28.02.2017

FitFarm vs. Optimal Performance

Vähän lisää huomioita ja ajatuksia liikuntavalmennuskokeilusta.

Ja ajatuksia ylipäänsä.

Liikunta kahvakuula

Vertailen tässä kirjoituksessa FitFarmin ja Optimal Performancen valmennusten eroja aiempaa tarkemmin nostaen kummastakin konseptista plussia ja miinuksia ja hintaseikkoja.

Valitsin yrityksiltä kutakuinkin saman hintaiset personal training -valmennuspaketit, ja niillä saa hyvin eri määrän erilaisia asioita. Haluan korostaa, että sitä mitä paketin hinnalla saa, on lopulta hyvinkin vaikea arvottaa, koska sisältö on niin erilaista. Vertauksia voi tehdä, mutta sitä, kumpiko olisi ns. paremmin hintansa väärti, on todella vaikea sanoa. Kuvailen kirjoituksissani yhden ainoan asiakkaan eli minun henkilökohtaisia kokemuksia, eikä niiden pohjalta voi tehdä suoria yleistyksiä valmennustahojen toiminnasta. Jonkun toisen asiakkaan kokemukset saattavat olla aivan erilaisia. Koska valmentajatkin ovat yksilöitä, myös valmentajan persoonallisuus vaikuttaa valmennuksen kokonaisuuteen.

Vähintäänkin asiakkaaseen käytettyä aikaa on kuitenkin mahdollista verrata, koska aika on se josta valmennusyrityksille maksamme. Tässä asiassa FitFarm vetää paremmat pisteet.

Ostettuani omat valmennuspakettini viime vuonna, ovat hinnat nousseet kummallakin yrityksellä.

FitFarmin 3 kuukauden personal training -peruspaketti maksoi viime tammikuussa 350 euroa (nykyinen hinta on 390 €). Tähän summaan sisältyi hinnaston mukaan:

  • 1 tapaaminen valmentajan kanssa (60 minuuttia)
  • 1 ohjattu kuntosaliharjoitus
  • valmennuksen aikana päivitettävät ruokavalio- ja liikuntaohjelmat
  • viikottainen kommunikointi ja raportointi valmentajan kanssa sähköpostitse
  • vastaukset kaikkiin asiakkaan kysymyksiin

Koska osoittauduin niin paljon kyseleväksi ja tiedonjanoiseksi asiakkaaksi, valmentajani Mikko Korpeinen halusi mieluummin käydä kysymyskasojani läpi henkilökohtaisissa tapaamisissa sähköpostin sijaan, ja niinpä minun pakettiini kuului useampi henkilökohtainen tapaaminen kuin FitFarmin hinnastossa mainitaan. Pidin tätä erinomaisena palveluna koska minulle välittyi tunne, että valmentajani halusi perusteellisesti selvittää vastauksia kysymiini asioihin ja hän myös rehellisesti kertoi, jos joku asia (etenkin pitkäaikaisen vhh-ruokavalion vaikutukset elimistön energiankäyttöön) vaati toisen asiantuntijan konsultointia.

Kaiken kaikkiaan sain 3 kuukauden aikana kaksi eri kuntosaliohjelmaa, kolmesti päivitetyn ruokavalion, yhden puolentoista tunnin mittaisen kuntosaliharjoituksen pt:n kanssa ja noin 3-4 tuntia valmentajan henkilökohtaista aikaa sekä viikottaiset sähköpostiyhteydenpidot.

Print

Tampereen Optimal Performancella ei ole kuukausipaketteja vaan paketit on hinnoiteltu tapaamismäärien mukaan. Viime keväänä 5 kerran tapaamispaketti maksoi 350 euroa eli saman verran kuin FitFarmin 3 kk:n paketti. Nyt Tampereen OP:n 5 tapaamisen paketti maksaa 399 euroa.

Paketti sisältää:

  • tapaamiset yhteensä 180 minuuttia (yleisesti 1 x 60 min ja 4 x 30 min mutta voi sopia valmentajan kanssa esim 3 x 60 minuuttia jos se sopii itselle paremmin)
  • BioSignature-mittaus ja -analyysi jokaisen tapaamisen yhteydessä
  • ravintovalmennus tapaamisten yhteydessä (OP:lla ei tehdä tarkkoja paperiruokavalioita vaan valmentajan kanssa laaditaan ruokavalion runko)

Treenihojelma ei kuulu pakettiin ja siitä pitää maksaa erikseen. Kuntosali- tai liikuntaohjelma (sisältäen liikkeiden läpikäynnin) maksaa 190 euroa tai 175 euroa jos asiakas on ostanut valmennuspaketin (vanha hinta oli 150 euroa, hinta ehti juuri nousta tammikuussa).

Näin ollen valmennukselleni Tampereen OP:lla (Helsingin OP:lla on eri hinnat ja paketit) tuli hintaa yhteensä 590 euroa (350 euroa paketti + 90 euroa yksittäistapaaminen + 150 euroa saliohjelma).

Liikunta kahvakuula

Olisi tietysti upeaa jos voisin kuvittaa näitä liikuntapostauksia ammattikuvaajan ottamilla hienoilla bodaus-action -otoksilla, mutta kotiolkkarissa minua kehystävä repaleinen tapetin reuna kuvastaa blogia lopulta paremmin. :)

Huomioita valmennuksista:

Optimal Performance

Plus. OP:n valmennus ottaa laajemmin huomioon asiakkaan kokonaisterveydentilan.

Plus. OP:n valmennus tuntuu henkilökohtaisemmalta vs. FitFarmin tietynlainen sabluunamaisuus.

Miinus. Kalleus. Koska OP:n valmennustapaamisissa keskustellaan FitFarmia laajemmin asiakkaan terveydestä ja hyvinvoinnista ja tehdään pihtimittaus, tapaamiset (30 minuuttia) tuntuvat todella lyhyiltä eikä niiden aikana lopulta pääse pureutumaan kunnolla asioihin. Moni kysymys ja askarruttava asia jää vaille vastausta ja olisi ostettava lisää tapaamisia jotta kysymykset saisivat vastauksen. (Tämä voi tietysti olla vain puheliaampien ja tiedonjanoisempien asiakkaiden ongelma.) Myös treeniohjelma kasvattaa hintaa, ja jokaisesta ohjelman päivityksestä tulee maksaa uudet 175 euroa.

Voisin kuvitella, että harva ensimmäistä kertaa liikunta- ja ravintovalmennukseen tuleva selviää 3 x tunnin tapaamisella vaan tarvitsee lisäohjausta. Jos ei osta (toista) pakettia, yksittäisten tapaamisten hinta on 90€ / 30 minuutin valmennustapaaminen tai 90€ / 60 minuutin treeniohjaus.

Miinus. Ei muuta yhteydenpitoa kuin tapaamiset. Valmentajien periaatteena on käyttää aikaa ennemminkin henkilökohtaisiin tapaamisiin asiakkaan kanssa kuin sähköposteihin. Se on samalla hyvä mutta myös huono asia koska asiakas voi tilanteestaan riippuen kaivata vastauksia tai tukea fyysisten tapaamisten välilläkin.

FitFarm_Crew

FitFarm

Plus. Joustavuus ja tavoite vastata kaikkiin asiakasta askarruttaviin kysymyksiin. Paketin ostanut saa viikottaisen tuen valmentajaltaan eikä yhteydenpito rajoitu vain tapaamisiin.

Plus. Järkevämpi pakettihinnoittelu. Uskoisin, että valtaosa hyvinvointi- ja elämäntapamuutosvalmennukseen hakeutuvista kaipaa myös liikuntaohjelmaa, koska liikunta on aika lailla itsestään selvä osa hyvinvointia. Pidän järkevänä että liikuntaohjelma on sisällytetty paketin hintaan.

Miinus. Kaavamaisuus ja kapea-alaisuus. FitFarmin pt-ohjelmassa keskitytään täsmäasioihin kuten ravinnon viilaukseen ja treeniohjelmaan ja ohjelmat pohjautuvat toimiviksi havaittuihin sabluunoihin.

Miinus. Nautintoa aliarvostava asenne ravintoon. Valmennuksissa korostuu ravinnon merkitys polttoaineena, ei kokonaisvaltaisena osana niin fyysistä, psyykkistä kuin sosiaalista hyvinvointia. Ravintoa pitäisi syödä kuin robotti täsmällisesti ajoitettuna ja optimaalinen makroravinnesuhde huomioiden. Tällä menetelmällä saa tuloksia jos haluaa nähdä peilistä tietynlaisen vartalon, mutta sen toimivuutta yksilön elämässä pidemmässä juoksussa voi pitää kyseenalaisena. Ruoka ja ravinto on niin paljon enemmän kuin säiliöön tankattavia kaloreita, proteiineja ja hiilareita.

Miinus. Arveluttava suhtautuminen kehon rasvaan. Valmennuksessa heijastui valmentajan myönteinen asenne alenevaan rasvaprosenttiin ja rasvan palamisen nähtiin olevan merkki siitä että ohjelma toimii, siitä huolimatta että valmennettavalla oli jo alun perin alhainen rasvaprosentti eikä sen alennus ollut asiakkaan tavoite. Optimal Performancen valmennuksessa asenne on päinvastainen ja minun tapauksessani rasvaprosentin suotaisiin nousevan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viimeisimmät valmennuskuulumiset

Olen nyt vetänyt OP-valmentajani laatiman 4-viikkoisen treeniohjelman ja viimeistään kahden viikon kuluttua olisi suositeltavaa ostaa uusi ohjelma. Viimeiset kaksi viikkoa voin jatkaa ohjelman 4. viikon mukaisella treenillä.

En aio ostaa uutta treeniohjelmaa koska nyt olen aika lailla investoinut maksimimäärän rahaa valmennuskokeiluun ja saanut selvyyden useimpiin asioihin joita oli tarkoitus selvittää.

Ymmärrän että hyvinvointipalvelut maksavat paljon enkä kuvittelisikaan saavani henkilökohtaista valmennustapaamista muutamalla kympillä, kuten en hiustenvärjäystä, manikyyriä tai hierontaakaan. Mutta jotkut jutut tuntuvat ylihinnoitelluilta, esimerkiksi 175-190€ yhdestä kuukauden mittaisesta kuntosaliohjelmasta on tosi suolainen hinta. Ammatti-pt:llä ei kauaa mene saliohjelman tekemiseen, omalla vakkarisalillani (jossa saliohjelma pari kertaa vuodessa kuului ainakin ennen jäsenhintaan) pt pyöräytti silmieni edessä minulle treeniohjelman 10 minuutissa.

Liikunta kahvakuula

Uusi treenihojelma ei muutenkaan tunnu ajankohtaiselta, sillä tilanteeni on viime kevääseen verrattuna hyvin erilainen tavoitteiden kannalta. Nyt prioriteettina on kierrosten vähentäminen, anti-stress ja tasapainon löytäminen. Liikunta tukee sitä luonnollisesti, mutta sen sijaan, että tuijottaisin juoksutavoitteita tai levypainojen kilomäärää (palautusjuoman heragrammoista puhumattakaan :D) liikun ihan vain oman fiiliksen mukaan, sillä teholla ja niillä painoilla kuin kunakin päivänä jaksan. Niin että tuntuu hyvältä :) Koska sehän on oikeasti kaikkein tärkeintä liikunnassa: liikkuu niin että on hyvä olo.

Nyt minua vähän naurattaa aiempi tavoitteeni x kilometrin juoksusta 60 minuutissa, ja heitän yhä päättäväisemmin romukoppaan misterini kuittailut siitä, että tietynlainen juoksuvauhti on vain hölkkäystä ja pitäisi tähdätä oikeaan juoksuun. Miksi minun pitäisi? Olen jo päässyt tavoitteeseen kun ylipäänsä jaksan juosta ja jopa tykkäänkin siitä :) Jos tyylini ja tahtini on jonkun määritelmän mukaan hölkkäystä, niin se on silti yhtä hyvä juttu :) Miksi sitä pitäisi vähätellä?

Eikös tehdä niin, että kannustetaan ihmisiä siinä missä he jo ovat hyviä ja minkä parissa he voivat hyvin ja viihtyvät, sen sijaan että viestitetään että vielä voisi olla parempi? Loputon paremmuuden tavoittelu sopii ehkä kilpaurheilijoille mutta ei pysyväksi elämänasenteeksi mielestäni kenellekään, itse haluaisin kovasti pysähtyä tähän ja hyväksyä itseni näin hyvänä kuin juuri nyt olen.

26 kommenttia
26.02.2017

Eikö meikki kestä? Ratkaisu voi löytyä täältä

Sain juuri testiin kiinnostavan läjän tuotteita, joita oma ihoni ei tarvitse. Mutta monelle muulle nämä ovat meikkipussin kulmakiviä ja meikin elinehto: meikin pohjustajat ja kiinnittäjät.

UrbanDecay meikin pohjustus

Tuotteet on saatu Urban Decaylta.

Ihanan näköisiä..! En ole varmasti koskaan nähnyt näin viehättäviä meikinpohjustus/kiinnitys-tuotteita. Ylipäänsä koko Urban Decayn visuaalinen maailma iskee minuun täysillä. Pakkaukset ovat samalla leikkisiä ja nuorekkaita mutta tyylikkäitä.

Urban Decay Makeup Setting Spray

Violettia kauneutta... <3 Melkein harmittaa että minulla ei ole näin söpöille tuotteille käyttöä.

Urban Decay Prep Priming Spray

Kosteuttava Quick Fix on ainoa joka sopii myös minun iholleni

Oman ihoni kautta en pysty näiden vaikutuksia esittelemään, mutta koska tuotteet ovat kiinnostavia (ja niiden vaikutukset kiinnostavat teidän lisäksi myös minua itseäni), päätin hakea tuotteille testaajaa blogin kautta. Lisätietoa hausta postauksen lopussa.

Urban Decayn valikoimassa on ihan mahdoton läjä erilaisia meikin pohjustajia ja kiinnittäjiä. Kertoo siitä, että meikin keston ongelma on laaja ja todellinen. Tekisi mieli kirjoittaa, että "tarvitaanko ongelman ratkaisuun oikeasti näin suuri kattaus erilaisia tuotteita..?" mutta hyvähän minun on sanoa koska en itse kuulu kohderyhmään. Joten jätän kyseenalaistukset sikseen ja esittelen teille koko köörin. :)

Yksi taikasana on yhteistä kaikille paitsi yhdelle Urban Decayn meikinkiinnittäjille: häivyttää huokosia. Pore blurring -trendi on edelleen kuuma kuin Z-Paletten Depotting-laite (kuka kuuli tästä draamasta...) ja vaikuttaa olevan tällä hetkellä asiakkaiden hakema ominaisuus ylitse muiden, koska se liitetään nyt jopa kosteuttavaan primeriin.

.

VOIDEMAISET PRIMERIT

Urban Decay pohjustaja Optical Illusion

OPTICAL ILLUSION kaikille ihotyypeille (en saanut tätä testiin)

34,90€ / 28 ml

Silottava, huokosia blurraava ja heleyttävä pohjustusvoide. UD:n valikoimasta kaikkein yleispätevin, kaikille sopiva primer jos henkilön ihotyyppi ei ole erityisen kuiva tai erityisen rasvoittuva.

Urban Decay pohjustaja De-Slick

DE-SLICK rasvoittuvalle, kiiltelevälle iholle tai kuumiin, kosteisiin olosuhteisiin (en saanut tätä testiin)

34,90€ / 28 ml

Mattapinnan jättävä, rasvaa ja kosteutta iholta imevä primer. Sopii niin rasvoittuvalle iholle kuin esimerkiksi kuvausolosuhteisiin joissa iho hikoilee kuumien studiolamppujen alla. Ja niin, blurraa niitä huokosia. ;) Voi käyttää myös meikin korjailuun pitkin päivää taputtelemalla primeria kevyesti meikin päälle kiiltäviin kohtiin.

Urban Decay pohjustaja Urban Defense

URBAN DEFENSE SPF 30 kaikille ihotyypeille (en saanut tätä testiin)

34,90€ / 28 ml

Suojakertoimellinen, läpinäkyvä geelikoostumuksellinen primer suojaa, blurraa huokosia ja lupaa myös kosteuttaa. Ei jätä valkoista kerrosta ihoon eikä tunnu tahmealta kuten monille suojakertoimellisille tuotteille on tyypillistä.

Tämä vaikuttaa minulle henkilökohtaisesti kaikkein kiinnostavimmalta tuotteelta alempana esiteltävän kosteuttavan suihkepohjustajan ohella, harmi että se ei ollut testituotteiden joukossa. Olen erityisen kiinnostunut kaikista kasvoille tarkoitetuista kevyttä ja ei-tahmaavaa tunnetta lupaavista aurinkosuojatuotteista. Tätähän voi siis käyttää ihan yksinäänkin aurinkosuojana.

Urban Decay pohjustaja Self-Adjusting

SELF-ADJUSTING normaalista rasvoittuvalle iholle, erityisesti epätasaiselle ihonsävylle

34,90€ / 28 ml

(tein sopivuusmääritelmän itse, en suosittelisi tätä koostumuksensa puolesta kuivalle iholle)

Kapseloituja pigmenttejä sisältävä primer tasoittaa ihon sävyä, silottaa, häivyttelee huokosia ja hillitsee kiiltoa.

Urban Decay Self-Adjusting Primer iholla

Kuvan saa klikattua isommaksi

Kokeilin tätä uteliaisuudesta enkä oikein ihastunut kuivakalta tuntuvaan koostumukseen. Levitin primerin kosteusvoiteella käsitellylle iholle ja se jätti ihon pinnan paikoin kuivan näköiseksi, etenkin posken alaosasta ja nenänpielestä (näkyy täysikokoisessa kuvassa). Kapseloitu pigmentti tasoitti ihon sävyä kiitettävästi. Päälle levitetty kosteuttava meikkivoide lopulta vähän paranteli primerin jättämää kuivakkaa vaikutelmaa.

Tällainen pohjustaja sopii erityisesti kirjavalle iholle jolla on paljon peitettävää ja tasoitettavaa, se tuo muassaan yhden lisäkerroksen peittävyyttä.

.

POHJUSTUSSUIHKEET

Nämä tuotteet valmistelevat ihoa meikille ja niistä on erityishyötyä etenkin kosteusköyhälle tai rasvoittuvalle iholle. Ne voi nähdä ikäänkuin kosteuttavan hoitosuihkeen ja primerin välimuotona. Niitä voi käyttää yksinään tai voidemaisen primerin alla.

Urban Decay B6 Prep Priming Spray

B6 PREP PRIMING SPRAY normaalista rasvoittuvalle ihotyypille

29,90€ / 118 ml

Hillitsee kiiltoa, rauhoittaa ja lupaa tasoittaa ihon sävyä (en kyllä tiedä millä teknologialla... suihkeessa ei ole pigmenttejä.) Ai joo, ja tämä on muuten se porukan ainoa tuote joka EI lupaa blurrata huokosia :)

Suihketta lisätään puhtaalle iholle ennen meikkiä tai voidaan käyttää milloin tahansa virkistämään ihoa päivän aikana tai illalla puhdistuksen jälkeen. Koostumus sisältää alkoholia (alcohol denat.) ja maissitärkkelystä heti veden jälkeen ylimpänä, eli en tarjoaisi tätä kuivalle ihotyypille vastoin UD:n omaa "sopii kaikille ihotyypeille" -suositusta.

Tuote sisältää ensimmäisen patentoidun, stabiloidun muodon ulkoisesti käytettävää B6-vitamiinia (piti ihan googlata ja kyseinen yhdiste on kehitetty vuonna 2007). Ulkoisesti käytetty B6-vitamiini toimii mm. tulehdusta vähentävänä ja aknea hoitavana ainesosana.

Urban Decayn vinkki erityisen rasvoittuvalle iholle on suihkuttaa puhtaalle iholle ensin B6-sprayta ja taputella sitten kaikkein herkimmin kiilteleviin kohtiin De-Slick-primeria. Meikkivoiteen ja puuterin jälkeen koko komeuden voi vielä viimeistellä De-Slick MakeUp Setting Spraylla. Tuotteissa riittää... ;D

Urban Decay Quick Fix

QUICK FIX PREP PRIMING SPRAY normaalista kuivalle ihotyypille

29,90€ / 118 ml

Kosteuttava, valmisteleva ja huokosia supistava meikinkiinnityssuihke, tämä darling on mielenkiintoinen tapaus! Tämän pidän itse koska se on ainoa tuote josta ihoni saattaa hyötyä kosteustuotteena. En ole havainnoinut huokosten häivyttymistä mutta kosteussuihkeena se tuntuu oikein miellyttävältä ja kookosveden tuoma tuoksu on aina plussaa :)

Quick Fixin vaikuttavia ainesosia ovat kosteuttavan kookosveden ohella anti-age-vaikuttajien superottelija niasiiniamidi ja mineraaliyhdiste Sepitonic M3. Incin kärjessä on heti veden jälkeen hamamelisvettä, jonka oletan olevan mukana huokosten supistustarkoituksessa.

.

MAKEUP SETTING SPRAYS eli KIINNITTÄVÄT SUIHKEET

Nämä ovat vaihtoehto voidemaiselle primerille, tai lisävahvistus jos meikin pysyvyys on haasteluokkaa Mt. Everestin pohjoisseinä. Käytetään viimeisenä tuotteena valmiin meikin päälle.

Suihkeet sopivat myös silmämeikin kiinnitykseen (ehkä ihmiselle joka ei omista UDPP:tä..?); suihkauta  siveltimeen ennen luomivärin levitystä.

Urban Decay All Nighter

ALL NIGHTER kaikille ihotyypeille 29€ / 118 ml

Yksi Urban Decayn klassikkotuotteita. Suosittu meikinkiinnityssuihke sumuttuu hienojakoisesti ja lupaa saada meikin kestämään jopa 16 tuntia. Estää meikkiä valumasta ja kasaantumasta juonteisiin. Sisältää patentoidun Temperature Control -teknologian joka alentaa meikin lämpötilaa (!!) kuumissa ja kosteissa olosuhteissa, estäen meikkiä sulamasta ja valumasta. Kuulostaa uskomattomalta mutta ehkä se toimii, kun tuote on saavuttanut niin suuren suosion.

Suihke sisältää alkoholia toisena veden jälkeen joten ei jälleen ehkä se kaikkein ihanteellisin tuote kuivalle iholle.

Urban Decay De-Slick suihke

DE-SLICK rasvoittuvalle iholle 29€ / 118 ml

Voidemaisen De-Slickin suihkutettava kaveri. Hillitsee talin eritystä ja pitää meikin mattapintaisena. Ei lupaa ihan yhtä pitkää kestoa kuin All Nighter, "vain" 12 tuntia ^_^

Urban Decay Chill MakeUp Setting Spray

CHILL kaikille ihotyypeille 29€ / 118 ml

Chill-suihke lupaa viilentää ja kosteuttaa ihoa, mutta ainakaan inci ei vaikuta järin kosteuttavalta. Itse asiassa - sen inci on täysin identtinen All Nighterin kanssa. Kummatkin sisältävät viilentävän Temperature Control -teknologian ja kummassakin on täsmälleen samat ainesosat samassa järjestyksessä. Kuitenkin Chill lupaa De-Slickin tavoin vähempää kestävyyttä kuin All Nighter ja sen markkinointikommunikaatiossa puhutaan kosteuttamisesta. Hmmm... Nyt olisi kyllä ollut kiva kilauttaa jollekin UD:n markkinointi- tai tuotekehitysosaston ihmiselle ja kysyä miten tuotteet eroavat.

Onko joku Karkkipäivän lukijoista käyttänyt kumpaakin? Tuntuvatko ne käytössä erilaisilta?

...tarkistinpa tässä vielä De-Slickinkin incin, ja sekin on sama kuin kahdella muulla. Olen vähän hämmentynyt.

*

Anyways, jos primereiden ja kiinnittelijöiden testaus kiinnostaa, ilmoitelkaa itsestänne kommenttilaatikossa. :) Etsin erityisesti rasvoittuvaihoisia testihenkilöitä joilla meikki valuu ja kasaantuu iholla herkästi. Koska tuotteiden postitus yksittäin on kallista, jaan ne kahteen tai kolmeen pakettiin eli valitsen 2-3 testihenkilöä. Valituksi tulleilta testaajilta pyydän raporttia tuotekokemuksista kuukauden käytön jälkeen.

Kiinnostuksensa testaajaksi voi ilmoittaa tiistaihin 28. helmikuuta kello 24.00 mennessä.

*

Kuinka moni teistä käyttää säännöllisesti pohjustajia ja / tai kiinnittäviä suihkeita?

153 kommenttia
24.02.2017

Paikoista ja kiintymyksestä. Ja vähän ruoastakin.

Kiinnyttekö te paikkoihin?

Kysyin joku aika sitten mieheltäni, mitkä ovat hänen lempipaikkojaan lapsuudenkotinsa kylällä ja Kuopiossa, jossa tutustuimme. Mies katsoi minua hetken aikaa vaiti, näyttäen ehkä vähän kiusaantuneelta tai vaihtoehtoisesti siltä, että häneltä kysytään jotain johon kysyjän pitäisi tietää vastaus. Sitten hän sanoi; "Sanni, tiedäthän sinä. Minä en ole niinkuin sinä. En minä kiinny paikkoihin, en luo niihin tunnesidettä samalla lailla kuin sinä. Minulle ne ovat vain paikkoja. Niihin voi liittyä mukavia muistoja mutta ei minulla ole mitään tarvetta palata niihin uudelleen ja uudelleen. Ei minua haittaisi vaikka en enää koskaan näkisi näitä paikkoja."

Tällaisissa asioissa olemme niin erilaisia. Valtavan erilaisia.

Minä kiinnyn paikkoihin niinkuin ihmisiin. Juuri siksi on niin ihana palata samoihin kohteisiin reissuillakin - ei kaikkiin, mutta niihin joista on tullut erityisiä ystäviä. Kun palaan näihin kohteisiin tunnen samaa kuin kohdatessani rakkaan ystävän. Paikoissa on henki ja ne vaikuttavat vahvasti olo- ja mielentilaamme. Näin minä koen. Hyvissä paikoissa on hyvä olla, joissain paikoissa olemme kuin kotona vaikka olisimme vasta saapuneet.

Ahvenanmaa_talvi_

Tätä kirjoittaessani olen yhdessä elämäni tärkeimmistä paikoista, ja se on Ahvenanmaa. Tässä istuessani mietin vain, että hetkestä tekisi täydellisemmän vain se, että miehenikin olisi täällä kanssani - ja tykkäisi olla täällä.

Mr. Karkkipäivä ei erityisemmin välitä Ahvenanmaasta. Hän hyväksyy sen läsnäolon elämässämme koska paikka merkitsee minulle niin paljon, mutta hän ei teeskentele pitävänsä saaresta. Hän käy täällä silloin tällöin ja on vaikuttunut muutamista paikoista kuten Havsvidden ja Björnhufvud Gästgård.  Toivon aina sydämeni pohjasta että jonain kertana hänen silmistään kuvastuisi aito viihtymys - jopa se kiintymys. Oivallus. Että hän jotenkin tajuaisi miten ihana paikka tämä on, saisi kiinni siitä mitä minä täältä löydän, katselisi näitä kodin rapistuneita seiniäkin samoin silmin kuin minä. Koska onhan meillä täällä paljon yhteisiä muistoja. Mutta vaikka kuinka haluaisin, hän ei tunne sitä. Ahvenanmaa on vain yksi paikka muiden joukossa.

Miehelleni paikkoihin liittyvää onnea ja mielihyvää tuovat ihan erilaiset asiat, ennen kaikkea paikkojen tarjoamat haasteet ja tekeminen, itsensä toteutus. Kuten vuoret. Ei tarvitse palata samalle vuorelle, ei hän niihin kiinny. Kunhan pääsee vuorille ja haastamaan itsensä. Ne voivat olla missä vain. Ne tarjoavat sen mikä täyttää hänet... samalla lailla kuin minut täyttää auringonlasku Paroksella tai Maarianhaminan siluetti Slemmernin yli kun ajaa Lemlandsvägeniä kaupunkiin päin.

Kirjoitin viime syksynä kaipauksesta jota tunnen kun olen minulle tärkeissä paikoissa ilman puolisoani. Elämäntyylimme on aika poikkeava perinteisiin avoliittoihin verrattuna, olemme todella paljon erillämme. Viihdymmekin omissa oloissamme ehkäpä keskimääräistä enemmän, mutta olosuhteetkin sen osin sanelevat. Tällä hetkellä näemme vain viikonloppuisin. Se surettaa, mutta asialle ei voi mitään.

Tänä viikonloppuna emme näe koska olen töissä Ahvenanmaalla. Mies puolestaan vie kummipoikansa Tampereella lätkämatsiin. <3 Totta kai olisin superonnellinen jos mies yhtäkkiä sanoisikin, "Hei, minäpäs tulen sinne sun luokse, se olisi kivaa..!" Mutta en odota sitä koska tiedän realiteetit.

Snack_poyta_IMG_3477

Katselin juuri kuvia kahden vuoden takaa jolloin oli yksi tällainen harvinainen vierailu. Siitä tuli lämmin olo. Yksi meitä yhdistävä ajanviete ja intohimo on ruoka ja hyvä viini, ja se on myös asia jolla mies minua hemmottelee. Tuona viikonloppuna mies ilahdutti minua ihanalla tapas-illallisella. Muistan kuinka ajattelin silloin tekeväni resepteistä postauksen koska pöydässä oli muutama niin älyttömän hyvänmakuinen snack. No, teen se nyt :) Miksipä olisi liian myöhäistä ^_^

Muut herkut olivat lihattomia ja vähähiilihydraattisia, itselleen mies oli pyöräyttänyt myös pikkulihapullia ja chorizo-täytteisiä pikkupiiraita. Piiraiden ohje myös mukana.

(Asiaankuuluvasti illallinen tarjoiltiin MH-kämpän hengessä eriparisilta postimyynnistä tilatuilta astioilta ^_^ En ole ostanut tänne mitään uutta yli 10 vuoteen...)

Snack_poyta_IMG_3485

Tuorejuustolla täytetyt kesäkurpitsarullat

(Ohje Puolialaston kokki)

kesäkurpitsaa

valkosipulia

oliiviöljyä

suolaa ja pippuria

kourallinen tuoretta ruohosipulia

maustamatonta tuorejuustoa

muutama öljyyn säilötty aurinkokuivattu tomaatti

Leikkaa pestyistä kesäkurpitsoista ohuita siivuja esim. juustohöylällä. Kuumenna pannussa öljyä ja silputtua valkosipulia ja paista kesäkurpitsasiivuja hetki kummaltakin puolelta niin että ne pehmenevät. Vaihda öljyä ja valkosipulia paistoerien välissä ettei valkosipuli pääse palamaan. Anna kurpitsasiivujen valua ja jäähtyä talouspaperin päällä ja mausta ne kevyesti suolalla ja pippurilla.

Valmista täyte: sekoita tuorejuustoon hienonnettu ruohosipuli ja aurinkokuivattu tomaatti ja mausta suolalla ja pippurilla. Laita nokare juustotäytettä jäähtyneen kesäkurpitsasiivun päähän ja rullaa kääröksi.

Snack_poyta_IMG_3470

Vuohenjuustolla täytetyt paprikat

(Ohje Puolialaston kokki)

1 prk valutettua, säilöttyä, kuoretonta paahdettua paprikaa

(mies ei löytänyt säilöttyä paprikaa Maarianhaminan keskustan kaupoista - mikä ei yllätä koska tarjonta on huono - ja käytti tuoretta paprikaa)

200 g pehmeää vuohenjuustoa

1 pieni valkosipulin kynsi hienonnettuna

kourallinen yrttejä silputtuna (esim. sileälehtistä persiljaa ja basilikaa)

Sekoita hienonnettu valkosipuli ja yrtit vuohenjuustoon. Mausta suolalla ja pippurilla. Leikkaa paprikoista suorakaiteen muotoisia paloja. Aseta paloille täytettä ja kääri rullalle. Anna mielellään vetäytyä jääkaapissa muutama tunti.

Snack_poyta_IMG_3468

Chorizoempanadillat

(Ohje Puolialaston kokki)

125 g kuorittua chorizo-makkaraa

250 g valmista voitaikinaa

1 kananmuna vatkattuna

(paprikajauhetta)

Leikkaa chorizo pieniksi kuutioiksi. Kauli voitaikina ohueksi ja ota siitä esim. juomalasin reunan avulla ympyröitä. Laita taikinaympyröille chorizoa ja sulje taikinaympyrät puolikuun muotoisiksi. (Vedellä kostuttaminen auttaa reunoja pysymään kiinni.) Voitele empanadillat kananmunalla ja sirottele päälle halutessasi paprikajauhetta. Paista 200-asteisessa uunissa 150-200 minuuttia.

Snack_poyta_IMG_3479

Gildat

- nää oli ihan törkeän hyviä..! Tosi yllättävä makuyhdistelmä..! Suolainen anjovis sai chilin maistumaan makealta..!

(Ohje Rantapallo.fi)

pieniä vihreitä chilejä (mies käytti punaisia)

anjovisfileitä

oliiveja (...paitsi että kuvista näen ja nyt muistankin, että me käytettiin isoja kapriksia. Toimi erittäin hyvin myös niin :))

cocktail-tikkuja

Huuhtele chilit, anjovikset ja oliivit. Asettele ne tikkuihin aloittaen chilillä jonka jälkeen tulee anjovis ja viimeisenä oliivi.

*

Valkosipulikatkaravut

suuria katkarapuja

2 valkosipulinkynttä

oliiviöljyä

suolaa

tuoretta persiljaa

kuivattua chiliä

Paista valkosipulia pannussa runsaassa oliiviöljyssä kunnes ne saavat kultaisen värin. Lisää katkaravut pannulle ja paista niitä maustuneessa öljyssä kahden minuutin ajan. Mausta chilillä ja koristele persiljalla.

.

Näiden lisäksi pöydässä oli vielä marinoituja oliiveja, tomaatti-mozzarella-basilika-salaattia ja pikkulihapullia (mies: "ruokapöytä ei ole mitään ilman lihaa"...)

Ensi viikonloppuna saadaan taas olla yhdessä :) Piippukodassa Posion Korouomalla :) Tuleekohan uusi paikka johon kiintyä?

43 kommenttia
22.02.2017

Kosmetiikkavierailu Koreaan

Sain marraskuisella Lumene-kiertueella korealaisesta kosmetiikasta innostuneelta lukijaltani lahjaksi pussillisen korealaisnäytteitä. Olenkin selvästi ihan "out" tässä trendissä joten lukijoiden avustukset ovat tervetulleita :D

PeriPera_BBCream

Kuva: Peripera

Tuntuu, että jokainen itseään kunnioittava kauneusbloggaaja on tehnyt tuttavuutta korealaisten tuotteiden kanssa koska aasialainen ihonhoito on ollut viime vuosina niin kovasti pinnalla.

No, Karkkipäivä ei tunnetusti ole koskaan kulkenut trendien aallonharjalla blogin heijastaessa epätrendikkään kirjoittajansa kiinnostuksen kohteita, olen siinä mielessä erilainen (tai erikoinen) kauneusfriikki että en jaksa seurata trendejä. Olen kiinnostunut kosmetiikasta kokonaisuutena; ihanista pakkauksista, tuoksuista, ihofiiliksistä, luomivärien pigmenteistä, voidekoostumusten ja vaahtojen analysoimisesta, mutta innostun harvoin "tämän hetken it-jutuista". Luonnonkosmetiikastakin kiinnostuin tajuamatta, että se oli juuri kulman takana nousemassa oleva supertrendi :)  - Ainiin joo, keräsinhän mä muuten poneja kauan ennenkuin "poneilusta" tuli ilmiö, joissain asioissa olen ollut vahingossa trendikäs ^_^

Joka tapauksessa, nyt pääsin vihdoin hieman tutustumaan korealaisten kosmetiikkatuotteiden koostumuksiin. Aiempi Korea-experience rajoittuu vain Misshan BB-voidenäytteeseen. Siitä kyllä tykkäsin tosi paljon.

Kaikkien saamieni näytteiden pakkaustekstistä ei käynyt ilmi, mitä vaikutuksia tuote lupaa (tai miten sitä ylipäänsä käytetään), joten otin Googlen avuksi.

Korealainen_TonyMolyGyeolSerum_IMG_5974

Tonymoly The Oriental Gyeol Serum

Mitä tekee? (Tonymolyn sivulla, jopa Jenkki-Tonymolyn, "no speak good English".) Seerumista kerrotaan, että se "cares shiny skin and texture". Ja että "it helps a wrinkle care and to be brightening skin." Eli kirkastava ja juonteita silottava seerumi rasvoittuvalle iholle, tulkitsen.

Ohuen geelimäinen, vaaleanruskean sävyinen seerumi levittyy liukkaasti ja kihelmöi iholla aavistuksen. Iho ei jää kiristämään kuten esim Lumenen hyaluronitiivisteen jälkeen vaan ihon pinta jää tuotteen imeytymisen jälkeen kosteutetun tuntuiseksi mutta samalla hieman kalvotetuksi, päällimmäisenä mielenkiintoisesti puuterinen tuntu. Iho tuntuukin koskettaessa samettiselta, kuin siinä olisi kevyesti puuteria.

Selailin merkin sivua ja sieltä löytyi mm. tällainen kuriositeettituote:

Tonymoly_PigCollagenSleepingPack

Kuva: Tonymoly

Pure Farm Pig Collagen Sleeping Pack. Yöksi jätettävä naamio joka sisältää possun nahasta saatua kollageenia. Hmmm... En nyt tiedä tuotteen aikaansaamista mielikuvista... Katsokaa nyt tuota pakkaustakin...

Korealainen_TonyMoly_Peeling_IMG_5962

Tonymoly Brightening Peeling Gel

Mitä tekee? Kuorii ilman rakeita ja lupaa heleyttää.

Ohutta geeliä, kihelmöi iholla ihan aavistuksen, tuntuu oudolta ja alkaa muodostaa pientä murua iholle hierottaessa. Takertui ihokarvoihin kun annoin vahingossa kuivahtaa mennessäni koneelle googlaamaan tuotetta. Geeli oli todella vaikea saada irti poskinukasta :D Iho ei jäänyt oikein minkään tuntuiseksi, ei vaikutuksia.

Korealainen_Purito_BBCleanser_IMG_5973

Purito Snail All In One BB cleanser

Mitä tekee? Putsaa meikin ja on kehitetty erityisesti poistamaan BB-voide (!). Puhdistaa ja hoitaa ihoa mm. etanauutteella.

Nestemäisen ohut, oudon tuoksuinen geeli. Vaahdonmuodostus mietoa eikä vaahtofriikkiä tyydyttävää. Iho jää kuitenkin etanaputsarin jäljiltä todella miellyttävän tuntuiseksi ja puhtaaksi, ei nitiseväksi.

Korealainen_EtudeHouse_CC_Cream_IMG_5970

Etude House CC Cream

Mitä tekee? Multitasking-voide lupaa kosteuttaa, pohjustaa, peittää, hoitaa ja suojata ihoa.

Vaaleaa, ohutta voidetta jossa kapseloitu pigmentti. Levittyy jähmeästi ja jää iholleni valkoisena, kuivakan tuntuisena kerroksena. Ei tunnu erityisen mukavalta. Näytesävyn pigmentti lienee tarkoitettu aasialaiselle tosivaalealle hipiälle.

Korealainen_ChicayChico_IMG_5971

Chica y Chico Tota-S 3.0

Mitä tekee? Hoitaa akneihoa; rauhoittaa tulehdusta, nitistää epäpuhtauksia, vaalentaa arpia, kosteuttaa.

Tämä merkki oli minulle ihan tuntematon. Internet kertoo minulle, että brändi on tunnettu etenkin Beta-Salic 2.0-voiteestaan. Pitihän tietysti sekin tsekata kun niin hehkutettiin, ja aikamoisen visuaalista markkinointia Wishtrend.com-sivulla...

chicaychico_betasalic2.0_detail

chicaychico_totas3.0_detail_02

Kuvat: Wishtrend

Poikkeaa ehkä vähän meidän länsimaisten kauneussivustojen tyylistä :) Kaikista Chica y Chicon tuotteista on ihan absurdin pitkät kuva- ja tekstikollaasit vakuutteluineen ja lukemattomine iho-ongelmien lähikuvineen, suomalainen asiakas ei jaksaisi ikinä lukea edes kolmasosaa...

Tota-S on ohutta, tahmeaa (ei vesimäistä) geeliä/tahnaa ja jättää iholle kalvon tunteen. (Olikohan mun näyte kuivahtanut kun Wishtrendin sivulla puhutaan voidemaisesta koostumuksesta...) Iho jää aavistuksen kireäksi. Aamulla iho on kuitenkin todella sileä ja pehmeä.

Korealainen_ChicayChico_IMG_5972

Chica y Chico AstaZet 4.0 Damaged Spot Clearing Cream

Mitä tekee? Lupaa vaalentaa aknearpia, UV-säteilyn aiheuttamaa hyperpigmentaatiota ja pisamia. pigmenttiläiskiä ja yleisesti tasoittaa ihon sävyä. Kosteuttaa ja rauhoittaa.

Miellyttävän tuntuinen emulsiomainen voide. Imeytyy nopeasti, jättää ihon pehmeäksi ja sileäksi.

Korealainen_Missha_Superaqua_IMG_5968

Missha Super Aqua Oxygen Micro Visible Deep Cleanser

Mitä tekee? Syväpuhdistaa ja antaa "hierontaefektin" (täh..?? miten putsari "gives you a massaging effect"..?) Energisoi ja kosteuttaa ihoa.

Ihana, todella kermaisen paksun ja tiheän vaahdon muodostava putsari. Vaahto käynnistyy hitaasti mutta muodostuttuaan tuntuu vain lisääntyvän ja lisääntyvän. Vaahto tuntuu saman tyyppiseltä kuin saippuamaisissa tuotteissa mutta ei jätä ihoa yhtään nahkeaksi kuten saippuavaahdot. Aivan ihana tuote! Voisin ostaa. (Näyttää maksavan Missha Balticsilla 21,90€, ei paha hinta.)

Misshan tunnen jo entuudestaan ja jäin uteliaana selailemaan mitä kaikkea muuta merkiltä löytyy kuin tunnetut BB-voiteet ja tämä ihana Super Aqua Cleanser. Kiinnitin huomiota, että Misshalla on tosi paljon erilaisia puhdistustuotteita ja vaahtomaisten putsarien kohdalla kuvaillaan pikkutarkasti vaahdon muodostumista, laatua ja kuplien kokoa. Vaahtofani nyökkäilee hyväksyvästi :) ^_^

Missha_bubblemaker

Söpö tuote: Missha Bubble Maker (kyllä, vaahto on korealaisille selvästi tärkeää :)

Missha_NoseBrush

Kuriositeetti: Nose Pore Clear Brush

Täsmäpuhdistusharja nenälle...!

Korealainen_COSRX_IMG_5964

COSRX Galactomyces 95 Whitening Power Essence

Mitä tekee? Kirkastaa ihoa ja vaalentaa arpia ja pigmenttiläiskiä. Sisältää 95% fermentoitua hiivauutetta (galactomyces). Lisätietoa ja hehkutusta.

(Kuvauksen mukaan tämä tuote tekee suunnilleen kaiken juonteiden häivytyksestä kosteutukseen, silotukseen ja arpien vaalennukseen.) "Basically it helps your skin snap back like a rubber band to its brightest and most revitalized appearance and texture."

Koostumukseltaan kirkasta nestettä. Jättää ihon kosteutetun tuntuiseksi vailla sitä kiristävää tunnetta minkä geelimäiset tai nestemäiset, rasvattomat seerumit minulle ovat ennen tätä korealaiskokeilua aina jättäneet (kuten nyt vaikka se Lumene hyaluronijuttu). Selvästi Koreassa tehdään jotain eri lailla. Tuotteessa on lyhyt, tehokkaalta vaikuttava inci: Galactomyces Ferment Filtrate, Niacinamide, Sodium Hyaluronate, Betaine, Panthenol, Glycerin, 1,2-Hexanediol, Allantoin, Butylene Glycol, Xanthan Gum, Ethyl Hexanediol, Adenosine.

Ihmettelen hintaa, jos kyseessä on kuvauksen kaltainen kaikentekevä "miracle worker"; 100 ml maksaa Wishtrendissä 16 dollaria.

Korealainen_Sulwhasoo_IMG_5967

Sulwhasoo Luminature Essential Finisher Ex

Mitä tekee? "Kehitetty lukitsemaan kaikkien aiemmin levitettyjen hoitotuotteiden hyödyt samalla kun tuote muodostaa täydellisen pohjan meikille." Tätä laitetaan siis viimeisenä hoitovesien, seerumeiden ja voiteiden jälkeen, tätä aasialaisten rakastamaa kerrostusta. (Mitä useamman tuotteen he saavat iholleen kerralla laitettua, sitä onnellisempia he varmaan ovat :) Tähän päälle totta kai vielä paria erilaista primeria, meikkivoide, kiinnittävä puuteri, korostuspuuteri, varjostukset, poskipunat ja viimeistelevä suihke.) "Tekee ihosta valoisan ja kirkkaan koko päiväksi, ihon luontainen hehku paranee välittömästi ensimmäisen käytön jälkeen".

Ohut seerumimainen koostumus, mutta ei silikoninen. Ei tunnu tekevän iholle mitään silmin havaittavaa, en ainakaan näe mitään välitöntä hehkun parannusta. Iho tuntuu tuotteen jälkeen ehkä aavistuksen sileämmältä ja mattaisemmalta.

*

Korean-nose-washing-brush

Kiva: dhgate.com

Hauska kokeilu kyllä kaiken kaikkiaan, kiitokset NG:lle näytteistä :) Tuotteiden tietoja googlaillessa yleissivistykseni korealaisista tuotteista ja merkeistäkin kasvoi vähäsen..! ^_^ Ja kyllä, löytyihän sieltä myös kaikkea kiinnostavaa. Ymmärrän Virven hurahduksen Korean matkallaan, esim. Etude Housen myymälät näyttävät jo kuvissa sellaisilta karkkimailta että johan olisi kumma jos minä en niissä viihtyisi ja jopa riehaantuisi ^_^

Siltikään, korealainen ihonhoito ei näyttäydy minulle ihan niin vetovoimaisena kuin monelle muulle. Ei minun edelleenkään tee mieli päätä pahkaa alkaa tilailemaan kaikki erikoistahnoja ja -viimeistelijöitä. Misshan putsari oli ainoa joka herätti välittömän "Tämän ostaisin" -tunteen.

Mitäs Karkkipäivän lukijat, onko joukossa paljon korealaisen kosmetiikan faneja tai yleisesti aasialaisesta ihonhoidosta kiinnostuneita?

 

 

50 kommenttia
21.02.2017

Ei pelkoa tai inhoakaan Las Vegasissa

USAn matkakertomus jatkuu Sin City -osuudella.

(...outo otsikko liittyy Hunter S. Thompsonin kirjaan ja siitä tehtyyn elokuvaan Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa jota fanitan.)

Santa Barbarasta matkamme jatkui aamuvarhaisella Greyhound-bussilla Los Angelesiin, jossa vaihdoimme Las Vegasin bussiin. Greyhoundilla matkaavan on muuten muistettava tulostaa lippunsa, tämä firma on vielä sen verran vanhanaikainen että kännykän näytöltä vilautettava todiste nettilipusta ei käy vaan kuljettajalle on aina annettava paperinen, tulostettu lippu.

LosAngeles_IMG_3057

L.A. jäi tällä kertaa vain siluetiksi bussin ikkunoiden taakse.

Bussimatka Losista Vegasiin taittuu nopeimmillaan viidessä tunnissa ja matkan aikana on yksi tauko Barstow’ssa. Fear and Loathing in Las Vegas –elokuvan faneille jo matka Interstate-15-tietä pitkin on elämys. Ehkä muillekin.

Road_to_Vegas

Itse rakastin joka kilometriä tällä matkalla. Suomessa ei voi tehdä satoja kilometrejä matkaa vuoristoisten ja puuttomien erämaamaisemien keskellä - en ollut aiemmin käynyt missään paikassa, jossa voisi. Dramaattinen tyhjyys ja ympäröivät vuoret ja maisemaa määrätietoisena halkova valtatie lumosivat minut.

LasVegas_IMG_5267

Perillä Vegas yllätti minut totaalisesti.

Minua on aina kiinnostanut käydä Las Vegasissa, mutta en odottanut pitäväni paikasta. Vegas on ollut överiydessään kuriositeetti, mutta samalla odotin neonvalossa 24-7 välkkyvän viihdeympäristön olevan minulle liikaa.

Se olikin ihan mahtavaa!

LasVegas_IMG_5278

LasVegas_IMG_3703

Ehkä juuri se, miten huolellisen, täydellisen överisti Las Vegas on itsensä toteuttanut, teki niin suuren vaikutuksen. On haluttu rakentaa kaupungin kokoinen viihdekeskus, ja siinä ei todellakaan ole tingitty.

Tässä kohtaa on syytä tarkentaa, että Vegasista kohteena puhuttaessa puhutaan yleensä vain yhdestä kadusta ja sen kummallakin puolella kulkevasta korttelin levyisestä hotellien, kasinoiden, kauppa- ja viihdekeskusten täyttämästä noin 6 kilometrin mittaisesta alueesta Las Vegas Boulevardilla: Stripistä. Ympärillä levittäytyy ”normaali” Vegas päiväkoteineen, omakotitaloineen ja tavallisine perhe-elämineen.

LasVegas_IMG_5188
Vegasin henki ei ollutkaan liikaa, se oli äärettömän kiehtova ja kiinnostava.

Strip alueineen oli kuin valtava ulkoilmamuseo jossa riitti katseltavaa joka kadun kulmassa. Vaikka ihmisiä, meteliä, valoja ja ärsykkeitä on paljon eikä meno taukoa koskaan, emme kokeneet paikkaa lainkaan ahdistavana. (No, en tiedä äidistä viimeisenä iltana…) Kaikki oli vain valtavan kiinnostavaa. Täysin uudenlainen kokemus jonka saatoin lisätä kokemuspankkiin.

Ja vaikka Strip on yhtä suurta ulkoilmabaaria (kadulla on anniskeluoikeus, eli koko Stripillä saa vaellella drinkit kourassa, ainoa vaatimus on että viinakset täytyy juoda muovimukeista tai -pulloista), ei meno ole mitään käsi-maassa-ördäystä. Voi vain miettiä millainen meininki Suomessa olisi jos tänne luotaisiin kokeiluluonteisesti mini-Vegas....

LasVegas_IMG_3707

Stripin ydinalue alkaa etelässä Mandarin Oriental –hotellilta ja päättyy pohjoisessa Stratosphere –viihdekeskukseen.

Stratospheren jälkeen Las Vegas Boulevardilla on joitain kilometrejä ns. ”tyhjää”, resort-vapaata aluetta kunnes katu päättyy Fremont Street Experience –alueeseen jossa on säilytetty alkuperäistä Vegasia vanhoine neon-kyltteineen. Täällä sijaitsee myös legendaarinen neonkylttien museo tai ”hautausmaa”, jossa kuulemma olisi ehdottomasti kannattanut vierailla mutta me emme saaneet tätä visiittiä mahtumaan päiviimme. Vierailu pitää varata netissä etukäteen.

LasVegas_IMG_3490

LasVegas_IMG_3213

Vegasin edullisin majoitus löytyy tuolta ”tyhjältä” alueelta, siellä on superedullisia motelleja joissa yöpyy parhaimmillaan 15 dollarilla per yö, ei resort-maksuja. Tällä alueella majoittuessa tulee hieman lisäkuluja taksin tai julkisen liikenteen käytöstä, sillä kävelyä täältä keskustaan ei suositella turvallisuusnäkökulmasta. Kertaliput Stripiä liikennöiviin busseihin ovat kalliita (6 dollaria) ja kannattaakin ostaa kahdeksan dollarin 24-h-lippu tai 20 dollarin kolmen päivän lippu, mikäli majoittuu kauemmaksi ydinkeskustasta.

Resort-lisämaksu on asia, joka valkeni minulle vasta Vegas/Rovaniemi-jutun kommenteista; useimmissa ydin-Stripin hotellikomplekseissa huonehintaan lisätään vielä maksu joka voi olla paikasta ja sesongista riippuen hyvinkin paljon, tammikuussa se näytti vaihtelevan 30 ja 60 dollarin välillä.

Tätä en tiennyt meidän marras-joulukuisen matkan perusteella, sillä olimme näköjään ihan tuurilla valinneet Stripiltä majapaikat joissa ei ollut resort-lisämaksua. Kannattaa olla tarkkana kun selaa hintoja netin majoituspalveluissa, lisämaksu ei näy suoraan mainostetussa huonehinnassa vaan mainitaan vasta tarkemmissa tiedoissa pienellä präntillä. Nyrkkisääntönä voi pitää, että jos hotellilla on viisi tähteä tai sillä on jokin erikoisteema kuten New York, Venetsia tai Pariisi, sillä on lisämaksu.

LasVegas_BestWestern_IMG_3144

Me asuimme hyvätasoisessa Best Western –casinohotellissa maineikasta Cesars Palacea vastapäätä ja maksoimme huoneestamme 30 dollaria per nuppi.

Majoittuminen halvalla ihan keskellä Stripiä on täysin mahdollista ja riippuu sesongista ja viikonpäivistä. Kalleinta aikaa tulla Vegasiin on mm. Amerikan Spring Break maalis-huhtikuussa. Siihen aikaan on bilemittarikin tapissaan.

Las Vegas casino

Vastakohtana Vegasin modernimmalle säihkeelle, casinot ovat säilyttäneet vanhanaikaisen retro-dekoorin. Kaikki casinot jossa kävimme näyttivät tältä.

Vegas ja budjetti

Joku kommentoi aiemmin, ettei Vegasiin voi ylipäänsä matkustaa halpabudjetilla koska siellä ”kaikki maksaa niin paljon”. Olen tästä eri mieltä; edullisiakin vaihtoehtoja riittää eikä tekemisestä tarvitse välttämättä maksaa mitään. Vegas-loman hintatason määrittävät täysin vierailijan omat intressit ja miten haluaa aikaansa kuluttaa.

Las Vegas Cosmopolitan

Luistelua The Cosmpolitanin katolla

Rahaa saa varmasti palamaan pelaamalla, shoppailemalla, VIP-klubeissa bilettämällä ja varaamalla parhaiden istumapaikkojen lippuja esityksiin, mutta yhtä varmasti Vegasin voi kokea myös edullisemmin.

Casinoissa hengailu, resorteissa päivävierailu ja people-watching ei maksa mitään ja drinkkejä saa halvalla – jos sen tyyppinen viihde kiinnostaa. Stripin ravintolatarjonnasta löytyy kaiken hintatason murkinapaikkoja pikaruokaloista fine diningiin, kukkaroa ei tarvitse tyhjentää ravintolaillallisiin jos ei niin halua. Hotellien kalliit (tai olemattomat) aamiaiset voi vaihtaa vaikka superhalpaan amerikkalaiseen diner-aamiaiseen ympäri vuorokauden auki olevassa Dennysissä tai ostaa aamupalatarvikkeet kaupasta, kuten meikäläinen tekee lähes kaikkialla.

LasVegas_YardHouse_IMG_3190

Meidän seurueen lempparipaikaksi muodostui The Linq -promenadilla sijaitseva Yard House, jonka menu pursuaa annoksia alle 15 ja 20 dollarilla. Ei ehkä se tunnelmallisin fiilistelyravintola Tallinnan vanhankaupungin malliin mutta hinnat kohdallaan ja monipuolisia vaihtoehtoja hampparimätöistä terveellisempään syömiseen kaikenlaiset ruokavaliot huomioiden. Tämä mehevä jumbosalaattikulho maksoi $13,95, siihen päälle vero ja tippi ja hinta jäi silti alle 18 dollarin (USAssa kannattaa opetella ajattelemaan näkemänsä hinnat aina + vero ja tippi, hinnat ilmoitetaan aina verottomina).

Mitä teatteriviihteeseen tulee, alennuslippuja myyvistä Half Price -toimistoista saa lippuja kaikkiin esityksin alkaen parilla kymmenellä dollarilla, jos ei halua istua ihan eturivissä tai premium-paikoilla.

Las Vegas High Roller

High Roller -maailmanpyörästä näkee koko kaupungin

Minä ja sisareni ihastuimme Vegasiin niin että olemme kaipailleet takaisin siitä lähtien kun kone nousi McCarran International -lentokentältä kohti Tukholmaa.

Mä tosiaan tykkään vahvoista, normielämästäni poikkeavista ympäristöistä ja kokemuksista ja Vegas liittyi listalle Alppien, Kreikan saarten, Venetsian, Albanian, Etelä-Afrikan ja Kuuban jatkoksi. Nämä ovat sykäyttävimpiä suosikkikohteitani. Näitä paikkoja yhdistää se, että ne eivät ole ”vain” ihania, kauniita ja kiinnostavia, ne ovat tarjonneet jotain aivan erityislaatuista joka on nostanut ne perusihanien lomakokemusten yläpuolelle.

Vegas_CrissAngel_IMG_5147

Vegasin vierailu huipentui Criss Angelin illuusio-show’hun jonne päätimme mennä todella spontaanin mielijohteen seurauksena. Onneksi menimme, show oli ihan mieletön. En tiedä olinko eniten vaikuttunut upeasta teatteriympäristöstä (pelkkä sali oli minusta nähtävyys itsessään), esityksestä vai miehen valtavasta karismasta. Ainakin leijuin show'n jättämän tunteen vallassa varmaan pari päivää ^_^

Surullisena loppukaneettina: Norwegian näyttäisi lopettavan Vegasin lennot kaikilta kentiltään maaliskuun jälkeen... nyyh... :/ Ei taida ihan heti löytyä toista lentoyhtiötä joka lennättäisi meidät täältä Pohjolasta suoralla lennolla Sin Cityyn runsaalla satasella.

27 kommenttia
19.02.2017

Kulmaa kerrakseen

Tänään asiaa ja arviota monenmoisista kulmakarvojen ehostustuotteista.

Kulmakynat_IMG_6259

Oma kulmatuotehistoriani menee kajal-kynästä (!! teini-Sanni!!) puuterimaiseen ja siitä kynään, ja siitä tämän päivän vakiintuneeseen kynä + läpinäkyvä geeli +yhdistelmään. Lemppareitani kynissä ovat olleet Lumenen ja Dermosilin, joilta löysin parhaat minulle sopivat sävyt, mutta tutustuttuani toissa vuonna Urban Decayn ohueen Brow Beater -kynään mielistyin siihen niin, että tavallisen paksuiset kynät tuntuvat nyt hassun pökkelöiltä.

Olen testaillut muutamia muiden merkkien mikrokynä-tarjokkaita, mutta niistä ei ole toistaiseksi löytynyt UD:n voittajaa.

Kaikki postauksen tuotteet Sephoran kynää lukuunottamatta ovat blogin kautta saatuja.

Kulmakynat_UD_BrowBeater_IMG_6259

Brow Beater sävyssä Taupe. Paras koostumus, paras sävy - ja aika ylivoimaisesti paras hylsy ^_^

Edit. Valitettavasti en pystynyt swatchaamaan Brow Beateria tämän postauksen kuviin sillä tuote on minulta lopussa ja kuvissa on vain tyhjä hylsy :/

Kulmakynat_Sephora_IMG_6264

Sephora Retractable Brow Pencil.

Sephoran kynässä plussaa ovat erittäin hyvä sävy (#5 Neutral Gray Brown) ja melkein puolet halvempi hinta Urban Decay'hin verrattuna. Huonoa ovat aavistuksen vahamaisempi laatu, "harja" jolla ei tee yhtään mitään ja todella minimaalinen tuotemäärä. Kynä loppui niin nopeasti että olin ihan hölmistynyt. Olisin vertaillut tämän ja UD:n kynän täyttömäärää, mutta en löytänyt vertailukelpoisia lukuja - UD:n kynän fill weightiksi ilmoitetaan 0,05 grammaa (!!) mikä ei kuulosta siltä että voisi pitää paikkaansa, ja Sephoran kynän kohdalla täyttöpainoa ei ilmoiteta.

Kulmakynat_IMG_6266

Harjan malli on toki makuasia ja siinä missä Virve ihasteli Sephoran kynän pikkuista somaa kampaa, minä ihmettelin mitä ihmettä tällaisella tekee :D Vieressä verrokkina UD:n harjapää, tuollaisista minä pidän. Harjamaisella päällä kulmakynän värin ja piirrot saa harjattua ja häivytettyä tasaisesti kulmakarvoihin, kampa ei tee (ainakaan minun kulmilleni) yhtään mitään.

Voisin kuitenkin ostaa Sephoran kulmakynän toisenkin kerran koska sävy oli niin hyvä, ja sopiva sävy jos mikä on ensilaatuisen tärkeä asia kulmavärissä. Sephoran Suomeen tuloa odotellessa...

Kulmakarvojen meikkaus

Kuvassa swatchattuna sävy Soft Brown

Maybelline Brow Precise Micro Pencil

Kiljaisin innosta kun näin tämän kynän (kolmessa sävyssä) yhdessä joulukuun PR-tuotelähetyksistä. Ajattelin, että nyt ehkä löytyy vielä Sephoran kynääkin parempi "halpis"-haastaja Urban Decayn Brow Beaterille, tätä sentään saa Suomestakin.

Mutta... ei. Maybellinen mikrokynä ei ole yhtään minun makuuni. Ensinnäkin jo koostumus ja pigmentti ovat ihan ei-ei, Maybellinen kynässä on jopa rajauskynämäisen pehmeä koostumus ja todella voimakas pigmentti. Koin, että väriä on mahdoton levittää siististi ja sopivan hillitysti. Kulmakynissähän on perinteisesti kuivempi ja kovempi koostumus kuin rajauskynissä koska kulmia meikatessa on tarkoituksenmukaisempaa pystyä pikkuhiljaa lisäämään tuloksen intensiteettiä, ei niin että kerralla tulee vahvapiirtoinen viiva.

Kulmakarvojen meikkaus

No, kuvasta näkee millaista jälkeä Brow Precise Micro Pencil tekee. Olen tosiaan yrittänyt painaa sillä mahdollisimman kevyesti mutta jälki on noin voimakasta ja niin vahamaista, että sitä on vaikea häivyttää harjaamallakaan. Ehkä mä en vain osaa ^_^ :D No, sen verran olen kuitenkin kulmakyniä elämässäni käyttänyt että tiedän, että tämä kynä on hyvin pehmeä ja vahvapiirtoinen tyypillisiin kulmakynäkoostumuksiin verrattuna.

Sopivaa sävyäkään ei löytynyt. Kuvassa näkyvä Soft Brown on mielestäni kaukana pehmeästä, ja jopa vaalein sävy Blonde (swatchattu alempana) oli liian tumma.

Kulmakarvojen meikkaus

MAC Eye Brows

MACin mikrokulmakynän koostumus on aika hyvä, reippaasti kuivempi ja helpommin hallittava kuin Maybellinen, mutta ei ihan niin hyvä kuin Urban Decayssa.

Testiin saamani sävy Accentuated ("ashy grey brown") on muuten hyvä, mutta onnistuu ihme kyllä näyttämään kulmissani hitusen liian tummalta, mitä ei uskoisi kun katsoo swatch-kuvaa.

Kulmakynat_IMG_6281

.

Kulmakarvojen meikkaus

MACin kynän suuri miinus on sen tosi huono mekaaninen kierresysteemi. Siinä missä muita automaattikyniä (joiksi näitä kierrettäviä, ei-terotettavia kutsutaan) on helppo ruuvata ulos, on MACin kynän kaula tosi jäykkä ja aluksi luulin että kynä on jopa rikki kun en millään meinannut saada lisää väriä ulos. Uloskierrettyä väriä ei myöskään enää saa takaisin sisään. Sephoran, Urban Decayn ja Maybellinen kynissä saa.

Kulmatuotteet_IMG_6288

Muita kulmakarvojen meikkaustuotteita

L'Orealin brändit L'Oreal Paris ja Maybelline ovat puskeneet viime aikoina kiitettävällä tahdilla ulos monenlaisia kulmatuotteita. Näistä olisin hankkinut omasta mielenkiinnosta vain L'Orealin Brow Artist Plumperin josta kiinnostuin viime keväänä Suvi Tiilikaisen meikkikeikalla.

Muut esittelen koska teitä lukijoita ehkä saattaa kiinnostaa? :)

L'Oreal Brow Artist Plumper

L'Oreal Brow Artist Plumper

Tämä geeli lupaa kiinnittää kulmat muotoon ja täyteläistää kulmakarvoja sisältämiensä kuitujen avulla. Tuotetta on saatavilla värillisenä ja värittömänä.

Hentokulmakarvaisena odotin innoissani luvattuja vaikutuksia. Mutta... niitä ei ollut havaittavissa.  Brow Artist Plumper oli kuin mikä tahansa väritön keskiverto kulmageeli. Mitään kuitulisää en huomannut ja kiinnitystehokin jätti toivomisen varaa, Plumper tuntuu vielä miedommalta kuin Lumenen kulmageeli. Harmi. Jäin ihan miettimään, onko tässä transparentissa yksilössä ylipäänsä mitään kuituja..? L'Orealin sivulla lukee tuotteen kohdalla hieman mystisesti; "Väritön kulmamaskara muotoilee kulmiasi. Dark Brown -sävy muotoilee, antaa väriä ja sisältää tuuheuttavia kuituja." Entäs Blonde-sävy..? Sisältääkö vain Dark Brown kuituja..? Kaikkien nimenä on kuitenkin 'plumper' joka viittaa täyteläistämiseen.

Onko joku kokeillut Plumperin värillisiä versioita? Oletteko havainneet kuitujen vaikutuksia?

L'Oreal Brow Artist Sculpt

L'Oreal Brow Artist Sculpt

Tämäpä vasta kummallinen tuote..! Pakko myöntää että en tajua yhtään miten tätä pitäisi käyttää että saisi siistit kulmakarvat. Ideana on ensin tuoda kulmiin muotoa ja väriä kartion muotoisella kärjellä ja harjata sitten harjaosalla. "Brow Artist Sculpt antaa kulmillesi graafista muotoa ja tarkkuutta kahden helpon vaiheen avulla. Käytä kartionmuotoista kärkeä antamaan muotoa ja väriä. Viimeistele kulmat harjaamalla ne oman lookisi mukaiseksi."

Öhhh.. En tiedä onko jälleen syyttäminen taidottomuuttani, mutta jo kömpelöllä kärjellä värittely jätti kulmat kaikkea muuta kuin luonnollisen näköisiksi, mutta kaikkein ongelmallisemmaksi koin harjan käytön: en saanut harjaa millään sellaiseen asentoon, etteikö "värityskärki" olisi osunut ihoon samalla kun harjaa kuljettaa kulmakarvoissa.

BrowArtisSculpt_IMG_6542

En tajunnut ottaa kunnon kuvaa harjoitusteni tuloksista, mutta räpsäisin äsken kirjoituksen lomassa tällaisen pikselimössöisen otoksen kännykällä niin näette mitä ajan takaa. Sävy on 01 Blonde.

Yritin parhaani mukaan vetää harjaa niin, ettei kärki sotke samalla ihoa kulmakarvalinjan ulkopuolella, mutta ei onnistu. Tämän tuotteen haluaisin todellakin nähdä käytössä jollain ammattilaisella, mä en vain osaa :D

Kulmatuotteet_Maybelline Fiber Filler

Maybelline Brow Precise Fiber Filler

Maybellinen versio kuitupitoisesta kulmamaskarasta. Majavanhännän muotoisella, lapiomaisella harja-applikaattorilla olisi tarkoitus samalla sävyttää, kiinnittää ja tuuhentaa kulmat. Arvaatteko joko miten onnistuin tällä kertaa? :)

Kulmatuotteet_MaybellineFiberFiller_IMG_5955

No, tulos ei ollut läheskään niin sotkuinen kuin L'Orealin Sculptilla, mutta en minä näitä mitenkään kauniisti meikatun ja luonnollisen näköisiksi sanoisi. Fiber Filler jättää kulmiin selvästi näkyvän, vähän kiiltävän pinnan ja sävy (sain testiin Dark Blonden) levittyy paksusti ja epätasaisesti.

En ole koskaan tajunnut, miten harja-applikaattorilla levitettävällä sävyttävällä kulmageelillä tai -vahalla voi saada siistin ja tasaisen tuloksen. En vain ymmärrä. Kynällä tai siveltimellä värittäessä värin voi kohdentaa juuri niihin kohtiin mihin sitä tarvitaan ja värittää myös ihoa, mutta harjasysteemeillä ei. Väriä tarttuu eniten niihin kohtiin joissa on eniten karvoja, ja vähiten sinne mihin sitä juuri tarvittaisiin eli aukkokohtiin, tuloksena aina epätasainen väritys. Ehkä tämä on vain harva- ja hentokulmakarvaisen ongelma? Jospa tämän tyyppiset tuotteet toimivat paremmin kulmissa, jotka ovat jo valmiiksi tasaisen tuuheat? Mutta miksi niitä pitäisi sitten täyteläistää kuiduilla..?

Kertokaa ihmeessä kokemuksianne jos lukijoiden joukosta löytyy näiden sävyttävien, harjattavien kulmageelien käyttäjiä. Onko teillä tuuheat vai harvat kulmakarvat..?

L'Oreal Brow Artist Xpert

Viimeisenä

L'Oreal Brow Artist Xpert

Paksujen automaattikulmakynien ystäville. Eli ei minulle. Kynän pää on kulmikas ja todella paksu. Keksin tästä kynästä todella vähän sanottavaa koska se on niin kaukana omasta ohuesta, tarkkaa jälkeä tekevästä ihannekynästäni, mutta päätin kuitenkin sisällyttää sen esittelyyn jos joku olisi vaikka aina sattunut kaipailemaan juuri tällaista.

Koostumukselle annan plussaa; se on juuri sopivan kova niin ettei väriä tule kerralla liikaa. Sävy Cool Blonde on myös oikein hyvä neutraali, harmahtava ruskea.

Kulmakynat_IMG_6298

Mikrokynän pää on yli puolet ohuempi.

*

Tällaista näkökulmaa tänään. Minä taidan vain kiltisti ostaa uuden Urban Decayn Brow Beaterin ja Anastasian läpinäkyvän kulmageelin. <3 Parhautta minulle.

 

59 kommenttia
18.02.2017

Testattua: pari löytöä ja tuttua huulinirsoilua

Tänään luupin alla viime viikkoina testattuja tuotteita joista haluan sanoa jotain. (Kaikesta en halua. Kuten vaikka Lumenen Lähde-yövoiteesta. Tai L'Orealin Infallible Sculpt Palettesta.)

Otsikon löydöt liittyvät öljyihin. Nämä kaksi ovat tosi hyviä ja saavat Karkkipäivän Löytö-logon. :)

Olen saanut kaikki tuotteet blogin kautta.

GarnierResponsMarvellousNectar_Oil

Garnier Respons Marvellous Nectar Oil 5,95€ / 150 ml

Tämäkin puteli on odotellut toista vuotta testaustaan, ja nyt kun sen tänä vuonna vihdoin korkkasin olin heti että HEI, meillä todellakin synkkaa..! Muut Marvellous Nectar -tuotteet olivat sellaista "blääh/nojaa"-osastoa, mutta hiusöljy erottuu perheen hittinä. Tämä nimittäin tuntuu hiuksissa hyvin samanlaiselta kuin viime vuosikymmenen suurin latvaseerumisuosikkini eli Cutrinin Premium Oil Treatment. Ainesosissakin on samaa; kummankin kärjessä on latvojen silotuksen superduo silikonisiskot cyclopentasiloxane (haihtuva) ja dimethiconol (hiukseen jäävä) ja ravitsevien öljyjen sankari arganöljy.

Cutrinin tuotteessa toinen hoitava öljy on myskiruusuöljy, Garnierissa kameliaöljy.

Tähän saakka markettisuosikkini latvaseerumeista (millä nimellä tätä tuotetyyppiä kutsun) on ollut Schwarzkopfin Got2b Oil-licious, mutta Marvellous Nectar -cocktail tuntuu vielä paremmalta. Ja Garnierin öljy on ihan poskettoman halpa: 150 ml (eli 3 x enemmän tavaraa kuin esim. Got2b'ssa) kuudella eurolla!! Cutrinin öljy maksoi 24€ / 100 ml (sitä ei enää valmisteta).

Ei voi muuta kuin peukuttaa. Laitan seerumia latvoihin 1-2 pumppausta ja ne jäävät supersileiksi ja liukkaiksi vailla klähmää. Nämä silikoniöljyseokset ovat kyllä kertakaikkiaan huippukamaa hauraille hiuksille: silikoni kiillottaa, silottaa ja suojaa rispaantumiselta ja öljyt hoitavat tuomalla hiukseen pehmeyttä ja elastisuutta. Ennen kuin näitä alkoi ilmestyä öljybuumin myötä markkinoille käytin pelkästään silikoneihin tai muihin synteettisiin silottajiin pohjautuvia vastaavia tuotteita (kuten Bonacuren legendaarinen Sealed Ends), mutta nämä öljyversiot ovat vielä tusinan verran parempia.

KorresWildRoseFacialOil

Wild Rose Advanced Brightening & Nourishing Facial Oil 59€ / 30 ml

Okei, tämän tuotteen peukkua ja Löytö-arvoa voisi vähän vähentää hinta, sillä kyllä, tämän hintainen kasvoöljy on mielestäni tosi kallis. (Täytyykin mielenkiinnosta tsekata huhtikuussa paljonko tämä maksaa Kreikassa.) Mutta - tuote on aivan älyttömän hyvän tuntuinen iholla, siksi "Löytö"-logo.

Alan tässä pikkuhiljaa vakuuttua siitä, että vaikka raikkaan ohuet emulsio- ja seerumityyppiset koostumukset tulevat aina olemaan minulle eniten mieleen, öljyllä kuitenkin saan kaikkein ihanimman, mukavimman tuntuisen ja näköisen ihon. Mikä tahansa öljyseos ei sovi, ja menikin monta vuotta ennenkuin löysin iholleni täydellisesti sopivan, ihanteellisesti imeytyvän öljyn (EkoPharman Mustaherukka). EkoPharma-valaistumisen jälkeen kynnykseni kasvoöljyjen testaukseen ja käyttöön aleni merkittävästi ja nyt testaan niitä mitä suurimmalla mielenkiinnolla.

Korres Wild Rose Facial Oil_

Korresin Villiruusu-sarjan kasvoöljy kuuluu EkoPharman Mustaherukan tavoin ns. kuivaöljytyyppisiin öljyihin eikä jätä rasvaista pintaa. Se hulahtaa ihooni melkein yhtä nopeasti kuin seerumit, jättäen ihon täydellisen tasapainoisen ja mukavan tuntuiseksi - ei kiristä, pinnalla ei tunnu rasvaista tai pinnoitettua kalvoa ja iho hehkuu kauniisti. Öljyt jättävät ihoon aivan erityisen hehkun jota en saa voiteista, ja tämä hehku ei ole rasvaista kiiltoa vaan hienovaraista kuultoa.

Villiruusu-öljyseos on vedetön mutta ei 100% öljyä, mukana on mm. isoamyl laurate -ainesosa joka osaltaan aikaansaa samettista, kuivaöljymäistä tuntumaa. Pieni määrä etanolia on myös lisätty poistamaan rasvaista tuntua. Pääasialliset kasviöljyt ovat aprikoosinkiviöljy, auringonkukansiemenöljy ja ruusuöljy. Ruusuöljyn ohella tuotteen aktiiviainesosana on ihoa kirkastava C-vitamiinijohdannanen ascorbyl tetraisopalmitate, josta netin tietolähteet tietävät kertoa, että se pysyisi stabiilina jopa 18 kuukautta (ihmettelen aina kun näen läpinäkyvään pulloon pakattuja C-vitamiinituotteita koska valo hapettaa vitamiinit). No, kuten tiedämme, vain kemistibloggaaja osaisi kunnolla ottaa näihin kantaa.

Madara_huulivoiteet

Mádara Hemp Hemp Lip Conditioning Balm ja Plum Plum Lip Perfecting Balm

(olen onnistunut kadottamaan näiden hintatiedot eikä niitä löydy netistäkään..)

Mádaran kaksi uutta, ihanaa huulivoidetta. Paksumpi Hemp Hemp kosteuttaa ja suojaa, kevyemmän tuntuinen Plum Plum kosteuttaa ja sävyttää. Kummassakin on ihan samat ainesosat (mm. risiiniöljyä, oliiviöljyä, mehiläisvahaa, sheavoita, kookosrasvaa ja propolisuutetta) lukuunottamatta nimiainesosiaan, eli Hempissä hampunsiemenöljyä ja Plumissa luumunkiviöljyä. Plumin hento sävy on vieno roosabeige joka hädin tuskin näkyy huulilla.

Kirjoitin 'ihania', vaikka minulla nämä, kuten suunnilleen 99% markkinoiden huulirasvoista, jäävät jälleen superExien eli Carmexin ja Blistexin taakse. Koska olen huuliltani niin poikkeuksellisen vaativa, minun on tyhmää ja turhaa arvioida huulirasvojen toimivuutta yleisellä tasolla. Mádaran uutuudet tuntuvat huulilla todellakin aivan ihanilta, etenkin ohuempi Plum Plum on mieleeni, mutta ne eivät jätä sitä pitkäkestoista "tyydyttyneisyyden" tunnetta kuin 'Exät. Pehmeän, miellyttävän ja juuri sopivan rasvaisen, ei-tahmean Hemp/Plum-kalvon alla huuleni tuntuvat silti janoavan kosteutta.

Eli ei voi mitään, taas on todettava: ei-toimi. Mutta niin kauan kuin markkinoilla on 'Exät, en kaipaakaan muita huulirasvoja. <3

*

P.S. Pitkän Lumene-testijakson ja Korealainen kosmetiikka -tutustumisviikon jälkeen olin ajatellut testaavani Sensaita, mutta sain vähäksi aikaa tarpeekseni synteettisen kosmetiikan tuntumasta ja annan ihoni nyt hetken lomailla lempituotteideni eli luonnonkosmetiikan parissa. :)

50 kommenttia
17.02.2017

Paras matkani Yhdysvaltoihin, osa 2: Santa Barbara

Nyt jatkuu matkakertomukseni ihanasta, inspiroivasta ja erilaisesta matkastani USAan marras-joulukuussa 2016. Tänään vuorossa Santa Barbara. Edellinen osa (jossa San Francisco Bay Area, Coast Starlight -juna ja San Luis Obispo ympäristöineen löytyy täältä).

Mikä matkasta teki niin erilaisen aiempiin USAn reissuihini verrattuna? Toteutustapa ja kohteet. Kaikki aiemmat Yhdysvaltojen visiittini ovat kohdentuneet yhteen isoon kaupunkiin ja cityoleiluun - New York, San Francisco, Seattle, Miami, West Palm Beach. Reissuissa kuljetut kohteiden väliset legit ovat olleet lyhyitä ja vailla suurempia elämyksiä itsessään. Ns. tavallinen pikkukaupunki-USA oli jäänyt kokematta. Nyt pääsin muutaman suurkaupungin ohella kokemaan myös rauhallisemman Amerikan. Ja kuten edellisessä jutussa mainitsin, jopa Las Vegas näyttäytyi jollain tapaa sympaattisena. Koko reissusta jäi valtavan hyvä mieli.

Amtrak_maisemia_

Tyyni Valtameri junan ikkunasta

Viivyimme matkalla kolme ja puoli viikkoa ja matkasimme San Franciscosta Kalifornian rannikkoa pitkin Los Angelesin kautta Las Vegasiin ja sieltä Utahiin. Taitoimme välimatkat junalla ja bussilla, kokemus, jota voin suositella lämpimästi. Useimmat vuokraavat auton mutta heitäkin on, joille julkiset kulkuvälineet syystä tai toisesta sopivat paremmin. Amtrakin ja Greyhoundin sivut ovat selkeät ja helppokäyttöiset ja tarjoushintaisia lippuja on paljon. Ellei tosiaan halua vuokrata autoa elämyksellisyyden perusteella, pääsee esimerkiksi Friscosta Losiin paljon halvemmalla käyttäen bussia. Tieto, joka hyödyttää ainakin budjettimatkailijaa. Halvimmillaan tämän välin kulkee hintaan 15 dollaria.

Matkakertomuksen edellisessä osassa olimme päässeet viehättävään, kotoisaan San Luis Obispoon saakka. Nyt matka jatkuu Santa Barbarasta.

SantaBarbara_IMG_2932

Santa Barbara on 90 000 asukkaan kuvauksellinen merenrantakaupunki 150 kilometriä Los Angelesista pohjoiseen. Kaupunki tunnetaan espanjalaisesta siirtomaatyylisestä arkkitehtuuristaan joka tekee siitä tyylillisesti hyvin erilaisen kuin rannikon muut kaupungit.

Amtrak_maisemia_Coast

Maisemia junan ikkunasta

Santa Barbara sijaitsee Amtrakin Coast Starlight – ja Pacific Surfliner –reitillä ja sinne pääsee San Luis Obisposta kahdessa tunnissa, tämä oli juuri se osuus Coast Starlight –reittiä joka kulkee lähimpänä meren rantaa ja on kaikkein kuvauksellisin. Asetuimme urpoina väärälle puolelle junavaunua ja ihmettelimme, miksi kaikki muut istuivat toisella puolella kunnes tajusimme, millä puolella meri oli.

Santa Barbara oli kokemuksena kaiken kaikkiaan leppoisaa ja opiskelijaelämän maustamaa San Luis Obispoa viileämpi. Kaikki seurueessamme olivat samaa mieltä. Kaupunki oli kaunis ja kiinnostava ja siellä riitti etenkin arkkitehtonista ihasteltavaa, mutta paikka tuntui jollain tapaa sieluttomalta sydämelliseen SLO’hun verrattuna. Kontrasti oli suuri. Emme saaneet rapsutettua pintaa tarpeeksi vajaan kolmen päivän vierailullamme.

Santa_Barbara_StearnsWharf

Turistille tärkeitä alueita ovat Waterfront ja pääkatu State Street.

Historiallisesta Stearns Wharf -laiturista ja huvipursien ja kalastajaveneiden kansoittamasta satamasta koostuvalla Waterfront-alueella mikään ei oikein tehnyt vaikutusta.

Santa_Barbara_IMG_2863

Santa_Barbara_Waterfront

Olin ennakkoon kuvitellut Santa Barbaran jet set –henkiseksi paikaksi jossa rantakatua reunustavat trendikkäät baarit ja hienostuneet putiikit asiakkainaan huvipursistaan rantautuvia rikkaita ja kauniita ihmisiä. "The American Riviera" on yksi kaupungin lempinimistä.

Waterfrontilla ei ollutkaan mitään tällaista. Arkisessa satamassa ihmiset söivät simppeleissä kuppiloissa pikaruokaa ja kalastajat tulivat ja menivät. Kaunis vaaleahiekkainen ranta on käytännössä villi biitsi vailla palveluita (ainakin se oli sitä marraskuussa), eikä rannan ympäristöä ole kehitetty puistomaiseksi ajanviettopaikaksi. Rantaa seuraava katu on tavallinen läpiliikennekatu vailla ravintoloita ja kauppoja.

Toki rantakadulla voi lenkkeillä ja rullaluistella ihanassa Kalifornian valossa kylpevässä merellisessä ympäristössä tai viettää tuulisen picnicin rannalla, ja Stearns Wharfilla on mukava pysähtyä katselemaan pelikaaneja ja nauttimaan tuoretta seafoodia, mutta kokonaisuutena alue oli pettymys verrattuna niin moniin muihin viihtyisämpiin ranta/satama-alueisiin joilla olen eri reissuillani käynyt.

Santa_Barbara_IMG_2916

Pääkatu State Street ympäröivine kortteleineen taas on oikein viehättävää aluetta, joskin tunnelmallisuus jäi verraten ohueksi lämpimään SLO-kokemukseemme verrattuna. Sisareni sanoin; San Luis Obispo tuntui aidolta ja inhimilliseltä, Santa Barbara jotenkin pinnalliselta kauneudestaan ja historiallisista rakennuksistaan huolimatta.

(Tätä kirjoittaessani huomaan, että tuntuu epäreilulta Santa Barbaraa kohtaan kirjoittaa näin, vaikka fiilikset ovat aidot. Ehkä pitää joskus antaa Santa Barbaralle enemmän aikaa ja toinen mahdollisuus... Usein kyllä jo yksi päivä riittää kertomaan, millainen kemia ihmisen ja paikan välillä on.)

Santa_Barbara_PaseoNuevo

Santa Barbaran keskusta on SLO’ta suurempi ja täällä riittää ihasteltavaa etenkin arkkitehtuurista kiinnostuneille, kuten myös shoppailuhenkisille.

Paseo Nuevo Shopping Center on varmaan viihtyisimpiä ostoskeskuksia joissa olen käynyt, täällä sai meidänkin antishopping-seurue kulumaan yhden illan niin että aika loppui kesken. Täällä matkakumppanini saivat käyttää kaiken taivuttelukykynsä etten olisi ostanut Bath & Body Worksilta yhdeksää eri tuoksukynttilää... kun ne tarjoukset, ne tarjokset. (Joiden säästön ostosten vaatima kolmas matkalaukku ja sen lisämaksu olisivat tehokkaasti kumonneet ;))

Santa_Barbara_wine

Santa Barbaran viinibaareissa huomioidaan eläimet

Santa Barbaran alue on myös tunnettu viineistään ja kaupungissa saisi päivän jos toisenkin kulumaan pelkästään wine tastingin parissa. Lukuisat tuottajat ja viinibaarit tarjoavat maistiaisia tunnelmallisissa puitteissa moderneista baareista hämyisiin kellareihin. Tarjosipa yksi kuvaamataidon luokkaa muistuttava paikka jopa wine tasting- ja maalausiltoja! Pensseli toiseen, viinilasi toiseen käteen.

 

Sannin kolme vinkkiä Santa Barbaraan:

Santa Barbara Savoy Cafe

Kuva: thesurge.com

Savoy Café & Deli West Figueroa -kadulla. Edullista, tuoretta ja monipuolista kasvisvoittoista ruokaa rennossa miljöössä, paikka on tunnettu etenkin salaateistaan. Näin värikkäitä ja mielikuvituksella koottuja salaatteja en ole nähnyt missään päin Suomea. Slurps!

Santa_Barbara_OlioPizzeria

Olio Pizzeria West Victoria -kadulla: ns. vähän parempi pizzapaikka.

Olio-kompleksi koostuu itse asiassa kolmesta ravintolasta; drinkkibaarista, fine dining -ravintolasta ja rennommasta pizzeriasta, jonka menu tarjoaa vehnälättyjen ohella myös paljon muuta herkullista italialaista ruokaa. Ystäväni Drew ja Katja veivät minut Olioon ja ihastuin paikkaan niin, että palasin seuraavana päivänä. Söin täällä mm. yhden parhaita juustolautasia koskaan.

Santa_Barbara_Courthouse

Santa Barbara County Courthouse: vuonna 1929 valmistunut oikeustalo vaikuttavine, massiivisine torneineen on yksi keskustan tärkeimpiä historiallisia nähtävyyksiä. Upea rakennus jonka fantastisen kiinnostavia arkkitehtuurisia helmiä tarjoavissa kerroksissa voisi seikkailla koko päivän. Tornista on hienot näköalat kaupungin yli.

.

Osassa 3 Las Vegas.

 

 

5 kommenttia
15.02.2017

Onko Lumenella sisua?

"Viimeinen Lumene-ihonhoitoarvio uunista ulos". Ainakin vähäksi aikaa.

Sain nimittäin viime viikolla lehdistötiedotteen, jonka mukaan Lumene-ihonhoitovalikoima kasvaa maaliskuussa vielä kahdella uudella sarjalla. Ja kuulkaapa nimiä: Hehku ja Kuulas. Jokohan alkaa valo ja hehku riittää kansalle..! Juteltiin tästä jo vähän Facessa muiden kauneusbloggaajien kanssa, nimissä on vähän liikaa päällekkäisyyttä mielestäni, samoin kuin vaikutuksissa. Miten Kuulas ja Hehku nyt sitten eroavat jo olemassaolevasta Valosta...

Lumene_Hehku_Kuulas_

Kuva: Lumene

Kuulas - "viivästyttää ikääntymisen ensimerkkejä". Eli olisiko se sitten astetta vanhemmalle kohderyhmälle kuin Valo..?

Hehku - "auttaa häivyttämään jo syntyneitä ikääntymisen merkkejä". No siinäpä se oli tiivistettynä. Nämä ovat siis anti-age-osastoa.

Mutta tänään meillä on aiheena SISU. Olen saanut tuotteet Lumenelta.

Lumene Sisu

Sisu (Urban Antidotes) on Lumenen sarja "kiireiselle kaupunki-ihmiselle". Sarja esitellään näin:

"Saasteet, kaupunki-ilma, stressi ja vaihteleva ilmasto vaativat veronsa - iho on jatkuvan rasituksen alaisena. Uudet Lumene Sisu -tuotteet kosteuttavat ihoa tehokkaasti ja suojaavat kauneuttasi ulkoisia rasitteita vastaan. Kaikille ihotyypeille sopivat tuotteet palauttavat ihon luonnollisen heleyden ja jättävät sen raikkaaksi, virkistyneeksi ja säteileväksi".

Erityisaktiiviaineita ovat antioksidanttipitoiset männyn kaarnauute ja kuusen oksatyviuute.

Sain testiin koko sarjan joka koostuu 24-h-voiteesta, kosteussuihkeesta, seerumista, kasvoöljystä ja naamiosta. Tykkäsin Sisusta. Oikeastaan ainoastaan päivävoide oli sellainen tuote jota en jäisi itse käyttämään, sen koostumus ei ole ihan minun makuuni.

Tässä sarjassa on muuten todella voimakas tuoksu. Tuoksu on minusta ihana; metsäinen, raikas ja vähän mentolinen, tuo nimensä mukaisesti mieleen sisu-pastillit. "Suomimainen". Mutta se on todella voimakas ja kun käyttää koko sarjan tuotteita putkeen, tuoksuun alkaa vähän kyllästyä koska se on niin over-poweringLumene Sisu seerumi

Urban Intense Hydrating Serum 39,90€ / 30 ml

Koostumus on hyaluronitiivisteen kaltaista ohutta geelifluidia mutta ehkä hitusen paksumpaa, tuntuu iholla aavistuksen liukuvammalta. Seerumi tuo iholle välittömästi raikkaan ja kosteuttavan tunteen. Se jättää imeytyessään samaan tapaan nahkean, tahmean pinnan kuin hyaluronitiiviste ja vaatii päälleen voiteen lukitsemaan kosteutta.

Mielenkiintoisesti, vaikka hyaluronitiivistettä pitäisi kai ajatella sinä THE kosteuttavana eliksiirinä, minun ihollani Sisu tuntuu paljon kosteuttavammalta. Inci täällä. Se sisältää myös kahden tyyppistä hyaluronihappoa. En nyt suorittanut mitään supertäsmällistä incivertailua, mutta pikaisella ainesosasilmäyksellä ja tuotefiiliksen perusteella ajattelen, että ehkä näissä kahdessa on hyvin saman tyyppinen kosteuttava seerumipohja ja sitten vain erilainen aktiiviainekombo (Valo-tiivisteessä lakkaa ja C-vitamiinia, Sisussa männynkaarna- ja kuusenoksauutteita.)

Tuoksu kestää iholla pitkään, testasin kerran kämmenselkään ja tuoksuttelin aika ajoin koneella istuessa. Kun pesin kädet, tuoksu aktivoitui uudestaan tuntien kuluttua.

Lumene Sisu päivävoide

Moisture Remedy Day & Night Cream 34,90€ / 50 ml

Päivä- & yövoiteen koostumus on hienostunein kaikista nyt testaamistani Lumene-voiteista - sileä, kermainen, notkeasti levittyvä. Voide on sävytetty kevyesti beigeksi.

Mutta. Ei tämäkään tunnu minun ihollani lopulta keskivertoa paremmalta. Purkki, voiteen koostumus, tuoksu, tunne kun voidetta levittää, nämä kaikki luovat astetta ylellisempää kokemusta kuin taviksempi päivävoide. Silti - se tunne mikä iholle jää - - se ei voita minua puolelleen. Voide ei imeydy kunnolla ja jää tuntumaan. Tunne voidepinnan alla ei ole kunnolla kosteutettu. Saan huomattavasti kosteutetumman tunteen monilla paljon ohuemmilla voiteilla kuten Mádaran SOSilla tai Laveran Firmingilla.

Voiteesta sanotaankin; "kehitetty muodostamaan iholle suojaava kalvo ilman epäpuhtauksia vastaan". Eli alle seerumi tuomaan se kunnon kosteutus ja Day & Night Cream päälle tuomaan suoja.

Lumene Sisu kasvosuihke

Defend & Replenish Antioxidant Mist 34,90€ / 100 ml

Jos vedestä voi sanoa "täyteläisemmän tuntuinen", niin tämä olisi sellainen. Suihkeessa on jotain kevyesti öljymäisiä ainesosia jotka tekevät siitä ravitsevamman tuntuisen kuin Lähde-sarjan peruskosteuttava suihke, Sisu-suihkeen voisi sanoa olevan "kauneusvesi" (onkohan tällä lukijani NG'n hyväksyntä..? ^_^). Iholle jää hoidetumpi tunne kuin Lähde-suihkeen jälkeen. Tykkään! Inci täällä.

Kasvovesi/hoitovesi/kosteussuihke -terminologia  ja miten nämä tuotteet lopulta eroavat toisistaan, menee varmasti monella sekaisin. Käytännössä kaikki kolme voivat olla sama asia, kaikissa käytetään samoja ainesosia. Kasvovedessä saattaa olla lisänä pinta-aktiivisia aineita jotka irrottavat tehokkaammin likaa kuin hoitovesi ja kosteussuihke, mutta esimerkiksi Katja Kokon mukaan kasvoveden tehtävä on ennen kaikkea olla kosteustuote, ei puhdistaja. (Poislukien vahvasti alkoholipitoiset tuotteet.)

Hoitovesi-nimekkeen alla myytävät vedet ovat usein hieman paksumpia ja geelimäisiä kasvovesiin verrattuna (ikään kuin kasvoveden ja seerumin välimuoto), mutta markkinoilta on aina löytynyt myös paksumpia, hoitavia kasvovesiä. Kuten myös kasvovesiä suihkemuodossa = kosteussuihke. Valmistajat voisivat yhdessä päättää skipata jonkun nimekkeen ja käyttää vain yhtä ^_^ Eiks niin.

Lumene Sisu kasvoöljy

Recover & Protect Facial Oil 39,90€ / 30 ml

Ensimmäinen ajatus: ihan liian paksua minulle, en tykkää. Yksi pumppaus tuntui olevan liikaa ja taputtelin ylimääräisiä paperiin kasvojen kiiltäessä. Ero juuri edellisenä iltana kokeilemaani Korresin Ruusu-kasvoöljyyn oli huomattava.

Mutta kappas - ehkä viittä minuuttia myöhemmin kaikki öljy oli imeytynyt ja kiilto kadonnut. Iho tuntui aivan ihanalta, pehmeältä, syväkosteutetulta ja, tämä on tärkeintä; ei-pinnoitetulta. Olen nyt Lumene-testijakson aikana kiinnittänyt paljon huomiota voiteiden jättämään pintaan ja Lumenen voiteilla on taipumus jättää ihooni sellainen vähän pinnoitettu tunne.  Ja sen pinnan alla tuntuu, että iho ei ole saanut täydennettyä kunnolla kosteusvarastoaan, iho ei jotenkin ole kauttaaltaan mukavan tuntuinen.

Kasvoöljyn jälkeen iholle jää erilainen tunne; vaikka moni mieltää öljyn rasvaisemmaksi aineeksi kuin voiteen, mitä se tietysti onkin koska siinä on 0% vettä, jää ihon pinta hämmentävää kyllä vähemmän rasvaisen tuntuiseksi. Siihen ei jää sitä tietynlaista "rasvattua" tunnetta jonka Lumenen voiteet minulle tuovat. Ei aavistustakaan vaikuttaako tähän ainesosien molekyylikoko vai mikä, mutta iho jää öljyn jäljiltä kosteutetumman ja mukavamman tuntuiseksi kuin voiteen. Kuin öljy jotenkin pääsisi imeytymään syvemmälle.

Myöhemmillä käyttökerroilla opin annostelemaan Sisu-öljyä paremmin; en käytä kasvoihin koko pumppausta ja oikein annosteltuna öljy ei tunnu lainkaan liian paksulta. Todellakin, Valo-sarjan Arctic Berry Cocktailin ohella Sisu Facial Oil jättää ihoni ihanimman tuntuiseksi kuin mikään muu testaamani Lumenen ihonhoitotuote. Tästä tykkään! Cocktail koostuu pitkästä listasta ainesosia joissa mm. jojobaöljyä, skvalaania, avokadoöljyä, manteliöljyä ja mustaherukansiemenöljyä. Inci täällä.

Lumene Sisu naamio

Deep Clean Purifying Mask 34,90€ / 75 ml

Miellyttävän tuntuinen, kevyesti rakeita sisältävä kaoliinipohjainen savinaamio. Tekee sen mitä hyvät savinaamiot tekevät: jättää ihon todella puhtaan tuntuiseksi, heleän näköiseksi ja huokoset suppuun.

Käytin naamiota mökillä saunassa ja iho oli todella hyvän näköinen kun katsoin peiliin, ihan kuin olisi jostain hoitolasta tullut; iho hehkui ja vaikka olin juuri tullut saunasta (kuumuus avaa huokosia), ihon pinta oli ihan "supussa". Saunan lämpö auttaa naamion hoitavia ainesosia imeytymään syvemmälle ihoon.

Tässä naamiossa on mukavassa tasapainossa syväpuhdistavaa savea, kuolleita ihosoluja irrottavia rakeita ja ravitsevia, kosteuttavia ainesosia. Naamio on voidemainen eikä kuivu iholla koppuraksi perinteisten savinaamioiden tapaan.

LumeneSisu_IMG_4610

Löytyykö Karkkipäivän lukijoista Sisun kohderyhmää? Onko joku jo kokeillut tämän joulukuussa kauppoihin tulleen sarjan tuotteita?

45 kommenttia
1 2

  • Sanni

  • Arkisto

    • 2024 (53)
    • 2023 (148)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat