Sanoin äsken itselleni:

Mitä sinulle tulee ensimmäisenä mieleen jos pitäisi juuri nyt luetella asioita joista sinulle tulee hyvä mieli? Ihan miettimättä, mitä tulee ensimmäisenä mieleen?

Nämä asiat tulivat mieleen.

Ponini Lehmä Lentää (kyllä, sen nimi on Lehmä Lentää.)

Sisareni Oona - jonka kanssa meillä on muuten sovittu täksi illaksi elämäni ensimmäiset Skype-treffit..! :) Saan kuulla miten pääsykokeet Argentiinassa menivät..! Hui jännää..!

Parsakaali. Rakastan.

Sigur Rosin levy Agaetis byrjun. Mieheni soitti tätä minulle kun olin hänen luonaan ensimmäistä kertaa yökylässä. Siitä on 10 vuotta. Itse asiassa melkein kuukaudelleen. <3

Nassukka.

Kynttilät. Palavat meillä joka päivä lokakuusta huhtikuuhun.

Kreikka.

Juusto.

Pinkki fleece-hupparini. Käytän sitä joka ikinen päivä.

*

Mistä asioista teille tulee hyvä mieli? Mikä tulee ensimmäisenä mieleen? :)

Olen innostunut 20 vuoden kasvissyönnin (lakto-ovo-kala-kasvissyönnin, teille termiin puritaanisesti suhtautuville ;)) jälkeen kokeilemaan uusia proteiinin lähteitä.

(*pakenee kaupallisuutta ruoan maailmaan*)

Seitan ja tempeh ovat varmaankin tuttuja vegaaneille, mutta minä en ollut vielä runsas kuukausi sitten koskaan maistanut kumpaakaan. Ja jälkimmäistä en vieläkään. Itse asiassa kuulin tempehistä ensimmäistä kertaa vasta viime vuonna. Kuinka moni teistä on joskus syönyt tempehiä?

Minun silmissäni tempeh ansaitsee kyllä luotaantyöntävimmän kasvisproteiinituotteen tittelin. :D Voiko joku kutsua tätä puristetulta papuoksennukselta näyttävää klimppiä ruokahalua herättävän näköiseksi..?

Wikipedian mukaan:

Mötkäle on odotellut jääkaapissa jo toista viikkoa että keksisin miten sitä valmistaisin. Tai joo, sehän käsittääkseni kypsennetään paistamalla, mutta ilmeisesti marinointi on hyvinkin kannattavaa tempehin erikoisen ominaismaun takia.

Sattuuko kellään olemaan jotain suosikkireseptiä tempehin valmistukseen? Ajattelin, että ehkäpä vain heitän sitä johonkin tomaattipohjaiseen mössöön. Chiliä sekaan jos tempe osoittautuu pahan makuiseksi :)

Seitan-valmisteista olen tykännyt kovastikin. Kivaa saada vaihtelua soijanakeille - seitan-nakit ovat tiiviimpiä ja "lihaisampia". Saisikohan niillä huijattua lihansyöjääkin...? Täytyy ehkä joskus kokeilla valmistaa seitania itse. Olen vain niin huono tuossa maustamisessa, ja sehän on seitanissa kaiken a ja o.

Miksihän seitan ei koskaan ole Suomessa noussut samalla lailla "mainstream"-lihankorvikkeeksi kuin soija? USAssa seitan on ymmärtääkseni yhtä yleistä kuin soijatuotteet ja sitä löytyy markettien pakastealtaista. Meiltä sitä saa vain erikoisliikkeistä. Ehkä Suomessa ollaan gluteeniherkempiä ja kasvissyöjät siksi suosivat soijaa...?

Mitä kasvisproteiinia te Karkkipäivän kasvissyöjälukijat suositte?

* * *

P.S. Vaikka tuotearvostelujeni tuoma tilastollinen kaupallisuus ei teitä näytä kommenttien perusteella haittaavan, kaupallisuus-keskustelu masensi minua hiukan...

Vaikka itsekin kirjoitin, että ihan minkä tahansa asian blogissa voi nähdä kaupallisena, tulin jotenkin odottamattoman surulliseksi luettuani muutaman kommentin matkapostauksistani. Muutama lukija kirjoitti viime viikkoisen Hämeenlinna-vierailuni herättäneen heissä kaupallisen fiiliksen ja epäilykset ilmaiseksi saaduista palveluista. Minun oli vain todettava itselleni, "Ihan kamalaa". :( Hämeenlinna-ressu. Eikö kaupungista voi haluta kirjoittaa vilpittömästi..?

Ilmeisesti haluni lähteä Hämeenlinnan kaltaiseen paikkaan ja vielä maksaa hyvästä ravintolasta ja kauneushoitolavierailusta on niin omituinen kokonaisuus, että se herättää välittömästi epäilyt sponsoroinnista. "Miksi tuo nyt yhtäkkiä lähtis jonnekin pikkukylään ja esittelisi sitten ravintolat ja hoitolat blogissaan..? Sille on tarjottu ne tietty...!"

Minusta oli itsestäni hurjan hauskaa lähteä Hämeenlinnaan ja kertoa, mitä kaikkea tavallisessa pienessä ei-turistillisessa suomalaisessa pikkukaupungissa voi tehdä kahtena helmikuisena päivänä. Matkahuolto ei tarjonnut minulle lippuja, en saanut ruokaa ilmaiseksi ravintoloissa ja maksoin kauneushoitola-vierailustani enemmän kuin mitä tämän kuun aikana on mennyt ruokabudjettiin. Paketoin kokonaisuuden postaukseksi, joka aivan epäilemättä on mainosta Hämeenlinnalle. Ja saa ollakin, Hämeenlinna on minulle rakas paikka! Mutta tulin surulliseksi ajatuksesta siitä, että kun bloggaajana kirjoitan tällaista, motivaatioksi epäilläänkin ilmaisuutta. "Pyysi varmaan että saako ruoat ilmaiseksi niin kirjoittaa paikasta"...

Tuli pelko, että mitä tahansa kirjoitankin, joku on aina arvuuttelemassa motiivejani ja miettimässä, josko tämäkin on joku blogin kautta saatu etu. :(

Ja ei, seitania ja tempehiä ei ole lahjoitettu minulle blogin kautta.

Vichy Dermablend -testi numero 2: peiteaine ja tummat silmänaluset. Minun kohdallani voidaan puhua myös kirjavista silmänalusista.

Olen saanut testiin Vichyn Dermablend-tuotteita osana Indiedaysin ja Vichyn tulevaa kampanjaa, mutta esittelen näitä jo ennen varsinaista kamppista koska kiinnostusta varmasti piisaa - niin teidän kuin minunkin puolelta :) (Oooo - kaupallista :D)

Corrective Stick -peitepuikon pitäisi käsittääkseni olla sarjan peittävin tuote. Se lupaa veden- ja hankauksenkestävyyttä, tahraamattomuutta ja 16 tunnin pysyvyyttä iholla.

Sävyjä on kolme, joista numerot 25 Nude ja 35 Sand ovat tällä hetkellä varastolta lopussa ja sain paketissa vain vaaleimman sävyn 15 Opal.

Opal-peiteväri on yllättävän tumma (katso swatch-kuva postauksen lopussa). Se on aivan eri sävyinen kuin meikkivoiteen sävy Opal. Eli vaaleimman Vichy Dermablend -meikkivoiteen käyttäjä ei löydä sopivaa sävyä peiteväreistä.

Minun iholleni Opal sopi. (Kai se on vain hyväksyttävä että en enää ole yhtä kalpea kuin nuorempana :))

Silmänaluseni luonnontilassa.

Silmänaluset Dermablend Corrective Stickillä käsiteltynä.

Joo-o, peittää kyllä oikein kiitettävästi. Alla oleva lähikuva oikeasta silmästä on vielä havainnollisempi. Tämä aamu sopi loistavasti peiteaineen testaukseen kun silmänalusiholleni sattui vielä ilmestymään tuollainen punainen verenpurkaumapiste. (Noita tulee aina välillä ja häviävät sitten parissa päivässä.)

Aika mieletöntä että tuo punainen piste vain katosi! Näyttää melkein photoshopatulta (minun mielestäni), mutta olen kajonnut kuvaan ainoastaan poistamalla silmänvalkuaisesta verisuonia (koska ne nyt vaan on niin ällöjä!)

Peiteaineen koostumus on hyvin pehmeä ja jopa rasvaisen tuntuinen. No, siinä onkin ykkösenä parafiiniöljyä eli ei ihmekään. :) Ja puikko muuten lupaa myös kosteutusta.

Sanoisin, että peruspeittokyky yhdellä kerroksella on samaa luokkaa suosikkini Estee Lauderin Double Wear -peiteaineen kanssa, mutta Dermablend on koostumuksensa puolesta helpommin kerrostettava, jolloin tuloksena on voimakkaampi peitto. Lauder kuivuu iholle niin nopeasti ja on koostumukseltaan niin kuivaa, ettei kerrostaminen oikein toimi. Dermablendiä oli helppo taputella useampi kerros esimerkiksi tuon punaisen pisteen kohdalle ilman että jälki yhtään kökkööntyi tai "pakkeloitui".

MUTTA. Rasvaisen koostumuksen vuoksi Dermablend luonnollisestikin myös kasaantuu helpommin juonteisiin kuin kuivemman koostumuksen peiteaine. Levitin aineen kaksi tuntia sitten, ja oikean silmän alla on jo havaittavissa viiruuntumista. Ilmiötä voi yrittää estää kevyellä puuteroinnilla. Dermablendillä on tarkoitukseen läpinäkyvä irtopuuteri. Seuraavalla testikerralla kokeilen kiinnittää stickin sillä.

Tässä vielä sävyvertailua. Huomaatte, miten punainen ja tumma peitepuikon sävy on samannimiseen meikkivoiteen sävyyn verrattuna. Edellisessä Dermablend-postauksessani eräs lukija kysyi, onko meikkivoide Opal luonnossa kovin kellertävä. Minusta ei lainkaan, enemmänkin neutraali beige.

Sain muuten vihdoin eilen illalla tehtyä valinnan Dermablend-meikkimallihakemusten joukosta. Hakemuksia oli tullut runsaasti, kiitoksia kaikille teille kiinnostuneille ja rohkeille jotka olitte valmiita antamaan kasvonne käyttööni. :)

Koska hakemuksia oli todella paljon ja joukossa monia erilaisia ihotapauksia syntymämerkeistä arpiin ja palovammoihin, päädyin valitsemaan useamman mallin. On vain jotenkin niin kiinnostavaa kun en ole ikinä päässyt meikkaamaan ketään näin peittävillä tuotteilla..!

Opin tästä varmaan paljon itsekin, kiitos siis vielä kerran kaikille hakijoille ja innolla odottelen maaliskuun meikkaussessioita! :)

Juttelin tässä juuri Indiedaysin päätoimittajan kanssa. Keskustelun aikana esiin nousi fakta, joka sai minut todellakin hätkähtämään.

Tiedättekö mitä? Karkkipäivä on Indiedaysin kaupallisin blogi! Olin lentää perseelleni. Täh? Minäkö? Älkää viitsikö..!

Kirjoitan paljon tuotteista, totta kai, mutta termi ’kaupallinen’ ei kuulu määritteisiin jotka itse ensimmäisenä liittäisin blogiini. Jostain syystä ilmaisulla on mielessäni vähemmän myönteinen kaiku. Liitän sen kritiikittömyyteen ja itsetarkoitukselliseen ostotarpeiden luomiseen tai kuluttamisessa kannustamiseen.

Mutta ’blogin kaupallisuus’ tilastollisena faktana on yksinkertaisesti sitä, että blogissa on esillä bloggaajalle PR-tarkoituksessa lähetettyä materiaalia tai hänelle samaisessa tarkoituksessa tarjottuja palveluita. Materiaalin tarjoajan motiivina on luonnollisestikin saada tuotteelle näkyvyyttä = mainostaa. On toissijainen seikka, minkä tyylistä tai henkistä tuotteen esilläolo on. Näkyvyys on aina mainosta. Huonokin näkyvyys on mainosta.

Olen suhteellisen vähän mukana missään Indiedaysin yhteistyökampanjoissa enkä käytännössä koskaan käy bloggaajille järjestetyissä PR-tilaisuuksissa. Mutta vastaanotan runsaasti tuotteita ja kirjoitan niistä. Tottahan on, että blogini normaaliarjessa on harvoin viikkoa, jolloin en esittelisi jotain minulle PR-mielessä lähetettyä kosmetiikkatuotetta. Juuri tämä tekee blogistani tilastollisesti kaupallisen.

Auts. Kuulostaa jotenkin pahalta.

Muut Indiedays-bloggaajat vastaanottavat epäilemättä vähintään yhtä paljon PR-materiaalia kuin minä ja osa juhlii sponssatuisssa pippaloissa harva se kuukausi. - Miksi siis Karkkipäivä olisi kaupallisin?

Koska kirjoitan kosmetiikkablogia. Rönsyilyistään huolimatta Karkkipäivä on kuitenkin sydämeltään kosmetiikkablogi, ja oman elämäni sijaan esittelen pääsääntöisesti putelien elämää.

Seuraavan voitte joko kumota tai vahvistaa:

Kauneusblogien lukijat odottavat saavansa lukea tuotearvosteluja. Ja mielellään mahdollisimman tiheästi, ei kerran neljässä kuukaudessa kun bloggaajan putsari on loppunut ja hän ostaa uuden. Mitä useammin ja monipuolisemmin tuotearvosteluja = sitä parempi.

Vai onko? Kuulisin mielelläni kannanoton. :)

Haluaisinko itse vaihtaa ihonhoitotuotteitani joka toinen viikko? Itse asiassa en. Kokeilla jotain uutuutta parin kuukauden välein? Joo, kuulostaa paremmalta.

Tietyllä tapaa kaupallisuuteni johtuukin siis… siitä mitä arvelen teidän lukijoiden odottavan ja toivovan. - ”Hei Sanni, haluaisitko kokeilla Mádaran uutta päivävoidetta?” – Hmmm, no kaapissahan on kolme lempparivoidettani vielä kesken… Mutta joku lukijani on ehkä kiinnostunut kuulemaan mitä tykkään Mádaran koostumuksesta. ”Okei, laita tulemaan!”

Eikö ole muuten kiinnostavaa, että JOS esittelemäni tuote/palvelu/asia on itse kustantamani, sitä ei lasketa sanan varsinaisessa merkityksessä mainostamiseksi? Vaikka totta kai se käytännössä on sitä, ihan yhtä lailla. Kuten yllä tuli todettua, kaikki näkyvyys on omalla tavallaan mainosta. Jos jokainen esittelemäni tuote olisi itse hankkimani, loisin potentiaalista ostohalua ihan samalla lailla kuin jos tuote ei olisi itse ostamani. Mutta tällöin Karkkipäivä ei olisi ”Indiedaysin kaupallisin blogi.” Hassua.

Eihän bloggaaja itse asiassa voi kirjoittaa mistään materialistisesta asiasta tai konkreettisesta kohteesta tai palvelusta ilman, että hän samalla tuo asialle näkyvyyttä. ”Kävin eilen Hesessä, olipa hyvä hamppari” = bling! Mainos Heselle. ”Oi kun tekisi mieli lähteä kesällä Kyprokselle.” = ding! Mainos Kyprokselle.

Pysyäkseen ei-kaupallisena bloggaaja voisi loppupeleissä kirjoittaa vain abstrakteista asioista, ei-nimetyistä kohteista tai tuotteista yleisellä, ei-merkkispesifioidulla tasolla. Blogeissa jaettaisiin ajatuksia kirjoittajan lempiväreistä, pohdintoja lomailusta ”jossain trooppisilla seuduilla”,  harmittelua siitä kun ”kaikki ripsarit” leviävät ja fiilistelyä vauvan ensiaskelista. Mukavia asioita nuokin, joista on kiinnostavaa lukea. Mutta blogien viehätys piilee myös - ja ehkäpä ennen kaikkea - vertaisarvioissa ja -kokemuksissa. Lukija haluaa tietää, mitkä ripsarit bloggaajalla leviävät ja mitkä eivät. Vauvablogin lukija haluaa kuulla, minkä merkkiset vaunut ovat bloggaajasta parhaat. Reissublogin lukija kuulee mielellään, mitä ravintolaa bloggaaja Pariisissa suosittelee.

Juuri näistä syistä blogeista on tullut niin suunnattoman suosittuja. Kiinnostava, viihdyttävä teksti = hyvä juttu. Mukana konkreettisia vinkkejä = vielä parempi. Näistä aineksista on blogit tehty.

Haluankin nyt kysyä teiltä, miten kaupallisena te olette Karkkipäivän kokeneet? Onko kaupallisuus blogeissa pahasta? Olisivatko tuote-esittelyni mieluisampia, jos olisin itse ostanut kaikki tuotteet?

Mielipidettänihän ei kukaan kuitenkaan voi ostaa.

Sain Weledalta yhteydenoton. Haluaisinko arpoa lukijoilleni ihania vartaloöljyjä? No totta maar! En kai minä nyt lukijoilta tällaista mahdollisuutta evää..! :)

Weledalla on valikoimassaan kahdeksan erilaista vartaloöljyä, ja saan arpoa yhden kappaleen jokaista.

Osallistut arvontaan kertomalla kommenttilaatikossa minkä öljyn haluaisit voittaa. :)

Öljyt on jaoteltu sen mukaan sopivatko ne ihanteellisimmin ihon kosteutukseen vai hierontaan, vaikka kaikki öljyistä sopivat periaatteessa kumpaankin tarkoitukseen. Jokaisessa on erilainen öljypohja ja aitoja eteerisiä öljyjä.

KOSTEUTUKSEEN

Granaattiomena – kuivan ja ikääntyneen ihon ravitsemiseen. Uudistaa, kosteuttaa ja suojaa ihoa vapailta radikaaleilta. Sisältää jojobaöljyä, seesaminsiemenöljyä, auringonkukan siemenöljyä, vehnänalkioöljyä, makadamian siemenöljyä sekä hirssiuutetta ja granaattiomenan siemenöljyä.

Tätä voi kuulemma käyttää myös ruoanlaitossa, esimerkiksi raakaruokakakuissa (!).

Tyrni – kaikkien ihotyyppien kosteutukseen (vaikka toki öljyt sopivat aina parhaiten kuivalle iholle). C-vitamiinirikas koostumus tuo antioksidanttista suojaa. Sisältää seesaminsiemenöljyä, tyrniöljyä ja eteerisiä öljyjä.

Ruusu – kaikkien ihotyyppien kosteutukseen. Mieto ruusun tuoksu vaikuttaa rauhoittavasti ja tasapainottavasti kehoon ja mieleen. Sisältää jojobaöljyä, manteliöljyä ja villiruusun siemenöljyä.

Sitrus – kevyin öljyistä, tämä on ainoa Weledan öljyistä jonka inci sisältää myös alkoholia --> tuote jättää iholle vähemmän rasvaisen tunnun. Virkistää ja sopii myös hierontaan. Sisältää manteliöljyä, alkoholia ja sitruunankuoriöljyä.

HIERONTAAN

Laventeli – rentouttava hierontaöljy kehon ja mielen rauhoitukseen. Sisältää manteliöljyä, seesaminsiemenöljyä ja laventeliöljyä.

Arnikki – lämmittävä hierontaöljy, sopii käytettäväksi erityisen hyvin ennen ja jälkeen urheilun. Arnikkiuute lämmittää ja vilkastuttaa pintaverenkiertoa. Sisältää auringonkukkaöljyä, oliiviöljyä, arnikkiuutetta ja koivunlehtiuutetta.

Kehäkukka – hierontaöljy herkälle iholle. Mieto koostumus sisältää auringonkukan siemenöljyä, koivunlehtiuutetta, kehäkukkauutetta ja kamomillauutetta. Kehäkukka tunnetaan rauhoittavasta vaikutuksestaan.

SELLULIITIN HOITOON

Koivu – Weledan palkituin vartaloöljy, ja tätä näkee aina naistenlehtien "Parhaat selluliittituotteet" -listoilla. Lupaa näkyviä tuloksia kuukaudessa kahdesti päivässä käytettynä. Sisältää aprikoosinkiviöljyä, jojobaöljyä ja vehnänalkioöljyä sekä koivunlehti-, rautamyrtti- ja rosmariiniuutteita.

Minulle Weledan öljyistä entuudestaan tuttuja ovat Koivu- ja Tyrniöljy. Koivutöljyä testasin pienen 5 millin pullon joten sen vaikutuksista selluliittiin en osaa sanoa mitään, mutta koostumus on kyllä miellyttävämpi ja ainakin ihan erilainen kuin perinteisissä kofeiiniin luottavissa selluliittituotteissa. Tyrniöljy oli aivan ihanan tuoksuista mutta minun iholleni liian täyteläistä.

Nyt saan testiin Granaattiomenaöljyn jota aion kokeilla ruoanlaitossa. :) Kerron sitten maistuiko esim. salaatti ihan eteerisiltä öljyiltä... Vai maistuuko ne ylipäänsä miltään...? Nehän ovat haihtuvia öljyjä...

.

Mitenkäs te, tuleeko käytettyä paljon öljyjä kauneudenhoidossa? Tuntuu, että öljyt ovat edelleen täällä Suomessa vähän "vaikea" kosmetiikan tuotealue, itse ainakin koin myyjän työssäni haastavaksi saada asiakkaita - siis niitä kuivaihoisiakin - ymmärtämään aitojen kasviöljyjen merkityksen ja hyödyt ihonhoidossa.

Osallistumisaikaa arvontaan on 28.2. saakka.

Kävin viime viikolla pyrähtämässä Hämeenlinnassa. Hetken mielijohteesta keksitty yhden naisen hemmotteluloma epätyypilliseen kohteeseen. :)

Kyllä jälleen voi todeta, kuinka mahtava juttu Couchsurfing on. :) Houstini Tanja oli mitä mahtavin tyyppi ja kaupan päälle sain vielä ihastuttavaa koiraseuraa Tanjan Sira-koirasta.

Hämeenlinnan keskusta on ensivaikutelmaltaan kuin minkä tahansa pienen-keskisuuren suomalaiskaupungin keskusta - mutta ei ihan kuitenkaan. Suomalaiseen koruttomaan kaupunki-ilmeeseen kuuluvaa tuttua sementtilaatikkotaloa riittää, mutta toriaukio kirkkoineen on oikein idyllinen. Voin kuvitella miten nättiä täällä on kesällä.

Kävelykatu Reska. Voi tätä meidän anti-talvea... Uskomatonta että kuvassa on helmikuu. Pakko vetää kuvia filtteriohjelmn läpi että niissä olisi muitakin värejä kuin harmaan eri sävyjä...

Hämeenlinna-pyrähdykseni päämomentit tulisivat olemaan syöminen (kuka yllättyi? :D) ja kauneushoitolassa käyminen.

Hotelli Emilian (jonne olin ensin aikeissa buukata itseni ennenkuin sain Couchsurfing-yöpaikan) henkilökunta suositteli illallispaikaksi ravintola Piparkakkutaloa, joka vaikutti jo nettisivujensa perusteella lupaavalta. Miljöö on yhtä suuri osa ruokailuelämystä kuin itse ruoka. Minulle ravintolaillat ovat lähimatkailua antoisimmillaan! :)

Vanhaan kauppiaskotiin rakennettu ravintola on tunnelmaltaan jotain ihan muuta kuin Rossot ja muut kloonatut ketjuviritykset.

Piparkakkutalo sisältä.

Onneksi sain Tanjan mukaan seuraksi, olisi ollut huomattavasti tylsempää syödä yksin enkä olisi voinut kenellekään kommentoida ruokia ja ihanaa sisustusta..! :)

Tanjalle ravintola oli tuttu, ja vasta ruoan tilattuani tuli puhetta siitä että paikka tunnetaan reilun kokoisista annoksistaan... Kun olisin sen tiennyt...

...en olisi tilannut kolmen ruokalajin settiä. :) Kuvissa koot eivät oikein tule esiin, mutta annokset olivat noin puolet suurempia kuin mihin olen tottunut. Alkuruokakeitto oli käytännössä pääruoan kokoinen ja olin ihan täynnä sen syötyäni. (Tanja sai napostella vehnäjuustotikun ;)) Nieriäfile olisi riittänyt kahdelle, ja ennen jälkkäriä piti ihan pitää taukoa että sain juustot mahtumaan.

Pipari-ravintolasta ilta jatkui vielä lasillisille läheiseen Birgeriin jossa tapasimme Tanjan kavereita. Matkalla epäilin kovasti suorituskykyäni vatsan pingottaessa kuin potkupallo. :)

...mutta niin vain sinne sai vielä ujutettua Pinot Noirilaisen. :) Tanjan kaverit ovat myös mukana Couchsurfing-piireissä ja jaoimme kukin surfauskokemuksiamme.

Sain taas haavit auki kertomuksellani Sardinian friikistä...

Mummoni vanhan kotitalon ovella oli tuttu kyltti. Uskomatonta että tämä on edelleen jäljellä - äitini kertoo että kyltti oli siinä jo hänen lapsuudessaan...!

Torstaina oli vuorossa hemmottelua kauneushoitolan muodossa. Artemis City Spa sijaitsee vanhan postin tiloissa, ja sisään astuessa katse kiinnittyy heti näyttävän aulatilan kattokorkeuteen.

Katossa roikkuvat edelleen postin vanhat, kauniit valaisimet. Aika persoonalliset puitteet hoitolalle.

Artemis on erikoistunut emäksiseen ihon- ja kehonhoitoon. Sain kuulla, että valtaosa kosmetiikasta on hapanta, ja monien iho-ongelmat voivat johtua liian happamoittavasta ravinnosta ja kosmetiikasta. Sain näytteen mielenkiintoisesta jauheputsarista joka on itse asiassa kylpysuolaa..! Olen sitä pari kertaa testaillut ja sillä tosiaan lähtee meikkikin. Siinä on vain suolaa ja mineraaleja. Enpäs ole tällaistakaan puhdistusmuotoa koskaan aiemmin kokeillut.

Olin valinnut hemmotteluhoidokseni turvehoidon johon kuului myös imukuppihierontaa. Hoito oli ihana...

...mutta selkäni näytti imukuppien jäljiltä aika pelottavalta :D Hieronta ei siis todellakaan sattunut vaan tuntui päinvastoin mukavalta ja rentouttavalta, mutta hoitajani mukaan toisten iho reagoi alipaineeseen herkemmin. Mustelmat ovat nyt jo kadonneet.

Värjäytin Artemiksessa myös hiukseni, väristä olikin jo juttua täällä.

Hoitolan jälkeen lähdin etsimään lounaspaikkaa. Tai en minä sitä oikeastaan etsinyt, olin Artemislaisten vinkistä päättänyt mennä Café Hoffiin josta saisi keitto- ja salaattilounasta.

Panin merkille, että Hämeenlinnan keskustan kahvilat ovat lähes kaikki sellaisia ei-niin-tunnelmaan panostavia kahvio-tyyppisiä ratkaisuja. Hyvää purtavaa ja erikoiskahveja saa, mutta muutamaa poikkeusta lukuunottamatta paikat ovat sellaisia ettei niissä varsinaisesti tee mieli istuskella pidempään. Wetterhoffin talossa sijaitseva Kahvila Hoffi osoittautui oikein viihtyisäksi.

Punajuurisosekeitosta on todettava, että omani oli kyllä parempaa. ;)

Lounaan jälkeen teimme vielä Tanjan ja Siran kanssa linnakävelyn, jonka aikana allekirjoittanut syväjäätyi niin perusteellisesti että elpyi vasta myöhään illalla bussin kipattua neidon takaisin kotikaupunkiinsa. Note to self (muistiinpano itselle?): älä jätä lämpimiä talvikenkiä ja paksuja lapasia kotiin helmikuussa vaikka lämpömittari kuinka näyttäisi lähtiessä plussaa. Torstaina oli pakastunut ratkaisevasti sen verran että vaatetukseni oli auttamatta liian kevyt....

Olipas kyllä mukavaa ja virkistävää käydä Hämeenlinnassa pitkästä aikaa! Hauska katsella kotimaan kaupunkeja vähän niinkuin turistin silmin. Keskustan torialuetta en muista lapsuudestani käytännössä lainkaan, ehkä emme siellä päin mummola-vierailuilla juuri liikkuneetkaan.

Tanjalta sain paljon vinkkejä Hämeenlinnan kesätapahtumista ja saattaapa olla että tapaamme heinäkuussa linnajatsien merkeissä..! :)

Seuraavaksi haluaisin vihdoin ja viimein lähteä käymään Vaasassa. Löytyyköhän sieltä Couchsurfing-sceneä..? :)

Lauantain leikki numero 2 oli old school -- ehm, siis vanhan koulun :) Karkkipäivää.

Joo, mun kädet näkyy nykyään joka meikkikuvassa ^_^

Tein pohjustuksen eilen esitellyillä Natural Coden luomivärikynillä, sävyt vihreä, pinkki ja sininen.

Ängetään saman tien mukaan kaikkia mahdollisia Hemnesin uumenissa lojuvia blogin kautta saatuja testituotteita...

Laatikkoja kaiveltua näppeihin osuivat joskus syksyllä saamani Natural Coden sininen Darling -trio ja Lumenen vihreä Suon Tuoksu -duo.

Kynillä tehty pohjustus. Levitin Pearl Pink'iä myös alaluomelle.

Vedin sisänurkkaan vaaleanvihreää Suon Tuoksu -duosta, luomivakoon Mad Mineralsin pinkkiä Hot Stuff -mineraaliluomiväriä, luomen ulkonurkkaan Natural Code Darling -paletin tummansinistä ja alaluomelle samaisen paletin vaaleansinistä (joka muodosti pinkin pohjan kanssa liilaa).

Alaulkonurkka kaipasi selvästi vielä sähäkämpää violettia detaljia, ja lisäsin sinne Fyrinnaen kimaltavaa Lemmus Sibiricus -sävyä. Sisänurkkaan vielä valopilkahdus Pure Luxen White Diamondsilla.

Mitäs vielä...?

Joo, näitäkään en ole vielä korkannut! Lumenelta saamani Raspberry Color Tips -värimaskarat sävyissä liila ja pinkki. Liilaa yläripsiin ja pinkkiä alaripsiin.

No, tällainen pläjäys siitä tuli.

Hmmm.

Ensin oli hauskaa mutta ei sittenkään oikein sytytä.

Eilen olin toista mieltä, mutta kyllä mä tykkään metalliversiosta enemmän. On kiva haastaa itseään yhdistämään kaikenlaisia värejä, mutta näin kirjavat meikit on lopulta vain juurikin tällaisiin leikkihetkiin...

Pitkästä aikaa tuli olo että hei, näillä haluan vähän leikkiä!

Sain Lumenelta Natural Coden uusia voidemaisia luomivärikyniä. Jotenkin niitä katsellessa päässä klikkasi pitkästä aikaa sellainen vanha kunnon Karkkipäivä-fiilis. Nyt ei kun sotkemaan luomiin!

Kyniä on kuusi sävyä: Pearl Copper, Pearl Green, Pearl Ivory (joka tosin minun mielestäni on enemmänkin kulta kuin norsunluu), Pearl Pink, Pearl Taupe ja Pearl Blue.

Nimistä saattaa joku ehkä keksiäkin, että kyseessä on hyvin helmiäinen koostumus. :)

Tein kynillä kaksi meikkileikkiä, tänään esittelyssä metallinen Meikki # 1.

Pohjustus Natural Coden kynillä:

Vedin sävyt luomelle aika suurpiirteisesti, pohjustusta ei tarvitse häivyttää erityisen huolellisesti kun sävyt jäävät puuteriluomivärin alle. Natural Coden voidemaiset kynät eivät tunnu olevan rasvaisimmasta päästä ja jälki kuivuu aika nopeasti.

Levitin NC-pohjustuksen päälle MACilta saamaani Mineralize-luomiväriä sävyssä Captivating sekä kolmea sävyä Viva La Divan Nudie -paletista.

.

Levitin MACin Captivating -duon vaaleaa kultaa koko luomelle ja tummempaa kultaa luomivakoon ja ulkonurkkaan. Yhdessä alla kuultavien Natural Code -sävyjen kanssa kokonaisuudesta tuli kultainen mutta kuitenkin eloisa hienovaraisesti vaihtuvilla nyansseilla persikkaisesta kullasta vihertävään kultaan.

Rajasin yläluomen ulkonurkan Natural Coden Pearl Taupe -kynällä ja alaluomen Pearl Copper -kynällä (hups, se unohtui mainita meikkikuvassa). Levitin yläluomen rajauksen päälle Nudien sävyä 2 ja alaluomen rajauksen päälle Nudien sävyä 1. Lisäsin luomivaon sisäkaareen kuparikultaisen häivähdyksen Nudien sävyllä 3.

Meikki on niin hohtava että näyttää lähes kostealta.

Tykkäättekö te kauttaaltaan metallisesta meikistä vai onko se turhankin "bling"? Itse tykkään että metalliset sävyt ovat hurjan helppoja, kun ne häivyttyvät käytännössä itsestään eikä meikkiin jää selkeitä rajoja. Jos minun täytyy tehdä näyttävä juhlameikki eikä aikaa viimeistelyyn ole paljon, valitsen voimakkaasti helmiäiset sävyt niin kiireessä häivytetyt varjostukset eivät paljastu yhtä pahasti kuin mattaiset. ;)

Hintaherkkydelleni on tapahtunut jotain. Olenko ollut liian kauan tekemisissä selektiivisen kosmetiikan kanssa..?

Aioin aloittaa tämän jutun kertomalla, että sain testiin suunnilleen kalleimman vartalovoiteen mitä olen koskaan käyttänyt. Sitten tarkistin tuotteen hinnan. 30 euroa 50 senttiä. Ja ei se kuulostanutkaan niin hurjan kalliilta.

Vaikka onhan se todella huomattavasti hinnakkaampi kuin Niveat, Garnierit ja Lumenet.

Mietin asiaa, eikä fiilikseni sittenkään johdu työskentelystä selektiivisten brändien kanssa, vaikka sekin on varmaan osaltaan vaikuttanut asiaan. Hintaherkkyyteni on muuttunut kiitos luonnonkosmetiikan. Muistan, kun neljä vuotta sitten vaihdoin luonnonkosmetiikkaan, ja olin ensin ihan että hitsiläinen kun kropparasvasta saa pulittaa pienen omaisuuden - pienestä 150 millin pakkauksesta pitää maksaa tuplasti sen  verran kuin 400 millin Niveasta.

Sittemmin olen "turtunut" luonnonkosmetiikan hintoihin. Jos vartalovoiteen saa alle 20€:lla, se tuntuu edulliselta. Jos se maksaa 30€, se ei ole halpa mutta ei hätkäytäkään.

Mia Höytö Cosmetics on suomalainen, ylellinen luonnonkosmetiikkasarja. Tuotteet ovat kalliita. Päivävoide maksaa 45-50 euroa jälleenmyyjästä riippuen. Useimmat suomalaiset pitävät tällaista hintatasoa suhteellisen arvokkaana, vaikka kaikki on toki aina suhteellista. Yhden 5 euroa on toisen 50 euroa.

❗️ EDIT 2018 // Mia Höytö yhdistyi vuonna 2018 Globe Hope -brändin kanssa, minkä myötä hinnat laskivat. Silkki-vartalovoiteen uusi hinta on 23,90€.

Mia Höydön Silkki Body Cream on siis kolmen kympin kropparasva. Pullossa on tavaraa 150 ml, eli litrahinnaksi saadaan 200 euroa. Samassa litrahinnassa liikkuvat myös Dr. Hauschkan vartalovoiteet, joiden imago ei (ainakaan minulle) ole yhtään luksus, toisin kuin Höydön.

Miltä Silkki sitten tuntuu? Ainakin paremmalta kuin Hauschkan samanhintainen tuote, tosin tämä on tietenkin maku- ja mieltymyskysymys. Höydön vartalovoide on paksua ja kermaista, Hauschkan vartalovoiteet taas ohuita ja emulsiomaisia, osan koostumus jopa vetisen ohutta. Tuoksu on raikas ja sitruksinen.

Kuvakaappaus incistä: Mia Höytö Cosmetics

Ainesosiltaan Silkki on ihan perusluonnonkosmetiikkakamaa. Sieltä löydämme tutut auringonkukansiemenöljyn, shea-voin, mehiläisvahan, manteliöljyn, oliiviöljyn, aloeuutteen ja tyrninsiemenöljyn. Tyrni on ymmärtääkseni arvokkaammasta päästä kasviöljyissä, mutta ei mitenkään uniikki ainesosa. Sitä löytyy hyvin edullisistakin tuotteista, esimerkkinä vaikkapa Dermosilin. (Mutta kyllä - Mia Höydön voiteen kokonaiscocktail on ehdottomasti laadukkaampi ja arvokkaammista raaka-aineista kuin Dermosilin Tyrni-käsivoiteen ;))

Sen sijaan, että olisin lähtenyt tarkemmin esittelemään Mia Höytöä (muita hänen tuotteitaan en kylläkään tunne), minusta oli kiinnostavampaa jäädä pohtimaan tätä hinta-asiaa ja imagojuttuja. Mistä ihmiset haluavat maksaa..? Mistä esimerkiksi Höydön asiakkaat maksavat..? Samantyyppisiä voidepohjia saa huokeammiltakin sarjoilta. Miksi Höytö on halunnut hinnoitella tuotteensa näin? Epäilemättä juuri siksi, että hinta määrittää myös tuotteen brändiä. Näiden ei ole tarkoituskaan houkutella joka pirkkoa. Hinta tukee tunnetta ylellisyydestä, ripauksesta luksusta.

Kuva: Mia Höytö Cosmetics

Jos ostaisin Silkin, mitä saisin kolmella kympillä..? Pakkaus on kaunis - saisin esteettisen hyödyn. Mikäli sisustaisin paljon valkoisella ja haluaisin kylpyhuoneeseeni vain yksinkertaisen tyylikkäitä tuotteita esille, Silkki näyttäisi siellä kivalta. Korkkimekanismikin on astetta hienostuneempi kuin useimmilla kilpailijoilla. Ja tietysti voisin tuntea tukevani kotimaista yritystä. Höydön tuotteet valmistetaan Helsingissä Ecocert- sertifioidussa tehtaassa. Mutta saisinko jotain sellaista ihonhoidollista hyötyä, mitä en saisi 15 euron voiteella..? Uskon, että en.

Kuinka moni ostaa tämän hintaisia vartalotuotteita..? Kuluttajat ovat herkemmin valmiita maksamaan korkeamman hinnan kasvotuotteesta, jolla toivotaan olevan näkyviä vaikutuksia. Ylelliseen kasvoseerumiin voidaan satsata, mutta kroppa rasvataan sitten vaikka Pirkalla. Voin kertoa, että en itse myyjän työssäni ole kertaakaan myynyt yli kolmen kympin vartalovoidetta.

Maksaisitteko te 30 euroa vartalovoiteesta tai muusta vartalotuotteesta?

Vaikuttaako hintaherkkyyteenne ylipäänsä brändit tai kotimaisuus?

* * Silkki Body Cream saatu blogin kautta * *