Jälleen toivepostaus: parhaat silmänympärysvoiteet. ❤️🔥
Olen edellisen kerran kirjoittanut tällaisen postauksen runsaat kolme vuotta sitten, ja tuolloin kyseessä oli yhteistyöpostaus ja valintani kohdentuivat vain yhteistyökumppanin maahantuomiin tuotteisiin. (Nekin ovat erittäin hyviä, ei sen puoleen!) Tällä kertaa postausta ei ole toteutettu yhteistyössä, ja olen valinnut listalle tämän hetken parhaina pitämäni silmänympärysvoiteet genrestä riippumatta.

Valtaosa suosikeistani on luonnonkosmetiikkaa, mutta mukaan mahtuu kaksi normikosmetiikankin tuotetta.
Postauksessa esitellyt tuotteet on saatu markkinointitarkoituksessa tai osana kaupallisia yhteistöitä seuraavilta yrityksiltä:
Mádara, Whamisa / Transmeri
Taiga Cosmetics / Taiga Cosmetics
Fiini Naturally / Fiini Naturally
Flow Cosmetics / Flow Cosmetics
Antipodes / Naturelle
Frantsila / Frantsila
By Mukk / Twistbe
Ekopharma / Berner
I+M / Beauty Shaman
L300 / L300
Dermosil / Dermosil
NOBE / Nordic Beauty Import

Mun silmänympärysiho on kuivahko, ryppyinen ja vaativa. Se on paljon kuivempi kuin iho muualla kasvoissani, ja olen aina hoitanut sitä täyteläisemmillä tuotteilla kuin mitä käytän muualla kasvoissa. Haluan silmänympärysvoiteen tuntuvan hoitavalta ja pehmentävältä, se ei saa kadota ihoon hetkessä eikä olla ohuen litkumainen.
Tämä on hyvä ottaa huomioon mun suosikeista lukiessa. Jos tykkäät kevyistä ja raikkaista koostumuksista silmänympärysiholla, mun listalta niitä ei juuri löydy. Valitsin mukaan yhden poikkeuksen joka on kevyempi: Antipodes Kiwi Seed Oil Eye Cream. Se on mun iholle vähän liian kevyt, mutta siinä on erinomainen koostumus ja tiedän ihmisten rakastavan sitä. Niinpä poimin sen mukaan.

37,90€ / 15 ml
Erittäin täyteläinen ja erittäin napakka silmänympärysvoide sisältää koivunmahlapohjan, tyrniöljyä – ja uutetta, peptidejä, hyaluronihappoa, ruusunmarjauutetta, E-vitamiinia, C-vitamiinia (Ascorbyl Glucoside -muodossa) ja porkkanauutetta. Ihan tajuttoman hyvä koostumus! Superantioksidanttinen, erittäin kosteuttava ja uudistava. Yksi parhaita suomalaisia silmänympärysvoiteita ikääntyneelle iholle, ellei paras.
Tuotteessa on fenetyylialkoholin kukkainen tuoksu. Se on voiteen ainoa hajuste.
Ekopharman tuotteita myyvät hoitolat ja hoitoloiden verkkokaupat, kuten Beauty Shaman.

34,90€ / 15 ml
Viime vuoden suosikkini, ja tämä on edelleen mulla vakkarikäytössä! Pikkuinen ohut tuubi kulkee mukana reissuissa koska vie niin vähän tilaa. (Jos jokin joissain sy-voiteissa minua ärsyttää, se on pakkauksen tarpeettoman iso koko.)
Oat Wonder Eye Cream on niin helppo ja ihana silmänympärysvoide. Tämän uskoisin ”putoavan” hyvin monen ihmisen mieltymykseen. Voide on kaiken kaikkiaan hyperneutraali: hajuton ja hajusteeton, sileän ja miellyttävän tuntuinen ja koostumus on juuri sopivan lagom, kuten ruotsiksi sanottaisiin; ei kovin paksu mutta ei ohuen litkumainenkaan.
Laadukkaassa koostumuksessa ihoa hoitavat kauraöljy, skvalaani, sheavoi, bakuchiol ja E-vitamiini. Kosteutta ihoon sitovat glyseroli, inositoli ja propanedioli. Vaikutus on kosteuttava, pehmentävä, rauhoittava ja uudistava.

35,95€ / 15 ml
Mádaran Smart-voiteessa on itse asiassa aika samankaltainen ihotuntuma kuin NOBEn Oat Wonderissa, se on kuitenkin vähäsen kevyempi ja vähemmän hoitava. Tämä voide oli pitkään ykkösuosikkejani!
Nyt kun sy-ihoni on viime vuosina yhä vain kuivunut (ja ikääntynyt..!), on Smart vaihtunut hoitavampiin koostumuksiin. Suosittelen Smart-voidetta kuitenkin yhä lämpimästi nuorelle aikuiselle tai aikuiselle iholle, kun haet kosmeettisesti erittäin miellyttävää, kosteuttavaa ja antioksidanttista silmänympärysvoidetta. ”Väsymyksen merkkejä lievittävää” vaikutusta en varsinaisesti itse havainnut, mutta ainakaan tämä voide ei turvota silmänympärysihoa.
Smart Anti-Fatigue Eye Cream on hajustettu. Siinä on pehmeän makea, madaramainen tuoksu.

49,15€ / 15 ml
Flow’n voide on Smartin ohella yksi kevyemmistä sy-voide-suosikeistani (vaikka tämänkin kyllä voi luokitella keskitäyteläiseksi), ja siinä on ehdottomasti yksi laadukkaimpia koostumuksia.
Veden sijaan tässä tuotteessa on rauhoittava ruusuvesipohja, mikä jo luo tuotteesta arvokkaamman. Green Tea & Peptides -voiteen huikea aktiiviainekattaus sisältää arganöljyä, puolukan-, ruusunmarjan ja mustikansiemenöljyä, vihreän teen uutetta, Lactobacillus-fermenttejä, peptidejä, hyaluronihappoa ja granaattiomenauutetta. Aivan mielettömän upea antioksidantteja pursuava kombo ravitsee, suojaa, rauhoittaa, kiinteyttää ja uudistaa ihoa. Todellinen ainesosahifistelijän silmänympärysvoide! Flow’n sy-voide on hajusteeton.
Olen käyttänyt tätä paljon aamu-sy-voiteena, ja yöksi valitsen sitten jonkin täyteläisemmän, kuten Ekopharman Tyrnin – tai seuraavana esiteltävän Dermosilin sy-naamion.

8,90€ / 20 ml
Nyt päästään joukon edullisimpaan silmänympärysvoiteeseen! Tämä voide on erittäin simppeli, eli nyt ei puhuta kiinteyttävästä pro age -hoidosta vaan kuivan ja herkän ihon kosteuttavasta, ravitsevasta ja rauhoittavasta hoidosta.
Tuotetta voi käyttää joko tavallisen sy-voiteen tapaan tai sitten paksumpana kerroksena hemmottelevana silmänympärysnaamiona. Ihanan runsas koostumus sisältää runsaasti sheavoita. Kosteuttavasta tehosta vastaavat glyseroli, alfaglukaanioligosakkaridi ja biofermentaatiolla valmistettu OptimHyal-yhdiste, jonka sisältämät glykokiinit stimuloivat ihon omaa hyaluronihapon tuotantoa.
Allantoiini ja bisabolol rauhoittavat ihoa. Voide sisältää myös silmäruohouutetta, joka auttaa lievittämään ihon punoitusta ja ärsytyksen tunnetta. Voide on hajusteeton.

27,90€ / 15 ml
Edullisen saksalaisen I+M-luonnonkosmetiikkamerkin Demanding Skin -silmänympärysvoide kuuluu koostumukseltaan joukon laadukkaimpiin ja kosteuttavimpiin. Tässä voiteessa teknisten ainesosien suhde hoitaviin on aivan poikkeuksellisen pieni, ja voide todellakin pursuaa kosteuttavia ja ihon suojamuuria vahvistavia ainesosia. (Vastakkaisen koostumustyypin esimerkkinä voi mainita Mádaran: Mádarankin voiteet OVAT hyviä, mutta ne on formuloitu aivan eri tavalla, ja koostumuksessa tekniset aineet ovat suuremmassa roolissa kuin hoitavat.)
Demanding Skin -voide vastaa täyteläisyydeltään, napakuudeltaan ja ihotuntumaltaan JUST mun mieltymystä, ja hoitavuudeltaan voide on parasta A-luokkaa. Kuunnelkaapa tätä kavalkadia: aloe vera, arganöljy, avokadoöljy, aprikoosinkiviöljy, jojobaöljy, sheavoi, hyaluronihappo, kollageenin aminohapot (nämäkin siis humektantteja!), E-vitamiini, pro-keramidit….
Demanding Skin -voide on ennen kaikkea elegantti ja tehokkaasti kosteuttava ja ravitseva voide. Se ei niinkään uudista ihoa, vaan kosteuttaa ja vahvistaa ihon suojamuuria. Kasviöljyjen sisältämät antioksidanti myös suojaavat ihoa vapailta radikaaleilta. Voide on hajustettu ja siinä on mieto ja neutraali tuoksu. Tuotetta myy Beauty Shaman.

28,90€ / 15 ml
Tässä on jälleen ihanan elegantti koostumus, jopa erittäin hienostunut! Lempääläinen Taiga yhdistää tuotteissaan taidokkaasti tehokkaat aktiiviaineet sekä sensorisen elämyksen.
Koostumus sisältää monipuolisesti niin kosteuttavia, ravitsevia, anti-inflammatorisia kuin antioksidanttisia ainesosia. Skvalaani, jojobaöljy, kaakaovoi, arganöljy ja sheavoi hoitavat ja pehmentävät ihoa, glyseroli, hyaluronihappo ja ksylitoliyhdisteet sitovat kosteutta, ruusujuuri rauhoittaa tulehdusta ja lievittää punoitusta, kuusen, männyn ja koivun uutteet tuovat runsaasti antioksidanttista suojaa.
Voide on hajusteeton ja koostumus semitäyteläinen. Tuotetta myy Taigan oma verkkokauppa.

20,90€ / 15 ml
Tämän markettikosmetiikan helmituotteen olen hehkuttanut todella moneen kertaan, ja hehkutan jälleen. En tunne toista yhtä timanttisen koostumuksen pro age -silmänympärysvoidetta marketti-genressä, en kerta kaikkiaan. Hinta-laatu-suhde on lyömätön! Ainoa osa-alue, missä tämä voide ei loista, ovat omegarasvahapot, mutta ihan kaikkea ei voi saada..! Siinä missä vaikkapa I+M:n sy-voide notkuu omegarasvahapoista, L300-voide briljeeraa hyperhienostuneella pro-age-aktiiviaineyhdistelmällään.
Se koostuu A-vitamiini-johdannaisesta, peptideistä, keramideista, ruskolevästä sekä seitsemän antioksidanttisen rohdoskasvin yhdistelmästä, joka mm. kirkastaa ja rauhoittaa ihoa ja hillitsee hyperpigmentaatiota. (Voit lukea lisää tästä yhdistelmästä tästä postauksestani.)
Pro-Retinol Eye & Lip Cream on hajusteeton. Semitäyteläinen ja silkkinen voidepohja koostuu pääosin esteriöljyistä, mukana on myös kaksi aitoa lipidiä: skvalaani ja kauraöljy ja ihan pienellä pitoisuudella soijaöljy.

41,90€ / 12 ml
Virolaisen By Mukk’in silmänympärysvoide tarjoaa tehokkaasti ravitsevan, kirkastavan ja antioksidanttisen koostumuksen, joka suojaa silmänympärysihoa myös UV-säteilyn rasitteilta. Hieno koostumus sisältää tämän porukan ainoana niasiiniamidia (kolmosena incissä), joka tunnetaan sekä suojakerrosta vahvistavasta että ihoa kirkastavasta ja napakoittavasta vaikutuksestaan. Niasiiniamidihan on suunnilleen PARAS yksittäinen aktiiviaine mihin tahansa iho-ongelmaan, jos et vielä ole tutustunut tähän supersankariin, tee se täällä.
Niasiinamidin rinnalla voiteessa on superantioksidanttinen kimara mustikansiemenöljyä, viherlevää, karanjaöljyä ja alfalfa-uutetta. Karanjaöljy ja leväuute Haematococcus pluvialiksen sisältämä astaksantiini torjuvat yhdessä erittäin tehokkaasti UV-säteilyn haittavaikutuksia, alfalfa rauhoittaa ja sanotaanpa sen myös omaavan retinolin kaltaisia ihoa uudistavia vaikutuksia.
Voide on hajusteeton. Tuotetta myy Twistbe.

noin 50€ / 30 ml (hinta vaihtelee voimakkaasti jälleenmyyjittäin)
Whamisan silmänympärysvoide edustaa suosikeissani ainoana K-Beautya. Heti alkuun on sanottava, että vaikka pidän tästä voiteesta paljon, siinä on hämmentävän voimakas tuoksu. Mielestäni tuoksu on vähän turhan voimakas silmänympärystuotteeseen. Tuoksu tulee appelsiinin, muskatellisalvian, kamomillan ja patsulin eteerisistä öljyistä.
Whamisan sy-tuotteella on myös harhaanjohtava nimi; se ei ole essence vaan täyteläinen voide. Alkuperäinen koostumus 10 vuoden takaa oli ohut ja “litkumainen”, mutta koostumusta on pariinkin otteeseen sen jälkeen uudistettu, nimeä ei.
Nykyinen versio on hyvinkin tuhtia ja suojavaa ja sisältää incin kärjessä karnaubavahaa, murumuru- ja sheavoita sekä kandelilla-vahaa. Vesipohja on Whamisalle tuttuun tapaan korvattu aloe veralla, ja mukana on myös Whamisan kahdeksasta fermentoidusta kukkaisuutteesta koostuva signature-yhdiste sekä suosikkianesosiini kuuluvaa vihreää teetä. Uusin koostumus on erittäin paljon mieleeni!
Eye Essence -voiteen vaikutus on kosteuttava, suojaava, kirkastava ja antioksidanttinen. Erityistä: tämän voiteen hinta vaihtelee todella paljon jälleenmyyjästä riippuen, ja kalleimmillaan se maksaa 55€, halvimmillaan 32,99€ (Sinunapteekki). Sinunapteekin hinnalla Whamisa on tämän postauksen toiseksi halvin silmänympärysvoide, koko kun on tuplasti normaalia sy-voidetta suurempi.

50€ / 30 ml
Täältä tulee nyt mun Parhaat Silmänympärysvoiteet -listauksen kevyin tuote. Tämäkin on muuten 30-millisessä pakkauksessa, eli vertailuhinnaltaan edullisemman pään tuote.
Olen tutustunut tähän voiteeseen Twistben kautta, ja kolmen Twistbe I Love Me -messukeikan jälkeen olen viimeistään oppinut, kuinka paljon ihmiset rakastavat tätä tuotetta..! Tämä kuuluu niihin harvoihin ihonhoitotuotteisiin, joista kuulee asiakkaiden spontaania ylistystä. Kiwi Seed -silmänympärysvoiteessa vaikuttaa olevan koostumus, joka sopii erittäin monelle.
Minäkin olen tämän toki testannut jo vuosia sitten, ja totesin koostumuksen oikein hyväksi ja laadukkaaksi, mutta mun ihon tarpeeseen vähän liian kevyeksi. Vaikka tuotteen incissä on kakkosena avokadoöljyä, voide on raikkaan ja jopa kevyesti geelimäisen tuntuista.
Hieno koostumus pursuaa antioksidanttisia kasviöljyjä ja -uutteita; avokado, kiwinsiemen, viinirypäle, porkkanansiemen, purasruoho ja auringonkukka. Antipodes teettää kaikille tuotteilleen in vitro -sekä in vivo -testejä tehokkuuden tueksi, ja Kiwi Seed -silmänympäysvoiteen todettiin in vitro -testissä parantavan kollageenisynteesiä 82%. (Mielenkiintoisesti; Antipodes on omissa tutkimuksissaan todennut avokadoöljyn vaikuttavan kollageenin tuotantoon..! Mutta se olisi jo eri postauksen aihe. ☺️)
Ihastut tähän voiteeseen, jos etsit syväkosteuttavaa mutta raikasta koostumusta joka myös hidastaa ikääntymisen merkkejä. Tuote on hajusteeton.

18,50€ / 15 ml
Frantsilan silmänympärysvoide on joukon edullisin kotimainen silmänympärysvoide ja hinta-laatu-suhteeltaan erinomainen. Frantsilan koostumuksissa hoitavat aineet dominoivat ja teknisiä aineita käytetään vain sen verran kuin on koostumuksen kannalta pakko, eli ne ovat aivan minimissä.
Frantsilan sy-voide on ohuen mutta samalla kuitenkin mukavasti ravitsevan tuntuinen. Sen voidepohja koostuu jojoba-, iltahelokki- ja auringonkukkaöljystä sekä sheavoista, seuranaan suomalaisia rohdoskasviuutteita kuten ratamoa, mäkikusmaa, peltokortetta, voikukkaa ja ruiskaunokkia. Mukana myös tyrniöljyä sekä -uutetta. Voide kosteuttaa ja kirkastaa ihoa, suojaa antioksidanttisesti sekä tasoittaa pieniä juonteita. Koostumus on hajusteeton.

50,95€ / 15 ml
Kuten oli tuolla ylempänä puhetta, Mádaran sy-voiteiden koostumukset edustavat sitä formulaatiotyyppiä, jossa teknisillä ja sensorisilla ainesosilla on suuri rooli. Ne on kehitetty enemmän luksuskoostumusten lähtökohdista, eli on haluttu luoda mahdollisimman silkkinen, miellyttävän tuntuinen ja elämyksellinen koostumus. Ja kyllä he siinä onnistuvat, se on myönnettävä. 🙂↕️ Pidän monia muita suosikkisilmänympärysvoiteitani ainesosiltaan parempina ja hoitavampina, mutta Mádaran Age Pro (sekä Smart) tuntuvat iholla aivan ihanilta, ja siksi tykkään niitä käyttää.
Tokihan Age Pro myös kosteuttaa ja suojaa ihoa oikein kiitettävästi, mutta jos hakee parhaita kiinteyttäviä ja juonteita silottavia tehoja, ne löytyvät muista voiteista.
Age Pro -silmänympärysvoiteen merkittävimmät ihoa hoitavat aineet ovat koivunmahla (jota on tuotteessa enemmän kuin vettä), jojobaöljy, riisinleseöljy, kasvivahat, hyaluronihappo, skvalaani sekä arjunan, lakkakäävän ja isolimaskan uutteet. Voiteessa on miellyttävä, pehmeä tuoksu.

24,90€ / 10 ml
Tämän tuotteen nimi on “Silmänympärysvoide”, mutta se on silmänympärysbalmi, eli vedetön hoitovoide. Tämä on PARAS tuote atooppisen kuivalle iholle! Hajusteeton tuote sisältää vain neljä ainesosaa: sheavoi, mustikansiemenöljy, arganöljy ja E-vitamiini.
Vaikka tuote näyttää ”pelottavan” paksulta jankilta, se sulaa iholle ohueksi öljyksi, eikä jätä raskasta tunnetta ihoon. Antipodesin Kiwi Seed -voiteen tapaan olen tutustunut tähän tuotteeseen Twistben asiakkaiden kautta, ja oppinut, että se todellakin tuo avun erittäin kuivalle iholle. Tämä on monen luottotuote.
Mun suositus olisi levittää tämän alle ohut kerros vesipitoista voidetta, jotta iho saisi myös vesikosteutta, mutta asiakaspalutteiden mukaan tämä toimii myös yksinään. Tuotetta myy Fiinin oma verkkokauppa ja Twistbe.
