30.09.2016

Mielessä juuri nyt

...illallistreffit Naxoksella lukijani kanssa! :) <3

(...he ovat kaikkialla... Karkkipäivän lukijat :D)

insta_treffit

...Joikin tuotearvostelu jota en vain saa valmiiksi koska koko ajan tekee mieli kirjoittaa Kreikasta. No, jos suotte sen ilon minulle vielä kahdeksi viikoksi, kohta saatte taas niin paljon kosmejuttuja että pursuaa korvista ulos :D

...pääsen tänään shoppaamaan Korresia! Uuu, pieni suuri kosmeettinen ilo <3

...Donoussa! Aah, siis voi hyvänen aika mitä helmiä pikku-Kykladeilta löytyy, en malta odottaa että pääsen jakamaan kertomukset Kykladien omista "Sottunga"-saarista :)

donoussa_img_7541

...kynnet on taas aivan kamalassa kunnossa! Huollosta neljättä viikkoa... Hävettää mennä tämän näköisenä kauneusbloggaajana tapaamaan lukijaa :p

...te olette ihan parhaita kun innostuitte lähtemään mukaan postikortteja Astypalealle -tempaukseen! <3

...tuo yksi paikka kahden tunnin laivamatkan päässä... en voi pysyä sieltä poissa.... en vain voi... Saari toimii kuin magneetti, turha taistella sen vetovoimaa vastaan... Ja miksi taistellakaan?

Siksi suuntaan huomenna...

santorini2015_dc1_0883

Santorinille.

I'll have my fix again <3

Ei kommentteja
29.09.2016

Pee-äs

Eiliseen postaukseen liittyen....

Tämä on nyt ehkä ihan hulluimpia päähänpistoja mutta kun se tuli mieleeni, niin jaan sen. Kun olen sellainen :)

lefteris_img_7289

Kun lähdin tänään aamuyöllä kello 05.15 Astypalealta, kohtasin satamassa yllättäen pappaystäväni Lefteriksen.

Vanhus tuli luokseni uurteiset kasvot hymyssä, rutisti minua ja sanoi että oli kovasti odottanut että olisin illalla tullut vielä tervehtimään häntä ylä-Choran viralliseen kohtauspaikkaan, "pappakuppilaan". Pahoittelin ja sanoin että olin kirjoittanut koko illan blogiini juttua Astypaleasta. Kerroin, että Lefteriskin oli päätynyt juttuun ja että olin kirjoittanut kafeneionista ja seinällä olevista vanhoista valokuvista.

Vanhus vaikutti ilahtuvan ja olevan ehkä vähän tohkeissaan. Kun laivan portit avattiin ja olin lähdössä, vaari tarttui minua kädestä ja sanoi, "Lähettäisitkö minulle yhden kuvan jonka otit, niin voin laittaa sen kuppilan seinälle?"

Koukeroisin kirjaimin hän kirjoitti lapulle Poste Restante -osoitteen. Monissa Kreikan pikkukylissä ei ole omia postilaatikoita vaan posti haetaan postitoimistosta. (...kuka posteljooni jaksaisi niitä labyrinttikujia edes kulkea säkkeineen... ^_^)

Ja tähän liittyy ideani. Minulle tuli mieleen, että entäpä jos ilahdutettaisiin Lefteristä ja astypalealaisia postikorteilla Suomesta?

Saari, jonka asukkaat vaikuttavat vilpittömästi surevan sitä, että ovat jääneet turismi-Kreikan takapajulaan. Saari jolle hallitus (joka vastaa julkisten laivareittien suunnittelusta) ei suo kunnollisia laivayhteyksiä että useampi jaksaisi löytää tiensä Astypalealle saakka.

Minulle tuli haikea olo lähteä Astypalealta. Domatiani isäntäkin katsoi minua vähän pettyneen näköisenä kun ilmoitin lähdöstäni, "Why you stay so short time? So soon you leave?"

Niin minulle tuli mieleen, että jos ilahdutettaisiin saarelaisia terveisillä Suomesta :) Välitettäisiin heille tunne, että jossain Pohjolan perukoilla yhdessä maassa jokunen ihminen kuuli nyt Astypaleasta :) Choran kafeneionin kuvaseinä saisi täydennystä pohjoisen eksoottisilta kulmilta ^_^ Ehkä tämä on ihan höpsö idea mutta jos joku haluaa lähteä mukaan, niin se olisi mukavaa :) Koska ilahduttaminen on mukavaa <3

Postikortin voi laittaa osoitteeseen:

LEFTERIS AGGELIS

POST OFFICE

CHORA

85900 ASTYPALEA, DODEKANISOS

GREECE

.

P.S. 2 Ootte niin parhaita kun innostuitte tästä ^_^ <3 <3

92 kommenttia
28.09.2016

End of the line: Astypalea

Nyt ollaan Kreikan saarten periferiassa.

Kirjoitin Amorgoksen kohdalla, että se on Pireuksesta lähtevän Keski-Kykladien linjan toisiksi viimeinen pysäkki. Astypalea on se viimeinen.

Ja siellä olen nyt.

astypalea_img_7237

Ihan alkuun voi vain todeta: voi Astypalea-ressua.

Kiitos sijaintinsa ja laivareitin muiden saarten korostetun tärkeyden, Astypalealle on todella hankala päästä. Laivat Pireuksesta päin saapuvat tänne aina keskellä yötä, aamu-kolmen kieppeillä tarkemmin sanottuna. Päivälauttoja ei ole. Korjaus; ainakin kesällä 2018 Astypalealle pääsee myös päiväaikaan Pireuksesta aamulla lähtevällä laivalla :) Laiva saapuu Astypalealle 16.25.

Saarella on lentokenttä, mutta lentoliput tänne ovat paikallisten mukaan niin kalliita ettei monillakaan ole niihin varaa.

kreikan_kartta_astypalea

Pireuksesta on Astypalealle 9 tunnin laivamatka, ja aikataulut on ajoitettu reitin turistillisesti tärkeimpien saarten, Paroksen ja Naxoksen mukaan. Koska Astypalea on pieni ja katsotaan vähemmän vetovoimaiseksi saareksi, sinne on korkeasesongillakin vain viisi laivayhteyttä viikossa. Ja vain iltalaiva.

Paikalliset eivät ole tästä lainkaan iloissaan. Tässä meillä on saari, joka toivoisi enemmän turismia.

astypalea_laivalla_7181

Laiva oli Astypalealle saapuessaan lähes tyhjä

Itse hyppäsin Pireuksesta lähtevään Blue Star Ferriesin iltalaivaan Naxoksella, jossa paatti pysähtyy vielä inhimilliseen kello 23.05 aikaan. Tuulisen sään vuoksi laiva saapui lopulta päätepysäkilleen tunnin myöhässä aamuneljältä. Jos keskellä säkkipimeyttä silmät ristissä saapuminen ei jo verottaisi saarelle saapumisen miellyttävyyttä, tapahtuu ensikohtaaminen vieläpä sivistyksen ulkopuolelle rakennetussa tyhjässä Uudessa Satamassa, josta on 5 km saaren pääkaupunkiin. (Vanha satama Choran alapuolella palvelee nykyään vain purjeveneitä ja Kalymnokselle liikennöivää pientä laivaa.)

Jos et ole sopinut majapaikkasi kanssa ennakkoon noudosta, saatat jäädä pimeälle laiturille yksinäsi ihmettelemään, ainakin jos saavut korkeasesongin ulkopuolella. Minun  saapuessani paikalla oli tasan yksi taksi joka täyttyi saman tien ja kaasutti tiehensä. Olin jo hetken huolissani kun omaisiaan hakemaan tulleet autot yksi toisensa jälkeen katosivat, mutta parkkialueen viimeisestä nurkasta astui lopulta esiin mies joka esittäytyi domatiani edustajaksi. Huoh!

15 minuutin ajomatkan jälkeen minut oli jätetty hiljaiselle kadulle majapaikkani ovelle ja sain avaimen käteen. Mies toivotti hyvät yöt ja ajoi tiehensä.

Näin saavuin Astypalealle. Päätepysäkille. Asukasluku 1200.

astypalea_img_2111

Astypalea on siitä mielenkiintoinen saari, että se muistuttaa tyylillisesti täysin Kykladeja valkoisine sokeripalataloineen, mutta kuuluu Dodekanesiaan. Historiallisestikin Astypalea on ollut osa Kykladeja, mutta jossain jaossa se päätettiin liittää Dodekanesiaan. Yhden tarinan mukaan, kun Kreikan ja Turkin raja vedettiin vuonna 1830, Astypalea jäi epätarkan kartan vuoksi Turkin puolelle ja joutui tämän vuoksi myöhemmin osaksi Dodekanesiaa.

Oli historia tai laivayhteyksien surkeus mikä hyvänsä, on Astypalea ehdottomasti vierailun arvoinen. Ainakin jos on viehtynyt rauhallisiin kohteisiin joissa turismi on erittäin pienimuotoista ja arvostaa kuvankauniita kyliä. Astypalealla ei ole montaa kylää, mutta sen pääkaupunki, Chora, kuuluu Kreikan saariston kauneimpiin ja parhaiten säilyneisiin. Se on saaren ainoa mainittavan kokoinen asutuskeskus, muut kylät ovat lähinnä kourallinen taloja parin rannan ympärillä.

astypalea_maisemia

Juuri Chora tekee Astypaleasta minulle vierailun arvoisen. Se on niin täydellisen postikorttimainen ylimmällä huipulla kohoavine Kastroineen että tunsin äärimmäisen syvää tyydytystä vain päästessäni näkemään sen "livenä". Ja painamaan kameran laukaisinta lukemattomia kertoja.

On jälleen ollut todella mielenkiintoista kokea, miten erilaisia saarten tunnelmat ovatkaan. Astypalealla on paljon yhteistä Amorgoksen kanssa: kummatkin ovat suhteellisen eristyksissä, ne ovat karun vuoristoisia ja kummallakin on kauneudestaan kuulu Chora. Kummatkin tunnetaan vähemmän turistillisina paikkoina. Silti, Amorgoksen menoa voisi luonnehtia supervilkkaaksi uneliaaseen Astypaleaan verrattuna. Täällä on todella, todella, todella hiljaista.

astypalea_img_7414

Kun astuin aamulla ulos domatiastani ja kuvasin tyhjän, hiljaisen, rantaa seuraavan pääkadun, odotin sen täyttyvän ihmisistä myöhemmin päivällä ja viimeistään illalla. Iltaisinhan Kreikassa kaikki ovat ulkona. Vaarista vauvaan, suunnilleen. Kävellään pitkin pääkatua ja vaihdetaan kuulumisia, volta eli iltakävely on yksi Kreikan näkyvimpiä perinteitä. Olen nähnyt ihmisten pulppuavan iltaisin koloistaan ja täyttävän pienen pääaukion parin sadan ihmisen pikkukylissäkin.

Ei Astypalealla. Pääkaupunki on syyskuun lopulla hiljaisempi kuin Järvelän keskusta heinäkuussa. Ravintolat ja kahvilat ovat tyhjiä, vain muutamassa kafeneionissa (="äijäkuppila") istuu vakioporukkansa pelaamassa korttia.

astypalea_ranta

Menin tänään kaupungin rannalle. Siellä ei ollut ketään muuta kuin minä.

.

Eilisellä kävelylläni Choran vanhimmassa osassa eli Kastrossa kohtasin yhden ihmisen. Mies istui maalaamassa kun kuljin ohi.

astypalea_img_2147

Kohtasin hänet myöhemmin uudestaan istuessani itse kuvaamassa erään kirkon edessä. Mies alkoi jutella minulle.

Kävi ilmi, että hän on Itävallasta, omistaa Astypalealla talon ja on viettänyt täällä vaimoineen kesät viimeiset 30 vuotta. Sain kuulla, että Kastron alue oli vielä 20-30 vuotta sitten käytännössä hylätty rauniokaupunki, ja pääosa choralaisista asui alhaalla satamassa.

Vanha Kastro oli sortunut pahoin maanjäristyksen seurauksena eikä paikallisilla ollut kiinnostusta elvyttää aluetta. Sitten saarella vierailleet ulkomaalaiset iskivät silmänsä kuvauksellisiin rauniotaloihin, ostivat ne pilkkahintaan ja alkoivat kunnostaa niitä. Ulkomaisen kiinnostuksen seurauksena myös paikalliset tajusivat alueen arvon ja viimeisen parinkymmenen vuoden aikana Kastro on jälleen täyttynyt elämällä ja asukkailla. Kunnostetut talot näyttävät raunioita vasten silmiinpistävän uusilta ja "kiillotetuilta". Todella kiehtova kaupunginosa kävellä.

astypalea_img_2162

astypalea_img_2125_2

astypalea_img_2215

Kuvia Kastron alueelta

astypalea_img_2070

Mutta vaikka täällä on asukkaita, niin hiljaista täällä silti on.

Astypalean Chora on kuvauksellisempi kuin Amorgoksen ja näyttää paljon isommalta ja jotenkin kosmopoliittisemmalta, mutta Amorgoksen Chorassa on enemmän eloa ja palveluita. Siellä on tavernoita, baareja ja pieniä söpöjä putiikkeja. Vielä syyskuun lopullakin siellä liikkui ihmisiä ja ravintolat olivat auki. Astypalealla ruokapaikan löytäminen ei ollut ihan helppoa.

astypalea_img_2074

Etsiessäni lounaspaikkaa törmäsin Choran keskusaukiolla papparaiseen joka kysyi voiko olla avuksi.

Kerroin ruoka-aikeeni ja pian istuinkin papan kyydissä matkalla rantakylä-Livadiaan, jossa papan serkulla kuulema oli taverna. "Melkein kaikki muut paikat ovat jo kiinni", mies, Lefteris nimeltään, kertoi. "Mutta serkun paikasta saat ruokaa".

astypalea_img_2089

Livadia

Ja niin sainkin. :) Lefteris jäi lounasseuraksi, ja juttelimme elämästä Astypalealla ja paljon muustakin. Papat ovat hyvää seuraa, olen matkoillani huomannut.

astypalea_kafeneion

Ruoan jälkeen Lefteris halusi vielä näyttää minulle kantapaikkansa eli Choran keskusaukion kafeneionin. Baarin seinät on kuvitettu vanhoilla valokuvilla ja sain kuulla kellastuneiden kuvien henkilöistä monet tarinat...

.

Astypalea on vierailun arvoinen, mutta kaksi päivää täällä on tarpeeksi. Ainakin tähän aikaan sesonkia.

Niin paljon kuin antituristilliset saaret minua viehättävätkin, niin kaipaan vähän enemmän elämää ympärilleni. Sitä voi olla paljon pienemmissäkin paikoissa, koko ei ole ratkaiseva tekijä.

Verkkainen uneliaisuus kenties on juuri osa Astypalean charmia ja persoonaa.

End of the line.          

astypalea_7230_2

13 kommenttia
26.09.2016

Yhdessä ja erikseen

Joku kysyi kommenteissa hiljattain minun ja Mr. Karkkipäivän parisuhteesta, ja miten meillä käytännössä toimii tällainen suhde jossa vietämme niin paljon aikaa erillämme.

Olemme erillämme osin pakon (työhön liittyvien olosuhteiden) sanelemana, osin myös omasta halustamme, koska kummallakin on harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita joihin toinen ei niin luontevasti sujahda mukaan. Miehellä on esimerkiksi rakkautensa vuoriin ja kiipeilyyn, minulla Kreikkaan ja saarihyppelyyn. Ja kun reissataan, toinen haluaisi luksusta, toinen vuokrahuoneita ja itse kokattuja aamiaisia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mun mies ei taida ylipäänsä olla saari-ihmisiä… Kyllä hän Ahvenanmaankin sijaan valitsee Lapin. On monia asioita ja paikkoja, joissa meillä on luontevaa viettää aikaa ilman toista. Sitä ei edes mitenkään erityisesti ajattele, se on aina ollut niin. Eikä se tarkoita että haluaisi yhtään vähempää olla toisen kanssa.

Lapista puheen ollen, juuri nyt, minun istuessani pienessä kellertävänsävyisessä keittiössä Naxoksen vanhassakaupungissa, mies on telttoineen jossain Kilpisjärven maisemissa. Ehkä hän on paistamassa makkaraa nuotiotulella. Tänään aamulla hän oli huiputtanut Haltin. Sain sieltä kuvaterveiset. <3

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen kertonut täällä blogissa kuinka rakastan yksin matkustamista ja kuinka juuri se yksin oleminen on ”se juttu” ja mahdollistaa asioiden ihan erilaisen, intensiivisemmän kokemisen. Kun ei ole seuralaista viemässä osaa huomiosta, tulee tarkkailtua ja absorboitua ympäristöä eri lailla. Panee merkille asioita joita ei ehkä muuten huomaisi. Saa eri tavalla yhteyden paikallisiin.

Ja ennen kaikkea, ei tarvitse tehdä kompromisseja. Saa kävellä ympäri labyrinttikujia aamusta iltaan jos siltä tuntuu tai pysähtyä johonkin niemennokkaan kolmeksi tunniksi sanomatta sanaakaan. Juuri se on niin vapauttavaa, niin ihanaa. Saan seurata tunnettani ilman että valintani ärsyttävät ketään. Saan olla juuri niin hidas patikkapolulla kuin haluan tai jäädä Hondos Centeriin hiplaamaan huulipunia ihan niin pitkäksi aikaa kuin huvittaa. Se ei pilaa kenenkään toisen lomaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vapaus ja riippumattomuus. Se on äärettömän ihanaa.

Ja kuitenkin. Vaikka juuri kirjoitin kaiken tuon ja se pitää täysin paikkansa…

Kaipaus. Voimakas halu jakaa kokemuksia rakkaani kanssa. Joka päivä tulee hetkiä, jolloin tunnen suurta haikeutta siitä ettei mies ole näkemässä tätä kanssani. Haluaisin, että hänkin haluaisi olla täällä. Että hänkin jakaisi sen tunteen mikä minulla on Kreikkaa ja näitä pieniä saaria kohtaan.

Koska lopulta, onni on todellisinta kun sen saa jakaa. Jotenkin näin sanottiin elokuvassa Into The Wild.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jouduin poikkeuksellisen tunteellisuuden valtaan saapuessani eilen Naxokselle. Viimeksi kun olin täällä, oli miehenikin täällä. Muistatteko kun kaksi vuotta sitten mieheni ja anoppini liittyivät viimeisellä viikolla saarihyppelylleni? Halusimme antaa anopille lahjaksi matkan turkoosin veden äärelle. Sitä hän oli toivonut, että joskus pääsisi uimaan turkoosinsiniseen mereen.

Nyt Naxos on leimautunut minun ja miehen saareksi. Samoin kuin Paros ja Santorini, koska niillä olemme käyneet yhdessä. Siksi minut valtaa täällä nyt erityinen haikeus… Jään katselemaan tiettyjä kaariholveja, kujia ja ravintoloita pitkään koska me olemme kulkeneet tai istuneet siellä.

Mies on sanonut aina, ettei Kreikassa ole mitään mikä erityisesti vetäisi häntä puoleensa. Hänen ”Kreikkansa” ovat vuoret.

Siinä missä minä en ole onnistunut tartuttamaan rakkaaseeni kipinää Kreikkaa tai Ahvenanmaata kohtaan, on mies saanut minutkin rakastumaan vuoriin. Ja ulkoilmaelämään. Vaeltamiseen. Siksi matkat ja retket luonnon keskelle toimivat meillä parhaiten, ei tule riitaa hotellien tasosta tai ravintoloiden hinnoista. Minäkin koen vuorilla tai metsän keskellä ääretöntä onnea ja iloa.

Olisin mielelläni tänä iltana käpertynyt miehen viereen makuupussiin Haltin juurella. Tai... hän olisi voinut etsiä halvan äkkilähdön Santorinille...

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kun katson iltaisin Egeanmereen hitaasti valuvaa pehmeäreunaista, oranssinpunaista aurinkoa, ajattelen aina mielessäni, ”Kunpa miehenikin jonain päivänä istuisi tässä vieressäni ja rakastaisi tätä.”

Ehkä se jonain päivänä tapahtuu.

49 kommenttia
25.09.2016

Viisi tähteä ja violetti yllätys

Just tällaisia reissustooreja on ihan parasta jakaa :) Kun jotain sattuu täysin odottamatta ja spontaanin kohtaamisen seurauksena pääsee kokemaan jotain erityistä :)

Sattumanvaraisesti valitsemani rantabaari Egialissa ja siellä aivan ohimennen tiskillä kohtaamani mies johtivat kolmea päivää myöhemmin siihen, että sain kuulla jälleen yhden mielenkiintoisen elämäntarinan, sain uuden ystävän, pääsin kierrokselle Amorgoksen ainoaan viiden tähden hotelliin ja - - palasin illan päätteeksi kera violetin hiusvärin ^_^ Asioita, joita ei vain voi ennustaa - ne vain tapahtuvat :D

mat_img_1754

Tarinankertojamaisesti aloitan sanoilla; kaikki alkoi siitä kun... tein viime keskiviikkona päiväretken Egialin kylään.

Päivän päätteeksi päädyin istuskelemaan ja odottamaan bussia yhteen rantabaareista. Kun menin maksamaan juomiani, tiskillä seisoskellut tatuoitu, hauskan näköinen mies kommentoi jotain hiuksistani ja kysyi mistä päin olen. Puheliaalta vaikuttava brittienglantia puhuva mies olisi selvästi mielellään jatkanut juttua pidempään, mutta minulla oli kiire bussiin. Muutaman minuutin aikana ehti kuitenkin käydä selväksi, että meillä oli hyvin samanlainen hyperinnostunut persoonallisuus ja juttua riitti, itse asiassa harmitti aika lailla että bussi oli juuri lähdössä. Mies tuikkasi minulle käyntikorttinsa ja sanoi että ota yhteyttä jos olet vielä tulossa Egialiin päin. "Teen conciergen hommia tuossa Aegialis-hotellissa", hän sanoi. Mat Turner, luki käyntikortissa.

Ei kuitenkaan tullut enää tilaisuutta ottaa Matiin yhteyttä, ja viikko kului loppuun.

aegialis_img_1230

Eilen oli viimeinen päiväni Amorgoksella, ja olin suunnitellut tekeväni vielä pari lyhyttä patikkaretkeä Katapolan ympäristöön. Erittäin tuulinen sää kuitenkin pilasi suunnitelmani (puuskia vastaan sai suunnillen kävellä etuviistossa...), ja todettuani tilanteen jäin haahuilemaan Katapolan satamaan. Mitähän sitä nyt sitten tekisi. Yhtäkkiä läheltä kuului iloinen tervehdys, ja tunnistin puheliaan britin. Mat siellä vilkutteli minulle kuin olisimme jo vanhoja ystäviä. :)

Mat oli Katapolassa saattamassa erästä hotellin asiakasta laivalle, ja pian istuimmekin lounaalla ja puhua pälpätimme kuin vanhat kaverit. Tosi hassua :) Olin tuntenut miehen 5 minuuttia :)

aegialis_img_1864_2

"Kaverikuva" ^_^

Selvisi, että Mat oli päätynyt töihin Amorgokselle workaway.comin kautta (en ollut kuullutkaan tuosta, vinkkiä niille joita kiinnostaa lähteä työseikkailuille maailmalle ruoka- & majoituspalkalla). Kuuban ja Bulgarian jälkeen Mat kuulema tuikkasi sormen sokkona Kreikan kartalle, ja sormi osui Amorgokseen. Sinne seuraavaksi. Mat ei ollut koskaan aiemmin ollut Kreikassa.

Nyt mies on asunut Amorgoksella 6 kk ja on jo kuin yksi saarelaisista. "Täältä en halua enää muuttaa", mies hehkutti silmät tuikkien. Niin vilpittömän innostunutta oman saarensa löytänyttä Kreikka-intoilijaa en tosiaan ole ennen tavannut, ehkä itseni poislukien ^_^

Alkuperäiseltä ammatiltaan Mat on puuseppä ja aloitti Aegialis-hotellissa ns. "jokapaikan-korjailumiehenä". Hän ehti olla tässä työssä vain kuukauden, kun hotellin pomo kutsui hänet huoneeseensa. "Mat, taidat tykätä jutella enemmän kuin tehdä töitä", hotellin johtaja oli todennut. "Helkkari", Mat sanoi ajatelleensa, "nyt saan potkut". Sosiaalinen ja puhelias britti jäi jatkuvasti suustaan kiinni hotellin asiakkaiden kanssa. Potkujen sijaan Matille tarjottiin työtä conciergena. En tiedä onko tälle suomenkielistä nimikettä, mutta se on laadukkaiden hotellien asiakaspalvelukonseptiin kuuluva tyyppi joka käytännössä auttaa asiakkaita viihtymään ja pysymään tyytyväisinä, varaa heille lippuja, kertoo vinkkejä jne.

Mat sanoi ettei meinannut uskoa korviaan ja tuuriaan. Hän ei ollut koskaan ollut missään tämän suuntaisessakaan työssä, mutta tehtävä kuulosti kuin luodulta miehelle jolta ei sosiaalisia taitoja ja karismaa puuttunut ja joka rakasti puhua ihmisten kanssa Amorgoksen aarteista. Hotellin johto oli nähnyt tämän ja yhtäkkiä "ruoka- & huone" -palkalla remppamieheksi tullut Mat kohosi kunnolla palkattuun, arvostettuun ja ennen kaikkea, Matin sanoin: hemmetin upeaan ja hauskaan työtehtävään.

"En voi vieläkään käsittää onneani, elän todellista unelmaa ja herään joka päivä kiitollisuudesta ratketen", Mat kertoi.

No en ihmettele ^_^

aegialis_img_1293

Mat kysyi haluaisinko tulla tutustumaan hänen unelmaduuniinsa, ja totta maar halusin :) Yhtäkkiä tuulinen päivä oli saanut mitä kiinnostavinta sisältöä ^_^

Ajoimme Egialiin, ja paikka jonne minut vietiin sai tämän paatuneen esteetikon leuat loksahtamaan. Aiemmalla vierailulla olin kuvannut hotellin vastapäiseltä puolelta lahtea, tietämättä paikasta mitään.

Olin jo luullut nähneeni Egialin ja Amorgoksen, mutta en ollut nähnyt sitä näin. Aegialis Hotel & Spa'n kautta avautui aivan toisenlainen, todellakin viiden tähden näkymä ja kokemus. Valo tällä puolella lahtea oli jotenkin erilaista ja minulle tuli heti mieleen Santorinin pehmeä, autereinen, aivan tietyn lämpimän keltaisen sävyinen valo. Olinko enää edes Amorgoksella..?

aegialis_img_1906

Hotellin terassi on jo itsessään kuin lomakohde....

Minun seurassani matkatessa harvoin pääsee kurkistamaan mihinkään luksuspaikkoihin koska tyylini reissata on aivan erilainen. Haluan nyt viedä teidät pienelle kierrokselle toisenlaiseen Kreikan kohteeseen kuin millaisia matkakertomuksissani on totuttu näkemään. Minulla ei olisi varaa asua Aegialiksessa omilla reissuillani, mutta osaan antaa uniikeille paikoille arvoa kun niitä kohtaan. Tällaisilla maisemilla ja puitteilla on toki hintansa.

Ja voihan täällä käydä nauttimassa lasillisen tai illallista upealla terassilla auringonlaskusta nauttien, se ei paljon maksa :) Budjettimatkalainen pääsee vitosen sijoituksella (talon viini maksaa 4,50€!) hetkeksi toisenlaiseen maailmaan... Jos tulette joskus Amorgokselle, älkää missatko tätä paikkaa! Puitteidensa puolesta varmaan halvin viinilasi jonka olen missään juonut ;)

aegialis_img_6657

Aegialis-hotelli sijaitsee korkealla rinteellä Egialin kylän kauimmaisessa reunassa ja on ensimmäinen rakennelma joka kylästä näkyy kun lähestyy Katapolan suunnasta.

aegialis_img_1767

Autereinen Santorini-valo....

aegialis_img_1865

aegialis_img_1782

idaegialis_img_1803

aegialis_img_1813

aegialis_img_1786

aegialis_img_1790_2

Kyllä kelpaa istua aamukahville....

aegialis_huoneet

Pääsin kurkistamaan huoneisiinkin. Nämä edustavat klassista huonetyyppiä.

aegialis_huoneet2

Tämän taas ollessa "moderni" huone. Osassa huoneista on oma patio, no kuinkas muuten... ;)

Presidenttisvittiä en valitettavasti päässyt näkemään mutta eipä sitä varmaan moni muukaan "tavan kuolevainen" näe... :D

aegialis_img_1824

Aegialis-hotelli tunnetaan myös wellnes-centerinä ja on kuulema suursuosittu kohde joogaryhmien keskuudessa. Hotellilla on kaksi suurta ulkoterassia pelkästään joogakäyttöön. Tämä on maisema toisesta käsin kuvattuna.

Jooga ja luksus tuntuvat monesti kulkevan käsikkäin, mielenkiintoista.

aegialis_spa

Kylpyläosasto.

Kylpylän yläkerrasta löytyy paikka, josta muodostui minulle aivan erityisen ilahduttava vierailukohde...

aegialis_kampaamo

Kampaamo. Sain kuulla että Aegialiksen kampaamo on niin suosittu että se oli ajanut kylän muut kampaajat out of bisnes...

Hetken mielijohteesta kysyin, olisiko kampaamossa sattumoisin violettia hiusväriä. Ajattelin, että saan seuraavaksi osakseni kummastuneen katseen (värjääkö joku pikku-Amorgoksella hiuksiaan liilaksi..? Tai joku viiden tähden hotellin asiakkaista....?), mutta sen sijaan kampaajatar kääntyi ja veti kaapista esiin violetin Directions-hiusväripurkin.

aegialis_hiusvari

Kampaamo ei kuulema normaalisti myy värejä asiakkaille (minulle oltiin ennemminkin buukkaamassa hiustenvärjäysaikaa), mutta Mat taivutteli kampaajan myymään purkin minulle ^_^ Siitä oli jo käytetty melkein puolet mutta kyllä mä varmaan saan tuon kolmeen käsittelyyn riittämään kun sekoittaa hoitikseen :)

Huraa..! :) Pikkuisen hullua että aamupäivällä teen postauksen jossa harmittelen violetin hiusvärin loppumista ja mietin voisikohan sellaista löytää miltään saarelta - ja päivän päätteeksi mulla on violetti hiusväri ^_^ :D

aegialis_img_6861

Jäin Aegialiksen terassille ihailemaan auringonlaskua ja melkein sulin värien mukana mereen... Luonnon ja ympäristön kauneuteen liittyvät kokemukset tuovat minulle niin voimakkaita onnen tuntemuksia että niitä on vaikea pukea sanoiksi. Yritän silti. Meri, hiljaisuus. Kermaisena kiekkona horisonttiin laskeva pinkin, oranssin ja roosan väreissä shiftaava aurinko. Minä yksin viiden tähden terassilla.

Ja vielä se violetti hiusväri repussa.

Tällaisia hetkiä varten sitä reissaa. <3

45 kommenttia
24.09.2016

Hiusten kiinnostava taipale

Violetin hiusvärin haalistuminen ei ole pelkästään ikävää, se tarjoaa itse asiassa sarjan oikein kauniita vivahteita :)

Tätä on mielenkiintoista seurata :)

hiukset_kreikka_img_1666

Juuri tällä hetkellä sävy on vaiheessa, josta olen saanut kaikkein eniten spontaaneja kommentteja ihmisiltä.

Moni ohikulkija on pysähtynyt kommentoimaan ja kehumaan hiuksiani.  Yksi vanhempi, jo harmaantunut rouva keskeytti kahvinsa juomisen Chorassa ja sanoi, "Voi hyvänen aika, juuri tuon väriset hiukset minäkin haluaisin".

Silloin kun hiukseni olivat Kreikkaan saapuessani tosivioletit, kukaan ei sanonut mitään ^_^ :D

hiukset_kreikka_syys16_img_0492

Viime viikon tiistaina hiukset olivat vielä tämän väriset.

hiukset_kreikka_1709_img_0840

Viittä päivää myöhemmin ne näyttivät tältä. Nätti, puuterinen harmaanliila.

hiukset_kreikka_1709_img_0886

Kaunis ja vielä erittäin ponimainen sävy. Kokonaissävy oli tässä vaiheessa vielä enemmän liila kuin sinertävä.

hiukset_kreikka_img_5847

Tietyssä valossa harmaammat raidat näyttävät ihan hopeaisilta.

hiukset_kreikka_img_5844

hiukset_kreikka_img_6749

Kaiken kaikkiaan hiukset näyttävät nyt raidoitetun sijaan meleeratuilta. Tykkään tästä ihan tosi paljon!! :)

Haalistuminen ei siis suinkaan ole pelkästään huono juttu. Ja on mahtavaa nähdä, ettei väri tosiaan haalistuessaan tee mitään outoja vetoja kummallisin vivahteisiin. Ei merkkiäkään mistään vihreästä, esimerkiksi, josta joku varoitteli. Kreikan metallisessa vedessä olisi saattanut odottaa paljon suurempia värimuutoksia kuin Suomen vedessä.

idhiukset_img_1669

Viimeisimmän pesun jälkeen hiukset ovat selvästi sinertyneet, ja kokonaisvaikutelma on taittumassa harmaanliilasta jonnekin hopeiseen siniliilaan. Ero liilasta sinisempään näkyy parhaiten postauksen kahden ylimmän kuvan välillä.

Onko ehkä vähän ihana tukka vieläkin, vaikka itse sanonkin! :) Sen voin ainakin sanoa että vaaleaan tukkaan en ole ihan heti palaamassa, tää väritukka on niin mun juttu. :)

violetit_hiustuotteet

Kerronpa muuten vähän viimeaikaisista ylläpitotoimenpiteistäni täällä.

Juuri saatoin aiheuttaa pahennusta kertomalla, että olen jättänyt deodorantin käytön, ja nyt kerron vähän vastaavalla lailla ällöä hiustenpesusta.... Koska jokainen pesukerta vie väriä ja olen joka pesu/hoitokerralla askeleen lähempänä suoravärini loppumista, olen venyttänyt pesuvälit äärimmilleen.

Olen pessyt hiukset kahden viikon aikana vain kolmesti, tai olisikohan neljästi... Suihkussa käyn kyllä 2-3 kertaa päivässä, eli perushygieniasta en sentään ole luopunut, älkää pelästykö! :D (Kiitos tahmaihon, suihku tosiaan kutsuu jopa kolmesti päivittäin...) Myönnän että pidennetty pesuväli todellakin ällöttää mutta kukapa täällä olisi mun hiuksia haistelemassa tai tunnustelemassa... Jos kestän likaisuuden tunteen itse niin ongelmahan on vain minun.

Viimeksi keksin, että alan pitää Fudgen shampootakin päässä pitkällä vaikutusajalla, siinähän on myös reilusti pigmenttiä, ja johtuisikohan sitten juuri siitä tuo hiusten sinertyminen. Fudgessa lienee enemmän siniviolettia kuin punaviolettia pigmenttiä.

Herman's-suoraväri loppuu kuitenkin auttamattomasti seuraavalla pesukerralla. Olen seuraavaksi menossa pariksi päiväksi Naxokselle, jonka pääkaupunki on sen verran suuri että sieltä *saattaisi* hyvällä tuurilla löytyä kampaamo joka myisi shokki/pastellivärejä. Ainakin aion yrittää sellaisen löytää.

Mutta toisaalta - ei hiuksista ainakaan mitään ruman värisiä ole tulossa jos tämä haalistumistrendi jatkuu :) Ehkä minulla on kolmen viikon päästä ihan hopeinen tukka aavistuksella sinistä taittoa? :)

Hiukseni värjännyt Sini on muuten kirjoittanut blogiinsa aivan huikean infopläjäyksen shokki/pastelliväreillä värjäämisestä ja värin ylläpidosta, tässä on kerrottu varmasti ihan kaikki jipot ja faktat mitä aiheeseen vain voi liittyä: Hiusten värjäys ja värin ylläpito suoraväreillä.

hiukset_harjattu_eiharjattuimg_0869

P.S. Vähän muusta aiheesta mutta tässä on hyvä demonstraatiokuva sille, miksi en juuri koskaan harjaa tukkaani hiustenpesun jälkeen. Ei varmaan tarvitse kertoa kumpiko puoli päästä on harjattu, kumpi ei :)

Hiuslaatuni on kuiva ja kiilloton, ja aukiharjaaminen (föönauksesta puhumattakaan) vain korostaa sitä. Kun hiusten antaa kuivua itsestään niihin muodostuu jänteviä kiharaisia osioita jotka saattavat parhaimmillaan jopa heijastaa valoa. Harjaaminen hajottaa kiharaiset osiot ja muuttaa hiukset mattaiseksi hattarapilveksi. Siksi harjaan hiukseni pesupäivinä vasta illalla (pesen aina aamuisin) enkä koskaan föönaa hiuksiani. Kun annan hiusten kuivua itsestään enkä koske niihin harjalla, ne jäävät kaikkein terveimmän ja näteimmän näköisiksi. :) Vaikka joo, saattavathan ne myös joidenkin silmiin näyttää sekaisilta ja viimeistelemättömiltä! ^_^ Mutta se on mulle ominaisin (hius)tyyli - wash and go :) Paitsi täällä Kreikassa tällä hetkellä wash less and go... ;p

23 kommenttia
23.09.2016

Saaren selkää pitkin

Nyt teitä väsyttää jo, tiedän (kun samankaltaisia juttuja tulee putkeen, todistetusti ei kiinnosta ;)), mutta joku luonnosta ja vaelluksesta tykkäävä saattaa haluta katsoa nämä kuvat :) Tämä siis teille.

Otin tällä kertaa saarihyppelylle mukaan ekaa kertaa vaelluskengät koska tiesin, että olen tulossa Amorgokselle joka tunnetaan vaeltajien mekkana.

Eilen patikoin saaren suosituimman ja upeimman reitin joka on 16 kilometriä ja vie pääkaupungista Chozoviotissan kuuluisan luostarin kautta saaren "selkää" pitkin Egialin kylään.

amorgosvaellus_

Reitti tarjosi odotetusti huikeita maisemia.

amorgosvaellus_img_1108_2

Reitti taittuu neljässä tunnissa jos ei pidä taukoja. Suositeltavin ajankohta patikalle on aamu- tai myöhäinen iltapäivä, polku ei nimittäin tarjoa mitään varjoa eli esimerkiksi metsäisiä osuuksia vaan koko 16 km saa haikkailla suorassa auringonpaisteessa.

Amorgoksella ei juurikaan ole puita, se on kasvillisuudeltaan hyvin karu saari.

amorgosvaellus_img_1329_2

Chozoviotissan luostari on yksi niitä Kreikan kirkkoarkkitehtonisia nähtävyyksiä jotka "kaikki" sen tyyppisistä nähtävyyksistä kiinnostuneet tietävät. Ja onpa se tuttu myös monista postikorteista uskomattoman kuvauksellisen ja sanalla sanoen erikoisen sijaintinsa takia. Luostari on kuin "liimattu" jyrkkään vuorenseinämään ja sijaitsee piilossa niin, että sen näkee vain mereltä päin tai kun tullut tarpeeksi lähelle sinne johtavia rappuja (patikoituaan ensin jyrkän reitin alas Chorasta).

Tiesin jo kuvien perusteella että paikka on komea, mutta livenä se näytti vieläkin upeammalta. Uskonnolliset rakennukset ovat Kreikassa ihan omaa luokkaa kuvauksellisuudessaan, kuten suunnilleen joka toisen pikkuisen kirkon kohdalla tulee todettua.

amorgosvaellus_luostari

Luostarin alapuolella meri loistaa turkoosin ja vihreän sävyisenä. Seisoin tässä niin pitkään että pian tuli jo kiire lähteä eteenpäin.

amorgosvaellus_img_6620_2

Kello oli nimittäin tässä vaiheessa jo yli 15.00, ja tarkoitus oli päästä Egialiin ennen auringonlaskua. Pimeässä patikoiminen keskellä ei-mitään (reitin varrella ei ole mitään asutusta) ei ollut kokemus jota olin tavoittelemassa.

sanni_amorgos_img_6584_2

Edestä päin ei enää arvaisi että mulla mitään liilaa husväriä onkaan... Mutta on sitä siellä taaempana vielä ihan kivasti. :) Kaikki ei ole vielä menetetty.

amorgosvaellus_img_6622

Reitin ensimmäinen osuus kulkee saaren itäpuolta.

Yksi noista mereen pistävistä kallioista näyttää minusta ihan maitovalaalta... :)

amorgosvaellus_img_6623_2

Sitten kavutaan saaren "selkärangan" yli läntiselle puolelle. Tällä puolella reitti on paikoin niin kivistä ja vaikeakulkuista että mukana olevat kevytvaelluskengät eivät ihan olleet riittävät ja kaipailin kotiin jääneitä järeitä Meindlejani.

Sandaaleilla ei tälle reitille todellakaan kannata lähteä.

     amorgosvaellus_img_6639_2 amorgosvaellus_img_6645

amorgosvaellus_img_6652

Egiali häämöttää jo...

amorgosvaellus_img_6685_2

amorgosvaellus_img_6712

Saavutin Egialin täydellisellä ajoituksella juuri auringon laskiessa.

Aika hyvä päivä, etten sanoisi :)

.

Loppukevennys:

amorgosvaellus_img_6669_3

Arvatkaa näyttikö hassulle kun reitin loppuvaiheessa, lähestyessäni Egialia, näin vanhan kivimuurin yli kurottuvan puun oksalla... vuohen! Joo, tiedän että vuohet ovat taitavia kiipeilemään, mutta puun oksalla en ole ennen vuohta nähnyt! ^_^ Siellä se pisteli tyytyväisenä lehtiä poskeensa. Aika veijareita.

34 kommenttia
22.09.2016

Ilman deodoranttia

Sattumalta eräs lukija esitti pari päivää sitten kommenteissa kysymyksen aiheesta, josta olin muutenkin ajatellut kirjoittaa lähiaikoina. Se lähiaika on nyt sitten tänään. :)

   Deodorantit_IMG_0897_2

Aihe on deodorantin/antiperspirantin tarve. (Viittaan näihin tuotteisiin tekstissä yksinkertaisuuden vuoksi vain termillä 'deodorantti'.)

Olen kuluneen vuoden aikana kuin huomaamatta vähentänyt deodorantin käyttöä. Sitten aloin kiinnittää siihen huomiota. Mitä tapahtui hikitilanteen näkökulmasta niinä päivinä jolloin en käyttänyt deodoranttia? Ei mitään. Ei yhtään mitään. Kainaloni eivät olleet sen märemmät eikä hiki haissut sen pahemmin kuin muutenkaan.

Hien haju ja hikoilun voimakkuus on henkilön yksilöllisen kemian tulos, toisten hiki haisee voimakkaammin, toisten miedommin. Puhdas hiki on hajutonta ja hajun saavat aikaan ihon pinnan bakteerit. Hien hajuun ja voimakkuuteen vaikuttaa myös hien "syy", on kahdenlaista hikoilua: elimistön lämmönsäätelyyn liittyvää (ns. liikuntahiki) ja tunneperäisiin syihin kuten jännitys- ja stressitilanteisiin liittyvää. Näitä erittävät kahdenlaiset hikirauhaset, ekkriiniset ja apokriiniset.

Deodorantti_GivenchyPii

Minä kuulun suhteellisen miedosti hikoileviin ihmisiin. Jos lämpötila, liikunta tai jokin tunneperäinen asia ei ole vaikuttamassa, kainaloni pysyvät kuivina käytännössä koko päivän ilman mitään apuaineita. Ja jos juoksen bussille ja saavun sinne ihan hikisenä, ei hiki haise millekään. Minulla on kai siis mukavat bakteerit iholla.

Silti olen tunnollisesti käyttänyt deodoranttia teini-ikäisestä saakka. Sitä ei ole kyseenalaistanut ollenkaan. Deodoranttia kuuluu käyttää "kaiken varalle", ikäänkuin. Se on tuntunut yhtä itsestäänselvältä osalta päivittäishygieniaa kuin hammastahna.

Jos olen joskus reissussa unohtanut deodorantin ja huomaan puutteen vasta seuraavana aamuna, olen saattanut olla todella huolissani ja harmissani. Apua, joudun lähtemään ulos ilman deodoranttia...

madara_deodorantti

Nyt puistelen tuolle päätäni. Arvatkaa mitä: en ole esimerkiksi täällä Kreikassa laittanut deodoranttia yhtenäkään päivänä. Vaikka juuri esittelin sen matkakosmetiikkapostauksessani. Jep, sellainen löytyy Kreikkakassista, mutta tänä vuonna en näköjään enää käytä sitä. (Köh, ehkä vuosi sitten ostetun dödön käyttö olisi muutenkin vähän kyseenalaista... ;D Joo, taidanpa heittää sen menemään.)

Kreikan lämpötilan puitteissa edes antiperspiranttinen dödö ei tietenkään pysty estämään tai merkittävästi edes vähentämään hikoilua, joten ainoa peruste sen käytölle olisi hajun estäminen. Silloin kun henkilön tilanne on se että hiki tosiaan haisee pahalle, ovat ehkäisy- ja lievennystoimenpiteet totta kai perusteltuja ja sosiaalisen ympäristön kannalta huomaavaisiakin. Mutta minun (normi)hikeni ei haise. Mitä dödö siis ylipäänsä tekee kainaloissani täällä 30+ asteen lämpötilassa tai missään muuallakaan? Se on vain ylimääräinen kemikaalikuorma. Ihon kosteuteen se ei vaikuta suuntaan tai toiseen.

Clarins_deodorantti_IMG_5094

Kirjoitin tuossa että (normi)hikeni ei haise. Tällä tarkoitan sitä kropan lämmönsäätelyyn liittyvää, liikkumisen ja lämpötilan aikaansaamaa hien eritystä. Se toinen hiki taas haisee. Ja SEN voi nähdä perusteluna deodorantin käytölle. Mutta tämä toinen hikityyppi ei esiinny päivittäin, ja varmaankin juuri siksi deodorantin käyttö on vähentynyt marginaalisesti tajuttuani, etten tee dödöllä mitään "normihien" kannalta.

Se toinen hiki on sitä tunneperäistä, erityisesti stressitilanteisiin liittyvää. Jos jännitän jotain, kainalot ovat kyllä hetkessä kosteat, ja ilman dödöä myös tuoksu on tunnistettava. Joskus tämän tyyppistä hikeä ilmenee myös positiivisissa yhteyksissä kun keskityn johonkin josta olen oikein innoissani, kuten meikkaamiseen tai vaikka blogijutun kirjoittamiseen. Se on tosi outoa, koska tilanteisiin ei liity jännitystä tai hermostuneisuutta. Olen päätellyt, että näissä tilanteissa olen kuitenkin jotenkin tunnetasolla eri lailla aktivoitunut kuin "normitilanteissa". "Meikkihiki" ei ole päivittäinen ilmiö vaan liittyy vaativampien meikkien kuten vaikka juhlameikin tekoon. Tai jos olen tekemässä jotain blogimeikkiä :D Tosi hassua.

idKainalo

Syy sille, miksi "tunnehiki" voi haista erilaiselle kuin lämpöhiki, liittyy hien kemialliseen koostumukseen. (Sarjassamme tietoa joka ei ehkä kaikkia kiinnosta eikä edes liity postauksen varsinaiseen pointtiin, mutta kerron silti ^_^) Lämpöhien erityksestä vastaavat ekkriiniset hikirauhaset ja tämä hiki on koostumukseltaan 90-prosenttisesti vettä. Apokriinisten rauhasten tuottama tunneperäinen hiki taas sisältää paljon valkuaisaineita ja lipidejä. Tämä koostumus on enemmän bakteerien mieleen ja näin ollen voi potentiaalisesti haista voimakkaammin.

Ja minulla se menee juuri niin. Bakteerit mitä ilmeisimmin riemastuvat tunnehien tarjoamasta ateriasta ja tuloksena on haisevat kainalot. Haju ei tuolloinkaan ole erityisen pistävä mutta havaittava kuitenkin.

Tuota hikeä vastaan on tietysti mielekästä suojautua jos on menossa tilanteisiin jossa on odotettavissa jännitystä tai tunnepiikkejä. Mutta kun näitä tilanteita on arjessani aika harvoin, on deodorantin päivittäinen käyttö lopulta.... oikeastaan täysin turhaa. Aine on kainaloissani eikä tee siellä useimpina päivinä yhtään mitään muuta kuin muodostaa iholle ylimääräisen kemiallisten aineiden kalvon. En sano että kuulun niihin jotka ovat huolissaan esimerkiksi antiperspiranttien sisältämistä alumiiniyhdisteistä, mutta en yleisesti näe pointtia laittaa iholle tarpeetonta kemikaaliannosta.

TrueOrganicOfSweden_IMG_2043

Kun asiaa miettii, on todellakin aika hullua että niin moni, kuten minäkin 22 vuoden ajan, hieroo joka päivä ihoonsa deodoranttia silkasta tottumuksesta ja kuvitelmasta että niin vain "kuuluu tehdä". Runsaasti hikoilevien ja pahanhajuisesta hiestä kärsivien kohdalla käyttö on täysin ymmärrettävää, mutta sillä osalla väestöä, jolla ei ole tätä ongelmaa, on deodorantin käyttö "vain varmuuden vuoksi" lopulta aika hullu ilmiö.

Muita jotka ovat kyseenalaistaneet deodoranttien ja antiperspiranttien käytön?

Kuinka moni on menee täysin dödöttä?

Mitä ajatuksia aihe ylipäänsä herättää?

.

Blogissa on aiemminkin käyty kiihkeää keskustelua deodorantista ja hikoilusta, viimeksi liittyen yödeodorantin käyttöön. Melkein 300 kommenttia keränneet postaukset löytyvät täältä: Kuka laittaa yöksi deodoranttia? ja Hyi, hiki!

74 kommenttia
21.09.2016

Amorgos. The Big Blue.

           amorgos_img_6464

Upea Amorgos.

Itäisin Kykladien saarista, Ateenan satamakaupungista lähtevän Kykladien laivalinjan toisiksi viimeinen pysäkki.

En ihmettele miksi Luc Besson valitsi kuvata Le Grande Bleun juuri täällä.

Amorgos on mielestäni kaikkein kauneimmalla nimellä nimetty Kreikan saari. Amorgos... Voisiko tämän niminen paikka tuottaa pettymystä?

Karu. Vuoristoinen. Vaeltajan paratiisi.

Ei yökerhoja.

Ei lentokenttää.

Ei charter-turismia.

Ei kunnon ruokakauppaa.

Mutta kun täällä nousee laivasta, kohtaa yhden Kreikan rakastetuimmista pienistä saarista jolla on uskollinen ja monilukuinen kävijäjoukko joka palaa tänne vuosi toisensa jälkeen.

Jotain jännää täällä on. Lähtien siitä että saarella on kaksi yhtä tiheästi liikennöityä satamaa ja kaksi yhtä isoa, yhtä suosittua ja sievää satamakylää (Katapola ja Egiali). En ole tavannut tällaista asetelmaa millään muulla saarella. Kaksi satamaa ovat jäljellä siltä ajalta kun saaren pohjois- ja eteläosan välillä ei kulkenut kunnon tietä. Jostain syystä ne ovat jääneet elämään kumpikin vaikka tietä pitkin hurauttaa nykyään Katapolasta Egialiin puolessa tunnissa.

Kealla asuu enemmän ihmisiä kuin Amorgoksella ja siellä bussit olivat menneet talvilevolle jo kolme viikkoa sitten. Täällä bussit porskuttavat kylien väliä täysien turistilastien kanssa edelleen täyttä häkää. Vaikka Amorgos sijaitsee laiva- ja lentoyhteyksien kannalta "hornan tuutissa", täällä riittää porukkaa. Näköjään vielä syyskuun lopullakin. Kaikki ovat tulleet tänne omatoimisesti.

Ja osa ei pääse huomenna ja perjantaina pois koska Pireuksesta liikennöivät isot autolautat ovat lakossa. Tapasin tänään belgialaisporukan joka oli huomenna menossa Milokselle, seuraavat yöt oli varattu jo sinne. "No, kyllähän täällä Amorgoksellakin vielä viihtyy," yksi heistä totesi leppoisasti.

Itsekin taidan viihtyä vielä viikonlopun yli.

Tässä kuvia kauniilta Amorgokselta.

amorgos_img_1116

amorgos_img_6426

amorgos_img_1206_

amorgos_img_6448

amorgos_img_1042

amorgos_img_6438

amorgos_img_6423

amorgos_img_6479

amorgos_img_6434

amorgos_img_6280

amorgos_img_6469

amorgos_img_6498

amorgos_img_1127

Pääkaupunki Chora korkealla saaren keskellä on juuri niin klassinen valkoinen, sokeripalatalo-Chora kuin toivoa voi.

amorgos_img_6300

amorgos_img_1153_2

amorgos_img_6415

P.S. Le Grande Bleu teki suuren vaikutuksen kun näin sen joskus teininä. Se oli pitkään lempielokuviani ja taisinpa olla vähän ihastunutkin filmin Jean Marc Barr'iin. ^_^ Siitä on vuosia, ainakin 10, kun olen viimeksi elokuvan nähnyt. Yksi kahvila Katapolassa kuulema esittää leffaa pienellä screenillä joka ilta. Pitäisiköhän mennä katsomaan..? :)

6 kommenttia
1 2 3

  • Sanni

  • Arkisto

    • 2024 (20)
    • 2023 (148)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)