19.04.2018

Asiaa ja kokemuksia retinolista

Nyt on meikäläisenkin naama päässyt viimein marinoitumaan retinolissa.

Mutta ennen kuin mennään tuotekokemuksiin, tsekataan vähän kosmetiikkanörttitietoa ainesosaan liittyen.

Mitä retinoli on ja mitä se ylipäänsä tekee iholle?

Retinoli on yksi A-vitamiinin lukuisista yhdisteistä, yhteisnimeltään retinoidit. Muita retinoideja ovat mm. retinyylipalmitaatti ja retinaldehydi. Retinoli, retinyylipalmitaatti ja retinaldehydi ovat A-vitamiinin varastomuotoja. Ennen kuin iho voi hyödyntää niitä, sen täytyy muuntaa ne retinoiinihapoksi. Solumassan A-vitamiinireseptoriin sitoutuessaan retinoiinihappo käynnistää valkuaisainesynteesin, joka johtaa iholla nähtäviin A-vitamiinin suotuisiin vaikutuksiin.

Retinoiinihappo on sen verran vahva aine, että sitä ei käytetä kosmetiikassa, mutta reseptillä sitä saa. Lääkeaineena retinoiinihapon nimi on tretinoiini tai isotretinoiini. Roaccutan-lääke lienee monille tuttu, sen vaikuttava aine on isotretinoiini. Avitcid puolestaan on tretinoiinituote voidemuodossa.

A-vitamiinin hyödyt iholle keksittiin 50-luvulla. A-vitamiini on todellinen ihonhoidon superstara ja sillä voi hoitaa niin aknea kuin ikääntymisen merkkejä. A-vitamiinista on runsaasti tutkimusta kosmetiikassa ja sen teho ei ole kiistanalainen. A-vitamiinin teho perustuu sen talineritystä tasapainottavaan ja solujen uusiutumista kiihdyttävään vaikutukseen.

Kuva: Unsplash

Mitä tämä tarkoittaa käytännössä? A-vitamiini häivyttää juonteita ja liikapigmenttiä, kiinteyttää ihoa, supistaa huokosia, vähentää ihon liiallista rasvoittumista ja epäpuhtauksia, parantaa aknea ja korjaa valovaurioita (--> auringon aikaansaamat muutokset iholla kuten rypyt, kuivuus ja pigmenttiläiskät).

A-vitamiinin vaikutukset voi summata näin: se vaikuttaa kokonaisvaltaisesti ihon rakennetta parantavasti. Oli iho sitten ryppyinen, epäpuhdas, karhea, läikikäs, näppyläinen, veltto tai samea, A-vitamiini auttaa kaikkiin näihin ongelmiin.

Retinoiinihappo vs. retinoli vs. retinyylipalmitaatti

Retinoiinihappo on A-vitamiinimuodoista tehokkain ja sen vaikutukset nopeimmat, mutta myös sivuvaikutukset kuten ihon kuivuminen, hilseily, kihelmöinti ja punoitus ovat voimakkaammat kuin retinolissa tai muissa A-vitamiinin johdannaisissa. Koska retinoiinihappoa eli tretinoiinia saa vain reseptillä, se ei myöskään ole se A-vitamiini, jota tavallinen peruskuluttaja yleensä käyttää.

Retinoli on asiantuntijoiden mukaan "over-the-counter"- eli reseptivapaan kosmetiikan käyttämistä A-vitamiinin muodoista tehokkain ja sen vaikutuksista on eniten tutkimuksiin perustuvaa näyttöä, siksi sitä pidetään kosmetiikassa käytettyjen A-vitamiinimolekyylien sankarina.

Myös retinyypalmitaatti on yleinen, ehkä retinoliakin yleisemmin käytetty A-vitamiinimuoto. Se on muoto, jota ihossa on jo itsessään eniten; se muodostaa noin 80% ihoon varastoituneesta A-vitamiinista. Retinyylipalmitaatti ja muut A-vitamiinin esterit kuten retinyyliasetaatti, -propionaatti tai -linoleaatti ovat iholle lempeämpiä ja paremmin siedettyjä kuin retinoli, ja sopivat myös nuorelle ja herkälle iholle. Vaikutukset ovat kuitenkin miedommat kuin retinolilla.

Uusimpiin A-vitamiinijohdannaisiin kuuluvat retinyyliretinoaatti (retinyl tai r-retinoate), sekä Granactive retinoid (incinimi hydroxypinacolone retinoate). Valmistajansa mukaan r-retinoate on kahdeksan kertaa tehokkaampi kuin ­retinoli, mutta ei ärsytä ihoa kuten retinoli tai retinoiinihappo. The Ordinary -merkin käyttämällä Granactive retinoidilla on sama etu, eli sitä pidetään perinteistä retinolia hellävaraisempana ja vaikutuksiltaan vieläkin tehokkaampana.

retinoli

Kuka siis ei haluaisi käyttää A-vitamiinia ihonhoidossa?

No, käytännössä asiat eivät tietenkään mene niin sileästi ja yksinkertaisesti, että ostat retinolivoiteen ja rypyt ja finnit alkavat häipyä silmiesi edessä. :)

Reseptivapaassa normikosmetiikassa käytetyn A-vitamiinimuodon täytyy ensin muuttua ihossa A-vitamiinihapoksi, ja prosessi on suhteellisen hidas ja vaihtelee yksilöittäin. Lukuisat tekijät vaikuttavat konversion onnistumiseen, eikä ole mitään takeita, että  tuotteen X sisältämät retinoidit lopulta tuovat iholle A-vitamiinin optimaalisia vaikutuksia. Myös kullekin yksilölle sopiva ja tuloksia tuova pitoisuus vaihtelee.

Luulen, että moni ostaa retinolivoiteen näkemättä koskaan tuloksia.

Lisäksi retinoli ärsyttää joidenkin ihoa, joten herkkäihoiset eivät välttämättä voi sitä käyttää.

Toisten iho ei tarvitse mitään kosmetiikan taikoja... Nelikymppinen ystäväni Anna on täysin no-cosmetic.

Muuta huomioitavaa retinoideista

  • Kuten hydroksihapot, retinoli herkistää ihoa UV-säteilylle, joten korkean suojakertoimen käyttö vahvan retinolihoitotuotteen kanssa on tärkeää.
  • A-vitamiini on herkkä tuhoutumaan valossa, minkä vuoksi kannattaa välttää purkkimuotoon pakattuja A-vitamiinivoiteita.
  • Aloita miedoilla pitoisuuksilla; retinoideihin tottumaton iho voi reagoida punoituksella, kutinalla ja hilseilyllä liian vahvaan pitoisuuteen. Pitoisuuksista lisää seuraavaksi :)

Kuva: The Ordinary

Tavallisen kuluttajan on tietysti vaikea ellei mahdoton tietää pakkausselostetta lukemalla, paljonko tuotteessa on A-vitamiinia. Se, että löydät purkista maininnan 'retinol', ei kerro vielä mitään. Siksi suosin aktiiviainesosien (kuten hydroksihapot, C-vitamiini) kohdalla itse sellaisia valmistajia, jotka kertovat aineen pitoisuuden.

Tällaisia valmistajia ovat mm. The Ordinary ja Paula's Choice. Eikö ole muuten hassua, että valtaosa kaikkein "vakavammin otettavista" ja ainesosallisesti asiantuntevimmista kosmetiikkamerkeistä on vain verkossa myytäviä sarjoja..? Ihan kummallista! En tajua, miksei tavallisista kaupoista löydy Paulan ja The Ordinaryn kaltaisia sarjoja. Hoitoloistakin toki löytää tehokkaita A-vitamiinituotteita (sarjat kuten Medik8 ja Dermalogica), mutta huomattavasti mehevämpään hintaan, kuin nettikauppojen omat merkit. Hintavertaus: Medik8 R-Retinoate-emulsio 165€ / 50 ml, The Ordinaryn Granactive Retinoid 2% 9,80€ / 30 ml.

Edit 2023. Paula's Choicen ja The Ordinaryn tuotteita saa nykyään myös kaupoista!

retinoli

Ostin viime syksyn USAn reissussa Paula's Choicelta kolme eri tyyppistä retinolituotetta kahdella vahvuudella. Olen käyttänyt niitä tammikuun lopusta maaliskuuhun, runsaat kahdeksan viikkoa. Matkalle retinolit eivät päässeet / mahtuneet mukaan, joten nyt on meneillään neljän viikon tauko.

Yleisimmin retinolia käytetään kosmetiikassa 0,1-1% pitoisuudella, mutta Paulan mukaan retinoli hyödyttää ihoa jo niinkin pienellä pitoisuudella kuin 0,01%. (Luotan Paula Begounin juttuihin aika vankasti, koska kaikki sivuston asiantuntijatiedot ja ainesosiin liittyvät väitteet on tuettu tutkimusviittein.)

Yhden prosentin retinolipitoisuus on jo sen verran voimakas, että voi herkällä tai tottumattomalla iholla aiheuttaa ei-toivottuja sivuvaikutuksia kuten punoitusta ja ihon hilseilyä. On hyvä kuitenkin huomioida, että eri retinoidit toimivat eri vahvuuksilla, eivätkä eri johdannaisten pitoisuudet ole vertailukelpoisia. Esimerkiksi Granactive-retinoidia käytetään tyypillisesti 2-5% pitoisuutena.

Kuva: Paula's Choice

SILMÄNYMPÄRYSIHO JA RETINOLI

Monia retinolituotteita ei saa levittää herkälle silmänympärysiholle. Koska minun "ongelmani" ovat etenkin silmänympärysihon juonteet, kiinnitin retinolituotteiden valinnassa huomiota siihen, että tuotteen kerrotaan sopivan myös silmänympärysiholle.

Ostamani retinolikolmikko koostuu erittäin miedoista 0,01% prosentin seerumista ja voiteesta ja keskivahvasta  0,1% seerumista. 1% tuotetta en vielä ostanut, mutta sitten kun on sen aika, hankin varmaankin Paulan Retinol Boosterin koska se sopii myös silmänympäryksille.

retinoli

Skin Recovery Super Antioxidant Concentrate Serum 0,01% retinol

34 $ / 30 ml

Monet Paulan seerumeista (kuten kaikki nämä retinolipitoiset) ovat vedettömiä ja silikonipohjaisia, ja olin jo valmiiksi vähän negatiivisesti latautunut tuotteen testaukseen. Ihoni ei reagoi huonosti silikoniin, mutta en vain erityisesti pidä silikonin tunteesta iholla enkä siitä ajatuksesta, että se ei itsessään hoida ihoa.

Yllätyin seerumin "kuivasta" tunteesta ja ohuesta, kuin öljymäisestä koostumuksesta. Odotin paksuhkoa koostumusta Kiehlsin C-vitamiiniseerumin tyyliin, mutta Paulan "silikoniseerumi" onkin ohutta ja juoksevaa. Se tuntuu iholle levittäessä kevyen öljyiseltä, samettiselta ja oikein miellyttävältä. Tuntuu, että seerumi oikeasti imeytyy, vaikka silikonipohja tuo ajatuksiin väkisinkin ihon pinnoittamisen.

Skin Recovery -seerumi on hajusteeton ja tuoksuu vähän lääkemäiseltä. Se ei jätä järin kosteutettua jälkitunnetta ja laitankin päälle aina kosteuttavan seerumin.

retinoli

Resist Barrier Repair Moisturizer 0,01% retinol

33 $ / 50 ml

Tätä voidetta voi parhaiten luonnehtia sanalla arkinen. Sen koostumus ei herätä sensorisesti juuri minkäänlaisia tunteita; se on "hajuton ja mauton". Niin tavallinen peruskosteusvoiteen tuntu kuin olla voi. Ei ole millään lailla huonon tuntuinen mutta ei loistavankaan, vain tavallisen. Myös tuoksuttomuus vaikuttaa kohdallani merkittävästi kokonaiselämykseen. Tähän tekisi mieli lisätä pari tippaa jotain eteeristä öljyä tuomaan lisäarvoa..! (Paula tosin heristäisi tälle sormeaan, eteeriset öljyt ovat pannassa PC:n tuotteissa.)

Ainesosaluettelo kyllä on mieleeni; koostumus on silikoniton ja sisältää retinolin ohella erinomaisia hoitavia ainesosia kuten sheavoita, skvalaania, keramideja, peptidejä, granaattiomenauutetta, vihreää teetä ja lakritsiuutetta. Paulan tuotteiden koostumukset ovatkin kyllä yleensä vaikuttavia.

retinoli

Resist Intensive Wrinkle-Repair Retinol Serum 0,1% retinol

42 $ / 30 ml

Resist-linjan seerumissa on keskivahva pitoisuus retinolia. Koostumuksellisesti Intensive Wrinkle Repair tuntuu hyvin samanlaiselta eli samettisen kuivaöljymäiseltä kuin punainen Skin Recovery -seerumi, se vain on hitusen ohuempaa ja vailla Skin Recoveryn aavistuksen lääkemäistä tuoksuvivahdetta. Hopeinen seerumi on niinikään vedetön ja pohjana silikoni (cyclopentasiloksaani ja dimetikoni, ensinmainittu haihtuu levityksen jälkeen ilmaan, toinen jää iholle muodostamaan kalvoa).

Wrinkle Repair -seerumissa on retinolin lisäksi hoitavina aineina mm. skvalaania, C-vitamiinia, lesitiiniä, levää ja kaurauutetta. Vaikka Paulan tuotteet mielletään hyvin synteettispainotteisiksi, niissä käytetään myös paljon luonnollisia ainesosia.

Silmänympärysiho maaliskuussa 2018

Ja sitten kenties se kiinnostavin osuus:
Onko vaikutuksia havaittavissa?
Vastaus on innostava, MUTTA, valitettavasti tein sen virheen, että käytin retinolituotteiden kanssa samanaikaisesti myös uusia silmänympärysvoiteita. Näissä voiteissa (Clarinsin Extra-Firming) ei ole retinolia. En siis itse asiassa voi tietää, perustuuko vaikutus Paula's Choicen vai Clarinsin tuotteisiin. Extra-Firming-tuotteista tulee myöhemmin oma juttunsa.

Silmänympärykseni on se alue, jossa ikääntymisen merkit näkyvät eniten, ja kyllä väittäisin, että näen muutosta tällä alueella kevään aikana. Silmien alla olevat hienot juonteet eivät ehkä niinkään ole häivyttyneet, mutta silmäkulmien harakanvarpaat kyllä.

Silmänympärys toukokuu 2017

retinoli silmänympärys rypyt

Silmänympärys maaliskuu 2018

Hymyilen kummassakin kuvassa, ja hymyillessä rutut korostuvat eniten.

Mitä kasvoihin kokonaisuudessaan tulee, iho on kirkas ja hyvinvoiva. Mutta - sellainen se on ollut jo pitkään. Ihon kunto on mielestäni parantunut etenkin kosteustasapainon osalta viimeisen 9 kuukauden aikana, aihe, josta kirjoittelin täällä. Lopulta on vaikea sanoa, onko retinolilla ollut mitään sellaisia vaikutuksia, mitä muut ihonhoitorutiinini päivitykset eivät olisi jo tuoneet. Voi olla, että vasta vahvempi retinolituote tuo selkeitä tuloksia

Minulla on juurtuneita pigmenttiläiskiä, mutta niihin en ole toistaiseksi havainnut vielä minkään tuotteen vaikuttaneen. Korkea suojakerroin ehkäisee hyperpigmentaatiota joka tulee ja menee, mutta mikään aine ei ole vaalentanut ihoni pysyviä läiskiä.

Summa summarum: koska retinolin vaikutuksille yhtenä tehokkaimmista anti-age-ainesosista löytyy kuitenkin vahvaa näyttöä, aion jatkaa retinolin käyttöä. Fakta on se, että ihoni ikääntyy, ja haluan suojata ja hoitaa sitä parhailla keinoilla joita kosmetiikka ja veitsettömät, piikittömät vaihtoehdot voivat tarjota. Tällöin olisi tyhmää jättää retinoli sivuun, etenkin kun ihoni ei näy ärtyvän siitä.

Periaatteella; jos se ei tee mitään huonoa niin pitkällä aikavälillä se voi lopulta tehdä jopa hyvää ;) Aina voi 10 vuoden kuluttua ajatella, että jos en olisi kaikkia näitä vuosia käyttänyt aineita x ja y, ehkä ihoni olisi vielä veltompi ja ruttuisempi..?

.

Hyviä retinolituotteita

(* Sisältää mainoslinkkejä)

THE ORDINARY

Hinta-laadultaan parhaat retinolituotteet saa merkiltä The Ordinary. Nämä tuotteet eivät juuri koostumuksilla kikkaile, ja tuotteet ovat elämyksenä hyvin arkisia, mutta niillä saa retinolin hyödyt iholleen. Jos etsit hienostuneempia ja monipuolisemmin hoitavia retinolituotteita, niitä saat Paula's Choicelta.

Suosittuja The Ordinaryn retinolituotteita:

* Granactive Retinoid 2% Emulsion 14,50€ / 30 ml - sisältää sekä granactive retinoidia että puhdasta, kapseloitua retinolia. Sopii vasta-alkajalle, mutta tämäkin kannattaa ihan aluksi laimentaa sekoittamalla tätä esim. kasvovoiteeseen tai silmänympärysvoiteeseen.

* Retinol 1% in Squalane -  11€ / 30 ml - erittäin tehokas retinoliseerumi skvalaanipohjassa (eli öljypohjassa). Ei vasta-alkajalle.

PAULA'S CHOICE

Paula's Choicen tuotteita saa Suomessa laajimmin Skincityn verrkkokaupasta.

* Skin Recovery Super Antioxidant Serum with Retinol 43€ / 30 ml, 10€ / 5 ml - retinolin vasta-alkajalle

* Resist Intensive Wrinkle-Repair Retinol Serum 49€ / 30 ml, 12€ / 5 ml - kun iho on jo tottunut retinoliin

* Retinol Booster 1% 59€ / 15 ml - Paulan tehokkain retinolituote, käytä yksinään tai sekoita hoitotuotteeseen

MEDIK8

Kolmas äärimmäisen hyvä ja tehokas retinolisarja on Medik8. Medik8-brändillä on kaikkein laajin tuntemani retinoidiportfolio. Tuotteet eivät välttämättä ole kovin elämyksellisiä, ja hoitavat aineet vähemmän monipuolisia kuin Paula's Choicella, mutta jos etsit tuotteelta pelkästään retinoidien hyötyjä, tästä sarjasta löydät kuluttajamarkkinoiden laajimman valikoiman voimakkaimmilla tehoilla. Portfoliossa on retinoli, retinaldehydi sekä r-retinoate.

Itselläni on tällä hetkellä käytössä silmänympärystuotteena * Intelligent Retinol Eye TR (56€ / 7 ml), josta tykkään valtavasti.

Tutustu muihin Medik8:n retinoidituotteisiin * täällä. Retinol-sarja on portfolion edullisin, ja vahvuudet menevät seuraavasti: 3TR sopii vasta-alkajalle, 6TR kun iho on tottunut retinoliin ja 10TR kun haet kaikkein tehokkainta vahvuutta.

.

Lisää anti-age-ainesosista:

Kuinka optimoida AHA-ja BHA-happojen vaikutukset

78 comments on “Asiaa ja kokemuksia retinolista”

  1. Kiitos tästä postauksesta! :) Olen itse käyttänyt noin vuoden verran The Ordinaryn Retinoid-seerumeita. Ensin tuota sinun kuvassasikin olevaa 2% seerumia ja nyttemmin uutta 5% seerumia, joka on öljyssä. Ja öljy on skvalaania, joka on iholla tosi miellyttävää. Eli noissa on tuota kolmatta kovin tehokkaaksi väitettyä, mutta ihoa ei-ärsyttävää ainetta. The Ordinaryn sivuilla mainitaan myös, että tällä hetkellä lähes kaikki kokeet ovat aineen valmistajan tekemiä, joten pitkän tähtäimen puolueetonta näyttöä ei ole. Mutta, olen itse todellä tyytyväinen varsinkin tuohon öljyseeruumiin. Todella mukava käyttää (jos tykkää öljyistä), imeytyy täysin, lyhyt inci, ei silikoneja ja ei ärsytä tai tuki ihoa, hajusteeton ja käytännössä lähes hajuton. Mielestäni ihon sävy on tasaantunut ja yleisilme parantunut paljonkin. Rypyistä en osaa varmuudella sanoa, koska en ole ottanut kuvia, mutta voisin rohkeasti väittää, että ne ovat pienentyneet. Ja sitten tuotteen hinta... 14€. :) Olen tilannut itse Victoria Health -sivuilta. Nopea toimitus ja hyvä palvelu. Paula´s Choice tuotteita (rajoitettu valikoima) saa muuten myös Ruotsalaisesta Skin City -nettikaupasta. Heillä on aina ilmainen toimitus ja tuotteet tulevat perille Suomeen 2-3 päivässä.

    Vastaa

    0
    1. Kiinnostavaa kuulla kokemuksia The Ordinaryn retinoidi-tuotteista, vastakiitos itsellesi kun jaoit niitä :)

      Ja kiitos myös Skin City -vinkistä, joku taisikin joskus aiemmin vinkata tuosta kaupasta kun kirjoittelin PC:n tuotteista, mutta se ei näköjään jää mieleeni..! :D No, hyvä kun on teitä valveutuneita lukijoita muistuttamassa :)

      Vastaa

      0
  2. The Ordinary lähettää tuotteet Suomeen Briteistä, joten tulli yms. rajoista ei tarvitse välittää :)

    Vastaa

    1
    1. Aaaa, loistavaa! Tätä en tiennytkään. Hieno juttu :) Muistelen että olen joskus aiemmin kuullut The Ordinaryn britti-kaupasta (theordinary.co.uk) mutta koska en enää löytänyt tällaista sivustoa, ajattelin ettei sitä enää ole. Mutta hienoa jos toimitus Eurooppaan joka tapauksessa toimii Brittien kautta :) 👍

      Vastaa

      0
  3. Kokemuksia on sekä retinoli- että tretinoiinivoiteista. Vahvemmalla 1% retinolivoiteella iho kyllä muuttui siloiseksi, mutta harmillisesti sivuvaikutuksena iho punoitti jatkuvasti. Tretinoiinivoiteella tulokset iholla oli oikeastaan aika leaut loksauttava. Silmäkulmasta katosi yksi harakanvarvas ja koko ihon yleiskunto muuttui tosi hyvännäköiseksi. Käytin siis 0,5% tretinoiinivoidetta. Iho ei kuitenkaan kovin kauan sietänyt varsinkaan tätä voidetta. Naama muuttui ihan tulipunaiseksi ja ärtyneeksi (aamupesulla pystyi tuntemaan, kuinka naamasta irtosi iho :D) Kyllästyin lopulta käyttämään tuota voidetta, kun pelkkä aloe vera geelikin räjäytti naaman kirkuvan punaiseksi ja kirveleväksi.

    A-vitamiinin tehokkaammista muodoista voi sanoa, että onhan ne toimivaa tavaraa, mutta myös harmillisen hankala käyttää :/ Tämä postaus oli muuten tosi mielenkiitoinen, kiitos siitä :) ^_^

    Vastaa

    0
    1. Naama muuttui ihan tulipunaiseksi ja ärtyneeksi (aamupesulla pystyi tuntemaan, kuinka naamasta irtosi iho :D)

      Ei herranjestas...! :-O No kyllä tuollaisten sivuoireiden kanssa alkaa jo miettiä mitä iloa on silinneestä rypystä jos naama samalla irtoaa... huhhuh... Kuinka pian iho muuten normalisoitui ja rauhoittui tuon tretinoiinivoidekuurin jälkeen? Ja säilyikö tretinoiinin tuoma vaikutus pitkään?

      Olen muuten miettinyt, voiko tretinoiinivoidereseptin saada Suomessa myös pelkästään aurinkovaurioiden perusteella, jos siis ei ole aknea? Jos menee ihotautilääkärille ja sanoo, että ongelma on auringot aiheuttamat rypyt ja läiskät. :) Saako tuolloin tretinoiinireseptin?

      Vastaa

      0
    2. Tätä mietin myös, kun oon jo siinä iässä että haluaisin käyttää niitä tehokkaimpia tuotteita... :D

      Vastaa

      0
    3. Siis ei tää nyt ihan mennyt putkeen, näytti että olisin saanut poistettua tuon 9:32-kommentin, mutta tuohon se ilmestyi uudestaan.. Nappaatko Sanni sen pois välistä, kun mä sähellän täällä? :D Kiitos! :D

      Vastaa

      0
    4. Kiitos tästä, paneudun tähän jonain hyvänä hetkenä (...jolloin Hydran aurinko ei ole vetämässä minua ulos... ^_^ :D)

      Vastaa

      0
    5. Olen miettinyt tuota samaa joskus. Toisaalta olisi vaikea uskoa, että reseptin saisi ikääntymisen merkkeihin, koska luulisi että silloin aika moni kokeilisi noita vahvoja voiteita, mutta toisaalta määrätäänhän muutakin lääkkeitä esteettiseen hoitoon. No, itse en ole kovin kiinnostunut noin vahvoista voiteista. Jo retinolituotteiden kokeilu on kynnys, joten olen tyytyväinen että olen huomaavinani vaikutuksia jo näillä ei-ärsyttävillä voiteilla. :)

      Vastaa

      0
    6. Toisaalta olisi vaikea uskoa, että reseptin saisi ikääntymisen merkkeihin, koska luulisi että silloin aika moni kokeilisi noita vahvoja voiteita

      Muiden kommentoijien mukaan ilmeisesti saa. Itsekään en ole kyllä vielä ihan altis kokeilemaan... :D Olen tällä haavaa tyytyväinen jo retinolin ja laadukkaiden silmänympärysvoiteiden tuomiin apuihin :)

      Vastaa

      0
    7. Jos retinoli pelottaa, retinyylipalmitaattia uskaltaa kyllä herkempi-ihoinenkin turvallisesti kokeilla. Itse olen kokeillut esim. Environ Avast -sarjan miedointa ilman mitään ärsytystä. Tuloksiakaan ei näkyvämmin tullut, mutta kyseessä oli moniaskelisin ohjelman aloitustuote, jota käytin vain pullon verran. Iho ei mennyt huonompaan suuntaan, ehkä pientä kirkastumista. Kosteustasapaino parantui käytön aikana myös.

      Vastaa

      0
    8. Muistelisin, että tretinoiinivoiteen lopettamisen jälkeen meni pari-kolme päivää, kun iho alkoi tuntua ja näyttää aika normaalilta. Luulen, että tuo ihon normalisoituminen on aika yksilöllistä ja oma ihoni on sellaista "panssaria" että se palautui niin pikaisesti. En osaa oikein sanoa kauanko aikaan saadut tulokset kestivät, en tajunnut tuolloin asiaa tarkkailla.

      Kyllä sen reseptin saa ihan aurinkovaurioidenkin hoitoon ja kuulemma ryppyjenkin hoitoon :) Se toki riippuu vähän lääkäristäkin. Jotkut lääkärit ovat vähän tarkempia mihin syihin reseptin kirjoittavat. Amerikassa kuulemma on tosi yleistä käyttää tretinoiinivoidetta ihan ryppyvoiteena. En vaan tajua miten sitä kukaan pystyy käyttämään, kun lukemani mukaan tosi monella ihoa reagoi samoin kun mulla :/

      Vastaa

      0
    9. Muistelisin, että tretinoiinivoiteen lopettamisen jälkeen meni pari-kolme päivää, kun iho alkoi tuntua ja näyttää aika normaalilta.

      Kuulostaa että sulla on kyllä tosiaan nopeasti palautuva iho..! "Panssari-iho" sopii kyllä kosmetiikkabloggaajalle joten se on kyllä hyvä ominaisuus sun hommissa ^_^ <3

      Joo, mäkin olen saanut sen kuvan että Jenkeissä "harva se tyyppi" käyttää tretinoiinia ryppyihin. Siellä reseptejä on varmasti helpompi saada, ja ehkä lääkäreillä matalampi kynnys koko asian suhteen.

      Vastaa

      0
    10. Espanjasta, ja ehkäpä jostain muualtakin, saa tretinoiinia ilman reseptiä apteekeista, kauppanimi on Retirides. Viime matkalla ostin tuubin, mutta olen aiemmin käyttänyt myös lääkärin reseptillä akneen. Minulle ei tule haittavaikutuksia paljon, koska bufferoin kosteusvoiteella enkä käyttäisi joka yö. Iho tosin muuttuu silti ohuemmaksi, joten välillä pidän pidempiä taukoja. En oikein osaa päättää, onko siitä nyt mitään iloa. Nuorempana vaikutus juonteisiin oli ihan selkeä, mutta ei enää. Finneihin toimii ok.

      Vastaa

      0
    11. Espanjasta, ja ehkäpä jostain muualtakin, saa tretinoiinia ilman reseptiä apteekeista, kauppanimi on Retirides.

      Aaaa, mielenkiintoista. Ostosvinkki Espanjaan menijöille :) Kiitos tästä.

      Vastaa

      0
  4. Tulipa hyvään saumaan, kun juuri pari kuukautta sitten korkkasin tuon Paulan 0.1 seerumin ja olen tutkaillut, että mitä vaikutuksia tässä pitäisi nyt huomata. Mutta ehkä sen vaikutukset huomaa tosiaan viiveellä, kun vuodet kuluu. Olen toistaiseksi ollut ehkä liiankin varovainen ja käyttänyt seerumia vain 2-3 iltana viikossa, mutta koska mitään ikäviä sivuvaikutuksia en ole havainnut, voisi ehkä käyttöiltoja lisätäkin ja vaikutuksia alkaisi huomata. Paulaa myy Euroopassa muuten myös ruotsalainen Skincity-hoitola/verkkokauppa ja toimitus on aina ollut helppoa ja nopeaa.

    Vastaa

    0
    1. Minä olen käyttänyt Paulan retinoliseerumeita aamuin illoin, iho ei ollut millänsäkään :) Toisaalta pitoisuuskin on tosiaan pieni ja totutin ihon aloittaen miedoimmasta. Käytin 0,01:stä 3-4 viikkoa ja siirryin sitten 0,1:een.

      Minusta tuntuu, että loppujen lopuksi useimmat meistä pystyisivät konkreettisesti näkemään kosmetiikan anti-age-vaikutukset ihollaan vain, jos meillä olisi identtinen kaksonen joka ei käyttäisi samoja aktiiviaineita. Aina parin vuoden välein voisi tsekata, mitä eroja itsen ja kaksosen ihoilla on. :)

      Skincity-vinkki on hyvä, myös Elli A vinkkasi siitä :)

      Vastaa

      0
  5. Kiitos valaisevasta jutusta! Mainitsit maksaläikät. Itselleni on parina viime kesänä ilmestynyt tummemmat ”viikset” nenän alle ja olen epätoivoinen. Millä niitä voisi ennaltaehkäistä tai saada häivytettyä?

    Meillä on yhteinen rakkaus, Kreikka. Nautin lukiessani blogiasi. Kiitos! 😊

    Vastaa

    0
    1. Itselleni on parina viime kesänä ilmestynyt tummemmat ”viikset” nenän alle ja olen epätoivoinen. Millä niitä voisi ennaltaehkäistä tai saada häivytettyä?

      Korkealla suojakertoimella, se on ainoa keino ellei halua kokonaan välttää auringossa oleilua. Jos "pigmenttiviikset" ehtivät jo ilmestyä alkukesästä, ne saa häivytettyä vain odottamalla aurinkoisen vuodenajan yli, kunnes ne UV-indeksin madaltuessa häipyvät luonnostaan.

      Oma aseeni on Cliniquen Even Better Dark Spot Defense:

      https://blogit.terve.fi/karkkipaiva/clinique-even-better-dark-spot-defense/

      Voitelen sillä "viiksialueen" aina ennen ulos menoa ja lisään 60-90 minuutin välein. Tällä aineella olen saanut "pigmenttiviikset" pysymään loitolla :) Olen testannut Cliniquen aineen ääriaurinkoisissa olosuhteissa aina Kreikan auringosta Alppien todella korkeaan keskikesän UV-indeksiin eikä Dark Spot Defense ole pettänyt..! Vahva suositus!

      Vastaa

      0
    2. MInä olen saanut apteekista ostetulla Isispharma Unitone 4-seerumilla vaalennettua pigmenttiläiskiä, pitää vain olla sinnikäs ja kärsivällinen. Toinen saman merkin tuote on ISIS PHARMA GLYCO-A 12 % mutta tuo on aika vahvaa tavaraa eikä sovi kesäkäyttöön.

      Vastaa

      0
    3. Vakuuttavat incit noissa ainakin on ja suuri plussa siitä että pitoisuudetkin kerrotaan 👍

      Mutta siis... tuon Glyco-A:n käyttösuositus... Ensin joka toinen ja sitten JOKA ilta iholle, ja jätetään yöksi...! :-O Herranen aika, aikamoista kuorintaa...! Miten iholle ehtii edes kertyä seuraavaksi illaksi kuorittavia kuolleita soluja kun 12-prossainen tuote kuorii niin voimakkaasti..? Huh, aika raju kuuri kyllä...!

      Vastaa

      0
  6. Hei, kiinnostuin postauksesi innoittamana retinolista ja ajattelin tilata Ordinaryn tuotteen. Sivulla sanotaan että levitetään illalla vesiseerumin jälkeen... mikähän olisi tuo vesiseerumi, osaatko kertoa. Vai voisiko laittaa vain suoraan puhdistetulle iholle?

    Vastaa

    0
    1. The Ordinarylla on omat suosituksensa missä järjestyksessä tuotteita laittaa, ja logiikka menee kevyimmästä paksuimpaan, vesimäisestä rasvaisimpaan mukaan. "Vesiseerumi" tarkoittaa vain vesipitoista, ohutta kosteusseerumia. The Ordinaryn retinoidiseerumit, lukuunottamatta stä jonka nimessä on Emulsion, ovat kaikki öljy (skvalaani)pohjaisia, joten niiden alle kannattaa levittää jokin vesipohjainen tuote imeytymisen maksimoimiseksi.

      Voit kyllä levittää öljypohjaisen seerumin suoraan puhdistetulle ihollekin, mutta imeytyvyys ei tällöin ole paras mahdollinen. Öljy imeytyy parhaiten "esikosteutetulle" iholle joka on jo kyllästetty vesipitoisella kosteutuksella. Jos et halua investoida vesipohjaiseen seerumiin (90% kaikista kosteusseerumeista on vesipohjaisia), voit laittaa Ordinaryn retinoidiseerumin alle myös runsaasti kosteuttavaa kasvovettä, sekin toimii ihon esikosteuttajana ja edesauttaa öljyseerumin imeytymistä :) Älä anna ihon kuivua kokonaan kasvovesikäsittelyn jälkeen vaan levitä öljyseerumi kun iho on vielä vähän kostea, näin optimoit seerumin imeytymisen :)

      Vastaa

      0
    2. Kiitos nopeasta vastauksesta. Laitanpa tilauksen menemään. Lotraan sitten vain kasvovettä alle :)

      Vastaa

      0
  7. Ensinnäkin, mahtavaa, että olet taas täällä! :) Yllätys oli iloinen, kun jokin aika sitten kävin taas kurkkaamassa, josko olisit palannut. Perusteellisia postauksiasi oli jo ikävä! :)
    Sitten kysymys koskien retinolia. Osaatko sanoa, onko siinä mitään samanlaista "varoaikaa" kuin hapoilla eli pitääkö odottaa, ennen kuin lätkäisee muita tuotteita päälle? Missä järjestyksessä yleensäkin olet tuotteita laittanut, jos olet muitakin käyttänyt samanaikaisesti?
    Näitä kyllä kiinnostaisi testata omiinkin harakanvarpaisiin! :D

    Vastaa

    0
    1. Ensinnäkin, mahtavaa, että olet taas täällä! :)

      :) :) On kivaa olla täällä ^_^ Uusi rennompi tahti, uudet voimat :) Sama rakkaus <3

      Sitten kysymys koskien retinolia. Osaatko sanoa, onko siinä mitään samanlaista ”varoaikaa” kuin hapoilla eli pitääkö odottaa, ennen kuin lätkäisee muita tuotteita päälle?

      Kaiken lukemani perusteella ei ole varoaikaa vaan voi laittaa muut tuotteet heti päälle. Itse olen tehnyt näin. Järjestykseni on ollut tällainen:
      1) Kosteuttava kasvovesi
      2) Retinoliseerumi
      3) Kosteuttava seerumi
      4) Päivävoide tai yöllä öljy (ja tietysti silmänympärysvoide, aina..!)

      Retinolivoidetta käyttäessä skippasin retinoliseerumin ja korvasin päivävoiteen sillä. Nuo käyttämäni miedot pitoisuudet olisivat kyllä varmasti sallineet myös retinoliseerumin + -voiteen samanaikaisen käytön. Ehkä se olisi jopa ihanteellista :)

      Vastaa

      0
    2. Ok, kiitos paljon vastauksesta! :)
      Sekä The Ordinaryn että Paula's Choicen tuotteita myy muuten myös Look Fantastic.

      Vastaa

      0
    3. Harmittaa olla ilonpilaaja, mutta LookFantasticista ei saa Paula's Choice -tuotteita tilattua Suomeen :( Pariin kertaan olen yrittänyt, mutta homma tyssää aina, kun pitäisi valita toimitusosoite.

      Vastaa

      0
    4. Kyllä saa, itse olen ainakin tilannut monesti. Ellei tämä ole sitten muuttunut (?), viimeisin tilaukseni on tammikuulta.

      Vastaa

      0
    5. Oho! Itse yritin muistaakseni helmikuussa ja uudestaan eilen, kun halusin varmistaa ennen kuin kommentoin mitään. Omalla/toisella Suomessa olevalla osoitteella en saanut vietyä tilausta loppuun, mutta valittuani ystäväni brittiosoitteen herjausviesti hävisi. Yritin kysyä asiasta LF:n asiakaspalvelusta, mutta sieltä vastattiin tosi ympäripyöreästi, että rajoituslistat eivät ole aina täysin ajantasalla. Toivottavasti kyseessä on siis fiba minun tilauksessani eikä niinkään, että merkkiä ei saisi Suomeen ollenkaan!

      Vastaa

      0
  8. Olen itsekin rakastanut retinolia aknen hoidossa, mutta..

    Kävin juuri kosmetologilla hoidattamassa hormonien sekoittamaa ihoani (kuivuus + akne + mahd. perioraalidermatiitti). Kosmetologi kyseli olenko käyttänyt retinolituotteita. Vastaus: kyllä, vuosien ajan Avitcidia (0,025%, reseptituote), mutta nykyään ihoni ei kestä minkäänlaisia retinolituotteita. Kosmetologi kertoi, että hänen kokemuksien mukaan varsinkin nuo reseptivalmisteet voivat pitkään käytettynä aiheuttaa pysyviä muutoksia ihossa ja aiheuttaa esim. vaikeasti hoidettavaa kuivuutta ja ihon herkistymistä.

    Itse olen tästä hyvä esimerkki. Ryppyjä on tosi vähän, mutta muita ongelmia sitäkin enemmän. Ihoni ei ole koskaan ollut herkkä tai reagoiva, mutta nykyään reagoi juuri voimakkaalla kuivumisella kaikkiin liian vahvoihin tuotteisiin.

    Vastaa

    0
    1. Kiitos kun jaoit tällaisen kokemuksen, "hyvä" kuulla näistä a-vitamiinin haittapuolistakin. Kaikki informaatio on hyödyllistä. Harmi että retinolilla (tai tretinoiinilla) on tällaisia sivuvaikutuksia, mutta niistä on hyvä olla tietoinen.

      Vastaa

      0
  9. Piti vielä tulla tekemään sellainen olennainen lisäys, että olen tämän vuoden ajan käyttänyt retinoidia vuoroviikoin aha-happotuotteen kanssa. Eli viikon verran iltaisin retinoidia ja viikon kerran iltaisin aha-happotuotetta. Näin ollen lopputulos on näiden kahden yhdistelmä, eikä välttämättä pelkästään retinoidin vaikutusta. :)

    Vastaa

    0
    1. Varmaan itse kunkin meistä "kosmeläträäjistä" olisi vaikea pystyä eristämään jokin tietty tuote rutiinissaan jolle yksinään sälyttää kiitokset ihon kunnosta... :D ^_^ Ja toisaalta - etenkin anti-age-hoidossa iholle kannattaakin tarjota erilaisia aktiiviaineita eikä jättäytyä vain yhden tai yhdenlaisten varaan.

      Vastaa

      0
  10. Olen käyttänyt the ordinaryn tuotteita nyt vuoden. Täytin juuri 27, joten ensimmäiset iän merkit alkoivat juuri näkyä, vaikka hormoninäppyjä tulee edelleen joka kuukausi. 1% Retinol on aika tuhtia tavaraa! Varomattomana lätkin sitä ensimmäiseksi retinoliin tottumattomaan naamaan... Parin päivän kuluttua iho alkoi hilseillä niin kuin se olisi palanut auringossa. Oikeasti naamalla ei voinut kulkea mihinkään ja jouduin repimään ihoriekaleita pinseteillä pois nenästä! Onneksi olin tilannut kokeiluun myös sen 2% retinoidilitkun, johon olenkin ihastunut täysin. Nykyään iho kestää sitä vahvempaakin silloin tällöin käytettynä.

    Rypyistä en tiedä, mutta iho on nykyään aamuisin ihanan tasaisen värinen ja kuulas. Nenän mustapäätilanne on parempi, leukaan ei enää tule niitä syvällä olevia hormonipatteja kuin aniharvoin, iho on sileä eikä sitä tarvitse juurikaan kuoria. Mun iho ei ole koskaan aiemmin voinut näin hyvin ja se on paljon sanottu, kun on esimerkiksi syönyt Diane Novaa ihon vuoksi. Voin siis suositella näitä tuotteita kaikille, kunhan aloittaa varoen. Ei kannata heti käyttää joka ilta, koska mahdollinen punoitus ja hilseily tulee vasta parin päivän viiveellä. Ja akneen taipuvaisten kannattaa suojata iho auringolta tuotteilla, jotka eivät pahenna akneongelmia. Itse olen käyttänyt arkena 25-30 kertoimellisia voiteita/primereita (esim. se hyvä Algamaris) ja niiden päällä mineraalimeikkipohjaa, jonnekin rannalle tai terassille tietty spf50.

    Kiitos postauksesta, tämä oli mieluisa ja odotettu aihe!

    Vastaa

    0
    1. Kiitos itsellesi kun osallistuit keskusteluun ja kerroit kokemuksistasi :) Vähän "bondina" en tosin tajunnut, miten 1% retinoli-tuote oli ihollesi liian vahva mutta 2% toimi hyvin...? :) Siis onko tuo 2-prossainen kuitenkin miedompi kuin 1% sisältämänsä a-vitamiinimuodon perusteella..?

      Vastaa

      0
    2. Ne tosiaan sisältävät hieman erilaisia A-johdannaisia, joista tuo "Granactive Retinoid" on hellempi/siedetympi iholle kuin tuo "Retinol". Tuon pipettipullon nimikin on vaihtunut vuoden sisään, enkä enää ihan tarkkaan muista, mitä siellä Ordinaryn sivuilla noiden eroista kerrottiin. Hyvä, että tajusin tilata aikoinaan kummatkin testiin. :)

      Vastaa

      0
  11. Oma kokemus on että tretinoiini toimii, mutta sitä ei todellakaan voi eikä tulisi käyttää jatkuvasti tai pitkäkestoisesti.

    Näistä puhuttaessa kannattaa muuten muistaa että A-vitamiinituotteet aiheuttaa sikiövaurioita. Toki ehjän ihon läpi imeytyy vähemmän mutta Suomessa ei Avitcid-reseptiä saa jos on raskaus suunnitelmissa, ja käyttö pitäisi lopettaa hyvissä ajoin ennen. En tiedä miten noiden over-the-counter tuotteiden kanssa. (Roan kohdalla tämä varmaan jo kaikilla tiedossa. Mutta koskee siis myös tuota voidetta ja toki mm maksaruokiakin jne.)

    Vastaa

    0
    1. Roaccutanin riskit tunsinkin mutta en tiennyt että tretinoiinivoiteeseen liittyy jopa yhtä vakavia sivuvaikutuksia.

      Vastaa

      0
  12. Minulla on myös pitkää kokemusta Avitcid Ingrid käytöstä akneen. Ohentaa ihoa todella voimakkaasti ja minulla on myös herkistänyt ihoa vaikka olen käyttänyt 0.25% vanhuutta ja en edes päivittäin. Kannattaa tosiaan muistaa että Avitcid on ehdottomasti kielletty jos raskaus on suunnitteilla.

    Vastaa

    0
    1. Oho, ennakoiva teksti :) Piti kirjoittaa Avitcidin käytöstä ja 0.25% vahvuutta!

      Vastaa

      0
  13. Tunnustetaan heti alkuun, etten ehtinyt lukemaan tämän postauksen kommenttaja (vielä). Aihe on kyllä niin kiinnostava, että nekin aion ehdottomasti kahlata läpi, jos tulisi vaikka jotakin tärkeää uutta tietoa vastaan. Itse postauksen luin viikolla kellon ollessa pitkälti yli keskiyön, mutta minkä teet, kun oli viimeisen päälle kiinnostava tämä artikkeli... :)

    Uskon näiden tehoon. Olen jonkin verran katsonut sellaista kypsän naisen YouTube-kanavaa kuin HotandFlashy, ja tämän postauksen aiheena olevat tuotteet ovat ne, joilla hän on saanut itsestään todella nuoren näköisen (toki hän hallitsee myös nuorekkaan meikkaustyylin salat jne., mutta meikin alla olevaan totuuteen hän näyttää löytäneen varsin pätevät ja tehokkaat ihonhoitotuotteet; esim. vuoden parhaimpien tuotteiden listalla on mielestäni aina hänellä ollut jotakin retinoidia).

    Itse retinoidien nimityksestä olenkin ollut suht. sekaisin, ja nyt tätä postausta lukiessani piirsin taulukon, jotta pysyisin kärryillä asioista. Kiitos hyvästä esittelystä! Itselläni on kokemusta Environin Avast-sarjasta yhden pullon verran ja miedoimmalla mahdollisella annoksella retinyylipalmitaattia. Tuoksu ei ollut kovin hyvä, mutta ei sen tarvitsekaan olla, jos tuote tehoaa. Ainut minua haittaava asia oli se, ettei tuote ollut luonnonkosmetiikkaa. Voi kuin löytäisi hyvin jotakin herkälle iholla sopivaa retinoidia sisältävän luonnonkosmetiikan tuotteen. Mutta siis saatan jossakin vaiheessa käyttää tuota em. tuotetta jatkossakin ja nimenomaan siten, että noudatan sarjan askeleita edeten kohti suurempaa retinyylipalmitaattipitoisuutta, silloinhan vasta tuotteen hyödyn varmaankin vasta huomaisi. Ja näissä yleisestikin varmasti pitkäaikainen käyttö ja omalle ihotyypille sopivan tuotteen löytäminen avainasemassa. Minun esim. pakko käyttää herkän ihon tuotteita, koska nytkin on tilanne sellainen, että esim. kasvovoidetta tai sitten vaikka sitä Cliniquen päivittäistä aurinkosuojaa levittäessäni saan poskille aika mahtavat luonnolliset poskipunat pelkällä kosketuksella. Iho siis reagoi tosi voimakkaasti.

    Muuten ehkä se kaikista suurin kysymys, mikä itselläni näihin retinoideihin liittyy, on se, että onko tosiaan niin (kuten tässä postauksessasikin mainitsit), että vain retinoli altistaisi auringolle. Kun esim. tuon Avastin sivuilla kehutaan, miten retinyylipalmitaatti nimenomaan suojaa ihoa auringolta, joten sitä hyvä ja turvallista käyttää myös kesällä ja myös päiväsaikaan (toki aina voiteen päälle aurinkosuoja, oli kasvovoide mikä tahansa). Mutta siis voiko tosiaan olla niin, että tuon ret.palmitaatin kanssa ei tarvitse varoa aurinkoa, toisin kuin esim. retinolin tai happotuotteiden kohdalla? Tämä on se the kysymys minulle. Jos ja kun asia on noin, on aika ihanaa, että on herkälle iholle sopiva A-vitamiinituote, joka ei tuo lisäaurinkovaaraa mukanaan. :)

    Nyt on muuten sellainen tilanne kasvoissa, että on tullut sitkeitä pikkufinnejä ja niistä jää ruma, lähes maksaläiskältä näyttävä jälki. En tykkää yhtään. Ja kun näitä tulee ohimoille, niin ne ovat lähes maksaläiskiä käytännössä. :( Mutta A-vitahan auttaa näihinkin (toivon niin!).

    Vastaa

    0
    1. Tunnustetaan heti alkuun, etten ehtinyt lukemaan tämän postauksen kommenttaja (vielä). Aihe on kyllä niin kiinnostava, että nekin aion ehdottomasti kahlata läpi, jos tulisi vaikka jotakin tärkeää uutta tietoa vastaan. Itse postauksen luin viikolla kellon ollessa pitkälti yli keskiyön, mutta minkä teet, kun oli viimeisen päälle kiinnostava tämä artikkeli… :)

      Kiitos, mukavaa kuulla että artikkeli kiinnosti :) Ja hymyilytti erittäin iloisesti ajatus sinusta piirtämässä retinoiditaulukkoa..! ^_^ :D Itse olen ihan samanlainen; jos haluan ymmärtää jotain ihan perin pohjin, teen siitä muistiinpanot :)

      ...ja itse joudun tunnustamaan, että kommentti oli sen verran pitkä että ehdin lukea sen ajatuksen kanssa läpi vasta nyt.

      Ainut minua haittaava asia oli se, ettei tuote ollut luonnonkosmetiikkaa. Voi kuin löytäisi hyvin jotakin herkälle iholla sopivaa retinoidia sisältävän luonnonkosmetiikan tuotteen.

      Keskustelin retinoideista luonnonkosmetiikassa hiljattain Naviterin kemistin kanssa, ja hän kertoi, ettei a-vitamiiniyhdisteitä ole hänen tietonsa mukaan kuin synteettisinä. Siksi retinoideja ei käytetä luonnonkosmetiikassa.

      Tuo Environ-sarja ei muuten ollut minulle tuttu, jee, mahtavaa löytää aina uusia, tehokkailta vaikuttavia sarjoja :) Aikamoinen arsenaali heillä eri pitoisuuksien ja eri muotojen a-vitamiinituotteita.

      koska nytkin on tilanne sellainen, että esim. kasvovoidetta tai sitten vaikka sitä Cliniquen päivittäistä aurinkosuojaa levittäessäni saan poskille aika mahtavat luonnolliset poskipunat pelkällä kosketuksella. Iho siis reagoi tosi voimakkaasti.

      Onpa ikävä kuulla. Toivottavasti iho normalisoituu pian. Muistelen että sinulla on muutenkin herkkä iho mutta tämä lienee jokin erityisen voimakkaan reaktion kausi..?

      Muuten ehkä se kaikista suurin kysymys, mikä itselläni näihin retinoideihin liittyy, on se, että onko tosiaan niin (kuten tässä postauksessasikin mainitsit), että vain retinoli altistaisi auringolle.

      Tähän en valitettavasti osaa vastata, sillä internet tarjoaa liian ristiriitaista tietoa enkä tiedä mitä tahoa pitäisi uskoa. Toisissa lähteissä sanotaan, että esimerkiksi retinyylipalmitaatti ei herkistä auringolle ja sitä voi huoletta käyttää päivälläkin, kun taas toiset lähteet sanovat, että kaikki retinoidit herkistävät auringolle. Valitettavasti en siis voinut olla avuksi the kysymyksen kanssa :/

      Toivottavasti saat a-vitamiinista apua myös läiskiin..! Arbutiinikin voisi olla kokeilemisen arvoinen.

      Vastaa

      0
    2. Joo, artikkeli kyllä kiinnosti! Ja tiesin, että the kysymys onko hankalasti vastattavissa, sillä valmistajien tietoihin ei aina voi luottaa. Kuitenkin tässä asiassa olen mieluummin ylivarovainen kuin päinvastaisen asenteen omaava, eli jos ja kun jatkossa palaan käyttämään Avastia, niin edelleenkin suojaan ihoni hyvin enkä ajattele, että sen sisältämä retinyylipalmitaatti olisi jotenkin aurinkoturvallista tai jopa auringolta suojaavaa. Ihotautilääkärin mielipiteeseen asiasta voisin luottaa, en kosmetologin.

      Joo, ihoni on herkkä. Mutta haluan korostaa, että olen jo jokin aika sitten lopettanut tuon Avastin käytön, eli on ihoni ominaisuus eikä punoitus siis aiheudu tuosta tuotteesta.

      Eli tuo Ordinaryn tuote sisältää sitä uutta ja lupaavaa retinoaattia(kin). Mielenkiintoista. Siksi kysyin, kun mielestäni retinoidituotteeseen ei voi ollenkaan ottaa kantaa (esim. siihen suuntaan, että kenelle tuote voisi sopia) ilman, että tietää, minkätyyppistä retinoidia se sisältää. Siksi kysyin.

      Vastaa

      0
  14. Ai niin, halusin kysyä, että mitä tuo kuvassa olevan Ordinaryn retinoidi tarkemmin ottaen on. Onko esim. Suomessa ok vain ilmoittaa tuotteen pakkauksessa, että kyseessä retinoidi tarkentamatta sen alatyyppiä?

    Vastaa

    0
    1. halusin kysyä, että mitä tuo kuvassa olevan Ordinaryn retinoidi tarkemmin ottaen on.

      Tuotteen tarkat tiedot ainesosaluetteloineen löytyvät The Ordinaryn sivulta:

      https://theordinary.com/product/rdn-advanced-retinoid-2pct-30ml?redir=1

      Tuotteessa on käytetty kahta retinoidia: Hydroxypinacolone Retinoate ja Retinol.

      Onko esim. Suomessa ok vain ilmoittaa tuotteen pakkauksessa, että kyseessä retinoidi tarkentamatta sen alatyyppiä?

      Ainesosan inci-nimi löytyy aina inci-listasta :) Kaikkien ainesosien nimet tulee aina ilmoittaa. Pullon kyljessä voidaan puhua esim. "sisältää oliivia" tai "sisältää a- tai c-vitamiinia", ja incilista sitten kertoo tarkemmin missä muodossa ainesosaa on tuotteessa käytetty.

      Vastaa

      0
    2. Hävisiköhän minulta yksi kommentti johonkin. Siinä oli useampaa asiaa esillä, ja mainitsen siinä ainakin Lacto Linen kasvovoiteen. Onkohan sellainen edes päätynyt tänne vai tuhoutunut jo ennen kommentiksi päätymistään?

      Vastaa

      0
    3. Ei ole hävinnyt :) Odottaa julkaisua. Minulla on viime päivinä jäänyt ulkoilun ja saariretkien takia niin vähän aikaa blogille että en ole ehtinyt paneutua pidempiin ja pidempää mietiskelyä vaativiin kysymyksiä sisältäviin kommentteihin :) Toivottavasti ymmärrät. Yritän vastata tänään.

      Vastaa

      0
    4. Joo, ehdottomasti ymmärrän. Ulkoilu on ihanaa. :) Ajattelin vain, että jäiköhän alunperinkin lähettämättä...

      Vastaa

      0
  15. No nyt mulla alkoi kiinnostamaan tuo Clarinsin Extra-Firming silmänympärysvoide. Onko ko. tuote Eye Wrinkle Smoothing Cream vaiko Eye Lift Perfecting Serum -kiinteyttävä silmänympärysgeeli (vai joku muu) ? Nimittäin vaikuttavia tuloksia, jos siis kunnia kuuluukin tolle silmänympärysvoiteelle, eikä retinolille :) Kirjoitit, että Clarinsin tuotteista tulossa postaus myöhemmin, mutta tarvitsisin vastauksen asap, nimittäin nykyinen voide (Madara) on vetelemässä viimeisiään.

    Vastaa

    0
    1. No nyt mulla alkoi kiinnostamaan tuo Clarinsin Extra-Firming silmänympärysvoide. Onko ko. tuote Eye Wrinkle Smoothing Cream vaiko Eye Lift Perfecting Serum -kiinteyttävä silmänympärysgeeli

      Minulla on käytössä kumpikin :) Voidetta laitan iltaisin, seerumia aamuisin. Jos näistä kahdesta pitäisi valita, ottaisin voiteen, sen koostumus on minulle enemmän mieleen.Ylellisimmän tuntuinen sy-voide jota olen koskaan käyttänyt.

      Vastaa

      0
  16. Luin juri eilen EWG:n artikkelia parhaista ja huonoimmista aurinkosuojista (ts haitallisimmista ja haitattomimmista). Retinolipalmitaattia oli suurimmassa osassa jenkkiläisiä aurinkosuojia ja se oli todella haitallista auringossa. Sen epäillään aiheuttavan syöpää siinä yhteydessä.
    Paula´s Choice-sivusto on mielestäni aika kyseenalainen lähteiden suhteen, koska selvästi Paula on valinnut parhaat tutkimukset tukemaan omaa tuotelinjaansa. Esim. jos EWG kertoo että jokin ainesosa voi olla synteettinen tai luonnollinen, Paulan sivusto väittää ainesosaa vain luonnolliseksi ja käyttää sitä siksi tuotteissaan. Käytän EWG:tä aika paljon ja olen todella monesti huomannut tuon Paulan lähteiden valikoivuuden. EWG on kuitenkin riippumaton tietokanta, Paula´s Choice ei.

    Vastaa

    0
    1. Itsekin käytän paljon EWG'n Skin Deep -tietokantaa, tai no, se tulee todella usein esiin Googlen hakutuloksissa kun googlaa jotain ainesosaa :)

      Ottamatta kantaa Paulan sivuston antamiin tietoihin vs. EWG (Paulan tietokanta on muuten ollut olemassa jo ennenkuin Begoun perusti oman ihonhoitosarjan), en täysin ymmärtänyt tuota antamaasi esimerkkiä liittyen luonnollisiin vs. synteettisiin ainesosiin. Kirjoitit; "jos EWG kertoo että jokin ainesosa voi olla synteettinen tai luonnollinen, Paulan sivusto väittää ainesosaa vain luonnolliseksi ja käyttää sitä siksi tuotteissaan", mistä saa kuvan että Paulan tuotteissa erityisesti suosittaisiin luonnollisia ainesosia ("käyttää siksi"). Mutta niinhän ei kuitenkaan ole, vaan Paulan kosmetiikka on luonnollisten ainesosien mukanaolosta huolimatta profiloitunut synteettisvoittoiseksi, ja käsitykseni mukaan moni synteettinen aktiiviaine on Paulan mielestä kasvipohjaisia tehokkaampi.

      Vastaa

      0
    2. Heräsin yöllä ja tuli mieleen mitä älyttömyyttä kirjoitin :) Siis olisi pitänyt kirjoittaa että jos Paula käyttää vaikka synteettistä ainetta x, sivuilla lukee että sitä saadaan vain synteettisesti, vaikka EWG ketoo että voi olla luonnollista tai synteettistä. Ei siis ihme, ettei kukaan tajua, kun tuli kirjoitettua mitä sattuu :/

      Vastaa

      0
    3. Aaa, okei, no nyt makes more sense :)

      Olen huomannut saman ristiriidan monien eri sivustojen tietokantojen välillä, esim. Truth in Aging voi myös väittää jonkin ainesosan olevan vain synteettinen vaikka sitä oikeasti saa myös luonnollisista lähteistä. Erikoista.

      Vastaa

      0
    4. Jos retinolipalmitaatti on samaa kuin retinyylipalmitaatti, niin on kyllä huonompi juttu esim. tuo syöpäyhteys. :( Tosin itse en ikinä luottaisi tuotetta myyvän merkin pelkkään omaan markkinointimateriaaliin, vaan tarvitsisin tietoa jostakin objektiivisemmasta lähteestä. Siksi en esim. niellyt, mitä Environia edustava kosmetologi väitti retinyylipalmitaatista. No, vahinkoa ei liene tapahtunut, sillä käytin voidetta vain talviaikaan ja vain yöaikaan, en siis aurinkosuojana enkä aurinkoiseen aikaan. Mutta olisi kiinnostavaa saada tästä ainesosasesta esim. jonkun tutkijan näkemys.

      Vastaa

      0
  17. Onpa hauska juttu, että olet päässyt 'marinoitumaan' Paulan retinolituotteissa. :-)

    Tutkailin niitä ja muitakin vastaavia hartain mielin about kymmenen vuotta sitten. MakeUpAlleyn 'gurut' osasivat valottaa A-vitamiiniyhdisteiden vaikutuksia vakuuttavasti, ja opin senkin, että jotkut Amerikassa tilaavat niitä reseptituotteena myytäviä vaikkapa Intiassa toimivasta lääkepostimyynnistä...firman nimeä en muista.

    Paulan retinoliseerumia olen testaillut näytepussukoiden verran, ei tietenkään ollut mitään näkyvää vaikutusta. Sensijaan tuota Evironia taisin kokeilla putkilollisen ja olin tyytyväinen, mikään hämmästyttävä ero siinäkään ei ollut.
    Harmillisen haastavaa tuo Paulan saatavuus, mutta hinta olisi varmaan vielä korkeampi jälleenmyyjien käsien kautta saatuna... joku kosmetologi myi niitä taannoin Helsingissä, mutta on jo luopunut.

    Muista aurinkosuoja kevään kunniaksi :))

    Vastaa

    0
    1. ja opin senkin, että jotkut Amerikassa tilaavat niitä reseptituotteena myytäviä vaikkapa Intiassa toimivasta lääkepostimyynnistä…

      Nykyään (tai en tiedä kuinka kauan) on myös tällainen kuin Curology:

      https://curology.com/

      Jenkkifirma jolta voi tilata reseptituotteita akneen. Törmäsin K-Beauty -blogeissa :) Vaikka ei ole K-kosmetiikkaa... :D

      Harmillisen haastavaa tuo Paulan saatavuus, mutta hinta olisi varmaan vielä korkeampi jälleenmyyjien käsien kautta saatuna… joku kosmetologi myi niitä taannoin Helsingissä, mutta on jo luopunut.

      Mä muistan että hyvin lyhyen aikaa oli olemassa "Paula's Choice Finland", tai virallista nimeä en muista mutta joku taho Suomessa myi ja markkinoin PC:tä. Itsekin sain taholta aikoinaan yhteydenottoja josko olisin kiinnostunut testaamaan Paulaa. Olin siihen aikaan vielä niin hc-luonnonkosmetiikka-vaiheessa että en silloin ollut kiinnostunut. Olisikohan "taho" ollut tuo samainen kosmetologi..?

      Muista aurinkosuoja kevään kunniaksi :))

      Täällä reissussa on naamassa joka päivä iloinen mix SK 20:tä, SK 30:tä ja SK 50:tä... ^_^

      Vastaa

      0
    2. Sain (voitin) aikoinaan tuolta Suomen Paula's Choicelta arpajaisvoittona antioksidanttiseerumin :)

      Vastaa

      0
  18. Olen ymmärtänyt, että vahvempia A-vitamiini tuotteita käytetään öisin ( A-vitamiini inaktivoituu valon vaikutuksesta) ja kuuriluontoisesti. Käytössä nyt Ordinary 2% ja täälläkin yksi tyytyväinen Clarinsin Extra Firming sy voiteen käyttäjä.

    Vastaa

    0
    1. Jep, ainakin osa valmistajista suosittaa A-vitamiinituotteiden käyttöä yötä vasten juuri tuon valoseikan vuoksi. Toisaalta suurin osa valmistajista taas ei anna mitään "käytä vain öisin" -suositusta. Kun miettii maalaisjärjellä, niin ihmiset kuitenkin useimmiten levittävät kosmetiikkaa iholleen sisätiloissa keinovalossa, ja voide vaikuttavine aineineen ehtii imeytyä ennenkuin iho kohtaa luonnonvalon.

      Vastaa

      0
  19. Oletkohan kokeillut tai kuullut jotain tällaisesta BM OptiRetin A-vitamiinivoiteesta? https://www.apteekkishop.fi/BM-OptiRetin-50-ml

    Bongasin sen joskus aiemmin eräältä sivustolta, missä keskusteltiin AntiAge-tuotteista ja menin ja ostin sen. Käytössä se on ollut ihan hyvä, olen käyttänyt sitä lähinnä yötä vasten.

    Vastaa

    0
    1. Hei Anna! En ole kokeillut tätä voidetta enkä myöskään kuullut siitä aiemmin. Tuotteen kuvaustiedot vaikuttavat hieman kömpelösti kirjoitetuilta ja se, ettei tuotteen a-vitamiinipitoisuutta (%) kerrota, tekee tuotteesta heti hitusen vähemmän uskottavan kuin niistä tuotteista joiden a-vitamiinipitoisuus kerrotaan avoimesti.

      Kuitenkin tuotteessa käytetyt retinyylipalmitaatti ja -asetatti tutkitusti myös toimivat, kun voidepohja kokonaisuudessaan on taitavasti formuloitu, vaikka vaikutukset ovatkin retinolia miedommat.

      Vastaa

      0
    1. Wow, aivan mahtava tulos ennen kaikkea luomien kiinteydessä..! Silmäluomien löysä iho oli napakoitunut ihan mielettömösti! Tällainen vaikutus kelpaisi kyllä minullekin 👍 Harmi vain että Suomessa taitaa olla aika hankala saada lääkäriä määräämään tretinoiinivoidetta ryppyihin, en ole tietenkään testannut mutta kun miettii että rypyt eivät ole ihosairaus, jotenkin epäilyttää että lääkärit kovin helpolla määräisivät sitä vain "kauneusvoiteeksi".

      Vastaa

      0
  20. Se nainen Angie onkin 56 vuotias... Ja hyvältä näyttää!

    Menen nyt itse hakemaan tretinoiinivoidetta. Aloitan 0.025% kerran viikossa. Kävin perhelääkärillä, joka nauroi mun "rypyille", sanoi, että sitä saa vain yksityiseltä ja korosti, että "se on sit mun valinta". Onko totta, että tretinoiinivoidetta eli Retin A-ta kirjoittaa vain yksityislääkäri?!? Jos totta, sitten sinne on mentävä. Over-the-counter Retinoli tuntuu olevan vähän heikko.

    PS. Kiitos kivasta blogista :)

    Vastaa

    0
    1. Onko totta, että tretinoiinivoidetta eli Retin A-ta kirjoittaa vain yksityislääkäri?!?

      En kyllä yllättyisi jos näin on, en usko että yleislääkärit herkästi "kauneusvoiteita" määräävät, kun lääkärin tehtävänä on kuitenkin ensisijaisesti hoitaa terveyttä ja lääkkeiden tehtävä on auttaa sairauden oireiden lievityksessä. Rypyt ja ikääntyminen eivät ole sairaus, joten on vähän niin ja näin millainen lääkäri tähän tarkoitukseen sitten lääkevoiteita määrää. Yksityispuolella voi olla tähän enemmän motivaatiota, koska se on yritystoimintaa ja maksavaa asiakasta halutaan kenties palvella vähän eri tavalla kuin julkisen terveydenhuollon puolella palvellaan :)

      Vastaa

      0
  21. Hei!
    Onko sulla tietoa tuosta curology- sivustiota enempää? Ulkomaalaisten blogien perusteella olisin kyllä halukas testaamaan, mutta onnistuukohan Suomeen tilaaminen...

    Vastaa

    0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


  • Sanni

  • Arkisto

    • 2024 (53)
    • 2023 (148)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat