29.09.2026

Mikä Italiassa stressaa? Ja kuinka kävi peloille Liguriassa

Olen parhaillaan Italiassa lomamatkalla. Italia on minulle poikkeuksellinen kohde, yleensähän suuntaan aina Kreikkaan. Minulla on kuitenkin siintänyt todella pitkään haaveissa nähdä Cinque Terren kauneudestaan kuulu alue Italian Liguriassa, ja nyt tämä reissu viimein näki päivänvalon. ❤️

Tämä matka on siitäkin erilainen, että siihen ei liittynyt pelkästään ihanaa, positiivista odotusta vaan myös stressiä, jännitystä ja hermostuneisuutta. Italia nimittäin aiheuttaa minussa ”pelkoa” ja suorastaan, hmmm, ”vastustusta”. Vaikka Italia kiehtoo minua, se myös jännittää ja kohde tuntuu vaikealta. Miksi, kerron siitä tässä kirjoituksessa. Tätä tunnetta on ollut mielenkiintoista tutkia nyt, kun olen täällä pitkästä aikaa.

(Olen käynyt Italiassa aikaisemmin neljä kertaa, ja tämä on siis viides vierailuni täällä. Edellisestä kerrasta on jo 12 vuotta.)

Tämä kirjoitus voisi olla toiselta otsikoltaan myös Italia vs. Kreikka.

Miksi Italia jännittää minua?

Syy numero 1: kieli ja siihen liittyvät paikallisten asenteet. Ranskan tavoin Italia on ollut tunnettu siitä, että paikalliset eivät aina suuresti ilahdu siitä, jos turisti yrittää asioida englanniksi.

Ylipäänsä italialaisilla on ollut maine heikosta kielitaidosta – maine, joka saattaa olla liioiteltu, mutta yhtä kaikki tämä maine on olemassa. Vaikka Italia on suosittu matkailumaa (aivan kuten Ranskakin), täällä ei olla yhtä alttiita puhumaan ”turistikieliä” kuin monissa muissa turisteja vetävissä paikoissa. Pelkäämäni kieliongelma ei rajoitu vain osaamattomuuteen, vaan englantia puhuva turisti saattaa kohdata Italiassa suorastaan töykeyttä ja epäystävällistä käytöstä.

Tästä päästään jännitystä aiheuttavaan seikkaan numero 2: italialaisten ylpeys. Haluan alleviivata, että tämä on mun kokemus, pohjautuen Italian matkoillani sekä italialaisten kanssa viettämääni aikaan. (Vietin lukion kolmannella neljä viikkoa italialaisten kanssa; olimme kaksi viikkoa Roomassa ja majoituimme italialaisperheissä, ja perheiden nuoret tulivat meidän luoksemme Suomeen kahdeksi viikoksi vastavierailulle. Tämän jälkeen olen vieraillut Milanossa, Venetsiassa ja Sardiniassa.)

Italialaisten luonteessa ja olemuksessa on sen laatuista voimakkuutta ja itsevarmuutta, että se näyttäytyy ainakin tälle pohjoismaalaiselle ylpeytenä ja paikoin jopa ylemmyyden tunteena.

Italiassa voi helposti tulla tunne, että paikalliset ovat parempia kuin me turistit. Tämä ei välttämättä ole italialaisten itsensä tarkoitus, mutta niin heidän käytöksensä saattaa turistille välittyä.

Kreikka vs. Italia

Italia ja Kreikka ovat naapurimaita, ja kummatkin myös suosittuja matkailumaita. Mentaliteetiltaan ja kulttuurisesti maat ovat kuitenkin todella kaukana toisistaan.

Kiteyttäisin eroja näin: kreikkalaiset ovat nöyriä, leppoisia ja sydämellisiä ja Kreikassa asiat ovat joustavia, italialaiset ovat temperamenttisia, omanarvontuntoisia ja valikoivasti vieraanvaraisia, ja Italiassa arki on vähemmän joustavaa. Joustavuudella viittaan esimerkiksi ruoka-aikoihin: Kreikassa voi syödä koska vain ja ravintolat ovat auki aamusta iltaan, Italiassa on tarkat ruoka-ajat ja useimmat ravintolat ovat kiinni välillä 14.30 – 20.00.

Minusta pohjoismaalaisen on helppo tuntea olonsa kotoisaksi Kreikassa. Maassa vallitsee ”kyllä se käy!” -mentaliteetti. Kreikkalaiset eivät suhtaudu itselleen vieraisiin tapoihin tai asioihin ihmetellen, vaan asenne on myönteisen utelias ja ratkaisunhaluinen; ”Kyllä tämä järjestyy!”

Kreikkalainen filoksenia eli muukalaisrakkaus, vieraanvaraisuus, ei ole legendaa, vaan kreikkalaisten luonteeseen saumattomasti kutoutunut ominaisuus. Italiassa vierailijan on useammin taivuttava paikallisten tapoihin ja vieras voi konkreettisesti kokea olevansa jollain tapaa ”vääränlainen” kun puhuu eri kieltä, syö ja menee nukkumaan ”väärään aikaan”. Alleviivaan jälleen, että tämä on mun kokemus.

Itselleni turhauttavimpiin asioihin Italiassa kuuluu ruokailujen ajoittaminen.

Ravintolassa istuminen ja hyvän aterian nauttiminen on minulle reissuissa yksi nautinnollisimpia asioita, mutta Italiassa tähän liittyy aina ajoittamisen stressi. Lounasravintolaan on ehdittävä ennen klo 14.30, tai muuten saa suunnata leipomoon tai supermarkettiin. Tai entä jos lounas jäi väliin ja olet kuolemannälkäinen kello 18? Tough luck; ravintolat ovat kiinni.

Tämä voi monelle olla pieni vaiva, mutta minulle se on hiertävä kivi. Haluan saada vapauden olla nälkäinen ja istua ravintolan pöytään silloin kun se minulle sopii – kun on nälkä ja tekee mieli mennä, en kiveen hakattuun kellonaikaan. Maassa maan tavalla, totta kai, mutta nälkä on jotain, jonka ajankohtaa kulttuuri ei voi säädellä. Siksi koen miellyttävämmäksi lomailla maissa, joissa ravintolat ja keittiöt ovat auki koko päivän.

Tämä hetki 🫶

Palataan tähän hetkeen. Istun tätä kirjoittaessani Italian Liguriassa Camoglin pikkukaupungissa, vuokra-asuntoni terassilla hedelmäpuun alla. Asuntoa vuokraa mitä sympaattisin vanhempi herra, Massimo nimeltään. Takanani on pian viikko Italian lomaa. Ja mulla on ollut matkalla aivan ihanaa! Siis niin ihanaa..! 😍

Italia-stressini ja -pelkoni kumottiin tällä matkalla. Minulla on Italian eri kohteista hyvin erilaisia kokemuksia, mutta täällä Liguriassa jännitykseni Italiaa kohtaan on osoitettu perusteettomaksi ja lakaistu maton alle. Sen päälle on laskettu pehmeän lämpöinen, focaccian tuoksuinen peitto.

Ei, Liguriassa ei ole Kreikan filokseniaa. Mutta täällä ollaan ystävällisiä ja kielitaitoisia, ja mulla on täällä hyvä olla. Viihdyn, olen rentoutunut ja iloinen. Paikallisten asenne on täysin päinvastainen, kuin mitä mun Italia-pelot kuiskuttelevat. Kukaan, ei kukaan ole ollut töykeä, kun puhun englantia. Olen myös opetellut tervehtimään sekä tilaamaan ravintolassa italiaksi, mutta se ei käytännössä ole ollut tarpeen – henkilökunta puhuu minulle aina englantia.

Matkani ensimmäinen etappi oli Cinque Terren alue, jossa paikalliset ovat niin tottuneita puhumaan englantia, että yrityksiini sanoa jotain italiaksi suhatuduttiin paikoin jopa kärsimättömästi. Siirtyessäni Camogliin, joka ei ole lainkaan yhtä turistillinen, italian fraaseihini on suhtauduttu sydämellisesti ja selvästi arvostaen.

Myönnettävästi: Cinque Terrressä todistin ravintoloissa tapauksia, joissa tarjoilija puhui yhdelle seurueelle englantia mutta kieltäytyi puhumasta sitä toiselle väittäen puhuvansa vain italiaa. Kielitaito ja ystävällisyys voi siis olla valikoivaa, ja tämä kieltämättä hämmentää. Tämänkaltaiset kokemukset saavat Italian matkailijan hieman olemaan varpaillaan.

Minulle tämänkertainen Italian matka on kuitenkin ollut parantava kokemus. Kerrassaan ihana. 🩷 Olen todella iloinen, että tulin tänne: sain viimein toteutettua Cinque Terre -haaveeni – ja tiukassa istuvat ennakkoluuloni, suoraan sanottuna asenteeni, italialaisia kohtaan, kumottiin täällä tehokkaasti.

Kiitos, Liguria!

.

Millaisia kokemuksia sinulla on Italiasta ja italialaisista? Entä Kreikka vs. Italia -mentaliteetista?

29 kommenttia
27.09.2026

Nelikymppinen mies kertoo ihonhoidostaan

Tänään jaan ystäväpiiriini kuuluvan miehen - sisareni poikaystävän Martin - ihonhoitotarinan. 🙂

Kun sisareni tutustui poikaystäväänsä, hän alkoi samalla (huomaamattaan) tutustuttaa miestä ihonhoitorutiiniinsa. Tämä mies on sellaista laatua, että hän ihan omaehtoisesti kiinnostui sisareni monivaiheisesta ihonhoidosta. Sisareni on puolestaan omaksunut rutiininsa minulta. ☺️

Olen joskus täällä blogissa kertonut, kuinka muu perheeni ei ole juuri lainkaan kiinnostunut kosmetiikasta ja ihonhoidosta, ja käytännössä minä influenssoin heidät kokeilemaan kosteuttavia kasvovesiä, seerumeita ja kasvoöljyjä. Viimeisimpänä jopa äitini, jonka ihonhoito oli vuosikymmeniä tyyliä "puhdistus jollain maidolla ja sitten jokin voide perään", on hurahtanut öljyihin. 👌

Ilahduin, kun sisareni kertoi, että myös hänen poikaystävänsä oli innostunut kokeilemaan tuotteita kuten kasvovesisuihketta ja kasvoöljyä. Minulle jäi ikuisesti mieleen, kun sisareni kertoi Martin todenneen, että iho tuntui tuotteiden jälkeen niin valtavan pehmeältä ja ihan erilaiselta, kuin tavallisesti. ☺️

Annoin sitten hänelle joululahjaksi omat ihonhoitotuotteet. ✨

Koska Martti vaikutti keskiverto-miestä kiinnostuneemmalta ihonhoidosta, rohkenin kysyä, jos hän haluaisi kirjoittaa Karkkipäivään kokemuksistaan. Hän suostui. :)

Martin ihonhoitotarina:

"Suhtaudun ihonhoitoon kuten aika tavallinen keski-ikäinen mies. Talvisin olen laittanut kasvoihini lähinnä sitä lähikaupan kosteusvoidetta, joka sattuu osumaan käteen, sen kummemmin tutkimatta, mitä purkki on nielaissut sisäänsä tai minkälaiselle iholle voide oikeastaan on tarkoitettu.

Olen siinä käsityksessä, että minut on siunattu melko mukautuvaisella iholla, joka ei kuivu tai ärsyynny kovin helposti. Kovimmilla pakkasilla kasvoissa saattaa tuntua pientä kireyttä, ja silloin ihoa on ollut mukava vähän notkistaa jollakin rasvalla. Siinäpä ihonhoitorutiinini ovat kasvojen saippuoimisen ohella suunnilleen olleet.

Sanni antoi minulle viime jouluna testiin muutamia tuotteita, joita olen siitä lähtien käyttänyt tunnollisesti päivittäin jo noin kymmenen kuukauden ajan.

Rutiini on kaikessa yksinkertaisuudessaan seuraava: ensin suihkautan puhtaille kasvoille kosteuttavaa kasvosuihketta. Sen jälkeen levitän muutaman tipan kasvoöljyseerumia ja lopuksi päälle kosteusvoidetta."

"Erityisesti tuo öljy yllätti minut. En oikein tiennyt, mitä öljyseerumilta pitäisi odottaa, mutta sen jälkeen iho tuntuu jotenkin erityiseltä. En oikein osaa määritellä sitä tämän tarkemmin, mutta eron kyllä huomaa.

Öljyä kasvoilleni hieroessa mieleeni tuli jostain syystä Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläinen ja sen maailma, jossa hienompi väki voiteli itseään erilaisilla tuoksuvilla öljyillä. Siinä peilin edessä on helppo päätellä, ettei tässä ehkä olekaan kyse nykyajan hienostelusta vaan ikivanhasta sivistyneen miehen tavasta. Ja okei. Aika porvarillista. 😅

Ja täytyy myöntää, jo muutamassa viikossa eron huomaa. Ihoni ei ollut myöskään lähtötilanteessa erityisen kuiva tai kireä, mutta nyt se tuntuu selvästi aiempaa pehmeämmältä ja jotenkin miellyttävämmältä. Ja ehkä ennen kaikkea siltä, että se voi hyvin.

Tässä joutuu siis ilmeisesti hiljalleen hyväksymään, että kasvoille saattaa olla hyötyä muustakin kuin siitä ensimmäisestä marketin kosteusvoiteesta, jonka käsi hyllystä tavoittaa."

/Martti (@themartti)

(Kaksi alinta kuvaa ovat Martin.)

*

Miten teidän tuttavapiiriin kuuluvat miehet hoitavat ihoaan? Oletteko saaneet heitä innostumaan? 🙂

10 kommenttia
25.09.2026

Uusia vartalotuotteita Laveralta - paluu houkuttavampaan lookkiin

Laveran syksyn uutuuksien esittely jatkuu vartalotuotteilla. Aiemmin esittelin jo uuden puhdistusbalmin, lue juttu täältä.

Laveran vartalotuotteet saatu markkinointitarkoituksessa Laveralta.

Suuri ilonaihe meikäläiselle on se, että Lavera on lähtenyt tekemään paluuta elämyksellisempiin, tyylikkäämpiin ja sanalla sanoen houkuttavampiin vartalotuotepakkauksiin. 👏 Kuvassa uunituoreet suihkugeelit Refresh Me ja Energize Me. Ahh, tätä tyyliä sen olla pitää!

Taustaa: Laveralla oli vuoteen 2022 saakka aina ollut persoonallisia, yksilöllisillä kuvituksilla ja väreillä suunniteltuja vartalotuotepakkauksia. Suihkugeeleissä ja vartalovoiteissa oli kaikissa erilaiset ja näyttävät, tuoksumaailmaa kuvaavat kuvitukset kuten hedelmiä, kukkia tai marjoja. Suihkutuotteet & vartalovoiteet poikkesivat muutenkin yleis-designiltaan. Vuonna 2022 Lavera teki erikoisen tasapäistämis-vedon, ja muutti koko vartalotuotelinjan tyyliin, joka allekirjoittaneelle toi mieleen lähinnä ultrageneerisen markettituotesarjan. (Markettisarjahan Lavera onkin, ja ylpeästi sitä, mutta marketti-genren tuotteetkin voivat olla tyylikkäitä ja kauniita.)

Tässä Laveran vartalovoiteita ja suihkugeelejä vuodelta 2019.

Tässä Laveran vartalovoiteita vuodelta 2022. Suihkugeeleissä oli täsmälleen sama design ja kuvitus, pullo vain oli läpinäkyvä.

Kumpi tyyli vetoaa teihin enemmän..? (Sain jo Instagramissa viestin, että tuo geneerisen vaalea pakkaus miellyttää "apteekkimaisuudessaan" enemmän, eli näkemyksiä on monia, kuten kuuluukin. 🙂)

Tällä hetkellä kaupan hyllyissä on sekä vanhoja että uusia vartalotuotteita rinnakkain.

Uudet Refresh Me - ja Energize Me -suihkuvaahdot ovat päivitetyt versiot aiemmista Refreshing- ja Energizing -suihkuvaahdoista.

Refresh Me -suihkuvaahdon raikkaan sitruksisessa tuoksussa tuoksuvat lime, verbena, sitruunaruoho, greippi, appelsiini ja sitruuna, Energize Me'n makeamman sitrushedelmäisessä tuoksussa taas appelsiini (kolmessa eri muodossa!), piparminttu, rosmariini, sitruuna ja minulle uusi tuttavauus; appelsiiniminttu (Mentha Citrata). Kummassakin suihkugeelissä tuoksuprofiilia on vahvistettu, ja nämä tuoksuvat nyt mielestäni entistäkin herkullisemmilta! 😍 🍊🍋‍🟩🍋

Toinen uutuus on Natural & Strong -deodoranttilinjaan lanseerattu Stick-deodorantti.

Natural & Strong -linjassa on jo entuudestaan nestemäinen pallo-deo, voidemainen deo sekä spray-deo, ne on esitelty täällä.

Natural & Strong Deo Stickin hien hajua ehkäiseviä ainesosia ovat ruokasooda, sinkkirisinoleaatti sekä antibakteerinen sinkkioksidi. Maissitärkkelys ja hektoriitti-savi auttavat vähentämään kosteuden tuntua kainalossa, mutta nämä eivät tietenkään vertaudu alumiini-yhdisteiden tehokkuuteen kuivana pitämisessä, joten vaikutus on hyvin mieto. Luonnonkosmetiikan deodoranteissa ei käytetä (ei saa käyttää) alumiinia.

Olen nyt testaillut uutta puikko-versiota pari viikkoa ja hämmästyin siitä, että se ei sooda-pitoisuudestaan huolimatta ole ärsyttänyt kainaloitani. Tässä on Natural & Strong -linjasta tuttu tuoksu miellyttävän pehmeänä versiona, josta pidän kovasti. Tuoksua on vaikea kuvailla, mutta se on aromaattinen, kukkainen ja ehkä vähän yrttinen, mutta miellyttävän makealla ja hyvin pehmeällä tavalla. Tuoksuaineisiin lukeutuvat mm. ruusugeranium, ruusu, sitruuna ja vaniliini.

Huomio koostumuksesta: puikko on aika pehmeää, ja huoneenlämpöisenä se sulaa mielestäni kainaloon vähän liiankin nopeasti, ja sitä tulee kerralla liikaa. Olenkin säilyttänyt tätä jääkaapissa, jolloin koostumus on juuri sopivan napakka ja dödöä tulee kainaloon sopiva määrä. 👍

Teholtaan deodorantti on ollut moitteeton; hien haju on pysynyt poissa tätä käyttäessä.

Mikä muuten on teidän suosikki-deodorantti-koostumus: perinteinen pallo, nestemäinen spray, vahamainen stick vai pehmeä voide? Vai kenties kristallikivi? :) Minä tykkään eniten pallosta ja stickistä.

12 kommenttia
22.09.2026

Yllättävän hurmaava Pietarsaari

Pitkästä aikaa vähän kotimaan matkailua. ☺️

Tein elokuun lopulla ex tempore -reissun Pietarsaareen.

Olen halunnut jo pitkään käydä tutustumassa Pietarsaaren kauniiseen puutalokaupunginosaan (rakastan puutalokaupunkeja!), mutta muuta en kaupungista oikein tiennytkään.

Tai: tiesin, että kaupungin lempinimi ruotsiksi on Jeppis. :) Tämän tiedän Ahvenanmaan vuosieni peruina; minulla oli Ahvenanmaalla Pietarsaaresta muuttaneita tuttuja.

Pietarsaari

Pietarsaari osoittautui kiinnostavammaksi kuin olin odottanutkaan, ja kaiken kaikkiaan puutaloalue oli lopulta vain pieni osa kaupungin charmia.

Suurin yllätys kaupungissa oli minulle tupakkatehdas Strengberg ja sen rooli Pietarsaaren historiassa - vanha tehdasmiljöö massiivisine kellotorneineen (kello on halkaisiljaltaan Pohjoismaiden suurin!) hallitsee yhä kaupungin keskustaa ja on vaikuttava näky. En oikeasti ollut kuullutkaan koko Strengbergistä..! Oppia ikä kaikki, ja yleissivistystään voi aina kasvattaa.

Pietarsaari raatihuone

Pietarsaari on nopeimmillaan alle kahden tunnin junamatkan päässä Tampereesta - eli vain kivenheiton etäisyydellä. Kulttuurillisesti se tuntuu kuitenkin olevan paljon kauempana. Pietarsaari on tänäkin päivänä valtaosin ruotsinkielinen, ja suomenkieliset muodostavat noin 30% vähemmistön.

Juna pysähtyy Pedersören asemalla 15 minuutin bussimatkan päässä Pietarsaaren keskustasta. Kun laskeuduin bussista, minua odotti ensimmäisenä upea näkymä: Pietarsaaren vanha raatihuone Kauppatorin reunalla. Komea rakennus valmistui vuonna 1877. Kaupungintalo sijaitsee tänä päivänä toisessa historiallisessa miljöössä; yhdessä Strenbergin tupakkatehtaan vanhoista punatiilirakennuksista.

Pietarsaari kirkko

Tiesitkö tätä? Pietarsaaren suomen- ja ruotsinkielisillä nimillä on aivan eri historia. Aloin ihmetellä, miten kaupungin nimeen liittyivät sekä Pietari että Jaakob, kun he ovat ihan eri henkilöitä. Selvisi, ettei nimi 'Pietarsaari' itse asiassa edes liity Pietari-nimiseen ihmiseen, vaan on suomenkielinen muunnos alueella 1200-luvulta saakka sijainneen Pedersören pitäjän nimestä.

Ennen Pietarsaaren kaupunkia alueella sijaitsi siis Pedersören pitäjä, ja Pietarsaaren kaupunki (Jakobstad) perustettiin pitäjän maille 1652. Jakobstadin perustanut Ebba Brahe nimesi kaupungin edesmenneen miehensä Jakob De la Gardien mukaan.

Pedersöre on tänä päivänä yhä olemassa ja on Pietarsaaren naapurikunta. Juna pysähtyy Pedersören puolella.

Kaupungissa on kaksi komeaa kirkkoa: Jakobstad Kyrka (1731, kuvassa), joka sijaitsee aivan nykyisen Pietarsaaren keskustassa, sekä Kirkkorannan kaupunginosassa sijaitseva Pedersöre Kyrka (alkuperäinen kirkko 1250, nykyinen rakennus 1400-luvulta).

Pedersören kirkko kuuluu Pedersören kunnalle, mutta on rajamuutosten seurauksena tänä päivänä Pietarsaaren kaupungin alueella.

Pedersöre kyrka

Pedersören kaunis kirkko on Pohjanmaan vanhimpia keskiaikaisia kirkkoja.

Pietarsaari

Strengbergin tupakkatehdas perustettiin vuonna 1762 ja oli toiminnassa vuoteen 1998 saakka. Se kasvoi vuosisatojen kuluessa Pohjoismaiden suurimmaksi tupakkatehtaaksi ja oli pitkään Pietarsaaren suurin työllistäjä. Tehtaan kulta-aikaa oli 1800-luvun loppu ja 1900-luvun alkupuoli.

Tehtaan rakennusten vaikuttavat julkisivut ja kellotorni muodostavat komean miljöön Pietarsaaren keskustaan. Tehdasalue käytännössä erottaa modernimman keskustan vanhasta puutalokaupunginosasta Skatasta. Tehdaslueen läpi kulkevat kadut, kuten kuvassa näkyvä Ahlholminkatu, johdattavat Pietarsaari-vierailijan suoraan Skataan.

Pietarsaari

Strengbergin tehtaan uudempi rakennus kellotorneineen on vuodelta 1909.

Tämä rakennus ihan hätkähdytti minut, en ollut odottanut kohtaavani Pietarsaaren kaltaisessa kaupungissa tämän tyyppistä rakennuskantaa. Massiivinen kello tuntuu kuin tipahtaneen tähän suomenruotsalaiseen pikkukaupunkiin jostain toisesta todellisuudesta. Näyttävä kello on kuulema mitoiltaan suurin Pohjoismaissa.

Pietarsaari Skata

Skata eli Pohjoisnummi on Pietarsaaren vanhakaupunki. Se koostuu 40 korttelista ja on Suomen laajin yhtenäinen puutaloalue. Alueen vanhimmat rakennukset ovat 1730-luvulta.

Pietarsaari Skata

Skataa asuttivat 1800-luvun jälkipuoliskolle saakka merimiehet, kapteenit ja heidän perheensä. Pietarsaari, ja sitä ennen Pedersöre, oli tunnettu satamapaikka ja 1700-luvun lopulla Suomen suurin laivojen tuottaja.

1890-luvulla Skata muuttui työläiskaupunginosaksi ja suurin osa asukkaista oli töissä viereisessä Strengbergin tehtaassa.

Skatassa on tänä päivänä hiljaista, mutta rakennusten seiniin kiinnitetyistä kylteistä voi lukea alueen vilkkaasta menneisyydestä kauppoineen ja palveluineen. Vielä 1970-luvulla Skatan taloissa oli puoteja, leipomoita ja rautatavarakauppoja.

Nykyään Skata on rauhallista ja arvostettua asuinaluetta. Skata suojeltiin asemakaavalla 1982 ja on säilynyt suurelta osin alkuperäisessä asussaan.

Skatan alueella ei ole kuppiloita eikä ravintoloitakaan, lukuun ottamatta Skatan etelälaidalla sijaitsevaa Cafè Skorpania. Skorpan on ilmeisesti Pietarsaaressa jonkinlainen kahvila- & kanelipulla-instituutio. 🧡 ☺️ Sain paikasta monet vinkit, kun kerroin Instagramissa olevani matkalla Pietarsaareen.

Pullaan en taipunut, mutta ruokavaliolleni epäuskollisesti päädyin maistamaan vegaanista raakakakkua. Myönnettävästi se oli minulle liian makea, mutta oli ihanaa istua tuokio hyvän kahvikupposen ja sievän leivonnaisen äärellä Skorpanin tunnelmallisella puutarhaterassilla. ☺️

Tein kävelyn myös Kittholmaan, Pietarsaaren Vanhaan Satamaan.

Kuopiolaiselle nimi 'Vanha Satama' vie ajatukset hyvin erilaiseen paikkaan, kuin mikä vierailijaa tänä päivänä Pietarsaaren Kittholmassa odottaa.

Vuosisatoja sitten Vanhan Sataman alue oli syvä ja suojaisa merenlahti, joka sijoittui aivan silloisen asutuksen tuntumaan - meri on ulottunut joskus lähes Pietarsaaren Kauppatorille saakka. Sataman alueella on muinoin rakennettu laiva jos toinenkin, ja se on ollut erittäin vilkas kaupan, teollisuuden ja merenkulun alue. Ajan myötä maankohoaminen on madaltanut ja muuttanut vesialueita, ja satama on nykyään noin kilometrin päässä keskustasta.

Tänä päivänä Vanha Satama on luonnonläheinen, merellinen virkistysalue metsineen, luontopolkuineen, vierasvenesatamineen ja uimarantoineen. Alueella on myös kesähuvila-asutusta 1800-luvun lopulta.

Kittholman hienohiekkaiset uimarannat olivat elokuun lopussa jo hiljentyneet, vaikka loppukesän aurinko palasi vierailuni aikana hellimään lämmöllään.

Vanhassa Satamassa sijaitsee vuonna 1901 rakennettu perinteikäs purjehduspaviljonki Pavis. Se toimii tänä päivänä ravintolana ja juhlapaikkana.

Olin laskeskellut pääseväni kävelyni päätteeksi hengähtämään Paviksen terassille ja nauttimaan auringosta ja merinäköaloista viileän valkoviinilasin äärellä. Terassi vaikutti epäilyttävän tyhjältä, mutta ravintolan ovi oli kuitenkin auki. Astuin sisään - vain kuullakseni, että paikka menisi 10 minuutin kuluttua kiinni. Kello oli 15.50.

Olisiko tarjoilija kuitenkin voinut myydä minulle lasin viiniä..? Katsoin häneen vetoavasti. Voisinhan jäädä istumaan terassille, kun ravintola sulkeutui. Tarjoilija pudisti päätään, hän ei voisi antaa minulle lasia, sillä kaikki lasit piti neljään mennessä kerätä terassilta. "Emme voi jättää laseja ulos. Se on määräys". Olin jo kääntymässä pois, kun keksin viimeisen oljenkorren:

"Sattuisiko teillä olemaan muovimukeja....?"

Ja minullehan löytyi jostain tiskinaluskätköistä sangen tyylikäs muovinen muki, johon myytiin annos valkkaria - ja sain jäädä istumaan terassille rauhalliseen yksinäisyyteeni viineineni. ☺️

Ett varmt tack, Pavis! 

Lounas oli jäänyt väliin (tai korvautunut Skorpanin raakakakkupalalla...), joten päädyin Kittholma-kävelyn jälkeen suuntaamaan aikaiselle illalliselle Pietarsaaren vanhalla paloasemalla sijaitsevaan Station 23 -ravintolaan.

Aurinkoisella terassilla oli mukava viivähtää ja ruokakin oli erinomaista.

Juttelin paikallisen pariskunnan kanssa elämästä Pietarsaaressa. He kysyivät heti, että olin varmastikin majoittunut kaupunginhotelliin (Stadshotellet). Ahaa, se olisi siis ollut klassikkopaikka yöpyä täällä! Mutta olin varannut viehättävän Airbnb'n saunalla. Ehkä ensi kerralla sitten Kaupunginhotelliin.

Totesin Pietarsaaren ruotsin murteen kuulostavan tutulta ja kodikkaalta; olihan minulla ollut Ahvenanmaalla ystäviä ja työkavereita täältä päin. Ahvenanmaalla asuessa en ollut ajatellut murretta sen kummemmin, se oli minulle "vain" suomenruotsia. Nyt se toi heti lämpimän läikähdyksen rinta-alaan ja muistoja Ahvenanmaalta. ☺️ (Sinällään hassua: itse Ahvenanmaan murrehan on ihan erilaista..!) Ylipäänsä oleilu Pietarsaaressa toi minulle Maarianhamina-viboja. Kuulin ympärilläni vain ruotsia, ja jotenkin kaupungissa vallitsi sellainen omanlainen idyllisyys ja leppoisuus, jonka yhdistän mielessäni Maarianhaminaan.

Pietarsaaressa oli ensimmäisen vierailupäiväni iltana Spotlight-tapahtuma, joka - heheh - sekin toi mieleeni Ahvenanmaan.

Spotlight on kuin yhdistelmä Maarianhaminassa syksyisin järjestettäviä Open By Night ja Kulturnatten -tapahtumia: keskustan kaupat ovat auki myöhempään kuin tavallisesti, ja kaduilla ja puistoissa on kulttuuriohjelmaa.

Käveleskelin ympäri keskustaa illan ihmisvilinässä. Kohtasin myös muutaman Karkkipävän seuraajan. ☺️ Toisen heistä sattumalta kirkossa, toisen kauneushoitolassa, jossa seuraajani oli töissä ja jonne hän oli kutsunut minut käymään. Juttelimme luonnonkosmetiikasta ja suosikkituotteistamme. Hauskana sattumana kauneushoitola sijaitsi aivan Airbnb-asuntoni vieressä.

Loppuillan vietin kämpilläni saunoen ja rentoillen. Airbnb-asunto oli tilava ja kauniisti sisustettu ja sijaitsi historiallisessa rakennuksessa. Olin iloinen valinnastani, tämä tuntui ihanalta hemmottelulta. ☺️ Ja sesongin ulkopuolella kun jo oltiin, tällaisen kämpän sai yli tuplasti halvemmalla, kuin mitä yö hotellissa olisi maksanut.

Seuraavana päivänä vuokrasin pyörän ja omistin päivän luontoretkelle. Suuntasin kaupungin ulkopuolelle Fäbodan merenranta-alueelle.

10 km päässä Pietarsaaren keskustasta sijaitseva Fäboda on paikallisten suosikki-virkistysalue, Fäbodassa on kilometreittäin vaelluspolkuja ja hiekkarantoja ja sinne tullaan ympäri vuoden nauttimaan luonnosta; uimaan, patikoimaan, marjastamaan ja hiihtämään. Tavatessani Airbnb-emäntäni hänen ensimmäinen vinkkinsä oli tehdä retki Fäbodaan. Ja kun säätkin suosivat, niin ei muuta kuin pyörän selkään!

Perillä odotti maineensa veroinen luontoparatiisi.

Asetuin rantakallioille ja oli kuin kesä olisi palannut. Oli niin lämmintä ja tyyntä, aurinko silitteli ihoani. Koin valtavaa ilon ja onnen tunnetta. Sellaista, jota vain luonto voi antaa.

Alueella oli hiljaista, ja upeasta säästä huolimatta vain kourallinen ihmisiä oli saapunut tuona torstai-iltapäivänä nauttimaan Fäbodasta. Arkipäivä saattoi tietysti olla selitys.

Kallioilla havupuiden katveessa sijaitseva, alueen ainoa ravitsemusliike Fäbodan Kahvitupa oli auki viimeistä viikkoa, ja ilokseni sain sieltä maukasta lounasta.

Kävelin kallioita ja merenrantaa pitkin viereiselle Pikkuhiekan rannalle. Täällä on myös suosittu leirintäalue. Seurasin rantaviivaa pienelle niemekkeelle, josta kuului lapsiperheen iloisia ääniä. Perheen koira haukkui touhukkaasti. Se taisi käydä uimassa.

Kello läheni viittä, ja yhä oli lämmin. Pysähdyin katselemaan kaisloja, joiden vihreinä kurkottavat varret muodostivat kauniin kontrastin taivaan sinen kanssa.

Tuntui, että vietin päivää hyvän ystävän kanssa, ja olimme jättämässä hyvästejä seuraavaan vuoteen. Se ystävä oli kesä.

.

Maltoin viimein palata pyörälleni ja poljin takaisin kaupunkiin. Vierailin Pedersören kirkossa ja hautausmaalla, ja suuntasin vielä Aspegrenin puutarhaan. Sekin tunnettuja Pietarsaaren nähtävyyksiä.

Rovasti Gabriel Aspegren rakennutti Aspegrenin puutarhan Rosenlundin pappilan yhteyteen 1700-luvulla. Se on Suomen vanhimpia pappilapuutarhoja.

Puutarhaa ympäröivät kiviaidat ja sen keskellä seisoo rovastin ajoilta peräisin olevien piirustusten pohjalta rakennettu huvimaja. Puutarhassa on myös kaksi lampea ja talvipuutarha. Viljelypalstat pursuavat erilaisten kukkien, mauste- ja lääkekasvien värikylläisyyttä. Bongasin ainakin kaunopunahattuja, joihin juuri tutustuin Frantsilan pelloilla. :) Omenapuitakin puutarhassa on.

Kävely laskevan ilta-auringon kultaisessa valossa Aspegrenin puutarhassa kruunasi Pietarsaari-vierailuni. Miten ihana kaupunki...!

Paljon jäi näkemättäkin. Ensi kerralla täytyy ottaa haltuun kaupungin monet museot, ja tehdä paikallisoppaan kanssa uusi kävely Skataan. 🙂

7 kommenttia
20.09.2026

Mossan uusi CC-voide ja muut Mossan sävytetyt kasvovoiteet

Kaupallinen yhteistyö: Mossa

Mossan valikoima on kasvanut uudella sävytetyllä kasvojenhoitotuotteella: Glow CC Tinted CC Cream SPF 15. Esittelen tässä postauksessa CC-uutuuden ja samalla muutkin Mossan sävytetyt kasvovoiteet. Kaikki kolme ovat erilaisia - löydä omasi!

Mossan sävytetyt kasvovoiteet:

🍓 BB Nude 5 in 1 Nude Tint Moisturiser, sävy Soft Beige

🍓 365 Day Defence SPF 30 Certified Natural Sunscreen

🍓 Glow CC Tinted CC Cream SPF 15, sävyt Light Beige ja Medium Beige

Erot pähkinänkuoressa:

BB-voide on voiteista ihotuntumaltaan kevyin. Se on vegaaninen ja vailla suojakerrointa.

Uusi CC-voide on BB-voidetta jämäkämpi ja aavistuksen peittävämpi. Siinä on suojakerroin 15 ja kaksi sävyvaihtoehtoa.

Day Defence -voide on kolmikosta täyteläisin ja hoitavin ja suojaa ihoa SPF 30 -suojakertoimella. Sävy on täysin läpikuultava eikä tuo peittävyyttä.

CC-VOIDE VS. BB-VOIDE

Kirjaimet 'CC' tulevat sanoista 'color correcting'. Otetaan tähän kohtaan pieni katsaus termeihin BB- ja CC-voide, näiden välinen raja on nimittäin nykypäivän markkinoilla hämärtynyt lähes olemattomiin.

Toiminnallisesti sekä BB- että CC-voide on sävyttävä päivävoide, johon on yhdistetty ihonhoidollisia aktiiviaineita ja usein aurinkosuoja. Alun perin näillä oli omat selkeät roolinsa, mutta nykyään sekä peittävyys että koostumukset vaihtelevat brändistä toiseen riippumatta siitä, lukeeko purkin kyljessä BB vai CC.

Alkuperäinen idea oli seuraava:

BB-voide: kehitetty rauhoittamaan, peittämään punoitusta sekä suojaamaan ihoa vahvojen kosmetologisten toimenpiteiden (kuten kuorintojen) jälkeen. Painopiste oli kosteutuksessa, suojaavuudessa (SPF) ja ihon pinnan tasoituksessa. BB oli usein täyteläisempi ja voidemaisempi kuin CC.

CC-voide: kehitettiin jatkojalostuksena BB-voiteesta tasoittamaan erityisesti ihon kirjavuutta; punoitusta, keltaisuutta tai pigmenttimuutoksia. Tekstuuriltaan CC-voide oli tyypillisesti kevyempi ja raikkaampi kuin BB-voide. CC-voiteissa hyödynnetään usein kapseloitua pigmenttiteknologiaa.

Mossan BB- ja CC-voiteet eivät noudata tätä jaottelua, ja suosittelenkin tänä päivänä unohtamaan alkuperäisen jaottelun. Käytännössä BB- ja CC-voide ovat tätä nykyä synonyymeja sävyttävän kosteusvoiteen kanssa. Osassa on SPF, osassa ei.

GLOW CC TINTED CC CREAM SPF 15

17,90€ / 40 ml

Aloitan uutuustuotteen arvion sanomalla: CC-voiteesta tuli välittömästi suosikkini Mossan sävytettyjen kasvovoiteiden joukossa! 😍 Tykkään tästä tosi paljon, ja se toimii ihollani erinomaisesti. Tummempi sävy Medium Beige on iholleni aivan täydellinen.

Glow CC -voide on ihotuntumaltaan jämäkämpi ja napakampi kuin BB- ja Day Defence -voiteet. Se myös jättää himmeämmän pinnan, kuin kaksi muuta. Täyteläisyydeltään se sijoittuu BB:n ja Day Defencen välille, ollen huomattavasti vähärasvaisempi - ainakin vähärasvaisemman tuntuinen - kuin Day Defence.

Jos testaisin Mossan uutuutta sokkona tuntematta tuotteen nimeä tai kuvausta, kuvittelisin tämän olevan perinteisemmän osaston BB-voide; tässä on juuri sitä suojaavaa napakkuutta, johon totuin alkuperäisissä BB-voiteissa kauan sitten. Tykkäsin siitä tunteesta, ja tykkään yhäkin. :)

Glow CC -voiteessa on mehiläisvahaa, eli se ei ole vegaaninen. Mehiläisvaha on CC-voiteen incissä korkeammalla, kuin Day Defencessä, ja arvelen tämän(kin) vaikuttavan tuotteen napakkaan ihotuntumaan.

Lisäksi CC-voiteessa on rasvaisuutta imevää ja voidetta tihentävää silicaa ja selluloosaa.

SPF 15 -suojakertoimen tuo mineraali-UV-suodatin sinkkioksidi. Hoitavia ainesosia ovat luumunkiviöljy, lesitiini ja hyaluronihappo.

Mossan CC-voide ihollani, ennen / jälkeen. Kuten näkyy, sävy Medium Beige on kuin yksi yhteen mun ihon sävyn kanssa.

Postauksen lopussa on kuva, jossa kaikki Mossan sävytetyt voiteet näkyvät rinnakkain mun iholla.

BB NUDE 5 IN 1 MOISTURISER

16,90€ / 50 ml

Mossan BB-voide on joukon kevyin voide. Se on myös vegaaninen. Koska tässä voiteessa ei ole UV-suodattimia, sen emulsiopohja on voitu rakentaa erilaiseksi. BB Nude -voiteessa ei ole käytetty lainkaan vahoja, mikä tekee siitä heti kevyemmän kuin toverinsa. Nestepohjan muodostaa veden sijaan aloe vera -mehu.

BB-voiteessa on hoitavilta ainesosiltaan monipuolisempi koostumus kuin CC:ssä; tässä on auringonkukka-, jojoba- ja luumunkiviöljyä, sheavoita, luumu-uutetta ja hyaluronihappoa. Ihotuntumaltaan BB-voide on jännästi "nahkea" verrattuna CC- ja Day Defence -voiteeseen, minkä arvelen johtuvan öljyjen vähäisestä osuudesta vesifaasiin nähden.

Soft Beige -sävy on hitusen vaaleampi kuin mun iho (ainakin nyt kesän jäljiltä), mutta voide on sen verran läpikuultava, että sävy asettuu iholleni oikein hyvin.

Alempaa löytyvissä vertailukuvissa voi nähdä, että BB-voiteen sävy on aavistuksen punertavampi, kuin CC-voiteen. Tämäkään ei lopulta näy ihollani, koska BB-voide antaa ihoni oman sävyn kuultaa läpi.

365 DAY DEFENCE SPF 30 CERTIFIED NATURAL SUNSCREEN

19,90€ / 50 ml

Day Defence -voide on kehitetty ympärivuotiseen käyttöön kosteuttavaksi kasvovoiteeksi, joka tuo myös UV-suojan. Toki moni käyttää sitä Suomen olosuhteissa vain kesäisin aurinkovoiteena, mikä on yhtä oikea käyttötapa. :)

Day Defence -voide sopii ihanteellisesti hieman kuivemmalle iholle. Se on runsaan ravitseva, ja voi ei-kuivalla iholla jäädä kiiltelemään. Hoitaviin ainesosiin lukeutuvat auringonkukka- ja marjavaha, mehiläisvaha, oliiviöljyn saippuoitumattomat yhdisteet, tyrnimarjan ja vadelman uutteet sekä vadelmansiemenöljy.

Day Defence -voiteen läpikuultavan pigmentin tehtävä on ennen kaikkea maskeerata UV-filtteri-sinkkioksidin mahdollisesti tuomaa vaaleaa kajoa iholla, ja sen se tekee täydellisesti. Day Defence -voide ei tuo peittävyyttä, mutta jos käyttäjän iho on kovin kalpea, voiteen beige nudepigmentti voi tuoda kasvoille hyvin kevyesti erottuvan "päivetyksen".

MIKÄ MOSSAN SÄVYTETTY VOIDE SOPISI MINULLE?

CC GLOW - tasoittaa ihon sävyä eniten, sopii kaikille ihotyypeille, myös rasvoittuvalle ja sekaiholle. Ei-vegaaninen. Sisältää suojakertoimen 15.

BB NUDE - tasoittaa ihon sävyä hyvin kevyesti. Sopii parhaiten normaalille, pintakuivalle ja sekaiholle. Vegaaninen. Ei suojakerrointa.

DAY DEFENCE - ei juurikaan tasoita ihon sävyä. Ravitsevin ja kosteuttavin koostumus, sopii parhaiten normaalista kuivalle iholle. Ei-vegaaninen. Sisältää suojakertoimen 30.

👉 Väripigmentin tuoma lisäetu: luonnolliset rautaoksidi-väripigmentit auttavat ehkäisemään hyperpigmentaatiota. Näin ollen sävytetty, myös ei-peittävä sävytetty aurinkovoide suojaa ihoa paremmin pigmenttiläiskiltä, kuin ei-sävytetty.

Sävyt:

Day Defence: hieman punertava, täysin läpikuultava beige

BB: aavistuksen roosaan taittava beige

CC Medium Beige: lämmin, keltapohjainen beige

CC Light Beige: neutraali vaalea beige

16 kommenttia
18.09.2026

Lumoavan erilainen tuoksu: sieniparfyymi Mycel Edp

Olisitteko kuunaan osanneet kuvitella hajuvettä, jonka inspiraationa - ja konkreettisesti raaka-aineinakin - on suomalainen sienimetsä? 😍 Minä en, mutta nyt olen sellaisen testannut, ja täysin lumoutunut. 🧡

Tuoksun sain testiin markkinointitarkoituksessa Hetkiseltä.

Saimi Hoyer Mycel Edp

Uutuustuoksu on Saimi Hoyerin ja Hetkinen -tuoksubrändin yhteistyö, Mycel EdP.

Saimi Hoyer tunnetaan ennen kaikkea urastaan mallina ja Hotelli Punkaharjun entisenä omistajana, mutta moni - etenkin me Etelä-Savossa Saimin huudeilla aikaa viettävät - tuntee hänet myös Suomen eturivin sieni-entusiastina. Saimi rakastaa sieniä, hän elää ja hengittää sieniä. Jos jonkun voisi odottaa haluavan pullottaa sienten sielun parfyymipulloon, se olisi juuri Saimi Hoyer. 🧡

Tämä tuoksu on jotain niin jännää, omaperäistä, erilaista ja huumaavan viehättävää, että en tiedä, miten saisin sana- ja tunneryöpsähtelyni aseteltua järkeväksi parfyymiarvosteluksi. Mycel-tuoksua on hurjan vaikea kuvailla, ja silti haluan yrittää sen tehdä..!

Jos saisin valita muutaman avainsanan kuvaamaan Mycel-tuoksua, ne olisivat:

juurevan makea, muhevan multainen, kostean metsäinen ja aavistuksen savuinen.

Saimi Hoyer Mycel Edp

Mycel-tuoksun virallinen tuoksukuvaus on seuraavanlainen (käännetty vapaasti englanninkielestä, Hetkisen sivut ovat pelkästään englanniksi):

"Sydämessään tuoksu kätkee aitoja suomalaisia luonnon sieniä: mustavahakasta, mustatorvisientä ja suppilovahveroa. Niiden lämmin, multainen syvyys kietoutuu kostean sammaleen, männyn, koivunkuoren, väinönputken juuren, vetiverin ja santelipuun ympärille, muodostaen tuoksun, joka tuntuu yhtä aikaa syvästi tutulta ja vaikeasti määriteltävältä.

Iholla Mycel on multainen, puinen ja pehmeän salaperäinen. Se avautuu metsän raikkaudella, laskeutuen sitten lämpimämpään, tummempaan ja intiimimpään olemukseen."

Saimi Hoyer Mycel Edp

Mielenkiintoisesti, oma kokemukseni Mycel EdP:n ensituoksusta on hyvin erilainen kuin virallisen tuoksukuvauksen. (Mutta näinhän se onkin, tuoksut ovat lopulta hyvin henkilökohtaisia kokemuksia ja sama hajuvesi voi avautua kahdelle eri ihmiselle täysin erilaisena.) Minulle Mycel avautuu ennen kaikkea runsaan ja syvän makeana, ei metsäisen raikkaana.

'Makea' on todellakin vahvin sana, millä voin tuoksua kuvata, mutta makeus on hyvin eri laatuista, kuin perinteisemmissä - ja voisiko sanoa kaupallisemmissa - makeissa hajuvesissä. Makeus on salaperäistä, kerroksellista ja runsaan vivahteikasta, ja sen taustalla kohoaa kostean lämmin multaisuus - tässä yhteydessä ajatukseni hakeutuvat aina vain sanaan muhevuus.

Kun kirjoitin paperille ensimmäisiä fiiliksiäni Mycel-parfyymistä, paperilla luki lopulta: herkullinen, intensiivinen gourmand-makeus, marjainen, juurevan multainen, ehkä jopa vähän savuinen. Kyllä, savuinen! Muheva. Tulee mieleen mustaherukoita, ehkä boysenmarjaa, matalan aromaattista vaniljaa.

Olen tehnyt Mycel-tuoksun kanssa tuttavuutta nyt viikon päivät, ja kokemus on yhä pitkälti saman henkinen, mutta marjaisuus on laajentunut mausteiseen hedelmäisyyteen.

Saimi Hoyer Mycel Edp

SIENTEN TUOKSUVA ULOTTUVUUS

Keskustelin Mycel-tuoksusta Hetkinen-brändin toimitusjohtajan Mona Isotuvan kanssa ja kaivauduin sienten tuoksujen olemukseen myös internetin maailmassa. 🍄‍🟫 Mycel-tuoksun hedelmäinen, runsas ja juureva makeus tulee nimittäin nimenomaan sienistä. Tässä kohtaa tunnustan, että vaikka sienistä tykkäänkin lautasellani, en tunne tuoreiden sienten tuoksuja enkä ylipäänsä ole ollut paljonkaan tekemisissä tuoreiden sienten kanssa kantarelleja lukuun ottamatta.

Jos ajattelen sieniä, minulle ei tule mieleen makea aromaattisuus, ei todellakaan. Olikin yllätys - ja kiehtova sellainen - että tuoreissa sienissä voi olla hyvinkin moniulotteisia, makeita tuoksuvivahteita!

Mycel Edp:ssä käytetään uutteita kolmesta sienestä; mustavahakkaasta, mustatorvisienestä ja suppilovahverosta. Netistä löytyvien tietojen mukaan:

Mustavahakkaan tuoksuprofiili on miellyttävän makea, kukkamainen ja miedon hunajainen. Monissa sieni-oppaissa mustavahakkaan tuoksusta käytetään jopa sanaa hajuvesimäinen tai parfyyminen.

Mustatorvisieni tuoksuu tuoreena miedon hedelmäiseltä ja hieman omenamaiselta. Aromissa voi aistia myös kevyen mausteisia tai jopa aprikoosimaisia vivahteita.

Suppilovahvero tuoksuu miedon multaiselta ja raikkaalta metsältä. Sen ominaistuoksussa on tunnistettavissa kostean syysmetsän ja puhtaan mullan aromeja.

Niin mielenkiintoista! Olen taas oppinut jotain uutta..! Olisinko arvannut, että sieniin kätkeytyy tällainen tuoksujen paletti, joka toimii upeasti jopa parfyymissa..?

Mycel Edp on valmistettu 100% luonnollisista ja vegaanisista ainesosista.

Tässä kaikki tuoksukomponentit:

Pinus Sylvestris Leaf Oil - metsämännyn neulasten eteerinen öljy
Boswellia Carterii Oil – olibaanihartsin eli frankinsensin eteerinen öljy
Piper Nigrum Fruit Oil – mustapippurin eteerinen öljy
Vetiveria Zizanoides Root Oil - vetiverin eteerinen öljy
Santalum Album Oil – santelipuun eteerinen öljy
Cinnamomum Zeylanicum Bark Oil – Ceylon-kanelin eteerinen öljy
Labdanum Absolute – Labdanum-absoluutti (pihkauute)
Angelica Archangelica Root Oil – väinönputken juuren eteerinen öljy
Betula Alba Bark Extract – koivunkuoriuute
Oak Wood Extract – tammipuun uute
Evernia Prunastri Extract – tammisammaluute
Craterellus Cornucopioides Extract - mustatorvisienen uute
Hygrophorus Camarophyllus Extract – mustavahakkaan uute
Craterellus Tubaeformis Extract – suppilovahveron uute

Mielestäni Mycel Edp on upea kunnianosoitus suomalaisen metsän syvyydelle. Metsäisiä tuoksuja ovat markkinat pullollaan, ja pelkkä sammaleinen, havupuinen ja vihreä tuoksu ei olisi tehnyt minuun samanlaista vaikutusta. (Vaikka klassiset woody-tuoksut ovat nekin minulle suuresti mieleen.)

Mycel-tuoksussa syysmetsän ja sienimättäiden kostean aromaattinen tuoksu ja multainen - täältä se sana taas tulee: muhevuus - on tavoitettu äärimmäisen herkästi ja taidokkaasti. 

Tätä ennen en olisi ikinä osannut kuvitella sienihajuvettä - nyt se tuntuu tutulta ja omalta..! ❤️ Samalla tuoksu ei ole yhtään sienimäinen - ja myös ON sienimäinen. Se on tyylikäs, persoonallinen ja kekseliäs tulkinta sienimetsästä. Tästä uudesta ja erittäin mieleisestä kokemuksesta on kiittäminen Saimi Hoyeria. En tiedä, olisiko kukaan toinen henkilö keksinyt yrittää pullottaa sienten tuoksua eleganttiin parfyymiin.

Saimi Hoyer Mycel Edp

Mycel Edp mun iholla:

Ensiminuutit: voimakkaan ja vivahteikkaan makea, runsas, kostean multainen. Gourmand-tyyppinen. Mausteita, hedelmäisyyttä, myös makeaa marjaisuutta. Jopa karamellimaisuutta.

Puoli tuntia: makeus tasaantuu ja muuntuu pehmeän kermaiseksi, hieman savuiseksi. Mausteet nousevat enemmän esiin: pehmeä kaneli, häivähdys mustapippuria, myös aavistus vaniljaisuutta - vaikkei tuoksussa ole vaniljaa.

Useita tunteja: iholle jää vastustamaton, lämmin, lempeän makea ja kermaisen pehmeä tuoksu. Mausteita, lämpimiä santelipuun, tammen ja vetiverin sävyjä. Huumaavan ihana.

Yleisesti kestosta: Mycel on erittäin vahva ja kestävä. Yksi suihkaus tuoksuu iholla seuraavana päivänäkin, ja kestää läpi saunan. Tuoksu on aistittavissa vielä saippuapesun jälkeenkin.

*

Mycel Eau de Parfum -tuoksua myy Hetkinen-brändin oma verkkokauppa (89€ / 30 ml). Livenä tuoksua pääsee pian fiilistelemään Stockmannille, joka on ainoa kivijalkaliike, jossa Mycel-tuoksuun voi tutustua. Hetkisen mukaan tuoksu saapuu Stockalle ihan lähipäivinä.

16 kommenttia
16.09.2026

Beginner's guide: näin käytät retinoidi-ihonhoitotuotteita

Sain taannoiseen postaukseeni kysymyksiä retinoidien käytöstä. Havahduin siihen, että vastasin kysyjälle sillä oletuksella, että kysyjä jo ymmärtää eri retinoidituotteiden eroja. Tulos oli se, että seuraaja-parkani meni entistä enemmän hukkaan antamieni ohjeiden kanssa..!

Tajusin, että eiväthän nämä jutut ole kaikille selviä. Mitä eroa on retinol-seerumilla ja -voiteella? Miten niitä kuuluu käyttää ja kerrostaa? Olin vastannut omasta "kosmetiikkakuplastani" käsin.

Onneksi seuraajani fiksusti pyysi lisäselvennöstä, ja päätinkin omistaa aiheelle oman postauksen. On varmasti muitakin, joille retinoidi-tuotteiden käyttö ei ole "selvää pässinlihaa". A-vitamiini-ihonhoitotuotteiden käyttöön nimittäin liittyy paljon tarkempia huomioon otettavia seikkoja, kuin useimpiin muihin pro-age-aktiiviaineisiin. Läheskään kaikki valmistajat eivät myöskään anna tuoteselosteissaan riittävän selkeää ohjeistusta tuotteen käyttöön liittyen.

Täältä tulee nyt ultraselkeä rautalankaväännös kaikille teille, joita kiinnostaa A-vitamiini- eli retinoidi-ihonhoitotuotteiden tuloksellinen käyttö. 🙂

(Ainakin toivon, että tämä on selkeä! Kysykää rohkeasti, jos jokin jää vielä mietityttämään!)

MITÄ RETINOIDIT OVAT?

Retinoidit on yhteisnimitys kaikille A-vitamiini-yhdisteille, kattaen niin puhtaan, bioaktiivisen A-vitamiinin (retinoiinihappo, lääkenimeltään tretinoiini) kuin johdannaiset (retinol, retinal, retinyylipalmitaatti jne).

Retinoidit toimivat iholla kudosta uudistaen ja kollageenisynteesiä aktivoiden, ja lievittävät niin ryppyjä, aknea kuin pigmenttimuutoksia. Olen kirjoittanut oman postauksen näistä eri yhdisteistä: Selkoa kosmetiikan retinoleihin. Lue siis se, jos kaipaat enemmän tietoa kosmetiikan eri A-vitamiini-vaihtoehdoista.

Tässä postauksessa käsittelen sitä, kuinka A-vitamiini-tuotteita kannattaa ihonhoitorutiinissaan käyttää.

PERUSTEET: SEERUMI VAI VOIDE?

1. Retinoidit ovat rasvaliukoisia molekyylejä ja imeytyvät ihoon parhaiten öljymäisessä pohjassa. Näin ollen tehokkain retinoidituote on tyypillisesti täysin öljymäinen, eli niin kutsuttu öljyseerumi. Tällaisia tuotteita ovat esimerkiksi Leahlani Aqua A Retinoid Renewal Serum sekä L300 Pro-Retinol Ultra Restore Oil Serum.

2. Myös ohut emulsio-muoto toimii hyvin retinoidi-seerumin pohjanaja, paino sanalla ohut. Esimerkkejä tällaisista tuotteista ovat esimerkiksi The Ordinary Granactive Retinoid 2% Emulsion ja Geek & Gorgeous 0,2% Retinal Serum.

3. Markkinoilla on myös retinoidi-pitoisia voiteita, mutta nämä vaikuttavat iholla hitaammin kuin seerumit. Valtaosassa niistä retinoidi-pitoisuus on myös miedompi, kuin seerumissa.* Paksumpi voidepohja hidastaa ja tasaa aktiiviaineen vapautumista ihoon. Oma mielipiteeni on, että retinoidivoiteet ovat aika turhia, JOS tavoittelee retinoideilta kunnon tehoa. Suosittelen aina seerumia.

*) Poikkeuksiakin on: Orionin Bella- ja Bellavita-voiteissa retinolia on 0,3% (Bella) ja 0,15% (Bellavita). 

4. Kosmeettisten seerumien ja voiteiden lisäksi saatavilla on myös lääkevahvuuden A-vitamiinia, tretinoiinia, voidemuodossa. Tätä saa Suomessa vain reseptillä yksityiseltä puolelta, eikä tuotetta ole tarkoitettu ensisijaisesti ikääntymismuutosten hoitoon.

KIINNITÄ HUOMIOTA PITOISUUTEEN

Pitoisuudella on tuotteen oikeaoppisen formulaation ohella olennainen merkitys retinoidi-tuotteen vaikutus-potentiaalissa. Valtaosassa markkinoiden retinoidi-tuotteissa pitoisuutta ei ilmoiteta, jolloin et voi yhtään tietää, onko tuotteella vaikutuspotentiaalia. Sillä voi olla, tai sitten ei. Suosittelenkin aina valitsemaan tuotteen, jossa retinoidi-pitoisuus ilmoitetaan.

Eri retinoidien tehokkaita vaikutuspitoisuuksia:

RETINYYLIPALMITAATTI: 0,3% - 1%+ (EU:ssa saa enää käyttää max 0,3%)
RETINOL: 0,1% - 1% (EU:ssa saa enää käyttää max 0,3%)
HPR (Hydroxypinacolone Retinoate): 0,2 % – 2,0 %
RETINYL RETINOATE: 0,05 % – 0,1 %
RETINAL: 0,05% - 0,2%

Huom: EU:n nykyiset rajoitukset eivät tarkoita, että juuri nuo kaksi retinoidia (retinyylipalmitaatti ja retinol) olisivat jollain tapaa haitallisempia iholle kuin muut retinoidit. Rajoituksen taustalla on EU:ssa kasvanut huoli väestön kokonaisaltustuksesta A-vitamiinille: turvallisuuskomitea SCCS laski, että kuluttajien kokonaisaltistus A-vitamiinille saattaa kasvaa liian suureksi, koska A-vitamiinia saadaan sekä ravinnosta että monista kosmetiikkatuotteista samanaikaisesti. Rajoitusten piiriin valikoitui kolme kosmetiikan A-vitamiiniyhdistettä sillä perusteella, mitä niistä käytetään eniten. Lisätietoa tässä postauksessani.

OHJEITA RETINOIDI-TUOTTEEN KÄYTTÖÖN

👩‍🦰 Vasta-alkaja

1. Levitä tuote alussa kuivalle iholle

Retinoidiseerumi kannattaa ihan alkuun levittää täysin kuivalle iholle, koska silloin se imeytyy hitaammin, ja näin ollen myös mahdollinen ihoärsytysriski pienenee. Mitä nopeammin retinoidi imeytyy ihoon, sitä enemmän se saattaa ärsyttää.

Eli: alkuun, jätä kasvovesikin pois. Levitä retinoidi-seerumi täysin kuivalle iholle. 🌛 Retinoideja käytetään aina iltaisin, sillä ne menettävät tehonsa nopeasti valossa, ja osa retinoideista myös herkistää ihoa auringonvalolle.

2. Laita retinoidin päälle tehokkaasti kosteuttava tuote

Anna retinoidiseerumin imeytyä muutamia minuutteja (sinun ei tarvitse odottaa, että ihon pinta kuivuu kokonaan seerumin jäljiltä), ja levitä seerumin päälle mieleisesi kosteuttava hoitotuote. Tämä hoitotuote voi olla voide, öljy, balmi tai vaikka geelimäisen seerumin ja öljyn sekoitus, jollaista itse käytän. Jos ihotyyppisi on kuiva, suosittelen valitsemaan runsaan, keramidipitoisen tuotteen, koska retinoidit tyypillisesti kuivattavat ihoa. Loistotuote on esimerkiksi Cutemin Daily Cream.

3. Lue käyttöohjeet ja toimi niiden mukaisesti

Lue retinoidi-seerumisi käyttöohjeet ja noudata niitä. Eri retinoideilla on hyvinkin erilaisia käyttötiheys-suosituksia, ja retinoidin pitoisuus vaikuttaa myös. Esimerkiksi retinyylipalmitaattia voi usein käyttää jo alusta saakka joka ilta, kun taas retinol ja HPR tulee tutustuttaa ihoon hitaammin, esimerkiksi joka toinen tai kolmas ilta, ja retinal on niin vahvaa, että sitä kannattaa alussa laittaa vain 1-2 kertaa viikossa. Vasta-alkajalle en retinalia suosittele. Täältä voit lukea lisää eri retinoideista ja niiden vahvuudesta.

4. Tarkkaile ihoa ja mukauta käyttö ihon sietokyvyn mukaan

Tarkkaile ihoasi. Jos iholla ei ilmene ärsytysreaktioita, voit pikku hiljaa tihentää retinoidi-tuotteen käytön joka iltaan, ja voit myös lisätä alle kosteuttavan kasvoveden. (Valitse neutraali, pelkästään kosteuttava kasvovesi, ei esim. AHA/BHA-happo-kasvovettä.) Kun iho on kostea, retinoidi imeytyy nopeammin. Anna kuitenkin kasvoveden märkyyden haihtua, ja levitä retinoidiseerumi sitten, kun iho tuntuu kasvoveden jäljiltä kostealta, mutta ei märältä.

5. Ihon totuttua, siirry halutessasi vahvempaan tuotteeseen

Jos ihosi tuntuu tyytyväiseltä retinoidituotteeseen, eikä useankaan kuukauden aikana ilmene ärsytysoireita, voit halutessasi siirtyä 3-6 kuukauden kuluttua vahvempaan retinoidituotteeseen. Tämä ei kuitenkaan ole välttämätöntä. Joskus voi olla niin, että tietyt retinoidit sopivat käyttäjälle ja tietyt eivät, ja tällöin kannattaa tietysti pysytellä niissä retinoideissa, jotka eivät omalla iholla aiheuta ärsytystä. Esimerkiksi retinol ärsyttää monien ihoa, mutta HPR ja retinyylipalmitaatti eivät.

👩‍🦱 Tottunut retinoidien käyttäjä

Jos ihosi on täysin tottunut retinoideihin eikä ärsyynny vahvimmistakaan retinoideista, voit päättää, haluatko jäädä retinoidien kanssa ylläpito-tasolle tai siirtyä pikku hiljaa kaikkein vahvimpaan. Vahvin reseptivapaa eli kosmetiikka-luokituksen retinoidimolekyyli on retinaldehydi eli retinal. Kaikkein laajin retinal-tuotevalikoima löytyy Medik8-sarjasta.

Jos vieläkin löytyy lisäkiinnostusta, voi hakeutua yksityiselle ihotautilääkärille ja keskustella tretinoiinivoide-reseptistä. Julkisella puolella tretinoiinia määrätään Suomessa vain aknen ja vakavien valovaurioiden hoitoon, yksityiseltä puolelta on mahdollista saada resepti myös off-label-käyttöön eli ikääntymismuutosten hoitoon. Tretinoiini on vahvin mahdollinen retinoidi ja suoraan biologisesti aktiivisessa muodossa.

Korostan, että tretinoiini-voide on kosmeettisesti erittäin epämiellyttävä, ja oman kokemukseni pohjalta uskon valtaosan kuluttajista saavan kokonaisvaltaisesti paremman hyödyn kosmetiikka-laatuisista retinoidi-tuotteista. Kokemuksiani tretinoiinista voi lukea täältä.

Jos kaipaat täsmävinkkejä retinoidi-tuotteista, sellaisia olen jakanut mm. tässä postauksessa.

44 kommenttia
13.09.2026

Hajusteeton uutuushoitoneste: Taika Sensitive Essence

Kaupallinen yhteistyö: Taika

Tänään esittelyssä Taikan uusi, hajusteeton herkän ihon hoitoneste – ja otamme myös katsauksen koko Taika Sensitive -linjaan. :)

Taika Sensitive Essence

”Pankin räjäyttäneen” Taika-kasvosuihkeen jälkimainingeissa moni hajusteherkkä kyseli minulta, eikö Taikalle olisi tulossa myös hajusteetonta kasvovettä. Nyt toiveisiinne on vastattu: Sensitive Essence on syväkosteuttava, hajusteeton ja rauhoittava täyteläinen hoitoneste. Rauhoittavan vaikutuksensa se saa Sensitive -linjan signature-raaka-aineesta eli kaurasta.

Sensitive Essence on kehitetty yhteistyössä Allergia-, Iho- ja Astmaliiton kanssa. Kaikilla Taika Sensitive -linjan tuotteilla on Allergia-tunnus.

Taika Sensitive Essence

SENSITIVE ESSENCE

13,90€ / 150 ml

Hoitoneste on rakennettu yksinkertaisen tehokkaaksi vailla pitkiä inci-kikkailuja. Kosteuden sitomisesta vastaa kolmen humektantin tiimi: glyseroli, betaiini ja diglyseroli. Nörttifakta: diglyseroli on tavallaan kuin glyserolin silkkisempi sisar: se on yhtä kosteuttava, mutta iholla elegantimman tuntuinen; pehmeä, silkkinen ja ei-tahmea. (Glyseroli taas tunnetaan siitä, että se etenkin korkeammilla pitoisuuksilla voi tuntua iholla tahmealta.)

Kaurauute rauhoittaa tehokkaasti ärtynyttä ja punoittavaa ihoa, mutta tuopa sekin hieman kosteuttavuutta; kauran sisältämät beetaglukaanit ovat humektantteja, ja lisäksi kaurauute muodostaa iholle emollienttisen pehmeän pinnan.

Toinen rauhoittavaa vaikutusta tukeva ainesosa on Lactobacillus-fermentti.

Jos joku miettii incissä näkyvää Shea Butter Polyglyceryl-4 Esters -ainesosaa, niin kyseessä ei ole varsinaisesti sheavoi. Sensitive-hoitonesteessä ei ole öljyjä tai rasvoja, vaan Shea Butter -yhdiste on vesiliukoinen esteri, joka auttaa tuomaan hoitonesteeseen täyteläisen pehmeää ihotuntumaa.

KAURA KOSMETIIKASSA

Kaura on vakiinnuttanut asemansa ihonhoidon rauhoittavana sankarina. Kauran rauhoittavat ja kutinaa lievittävät vaikutukset on tunnettu vuosituhansia, ja jo antiikin Roomassa, Kreikassa ja Egyptissä ihmiset lääkitsivät kaurakylvyillä erilaisia ihottumia ja ihosairauksia.

Kaurassa on lukuisia iholle hyödyllisiä yhdisteitä, joista tärkeimmät ovat avenantramidi sekä beetaglukaani. Avenantramidi on se aine, joka erityisesti lievittää tulehdusta ja kutinaa. Kauran hyödyt ekseeman oireiden hoidossa ovat niin hyvin todistetut, että Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto FDA on myöntänyt  kolloidiselle kauralle virallisen Skin Protectant -statuksen rohdos- ja käsikauppalääkkeissä ihottumien hoitoon.

Myös beetaglukaani rauhoittaa ihoa. Lisäksi beetaglukaani toimii humektanttina, eli sitoo ihoon kosteutta. Jotkin tutkimukset ovat osoittaneet beetaglukaanin myös edistävän haavojen ja ihovauroiden paranemista ja kykenevän (riittävän pienessä molekyylikoossa) imeytymään dermikseen saakka, madaltamaan juonteita ja vähentävän ihon karheutta. Kaikin puolin loistokaveri ihonhoitotuotteessasi!

Kauraa käytetään kosmetiikassa pääosin kolmessa muodossa; kaurauuttena, kolloidisena kaurana ja kauraöljynä. Kaurauute (Avena Sativa Kernel Extract) ja kaurajauhe (Colloidal Oatmeal tai Avena Sativa Kernel Flour) ovat ne rauhoittavimmat kaura-ainesosat. Kauraöljy (Avena Sativa Kernel Oil) rauhoittaa sekin, mutta eri mekanismilla, kuin jauhe ja uute.

Kauraöljy sisältää runsaasti keramidien esiasteita ja keramidien rakennusaineita kuten glykosfingolipidejä, fytosteroleita sekä linolihappoa, jotka ihossa sujahtavat korjaamaan suojamuuria. Paikkaamalla heikentynyttä suojamuuria kauraöljyn yhdisteet vahvistavat ihoa ja vähentävät herkkyysreaktioita.

Lisäksi kauraöljyssä on luonnostaan runsaasti E-vitamiinia, joka toimii vahvana antioksidanttina ja suojaa ihon omia lipidejä hapettumisstressiltä ja tulehdukselta.

🌾 Taika Sensitive -tuotteissa käytetään kaurauutetta sekä -öljyä.

Käydään sitten vielä läpi Sensitive-linjan muut mainiot tuotteet. Nyt kun vanhemmat tuotteet saivat seuraa hoitonesteestä, linja tarjoaa täydellisen hoitorutiinin herkälle iholle puhdistuksesta vesikosteutukseen, öljyyn ja voiteeseen. 👌

Taika Sensitive -tuotteiden avainainesosia:

KAURA
KSYLITOLI
KERAMIDIT

KOSTEUTTAVA SEERUMI

15,50€ / 30 ml

(Tämän jutun hinatiedot ovat muuten Sokokselta. Hinnat voivat vaihdella jälleenmyyjittäin.)

Upea Taika Sensitive -seerumi on hinta/laatu-suhteeltaan yksi parhaita tuntemiani emulsioseerumeita! Hinta on aivan mielettömän edullinen tämän hoitavuustason seerumille.

Tehokosteuttava seerumi sisältää ksylitolia (Aquaxyl-yhdiste), keramideja, kauraöljyä, rypsiöljyä ja sheavoita. Ksylitolin ohella myös muut tehokkaat humektantit kuten glyseroli, diglyseroli ja pentyleeniglykoli nesteyttävät ihoa.

24 H KOSTEUSVOIDE KASVOILLE

12,50€ / 50 ml

Tämä on suosikkini Taikan kasvovoiteista! Sensitive-voiteessa on erinomainen kosteuttavuus ja ihotuntuma, ja vaikka voide on täyteläinen, se ei ole paksun rasvainen eikä jätä kalvomaista tunnetta ihoon. Vieno kauran tuoksu on myös aivan ihanan maadoittava!

Hoitavassa voiderungossa on pitkälti samoja ainesosoa kuin Sensitive-seerumissa, mutta koostumus on suojaavampi ja hoitavampi, kuten voiteessa kuuluukin.

HELLÄVARAINEN KASVOÖLJY

20,50€ / 30 ml

Tässä on aivan mainio kasvoöljy, joka sopii sekä atooppiselle että rasvoittuvalle ja epäpuhtaalle iholle! Sensitive-öljyn pohjan muodostaa linolihappo-rikas viinirypäleensiemenöljy, ja linolihappohan on tuo ihollemme kenties hyödyllisin yksittäinen Omega-rasvahappo. Se on tärkeä osa ihomme suojakerrosta ja tasapainottaa, korjaa sekä vahvistaa yhtä lailla rasvoittuvaa kuin kuivaa ihoa. Tervehdi siis viinirypäleen siemenöljyä aina ilolla!

Sensitive-öljyn muut ainesosat ovat auringonkukkaöljy (siinäkin paljon linolihappoa), kauraöljy sekä superantioksidanttinen mustikansiemenöljy.

PUHDISTUSÖLJY

16,90€ / 100 ml

Sensitive Cleansing Oil on veden vaikutuksesta emulgoituva minimalistinen puhdistusöljy. Pelkistetty ja lempeä koostumus sisältää auringonkukkaöljyä, kauraöljyä, mustikansiemenöljyä sekä Polyglyceryl-4 Oleate -emulgaattorin.

Taika-puhdistusöljy on luonnonkosmetiikkamarkkinoiden edullisimpia puhdistusöljyjä Suomessa.

HELLÄVARAINEN PUHDISTUSEMULSIO

11,50€ / 150 ml

Tässäkin yksi suosikkituotteitani! Taikan puhdistusmaito poikkeaa perinteisistä puhdistusemulsioista koostumuksellaan, joka onnistuu olemaan raikkaan ja jopa hieman geelimäisen tuntuista. Kyseessä on kuitenkin ihan ehtaa emulsiota, jossa yhdistyvät öljyt ja vesifaasi.

Taikan puhdistusmaito huuhtoutuu iholta erittäin helposti eikä jätä piiruakaan rasvaista tunnetta jälkeensä. Todella hyvä tuote, joka erottuu raikkaudellaan ”massa”-puhdistusmaidoista!

Taika Sensitive Essence

Pari ihonhoitorutiinivaihtoehtoa Taika Sensitive -tuotteilla:

👱‍♂️ Normaali / sekaiho ja herkkä iho:
Puhdistusmaito – Hoitoneste – Seerumi + öljy yhteensekoitettuna (kesällä voi riittää pelkkä seerumi)

👩‍🦰 Kuiva ja herkkä iho:
Puhdistusöljy – Hoitoneste – Seerumi – Kasvovoide tai öljy, tai niiden sekoitus

*
Kuka on ehtinyt jo kokeilemaan Taikan uutta kasvovettä? ☺️

34 kommenttia
10.09.2026

3 + 1 tehokosteuttavaa hoitonestettä syksyyn

Ilmat alkavat nyt selvästi viilentyä, ja on aika päivittää ihonhoitotuotteita kosteuttavampiin. Tässä kohtaa puhun lipidikosteutuksesta, sillä ilmojen kylmetessä ihon oma lipidien eli öljyjen ja rasvamaisten aineiden tuotanto alkaa pikku hiljaa hidastua. Talvipakkasilla se sitten käy todella hitailla kierroksilla. Voimme tukea ihon omaa, suojaavaa lipidikerrosta oikeilla ihonhoitovalinnoilla.

Lipidikosteuttava kasvovesi / hoitoneste on yksi niistä. 👌

Otsikkoon tuli "plus yksi", sillä olin ensin kaavaillut esitteleväni vain nämä kolme maitomaista hoitonestettä, ne kun ovat päivänselvästi lipidipitoisia ja hyvin erilaisia, kuin tavanomaiset kirkkaat ja vesimäiset kasvovedet. Sitten muistin, että hyvänen aika, keramideja on myös yhdessä ei-maitomaisessa kasvovedessä: Dermosilin Ceramide Barrier Mist -suihkeessa, ja halusin sen ehdottomasti mukaan!

Näiden neljän hoitoveden yhdistävä tekijä on siis LIPIDIT eli öljymäiset aineet. Kun haluat buustata kasvovetesi kosteuttavuuden seuraavalle tasolle (yritän kovasti hillitä halua sanoa "nekstille levelille" 🤪), valitse lipidipitoinen kasvovesi. Parhaita lipidejä iholle etenkin kylmään vuodenaikaan ovat keramidit, sillä ihon oma keramidituotanto hidastuu talvea kohden mennessä ja on talven pakkaskaudella hitaimmillaan.

DERMOSIL CERAMIDE BARRIER MIST

Tässä on kenties markkinoiden edullisin keramidi-kasvovesi! Dermosilin hinnoille uskollisesti tämäkin tuote keventää kukkaroa alle yhdeksällä eurolla. Vegaanisessa suihkeessa on huikea kattaus ihoa kosteuttavia aineita: glyserolia, hyaluronihappoa, natrium-PCA:ta, kolmea eri keramidia, kolesterolia sekä fytosfingosiiniä.

Ceramide Barrier Mistiä myy Dermosil, 8,90€ / 100 ml.

Nappaa saman tien mukaan myös paras edullinen keramidi-kasvovoide, moneen kertaan hehkuttamani Ceramide Barrier -kasvovoide (10,50€ / 50 ml), jossa on PARAS tuntemani keramidivoiteiden hinta-laatu-suhde.

HARU HARU WONDER BLACK RICE  PROBIOTICS BARRIER ESSENCE

Tämä hoitoneste sisältää niin merkittävän öljyfaasin, että tuote on käytännössä ohutta emulsiota. Öljyt on siis emulgoitu vesiliukoisiin aineisiin niin, että syntyy täyteläinen ja paksu maito. Tämä on aivan mielettömän kosteuttava! 🤩

Black Rice Probiotics Essence sisältää auringonkukka-, MCT- ja valkohilppaöljyä, seuranaan riisiuutetta, postbiootteja, keramideja ja humektantteja. Keramidien tehoa buustaa täydellinen oppikirjan mukainen lipidikombo: kolesteroli, fytosfingosiini, fytosteroli ja vapaat rasvahapot kuten palmitiini- ja oleiinihappo. Tämä kokonaisuus "matkii" ihon sarveiskerroksen oma lipidiseosta, ja toimii kuin täydellisenä heikentyneen suojamuurin korjaussarjana!

Tuotteen nimessä näkyvät "probiootit" (jotka todellisuudessa ovat postbiootteja, koska eivät tässä tuotteessa ole eläviä; vain elävä bakteeri on probiootti) kuten Galactomyces-, Bifida- ja Aspergillus-uutteet – tasapainottavat ihon mikrobiomia, syväkosteuttavat ja kirkastavat ihoa sekä vahvistavat sen luonnollista suojamuuria.

Tämä hoitoneste on kuivan ja herkän ihon tehoeliksiiri. 🏆

*mainoslinkki: Haru Harun hoitonestettä myyvät ainakin *Lyko (20,20€ / 120 ml) ja *Cocopanda (21,20€ / 120 ml). Ostin omani Cocopandasta.

PATYKA SOOTHING MILKY TONER

Mennään sitten luonnonkosmetiikan puolelle. Patykan suosittu, paksun maitomainen hoitoneste on saanut osuvan nimen: Soothing Milky Toner.

Patykan hoitonesteen lipidikosteutuksesta vastaavat jojobaöljyn esterit. Soothing Milky Toner on esittelemistäni lipidi-kasvovesistä kevyiten hoitava, vaikka onkin maitomainen. Siinä on kaikkein suoraviivaisin ja simppelein koostumus, ja tätä heijastaa hintakin: ollakseen Patykan tuote, tämä hoitoneste on suorastaan ällistyttävän halpa: 200 ml alle 20€!

Tuote on kuitenkin tehokkaasti kosteuttava ja ihoa pehmentävä ja hoitaa hommansa erinomaisesti. Ruohiksen verkkokaupassa tällä hoitonesteellä on 60 viiden ja neljän tähden asiakasarvioita.

Kosteuttavan vaikutuksen tuovat jojobaesterit ja kaksi glyseroliyhdistettä, rauhoittavuudesta vastaavat aloe vera ja malvanlehtiuute.

*mainoslinkki: edullisimmillaan tätä saa House Of Organicilta (17,81€ - tosin nyt just lopussa), ja toiseksi halvin hintalappu on *Hyvinvoinnin.fi-verkkokaupassa; 19,50€ / 200 ml.

NOURISH LONDON CERAMIDE MOISTURE BOOST ESSENCE

Tässä sitten on "hevimmän" kaliiberin luonnonkosmetiikan lipidihoitoneste. Nourish Londonin maitomainen hoitoneste sisältää runsaasti glyserolia, trehaloosia, hyaluronihappoa, pantenolia ja glykosfingolipidejä.

Siinä missä Haru Harun hoitoneste korjaa ihon suojamuuria erittäin vahvalla lipidipohjalla ja Patyka pehmittää ihoa jojoballa ja aloe veralla, Nourish Londonin tuote keskittyy glykosfingolipideihin, vesikosteutukseen, entsymaattiseen kirkastukseen ja fermentoitujen mineraalien tuomaan solutukeen. Sen vaikutus on hoitonesteistä kenties monipuolisin.

Glykosfingolipidit ovat keramidien esiasteita ja vahvistavat ihon suojamuuria keramidien tavoin. Saccharomyces-mineraalifermentit rauhoittavat tulehdusta (erityisesti sinkki) ja nopeuttavat solujen korjaantumista. Pajunkuoriuute puolestaan kirkastaa ihoa sisältämällään BHA:lla, joka yhdessä mustikkauutteen luonnollisten AHA-happojen kanssa kuorii ihoa erittäin miedosti ja estää huokosten tukkeutumista.

*mainoslinkki: Nourish Londonin hoitonestettä myy Suomessa *Twistbe (34,90€ / 100 ml).

*

Mitä luulet, löytyisikö sinullekin syksyyn uusi lipidipitoinen kasvovesi/hoitoneste-suosikki? ☺️

62 kommenttia
1 2

  • Sanni

  • Arkisto

    • ▼2026 (113)
    • ►2025 (146)
    • ►2024 (124)
    • ►2023 (149)
    • ►2022 (174)
    • ►2021 (178)
    • ►2020 (227)
    • ►2019 (203)
    • ►2018 (227)
    • ►2017 (298)
    • ►2016 (284)
    • ►2015 (343)
    • ►2014 (389)
    • ►2013 (400)
    • ►2012 (214)
    • ►2011 (226)
    • ►2010 (287)
    • ►2009 (206)
  • Avainsanat