Tänä talvena olen vihdoin antautunut balmeille.
Näiden perusteellinen testaus on venynyt ja venynyt, koska rehellisesti - balmit eivät ole vetäneet minua yhtään puoleensa. Vaikka olen aivan öljyjen pauloissa, balmit ovat tuntuneet liian rasvaisilta. Sitä ne teknisesti ottaen ovatkin, sillä ne sisältävät öljyjä enemmän tyydyttyneitä rasvahappoja. Intuitiivisesti olen pelännyt, että balmit tukkisivat ihoa.
Viimeisen vuoden aikana olen jo alkanut vähän lämmetä balmeille, erityisesti kohdattuani Usva Cosmeticsin Wild Fruit -balmin ja Leahlanin Bless Balmin. Viimeistään Evolven Blue Tansy Beauty Balm sai viimeisenkin epäilykseni kaikkoamaan ja rentouduin. Eiväthän nämä olekaan tahmeita - eivätkä oikeastaan edes kovin rasvaisen tuntuisia!
Aloitettuani balmien tehotestauksen olen todennut, että balmi saattaa tuntua iholla jopa vähemmän rasvaiselta kuin todella rasvainen voide. Eivätkä balmit tosiaan tuki ihoa sen enempää kuin öljytkään.
Nyt kun ihoni on tottunut, balmi merkitsee minulle tahmean jankin sijaan tätä: se on kuin kiinteä öljy. Se voi jopa tuntua "kuivalta" ja samettiselta. Mutta annostelun kanssa pitää olla tarkkana: balmia tarvitsee laittaa todella vähän.
🔸 Balmi on vedetön ja kiinteä rasvamainen hoitotuote, perinteisemmältä nimeltään salva. Balsameiksikin näitä kutsutaan.
🔸 Balmeja on käytetty perinteisesti lääkesalvoina. Rasvaliukoiset vaikuttavat aineet kulkeutuvat ihoon hyvin rasvapohjassa, samalla kun balmi muodostaa suojaavan pinnan hoidettavalle ihoalueelle. Salva on ollut juoksevaa öljyä tehokkaampi rasvapohja lääkitseville aineille, koska salvaa voi levittää iholle paksumman kerroksen joka pysyy iholla.
🔸 Modernit balmit on kehitetty monitoimituotteiksi, eli niitä voi käyttää niin kasvoilla kuin vartalolla. Ne ovat erinomaisia pehmentämään kynsinauhoja ja muita ihon kuivia kohtia ja ne toimivat myös huulirasvoina.
🔸 Balmien paksuuteen ja kiinteyteen vaikuttavat vahat. Mehiläisvaha on yksi paksuimmista ja suojaavimmista vahoista, marjavaha taas kevyimpiä ja pehmeimpiä.
🔸 Balmit sopivat parhaiten kuivalle ja kosteusköyhälle iholle, mutta koostumuksesta ja aktiiviaineista riippuen balmi voi sopia jopa rasvoittuvalle ja epäpuhtaalle.
🔸 Balmi on paras tuote ehkäisemään kosteuden haihtumista ihosta.
🔸 Balmi suojaa ihoa kylmältä, kuumalta ja viimalta. Sitä voi käyttää yhtä lailla suojaamaan ihoa saunassa kuumuudelta kuin ulkona pakkaselta.
🔸 Balmia voi käyttää kasvoveden päällä yksinään voiteen sijaan, tai sen voi laittaa voiteen tai öljyn päälle. Balmi laitetaan iholle aina viimeisenä.
🔸 Muista tämä: balmi on hyvin tiivistä ja sitä tarvitsee paljon vähemmän kuin voidetta! Oikealla määrällä balmi asettuu iholle pehmeäksi, ei-tahmeaksi ja mattaisen himmeäksi pinnaksi, mutta jos innostut voitelemaan liikaa, tulos voi toki olla rasvainen diskopallo. Maltti on valttia balmin kanssa :)
*
Disclaimer: olen saanut kaikki tämän postauksen tuotteet maahantuojilta, verkkokaupoilta ja valmistajilta.
Päärasvat: passionhedelmän siemenöljy, jojobaöljy, marjavaha, skvalaani
Ihotyypit: normaali, pintakuiva, sekaiho
Tuoksu: hajusteeton, mutta tuoksuu miedosti passionhedelmälle
Vegaaninen: kyllä
Hinta: 23,90€ / 30 ml
Aloitetaan yhdestä suosikistani. Tutustuin Usvan Wild Fruit -balmiin syksyllä 2022 ja se on ensimmäinen balmi, jota kokeillessa ajattelin heti: hei, tätähän voisi tosiaan laittaa kasvoille! Wild Fruit Balm on ohuudessaan todellinen matalan kynnyksen balmi - se pehmenee jo spaattelin kosketuksesta ja sulaa iholla ohueksi öljyksi. Siksi se on suositukseni Sinulle, joka minun tavoin olet empinyt balmien kokeilua paksun rasvaisen pinnan pelossa.
Wild Fruit -balmin ohuudesta on kiittäminen sen sisältämää pehmeää ja muita vahoja alhaisemmassa lämpötilassa sulavaa marjavahaa (Rhus Verniciflua Peel Cera), sekä ykkösenä koreilevaa passionhedelmäöljyä, joka on ohut ja kevyen tuntuinen öljy.
Saatavuus: tällä hetkellä Usvan balmeja näyttäisi saavan vain heidän omasta verkkokaupastaan. Sarjan pakkaukset ovat tämän vuoden alussa saaneet uuden ulkonäön ja nimiä on vähän tuunattu, mutta sisältö on pysynyt samana.
Päärasvat: makadamiansiemenöljy, kukuiöljy, marjavaha, valkohilppaöljy
Ihotyypit: kuiva, normaali, ikääntynyt
Tuoksu: hajusteeton
Vegaaninen: kyllä
Hinta: 23,90€ / 30 ml
Saatavuus: Usva Cosmeticsin verkkokauppa
Usvan Rainforest-balmi on rasvoiltaan täyteläisempi kuin Wild Fruit, mutta koostumukseltaan kuitenkin pehmeämpi kuin useimmat muut testaamani balmit. Tästä on jälleen kiittäminen marjavahaa, joka on niin pehmeää ja nopeasti sulavaa, sekä balmin öljyvoittoisuutta: Usvan balmeissa on enemmän juoksevia öljyjä kuin kiinteitä rasvoja ja vahoja.
Makadamiansiemenöljy on ravitseva ja kuivalle iholle sopiva öljy, mutta myös loistava ihoa uudistava anti-age-öljy. Se on tyrniöljyn ohella yksi harvoja tunnettuja palmitoleiinihapon eli Omega-7-rasvahapon lähteitä kasvikunnassa.
Päärasvat: sheavoi, ruusukameliaöljy, skvalaani, marjavaha
Ihotyyppi: kuiva, normaali
Tuoksu: mieto ja pehmeän makea, marjainen ja savuisen vaniljainen.
Vegaaninen: kyllä
Hinta: tuotetta ei enää myydä
Otin tämän balmin mukaan esittelyyn vaikka sen valmistus on lopetettu, koska se on niin tunnettu tuote. Minulta on kyselty mielipidettä tästä balmista tasaiseen tahtiin, eikä moni näytä tietävän, ettei sitä enää valmisteta. Miksi Bybi päätti luopua Babe Balmista on mysteeri, sillä se oli mukana Bybin valikoimassa alusta asti ja on ollut hurjan suosittu. Valmistus lopetettiin viime vuonna.
Babe Balm on sheavoipohjainen ja kuuluu rasvaisimpiin balmeihin tässä vertailussa. Se on koostumukseltaan hyvin paksua, mutta sulaa ihon lämmössä nopeasti. Iholle jää pehmeä ja suojattu tunne.
Balmin tuoksu on todella miellyttävä, yksi parhaita tässä joukossa.
Päärasvat: oliiviöljy ja mehiläisvaha
Ihotyyppi: kuiva, normaali, atooppinen, ihottumainen
Tuoksu: hajusteeton, ehkä hieman aistittavissa hunajan tuoksua.
Vegaaninen: ei
Hinta: 54,90€ / 118 ml ja 43,90€ / 59 ml (vaihtelee jälleenmyyjittäin - edullisin Lykossa ja Sokoksella)
Saatavuus: Sokos, Ruohonjuuri, Jolie, Lyko
Tätä kulttisuosion saavuttanutta voidetta on valmistettu yli 30 vuoden ajan, ja resepti perustuu valmistajan mukaan ikivanhaan egyptiläiseen kauneussalvaan. "Egyptin taika" on etenkin Yhdysvalloissa julkkisten suosiossa ja meikkitaiteilijat käyttävät sitä Weledan Skin Foodin tavoin tuomaan iholle herkullista kuultoa. Poikkeuksellisesti, tämä balmi ei jää iholla mattaiseksi.
Mehiläis-teemaisessa balmissa on kuusi ainesosaa:
Mehiläisvahan osuus tässä on verraten pieni, sillä voide ei ole lainkaan jäykkää ja paksua vaan sulaa heti kosketuksesta öljymäiseksi ja helposti levittyväksi. Balmi on erittäin ravitsevaa ja samalla antibakteerista. En kuitenkaan suosittelisi tätä epäpuhtaalle iholle, sillä oliiviöljy on tuhtia öljyä ja saattaa tukkia rasvoittuvaa ja epäpuhdasta ihoa.
Propoliksesta sanotaan, että se on luonnon oma antiobiootti: se taistelee bakteereja, viruksia ja sienitauteja vastaan ja estää tulehduksia. Egyptian Magic sopiikin loistavasti atooppisen, ihottumaisen ja tulehtuneen ihon hoitoon.
Egyptian-balmi on mielestäni kaikkein monikäyttöisin tämän vertailun tuotteista. Sen kosteuttavat, antioksidanttiset, antibakteeriset ja suojaavat ominaisuudet tekevät siitä ihan kaikenlaisia ihotiloja hyödyttävän ja ainoa ihotyyppi jolle en tätä suosittelisi, on rasvoittuva ja epäpuhdas.
Egyptiania voi käyttää hoitamaan kuivaa ihoa, arpia, ihottumaa, pieniä palovammoja, kynsinauhoja, karheita kyynär- ja kantapäitä ja vauvan vaippaihottumaa. Sitä voi käyttää liukuvoiteena tai kosteuttamaan alapään kuivia limakalvoja. Se toimii rauhoittavana after shave - tai after sun -voiteena. Kokeile Egyptian Magic'iä ravitsevana hiusnaamiona ennen shampoopesua - oliiviöljy ja hunaja tekevät ihmeitä kuiville hiuksille.
Kiitos erittäin notkean koostumuksensa, tämä toimii ihanteellisesti myös meikinpoistajana, jos tykkäät käyttää ei-emulgoituvaa öljyputsaria.
Päärasvat: makadamian siemenöljy, auringonkukkaöljy, kameliaöljy, marjavaha
Ihotyyppi: kuiva, herkkä, normaali, ikääntynyt
Tuoksu: pehmeän makea ja aromaattinen: tuoksun muodostavat Blue Tansyn eli sinisen pietaryrtin eteerinen öljy, ruusugeraniumi, laventeli ja frankinsensi
Vegaaninen: kyllä
Hinta: 29€ / 60 ml
Saatavuus: House Of Organic, Jolie, Sokos, Naturelle
Evolven sininen balmi kuuluu Top 5 -balmisuosikkeihini ja on varmaankin ihan kärjessä yhdessä c/o Gerdin ja Usvan kanssa. Tämä ihastuttava balmi on paksusta koostumuksestaan huolimatta iholla ihanan kevyen tuntuista: se levittyy ohuesti ja jättää himmeän pinnan. Kun katsotte inciin, osaattekin jo ehkä tunnistaa mistä keveys johtuu: jep, tässä on käytetty marjavahaa, joka on vahoista kevyimpiä. Lisäksi kärjessä on öljyjä, ei rasvaa tai vahaa.
Kiitos rauhoittavan pietaryrtin sekä kamomillan, Blue Tansy Beauty Balm sopii erityisen hyvin herkälle ja herkästi ärtyvälle iholle. Makadamian siemenöljy tuo balmiin myös ihoa uudistavan vaikutuksen, eli ikääntynyt iho saa tästä samalla anti-age-buustin.
Päärasvat: sheavoi, viinirypäleen siemenöljy, manteliöljy
Ihotyyppi: kuiva, herkkä, atooppinen, normaali
Tuoksu: hajusteeton mutta voiteessa on hieman savuinen tuoksu, kuin häivähdys vaniljaa ja savuketta - mutta miellyttävällä tavalla.
Vegaaninen: kyllä
Hinta: 34,90€ / 50 ml
Saatavuus: Twistbe, Kolme Cosmeticsin oma verkkokauppa
Tämän todella suositun mutta harvassa paikassa myytävän voiteen pohjan muodostaa kuohkeaksi vaahdoksi vatkattu raffinoimaton luomu-sheavoi. Käsittelemättömässä sheavoissa on vahvahko ominaistuoksu, ja ilmeisesti juuri se tuoksuu Kolmen voiteessa.
Kuohkea koostumus on aivan ihanan tuntuinen iholla! Tuntuma on samettinen ja balmi jättää ihon todella pehmeän tuntuiseksi ja himmeäksi. Yksinkertaisessa koostumuksessa on vain viisi ainesosaa. Lyhyt inci sekä rauhoittava ja ihovaurioita korjaava kehäkukka tekevät voiteesta erityisen hyvän herkälle ja ärtyneelle iholle. Tuotteen sisältämä kehäkukka on muuten valmistajan omasta puutarhasta.
Tuotteen alkuperäinen nimi on kummallinen: Vatkattu Kasvovoide + Kehäkukkauute. Tai oikeastaan vielä englanniksi kirjoitettuna: Whipped Face Cream + Calendula Extract - kirjoitettuna juuri näin. Voide on aivan ihana, mutta minua häiritsee joka kerta, kun luen tuon nimen! 😂 Eikö se voisi olla loogisemmassa ja lukuystävällisemmässä muodossa: Whipped Calendula Face Cream? Itse nimeäisin tämän Shea Butter & Calendula Face Balm'iksi.
Päärasvat: mehiläisvaha, manteliöljy, ruusunmarjaöljy, kookos-alkaanit
Ihotyyppi: normaali, kuiva, ikääntynyt
Tuoksu: pehmeä, elegantti ja mieto
Vegaaninen: ei
Hinta: 70,40€ / 15 ml
Saatavuus: Jolie
Joukon kallein balmi tulee luksusmerkki Kjaer Weis'iltä ja on kehitetty erityisesti silmänalusille. Tämä on kuin luksusversio Dr. Hauschkan Eye Balm'ista! Mehiläisvaha on tuotteessa ykkösenä joten tämä on hyvin paksua (mutta ei raskasta), ja balmi kannattaakin lämmittää ja notkistaa sormissa ennen silmänalusille levitystä. Toki tätä voi käyttää myös koko kasvoilla. Notkistettuna balmi levittyy iholle ohuesti ja tuntuu erittäin miellyttävältä.
Koostumus on hienostunut, kuten on tuoksukin, ja tuotteessa on Evolven Blue Balmin ohella pisin inci vertailun balmeista. Kookos-alkaanit muuten, jos joku ihmettelee, on kevyt ja haihtuva öljy-yhdiste, joka imitoi syklopentasiloksaanin tapaista haihtuvaa silikonia. Kookos-alkaaneilla parannetaan tuotteen levittyvyyttä ja tuodaan silkkistä tuntumaa.
Kjaer Weisin balmissa on aktiiviaineherkkuja kuten Rubiginosa-laadun ruusunmarjaöljyä, ilmejuonteita silottavaa parakrassiuutetta sekä polyfenoleja pursuavaa vihreän teen uutetta.
Päärasvat: sheavoi, kaakaovoi, arganöljy, vihreän teen siemenöljy
Ihotyyppi: kuiva, ikääntynyt, herkkä
Tuoksu: voimakas ja aistillinen kukkaistuoksu (neroli, Blue Tansy, orvokki)
Vegaaninen: kyllä
Hinta: 69,90€ / 30 ml
Saatavuus: Twistbe
Joukon toinen luksusbalmi tulee Havaijilta ja on aivan erilainen kuin Kjaer Weis. Leahlanin tuotteessa ei ole lainkaan vahoja ja se on erittäin pehmeää. Iholle välittömästi sulavan ja silkkisen balmin pohjan muodostavat shea- ja kaakaovoi, seuranaan mm. argan-, moringa- ja passionhedelmän siemenöljyä. Tuotteen käyttökokemus on todella ylellinen; se tuoksuu, näyttää ja tuntuu aivan ihanalta.
Herkullisen sävynsä Bless Balm saa vaalenpunaisesta savesta ja ruusun terälehdistä.
Leahlanin balmi on täyteläistä ja erittäin ravitsevaa. Arganöljy, vihreän teen öljy sekä neroli tuovat balmiin anti-age-vaikutuksia, Blue Tansy rauhoittaa. Jos ei muuten tykkää käyttää balmeja, tämä toimii ylellisenä yövoiteena.
Päärasvat: arganöljy, hydrogenoitu arganöljy, kauraöljy, auringonkukkavaha
Ihotyyppi: kuiva, atooppinen, herkkä
Tuoksu: hajusteeton
Vegaaninen: kyllä
Hinta: 21€ / 15 ml
Saatavuus: Tätä myydään melkein kaikkialla: Ruohonjuuri, Jolie, Twistbe, House Of Organic, Laponien oma verkkokauppa... (edullisin Ruohiksessa.)
Tässä on joukon paksuin ja "jäykin" balmi. Mikä yllättää ensi silmäyksellä, kun incin kärjessä on juokseva öljy, ei vaha. Koostumuksessa on kuitenkin käytetty auringonkukkavahaa, joka on suhteellisen kova vaha ja tekee pienemmälläkin pitoisuudella koostumuksesta kiinteän ja jämäkän. Incissä kakkosena oleva hydrogenoitu arganöljy on sekin vahamaista (hydrogenointi poistaa öljyn kaksoissidoksia ja tekee siitä jäykempää).
Kun laitan Laponien balmia aamulla ja huuhdon illalla kasvot vedellä, balmin jättämä vettähylkivä pinta on yhä näkyvissä. Tätä voi todella kutsua suojaavaksi tuotteeksi. Tahmeaksi tämä ei kuitenkaan ihoa tee, tuote vain on hyvin paksua.
Tämä ei kuulu suosikkeihini enkä tykkäisi käyttää tätä itse, muuten kuin ehkä kynsinauhavoiteena tai kovalla pakkasella ulkoiluvoiteena. Näen kuitenkin, miten mainio tuote tämä olisi herkällä ja erittäin kuivalla iholla, jonka suojakerros on vaurioitunut.
Päärasvat: ruusunmarjan siemenöljy, jojobaöljy, mehiläisvaha, sheavoi
Ihotyyppi: kuiva, herkkä, punoittava
Tuoksu: todella voimakas. Tuote sisältää runsaasti eteerisiä öljyjä: ruusugeraniumia, frankinsensia, rosmariinia, palmarosaa sekä patsulia.
Vegaaninen: ei
Hinta: 52,50€ / 50 g ja 20,90€ / 15 g
Saatavuus: Twistbe (myynnissä myös pienempi koko), Jolie, House Of Organic, Naturelle
Wild Rose Beauty Balm on Egyptian Magicin ja Bybin Babe Balmin ohella joukon tunnetuin ja globaalisti fanitetuin balmi. Se täyttää tänä vuonna 20 vuotta.
Ruusuöljypohjaisena tämä on ihanan monipuolisesti hoitava tuote: se uudistaa ihoa, tasapainottaa, lievittää juonteita ja arpia ja laskee punoitusta. GLA-rikas purasruohoöljy ja hampunsiemenöljy tekevät tästä loistavan tuotteen herkästi ärtyvälle, kuivalle ja kenkkuilevalle iholle. Kaiken kaikkiaan Wild Rose Balmin sisältämät öljyt auttavat tehokkaasti paikkaamaan ihon suojabarriääriä.
Koostumus on täyteläinen, suunnilleen samaa luokkaa Bybin kanssa. Paksu ja kiinteä voide sulaa nopeasti ihon lämmössä ja on helppo levittää. Iholle jää mielettömän pehmeä tunne sekä himmeä pinta. Jos tuoksu ei olisi niin vahva, tämä olisi yksi suosikeistani.
Tuoksu varmaan jakaakin ihmisiä NYRin balmin kohdalla: herkkäihoisena tuntuisi hassulta käyttää näin supervoimakkaan tuoksuista ihonhoitotuotetta. Tuoksu on ihan hyvä, mutta se on minusta jotenkin vääränlainen kasvojenhoitotuotteeseen. Tiedätte, että pidän voimakkaistakin tuoksuista ihonhoidossa, mutta NYRin balmin tuoksussa on mulle selviä flunssalääke-viboja..! :D Vicks tulee mieleen, ei voi mitään.
Wild Rose Balmia markkinoidaan monitoimituotteena kosteuttamaan sekä puhdistamaan ihoa. Mukana pakkauksessa tuleekin musliiniliina puhdistuskäyttöä varten. Kuivien ihoalueiden täsmähoidon ohella NYRin balmi sopii mielestäni parhaiten naamioksi ja kasvojen hoitovoiteeksi. Putsariksi tämä on minusta vähän turhan arvokas, ja no, itse tykkään emulgoituvista öljyputsareista.
Päärasvat: jojobaöljy, avokadoöljy, auringonkukkaöljy, mehiläisvaha
Ihotyyppi: kuiva, normaali
Tuoksu: vahvahko ja aromaattinen, vihreähkö
Vegaaninen: ei
Hinta: 29,25€ / 15 ml
Urangin Multibalm on ravitseva, suojaava ja ihon pikku vaurioita korjaava balmi. Korjaavasta vaikutuksesta vastaa tuttu ystävämme kehäkukkauute sekä eksoottisempi tamanuöljy. Myös tamanuöljy omaa lääkitseviä ominaisuuksia (joo, tätä ilmaisua ei saa käyttää kosmetiikan markkinoinnissa) ja sen sanotaan parantavan haavoja, lievittävän arpia ja pieniä palovammoja ja laskevan yleisesti tulehdusta. Riittävästi osaamista antamaan tälle balmille lisänimi SOS..! 😄
Urangin balmissa on jännä tuoksu. En olisi ensimmäisenä yhdistänyt sitä mandariiniin, mutta mandariiniöljy on tuotteen ainoa eteerinen öljy ja hajuste-funktion ainesosa. Veikkaan, että tamanussa, joka yhdessä avokadon kanssa tuo balmiin vihertävän värin, on ominaistuoksu joka taittaa mandariinin hedelmäisen makeuden ja tekee tuoksusta enemmän vihreän aromaattisen.
🔥 edullisin 💰
Päärasvat: auringonkukkaöljy, jojobaöljy, mehiläisvaha, sheavoi
Ihotyyppi: normaali, kuiva, sekaiho, epäpuhdas iho
Tuoksu: pehmeän aromaattinen ja lämmin sekoitus sypressiä, vaniljaa, mandariinia, teepuuöljyä ja muskatellisalviaa
Vegaaninen: ei
Hinta: 20,90€ / 60 ml
Saatavuus: Twistbe
Tässä meillä on yksi joukon parhaita ja samalla erikoisimpia balmeja! Tässä balmissa on kuivaa ja kosteusköyhää ihoa ihanteellisesti hoitava öljy- & rasvapohja, mutta myös epäpuhdasta ihoa hoitavia eteerisiä öljyjä kuten teepuuta, sypressiä ja muskatellisalviaa.
Tämän tuotteen myötä törmäsin ensimmäistä kertaa epäpuhtaalle iholle myytävään balmiin, ja täytyy sanoa, että tästä oivalluksesta on kiittäminen Twistbe'n ainesosatietoista porukkaa. C/O Gerd ei itsekään markkinoi tätä epäpuhtaalle iholle vaan itse asiassa vartalonhoitotuotteena kuivalle iholle, mutta Twistbe'llä tuotteet myydään niiden ainesosien ja vaikutusten perusteella, ei valmistajan markkinointitekstien mukaan. Lukekaapas täältä!
Gerdillä ovat kyllä vähän pöhköjä, kun ovat sijoittaneet tämän vartalotuotteiden kategoriaan, mutta asiakas hyötyy siitä sitten superedullisella hinnalla! 👏
Tutustuin Blueberry-balmiin ollessani töissä Twistbe'n osastolla I Love Me -messuilla, ja sain kuulla asiakkailta sekä Twistbe'n henkilökunnalta niin positiivista palautetta, että pakkohan tämä oli testata.
Purkissa Blueberry Balm näyttää todella jäykältä ja paksulta, mutta kun sitä ottaa sormiin, se lähtee heti sulamaan ja notkistumaan. Iholla se tuntuu lopulta suorastaan ohuelta, mutta jättää kuitenkin miellyttävän, balmeille ominaisen suojaavan pinnan.
Ei ihme, että tämä on niin suosittu, kun se on niin edullinen, omaa laadukkaan koostumuksen ja sopii kaikille ihotyypeille! Tuotteen nimi muuten tulee mustikansiemenöljystä, jota se myös sisältää.
Päärasvat: jojobaöljy, purasruohoöljy, ruusunmarjansiemenöljy, mehiläisvaha
Ihotyyppi: normaali, kuiva, ikääntynyt
Tuoksu: pehmeä ja mieto sekoitus rosmariinia, nerolia ja porkkanansiemenöljyä
Vegaaninen: ei
Hinta: 20,90€ / 30 ml
Saatavuus: Twistbe
Blueberry Night on ylellisempi ja uudistavampi balmikoostumus yökäyttöön. Valmistaja on tarkoittanut sen kasvoille, ja siksi se on perus-Blueberryä arvokkaampi. Ei ole tämäkään kyllä kallis..!
Yö-version tähtinä loistavat purasruohoöljy ja Rubiginosa-laadun ruusunmarjaöljy. Ravitseva ja rauhoittava purasruohoöljy sisältää eniten gammalinoleenihappoa kaikista kosmetiikassa käytetyistä kasviöljyistä ja edistää ihon suojakerroksen normaalia toimintaa. Supersankari-rusunmarjaöljy puolestaan uudistaa ja tasapainottaa ihoa ja tasoittaa ihon sävyä. Neroli ja omiin suosikkiainesosiini kuuluva porkkanansiemenöljy tuovat balmiin vielä oman anti-age-lisänsä.
Tämän balmin käyttöä ei tokikaan tarvitse rajoittaa yöhön, vaan sitä voi yhtä hyvin käyttää päivällä.
Päärasvat: rypsiöljy, jojobaöljy, mehiläisvaha
Ihotyyppi: kuiva, reaktiivinen, atooppinen ja herkkä iho
Tuoksu: pehmeä sekoitus laventelia ja rosmariinia
Vegaaninen: ei
Hinta: 20,90€ / 30 ml
Saatavuus: Twistbe
Calendula- eli kehäkukkabalmi on kehitetty herkälle, kuivalle ja reaktiiviselle iholle. Rauhoittava ja ihovaurioita korjaava kehäkukka on täällä jälleen ja tyynnyttelee kiukkuisen ihon ärtymyksen.
Calendula-balmissa on kenties hitusen enemmän mehiläisvahaa kuin Gerdin Blueberry-balmeissa ja se tuntuu täyteläisemmältä, mutta sulaa kuitenkin ihon lämmössä nopeasti ja levittyy mukavasti.
Tämä, kuten kaikki testaamani Gerdin balmit, jättää iholle miellyttävän tunteen eikä tunnu liian raskaalta. Mutta, lisään vielä tänne loppuunkin: oikea annostelu on kaiken a ja o. Kyllä balmi voi tuntua raskaalta, jos laitat sitä liikaa! Jos et ole tottunut balmin käyttäjä, aloita sivelemällä ihoon pieni sormenpäällinen kerrällään.
Päärasvat: naudan tali, oliiviöljy
Ihotyyppi: kuiva, atooppinen, ihottumainen
Tuoksu: voimakas yhdistelmä appelsiinia, frankinsensia ja ylang-ylangia, taustallaan naudan rasvan kevyesti eläimellinen tuoksu
Vegaaninen: ei
Hinta: 34€ / 60 ml
Saatavuus:Hölynpöly
Tämän erikoisuuden esittelin juuri perusteellisesti omassa postauksessaan. Hölynpölyn talivoiteen pohjana on kuohkeaksi vatkattu naudantali, seuranaan tujaus oliiviöljyä. Appelsiinin, frankinsensin ja ylang-ylangin eteeriset öljyt maskeeraavat talin ominaistuoksua. En pidä tuoksua kovin hienostuneena, mutta nämä ovat makuasioita.
Naudantalin rasvahappokoostumus muistuttaa ihmisihon talia ja sopii siksi ongelmaisellekin iholle: iho ottaa naudan talin hyvin vastaan. Ruoholla ruokitun ja laiduntavan naudan tali sisältää lisäksi paljon iholle hyödyllisiä vitamiineja. Täyteläisen rasvainen koostumus sopii kuivalle ja atooppiselle iholle sekä erilaisista ihottumista kärsivälle ongelmaiholle. Hölynpölyn voiteessa käytetty tali tulee luomutilalta Salosta ja on lihantuotannon sivutuote.
Tämä erikoinen tuote ei varmastikaan ole kaikkien juttu, mutta pidän kiinnostavana, että tällainenkin vaihtoehto löytyy.
*
Tässä vielä omat lempparini:
Top 6:
*
Ja näin käytän itse balmia: levitän sen joko kasvoveden tai kasvoveden ja seerumin päälle. (En yhdistä sitä öljyyn tai voiteeseen.) Otan balmia sormiin hyvin vähän kerrallaan ja taputtelen ja sivelen sen iholle, kuivimmista ihoalueista kuten poskista aloittaen. Balmit sopivat ihollani myös meikin alle, joten olen käyttänyt niitä aamuin illoin.
Oivallus: tajusin, että itse asiassa pidän balmin levityksestä enemmän kuin öljyn, koska lähes kaikki kasvoöljyt ovat pipettipulloissa enkä yhtään tykkää pipeteistä. Balmin käyttö tuntui yhtäkkiä niin vaivattomalta pipetteihin verrattuna..! 😄
*
Löytyikö jutusta Sinun lempparisi?
Oletko käyttänyt balmia? Voisitko harkita..? :)
Olin juuri kuusi päivää Ylläksellä. Mua huvittaa ja innostaa minusta viime vuosina kuoriutunut talvi-ihminen – tämä on jotain, mitä en olisi vielä kolmikymppisenäkään odottanut itsestäni. Olen kyllä aina tykännyt talvesta, mutta se on ollut ”vain” se luminen vuodenaika, jolloin pitää pukeutua lämpimästi ja välillä voi bongailla kuvankauniita huurteisia maisemia joita on kiva kuvata.
(Ja tietysti: SE vuodenaika, jolloin on joulu!)
Neljä vuotta sitten alkoi talvettumiseni. Päätin omistaa talven 2020 Lapille ja varasin neljä matkaa Lapin kohteisiin. Siitä se alkoi. Ainakin kuvittelen, että talvettumiseni alkoi juuri näistä matkoista. Vaikka nyt kun mietin, niin saattoi olla, että talvinen Sveitsi ja Alpit vuonna 2018 istuttivat siemenen…
Ei eteläisemmänkään Suomen talvissa mitään vikaa ole. Jotain erityistä kuitenkin tapahtui neljä vuotta sitten Lapissa, sillä laitoin silloin sukset jalkaan ensimmäistä kertaa sitten alakouluiän - ja seuraavana vuonna hankin omat. Olen siitä saakka ollut joka vuosi entistä enemmän haltioissani talvesta.
Eilen hiihtäessäni Ylläsjärvellä minulle tuli yhtäkkiä mieleen hassu yhdistävä tekijä talven ja Ahvenanmaan välillä. Kun muutin Ahvenanmaalle, tuiki tavallinen arkikin oli minusta kiinnostavaa ja jännittävää, koska se haastoi minua. Ruotsinkielisyys haastoi minua. Kaikki asiat olivat vähän erikoisempia, koska piti selvitä ruotsiksi.
Talvessa on se juttu, että myös se tavallaan haastaa. Siksi siinä on jotain erityistä muihin vuodenaikoihin verrattuna. ”Tavallisissa” asioissa kuten vaikka ulkona (pakkasessa) kävelyssä on jotain palkitsevaa. Jos sulla on liian ohut takki päällä tai villasukat jäivät kotiin, lähimarketissa käymisestäkin voi tulla pienimuotoinen selviytymisreissu, jos saan vähän dramatisoida. :)
Nyt kun olen alkanut harrastaa talviulkoilua, talven jännittävyys on tullut aivan eri lailla esiin. En edelleenkään ole mikään sulava hiihtelijä, ja jo ladulle hankkiutuminen on mulle yhä pieni haaste – tai pieni ihme, ainakin!
Olen kuin turisti, joka on vasta löytänyt kohteen nimeltä Talvi, ja olen ihan tohkeissani. ❤️
En ole vuoden 2020 jälkeen päässyt talvi-Lappiin ennen kuin nyt, ja siksi Ylläksen reissu oli kuin mikäkin tunteellinen reunion. Lähdin Ylläkselle sisareni kanssa, joka oli mukana myös kahdella talven 2020 Lapin matkallani. Tasan neljä vuotta sitten ihmettelimme Kakslauttasen kalliita takkapuita..! Tulipahan sekin paikka koettua. Suomen Lapin taika ulkomaalaiselle suunniteltuna - ja hinnoiteltuna.
Tämän kertaisen reissun kohteeksi valikoitui Ylläs oikeastaan vain siksi, että sisareni sai sieltä edullisesti mökin. Ja mikäpä siinä, minulla on Ylläkseltä mukavat muistot, kun kerran kävin siellä osana Carmex-yhteistyötä.
Majoituimme sisareni kanssa Ylläsjärven rannalla. Mökin sijainti oli mainio matalan kynnyksen (autottomalle) tunturilomailijalle; ladut lähtevät melkein mökin pihasta ja Ylläsjärven palvelut samoin kuin julkisen liikenteen bussipysäkit sijaitsevat kilometrin päässä.
Mökki oli kodikas, ei mitään luksusta. Kun tärkeimmät eli takka ja sauna löytyvät, me olemme tyytyväisiä :)
Viikon ohjelma?
Ottaa rennosti, nauttia luonnosta ja hiihdellä. Meidän kohdalla puhutaan nimenomaan hiihtelystä, ei hiihtämisestä, sillä vedämme latuja leppoisaan tahtiin ja teemme lyhyitä 10 kilometrin lenkkejä.
Kun yhtenä päivänä oli -20 astetta ja uskaltauduimme rohkeasti ladulle, lenkki jäi viiteen kilometriin. :) Allekirjoittaneen sormet olivat niin jäässä ekan vartin jälkeen, että näin jo sieluni silmin uutisen Ylläksen Kuukkelissa: ”tamperelaisnaisen sormet amputoitiin kohtalokkaan Äkäslompolon-järven hiihdon seurauksena: lähti jäälle väärän mallisissa hanskoissa.”
(Tällä reissulla opin, että lapaset + rukkaset on parempi valinta hiihtovarusteiksi kuin sormikkaat + paksut hanskat. Sisareni eräopas-ystävä valisti, että lapasissa sormet saavat lämpöä toisistaan, kun taas sormikkaissa ne ovat eristyksissä, ja siksi kylmettyvät nopeammin.)
Meillä oli tuuria sään kanssa, sillä kahtena päivänä oli mitä täydellisin -3 asteen hiihtosää, ja kahtena tiukemman pakkasen päivänä oli kaunis auringonpaiste. (Toisena näistä jäädytin sormeni, toisena nenäni…)
Lähdimme päivittäin liikkeelle 11 aikoihin ja palasimme mökille hämärän laskeutuessa viiden kieppeillä. Lounasta emme syöneet (alempaa selviää miksi), mutta pidimme latukahviloissa glögi- ja kahvitauon. Yhtenä päivänä jaksoin pakata eväät mukaan, mutta muuten päivät pärjäsi yllättävän hyvin tuhdilla aamiaisella ja glögillä. 😊
Eräänä iltana saimme hiihtää takaisin upeassa kuutamossa, valo oli aivan maaginen ja maisemat kuin postikortista.
Illat mökillä kuluivat ruokaa laittaessa ja takan ja saunan lämmössä rentoutuen. Olemme sisareni kanssa himosaunojia ja saunassa voi kulua helposti parikin tuntia. Etenkin, kun välillä juoksee ulos kierimään lumessa!
Ruoasta puheen ollen, ravintolaruoan taso Ylläksellä on kamala. ⬇️
Erityisesti lounasruokavaihtoehdot ovat luokkaa hampurilaisia, pizzaa, wingsejä, kanakoreja. Lohikeittoakin saattaa tuurilla löytää, mutta se on lautasellinen perunaa ja pari hassua kalanpalaa.
Tiedän ja muistan, että Lapin rinneravintoloissa on aivan eri tyyli kuin Keski-Euroopan hiihtokohteissa, mutta silti ruoka oli suuri pettymys. Mielessäni kangastelivat Sveitsin rinnekuppiloiden elegantit a la carte -menut ja viinilistat.
Ylläsjärven kylästä löytyi yksi laadukkaamman oloinen illallispaikka, hotelli Aurora Estaten yhteydessä oleva ravintola, mutta siellä ei tarjoilla menua vegaanisena. Sisareni on vegaani, joten tämä paikka ei ollut meille mahdollisuus. Instagramin kautta sain vinkin todella ihanan kuuloisesta yhden pöydän konseptiravintola Elsasta, mutta sielläkään ei vegaaniruoka onnistu.
Paremmat ravintolat jäivät siis odottamaan toista vierailua.
Ei oikein mitään. Se on myös Suomen hiihtokohteiden ero Keski-Eurooppaan. Meidän tunturikylissämme ei ole itsessään mitään nähtävää, toisin kuin tunnelmaa tihkuvissa alppikylissä. Suomessa kylien rakennekin on aivan erilainen; tunturikylissä ei voi vaellella kujilla ja piipahdella kuppiloissa ja putiikeissa, koska täällä kylät ovat kourallinen harvaan sijoitettuja taloja ja keskusta on yhtä kuin ruokakauppa ja/tai pizzeria-ravintolakompleksi ja sen lähiympäristö.
Se on minusta ainoa tylsä juttu Suomen Lapissa. Tai koko Suomessa, oikeastaan; meillä on vain aivan erilainen taajama-arkkitehtuuri kuin muualla Euroopassa. Siksihän me suomalaiset rakastamme matkustaa Keski-Euroopan historiallisiin kyliin tai Välimeren ihaniin rantakyliin, joissa parin sadan hengen asutuskeskuksissakin on kaupunkimaisesti kehittynyt sydän palveluineen ja vilkkaine kohtaamispaikkoineen. Se on meille eksoottista.
Ja yhtä lailla sitten ulkomaiset turistit tulevat meille kokemaan Lapin autiota villeyttä.
Ylläsjärven kylän keskusta ja meidän lähikauppa.
Ylläksellä lomaillessa majoitutaan joko tunturin pohjoispuolella Äkäslompolon kylässä tai eteläpuolella Ylläsjärven kylässä. Ylläsjärvellä asuu noin 300 ihmistä ja "kosmopoliittisemmassa" Äkäslompolossa noin 500. Äkäslompolo voi ylpeillä Suomen suurimmalla K-Marketilla: kylän keskustassa sijaitsevan Jounin Kaupan pinta-ala on 2000 neliömetriä ja kaupan sisällä on mm. juusto- & viinibaari. 😄
Puhuimme sisareni kanssa, että tekisimme vuosittaisesta yhteisestä hiihtoreissusta perinteen. ❤️ Se kuulostaa mukavalta.
Lappiin asti ei aina tarvitse lähteä, sillä kaunista talvi-Suomea ja komeita hiihtolatuja löytyy kotinurkiltakin.
Ensi viikolla olen kuitenkin ihmettelemässä hiihtomeininkiä vähän kauempana ja erilaisessa ympäristössä, nimittäin Kreikassa! Raportti seuraa! ☺️
Tänään esittelyssä Twistbe'n joulukalenterin sisältö :) Nyt kun jouluaatosta on sopivasti tasan kuukausi :D
Tämä on toivepostaus, eli moni seuraajani pyysi tekemään kalenterista oman juttunsa, kun availin kalenterin luukkuja Instagramissa joulukuussa.
Sain joulukalenterin Twistbe'ltä lahjaksi. Sen arvo oli 372,50€ ja myyntihinta edullisimmillaan 182€ (normaali myyntihinta oli 199€).
Leahlani Aqua A Retinoid Renew Serum 3,7 ml. Minikoko Leahlanin retinoidiöljyseerumista. Tämä on tuttu tuote ja se pääsi myös Vuoden Parhaat Tuotteet -listalleni. Ihastuttava yhdistelmä trooppisia öljyjä ja HPR-retinoidia. HPR-pitoisuus on 2%.
Pure Beauty Hyaluronic Acid Eye Serum 10 ml (täysi koko). Kosteuttava ja turvotusta madaltava kofeiini-hyaluronihapposeerumi silmänympäryksille. Testattu viime keväänä, tykkään :) Sopii normaalille iholle yksinään ja kuivalle & vaativalle iholle silmänympärysvoiteen alle.
Esse Repair Oil 12 ml (lähes täysi koko - normaali koko on 15 ml). Tämä oli mun suosikkituote Twistbe'n kalenterissa! Essen kahdesta kasvoöljystä tämä on se ohuempi (Protect Oil on paksu ja suojaava). Repair Oil'in the juttu on ihovaurioiden korjaavuus: se lievittää akne- ja venymäarpia, vähentää punoitusta ja korjaa aurinkovaurioita. Se sopii yhtä lailla niin akneihon kuin ikääntyneen ihon hoitoon. Vaikuttavien aineiden joukossa on mm. Rubiginosa-laadun ruusunmarjaöljyä (se A-vitamiinipitoisempi ruusunmarjaöljy), marula-, manketti ja yanguöljyä.
Antipodes Hosanna H2O Intensive Skin-Plumping Serum 10 ml. Antipodesin seerumi on siitä mielenkiintoinen, että kerrankin meillä on tässä kosteuttava seerumi, joka ei sisällä hyaluronihappoa. Kirkkaasti valtaosa kosteuttavista (ja muistakin) seerumeista) nojaa nykyään hyaluronihappoon, ja se alkaa olla jo jossain mielessä tylsää ja mielikuvituksetonta, koska on muitakin hyviä ainesosia.
Vaikka Hosannaa markkinoidaan ennen kaikkea kosteuttavana, se on vaikutukseltaan yhtä lailla - tai oikeastaan enemmänkin - antioksidanttinen sekä tulehdusta rauhoittava. Pääaktiiviaineet ovat Vinanza-viinirypäleuute, Mamaku-mustasaniaisuute sekä laventelivesi. Viinirypäle on superantioksidanttinen, laventeli rauhoittaa ja ehkäisee tulehdusta ja Mamaku-uute tukee solujen uudistumista. Mamaku on vanha uusiseelantilainen lääkekasvi, jota on käytetty lievittämään kipua ja tulehdusta. Varsinaisia humektantteja seerumissa ei ole lainkaan, mutta laventelivesi sekä mineraalipitoinen lähdevesi kosteuttavat ihoa.
Seerumissa on aivan ihana kardemumman & ruusun tuoksu! 😍 En ensin edes tajunnut kardemumman läsnäoloa, koska se on tässä tuotteessa niin mieto, kunnes luin pullon kyljestä, että se sisältää kardemumman ja ruusun eteerisiä öljyjä.
Olivia Klein Balance Cream 50 ml (täysi koko). Oli mielenkiintoista päästä testaamaan tämä Twistbe'n suurimpiin bestsellereihin kuuluva voide. Balance Cream on sitä mielenkiintoinen, että se sopii sekä kuivalle että epäpuhtaalle iholle. Se sisältää talintuotantoa ja epäpuhtauksia hillitsevää taikapähkinävettä ja salisyylihappoa ja kuivaa ihoa kosteuttavan tiimin ruusuvettä, kookosöljyä, jojobaöljyä sekä auringonkukkaöljyä.
Kun nimi on Balance Cream, odotin jostain syystä silti kevyttä koostumusta, mutta voide onkin semitäyteläistä ja ihan kunnolla kosteuttavaa ja pehmentävää. Yllätyin tämän tehosta. Öljyjä rakastava ihoni on nykyään ihmeen nirso voiteille, mutta tästä ihoni pitää. Voide on hajusteeton, mutta siinä on ruusuveden tuoma miellyttävä ruusuinen tuoksu.
Balm Balm Ruusuvesi 30 ml. Monet ruusuvedet olen testannut mutta en aiemmin Balm Balmia. 100% ruusuvesien, joihin tämäkin kuuluu, suurin käytännön ero tulee tuoksusta joka vaihteee suurestikin tuotteiden välillä. Balm Balmin ruusuvesi on minulle kokemuksena hyvin samanlainen kuin Flow Cosmeticsin: siinä on ei-makea, maanläheinen tuoksu ja se tuntuu (tuoksunsa puolesta) arkiselta. Ruusuvesi on ihana tuote, mutta itse tykkään makeamman tuoksuisista. For the record, oma suosikkini on Urangin vuosikerta-ruusuvesi, mutta se on turkaleen kallis eikä sitä enää saa Suomesta.
Leahlani Meli Glow -naamio 15 ml. Kirkastava hunaja- & savinaamio Havaijin tapaan. :) Leahlanin Meli Glow -naamion koostumus on todella tanakkaa kiitos hunajan ja kaoliinin, ja tämä kannattaakin pehmentää ensin kämmenellä lisäämällä joukkoon tilkka lämmintä vettä. Herkullinen hunajan & trooppisten hedelmien (passionhedelmä, guava, papaija) tuoksu on taattua Leahlani-laatua.
Bybi Milk Melt -puhdistusmaito 30 ml. Tämä tuote oli minulle tuttu ennestään. Se ei kuulu omiin suosikkeihini, koska en saa sitä huuhtoutumaan iholta nopeasti. Puhdistusmaito on tuotetyyppinä muutenkin minulle vähiten mieleinen putsari, joten siinä mielessä olen huono henkilö arvostelemaan puhdistusmaitoja. Maidot ovat makuuni tylsiä ja ne huuhtoutuvat iholta usein hitaammin kuin vaahdot ja emulgoituvat öljyputsarit. Hyviäkin maitoputsareita on - ehtona mulle aina helppo huuhtoutuvuus - mutta siltikään en valitse itselleni maitoa, koska koen ne puhdistusteholtaan niin mietoina. Öljy on mun juttu.
Henua Nourishing Oil Cleanser 30 ml. Henuan öljyputsari on ei-emulgoituvaa laatua, eli se poistetaan iholta kasvoliinalla tai kestovanulapulla, tai sitä käytetään osana kaksoispuhdistusta. Tuote on hajusteeton. Koostumus on ohut ja sitä on miellyttävä hieroa iholla. Ykkösenä on risiiniöljyä, joka on kaikkein parhaiten likaa irrottava öljy. Muita öljyjä ovat auringonkukka, manteli, jojoba, kaura ja puolukansiemen.
Emulgoitumattomat öljyt sopivat parhaiten oikein herkälle ja kuivalle iholle, koska emulgaattoreillakin voi olla kuivattava vaikutus, niin hullulta kuin se kuulostaa. On myös ihmisiä, joiden iho reagoi emulgaattoreihin ja ne voivat ärsyttää. Oma ihoni ei kuulu heihin, ja pidän itse enemmän emulgoituvista öljyistä.
Neal's Yard Remedies Eye Make-up Remover 100 ml (täysikokoinen). Vesipohjainen silmämeikinpoistoaine lupaa poistaa jopa vedenkestävän meikin, mitä hämmästelen. Vedenkestävä meikki vaatii käytännössä aina öljypitoisen puhdistusaineen, ja NYRin meikinpoistoaine on öljytön.
NYRin putsari saa minulta kiitosta epä-ärsyttävyydestään, sillä se ei ärsytä silmiäni vaikka avaan silmät meikinpoiston aikana. Silmäni ovat superherkät ja valtaosa putsareista - myös silmämeikinpoistoaineista - kirvelee silmissäni.
Meikinirrotusteho NYRin putsarissa ei ole tehokkain mahdollinen, ja joudun painamaan putsarilla kostutettua vanulappua silmäluomella jopa minuutin, ennenkuin meikki liukenee. Senkin jälkeen silmäluomea pitää pyyhkiä perusteellisesti, jotta kaikki meikki tarttuu vanulappuun. Tämä tuote on selvästikin liian mieto minun meikkitasolleni. Twistbe'n asiakaspalautteista luen vaihtelevia palautteita: osalla tämä toimii tosi hyvin, osalla ei. Vedenkestävää meikkiä tämä ei tunnu palautteiden perusteella poistavan.
Pakko myöntää että jäin todella uteliaaksi sen suhteen, millä keinoin tämä NYRin tuotekehityksen mielestä poistaa "even the most resistant waterproof makeup"..? (Teksti NYRin sivulta.) Itse markkinoisin tätä sanoilla: ultra gentle makeup remover for sensitive eyes and light, non-waterproof makeup.
Apeiron-käsivoide 75 ml (täysi koko). Tuttu tuote; oikein mukava semitäyteläinen käsivoide joka imeytyy hyvin. Twistbe'n bestsellereitä! Kosteuttaa hyvin ja jättää ihoon sileän pinnan, mutta ei riitä rutikuivalle iholle. Tämän tyyppistä käsivoidetta käyttäisin yhä säännöllisesti, jos käsien ihoni ei olisi heittäytynyt atooppiseksi.
Föllinge-käsisaippua 200 ml (täysi koko). Tässä käsisaippuassa on valitettavasti minulle väärä tuoksu, siksi se ei ole minun tuotteeni. Tämä on koostumukseltaan hellävarainen, sulfaatiton perussaippua joka tulisi muuten käytettyä, mutta tässä on todella voimakas sitruunaruohon tuoksu josta en pidä. Sitruunaruohon ja minun kemia ei vain toimi, en ole toistaiseksi kohdannut sitruunaruohotuotetta, jonka tuoksusta tykkäisin.
Baiobay-vartalovoide 150 ml (täysi koko). Yksinkertaisen incin peruskosteuttava vartaloemulsio sisältää kookosöljyä, ananasuutetta, aloe veraa ja postbiootteja. Kevyt ja nopeasti imeytyvä koostumus, tätä levitettyään pääsee nopeasti pukeutumaan :)
c/o Gerd Blueberry Vanilla Fudge -suihkugeeli 30 ml. Vaniljatoffee-jälkkärin tuoksuinen suihkugeeli. Tämä on ihan ok mutta saisi olla koostumukseltaan paksumpaa. Tykkään enemmän sarjan vartalovoiteesta, jossa sama tuoksu on pehmeämpi ja vielä herkullisempi. :) Se on todellinen hemmottelutuote!
Neal's Yard Remedies Bee Lovely -huulirasva 15 g (täysi koko). Tätä en ole kokeillut koska en enää käytä purkki-huulirasvoja, ja haluan antaa tämän jollekulle lahjaksi käyttämättömänä. (Käännyin puikkojen leiriin koronan aikana, kun purkin kaivaminen sormella muuttui ei-ei'ksi.)
Neal's Yard Remedies Wild Rose Beauty Balm 15 g. Tätä kultti-statuksen monitoimibalmia voi käyttää kasvovoiteena, vartalolla, naamiona, huulirasvana ja meikinpoistoaineena. Minä olen käyttänyt kasvoilla, ja tarkempi esittely on tulossa pian häämöttävässä balmivertailussani :) Tykkään tästä, mutta täytyy sanoa, että tuoksu on häkellyttävän voimakas.
Twistbe Skin Collagen 260 g (täysi koko). Kollageeni-lisäravinne vahvistamaan ihoa ja hidastamaan kollageenin hajoamista. Sisältää myös C-vitamiinia ja MSM:ää.
En osaa tätä tuotetta kommentoida, koska käytän toista kollageenivalmistetta. Minulla ei ole kompetenssia vertailla eri kollageenivalmisteita mutta sanon vain, että olen kokenut saaneeni kollageenilisäravinteesta hyötyä.
Nuori Vital -shampoo ja -hoitoaine 2 x 10 ml. Harmikseni en ole ehtinyt testata näitä vaikka kovasti kiinnostaa. Olin neljä viikkoa Laveran hiustuote"kuurilla" perehtyäkseni niihin ammattini puolesta, ja nyt kun olisin viimein voinut testata Nuorin, olen unohtanut. 😅 No, raportoin vaikka Instagramissa kokemuksesta sitten kun testaan nämä. Incit vaikuttavat todella hyviltä.
Vinkkinä lukijalleni VerdeLille joka Lavera-postauksen kommenteissa kritisoi Lavera-shampoon sisältämää suolaa: Nuorin shampoo on sulfaatiton eikä sisällä suolaa. ;)
c/o Gerd B2 Hair Serum 30 ml. Hiuksiin jätettävä silottava hoitoseerumi. Tätäkään en ole ehtinyt (no, muistanut) testata. Rehellisesti, minua huvittaa, miten uskollinen olen hiusrutiinilleni. :D Jos en laita uutta tuotetta suihkun lattialle, lavuaariin tai muualle todella näkyvään paikkaan, en muista sitä vaan tartun vakkarituotteeseen. Siinä missä testaan uusia kasvotuotteita joka viikko, hiustuotteita testaan hyvin harvoin, enkä ole yhtä utelias hiustuotteiden suhteen kuin kasvo.
Kalenterissa oli myös kaksi meikkituotetta: Zaon huultenrajauskynä 563 Vintage Pink ja kulmakynä 554 Light Brown. Jälkimmäistä voi käyttää myös silmänrajaukseen, siinä on sen verran pehmeä koostumus.
Vintage Pink -huultenrajauskynässä on kaunis murrettu vaalean roosan sävy.
Lisäksi kalenterissa oli:
Föllinge Face Scrub 50 ml (täysi koko) - minulle ennestään tuttu tuote, ja annoin joulukalenterin Scrubin lahjaksi ystävälleni. Föllingen kuorinnassa on pienet ja hienojakoiset silica-rakeet ja voidemainen koostumus. Tämä kuorinta tuntui ihollani tehokkaasti kuorivalta, mutta kiitos voidemaisen koostumuksen, se on samalla myös hellävarainen eikä "raavi" ihoa.
c/o Gerd Sauna Birch Scrub -vartalokuorinta 30 ml - piparmintun tuoksuinen mieto vartalokuorinta aprikoosinkivirakeilla. Kiva tuote, mutta kun on kerran alkanut kuoria vartaloaan kahvinpuruilla..... ;)
Twistbe-avainnauha - tämä oli kalenterin mielipiteitä jakanut tuote. Yllätyin avainnauhasta itsekin, koska odotin kaikkien tuotteiden liittyvän kosmetiikkaan, mutta en sentään järkyttynyt, kuten osa palautteen jättäneistä. Ymmärrän, että kalenterin myyntihinnan halutaan pysyvän tietyissä rajoissa, eivätkä kaikki luukut siksi voi olla sisällöltään arvokkaita. Tähän luukkuun olisi ehkä voitu valita vaikka pieni näytetuote, jolloin kosmetiikkaa odottaneet olisivat olleet tyytyväisiä, mutta sain kuulla, että edellisten vuosien kalenterin ostaneiden palautteissa oli varta vasten toivottu Twistbe-"tavaraa". Avainnauha valikoitui mm. tällä perusteella.
Minulla avainnauha joka tapauksessa päätyi heti käyttöön - työhuoneeni avaimen nauha hajosi sopivasti joulun alla. ☺️
Kalenterissa oli mielestäni monipuolinen ja kiinnostava kattaus tuotteita, ja oli kiva nähdä tuotteita harvinaisemmilta premium-brändeiltäkin kuten Henua ja Leahlani. Erityisen innoissani olin Essen öljystä, joka taisi olla kalenterin arvokkain tuote. Antipodesin seerumi on toinen suosikki. Kaikki tuotteet eivät sopineet minulle, mutta sellaista en odottaisikaan joulukalenterilta.
Oletko sinä ollut tyytyväinen ostamiisi kosmetiikkajoulukalentereihin?
Tältäkin trendiltä olin säästynyt - varmaankin ihan vain siksi, että en ole TikTokissa. :D
Naudantali-kosmetiikka.
En ollut kuullut koko asiasta ennen kuin lukijani laittoi minulle aiheesta viestiä joskus viime syksynä. Hän oli harkitsemassa talivoiteen hankintaa ja kysyi mielipidettäni. Olin ihan että häh, oikeastiko tällaisiakin valmistetaan 2020-luvulla? Etenkin näinä vegaanisuuden valtatrendin aikoina.
Sen jälkeen olen perehtynyt enemmän naudan taliin kosmetiikan raaka-aineena ja tajusin, että tämähän on jopa pienesti trendaava aine.
Suomessa on myynnissä muutamia yksittäisiä pienten yrittäjien talivoiteita, ja talvella päivänvalon pitäisi nähdä Kolme Cosmetics -brändin kokonainen talikosmetiikkasarja.
Talivoidetta valmistava Hölynpöly otti minuun vuoden vaihteessa yhteyttä ja tarjosi tuotettaan testiin. Ensin olin jo kieltäytymässä (en ole vegaani mutta en kuitenkaan syö lihaa, joten ajatus nautavoiteen testaamisesta tuntui kummalliselta), mutta hetken mietittyäni päätin kuitenkin ottaa voiteen vastaan. Myönnettävästi käytössäni on jo vuosia ollut myös naudan kollageenista valmistettu ravintolisävalmiste, ja talivoide menee samaan eläinperäisten kauneustuotteiden kategoriaan.
Naudan talia on käytetty ihonhoidossa jo vuosituhansia, se ei siis ole mikään uusi keksintö. Ihminen on käyttänyt kasvi- ja eläinperäisiä rasvoja ihon kosteutukseen, suojaamiseen sekä parantamiseen kautta historian. Naudan tali on rasvahappoprofiililtaan hyvin lähellä ihon omaa seebumia ja se sisältää paljon iholle hyödyllisiä vitamiineja ja rasvahappoja kuten A-, D, E- ja K-vitamiineja sekä Omega 3- ja 6-rasvahappoja. Naudan tali on koostumukseltaan rasvaista ja ravitsevaa, mutta ei kuitenkaan tuki ihoa.
Kosmetiikan teollistuessa eläinrasvat korvautuivat pikku hiljaa kasvi-, mineraali- ja synteettisillä öljyillä ja tali jäi unholaan - miksi, se on alkanut kiinnostaa minua. Johtuuko tämä vain assosiaatiosta, joka meille tulee lihantuotannosta - ja joka ei sovi yhteen modernin kauneusteollisuuden tavoittelemien mielikuvien kanssa? (Itsellänikin juuri tämä selvästi vaikutti ensifiilikseen.) Tali on lihantuotannon sivutuote, eikä sitä voi markkinoida niillä luontoa tai tiedettä korostavilla mainoslauseilla, joita kauneusteollisuus käyttää luodakseen houkuttavia ja myyviä mielikuvia.
Ehkä tali ei vain yksinkertaisesti ole tarpeeksi markkinointiseksikäs ainesosa, tämä saattaa olla totuus sen katoamisen takana.
Tarkastelun kohteena tässä jutussa on piikkiöläisen yhden naisen pienyrityksen Hölynpölyn talivoide (34€ / 60 ml). Firman erikoinen nimi muuten liittyy hattaraan, jota yrittäjän oli ensin tarkoitus alkaa valmistaa - mutta hän päätyikin tali-ihonhoidon tielle ja nimi jäi. :)
Talivoiteessa on puhdistettua ja vatkattua luomunaudan talia, luomu-oliiviöljyä sekä appelsiinin, frankinsensin sekä ylang-ylangin eteerisiä öljyjä. Tuote on vedetön, eli oikeastaan puhutaan siis balmista.
Koostumus on todellakin kuin paksua kermavaahtoa - sitä juuri se muistuttaa. Jos olette joskus käyttäneet vatkattua sheavoita, tämä on vielä paljon kuohkeampaa ja pehmeämpää. Täytyy sanoa, että koostumus on aika ihana ja todella miellyttävä. Ilmava koostumus auttaa voiteen levittymisessä sekä annostelussa: nokare vaahtoa pitää sisällään vähemmän tuotetta kuin nokare vatkaamatonta talia, jolloin voidetta ei tule iholle liikaa. Voide on niin ravitsevaa, että hyvin pieni määrä riittää.
Vaahto sulaa iholla heti voiteeksi - ja totta tosiaan, koska tämä on valkoista, se muistuttaa siinä mielessä voidetta.
Voide imeytyy hyvin, mutta koostumus on sen verran rasvainen, että kuitenkin mieluummin käytän tätä öisin kuin päivällä. Oikein kuivalla iholla tämä varmasti toimii myös päivällä meikin alla. (Nyt kun tuli todistettua aiemmissa kommenteissa, että jopa Weledan Skin Food toimii...! :D)
Ihonhoitoon soveltuvan talin tulee olla lajityypillisesti laiduntavalta ja ruoholla ruokitulta naudalta, sillä ruohoa syöneen naudan rasva on rasvahappo- ja ravinneprofiililtaan parasta ihonhoitoon. Silloin talin sisältämät rasvahapot, vitamiinit ja antioksidantit ovat optimaaliset.
Hölynpölyn käyttämä rasva tulee Kosken kartanon luomutilalta Salosta.
Kun tein Instagramissa kyselyn talivoiteisiin liittyen, moni vastaaja toi esiin pitävänsä hyvänä talin hyödyntämistä. Jos kerran eläin joka tapauksessa teurastetaan ihmisen ruoaksi, on hyvä, että siitä käytetään hyödyksi niin paljon kuin mahdollista. Tällä pohjalla moni ei nähnyt talia vastenmielisenä ihonhoidon raaka-aineena. Jos vertaa kotimaista naudan talia vaikka ulkomailta rahdattuun palmuöljyyn, se on kieltämättä kestävämpi ainesosa.
Naudan tali on puhdistettua ja sen pitäisi sen myötä olla myös hajutonta, mutta kyllä talissa on pieni aavistuksenomainen eläimellinen ominaistuoksu. Siksi useimmat valmistajat pyrkivät maskeeraamaan sen eteerisillä öljyillä. (En ole itse päässyt haistamaan hajustamatonta talivoidetta, mutta olen lukenut tuoksusta netin eri sivuilta ja lisäksi haistan Hölynpölynkin voiteessa jotain eläimellistä eteeristen öljyjen läpi.)
Hölynpölyn voiteen tuoksu varmastikin jakaa mielipiteitä. Tykkään itse appelsiinista ja frankinsensista, mutta en ole ylang-ylangin suuri ystävä. Voide on minusta aika voimakkaan tuoksuinen ja siinä on jotain tunkkaista, jonka arvelen tulevan juuri talista. Talin ominaistuoksu + vahva eteeristen öljyjen trio tekee tuoksusta hitusen kakofonisen ja epähienostuneen. Lopulta tuoksu ei ole kuitenkaan sillä tavoin epämiellyttävä, että se tekisi voiteen käytöstä ikävää. Iholle levittäessä tuoksu haihtuu aika nopeasti. Valmistajan mukaan moni muu asiakas on kehunut tuoksua raikkaaksi ja metsäiseksi.
TikTokissa tuhannet vannovat talivoiteen muuttaneen heidän ihonsa ja parantaneen kaikenlaiset ihovaivat aknesta ekseemaan. Mukana saattaa varmasti olla hypen tuomaa liioittelua, mutta en epäile, etteikö naudan talin kaltaisella lähes ihoidenttisellä voiteella voisi olla hyvät mahdollisuudet hoitaa herkkää ja ongelmaista ihoa. Etenkin, kun talivoiteissa on minimalistiset ainesosat - myynnissä (ulkomailla) on myös yhden raaka-aineen talivoiteita.
Ehdottomasti näen talivoiteen erinomaisena voiteena kuivan ihon hoidossa. Jos kasvirasvat tai -öljyt eivät syystä tai toisesta sovi sinulle, talivoide voi olla kokeilun arvoinen. Toisin kuin mineraaliöljyt - tali sentään sisältää ravinteita ja hoitaa ihoa.
Vegaanille tali ei luonnollisestikaan sovi, ja puhtaasti vegaanisuuden näkökulmasta en povaa talivoiteista suurta hittiä - vegaanisuus on kuitenkin vielä suurempi trendi myös ihonhoidossa. Ja vaikka ei olisi vegaani, naudanrasva ihovoiteena ei varmastikaan puhuttele kaikkia asiakkaita ja on jopa vastenmielinen.
Mutta jonkinlainen oma ilmiönsä tali kuitenkin on. Katsotaan, mitä tulevien lanseerausten myötä tapahtuu ja tuleeko siitä puheenaihe myös Suomessa. :)
Toistaiseksi olen bongannut Suomen markkinoilta Hölynpölyn talivoiteen lisäksi Sinipellon Hunajaisen talivoiteen. Kolme Cosmeticsin talisarja ilmestyy talven tai kevään aikana.
Mitä ajatuksia naudantalikosmetiikka herättää sinussa?
Kaupallinen yhteistyö: Lavera
Ystävämme Lavera on jälleen päivittänyt hiustuotteensa! :)
Edellinen uudistus tapahtui neljä vuotta sitten, jolloin uudistus oli todella kokonaisvaltainen ja samassa yhteydessä vaihtui sertifiointitahokin. Tämän kertainen päivitys ei ole yhtä totaalinen ja pitää sisällään pientä hienosäätöä, valikoiman tiivistystä sekä yhden uuden tuotteen.
Tämä asia pitää yhä kutinsa: Laveran shampoot ovat mielestäni koostumukseltaan luonnonkosmetiikan parhaita. Ne sisältävät sulfaatteja, eli eivät sovi Curly Girl -metodiin, mutta puhtaasti koostumuksen, suorituksen ja käyttömiellyttävyyden perusteella nämä ovat ykkösiä.
Luonnonkosmetiikassa shampookoostumukset tuppaavat olemaan aika liruja tai sitten ne ovat hyytelömäisiä. Vaahtoavuus ei myöskään aina ole paras mahdollinen. Laveran shampoot eivät näistä haasteista kärsi vaan ovat paksuudeltaan täydellisen miellyttäviä, eivät pese narskuvaksi ja vaahtoavat mukavasti. Ihan oman extransa tuo tuoksumaailma, joka sekin on Laveran shampoissa enemmän kuin kohdallaan.
⭐️ Ecocertin myöntämä Cosmos Organic -luomukosmetiikka-sertifikaatti
⭐️ Vegaanisia
⭐️ Edullisia: hintataso on jopa halventunut - nykyinen hinta on 8,80€ kun se neljä vuotta sitten oli 9,90€
⭐️ Loistavat shampookoostumukset
⭐️ Tehokkaasti selvittävät hoitoainekoostumukset
⭐️ Valikoimassa myös ekologinen saippuaton palashampoo
Kuvassa suosikkini: kuivien ja vaurioituneiden hiusten Repair & Deep Care -tuotteet.
(Jes, oon just freesannut hiusvärini! Eikö olekin pirteä? ☺️)
Valikoimaa on tiivistetty ja entisen 14 tuotteen sijaan kokoelmassa on nyt 10 tuotetta (plus palashampoo). Pois jäävät Gloss & Shine -tuotteet sekä Volume & Strength -hoitoaine. Kuiville hiuksille oli aikaisemmin kaksi tuotesarjaa, Repair & Care ja Expert Repair & Deep Care, jotka nyt yhdistyvät (mielestäni erittäin tarkoituksenmukaisesti) ja uusi nimi on Repair & Deep Care.
Yksi täysin uusi tuote liittyy valikoimaan: Moisture & Care -hoitonaamio.
Uutta ovat myös täyttöpussit: Family - ja Basis Sensitiv -shampoita saa nyt 500 ml täyttöpakkauksissa.
Aloitetaan suosikeistani. 💛 Totean vain, että näiden tuoksu...! 😍🤤
Shampoo 8,80€ / 250 ml
Hoitoaine 8,80€ / 200 ml
Tähtiainesosat: makadamiaöljy, arganöljy, kvinoauute
Kuiville, käsitellyille ja vaurioituneille hiuksille kehitetyt Repair & Deep Care -hiustuotteet tuoksuvat ihan kinuskikastikkeelta - näin sanoo ainakin mun nenä..! Älyttömän herkullinen ja erilainen tuoksu luonnonkosmetiikassa. Näitä on aivan ihana käyttää jo tuoksun takia..!
Shampoo on Laveran shampoista hoitavin, kuten odottaa saattaa. Hiukset jäävät huuhdellessa selvästi esiselvitetyiksi. Helmiäisen värinen koostumus tuntuu ylelliseltä. Helmiäiskoostumukseen törmää luonnonkosmetiikan ihon- ja hiustenhoitotuotteissa jostain syystä hyvin harvoin, ja siksi harvat kohtaamiset luovat heti poikkeuksellisen ylellisyyden tunteen.
Repair & Deep Care -hoitoaine selvittää ja pehmentää hiukset pätevästi. (Kumma kyllä, Moisture & Care -hoitis tuntuu silti hiuksissani vieläkin selvittävämmältä!) Koostumus on mukavan voidemainen ja sopivan paksu.
Makadamia- ja arganöljy pehmentävät hiuksia ja tuovat niihin elastisuutta. Kiinnostavin vaikuttava aine on kuitenkin kvinoa, jonka proteiinit muodostavat hiuksen pintaan vahvistavan, silottavan sekä kosteutta lukitsevan kalvon. Kiitos suojaavan ominaisuutensa, kvinoa on hyvä ainesosa myös värjätyille hiuksille.
Shampoo 8,80€ / 250 ml
Hoitoaine 8,80€ / 200 ml
Tähtiainesosat: jojobaöljy ja aloe vera
Basis Sensitiv -linjaan kuuluvat Moisture & Care -hiustuotteet sopivat normaaleille ja kuiville hiuksille sekä kuivalle ja herkälle hiuspohjalle. Moisture & Care -shampoo on Laveran shampoista kaikkein miedoin ja hellävaraisin.
Hoitoaine yllätti minut täysin! Mielestäni tämä on paljon hoitavampi kuin vanha Moisture & Care -balsami, ja minun hiuksissani se tuntuu jopa hoitavammalta kuin Repair-hoitis. Koostumus tuntuu jo levittäessä tekevän hiuksista liukkaat, ja huuhdellessa hiuksissa on todella silkkinen ja jämäkkä tunne. Tykkään! 💕
Pitkästä aikaa Laveran valikoimassa on taas hiusten tehohoito. Yritän muistella, miten kauan edellisestä tehohoidosta on, ja puhutaan varmaan 10 vuodesta.
Nyt naamio on jälleen liitetty hiustuotteiden kokoelmaan. Rehellinen kun olen, minun on sanottava, että omissa hiuksissani tämä ei tuntunut hoitavammalta kuin sarjan hoitoaineet. Koostumus on toki vähän paksumpi ja kermaisempi, mutta hoitavuudelta olisin toivonut enemmän. Vaikuttavat aineet tässä ovat samat kuin Moisture & Care -hoitoaineessa.
Seuraan mielenkiinnolla muiden vaikuttajien ja tietysti myös asiakkaiden kokemuksia tästä tuotteesta. Jonkun toisen kokemus naamiosta voi olla ihan toinen. Omat hiukseni ovat vaativat ja käsitellyt, ehkä tämä sopii paremmin käsittelemättömälle kuivalle hiukselle.
Shampoo 8,80€ / 250 ml
Hoitoaine 8,80€ / 200 ml
Tähtiainesosat: granaattiomenan siemenuute, viinirypäleen siemenuute, herneproteiini
Värjättyjen hiusten Colour & Care -tuotteiden koostumusta on päivitetty niin aktiiviaineiden kuin tuoksunkin osalta. Vanha voimakkaan makea tuoksu on muuttunut hillitymmäksi (tiedoksi etenkin tuoksuherkille) ja uutena hoitavana aineena tuotteissa on kiiltoa tuovaa ja pehmentävää viinirypäleen siemenöljyä.
Herneproteiini on muuten siitä kiinnostava aine, että sillä voi myös saavuttaa hiusta tuuhentavia vaikutuksia ja sitä näkee usein hentojen hiusten volyymishampoissa. Oletettavasti herneproteiinin muodostama kalvo myös suojaa hiusväriä kvinoan tapaan.
Hoitavuudeltaan Colour & Care -tuotteet sijoittuvat Repair- ja Moisture -tuotesarjojen jälkeen, näin ainakin minun hiuksissani. Colour-shampoota voisin hyvin suositella suorituksensa perusteella myös normaaleille hiuksille. Nyt kun Gloss & Shine -shampoo jäi pois, Colour & Care -shampoo tuo normaaleille hiuksille saman kiiltoa tuovan efektin. Samaa voi sanoa hoitoaineesta.
Lopuksi kolmikko, joiden parina ei ole omaa hoitoainetta.
Freshness & Balance -shampoo rasvoittuville hiuksille sisältää antibakteerisia ja supistavia kasviuutteita kuten minttua, limeä ja nokkosta. Tuoksu on minttuinen ja ihanan raikas.
Volume & Strength -shampoo hennoille hiuksille sisältää bambu-uutetta, jonka sanotaan mm. vahvistavan hiusten kasvua. Tässäkin on aivan ihana tuoksu; mieto ja aromaattinen ja samalla pehmeän makea.
Family-shampoo on Laveran perusshampoo koko perheelle ja kaikille hiustyypeille. Siinä on valloittava omenan tuoksu.
Täyttöpussit ovat saatavilla ainakin Joliessa: Basis Sensitive Moisture & Care 13,50€ / 500 ml sekä Family-shampoo 13,50€ / 500 ml.
Käytetäänkö teillä muuten kosmetiikkatuotteiden täyttöpakkauksia?
*
Instagramin puolella voit osallistua Laveran hiustuotepaketin arvontaan. 🙂
Pitkästä aikaa ruokapostaus - ja reseptipostaus! 🤗
Näinä tarkan markan aikoina olen alkanut taas valmistaa paljon laatikkoruokia, koska ne ovat edullisia, ja yhdestä laatikosta riittää ruokaa monen päivän tarpeisiin. Säästää siis myös aikaa.
Olen jo pitkään halunnut kokeilla vähähiilihydraattista makaronilaatikkoa, ja nyt kun viimein kokeilin, totesin sen oikein maistuvaksi! Proteiinia tässä on todella runsaasti, paljon enemmän kuin normi-makaronilaatikossa, ja nimeksi sopisikin paremmin proteiinimakaronilaatikko.
Yhdessä annoksessa on noin 5 g hiilareita ja peräti 28 g proteiinia. Pitää kylläisenä! Proteiinin määrä johtuu ennen kaikkea papupastasta, joka sisältää hervottomat 42,3% proteiinia. Tässä versiossa siis "makaroni" on se suurin proteiinin lähde.
tämä määrä menee mun pieneen, noin 5 annoksen vuokaan
100 g Explore Cuisine Edamame & Mung Bean Fettuccine -pastaa
(papupasta on markkinoiden kaikkein vähähiilihydraattisin pasta, mutta sitä valmistetaan vain nauha-muodossa eli spagettina tai fettuccine'na. Sarvimakaroneja ei siis tähän laatikkoon saa.)
150 g Hälsan's Kök Vegan -soijarouhetta
1 pieni sipuli
2 kananmunaa
3 dl soijamaitoa
0,5 dl Kolme Juustoa -ruokakermaa (maustetulla ruokakermalla saa lisää makua)
Mausteet: suolaa, pippuria, sieniliemijauhetta, paprikajauhetta, currya.
Hälsan's Kök'in pakasteena myytävä soijarouhe on kalliimpaa kuin kuivattu soijarouhe, ja kuivattua käyttämällä saisi kaikkein edullisimman budjetti-version. Minusta kuivattu soijarouhe vain on niin tylsän makuista ja vaatii niin paljon maustamista maistuakseen muulta kuin jauhetulta kartongilta, että olen luopunut sen käytöstä.
Yhtä hyvin reseptissä voi käyttää muita vegeproteiinirouheita tai lihaa (totta kai). Esimerkiksi Mifu-Jauhis on minusta oikein hyvää, ja siinä on paljon vähemmän hiilareita kuin soijarouheessa - jos nyt tällä on jollekin merkitystä. Itselleni ei ole, koska oma vhh-ruokavalioni ei tähtää ketoosiin.
Explore Cuisine -papupastaa myydään ainakin Ruohonjuuressa - sieltä olen omani ostanut - ja ravintoarvot tässä ovat seuraavanlaiset:
Rasvaa 6,9%
Hiilareita 11,3%
Proteiinia 42,3%
Hintaa pakkauksella on 4,95€ / 200 g.
Keitän pastan, ja pilkon sen jäähdyttyään saksilla pieniksi paloiksi.
Kypsennän soijarouheen ja pieneksi pilkotun sipulin oliiviöljyssä. Mausteet voisi lisätä tässäkin vaiheessa soijarouheeseen, mutta mä tykkään lisätä ne munamaitoon.
Sekoitan papupastan ja soijarouhe-sipuliseoksen yhteen uunivuoassa.
Valmistan munamaidon, johon käytän Zero Sugars -soijamaitoa (0 g hiilareita) sekä maustettua ruokakermaa (Kolme Juustoa). Mausteita laitan ilman mittaa maun mukaan, kutakin varmaan noin 1/2 teelusikallista: currya, paprikajauhetta, mustapippuria ja suolaa.
Kotoa sattuu löytymään sieniliemijauhetta, ja koska olen lukenut netistä vinkin sieniliemen käytöstä makaronilaatikkoon, lisään munamaitoon myös sieniliemijauhetta. Maun perusteella tuntuu toimivan :)
Kaadan munamaidon pastaseoksen joukkoon ja sitten laatikko sujahtaa uuniin. Se saa paistua ensin 175 asteessa 45 minuuttia.
45 minuutin jälkeen otan laatikon ulos ja ripottelen päälle reilusti (150 g) juustoraastetta. Lisään asteita 240 saakka ja laitan grillivastuksen päälle.
Sitten laatikko saa paahtua grillivastuksen alla vielä 10 minuuttia. Tämän voi toki skipata, jos rapea juustokuori ei ole sinun juttusi, mutta jos käytät juustoa, se tulee kuitenkin lisätä vasta paistoajan lopussa ettei se pala.
Voilá! Alternative-makaronilaatikko on valmista. Ahh, miten rapsakkaa kuoresta tulikaan..! 😍
Tulos oli erittäin maukas laatikko, jonka maku ja olemus totta tosiaan muistuttaa aitoa makaronilaatikkoa. Ulkonäkö välttämättä ei, mutta sehän on sivuseikka..! :D
Koska tässä on älyttömän paljon proteiinia, mössö pitää nälkää paljon paremmin kuin normi-makaronilaatikko. Tavallista makaronilaatikkoa olen muuten viimeksi syönyt yli 30 vuotta sitten, ja se kuului lapsena lempiruokiini. (Kenenpä ei..?) Lopetin lihan syömisen 14-vuotiaana ja normi-pastan syömisen 32-vuotiaana.
Makaronilaatikon nautin totta kai sokeroimattoman ketsupin kanssa (Felixillä on sellainen - jopa täysin makeuttamaton, ei sisällä edes keinotekoisia makeutusaineita). Jos johonkin ruokaan kuuluu ketsuppi, niin se on kyllä just makaronilaatikko! 😋
En tiedä kuinka monelle teistä tällainen vähähiilarinen makaronilaatikko on ajankohtainen, mutta teki mieli jakaa ohje silkasta ilosta. :) Ruokajuttuja tulee nykyään kirjoitettua ihan liian harvoin, koska olen nykyään niin mielikuvitukseton kokki. Palautin sentään mun vanhan reseptiosion blogin yläpalkkiin yleisön pyynnöstä. ☺️
Kaupallinen yhteistyö: Ruohonjuuri
Weledan Skin Food on klassikko, joka ei melkeinpä esittelyjä kaipaa: lähes 100-vuotias yleisvoide on luonnonkosmetiikan vanhin yhä tuotannossa oleva voide, ja varmasti yksi luonnonkosmetiikan tunnetuimmista tuotteista.
Saat nyt Skin Food -tuotteet tarjoushintaan Ruohonjuuresta tammikuun loppuun saakka.
Weleda brändinä on perustettu vuonna 1921 ja Skin Food, tuolloin nimellä Skin Cream, kehitettiin vuonna 1926. Se oli Weledan ensimmäisiä valmiina tuotteena myytäviä ihonhoitotuotteita, muiden ollessa farmaseuttien sekoittelemia. Tuohon aikaan ihonhoitotuotteita vielä myytiin pääsääntöisesti apteekeissa, ja ne valmistettiin asiakkaan tilauksesta.
(Eikö ole muuten hurjaa, miten tuore konsepti kaupassa myytävä teollisesti valmistettu kosmetiikka lopulta on..? Kun tätä miettii, voi myös ymmärtää, miten vähän aikaa synteettiset kosmetiikan kemikaalit ovat olleet olemassa verrattuna luonnollisiin. Brändätystä luonnonkosmetiikasta voi olla montaa mieltä, mutta luonnon ainesosilla ihminen on hoitanut ihoaan koko ihmiskunnan olemassaolon ajan, ja tämä on muuttunut vasta runsas sata vuotta sitten.)
Skin Food on rasvainen yleisvoide, joka on kehitetty hoitamaan kuivaa ja karheaa ihoa. Sen vaikutus on kosteuttava, ravitseva sekä rauhoittava. Yksi pääaktiiviaineista on kehäkukkauute, jonka tiedetään auttavan mm. haavojen paranemisessa, mutta kun kyse on reseptivapaasta kosmetiikasta, tuotteisiin ei saa liittää lääkinnällisiä lupauksia. Toisin on varmaankin ollut 1920-luvulla. Weledan juurethan ovat lääkinnällisissä tuotteissa.
Tätä nykyä klassikkovoiteen ympärille on kasvanut kokonainen Skin Food -tuoteperhe sisältäen erilaisia koostumusvariaatioita. Alkuperäinen Skin Food -uute kehäkukasta, kamomillasta ja keto-orvokista on kuitenkin mukana kaikissa Skin Food -tuotteissa.
Tutustutaan tänään valikoituihin Skin Food -tuotteisiin. 💚 Kaikki Skin Food -sarjan tuotteet ovat Ruohonjuuressa tarjouksessa tammikuun loppuun saakka, joten jos kosmetiikkakokemuksissasi on Skin Foodin kokoinen aukko, sen paikkaamiseen tarjoutuu nyt mukava tilaisuus. :)
Klassikkovoiteen ravitseva vaikutus on vertaansa vailla. Jos voide ei ole sinulle tuttu, on hyvä tietää, että se on todella rasvainen. Rasvafaasi sisältää auringonkukkaöljyä, lanoliinia, manteliöljyä ja mehiläisvahaa, jotka tekevät voiteesta erittäin suojaavan, kosteuttavan ja ravitsevan.
Alkoholin funktio tässä tuotteessa on ennen kaikkea toimia säilöntäaineena, sillä tuotteessa ei ole muita säilöntäaineita. Alkoholi toimii Weledan tuotteissa myös osana tinktuuroita eli tehokkaita kasvien alkoholiuutoksia.
Voiteen tuoksu on raikkaan sitruksinen: virallisen tuoksukuvauksen mukaan siinä on aistittavissa makeaa appelsiinia, aromaattista laventelia sekä lämmintä vaniljaa.
Skin Food -voidetta voi käyttää monella tapaa:
• Pehmentämään ihon kuivimpia ja karheimpia alueita kuten kyynärpäitä, kantapäitä ja käsiä ja kynsinauhoja
• Talven ulkoiluvoiteena suojaamaan ihoa pakkaselta
• Saunassa suojaamassa couperosa-ihoa kuumuudelta
• Ravitsevana yövoiteena tai kasvonaamiona
• Huulirasvana
• Auringonoton jälkeisenä ihoa rauhoittavana hoitona
Skin Food on myös meikkitaiteilijoiden suosiossa: voide jättää iholle kasteisen kuultavan pinnan ja toimii luonnollisena highlighterina tuomaan kasvoille luonnollista hehkua.
14,95€ / 75 ml (norm. 18,95€)
8,95€ / 30 ml (norm. 12,35€)
Kevyempi Light-versio on sekin todella rasvainen, mutta kevyempi ja ohuempi kuin alkuperäinen. Tämä on oma suosikkini! Tykkään käyttää tätä yövoiteena tai ulkoillessa. Koostumus oikein täyttää ihon hoitavalla tunteella, iholla ei voisi kuvitella pienintäkään kiristystä kun tätä on levittänyt..!
Skin Food Light -voiteessa on monipuolisempi rasvakoostumus kuin alkuperäisessä, sisältäen kaakao- ja sheavoita.
Meikin alle tämä(kin) on liian rasvainen, mutta tuotetta ei olekaan tarkoitettu siihen käyttöön. Jos etsit meikin alle soveltuvaa kuivan ihon hoitovoidetta, seuraavana esiteltävä uudempi Skin Food Day Cream sopii siihen hommaan.
Tämä Skin Food -versio on kehitetty ns. tavanomaiseksi päivävoiteeksi ja toimii myös meikin alla. Koostumus on täyteläinen ja kuivaa ihoa hoitava, mutta aivan erilainen kuin tuubeihin pakatut versiot.
Eri aikakausien Skin Food -tuotteita verratessa voi havainnoida kosmetiikan tuotekehityksen kehityskaarta. 1920-luvulla ei ollut vielä olemassa ns. skin feel -ainesosia tai monipuolisesti erilaisia emulgaattoreita, joilla olisi pystytty vaikuttamaan tuotteen sensorisiin ominaisuuksiin. Day Cream -versio on kehitetty 2010-luvulla, jolloin tarjolla on ollut huomattavasti monipuolisempi ainesosien kirjo, ja tämän myös tuntee voiteessa. Se on hienostuneen ja silkkisen tuntuinen, eikä jätä iholle kiiltävän rasvaista pintaa.
Skin Food Day Cream on myös vegaaninen: se ei sisällä mehiläisvahaa tai lanoliinia. Hoitaviin ja ravitseviin ainesosiin lukeutuvat sheavoi, skvalaani ja marjavaha. Mukana on totta kai myös alkuperäinen Skin Food -uuteyhdistelmä kehäkukkaa, kamomillaa ja keto-orvokkia.
Sarjaan kuuluu myös vegaaninen Skin Food -yövoide (19,95€ / 40ml, norm. 26,95€).
Puhdistusbalmi on Skin Food -sarjan uusimpia tuotteita ja ilmestyi viime kesänä. Sen emulgoituva öljypohjainen koostumus vastaa tämän hetken öljyputsareiden trendiin, ja olikin mukavaa nähdä myös Weledan kaltaisella old school -luonnonkosmetiikkasarjalla ajan hengen mukainen putsari. :)
💚 Olen tykännyt tästä tosi paljon: tuubia on helppo käyttää (tätä balmia ei tarvitse kaivaa spaattelilla!), tässä on aivan ihana tuoksu, se ei jää iholla jähmeän tuntuiseksi – vaikkei sula täysin öljymäiseksikään – ja emulgoituu hyvin; emulgoitumisarvosana 4/5.
Putsarissa on mielestäni Body Butterin ohella paras tuoksu kaikista testaamistani Skin Food -tuotteista; tuoksu on paljon intensiivisemmin sitruksinen ja aistin tässä erityisesti sitruksen kuorta; greippiä ja mandariinia. Todella ihana tuoksuelämys pesun yhteydessä!
Suosittelen tätä erityisesti kuivalle iholle, koska se ei emulgoidu 100-prosenttisesti ja jättää iholle hoitavia öljyjä. Olen syksyn ja talven aikana saanut yllättävän paljon viestejä ihmisiltä, jotka kokevat käyttämänsä öljyputsarin olevan liian pesevää, ja tämä ilmiöhän liittyy suoraan emulgaattorien mittasuhteeseen. Myös öljyputsari voi olla ”ylipesevää”, jos siinä on liikaa emulgaattoreita. Jos sinulla on tällainen kokemus, kokeile miedommin emulgoituvia öljy- tai balmiputsareita, kuten tätä Weledan Skin Foodia.
Extravinkki: tätä voi käyttää myös ravitsevana naamiona! Levitä iholle ohut kerros, anna vaikuttaa 10 minuuttia ja huuhtele pois.
19,95€ / 150 ml (norm. 26,95€)
Aivan IHANA voide! Tämä jos mikä on nimensä mukaisesti butteria eli voita – tämä on varmasti kiintein vettä sisältävä voidekoostumus, jota olen koskaan käyttänyt. (Vain vedettömät balmit ovat kiinteämpiä.)
Skin Food Body Butter sisältää auringonkukkaöljyä, sheavoita, mehiläisvahaa, kaakaovoita ja lanoliinia sekä Skin Foodin ihoa rauhoittavan yrttiuuteyhdistelmän.
Ja siis tämän tuoksu, ahh! Tässä kaikkein pehmein ja hienostunein versio Skin Foodin -tunnustuoksusta, kuvailisin tuoksua sanoilla sokeroitu appelsiini ja mandariini kohtaavat lempeän lämpimän vaniljan. Verrattuna muihin sarjan tuotteisiin tuoksu on hyvin mieto.
Olen käyttänyt tätä erityisesti käsivoiteena, ja voide tekee ihosta aivan sanoinkuvaamattoman pehmeän..! Tämänkin koostumus on hyvin rasvainen ja sillä menee tovi imeytyä, mutta kun voide lopulta on imeytynyt, iholle jää todella pitkäkestoinen pehmeys ja hoidettu tunne.
Käyttöesimerkki: olen levittänyt tätä käsille illalla elokuvaa katsoessa, ja noin tunnin kuluttua voiteen pinta on täysin imeytynyt. Menen nukkumaan, en laita mitään puuvillahanskoja käsiin, ja kun herään aamulla, käsien iholla on yhä voiteen jättämä pehmeys ja suojaava pinta kuin illalla. Tuntuu suunnilleen siltä, ettei edes haluaisi pestä käsiä, kun iho on niin mukavan tuntuinen..!
16,95€ / 100 ml (norm. 22,90€)
Tämän huikean upean tuotteen esittelin perusteellisesti omassa postauksessaan aiemmin tammikuussa. Vaikka tuotteen nimi on Dry Oil, se on itse asiassa kaksifaasinen hoitoneste, josta suurempi osuus (noin 60%) on vettä.
Tässä on siis yhdessä pullossa kosteuttava hoitovesi sekä ravitseva öljy. Tuotetta voi käyttää kasvoilla sekä koko vartalolla. Aivan ihana tuote erityisesti ihonhoitoöljyjen vasta-alkajalle, joka on empinyt kokeilla kasvo- tai vartaloöljyä tahmean ja rasvaisen tuloksen pelossa. Tässä tuotteessa öljy sekoittuu raikkaaseen vesipohjaan ja saat iholle öljyn sekä vesikosteutuksen hyödyt yhdessä suihkauksessa – ilman rasvaista jälkitunnetta.
Lue tuotteesta lisää täältä.
*
Weledan Skin Food -tuotteet ovat tarjouksessa Ruohojuuri-myymälöissä sekä verkkokaupassa tammikuun loppuun saakka.
Sokkotestin tuloksia!
Tuotteiden paljastuessa ja inceihin perehtyessäni markkinointimaailman vakkari-keinoihin kuuluva ilmiö aiheutti jälleen kiukkua. Kuluttajaa voi vetää höplästä vaikka kuinka, kun hän ei osaa lukea tai tulkita ainesosalistoja, näinhän se on.
Lähetin ystäväni joulukuun lopulla ostamaan minulle ihonhoitotuotteita, jotka testaisin sokkona. Ohjeistuksena oli ostaa 5-6 tuotetta, joista muutama olisi edullinen, muutama keskihintainen, yksi olisi luonnonkosmetiikkaa ja yksi mahdollisesti jokin kalliimpi tuote, jos budjetti antaisi myöten. Annoin budjetiksi runsaan satasen, mikä ei realistisesti oikein veny kuuteen tuotteeseen joiden joukossa selektiivinen, mutta saattaisihan ystäväni vaikka löytää jonkin sele-tuotteen alennuksesta! 😄
Olen nyt testaillut tuotteita kaksi viikkoa ja on aika katsoa, mitä mysteeripurkeissa on.
Aavistuksen hunajaisen sävyistä paksua nestettä, jossa on voimakkaasti parfymoitu tuoksu. Tuoksu on todella vahva ja jollain tapaa hyvin vanhanaikainen. Se on ikäänkuin yhdistelmä hunajaa ja jotain makeaa, vanhanaikaista parfyymia. Ihan kammottavan tuoksuinen!
Olen testailun aikana yrittänyt päättää, tuoksuuko tämä minusta selektiiviselle vai halvalle kosmetiikalla. Ihan aluksi ajattelin, että tuoksu saattaisi kertoa myös arvokkaammasta (epämodernista) tuotteesta, mutta hiljalleen kokemus muuttui halvan kannalle. Tällaiseen tuoksuun saattaisi törmätä jossain vanhan koulukunnan kemikaliossa myytävässä ihonhoitosarjassa, jota ei ole päivitetty kolmeen vuosikymmeneen.
Tuoksusta aistii myös välittömästi, että kyseessä ei ole luonnonkosmetiikkaa.
Koostumuksen suoritus iholla on kuitenkin ok; neste tuntuu kosteuttavan ihoa ihan kiitettävästi. Arvelen tämän olevan hoitoneste tai essence, tai sitten hyvin litkumainen seerumi.
Tuote on:
hinta: 3,50€ / 30 ml
Aahaa, Normal-kosmetiikkaa..!
Revuele-sarja tulee Bulgariasta ja on minulle never-heard. Ilmeisesti tämä on näitä pelkästään Normalissa myytäviä sarjoja..? Seerumin vaikuttaviin aineisiin kuuluvat mm. hydrolysoitu elastiini, retinyylipalmitaatti sekä hydroksiproliini. Koska retinyylipalmitaatin pitoisuus ei ole tiedossa, on mahdoton sanoa mitään tämän potentiaalista.
Mutta vaikka tämä olisi kuinka tehokas tippa, näin kaamean tuoksuista tuotetta on käyttäisi.
Tämä on hyvin ohutta voidetta, melkeinpä nestemäistä.
Voiteen pinnalla erottuu pieniä öljypisaroita, mikä kertoo siitä, että emulsio ei ole pysynyt ihan stabiilina ja osa öljystä on "karannut". Voiteessa vaikuttaisi myös olevan jotain kevyesti hohtavaa. Micaa?
Ensimmäisellä kokeilulla voide tuntui jättävän ihoon vaalean kajon, ja ihan ensiksi ajattelinkin, että tässä on kenties mineraali-suojakerroin mukana. Seuraavilla testikerroilla vaaleus ei kuitenkaan enää tullut esiin. Lisäksi voiteessa tuntuu jotain "jämäkkää", vaikka se onkin hyvin ohutta. Ajatukset palaavat kerta toisensa jälkeen mineraaleihin tai yleisesti UV-filttereihin; tällainen jämäkkyys voisi hyvinkin johtua suojakertoimesta.
Voide tuntuu ihan mukavan kosteuttavalta, jopa miellyttävimmältä sokkotestituotteiden kolmesta kasvovoiteesta.
Tämä voide on selvästi hajusteeton. Siinä tuntuu hyperneutraali raaka-aineiden tuoksu, aika synteettinen sellainen.
Testin päätteeksi olen yhä kahden vaiheilla: onko tässä suojakerroin vai ei..? Voisiko tässä olla..?
Sanon kuitenkin, että tämä ei ole luonnonkosmetiikkaa.
Tuote on:
Hinta: 25,90€ / 30 ml (ostohetkellä alennuksessa 15,90€)
Noniin, tässä ON suojakerroin..! 🥳 Ja tämä tosiaan ei ole luonnonkosmetiikkaa. Ohut koostumuskin selittyy, kun tuote on brändätty seerumiksi.
Tuotteen valoaheijastavuus ei kuitenkaan selviä ainesosalistasta, sillä tämä ei sisällä micaa eikä muitakaan pigmenttejä. Kokemani kosteuttavuuskin jää ainesosien puolesta arvoitukseksi; hoitavat ainesosat tulevat vasta UV-suodattimien jälkeen, ja suodattimia on paljon.
Tässä on sekaisin sekä vanhan että uuden koulukunnan UV-suodattimia, mukaan luettuna suurimpiin pahiksiin kuuluvaa oktokryleeniä. Mineraalifilttereitä tämä ei sisällä.
Kun avaan purkin, aistin välittömästi tutun tuoksun: tässä on fenetyylialkoholia. Tuoksun myötä tulee myös välittömästi veikkaus: tämä on Naviterin (nykyisin Bernerin) tuote. Entisen Naviterin kaikissa sarjoissa käytetään fenetyylialkoholia.
Kun levitän voidetta kasvoille, luonnonkosmetiikka-assosiaatio vahvistuu. Kyllä, veikkaan tämän kuuluvan johonkin Naviterin luonnonkosmetiikkasarjoista.
Ensimmäisillä kerroilla voide tuntuu levittyvän huonosti, mutta tunne lievittyy testikertojen myötä. Kuitenkin, tässä on aistittavissa tietty nihkeys voiteen alkaessa imeytyä. Voide ei tunnu kovin kosteuttavalta ja ihoa jää kiristämään, vaikka tätä levittäisi pari kerrosta.
Jos jotakuta kiinnostaa, niin fenetyylialkoholi on aromaattinen alkoholiyhdiste (ei kuivattava), jota käytetään kosmetiikassa säilyvyyttä parantavana aineena sekä hajusteena. Sen virallinen funktio on 'masking' eli suomeksi 'hajua tai makua peittävä aine', eli se peittää tuotteen muiden raaka-aineiden tuoksua. Fenetyylialkoholin tuoksu on ruusuinen ja kukkainen.
Tuote on:
Hinta: 16,90€ /50 ml
D'Oh! Eipäs ollutkaan Naviterin! Mutta - tämä on luonnonkosmetiikkaa ja sisältää fenetyylialkoholia.
Elementa Base Cream kuuluu edellisessä postauksessa mainitsemaani Bioearth Elementa-tiivisteiden sarjaan. Rankkasin Elementa-tiivisteet vuoden parhaisiin tuotteisiin. Sarjan Base Cream on neutraali pohjavoide, johon tiivisteitä voi sekoittaa ja näin luoda omiin ihotarpeisiin räätälöidyn voiteen.
Yksinään tämä voide on aika vaatimaton, eikä ihmekään, ettei tuntunut kosteuttavalta. Se ei sisällä kuin yhden humektantin, ja neljä ensimmäistä ainesosaa ovat estereitä ja/tai emulgaattoreita.
FIY, fenetyylialkoholi muuten on todella voimakkaan tuoksuinen. Se on tässä tuotteessa toiseksi viimeisenä, mutta sen tuoksu on aistittavissa voiteessa erittäin vahvana. Ilmankos peittää hyvin raaka-aineiden tuoksua!
Tämä voide on niin paksua, että minulle heräsi testauksen myötä epäilys, onko tämä jokin naamio? Siis ihan mielettömän paksua..! Tätä täytyy laittaa pieni määrä kerralla, että sen saa ylipäänsä levittymään. Tosi erikoinen koostumus.
Voisikohan tämä olla jokin yövoide tai yönaamio?
Aamulla iho on aivan superpehmeä ja mukavan tuntuinen, eli iho tuntuu kyllä tykkäävän..!
Mutta, hajuaisti ei tykkää. Voiteen tuoksu on perusvoidemainen ja hieman kuminen. Aika epämiellyttävä. Tämän täytyy olla jokin hyvin edullinen voide, kun tuoksuun ei ole yhtään satsattu - tai siis edes siihen, että raaka-aineiden ikävä ominaisuoksu olisi peitetty.
Tuote on:
Hinta: 6,90€ / 50 ml
Okei, toinen Normal-kosmetiikkabrändi.
Tässä on ihan jäääääätävän pitkä incilista, ja vaikuttavia aineita on kutakin varmaan jokin 0,002%. Sinänsä ihan mielenkiintoisia ja hyviäkin aktiiviaineita: retinolin lisäksi mm. argireliiniä (silottaa ilmejuonteita), kuparipeptidejä, proliini- ja seriini-aminohappoja ja onpahan purkkiin leivottu pari kasviuutettakin ja oliiviöljyn saippuoitumattomia yhdisteitä. Pitoisuudesta ei mitään tietoa.
Jään ihmettelemään supertanakkaa koostumusta. Onko tässä ajateltu stereotyyppistä kuvaa yövoiteesta: että sen kuuluu olla paksua? Tässä on nyt ehkä liikaa innostuttu täyteläisyyden konseptista - ja mielestäni epäonnistuttu. Raaka-aineiden tuoksua olisi myös voinut jollain peittää, ja laittaa sitten vaikka euro lisää hintaan.
Tässä on nyt suosikkini tuotteista! Vaikkakin täytyy sanoa, ettei mikään tuotteista ollut aivan erityisesti mieleeni. Tämä on kuitenkin suosikkini, sillä se on mitä ilmeisimmin öljyä ja tekee ihosta todella samettisen pehmoisen.
Kirjoitan "mitä ilmeisimmin öljyä", sillä tuote on niin erikoisen tuntuinen, ettei se ainakaan voi olla 100% kasviöljyä. Tuntuma on superohut ja kevyt, kuivaöljymäinen ja keinotekoinen. Lisäksi neste on aivan väritöntä, aivan tuoksutonta (siis todellakin täysin hajutonta) ja niin juoksevaa, että ensin luulin tätä kasvovedeksi. Nämä ominaisuudet eivät kerro kasviöljyistä, joten tämän täytyy olla ainakin suurimmaksi osaksi synteettistä alkuperää - tai sitten luonnolliset öljyt on voimakkaasti raffinoitu poistaen ominaistuoksut ja -värit.
Tämän tuotteen kohdalla odotan aivan erityisen suurella uteliaisuudella, mitä tämä on. Odotan näkeväni incissä synteettisiä esteriöljyjä ja kenties joitain haihtuvia silikoniyhdisteitä. Mikähän tämän tuotteen nimi on..? Tämä on liian ohutta ollakseen kasvoöljyä mutta liian rasvaista ollakseen hoitonestettä... 😃
Tuote on:
Hinta: 17,90€ / 30 ml
Vilkaisu inciin saa mun suun ensin loksahtamaan: mitä - täällähän ON kasviöljyjä..! Mutta kun ainesosaluettelon ottaa tarkempaan tarkasteluun, valkenee, että pullosta yli 90% muodostuu esteriöljystä.
Inci alkaa näin: caprylic/capric triglyceride, helianthus annuus hybrid oil, tocopherol. Suomeksi: MCT-öljy, auringonkukan hybridiöljy, E-vitamiini.
E-vitamiini on niitä aineita, joiden sijoittuminen inci-listassa antaa osviittaa sen lähellä olevien ainesosien pitoisuuksista. E-vitamiinia nimittäin käytetään vain 0,5-2% pitoisuuksilla, tätä korkeammat eivät tuo lisähyötyä ja saattavat päinvastoin tehdä tuotteesta epämiellyttävän tuntuisen: tokoferoli on todella tahmeaa ainetta. Jo 0,5% E-vitamiinia ehkäisee tuotteen härskiintymistä, ja siinä roolissa E-vitamiinia lähes aina käytetään öljypohjaisissa tuotteissa.
Kun E-vitamiini on incissä kolmantena, voidaan päätellä, että sen takana tulevia aineita on kutakin alle 2%, todennäköisesti alle 1%, ja sen edellä olevat aineet muodostavat tuotteen merkittävimmän osan. Koska tuote on lähes nestemäistä, voi päätellä, että caprylic/capric triglyceride eli MCT-öljy on tämän tuotteen hallitseva ainesosa. (Auringonkukkaöljy on raffinoitunakin paksumpaa.) MCT on tuoksuton ja väritön öljy ja kuivuu iholle nopeasti. Se on erinomainen tekninen pohjaöljy, mutta ei yksinään oikein tee muuta kuin silkkisen tuntuisen ihon.
Ja senhän tämä tuote tekee. Mutta - aika tympeää asiakkaan harhaanjohtamista jälleen kerran. Valitettavasti tämä on erittäin yleistä kosmetiikan markkinoinnissa. Bondi Sandsin sivuilla Wonder Potion -öljyn avainainesosiksi nostetaan tyrniöljy, kehäkukkauute sekä ruusunmarjaöljy, vaikka niitä on seoksessa varmasti häviävä aavistus.
"Our Wonder Potion oil contains Sea Buckthorn to brighten and hydrate, Calendula Extract to soothe and Rosehip Oil to nourish." Niin varmaan. Esimerkiksi tyrniöljy on niin kirkkaankeltaista, että jo 0,5% värjäisi tuotteen kellertäväksi. Voidaan siis lähteä siitä, että mainittujen avainaineiden pitoisuus mitataan prosentin sadasosissa, eikä niillä ole ihoon mitään vaikutusta. 🥱
Tämä on sokkotestituotteista ainoa, jonka funktio paljastettiin ennen testiä, jotta osaisin käyttää sitä oikein: numero 6 on silmänympärysvoide. Se on kevyesti persikkaisen väristä ja siinä on geneerinen, hieman tympeä tuoksu.
Tässä on muuten rasvaisin silmänympärysvoiteen koostumus, mitä olen koskaan käyttänyt! Voide levittyy oikein miellyttävästi eli ei ole tönkköpaksua, mutta se on niin rasvaista, että iho jää kiiltämään - tunneiksi. Meikin alle tätä ei voisi kuvitellakaan laittavansa, mutta yöhoitona tämä on jopa aika miellyttävä. Voi ainakin sanoa hoitava!
Numero vitosen ohella tämän tuotteen inci herättää suurimman kiinnostukseni - mitkä öljyt tai rasvat tuovat NÄIN rasvaisen koostumuksen? Puhdas öljy sekä balmikin imeytyvät nopeammin kuin tämä..!
Tuote on:
Hinta: 39,90€ / 15 ml
Ohoh..! Enpä olisi arvannut selektiiviseksi. Mutta mitenkähän tämä on näin halpa..? Tuote ei kuitin mukaan ollut edes alennuksessa.
Katse inciin selittää helposti, miksi voide on niin rasvaista: incin kärjessä komeilee peräti kolme mineraaliöljyä: parafiiniöljy, vaseliini sekä parafiini. Näistä erityisesti vaseliini sekä kiinteä parafiini ovat superrasvaisia eivätkä käytännössä imeydy ihoon lainkaan, vaan jäävät ihon pintaan okklusiiviseksi kalvoksi. Ainakin tämä tuote ehkäisee kosteuden haihtumista!
Inci on pituudessaan samaa luokkaa kuin Pure & Care Retinol-yövoiteessa eli todella pitkä: ainesosia on kokonaista 58. Tällaisessa koostumuksessa on päivän selvää, ettei kaikilla tuotteen ainesosilla ole vaikutusta ihoon. Incistä voi myös nähdä, että tuotteen varsinaiset aktiiviaineet sijoittuvat säilöntäaineiden ja hajusteiden jälkeen, eli niiden pitoisuus on Bondi Sandsin aktiiviaineiden tyyliin mitattavissa sadaososissa.
Minulle tulee suunnilleen vihainen olo katsoessani tällaista inciä ja lukiessani valmistajan väittämiä aktiiviaineiden vaikutuksista. Shiseidon mukaan tuotteen avainaineet ovat Kombu-Bounce-leväyhdiste (sijoitus incissä #50), skvalaani (sijoitus incissä #9) sekä aqua-peptidit (sijoitus incissä viimeisinä). Näistä ainoastaan skvalaanilla saattaisi olla jotain vaikutusta, mutta koska incin kärjessä on todella korkea pitoisuus mineraaliöljyjä, on selvää, että niiden okklusiivinen kosteutus on tämän voiteen ihohyöty numero yksi.
Kiteytettynä: tässä meillä on hienoksi anti-wrinkle-voiteeksi brändätty halpa cocktail mineraaliöljyjä. Ja kyllä: se todellakin kosteuttaa ja pehmentää tehokkaasti, minkä myötä se myös vähentää ryppyjen näkyvyyttä. Mutta ihan toisella mekanismilla, mihin mainosviestinnän korulauseet viittaavat.
Kiitokset ystävälleni Milille avusta ja kiinnostavien sokkotestituotteiden löytämisestä. 🧴
Aiemmat sokkotestaukseni:
Sokkotestissä neljä shampoota - salonkilaatu ei erottunut markettilaadusta
Sokkotestissä lukijan lähettämiä tuotteita
Vuoden Parhaat Tuotteet -listaus on täällä. 🏆
Aivan erityisesti kuluneelta vuodelta jäävät mieleen monet ihanan tuoksuiset tuotteet. Olen eittämättä sen tyypin kosmetiikan kuluttaja, joka mieluiten valitsee hyvän tuoksuisen tuotteen. Tänä vuonna eteeni sattui aivan poikkeuksellisen elämyksellisen tuoksuisia tuotteita, jotka kohottavat ihonhoitohetken tavallisen arjen yläpuolelle.
Löytyykö joukosta myös sinun suosikkejasi? :)
Oikeastaan listalle kuuluu koko Leahlani-sarja: tämä havaijilainen tuttavuus on yksi ihastuttavimpia sarjoja kosmetiikkapolullani. Lue esittelyni sarjasta täällä.
Tykkään ihan kaikesta Leahlanissa: viimeisen päälle laadukkaat koostumukset, vesi- & öljy-lähestymistapa ihonhoitoon, hervottoman ihanat tuoksut, kiinnostavia ja valtavirrasta poikkeavia havaijilaisia raaka-aineita ja kauniit pakkaukset. Vain hinta vähän kirpaisee, mutta ymmärrän, miksi sarja on kallis.
Tähtituotteeksi nostan HPR-retinoidia sisältävän öljyseerumin, joka on koostumukseltaan paras retinoidi-tuote jonka tunnen. Oikeastaan aivan yhtä huikea tuote on sarjan Pamplemousse-öljyputsari. Näiden mehukkaan trooppiset tuoksut ovat jo oma käsitteensä: kuin pulloihin olisi puristettu hedelmiä suoraan paratiisisaarten puiden oksilta. (Ja niin niihin melkein onkin.) Leahlania myy Suomessa ainoastaan Twistbe.
Paras ruskea eyeliner on löytynyt. Pitkään etsin hyvää ruskeaa, nestemäistä silmänrajaustuotetta jonka voisi ostaa Suomesta (kaikki parhaat löytyivät Sephorasta ja vaativat reissun ulkomaille), kunnes teiltä saamani vinkin kautta kokeilin NYXin Epic Ink Lineria. Nyt riittää reissu lähimarkettiin! 🙏🏻
Epic Ink Linerissa on ohut ja tarkkaa jälkeä tekevä kärki, siveltimen harjakset eivät "rehota" vaan pysyvät siistissä supussa ja tuote on käytössä häkellyttävän pitkäkestoinen. Lisäksi tuote on vedenkestävä, joka on minulle ehdoton ominaisuus silmänrajaustuotteessa. Tulen käyttämään tätä niin kauan kuin tätä myydään!
Vihreän teen polyfenoleja sekä muita tehokkaita antioksidantteja tarjoileva seerumi sisältää peräti 57% aktiiviaineita. Ohuen maitomaisen seerumin ykkösjuttu on pigmenttiläiskien hillitseminen, minkä ohella se myös kosteuttaa ja rauhoittaa ihoa.
Testasin tuotteen kesällä, ja se on yksi harvoja tänä vuonna loppuun asti käyttämiäni tuotteita. Pullo kesti päivittäisessä käytössä 9 viikkoa ja kolme päivää. Tuote teki mitä lupaa, ja kesäaikaan normaalisti villiintyvät ihon pigmenttiläiskät pysyivät aisoissa. Tuloksia voi lukea tästä postauksesta.
Tämä luomiväri osui silmiini täysin sattumalta Helsingin Lykossa. Minun voi sanoa harrastavan persikkaisia luomivärejä, ja ostan niitä kieltämättä vähän turhankin herkästi. Tämä ostos oli kuitenkin täysi kymppi ja napissa näkyy jo pohja - käytettyäni luomiväriä syyskuusta saakka.
Sweet Peach on aivan täydellinen vaaleanpunaiseen taittava hohtava pastellinen persikka joka sopii arkimeikkiini kuin nakutettu. Se toimii todella kauniisti yhteen myös Laveran Burnt Apricot -sävyn kanssa (näkyy oikeassa alakulmassa), siten että laitan Sweet Peach'ia koko luomelle ja mattaista Burn Apricotia luomivakoon. 🩷
Osoitus siitä, että aina ei voi päätellä tuotteen potentiaalista mitään incin perusteella. Tämänkin vinkin sain teiltä, ja olen äärimmäisen kiitollinen, että sain.
Olin testannut pitkään vaivanneeseen silmäluomi-ihottumaan kaikki mahdolliset tökötit Bepanthenista kortisoniin ja perusvoiteisiin, ja aina oireet vain palasivat. Iho silmäluomissa oli punoittava, karhea, paksuuntunut ja välillä jopa rikki ja vuosi kudosnestettä. Vaiva jatkui melkein 6 kk, kunnes sain blogin ja Instagramin kautta Avène-vinkin. Alettuani käyttää Avènen Soothing-voidetta silmäluomien oireilu hiipui nopeasti - eikä enää palannut.
Kaltaiselleni inci-nörtille on hämmentävää, että en ainesosien perusteella täysin ymmärrä, mikä tässä voiteessa parantaa ihottuman. Voide on hyvin kevyttä eikä oikeastaan edes kosteuta. Se kuitenkin rauhoittaa tulehdusta erittäin tehokkaasti ja korjaa kuntoon vaurioituneen suojamuurin. Voiteen pääasiallinen vaikuttava aine dekstraanisulfaatti. Siitä ei ole kovin paljon tietoa saatavilla eikä se ole yleinen ainesosa kosmetiikassa.
Suomalainen Ayu on vähän niinkuin kotimainen "Leahlani". Koostumukset ovat todella korkealaatuisia, ainesosavalinnat inspiroivia ja tuoksut kerrassaan hurmaavia. Tuoksumaailma ei ole ihan yhtä intensiivinen ja eksoottinen kuin havaijilaisserkulla, mutta erottuu ehdottomasti edukseen suomalaisten brändien kentällä. Sarjan palkittu Seabuck & Baobab -puhdistusöljy on lähin tuntemani edullisempi vastine Leahlanin Pamplemousse-putsarille..! 😍
Tälle listalle päätyi kuitenkin Cactus Elixir -nimeä kantava öljy, jota markkinoidaan silmänympärysseerumina, mutta jota itse käytän - ilman muuta - koko kasvoilla. Upea koostumus pohjautuu kaktusviikunaöljyyn ja sisältää lisäksi skvalaania, kurkunsiemenöljyä, ruusunjuuri-uutetta, kahviöljyä, bakuchiolia, plankton-uutetta sekä Blue Tansy- eli pietaryrttiöljyä. Tässä on poikkeuksellisen samettinen ja kevyt koostumus (ollakseen vailla estereitä) sekä todella ihana, jälkiruokamainen tuoksu. Tuoksu tulee pelkästään Blue Tansysta, ja Ayun sisaret ovatkin onnistuneet löytämään aivan erityisen makean tuoksuisen laadun tästä trendikkäästä, ihoa rauhoittavasta eteerisestä öljystä.
Blue Tansysta kun puhutaan, otetaan tähän perään toinen (ja pian kolmaskin) kyseistä yrttiä sisältävä hieno kasvoöljy. Evolven Blue Velvet Ceramide Serum saa värinsä tästä kirkkaansinisestä öljystä ja tuo iholle rauhoittavan sekä ihon suojabarriääriä vahvistavan cocktailin sisältäen skvalaania, keramideja sekä kauraöljyä. Tämä öljy on ohennettu estereillä ja on erittäin kevyt ja kuivan tuntuinen.
Inci on poikkeuksellisen pitkä sisältäen liudan terapeuttisia ja antioksidanttisia kasviuutteita vahvalla ayurvedisellä vivahteella: kurkumaa, neem-puun öljyä, bimbiä ja tulsia.
Tuoksussa on aistittavissa Blue Tansyn pehmeän aromaattinen makeus, mutta huomattavasti miedompana kuin Ayun Cactus-öljyssä.
Tapaa kolmas kiinnostava Blue Tansya sisältävä kasvoöljy: Raaw Alchemy Blue Drops. (Sekä sen sisar Gold Drops.) Tanskalaisen luksusbrändin hienostunut Blue Drops Calming Face Oil sisältää kukuipähkinä-, baobab- sekä jojobaöljyä sekä cocktailin ylang ylangin, Blue Tansyn sekä siankärsämön eteerisiä öljyjä. Vaniliiniakin sisältävä tuoksu on huumaavan ihana! Ja se on yksi syistä, miksi tuote pääsi tälle listalle. Mulla on aivan tolkuton määrä kasvoöljyjä, ja kiistatta ne parhaan tuoksuiset päätyvät suosikeiksi.
Sinisten pisaroiden sisar, kultainen Gold Drops, tuoksuu sekin valloittavalle. Gold Drops Nourishing Face Oil on vieläkin ylellisempi sekoitus sisältäen kuivaa ja ikääntyvää ihoa hellivän yhdistelmän ruusunmarja-, kukuipähkinä, tyrnimarja- ja kurpitsansiemenöljyä. Lämpimän sensuelli tuoksu koostuu mm. seetristä, ylang ylangista ja frankinsensistä seuranaan häivähdys raikasta sitrusta petitgrainin ja sitruunaruohon muodossa.
Leahlanin tapaan Raaw Alchemya myy Suomessa ainoastaan Twistbe.
Aivan tajuttoman hyvä kasvovesi! 😍 Moi Forestin uutuus on sarjan ensimmäinen tuote, joka ei sisällä metsämikrobiuutetta. Tämä on kehitetty kosteuttamaan ja rauhoittamaan kaikkia ihotyyppejä, ja yksinkertainen koostumus kertoo jälleen siitä, että less is often more.
Forest Rain -suihkeen pohjana toimii suomalainen lähdevesi, johon on sekoiteltu mukava kattaus kosteutta sitovia klassikoita kuten koivunmahlaa, ksylitolia ja glyserolia. Noston arvoinen on myös maissin sokereista johdetty sakkaridi-isomeraatti, joka on tylsän ja epäseksikkään kuuloinen molekyyli, mutta sitoo kosteutta todella tehokkaasti ja pitkäkestoisesti. Soppaan on lisätty vielä antioksidanttista kuusenkerkkäuutetta sekä rauhoittavaa maariantuoksuheinää. Tuloksena raikkaan tuoksuinen, iholla kevyesti liukas ja todella kosteuttavan tuntuinen suihke!
Dermosililla on tätä nykyä oma Emotion-nimeä kantava pienoissarja myynnissä Sokoksissa ja Emotion-myymälöissä. Menin eräänä päivänä Sokokselle hypistelemään sarjan tuotteita ja havaitsin, että jalkavoide on incin perusteella lähes sama tuote kuin Dermosilin fantastinen Karbamidi-jalkavoide.
Karbamidi-voiteeni oli sopivasti loppumassa, ja ostin Emotion-version testiin. Erittäin tuhti koostumus muistuttaa alkuperäistä, mutta osoittautui käytössä vieläkin mieluisammaksi kuin alkuperäinen Karbamidi-tuote: tässä on nimittäin herkullinen kukkaistuoksu, kun alkuperäinen on hajusteeton. Lisäksi Emotion-versioon on lisätty rauhoittavaa kamomillaa sekä ruiskaunokkiuutetta. Karbamidin pitoisuutta ei mainita, mutta se on incissä toisena ja koostumuksesta tunnen, että sitä on runsaasti.
Extravinkki: käytän Emotion-jalkavoidetta myös käsivoiteena yöllä. Karbamidi korjaa tehokkaasti halkeilevaa ihoa, ja pitää kunnossa yhtä lailla halkeiluun taipuvan käsien- kuin jalkojenkin ihon.
Taikan mainio kasvoöljy on koostumukseltaan silkkisen ohutta ja kuivaöljymäistä. Se sisältää kevyen MCT-öljypohjan sekä ravitsevaa auringonkukansiemenöljyä, seuranaan antioksidanttista puolukansiemen- sekä tyrniöljyä. Tämä öljycocktail pehmentää, kirkastaa ja uudistaa ihoa ja puolustaa soluja vapailta radikaaleilta. Aktiiviaineena öljyssä on ihon mikrobiomia vahvistavaa metsämikrobiuutetta.
Tuote on hajusteeton, mutta erotan tuoksussa silti jotain ihan aavistuksen pehmeän makeaa.
Lavera on uudistanut viime vuosina lähes kaikkien meikkituotteidensa koostumukset, ja vuonna 2023 uudistuksen läpikävi viimein sarjan peiteaine. Nyt tuote yltää minunkin standardeihini!
Uusi Radiant Skin Concealer on paljon peittävämpi kuin Laveran aiempi peiteaine, ja koostumus on nyt voidemaisempi, heleämpi ja ihoon paremmin tarttuva. Se tuntuu iholla kaiken kaikkiaan todella miellyttävältä ja kosteuttavalta. Koostumus muistuttaa Mádaran peiteainetta, josta myös tykkään tosi paljon, mutta Laveralla on minulle paremmin sopiva rehellisesti lämmin sävy.
Vinkki: Laveran peiteaine on sen verran kostea, että se kannattaa kevyesti puuteroida.
Mielenkiintoinen ja erilainen putsari: Nurmen Neroli Cream Cleanser yhdistää öljyn, maidon ja vaahdon. Öljypohjainen koostumus on täyteläistä emulsiota, joka kuivalle iholle levitettynä irrottaa iholta kestävänkin meikin öljyputsarin teholla. Kun lisäät iholle vettä, emulsio alkaa kevyesti vaahdota. Siis kaksoispuhdistus yhdessä tuotteessa!
Vaihtoehtoisesti emulsion voi levittää suoraan kostealle iholle, jos poistettavaa meikkiä ei ole paljon ja tykkäät muuten vain siirtyä suoraan vaahtoavaan vaiheeseen.
Loistava tuote henkilölle, joka ei pidä öljyistä, mutta kaipaisi putsarilta öljyn tehoa yhdistettynä vaahdon helppouteen ja täydelliseen poishuuhtoutuvuuteen. Tätä tuotetta myy Suomessa ainoastaan Jolie.
Parhaiden listalle ehti kiipeämään myös pari loppuvuodesta testattua balmi-kosteuttajaa. Vuosi 2023 merkkasi etappia, jolloin uskalsin viimein antaa balmeille kunnollisen mahdollisuuden, ja ele palkittiin. ✨
Balmi tai balsami on vedetön voide, siis kuin kiinteää öljyä. Oletukseni on aina ollut, että balmit ovat iholla todella tuhdin ja rasvaisen tuntuisia, mutta olinkin väärässä. Balmeissa on yhtä lailla erilaisia ihotuntumia kuin voiteissa, ja jotkin niistä ovat jopa vähemmän rasvaisen tuntuisia kuin tosirasvaiset voiteet!
Evolven Blue Tansy Beauty Balm osoittautui tällaiseksi epärasvaiseksi balmiksi, joka jättää iholle himmeän pinnan. Se sulaa sormissa nopeasti notkeaksi, ja sitä on miellyttävä sivellä ihoon. Iholle jää pehmeä ja suojattu tuntuma, mutta ei yhtään rasvainen. Kuten nimestä voi päätellä, myös tämä tuote sisältää supertrendikkäisiin ainesosiin kuuluvaa Blue Tansy -öljyä. Tarkemman esittelyn tuotteesta voi lukea täältä.
Toinen suosikkibalmi löytyi ruotsalaiselta c/o Gerdiltä. Tutustuin tähän tuotteeseen I Love Me -messuilla ollessani töissä Twistbe'n osastolla, ja suoraan sanottuna vaikutuin asiakkaiden kommenteista. Tuote on pidetty myös sekaihoisten keskuudessa, ja sopiipa se myös lievittämään epäpuhtauksia kiitos sisältämänsä teepuuöljyn. Balmin pohjan muodostavat auringonkukka- ja jojobaöljy sekä mehiläisvaha, ja mukana on myös mustikansiemenöljyä, josta tuote saa nimensä.
Evolven balmin tavoin tämä on iholla yllättävän kevyen tuntuinen, notkistuu nopeasti eikä jätä rasvaista pintaa (huom: toki oikea annostelu on tärkeää - balmia tarvitsee paljon vähemmän kuin voidetta!). Aromaattinen eteeristen öljyjen tuoksu miellyttää: Blueberry Balmissa on yllämainitun teepuuöljyn lisäksi sypressi-, mandariini-, muskatellisalvia- sekä vaniljahedelmän öljyjä.
Pysytään vielä aromaattisen tuoksuisten balmien maailmassa - tämä tosin on puhdistusbalmi. Yin Your Skinin upea puhdistus-salva on balmiputsari-kategorian taidonnäyte ja kardemumman tuoksusta pitävien unelmatuote.
Salva on aivan eri tuntuinen kuin muut luonnonkosmetiikan puhdistusbalmit, ja pehmeän jellyn sijaan sen koostumus on tiivistä, rasvaista voidetta. Se ei tunnu iholla jähmeältä vaan notkistuu heti miellyttäväksi työstää. Koostumus on äärimmäisen riittoisaa, ja pieni nokare riittää sulattamaan pois meikin ja lian. Kun kasvoille lisää vettä, voide emulgoituu ja huuhtoutuu iholta vaivatta.
Intensiivinen kardemumman ja sitruunaruohon tuoksu on yksi parhaita, mihin olen koskaan kosmetiikassa törmännyt. Yin Your Skinin Salva on ihonhoidon hemmottelua parhaimmillaan, ja kaikkein ihanin elämys se on saunassa käytettynä. ❤️
Niasiiniamidia alkaa vihdoin näkyä myös luonnonkosmetiikassa, ja By Mukk'in seerumi tarjoaa laadukkaan tehotuotteen tästä ainesosasta kiinnostuneille. Monivaikutteisesti ihon kuntoa parantavaa niasiiniamidia voi suositella kenelle vain, mutta erityisen paljon se hyödyttää ikääntynyttä ja samalla epäpuhtauksiin taipuvaista, suurihuokoista ja epätasaisen sävyistä ihoa.
Smooth Sea -seerumi kosteuttaa, silottaa ja tasapainottaa ihoa. Se on tämän vuoden listalla yksi harvoja täysin tuoksuttomia tuotteita.
Italialaisen Bioearth-sarjan pienet 15-milliset tehotipat ilahduttivat niin hinnallaan kuin ainesosillaan. Hinnat ovat välillä 13,90€ - 18,90€ ja valikoimassa on monia todella kiinnostavia ja tehokkaita aktiiviaine-cocktaileja.
Nostan tähän suurimman vaikutuksen tehneen kolmikon, kaikki ihoa kirkastavia: Mantelihappo + Merinarsissi, Reseveratrol + Viinirypäle sekä Glykolihappo. Viimeksimainittua olen käyttänyt liuottamaan iholtani miliumeja. Mantelihappo + Merinarsissi sekä Resveratrol -tiivisteet taas sopivat pigmenttiläiskien ehkäisyyn ja vaalentamiseen.
Näitä voi käyttää yksinään seerumin tavoin tai lisätä toiseen seerumiin, kasvoöljyyn tai voiteeseen.
Jotain vartalollekin: ihanan tuoksuisista vartalonhoitotuotteistaan tunnettu Korres lanseerasi viime vuonna useammankin uutuustuoksun, niiden joukossa Timjamihunaja. Nimen perusteella tuoksu olisi voinut olla imelämmän sorttinen, mutta ei - tämä hunajaisuus on pehmeä ja hillitty.
Tykkään aivan erityisesti suihkugeelistä, jota on myönnettävästi tullut käytettyä myös käsisaippuana, koska se on niin kosteuttava. Olen muuten kerran testannut Korresin suihkugeeliä hiusshampoona, ja tämä viimeistään osoitti, miten hoitavaa Korresin suihkugeeli on. Pesukokemus tuntui samalta, kuin mitä odottaisi kuivien ja käsiteltyjen hiusten kosteuttavalta shampoolta!
Erityismainintana tuoksuille nirson miesystäväni kommentti Thyme Honey -suihkugeelistä - kerrankin hänen suustaan kuultiin spontaani kehu mun kosmetiikkatuotteen tuoksusta! Ikävä kyllä valtaosa mun käyttämistä tuotteista tuoksuu hänen mielestään epämiellyttäviltä ja liian voimakkailta. 🙈
Lopuksi kaksi tuotetta aurinkovoiteiden kategoriasta:
Kevään suuri aurinkovoidetesti toi eteeni monia uusia tuotteita, joista kirkkaasti paras ihotuntumaltaan oli Yepposta ostamani korealainen Skin 1004 Madagascar Centella -nimihirviö. Myös UV-filtterit (kemiallisia) ovat oikein pätevät: mukana ei ole yhtään vanhan koulukunnan UV-suodattimien pahista, ja filtterit kattavat koko UVA/UVB:n spektrin. (Lue lisää "hyvistä" ja "huonoista" UV-suodattimista täältä.)
Korealaisia aurinkovoiteita ei suotta kehuta: hyvin monet niistä eivät tunnu lainkaan aurinkovoiteilta korkeasta kertoimesta huolimatta. Koostumukset ovat jopa epäilyttävän kevyen ja raikkaan tuntuisia, kuten tämä huikean ohut, seerumimainen Hyalu-Cica Water-Fit SPF 50 -voide. On hyvä pitää mielessä, että nämä on myös kehitetty kevyempään käyttöympäristöön kuin uimarannalle tai urheiluaktiviteetteihin, eivätkä ole vedenkestäviä.
Dermosilin voide oli vuoden paras aurinkovoide vartalolle. Erittäin hyvin levittyvä ja imeytyvä voide suojasi erinomaisesti korkean UV-indeksin haastavissa olosuhteissakin (tyyppiä Rhodoksen Lindoksen Akropolis keskipäivällä). Plussaa siitä, että voide todellakin imeytyy nopeasti eikä jätä iholle tahmea tunnetta.
*
Ja näin päästään hienon kosmetiikkavuoden läpi. :)
Uusia tuotteita odottaa testaustaan, ja seuraavat 12 kuukautta kertovat, mitkä niistä pääsevät tälle listalle vuoden kuluttua. ☺️
Aiemmat vuoden parhaat -listaukseni löydät täältä.