Viime viikonloppuna toteutui Suomessa ensimmäisenä laatuaan blogilukijamatka – Karkkipäivän lukijamatka Tallinnaan. Matkatoimisto Pohjolan Matka lähestyi minua idean tiimoilta viime keväänä, ja alun perin syksyksi suunniteltu matka ajoittui lopulta talvisesongille tammikuuhun.
Mukana meitä oli kauneusteemaisella matkalla lopulta 40 lukijaa + seuralaista, sekä minä ja Pohjolan Matkan Riikka.
Tänään vuorossa läjäpäin kuvia ja tunnelmia matkalta.
Juttu on pitkä, mutta lukekaa vaikka osissa viikonlopun aikana :) Pidän viikonlopun blogivapaata ja uutta matskua tulee sitten ensi viikolla.
Matkaan lähdettiin perjantaina Helsingistä M/S Baltic Queen –laivalla. Kokoonnuimme laivan yökerhoon nauttimaan tervetuliaiskuohuvat ja siinä vähän jutusteltiin ja tutustuttiin ja käytiin läpi matkaohjelmaa. Minua kiinnosti tietysti tietää mistä päin osallistujat olivat tulleet, ja kauimpaa saapunut lukija oli Oulusta. Skål pohjoiseen!
Lauantaiaamuna enemmän tai vähemmän hyvin nukkuneet karkkipäiväläiset kokoontuivat Tallinnan satamassa odottavaan Pohjolan Matkan bussiin. Meluisasta yöstä ja lyhyistä unista huolimatta tunnelma oli iloinen ja pirteä.
Kuskimme Markku ja Tallinnan paikallisoppaamme Riina toivottivat meidät tervetulleiksi.
Matkalaiset yllätettiin jo aamutuimaan virolaisilla lahjaterveisillä – NHS Oy lahjoitti Karkkipäivän lukijamatkalaisille ihanat Nurmen saippuat.
Penkeillä selailtiin Nurmen esitettä ja kuulin takaani pohdintaa hiussaippuasta – siitä minulla oli tytöille heti pitkät stoorit jaettavana.
Kosmetiikasta tuli todellakin höpöteltyä matkan aikana vähintäänkin tarpeeksi! :) Ajatelkaa mikä tilaisuus kosmetiikkafriikeille – koko viikonloppu samanhenkisessä seurassa eikä kukaan pyörittele silmiään kun intoilet käsikuorinnasta tai fiilistelet silmät ummessa jalkavoiteen tuoksua. Eräs osallistuja totesikin jo tervetulodrinkeillä, että hän on odottanut matkaa kuin kuuta nousevaa koska tuttavapiirissä ei ole ketään kenen kanssa jakaa kosmetiikkaintoilut. Tänä viikonloppuna oli lupa jauhaa purkeista ja voiteista niin paljon kuin sielu sieti. :) Mutta kyllä me paljon muustakin juteltiin. :)
Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli ostoskeskus Solaris ja siellä viime keväänä avattu, pelkästään Virossa valmistetulle luonnonkosmetiikalle tai semiluonnonkosmetiikalle (Puhas Loodus, Natura Siberica) omistettu ihana Pillerkaar-myymälä.
Liikkeen omistaja Jüri Paltser toivotti meidät tervetulleeksi ja kertoi liikkeen edustamista merkeistä ja luonnonmukaisen kosmetiikan suosiosta Virossa.
Juuri Paltserilta sain kuulla, että Virossa on enää vain yksi ainoa normikosmetiikan valmistaja, kaikki loput kosmetiikkayritykset tuottavat luonnonkosmetiikkaa. Pelkästään Pillerkaarissa on yli 30 virolaista merkkiä myynnissä. (Natura Siberica on venäläinen merkki mutta osa sen valmistuksesta on lisensoitu Viroon, ja Pillerkaar myy näitä Virossa valmistettuja Natura Siberica –tuotteita.)
Värikkäässä myymälässä riitti hypisteltävää.
Pillerkaar-vierailun yhteydessä meille pidettiin myös maan suurimman luonnonkosmetiikkamerkki Joikin esittely.
Saimme kuulla, että Joikin tarina on alkanut aikoinaan soijavahakynttilöistä. Tänä päivänä Joikin valikoima kattaa niin kasvojen- kuin vartalonhoitotuotteet.
Erityistä ihastusta matkalaisissa aiheutti Joikin käsikuorinta, joka katosi hyllyistä sellaista vauhtia että Paltser joutui hakemaan varastosta lisää.
Pillerkaar vaikutti saavan lukijoiden varauksettoman ihastuksen ja jono kassalle oli pitkä…
Päädyimme myös Pillerkaarin Facebook-sivulle: "Hullud järtsud Pillerkaares" ^_^
*
Seuraavaksi bussimme suuntasi Kalamajan alueelle Telliskivi-keskukseen, jossa ohjelmassa oli vierailu Mimesis-liikkeeseen kera kahden tuotemerkin esittelyjen ja lounastauko.
Mimesis-liike vastaa tyyliltään suunnilleen Suomen Ruohonjuurta, eli myynnissä on niin kansainvälisiä kuin kotimaisia luonnonkosmetiikkamerkkejä. Mimesiksen valikoimassa on virolaisten merkkien lisäksi mm. Cattieria, Dr. Hauschkaa ja Laveraa.
Valtava ryhmämme täytti puolitettunakin koko pienen Mimesis-liikkeen. Meidät oli jaettu kahteen ryhmään ja toisella puoliskolla oli vapaata aikaa tutustua Telliskiven pikku putiikkeihin samalla kun toinen puoli kuunteli esittelyjä.
TurBlissistä kerroinkin jo Tallinnan tuomiset -postauksessa, kyseessä on siis tuhanvuotiseen turpeeseen perustuva sarja jonka valikoimassa on ainoastaan kasvonaamioita ja hoitovesiä.
Kaikissa naamioissa on pohjana samaa turvetta, ja valituilla yrteillä ja uutteilla naamioihin on lisäksi saatu eri ihotyyppejä hyödyttäviä vaikutuksia, kuten ihohuokosia supistavia rasvoittuvalle iholle tai kiinteyttäviä ikääntyvälle iholle. Erilaisten yrttien vaikutuksista ihoon saimmekin kuulla hieman enemmän iltapäivän workshopissa.
Signe Seebid –merkin perustaja Signe valloitti suloisella olemuksellaan ja kertoi perheyrityksen työllistävän tällä hetkellä 5 henkilöä. Jokaisella on oma tehtävänsä: yksi pakkaa ja tarroittaa, yksi kuljettaa tuotteet jälleenmyyjille ja muutama valmistaa tuotteita. Kaikki tuotteet valmistetaan käsin pienessä tehtaassa Tallinnassa.
Sympaattinen tuotesarja koostuu erilaisista voiteista, saippuoista, vartalokuorinnoista ja kylpymaidoista. Myydyin tuote on appelsiinivartalokuorinta jonka tuoksu nosti heti veden kielelle.
Signen sarjassa aromaterapialla on tärkeä merkitys, ja tuotteiden tuoksut on tarkkaan mietitty tuomaan terapeuttisia elämyksiä. Sarjaan kuuluu myös puhtaita eteerisiä öljyjä. Kuvassa nuuhkuttelun kohteena kookosminttujalkavoide, jonka saimme Signeltä myös lahjaksi.
.
Mielenkiintoisesti, Virossa luonnonkosmetiikan sertifikaatit eivät nauti kuluttajien keskuudessa kovin suurta kiinnostusta, ja sertifikaatteja tärkeämpiä asiakkaille ovat eri mediatahojen tuotteille myöntämät palkinnot. Signe, samoin kuin Pillerkaar-myymälän Jüri, korostivat esimerkiksi Cosmpolitan-lehden antamien tunnustusten tärkeyttä, ja tällaisen tunnustuksen saaminen on virolaiselle kosmetiikkayrittäjälle suuri kunnia. Monista tuotteista löytyykin palkinnoista kertovia tarroja.
Lounas nautittiin hajaantuneena eri paikkoihin, itse liityin F-Hooneeseen suuntaavan seurueen kylkeen.
Ruoan laatu ei taaskaan pettänyt, ja hintataso on tosiaan jotain sellaista joka tekee suomalaisen hyvin onnelliseksi. Pöydässämme päiviteltiin mm. 5,80€ hintaista laskua isosta keittolautasellisesta ja tukevasta salaatista. Itse riehaannuin tilaamaan pöperöä peräti 11,80 eurolla jolla sain kaksi niin ruokaisaa annosta että jaksoin hädin tuskin syödä loppuun.
Seuraava kohteemme oli Harmoonikum-keskus Viimsin kartanossa, noin puolen tunnin ajomatkan päässä Tallinnan keskustasta. Harmoonikum on kylpylä-hoitola jossa järjestetään tilauksesta myös luonnonkosmetiikan työpajoja.
Odotin jostain syystä luokka- tai neuvotteluhuonemaista tilaa, mutta meidät toivotettiin tervetulleeksi kodikkaan olohuonemaiseen tilaan jossa takkatuli loimusi ja vanhanaikaisen näköiset sohvat ja nojatuolit kutsuivat istumaan ja rentoutumaan. Tarjolle oli katettu yrttiteetä ja voileipiä.
Harmoonikumin emäntä ja workshopin vetäjä Ene Lill valmistaa itse 100-prosenttisesti luonnon raaka-aineista valmistettua kosmetiikkaa jota myy Harmoonikumissa.
Keräännyimme pitkän pöydän ympärille ja saimme heti alkuun kuulla hieman pahoitteluja siitä, että opetustilanne on Harmoonikumille vähän haasteellinen ryhmämme ollessa niin suuri. Normaalisti workshopissa käy kuulemma maksimissaan noin 15 hengen ryhmiä.
Tulisimme valmistamaan yksinkertaisen kasvokuorinnan sekä kasvoöljyn, ja Ene demonstroisi meille hoitovoiteen valmistuksen. Emme voineet itse valmistaa voidetta, sillä sen valmistus vaatii lämpölevyn käyttöä eikä sellaisia olisi riittänyt kokoisellemme ryhmälle.
Ene aloitti kertomalla workshopiin valittujen öljyjen ja yrttien vaikutuksista. Tässä vaiheessa opetustilanteen haasteet kävivät selväksi, itse en harmillisesti kuullut puoliakaan mitä Ene puhui. Opetus myös eteni liian nopeaan tahtiin jotta kaikki olisivat ehtineet pysymään perässä siinä mitä kulloinkin oli tarkoitus tehdä.
Harmoonikumille jätettiinkin tästä jo palautetta ;)
Kuvassa valmistuu kasvokuorinta kaurahiutaleista, vehnäleseistä, riisijauheesta sekä neljän yrtin sekoituksesta: kehäkukka, laventeli, siankärsämö ja matara. Ainekset sekoitetaan luonnonjogurttiin tai rasvaiseen maitoon. Seosta voi käyttää sekä kuorintana että naamiona, naamiona se jätetään iholle 15 minuutiksi.
Olisin toivonut saavani workshopista enemmän irti ja syvällisempää tietoa vaikuttavista aineista, mutta oli tämä ”askartelupajakin” ihan mukava kokemus. :)
Jotain uuttakin siellä opin, kuten sen, että viinirypäleensiemenöljy on erinomainen pohjaöljy kasvoöljyille neutraaliutensa vuoksi. Aikaisemmissa yhteyksissä muistan jo kuulleeni, että viinirypäleensiemenöljy on pienimolekyylistä ja siten iholla miellyttävän tuntuista ja nopeasti imeytyvää.
Pellavansiemenöljystä kerrottiin, että sillä on voimakkaasti ihoa uudistava vaikutus, ja sitä on käytetty jo muinaisista ajoista palovammojen hoitoon. Porkkana- ja hampunsiemenöljy taas ovat vahvasti antioksidanttisia ja suojaavat ihoa vapailta radikaaleilta. Minun kasvoöljyyni tuli vaikuttavaksi aineeksi hamppua ja tuoksuksi valitsin appelsiinin ja geraniumin.
Workshoppiin osallistuneet: sain Riinalta hänen lupaamansa tiivistelmän workshopin sisällöstä resepteineen, se löytyy täältä.
Kasvovoide valmistui näin:
Voiteeseen valitut vaikuttavat aineet eli yrtit laitettiin hautumaan kuumaan veteen (kuin valmistettaisi teetä) eli niistä tehtiin uute.
Voidepohja muodostui mehiläisvahasta, jojobaöljystä ja kookosrasvasta, myös porkkanaöljyä lisättiin tuomaan antioksidanttista vaikutusta. Ene kertoi, että mehiläisvaha toimii myös emulgaattorina eli edesauttaa vesi- ja öljyfaasien sekoittumista toisiinsa. Mehiläisvahaa ei saa kuumentaa yli 60-asteiseksi tai sen bioaktiiviset aineet häviävät.
Osa yrttiuutteesta sekoitettiin rasvapohjaan (sekoitussuunta on pidettävä samansuuntaisena) ja seokseen lisättiin tuoksuaineeksi mintun ja greipin eteerisiä öljyjä. Sitten yksinkertainen voide oli jäähtymistä vaille valmis.
Seoksen jäähdyttyä ja saostuttua tulos oli tällainen:
Kiinnostavaa, tämäkin oli tavallaan uutta. Olen kuvitellut, että tämän näköiset jähmeät, vahamaiset voiteet ovat aina salvoja eli vedettömiä koostumuksia, mutta tässä seoksessa oli vettä kasviuutteen muodossa. Kyseessä on siis water-in-oil emulsio, yleisimpien kaupoissa myytävien voiteiden ollessa oil-in-water-emulsioita. Vaikka voide näyttää jähmeältä ja paksulta, se tuntui iholle levittäessä yllättävän raikkaalta ja ohuelta.
Workshopin päätteeksi tarjottiin vielä rahkapiirakoita, ei tällä matkalla ainakaan ihmisille päässyt nälkä tulemaan. :)
*
Harmoonikum oli päivän viimeinen viralliseen ohjelmaan kuuluva pysäkki, ja Viimsistä ajelimme takaisin keskustaan hotellillemme.
Tässä vaiheessa itselläni oli ollut suunnitelmissa lähteä ostoksille (en koko päivän aikana ostanut mitään kun keskityin kuvaamaan ja juttelemaan), mutta huoneeseen päästyä laiskotus otti vallan. Hain aulasta ilmaisen (!) kahvin ja vajosin nojatuoliin juttelemaan miehen kanssa puhelimessa.
Kello tuli pian 18 ja oli aika valmistautua illalliselle. Meikin fiksaus iltakuntoon: vedetään tummat sisärajaukset ja sutaistaan vähän varjostusta vanhan päälle :D Toimii aina. :)
Meitä lähti yhteiselle illalliselle 19 hengen poppoo. Ravintolaksi löytyi pitkällisen varauskarnevaalin jälkeen paljon kehuttu Von Krahli Aed.
(Tiedoksi suurille ryhmille: monet tallinnalaisravintolat eivät ota vastaan yli 10 hengen seurueiden varauksia, vaan näin suurten ryhmien varaukset täytyy varmistaa jonkun matkanjärjestäjän kautta. Tulipahan tämäkin opittua.)
Saimme Von Krahlin alakerrasta oman kodikkaan, tunnelmallisen nurkkauksen jossa ilta sujui rentoon tahtiin höpötellessä ja toistemme (ja omia) annoksia ihaillen ja syöden.
Ei voi kuin taas suoda kehut tällekin tallinnalaisravintolalle, kauniita ja maistuvia annoksia hintaan joka ei pahoita kenenkään mieltä.
Kyllä Tallinnaan vain kelpaa tulla niin syömään kuin kosmetiikkashoppailemaan!
Palasimme kauniin lumisen vanhankaupungin halki hotellille vatsat täynnä ja mielet lämpiminä. Ainakin itselläni oli tosi iloinen olo, sellainen kuin olisin juuri viettänyt iltaa vanhalla kaveriporukalla.
Välitän vielä kerran kiitokset kaikille matkalle osallistuneille, oli tosi mukava tutustua teihin ja kivaa että tehtiin päivästä yhdessä niin hauska ja onnistunut!
Erityiskiitokset matkan ideoinnista vastanneelle Pohjolan Matkan Piialle! <3
Tällä hetkellä näyttää siltä, että lukijamatka vol. 2 olisi hyvinkin toteutumassa jonain kauniina päivänä. ^_^
P.S. Jotkut osallistujat kysyivät saako minulta matkalla otettuja kuvia - laittakaa minulle sähköpostia niin laitan teille linkin Dropbox-kansioon josta saatte kaikki kuvat :)
P.P.S. Mun mobiililaajakaista ei toimi tällä hetkellä kunnolla Ahvenanmaalla ja siksi kommentteja on jäänyt jonkun verra odottamaan. (Tämänkin postauksen jouduin kirjoittamaan Maarianhaminan kirjastossa...) Katsotaan suostuuko yhteys toimimaan edes muutaman minuutin illalla niin saisin parit kysymykset vastattua :)
Täytän tänään kolmekymmentäseitsemän vuotta ja minulla on hyvä olo! :)
Ikääntyminen on kiinnostava taival, johon kaikeksi onneksi ei välttämättä liity vanheneminen sanan ikävässä merkityksessä, kuten tuossa joku aika sitten juteltiin. Vuodet karttuvat, sitä ei voi estää, mutta missään ei sanota että mielen täytyisi muuttua tai olemuksen vakavoitua.
Kauneusbloggaajana huomaan seuraavani ikääntymisen merkkejä ihan eri tavalla kuin tekisin ilman blogia. Olen kuvannut itseäni blogiin viikottain viimeiset kohta seitsemän vuotta, ja tämän kautta tulee väkisinkin tarkkailtua itseään tarkemmin kuin ehkä keskivertoihminen. Kuviin dokumentoituvat syvenevät uurteet, oheneva iho, kasvoille piirtyvät läiskät, silmäluomien veltostuminen ja jopa ihon sävyn ympärivuotinen tummuminen.
Olen iässä, jossa kronologisen ikääntymisen merkit kiihtyvät joka vuosi. Jossain vaiheessa ajattelin, että asian seuraaminen olisi masentavaa, mutta nyt yhä lähemmäksi neljän kympin rajapyykkiä lipuessani voin todeta, että ei se olekaan. Ruttuja ja pigmenttiläiskiä enemmän minussa aiheuttaa melankoliaa elämän kuluminen. Elämä on niin hauskaa että täällä viettäisi mielellään vielä 100 vuotta. <3
Minä olen 37-vuotias joka:
* Innostuu helposti vaikka mistä eikä osaa kätkeä sitä
* Ei osaa piilottaa muitakaan tunteitaan
* Ei ole oppinut näin monen vuoden aikana laittamaan hiuksiaan eikä enää piittaa siitä
* On nuorempana samaistunut Daria Morgendorfferiin mutta nykyään enemmän johonkin myönteisempään hahmoon
* Kokee arvot kuten terveys ja läheisten hyvinvointi tärkeämpinä kuin minkään muun
* On iloinen kun ympärillä on iloa
* On vieläkin yhtä hulluna shampoiden ja hoitoaineiden fiilistelyyn kuin 13-vuotiaana
* On todennäköisesti lapsellisempi kuin 16-vuotiaana :)
Kuvitus aiheuttaa varmaankin taas jotain porua. Kroppaansa esittelevä on aina liian laiha, liian läski tai liian omahyväinen. Minä en ole mielestäni mitään noista, vaan tasapainossa itseni ja kaveri kroppani kanssa. Komplekseja ja ahdistuksia liittyy jokaisen naisen ja miehen elämään ja kasvuun, ja jos jossain vaiheessa voi todeta olevansa itsensä kanssa ihan sujut niin se on minusta hyvä juttu ja sen voi näyttää olematta itsetunto-ongelmainen huomion kerjääjä.
.
37-vuotias Sanni on tällä hetkellä matkalla Ahvenanmaalle jossa juhlii viikonloppuna omia ja sisarensa synttäreitä tunnelmallisessa Björnhufvudissa. Tämä Sanni harkitsi pitkään koneen jättämistä Tampereelle.
37-vuotias bloggaaja-Sanni taas on revetä innostavien blogijuttujen keskellä ja haluaisi kirjoittaa vaikka heti jutut Korresin voiteista, Uoga Uogan meikeistä, juureksista, Tallinnan lukijamatkasta, ravinto- ja liikuntavalmennuksen etenemisestä, Idunin persikkaisesta luomiväristä, EkoPharman puhdistusvaahdosta, RMS Beauty -tuotteista, vadelmaetikkahiushuuhtelusta ja jakaa videon sydämen särkevästä koirasta. No, viimeinen ei aikaa vie: Disabled dog given another chance in life. <3
Ahkera arpoja täällä taas hei. Olisi taas eteenpäin laitettavaa - kuka haluaa setin kauneusravintolisiä?
Minulle pätkähti Vivania-tuotesetti jonka laitan mieluusti saman tien eteenpäin tilaa viemästä, koska en aio itse kokeilla näitä. Beauty Shot -kollageenijuoma sisältää vieläpä sokeria, joten en välitä testailla.
Kauneusravintolisät ovat oikein perusteltu lisä ihonhoitorutiiniin, sillä sisäisesti nautittuna vitamiineilla ja muilla ravintoaineilla on moninkertaisesti paremmat mahdollisuudet vaikuttaa ihomme kuntoon (ja hiuksiin ja kynsiin) kuin ulkoisesti käytettävillä tuotteilla. Tykkään itse käyttää esim. aurinkokapseleita (todettuani niiden ilmeisen myönteisen vaikutuksen) ja kynsi- ja hiusravinteita, mutta jostain syystä tällaiset anti age -ravintolisät eivät ole koskaan innostaneet. Arvaan, että monia muita kuitenkin kiinnostaa, joten jakoon. :)
Vivania Beauty Shot -juoma sisältää nestemäistä kollageenia, hyaluronihappo ja c-vitamiinia. Tuote lupaa "edistää ihon kauneutta ja elinvoimaisuutta ravitsemalla ja lisäämällä ihon kosteutta sisältä päin, edistämällä ihon kiinteyttä ja kimmoisuutta sekä ylläpitämällä ihon tervettä rakennetta". Hyvien tulosten saavuttamiseksi juomaa suositellaan nautittavan 50 ml päivittäin 4-8 viikon ajan, parhaaseen tulokseen 12 viikon yhtäjaksoista käyttöä.
Pullossa on 500 ml eli se riittää 10 päiväksi. 12 viikon kuuri nielee täten 8 ja puoli pulloa.
Minulle tulee tällaisista tuotteista aina mieleen että mitä sitten? Mitä sen jälkeen kun kuuri on ohi? Jos iho on kokenut jonkun muutoksen parempaan, niin jääkö se tähän nuorentuneeseen olomuotoonsa pitkäksikin ajaksi..? Suuri osa minussa sanoo, että ei varmastikaan. Ja ei kun uutta pulloa kehiin. Toisaalta, jos kuuri todellakin saa selkeitä ja mieluisia tuloksia aikaiseksi, niin ehkä 9 x 19,50€ ei ole monelle suuri hinta sellaisesta ilosta vaikkapa parin kuukauden välein toteutettuna. Kuka minä olen sitä sanomaan :)
Tästä pullo kokeiluun ja käykääs sitten raportoimassa onko nassu alkanut siliämään! ^_^
Vivania Ceramide Anti-Aging -kapselit sisältävät keramideja ja c-vitamiinia ja ne on tarkoitettu kuivalle, herkälle ja ikääntyneelle iholle. Pakkauksessa on 60 kapselia.
Tuoteseloste kertoo: "kapselit sisältävät patentoitua Ceramosides-uutetta, joka on luonnollinen yhdistelmä vehnästä peräisin olevia keramideja ja glykosfingolipidejä. Uute ei sisällä lisäaineita eikä gluteenia. Nopeavaikutteisella Ceramosides-uutteella on voimakas kosteuttava ja anti-aging -vaikutus suun kautta nautittuna johtuen sen fytokeramidien ja digalaktosyylidiglyseridien yhdistelmästä."
Tämän vaikutukseen on helpompi uskoa kuin kollageenijuoman. Ravintolisillä ja ravinnon mukana nautituilla rasvahapoilla voi todellakin lievittää kuivan ihon oireita ja vaikuttaa suotuisasti ihon kuntoon.
.
Jos kauneusjuoma ja -kapselit kiinnostavat, huikkaa jotain sen suuntaista kommenttilaatikkoon. :) Arvontaan saa osallistua huomiseen eli keskiviikkoon kello 24.00 saakka. Jätäthän kommenttiisi myös sähköpostiosoitteesi.
Edit. Vivaniat voitti Sennu, onnittelut :)
Tallinnan matkan kosmetiikkatuomiset jäivät lopulta aika vaatimattomiksi. Mutta mitäpä tuosta, hyvä vain. Tajusin juuri, että touko-kesäkuun interreil-reissulta tuomani Alterra- ja Alverde-tuotesäkit odottavat nekin edelleen lähempää tuttavuutta kanssani ;)
Tää oli pakko. Teenkö jotain kolmella Natura Siberican tyrnishampoolla? En tietenkään, mutta haluan selvittää mitä eroa noilla on. Tuo oranssitekstinen "For normal and dry hair" -versiohan oli yksi viime vuoden suosikkituotteitani ja ihanimpia shampoolöytöjä vuosikausiin.
Onneksi nämä ovat halpoja ja perhepiiristäkin löytyy iloisia vastaanottajia tyrniherkuille :) Tällä kertaa tuli selvitettyä myös Kaubamajan ja Rimin välinen hintaero: Oblepikha-shampoo maksaa Kaubamajassa 6,90€ ja Rimissä 5,49€. Rimissä (ainakin siinä sataman vieressä olevassa) tosin on todella suppea Natura Siberica -valikoima, joten jos halajaa suorittaa perusteellista NS-shoppailua, se kannattaa hoitaa jossain muualla kuin Rimissä.
White Cedar -shampoo sujahti sekin ostoskoriin koska a) rakastan seetrin tuoksua ja b) mulla on tällä hetkellä meneillään kova hinku testailla erilaisia volyymishampoita. Ja c) nää on halpoja, kuten sanoin. White Cedar maksoi 5,70€.
Vihdoin pääsen tutustumaan myös Joik'iin.
Greippi-mandariinivartalovoiteen ja pienen balsamipurkin saimme Joik-esittelystä, Ruusunmarja-vehnänalkiokasvovoiteen ja tyrnikasvoveden ostin itse. Tuo Tyrni-vesi vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta, siinä on aika runsaasti öljyä (eikä lainkaan alkoholia) joten se voisi olla potentiaalinen hyvä hoitovesi; kuin kasvovesi + kasvoöljy yhdessä. Raporttia seuraa kuten voitte arvata. :)
Mimesis-liikkessä meille pidettiin kahden merkin esittelyt, ja saimme kummaltakin merkiltä kotiinviemisiä.
TurBliss-tuotteet pohjautuvat tuhatvuotiseen virolaiseen turpeeseen ja yksinkertainen sarja sisältää vain turvenaamioita ja muutaman hoitoveden. Saimme lahjaksi hoitoveden ja valinnaisen naamion. Mielenkiintoisesti; tämä naamio ei saa kuivua iholla, sillä kuivuminen estää vaikuttavien aineiden, joista mainittavimpana humiinihappo, imeytymisen. Tämän vuoksi naamion pintaa on kostutettava vaikutusajan aikana kasvosuihkeella (pelkkä vesikin käy) jos naamio uhkaa kuivua liikaa. Jännä juttu. Yleensähän turve- ja savinaamioiden annetaan kuivua kauttaaltaan.
Meille kerrottiin, että Viron maaperän turpeen humiinihappopitoisuus on yli 40%, kun Suomessa se on vain jotain 20% kieppeillä, vai olikohan 12%. Siksi Viron turve on kuulema kosmeettisessa käytössä tehokkaampaa kuin Suomen. Itse kuulin koko humiinihaposta nyt vasta ensimmäistä kertaa. Sarjan edustajan mukaan happo stimuloi mm. kollageenin tuotantoa ja on yleisesti ottaen "nuorentava", solujen uusiutumista buustaava ainesosa.
Signe Seebid (Signen saippuat) -merkiltä, jonka sympaattinen perustaja oli itse paikalla kertomassa sarjasta, saimme lahjaksi heidän suosituimman tuotteensa eli appelsiinivartalokuorinnan sekä kookosminttu-jalkavoiteen.
.
Sain muuten kuulla hurjan mielenkiintoisen faktan Viron kosmetiikkateollisuudesta: Virossa on enää vain yksi (!!) ns. normikosmetiikan valmistaja (Orto) ja kaikki muut paikalliset kosmetiikkayritykset, joita on runsas 40 jos nyt oikein muistan, valmistavat luonnonkosmetiikkaa...! Mieletöntä! :) Meillä on Suomessa melkein päin vastoin. En nyt tietenkään sano että "normikosmetiikan" valmistuksen kuuluisikin vähentyä, mutta trendi Virossa vain on sangen mielenkiintoinen.
Luonnonkosmetiikan suosio on ajanut sen viimeisenkin normikosmetiikan valmistajan muokkaamaan tuotevalikoimaansa luonnolliseen suuntaan, ja Orton sarjoihin kuuluu teidänkin monen tuntema Puhas Loodus. Puhas Looduksen luonnollisuusprosentti on tällä hetkellä kuulema n. 95%, ja Orton tavoitteena on tehdä sarjasta jossain vaiheessa sertifioinnin kriteerit täyttävä.
Miehellekin tuli tällä kertaa tuliainen. En juuri koskaan muista mies-ressua kun olen kosmetiikkashoppailemassa vaikka kyllähän hänkin ilahtuu uusista puteleista. Kunhan ne kuuluvat hänen hyväksymiensä merkkien piiriin...! :D ^_^ Tigi on yksi niistä.
Entäs tämä... Hahhah. Vähän pitää taas nauraa itselleen. Mun on pitänyt jo tosi pitkään ostaa Lushin Seanik-palashampoo testiin, ja nyt sen sitten olisi saanut Virosta halvalla. Ja tiedättekö - mä en jaksanut lähteä Tallinnan Foorumiin sitä hakemaan. Voi hyvää päivää. Lauantai-iltana teki mieli vain levätä hotellihuoneessa pitkän ja ohjelmantäyteisen päivän jälkeen, kun illalliseen oli vain tunti aikaa. Hyvin olisin hotellimme vieressä sijaitsevaan Foorumiin ehtinyt, mutta ei vain jaksanut.
Sunnuntaiaamu oli varattu shoppailulle - ja en mä sitten ehtinyt enää Foorumiin kun halusin lähteä aamulla samoilemaan vanhankaupungin kujille ja melkein tuli kiire Kaubamajaankin.
Kun palattiin eilen Helsinkiin marssin sitten Asematunnelin Lushiin ja ostin Seanikin kalliilla Suomen hinnalla. Prkl. 13,50€.
Tällaisia tuliaisia Tallinnan reissulta. Raportteja käyttökokemuksista seuraa.
Virosta pähkinöihin :)
Pääsin mukaan Indiedaysin ja Anyday Nutsin kampanjaan, jonka teema oli kuin mulle tehty: kertoa miksi pähkinät on niin hyviä! Miksipäs pähkinähullu ei haluaisi tällaiseen mukaan? :D
Blogin ravintojuttuja lukeville on varmaan tullut tutuksi mun rakkaus pähkinöihin. Syön niitä päivittäin ja niitä kulkee aina mukana käsilaukussa ja treenikassissa. Olen erityisen hulluna hasselpähkinään, se on suosikkini mantelin, pekaanin ja saksanpähkinän ohella. Käytän pähkinöitä tosi monipuolisesti; rouhin niitä aamupalalla jogurttiin, teen niistä mysliä, heitän wokattujen kasvisten sekaan tai ripottelen murskattuina uunikalan päälle.
Käsilaukussa kulkeva pähkinäpussi on minulle niin ehdoton että tarkistan joka kerta ulos lähtiessä ettei pussi ole päässyt tyhjenemään. Pähkinät eivät paljon paina ja ovat helpoin tapa saada nopeasti energiaa jos joudun tilanteeseen, jossa ateriavälit venyvät. Mikä parasta, pähkinät eivät pilaannu ihan hetkessä eikä niiden kanssa voi käydä ”kassiin muusaantunut banaani” –vahinkoja :D Vähähiilihydraattista ruokavaliota noudattavalle pähkinät ovat mitä parhain pikaenergian lähde, ja muillekin terveellisempi vaihtoehto kuin se suklaapatukka, totta kai ;)
Paahdettuina pähkinöiden aromi on herkullisimmillaan ja tietysti ne ovat extrarouskuvia. Paahdan melkein kaikki ostamani pähkinät ennen käyttöä, mutta Anyday on tehnyt sen jo puolestani – kaikki Anydayn pähkinät ovat kuivapaahdettuja. Se tarkoittaa, että ne on paahdettu ilman öljyä parhaan rapeuden takaamiseksi. Nams!
Anydayn valikoimassa on kaksi erilaista pähkinäsekoitusta sekä pussit mantelia ja cashewia. Osassa tuotteista on ripaus suolaa, osa on kokonaan ilman. Kaikkia pakkauksia saa 140 g ja 60 g koossa. Isompi keittiön kaappiin, pienempi käsilaukkuun!
DRY ROASTED ALMOND MIX sisältää kuorellisia ja kuorettomia manteleita ripauksella merisuolaa.
DRY ROASTED CASHEW NUTS sisältää pelkkiä paahdettuja cashew-pähkinöitä, ei suolaa.
DRY ROASTED NUT MIX sisältää sekoituksen kevyesti suolattuja casheweita, maapähkinää, mantelia ja hasselpähkinää.
DRY ROASTED NUT SELECTION sisältää sekoituksen cashewpähkinää, mantelia ja pekaania, ilman suolaa.
.
Suosikkini Anydayn pähkinäpusseista ovat suolaton cashew-manteli-pekaani-sekoitus ja suolattu manteli-mix. Ensin mainittu sopii yleisesti ruoanlaittoon, leivontaan, myslisekoituksiin tai käsilaukkuun energiantankkaukseen. Suolatut versiot, joista etenkin mantelit on mun suosikkeja, sopii illanistujaisiin terveelliseksi snackiksi sekä tietysti myös ruoanlaittoon. Kokeilkaas suolattuja manteleita vaikka pizzassa, niin kuin minä tein pari viikkoa sitten. Tai kastikkeessa - törkeän hyvän makuista romesco-kastiketta maistaneet tietävät, että maku on kaiken vaivan arvoinen!
Moni varmaan tietääkin, että pähkinät ovat todellisia terveyspommeja; niissä on huimasti hyödyllisiä ravintoaineita kuten tyydyttymättömiä rasvoja, kuituja, vitamiineja ja kivennäisaineita. Jos natustelet perunalastuja, et saa mitään terveydellistä hyötyä, kun taas rapeilla pähkinöillä ja manteleilla herkutellessa saat kaupan päälle läjän suojaravintoaineita. Miltä kuulostaa lataus kalsiumia, e-vitamiinia, rautaa, magnesiumia, mangaania, fosforia, sinkkiä, riboflaviinia ja niasiinia? Joo, aika vakuuttava kattaus terveyttä edistäviä aineita. Niitä löytyy mantelipussista.
Jauhettu manteli on myös yksi vähähiilarisen leivonnan perusraaka-aineista. Ja pähkinöistähän voi myös valmistaa vegaanista juustoa! Kenellä on vielä muistissa mun viime talvena jakama yllättävä ohje mantelista tehdystä, uunissa paistetusta kotijuustosta?
Ei ihan heti uskoisi että kuvassa on mantelista paistettu, fetalta maistuva "juusto"! Pähkinöistä on moneksi! :)
.
Tässä vielä ohje mun pähkinämysliin. Siemennäkkärin tavoin valmistan tätä heti uuden satsin kun edellinen loppuu, tätä on aina oltava kaapissa.
Normaalisti paahdan mysliin tulevat pähkinät mutta Anydayn pähkinöitä käyttämällä jää yksi aikaavievä vaihe pois :)
Sannin viljaton pähkinämysli
Anyday Nuts Dry Roasted Nut Selection - pähkinöitä (manteleita, pekaaneita ja casheweita)
(murskaan pähkinät veitsellä)
Soijahiutaleita
Fibrex-hiutaleita
Chia-siemeniä
Kookoshiutaleita
(Jauhettua vaniljaa)
Lopuksi aivan vastustamaton lukijakilpailu, jossa voi voittaa itselleen koko setin Anyday Nutsin herkullisia rouskuvaisia! Who wants nuts? :D
Osallistut kilpailuun kertomalla, missä tilanteessa söisit Anyday Nuts –pähkinöitä.
Liitä kommenttiin sähköpostiosoitteesi sille tarkoitetulle riville. Osallistumisaikaa on maanantaihin 25.1. kello 24.00 saakka.
Pähkinäherkut voitti: Outi. Onnittelut :) Voittajaan on otettu yhteyttä.
Päivän look. Näyttää vähän kalpealta, huulipunaa kiitos. (Ja väriä tyveen kiitos!!! Värjäysaika maanantaille :))
Hiukset ylös. Välillä ihmettelen miksi olen niin kiintynyt pitkiin hiuksiini kun haluan aina pitää ne kiinni.
Luomilla sävyjä Cliniquen Plum Seduction -paletista sekä MACin Beautiful Iris ja Seedy Pearl. Violetissa rajauksessa E.l.f.in tummaa liilaa ja Meksikosta saamaani vaaleaa hohtavaa liilaa + pieni turkoosi efekti Essencen Crystal eyelinerilla.
Epätarkentunut kuva kynsistä :p Joiden violetti osuus meni pilalle koska päätin hetken mielijohteesta vaihtaa jo valitsemani Rimmelin violetin hippulakan Color Clubin lastulakkaan. En ole käyttänyt sitä yli vuoteen ja koostumus oli mennyt ihan mönjäksi. Paksu, hitaasti kuivuva mömmö liuotti alla olevan värilakan ja lastut levittyivät totta kai kaikkea muuta kuin tasaisesti ja niinpä olen nyt Tallinnan matkalla kevyesti ruttuisilla möykkykynsillä. :) Noo, kukas niitä läheltä katsoo :)
Essien Mint Candy Apple, Color Clubin Covered In Diamonds, Rimmelin Sparkle Every Day jota mun piti laittaa ja Natural Coden Fairy Tale.
.
Lukijamatkatunnelmia:
Hei - täältähän löytyy hengenheimolaisia :)
.
Istuin junassa matkalla Helsinkiin kun äidiltä tuli viesti:
"Jos voit, tuo mulle Virosta Nurmen jalkaraspisaippua ja vihreä huopasaippua. Maksan takaisin. Innostuin blogisi perusteella! :) Kivaa lukijamatkaa sulle + muille."
Äiti... ^_^
Nyt: hyvää yötä.
...ehkä unen kannalta haasteellinen yö edessä käytävältä kuuluvan möykän tason perusteella... Onneksi sain yhdeltä matkalaiselta korvatulpat. ;)
*
Tänään esittelyssä Nurme, pieni virolainen luonnonkosmetiikkaa valmistava perheyritys.
Sopii hyvin tunnelmiin kun huomenna suuntana on Tallinna! :) Törmäsin Nurmeen viime keväänä Tallinnan Telliskivi-keskuksessa sijaitsevassa myymälässä ja panin tuotteiden söpön habituksen heti merkille. Kuinka ollakaan, viime syksynä sain kuulla Laveran maahantuojalta NHS:ltä, että he ovat ottaneet Nurmen talliinsa. Nyt Nurmea saa siis myös Suomesta.
Nurmen konstailematon tuotevalikoima rakentuu saippuoiden ja öljyjen ympärille, ja mukana on myös muutama voidemainen ja vesimäinen tuote. Kaikki tuotteet on käsintehty.
Nurmen perustaja Marit Tiits summaa merkin filosofiaa näin: "Nurmen arvot ovat fyysistä ja henkistä tyytyväisyyttä sekä elämistä sopusoinnussa luonnon kanssa. Uskomme, että voidaksemme elää onnellista ja aktiivista elämää, on kuunneltava kehoa. Hyvä terveys alkaa huolehtimalla itsestään, nauramalla paljon ja nauttimalla elämästä! Ja se on juuri sitä, mitä haluan tarjota kaikille Nurme-tuotteiden kautta."
Voin kyllä allekirjoittaa tuon hyvän terveyden reseptin, ei pidä olla vakava! Kannattaa nauraa paljon, itselleenkin! ^_^ Tai tehdä jotain sellaista joka saa muut nauramaan :)
Nimi 'Nurme' tulee viron sanasta nurm, niitty.
Sain NHS:ltä valtavan tuotesetin testattavaksi. Settiin kuuluu kamomillakasvovesi, mango- ja kookos -body butterit, greippivartalokuorinta, greippivartaloemulsio, avokadoöljy ja saippuoita.
Aloitetaan vartalonkosteuttajista: Mango Body Butter ja Coconut Butter For Hair And Body.
Mango-vartalovoi (22,90€ / 200 ml) on se marmeladi, jonka kuvaa vilautin blogissa joulukuussa. Jos tämä ei näytä syötävältä niin en tiedä mikä näyttää ;) Koostumus tosin sulaa lämpimässä kylpyhuoneessa pian juoksevammaksi.
Mangovoi tuntuu iholle levittäessä juuri siltä miltä näyttää - kuin hieroisi ihoonsa marmeladia. Yllättävästi tuote on lähes tuoksuton. Purkin avatessa oikein odottaa jotain runsaan hedelmäistä tuoksua mutta ei. Mango Body Butter ei sisällä pelkästään mangoa vaan on sekoitus mangonsiemenvoita, aprikoosiöljyä, manteliöljyä, oliiviöljyä, auringonkukansiemenöljyä ja beetakaroteenia, joka tuo voille keltaisen värin.
Mangovoi osoittautui ihotyypilleni aivan liian raskaaksi öljycocktailiksi, minkä vuoksi tuntuu hömöltä ylipäänsä kirjoittaa siitä arvio. Jos arvostelee täysin ihotyypilleen sopimattoman tuotteen, niin eihän tuotteen "haukkumisessa" ole oikein järkeä. Minun iholleni mangovoi ei imeytynyt käytännössä lainkaan, ja sitä oli vaikea levittää. Muruinen koostumus vaati kunnon työstämistä ennenkuin se edes näennäisesti katosi ihoon, mutta lopputulema oli se, että sain lopulta pyyhkiä parin tunnin kuluttua ylimääräiset voit pois ihon pinnasta koska se ei imeytynyt mihinkään. Sanoisin siis, että Nurmen mangovoi sopii aivan erityisen rutikuivalle iholle.
Coconut Body Butterin (19,65€ / 200 ml) koostumus on aivan erilainen. Se on purkissa kiinteää, niinkuin käsittelemätön kookosrasva aina on noin alle 25 asteen lämpötilassa. Kun kookosvoita ottaa käteen, se lähtee sulamaan ihon lämmön vaikutuksesta ja on pian ihan nestemäistä. Kookosöljy levittyy iholle notkeasti ja helposti ja imeytyy paljon paremmin kuin mangovoi. Se tuntuu mangovoita huomattavasti ohuemmalta.
Hiuskokeilut kookosvoin kanssa ovat vielä kesken ja niistä tulee erikseen juttua. Olen aiemmin käyttänyt vain fraktioitua kookosöljyä joka on koostumukseltaan erilaista kuin käsittelemätön kookosöljy.
Greippi-sokerikuorinta (18,65€ / 250 g) on rakenteeltaan yllättävän kuivaa. Kun sitä ottaa lusikalla purkista tuote tuntuu kuin hiekalta. Se sisältää öljyjä niinkuin sokerikuorinnat yleensäkin, mutta Nurmen kuorinnassa öljyä on todella vähän ja sen tuntee vasta kun tuotetta huuhtelee iholta. Levityksen helpottamiseksi kuorinta kannattaa sekoittaa kämmenellä ensin veteen tai öljyyn, jos haluaa vielä hoitavamman kuorinnan.
Vaikka sokerirakeet tuntuvat iholla aika karkeilta, on kuorintatulos lopulta miedon tuntuinen. Sokerirakeet tietysti myös sulavat iholla lämmön ja veden vaikutuksesta, jolloin niillä ei ylipäänsä ehdi "hinkata" ihoa niin pitkään että kuoriva vaikutus olisi voimakas. Öljyt jättävät iholle hieman rasvaisen tunteen josta kaikki eivät varmasti pidä, mutta ei huolta, öljy imeytyy ihoon nopeasti kun on pyyhekuivannut ihon ja iho tuntuu hoidetulta ja kosteutetulta. Pakkauksessa suositellaankin, ettei ihoa enää kuorinnan jälkeen pestäisi saippualla että öljyt saisivat jäädä iholle vaikuttamaan.
Yleinen huomio purkkiin pakatuista vartalotuotteista: purkit ovat toki kauniin näköisiä ja totta kai myös tarkoituksenmukainen pakkausmuoto paksuille tai ei-nestemäisille tuotteille, mutta on ne kyllä hankalia käyttää. Annostelu on pakko tehdä lusikalla (itse en ainakaan kynsien puolesta saa kunnolla kaivettua purkeista tavaraa, ja se tuntuu epähygieniseltäkin), ja sokerimuruja ja voilänttejä on ympäri kylppäriä.
Kannet pitää mielellään myös aina pyyhkiä vedestä suihkun jälkeen, sillä purkkiin sisälle päässyt vesi nopeuttaa tuotteen pilaantumista.
Grapefruit Body Lotionissa (18,75€ / 150 ml) on ohut koostumus, joka kuitenkin on sen verran rasvainen että riittää kosteuttamaan kuivaakin ihoa. Voiteiden koostumuksia on välillä tosi vaikea kuvailla, mutta tätä kuvaisin ilmaisulla ei-samettinen. Tiedätte, kun monia vartaloemulsioita sanotaan samettisiksi, jolloin yleensä puhutaan täyteläisestä, kuohkeasta koostumuksesta. Nurmen greippivartalovoide on ohut ja jopa litkumainen, mutta silti rasvainen. Jännä. Ehkä tässä kohtaa voisi jopa sanoa, että koostumus "kotitekoisen" tuntuinen. Mikä voi olla myös symppis juttu ;D
Voide jättää ihon pinnan hieman tahmeaksi. Arvelen, että kuivemmalla iholla sellaista ei ole havaittavissa.
Voiteen "latvatuoksu" (jos nyt vartalotuotteiden tuoksuistakin voi tällaista ilmaisua käyttää) on raikkaan hedelmäinen, mutta pohjatuosu "paksumpi" ja yrttisempi. Sellainen perinteisen luonnonkosmetiikkamainen.
Avokadoöljyn (16,35€ / 100 ml) kerrotaan sopivan erityisesti ikääntyneelle, karhealle ja kuivalle iholle ja hoitamaan auringonpolttamaa ihoa. Öljy on täyteläisehköä, ja jättää selvästi rasvaisemman tunteen iholle kuin esimerkiksi Ceridalin öljy.
Avokadoöljyä voi käyttää myös hiusten ja päänahan hoitoon. Aion talven ja kevään aikana testailla ison läjän erilaisia öljyjä ja teen joskus loppukeväästä öljyille omistetun postauksen. Avokadoakaan en ole vielä ehtinyt hiuksiin kokeilla.
Vuohenmaitosaippua (7,35€ / 100 g) - todella miellyttävän tuntuinen, vaahto on pehmeää ja kermaista. Saippua itsessään on tarpeeksi jämäkkä että sitä on miellyttävä käyttää (vs. ylipehmeät löllösaippuat jotka kuluvat tosi nopeasti). Selvästi vähemmän kuivattavan tuntuinen kuin normisaippua. Tykkään! Tuoksu hyvin mieto, hädin tuskin havaittava.
Supervaahtoava kookossaippua (7,35€ / 100 g) - rakenteeltaan kovempi kuin vuohenmaitosaippua ja todellakin vaahtoaa runsaammin kuin saippuat keskimäärin. "Raskaan lian irrotukseen", pakkauksessa lukee. Ihan mitään moottoriöljykäsiä en ole päässyt saippualle näyttämään joten en pysty ottamaan kantaa kunnon lian irrotukseen. ;) Ihana perussaippua runsaan vaahdon ystäville!
Entäs nämä! Niin söpöt!
Huopasaippuan (13,60€ / 60 g) idea on se, että saat saippuan ja "pesusienen" samassa paketissa. Huopakuoren ansiosta saippuan voi myös käyttää loppuun saakka, yleensähän kukaan ei jaksa enää niitä pieniä loppumuruja ja lituskoja ja heittää ne menemään.
Pinta on huovutettua saarenmaalaista lampaanvillaa. Kun saippua on kulunut loppuun, huopakuoren voi käyttää vaikka kasvosienenä tai keittiön pintojen pyyhkimiseen.
Myönnän, että itse olen suihkugeelien käyttäjä, mutta olisihan palasaippua tietysti kaikkein ympäristöystävällisin valinta. Miettikää mikä määrä muovijätettä tulee suihkugeelien pakkauksista... Niin kuin tietysti kaikesta kosmetiikasta. Luonnonkosmetiikkaa ostamalla tulee sentään ostaneeksi kierrätetyistä ja/tai maatuvista materiaaleista valmistettuja pakkauksia.
Kuoriva jalkasaippua (10,50€ / 150 g), eli itse asiassa lempeä jalkaraspi ja saippua yhdessä! :)
Tämä on hauska idea; saippua on koostumukseltaan niin jäykkä että sillä voi raspata jalat! Karheaa kuorimapintaa tuovat maahohkakivi ja mantelinkuorijauhe.
Ainoa kokeilemani Nurmen kasvotuote on Kamomilla-kasvovesi (tai joo, avokadoöljyä voi myös käyttää kasvoille mutta se on iholleni liian raskasta siihen tarkoitukseen.)
Kamomilla-kasvovesi (11,45€ / 100 ml) on ihana. Jättää ihon tosi mukavan ja raikkaan tuoksuiseksi vailla tuotetuntua. Alkoholiton. Olen käyttänyt tätä niin paljon että pullo on kulunut jo puolilleen kuvan otosta. Tykkään käyttää tätä myös silmien aamuraikastajana ihanan Liz Earlen Eyebrightin loputtua. (Jep, varmasti mikä tahansa kasvovesi sopisi tähän hommaan mutta jostain syystä toiset silti tuntuvat silmän alueella miellyttävämmiltä kuin toiset. Joku psykologinen juttu kenties. En jaksa analysoida, suihkin vain tyytyväisenä :))
Nurmen valikoimaan kuuluu myös ihania, miedosti tuoksuvia soijavahakynttilöitä (24,70€). Soijakynttilä palaa 30-50 % kauemmin ja 90% puhtaammin kuin parafiinikynttilä. Nurmen kynttilöiden paloaika on 30-40 tuntia.
Nurmen käsintehdyt kynttilät sisältävät tuoksuaineena eteerisiä öljyjä, ja kerrankin voi todeta, että tuoksuainetta on laitettu todella miedosti. Nurme-kynttilöiden tuoksu on hyvin hienovarainen, "Lush"-tason tuoksuvahvuuden diggarit eivät varmaan haistaisi mitään... ;)
*
Taas on vastaamattomia kommentteja odottamassa. Koitan ehtiä vastaamaan ripsaripostauksen kommenttien kysymyksiin illan aikana. Tiedätte että vaikka joskus menee aikaa, mä vastaan aina kommentteihin jätettyihin kysymyksiin. Ja jos unohtuu / jää välistä niin saa hihkaista ja muistuttaa :) Tarkoituksella en jätä kenenkään kysymyksiä huomiotta.
Tänään arvostelussa neljä ripsaria. Miksi samassa postauksessa? Siksi, että olen käyttänyt niitä samaan aikaan ja ajattelin, että itse asiassa on havainnollistavampaa esitellä maskara niin että sen ominaisuuksia voi samalla verrata toisiin. Olen itse huomannut, että ripsarien yksilölliset ominaisuudet tulevat paljon paremmin esiin kun käyttää useampaa samaan aikaan. Ennenhän olin tosi laiska ripsareiden kokeilija ja minulle testiin lähetettävät maskarat unohtuivat useimmiten laatikoihin nukkumaan. Otin uuden käyttöön vasta kun edellinen oli loppumassa.
Viime vuoden aikana olen mielestäni tsempannut hyvin ripsariarvostelujen kanssa! :D Otin tavoitteeksi opetella käyttämään useampaa maskaraa kerralla jotta voin myös kertoa täällä mielipiteitäni vähän tiuhempaan, ja oppi on mennyt perille.
Tässä siis taas yksi ripsiväriarvostelu, var så goda.
Arvioinnin kohteena L'Orealin Volume Million Lashes Feline, Lancômen Hypnôse Doll Eyes, Idun Mineralsin Silfr ja Maybellinen The Colossal Go Chaotic.
Ryhmä ei ole tarkoituksella L'Oreal-konserni-painotteinen, tajusin vasta kuvaa ottaessa että kolme maskaraa on samasta firmasta. Pahoittelut jos joku pitää tätä epäasiallisena, kyseessä on puhdas sattuma.
Kertaus on opintojen äiti, eli tällainen on oma ripsilaatuni; minulla on hennot, harvat ja taipuisat ripset. Maskara pysyy niissä erinomaisen hyvin eikä koskaan rapise ja hyvin harvoin leviää - ehkä silloin jos lumihiutaleita tarttuu ripsiin. Mutta ei usein silloinkaan.
Ripsivärin suoritukseen vaikuttaa luonnollisestikin käyttäjän ripsien laatu, ja tässä on yksi syy miksi pidän itse ripsariarvosteluita aika tylsinä. Ripsari näyttää käyttäjänsä silmissä siltä, millaisen pohjan henkilön ripset sille luovat. Hento- ja harvaripsisen on mahdoton taikoa millään megadeluxevolumexpress-maskaralla tuuheaa ripsistöä, koska hänellä ei ole pohjaa sille. Minun ripseni ovat tätä laatua, minkä vuoksi ripsivärikuvani ovat aina nuivia.
Kaikissa kuvissa L'Orealin Felineä lukuunottamatta yksi kerros maskaraa.
L'Oreal Volume Million Lashes Feline
Viimeisin tulokas Million Lashes -linjassa. Million Lashes tunnetaan hyvin erottelevista ja samalla tehokkaasti volyymia rakentavista harjoistaan. Minä olen tykännyt kaikista kokeilemistani Million Lashes -maskaroista, suosikkini on edelleen se alkuperäinen.
Feline-versio lupaa taivuttaa ripsiä erityismuotoillun harjansa avulla.
Felinen koostumus on omaan makuuni vähän liian kostea, mutta tykkään harjasta ja massan kerrostuvuudesta. Ensimmäisen kerroksen (kuvassa) teen harjan pidempipiikkisellä puolella, joka erottelee ripset.
(Otin kaikki postauksen kuvat tänä aamuna. Feline-demokuva oli viimeinen, ja tässä vaiheessa tuo yksi ripsi lähellä sisänurkkaa kääntyi itsepäisesti toiseen suuntaan. En saanut sitä suoristettua millään. Muissa kuvissa se on suorassa. :))
Volyymia lisään harjan lyhempipiikkisellä puolella, joka pakkaa maskaramassaa todella tehokkaasti.
Maskaran plussat: aina luotettavaa, minulla toimivaa Volume Million -laatua. Pidän kovasti muovisista, erottelevista harjoista. Tykkään myös Volume Million hylsyn kaulan annostelijasta, joka "niistää" liiat maskarat pois harjasta.
Maskaran miinus: lähtee huonosti irti. Vesiliukoiset ripsarit takertuvat minulla ripsiin harvoin, mutta Feline istuu joinain päivinä yhtä tiukassa kuin Lumenen Blueberry Curl, jota en myöskään saa kunnolla irti.
Lancôme Hypnôse Doll Eyes
Sain tämän maskaran töistä ehkä viisi vuotta sitten, en enää pysty muistamaan milloin. Ja se korkattiin vasta viime syksynä. (Joo, mähän kerroin että mulla on maskarahäiriö.) Jeppis.
Odotin ripsarin olevan kuivahtanut, mutta vielä mitä, pelittää oikein hyvin. Massa on toki kuivempaa kuin tuoreissa ripsareissa on, mutta käyttäytyy ripsissä oikein nätisti. Kaikki Hypnôse-linjan maskarat lupaavat tuuheutta, Doll Eyes lupaa muistaakseni myös viuhkamaisuutta ja erottelevuutta. Miltä nyt nuken ripset näyttävät :)
Doll Eyesin kartiomainen kuituharja ei näytä sellaiselta josta yhtään tykkäisin, mutta jännästi se kuitenkin tuntuu toimivalta ja Doll Eyes on itse asiassa suosikkiripsarini postauksen maskaroista.
Minusta harja ei näytä erottelevalta, mutta se kuitenkin erottelee ripseni parhaiten tästä joukkiosta. Arvelen, että siihen vaikuttaa myös massan sopiva kosteusaste. Liian märkä tai "tahmea" maskara ei erottele optimaalisesti vaan liimaa ripsiä yhteen, Doll Eyesin voidemainen koostumus sekä sopiva annostelu (maskaraa ei tule harjaan liikaa) takaavat nätin erottelevuuden. Ripsari myös kerrostuu tosi hyvin paakkuuntumatta.
Maskaran plussat: erottelee hyvin, kerrostuu hyvin, ei klimpitä ripsiä. Harjan kapea kärki on tosi hyvä alaripsien ja sisänurkan meikkaamiseen. Lähtee helposti meikinpoistoaineella.
Maskaran miinus: Hinta. En itse maksaisi ripsarista neljää kymppiä koska halvemmallakin saa tosi hyviä. Edit. Sorry, muistin hinnan väärin, Lancômen ripsarit maksaa 33€. No, ei sekään ole halpa, mutta kipurajalla :)
Maybelline The Colossal Go Chaotic
En mielestäni ole jemmaillut tätä ripsaria kovinkaan kauaa, mutta en enää löydä sitä Maybellinen sivuilta. Liekö siis enää myynnissäkään? Nooh, Maybellinen julkaisutahdilla se ei toisaalta olisi yllättävää ;) Täytyyhän vanhoja lähteä tieltä aina kun tulee uutta tilalle.
Olikohan tämän maskaran tarkoituksena luoda kaoottiset ripset..? Ainakin se luo helposti sotkua, kiitos isohkon harjansa ja annostelijan puutteen hylsyssä. Hylsyn kaula ei niistä harjaa ulosvedettäessä, ja harjassa on kerralla aika paljon kosteaa massaa joka levittyy hieman sotkuisesti. Nimi tietysti kertoo, ettei maskaraa olekaan kehitetty siististi eroteltu ripsirivistö mielessä. :)
En oikein tiedä millaiselle kohdeyleisölle "kaoottinen" maskara sopii, mutta minä en tähän oikein ihastunut. Harja on silmiini liian iso ja leveä ja märkää massaa tulee kerralla liikaa. Hylsykään ei puhuttele. Mä olen tälle maskaralle liian vanha? ^_^
Maskaran plussat: en oikein keksi plussia. No, ei tämä kuitenkaan klimpitä tai "hapsuta" ripsiä, mutta sotkua tulee silti liian helposti harjan osuessa silmäluomeen ja kulmaluuhun.
Maskaran miinukset: väärän mallinen harja minulle, hylsyn "kaulurin" puute.
Idun Minerals Silfr
Idunin ripsiväri lupaa pidentää ja erotella ripset. Jälkimmäinen toteutuu, pidentämisestä minulla ei ole toistaiseksi kokemusta maskaroiden maailmassa Imjun Fiberwig -maskaraa lukuunottamatta. Eikä sekään onnistunut pidentämään kuin muutaman ripsen. Näytti hassulta. :)
Jokainen ripsivärihän yleensä pidentää ripsiä aavistuksen sillä tekniikalla, että kun maskaraa harjaa useamman kerroksen ja antaa kerrosten/vetojen välillä kuivahtaa, tarttuu edellisen kerroksen päähän pieni nokare ripsarimassaa. Näin ripsen päähän saa pikkuisen pituuslisän. Minun ripsissäni noita ripsen päähän tarttuneita massanökäreitä näkee usein kuvissakin. Mutta varsinainen todella selkeä pidentäminen tapahtuu kuiduilla, ja tämä teknologia taas ei toimi minulla.
Silfr-maskaran massa on kuivahkoa jo tuoreena, minkä vuoksi ripsari toimii minulla parhaiten vain yhdellä kerroksella. Toinen kerros levittyy hapsuisesti ja "pörröisesti" ja kohta ripset alkavat liimaantua yhteen. Massan kuivuus ei kuitenkaan ole sellaista, että maskara tuntuisi menneen pilalle ja kuivahtaneen ennen aikojaan. Koostumuksellisesti Silfr ja Lancômen Hypnôse Doll Eyes kuuluvat "jähmeämpään", kuivempaan luokkaan ja Maybelline Go Chaotic ja L'Oreal Volume Million Feline taas nestemäisempään.
Maskaran plussat: todella hyvä, erotteleva harja. Sopivan kapea minun silmilleni. Vaikka ripsari ei lupaa volyymia, niin mielestäni jo yksi kerros jättää ripsiin kivasti massaa. Elegantti, kaunis hylsy. Aikuiseen makuun? :D
Maskaran miinus: liian pitkä varsi. Harjan varsi on niin pitkä ja kapea ja kaula-aukko niin ahdas, että joskus, kun harjaa laittaa takaisin hylsyyn, se taittuu sen sijaan että sujahtaisi sisään. En oikein osaa tätä selittää mutta harjaa on minusta hankala laittaa takaisin hylsyyn.
L'Orealin ja Maybellinen harjojen varret ovat standardipituutta, Silfr selvästi pidempi.
Vaikka lähes kaikki ripsarit näyttävät silmissäni melkein samalta, kokoomakuvasta näkee minusta hyvin, mikä ero on kuivan ja märän massan tuomalla tuloksella. Kuivat (Lancôme ja Idun) tekevät erotellumpaa jälkeä ja saavat ripset näyttämään runsaammilta, tai siis kuin niitä olisi rivissä enemmän. Märät laadut taas liimaavat ripsiä helpommin yhteen, jolloin tuloksena on vähemmän runsaan näköinen ripsistö.
Löytyikö jutun maskaroista omia suosikkeja tai kenties inhokkeja?
Muut kuin Lancômen Hypnôse Doll Eyes blogin kautta saatuja.
P.S. Huomasin että jutun otsikkoa on tosi vaikea lukea ^_^ Kimpparipsa-mitää?
Olen mukana Indiedaysin ja Ceridalin yhteistyökampanjassa, johon innostuin lähtemään mukaan etsiessäni vaihtoehtoisia hoitoratkaisuja syksyn aikana poikkeuksellisen kuivaan kuntoon päätyneisiin käsiini. Etenkin sormien päät ja sivut olivat jo marraskuussa sen näköiset mitä yleensä vasta kovimmilla pakkasilla eli iho halkeili ja oli jatkuvasti kuivuudesta valkoinen. Kun rasvasin kädet, ne olivat parin tunnin päästä taas yhtä kuivat ja epämukavan tuntuiset.
Olin jo miettimässä jonkun naamiokuurin kokeilemista käsiini, kun huomasin Ceridal-kampanjan. Apua kuivalle iholle... No sitä tässä nyt tarvitaan. Koska tavallisesti käyttämäni kasviöljypohjaiset käsivoiteet eivät tällä kertaa auttaneet, olin valmis kokeilemaan toisenlaista voidepohjaa.
Myös huuleni ovat olleet syksystä saakka tavallista kuivemmassa kunnossa, ja sen pohjalta olin kaavailemassa juttua kuiville huulille soveltuvista huulimeikkituotteista. Ihan yllärinä Ceridal-tuotteista löytyi loistotuote huulillekin! Todellakin yllätyin - tiedätte miten nirsot huulet minulla on ja olen käyttänyt puolet elämästä niiden hoitoon vain kahta merkkiä kun mikään muu ei tunnu toimivan.
Ceridal-voiteet ovat apteekeissa myytäviä mineraaliöljyihin pohjautuvia perusvoiteita. Siis aivan eri tyyppisiä voiteita kuin luonnonkosmetiikka, jota olen käyttänyt viimeiset kuusi vuotta. Toisin kuin luonnonkosmetiikan monien öljyjen, uutteiden ja kasvimehujen muodostamat koostumukset, Ceridal-voiteet perustuvat yksinkertaiseen, hajusteettomaan muutaman raaka-aineen reseptiikkaan. Tuotteiden kosteuttava vaikutus perustuu mineraaliöljyjen kykyyn estää kosteuden haihtumista iholta. Tuotteet on tarkoitettu kuivalle ja erittäin kuivalle iholle. Hyvin siedettyjen ainesosiensa ja hajusteettomuutensa vuoksi ne sopivat myös herkälle iholle.
Ceridal-tuotteet:
Voide 10€ / 150 ml - hoitaa ja kosteuttaa
Uusin tulokas Ceridal-linjassa. Koko perheen vartalovoide päivittäiseen käyttöön, kosteuttaa ja pehmentää ihoa. Voi käyttää myös kasvoilla ja sopii kuivalle ja herkälle iholle myös meikin poistoon. Levittyy helposti ja rauhoittaa kuivaa ja kutisevaa ihoa. Rasvapitoisuus 28%.
Lipolotion 6,60€ / 100 ml - suojaa ja hoitaa
Ceridalin kaksi muuta tuotetta ovat vedettömiä ja sopivat erittäin kuivalle iholle hoitamaan ja suojaamaan. Nestemäinen Lipolotion-öljy suihkutetaan iholle. Se sopii käytettäväksi erityisesti pesun jälkeen pyyhekuivalle iholle, jolloin ihossa on vielä kosteutta jonka haihtumista Lipolotion ehkäisee. Lipolotion koostuu parafiiniöljystä, syklopentasiloksaanista ja jojobaöljystä. Jojobaöljy imeytyy ihoon raviten, parafiiniöljy lukitsee kosteuden ihoon ja haihtuva silikoniyhdiste syklopentasiloksaani tekee tuotteen levittämisestä miellyttävää.
Lipogeeli 7,80€ / 50 ml - suojaa ja hoitaa
Suomenkielinen nimi on hieman harhaanjohtava, sillä kyseessä ei ole geeli vaan hyvin rasvainen, vedetön, paksu voide. Voide muodostuu pelkästään mineraaliöljyistä ja -vahasta (vaseliini, mikrokristallina-vaha ja parafiini) sekä syklopentasiloksaanista, joka on mukana auttamassa voiteen levittymistä. Lipogeeli sopii erityisen hyvin täsmähoidoksi pienille, kuiville ihoalueille kuten kyynärpäihin, huulille, ihottumiin, kynsinauhoihin ja yleisesti rohtuneelle, halkeilevalle iholle.
Takana on nyt kolmen viikon testijakso. Miten käytin tuotteita ja miten ne toimivat?
Ceridal-voide osoittautui erinomaiseksi käsi- ja jalkavoiteeksi.
Käytin voidetta yöllä ja levitin sitä kunnon kerroksen muhimaan unien ajaksi. Pidin voiteen liukkaasti levittyvästä koostumuksesta joka mahdollisti myös kynsinauhojen tehokkaan hieronnan. Voide tuntuu paljon rasvaisemmalta kuin normaalisti käyttämäni voiteet, ja mielenkiinnolla seurasin, miten mineraaliöljykoostumus onnistuisi ahavoituneen ihoni hoidossa.
Testiviikkojen tulos: Ceridal-voide auttoi, vaikka olen käyttänyt sitä vain öisin.
Valkoiset kuivat ja sierettyneet alueet ovat kadonneet, eikä minun tarvitse rasvata käsiäni pitkin päivää. Itse asiassa, nyt kun mietin; en ole rasvannut käsiäni ollenkaan päiväsaikaan sen jälkeen kun aloitin Ceridal-kuurin. Kuvassa on käteni jota ei ole rasvattu koko päivänä. Suurennetussa detaljissa näkyy yksi pahimmassa kunnossa olleista kohdista, joka ennen joulua oli kuivuudesta valkoinen ja halkeileva. Nyt näkyvissä on enää aavistus vaaleaa ihohilettä.
Lipolotionia olen käyttänyt sekoittamalla sitä Ceridal-voiteeseen. Näin olen saanut vielä rasvapitoisemman voidecocktailin rutikuiville jalkapohjilleni.
Öljyn koostumus oli myönteinen yllätys, se on Ceridal-tuotteista ainoa jossa on myös kasviöljyä (jojoba). Lipolotion ei ole koostumukseltaan lainkaan raskas ja paksu ja yllätyin sen keveydestä ja miellyttävästä ihotunnusta. Jotenkin sitä kuvittelee että parafiiniöljy tekisi tuotteesta paksumman, mutta tässä tapauksessa niin ei ole. Ihan kuivaöljyä tämä ei ole, mutta nopeammin imeytyvää ja kevyempää kuin monet muut kokeilemani vartaloöljyt. Olen kokeillut Lipolotionia ohjeen mukaan pyyhekuivalle iholle suihkun jälkeen ja tämän levitys käy nopeammin kuin voiteen. Iho jää miellyttävän tuntuiseksi ja pysyy kosteutettuna iltaan saakka.
Lipogeeli on tuotteista suosikkini!
Siinä on juuri sopiva rasvakoostumus huulilleni, jotka ovat aina pitäneet enemmän mineraaliöljypohjaisista rasvoista kuin kasviöljypohjaisista. Jostain syystä kasviöljyihin perustuvat huulirasvat kuten sheavoihin ja kookosrasvaan pohjautuvat eivät ole koskaan toimineet minulla. Mineraaliöljyt tekevät paksumman ja kestävämmän kalvon, ja olen päätellyt, että juuri sitä huuleni tarvitsevat pysyäkseen parhaiten kosteutettuina. Huulet ovat kuivin osa kehossani ja ilman rasvaa ne rohtuvat saman tien.
Kun laitan Lipogeeliä huulille, huulet pysyvät miellyttävän tuntuisina monta tuntia eikä suojaava pinta katoa tai haihdu, niinkuin niin monilla huulirasvoilla. Lipogeeli on toiminut loistavasti myös siskollani, joka on hoitanut sillä halkeilevia suupieliään.
Ceridalin tuotteita voi ostaa ainoastaan apteekeista, ja tuotevalikoimaan voi tutustua täällä.
Vaikka luonnonkosmetiikkaa itse käytänkin, on myönnettävä, että mineraaliöljypohjaisilla koostumuksilla on omat etunsa. Ne toimivat vähän eri tavalla kuin kasviöljyt ja jäävät ihon tai huulten pintaan suojaamaan ja lukitsemaan kosteutta, kasviöljyjen taas (öljystä riippuen) imeytyessä syvemmälle. Käsieni tapauksessa mineraaliöljyn kosteuden haihtumista estävä vaikutus oli tällä kertaa ratkaiseva - ja huulillani se on aina ollut ainoa toimiva öljykoostumus.