31.01.2013

Nooh - meneekö ne housut taas jalkaan?

Näin on sitten tammikuu ja Karkkipäivän ravintoteemainen ruokakuu tullut loppuun. Eipä niitä ruokajuttuja lopulta tullutkaan kuin viiden postauksen verran, vaikka itsestä tuntui että niitä oli tosi tiheästi..! ^_^

 Parsakaalimantelisosekeitto

Parsakaali-kukkakaali-mantelisosekeitto

Kuun alussa julistin karsivani induktion avulla reisiini kertyneet matkatuliaiset, ja mikäs on nyt tilanne neljä viikkoa myöhemmin? Olo on erinomainen, mutta rehellisyyden nimissä raportoin, että farkkutavoitetta en saavuttanut. Vanhat työhousut ovat edelleen kireät. Ennen jouduin pitämään niiden kanssa vyötä etteivät ne valuneet, ja paksut talvisukkikset mahtuivat alle vaivatta. Ei mitään saumaa tällä hetkellä, ja vyöt lojuvat toimettomina laatikossa.

Epäilemättä vaihdoin kuitenkin induktion avulla aineenvaihduntani jälleen pääsääntöisesti rasvapolttoiseksi, mikä oli induktiossa tärkeintä. Koska olen normaalipainoinen ja farkkuongelmastani huolimatta hyvin hoikka, olisi ollut ehkäpä hieman naurettavaa ja tarpeetontakin pitäytyä rasvaa voimakkaasti polttavassa ketoosissa.

Näin ollen olen nyt jättänyt induktioviikot jo taakseni ja syön taas normaalin perusvhh-ruokavalioni mukaisesti. Loppujen lopuksi "normaalit" ruokailutottumukseni eivät niin hurjasti poikkea induktioaterioinnista, ja aterioiden peruspohjana ovat kautta linjan runsaat kasvikset ja proteiini kalasta, soijasta, kananmunasta tai merenelävistä. Erona induktioon on maitotuotteiden ja hiilihydraattipitoisempien kasvisten (kuten tomaatit ja porkkanat) vapaampi käyttö. Silloin tällöin syön myös hedelmää ja palan vähähiilihydraattista täysjyväruisleipää.

Atkinsfoodpyramid

En mitenkään tietoisesti alkanut karppaukseen siirryttyäni noudattaa Atkinsin ruokamallia, mutta siihen tutustuttuani huomasin, että tällä tavallahan minä itse asiassa syön. Atkinsin "dieettiin" liitettyy edelleen paljon väärinymmärryksiä, ja monelle Atkins on yhtä kuin "paljon pihviä ja voita". Tosiasiassa Atkins on hyvin kaukana siitä, ja minusta Atkinsin ruokapyramidi näyttää erittäin fiksulta ja terveelliseltä. Normaalipainoinen ihminen voi Atkinsin mallin mukaan syödä kohtuudella myös täysjyväriisiä, leipää, perunaa ja hedelmiä. Tätä ei moni Atkinsin teilaaja taida edes tietää.

Olen itse valinnut pitää leivän minimissä, sillä en koe mitään järkeä herätellä takaisin addiktiotani. Sitäpaitsi olen jo niin tottunut pois leivästä, että en enää kaipaa sitä. Syön pääaterioilla vatsani täyteen mieluummin kasviksista ja proteiinista kuin vien tilaa leivällä.

Siemenboksit

Vinkki: siemenillä saat helposti ruokiin lisäravintoarvoa ja salaatteihin herkullista rousketta! :) Pidä siemenet helposti saatavilla näppärissä bokseissa niin niitä tulee käytettyä. Kaapin perukoilla lojuvat avatut pussit ovat epäsiistejä ja sotkevat helposti kaatuessaan. Omat boksini ovat Ikeasta. Heitän siemeniä lähes joka salaattiin ja vhh-leipätaikinaan.

Päivän ruokailuni koostuvat esimerkiksi tämän tyylisistä aterioista:

AAMUPALA: Kahden munan munakas eri höysteillä / täysrasvajogurttia ja rahkaa marjoilla /itsetehtyä vhh-mysliä soijamaidolla.

LOUNAS: Hampurilainen quorn-, soija- tai kalapihvillä / lohisalaatti / soijarouheella täytetyt paprikat / tonnikalapullat kukkakaalimuusilla

VÄLIPALA: Pala leipäjuustoa ja pähkinöitä / Viipaloitua porkkanaa ja kukkakaalia / Pala sienipiirakkaa salaatilla

PÄIVÄLLINEN: Karppitortillat / pinaattiletut sokeroimattomalla puolukkahillolla / kesäkurpitsalasagne / tofua-katkarapuwokki kookosmaidossa

Karpit_jouluherkut

Ja jos mieli tekee joskus herkutella vaikkapa sunnuntaibrunssilla, valmistan amerikkalaisia pannukakkuja tai rahkalettuja. Harvinaisen makeannälän iskiessä syön tummaa suklaata (nykyään yli 80-prosenttinen on suosikkini kun 70-prossainenkin alkaa maistua liian makealta) tai Atkins-patukan. Kahvileiväksi pakkasesta löytyy aina vhh-muffinsseja, kakkua tai rahkapullaa. Tai leivon käden käänteessä maukkaita kookoskeksejä.

Suolaisen purtavan nälkään teen juustotikkuja tai napostelen vihersipsejä.

Kale_sipsit

iHerbistä tilattuja lehtikaalisipsejä

Linkitän tähän loppuun listan perusruoka-aineista, joita aina pidän saatavilla kotona. Se on ollut minulle oivallinen perusrunko siitä saakka kun vaihdoin ruokavalioni. Alussa pidin listaa aina mukana ruokakaupassa mutta nyt se on jo "osa selkärankaa". :) (Tätä listaa toivottiin blogissa jo aiemmin, silloin taisin linkittää sen vain kommenttiboksiin.) Lihansyöjät lisäävät listalleen luonnollisestikin lihat ja kanat.

 PERUSRUOKA-AINEET

Nautinnollisia ruokailuhetkiä kaikille toivotellen, oli sitten ruokavalionne millainen hyvänsä! :) Ruoka on ihana asia, ja nopea lounaskin voi olla luksusta juuri sillä täydellisellä salaatinkastikkeella, itseleivotulla juustopiirakalla tai palalla aromikkaaksi savustettua kalaa. <3

Ei kommentteja
30.01.2013

This just in: Diorille silmänympärys-BB

Pitihän se arvata ettei kaikkea vielä ole BB-rintamalla nähty. Nyt Dior lanseeraa BB-voiteen silmänympäryksille.

(Piti kuitenkin googlata onko Dior tosiaan ensimmäinen sy-BB:nsä kanssa, ja eipäs ollutkaan - Garnier on näemmä aiemmin  nimennyt entisen sävyttävän eye roll oninsa BB Eye Roll-Oniksi.... mihinkäpä BB-titteliä ei kannattaisi lätkäistä?? ^_^)

DiorBBEyeCreme

No, Diorin sy-BB kuulosti kuitenkin minun mielestäni oikeasti kiinnostavalta tuotteelta. Tuote nimittäin lupaa olla samanaikaisesti yhtä kosteuttava kuin "normaali" silmänympärysvoide, ja yhtä peittävä kuin peiteaine. Se on kyllä kova lupaus, kun ottaa huomioon että peittävien pigmenttien osuushan on suoraan pois niistä kosteuttavista raaka-aineista, ja toisinpäin. Voiteella on myös suojakerroin 20, mikä on loistavaa. Mielestäni kaikkien silmänympärysvoiteiden tulisi tänä päivänä sisältää suojakerroin, mutta niinhän ei vielä ole.

Joka tapauksessa, odotan suurella mielenkiinnolla lunastaako Hydra Life BB Eye Creme Enchangin Eye Illuminator (rakastettavia nämä nimihirviöt...!) lupauksensa. Jos näin on, niin kyseessä olisi aivan unelmatuote ainakin meikäläiselle, joka esimerkiksi kesällä levitteli silmänympärysiholleen päivittäin kolmea tuotetta; kosteusvoidetta, aurinkosuojaa ja peiteainetta. Tällä jos saisi kaikki nämä hommat hoidettua niin mahtavaa! Tietystikin voiteen pitäisi minun tarpeisiini olla oikeasti peittävä.

Tuote ilmestyy Suomen markkinoille kevään aikana, eikä kouluttajalla ollut vielä edes tuotteen testeriä käsissään. Näin ollen en päässyt vielä lainkaan kokeilemaan koostumusta.

Hydra Life BB  Cremen "tekniset tiedot" löytyvät netistä täältä, jos joku on kiinnostunut esim. incistä. UV-filtteri näkyy olevan mineraalipohjainen, ei siis kemiallinen.

DiorskinNudeBBCreme

Kerronpa tässä samalla pois muutkin Diorin BB-uutiset. Aiemmin ilmestyneen Hydra Life -linjan BB-voiteen rinnalle tulee kaksi uutta sävyä, vaaleampi ja tummempi. Se aiemmin ilmestynythän oli monelle vaalealle suomalaiselle liian tumma.

Ja.... koska silmä-BB:ssä ja kahdessa uudessa kasvo-BB:n sävyssä ei selvästikään ole vielä tarpeeksi, lanseeraa Dior vielä NUDE BB-voiteen meikkipuolelle. Siitäkin tulee kolme sävyä. Confused? ^_^ Niinpä.

Nude-linjan BB-voide eroaa Hydra Life -linjan BB:stä sillä, että se on itse asiassa kevyt meikkivoide eikä kosteusvoide. (Ja juuri kun olimme oppineet, että BB-voiteet nimenomaan yhdistävät päivävoiteen kosteutuksen ja meikkivoiteen peittävyyden...) To put it simply: Nude BB Creme on nyt Diorin kevyin meikkivoide. Kirjainyhdistelmä BB sekoittaa varmasti yhden sun toisenkin kuluttajan pään kun niitä lyödään ihan kaikkialle, mutta koetetaan pysyä perässä.... Tämä on nyt sou 2010-lukua! :)

Jos siis seisot Diorin hyllyllä aprikoiden, mitä nämä kaikki Nudet, BB:t, Skin Tintit sun muut oikein ovat, niin tässä apukaavio:

Dior_meikkipohjat

Tekee vielä mieli kertoa yksi Diorin tuoksuihin liittyvä uutinen.... En tiedä kuinka moni teistä on naureskellut Virven blogiinsa kokoamia Diorin "tuoksupelleilyjä". Nohhh.... Ne, jotka tähän Diorin varsin erikoiseen tuoksupolitiikkaan ovat perehtyneet, tulevat saamaan jälleen uuden aiheen pyöritellä päätään kun jo kahdella eri tuoksukokoonpanolla ja kahdella eri nimellä (!!!) aiemmin ilmestynyt Miss Dior EdT uudistuu jälleen tänä keväänä. Samainen tuoksu on nyt siis julkaistu kolme kertaa, ja kerran sen nimeäkin on muutettu (mutta sisältö pysyi silloin samana). Ja jotta pakka sekoittuisi vielä entisestään, on olemassa vielä AIVAN eri Miss Dior EdT Original, se alkuperäinen 40-luvulta.... Ei tehdä Miss Diorin vakiokäyttäjille elämää helpoksi, ei. :)

Ei kommentteja
29.01.2013

Trettiofyra

Joka vuosi kun ikäviisari heilahtaa pykälän eteenpäin tunnen entistä suuremman pistoksen sydänalassa. Pieni ikä"kriiseilyni" on näkynyt blogissakin ja Karkkipäivän seuraajat ovat saaneet lukea pohdintojani milloin iästä, ulkonäöstä, vanhenemisesta ja nuoruuteen takertumisesta.

Taas se viisari heilahti eteenpäin viikonloppuna. Mutta nyt en aiokaan valittaa. :)

Katsoin itseäni peiliin ja ajattelin että "Hemmetti. Olen 34 ja näytän ihan hyvältä!"

Sen sijaan että analysoin puhki ikääntymiseen liittyviä ikäviä tuntemuksiani, voisin mieluummin keskittyä niihin mukaviin asioihin. Enkö voisi numeroon tuijottamisen ja pigmenttiläiskistäni murehtimisen sijaan iloita siitä, että iho on vielä kuulas, ryppyjä ei edelleenkään mainittavasti ja kroppa ja mieli nuorekkaat? Kyllä, voisin! Ja nyt iloitsen juuri siitä. :)

Mina_34

Syntymäpäivämeikki by Urban Decayn Naked -paletti.

Päivämeikissä koko luomella Virgin, sen päällä kevyesti Half Baked ja luomivaossa Buck ja Naked. Alaluomella Sidecar.

Iltameikissä varjostukset Creep- ja Hustle -sävyillä, liikkuvalla luomella Toasted ja kevyesti Sidecar. Alaluomella Darkhorse ja Sidecar.

Kasvomeikissä Flow Kosmetiikan mineraalimeikkipohja Peach, Cliniquen Almost Bronzer 01 -aurinkopuuteri, Rimmelin Santa Rose -poskipuna ja Natural Coden Soft Papaya -huulikiilto.

Naked_paletti

Naked-palettimeikkejä toivottiin yhteen aikaan paljon, mutta vaikka paletti upea onkin, eivät sillä toteutetut meikit mielestäni näytä kuvissa kovin "kummoisilta" kun kaikki neutraalit sävyt sulautuvat toisiinsa, ja samoin tummemmat sävyt sulautuvat toisiinsa. Meikeistä tulee siis hyvin "monosävyisiä", vaikka toki eloisampia ja vivahteikkaampia kuin jos käyttäisit vain yhtä tai kahta sävyä.

Tämän vuoksi Naked-meikkejä ei siis ole blogissa näkynyt, ne ovat niin "peruskauraa". :)

Mina_34_silmat

Silmämeikissä jätin vakiosiipirajaukseni pois (oikeasti - tuntuu tosi vaikealta olla vetämättä rajausta ylöspäin, se on niin automatisoitunut ^_^) ja avasin silmiä sen sijaan vaalealla kajalilla ulkonurkissa. Tämä toi meikkiin jännää nukkemaisuutta joka ei välttämättä kuvissa niin välity, mutta livenä meikki näytti tosi erilaiselta normilookkiini verrattuna.

Ei kommentteja
27.01.2013

Miten valitset ihonhoitosi?

Nyt seuraa paljon kysymyksiä! :)

Liittyen viimeisimpään sivupalkkikyselyyni, ajattelin tiedustella teiltä millä perusteella valitsette ihonhoitotuotteenne.

Kyselyyn tähän mennessä vastanneista 1307 ihmisestä peräti 70% vastaa olevansa merkkiuskollisia jonkin verran tai jopa ehdottomasti. Olisin kiinnostunut kuulemaan, miten olette päätyneet lempimerkkeihinne ja millä perusteella olette jääneet niitä käyttämään? Missä määrin valintoihinne vaikuttavat brändin imagolliset seikat (esim. eläinkokeettomuus, kotimaisuus, selektiivisyys, parabeenittomuus, "apteekkisuus" tai muut vastaavat) versus tuotteiden antamat tulokset (iho pysyy hyvässä kunnossa, rasvoittuu vähemmän, juonteet pehmenevät jne)? Saattaako jonkun merkkifaniuden taustalla olla jopa pelkkä pakkaus-design, riippumatta siitä tuoko tuote kaivattuja tuloksia vai ei?

Rakkaat_Purkit

Teiltä erityisen merkkiuskollisilta haluaisin kuulla, miten löysitte merkin jota olette jääneet käyttämään? Oliko se ihan sattuman kauppaa, vai suositteliko merkkiä teille esimerkiksi kosmetologi, kaveri tai kaupan myyjä? "Uskotteko" ihonhoitoasioissa ylipäänsä ensisijaisesti ammattilaista (esimerkiksi juurikin kosmetologi) vai yleisön ääntä (esim. nettipalstojen suositukset)?

Entäpä te 30%, jotka valitsette merkkinne miten sattuu - millä perusteella te tartutte uuteen purnukkaan? Suunnitteletteko jo etukäteen mihin tuotesarjaan tekisi seuraavaksi mieli tutustua, vai tapahtuuko valinta umpimähkään? Ostatteko esimerkiksi herkästi paljon mainostettuja uutuuksia tai muuten vain tuotteita joista puhutaan?

Viimeiseksi minua kiinnostaisi kuulla "rakkaustarinoita" niistä The Parhaista Tuotteista, sarjoista tai merkeistä joiden nimeen vannotte vuodesta toiseen. Onko joku tuote todella merkittävästi parantanut ihonne tai hiustenne kuntoa? Onko tiellenne osunut kosmetiikkaa, joka toimii niin loistavasti että teidän tekisi mieli kiljua ja toitottaa kaikille näiden ihanien puteleiden ilosanomaa? :)

Nyt olisi tilaisuus jakaa näitä kokemuksia tuhansien kosmetiikkafriikkien luettavaksi!

Omalla kohdallani läpi elämän on säilynyt uskollisuus Yves Rocherille (tämän tarinan kerroin aikoinaan täällä), ja nyt myöhemmin, kun vaihdoin luonnonkosmetiikkaan, ovat rakkaimmiksi merkeikseni muodostuneet Estelle & Thild ja Lavera. Jos en bloggaisi, ja saisi jatkuvasti uusia tuotteita kokeiltavaksi, jäisin todennäköisesti käyttämään pääsääntöisesti näitä kahta merkkiä.

indelible-gel-eyeliner

Yksittäisiä tuotteita, joiden erinomaisuudesta huudan mielelläni kaikille :D, ovat mm. Urban Decayn Primer Potion, IsaDoran Inliner Kajal sävy Blonde, OPIn Nail Envy -hoitolakka, Indeliblen geelirajaukset, Blistexin valkoinen purkkihuulirasva, MACin ja Diorin luomivärit, Estelle & Thildin vartalovoide, Lily Lolon mineraalipohja ja poskipunat sekä nyt viimeisimpänä löytönä Viva La Divan huulipunat. Lisääkin varmaan tulisi mieleen, voisin tehdä näistä joskus oman koontipostauksen.

Ei kommentteja
25.01.2013

Minä ja liikunta

Toivepostauksenne; vihdoin. Päätin tänä aamuna mennä sisareni kanssa Ålands Sportcenteriin ja hankkia kuvat juttua varten.

Kiitokset siis kärsivälliselle henkilökunnalle ja ainakin pari asiakasta sai päivän viihdeannoksensa kuvaussessiota kummastellessaan.

  Liikunta

Minä en pidä liikunnasta. Silti harrastan sitä. Ja olen koukussa siihen.

En kuulu niihin himoliikkujiin, jotka heräävät aamulla malttaen tuskin odottaa salille tai jumppaan pääsyä ja rallattelevat matkalla juoksumatolle tai crosstraineriin. Ehei. Salille lähtö on minulle joka kerta pieni tuskan vääntö. Aina olisi jotain mukavampaa tekemistä kuin puntille lähtö. Ja lenkille? Sinne minua ei saa edes lahjomalla. Välillä olen yrittänyt juosta hampaat irvessä mutta nyt olen suosiolla luovuttanut. Juoksemishommat eivät yksinkertaisesti ole minun juttuni.

Aloitin säännöllisen salitreenin vuonna 2005 jotta jaksaisin paremmin töissä. Tiesin, että sali jäisi hyvin nopeasti jos yrittäisin itse vetää jotain random-ohjelmia, joten palkkasin suoraan personal trainerin kolmeksi sessioksi ja niin mentiin. Olin hoikka, niihin aikoihin lähes alipainoinen, ja tavoitteena oli rakentaa minulle "lihasta luiden päälle". Mikään fitness-tyyppinen vartalo ei minua kiinnosta, vaan ennenkaikkea hyvä lihaskunto ja sellainen "toned" yleisilme. (En keksi tuolle erinomaiselle englanninkieliselle sanalle suomalaista vastinetta.) (Okei, ehkä haaveilin myös naisellisesta "Jennifer Lopez light" -takamuksesta, mutta ei mennyt kauaakaan ennenkuin ymmärsin ettei sellaista saa tähän varteen muuten kuin kirurgin kautta.)

Liikunta1

Minulle tehtiin 2-osainen kuntosaliohjelma, joka päivitettiin puolta vuotta myöhemmin 3-osaiseksi. Ja 3-osaista olen tehnyt siitä saakka. Olen surkea rutiinin orja. En osaa soveltaa mitään itse. Teen ainoastaan niin kuin personal trainerini neuvoo. Kun opin jonkun ohjelman, vedän sitä kuukausitolkulla haudanvakavalla tarkkuudella vaihtamatta yhtäkään liikettä.

That's me. Ei välttämättä heijasta sitä ah-niin-tärkeää liikunnan iloa, mutta tuloksia syntyy. Ja tunnen oloni hyväksi. Vaikka joka kerta väsyttää raahautua salille, lähden silti. Sillä tiedän, että teen palveluksen tulevaisuuden itselleni. Äitini on minulle upea esikuva. Hän on harrastanut koko elämänsä liikuntaa, ja on 66-vuotiaana vielä mielettömässä kunnossa. Ei krempan kremppaa.

Liikunta2

Ensi viikolla minulla on taas pitkästä aikaa tapaaminen pt:n kanssa. On korkea aika päivittää treeniohjelma. Vuoden liikuntatavoitteisiin kuuluu myös jonkun aerobisen liikuntamuodon palauttaminen ohjelmaan. Jumppa olisi helpoin tie, mutta ongelmani on, että en pidä ryhmäliikunnasta. Minulla on onneton koordinaatiokyky ja minun on hurjan vaikea seurata esimerkiksi step-jumpan askelkoreografiaa. En ole ikinä tuntenut oloani yhtä noloksi kuin kerran yritettyäni osallistua step aerobic -tunnille. :(

Tasapäinen punttitreeni kaipaisi rinnalleen myös joogan ja venyttelyn kaltaista kehonhuoltoa. Joogan olen jo aloittanutkin, vielä kun saisi jonkun venyttelytunnin sisällytettyä viikkoon. Sekin kun on vain niiiiiiiin vastenmielistä. Oikeasti, en vihaa mitään liikunnan osaa niin paljon kuin venyttelyä. Olen klassinen tapaus, "Se sattuu, en jaksa, haluan nopeammin salilta kotiin." Mutta silti teen joka kerta 10 minuutin perusvenyttelyn.

Hampaat irvessä, mutta lopulta tyytyväisenä.

Liikunta4

.

Muita viharakkaus-liikkujia? :)

.

P.S. Mun mobiililaajakaista ei tällä hetkellä toimi, joten pääsen nettiin täällä Ahvenanmaalla vain käydessäni kirjastossa.. :/ Joten kommentteihin vastaamiseen saattaa mennä tavallista pidempi aika.

Ei kommentteja
24.01.2013

Ei mitään rajaa

On se hassua, että pelkkänä meikkikuvablogina aloittanut Karkkipäivä on nyt tullut siihen, että minusta tuntuu tosi "köyhältä" ja lähes vastahakoiselta tehdä kaksi meikkipostausta peräkkäin. Myönnettäköön, että valinta johtuu ihan kuva-aineiston puutteesta. Olisin halunnut seuraavaksi kirjoittaa sen koko tammikuun ajan lupailemani postauksen liikunnasta, mutta koska minulla ei ole mitään liikunta-aiheisia kuvia itsestäni (kuka kehtaa pyytää ketään ottamaan itsestään kuvia kuntosalilla..??), tuntuu tylsältä laittaa juttu kasaan. Tunnustan, että olen lievästi sanottuna "visuaalinen kontrollifriikki", ja joskus joku juttu roikkuu puolivalmiina loputtomiin juuri niitä fiilikseen sopivia kuvia odottaen.

Eli liikuntajuttua odottavat, olen kovin pahoillani. :/

FallingStarTraxInglot_half

Tämän päivän meikkijutussa minulle erittäin epätyypillinen lookki, eli silmämeikki ilman rajauksia + helmiäishuulet.

Jostain syystä en ole koskaan kovin viihtynyt helmiäispintaisessa huulimeikissä.

FallingStarTraxInglot_eye

Myös pyöreä varjostusmuoto on sellainen, jota käytän harvemmin. Viistosti ulospäin suuntautuvat rajaukset & varjostukset ovat minun silmänmuodolleni se ihanteellisempi ja ns. kaunistavampi muoto, kuten jokunen vanhempi lukija saattaa muistaa tästä havainnollistavasta postauksesta: Oikein vs. väärin.

Silmämeikissä Inglotin kultasävyä sisänurkassa, MACin Trax (violetti pronssisella kimalteella) luomen keskellä ja alaluomella ja MACin Falling Star (voimakkaan punertava pronssi) ulkonurkassa, luomivaossa ja alaluomella.

FallingStarTraxInglot_look

Kasvomeikissä meikkipohjana Make Up For Everin HD Foundation #130, poskilla Lily Lolon Ooh La La (inspiroiduin Milin taannoisesta meikistä ja olen itsekin alkanut nyt levittää poskipunaa välillä hieman alemmas!) ja huulilla Laveran Golden Beige -huulipuna ja sen päällä L'orealin Pearly Nude Glow -kiiltoa.

 FallingStarTraxInglot_eyes

Hauska nähdä kuvista miten valaistus vaikuttaa silmien väriin - meikkipöydän valossa (ylempi, kellertävä kuva) silmäni ovat vihertävämmät, ulkona luonnonvalossa siniset.

Ei kommentteja
22.01.2013

Mystikon katse vol. 2

Meikki numero 2 L'orealin The Mystic's Gaze -paletilla. Ensimmäisen tein Sheilalle joulukuussa.

TheMysticsGaze_makeup

Sarjassamme meikkejä, jonka pesin heti pois kuvaamisen jälkeen. :) En osaisi enää lähteä edes baariin näin dramaattisessa meikissä.

Halusin ihosta ja huulista mahdollisimman nuden silmien vastapainoksi. Meikkipohja Make Up For Everin HD-meikkivoide, sävy 130, poskilla häivähdys Cliniquen Iced Lotus -poskipunaa ja huulilla Dr. Hauschkan Natural Pastels -huulipuna Soft Rose. Kasvoja varjostettu NYXin Taupe-sävyllä ja valoa toin Jemma Kiddin Dewy Glow -highlighterilla.

TheMysticsGaze_eyes

Liikkuvalla luomella paletin violetti sävy, luomivaossa liioitellulla kaarella kirkas sininen ja ripsirajassa ylä- & alaluomella tummansininen. Sipaisin liikkuvalle luomelle muiden sävyjen päälle lopuksi vielä Barefaced Beautyn tummanvihreää Black Pearl -kimallesävyä. Alaluomen sisänurkassa paletin vihreää ja sen kyljessä MACin Vellum-sävyä highlighterina. Sisärajaukset MACin Eye Kohl Smolder. Kulmaluulla platinanvaaleaa Diorin Silver Goddess -paletista.

Klimppiripsistä vastasi Maybellinen One By One -ripsari joka saikin poistua tämän meikin jälkeen maskaroiden hautausmaalle.

MysticsGaze_paletti

.

TheMysticsGaze_makeup2

Vakavat ilmeet kuvissa johtavat aina huvittavaan lopputulokseen....

Ei kommentteja
21.01.2013

Arvonnat

Kymmenen onnekasta Lavera-arvonnan voittajaa on nyt arvottu! Seuraavat henkilöt pääsevät hellimään pakkasen koettelemaa silmänympärysihoaan Laveran Villiruususilmänympärysvoiteella:

Äitititi

Terhi

Tike

linpu

paju

Kaisa

tainav

Ellie

Laura

Ellu

Skin_around_eyes

Kuva täältä.

Osallistumiskommentteja lukiessani kävi mielessä monta kertaa että älkää nyt ihmiset ihmeessä unohtako sitä silmänympärysihon kosteutusta...! Monikaan ei tunnu sy-voidetta käyttävän. Silmienympärysiho on ohuinta ihoa koko vartalossamme, ja juonteet sun muut ikääntymisen merkit näkyvät sillä alueella kaikkein herkimmin ja nopeimmin meillä kaikilla. (Ja nyt en siis sano etteikö SAA olla ryppyinen, tiedän että siellä ruudun takana on lukijoita joiden mielestä ihon ikääntymisen saa kunnniakkaasti antaa näkyä koska se on täysin luonnollista. Olen siinä samaa mieltä kanssanne, mutta en kiellä ettenkö itse mielelläni hidasta näiden iän merkkien juurtumista iholleni jos sen voi niinkin yksinkertaisella - ja myöskin luonnollisella - tavalla kuin kosteusvoiteen käytöllä tehdä :)) Kehoakin huolletaan ja harrastetaan liikuntaa jotta se jaksaa kantaa meitä koko elämän läpi, sama huolenpito on mielestäni yhtä lailla perusteltua iholle!

Haluan myös muistuttaa, että on aivan ok käyttää silmänympärysiholla samaa voidetta kuin koko kasvoilla - kunhan käyttämäsi voide ei ole kovin rasvaista,  muistat levittää sitä paljon ohuemmin kuin muualle kasvoihin ja iho ei turpoa tai reagoi muulla lailla ikävästi. Olen kirjoittanut aiheesta ja vertaillut silmänympärysvoiteiden ja kasvovoiteiden incejä blogissa aiemmin täällä.

Mikäli sy-iho reagoi, tiedät ettei kasvovoiteesi sovi sy-iholle. Useimmiten kyse on liian täyteläisestä voiteesta. Useimmat tavalliset päivävoiteet sopivat kuitenkin vallan loistavasti silmänympärysiholle, sinun ei tarvitse välttämättä hankkia arsenaaliisi erikseen sy-voidetta.

Revlon_Brazen

Koska Revlon Brazen -paletin voittanut lukija ei ole vastannut yhteydenottoihin, arvoin luomivärin uudelleen. Tällä kertaa onnetar suosi nimimerkkiä Janna!

Otan yhteyttä voittajiin myöhemmin päivän aikana. :)

Ei kommentteja
20.01.2013

VHH-tuorepasta Philadelphia-juustosta

Tänään kokkaillaan pastanhimoisille vähähiilihydraattinen tagliatelle-korvike.

En tiedä kuka reseptin on alun perin luonut mutta se on pyörinyt monissa vhh-blogeissa. Ei voi muuta todeta kuin että kyllä hiilihydraattien rajoittaminen saa ihmisistä esiin aivan mielettömän kekseliäitä ruoanlaittajia..!

    Philadelphia_tuorepasta4_

Nam. Nam. Nam!!

Philadelphia_tuorepasta1

Resepti on yksinkertaisuudessaan seuraavanlainen:

  • 125 g Philadelphia-tuorejuustoa
  • 4 kananmunaa
  • 0,5 dl Psyllium-jauhoa

Vatkaa Philadelphia-juusto ja kananmunat sekaisin. Lisää psyllium. (Monelle mystinen psylliumjauhe on erään ratamolajin kasvin jauhettuja siemeniä. Se on erittäin kuitupitoista eikä siinä käsittääkseni ole juuri lainkaan imeytyvää hiilihydraattia.) Psyllium on tämän pastareseptin a ja o - se saa munaPhiladelphia-sekoituksen turpoamaan paksuksi taikinaksi.

 

Philadelphia_tuorepasta2

Anna taikinan turvota n. 10 minuuttia ja nostele se sitten uunipellille öljytylle leivinpaperille. Aseta päälle toinen öljytty leivinpaperi ja kaulitse & taputtele taikina ohueksi levyksi niin että se peittää koko pellin. Mitä ohuemmaksi levyn saat, sitä parempi. (Sitä ohuempaa pastanauhaa saat.)

Paista taikinaa 150-asteisessa uunissa n. runsas 10 minuuttia. Pastalevyn ei kuulu ruskistua tai rapeutua. Oma pastani jää ruskeaksi käyttämäni psyllium-merkin ansiosta, Now Foodsin psyllium on väriltään tummempaa kuin esimerkiksi Farinan. (Hiidenuhman blogissa kuvia vaaleasta versiosta.)

Philadelphia_tuorepasta3

Poista päällimmäinen leivinpaperi ja anna pastalevyn jäähtyä. Leikkaa mahdolliset paksuiksi jääneet reunat pois (itse pilkon ne ja käytän myöhemmin "makaronina" :)). Rullaa levy tiukaksi pötköksi ja leikkaa siitä terävällä veitsellä ohuita siivuja.

Tagliatellesi on valmista! :) Pastaa ei enää keitetä vaan se on valmis nautittavaksi. Pasta lämpenee kun kaadat päälle kuuman kastikkeen, mutta jos sen haluaa vielä erikseen lämmittää niin pastan voi käyttää nopeasti mikrossa tai keskilämpöisellä paistinpannulla öljyssä. Itse käytän pastan useimmiten mikrossa eikä koostumus ole kärsinyt mitenkään.

Philadelphia_tuorepasta5_

Olen päässyt eroon järjettömästä pasta-addiktiostani ja varaan tämän herkun nautiskelun vain erityishetkiin ettei hallitsematon pastanhimo enää vain palaa. Kuten kukkakaalitortillat vs. vehnätortillat, myös vhh-pasta on viljaversiotaan runsaasti täyttävämpi ja sitä tarvitsee paljon vähemmän tullakseen kylläiseksi. Luonnollisestikin kastike on se joka lopulta tekee pasta-aterian! :)

Valmiskastikkeet taakse jättäneenä tämä nopea tomaattikastike on nyt suosikkini:

  • Sipulia
  • (Yrtti)tomaattimurskaa
  • Tuoreita tomaatteja
  • Punaista pestoa
  • Nokare Philadelphiaa
  • Välimeren yrttiseos -maustesekoitusta+ mustapippuria

Nakkaan aineita silmämääräisesti, mutta viimeksi laitoin yhden hengen annokseen yhden pienen sipulin, 1 dl tomaattmurskaa, yhden tomaatin, 2 rkl punaista pestoa, n. ruokalusikallisen yrttiseosta ja teelusikallisen Philadelphiaa (aivan viimeisenä kun kastike on jo muuten muhinut valmiiksi).

 

Philadelphia_tuorepasta6

Nakkasin päälle vielä loimulohipaloja proteiiniksi, ja tietysti raastettua parmesaania. :)

* * *

Induktiokuulumiset: huvittavaa kyllä, kun maanantain ravintopostauksessa päivittelin sitä etten ollut saavuttanut ketoosia, veti Keto-tikku punaiselle jo seuraavana iltana. Ja sen jälkeen se onkin näyttänyt punaista joka päivä. Maitotuotteita en ole käyttänyt viime sunnuntain jälkeen.

Munaletut_tonnikalamajoneesitaytteella

Ja niille liikunnan jaksamisestani kiinnostuneille - eilen tein tunnin mittaisen raskaan lumikenkäkävelyn upottavassa hangessa ilman minkäänlaista uupumusta.  Olin "olosuhteiden pakosta" ehtinyt syödä päivän aikana vain tuon kuvassa näkyvän munalettuannoksen. En mitään muuta. Ruokailusta oli kävelyn aikaan kulunut melkein viisi tuntia. En suosittele tällaista ruoka-liikunta -kuviota kenellekään (eilinen oli kiireen sanelema poikkeustapaus), mutta pointtina kertomuksessa se, että ainakaan minun kohdallani vähähiilihydraattinen ruokailu ei verota jaksamista liikuntaharrastuksissa. :)

Ei kommentteja
1 2 3

  • Sanni

  • Arkisto

    • 2024 (53)
    • 2023 (148)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat