30.04.2018

Lovely Day

Kaupallinen yhteistyö: Biodelly. *Sis. mainoslinkkejä

Jess, sain tiedon että Biodellyn varastot ovat viimein täydentyneet ja pääsen pitkän odotuksen jälkeen esittelemään tämän suloisen merkin: Lovely Day.

LovelyDay_IMG_6069

 

Lovely Day on ihana, pieni saksalainen luonnonkosmetiikkamerkki. Jo nimestä tulee iloiselle mielelle! Tuotteet näyttävät ja tuntuvat suloisilta. Tämä on oikein sellainen über-Karkkipäivähenkinen kauneudenhoitosarja, pastellista söpöstelyä...!

Lovely Day valmistaa tuotteet omassa laboratoriossaan Berliinissä ja kaikki tuotteet ovat vegaanisia ja hajusteettomia. Yritys lahjoittaa 5% tuotoistaan eläinsuojeluun (lisää hyvää mieltä!), ja tuotteet ovat luonnollisestikin eläinkokeettomia.

Tänä vuonna kaksivuotistaivaltaan juhlivan merkin taustalla on nuori nainen nimeltään Josephine Förster. Kemisti-tätinsä opeissa luonnonkosmetiikan saloihin vihkiytynyt Förster halusi luoda oman tehokkaan ja samalla hellävaraisen luonnollisen sarjansa. Lovely Dayn hoitotuotteet perustuvat tehoaineisiin kuten PHA-happoon, hyaluronihappoon ja niasiiniamidiin, kaikki hyvin siedettyjä ja iholle hellävaraisia. Lovely Dayn tuotteissa vältetään ihoa potentiaalisesti ärsyttäviä ainesosia kuten etyylialkoholia, eteerisiä öljyjä ja tiettyjä herkistävinä tunnettuja kasviuutteita.

PHA-happo eli polyhydroksihappohan on kuin hellävaraisempi AHA-happo, sillä on iholle samat hyödyt kuin AHA-hapoilla mutta vailla AHA-happojen ärsytyspotentiaalia. Oikein herkkäihoiselle PHA-happo on hedelmähappoja parempi vaihtoehto.

Tuotteiden ainesosaluettelot ovat aivan mielettömät!

LovelyDay_IMG_6077

Hyaluron + Bloom Hyaluronic acid & Hibiscus Glow Boosting Toner

 

18,90€ / 50 ml tai 29,90€ / 100 ml

Hibiskuksen kukkauute, aloe vera, kamomilla- ja ruusuvesi sekä hyaluronihappo kosteuttavat ihoa samalla kun 2% mieto PHA-happopitoisuus kuorii ihoa kirkastaen ja tasoittaen sitä. Kuoriva ominaisuus on riittävän hellävarainen päivittäiseen käyttöön. Ihana, raikastava hoitoneste jota käytän aamuisin.

Pullon suihkemekanismi annostelee vettä niin napakalla paineella että tämä suihke kannattaa (valmistajan omankin suosituksen mukaan) annostella iholle vanulapun kautta. Itse innostuin vanhasta tottumuksesta suihkuttamaan Hyalyron + Bloom -suihketta ensimmäisellä kerralla suoraan kasvoille ja sain sitä silmiini. :)

Tuote tuntuu ihollani enemmänkin virkistävältä kuin rauhoittavalta minkä vuoksi tykkään käyttää sitä aamuisin.

Hajusteettomassa koostumuksessa tuoksuvat veden kukkaisraaka-aineet.

Hyaluron + Bloom -kasvoveden löydät täältä *, matkakoon täältä * Tuotteet ovat 2.5. saakka 15% Vappualennuksessa, kuten koko Biodellyn valikoima. (Näitä Vappualennuksia tuntuu nyt riittävän, mutta hyvä vain :) Emme valita alennuskampanjoista :))

LovelyDay_IMG_6072

Hyaluron + Bloom Cactus Oil & Niacinamide Tropical Hydration Nectar

31€ / 30 ml

Syväkosteuttava, antoksidanttinen ja rauhoittava seerumi kaikille ihotyypeille. Tuntuma iholla on samalla raikkaan viilentävä ja silottava, geeli levittyy liukkaan mukavasti eikä tunnu tahmealta.

Ainesosat saavat hymyn leviämään korviin; puhtaan veden sijaan seerumin pohjana ovat kamomilla- ja aloevesi ja kosteuttava nektari pullistelee ihoa helliviä ja hoitavia aineita kuten kaktusviikunaöljyä, babassunsiemenöljyä, niasiiniamidia, hyaluronihappoa ja sodium pca:ta. Biodellyn sivuilta voi lukea tarkan kuvauksen kaikkien ainesosien vaikutuksista ihoon. Itsehän ihastuin antioksidantteja pursuavaan ja ihon punoitusta rauhoittavaan kaktusviikunaan eli viikunaopuntiaan Evolven kasvoveden kautta kun huomasin sen selvästi rauhoittavan vaikutuksen ihooni.

Myös niasiiniamidi eli B3-vitamiini on sellainen "tekee-kaiken" supersankariainesosa että sen läsnäololle hoitotuotteissa voi vain nyökkäillä hyväksyvästi; se suojaa ihoa vapailta radikaaleilta, kirkastaa ihoa, häivyttää juonteita, pigmenttiläiskiä ja laajentuneita ihohuokosia ja vaikuttaa yleisesti ihon suojabarriääriä vahvistavasti. Kaikkien iho siis voi hyötyä siitä!

Niasiiniamidi on yhdessä hyaluronihapon, C-vitamiinin ja AHA/BHA/PHA-happojen kanssa niitä kaikille ihoille hyödyllisiä aktiiviaineita joka kannattaa painaa mieleen.

Seerumin löydät täältä *.

LovelyDay_IMG_6082

Mellow Mallow Creamy Cleansing Gel

29,90€ / 100 ml tai 18,90€ / 50 ml matkakoko

Kuin puhdistaisi ihonsa maitovanukkaalla! Tämä suloinen, erittäin miedosti vaahtoava maitogeeli tuoksuu lempeästi mantelille ja puhdistaa hellävaraisesti vailla sulfaatteja.

Hoitavassa koostumuksessa on kylmäpuristettuja luumunkivi- ja manteliöljyjä, rohtosalkouutetta ja pieni (0,7%) pitoisuus PHA-happoa.  Puhdistavat aineosat ovat dekyyliglykosidi ja cocamidopropyl betaine.

Putsarin pH on 5 eli erittäin ihoystävällinen. Biodelly on muuten alkanut merkitä sivuilleen tuotteiden pH-arvoja, peukku siitä!

Söpöin puhdistustuote koskaan? Nämä Lovely Dayn pikkupullot ovat niin suloiset että säästän ne muuhun käyttöön kun itse tuote on loppunut :)

Löydät Mellow Mallow -putsarin täältä *, matkakoon täältä *.

LovelyDay_IMG_6098

Skin Rescue Oil

41€ / 30 ml

Blue Tansy Skin Rescue -öljy sopii kaikille ihotyypeille, mutta erityisesti sitä suositellaan kuivalle tai herkälle ja ärtyneelle iholle. Lovely Dayn hoitorituaalissa öljy korvaa voiteen ja se laitetaan iholle viimeisenä kasvoveden ja seerumin jälkeen. (Voidetta ei Lovely Dayn valikoimassa edes ole.)

Vain kolmesta öljystä (blue tansy eli sininen pietaryrtti, helokki ja argan) koostuva cocktail tuntuu iholla todella miellyttävältä. Blue Tansy on minulle entuudestaan tuntematon kasvi, ja Lovely Dayn sivulla siitä kerrotaan näin: "Tämä arvokas ja harvinainen lääkeyrtti on ehdoton suosituksemme tulehtuneen, kutiavan ja rosacea-ihon hoitoon. Blue Tansy toimii antihistamiinina ja on antibakteerinen."

Ski Rescue -öljy tuntuu sormissa ja kasvoille levittäessä täyteläiseltä, mutta näyttää iholla vähemmän rasvaiselta ja kiiltävältä kuin esimerkiksi Vintners Daughter. Se myös imeytyy hieman nopeammin. Mikään kuivaöljy Blue Tansy ei kuitenkaan ole vaan rasvahappoprofiililtaan ravitsevampi ja täyteläinen. Iho jää tuttuun tapaan äärimmäisen pehmeäksi.

Olen kokeillut Blue Tansya pelkästään kasvoveden päälle tai kasvoveden sekä seerumin, ja iho tuntuu parhaimmalta kun öljyn laittaa seerumin päälle. Öljy vaatii alleen kunnon kosteuden.

Blue Tansy -kasvissa on luonnostaan limoneenia (eteerisen öljyn tuoksuainesosa), ja niinpä tässä Lovely Dayn tuotteessa on poikkeuksellisesti pienen pieni pitoisuus eteeristä öljyä. (limoneeni, 0,0028%). Öljyseoksen sininen väri tulee blue tansyn sisältämästä atsuleenista.

Löydät Skin Rescue -öljyn täältä *.

LovelyDay_IMG_6122

Mermaid After Sun Spray

24,90€ / 100 ml

Siinä missä Hyaluron + Bloom -kasvovesi aktivoi ja virkistää, Mermaid-suihke rauhoittaa. "After sun" -nimellä myytävän suihkeen käyttöä ei tarvitse rajoittaa auringonoton jälkeisiin hetkiin, vaan ainesosiensa puolesta se sopii rauhoittavaksi, kosteuttavaksi kasvovedeksi milloin vain. Viilentää tehokkaasti punoittavaa, ärtynyttä ihoa ja auttaa laskemaan punoitusta.

Rauhoittavasta vaikutuksesta vastaavat kamomilla- ja aloevesi, joita löytyy muistakin LD:n tuotteista mutta Merenneito-suihkeessa niitä on arvatenkin suurempi pitoisuus, kosteutta ihoon sitovat glyseroli ja pantenoli, vihreä tee suojaa vapailta radikaaleilta ja kookosuute ravitsee ja lupaa jopa uudistaa vaurioituneita ihosoluja.

Löydät Merenneito-suihkeen täältä *.

LovelyDay_IMG_6095

Charcoal Manuka PHA Cleansing Mask

37,90 € / 100 ml

Tämän hetken trendiainesosaa, aktiivihiiltä sekä PHA-happoa (2%) ja marokkolaista laavaperäistä savea sisältävä syväpuhdistava naamio. Auttaa vähentämään ihon epäpuhtauksia ja poistaa ihosta ympäristöstä johtuvia saasteita. Lupaa myös häivyttää aknearpia ja supistaa ihohuokosia.

Hoitaviin ja ihoa helliviin ainesosiin kuuluvat myös manukaöljy, arganöljy ja auringonkukansiemenöljy.

Kiitos ravitsevien ainesosiensa korkean pitoisuuden, Hiilimanuka-naamio ei kuivu iholla täysin koppuraksi. Se on miellyttävän kermaisen tuntuinen ja aromaattisen tuoksuinen ja tekee sen mitä laadukkaan savinaamion kuuluukin; jättää ihon tasaiseksi ja heäleäksi suppuun nipistetyillä huokosilla.

Löydät hiili-manuka-naamion täältä *.

LovelyDay_IMG_6087

Hyaluron + Bloom Pink Clay Mask

37,90 € / 100 ml

Pehmeän kermainen syväkosteuttava naamio kuivalle ja samealle iholle. Auttaa myös vähentämään pieniä epäpuhtauksia sisältämiensä saven ja miedon PHA-happopitoisuuden (0,7%) avulla.

Naamio sisältää jälleen kerran huippucocktailin hoitavia ainesosia: vaaleanpunainen savi syväpuhdistaa kuivan ja herkänkin ihon hellävaraisesti ja lataa ihoon mineraaleja, kylmäpuristetut vadelman - ja ruusunsiemenöljyt ravitsevat ja silottavat ihoa ja suojaavat vapailta radikaaleilta ja hyaluronihappo, hibiscuksen kukkauute ja ruusuvesi kosteuttavat.

Löydät Pink Clay -naamion täältä *.

.

Lovely Dayn incit ovat kerta kaikkiaan vakuuttavia ja on ilo tutustua tällaisiin, laadukkaat ainesosat edellä meneviin merkkeihin. Bonuksena lahjoitukset eläinsuojeluun <3

Kaikki Lovely Dayn tuotteet löydät Biodellyn sivuilta täältä *.

Koodilla VAPPU saa 15% alennuksen koko Biodellyn * valikoimasta 2. toukokuuta saakka.

P.S. Seuraava Biodellyltä testiin saamani merkki on muuten islantilainen Sóley...! Vähänkö jännää, en ole koskaan kokeillut mitään islantilaista kosmetiikkaa :)

P.P.S. Pääsin kuin pääsinkin tänään Ateenaan ;) Huojennus...!

11 kommenttia
29.04.2018

Jäin rannalle Agistrille

Kirjaimellisesti - jäin rannalle vilkuttamaan kun Pireukseen suuntaava laiva irtosi satamasta. Pitäisi kai minun olla viisaampi kaikkien näiden vuosien Kreikka-kokemuksen jälkeen, mutta näköjään ei.

Olen Argo-Saronian saarilla. Ne ovat ateenalaisten "takapihaa" ja etenkin lähimmät niistä ovat viikonloppuisin tupaten täynnä viikonloppua viettäviä, juhlivia ja rannoilla paistattelevia pääkaupunkilaisia. Sunnuntai-illan laivat Ateenaan ovat täynnä. Kai se pitäisi ymmärtää. Lippu tulisi varata päiviä tai jopa viikkoja aikaisemmin.

No, spontaanisti reissaava Sanni päätti muutenkin vasta viime hetkillä käväistä vielä Agistrillakin, vain kahta päivää ennen kuin paluulentoni Helsinkiin lähtee. Nyt jäin tänne. Ja huominen on viimeinen mahdollisuuteni päästä Ateenaan, sillä tiistaina on taas lakko. Tämä on muuten ensimmäinen kerta kun reissuni ajalle sattuu kaksi lakkoa.

Hikinaamainen bloggaaja Agistrilla.

Pikkuinen, leppoisa Agistri ei todellakaan ole ikävä paikka jäädä jumiin, mutta kyllähän se vähän jännittää kun paluu Ateenaan jäi nyt yhdestä päivästä kiinni. Neuvon aina muita varaamaan saarilta paluuseen hyvin aikaa kun "aina voi sattua", enkä sitten itse noudata aina omia neuvojani... No, elämä.

Olen nyt vieraillut kaikilla Argo-Saronian saarilla ei-suositeltua Salaminaa lukuun ottamatta. Salaminaa eivät suosittele vierailukohteeksi opaskirjat eivätkä kreikkalaiset itsekään. Se on "ruma Ateenan betonilähiö", taisi olla jonkin opaskirjan kuvailu. (Onko joku teistä sattumoisin käynyt siellä..?)

Aikeissa on kirjoittaa kunnnollinen Argo-Saronian saaria vertaileva postaus, mutta en malta olla tekemättä pientä "Saronian saaret muutamalla sanalla" -tiivistelmää jo nyt. Yleinen tiivistelmäni näin huhtikuussa on tämä: Argo-Saronian saaret ovat the place to go jos haluaa nähdä elämää ja vilkkautta "shoulder-seasonillakin". Ehdottomasti suositeltava kohde nyt kun muut Kreikan saaret ovat vielä aika hiljaisia. Egina, Argo-Saronian saarista toiseksi suurin ja lähimpänä Ateenaa (asukasluvultaan suurin on Salamina), on kuulema vilkas viikonloppuisin vuoden ympäri, myös talvella. Eginalle kannattaakin varata majoitus ajoissa jos sinne on suuntaamassa nimenomaan viikonloppuna.

ARGO-SARONIAN SAARET PÄHKINÄNKUORESSA:

Hydra: jos saari voisi olla galleria, se olisi Hydra. Hyvin boutique, chic, kaikki pientä ja hienostunutta. Hydran satama on Kreikan kuvauksellisin Symin ohella. Kreikan ainoa saari jossa ei ole lainkaan autoja. Kreikan Zermatt <3 ^_^

Spetses: Kreikan Beverly Hills. Tältä upealta, uskomattoman kirkkaiden vesien saarelta löydät Kreikan miljonäärit, järjettömän kutsuvia rantoja turkooseine vesineen, loisteliasta arkkitehtuuria ja pikkukaupunkimaista tunnelmaa.

Poros: tällä erittäin viehättävällä ja hyperkuvauksellisella saarella ei ole Hydran ja Spetsesin mainetta, mutta miljööltään se on allekirjoittaneen mielestä vielä edellisiäkin hurmaavampi. Sijainti vastapäätä Peloponnesoksen upeaa vuoristoista siluettia, Saronian hienoimmat rannat (Sannin mielestä) ja erittäin kameraa rakastava, ystävällinen pääkaupunki fantastisen tunnelmallisine rantakatuineen ja eloisine vierasvenesatamineen tekevät Poroksesta mahdollisesti jopa oman suosikkisaareni Argo-Saronian saaristossa. Helmi!

Egina - aina takuuvarman vilkas, kaupunkimainen, "Ateenan lähiö". Upeita antiikin raunioita historiallisten kohteiden ystäville. Eginalla on kaikkea city-meiningistä yökerhoineen rauhallisempiin kalastajakyliin, mutta itse jouduin toteamaan että Egina on Argo-Saronian saarista vähiten suosikkini.

Agistri - rauhallinen, upeiden maisemien paratiisisaari. Pienin ja vähiten tunnettu Argo-Saronian saarista. Vedet niin kirkkaat että silmiin sattuu, Chalikiadan ranta (jossa vaatetus on valinnainen) on dramaattisella backdropillaan Saronian saarten upein. (Tämän postauksen kuvat on otettu Chalikiadan rannan yläpuolelta.) Vain 10 minuutin laivamatkan päässä Eginasta. Agistri sopii leppoisaan perhelomailuun tai niille, joita viehättää rento pikkusaareilu vailla kaupunkimaisia tai charter-turistillisia elementtejä.

Palaillaan :)

...ja pitäkää peukkuja että pääsen huomenna Ateenaan. Jos jotain pitää Kreikan saarilla varoa, ne ovat laivaliikenteen lakot. Ne voivat alkaa täysin varoittamatta ja myös laajentua yhtä varoittamatta. Vappupäivän lakko on kuulema standardilakko ja ollut vakiojuttu vuosikaudet, eikä se laajene koskemaan muita päiviä (paikallisten mukaan), mutta en enää hämmästy mistään yllättävistä "nyt päätettiinkin näin" -tapahtumista tässä maassa.

Kreikka.

11 kommenttia
29.04.2018

Luupin alla upeat Skin79 BB-voiteet

Kaupallinen yhteistyö: eleven.fi. * Sis. mainoslinkkejä

BB-galore..! Sain eleven.fi’n kautta kokeiltavaksi joukon korealaisen Skin 79-merkin BB-voiteita, ja tänään juttua niistä.

Skin 79 on minulle nimenä tuttu jo vuosien takaa kun BB-buumi oli vasta nostamassa päätään eikä länsimaisia versioita BB-voiteista vielä ollut paljon saatavilla. Misshan ohella Skin 79 oli yksi niitä merkkejä joista kauneusfoorumeiden BB-aficionadot puhuivat paljon. Itse olin tuohon aikaan vielä niin henkeen ja vereen mineraalipohjan käyttäjä että en uteliaisuudestani huolimatta jaksanut tilailla korealaisia jännityksiä, vaan tyydyin lukemaan muiden hehkutuksia.

Kaverin kautta sain lopulta testattua Misshan BB:tä ja pääsin toteamaan sen täysin erilaisen koostumuksen mihinkään aiemmin kokeilemaani voidemaiseen meikkipohjaan verrattuna. Fast-forward vuoteen 2018, ja olen jo vieraillutkin Koreassa ja huomattavasti perehtyneempi korealaisiin koostumuksiin. Ja itsekin BB-voiteiden käyttäjä.

Sain Skin 79 –merkiltä kokeiltavaksi kolme perinteistä BB-voidetta ja kaksi pact-tyyppistä (eli rasiaan pakattua, vipan kanssa käytettävää).

eleven.fi * tarjoaa Karkkipäivän lukijoille -15% alennuksen koko valikoimastaan 13. toukokuuta saakka. Alennuksen saa koodilla SANNI15.

Super + Beblesh Balmit kuuluvat elevenillä myydyimpiin BB-voiteisiin. Nämä ovat Skin 79:n alkuperäisiä BB-voiteita. Kultaiseen purkkiin pakattu Golden Snail Intensive BB Cream on ”originaaleja” anti-age-vaikutteisempi ja sisältää etanaseerumia, varmaan monelle teistäkin tuttu ikääntyneen ihon tehoainesosa.

Vaikka Oranssi, Violetti ja Kultainen (Snail) purkki sisältävät hieman erilaisia lupauksia, voisin periaatteessa arvostella ne kimpassa; minun ihollani kaikki kolme tuntuivat hyvin samankaltaisilta.

Mainittavin ero tulee sävyistä, vaikka lopulta kaikki sävyt mukautuivat yllättävän hyvin ihooni.

Tässä ihollani toisella puolella Oranssi, toisella Violetti. Eipä näy eroa.

Ja miltä ne sitten tuntuvat?

 

Ensimmäinen muistiinpanoni kuuluu näin:

 

"Koostumus on ihana! Ihotuntuma aasialaisista BB:eistä tuttu. Voidemainen, paksuhko ja peittävä, mutta samalla yllättävän notkeasti levittyvä, tarttuu ihoon napakasti ja tasaisesti vailla minkäänlaista rullaamista, viiruuntumista, rosoisuutta, epätasaisuutta tai muutakaan mistä voisi mitään huomauttaa. Kerrassaan mielettömän hyvän tuntuinen, koostumus sallii sen että näitä voi levittää sormilla ronskimminkin, ikäänkuin ”lähmiä” naamaan ja silti BB asettuu ihan hävyttömän kauniisti. Voide kulkee ihon yli peittäen sen kuulaasti ja tasaisesti. Päälle voi lisätä kerroksia ja ne levittyvät yhtä moitteettomasti ilman että alle laitettu kerros liikkuisi mukana tai että meikki kerrostuisi pakkelimaisen näköisesti. Ei voi kuin ihailla tällaista formulointia."

 

Samat sanat saatoin allekirjoittaa testijakson lopussakin. Todella miellyttävän tuntuisia voiteita joiden hämmentävän tasaisesti levittyvä koostumus, kuin ohutta maalia, tuntuu melkein taikuudelta länsimaisiin meikkivoiteisiin verrattuna. Korealaisten kosmetiikkakemistien tarkoin varjeltu salaisuus..?

Alleviivaan tuon ronskimman levityksen mahdollisuutta, sitä on vaikea selittää jos ei ole kokeillut. Kun levitän mitä tahansa muuta meikkivoidetta, minun on oltava paljon huolellisempi niin annostelun kuin levitystekniikan kanssa jotta meikki asettuu iholle optimaalisen kauniisti. Skin 79:n Beblesh Balmien kanssa saatoin käytännössä hieroa voidetta naamaan vailla minkäänlaista sofistikoitunutta tekniikkaa, ja silti se asettui kauniisti ja siististi.

Tässä kuvassa kasvoilla toisella puolella Snail, toisella puolella Violetti. Ero on jälleen hädin tuskin havaittava.

Jos nyt jotain huomauttamista löytyi testiviikkojen aikana, niin Beblesh Balmien pinta ei ihan kaikkina päivinä kestänyt siistinä koko päivää aamusta iltaan. Joinain päivinä pinta oli vähän sulanut iltaan mennessä. Toisaalta joinain päivinä meikin pinta näytti moitteettomalta 10 tunnin jälkeenkin.

Ihan yhtä luotettavia nämä eivät siis minun ihollani ole kuin ”vanha kunnon mineraalimeikki”, mutta BB:eissä on muita etuja kuten huomattavasti korkeampi suojakerroin ja hoitavia ainesosia, joita simppeli mineraalipuuteri ei tarjoa. Voidemaisina ja kosteuttavina BB-voiteet luonnollisestikin myös häivyttävät ikääntymisen merkkejä paremmin kuin mineraalipuuteri. Mutta kesto? En usko että mikään meikki maan päällä hakkaa mineraalien kestoa minun ihollani.

Katsastetaanpa Beblesh Balmien eroja. Kuten todettua, minusta kaikki kolme tuntuvat iholla hyvin samanlaisilta, mutta voiteissa on ainesosallisia, sävyllisiä ja suojakertoimellisia eroja. Luulen, että sävy on lopulta ensisijaisesti se, jolle valinta pohjautuu. On oikeastaan aika hassua, että kutakin erilaista BB:tä on vain yksi sävy.

Tuotteissa lukeva ”whitening” ei muuten tarkoita valkaisevaa vaan kirkastavaa, länkkärikorvaan parempi ilmaisu olisi brightening.

Oranssi

29,70 € / 40 ml - tarjoushinta 25,25€

Ominaisuudet: kirkastava, anti-age, peittävä, sopii normaalista rasvoittuvalle iholle, vaalein ja lämpimin sävy testaamistani, suojakerroin 50.

Hoitavia ainesosia: arbutiini ja lakritsiuute (häivyttävät pigmenttimuutoksia) ja todella pitkä liuta kosteuttavia ja hoitavia kasviöljyjä kuten riisiöljyä, arganöljyä, aloeuutetta, kaurauutetta, vihreän teen uutetta ja kamomillauutetta. Incin lopusta löytyy adenosiinia, retinolia, linolihappoa, peptidejä, Q10:iä… Ei aavistustakaan ovatko kaikkien ainesosien pitoisuudet sellaisia että niillä on myös selkeitä vaikutuksia ihoon (tuskin, tällaisessa kilometri-incissä), mutta oikeasti ainesosalistaus näyttää siltä kuin tuotteeseen olisi haluttu mukaan suunnilleen kaikki tunnetut anti-age-ainesosat :) ”All-Star inci”.

Oranssi Beblesh Balmin pakkausteksti ei paljasta incin lisäksi muuta kuin että tuote "sisältää ihoa kirkastavaa ja elävöittävää Vital-V-yhdistettä”. elevenin sivulla voiteen kerrotaan sopivan normaalista rasvoittuvalle iholle jolla on laajentuneita ihohuokosia ja taipumusta epäpuhtauksiin.

Oranssin BB:n sävy on #21 Yellow Beige, ”keskivaalea ja keltapohjainen”. Se on testi-BB:eistä vaalein ja lämpimin, kuitenkin aika neutraali sävy. Yellow Beige on eniten minun sävyinen mutta, ehkä entisen vaaleamman sävyni mukainen. Oli siinä ja siinä, oliko sävy talvi-ihollani liian vaalea.

Löydät Oranssin Beblesh Balmin täältä. *

Violetti

29,70 € / 40 ml - tarjoushinta 25,25€

Ominaisuudet: kosteuttava, anti-age, kirkastava, puolipeittävä, sopii normaalista kuivalle iholle, viileähkö sävy, suojakerroin 40.

Hoitavia ainesosia: hyaluronihappo (kosteuttaa), arbutiini (kirkastaa pigmenttiläiskiä), adenosiini, oliivi- ja manteliöljy, keramidit.

Sävy on #23 Natural Beige, elevenin mukaan ”keskitumma beige”. (Pakkauksissa itsessään ei muuten lue sävyjen numeroita.) Violetti on testisävyistä tummin, ehkä vähän viileä. Se on sävyistä punertavin ja kämmenselälle swatchattuna selvästi Oranssia tummempi. Kuitenkin, kun Oranssia laittaa toiselle puolelle kasvoja ja Violettia toiselle, sävyeroa ei käytännössä erota.

Löydät violetin BB:n täältä. *

Golden Snail

31,20 € / 45 g - tarjoushinta 26,52€

Ominaisuudet: anti-age, puolipeittävä, sisältää 45% etanaseerumia ja sopii erityisesti ikääntyneen ja kosteusköyhän ihon hoitoon, suojakerroin 50.

”Kultaisen etanan” pitäisi incinsä perusteella olla selvästi hoitavin, etanaseerumi on todellakin incissä ykkösenä ja pakkausteksti kertoo sitä olevan peräti 45%. Tällä pohjalla olisin odottanut sen tuntuvan selvästi erilaiselta kuin Oranssi ja Violetti, mutta ei se kuitenkaan tuntunut, ainakaan merkittävästi. Ehkä joku korealaisten BB-voiteiden hc-käyttäjä tuntisi eron..?

Hoitavia ainesosia: etanaseerumin lisäksi niasiiniamidia (kirkastaa, vaikuttaa kaikkiin ikääntymisen merkkeihin) erilaisia kasviuutteita (haa, tunnistin helichrysumin jota on Vangeliksen kasvoöljyssä..!)

Sävy #21 Natural Beige on syvyydeltään oranssin ja violetin väliltä, viileämpi kuin Oranssi mutta neutraalimpi kuin Violetti. elevenin mukaan sävy on keskitumma beige.

Löydät etana-BB:n täältä. *

.

Kaikissa BB-voiteissa silmiin pistää kasvipohjaisten hoitavien aineiden runas käyttö. Tekniset raaka-aineet, joilla voiteen koostumus ja käytettävyys hiotaan nappiin, ovat synteettisiä, mutta hoitavuus tulee pääosin luonnollisista ainesosista.

Skin 79 Original Beblesh Balmeja on yhteensä viittä erilaista. Tässä vielä niiden sävyvertailu eleven.fi-sivulta.

1 = Pinkki

2 = Oranssi

3 = Violetti

4 = Gold

5 = Snail

Löydät kaikki Skin 79:n BB-voiteet (ja kaikki muutkin elevenin valikoimassa olevat BB-voiteet) täältä. *

Sitten vielä nopea esittely Pacteista. Ne ovat kaikin puolin mukava ja kätevä meikkipohjatuote heille, jotka tykkäävät kuljettaa meikkipohjaa mukanaan käsilaukussa ja lisäillä sitä päivän mittaan. Itsekin tykästyin tähän "pact"-muotoon ostettuani kaksi sellaista Korean matkaltani.

Käytän yksinkertaisuuden vuoksi yleisilmaisua "pact", koska näitä eri mekanismeilla varustettuja rasiameikki/BB/CC-voiteita alkaa jo olla niin paljon; on cushionia, verkon läpi annosteltavaa tension pactia, tavallista kiinteää meikkivoidetta ja sitten tällainen nyt esiteltävä muovisen välikannen reikien läpi annosteltava "pumping cushion".

Sain eleveniltä testattavaksi Watery Pact -kiiinteän meikkivoiteen ja Pumping Cushion -BB:n.

Sävyt näkyvät tässä. Pumping cushion on viileä, Watery Pact lämmin. Watery Pactista on myös asteen tummempi sävy #23 Natural Beige.

Watery Pact

29,70 € / 18 g - tarjoushinta 25,25€

Ominaisuudet: kosteuttaa ja heleyttää, puolipeittävä, suojakerroin 50 (UVA + UVB-suoja)

Watery Pact -meikkivoiteen sävy on lämpimin kaikista Skin 79 -testituotteista. Sävysyvyys ehkä hitusen tummempi kuin Oranssissa BB:ssä. Meikkivoide on kiinteää mutta koostumus on todella ohut, ohuempi kuin Pumpingissa. Miellyttävän tuntuinen.

Watery Pact on "meikkivoiteen" nimellä. Mutta mikä sitten lopulta on BB-voiteen ja meikkivoiteen ero..? Yleisestihän BB on hoitavampi ja sisältää enemmän kosteuttavia ainesosia, mutta lopulta ero voi tuotteesta riippuen olla hienonhieno. Koreassa meikkivoiteetkin sisältävät lähes aina hoitavia ja kosteuttavia ainesosia.

Löydät Watery Pactin täältä. *

Gold Pumping Cushion

26,70 € / 15 g - tarjoushinta 22,70€

Ominaisuudet: erityisesti ikääntyvälle iholle kehitetty hoitava koostumus, sisältää mm. kollageenia. Peittävä tulos.

Sävy 21 Bright Beige, sävyjä on vain tämä yksi. Vaaleustasoltaan se on samaa luokkaa kuin Oranssi BB mutta viileämpi kuin yksikään BB:eistä, Watery Pact-sävyyn verrattuna Pumping Cushionin sävy on harmahtava pinkki.

Ihanan tuntuinen, tässä on se sama notkeasti mutta samalla erittäin peittävästi levittyvä "napakka", voidemainen koostumus joka on tullut niin tutuksi laadukkaista aasialaisista BB-voiteista. <3 Voidetta annostellaan painamalla välikantta, jolloin BB-voidetta pusertuu esiin kannen rei'istä. Siitä nimi 'pumping'.

Löydät Gold Pumping Cushionin täältä. *

TARJOUKSIA :)

Koodilla SANNI15 saa koko eleven.fi'n* valikoimasta 15% alennuksen 13.5. asti. Ei ostorajaa. Ei voi yhdistää muihin elevin tarjouksiin.

MUTTA, jos tulee enemmänkin shoppailtavaa, kannattaa ennemminkin hyödyntää elevenin tämänhetkinen yleiskampanja, jossa saa 1. toukokuuta asti koko valikoimasta 20% alennuksen. Tähän tarjoukseen liittyy 50€ ostoraja eli alennuksen saa kun ostaa vähintään 50 eurolla.

elevenin postikulut: 4,50€ Smartpost ja 5,50€ Postin toimipiste, yli 50€ toimitukset ilmaiseksi.

 

 

19 kommenttia
28.04.2018

Ihana kreikkalainen mössö

Olen aiemmin omistanut postaukset kreikkalaiselle salaatille, jogurtille ja munakoisoruoille. Tänään kirjoitan jälleen yhdestä kreikkalaisesta lempiruoastani, hortasta. Se on yksi terveellisimmistä ja kreikkalaisten itsensä keskuudessa suosituimmista - ja samalla kenties epämääräisimmän näköisistä ruoista. 

Horta on keitettyjä tai höyrytettyjä villivihanneksia, tarjottuna runsaan oliiviöljyn ja tuoreen sitruunan kera. Hyvin simppeliä.

’Horta’ on yleisnimitys erilaisille ravinteikkalle villivihanneksille ja ruokaan käytetään niitä ”villivihreitä” mitä kulloinkin on saatavilla sesongin ja alueen mukaan. Horta voi olla kasvista riippuen maultaan kitkerähköä tai lempeää. Esimerkiksi Vlita on horta-varianteista makeahko.

Joskus minulle on sattunut niin kitkerää hortaa että on jäänyt syömättä. Parhaimmillaan horta on kuitenkin ihanan runsaan vihreän makuinen, voimakas ja tunnistettava. Ehkä vähän kuin pinaatti potenssiin 20. Vaikka en syö lihaa enkä tiedä miltä riista maistuu, voisin kuvitella, että hortan maku on kuin kasvisten riistaa – siinä on jotenkin villi ja juureva maku.

Kaikki eivät ihastu hortaan. Anoppini ja Mr. Karkkipäivä mm. totesivat kohteliaasti, että tämä ei ehkä ollut ihan heidän makuunsa, kun tilasin sitä meille Santorinilla lisukkeeksi. Voin hyvin ymmärtää. Etenkin kitkerät variantit ovat kenties acquired taste.

Ravinto- ja hintatietoisena minua miellyttää hortassa myös hinta-laatusuhde :D Horta on listojen halvimpia ruokia (3-5 euroa), se on älyttömän terveellistä ja sitä saa suuren lautasellisen.

Kuuma pannuversio

Horta tarjoillaan haaleana tai jopa viileänä. Hortasta on myös kuumana tarjoiltava valkosipulilla maustettu pannuversio, mutta siihen törmää harvoin, itse olen saanut tätä herkkua vain Zakynthoksella ja nyt viimeksi Poroksella. Poroksella tilaamani annos inspiroikin minut kirjoittamaan tämän ylistyksen hortalle. :)

Zakynthoksella nauttimassani kuumassa hortassa (kuvassa) oli sipulia, valkosipulia ja tilliä.

 

Poroksen versiossa oli sipuleiden lisäksi tomaattia ja feta. Se oli taivaallista…!

Kypsennetty, kermaiseksi sulanut feta pehmentää ja pyöristää ihanasti vähän kitkerämmänkin hortan maun. Merakin tarjoama horta tosin ei ollut yhtään kitkerää.

Tällaisesta ruoasta tulee kodikas olo, sillä se muistuttaa peruselementeiltään omia kotiruokamössöjäni.

Yksi nopean arkiruoan perusvariaatioistani on tehdä pannussa ”mössöjä” (siltä ne tosiaan näyttävät), joiden aineksina on vihanneksia, jokin proteiinin lähde (nyhtökaura, oumph, tofu, tonnikala) ja tomaattimurskaa, maustettuna valkosipulilla ja yrteillä. Joskus käytän proteiinina fetaa, silloin mössö näyttää vähän samalta kuin tuossa kuvassa.

Meraki-taverna Poroksen vierasvenesatamassa. Hortan seurana söin mustekalaa.

Hortaa on muuten yhtä vaikea, ellei vaikeampikin syödä kuin spaghettia...! Pitkiä rehuja ei saa nosteltua suuhun siisteinä "paketteina" vaan aina sieltä karkaa joku korsi vaikka kuinka yrittää pyöritellä vihreitä pitkuloita sofistikoituneesti haarukan ympärille.  En haluaisi katsella sivusta kun itse syön hortaa. ^_^ Ihan kamalan sotkuista....

Aijjai että oli hyvää, ehkä jopa reissun parhaan makuinen annos. Tällainen epäelegantti mössö!

 

Muita horta-faneja keskuudessamme? Mikä on teidän lempiruokaanne Kreikassa?

 

23 kommenttia
26.04.2018

Alevinkki: Jolien vappuale

* Sis. mainoslinkkejä

Täytyy taas laittaa alevinkki kun sellaisen huomasin :) :) Nyt jos jollain vaikka jäi Mádaran superalesta uusi aurinkovoide hankkimatta, sen saa Joliesta tarjoushintaan. Alennus ei ole yhtä mehevä kuin Madaracosmeticsin taannoinen 40 prossaa mutta jotain kuitenkin ^_^ Jolien Vappualen etuna on myös ILMAISET TOIMITUSKULUT.

Vappuale on voimassa 26.4. - 1.5.

 

25% alennustuotteet näkee täältä *

15% alennustuotteet näkee täältä *

Aletuotteiden joukossa mm. Whamisaa, Neal's Yard Remediesiä, Patykaa, Supermoodia, Zuii'ta, Estelle & Thildiä, Kure Bazaaria, Esseä ja Mádaraa.

Tärppeinä omista suosikeistani esimerkiksi:

Algamariksen sävyttävä aurinkovoide kasvoille * (nyt 18,61€),

Algamariksen Aurinkosuojaspray SK 30 * (nyt 22,86€)

Mádaran SPF 30 -aurinkovoide kasvoille * (nyt 26,26€)

Whamisan Deep Rich Toner * (nyt 35,61€)

Whamisa Foaming Gel -puhdistusgeeli * - se hyvän pH-alueen, ei-kuivattava! (nyt 18,67€

Evolven Hyaluronihapposeerumi * (nyt 30,51€)

Estelle & Thildin sävyttävä päivävoide * - tästä mä siis todella tykkäsin, toisin kuin E&T:n meikkivoiteesta (nyt 22,42€)

Supermood Luxury Peel AHA-happokuorinta (se vahvin ja tehokkain jota olen kokeillut, suosittelen vain Sinulle jonka iho ei ole herkkä, ihosta tulee kuin uusi mutta tämä ON voimakas) * (nyt 33,15€)

Esse Sensitive -puhdistusvoide * (nyt 44,79€ - auts, Esset on kyllä kalliita alennushinnoillakin....)

Zuii kosteuttava meikinpohjustusvoide * (nyt 24,15€)

Algamariksen tuotteisiin ihastuin viime kesänä, esittely täällä. Sävytetty aurinkovoide pääsi vuoden parhaat listalleni.

Mádaran uudet aurinkosuojatuotteet esittelin tuoreeltaan täällä.

Supermoodin supertehokas "paloauto"kuorinta esitelty täällä.

Juttu Estelle & Thildin sävyttävästä päivävoiteesta täällä. Meikkivoiteeseenhan en niin ihastunut...

Evolven erinomainen seerumi ja muita ihania tuotteita esitelty täällä.

Aamun postauksessa esittelemiäni Vangeliksen tuotteita ei saa Suomesta mutta näitä saa... :D

5 kommenttia
26.04.2018

Paikallista luonnonkosmetiikkaa

Tiedättekö mikä on erikoista tällä matkalla? En ole kertaakaan käynyt Korresin liikkeessä, enkä edes apteekissa hipelöimässä Korres-tuotteita. En oikein tiedä miksi.

Sen sijaan olen suosinut pientuottajaa :)

Tiesin jo Suomesta lähtiessäni, että tulen ostamaan Amorgoksella Vangelis Vassaloksen kasvoöljyn. Olen kuluneen talven aikana niin kasvoöljyyntynyt, että jo parin päivän iltahoitorutiini matkan alussa ilman öljyä tuntui oudolta ja puutteelliselta. Levitin illalla kasvoille seerumin ja sen päälle voiteen (matkakosmetiikka-arsenaalini esitelty täällä), mutta iho jäi kaipaamaan sitä ultimaattista pehmennystä minkä öljy tuo. Te öljyjä käyttävät tiedätte mistä puhun. :)

Talven ja kevään aikana käyttämiäni kasvoöljyjä :-*

Bybin (ensimmäinen vasemmalta) ja Lovely Dayn öljyt minun piti esitellä teille jo aikaisemmin keväällä, mutta kummatkin ovat olleet myyjiltään pitkään lopussa. Nyt varastot ovat täydentyneet ja juttua pukkaa ulos ihan pian :)

Tämä oli hauska sattuma:

Lovely Day -tuotteisiin tutustuessa "tutustuin" myös ensi kertaa luonnon väriaineeseen nimeltä atsuleeni, jota Lovely Dayn Skin Rescue -öljyn blue tansy -yrtti sisältää, ja joka tuo öljyyn sen kauniin sinertävän sävyn. Vangeliksen labrassa sain sitten nähdä samaisen värin uudestaan muodostumassa silmieni edessä livenä, kun tislasimme koiruohon eteeristä öljyä. Myös koiruohossa on atsuleenia.

 

Öljytaukoni jäi onneksi lyhyeksi päästessäni shoppaamaan Vangeliksen kuulun kasvoöljyn. No, kuulun ja kuulun, mutta Vangeliksen asiakkaiden keskuudessa se on erittäin suosittu. Kuten aiemmin kerroin, jopa miespuolinen ystäväni Mat kuuluu öljyn faneihin.

Ja kuka olikaan Vangelis Vassalos? Hän on Amorgos-saaren oma ”the yrttimies” ja valmistaa IAMA-nimen alla yksinkertaista luonnonkosmetiikkaa ja rohtoihin pohjautuvia lääkkeitä.

Tutustuin supersympaattiseen Vangelikseen viime kevään reissulla, ja tiesin heti, että jos (tai kun, pikemminkin) seuraavan kerran palaan Amorgokselle, tulen tekemään lähempää tuttavuutta hänen kosmetiikkatuotteidensa – ja tietämyksensä kanssa.

Päädyin ostamaan kasvoöljyn lisäksi myös viiden yrtin kukkaisveden sekä mäkikuisma-”SOS”-öljyn. Tämä ”ensiapuöljy” on osoittanut hyötynsä jo useaan otteeseen.

KEHÄKUKKA-KASVOÖLJY

Kasvoöljyn pohjana ovat manteli- ja viinirypäleensiemenöljy. Viinirypäleensiemenöljy on öljyistä kevyimpiä ja tekee öljystä nopeasti imeytyvän ja ohuen tuntuisen.

Pohjaöljyissä itsessäänkin on ihoa hoitavia yhdisteitä, mutta sekoituksen erityiset hoitavat aineet ovat kehäkukka, helichrysum eli olkikukka ja kritamos eli merifenkoli. Kritamosta voi myös syödä, ehkä joku on joskus maistanut sitä kreikkalaisissa salaateissa.

Kehäkukka on monista kosmetiikkatuotteista tuttu ja sillä on ihoa tasapainottava vaikutus, sitä näkeekin etenkin sekaihon tuotteissa. Vangeliksen mukaan kehäkukka myös vaikuttaa ihon pH:ta optimoivasti.

Olkikukka, kehäkukka ja merifenkoli

Helichrysum-lajeja on monia, joista Vangelis käyttää vain Amorgoksella kasvavaa helichrysum amorginum -lajia. Olkikukka on erittäin antioksidanttinen ja lisäksi sillä on antibakteerisia ja tulehdusta laskevia ominaisuuksia.

Kritamos eli merifenkoli (crithmum maritimum) on kosmetiikassa vähän harvinaisempi kasvi. Sillä on Vangeliksen mukaan erityisesti rauhoittava vaikutus. Tuoreesta merifenkolista voi mm. tehdä erinomaisen rauhoittavan ja kosteuttavan naamion. Meidän oli tarkoitus tehdä tällainen naamio mutta emme ehtineetkään keräämään kritamosta. Ensi kerralla sitten :)

Vangeliksen mukaan olkikukka ja merifenkoli yhdessä tuovat ihoon kiinteyttävän vaikutuksen.

Aromaterapeuttisena ja tuoksua tuovana lisänä cocktailissa on nerolia eli appeliisinkukkaöljyä. Mmmm…

Kyllä iho oli mielissään kun tarjosin sille tämän sekoitteen. :)

(Muuten, kysyin Vangelikselta, mistä kaikki yrttien vaikutuksiin perustuva tietous on lopulta peräisin. Mistä hän tietää, että esimerkiksi nämä yrtit yhdessä saavat aikaan tietyn vaikutuksen. Vangelis kertoi, että yrttien käyttö perustuu osittain ikivanhaan etnobotaniseen tietoon, osittain valmistajan omiin kokemuksiin. Vangelis on työskennellyt rohtokasvien kanssa koko elämänsä.)

 

Muutama sana Amorgoksen yrteistä

Amorgoksella on poikkeuksellisen laaja biodiversiteetti verrattuna mihin tahansa Kreikan saareen ja siellä kasvaa monia yrttejä joita ei löydy muualta. Saaren yrtit ovat laadultaan erittäin korkealaatuisia; voidaan ajatella, että Amorgos on rohtokasveille vähän samaa mitä Ranskan Bourgognen tietyt alueet ovat viinille ^_^ Jotkin maantieteelliset alueet tuottavat ilmastonsa ja maaperänsä kautta erityisen laadukkaita kasveja, ja Amorgoksen yrtit ovat kuin yrttien grand cru -osastoa.

Vangelis kertoi, että Korres on parhaillaan suorittamassa saarella omaa helichrysum-koeviljelyään (he yrittävät maksimoida sen kasvun, helichrysum kasvaa vain tietyillä rinteillä) saadakseen yrttiä omiin tuotteisiinsa. Olipa Apivitakin kerran ottanut Vangelikseen yhteyttä ja yrittänyt hieroa sopimusta siitä, että Vangelis toimittaisi jotain tiettyä öljyä heille yksinoikeudella. Vangelis sanoi, että se diili olisi tehnyt hänestä pelkän Apivita-alihankkijan eikä omalle toiminnalle olisi jäänyt enää aikaa, joten hän sanoi kiitos ja ei kiitos.

 

 

VIIDEN YRTIN KUKKAISVESI

Öljyn ohella minusta on muodostunut myös kasvoveden suurkuluttaja. En enää käytä sitä (pelkästään) puhdistuksen viimeistelyyn vaan myös kosteutukseen. Olin ostanut Ateenasta 2,5 euron Delia-kasvoveden joka ainesosiensa puolesta on hoitanut hommansa oikein hyvin, mutta kun sain tilaisuuden ostaa Vangeliksen kosmetiikkaa, nappasin mukaan myös ihanan tuoksuisen kukkaisveden. :)

Vangeliksen kukkaisvedessä on salviaa, rosmariinia, fenkolia, piparminttua ja sitruunaa. Se on vaikutuksiltaan erityisesti puhdistava ja raikastava, eli itse asiassa eri tyyppinen kuin Ateenasta ostamani kosteuttava halpis. IAMA-kukkaisvesi on myös miedosti huokosia supistava ja sopii myös miehille hellävaraiseksi after-shaveksi.

Vangeliksen ja Delian kasvoveden ominaisuuksien eron huomaa erityisesti siinä, että Delia jättää iholle tuotteen tunnun --> kosteutta sitovat ainesosat kuten glyseroli, mutta kukkaisvesi ei jätä jälkituntemuksia.

MÄKIKUISMAÖLJY

Mäkikuismasta opin paljon jo viime vuoden vierailulla. Se on todella monikäyttöinen rohtokasvi ja liuottimesta riippuen sillä on hyvin erilaisia ominaisuuksia. Tinktuurana eli alkoholiuutoksena mäkikuismaa käytetään mm. masennusoireiden lievittämiseen, vesiuutoksena eli hauteena (käytännössä mäkikuismateenä) sillä tasapainotetaan hermostoa ja öljyuutteen muodossa se puolestaan hoitaa kudoksia ja ihon tulehduksia kuten ihottumaa, hyönteisenpuremia, haavoja, auringonpolttamia ja sieni-infektioita.

Vangeliksen mäkikuismaöljy on oliiviöljypohjainen. ”It’s an excellent first aid oil”, Vangelis kertoi, ja tällä puheella tuli kaupat :D

Öljy on ehtinyt osoittaa tehonsa matkan aikana jo moneen otteeseen.

Kuvan kissa ei liity tapaukseen ^_^

Ystäväni kissa raapaisi minua Ateenassa, ja sain ihoon kipeät, punoittavat naarmut. Hieroin niihin mäkikuismaöljyä ja mirrin kynsien jäljet olivat iltaan mennessä vain vaalea muisto. Naarmuja ympäröivä ihon turvotus ja kipeä kuumotus laski tunnissa.

Olen hoitanut mäkikuismaöljyllä myös hyttysenpuremia (pirhanan kreikkalaiset hyttyset tekevät ihan älyttömän isoja ja pitkään kutisevia paukamia) sekä kasvojeni vasemman posken auringossa ärtynyttä couperosaa.

Olen tällä matkalla ensimmäistä kertaa huomannut, että couperosa reagoi aurinkoon hyvinkin voimakkaasti. Onko tämä nyt sitten taas näitä ikääntymisen juttuja..? En muista ennen huomanneeni, että tämä kohta ihossa käyttäytyisi auringossa yhtään eri lailla kuin muutkaan alueet ihossa. Yhtenäkin päivänä couperosa-alue punoitti niin voimakkaasti että luulin että sen palaneen, tai että siihen oli purrut hyttynen. Iho ei kuitenkaan ollut arka eikä siinä ollut paukamia. Aurinko vaikuttaa alueeseen selvästi eri lailla kuin muuhun kohtaan kasvoja. Täytyy alkaa kiinnittää sen suojaamiseen entistä parempaa huomiota.

Koiruohoa keräämässä.

 

Tällaisia matka- ja kosmetiikkajuttuja tänään. :)

Olen eilen saapunut tämän matkan saarelle numero kahdeksan, joka on Poros. Tämän kevään reissusta tulikin aika Argo-Saronia-painotteinen. :) Vielä ajattelin ehtiä Eginalle ja ehkä pikkuiselle Angistrillekin.

...ja ehkä pitää kuitenkin edes kerran käydä hypistelemässä Korresiakin ennen kotiin lähtöä... :D

 

 

 

14 kommenttia
24.04.2018

Hiljainen, palkitseva Kythnos

Olen tällä reissulla vieraillut kahdella minulle ihan uudella saarella, ja tänään esittelyssä niistä toinen: epäturistillisin paikka jossa olen Kreikassa käynyt. Saari kuuluu Kykladeihin ja on nimeltään Kythnos.

Kuka teistä on aiemmin kuullut Kythnoksesta?

Kythnos ei ole saari pienimmästä päästä, ja asukkaita siellä on 1456 (tarkka luku - se on Lonely Planetin uusimmasta, tämän vuoden maaliskuussa ilmestyneestä Greek Islands -oppaasta ;)).

Kreikkalaisista kylistä ja niiden rakenteesta

Asukasluvuiltaan "pieniksi" Kreikan saariksi lasken sellaiset, joilla on alle 1000 vakituista asukasta. Kun reissaa paljon Kreikassa, saa helposti käsityksen siitä millaisen asukasluvun paikat ovat pieniä ja mitkä vähän isompia ja vilkkaampia. Jos yhdessä kylässä on asukkaita yli 600, voi odottaa jo hyvinkin kaupunkimaista asutuskeskusta.

Kreikassa kylien infrastrukuuri on hyvin erilainen kuin meillä. Suomessahan 400 ihmisen kylä on usein vain rykelmä taloja vailla varsinaista selvää keskustaa, tai jos sellainen on, siellä on ehkä pieni K-Market, pubi ja asiamiesposti. Kreikassa 400 ihmisen kylässä on yleensä kymmenenkin tavernaa, baareja, kahviloita, pieniä kauppoja ja jopa pikkukaupunkimainen fiilis, koska täällä talot rakennetaan lähelle toisiaan. Turismin asteesta riippuen jopa 200 ihmisen kylässä voi olla hyvinkin hienostuneita putiikkeja.

Mutta mennäänpä sitten Kythnokselle. :)

Merihas

Moni saarihyppäilijä hyppää saaren yli, mutta minulta hiljainen, matalan profiilin Kythnos saa suosituksen.

Kythnos sijaitsee lähellä manner-Kreikkaa ja sinne pääsee nopeimmillaan kahdessa tunnissa Lavrion satamasta. Sen naapurisaaret ovat pohjoispuolella Kea ja eteläpuolella Serifos. Sijaintinsa vuoksi se on ennen kaikkea ateenalaisten suosiossa, ulkomaisia turisteja saarella käy hyvin vähän. Ystäväni Mariannan mukaan Kythnos on suhteellisen hiljainen jopa heinäkuussa muihin saariin verrattuna.

"It is not a famous island", sanoi majataloni emäntäkin.

Vierailtuani Kythnoksella voin tavallaan ymmärtää sen, mutta jos vertaan sitä esimerkiksi tunnetumpaan naapuriinsa Keaan, joka on kesäisin ihan tupaten täynnä ateenalaisia, pidän Kythnosta paljon kiinnostavampana. Kythnoksen maisemat ja yleinen tunnelma muistuttavat Keaa, mutta siinä missä Kealla on vain yksi hieno kylä uneliaan satamansa lisäksi, Kythnoksella on useita kyliä joissa on kaikissa oma viehätyksensä. Chora ja Dryopida ovat mielestäni niin viehättäviä että tekevät Kythnoksesta ehdottomasti vierailun arvoisen autenttista Kreikkaa etsivälle, kuvauksellisista, aidoista kylistä kiinnostuneelle matkailijalle.

Saaren kolme suurinta kylää ovat satamakylä Merihas, pää"kaupunki" Chora ja perinteinen Dryopida. Majoituin Merihasissa, joka on tähän aikaan vuodesta ainoa paikka Kythnoksella jossa on ravintoloita auki.

MERIHAS

Merihasissa asuu 369 ihmistä. Se on varsin sievä kylä joka levittyy puolikuun muotoisesti pienen lahden reunamille. Kylässä on peruspalvelut kuten pankkeja, muutama matkatoimsto, useita ruokakauppoja ja tavernoita. Yöelämää Merihasissa ei juuri ole vaan baari-scene keskittyy Choraan, ja vain kesällä.

Kylän edustalla on uimaranta joka ei ole kummoinen, mutta tuo oman kuvauksellisen lisänsä kylämaisemaan :) Ja ainahan on ihan mahtavaa, kun voi syödä rantatavernassa suoraan hiekalla niin lähellä vettä, että aallot melkein lyövät varpaisiin... <3

Söin Merihasin Kritikos-tavernassa matkan maukkaimman kasvisruoka-annoksen; grillattuja vihanneksia ja pehmeää kythnoslaista tuorejuustoa.

Jos tykkää juustosta, kannattaa aina maistaa saarten omaa juustoa - kaikilla saarilla on omat, herkulliset juustonsa. Kythnoksen mizithra-tyyppinen juusto on tehty vuohenmaidosta.

Majapaikkani sijainti sataman yllä oli loistava, täältä oli paras mahdollinen näköala kylän ja lahden yli.

Kesäisin auringonlaskut ovat kuulema mielettömiä, niitä voi ihailla asunnon parvekkeelta.

Majapaikkani, Kontseta Guesthouse, oli niin mukava että voisin ajatella palaavani Kythnokselle jo pelkästään päästäkseni uudestaan tähän viehättävään taloon. Perus-domatiaa asteen tyylikkäämmässä vierastalossa on kahdeksan huonetta ja kaikki paikan emännän itse sisustamia. "I make them the way I would like to have it myself". :)

Kythnoksella ei ole huhtikuussa auki paljonkaan majoitusta, ja lopulta majoituin siihen ainoaan josta vastattiin sähköpostiini. Onneksi se sattui olemaan tämä paikka :) Teen usein niin, että tsekkaan kohteen majoitusvalikoimaa Booking.comista (monet domatiatkin ovat nykyään Bookingissa), ja otan sitten itse sähköpostilla yhteyttä majoittajaan. Näin saa paremman hinnan kuin varaamalla Bookingin tai muun online-varauspalvelun kautta.

Kontsetan terassilta

Kuten edellisessä Kreikka-jutussani mainitsin, pienemmillä ja ei-turistillisilla saarilla majapaikat maksavat yleensä paljon enemmän kuin suurilla ja turistillisilla (poislukien luksuskohteet kuten Santorini, Hydra ja Mykonos). En keksi muuta syytä kuin kilpailun; vilkkailla saarilla turistin euroista kilpailee satojakin majoittajia, jotka kukin houkuttelevat vierasta hyvällä hinnalla, kun taas hiljaisemmilla saarilla vaihtoehtoja on huomattavasti vähemmän. Majoittajan asenne voi olla; "Ota tai jätä". Tämän olen kokenut konkreettisimmin Androksella, jossa majoittajien asenne tuntui jopa ylimieliseltä. Vaikka koko guest house tai hotelli olisi tyhjä, he eivät huoli sinua jos et maksa ilmoitettua hintaa.

Kythnoksen majoitukseni maksoi puolet enemmän mitä yleensä huoneestani maksan; 40 euroa. Toisaalta, huoneeseen olisi mahtunut neljä henkeä, ja isommalla porukalla kulut olisivat jääneet todella pieniksi.

CHORA

Kythnoksen pääkylä tunnetaan myös nimellä Messaria. Asukkaita siellä on noin 600.

'Chora' on yleisnimitys erityisesti Kykladien alueen saarten historiallisille pääkylille, ja lähes kaikkien Kykladien saarten pääasutuskeskuksiin viitataan tällä nimellä. (Poikkeuksiakin on, kuten Syroksen Ermoupoli.)

Kesäajan ulkopuolella Kythnoksen Chora on hyvin hiljainen. Palvelut muutamia kahviloita lukuun ottamatta ovat kiinni ja kaduilla näkee ihmisiä vain satunnaisesti.

Bussit eivät kulje, joten autoton vierailija ei ylipäänsä pääse Merihasista muihin kyliin ellei laita tossua toisen eteen (esim. Choraan matkaa 7km ylämäkeen) tai ystävysty paikallisen kyydintarjoajan kanssa.

Kuten tavallista, kaduilla näkee enemmän kissoja kuin ihmisiä. Nämä mirrit odottavat niitä ruokkivan talon edustalla murkinaa.

Katueläinten kohtelusta Kreikassa

Aiemmin talvella Nisyros-juttuni blogikommenteissa nousseen eläinten kaltoinkohtelu -keskustelun herättämänä olen tällä reissulla jutellut paikallisten kanssa siitä, miten kullakin vierailemallani saarella suhtaudutaan katukissoihin ja -koiriin ja miten ongelmaa hoidetaan.

Paikalliset tuskin kertoisivat minulle suoraan vaikka tietäisivätkin omassa naapurustossaan sattuneista rääkkäyksistä, joten saamani informaatio on varmasti valikoitua, mutta kaikkialla olen saanut niin kuulla kuin nähdä, että katueläimistä pidetään mahdollisuuksien mukaan huolta. Saarilla on vapaaehtoisorganisaatioita tai -yksilöitä jotka säännöllisesti suorittavat kastraatioita ja kodittomien kissojen ruokintapaikkoja näkee melkein kaikissa kylissä.

Kissoja on kaikkialla, mutta kulkukoirat vaikuttavat nykyään olevan harvinaisuus. Ainakin Ateenan keskustassa ja niillä saarilla, joilla olen itse vieraillut. Vielä 10 vuotta sitten Ateenan kaduilla vilisi niin paljon kodittomia koiria että niihin suunnilleen kompastui, mutta enää turreja ei näy.

Värikäs Gazoza-baari Choran keskustassa. Voin kuvitella, miten eloisa tämäkin paikka on heinäkuussa...

Olin Chorassa lounasaikaan ja vatsani alkoi murista. Ilahduin, kun Gazozan tiskillä tyttö ojensi minulle ruokalistaa ja kysyi, haluanko nähdä menun. Menu..! Ruokaa! Simppelillä baari-snack-listalla oli pari salaattia, sandwicheja ja munakas. Oh, munakas..! Kysyin, mitä "Special Omelet" piti sisällään. "Voi, ei minulla ole munakasta. Eikä mitään muutakaan kuin paahtoleipää", tyttö vastasi.

Se siitä sitten, saattoihan tuon arvatakin :) Tilasin rakómelon kipeää kurkkuani lääkitsemään, ja sen mukana sentään tuotiin kuppi pähkinöitä. Mieluummin pähinöitä kuin paahtoleipää. :)

"Rush hour" Chorassa - ainoa hetki kun kadulla oli samanaikaisesti kolme ihmistä

Choran värejä.

Värit. Voin sanoa tämän aina uudestaan ja uudestaan: voisin matkustaa Kreikkaan vain värien takia. Ne tekevät minut iloiseksi ja mielen kevyeksi. Auringon ohella värit ovat minulle parasta "mindfulnessia". <3 Joo, ja Alppien vaellusreittien ohella...!

DRYOPIDA

Postikorttimaisen kaunis Dryopida sijaitsee kukkuloiden keskellä pienen laakson sylissä. Asukkaita kylässä on noin 350.

Pääsin vierailemaan Dryopidassa ja muissa Kythnoksen kylissä majataloni ystävällisen emännän, Zoin, kyyditsemänä. Dryopida on Zoin äidin kotikylä, ja hän tuntee paikan kuin taskunsa. Zoi on itse syntynyt ja kasvanut Ateenassa - äiti oli muuttanut nuorena opiskelemaan Ateenaan, tapasi Zoin isän ja jäi pääkaupunkiin. Zoi on kuitenkin viettänyt kaikki kesät Kythnoksella pienestä pitäen.

Kylän keskustan joka kuja vaatii kameran huomiota :)

 

 

Dryopidassa sijaitsee yksi Kreikan suurimmista luolista, Katafyki-luola. Kiinnostava nähtävyys jos tykkää jännistä, ahtaista paikoista ^_^ :) Tai luolista ylipäänsä.

Katafyki muistuttaa Antiparoksen luolaa, mutta on pienempi eikä yhtä syvä. Se löydettiin vuonna 1830. Dryopidan asukkaat ovat käyttäneet luolaa vuosisatojen ajan turvapaikkana milloin minkäkin hyökkäyksen uhatessa, se oli tärkeässä asemassa mm. toisen maailmansodan aikaan saksalaisten valloittaessa saaren. Myöhemmin luolaa on käytetty mm. pääsiäisjuhlintaan - sen laajimmassa osassa on kuulema järjestetty Anastasis-juhlayön tansseja...! Aika vaikea kuvitella - niin ahdasta siellä on.

Dryopida jakautuu kahteen osaan, varsinaiseen kylään joka on "keskusta" ja notkon toisella puolella olevaan Galatasiin, nimi tarkoittaa kirjaimellisesti 'vastapäätä'.

Dryopida oli mielestäni vielä Choraakin viehättävämpi, vaikka ehkä asiaan vaikutti myös sää ja valo; Chora-vierailuni aikaan oli pilvistä ja ilmaa samensi myös Afrikasta tuleva pöly ("African Dust", yleinen ilmiö Kreikassa ja tekee pahimmillaan hengittämisestä vaikeaa), kun taas Dryopida-päivänä oli kirkasta ja aurinkoista.

Vaeltelin Dryopidan kujilla aivan haltioissani. Samaa nukkekotimaista kauneutta kuin Tinosin Pyrgosissa ja monessa muussa Kreikan pienessä, perinteisessä kylässä. Suloisia miniatyyrikirkkoja ahtaimmissakin raoissa, pikkuruisia koristeellisia aukioita ja niiden reunoilla muutaman neliömetrin kahviloita ja rustiikkisia tavernoja ruudullisine pöytäliinoineen. Kaikkialla valkoisia portaita ja värikkäitä kukkaruukkuja. Pyykkejä kuivumassa, kissoja torkkumassa, pappoja pelaamassa backgammonia kuppiloissaan.

Kreikka. <3

Suomalaiselle tällainen kyläarkkitehtuuri ja -rakenne on jotain eksoottista, kuin toinen maailma. Meillä kaikki on niin modernia ja funktionaalista, suunniteltu käytännöllisyys etusijalla. Välimeren pienissä kylissä aika on pysähtynyt ja mummot kulkevat samoja kapeita kujia ja leipovat samoissa vanhoissa kiviuuneissa vuosisadasta toiseen.

Tällaista Kreikkaa minä tykkään kohdata.

Vieraile Kythnoksella, jos haluat nähdä Kreikkaa vailla matkamuistomyymälöitä ja postikorttitelineitä. Ei ehkä se jännin tai maineikkain Kreikan saari, mutta aito ja idyllinen.

.

Lopuksi lyhyt muutaman kuvan katsaus pariin saaren muuhun vierailun arvoiseen kohteeseen.

KOLONA BEACH

Saaren tunnetuin  ranta, ja kuva kertoo miksi. En itse käynyt rannalla ja kuva on lainattu täältä.

Ranta sijaitsee Merihasin pohjoispuolella ja sinne pääsee helpoiten veneellä. Kesäisin rannalle kulkee taksiveneitä. Kävellenkin pääsee, ja ilmeisesti myös autolla mutta reitti on kuulema "relatively tough dirt road".

LOUTRA

81 asukkaan (!) Loutra saaren koillispuolella tunnetaan kuumasta lähteestään, joka laskee mereen. Lähde on tunnettu parantavista ominaisuuksistaan 1800-luvulta saakka.

Lähteessä kylpeminen on ilmaista - sen kuin pulahdat kivien ympäröimään "altaaseen" jossa lähde- ja merivesi sekoittuvat :) Fiinimpään spa-kokemukseen Loutran lähellä on myös Hydrotherapy Centre.

KANALA

Suomeksi hauskan kuuloinen kylä tunnetaan kirkkaista vesistään, hienosta (vaikkakin pienestä) uimarannastaan ja Panagia Kanala -kirkostaan. Loutran ohella Kanala on Kythnoksen ainoa vähänkään resort-tyylinen kylä, tosin kovin turistilliseksi ei tätäkään voi kutsua.

(Huomaa taas houkuttavuusero pilvinen / Loutra vs. aurinkoinen / Kanala -kuvien välillä.... Niin se valo vaikuttaa.)

*

Kythnokselle pääsee Pireuksesta 6 kertaa viikossa kesäisin ja 2-3 kertaa viikossa muuhun aikaan vuodesta, matka kestää 3 tuntia. Tiheimmät yhteydet ovat Lavrion satamasta, josta on Kythnokselle 1-3 laivaa päivittäin ja matka kestää kaksi tuntia tai allekin. Lavrioon itseensä kestää kuitenkin kaksi tuntia bussilla Ateenasta, joten autottomalle matkaajalle Pireuksesta lähtevä yhteys on nopein.

P.S. Saari jolla olen tällä hetkellä, kreikkalaismiljonäärien leikkikenttä, loisteliaiden talojen ja kirkastakin kirkkaampien vesien kuvankaunis Spetses, on kuin toinen todellisuus Kythnoksen rinnalla... Erittäin mielenkiintoinen uusi tuttavuus. Spetsesistä lisää myöhemmin.

14 kommenttia
23.04.2018

Vanhat suosikkimaskarat uudella kierroksella

Ostin tässä talvella pitkästä aikaa kaksi viime vuosikymmenen suurimmista suosikkimaskaroistani. Nämä kaksi tekivät aikoinaan todella suuren vaikutuksen ja olin utelias kokeilemaan, vieläkö ne olisivat yhtä hyviä kuin muistikuvissani. Vieläkö ne lunastavat saman aseman?

Ripsarit ovat Max Factorin False Lash Effect ja IsaDoran Precision.

Max Factorin False Lash Effect -maskara oli mukana Karkkipäivän ensimmäisen vuoden (2009) Vuoden Parhaat tuotteet -listalla. (Surullisesti, melkein kaikki tuon vuoden kuvat ovat lakanneet näkymästä koska linkitin kuvat tuohon aikaan Photobucketin kautta, joka sittemmin on muuttunut maksulliseksi palveluksi.)

False Lash Effect, tuttavallisesti FLE, tuntui ihan parhaimmalta "markettimaskaralta" koskaan, muistan että olin ihan törkeän innoissani siitä. :) Ylipäänsä, kun mietin minun ja maskaroiden historiaa, minulla ei ollut nuorempana mitään pitkän linjan suosikkimaskaroita. Taisin ostaa aina uuden joka kerta, en muodostanut ripsareihin mitään luottamussuhteita. Vaikka pinnistelen, en saa mieleeni yhtäkään "suosikiksi" mieltämääni ripsaria ajalta ennen Max Factoria... onpa hassua..!

Voidaan siis ajatella, että FLE nosti aikoinaan maskarakokemuksen sellaiselle tasolle, että aloin kiinnittää ripsiväreihin eri lailla huomiota. Aloin odottaa niiltä enemmän. FLE markkeerasi uuden maskaroiden aikakauden :)

IsaDoran Precision Mascaraan tutustuin vuonna 2012, kun kyseinen maskara lanseerattiin. Kirjoitin Precisionista aikoinaan: "Tämä on minun tämän hetken THE maskarani! Kirkkaasti paras maskara mitä olen tänä vuonna kokeillut. Pikkuruinen harja nysäharjaksineen ei näytä vakuuttavalta volyymintuojalta, mutta tämä ripsiväripä kerrostuukin aivan upeasti! Kuvassa maskaraa on poikkeuksellisesti vain yksi kerros (muissa kuvissa kaksi kerrosta), ja tulos on jo sillä noin hyvä. Tarkkuusharja on aivan täydellinen pienelle ja ahtaalle silmälleni, tämä erottelee todellakin ilman sotkuja ja ulottuu hentoisimpiinkin ripsiin ja massan saa harjattua aivan tyvestä kärkeen saakka. Parhautta!!!"

FLE ja Precision -maskaroissa on hyvin erilaiset harjat, mutta niille on yhteistä erottelevuus ja muovinen polymeeriharja. IsaDoran Precision -maskara hämmästyttää minimaalisen nysillä harjaksillaan, joiden ei odottaisi omaavan hyvää kampaavuutta, mutta niin vain harja tekee nimensä mukaisesti hyvin tarkkaa jälkeä.

Factorin False Lash Effect -harja on muodoltaan hitusen liian pullukka ollakseen se kaikkein ihanteellisin harja minun pienille ja vahvan kulmaluun alle kätkeytyville silmilleni, mutta sen jälki on siisteydessään ja juuri sopivassa volyymissaan minulle mieleen. Tai oli vuonna 2009, ja nythän selvitettiin mitä tykkään False Lashistä vuonna 2018 :)

Tulos: tykkään edelleen kummastakin maskarasta ja on yhä selvää, miksi ne muodostuivat aikoinaan lemppareiksi. Mutta toinen näistä on vielä parempi kuin toinen.

False Lash Effect. Kuten todettya, harja on hitusen liian iso mahtuakseen optimaalisesti työskentelemään pienen ja syvällä olevan silmän alueella. Jälki on kuitenkin todella hyvää; siistiä, ei paakkuunnu, ei hapsuta. Mutta - se ei ole niin tuuheuttavaa kuin muistelin. IsaDoraan verrattuna FLE jättää ripset ohuemmiksi, massa ei kerrostu yhtä hanakasti.

Toisaalta, kävi mielessä voisiko maskaran iällä olla myös vaikutusta... Massa tuntui ehkä aavistuksen kuivalta ja mietin, saattoiko ostamani False Lash Effect olla vähemmän tuoretta tavaraa. Ostin FLE'ni Lahden Kärkkäiseltä (kun satuttiin olemaan siellä miehen ja anopin kanssa asioilla), enkä tiedä millainen kierto Kärkkäisen myymällä kosmetiikalla yleisesti on... Saattavatko ripsarit seistä siellä pitkäänkin..?

Joka tapauksessa, False Lash Effect on edelleen hyvä. Mutta ei ihan parhaiden kastia - ainakaan tämän "Kärkkäis-yksilön" perusteella :)

 

Precision. Kyllllä, tämä on edelleen aivan sairaan hyvä ripsari, aivan kärkijoukkoa. Luulen että voisin tyytyväisenä käyttää Precisionia koko loppuelämäni vailla kiinnostusta siirtyä muihin. Voin yhä allekirjoittaa kaiken mitä kuusi vuotta sitten maskarasta kirjoitin.

Pikkuinen täsmäharja on minun silmilleni t-ä-y-d-e-l-l-i-n-e-n. Se ulottuu harjaamaan massaa ihan tyvestä ripsien kärkeen sotkematta niin luomea kuin kulmaluuta. Massa kerrostuu todella tehokkaasti ja muutama veto riittää. Massa ei klimppiinny eikä hapsutu.

Yksinkertaisesti loistava maskara. Toivottavasti siitä tulee IsaDoran klassikko ja se pysyisi valikoimassa vielä monet vuodet <3 Precision on mukanani täällä Kreikassakin. Kapean ja tasamuotoisen hylsynsä puolesta se sopii ihanteellisesti käsimatkatavarareissaajan rajalliseen kosmetiikkapussukkaan :)

Muita viime vuosien suosikkimaskaroitani ovat seuraavat:

Voi todeta, että hyvin L'Oreal-konsernipainotteinen listaus. Lorkku ei sponsoroi maskaravarastoani vaan tulos on käytännön kertomaa, testaan laajalti monen merkin maskaroita. Ilmeisesti juuri L'Oreal-brändien maskarat sopivat minulle erityisen hyvin.

Luonnonkosmetiikan puoleltakin löysin vihdoin viime vuoden aikana suosikkeja (Avril), mutta totuus on, etteivät luonnolliset maskarat vieläkään päihitä synteettisiä. Vaikka jälki parhaimmillaan alkaa jo lähennellä synteettisiä, on kestävyydessä (--> kosteuden vastustus) vielä paljon, paljon petrattavaa. Avrilin Waterproof Mascara on ainoa luonnollinen maskara joka kestää ripsissäni vesisateessakin, mutta sen kokonaissuoritus ei yllä synteettisten suosikkien kuten IsaDoran Precisionin tai Maybellinen Lash Sensationalin tasolle.

Onko teillä luottomaskaroita joita käytätte vuodesta toiseen ja jotka syystä tai toisesta ovat "ihan parhaita"? :)

.

Loppuun ihan aiheeseen liittymätön "bonus" violetin meikin ystäville :) Täytyy vihdoin saada jakaa tämä USAn reissusta ostamani löytö, joka näkyy postauksessa luomillani:

Make Up Foreverin I-918 Lavender -luomiväri. :-*

Olen valtavasta luomivärikokoelmastani huolimatta aina etsimässä uusia violetteja ihanuuksia, ja aina välillä löytyy yksilöitä, jotka jollain ominaisuudellaan tai vivahteellaan yltävät aiempia lemppareita korkeammalle ^_^

Urban Decayn Tonic -täydellisyyttä ei ehkä päihitä mikään luomiväri, tai sanotaan, että täytyy olla todella kovan luokan formulointi ja vivahteikkuus jotta tarjokas voi lyödä Tonicin, mutta MUFEn I-918 on omassa pastellisessa luokassaan aivan fantastinen.

I-918 on kuin MACin Beautiful Iris syvempänä ja pigmenttisempänä versiona. <3 Suurta rakkautta!

MUFEn luomivärit ovat Suomessa kalliita ja saatavuuskin hyvin rajallinen, mutta kannattaa tsekkailla Sephoran MUFE-hylly jos reissaatte Sephora-maissa :) En muista paljonko tämä refill-nappi tarkalleen maksoi USAssa, mutta alle 15 dollaria todennäköisesti.

(Hmm, sattumalta huomasin Suomen hintatietoa etsiessäni että Suomen MUFElla on tällä hetkellä kaikki luomivärit -72% alennuksessa..!! Harmi vain ettei I-918 näy kuuluvan valikoimaan. Sävyjä on kuitenkin runsaasti, tsekatkaa!)

50 kommenttia
21.04.2018

Huomioita Kreikan matkailusta

Havaintoja ja mietteitä Kreikasta, kevät 2018.

(Kissafanit jotka tovoivat kuvia kreikkalaisista kissoista - tässä yksi kuvattuna eilen Hydralla <3)

Lakoista

Kreikkaan matkatessa ja etenkin saarihyppelyä suunnitellessa kannattaa huomioida laivaliikenteen lakkojen mahdollisuus. Lakkoja on joka vuosi muutamia, ja ne kestävät yleensä 1-3 päivää. Minä jouduin juuri jäämään Ateenan kahdeksi päiväksi lakon takia, ja aiemminkin lakkoja on sattunut omien reissujeni aikaan.

Suunnittele saarihyppelysi niin, että palaat Ateenaan, tai mistä lentosi lähteekään, viimeistään paria päivää ennen paluulentoa. Älä jätä saarilta paluuta viimeiseen päivään. Tai valitse lentoa edeltävien päivien saareksi sellainen, jolla on myös lentokenttä, jotta pääset tarvittaessa Ateenaan myös lentoteitse.

Myös tuulinen sää voi estää laivojen kulun, sekin kannattaa huomioida.

Majoituksesta

Majoitus Kreikassa on kallistunut. Vaikka ollaan huhtikuussa jolloin kausi on vasta hiljalleen starttaamassa, jopa vaatimattomin majoitusmuoto kuten domatiat ovat kalliimpia kuin mitä ne yleensä ovat olleet syys-lokakuussa.

Vinkki: edullisinta majoitus on suuremmilla, vilkkaammilla saarilla. Toisin kuin luulisi, pienet, tähän aikaan lähes tyhjät saaret hinnoittelevat majoituksensa lähes tuplasti isompiin saariin verrattuna, ilmeisesti logiikalla: kun kilpailua on vähemmän, voin veloittaa enemmän. Vaikka siltä ainoalta saarella olevalta turistilta.

Hintoja nostaa myös uusi vero:

Tämän vuoden alusta Kreikassa on astunut voimaan uusi yöpymisvero jonka niin hotellit kuin domatiat veloittavat turistilta. Vero on 0,25€ - 4€ per yö majoituksen tasosta riippuen. Lisätietoa täällä.

Kythnoksen autio Chora

Saarten sesongit

Huhtikuu on osoittautunut vielä syksyäkin erottelevammaksi kaudeksi tarkastella eri saarten turismitason ja sesonkien eroa. Se on minusta todella mielenkiintoista. Syyskuun loppua kohden meno alkaa hiljentyä pienemmillä saarilla, mutta ihan hiljaista niillä ei ole vielä lokakuussakaan. Pikkuisella 270 asukkaan Folegandroksellakin olivat vielä kaikki ravitsemusliikkeet auki lokakuun alussa.

Huhtikuussa taas jopa keskisuuret tai kehittyneet turismisaaretkin voivat olla hyvin hiljaisia. Isommilla saarilla kuten Kos, Syros, Tinos jne palvelut ovat auki, mutta ulkomainen vierailija saattaa havaita olevansa huhtikuussa ainoa vieras näiden saarten ravintoloissa, hotelleissa tai rannoilla. Istuin aiemmin tällä viikolla Kykladien suurimman kaupungin, 11 000 asukkaan Ermoupolin rantakadun ravintolassa ihka-ainoana asiakkaana. 1400 asukkaan Kythnoksella vain yhdessä kylässä oli muutama ravintola auki, esimerkiksi pääkaupungin tavernat olivat kaikki kiinni.

Säiden puolesta huhtikuu olisi erinomaista aikaa matkustaa Kreikkaan; asteet pysyttelevät 20 tuntumassa ja kipuavat usein yli 25:enkin, ja saaret kylpevät kukkien väriloistossa. Jos haluaa nähdä Kreikan vihreimmillään ja kukkeimmillaan, huhtikuu on mitä parhain aika vierailla.

Eilen saavuin Argo-Saronian saarille ja niistä kenties kauneudestaan kuuluimmalle, autottomalle Hydralle. Täällä ihan kaikki paikat ovat auki ja niin rannoilla, ravintoloissa kuin hotelleissakin on asiakkaita. Erityisen kiinnostavan havainnosta tekee se, että Argo-Saronian saaret eivät kuulu Kreikan tunnetuimpiin ja häviävät turismissa 6-0 tunnetummille Kykladeille. Silti täällä on huhtikuussa paljon vilkkaampaa kuin Kykladeilla.

P.S. Sähköpostiini oli tullut TUIn uutiskirje jossa kerrottiin tulevan kesäkauden matkakohteiden varaustasosta. Arvatkaa mikä on ykköskohde? Jopa puolet varatuista matkoista on Kreikan saaristoon :)

TUI:n kesäkauden 2018 Top 5 kohteet näyttävät tältä:

  1. Rhodos, Kreikka
  2. Kreeta, Kreikka
  3. Antalyan rannikko, Turkki
  4. Kypros
  5. Samos, Kreikka

Hyvä Kreikka...! <3

Kuka on matkustamassa Kreikkaan tänä kesänä? :)

P.S.

Instagramissa voi seurata Kreikan matkaani päivittäisten päivitysten muodossa. Ehdin päivittää Instaan "minibloggauksia" paljon tiheämmin kuin blogiin, joten kurkkaa Instan puolelle jos kaipaat lisäannostuksia Kreikan väreistä ja auringosta :)

https://www.instagram.com/karkkipaivasanni/

 

76 kommenttia
1 2

  • Sanni

  • Arkisto

    • 2024 (53)
    • 2023 (148)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat