incissä toisena ennen UV-filttereitä, mikä kertoo aikamoisen korkeasta pitoisuudesta sillä UV-filttereiden osuus on myös korkea), hyaluronihappoa ja oliiviöljyä.

Matterhorn_Glacier_Trail_IMG_3736

Ja nyt tulee se itselleni henkilökohtaisesti paras osuus. :) Vaikka voiteen tahmattomuus kasvoilla on erittäin tärkeää, vielä fantastisempaa on se, että voide ei jää tahmeaksi myöskään sitä levittäneisiin kämmeniin ja sormiin! Tämä on valtavan tärkeää etenkin kun on liikkeessä vaelluksilla tai kaupunkikävelyillä, tai missä tahansa missä ei voi jokaisen voiteenlisäyskerran jälkeen olla pesemässä käsiä.

En tiedä samaistuuko joku muu tähän tunteeseen, mutta rasvausoperaatioiden jättämä voideklähmä käsissä on jotain aivan kamalaa, ja tahmakäsillä pitäisi sitten olla valokuvaamassa ja kaivamassa reppua ja säätämässä puhelinta ja sitten kaikki paikat ovat möhnässä. Aaarghh!! Ehkä maailman pinnallisin ongelma, mutta minua se ärsyttää suunnattomasti. Aurinkovoiteet, oli kyseessä sitten kemiallisen tai fysikaalisen suojan sisältämä tuote, ovat tunnetusti voidemaailman tahmakuninkaallisia. Tähän mennessä en ollut kohdannut aurinkovoidetta, joka ei jättäisi ihoon edes jonkinlaista klähmäistä tunnetta, ainakin käsiin joihin voidetta kohdistuu kaikkein eniten.

Mutta Aloedermal ei jätä lähmäpintaa! :) Kämmenet ovat hetken kuluttua voitelusta aivan tahmattomat ja kohta voikin taas tarttua kameraan! :)

Käytän Aloedermalia kasvojen lisäksi myös muualle kroppaan, sillä en jaksa kuljetella vaellusretkillä mukana monia eri voidepurkkeja. Tuubipurkista voidetta on helppo annostella.

Aloedermal_aurinkovoide_inci

UV-filtterit ovat noita ainesosaluettelon pisimpiä "nimihirviöitä" kuten Ethylhexyl Methoxycinnamate, Diethylamino Hydroxybenzoyl Hexyl Benzoate ja Bis-ethylhexyloxyphenol Methoxyphenyl Triazine.

Aloedermal_aurinkovoide_IMG_7700

Aloedermal-voiteen suositushinta on 28,60€ ja tuubissa on tavaraa 75 ml.

Aloedermalia myyvät luontaistuotekaupat. En saa suoraa linkkiä maahantuojan jälleenmyyjälistaan toimimaan, mutta se löytyy osoitteesta http://www.aboamedica.fi/index.html.

      Matterhorn_selfie_

Matterhorn-selfie :)

.

Aloedermal on niitä blogin kautta testiin saamiani tuotteita joiden kohdalla voin vilpittömästi sanoa: tätä tulen ostamaan itsekin. Peukku!! :)

27 kommenttia
20.07.2016

Kakkukohtaus

Sain viikonloppuna häissä poikkeuksellisen makean mieliteon ja söin ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen ihan reilusti vehnää ja sokeria.

No, reilusti ja reilusti, mutta omaan tasooni huomattavan paljon. Kiintiö tuli todellakin täyteen vähäksi aikaa ja sokeriövereiden jälkeen oli hetkellisesti huono olo, mutta se oli ehdottomasti sen arvoista. :)

Haat_Bouelles_haakakku_IMG_8959

Olen vhh:lle vaihdettuani maistellut sokerisia jälkiruokia niin harvoin, että pystyn suunnilleen muistamaan ja nimeämään kaikki tapaukset viiden vuoden ajalta. Käytännössä kaikki kerrat ovat liittyneet johonkin erityistilanteeseen kuten tähtiravintolan maistelumenuun. Yleensä muutama lusikallinen on riittänyt koska makeaa ei tee mieli ja olen halunnut maistaa gourmet-jälkiruokia silkasta mielenkiinnosta.

Häissä havahduin yllättäen tunteeseen, että minun teki mieli kakkua. No, silloinhan sitä otetaan. Sokerittomuus on minulle elämäntapa ja välttelen sokeria tietoisesti niin pitkälle kuin mahdollista, mutta nyt kun olen siitä täysin vieroittunut ei satunnaisilla syrjähypyillä ole merkitystä. Ne pikemminkin vahvistavat voittoani sokerikoukusta.

No mutta mitäsmitäs, nyt tää kuulostaa siltä että jotenkin kokisin tarvetta selitellä kakkukohtaustani :D Ei ollut tarkoitus. En tosiaan halua että otatte näitä juttuja liian vakavasti vaikka itse vakavasti sokeriin suhtaudunkin. En halua syödä sokeria mutta osaan myös suhtautua huumorilla siihen miltä vakaumukseni saattaa ulkopuolisille näyttää. :)

Ranskassa on omansalainen hääkakkutraditio ja meille tyypillisen ”kakku-kakun” sijaan tarjolla on pienistä kermatäytteisistä tuulihattu-tyyppisistä leivoksista koottu, karamellisoidulla sokerikerroksella kuorrutettu pyramidi, croquembouche.

Haat_Bouelles_leivokset_IMG_8970

Croquembouchen lisäksi tarjolla oli erilaisia pieniä leivoksia.

Koska sokeritielle olin lähtenyt, päätin maistaa myös muutamia pikkuleivoksia vaikka mieliteko kohdistui nimenomaan croquembouche-pyramidiin.

idHaat_Bouelles_leivokset_IMG_9003

Melkein rikollisen olon vallassa (no tää ois nyt just sitä huumoria) lohkaisin palan tuulihattupallukasta.

Ensipuraisu oli kuin väkivaltainen hyökkäys suussa. Paksun sokerikuorrutuksen imelyys sai makuhermot värisemään odottamattomasta aistimuksesta. Kasvoille puristui spontaani irvistys vähän samaan tapaan kuin sitruunaa haukatessa. Mutta ei kakku pahaa ollut, ei tosiaankaan. Se vain oli täysin odotetusti liian makeaa sokerittomuuteen tottuneelle makuaistilleni.

Haat_Bouelles_Leivokset_IMG_9006

Kovan kuorrutuksen alta avautui ilmavan choux-taikinan ja vaniljaisen, kermatäytteisen sydämen pehmeä luonne. Kun unohdetaan korkea makeustaso, kakku oli erittäin hyvän makuinen ja rouskuvia ja pehmeitä elementtejä yhdistävä rakenne suorastaan koukuttava.

En ole koskaan ollut perinteisten sienimäisille sokerikakkupohjille rakennettujen täytekakkujen tai raskaiden hillotäytteiden ystävä. Ilmavat tuulihattu- ja lehtitaikinat ovat enemmän mieleeni, tälläkin pohjalla croquembouche hienostuneella vaniljatäytteellään veti pisteet kotiin.

Entä muut jälkiruokamaistiaiset?

Haat_Bouelles_leivokset_IMG_9008

Tähän mä pystyin. :)

Vadelmaleivonnainen oli herkuista vähiten makea ja se haarukoitui suuhuni kokonaan. Sienikakkumaisesta kerrossuklaaleivoksesta meni puolet, se oli aika tavanomaisen tyylikkään kahvilaleivonnaisen makuinen kostealla koostumuksella. Hedelmäisen kreemitäytteen (ehkä mangoa ja passionhedelmää) sisältänyt leivos oli kaikkein makein ja täytteen imelyys sai koko suun kihelmöimään.

....siltikin, hain croquembouchea vielä kaksi palluraa lisää ^_^

Kakkueksperimentin jälkeen kasvoilla tuntui suklaalevyövereistä tuttu kuumotus ja kihelmöinti. En tiedä onko tämä "suklaalevyefekti" tuttu kenellekään muulle, mutta silloin kun itse vielä söin makeisia, seurasi suuren suklaamäärän syömistä aina punoitus ja kuumottava tunne kasvoilla. Nimenomaan suklaan, efekti ei liittynyt makeisiin ylipäänsä.

Croquembouche_IMG_9222_2

Kakkua oli tarjolla vielä aamiaisellakin mutta ei, enää en ottanut :)

.

Makean mieliteottomuus on asia, joka tuntuu aina herättävän kummeksuvia reaktioita. Ajatus siitä, että jollekulle maistuvatkin makeaa enemmän suolaiset herkut, on toisten mielestä suunnilleen anarkismia. Ehkäpä sokeriteollisuuden ja sokerin ylivallan kritisoimisessa jotain anarkistista onkin... :p :) Mutta sokerin välttely ei tietenkään aina ole poliittinen kannanotto, kuten ei minunkaan kohdallani.  Mieltymykset ovat yksilöllisiä ja niin luontaista kuin sokerista pitäminen ihmiselle onkin, siitä voi myös tottua täysin pois.

Minun valintani kun tekee mieli jotain makeaa: punaposkinen, mehukas, rapsakkaasti rouskahtava omena. Yhden croquembouche on toisen honey crunch. ^_^ Omenaihmiset - jos ette ole vielä maistaneet honey cruncheja niin maistakaapa, ovat ihan törkeän hyviä! Google tiesi kertoa että lajiketta pidetään jonkun arvion mukaan maailman parhaana tuoreena syötävänä omenana :)

47 kommenttia
18.07.2016

Nopeat

Voi mulla on niin paljon kerrottavaa viikonlopusta...

Haat_IMG_9146_2

..mutta nyt en pääse nettiin varmaan kahteen vuorokauteen. Koska maisemat ovat taas vaihtuneet...

 Zermatt2016_IMG_3639

Näen ikkunasta tämän maiseman: Zermatt. Sveitsi <3

Ja nyt lähdemme ylös vuorille, pääsen viettämään yötä ekaa kertaa ehtaan vuoristohütteen. :)

Häistä hütteen, iltapuvusta vaellusbuutseihin. ^_^

17 kommenttia
17.07.2016

Livboxin heinäkuu on sinivalkoinen

Ranskasta hetkeksi taas kosmetiikan maailmaan.

Minua pyydettiin mukaan Indiedaysin ja LivBoxin kampanjaan esittelemään boksia, jonka teema on ehtaa Karkkipäivä-kamaa: heinäkuun kosmetiikka-aarrelaatikkko on täysin kotimainen.

Olen viime vuoden aikana ottanut sydämen asiakseni promota blogissa entistä näkyvämmin kotimaista kosmetiikkaa, joten Livbox-yhteistyötarjoukseen oli helppo vastata; "mielelläni, kiitos!" :) Boksi muodostaa kivasti jatkumon talven ja kevään kotimaisille teemaviikoilleni.

Livbox-konsepti lienee tuttu valtaosalle Karkkipäivän lukijoista? Tiesittehän, että itse yrityskin on täysin suomalainen, vaikka konsepti tulee ulkomailta?

LivBox on palvelu, jossa kuukausittain kotiin toimitetaan yllätyslaatikollinen kauneustuotteita. Boksilla on hintaa 16,90€ ja jokainen laatikko sisältää 4-6 tuotetta joista osa voi olla täysikokoisia, osa näytekokoisia. LivBoxin sivuille luodaan oma kauneusprofiili jonka mukaan laatikoiden sisältöä räätälöidään mahdollisuuksien mukaan, jos mukana tulee esimerkiksi meikkivoide, sen sävy valitaan profiilin tietojen pohjalta.

Olen aiemmin kertonutkin, että rakastan tällaista konseptia. Jos en olisi kauneusbloggaaja (ja nurkat jo ihan täynnä kokeiltavaa) olisin ihan takuuvarmasti livboksailija :) Tällaiset kuukausiyllätykset ovat ihan parhautta, mun menneisyyteen kuuluu mm. jäsenyys musiikkiklubi Mr. Musiciin (kuka 90-luvun nuori muistaa tämän..?) jonka idea toimi ihan samalla periaatteella kuin LivBox; joka kuukausi sai kotiin levyllisen ajankohtaisia hittibiisejä :D Voi miten jännää oli aina avata se levypaketti ^_^ Aijjai kun tuolloin olisi jo ollut olemassa vastaava konsepti kosmetiikalla...

    Livbox_IMG_7654_3

Heinäkuun boksi näyttää tältä.

Se sisältää Elivon Arganöljy-käsivoiteen, Lemon Juice & Glycerinen jalkavoiteen, Herbinan tuoksusuihkeen (nämä kaikki täysikokoisia) sekä näytekokoiset tuubit MSCHICin meikkivoiteesta ja primerista. Ja extrana vielä näyte Herbinan Aqua Spa -vartalovoiteesta.

Ehdoton suosikkituotteeni boksista on tämä tehokaveri:

Livbox_IMG_7661_3

Lemon Juice & Glycerine -hoitovoide kantapäille

Aiiiivan älyttömän hyvä hoitovoide meille "sarvikuononnahkaisille" koppurajaloille :) Mahtavaa että mun boksiin sattui juuri tämä tuote, vaihtoehtoina oli myös saman merkin muita voiteita. Minullahan on kroonisesti paksu ja kovettunut iho päkiöissä ja kantapäissä ja hoidan jalkoja vuoden ympäri tehokkailla voiteilla, olen niistä täysin riippuvainen. Ilman säännöllistä hoitoa (raspaus mukaanlukien) kovettuneet ihoalueet muuttuvat niin karheiksi että siinä alkaa jo sukatkin rikkoutua... (Pahoittelen jos graafisuus meni vähän yli.. ;D) Mutta joo, iho on siis todella kuiva, karhea ja paksu. Näillä spekseillä pidän itseäni aika hyvänä jalkavoiteiden tehojen arvioijana :)

Lemon Juice & Glycerinen hoitovoide kantapäille sisältää peräti 20% ureaa eli karbamidia, joka on yksi tärkeimpiä ja tehokkaimpia ainesosia hoitamaan kovettunutta ihoa. Pienemmillä pitoisuuksilla karbamidi kosteuttaa ja pehmentää, 20% pitoisuutena myös kuorii ihoa. Karbamidivoidekuuri konkreettisesti "sulattaa" kovettunutta ihoa ohuemmaksi.

Lemon Juice & Glycerinen raikkaalta sitruunalta tuoksuva voide on ihanan tanakkaa ja täyteläistä ja tehokkaasti pehmentävän vaikutuksen tuntee jo yhden yön jälkeen. Todellakin jalkavoide minun makuuni ja tarpeisiini, täydet pisteet täältä! Aiemmin olen käyttänyt mm. Schollin vastaavaa voidetta mutta kun yhtä hyvä (ja halvempikin!) on tarjolla kotimaisena, niin totta kai valitsen jatkossa sen. :)

Livbox_IMG_7664_3

Minua seuraavaksi eniten kiinnostaneet boksituotteet olivat MSCHICin meikkivoide ja pohjustaja. Minulle lähetettiin meikkivoiteesta kolme eri sävyä kun olen mukana kampanjassa, normaalibokseissa on tullut mukana yksi sävy.

Natural Beauty Foundation -meikkivoidetta kuvaillaan MSCHICin sivuilla näin: "Nestemäinen, parabeeniton ja hajusteeton meikkivoide, joka tuntuu ihanalta iholla. Natural Beauty Foundation levittyy helposti, tasoittaa ihon sävyn kuulaan kauniiksi ja on täydellisen luonnollinen. Ihoa nuorentava koostumus taittaa kevyesti valoa ja häivyttää ihon virheitä. SPF 15."

MSCHIC_meikkivoide_swatch_IMG_7598

Nuorentaviin lupauksiin voi suhtautua hyväntahtoisesti hymyillen, mutta muuten tuotekuvaus on aika totuudenmukainen. Kyseessä on ohut, hyvin luonnollista jälkeä tekevä ja valoa kevyesti taittava nestemäinen meikkivoide.

MSCHIC_meikkivoide_ennen_jalkeen

MSCHIC Natural Beauty Foundation sävy Light 1N ennen ja jälkeen

Tältä se näyttää iholla. Laitoin meikkivoidetta kaksi kerrosta ja levitin sitä peiteaineen sijaan myös silmien alle. Peittoteho silmänalusilla näyttää yllättävän hyvältä, mutta toisaalta mineraalipigmentit (lähinnä titaanidioksidi) saavat aina aikaan sen, että iho näyttää valokuvissa vaaleammalta. Todellisuudessa silmänaluseni eivät peittyneet ihan niin hyvin kuin kuva antaa ymmärtää.

Joka tapauksessa, MSCHICin Natural Beauty Foundation on sellainen perusmukava meikkivoide luonnollisen ja nestemäisen meikkipohjan ystäville. Hintaa meikkivoiteella on 20€-24€ (jostain syystä tummemmat sävyt maksavat vähemmän). Saatavilla MSCHIC-verkkokaupasta ja valikoiduilta hius- ja kauneudenhoitoalan ammattilaisilta.

MSCHIC_meikkivoide_ja_primer

Primerista tykkäsin oikein kovasti!

Siinä on todella notkea ja miellyttävä, ei-kuivalta tuntuva koostumus. Se tuntuu iholla huomattavasti ohuemmalta ja jotenkin luonnollisemmalta kuin useimmat perinteiset silikonipohjaiset pohjustusvoiteet, ja jättää iholle silkkisen tunteen vailla pakkelifiilistä. Ohuempana tuotteena se ei tietysti myöskään täytä ihohuokosia ja blurraa ihon pintaa yhtä tehokkaasti kuin paksummat primerit, joten stydimpää tasoitusta kaipaava ei ehkä saa MSCHICin primerilta toivomaansa. Mutta ne joille riittää kevyt ihon pinnan silotus ja kiiltoa hillitsevä ominaisuus, saattavat löytää MSCHICin pohjustajasta ystävän. Hinta 26€ / 30 ml.

Nimestään (Mineral Primer) huolimatta kyseessä on täysin perinteisen kaavan silikoniyhdisteisiin perustuva pohjustaja, ei ns. "mineraalimeikki". Kaikissa primereissa merkkiin katsomatta on aina mukana myös mineraaleja, sillä mineraalipigmentit kuten titaanidioksidi ja mica (sekä rautaoksideista tulevat väripigmentit) ovat kosmetiikan perusraaka-aineita, yhtä lailla synteettisen kuin luonnonmukaisen kosmetiikan puolella.

Livbox_IMG_7666_3

Herbinan tuotteista lyhyesti;  Aqua Spa -voide on ohut, nopeasti imeytyvä ja raikkaan tuntuinen vartalovoide iholle, joka ei ole erityisen kuiva. Sen inci on muuten mukavan luonnollispainotteinen, Aqua Spa'ss ihoa hellivät mm. kookosöljy, kookosvesi ja oliiviöljy. Ei silikoneja tai mineraaliöljyjä.

Paradise Passsion Body Mistin  mehukkaan hedelmäinen tuoksu tuo mieleen Escadan makeat kesätuoksut "nuorekkaana" versiona. Aika kivan tuoksuinen, vaikka näin suoraviivaisen makeat tuoksut eivät enää ole minun juttuni. Nuorempana olisin varmaankin ollut tämän tyyppisten vartalotuoksutuotteiden selvää kohdeyleisöä :)

Livbox_IMG_7670_3

Elivon käsivoide olikin minulle jo entuudestaan tuttu, mukavan tuntuinen semitäyteläinen voide joka imeytyy nopeasti.

*

Tekisikö itsekin mieli kokeilla yllätyskosmetiikkalaatikon avaamista? :)

Koodilla karkkipäivä teillä on mahdollisuus tilata elokuun LivBox kampanjahintaan 13,90€ (norm. 16,90€). Boksin pääsee tilaamaan täältä.

Alennus koskee joko normaalihintaisen jatkuvan tilauksen ensimmäisen boksin hintaa tai normaalihintaisen kolmen kuukauden määräaikaisen tilauksen kokonaishintaa. Koodi on voimassa 31.7. saakka. Voit päättää jatkuvan tilauksen milloin haluat.

.

Loppuun kiva arvonta, niitä ei koskaan voi olla liikaa ^_^

Tilaamalla LivBoxin uutiskirjeen allaolevalla tilauslomakkeella osallistut elokuun LivBox-yllätyslaatikon arvontaan. Tilanneiden kesken arvotaan kolme boksia. Arvonnan säännöt löytyvät täältä.

26 kommenttia
1 2 3

  • Sanni

  • Arkisto

    • 2024 (92)
    • 2023 (148)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)