Viime viikolla tuli voimakas flashback vanhoihin aikoihin... Pullahiiriaikoihin.
Pulla. Perinteinen vehnään leivottu pulla. Suomalaisten rakkaimpia herkkuja - minunkin entisiä.
Olen aina ollut pullahiiri.
Puustit, pitkot, rahkapullat, ne olivat minulle "mässy of choice". Karkin syöminen muuten kuin satunnaisesti jäi murrosiässä, sen jälkeen tie vei makeanhimon iskiessä Makuunin karkkilaarien sijaan lähimmän leipomon tai ruokakaupan pullatiskille. ^_^
Vehnän, kuten sokerinkin (ja monen muun nopean hiilarin) on todettu koukuttavan koska ne stimuloivat aivojen palkitsemisjärjestelmää joka tuottaa mielihyvän tunteita. Tiettyihin ruoka-aineisiin tai ruokiin tulee poikkeuksellisen voimakas himo, ja pelkkä tuoksu voi laukaista järjettömän halun saada tuota ruokaa nyt heti, sekä fyysisiä reaktioita kuten suun vettyminen. "Ihan kuola valuu" ei ole pelkästään kuvaannollinen ilmaisu ;D kuten tiedämme ^_^
Pullan tuoksu saa minulla kuolan valumaan. En ole haistanut tuoreen, vastaleivotun pullan tuoksua pitkiin aikoihin, ehkä vuosikausiin. En vain ole sattunut kenenkään luokse leipomisaikaan. Viime viikolla satuin, kun olin anoppilassa.
Kirjoittelin siinä koneellani ja pikkuhiljaa tupaan alkoi tihkua paistuvan vehnäisen tuoksu. Aluksi se oli ihan neutraalin miellyttävä ja pysyi "taka-alalla" mutta levisi pian vastustamattomaksi tuoksuviettelykseksi joka teki mahdottomaksi keskittyä mihinkään. Ruskistuvan kuoren, sokerin, kanelin ja voin tuoksun häpeämättömän luokseenkutsuva yhdistelmä, johon liittyi vielä rusinan makea nuotti - ja minä en edes tykkää rusinoista. Mutta pullassa niiden tuoksu... eih, olin pian ihan pökerryksissä tuoksuiskusta.
Kun pullat nousivat uunista jäähtymään ja houkutus oli konkreettisesti siinä edessäni, saatoin kuitenkin katsella herkkumöykkysiä ilman raastavaa halua iskeä kynteni niiden pehmeään pintaan. Tiedän että ne maistuvat ihan sairaan hyvälle mutta ei minun kuitenkaan tehnyt mieli syödä niitä. Minun teki vain mieli vain, hmh, jotenkin ihailla niitä ja mietiskellä niiden vaikutusta aivoissani.
Oikeastaan pullien himottavuus ei sinällään vaadi mitään syväanalyysejä niiden koukuttavuuden mekanismin ollessa jo selvillä (sokeri + vehnä (+rasva) = palkitseva tunne, nopeaa mielihyvää), mutta minulle tyypilliseen tapaan tykkään ylimiettiä asioita. Miksi yhden ihmisen koukuttaa suklaa, toisen addiktio on perunalastut ja kolmas ei voi vastustaa korvapuusteja? Mistä se johtuu? Aivokuoren välittäjäaineiden ja reseptorien toiminnasta..? Hormoneista..?
Tällaiset vähän tummemmat, lähes palaneet pullat olivat mun suosikkeja :)
Minäkin tykkään suklaasta mutta se ei ole koskaan aiheuttanut hervottomia "pakkosaada"-kohtauksia. Suklaan tuoma nautinnon tunne ei ole lähellekään niin voimakas kuin leivonnaisten. Pulla aiheuttaa minulle sen klassisen "ei-voi-lopettaa" -efektin minkä sipsit ja irtokarkkipussi saavat aikaan toiselle.
Se mielihyvän tunne kun söi oikeaan voihin leivottua, lämmintä ja kosteaa, sopivasti sokerisen tahmeaa korvapuustia... se tuntui siltä kuin joku konkreettisesti vääntäisi vivusta euforiasuihkun päälle kehossa. Toinen vastaava mielihyvän tunne tuli yhdistelmästä kylmä maitokaakao + vastapaistettu, itseleivottu sämpylä jonka välissä oli pari siivua juustoa. Monikin ruoka on hyvää ja olinhan minä valtavassa spaghettikoukussakin, mutta mikään pastaruokakaan ei tuonut yhtä palkitsevaa tunnetta kuin pullat ja sämpylät. Vehnäiset leivonnaiset.
Nykyään himoitsen juustoa, mutta sitäkään tunnetta ei voi verrata vehnäisen aikaansaamaan kuola-valuu-efektiin. Juusto tuo minulle myös mielihyvää, mutta sen aikaansaamat fyysiset reaktiot eivät ole yhtä vahvoja kuin vehnäherkkujen. Eikä juuston syömättömyys saa aikaan vieroitusoireita niinkuin leivästä ja leivonnaisista luopuminen aikoinaan.
Sokerin ja vehnän yhdistelmässä on jotain joka vaikuttaa minuun kemiallisesti eri tavalla kuin juusto (jonka koukuttavuus piilee kaseiinissa).
Anoppi katseli kun kuvasin pullia ja kerroin tuoksun aikaansaamasta tunnereaktiosta. "Etkö muka koskaan enää voisi syödä pullaa?" anoppi kysyi. Kerroin että totta kai voisin, olenhan syönyt vuosien varrella muitakin ruokavaliooni sopimattomia hiilariherkkuja. Homman pointti on siinä, että syön sopimattoman hiilariherkun kun se tuntuu sen arvoiselta. Kuten viimeksi ystäväni häissä Ranskassa.
Kaikki kunnia anoppini herkullisille vehnäisille, mutta kanelipuustin syöminen tuona nimenomaisena iltapäivänä anoppilan tuvassa ei olisi tuonut hetkeen mitään lisäarvoa tai tuonut minulle hyvää mieltä ja oloa. Yhden pullan maistaminen olisi todennäköisesti johtanut vain haluun syödä toinen ja vielä kolmaskin. Joku kysyy siellä että "So what jos olisitkin syönyt kolme tai vaikka viisi?" Jep, ei se maailmaa kaada. Mutta se ei olisi tuonut minulle hyvää mieltä, toisin kuin ranskalaisen hääkakun maistaminen Normandiassa. Tai spanakopitan syöminen Kreikassa.
.
Aiheen innostamana :D tein pienen listan erilaisista lempparihiilariruoistani ennen ja nyt. Hiilihydraattiahan on kaikessa ruoassa puhdasta lihaa, kalaa ja useimpia kypsytettyjä juustoja lukuunottamatta, mutta "hiilaruoilla" tarkoitan ns. korkeahiilihydraattisia ruokia.
Todella monet leivonnaisherkut voi valmistaa vähähiilihydraattisestikin, eli sinällään leivästä ja leivonnaisista ei tarvitse luopua vhh:lla. Pullaa tosin on hyvin vaikea valmistaa siihen olennaisesti kuuluvan sitkon takia, gluteenijauhon sekoittaminen esim. mantelijauhoon ei tuo samaa tulosta kuin vehnäjauho.
Vhh:n kiinnostavia lieveilmiöitä on ennen minulle täysin yhdentekevän kaurapuuron muuttuminen Himottavaksi. Ennen en syönyt sitä juuri koskaan mutta nyt se on bataatin ohella ykköslempparini hiilarin lähteistä. Kaurapuuro on niin hyvää. <3
.
Ja lopuksi, parhaat ruokavaliovaihdoksen jälkeen nautitut "väärän puolen" hiilariherkut:
Kirkkaasti ykkössijan vie kreikkalainen pinaattipiiras eli spanakopita. Yhden tällaisen olen useimmilla Kreikka-reissuilla ostanut ja nauttinut hitaasti ja ilolla ^_^ Mättö on niin raskas ettei toista pystyisi syömään perään, joten tämän herkun kohdalla homma ei helposti lähde lapasesta. Piiras kun on vehnäisyytensä lisäksi myös erittäin rasvainen.
Kuva: Elena Paravantes / Olivetomato.com
Spanakopitasta näkee vähän erilaisia variaatioita ohuemmilla ja paksummilla täytteillä, ja fetalla ja ilman, mutta aito spanakopita tehdää aina filotaikinaan ja isoon vuokaan (pyöreään tai neliönmalliseen) josta leikataan viipaleita.
Hampaiden upotus rasvaa tihkuvaan spanakopitaan jonka lehtevät filokerrokset rapisevat hampaissa ah-niin-tyydyttävästi tuo saman endorfiiniryöpyn kuin kotoisat korvapuustit ja vastapaistettu sämpylä juustoviipaleella. :)
Toinen ikimuistoinen hiilariherkku tulee Britanniasta; Cotswoldsin Mickletonissa sijaitsevassa The Pudding Clubissa maistettu kasa imelää, todella epämääräisen näköistä suklaalla, banaanilla ja toffeella maustettua höyrytettyä vehnämössöä. Englantilainen "vanukas" eli pudding. Kaikessa epäkutsuvuudessaan ja ällöimelyydessään se oli silti ihan mielettömän hyvää ja tämän mössön kohdalla sai todella testata itsehillintäänsä ettei olisi vetänyt vatsanpuruihin saakka :)
*
Ja nyt jokainen arvaa mikä kysymys seuraa:
Mikä on teidän hiilariherkkunne #1? ^_^
.
P.S. Toivoisin ettei minun ei tarvitsisi tätä erikseen alleviivata mutta teen sen kuitenkin varmuuden vuoksi kun ruoan kategorisoinneista hermostujia välillä ilmoittautuu kommenteissa: vaikka olen itse halunnut jättää vehnä- ja sokeriruoat pois ja ne ovat nykyisen ruokavalioni kannalta minulle "vääriä", en halua viestittää että ne olisivat vääriä myös muille. Mikään ruoka ei ole väärää tai huonoa ruokaa niin kauan kuin se tuo syöjälleen hyvää mieltä ja tukee terveyttä :)
Jos parsakaali saa sinut surulliseksi niin se ei ole silloin hyvää ruokaa kaikista terveysväittämistään huolimatta ;)
On aika jakaa kokemuksia viimeisimmästä testiripsariryhmästä. Ai että mä olen tyytyväinen itseeni kun olen vihdoin saanut maskaratestauksen rullaamaan kauneusbloggaajalle sopivalla tavalla ^_^ :D Ja tosiaan, tämä ryhmissä testaaminen tuo eri maskaroiden erot niin paljon selkeämmin esiin kuin yksi kerrallaan -testaus.
Tämänkertaisessa testiryhmässä "mittelivät" Idun Gull, Korres Extreme Length, Rimmel Scandaleyes Rockin' Curves ja Lavera Front Row Curl.
Olen saanut kaikki blogin kautta.
Lavera Front Row Curl Mascara
Pitkän linjan lukijat ehkä muistavat kokemukseni Laveran maskaroista; oli luvattu ominaisuus mikä tahansa, saan kaikilla ihan samanlaisen (=yhtä vaatimattoman) tuloksen. Luonnonkosmetiikan maskaroiden yleinen ongelma kestävyyden lisäksi on heikko kerrostuvuus, minkä vuoksi luonnollisilla maskaroilla on vaikea (tai minun mielestäni mahdoton) saada yhtä tuuheaa tulosta kuin normimaskaroilla.
Itse en onnekseni kärsi tuosta kestävyysongelmasta, minulla pysyy kaikki maskarat. Mutta volyymia en luonnonkosmetiikan maskaroilla oikein saa.
Laveran uusin maskara lupaa taivuttaa ja nostaa ripsiä sekä tuoda volyymia. Ja kappas - tässä on vihdoin Lavera-ripsari joka onnistuu jonkin verran oikeasti kerrostumaan minunkin ripsiini! Normikosmetiikan ripsarien tulokseen jälkeä ei tietenkään voi verrata, mutta ollakseen luonnollinen maskara, Front Row Curl kerrostuu kiitettävästi.
Maskaran ongelmana on vähän turhan märkä koostumus ja kaulan annostelija, joka ei oikein hoida hommaansa. Kun harjan vetää ulos, mukana tulee aina köntsät suuaukolle kasautuvaa massaa ja jos kaulaa ei joka kerta huolellisesti pyyhi paperiin, hylsy on pian ihan maskaramöhnässä.
Kaareuttavaa ominaisuutta en huomaa, enkä ole koskaan mieltänyt että harjan kaarevuus millään lailla vaikuttaisi ripsien kaareutuvuuteen. Silti tällaiset harjat ovat yleisiä taivutusta lupaavissa maskaroissa. Onko joku huomannut harjan muodolla olevan merkitystä kaareuttavuuden kannalta..?
Yksi kerros Front Row Curlia. Kerroksen pitää antaa kunnolla kuivua ennen seuraavan lisäämistä.
Kaksi kerrosta Front Row Curlia.
Mitään hätkähdyttävää volyymia tällä(kään) Laveralla ei siis saa, ja näkyvään tulokseen vetoja täytyy vetää paljon enemmän kuin normimaskaralla. Front Row Curl taisi kuitenkin siirtyä mun ykköseksi Laveran maskaroissa. :)
Maskaran plussat: kerrostumisominaisuus parempi kuin luonnonkosmetiikan ripsiväreissä keskimäärin.
Maskaran miinukset: massan sotkevuus, hylsyn kaulurin huono annostelevuus.
Idun Minerals Gull
Tässäpä kaunis maskarahylsy! Todella elegantti, niinkuin Idunin tuotteet yleensäkin. Kultahylsyinen Gull ja aiemmin esittelemäni hopeahylsyinen Silfr erottuvat mielestäni visuaalisesti todella edukseen maskaroiden maailmassa.
Myös Gull'in harja on mieleeni. Se on medium-kokoinen ja sopii minunkin pienille silmilleni. Massa on kuivakkaa ja tuo koostumukseltaan ja jäljeltään mieleen Lancômen Hypnôse Doll Eyesin, jonka esittelin samassa arvostelussa kuin Idunin Silfrin.
Idunin maskaroista Silfr lupaa pituutta, Gull volyymia. (Valikoiman kolmas, Vatn, on ns. 38-maskara.) Itse en huomaa eroa vaan jälki on erilaisista harjoista huolimatta samanlaista. Massakin on kummassakin samalla lailla kuivahkoa. Vaikea sanoa kummastako tykkäisin enemmän, mutta lopulta Gull vetää pidemmän korren harjallaan ja hylsyllään jotka "pelaavat yhteen" paremmin kuin Silfrissä. Silfrin harjan varsi on niin pitkä ja hylsyn suuaukko niin ahdas että harjaa on välillä vaikea saada sisään ilman että varsi taittuu.
Gull'in harja erottelee ripset nätisti, mutta jälki alkaa hieman hapsuuntua lisäkerroksilla. Tämä on tavallista kuivakkaammilla maskaralaaduilla.
Kun Gull-maskaraa ei intoudu vetelemään ihan kauhean montaa kerrosta ja vetoa, tulos jää mukavan siistiksi. Tässä kaksi kerrosta.
Maskara myös peseytyy ripsistä helposti, mikä on itselleni erittäin tärkeää. Jos maskara ei liukene helposti meikinpoistoaineeseen ja vaatii extrahinkkaamista ja nyppimistä, tuote jää minulla käyttämättä vaikka olisi muuten kuinka hyvä.
Varisemiseen en osaa ottaa kantaa koska mitkään maskarat eivät minulla varise.
Maskaran plussat: kaunis jo esineenä :) Tekee maltillisesti kerrostettuna hyvää ja siistiä jälkeä.
Maskaran miinukset: jäljen "hapsuuntuminen" jos kerrostaa paljon.
Korres Black Volcanic Minerals Extreme Length
Testinelikön suosikkini!
Olen tänä vuonna tehnyt ensimmäistä kertaa tuttavuutta Korresin värikosmetiikan kanssa. Maskaran lisäksi olen testannut myös Volcanic Minerals Long Lasting -rajauskynää josta myös olen tykännyt tosi paljon, se ei lupaa olla vedenkestävä mutta pysyy silti tuhriintumatta. (En ole voinut enää vuosiin käyttää muita kuin vedenkestäviä rajauskyniä koska kaikki muut leviävät. Ilmiö, joka oli aivan vieras vielä 2-kymppisenä... "Vanhuus" tulee mielenkiintoisin lieveilmiöin ;))
Korresin Extreme Lengthin harja muistuttaa Idunin Silfriä.
Tällaiset lyhytpiikkiset polymeeriharjat ovat jo pitkään olleet suosikkejani erinomaisen erottelevuutensa ansiosta. Laveran tyyppiset vanhanaikaiset "pullonharja"harjat taas ovat vähiten suosikkejani. Eivät kaikki "vanhanaikaisetkaan" sotke mutta kumiset ja muoviset, suorapiikkiset harjat tuovat minulle varmemmin siistimmän tuloksen ja pidän niiden kampaavasta fiiliksestä. :)
Ollakseen ihan täydellinen silmieni muodolle harja saisi olla vielä vähän lyhyempi (kuten IsaDoran pikkuisessa Precisionissa), mutta kaiken kaikkiaan Korresin maskara on makuuni todella hyvä. Pidän sen nopeasta kerrostuvuudesta ja siististä, ei-klimpittävästä ja ei-nukkaisesta jäljestä.
Kuvassa jälki ei juurikaan eroa muista postauksen kuvista. Maskaran käyttöominaisuuksia onkin lopulta vaikea esittää kuvan välityksellä. Tulos voi näyttää samalta mutta käyttökokemukset vaihtelevat suuresti. Siksi annan enemmänkin sanojen kuin kuvien puhua :)
Vaikka maskaran nimi on Extreme Length, pituuden lisäystä en huomaa. Tuotetiedot lupaavat jopa puolitoistakertaista pituutta, mutta kuten kuvista näkee, ripset ovat ihan saman mittaiset jokaisen maskaran jäljiltä, luvattiin sitten kaareutta, tuuheutta tai pituutta. Itse ohitan aina lupaukset pidentämisestä eikä se oikeastaan edes ole ominaisuus josta olen kiinnostunut, minulle tärkeintä on hyvä kerrostuvuus ja volyymi. Ja sitä Korres tarjoaa, joten olen tyytyväinen käyttäjä :)
Muuten - nuo maskaran nimessä mainitut "mustat vulkaaniset mineraalit" - se jos mikä on silkka markkinointijippo. Jos nyt ripsarissa käytetty musta väripigmentti CI 77499 (trirautatetraoksidi) onkin kerätty jostain tulivuorten tienoilta (mitä suuresti epäilen), ei vulkaanisen perän trirautatetraoksidi ole sen mustempi kuin jonkun muun maaperän trirautatetraoksidi. Kaikissa mustissa maskaroissa käytetään samaa mustaa pigmenttiä. Incistä löytyy myös yksi aidosti vulkaaninen ainesosa; pumice, mutta se ei ole väripigmentti vaan hankaava ja viskositeettiin vaikuttava aine. Kai sen läsnäolo incissä mahdollistaa vulkaanisen väittämän käytön mainonnassa. :)
Maskaran plussat: erotteleva harja ja loistava kerrostuvuus.
Maskaran miinukset: en keksi miinuksia, ehkä saatavuus? Korresia myydään verkkokaupan lisäksi vain Sokoksella ja Stockmannilla sekä joisain pikkuputiikeissa, ei ole kaikkien helposti saatavilla.
Rimmel Scandaleyes Rockin' Curves
Rimmelin pötkylä oli testiryhmän kokelaista vähiten mieleeni. Harjan koko ei tule kuvassa esiin mutta se on todella iso ja aivan liian kookas minun silmiini. Harjan mutkainen muoto lisää sen kömpelyyttä. Kuulun niihin käyttäjiin jotka eivät vain ymmärrä tällaisia kaareutettuja harjoja.
Rimmelin suomenkielisten sivujen tuotekuvausta lukiessani en voinut olla miettimättä onko teksti suomennettu ihan oikein: "Ensimmäinen särkyneen sydämen muotoinen harjamme luo tuuheat, rokkaavat ripset". Särkyneen sydämen muotoinen harja..? Siis mitä? Minkä muotoinen särkynyt sydän ylipäänsä on, ja miten se liittyy maskaraharjoihin..? Ei kovin myönteisen assosiaation ilmaisu muutenkaan. Mainoslauseet menevät vuosi vuodelta omituisemmiksi...
Jos nyt jotain positiivistakin voi maskarasta sanoa niin massa tuntui oikein hyvältä, teki siistiä jälkeä eikä paakuttanut. Jouduin tosin laittamaan maskaraa pelkästään harjan kärkiosalla koska koko harja ei pituudeltaan mahdu kulkemaan ripsieni läpi.
Rockin' Curves -harjan ideana on, että sen paksummalla osalla tuodaan ripsiin paljon massaa ja luodaan tuuheus, ja ohuemmalla kärkiosalla sitten tavoitetaan sisä- ja ulkonurkan pienet, heiveröiset ripset. Tämä voi toimia loistavasti isompisilmäisillä, mutta pikkusilmäisellä massiivinen harja sotkee väkisinkin.
Maskaran plussat: hyvä, siististi levittyvä massa. Edullinen hinta.
Maskaran miinukset: väärän kokoinen ja muotoinen harja tälle käyttäjälle
.
Tämä oli muuten ensimmäinen Rimmel-maskara jota olen kokeillut todella pitkään aikaan (tai koskaan?), en pysty muistamaan milloin olisin viimeksi käyttänyt Rimmeliä. Minulla ei oikeastaan ole minkäänlaista käsitystä Rimmelin maskaroista kokonaisuutena. Jos olen joskus Rimmelin ripsaria käyttänytkin niin sen täytyy olla joku satunnainen kerta teini-iässä.
Minulla ei ole mitään Rimmeliä vastaan ja meikkihistoriaani kuuluu Rimmel-suosikkituotteitakin vuosien varrelta, mutta jostain syystä juuri maskarat ovat jääneet kokemusten ulkopuolelle.
Onko teillä joitain tiettyjä merkkejä joiden maskaroita ei ole koskaan tullut kokeiltua? Oletteko maskarakäyttäjinä ylipäänsäkin enemmän merkkiuskollisia vai vaihteletteko monien merkkien välillä?
Kuopiolaisena en voi olla tuntematta suurtakin haikeutta lukiessani uutisista Anttiloiden sulkemisesta. Jokohan myös Kuopion Anttila on sulkenut ovensa..? Kun seuraavan kerran saavun vanhaan kotikaupunkiini, tuttu rakennus on hiljentynyt.
Se tulee olemaan omituista.
Oletan, että tunteellinen suhde Anttilan tavarataloon on ehkä epätrendikkäintä mitä voi entisenä muotiblogiportaalina tunnetun sivuston bloggaajana ilmaista, mutta eipä minua trendikkyydestä tunnetakaan.
Kuopiolaiselle Anttila on merkinnyt paljon. Ainakin minun ikäluokalleni. Se on maamerkki. Se on paikka jossa kaikki käyvät. Kävivät. Mistään muusta yksittäisestä kaupasta en ole elämäni aikana ostanut yhtä paljon. Ihan kaikkea. Poneista verhoihin ja meikkivoiteesta pastasiivilöihin.
Siksi Anttila ansaitsee muistokirjoituksen.
Kuopion Anttila, monet hetket olen sisuksissasi viettänyt. Muistoihini jäävät:
Kun 90-luvun alussa jonotin Top 10 -osastolla Hausmyllyn nimikirjoituksia.
Kuinka kerran sain teini-ikäisenä päähänpiston osallistua leluosastolla My Little Pony -värityskilpailuun, voitin ja soitin Anttilaan hirveissä omantunnontuskissa että antakaa voitto jollekin toiselle, en mä voi ottaa tätä kun joku lapsi olisi ilahtunut siitä.
Kuinka liukuportaiden välissä olevan myyntilaarin pikkutavaroihin kuten nenäliinapakkauksiin ja käsisaippuoihin piti aina tarttua liukuportaissa seistessään, ja kuljettaa ne liukuportaiden toiseen päähän ja sotkea sillä tavalla laareja. Lapsena piti tehdä kaikkea tällaista tyhmää.
Kuinka ala-asteikäisenä tienasin taskurahaa viemällä Anttilan asiakaskärryjä paikoilleen. Siihen aikaan kärryjen paikoilleen viemisestä sai pienen tarran ja tarpeeksi tarroja kerättyään sai rahaa.
Kuinka lukioiässä kävin aina koulun jälkeen ostamassa ruokaosaston paistopisteestä porkkanaleipää, myslileipää ja Veljmiehen omaa ruisleipää. Ja tein niistä ruoan.
Kuinka yhden lapsuudenaikaisen parhaan kaverini äiti oli töissä yläkerran osastolla ja minusta oli niin siistiä lapsena ajatella että jonkun äiti saa olla töissä Anttilassa.
Kuinka jännää oli teettää alakerran käyntikorttikoneessa höperöitä käyntikortteja - ihan kuin 11-vuotias olisi sellaisia johonkin tarvinnut.
Kuinka yläasteiässä notkuimme tavaratalon katon parkkipaikalla ja katselimme alas torille ja bongailimme ihmisiä.
Kuinka monet kerrat olen korjauttanut kenkäni alakerran pikasuutari-pisteessä.
.
Viimeisen kerran asioin Anttilassa viime jouluna.
Niin monta vuotta katselitte toisianne torin yli, sinä ja Iso Sininen. On se outoa kun yksi on nyt poissa. Kilpailu on päättynyt.
Puijonkadun Anttila, kiitos kaikesta.
Niinhän siinä sitten kävi, että en tullut kuluneen vuoden aikana kirjoittaneeksi yhtäkään kaavailemistani Kreikka-jutuista. Kotiutuessani viime syksyn reissusta kirjoitin intoa täynnä:
"Koska Kreikka-materiaalia on ihan hurjasti, ajattelin, että jospa tekisin niin, että julkaisisin joitain Kreikka-juttuja syksyn ja talven aikana ikään kuin pieninä aurinkomuistoina pimeän ajan keskellä. :) Miltäs kuulostaa?"
Mutta syksy, talvi ja kevätkin menivät enkä kirjoittanut Kreikasta mitään. Ei ehkä lopulta niin yllättävää, kun tämän bloggaajan ideapankista ja materiaalivarastoista jää joka vuosi muutenkin yli kymmeniä juttuja koska kaikkea ei vain ehdi kirjoittaa.
Mutta tänä aamuna heräsin sillä fiiliksellä, että tänään on Kreikkabloggauspäivä. :) Olin suunnitellut kirjoittavani kimpparipsariarvostelu vol 3:n, mutta se saa nyt puolestaan jäädä syrjään vielä joksikin aikaa.
Aamuiseen inspiraatioon vaikutti epäilemättä se, että kulutin valtaosan eilispäivää tulevan syysmatkan reittiä suunnitellen. Olin siis eilen ikään kuin Kreikassa.
Mitä haluan tänään Kreikasta kirjoittaa on aihe, joka oli tarkoitus pukea postaukseksi heti viime syksyn reissusta palattua. Nimittäin Joonian saarten "yhteenveto", ja minkä kokonaisfiiliksen alue jätti minuun.
Viime syksyn matkallahan valitsin Joonian alueen pääkohteekseni ja vietin siellä neljä viikkoa. Aiemmin olen käynyt kahdesti Korfulla, joka muuten oli ihkaensimmäisen Kreikan matkani kohde vuonna 1996. - No mutta hei WOW, nythän vietetäänkin minun ja Kreikan 20-vuotisjuhlavuotta...!! <3
Kuva: Wikipedia
Joonian saariryhmään kuuluvat Korfu, Paxos, Antipaxos, Ithaka, Lefkada, Kefalonia, Zakynthos ja aivan eteläisimpänä ja erillään muista Peloponnesoksen niemimaan kupeessa Kythera ja Anti-Kythera, joita moni ei edes miellä Joonian saariksi. Maantieteellisesti ne ovatkin lähempänä Argo-Saronian saariryhmää, mutta hallinnollisesti ne lasketaan osaksi Jooniaa.
Joonian saaret eroavat tunnelmaltaan merkittävästi Egeanmeren puoleisista saarista, ei vähiten niiden Italiaa lähellä olevan sijaintinsa mutta myös luonnonmullistusten seurauksena. Vuoden 1953 maanjäristykset vaurioittivat monia Joonian saaria niin tuhoisin seurauksin, että suuri osa kylistä ja kaupungeista etenkin Zakynthoksella, Kefalonialla ja Lefkadalla piti rakentaa kokonaan uusiksi. Näin ollen Joonian arkkitehturinen tyyli on modernimpi ja aivan erilainen kuin Egeanmeren perinteisissä pikkukylissä. Esimerkiksi Kykladeilta tuttuja valkoisiksi kalkittuja sokeritoppataloja, jotka monet mieltävät niin klassiseksi kreikkalaiseksi saaristoarkkitehtuuriksi, ei Joonialta löydä.
Joku suorasanaisempi sielu saattaisi jopa todeta, että Zakynthoksen, Kefalonian ja Lefkadan kylät ovat rumia ja epätunnelmallisia verrattuna muuhun Kreikkaan. Myös syntyperäinen zakynthoslainen nuorukainen johon saarella tutustuin, oli tätä mieltä. ”Ei täällä oikein ole mitään erityisen sieviä kyliä”, hän totesi kun kysyin vinkkejä retkikohteista.
Neljän Joonia-viikon jälkeen en olisi lähellekään valmis allekirjoittamaan tällaisia näkemyksiä, mutta kyllä, tunnelma näillä saarilla on kauttaaltaan hyvin erilainen kuin Egeanmeren puolella. Jos tulee Kreikkaan hakemaan oikein perinteistä saaritunnelmaa labyrinttikujaisine kylineen, tuulimyllyineen ja sinikupolisine kirkkoineen, Joonia ei ole paras kohde. Luonnonkauneutta, klassisia postikorttinäkymiä ja Kreikan parhaita rantoja alueelta ei kuitenkaan puutu, ja maanjäristykseltä pääosin säästynyt Korfun italialaishenkinen pääkaupunki on Kreikan kauneimpia.
Saarten parhaat
Tässä koottuna fiiliksiä viime syksyn reissulta. Paxos ja Kythera ovat vielä Joonialta näkemättä ja Korfun, joka ei kuulunut viime syksyn reittiin, jätin tämän jutun ulkopuolelle.
Ithaka
Kruunaan koko ihastuttavan, pikkuisen Ithakan suurimmaksi Joonia-suosikikseni. Tämä pakettiturismilta säästynyt, Odysseuksen kotisaarena tunnettu dramaattisten maisemien saari teki minuun aivan erityisen vaikutuksen. Ehkä osuutensa oli myös sydämellisellä isännälläni, merikapteeni Dimitriksellä.
Massaturismin puute luo saarelle heti erilaisen, autenttisemmin kreikkalaisen tunnelman kuin Ithakan voimakkaasti turistillisilla naapurisaarilla. Valtaosa Ithakan turismista koostuu purjeveneilijöistä ja Kefalonialta saapuvista päiväretkeilijöistä.
Sanni suosittelee: henkeäsalpaavien maisemien autoretkeä pääkaupunki Vathysta saaren pohjoisosan ympäri. Tsekkaa upeat maisemat Moni Katharon luostarilta alas Vathyyn ja aja länsirannikon reunaa seuraavaa tietä Frikesin ja Kionin kyliin.
Ithaka-bloggaukset:
Lefkada
Saaresta käytetään yleisesti kahta nimeä: Lefkas ja Lefkada. Ero lienee historiallinen, toisen ollessa vanhempaa kreikkaa, mutta kukaan paikallinen keneltä kysyin ei oikein osannut selittää eroa. Kreikkalaiset itse puhuvat enemmän Lefkadasta.
Lefkada sijaitsee lähes kiinni manner-Kreikassa ja yhdistyy mantereeseen sillalla.
Lefkada Town
Lefkadan pääkaupunki tuskin juuri rekisteröityy Lefkadan kävijöiden mieliin saaren vetäessä turisteja puoleensa ennen kaikkea Kreikan upeimpiin kuuluvilla eeppisillä hiekkarannoillaan (kuten Porto Katsiki). Matkailijat majoittuvat kauas kaupungista länsi- ja etelärannikon lomakyliin, eikä pääkaupunkiin usein ole muuta kontaktia kuin sen läpiajo mantereen puolella sijaitsevalta lentokentältä tullessa. Opaskirjatkaan eivät mainitse Lefkada Townia must-see-paikkana, mutta minulle kaupunki näyttäytyi Zakynthoksen ja Kefalonian jälkeen oikein viehättävänä ja vaelteluystävällisenä paikkana vanhankaupungin kapeiden kujien oikein kutsuessa eksymään varsilleen.
Ylempänä mainitsin, että käytännösä kaikki Joonian kaupungit ja kylät tuhoutuivat vuoden 1953 järistyksessä ja rakennettiin uudelleen. Lefkada Townin vanhakaupunki eroaa muista sillä, että se päätettiin uudelleenrakentaa seuraten järistystä edeltänyttä, keskiaikaista venetsialaisten rakentamaa kaupunkikaavaa. Näin ollen Lefkafa Townin tyyli muistuttaa enemmän Korfun Kerkyraa kuin Zakynthoksen ja Argostolin modernia, suoraviivaista kaupunkirakennetta. Tykkäsin lujasti!
Lefakada-bloggaukset:
Kefalonia
Luonto
Wow, mitkä maisemat…! Tämän voi varmaan allekirjoittaa jokainen Kefalonian kävijä (ellei sitten juutu pelkästään lomakylänsä rannalle..)
Saaren vuoristoinen profiili ja poikkeuksellinen vehreys erottavat Kefalonian Joonian sisaristaan ja monesta Egeanmerenkin saaresta. Ajoretki saaren läpi on yhtä ihastunutta huokailua ja huudahtelua kun kukkuloiden ja kallioseinämien takaa paljastuu yhä vain kuvauksellisempia näkymiä. Etenkin itärannikkoa seuraava tie Ithakalle avautuvine maisemineen on aivan mieletön näköalareitti.
Fiskardo
Kefalonialta löytyy myös niitä kuuluisia valkoisen sirpin muotoisia postikorttirantoja (mm. Myrtos Beach) ja yksi Joonian viehättävimmistä (vaikkakin nykyään myös totaalisesti turistien täyttämistä) pikkukylistä; Fiskardo. Saaren pohjoisimmassa kärjessä eristyksissä nököttävä Fiskardo on Kefalonian kylistä ainoa, joka onnistui säästymään pahimmilta maanjäristystuhoilta. Kylän kauniit rakennukset ovat venetsialaisajalta.
Sanni suosittelee: auton vuokrausta ja päiväretkeä Argostolista Myrtos Beachin kautta Assoksen kylään ja Fiskardoon. Tai ajokortittomana istumista paikallisliikenteen bussin kyytiin reitille Argostoli - Sami - Fiskardo. Matka kestää yli tunnin mutta on kaiken "perspuutumisen" arvoinen ^_^
Kefalonia-bloggaukset:
Seikkailu, johon en halunnut osalliseksi
Zakynthos
Zakynthos on Joonian saarista Korfun ohella kaikkein eniten pakettiturismin leimaama eikä tätä myöten ehkä tule yllätyksenä, että se oli myös vähiten suosikkini Joonian kohteista.
Ilmaisultaan paikoin vähän turhankin karhean ja asenteellisen (vaikkakin samalla suorasukaisuudessaan viihdyttävän) Greek Island Hopping -kirjan mukaan; ”Regrettably, what was once an undeniably attractive island has been badly scarred by the unhappy combination of a major earthquake and insensitive package tourism development, that leads some visitors wishing for another one”. Auts.
Pahasti sanottu, mutta tavallaan voin tuon kannan ymmärtää. Saaren etelärannikolta Laganasinlahden alueelta ei käytännössä löydä mitään autenttista kreikkalaisuutta vaan diskot jumputtavat aamusta iltaan turisteille rakennetuissa lomakeskuksissa. Joista on vaikea edes käyttää sanaa ’kylä’.
Jos haluaa hämmentyä, voi tsekata Zakynthoksen Laganasin joka on kuin jossain muussa todellisuudessa kokoon pantu bilekeskus ja tipautettu sitten keskelle Kreikan idyllistä maaseutua. JA, valitettavasti myös keskelle harvinaisen ja uhanalaisen caretta caretta -kilpikonnan pesimäaluetta.
Kysymys kilpikonnien suojelu vs. turismi jatkaa joka vuosi kiehumistaan Zakynthoksella ja aiheuttaa monenlaista ristiriitaa. Kun vastakkain on saarelaisten elanto ja harvinaisen eläinlajin suojelu, ei olla helposti ratkaistavan asian äärellä. Ikäviä juttuja.
Zakynthokselta minun on vaikea nimetä mitään muuta erityisesti mieleen painunutta suosikkiasiaa kuin mahdollisesti Kreikan halvimpiin kuuluva, ihana ravintola Thymalos pääkaupungin rantakadulla.
Zakynthos Town itsessäänkin oli oikein mukava ja viihtyisäkin kaupunki jossa kyllä tykkäsin kuljeskella, enkä missään nimessä pidä sitä rumana. Epäperinteikkyys ei ole minulle synonyymi epäviehättävyyden kanssa, kuten suuri ihastukseni Karpathoksen yleisesti tylsänä pidettyyn pääkaupunkiin Pigadiaankin kertoo. :)
Kuitenkin, vaikka Zakynthos tarjosi paljon kivoja paikkoja ja tasalaatuisen miellyttävää Kreikka-hengailua, mikään sen nähtävyyksistä tai ominaisuuksista ei nosta sitä kirjoissani yli muiden Kreikan saarten. Kun moni vierailemani saari jättää kaipuun paluusta, Zakynthos ehkä ainoana Joonian saarena ei sellaista jättänyt.
Zakynthos-bloggaukset:
Zakynthos, naapurin tyttö joka bailaa
.
.
Tämän syksyinen reittini vie minut Kykladeille. Tällä kertaa tarkoitus on vierailla vähän vähemmän tunnetuilla saarilla laivareittien "periferiassa" ^_^
Uusia luonnonkosmetiikkamerkkejä syntyy kuin sieniä sateella, ja olen jälleen tutustunut yhteen pienempään ja vähemmän tunnettuun sellaiseen. Sain belgialaisen Cîmen tuotteita testiin helsinkiläiseltä Pur-hyvinvointikaupalta.
Sain valita kaksi tuotetta, ja plokkasin valikoiman kevyimmältä vaikuttavan kasvovoiteen Daisy Delightin sekä monitoimikuivaöljyn.
Olin sijoittanut Cîmet alunperin testiaikataulussani myöhäissyksyyn/alkutalveen, mutta koska viikolle 32 kaavaillut Laveran Q10-voiteet osoittautuivat liian täyteläisiksi testattavaksi kesäaikaan, Cîmet pääsivät etuilemaan testituotejonossa ja hyppäsivät Laveran tilalle ^_^ Minullahan on nyt tänä vuonna ensimmäistä kertaa käytössä testikosmetiikan aikataulutus etteivät tuotteet "unohdu" ja jää liian pitkäksi aikaa lojumaan laatikoihin. Kuten monille tuotteille tunnetusti on käynyt vuosien varrella :)
Kuvat: Cîme
Kerrotaan alkuun muutama sana Cîmen taustasta. Merkin ovat perustaneet vuonna 2012 kolmikymppiset ystävykset Anke de Boeck ja Isabel Coppens, ja tiimin kolmas jäsen on Anken isä, 30 vuotta kosmetiikan raaka-ainekehityksen kanssa työskennellyt Walter de Boeck.
Inspiraatio oman kasvipohjaisen kosmetiikkasarjan kehitykseen syntyi Anken ja Walterin patikkamatkalla Intian Ladakhilla Himalajalla. Alueen kauneus, paikallisväestö ja vuoristokasvit tekivät isään ja tyttäreen syvän vaikutuksen, ja kotona Belgiassa lähtivät liikkelle pyörät jotka johtivat Cîmen syntyyn.
Kaikissa Cîmen tuotteissa on käytetty vaikuttavina aineina Himalajan alueen kasveja. Yrityksen toimintafilosofian kulmakiviä on tukea nepalilaisia viljelijöitä, ja tuotteissa käytetyt raaka-aineet ostetaan reilun kaupan periaattein suoraan viljelijöiltä. Osan tuotoistaan Cîme lahjoittaa nepalilaisiin hyväntekeväisyysprojekteihin Nepal Trust -järjestön kautta. Projekteista voi lukea lisää täältä.
Daisy Delight Brightening Day & Night Cream 37,20€ / 50 ml
Voiteesta tuli minulle välitön mielleyhtymä ranskalaisen Marilou Bion voiteisiin, joita testasin niinkin kauan kuin viisi vuotta sitten. Kosmetiikkatuotteiden koostumukset ja etenkin tuoksumaailmat jättävät minulle hyvin vahvoja muistijälkiä, ja on jännä miten joku samantyyppinen tuoksu voi aktivoida muistot vaikka monien vuosien jälkeen.
Saattaahan vaikka olla, että Cîmen tuotteita valmistaa sama valmistaja kuin Marilou Bion..? Cîmen tuotteet nimittäin valmistetaan myös Ranskassa, vaikka yritys on belgialainen. Kummallakin merkillä on Ecocertin sertifikaatti.
Marilou Bion konsepti on aivan erilainen kuin Cîmen, se on ns. halpissarja jota tuotetaan yksinkertaisella reseptiikalla isoissa erissä ja halvoissa pakkauksissa. Cîmen tuotteet taas pohjautuvat yllämanittuihin Nepalista tuotettuihin reilun kaupan kasviraaka-aineisiin, tuotteita valmistetaan pienissä erissä ja pakkausdesigniin on panostettu enemmän. Cîme-kasvovoiteen litrahinta onkin lähes kolminkertainen Marilouhun verrattuna.
Silti, koostumuksissa ja tuoksumaailmassa on jotain hyvin samankaltaista. Daisy Delight -voide tuntuu, no, on tylsää käyttää sanaa 'halvalta' (etenkin näin sympaattisen, hyvällä asialla olevan merkin kohdalla), mutta toisaalta se on ihan pätevä ilmaisu kuvaamaan vastakohtaa 'ylelliselle' tai harkitulle, viilatulle koostumukselle. Cîmen voide ei ole huonoa, se vain on elämyksellisesti hyvin tavallinen ja perusvoiteen omainen. Kukkainen tuoksu on sekin, no höh, ei tähän kuvaavampaa sanaa keksi kuin halpa. Lähes 40 euron hinnalla odottaisi kenties hienostuneempaa kokonaisuutta, MUTTA, toisaalta, Cîmen tuotteita ostaessa asiakas maksaa myös tukeakseen yrityksen Nepali-projekteja. Näin ainakin arvaisin.
Beautifying Dry Oil 39,90€ / 100 ml
Jos Daisy Delight jättikin vaisut fiilikset, niin kuivaöljy hieman kohottaa Cîme-testiajon kokonaispisteitä. :) Kuivaöljy oli oikein miellyttävä tuttavuus niin koostumuksensa, tuoksunsa kuin pakkauksensa perusteella.
Mm. seesamiöljystä, aprikoosinkiviöljystä, tyrnimarjan siemenöljystä, ruusunmarjan siemenöljystä ja porkkanaöljystä koostuva öljyseos levittyy ja imeytyy iholle nopeasti eikä tunnu raskaalta. Kuivasta ihofiiliksestä vastaa incissä ykkösenä koreileva dicaprylyl carbonate. Se on kasviperäinen öljymäinen aine, joka jättää iholle samettisen, jopa vähän silikonimaisen tuntuman. Kuivaöljyjäkin on erilaisia, toisten ollessa ohuempia ja toisten vähän täyteläisempiä. Cîmen öljyn koostumus on mielestäni mukavaa medium-tasoa.
Tuoksu ei ole yhtään "halpa" vaan erittäin miellyttävä. Kaiken kaikkiaan kuivaöljyssä on kokonaisuutena ylellisempi fiilis kuin Daisy-voiteessa.
Monikäyttöistä kuivaöljyä voi käyttää niin vartalon, kasvojen kuin kynsinauhojen kosteutukseen, hiuksiin tai kylpyveteen. Itse olen testannut öljyä vartalolle ja sekoitettuna hiustenhoitoaineeseen.
Vaikka kyseessä onkin helposti imeytyvä kuivaöljy, kannattaa se kuitenkin ihanteellisimmin levittää kostealle, esim. suihkun jälkeen juuri pyyhekuivatulle iholle (ei siis märälle). Öljy imeytyy aina parhaiten kostealle iholle. Kerran innostuin suihkimaan täysin kuivuneelle iholleni Cîmeä vähän liikaakin koska sen miellyttävän ei-rasvainen koostumus saattaa rohkaista siihen :D, ja tuolloin iho jäi kiiltämään eikä kaikki öljy imeytynyt. Kostealle iholle levittäessä pinta ei jää öljyn imeydyttyä yhtään tahmeaksi tai kiiltäväksi.
.
Cîmen tuotteita saa Pur-myymälöistä Helsingin Kampista ja Hakaniemestä sekä Purin nettikaupasta.
*
Luonnonkosmetiikan kyseenalaisesta markkinointityylistä
Tähän loppuun liitän vähän erillisenä aiheena pienen kirjoituksen luonnonkosmetiikan markkinointiin liittyvästä epäkohdasta johon törmään jatkuvasti ja joka ärsyttää sen verran, että nyt minun täytyy avautua siitä. Nimittäin ekokosmetiikan markkinointi "normikosmetiikkaa" parempana vaihtoehtona liioitelluin, perusteettomin tai jopa täysin keksityin väittein.
Itsehän suosin luonnonkosmetiikkaa eli pidän sitä (omien mieltymysteni pohjalta ja ympäristön kannalta) parempana kuin normikosmetiikkaa - mutta en käsitä enkä hyväksy tapaa, jolla jotkut tahot markkinoivat luonnonkosmetiikkaa.
Valitettavan usein näkee luonnonkosmetiikan paremmuutta perustelevien kirjoitusten sortuvan paikkansapitämättömiin, harhaanjohtaviin tai muuten vain kyseenalaisiin väitteisiin. Törmäsin tällaiseen viimeksi Cîmen sivuilla.
Cîmen, kuten niin monen muun luonnonkosmetiikkamerkin sivuilla halutaan perustella sitä, miksi kasvipohjaiset tuotteet ovat iholle parempia kuin synteettisiä ainesosia sisältävät.
Yksi tyypillisimmistä esimerkeistä on mainita silikonit ja mineraaliöljyt ja niiden kalvoa muodostava ominaisuus, ja kuinka iho tämän kalvon alla ei sitten voi hengittää ja tukkiutuu. Kyllä, joidenkin ihmisten iho tosiaan reagoi kalvonmuodostajiin näin - mutta mitä ekomarkkinoijat jättävät kertomatta on se, että yhtä monien ihmisten iho saa näistä voimakkaasti okklusiivisista ainesosista päinvastoin ylivertaisesti parhaan avun kosteuden säilyttämiseen iholla, etenkin hyvin kuivalla ja atooppisella ihotyypillä. Mainitsematta jätetään myös se, että ihan samalla mekanismilla myös ne luonnolliset kalvonmuodostajat kuten paksut kasviöljyt ja vahat, voivat tukkia ihoa. Yksi saa finnejä parafiiniöljystä, toinen oliiviöljystä. Ei missään ole todistettu että pelkästään synteettisesti valmistetut ainesosat tukkivat ihohuokosia.
Sitten tuo alleviivaamani teksti, josta tekisi melkein mieli laittaa cîmeläisille palautetta. "Suuri osa siitä, mitä ihollesi levität, imeytyy suoraan verenkiertoon", väitetään Cîmen tekstissä, mikä ei missään nimessä pidä paikkaansa. (Ja tällä perusteella Cîme suosittaa, että on parempi laittaa iholle eli verenkiertoon luonnollisia ainesosia kuin "potentiaalisesti vaarallisia kemiallisia aineita".) Tällaisten aivan turhaa pelkoa ja huolta ruokkivien epätosien väittämien sisällyttäminen markkinointiteksteihin on mielestäni todella epäammattimaista.
Ensinnäkin, kosmetiikkatuote ei saa lain mukaan imeytyä verenkiertoon. Sellaista kosmetiikkaa ei siis edes valmisteta. Toisekseen, vaikka kovasti yrittäisimmekin valmistaa verinahkaan asti imeytyvää kosmetiikkaa, se olisi pirun vaikeaa. Ihoon on tosiasiassa todella, todella vaikeaa saada imeytymään mitään ja suurin osa aineista pysähtyy kuolleista ihosoluista koostuvaan stratum corneum -kerrokseen. Iho on elin jonka tehtävä on suojata elimistöä eli nimenomaan estää ulkopuolisten aineiden läpipääsy. Sen rakenne toimii siis aktiivisesti aineiden imeytymistä vastaan. Incimixin Annina Nyholm on kirjoittanut aiheesta loistavan, informatiivisen kirjoituksen jonka lukemista suosittelen kaikille, jotka pelkäävät "pahojen kemikaalien" päätymistä elimistöönsä kosmetiikan kautta.
Luonnonkosmetiikka on hieno juttu ja itse kannatan sitä täysin sydämin, mutta olen samalla tietoinen siitä, ettei luonnonkosmetiikka ole ihonhoidollisesti ja terveyden kannalta jokaiselle paras valinta. Ympäristön ja kestävän kehityksen kannalta luonnonkosmetiikan paremmuutta voi perustella, mutta ei sillä, että luonnon raaka-aineet olisivat kaikkien iholle parempia, puhtaampia ja turvallisempia kuin synteettiset. Sellaiset väitteet ovat höpöhöpöä.
Got it off my chest ^_^
Tässäpä yksi näitä postausraakileita, joka on odottanut luonnoksissa varmaan puolitoista vuotta :)
Alunperin minun piti jakaa vain siskoltani saama vinkki "kreikkalaiseen" soijajogurttiin, mutta viime keväänä löysin vielä kaksi uutta tapaa kuohkeuttaa ja täyteläistää (soija)jogurtti. Nyt kaikki kolme pääsevät ulos yhdessä läjässä :)
Olen antitrendikkäästi maitotuotteiden (paitsi itse maidon) suurkuluttaja, ja syön päivittäin erilaisia sekoituksia jogurttia, rahkaa ja raejuustoa. Jos oikein haluan herkutella, lisään mixeihin myös ricottaa tai mascarponea. Onnekseni maitotuotteet eivät aiheuta minulle vatsaoireita joten saatan syödä niitä vaikka kuinka paljon. Kuitenkin, koska haluan pitää jonkinlaisen balanssin ravintoni eläin- ja kasvirasvoissa, syön osan jogurtista soijajogurttina. Samalla logiikalla (vaikkakin myös maku ja hiilaripitoisuus vaikuttavat vahvasti asiaan), käytän kahvissa soijamaitoa lehmänmaidon sijaan. Koska syön myös runsaasti juustoa, pidän järkevänä korvata osa perinteisistä maitotuotteista soijatuotteilla ja saada näin tasapainoisempi suhde kovien ja pehmeiden rasvojen välille.
Tällä pohjalla ennen niin valtavasti kuluttamani kreikkalainen ja turkkilainen jogurtti ovat vaihtuneet lähes yksinomaan soijajogurttiin. Maustamattoman soijajogurtin maku jakaa mielipiteitä ja on tottumiskysymys. Soijajogurtti on mielestäni parhaimmillaan joko sekoitettuna muihin maitotuotteisiin, maustettuna marjoilla tai myslillä ja/tai tuunattuna yhdellä tänään esitellyistä jipoista.
1 Valutuskuohkeutus eli "kreikkalainen" soijajogurtti
Soijajogurtin rakenne on tunnetusti ohut ja vesimäinen, ja rasvaprosentti on aina sama (2%). Paksumpia, rasvapitoisempia versioita ei markkinoilta löydy. Täyteläisemmän soijajogurtin kaipuussaan siskoni oli keksinyt valuttaa soijajogurtin kreikkalaisten jogurttien tapaan, ja sehän toimii!
Saadaksesi kermaisemman soijajogurtin, kaada purkin sisältö harsolla vuorattuun siivilään, laita siivilä kulhoon ja kulho jääkaappiin. Anna valua yön yli. Aamulla sinulla on "kreikkalainen soijajogurtti" :) Mums!
Valutettu jogurtti säilyy jääkaapissa useita päiviä.
2 Lesitiinikuohkeutus
Tämän kikan opin Fitfarm-ruokavaliokokeilulla viime keväänä.
Ruokavalioni mukaan minun tuli sekoittaa jokailtaiseen rahka-annokseeni ruokalusikallinen lesitiinirakeita. Aiemmin lesitiini on ollut minulle tuttu lähinnä suklaalevyjen ainesosalistoista, soijalesitiiniä käytetään suklaassa emulgaattorina. Fitfarm-valmentajaltani opin, että lesitiini on myös tärkeä aine elimistön rasva-aineenvaihdunnan kannalta. Lesitiini itsessään koostuu pääosin fosfolipideistä eli on lähes pelkkää rasvaa, mutta "hyvää rasvaa" ja edistää elimistön rasva-aineenvaihduntaa. Sittemmin olen havainnut, että lesitiini on monen kuntosaliharrastajan suosima ravintolisä.
Kun ensimmäiset kerrat sekoitin lesitiinirakeita rahkaani, olin vähän että yäk. Rakeiden ominaismaku ei ole erityisen vahva, mutta eivät ne minusta myöskään parantaneet rahkasekoituksen makua.
Kerran en ehtinyt syödä rahkaa vaan se jäi rakeineen jääkaappiin pariksi tunniksi. Kun otin sen uudelleen esiin olivat rakeet sulaneet kuin pieniksi keltaisiksi kinuskipisaroiksi. Sekoitin pisarat rahkaan ja nyt makuelämys oli ihan toinen, ei pelkästään maun vaan ennen kaikkea koostumuksen kannalta. Jäykkä, rasvaton rahka oli muuttunut liukkaan vanukasmaiseksi. Täyteläiseksi, mutta aivan eri tavalla täyteläiseksi kuin miltä korkeamman maitorasvaprosentin omaava rahka maistuu. Vaikka lesitiini on rasvaa, se ei tuo samanlaista rasvaista makua kuin eläinrasva. Olin aivan ihastunut.
Myöhemmin aloin sekoittaa lesitiiniä myös soijajogurttiin, ja transformaatio on yhtä mieleinen. Lirusta jogurtista tulee samettisen kuohkea ja kreemimäinen. Vähän kuin vanukas. Oma annostussuhteeni on noin ruokalusikallinen kahteen desiin jogurttia, suuremmalla lesitiinipitoisuudella saa epäilemättä yhä vain vanukasmaisemman tuloksen.
Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan :) Efektiä ei tule tajunneeksi jos vain tekee ohjeen mukaan eli sekoittaa rakeet rahkaan tai jogurttiin (tai puuroon, smoothieen...) ja syö samantien. Rakeiden kunnollinen liukeneminen ja kermaistumisefekti vaatii vähintään tunnin seisomisajan, ne eivät sula kovin nopeasti. Itse teenkin aina niin, että laitan rakeet jogurttiin jo edellisenä iltana tai heti ensimmäiseksi aamulla herättyä, niin jogu ehtii kermaistua ruokailuun mennessä :)
3 Proteiinijauhekuohkeutus
Myös tämän kikan opin Fitfarm-ruokavalion kautta, tosin oman ohjemuokkauksen kautta.
Ruokavaliooni kuului välipalana proteiinijauhepitoinen smoothie, jota en kuitenkaan onnistunut mahduttamaan päivittäisiin aterioihini. Koska smoothien sisältämä proteiini- ja energialisä oli kuitenkin valmentajan mielestä tärkeä, se lisättiin osaksi aamiaista joka puolestaan oli minulle alun perin energiamäärältään aivan liian pieni.
En oikein ole pirtelöihmisiä ylipäänsä, joten muutin smoothien jogurtiksi; sekoitin protskujauheen ja määrätyt hedelmät tai marjat ja pähkinät (käytännössä omatekoisen siemenmyslin) veden sijasta pieneen määrään soijajogurttia. Totesin, että heraproteiinijauheella oli lirujogurtin koostumukseen positiivinen vaikutus: vetisyys katosi ja jogurtista tuli kuohkeaa ja paksumpaa. Ei samettista niinkuin lesitiinillä tai valuttamalla, koska heraproteiinijauhe on rasvatonta, mutta kuitenkin ihan erilaista kuin ilman jauhelisää. Kuohkea on juuri oikea sana.
Käyttämäni mittasuhde on 5 g proteiinijauhetta 100 g soijajogurttia.
Lesitiinituunaus on kaikkein eniten mieleeni ja nykyään minulla kulkeekin lesitiiniraepussi mukana aina reissuissakin. :) Täytyy joskus kokeilla lesitiiniä myös puuroon, voisin kuvitella että sillä saa täyteläistettyä kivasti veteen keitetyn puuron.
.
Kaikkia kolmea kuohkeutuskikkaa voi totta kai käyttää soijajogurtin lisäksi myös tavalliseen luonnonjogurttiin. Maitojogurtista vain on jo valmiiksi saatavilla ohuempia ja täyteläisempiä koostumuksia mutta soijaversiosta ei. Mielestäni myös lesitiinin ja heraproteiinijauheen maku sopii paremmin yhteen soijajogurtin kuin maitojogurtin kanssa. Koska soijajogu on itsessään niin pliisun makuista, ei lesitiinin ja heran oma maku heikennä makuelämystä vaan päinvastoin parantaa sitä, kun taas maitojogurtin miellyttävänä pidettyyn ominaismakuun ei moni mielellään kajoa. :)
”Saanko kysyä yhtä juttua”, sanoi lukijani Vilma viime viikon perjantaina, kun istuin hänen ja miehensä viihtyisässä purjeveneessä Maarianhaminan itäsatamassa. ”Miltä tuntuu olla tunnettu? Miltä tuntuu kun niin moni tietää kuka sä olet ja varmaan tunnistaa kadulla?”
Menin vähän hämmennyksiin. Olenko minä tunnettu? Voiko minusta käyttää sellaista ilmaisua? Kerroin Vilmalle, ettei minulla ole sellaista kokemusta itsestäni, tuntui melkein kiusalliselta edes spekuloida asiaa. Vilma oli toista mieltä ja myönsi jopa jännittäneensä tapaamistamme, kun minä olen, öh, tunnettu. Karkkipäivän Sanni. Joku jännittää minun tapaamistani...?
Minun mielessäni ’tunnettuja’ ovat julkkikset, poliitikot ja muut julkisuudessa paljon olevat henkilöt, jotka syystä tai toisesta esiintyvät eri medioissa niin usein että heistä tulee kansalle "tuttuja". Minä esiinnyn vain omassa mediassani, blogissani.
Ovatko kaikki julkista blogia pitävät henkilöt tunnettuja koska heillä on netissä sivusto, jota kellä tahansa on mahdollisuus lukea? Jos eivät, niin miten määritellään ’tunnettu bloggaaja’? Lukijamäärien perusteella? Julkisuushakuisuuden perusteella? Keskustelupalstojen perusteella..? ”Noniin, minusta on nyt kirjoitettu Vauvaan 12 ketjua, olen tunnettu!”
Itse asiassa sain saman tyyppisen kysymyksen keväällä eräässä Skype-haastattelussa, jossa eräs toinen lukijani haastatteli minua pro gradu -tutkielmaansa aiheesta ”yksityisyyden hallinta blogeissa”. Minua pyydettiin pohtimaan, miten koen yksityisyyden ja tunnettuuden rajat, ja miltä tuntuu kun vaikka tunnistetaan kaupungilla. Tuolloinkin pasmat menivät sekaisin ja tunsin oloni kiusaantuneeksi ja oudoksi. Siis mitä, olenko minä jostain perspektiivistä tunnettu? Kirjoittelen netissä jostain kosmetiikkapurkeista ja juustoaddiktiostani.
Mistä sitä itse tietää onko jollain lailla tunnettu, kun eihän sitä konkreettisesti voi nähdä tai tuntea? Kun linkki julkisuuteen on vain se oma palsta netissä eikä naama korista lehtiä eikä heilu jossain kaikenmaailman tosi-tv-ohjelmissa tai visailuissa? Toki on henkilöitä, jotka ovat alunperinkin aloittaneet blogin tavoitellakseen julkisuutta ja heitä miellyttää ajatus oman nimen ja naaman tunnistettavuudesta, mutta se on eri juttu. Tosin en tiedä kuinka monesta tällaisesta henkilöstä sitten lopulta tulee tunnettu. Uskon, että valtaosa bloggaajista kirjoittaa blogiaan ihan muiden asioiden kuin "kuuluisuuden" motivoimana. Minäkin kuulun tähän porukkaan.
Tiedän, että Suomessakin on tosi suosittuja bloggaajia jotka voisi jopa nähdä julkkiksina, kuten Mungolife-Anna ja ehkä WTD-Nata (ja joo, näin Linda Juholan Ruotsin TV:ssä kun istuin viimeksi laivassa Turusta Maarianhaminaan), mutta kovin monen muun bloggaajan kohdalla en osaisi käyttää ilmaisua ’tunnettu’.
Indiedays-kollegani Annika O. oli pari vuotta sitten yksi Suomen googlatuimpia ihmisiä (ja on ehkä edelleen..?), ja tuolla perusteella henkilöä kai voi jo pitää varsin tunnettuna. Itse en kuitenkaan osaa nähdä Annikaa julkkiksena (anteeksi Annika), juuri siksi kun hän on bloggaaja. Voi tietysti olla, että kuulun tässä asiassa ja kokemuksessa vain väärään ikäpolveen ja bloggaajien julkkis-status on vahvempi nuoremman ikäluokan keskuudessa. Mitä muut mun ikätoverit sanovat..?
Blogikulttuuri on erilaista eri maissa, ja esimerkiksi Ruotsissa ja Norjassahan monet bloggaajat ovat julkkisasemassa siinä missä missit ja ministeritkin. Ja onhan siellä niitä bloggaajamiljonäärejäkin. Mutta Suomessa on eri meininki, täällä blogiscene on edelleen paljon arkisempi ja maanläheisempi. Ainakin minun mielestäni. Ei täällä bloggaajat mun mielestä ole mitään "somebodyja" :)
Mitä te ajattelette bloggaajien tunnettuudesta? Mikä määrittelee, onko joku blogi tai bloggaaja ’tunnettu’?
Onko Suomessa teidän mielestänne julkkisbloggaajia?
Silmäpussibloggaaja nuotiolla :)
P.S. Olisi muuten tosi kiinnostavaa kuulla kommentti aiheeseen myös joltain näiltä suosituimmilta bloggaajilta, kuten juuri Annikalta, Annalta tai Lindalta. Kokevatko he itsensä kuuluisiksi tai suorastaan julkkiksiksi..?
Heh, tässä aika odottamaton raportin aihe ja ehkä ihan turhakin ("No so what, monilla muilla iho oireilee kaiken aikaa"), mutta kun tällainen tapahtuu ensimmäistä kertaa koskaan niin täytyyhän siitä nyt kirjoittaa omaan kosmetiikka-aiheiseen blogiin. :)
Kuten otsikosta näkee, sain ensimmäistä kertaa ärsytysreaktion kosmetiikkatuotteesta. Ihoni on yhtä omituista vuotta lukuunottamatta (tämä oli lukion kolmannella mutta se olisi jo oman postauksensa aihe, vuosi päättyi Roaccutan-kuuriin) ollut aina helppo ja herkästi reagoivan vastakohta, sille ovat sopineet mitkä voiteet ja putsarit tahansa ja ainoastaan meikkituotteet ovat välillä aiheuttaneet vähemmän mieleisiä oireita kuten epäpuhtauksia.
Aloitin tällä viikolla Tshekistä ostamani Havlik Apoteka -luonnonkosmetiikkatuotteiden testauksen, ja voide nimeltään Cesky Krem on nyt kolmena iltana peräjälkeen saanut ihoni ärtymään.
Kun laitoin välillä toista voidetta, iho ei reagoinut, joten reaktion täytyy johtua Cesky Kremistä.
Heti voiteen levityksen jälkeen kasvojeni vasenta puolta alkoi kihelmöidä. Muutamaan kohtaan nousi paukama ja iho ympärillä alkoi punoittaa. (Kuvat ovat vähän ylivalottuneita, en saanut oireita ikuistettua yhtä "pahana" miltä ne näyttivät livenä.)
Muutaman minuutin kuluttua yksi paukamista laajeni melkein sentin levyiseksi, vähän hyttysenpistoa muistuttavaksi patiksi jota kutitti vietävästi. Patin koko ei tule kuvassa esiin mutta se oli aika iso, turvonnut alue jatkui laajemmalla ihon alla. Reaktio on toistunut voimakkaampana seuraavien kokeilukertojen myötä.
Aamulla paukama on kadonnut.
Monet iho-oireet, joita helposti pidetään allergisena reaktiona, ovat muuten ärsytysreaktioita, eivät allergiaa. Minun kohdallani kyse on mitä ilmeisimmin ärsytysreaktiosta. Kosmetiikan aiheuttaman ärsytys- ja allergiareaktion erottaa niiden alkamisajasta; allerginen reaktio on yleensä viivästynyttä ihokosketusallergiaa ja ilmenee 1-4 päivän viiveellä. Ärsytysreaktio taas näkyy iholla välittömästi sen jälkeen kun tuotetta on laittanut iholle. Usein ärsytysoire myös helpottaa kun tuotteen pesee pois, allergisessa reaktiossa oireet saattavat pysyä iholla pitkään ja vaatia hoitoa.
Joku muu ehkä huolestuisi tai olisi vähintään harmissaan kun muuten hyvä voide aiheuttaa tällaista, minä taas pidän tätä hurjan kiinnostavana :)
Mikähän kumma tässä voiteessa aiheuttaa reaktion? Olen käyttänyt vuosien saatossa, etenkin blogivuosien aikana kymmeniä ja kymmeniä erityyppisiä voiteita niin normi- kuin luonnonkosmetiikan puolelta ja voisin kuvitella ihoni altistuneen kaikille mahdollisille kemikaalikombinaatioille. (Luonnonkosmetiikan ainesosatkin muuten ovat kemikaaleja, välillä näkee jonkun puhuvan kemikaaleista kuin ne liittyisivät vain synteettiseen kosmetiikkaan mutta kyllä kasviuutekin on kemikaali siinä missä syklopentasiloksaani).
Tuntumaltaan Cesky Krem muistuttaa hyvin paljon Dr. Hauschkan Melissa-voidetta, ja siinä onkin sitruunamelissaa. En bongaa voiteen incistä mitään sellaisia ainesosia jotka ainakaan näin suoralta kädeltä vaikuttaisivat tuntemattomilta ja iholleni uusilta.
Havlik Apotekan sivuilla tuotetiedot lukevat vain tshekiksi, ja käännyin Google Translaten puoleen saadakseni lisätietoa tuotteesta:
"Ainekset ostimme tuntemattomalta kasviparantajalta"...? Mmm, okei... :D Mitähän lie parantaja sekoitukseensa laittanut? ^_^
Nojoo, Google-kääntäjää voi lähinnä käyttää viihdetarkoituksiin, se tiedetään. :)
.
En usko että reaktion aiheuttaja selviää, mutta teki mieli kirjoittaa tästä kokemuksesta kun se osoittaa, että on olemassa ainesosia, joista näköjään minunkin "kaiken kestävä" ihoni ärtyy.
Muut Havlik Apotekan tuotteet eivät ole aiheuttaneet oireita.
*
Heitetäänpä loppuun kysymys, kuinka moni Karkkipäivän lukijoista on (selvitetysti) allerginen jollekin kosmetiikan ainesosalle?
*
P.S. Aiheeseen mitenkään liittymätön tiedote mutta laitan sen nyt tähän kun en viitsi erillistä postausta tehdä näin lyhyestä vaikkakin superkivasta uutisesta: Biodelly Shop on tällä viikolla avannut ovensa Turussa osoitteessa Rauhankatu 10. :)
Avajaisten kunniaksi Biodelly tarjoaa kaikki normaalihintaiset tuotteet -15%, tarjous on voimassa niin myymälässä kuin verkkokaupassakin sunnuntaihin 21.8. saakka. Verkkokaupassa edun saa koodilla BEAUTYSHOP.
On aika paljastaa, että olen jälleen mukana Livboxin syksyn bloggaajateemaisessa boksissa :)
Edellisen kerran olin mukana tasan vuosi sitten, ja nyt sain tilaisuuden päästä uudemman kerran valitsemaan boksiin suosikkituotteeni. Kukas nyt sellaisesta kunniasta kieltäytyisi? :)
Syyskuun Livboxiin on siis koottu pelkästään bloggaajien suosikkituotteita. Osallistujat on pidetty salassa myös meiltä mukana olevilta ja itse tiedän muista boksin bloggaajista vain Livboxin viime viikolla paljastaman Glitz & Glamin Minnan. Uteliaana odotan muita paljastuksia, joita tehdään elokuun aikana Livboxin blogissa.
Prosessi menee niin, että mukaan saa ehdottaa useampia lemppareitaan ja Livboxin tiimi valitsee niistä sellaisen, jonka toimitus onnistuu yhteistyökumppanilta. Olin kyllä tosi iloinen edellisenkin suosikkini mukaanpääsystä, mutta ehkä vieläkin iloisempi tämänkertaisesta ^_^
Sekä viimevuotinen (Carmex <3) että tämä ovat kummatkin sellaisia joita käytän päivittäin eli todellakin aitoja monivuotisia vakkarituotteitani, mutta siinä missä huulirasva on tuotetyyppinä kaikkien tuntema ja lähestulkoon jokaisen käyttämä, on tämänkertainen aavistuksen spessumpi. Vaikka tämänkin tuotteen "huomaamatonta suurta eroa" on rummutettu kauneustoimittajien, -bloggaajien ja -ammattilaisten taholta vuosikaudet, aina löytyy henkilöitä joille niksi on ihan uusi :)
Joko joku arvaa mistä tuotteesta voisi olla kyse..? ;)
Bloggaajaboksi tulee ulos syyskuun ensimmäisellä viikolla, silloin saatte tietää :)
Minulla on tässä kuvassa kyseistä tuotetta :)
Ja pakko kertoa, vaikka tämä kuulostaa jo varmaan ihan keksityltä markkinointitarinalta, että kun lähetin Mr. Karkkipäivälle yllä olevan kuvan chatissa, mies vastasi kommentoiden juuri sitä efektiä, jonka tuolla suosikkituotteellani voi aikaansaada...! Tietämättä tietenkään yhtään mitään kuvan lookissa käytetyistä tuotteista, eikä kommentti edes liittynyt kosmetiikkaan. :) Olin vain että ei hemmetti miten hauska sattuma ^_^
.
Nyt teillä on jälleen mahdollisuus saada Livbox edullisempaan tutustumishintaan.
Koodilla KARKKI saat syyskuun Livboxin hintaan 13,90 (norm 16,90€). Tarjoushintaisia bokseja on saatavilla rajoitettu erä. Koodi on voimassa 26.8. asti tai niin kauan kuin bokseja riittää. Alennus koskee joko normaalihintaisen jatkuvan tilauksen ensimmäisen boksin hintaa tai normaalihintaisen kolmen kuukauden määräaikaisen tilauksen kokonaissummaa. Jatkuvan tilauksen voi päättää koska tahansa.
Boksin pääset tilaamaan täältä.
