Hiuskuulumisia ja uusia Curly Girl -hiustuotetuttavuuksia!
Muistatteko, kun kesän jälkeen kerroin, että hiukseni olivat taas alkaneet rasvoittua nopeammin. Se oli ei-toivottu muutos, kun olin parin vuoden verran saanut nauttia yhä vain pidentyvästä pesuvälistä - jossain vaiheessa tuntui, ettei hiuspohjani rasvoitu enää lainkaan. Viime kesänä tämä mieleinen saavutettu etu jostain syystä alkoi hiipua, ja yritin arvuutella, mistä se johtui. Blogi- ja Instagram -kommenteissa syyksi veikattiin mm. viime kesän helteitä ja niiden aiheuttamaa hiuspohjan hikoilua.
Syy jäi arvoitukseksi, mutta loppusyksyn ja talven aikana hiuspohjan rasvoittuminen lähti jälleen hidastumaan. 🙏🏻 (Jess!) Tällä hetkellä hiuspohja alkaa tuntua likaiselta 5-6 päivää pesun jälkeen. Ihan yhtä kuohkeat hiukseni eivät enää ole kuin parhaimmillaan ei-rasvoittuvalla aikakaudella, mutta kampaajani itse asiassa esitti siihen ihan hyvän syy-veikkauksen. Kuohkeuteen on vaikuttanut kuivan hiuspohjan ohella yhtä paljon hiusten kunto; hiuksenihan käytännössä kärähtivät puhki syksyllä 2019 tehdyssä värinpoistossa, ja sen seurauksena hius on todennäköisesti silkasta läpikuivuudestaan ja rakennevaurioituneesta pörröisyydestään ollut ilmavampi ja enemmän irti päänahasta kuin terveempi hius. Nyt kun värinpoistosta on yli kaksi vuotta, tervettä hiusta on kasvanut sen verran, ettei tyvi enää ole yhtä vaurioitunut = ei yhtä huokoinen = ei yhtä ilmava.
Tietysti hiukseni ovat yhä kaukana hyväkuntoisista ja Curly Girl -hoitorevoluutioni parhaista ajoista, mutta kun jaksaa vielä muutaman vuoden odotella, suurin osa kärähtäneestä hiuksesta on kasvanut pois ja ehkä voin taas jonain päivänä saavuttaa ne kimmoisat ja kiiltävät kutrit, jotka Curly Girl -metodin avulla aikoinaan saavutin. ❤️
Curly Girl -metodi todella tuli mun elämään jäädäkseen, niin käänteentekevä se oli hiuksilleni, joten aina tutustun mielelläni uusiin metodiin sopiviin sarjoihin ja tuotteisiin. :)
Tällä kertaa olen tehnyt tuttavuutta päivittäistavarakaupoista löytyvän Maui Moisture -sarjan kanssa. En tiedä onko tämä ihan varsinaisesti "markettisarja", hinta (12,90€ / 385 ml) tekee näistä aavistuksen perus-markettihiusbrändejä kalliimman, mutta eivät nämä myöskään salonkituotteita ole. Ehkä sarjaa voisi verrata Aussieen..?
Joka tapauksessa, nämä värikkäät ja hauskat, trooppisia mehu- tai smoothiepulloja muistuttavat pakkaukset olivat jo pitkään kiinnittäneet huomioni Sokoksella. (En mainosta Sokosta, mutta se on mun lähikauppa ja sieltä mä rehellisesti ostan 90% ostamastani kosmetiikasta ☺️) Kun siirryin töihin Transmerille selvisi, että myös Maui on "meidän" brändi, tosin ei mun osaston brändejä, sillä työskentelen vain luonnonkosmetiikan parissa. Minulta kysyttiin haluaisinko tutustua Mauin tuotteisiin ja halusinhan minä. :)
Sain töiden puolesta testiin neljä Maui-tuotetta ja ostin itse kaksi, koska halusin kokeilla myös kuivien hiusten Coconut Milk -shampoota ja värjättyjen hiusten Sea Minerals -hoitoainetta.
Sokoksen lisäksi Mauin hiustuotteita myyvät hyvin varustetut Citymarketit ja joistain Halpahalleistakin sarjaa löytää.
Pakkaukset ovat kyllä mielettömän herkullisen näköisiä, eikö? :)
Maui Moisture -sarjan speksejä:
🌺 Sulfaatittomia
🌺 Silikonittomia
🌺 Vegaanisia
🌺 Veden sijaan vesipohjana aloe vera mehu --> tuo lisää kosteuttavuutta
🌺 Kaikki tuotteet sisältävät aloe veran lisäksi signature-ainesosana myös kookosvettä --> myös kosteuttava
Minulla ovat olleet testissä seuraavat tuotteet:
SHAMPOOT
HOITOAINEET
Kokemukseni Maui-hiustuotteista yleisesti
Shampoot ovat miellyttävän paksuja koostumukseltaan eivätkä tosiaan sitä tyyppiä, joka lurahtaa helposti kämmeneltä lattialle kun kaadat sitä pullosta. Siitä pisteitä. Sulfaatittomille shampoille tyypillisesti nämä vaahtoavat vähän miedommin, mutta mielestäni kuitenkin riittävästi ja oikeastaan jopa aika runsaasti kun vertaan kaikkiin käyttämiini sulfaatittomiin shampoisiin. (Luulen, että olen siinä mielessä nykyään vähän huono arvioimaan shampoon vaahtoavuutta, kun olen jo niin täysin tottunut sulfaatittomiin... en enää lainkaan odota "perusshampoon" vaahtoavuutta. :))
Pesutulos on erinomainen, kaikki kokeilemani Maui-shampoot jättävät hiuspohjan erittäin puhtaan tuntuiseksi, mutta pesutulos ei silti ole natiseva. Shampoissa on hoitavuuden tuntua, ja hoitavuuden aste vaihtelee shampootyypin välillä selvästi hoitavasta (Coconut Milk) miedompaan (Awapuhi).
Hoitoaineiden koostumus ja suoritus vaihtelee tuotteesta riippuen vielä shampoitakin enemmän; värjättyjen hiusten Sea Minerals -hoitoaine on ohutta ja miedosti hoitavaa (ei riitä mun kärsineille hiuksille) kun taas Shea Butter -hoitoaine on erittäin hoitavaa ja niin paksua, että sitä on vaikea saada ulos pullosta.
Tuoksu tuotteissa on hyvin voimakas, ja jakaa hedelmäisen makeassa runsaudessaan varmaankin mielipiteitä. Olen tottunut luonnonkosmetiikan tuoksumaailmaan ja nämä tuoksuvat luonnonkosmetiikkaan verrattuna aika parfymoiduilta. Eivät ole rehellisesti ihan minun tuoksutyyppiäni, vaikka makeistakin tuoksuista kosmetiikassa tykkään.
Yhdestä Maui-tuoksusta kyllä tykkään, ja se on Awapuhi-shampoon tuoksu. Esitelläänpä shampoo seuraavaksi, sillä se on toinen kahdesta suosikki-Maui-tuotteestani. :)
SHINE AMPLIFYING AWAPUHI SHAMPOO
Suosikki 💖
Awapuhi-tuotteet lupaavat kiiltoa, ja tämän tyyppisellä lupauksella ne sijoittuvat miedommin hoitavien, normaaleille ja ei-käsitellyille hiuksille soveltuvien hiustuotteiden kategoriaan. (Minusta kiilto-tuotteet ovat siinä mielessä hassu tuoteryhmä, että kukapa nyt ei haluaisi hiuksiinsa lisää kiiltoa..! Miksei tämä ominaisuus siis olisi oletusarvoisesti mukana kaikissa shampoissa ja hoitiksissa...)
Awapuhi-shampoo tuoksuu kirpeänmakealle sitrushedelmälle (tai hedelmille monikossa..!), ja vaikka tuoksu on aavistuksen esanssinen, kirpeän ja makean yhdistelmässä on jotain koukuttavaa. Tykkään tästä tosi paljon! Kirpeys tuo tuoksuun tervetullutta raikkautta, joka puuttuu muiden Maui-tuotteiden makeudesta. Awapuhi-hoitoaineessa on sama tuoksu mutta voimakkaampana.
Jos testaisin Awapuhi-shampoota sokkona ja lukematta pakkaustekstejä, olisin luullut sen olevan volyymishampoo. Hiukseni jäävät sen jäljiltä selvästi ilmavammiksi kuin muiden Maui-shampoiden, tai voisinpa sanoa, että minkä tahansa muun viime vuoden aikana käyttämäni shampoon jälkeen. Hoitavuudeltaan Awapuhi-shampoo on kevyt, mutta pesevyys/hoitavuus-suhde on hyvä ja kokonaissuoritus oikein miellyttävä. En periaatteessa aina kaipaakaan mitään todella hoitavaa shampoota, tärkeintä on, ettei shampoo takuta hiuksia (ja että sen jälkeen hiukset hoidetaan varsinaisella hoitoaineella..! ☺️)
Edit. Täydennystietoa 😅 Awapuhi on täysin uusi sarja ja tulee myyntiin Sokoksen valikoimaan talven aikana.
REVIVE & HYDRATE SHEA BUTTER -HOITOAINE
Suosikki 💖
Kuiville ja vaurioituneille hiuksille kehitetty Shea Butter -hoitoaine on niin paksua, että se olisi melkein parempi pakata purkkiin kuin pulloon. Hieman vaikea saada ulos pullosta, mutta silti suosikki suorituksensa perusteella..! :)
Kermaisessa koostumuksessa hiusta hoitavat nimikkoainesosa sheavoin ohella makadamian siemenöljy, kookosöljy (mulle must!), pantenoli, ehdottoman tärkeät kvatit kuten behentrimonium chloride sekä ylempänä mainitut aloe vera ja kookosvesi jotka tuovat kosteutta.
Oli kiva pitkästä aikaa tutustua uuteen "marketti"sarjaan. Päivittäistavarapuolen normikosmetiikan sarjat jäävät minulla nykyään vähälle tuntemukselle sekä ammattini painopisteen (luonnonkosmetiikka) että hiusteni käytöksen (pitkä pesuväli hidastaa testausmahdollisuuksia) puolesta.
Ennen vanhaan, kun pesin hiuksia joka toinen tai kolmas päivä, ehti testaamaan valtavasti erilaisia hiustuotteita. Hiuspohjan kuivuminen on vienyt pois tämän harrastuksen. Toisaalta, valitsen mieluummin pitkän pesuvälin..! 😅
Onko Maui Moisture teille tuttu sarja?
P.S. Olen viettänyt kohta kolme päivää maalaustantereella (joka nyt muistuttaa sotatanteretta paintball-turnauksen jäljiltä...), ja tänään hermot menivät lopullisesti kun maalia on todellakin joka paikassa ja mulla ei ole kohta enää yhtiäkään puhtaita sukkia kun kaikki on maalissa....
Olin ajatellut kirjoittaa viikonlopusta raportin, mutta sen sijaan halusin tänään nähdä valkoisen sijaan VÄRIÄ ja pakenin paintball-kentäksi muuttuneen koitini kaaosta vanhan kämppäni tyhjään rauhaan ja kuvasin siellä Mauin värikkäitä pulloja. Ahh... nyt alkaa kierrokset pikku hiljaa laskemaan aamupäivän sukkaraivon jäljiltä ja ehkä huomenna saan viimeisen seinän toisen kerroksen maalattua..! :D
(Maui-kuvaus jäikin muuten minun ja vanhan kämppäni viimeiseksi yhteiseksi hetkeksi, illalla luovutin asunnon avaimet.)
.
P.P.S. Tosi kiinnostavaa keskustelua edellisen postauksen kommenteissa, en harmikseni ole ehtinyt osallistua ja vastailla maalauksen takia. Toivon huomenna ehtiväni lukea ryppykeskustelun kommentteja ajatuksella. :)
Kun aloitin kirjoittamaan Karkkipäivää, olin juuri täyttänyt 30 vuotta. Vielä silloin en ainakaan itse havainnoinut itsessäni käytännössä mitään ikääntymisen merkkejä. Iho oli sileä ja Alkossa sai melkein aina näyttää papereita :)
Tästä on nyt pian 13 vuotta ja jo vain ikääntyminen näkyy. Henkkareita ei juuri enää tarvitse kaivella.
Tänään katsellaan, mitä kaikkea ihossani ja kehossani on tapahtunut sen jälkeen kun täytin 30.
Pigmenttiläiskät. Pigmenttimuutokset silmien ja huulten ympärillä olivat ensimmäiset toteamani ikääntymisen merkit. Ylähuulen alueen melasma on näistä pahempi ja sen voi sanoa olevan ensimmäinen minua oikeasti harmittava ihon muutoksiin liittyvä asia. Melasma voi tosin liittyä myös hormonaalisiin muutoksiin kuten raskauteen, ei vain ikään.
En muista minkä ikäisenä tarkalleen havainnoin "pigmenttiviikset" ensimmäisen kerran, mutta blogissa niistä on ensimmäinen maininta vuonna 2012 eli ollessani 33-vuotias.
(MIKÄ APU TÄHÄN? 👉 Tehokas SPF 50-suojakertoimen voide jota käytän paikallisesti huulten ympärillä. Paras ja käyttömukavuudeltaan miellyttävin on Darphinin Intral Environmental Lightweight Shield SPF 50. Samaa tuotetta sai ennen myös Cliniquelta mutta nyt vain Darphinilta.)
Kuivuudesta johtuvat juonteet.
Havainnoin ensimmäistä kertaa auringon kuivattamaan ihoon ilmestyneitä ryppyjä. Iho ei enää palaudu entiseen tapaan eikä pidätä kosteutta yhtä hyvin kuin ennen. Auringolle monta viikkoa Kreikassa altistunut silmänympärysiho saa pinnalleen juonteiden verkon jota silmien siristely auringossa vain vahvistaa. Kuivuusjuonteet katoavat vasta, kun ryhdyn hoitotoimenpiteisiin.
(MIKÄ APU TÄHÄN? 👉 Täyteläinen ja ravitseva silmänympärysvoide joka sekä kosteuttaa että pehmentää että suojaa ihoa kosteuden haihtumiselta. Käytän yhä silmänympäryksillä täyteläisempää voidetta kuin muualla kasvoilla.)
Silmänympärysiho ohenee ja pysyvät juonteet ilmestyvät.
Silmänympärysiho alkaa näyttää selvästi ohentuneelta ja pienten juonteiden hienoinen verkko alkaa juurtua silmänympäryksille pysyvästi. Hymyillessä näkyvät myös silmäkulmien harakanvarpaat.
Tässä vaiheessa en ollut vielä alkanut käyttää retinoideja enkä kollageeni-lisäravinnetta. Aloitin kollageenivalmisteen käytön 38-viotiaana ja retinolin käytön 39-vuotiaana ja näiden käytön myötä silmänympärysjuonteiden kehitys hidastui huomattavasti ja juonteet myös pehmenivät.
(MIKÄ APU TÄHÄN? 👉 Tehokkaat ihoa uudistavat aktiiviaineet kuten retinoidit.)
Kasvoilla näkyvät kokonaisvaltaiset ikääntymisen merkit: iho on löystynyt, pigmenttiläiskiä on runsaammin, silmien ympärillä on juonteita ja silmäkulmissa näkyvät harakanvarpaat. Couperosa kuultaa ohentuneen ihon läpi. Iho on muuttunut pysyvästi janoisemmaksi ja kuivemman tuntuiseksi.
(MIKÄ APU TÄHÄN? 👉 Lempeä asenne ikääntymiseen :) Seerumi- ja aktiiviainearsenaalilla sekä korkeilla suojakertoimilla voi hidastaa ja häivyttää ikääntymisen merkkejä, mutta paras "apu" on oma lempeä ja hyväksyvä asenne.)
Ilme muuttuu kroonisesti väsyneeksi.
Kasvot näyttävät lähes poikkeuksetta väsyneiltä, jos niitä ei meikkaa. Eri lailla väsyneiltä kuin teininä, jolloin kalpeus ja rakenteellisesti tummat silmänaluset tekivät ilmeestä epäterveen ilman meikkiä. Nyt ilme on vanhalla tavalla väsynyt. Tämän saavat aikaan veltostuneella ja ohentuneella iholla yhä vain selkeämmin näkyvät varjot ja juonteet, samoin yhä kuivemmaksi muuttuneen ihon himmeys. (Kuultavan kostea iho näyttää aina nuorekkaammalta.)
Silmäpussit alkavat olla kestovieras.
(MIKÄ APU TÄHÄN? 👉 Silmäpusseihin tehokkaat Hydrogeelilaput! 🙏🏻 Parhaat löysin Kicks Beautylta ja niitä ei valitettavasti enää valmisteta, mutta hyviä vaihtoehtoja on muillakin merkeillä kuten esimerkiksi Mádaralla.
Väsyneeseen ilmeeseen yleisesti paras apu on mielestäni ulkoilu ja aktiivinen elämäntapa sekä tietysti riittävä uni. Kosmeettisesti ihon hehkua voi lisätä kasvoöljyillä, hoitonestettä kerrostamalla sekä manuaalisin keinoin kuten gua sha -hieronnalla. Myös laadukas, kosteuttava ja kuulas meikkipohja tekee ihmeitä..! 👌)
‼️Mitä juonteisiin tulee, kuten ylempänä mainitsin, retinoidit sekä mahdollisesti myös sisäisesti nautittu kollageenivalmiste ovat vaikuttaneet niihin selvästi. Siinä missä iho muuten on ohuempi, veltompi ja kaikin puolin vähemmän persikkaisen kimmoisa kuin vielä 35-vuotiaana, rypyt näkyvät iholla jopa vähemmän kuin viisi vuotta aikaisemmin. Erityisesti silmäkulmien syvät harakanvarpaat.
Iho muualla vartalossa alkaa veltostua.
41-vuotiaana havainnoin ensimmäistä kertaa mitä tarkoittaa, kun vartalon iho alkaa menettää kiinteyttään. Vatsan iho näyttää erilaiselta, eikä tämä liity painoon. Iho on paikoin hieman "kreppimäinen" ja yksinkertaisesti sen näköinen, ettei se enää ole yhtä napakasti "pingottunut" sidekudoksen päälle.
Ensimmäistä kertaa myös vatsan ihoon ilmestyy kesällä pigmenttiläiskiä.
Hiki alkaa haista.
Viimeisen kuluneen vuoden aikana olen todennut, että ennen vain satunnaisesti haissut hikeni haisee nyt joka päivä jos en käytä deodoranttia - ja saattaa haista vaikka olisin käyttänytkin. (Tulipa sanottua tällainenkin asia julkisesti. 😅) Tämä on todella huomattava muutos entiseen, enkä keksi tälle muuta syytä kuin ikääntyminen sillä ruokavalio tai mikään muukaan hien koostumukseen vaikuttava tekijä ei ole muuttunut elämässäni.
Hikoilu ylipäänsä on lisääntynyt, ja siinä missä kostuneet kainalot ennen liittyivät ilmiönä lähinnä stressaaviin tilanteisiin kuten esitykseen valmistautumiseen, tuntuvat kainalot nyt kosteilta päivittäin. (Liikunnan aiheuttama ja lämmönsäätelyyn liittyvä hiki on eri asia.)
Jos hikoilu ja hien hajun voimistuminen jatkuu tätä tahtia, seuraavana kosmeettisena haasteena minulla onkin jonkin extratehokkaan antiperspirantin löytäminen.
No, saa siitä ainakin sitten taas materiaalia blogiin... :D
Ihon pigmentoituminen auringossa voimistuu todella paljon. Naama on kesän jäljiltä kuin pigmenttiläiskien tilkkutäkki, vaikka käytän korkeaa suojakerrointa ja lisään voidetta säännöllisesti. Onneksi kesän UV-annostuksen aktivoimat pigmenttimuutokset vielä haalistuvat syksyllä.
Saa nähdä, miten käy tulevina vuosina... Minusta saattaa tulla hyvinkin täplikäs 5-kymppinen :)
Millaisia ikääntymiseen liittyviä muutoksia te olette havainnoineet itsessänne?
Esittelyssä uutuuksia kuivalle iholle: Novexpertin Omega-sarja on laajentunut! 😍
Disclaimer: olen töissä Novexpertin maahantuojalla.
Vain kahdesta tuotteesta (kasvoöljy & öljyputsari) tähän saakka koostunut Omega-sarja saa odotettua täydennystä voidemaisista tuotteista: sarjaan liittyy kaksi kasvovoidetta sekä kasvonaamio.
Novexpertilla mikään ei tapahdu hujauksessa, ja voidemaisten Omega-tuotteiden kehitys alkoi jo kolme vuotta sitten. Heh, välillä kun kuuntelen Novexpertin tuotekehityksen tarinoita minulle tulee tunne, että Novexpert'han on brändinä vähän niinkuin mun persoonallisuus: äärettömän perusteellinen, (hidas) ja perfektionistinen. 😄 Asioita hiotaan juuri niin pitkään kunnes saavutetaan täydellinen tulos - tai vähintään se rima, jonka tiimi on tuoteidealle asettanut. "Ihan hyvä" ei riitä, vaan tavoitteena on aina paras.
Omega-linjan uutuuksien inspiraationa on toiminut vernix caseosa, vastasyntyneen vauvan ihoa peittävä vahamainen kelmu, joka suojaa vauvan ihoa kohdussa. Tämä paksu, pehmeän rasvainen kalvo on tavallaan meidän ihkaensimmäinen kosteusvoiteemme. Se kosteuttaa ja ravitsee vauvan ihoa ja suojaa vauvaa lämmönmenetykseltä ja patogeeneiltä.
Novexpertin tutkijatiimi perehtyi vernix caseosan koostumukseen ja hyödynsi tietoa Omega-voiteiden koostumuksissa. Voiteissa on imitoitu vernix caseosan vesi/lipidi/proteiini-suhdetta, tuloksena erittäin tehokkaasti ihoa suojaavat ja ravitsevat koostumukset jotka ehkäisevät kosteuden haihtumista, samalla täydentäen iholle elintärkeää lipidipitoisuutta niin ihon pinnalla -> hydrolipidikalvo kuin epidermiksessä -> ihosolujen välinen "sementti".
Kuten nimi Omega kertoo, tuotteiden vaikuttavat avainainesosat ovat omega-rasvahappoja, aivan kuten sarjan aiemmissakin tuotteissa. Yleisesti kuulee puhuttavan vain kolmesta rasvahaposta (omega-3, -6 ja -9), mutta kaiken kaikkiaan on olemassa kahdeksan omega-rasvahappoa. Näistä viisi on hyödyllisiä iholle, ja kaikkia viittä käytetään Novexpertin Omega-tuotteissa.
Omega-5 ja omega-7 ovat harvinaisia omegoita, joihin ei juuri törmää kosmetiikkatuotteissa, vaikka ne ovat iholle hyväksi. Miksi? Koska niitä saa niin harvoista lähteistä. Omega-7-rasvahappoa saa ainoastaan tyrniöljystä (tieteen tämänhetkisen tiedon mukaan) ja omega-5:a saa granaattiomenasta sekä muskottipähkinästä. Omegoja 3, -6 ja -9 puolestaan on saatavilla runsaasti niin kasvi- kuin eläinperäisistä (kala) lähteistä.
Novexpertin Omega-sarjan tuotteet ovat vegaanisia ja kaikki rasvahapot ovat kylmäpuristetuista ja luomulaatuisista kasviöljyistä:
OMEGA-3: inca inchi- ja camelina-öljy. Primäärivaikutus: rauhoittava, laskee tulehdusta.
OMEGA-5: granaattiomenan siemenöljy. Primäärivaikutus: uudistava, nopeuttaa ihon paranemista.
OMEGA-6: seesaminsiemen- ja auringonkukansiemenöljy. Primäärivaikutus: ravitseva.
OMEGA-7: tyrniöljy. Primäärivaikutus: anti-age; buustaa kollageenisynteesiä.
OMEGA-9: jojoba- ja marulaöljy. Primäärivaikutus: suojaava, ehkäisee kosteuden haihtumista.
OMEGA PROTECTIVE RICH CREAM 33,90€ / 40 ml
Kenelle? Kuivalle iholle ja normaalille iholle tarvittaessa (esimerkiksi talviaikaan)
Tämä on sarjan kahdesta voiteesta kevyempi ja notkeammin levittyvä. Koostumus on silti täyteläinen ja voide lievittää ihanasti kuivan ihon epämukavaa tunnetta. Yllä lueteltujen kasviöljyjen lisäksi voide sisältää runsaasti sheavoita. Humektanttien osastoa edustavat glyseroli, ksylitoli, trehaloosi ja aloe vera.
Tuoksu on kevyen hedelmäinen.
Tarjousvinkki: Novexpertin tuotteet ovat tällä hetkellä -30% alennuksessa Joliella. Omega-uutusvoide maksaa siellä tällä hetkellä 27,93€.
OMEGA EXTRA-RICH REPAIR CREAM 39,90€ / 40 ml
Kenelle? Kuivalle ja erittäin kuivalle iholle.
Extra Rich -voide on koostumukseltaan erittäin täyteläinen ja sopii oikein kuivalle iholle, esimerkiksi atoopikoille. Hoitavat ainesosat ovat samat kuin Protective-voiteessa mutta eri pitoisuuksilla. Extra-Rich -voiteessa on lisäksi skvalaania.
Voide on pakattu hygieeniseen ja ilmatiiviseen pakkaukseen; purkin sisällä on ilmatiivis tyhjiöpussi ja voidetta annostellaan painamalla purkin kantta. Sormin "kaiveltavat" tuotteet eivät kuulu Novexpertin laatustandardeihin ja kaikki sarjan voiteet on pakattu hygieenisiin pakkauksiin, joista ne annostellaan pumppumekanismilla.
Extra-Rich-voiteessa on eri tuoksu kuin Protective Rich Creamissa, Extra-voiteen tuoksu on pehmeä ja aavistuksen kukkainen, miedompi kuin Protective-voiteessa.
Nice to know: Omega-voiteiden tuotekehityksessä kiinnitettiin erityistä huomiota voiteiden ihotuntumaan. Vaikka voiteet ovat täyteläisiä ja suojaavia, niiden ei haluttu jättävän ihoa rasvaisen ja kiiltävän näköiseksi. Voiteiden koostumuksia hiottiin moneen kertaan, jotta niistä saatiin runsaudestaan huolimatta hyvin imeytyvät ja sellaiset, että ihon pinta jää himmeäksi. Siinä todella onnistuttiin :) 👍
ULTRA-NOURISHING SOS MASK 29,90€ / 50 ml
Kenelle? Kuivalle iholle tai lievittämään tilapäisesti kuivuneen ja ahavoituneen ihon tilaa.
Sarjan SOS-naamio on todellinen "krokotiilinahkan" lievittäjä. Sitä voi käyttää poispyyhittävän naamion tavoin (vaikutusaika vähintään 15-20 minuuttia) tai yövoiteen sijaan yön yli -naamiona, jolloin vaikutus on tehokkain.
Sheavoin ohella naamioon extra-runsautta tuo täyteläinen kokum-voi. Naamion tuoksu on Omega-sarjan tuotteiden miedoin; sama pehmeä kukkaistuoksu kuin Extra-Rich-voiteessa, mutta vieläkin miedompana.
Vinkki kuivan ja herkän ihon tehohoitoon: kuori iho ensin Magnesium-linjan hellävaraisella Hydro-Biotic Scrub-voidekuorinnalla ja levitä kasvoille sitten Omega Ultra-Nourishing SOS -naamio. Saat naamiosta parhaat tehot ja ultra-pehmeän ihon..!
Kiinnostaisiko kokeilla kuivan ihon sankareita? 😍🔥
Saan arpoa teille setin, jossa kaikki viisi Omega-sarjan tuotetta:
Osallistut kilpailuun kertomalla, miksi juuri sinä haluaisit voittaa tämän setin. 🙂
Edit. // Arvonta suoritettu, voittaja on sichao.
KILPAILUN SÄÄNNÖT
Esittelyssä Kjaer Weisin The Red Edit -huulipunasarjan neljä uutuussävyä. 💋
Huulipunat olen saanut töistä. Hassua kyllä huulipunista on nykyään muodostunut meikkivoiteiden ohella minulle lempparimeikkituotteita esitellä blogissa. :) Hassua siksi, että en ole koskaan ollut ultimaattinen huulipunaihminen vaan meikkityylini on ehdottomasti enemmän silmämeikkipainotteinen. Nyt iän myötä tässä on kuitenkin selvästi tapahtumassa muutos.
"Pakinoin" tästä muutoksesta lisää postauksen lopussa. :)
Kirkas punainen huulipuna on itselleni luumun sävyjen ohella se kaikkein epä-omimman tuntuinen huulimeikki, mikä ihan harmittaa, sillä rohkean punaiset huulet ovat yksinkertaisuudessaan upea look.
Minun ja kirkkaanpunaisen huulimeikin "vaikea" suhde pohjaa epäilemättä huulteni sävyyn ja laatuun. Minulla on luonnostaan hyvin kalpeat huulet joissa on epäselvä raja, ja pelkästään tämän vuoksi voimakkaan sävyisen huulimeikin tekeminen vaatii työtä, aikaa ja huolellisuutta.
Huulimeikkiin voi mennä minulla paljon pidempi aika kuin silmämeikkiin, sillä symmetrian saavuttaminen lähes rajattomilla huulilla ei ole helppoa. Siksi läpikuultavat huulikiillot ja pehmeät, murretut huulipunasävyt ovat aina olleet minulle mieluisampia kuin vahvat huulipunavärit.
Käytän punaista huulipunaa lähes pelkästään juhlatilaisuuksissa. Ja niitäpä ei tässä ihan hurjasti ole ollut tarjolla pariin vuoteen. Siksi... tuntuu vilpittömästi tosi kivalta, kun on blogin kautta ikäänkuin perusteltu "tilaisuus" laittaa punaista huulipunaa. 😍
Luksusluonnonkosmetiikkasarja Kjaer Weisin The Red Edit -huulipunakokoelma täydentyi lokakuussa neljällä uudella sävyllä, jotka saapuivat Suomeen joulun alla.
Sävyt ovat creme-laatua; eivät täysin mattaisia mutta eivät kiiltäviäkään. Olisiko oikea termi sitten semi-matta..? Fearless on sävyistä ainoa, jossa on aavistus metallista helmiäisyyttä. Peittävyys on erinomainen, sävyissä on runsas pigmentti ja ne ovat koostumukseltaan "jämäköitä". Authentic on sävyistä liukuvin.
Euphoria - lämmin, hieman tiileen taittava punainen
Authentic - viileä, marjainen punainen
Fearless - viileä ja kirkas punainen, aavistuksen metallinen
Confidence - lämmin, kirkas, oranssiseen koralliin taittava punainen
Confidence on sävyistä rohkein, se on todella kirkas ja sopii nimensä mukaisesti itsevarmalle henkilölle. Sanoisin, että todellinen statement-huulipuna!
Authentic on mielestäni sävyistä "helpoin", sen pehmeästi murrettu marjaisuus tekee siitä sopivan monelle ihonsävylle.
Euphoria on mattaisin ja parhaimmillaan selvästi lämpimällä ihonsävyllä.
Fearless-sävyn kevyt metallisuus tekee siitä kiehtovan ja jännittävän. Se on sävyistä tummin ja yllätyin, miten hyvin se sopi minulle..!
Arvaatteko, mikä sävyistä on suosikkini..? :)
Paljastan sen lopussa! ☺️
Olen käyttänyt Kjaer Weisin huulipunia näissä meikkikuvissa myös poskipunana. Rakastan voidemaisia poskipunia ja ne ovat kasvoillani nykyään imartelevampia kuin puuterimaiset. Voimakkaan sävyisestä huulipunasta saa helposti lantrattua miedomman sävyn poskille sekoittamalla sitä meikkivoiteeseen. Sekoita sävy valmiiksi kämmenselällä. Kevyt ja kosteuttava meikkivoide on tähän hommaan paras! (Liian pigmenttinen syö huulipunankin pigmentin.) Käytin omassa sekoituksessani Essen meikkivoidetta.
Lookin tuotteet:
Meikkivoide: Esse Foundation, sävy 3
Poskipuna: Kjaer Weisin huulipuna sävyssä Fearless sekoitettuna Essen meikkivoiteeseen
Luomivärit: Kjaer Weis Charmed ja Transcend
Rajaus: Kicks Beauty One Stroke Liquid Ink Eyeliner sävy Brown
Ripsiväri: Kjaer Weis Im-Possible Mascara
Kulmaväri: Kjaer Weis Brow Gel sävyssä Medium Brown
Lookin tuotteet:
Meikkivoide: Dermosil Silky Perfecting Foundation, sävy Natural Beige
Poskipuna: Kjaer Weisin huulipuna sävyssä Authentic sekoitettuna Essen meikkivoiteeseen
Luomivärit: MAC Sable ja Kjaer Weis Charmed
Rajaus: Kicks Beauty One Stroke Liquid Ink Eyeliner sävy Brown
Ripsiväri: L'Oreal Volume Million Lashes Feline
Kulmaväri: Kjaer Weis Brow Gel sävyssä Medium Brown
Lookin tuotteet:
Meikkivoide: Esse Foundation, sävy 3
Poskipuna: Lavera Charming Rose
Luomivärit: nudensävyistä vaaleaa essencen Mosaic Blush -poskipunasta sekä häivähdys MACin Naked Lunch -sävyä
Rajaus: Laveran luomiväri sävyssä Matt'n Copper
Ripsiväri: L'Oreal Volume Million Lashes Feline
Kulmaväri: Dermosil-kulmakynä, sävy Medium
Lookin tuotteet:
Meikkivoide: Dermosil Silky Perfecting Foundation, sävy Natural Beige
Poskipuna: Kjaer Weisin huulipuna sävyssä Euphoria sekoitettuna Essen meikkivoiteeseen
Luomivärit: MAC All That Glitters ja MAC Wedge
Rajaus: yläluomella Kicks Beauty One Stroke Liquid Ink Eyeliner sävy Brown, alaluomella Chanel Stylo Waterproof -kynä sävyssä 887 sekä MACin Sable-ja Wedge luomivärit
Ripsiväri: L'Oreal Volume Million Lashes Feline
Kulmaväri: Dermosil-kulmakynä, sävy Medium
Mun suosikki näistä on:
Authentic 💋
Niin. Ja siitä huulipuna vs. silmämeikki -aiheesta. :) Olen huomannut omilla kasvoillani, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän voimakas ja tumma silmämeikki vanhentaa minua (lisää). Vahvat silmämeikit eivät enää imartele vaan päinvastoin tuovat tunkkaisen ja raskaan vaikutelman. Sitä vastoin huulimeikit raikastavat ja tekevät ilmeestä nuorekkaamman.
Tietysti asiaan vaikuttaa myös se, että ikä näkyy silmänympäryksilläni paljon enemmän kuin huulillani. Vahva meikki silmissä korostaa ohentunutta kreppi-ihoa, ja kun iho veltostuu, ei silmämeikkiä ylipäänsä voi enää rakentaa samoilla nyansseilla kuin nuorempana. Tilanne huultenympärysiholla on vielä toinen, joten satsaan nyt mieluummin siihen osastoon :) Jos vaikka maskiaika ehtisi päättyä ennen kuin suun ympäryskin valahtaa...! :D
Oletteko te huomanneet muutoksia meikkimieltymyksissä iän myötä?
Muutto sujui yllättävän nopeasti, ja viikossa olin saanut kannettua kaikki tavarani uuteen kotiin! ☺️
Operaatiota helpotti se, että muuttomatka oli vain kadun yli viereiseen taloon, eikä pienessä yksiössä tietysti lopulta ole niin valtavasti pakattavaa. Vaikka neliöiden vähäinen määrä olikin saanut olon tuntumaan siltä, että asun tavaravarastossa ja suunnilleen kompastelen tavaraan kaikkialla....
Naapureilla on varmasti ollut viihteellistä seurata ikkunoista, kun siniset Ikea-kassit ovat tasaisena nauhana ylittäneet katua, ja välillä on mennyt patjaa ja kahvakuulaa ja vaaterekkiä :)
Muuttolaatikoiden sijaan ostin kuusi Ikea-kassia, jotka toimivat tällaisessa jalkaisin-muutossa paljon näppärämmin kuin laatikot. Kerralla saa kuljetettua kaksi kassia, niihin mahtuu todella paljon tavaraa ja kassit on toki paljon helpompi kantaa kuin laatikko. Halvemmaksikin nämä tulevat kuin muuttolaatikot! ☺️
Nyt vanha asunto on tyhjä ja olen asettunut kodiksi uuteen kotiin, nimenkin sain oveen eilen :)
Viimeinen yö vanhassa kodissa...
Ensimmäinen yö uudessa kodissa.
Ostamani asunto on remonttikuntoinen (makuuhuonetta lukuunottamatta, mulle kelpaa nuo tapetitkin :)), ja kuten kerroin aiemmin, en tule pitämään mitään valtavaa kiirettä remontin kanssa. Ei ole varaakaan toteuttaa kaikkea nopeasti. Aloitan seinistä, jotka vaativat viihtyvyyden kannalta nopeinta toimintaa..! :D
Vai mitä sanotte:
En ole eläissänyt nähnyt näin hirveää tapettia - kuin koko asunto olisi vuorattu massiivisella muistitaululla..!
Konsultoin remonttialalla vaikuttavaa ystävääni ja sain kuulla, että tällainen tapetti voi tuurilla lähteä hyvinkin helposti tai sitten sitä saa jyrsiä irti suunnilleen lanka kerrallaan. Otettuani asian puheeksi asunnon myyjän ja kiinteistönvälittäjän kanssa, kummatkin totesivat että älä hullu lähde irrottelemaan tätä, saat varata siihen puoli elämää. Tapetti on liisteröity suoraan kiviseinään ja sitä ei voi liuottaa millään, vain raastaa irti voimalla. Kun "muistitaulu" kattaa yli puolet asunnon 75,5 neliöstä en ehkä ole valmis tähän taistoon...
Remonttitaitoinen ystäväpariskuntani on tulossa viikon kuluttua pitämään minulle pintaremontoinnin pikakurssin ja auttamaan minut alkuun seinien kanssa..! 🙏🏻😍 Aion maalata ainakin eteisen seinät ja todennäköisesti puolet olohuoneesta, toisella olohuoneen seinällä näkisin mielelläni jonkin ihanan tapetin..!
(Haaste: kun minulle jo sellaiset arkipäivän valinnat kuin "mitä luomiväriä laittaisin" tai "vastaanko ensin meiliin vai laitanko parsakaalin kiehumaan" saattavat pysäyttää pitkäksikin aikaa, olen jo nyt vähän hyydyksissä siitä, millainen stressi minulle todennäköisesti syntyy maalin ja tapetin valinnasta.... 😬 Vaikka odotan remonttia aivan innoissani, tiedän, että materiaali- ja sävyvalinnat tulevat olemaan minulle jopa kevyen ahdistuksen aihe. NIIN paljon vaihtoehtoja....)
Ajatuksia ja tunnelmia uudesta asunnosta:
• Viihdyn! Tämä tuntuu heti kodilta! ❤️
• Tykkään maisemista kumpaankin suuntaan (asunto on läpi talon -asunto), niissä on jotain rauhoittavaa.
• Jännä miten pari kynttilää ja juustolautanen saa karmean retrokeittiön näyttämään heti jopa kodikkaan sympaattiselta!
• Miten paljon pähkinöitä ihmisellä voi olla kaapeissaan..? 😂
• Kaipaan isoa pesuallasta kylppäriin, en malta odottaa isompaa pesuallasta!
• Asunnon edellinen omistaja ei ilmeisesti juuri kokkaillut: 30 vuotta vanhan näköinen hella on tahrattoman puhdas ja uuni kuin käyttämätön
• Ihanaa kun on tilaa..!
Ensimmäinen illallinen omassa keittiössä.
Ja hei... Tämä tekee minut niin iloiseksi:
Minulla on taas meikkipöytä..! 😍 Ja vielä ikkunan äärellä..! Luonnonvalossa..!
Jouduin luopumaan meikkipöydästä muuttaessani yksiöön 3,5 vuotta sitten, ja se oli kova paikka. Totuin tietysti lopulta meikkaamaan kylppärissä tai ruokapöydän äärellä, mutta kyllä mä koko ajan kaipasin meikkipöytää. Vaikka meikkaan enää hillitysti verrattuna hurjimpiin meikkifriikin vuosiini, meikkipöytä on minulle yhä tärkeä asia: oma tila, joka on omistettu kauneushömpälle. Meikkaus on parhaimmillaan ihanan rentouttavaa ja jopa meditatiivista, ja kaikkein mukavinta sitä on tehdä ison valoa tulvivan ikkunan äärellä.
Nyt siihen on jälleen mahdollisuus..!
Kun julkaisin kuvan meikkipöydästäni Instagramissa, sain kommentin Ikean "retropeilistäni". Hahah, en edes tajunnut että tämä on nykyään retro..! :D
Olen ostanut omani vuonna 2009 ja se sai paikan ensimmäisen Tampereen kotini meikkipöydältä. :) Kyseinen liikuttava pöytä esittäytyy mm. tässä postauksessa 12 vuoden takaa. Myös se meikkipöytä sijaitsi ikkunan äärellä ja valo oli fantastinen..!
Odotan antaumuksella meikkihetkiä uuden ikkunani äärellä. ❤️
Tästä se alkaa. Minun kotini.
Raportoin seuraavaksi pintaremonttikurssin jälkeen. :)
Tänään kurkataan muutamia talvisia tuotteita sekä uutuuksia Dermosililta :)
En malta olla hihkumatta jo heti alkuun ihastustani uuteen Winter-seerumiin..! 😍 Niiiin hyvä..!
Saan myös jakaa teille alekoodin Dermosilin talvituotteiden valikoimaan:
koodilla TALVI2022 saa -15% alennuksen kaikista Talven ihonhoito-kategorian tuotteista 31.1. saakka. :)
Poimin tähän juttuun kuusi tuotetta Talvi-kategoriasta, mutta hyviä olisi riittänyt vielä vaikka kuinka paljon enemmän.
Mainittakoon esimerkiksi ikihyvä Karbamidi-jalkavoide (jos jalkapohjasi ovat tyyppiä "sarvikuononnahka" kuten meikäläisellä), Karbamidipuikko (halkeileville ja kovettuneille kantapäille), Lanoliinivoide (erinomainen rohtuneiden huulten huulirasva!)), klassikko-jankki Extra-voide erittäin kuivalle iholle (tämä on ainoa rehellinen jankki-koostumuksen voide, josta oikeasti pidän..!) sekä rutikuiville kasvoille Face Extra. Extra-voiteet ovat sellaisia, jonka tyyppisiä saa vain Dermosililta, missään muualla en ole törmännyt vastaaviin äärimmäisen paksuihin ja suojaaviin koostumuksiin.
Papyrus-ihon käsissään omaava sisareni (hänen kätensä ovat vielä kuivemmat kuin minun) on viimeisimpiä Extra-voiteeseen koukuttuneita ihmisiä. Annoin hänelle kerran Extra-voiteen lahjaksi ja hän ei meinannut päästä yli sen taianomaisesta supertäyteläisyydestä...! Extraa kun on käyttänyt, muut voiteet saattavat tuntua lähes vedeltä. :D Sen suojaavampaa voidetta en tunne, ja se on aivan täydellinen kun iho on rohtuneen ja halkeilevan kuiva.
Dermosilin valikoimassa on useita erityyppisiä voiteita kuivalle iholle. Nappasin esittelyyn mukaan yhden viime talven uutuuksista jonka kanssa teen itse tuttavuutta vasta nyt:
PANTENOLIVOIDE 5% 7,50€ / 60 ml
Voide sisältää peräti 5% pantenolia ja on hyvin mielenkiintoinen koostumukseltaan; siinä on samanaikaisesti erittäin korkea pitoisuus humektantteja sekä korkea pitoisuus rasvoja. Yleensä kuivan ihon voiteet ovat rasvavoittoisia ja pyrkivät kosteuttamaan ihoa okklusiivisesti, Dermosilin Pantenolivoide on tämän lisäksi erittäin humektanttinen ja siis myös sitoo ihoon runsaasti vettä.
Vinkki: humektanttiset voiteet kannattaa levittää kevyesti kostealle iholle, kuten vaikka suihkun tai kasvojenpesun jälkeen, jolloin humektantti-molekyyleille on tarjolla vesimolekyylejä joita ne sitten ilolla varastoivat, minkä myötä ihon kosteuden määrä lisääntyy :) Okklusiivista voidetta käyttäessä ihon kosteuden määrä ei välttämättä lisäänny, voide vain estää ihossa valmiiksi olevan kosteuden haihtumista. Siinä humektanttisen ja okklusiivisen voiteen ero pähkinänkuoressa.
Pantenolilla on kosteuttavuuden lisäksi myös ihoa rauhoittava ja uudistava vaikutus. Runsas pitoisuus pantenolia, kuten tässä voiteessa, auttaa myös laskemaan punoitusta.
Koska pantenolivoide sekä sitoo että lukitsee ihoon kosteutta, se on erittäin tehokas kosteuttaja. Dermosilin voide sopii niin kasvoille, käsille kuin koko vartalollekin. Huomioitavaa on, että näin korkea humektanttipitoisuus merkitsee myös ihotuntumaa: humektantit ovat luonnostaan tahmeita, joten pantenolivoidekin tuntuu hieman tahmealta. Voide on hajusteeton.
Sarjaan kuuluu myös Pantenoli-huulivoide (3,70€ / 15 ml), josta tykkään aika paljonkin, vaikka se ei edusta minulle tyypillistä huulirasvakoostumusta. (Mun huulilla toimii koostumus, jossa on sekä mineraaliöljyjä että kasvirasvoja.) Dermosilin Pantenoli-huulivoiteessa on notkea voidemainen koostumus, jossa on eniten kasviöljyjä (sheavoita, rapsiöljyä, kandelilla-vahaa, auringonkukansiemenöljyä, kookosöljyä) ja vain vähän synteettisiä öljyjä eikä lainkaan mineraaliöljyjä. Voiteessa on kevyt, aidosta vaniljasta tuleva tuoksu ja aavistuksen makea maku.
Voide kosteuttaa ja pehmentää huulia todella tehokkaasti, ja tykkään sen huulituntumasta :) Kuitenkin, koska voiteessa ei ole mineraaliöljyjä, jotka tekevät ihoon ja huulillekin kaikkein kestävimmän pinnan (hyvässä ja pahassa..!), kosteuden tunne ei kestä huulillani yhtä pitkään kuin mineraaliöljyvoittoisessa huulirasvassa. Huulet ovat tosiaan ainoa alue kehossani, jolla mineraaliöljyillä on toimiva funktio, muuten vältän niitä.
Seuraavaksi: Sannin lempparihoitoyhdistelmä kosteuttava geeli & öljy nyt myös huippuedullisena Dermosil-versiona! :) 😍
Vakituisesti blogiani seuraavilta ei varmasti ole jäänyt huomaamatta, että oma lempparihoito"liemeni" kasvoille on yhdistää rasvatonta geeliä tai seerumia sekä kasviöljyä. Näin saan hoitonesteen tai öljyseerumin, joka tarjoaa iholle kaiken mitä voidekin tarjoaisi, eli vesikosteutta ja lipidejä, mutta ilman iholle tarpeettomia emulgaattoreita. (Emulgaattoreita tarvitaan voiteissa sekoittamaan öljyt ja vesi yhteen.)
Öljy/geeli-kombon geeli-osa voi olla seerumi, paksu kasvovesi, kosteuttava geeli tai mikä tahansa vesikosteuttava hoitotuote. Olen jo aikaisemmin kehunut Dermosilin Hydrogeeliä loistavana superhalpana "seerumina": se on ohut geeli joka tuo ihoon kosteutta ja toimii loistavasti voiteen alla. Jos et kaipaa seerumiltasi mitään anti-age-tehoja, tällainen kosteuttava geeli toimii myös seerumina! 👍
HYDROGEELI 6,90€ / 250 ml
Nyt suosittua Hydrogeeliä on saatavilla myös entistä edullisemmassa 250 ml pakkauksessa. Tästä ei kosteuttava "seerumi" halpene!
Hydrogeeli kosteuttaa ja rauhoittaa ihoa ja sen herkälle iholle kehitetty koostumus on luotu mahdollisimman yksinkertaiseksi: vain funktion kannalta tarpeelliset ainesosat on valittu reseptiin. Herkän ihon tuotteissa vähemmän on aina enemmän. Geelin kosteuttava teho perustuu glyseroliin, allantoiini ja bisabolol rauhoittavat. Muut ainesosat muodostavat geelipohjan.
Tuote on hajusteeton, kuten kaikki Dermosil Sensitive-linjan tuotteet.
JOJOBAÖLJY 12,50€ / 30 ml
Aiemmin olen suositellut Dermosililta Nature-linjan Porkkanaöljyä (käytä joko yksinään tai sekoita vartalo/kasvovoiteeseen tai seerumiin ❤️). Suosittelen sitä toki edelleen, mutta nyt valikoimaan on lanseerattu uusi, kevyempi öljy joka sopii vielä paremmin kasvojen iholle: jojobaöljy. :)
Jojobaöljy muistuttaa rasvahappokoostumukseltaan ihon omaa rasvahappokoostumusta ja tunnetaan yhtenä kaikkein parhaiten eri ihotyypeille sopivista öljyistä. Se imeytyy hyvin eikä tuki ihoa (= ei ole vahvasti okklusiivinen). Jojobaöljy kosteuttaa ja pehmentää ihoa ja sillä on myös tulehdusta laskevia sekä antimikrobisia ominaisuuksia. Siksi se sopii myös akneiholle.
Oletko vielä uusi ihonhoitoöljyjen maailmassa? Käytä jojobaöljyä esimerkiksi näin:
💦 Muista: vesimäinen tuote helpottaa aina öljyn imeytymistä! 💦
🔸 Sekoita kämmenellä jojobaöljyä ja kosteuttavaa kasvovettä. Levitä kasvoille hoitonesteen tapaan, toimii joko voiteen alla (kuivempi iho) tai yksinään (rasvaisempi iho).
🔸 Sekoita kämmenellä jojobaöljyä ja geelimäistä kosteuttajaa kuten Hydrogeeliä. Levitä kasvoille seerumin tapaan, toimii joko voiteen alla (kuivempi iho) tai yksinään (normaali/rasvaisempi iho). Mun lemppari. 💛 Tästä tavasta olen saanut myös teiltä paljon postiivista palautetta! Iho jää uskomattoman hyvän tuntuiseksi!
🔸 Sekoita kämmenellä kasvovoidetta ja jojobaöljyä. Näin saat ravitsevamman kasvovoiteen. Jos ihosi tuntuu oikein kuivalta, kokeile tätä tehokosteuttavaa kerrostusta: levitä iholle ensin kosteuttavaa kasvovettä, sen jälkeen kerros jojobaöljyä kun iho on vielä kostea kasvoveden jäljiltä ja lopuksi kerros kasvovoide- & öljy-sekoitusta.
Sitten päästään uutuuteen, josta intoilin postauksen ensiriveillä:
WINTER GLOW -SEERUMI 5,90€ / 30 ml
Ihana, ihana tuote! Kuulkaas, te jotka olette kaivanneet emulsiomaista seerumia Dermosilin valikoimaan Karneva-seerumin jäätyä pois, tässä sellainen nyt on! Talviseerumi on edesmennyttä Kanerva-seerumia täyteläisempi, mutta koostumustyyppi on sama ihanasti ihoa pehmentävä ja pitkäkestoisen mukavuuden tunteen jättävä emulsio.
Seerumissa on paljon luonnollisia hoitavia aineita: sheavoita, avokadoöljyä, antioksidanttista Tasmanian pippuriuutetta, rauhoittavaa ja kosteuttavaa aloe veraa, ärsytystä vähentävää allantoiinia sekä ihoa pehmentävää lesitiiniä.
Winter Glow -seerumi jättää iholle erittäin miellyttävän ja kosteutetun tunteen. Jos ihosi ei ole lainkaan kuiva, tämä seerumi voi mainiosti riittää yksinäänkin hoitotuotteena. Kuivalla iholla päälle voi levittää esimerkiksi Dermosilin Talvivoiteen. :)
Olen todella ihastunut tähän tuotteeseen. Lisäksi se on hajusteeton, mikä tekee siitä sopivan myös hajusteherkille ja -allergisille.
WINTER FACE CREAM 9,80€ / 50 ml
Talvikasvovoide on minulle ennestään tuttu, se on ollut Dermosilin valikoimassa pidempään. Sheavoita, skvalaania, pellavansiemenuutetta sekä prebioottista ja kosteutta sitovaa alfa-glukaani-sokeriyhdistettä sisältävä voide muodostaa iholle kuivumista ehkäisevän, suojaavan ja pehmentävän pinnan.
Talvikasvovoiteessa on Skin Solution -sarjan tuotteista tuttu Hypo-tuoksu. (Hypo-tuoksu tarkoittaa, että tuote ei sisällä eniten allergisoivia hajustekemikaaleja.)
Mainitsin tuossa ylempänä, että Dermosililla on todella hyvä valikoima erilaisia voideratkaisuja kuivalle iholle. On erityisvoiteita kuten superrasvainen Extra, vedetön lanoliinivoide sekä pantenolirikas Pantenolivoide kuten myös kosmeettisesti hiotumpia, arkiseen päivittäiseen ihonhoitoon sopivia voiteita kuten Sensitive-sarjan päivä- ja yövoide. Talvikasvovoide kuuluu jälkimmäiseen ryhmään. Se sopii silloin, kun ihosi on esimerkiksi talvikuukausina tilapäisesti kuivempi ja ihosi tarvitsee lisäsuojaa. Erityisryhmän voiteet taas sopivat silloin, kun iho on atooppinen ja/tai pysyvästi erittäin kuiva ja vaativa.
Tähän loppuun tekee mieli heittää mielenkiinnosta pieni kysely:
Minulle on jäänyt vähän epäselväksi, onko suomalaisissa enemmän kuiva- vai ei-kuivaihoisia. Vaikka olen ollut töissä kosmetiikkamyyjänäkin, minulle ei silloinkaan syntynyt mielikuvaa, ostavatko suomalaiset enemmän kuivan ihotyypin vai muiden ihotyyppien voiteita. Jostain syystä tämä kiinnostaa minua :)
Pitkästä aikaa: ripsivärivertailu. Tai -testi, miksi näitä nyt haluaa kutsua.
Tämän postauksen tuotteet ovat viime vuoden tuotesaldoa, eli niitä tuotteita, joita ostin tarkoituksena tehdä sisältöä vuodelle 2021. Mutta... viime vuoden tuotemopo lähti kuuluisasti vähän käsistä, ja hukutin itseni erilaisiin blogiprojekteihin joita en saanut lopulta valmiiksi koska niitä oli ihan liikaa.. Nyt aion viisaasti hillitä mopon tämän vuoden puolella, ja kirjoittelen ulos viime vuoden suunniteltuja juttuja :)
Ostin nämä maskarat viime vuoden alussa, eli ihan kivasti on ainakin ollut aikaa testata näitä..! :D Vuoden verran olen näitä nyt käyttänyt. (Kyllä, olen niitä, jotka käyttävät avattua maskaraa vuoden ja ylikin. En kuitenkaan yleisesti suosittele tätä muille. Omalla riskillä.)
Kyselin teiltä aiemmin suosikkejanne halvoista maskaroista, ja neljä tämän jutun ripsareista on teidän suosituksianne: L'Oreal Telescopic, L'Oreal Volume Million Lashes Feline, Rimmel Extra Super Lash ja Rimmel Extra 3D Lash. Lumenen ripsarit ostin omasta uteliaisuudesta. En ole koskaan oikein tykännyt Lumenen Blueberry-sarjan ripsareista, ja halusin antaa niille jälleen mahdollisuuden.
Halpa on tietysti liikkuva käsite, mutta esimerkiksi minulle 'halpa maskara' on alle 20€ hintainen. Kaikki tämän jutun maskarat maksavat alle 20€, Rimmelit alle 10€.
Aika lailla sattumana tässä on nyt kolme merkkiä edustettuina kukin kahdella maskaralla :)
Aloitetaan Rimmelillä. Rimmelin maskarat olivat testijoukon kuivimpia. Samalla toinen niistä oli myös testijoukon suurin yllättäjä ja petrasi suoritustaan pidemmällä käytöllä.
RIMMEL EXTRA SUPER LASH 8,90€ / 8 ml
Tätä maskaraa suositteli minulle parikin teistä. Ilmeisesti tämä on ollut Rimmelin valikoimassa pitkään, sekä pakkaus-design että harja näyttävät jokseenkin vanhanaikaisilta. "Lash building mascara" lupaa volyymia.
Harja on porkkana-mallinen ja perinteistä kuitumateriaalia. Maskaran voidemainen koostumus on kuivakan tuntuinen, mutta ei toisaalta tunnu vanhentuneelta; jälki ei hapsuta ja rapise, mikä kertoisi vanhentuneesta koostumuksesta. Kuivakkuus saa aikaan sen, että massa kerrostuu hitaasti ja alkuun tämä ripsari tuntui vain värjäävän ripsiä, ei paksuntavan niitä.
Ajan myötä Extra Super Lash kuitenkin yllätti. Kun sitkeästi käytin sitä, massa alkoi ikäänkuin elpyä ja notkistua, ja muutaman kuukauden jälkeen koostumus tuntui enää "hieman kuivalta". (Runsaan voidemaiseksi se ei koskaan elpynyt.)
Simppelin näköinen harja erottelee ripset hämmentävän hyvin. Kahdellakin kerroksella tulos on yhä hyvin luonnollinen; ripset ovat siististi erotellut ja siinä mielessä runsaammat, mutta yksittäiset ripset eivät ole erityisen paksut.
Vuoden jälkeen tulos on se, että Rimmelin vaatimattoman näköinen ja alkuun-niin-kuiva Extra Super Lash muodostui toiseksi suosikikseni kaikista testijoukon ripsareista.
Kuivakkuus ja hidas kerrostuminen häiritsivät hieman koko testijakson ajan, ja siksi tästä ripsarista ei kuitenkaan tullut joukon ykköstä.
RIMMEL EXTRA 3D LASH 8,90€ / 8 ml
3D-versio lienee uudempi versio Extra Super Lashista. Selkein ero on muovinen, modernimpi harja. Yleisesti ottaen pidän muovisista tai kumisista harjoista perinteistä kuituharjaa enemmän, mutta 3D Lashin harja tuntuu kovalta ja ikävältä ripsien tyveä vasten. (Samaan tapaan kuin Lumenen Blueberry-maskarat tuntuivat ennen.)
Massa on yhtä kuivan tuntuinen kuin Extra Super Lashissa. Olennaisin ero Extra Super Lashiin verrattuna on tämän version hanakka kerrostuminen ensimmäisen kerroksen jälkeen. Ensimmäinen kerros on vaatimaton, mutta toinen kerrostuu voimakkaasti.
Jälki on lopulta kuitenkin jokseenkin hapsuista ja kuivakkuus on epämiellyttävää, enkä tykästynyt tähän maskaraan ollenkaan.
LUMENE BLUEBERRY SENSITIVE 16,90€ / 7 ml
Lumenen Blueberry Sensitive -maskara oli pitkään toinen suosikkini, ja putosi loppukirissä kolmoseksi Rimmelin Extra Super Lashin perään.
Tykästyin kovasti tämän maskaran pieneen tarkkuusharjaan, joka sopii mun kaltaisille pienille silmille. Harja tekee siistiä ja erottelevaa jälkeä ja volyymiakin tulee ihan kivasti, vaikka maskara ei sitä lupaa.
Kuvassa jälki ei juuri eroa muista tämän postauksen kuvista. Olen aiemminkin kommentoinut sitä, kuinka hassua on, että kuvissa eri maskaroiden tulos eroaa lopulta hyvin vähän, mutta käytännössä maskarat tuntuvat levittäessä hyvin erilaisilta - samoin tulos mulle itselle näyttää peilissä erilaiselta.
Blueberry Sensitive -maskaran massa on mukavan notkeaa ja ohuen voidemaista. Tätä käyttää mielellään :) Miniharja on täydellinen ahtaille silmille, jossa on voimakas kulmaluu.
LUMENE BLUEBERRY SENSITIVE VOLUME 16,90€ / 14 ml
Tämä taisi olla toissavuoden (2020) uutuus. Herkkien silmien Sensitive-sarjaan lanseerattiin paksumpiharjainen Volume-versio.
Joudun antamaan tälle ison alapeukun. 👎 Erittäin kostea ja runsas koostumus sotkee herkästi meikatessa. Sensitive Volumella saa ihan runsaat ripset, mutta homma on sotkuista, koska harja on niin täynnä massaa ja harja itse on isokokoinen. Ripsarin kauluri ei "niistä" riittävästi massaa pois harjasta ja harjaa tekisi melkein mieli pyyhkäistä paperiin ennen kuin sen vie ripsiä kohti.
Minulla ei oikein ole kärsivällisyyttä tämän kanssa.
Huomioita: leviää räntäsateessa sekä sotkee silmänympärykset poistettaessa.
Vaikka käytän silmämeikinpoistoainetta, Blueberry Sensitive Volume -maskara jää silmien alle mustina viiruina ja täytyy poistaa vanupuikolla ja rasvaisella voiteella jotta saa kaiken irti. Erikoista, kun tuotetiedoissa mainitaan maskaran lähtevän helposti lämpimällä vedellä. En toisaalta epäile, etteikö se joillain asiakkailla lähtisikin. Tämä esimerkki kertoo jälleen, miten todella yksilöllisesti ripsien, ihon ja ripsivärien kemia toimii eri ihmisillä.
Ripsivärien kesto ja tarttuvuus eri ripsissä vaihtelee niin laajalla skaalalla, että välillä mietin, miten valmistajat edes viitsivät kirjata tuotetietoihin lupauksia maskaran tietyistä ominaisuuksista, koska on ihan arpapeliä, kenellä nämä ominaisuudet lopulta toteutuvat. Itse esimerkiksi kuulun niihin ihmisiin, joilla 38-teknologia ei kerta kaikkiaan toimi. Ei vain toimi. 38-ripsari jumahtaa ripsiini jopa pahemmin kuin vedenkestävä maskara. Toisilla se huuhtoutuu vailla minkäänlaista vaivaa. Positiivisempana juttuna ripsarit toisaalta myös pysyvät minulla äärettömän hyvin, ja vain aniharvoin olen kokenut ripsivärin varisevan.
L'OREAL TELESCOPIC 11,90€ / 8 ml
Lorkun Telescopic on pitkään markkinoilla ollut klassikko, jonka nimeen monet vannovat. Hassua, että en ollut koskaan aiemmin tullut kokeilleeksi tätä. Toisaalta, ehkä se ei ole niin hassua: ohut ja lähes harjaksettoman näköinen "rimpulaharja" näyttää minusta tosi kummalta ja epäpätevältä :D Olin aina miettinyt, millaista jälkeä tällainen tikkuharja voi saada aikaan...
No, yllätys oli aikamoinen. Telescopic lupaa pituutta, mutta jälki onkin paksua - jopa hyvin paksua, jos tätä lähtee kerrostamaan. Tällä saa halutessaan helposti kunnon "mangaripset".
Massan koostumus on vahamainen ja "tahmea" ja se kerrostuu nopeasti. Harja ei erottele hyvin. Tulos on muhkea, mutta ei kovin eroteltu.
Telescopic on erikoinen ripsiväri. En oikein saa kiinni, mitä tämän tulisi tehdä ja mihin tällainen harja pyrkii. Jo harjaa katsomalla voi ymmärtää, miksi se niputtaa ripset paksumpiin nippuihin eikä erottele.
Mitä luvattuun pituuteen tulee, kuulun niihin, joilla pidentävät maskarat eivät käytännössä koskaan toimi. Mun ripset on ihan saman pituiset, oli ne sitten käsitelty tuuheuttavalla tai pidentävällä maskaralla. Jokunen kuitumaskara on joskus onnistunut tuomaan muutaman ripsen päähän lisäkuidun, mutta tulos on lähinnä liikuttavan tai huvittavan näköinen epätasaisuudessaan.
Viimeisenä joukon PARAS maskara:
L'OREAL VOLUME MILLION LASHES FELINE 19,90€ / 9,2 ml
❤️ Suosikki! 😍 Muistelen kokeilleeni tätä joskus aiemminkin, sillä L'Orealin alkuperäinen Volume Million Mascara kuuluu lemppareihini ja olen testaillut monia Volume Million -versioita, mutta en muista, mitä mieltä Felinestä edellisellä kerralla olin. Nyt kuitenkin olen myyty! Feline-maskara on jopa niin hyvä, että se kenties ohittaa aiemman all-time-ykköseni Maybellinen Lash Sensationalin.
(Edit - jep, olin testannut Felineä kuusi vuotta sitten, arvio löytyi täältä :) Tuolloinkin olin tykännyt Felinestä, mutta kuvaillut miinuksena Felinen lähtevän huonosti irti ja että koostumus on vähän liian kosteaa. Nyt Felinen poistossa ei ole ollut mitään ongelmaa ja koostumus on ihan kymppi.)
Kaartuva ja siro polymeeriharja erottelee ripset todella kauniisti ja massa on makuuni aika lailla täydellinen: ohuen voidemainen mutta ei liian märkä, ei liian runsas eikä vahamainen. Massa kerrostuu tosi nätisti sotkematta ja hapsuttamatta. Harjan kaareva muotokin on todella hyvä, käytän tätä pelkästään kupera puoli ylöspäin.
Tylsää kyllä, kuvassa Felinen upeus ei todellakaan tule esiin..! 😅
Tiedättehän, kuinka hyväkin maskara voi toisina päivinä näyttää vaatimattomammalta tai sotkuisemmalta. Tämän kuvan kanssa kävi niin. Rehellisesti, en jaksanut enää ottaa lisää kuvia muina päivinä (tai.. en vain muistanut...).
Kaikista testijoukon ripsareista Volume Million Lashes Feline sai pysyvän paikan mun meikkipussissa. Rimmelin Extra Super Lash'kin on viihtynyt meikkipussissa pitkään, mutta L'Orealin Feline täyttää lopulta kaikilta osin mun toiveet. Vaikka tulos ripisissä voi ulos päin näyttää samalta, Felineä on tosi mukava käyttää ja se suoriutuu vailla mitään moitteita.
*
Tulisikohan seuraava ripsariarvostelu sitten taas vuoden kuluttua..? 😁 Edellinen, Suuri Essence-maskaravertailu, ilmestyi tammikuussa 2021. Olen siitä erikoinen epeli että uutuusmaskarat eivät oikein kiinnosta minua, en ole koskaan tuntenut "must have!" -vetoa markkinoiden uusimpia ripsivärejä kohtaan. Mielelläni testailen eri ripsareita mutta sillä, ovatko ne just viime viikolla ilmestyneitä, ei ole minulle merkitystä.
Onko teille? :)
Käsi ylös, kuka on käsivoideriippuvainen? 🙋♀️
Täällä yksi käsivoiteiden suurkuluttaja. Käteni ovat viimeisen vuosikymmenen aikana kuivuneet kuivumistaan, ja ilman runsasrasvaista käsivoidetta käsieni iho halkeilisi rikki. Joinain talvina se tekee niin joka tapauksessa, vaikka kuinka käyttäisi voiteita. Luulen, että ainoa pysyvämpi pelastus käsieni iholle olisi muutto kosteampaan ilmastoon (esimerkiksi Kreikassa iho voi aina paremmin), mutta Suomesta kun en suunnittele lähteväni, on turvauduttava hyviin käsivoiteisiin.
Tähän juttuun listaan suosikkikäsivoiteeni luonnonkosmetiikan puolelta. Kaikki tuotteet ovat työnantajani brändejä, mikä on sattumaa, muilta tuntemiltani luonnonkosmetiikkabrändeiltä en vain ole löytänyt yhtä hyviä käsivoiteita. Niillä voi sitten olla muita hyviä tuotteita..! :D (Urtekramin käsivoiteet itse asiassa kuuluivat ennen suosikkeihini, mutta nykyään ne ovat liian kevyitä.)
Joka tapauksessa, tässä Top 5 parhaat käsivoiteet kuivalle iholle. Vaikka kaikki sopivat kuivalle iholle, näilläkin on täyteläisyyseroja. Kevyin sopii "peruskuivalle" iholle ja täyteläisin oikein kuivalle iholle joka halkeilee. Esittelen voiteet kevyimmästä runsaimpaan.
Hyvän käsivoiteen ominaisuuksia:
⭐️ Täyteläinen koostumus joka jättää iholle "puskurin" kuivumista vastaan
⭐️ Jättää ihon pitkäkestoisesti pehmeäksi
⭐️ Lievittää karheuden tunnetta
⭐️ Ei rasvaisuudestaan huolimatta jätä ihoa tahmeaksi tai kiiltäväksi
⭐️ Plussaa hyvästä tuoksusta..!
Kevyin: TAIKA-JALKAVOIDE 5,90€ / 60 ml
Jep - jalkavoide! Taikan varsinainen käsivoide on liian kevyt kuivalle iholle, jalkavoide taas ihan täydellinen. Jos sinulla on kuiva iho mutta et tykkää paksuista ja korkearasvaisista voiteista joilla kestää tovi imeytyä, Taikan jalkavoide on hyvä valinta! Se on täyteläinen ja jättää ihon pehmeäksi mutta imeytyy nopeasti. Olen käyttänyt tätä jo pari tuubia! Loistotuote. Supermiellyttävä ja neutraali koostumus, jonka voisin kuvitella miellyttävän kaikkia.
Taikan jalkavoide:
LAVERA GOOD NIGHT -KÄSIVOIDE 6,50€ / 75 ml
Laveran käsivoide on täyteläisyysjärjestyksessä seuraavana: se on Taikaa runsaampi, mutta ei paksua "jankkia".
Laveran Good Night -uutuuskäsivoide pääsi vuoden parhaat -listallenikin, se on aivan älyttömän hyvän tuntuinen ja jättää ihon täydellisen hoidetun tuntuiseksi. Karheus lievittyy eronomaisesti! Voiteen täyteläinen koostumus kietoo kädet silkkisen sileään ihanan pehmentävään vaippaan. Ylellisen tuntuinen voide ei jätä ihoa tahmeaksi vaikka onkin todella runsas ja suojaava. Laveran Good Night -voide tituleeraa itseään myös käsinaamioksi, ja se onkin tämän listan käsivoiteista ylellisimmän ja hemmottelevimman tuntuinen.
Good Night -käsivoide:
Huomio: aikaisempi Laveran suosikkikäsivoiteeni SOS Help Hand Balm on korvautunut uudella koostumuksella, jota en vielä ole päässyt testaamaan. Se on ilmeisesti nyt kevyempi kuin aiemmin, Laveran mukaan Good Night -käsivoiteen koostumus on Laveran päivitetyn käsivoidevalikoiman kosteuttavin ja runsain.
CATTIER ULTRA-NOURISHING -KÄSIVOIDE 13,30€ / 75 ml
Cattierin Ultra-Nourishing on yksi pitkäaikaisimpia suosikkikäsivoiteitani. Se on nimensä mukaisesti ultra-ravitseva ja tekee ihosta todella pehmeän ja lievittää karheutta erittäin tehokkaasti.
Täyteläisyydeltään se on samaa tasoa kuin Laveran Good Night -voide, ehkä ihan aavistuksen runsaampi. Näiden kahden tärkeimpänä erona voi pitää tuoksua ja hintaa - Cattier on arvokkaampi. Cattierin voiteen erityisominaisuus on savi - se sisältää valkoista savea jonka funktio tässä tuotteessa ei ole puhdistaa vaan suojata ja rauhoittaa ihoa sisältämiensä mineraalien kautta. Cattier käyttää savea todella monipuolisesti tuotteissaan :)
Ultra-Nourishing-käsivoide:
NURME RICH CREAM 12,90€ / 100 ml
Ahh, ihanat Rich Creamit..! Nurmen purkkiin pakatut voiteet ovat paksuudeltaan lähes voi'maisen tiheitä, mutta notkistuvat iholle levittäessä ja ovat helppoja levittää. Koostumus ja ihotuntuma on todella hoitava, ja näissä voiteissa rasvapitoisuus on selvästi aiemmin listattuja korkeampi.
Iho ei jää kiiltämään, mutta sanoisin, että iho jää kuitenkin hieman rasvaisemman tuntuiseksi kuin Taikan, Laveran ja Cattierin voiteiden jäljiltä. Tämä saattaa johtua myös siitä, että Nurmen tuotteet ovat reseptiikaltaan yksinkertaisempia kuin ylempänä esiteltyjen suurempien brändien, voiteissa ei ole käytetty yhtä paljon skin feel -ainesosia jotka vaikuttavat esimerkiksi siihen, miten rasvaiselta tuote tuntuu.
Nurmen Rich Cream -voiteiden etu on valikoima; voit valita neljän eri tuoksun ja bonus-vaikutuksen välillä. :)
Nurme Rich Cream:
Täyteläisin: MÁDARA DAILY DEFENCE ULTRA RICH BALM 18€ / 60 ml
Uuu, tämä on suosikeistani kaikkein täyteläisin! Mádaran Daily Defence Ultra Rich -voide! ❤️
Koostumus on voidemaisempi ja notkeampi kuin esimerkiksi Nurmen Rich Creamissa, mutta Mádaran voide tuntuu iholla suojaavammalta. Ultra Rich -voiteessa on hyvin korkea rasvapitoisuus, ja suojaavuuden tunne tulee lisäksi auringonkukansiemenvahasta. Mádaran voiteen tärkein ero muihin jutun voiteisiin on nimenomaan suojaavuus, se jättää iholle kaikkein suojaavimman tunteen.
Daily Defence Ultra Rich Balm on kansainvälinen versio meillä Suomessa tutummista Noora Shinglerin nimellä myydyistä Pihlaja- ja Nokkonen Daily Defence -voiteista. Nooran voiteet ovat nyt jääneet/jäämässä pois Mádaran valikoimasta, minkä myötä kansainvälinen versio tuli myyntiin Suomeen. Kansainvälinen versio on hyvin samankaltainen kuin "Noorat", mutta siinä ei ole pihlaja- tai nokkosainesosia.
Daily Defence Ultra Rich Balm:
Löytyikö mun suosikeista myös teidän suosikkeja? :)
Tiedättekö, mikä tässä on?
Se on avain mun ensimmäiseen omaan kotiin. ❤️
Sain avaimet tänään.
Haaveeni omasta kodista vuonna 2022 ei antanut kauaa odottaa itseään. Tiesin viime vuoden aikana, että olen tähän nyt valmis ja nyt on viimein mun oman kodin aika. Olin silmäillyt tätä asuntoa monta viikkoa jo viime vuoden puolella, mutta koska se on remonttikuntoinen, en tohtinut ensin edes ajatella, että juuri se voisi olla minun kotini. Enhän ole koskaan edes maalannut.
Sitten päätin kuitenkin käydä katsomassa asuntoa. Ja... mulle tuli hyvä fiilis. Asunnossa on erikoinen pohjaratkaisu, se on tilava mutta siellä on myös hukkaneliöitä, siellä on ihan karmeat kangastapetit ja 90-lukuinen keittiö. Silti... mulle tuli hyvä fiilis.
Se fiilis johti lopulta tähän päivään, kun minulla on ensimmäisen oman kotini avaimet kädessä. ☺️ Kuten totesin joulukalenterissani: jos jää odottamaan sitä täydellistä, ei ehkä saa mitään.
Nyt pääsen myös opettelemaan remppataitoja, joka ei ollut käynyt mielessäkään ikinä - mutta nyt olen aika innoissani..! Opin jotain uutta! :) Tämähän on aika jännää..!
Remontti ja asunnon lopullinen muotoutuminen mun kodiksi tulee varmaankin kestämään pitkään, mutta mihinkäs minulla on kiire. Mulla on vain aikaa. :) Lisäksi asunnon makuuhuone on jo remontoitu, ja se on ihan ok kunnossa. Asun siellä sen aikaa kunnes olohuoneen seinäprojekti on saatu hoidettua - se on ihan ensimmäinen asia, jonka haluan saada tehdyksi. Ja kylppäriin on saatava kunnon allas ja kaappi, tällainen läträilijä tarvitsee ison altaan..! :D
Pääsette varmasti blogissa seuraamaan kotini muotoutumista. Voin kertoa, että minulla ei vielä ole hirveästi mitään ideoita, en esimerkiksi yhtään tiedä, millaisen keittiön haluan. Ideat alkavat varmasti heräämään sitten, kun asunnossa on viettänyt vähän aikaa. En ole sisustushirmu eikä minulla ole oikeastaan mitään visioita mistään. Tiedän vain, että haluan sen ison ruokapöydän josta olen niin pitkään haaveillut, pöydän, jonka ympärille mahtuu kokoontumaan paljon ystäviä ja rakkaita! Sitä tulee olemaan suuri ilo kattaa. ❤️
Ruokatila tulee eteisen ja olohuoneen yhtymäkohtaan, se on ainoa asia, mitä tiedän tulevan kotini sisustuksesta. :)
Tervetuloa, vuosi 2022!
Nyt mulla on oma ikkuna, jonka läpi ulos päin tulee ensi jouluna varmasti näkymään iso, kaunis joulukuusi...!
Haitariovi lähtee, that's for sure..!
P.S. Tää asunto sijaitsee... mun nykyisen kodin viereisessä talossa..! ☺️ Sekin oli minulle positiivisesti vaikuttava tekijä. Olen asunut tällä alueella Tampereella yli 10 vuotta ja kaupunginosasta on tullut minulle hyvin rakas. Tuttuus rauhoittaa, viehättää ja maadoittaa minua. Tuttuus lisää turvallisuuden tunnetta. Nyt saan jäädä paikkaan, jossa jo viihdyn. Ja voin muuttaa kassi kerrallaan kadun yli..!