Sanni on jättänyt museon. Uskotteko.

Viime viikolla tunsin sen. Nyt on viimein aika.

Blogikollegani Maria sen sanoi;

"Hei, älä ajattele sitä puhelimena. Ajattele se kamerana jolla voi myös soittaa puheluita."

Kyllä. Ehkä juuri tämä lause ratkaisi asian minulle. Sillä juuri kamera on se ominaisuus, jonka hyödyllisyyttä älyluureissa en voi kieltää. Näppärin ja pienin taskukamera jolla saa (näemmä) tietyissä tilanteissa parempia kuvia kuin ammattilaisjärkkärillä. Olen ollut sata kertaa hetkessä jossa olen toivonut, että minulla olisi ollut mukana jotain jolla kuvata.

Ja myönnettäköön: myös väline jolta näen reittioppaan.

Nyt on aika: olen kypsynyt.

Kävelin tänään puhelinliikkeeseen.

Tuntia myöhemmin poistuin huojentuneena empaattisen naismyyjän kohtaamisesta ja uuden laitteen omistajana.

Nyt minulla on sellainen: kamera, jolla voi myös soittaa ja etsiä reitin kohteeseen. :) A.k.a. älypuhelin.

Olen päivittynyt 2010-luvulle.

Puhelinteni historiasta voi lukea täältä.

Vasemmanpuoleinen pinkki Nokia 7230, lahjoitus ystävältäni, oli minulla käytössä viime vuoden helmikuusta tähän päivään saakka. Minusta ja 7230:sta ei lupaavan alun jälkeen tullut kovin hyviä ystäviä.

Kehitys ei aina ole mennyt eteenpäin puhelinmallien välillä, sillä 7230:lla on huomattavasti työläämpää kirjoittaa viestejä kuin paljon vanhemmalla, minua 11 vuotta palvelleella Nokia 3510i:lla (kuvassa oikealla). Itse asiassa juuri tekstarinkirjoituksen vaivalloisuus sai minut lopullisesti menettämään hermoni ja tekemään päätöksen uudesta puhelimesta.

3510i oli käytössäni kesästä 2003 kesään 2014. Se on minulle hyvin rakas. Elokuussa 2014 sen korvasi lukijalta (!) saamani beigekuorinen 3510i.

Kun tästäkin 3510:sta jätti aika, pohdin olisiko vihdoin älykkään puhelimen aika. Se aika vaati vielä runsaan vuoden kypsymisen.

Tää uusikin on vähän niinkuin pinkki. <3

Katsotaan mitä meille tapahtuu. Toivon, että huoleni eivät käy toteen. En halua niskakenoiseksi luurintuijottajaksi. En halua ajatusteni harhailevan ja käteni hapuilevan kohti puhelinta istuessani kahvilla ystäväni kanssa. Tai nauttiessani auringonlaskusta Santorinilla. "Onks joku kommentoinu? Onko tullut meiliä? Tykkäskö joku mun kuvasta Facebookissa?" En halua sinne, tuohon tilaan. Eivätkä kaikki sinne joudukaan, tunnen ihmisiä jotka eivät ole yhtään riippuvaisia älyluureistaan.

Tunnistan kuitenkin itsessäni valitettavan vahvan potentiaalin muuttua juuri tuollaiseksi puhelimenräplääjäksi. Siksi en ole älypuhelimeen kaikkina näinä vuosina vaihtanut.

Mutta tällaisen jääräpäänkin on myönnettävä älypuhelinten hyvät puolet ja hyväksyä, että aika menee eteenpäin. Älypuhelinta voi käyttää myös fiksusti. Toivottavasti minulla pysyy homma kasassa ja puhelimesta tulee minulle juuri se näppärä pikku kamera-apulainen ja help center jollaiseksi sen hankin. :)

Tuolla se uusi föne nyt latautuu.

Jännittävissä tunnelmissa uuteen viikkoon ^_^

Nähdäänkö muumio vielä jonain päivänä Instagramissakin..?

P.S. Tunnustan: jouduin katsomaan YouTubesta videon miten saan sim-kortin sisään luuriini... Hyvin alkaa :D

Aloittaessani kevään liikunta/ravinto-projektin, kirjoitin: nyt otetaan selvää perin pohjin mitä kropassa tapahtuu liikuntasuorituksen aikana energian suhteen. Milloin kroppa polttaa rasvaa, milloin hiilareita? Onko vähähiilihydraattisella ruokavaliolla ylipäänsä mahdollista treenata kunnolla?

Nyt on sitten otettu selvää ja olen niin paljon viisaampi. :)

Nyt minulle on vihdoin kristallisoitunut fysiologinen selitys sille, miksi olen kokenut jaksavani vhh:lla entiseen tahtiin salitreenin eli painoharjoittelun puolella, mutta kehitys juoksun puolella on jäänyt junnaamaan.

Petteri Lindblad, Tytti Koro ja Mikko Korpeinen

Olen haastatellut kolmea erilaisen taustan omaavaa liikunta- ja ravintovalmentajina toimivaa asiantuntijaa: FitFarmin Mikko Korpeista (koulutus: personal trainer), Optimal Performancen Tytti Koroa (koulutus: tradenomi, Biosignature-valmentaja, life coach) sekä ravitsemusterapeutti Petteri Lindbladia (koulutus: terveystieteiden maisteri). Lindblad työskentelee myös Elixialla personal trainerina. Aiemmissa jutuissani kaipailtiin akateemisen koulutuksen saaneen asiantuntijan näkökulmaa – Lindblad tarjoaa sellaisen. Petteri Lindbladin kotisivu löytyy täältä.

Lisäksi olen oppinut valtavan paljon liikuntatieteiden emeritusprofessori Melvin H. Williamsin kirjasta Nutrition for Health, Fitness and Sport, joka on tällaisen tarkan nippelitiedon ystävälle mitä ilahduttavin tietolähde. Williamsin järkälekirja vastaa kaikkiin kysymyksiin mitä minulla on koskaan käynyt mielessä koskien ravintoaineita, elimistön energiankulutusta ja ravinnon ja liikunnan välistä yhteyttä. Käsittääkseni sitä käytetään alan oppikirjana. Kaikki väittämät perustuvat tieteelliselle tutkimukselle ja jokaisen luvun päätteksi on ekstensiivinen lähdeluettelo tutkimuksiin, kirjoihin ja artikkeleihin.

Asiantuntijat olivat muutamia pienempiä yksityiskohtia lukuun ottamatta samoilla linjoilla vastauksissaan. Lindblad vastasi kysymyksiin seikkaperäisimmin ja avasi aihetta tavalla, joka saa blondeimmankin maallikon tajuamaan mistä on kysymys. Lindbladin haastattelusta saisi oman superkiinnostavan artikkelin jonka varmaan julkaisen jossain vaiheessa.

Materiaalia on runsaasti, joten päädyin jakamaan aineiston useamman artikkelin sarjaan. Ensimmäinen juttu keskittyy ydinkysymykseeni:

Mitä energian lähteitä ja miten elimistö käyttää erilaisten liikuntasuoritusten aikana?

Lindblad summaa asian näin: "simppelisti sanottuna hiilihydraattien kulutus kasvaa kun liikunnan teho ja kesto kasvavat".

Levossa ja matalasykkeisessä liikunnassa käytetään energiaksi pääosin rasvaa, tehon kasvaessa hiilihydraattien osuus kasvaa. Korkeasykkeisessä liikunnassa hiilihydraatti, eli lihasten ja maksan glykogeenivarastot, ovat pääasiallinen energian lähde.

Mikko Korpeisen mukaan, kun liikunnan teho on noin 50% maksimaalisesta hapenottokyvystä, kaksi kolmasosaa energiasta saadaan rasvasta. Tehon noustessa 75 prosenttiin on polttoaineena suurimmaksi osaksi glykogeeni. Williamsin kirjassa rasva/hiilarienergiajakauman rajakohdaksi mainitaan noin 65% maksimihapenottokyvystä, tällä teholla elimistö käyttää rasvoja ja glykogeeniä yhtä paljon. Siitä kovatehoisemmassa liikunnassa hiilari nousee tärkeimmäksi lähteeksi, sitä alemmassa tehossa taas rasvat ovat merkittävin polttoaine.

Mitä tämä sitten tarkoittaa käytännössä liikuntamuotojen kuten painoharjoittelu ja juoksu kannalta? Hiilihydraatteja tarvitaan kumpaankin, mutta niiden eriluonteinen suoritusrytmi vaikuttaa hiilihydraattivajeen ilmenemiseen kokemustasolla.

Minua kiinnosti valtavasti selitys sille, miksi en vhh:lle vaihdettuani huomannut tehon laskua salitreenissä (päinvastoin, ruokavalion vaikutus oli enemmänkin suorituksia parantava), mutta juoksussa kehitys on jäänyt junnaamaan ja huomaan satunnaisten runsaampihiilihydraattisten aterioiden nostavan juoksutehoa.

Sekä haastateltavat että Williamsin kirja antavat tähän selityksen, jonka tällainen taikina-aivokin vihdoin ymmärtää. Homman ydin on suorituksen kestossa ja siinä, että en ole ymmärtänyt keston ja tehon muodostamaa yhtälöä.

”Salitreeni on ihan oma juttunsa koska kestävyysliikunnassa määrä ja kesto ovat täysin eri maailmasta kuin punttitreenissä”, Lindblad kirjoittaa. ”Esimerkkinä varsinkin yläkropan treeni: hiilihydraattien tarve ja kulutus on aivan eri luokkaa penkkitreenissä kuin 15 km lenkkiä juostessa.”

Mikko Korpeinen vastaa, että painoharjoittelua voi harrastaa vhh-ruokavaliolla ja jopa kehittyä siinä, mutta ilman riittävää hiilihydraattivarastoa ei saada maksimitehoja suorituksiin. ”Salitreeniin tarvitsee myös hiilaria, jos haluaa että lihas kasvaa ja palaudutaan harjoituksesta nopeammin”.

Koska painoharjoittelussa suorituksen kesto on kerralla lyhyt (esim. 3 x 15 toistoa = vie ehkä viisi minuuttia lepotaukoineen), teho ei nouse yli 65% maksimihapenottokyvystä pitkäksi aikaa = glykogeenivarastot eivät tyhjene samaa tahtia kuin harjoituksessa, jossa tämä teho pysyy yllä pidempään. Siksi en ole kokenut erityistä uupumusta salitreenin puolella. Vhh:laisellakin on kuitenkin aina jonkin verran glykogeenia kropan jemmoissa.

(Toki painoharjoitteluakin voi suorittaa löysästi diipaillen niin ettei syke juuri nouse tai hiki pisaroi, mutta nyt puhutaan tehosta joka tuntuu kropassa eli sarjoista, joiden lopussa lihas on väsynyt. ;))

Juoksussa taas ollaan pitkään yhtäjaksoisesti tehoalueella, jossa hiilihydraatit ovat pääsääntöinen energianlähde. Virheeni juoksuharrastukseni suhteen on ollut se, että olen kuvitellut sen olevan matalatehoista. Tämän kuvitelman olen pohjannut sille, että en juokse nopeasti: tahtini on 8 km tuntivauhdin tuntumassa, jos haluan juosta tunnin lenkin. Tätä nopeammalla vauhdilla väsyn liikaa ja joudun keskeyttämään tai hiljentämään kävelyksi ennen kuin tunti on täynnä. Glykogeenivarastoni eivät siis riitä tämän tyyppiseen liikuntaan.

Ehkä uskomustani juoksutehon keveyteen on vahvistanut sekin, että erinomaisen peruskunnon omaava mieheni on lempeästi kuittaillut minulle, ettei alle 10 km:n tuntivauhdilla juokseminen ylipäänsä ole juoksua vaan hölkkäilyä. Ja hölkästähän tulee kaikille mieleen kevyttempoinen liikunta. Kun käymme miehen kanssa yhdessä lenkillä, mies kokee suunnilleen kävelevänsä rinnallani kun itse puuskutan menemään sydän takoen.

Noniin, mutta nyt on siis tullut tämäkin selvitettyä. Ainakin teoriassa – vielä en tiedä, millainen juoksu/hölkkävauhti konkreettisesti on minulle teholtaan yli 65% maksimaalisesta hapenottokyvystä. Pelkkä syke ei kerro sitä, vaikka tietysti antaa osviittaa suorituksen rasittavuudesta. Däämn, minullahan voi olla niin huono peruskunto että jopa ylämäkeen kävely on sen rasitustason liikuntaa jossa glykogeeni rulaa, tätä vahvistaisivat kokemukseni vaelluksilta joissa meno on muuten nohevaa mutta hyydyn aina mäkiin.

Haluan vielä käydä kuntotestissä selvittämässä maksimaalisen hapenottokykyni niin saan asiassa ihan numeraalisen vahvistuksen. (Kun kerran on lähdetty perin pohjin selvittämään…;))

Teho on subjektiivista, ja joku toinen voi totta kai juosta 9 km tunnissa ilman että yhtään hengästyy, ja tällöin hänen suorituksensa on minuun verrattuna matalatehoinen. Tällainen henkilö varmasti pärjää kevyellä lenkillä vajailla hiilareillakin. Lindbladin sanoin, ”Jos pystyy juoksemaan kympin matalatehoisesti niin kyllä, silloin rasvat ovat ensisijaisena energianlähteenä.”

Kaiken oppimani perusteella voin nyt vihdoin heittää romukoppaan myös tämän sitkeässä istuvan myytin: että elimistö alkaa käyttää rasvaa vasta tietyn ajan kuluttua liikuntasuorituksen aloituksesta (usein kuulee puhuttavan 30 minuutin maagisesta rajasta). Olen aiemminkin lukenut että se on kukkua, mutta vasta nyt ymmärrän millä perusteella.

Levossa ja kevyissä arkiaskareissa meistä jokainen käyttää energiaksi pääsääntöisesti rasvaa, noin 60% energiasta tulee rasva-aineenvaihdunnasta. Mitä sitten ylipäänsä tarkoitetaan sillä, että vhh-ruokavalion noudattajan aineenvaihdunta muuttuu ja mukautuu käyttämään rasvoja ensisijaisena energian lähteenä? Onko siinä edes perää?

Kyllä, siinä on fysiologinen perä: mitä suurempi määrä veressä on saatavilla rasvahappoja, sitä suurempi on myös niiden osuus energianlähteenä (Williams, sivu 179). Vhh-ruokavaliolla veren rasvahappopitoisuus on ravinnon koostumuksen vuoksi suurempi kuin ns. sekaruokavaliolaisella. Käytännössä vhh:laisen aineenvaihdunnan mukautuminen rasvaan tarkoittaa sitä, että vhh-tyypin energiantuotannosta suurempi osuus kuin 60% tulee rasvoista ja hän polttaa enemmän rasvaa kuin ns. tasapainotettua sekaruokavaliota syövä.

Mutta tilanne on tämä levossa ja arkiaskareissa, ei liikunnassa. Ja tässä pääsemme toiseen virhepäätelmääni: olen vetänyt yhtäläisyysmerkin kahden toisistaan irrallisen ilmiön välille: kehon tottumiseen korkeaan rasvapolttoon normaaliarjessa ja rasvan käyttämiseen polttoaineena liikuntasuorituksissa. Se, että kehoni on tottunut esimerkiksi käyttämään juustolautasen sisällön paremmin energiaksi kuin korkeahiilarista ravintoa syövän ei tarkoita sitä, että jaksaisin sen paremmin korkeatehoista liikuntaa.

Pähkinänkuoressa: rasvat ovat hiilihydraattia hitaampi energianlähde, ja kun liikunnan teho nousee tarpeeksi, ei elimistö enää yksinkertaisesti ehdi mobilisoida rasvoista riittävästi energiaa jotta kova teho pysyy yllä. Ilman riittäviä glykogeenivarastoja tulos on se, että henkilön täytyy hidastaa tahtia.

On kuitenkin yksi ryhmä, jonka elimistö on harjoituksen kautta muokkautunut käyttämään rasvoja suhteellisen kovatehoisessakin suorituksessa: ultrakestävyysurheilijat. Tutkimusten (Coggan, A. et al. 2000) mukaan ultrakestävyysurheilijat pystyvät käyttämään rasvoja tehokkaasti vielä suorituksissa joiden teho on 75-80% maksimihapenottokyvystä.

Esimerkki tällaisesta urheilijasta on mm. suomalainen Sami Inkinen, joka treenaa vähähiilihydraattisella ruokavaliolla. Sami ja hänen vaimonsa Meredith Loring soutivat kesällä 2014 Kaliforniasta Havaijille Fat Chance Row –tempauksen nimissä, jolla he halusivat kampanjoida sokerin epäterveellisyydestä ja osoittaa, että sokerittomalla ruokavaliolla vailla mm. urheilujuomabisneksen glukoosiliemiä voi mainiosti suorittaa vaativaa kestävyysurheilua.

Me tavalliset kuntoliikkujat olemme kuitenkin hyvin kaukana Inkisen kaltaisesta ultra-atleettiporukasta, joten voin hyvillä mielin ja täysin perustein viimein luopua kuvitelmistani, että minä vhh:laisena pystyisin jotenkin energisoimaan juoksuharrastustani rasvoilla.

Jos mielin jaksaa juosta, tarvitsen enemmän hiilihydraatteja. Näin se on. :)

Ja sillä tiellä tässä nyt ollaan, selvittämässä mistä kohtaa löytyisi se optimaalinen hiilihydraattitaso ja hiilarien syöntirytmi jolla juoksuharrastuksessa kehittyminen mahdollistuu luopumatta kokonaan itselle muuten mieleisestä vhh-elämäntavasta. Petteri Lindblad kirjoittaa: "Asian ei tarvitse olla mustavalkoinen: hiilihydraatteja täytyy olla paljon tai niitä ei saa olla ollenkaan - määrät voi ja kannattaa säätää suorituksen luonteen mukaan".

Myös Tytti Koro sanoo, että vaikka hiilihydraatit ilman muuta parantavat suoritustehoa liikunnassa, ei ole olemassa tiettyä määrää tai hiilihydraatti"sabluunaa" jota noudattamalla yksilö menestyy liikunnassa. Korolla on ollut asiakkaita jotka ovat päässeet liikuntatavoitteisiinsa suhteellisen alhaisillakin hiilihydraattimäärillä. "Kaikki on yksilöllistä", Koro painottaa.

Petteri Lindbladin mukaan koko kestävyysurheilun ja terveyden kulmakiviä on opettaa kroppaa polttamaan rasvaa. Hän kirjoittaa: "Vhh varmasti opettaa siihen ainakin osittain – jatkuva hiilareiden pumppaaminen kehoon ei ole hyvästä eikä ennen lenkkiä todellakaan kannata aina vetää hedelmää.”

Mielenkiintoista, vai mitäs sanotte?

Hiilihydraattien ajoittaminen ja laatu ovat kysymyksiä, joissa asiantuntijoilla on eniten näkemyseroja. Näistä ja muista ravintoon liittyvistä täsmäseikoista lisää juttusarjan seuraavassa osassa.

Tein eilen superspontaanin hankinnan: olin elämässäni ensimmäistä kertaa Kajaanissa ja bongasin kaupungin Sokoksella alelaarissa Lancômen Erika F -luomivärin aivan älyvapaaseen hintaan - kymmenen euroa (normaali hinta 37€).

Monille hartaille meikkifriikeille nimi sanoo varmasti jotain tai paljonkin. Muille meikkimaailman kulttituotteita vähemmän tunteville kerrottakoon, että Erika F kuuluu luomiväreihin, joilla on Maine. Niihin hypetettyihin, rakastettuihin kauneustuotteisiin joihin meikkifriikit kautta maailman ovat rakastuneet ja antaneet viidakkorummun soida. On tuotteita, joissa on sitä jotain... Jotain, joka tekee niistä legendaarisia.

Erika F. Yksi näitä tuotteita.

Kuulin Erika F:sta ensimmäistä kertaa ehkä 6 vuotta sitten, kenties aikaisemminkin. En tiedä milloin sävy on alkunperin ilmestynyt, mutta aina välillä se on lopetettu Lancômella ja sitten taas tuotu takaisin fanien vaatimuksista. Ehkä jopa suunnitelmallisesti Lancômen taholta - tuotteen myyttistä mainetta on haluttu pitää yllä.

Mikä Erika F:sta sitten tekee niin hypetetyn? Sävy näyttää napissa aika mitäänsanomattomalta. Onko se khaki..? Onko se harmaanvihreä? Onko se sittenkin hopea..? Juuri tämä on Erikan suosion salaisuus: sävyn kameleonttimaisuus ja samalla arkisuus ja neutraalius - se sopii melkein kaikille. Erika F:sta löytyy lukemattomia sävykuvauksia: useille se näyttäytyy taupena, toisille selvästi vihreänä, jotkut sanovat että se on pronssinen, toisten mielestä hopeinen, jotkut näkevät siinä kultaakin ja jopa sinivihreää.

Kuva: Lancôme

MakeUp Alleysta löytyy mm. seuraavanlainen kuvaus joka summaa Erikan monipuolisuuden hyvin: "Gorgeous medium taupe with a very slight olive undertone and is infused with gold AND silver microshimmer."

Kuten viimevuotisesta sinikulta/valkokultamekko-hulabaloosta viimeistään selvisi, ihmiset näkevät värejä hyvinkin eri lailla. Yhdelle Erika on ruskea, toiselle hopea.

Minulle se on vihreä. Upea, voimakkaasti hohtava, välillä enemmän kultaan, välillä hopeaan shiftaava savuinen vihreä. Kuvissa se näyttää viileältä, livenä kultaisemmalta. Uskomaton kameleonttisävy todellakin.

Ja mitä kummaa - vaikka vihreän ei pitäisi värimaailman "lakien" mukaan millään lailla korostaa sinistä, niin Erika tekee senkin. Luulen, että se johtuu kultashimmeristä. Jotkut oliivin sävyiset vihreät saavat silmien sinisyyden pomppaamaan, mikä johtuu oliivisävyjen kultaisesta taitosta.

Jos haluaa tehdä yhden ainoan sävyn smokey-meikin, tässäpä juuri on sävy siihen: Erika F:ää koko luomelle ja se on siinä. Niin helppo, niin kaunis.

Joo sorry - kulahtanut kirkkaanvihreä trikootoppi sopii tosi hyvin smokey-meikin kanssa ^_^ Huuletkin meikkaamatta eikä poskipunaa, kokonaisuus näyttää hassulta. Mun ei pitänyt laittaa tänään kuin ripsaria koska on salipäivä, siksi vajaa meikki, mutta halusin kuvata Erikan teille in-action silmämeikissä.

Kaikki nämä vuodet olen aina aika ajoin harkinnut Erikan F:n ostamista. Työpaikaltanikin muistan lukuisat kerrat kun hypistelin luomiväriä sormissani ja räpläsin taskulaskimella hintaa henkilökunta-alen jälkeen. Joskus se oli muutenkin alennuksessa pakkausuudistusten yhteydessä. Kuitenkin Erika jäi aina hankkimatta.

No, eilen tuli se päivä. Kympillä. Kannatti odottaa :)

En tiedä miksi Sokos myy näitä näin halvalla, onko edessä jälleen pakkausuudistus vai onko Erika F jäämässä pois Suomen markkinoilta. Ranskan Lancômen sivuilla sävy listataan edelleen.

P.S. Jos joku lukijani Kajaanista kiinnostui Erikasta niin Sokokselle jäi vielä kaksi Erika F:ää... ;) Lisäksi siellä oli ruskea versio nimeltään Taupe Erika, se oli myös todella kaunis mutta ilman F:n kulttimainetta.

P.P.S. Ai mitä tein Kajaanissa? :) Olin tapaamisessa Pohjolan Matkan kanssa, odotettavissa on toivon mukaan uusi lukijamatka entistä päheämmällä ohjelmalla... ;)

Miten minusta tuntuu, että mulla on jo ollut tällainen otsikko blogissa aiemmin..? En löytänyt arkistoista, mutta erittäin hyvin voisi olla: persikka on nimittäin kaikkein rakkain ja käytetyin meikkisävyni. Silmämeikissä myös violetti on yhtä suuri suosikki, mutta violettia en juurikaan käytä muualla kasvoilla. Silloin tällöin mulla näkee liilaa huulipunaa mutta kyllä persikka jyrää: luomivärit, poskipunat, huulikiillot ja -punat ovat käytössä joka viikko! :)

Tämä postaus on samalla sisarpostaus Idunin Lin -postaukselle, jossa ihastelin sarjan kaunista violettia solo-luomiväriä. Tänään spotlightissa Idunin Akleja - yhtä kaunis kuin violetti sisarensa. Vihdoin löysin the persikkaisen jota suositella kun muut lempparipersikkani ovat joko lopetettuja sävyjä tai ainoastaan netissä saatavilla olevia mineraaliluomivärejä (Pure Luxe). Sain Aklejan testattavaksi Idunin maahantuojalta.

Akleja ja Lin.

Lin on sekoitus pinkkiä korallia ja kultaa, ja luomella ne sekoittuvat heleäksi persikaksi.

Liikkuvalla luomella Akleja, luomivaossa Max Factorin Burnt Bark ja rajaus Sephoran Surfer Babe -kynä.

Itse asiassa Aklejaa on vain tuolla kameraa lähempänä olevalla silmäluomella, sillä...

...halusin vertailla, eroavatko Akleja ja kaikkien aikojen lempparipersikkani L'Orealin Natural Peach (one-shot -tuote vuodelta 2010, muistaakseni) toisistaan.

Kämmenselkään swatchattuna (kuva alempana) Akleja näyttää selvästi korallisemmalta ja NP kultaisemmalta, mutta luomilla eroa tuskin huomaa. Natural Peach siis teistä katsoen vasemmalla puolella, Akleja oikealla.

Ryhmäkuvassa suosikkipersikoitani. L'Orealin Natural Peach on tosiaan sellainen sävy jota suosittelisin kaikille persikan etsijöille aina, mutta se oli kausituote ja myynnissä vain yhden sesongin.

IsaDoran Blooming Spring -paletin vaalea persikka on myöskin todella kaunis ja ahkerassa käytössä, niinkuin koko paletti (yksi IsaDoran kaikkien aikojen parhaita). Blooming Spring poistui IsaDoran valikoimasta muutama vuosi sitten.

MACin Paradisco on sävynä aivan ihastuttava, mutta koostumus harmillisen huono: nappi on todella kova ja väriä saa hinkata olan takaa että saa kunnolla sävyä irti.

Paradisco on persikoista oranssisin, Akleja korallisin, Natural Peach kultaisin ja Blooming Spring vaalein ja neutraalein.

Tässä vielä Akleja / Natural Peach -vertailu luomilla kauempaa. (Kuva on joulukuulta, näemmä vielä Kreikan päivetystä jäljellä :))

Voi sanoa, että Akleja on käytännössä niin lähellä L'Orealin edesmennyttä persikkaa että tätä voi mainiosti suositella sen korvaajana :) Jess, uusi tärppituote suosituslistalle! :)

Piipahdin eilen kuopiolaisessa apteekissa ja siellä Idunin solo-luomivärien hinnat olivat vähän päälle 17 euroa. Nettiapteekissa hinta on 15,10€.

Tykkään yhdistää persikkaa pinkkiin ja liilaan. Viime aikoina myös vihreä rajaus on ollut paljon käytössä persikkaluomivärin kanssa.

Tässä meikissä Akleja liikkuvalla luomella ja luomivaon sisäkaaressa MACin Swish. Rajauksena e.lf.in violetti geelirajaus ja päällä Naturonen metallinen vaaleanvioletti eyeliner.

Heleämpi versio samasta meikistä: luomivaossa kirkkaampi pinkki Lumenen Helletuuli ja rajauksena Sephoran Purple Stilettos -kynä (+ Naturonen metallinen liila).

Eikö ole kumma juttu, että niinkin kaunista, käytännöllistä ja monelle sopivaa arkista sävyä kuin persikka on (ainakin Suomen) kosmetiikkamarkkinoilla niin vähän tarjolla? Monelta sarjalta löytyy kaikennäköistä erikoisempaa ja vähemmän imartelevaa sävyä sinitarran sinisestä luumuliilaan (niin yleinen sävy mutta kaunistaa lopulta harvan) - ja sitten niin helppo ja freesaava sävy kuin persikka puuttuu..!

Kävin tätä postausta varten asiakseni nuuskimassa parin tavaratalon kosmetiikkaosastot kartoittaakseni mitä persikkaisia sävyjä sieltä löytyy. Vaisu tulos vahvisti aiempaa, persikat ovat auttamatta vähemmistössä.

Kuva: Urban Decay

Mutta, ilokseni tein myös muutaman vilpittömän upean löydön jotka ovat menneet minulta aiemmin ohi.

Nämä persikkabeibet ovat Make Up Store Microshadow Cosmopolitan sekä Urban Decayn superherkut sävyt Freelove ja Fireball. Freelove on voimakkaan kultainen persikka ja muistutti minusta tosi paljon L'Orealin Natural Peachia. Fireball taas on pinkimpi duochrome-sävy joka shiftaa persikan ja pinkin välillä. Mielettömän ihanan näköisiä! Kannattaa tsekata. UD:n solo-luomivärit maksavat 19 euroa ja Make Up Storen 18 euroa.

Kuva: Make Up Store

Entä muut persikat? Ainoat mitä löysin olivat vanha tuttu We Care Iconin Perfect Coral (mieto, hyvin vaalea persikka) sekä paletit joissa on yksi persikan sävy: IsaDoran Savannah Sunset (neutraali peruspersikka)  ja Lumenen Sandy Island (persikkaan taittava vaaleanpunainen).

Loppuun vielä linkki mun vanhaan postaukseen joka sekin oli omansalainen ylistys persikalle: Paras kauneusmeikkini.

Kenelle muulle persikkameikit ovat suurta rakkautta?

Mitä suosikkituotteita teillä on persikan sävyssä? Poskipunia varmaan monella? :)

Sarjassamme "halpaa ja hyvää budjettiruokaa" - haluan tänään jakaa yhden viime viikkoisen lempiruokani. Ja perään tulee muutakin jaarittelua ruokavaliokokeilun tiimoilta. :)

Pakasteseiti annospaloina. Tuo monen ylenkatsoma tuote, tonnikalaakin "halpiksempi" kalaruoka. Mauttomat, rasvattomat kimpaleet joiden ulkonäkö ei juuri ruokahalua herättele. Mutta hyvin maustettuna nuo kalpeat kuutiot muuttuvat mitä parhaimmaksi arkiruoaksi :)

Olen aikaisemmin jakanut kolme suosikkiohjettani pakastekalan käyttöön täällä. Nyt vuorossa ohrasta, valkosipulista ja yrteistä makupalettinsa kokoava superarkinen mutta supermaukas seiti-wok.

En ole jostain syystä aiemmin käyttänyt seitiä wokissa, mutta sehän sopii sinne vallan mainiosti. :) Miksipä ei sopisi?

Valkosipulinen ohra-seiti-wok

pakasteseitiä

paprikaa

parsakaalia

kukkakaalia

vihreitä papuja

kesäkurpitsaa

keitettyä ohraa

kookosrasvaa paistamiseen

oliiviöljyä + murskattua valkosipulia + ripaus yrttisekoitusta

kalan paistamiseen suolaa ja pippuria

Kuutioiden sijaan käytin seitiannospaloja (sulatettuja), jotka revin pienemmiksi könteiksi. Paistoin kalat ensin pannussa pienessä määrässä kookosöljyä, maustoin suolalla ja pippurilla ja siirsin syrjään.

Tykkään paistaa kalan erillään kasviksista koska kala kypsyy eri ajassa kuin kasvikset. (FitFarmilta oppimani vähäöljyinen paistotapa: pannuun suditaan minimaalinen rasvapinta öljytyllä pullasudilla.) Kookosrasvalla on muuten rooli myös maun antajana tässä ruoassa: vaikka rasvaa on todella niukasti, se tuo wokkiin vienon, jännän kookoksen ailahduksen. Jos et pidä kookosesta niin valitse rypsiöljy.

Seuraavasta voi valita oman mieltymyksensä tai tilanteensa mukaan vähärasvaisen tai runsaampirasvaisen valmistusvaihtoehdon:

1) Runsaampirasvainen: kaada pannuun öljyä ja wokkaa kasvikset ja keitetty ohra tavalliseen tapaan.

2) Vähempirasvainen: höyrytä kasvikset ensin semikypsiksi ja lisää ne kuivaan tai niukasti pullasudilla rasvattuun pannuun ja ruskista. Tällä metodilla pannu ei juuri enää kypsennä kasviksia, tuo vain väriä, joten niitä ei tarvitse pitää pannulla kauaa --> eivät pala niin herkästi pannuun kiinni vähässä rasvassa.

Lisää wokkiin kala ja oliiviöljy-valkosipuli-yrttiseos kun kasvikset ovat saavuttaneet toivotun ruskistustason. Kun valkosipulia ei paista vaan lisää murskattuna valmiiseen ruokaan, saa ruokaan voimakkaamman valkosipulin maun paljon vähemmällä valkosipulin määrällä. Paistaessa on myös aina palamisen vaara - palanut valkosipuli ei maistu kovin hyvältä ;)

Pyörittele wokin ainekset valkosipuliyrttiseoksessa ja kaada annos lautaselle. Ja ei kun syömään. Annokseen voi käyttää listaamieni kasvisten sijaan mitä tahansa vihanneksia, valitsemalla jonkun valmiin pakastevihannessekoituksen saat halvimman mahdollisen aterian. :)

Toinen herkkuwok: paistettua tofua, katkarapuja, ohraa, kasviksia ja kananmunaa.

*

Ruokavaliokuulumiset. Olen edelleen voinut hyvin ja kroppa alkaa tottua uuteen ruokarytmiin. Liikunnan suhteen en voi vielä raportoida mainittavia muutoksia suoritustehossa. Olen *ehkä* jaksanut juosta vähän paremmin, mutta mitään joulun ajan "taatelikakkutankkauksen" superenergisiä lenkkikokemuksia ei ole toistaiseksi ollut.

Ruokavaliotani hienosäädettiin kuluneella viikolla jälleen. Vaikka proteiinin osuus korostuu FitFarmin Mikon laatimassa ruokavaliossa, todettiin määrän olevan turhan yläkanttiin (joinain päivinä jopa 185 g..!) ja sitä vähennettiin aterioilta reiluhkosti. Samalla rasvaa lisättiin jo toistamiseen, ja nyt minulla on "lupa" kaataa aamukahviinkin taas pikkuinen liraus kermaa! ^_^ Milloinhan voin toivottaa tervetulleeksi kypsytetyn juuston..?

Olen kovasti kaivannut salaatteihin rouskuvaa tekstuurilisää ja kysyin, eikö osaa päivän öljystä voisi korvata siemenillä. Se oli mahdollista.

Itse asiassa: mikä tahansa aterioiden monipuolistaminen ja muokkaus alkuperäisestä rungosta on mahdollista. Kunhan pysyttelee suunnitelman mukaisissa makroissa.

Ensimmäinen ravintolaruoka-annos kolmeen viikkoon: Rosson papupyörykät

Miksi sitten ruokavalio oli alun perin niin joustamaton ja vaihtoehdoton?  Siksi, että yksinkertainen, muutamiin perusraaka-aineisiin pohjautuva ateriarunko on helpoin - ja myös kustannustehokkain - tapa tehdä ruokavaliosuunnitelma. Säätäminen on mahdollista eikä pilaa onnistumista, mutta monipuolisempien vaihtoehtojen sisällyttäminen tarkoittaisi paljon enemmän työtä. Aika on tunnetusti rahaa, ja jos tuloksiin päästään vähemmälläkin ajankäytöllä, niin... ;) Valmennusyritykselle on tehokkainta rakentaa ruokavalio tietyn sabluunan mukaan, jota sitten lähdetään asiakkaasta ja valmentajasta riippuen muokkaamaan.

Ja kuten lukijani Tiia edellisen ruokapäivityksen kommenteissa osuvasti kirjoitti, yksinkertainen ateriarunko ilman kikkailuja mahdollistaa sen, että kaikenlaiset henkilöt, nekin joille "ruoan laittaminen" on aiemmin tarkoittanut lisää-vain-vesi -pakkauksen avaamista ja sisällön laittamista mikroon tai uuniin, osaavat noudattaa ruokavaliota eivätkä lannistu jo ensimetreillä liian haastavaksi kokemansa reseptin edessä.

Lounasseuralaisen söpöt kissakynnet :)

Mielestäni on ihan perusteltua kritisoida tämän tyyppistä ruokavaliota tai ravintovalmennusta siitä, että se ei opeta henkilölle kokonaisvaltaista terveellistä elämäntapaa johon kuuluu myös luovuus, joustavuus ja kyky soveltaa, jolloin terveelliset tavat jäävät myös kestäviksi tavoiksi. Mutta ymmärrän myös "kiveen hakatun" ruokavalion edut ja perustelut tietyissä tilanteissa.

Ja kuten todettua - yksi tapa sopii yhdelle, toinen toiselle. Olin tänään lounaalla Charming Nails -Tainan kanssa, jolle "Jutta-konsepti" sopii ja hänelle tarkkaan rytmiin ja samoihin raaka-aineisiin sopiva ruokailurytmi on mitä mielekkäin. Tainan mielestä minun ruokavaliotani olisi hauska ja helppo toteuttaa.

Kokeilun myötä huomaan oppivani paljon eri ruokien ravintoainepitoisuuksista. Olen tiennyt, että siemenissä ja pähkinöissä on paljon proteiinia, mutta enpä olisi tullut ajatelleeksi, että kuvan salaatin päälle ripotellussa hyppysellisessä kurpitsansiemeniä on esimerkiksi jo 2,5 g proteiinia. Siemennäkkärini ovat siis todennäköisesti ravintoarvoltaan aivan mielettömiä proteiinipommeja. :)

Siemenet ovat hyvä esimerkki siitä, miten ruoka-aineiden vaihtelu ja korvaus ruokavaliossa vaikuttaa makrojen suhteeseen: vaikka siemenet ja pähkinät sisältävät paljon rasvaa, öljyn korvaus niillä lisää myös proteiinin määrää. Jos ottaisin koko päivän sallitun rasvamäärän siemeninä ja pähkinöinä, minun tulisi vähentää tuntuvasti kalaa, rahkaa tai muita proteiinin lähteitä.

Lopuksi: matkustaminen tarkoittaa tätä nykyä sitä, että neljännes matkalaukusta täyttyy ruokavalion ylläpitoon kuuluvalla "rekvisiitalla": on pakattava heraproteiinia, hiilarinlähteitä, jos jonkinmoista lisäravinnetta ja vaaka. 

On tämä kyllä... ^_^

P.S. Ensi viikolla luvassa kaipaamaanne asiantuntijanäkökulmaa: haastattelussa terveystieteiden maisteri / ravitsemusterapeutti. :)

Tänään vuorossa sitä harvemmin nähtyä sisältöä Karkkipäivässä - naista on jälleen puettu uuteen uskoon :)

Vakiseuraajille on tuttu juttu mun rakas comfort-trikootyyli, ja ylipäänsä epäkiinnostukseni vaatteita ja pukeutumista kohtaan. Voisin pitää (ja usein pidänkin) samoja vaatteita päivästä toiseen ja olen vain tyytyväinen kun ei tarvitse miettiä mitä päälleen laittaisi - vedän  vain rekiltä samat kuin eilen :) (Kyllä, pesen niitä välillä :D).

Kuitenkin tyylijutut kiinnostavat minua sen verran, että jos voittaisin lotossa ja minulla olisi kivasti ylimääräistä €:tä, niin hankkisin oman stailaajaan. For realz.

Kuulostaa varmaan omituiselta Karkkipäivä-Sannin suusta kuultuna, mutta todellakin, oma "ulkoinen silmä" on palvelu, johon mielelläni sijoittaisin. Vaatteiden ja asusteiden valinta ja yhdistely ei ole asia, jonka kanssa puuhastelu kiinnostaa minua henkilökohtaisesti. Mutta jos joku muu tekee sen puolestani - tosi kiva juttu :) Mielelläni näytän välillä vähän erilaiselta kuin trikoounivormussani, mutta en vain jaksa itse käyttää sellaiseen aikaa. Enkä miettiä millaiset vaatteet sopivat mihinkin tilaisuuteen. Pohdiskelin asiaa viimeksi kesällä paljon keskustelua herättäneessä kirjoituksessani Tyylikkyydestä ja muodista.

Tällä pohjalla kaikki stailausjutut ovat minusta aina hauskoja jippoja. :) Minulle se on samanlainen kokemus kuin jollekulle muulle tulla meikattavaksi.

Sain vähän aikaa sitten yllättävän yhteistyöehdotuksen - haluaisinko tulla stailattavaksi Tampereen By EmKa -vaateliikkeeseen ja kirjoittaa siitä blogiin. Ehdotus oli yllättävä siksi, että Karkkipäivä ei ole muotiblogi eikä täällä ole muutamia poikkeuksia lukuunottamatta juttuja vaatteista. Idean takana oli ystäväni, jonka mielestä pastellisävyinen myymälä henkii "karkkipäivää" - ja lisäksi liikkeen omistaja Katri Järvinen pitää blogini tyylistä. (Ja ehkäpä olen ystäväni mielestä tyylipäivityksen tarpeessa..? :D Johanna, vitsivitsi..)

Kuten sanottua, stailaukset ovat aina mielenkiintoisia ja hauskoja tilaisuuksia joten lähdin tapaamaan Katria. Meillä natsasi heti ja juttu tuntui toteutuskelpoiselta.

By EmKa on alunperin rovaniemeläinen vaateyritys jonka ovat perustaneet Katri yhdessä ystävänsä Emilia Lonnakon kanssa. Emilia pyörittää Rovaniemen liikettä ja Katri vastaa Tampereen myymälästä.

Liikkeen konsepti todellakin on vähän karkkipäivämäinen - naiset ovat halunneet tehdä liikkeestä rennon, helpostilähestyttävän ja tyttömäisen pastellisävyineen: naisten vaatekarkkikaupan. Täällä ei katsota asiakasta päästä varpaisiin hänen tullessaan sisään vaan EmKa haluaa olla paikka jonne kaikki ovat tervetulleita vaikka lenkin päätteeksi verkkareissa.

Katri Järviselle vaatteet ja stailaus ovat samanlainen intohimo kuin meikit ja kauneus minulle.

Ajauduimme juttelemaan "karkeistamme" kuin pienet innostuneet tyttöset hiekkalaatikolla - Katri kertoi minulle miten täpinöissään hän on aina kun pääsee ostamaan uusia kokoelmia ja minä taas, kuullessani taikasanat "etsin uutta meikkipohjaa", olin kohta selittämässä suu vaahdossa mineraalimeikkien maailmasta. :) Katri innostui kyselemään minulta meikkivinkkejä ja jos vain mukana olisi ollut meikkipakki, olisin varmaan ollut puolestani "tuunaamassa" Katria meikeillä. :)

Nyt oli kuitenkin ideana stailata minut, ja ryhdyimme tuumasta toimeen. Ehdotin Katrille, että voisin ensin etsiä liikkeen valikoimista pari asukokonaisuutta jotka olisivat sitä oman mukavuusalueeni turvatyyliäni. Näin teimme. Tässä siis ensin minun valitsemani vaatteet. (Antakaa armoa poseerausten suhteen... Ei mun alaa :D)

Farkut: Boomerang / Trikoopaita: Boomerang / Neule: Second Female / Kengät: Panama Jack

Sannin asu 1: nämä vaatteet ovat kenkiä lukuunottamatta kuin suoraan mun vaatekaapista. Juuri näin mä pukeudun joka päivä. Vaikka pidän väreistä, en yleensä pidä värikkäistä vaatteista. Tuon värin olemukseeni meikeillä ja sitten vaikka jollain pienellä jutulla kuten kumppareilla, limenvihreät kumpparini ovat mieluisin "asusteeni". :)

Ihastuin Panama Jackin pinkkeihin buutseihin. Pitäisikö jälleen sanoa että aika ponit. :)

Farkut: Boomerang / Paita: French Connection / Kengät: mun omat Hai-kumpparit

Sannin asu 2: no, tämä nyt ei edes ole "asu", vaan mä ihastuin tuohon koralliin paitaan! Tuon malliset paidat ovat minulle ns. siistimpää pukeutumista perustrikoon ja t-paitojen ollessa arkista.

Farkut: Boomerang / Paita: Traffic People / Korkkarit + rannekoru: Ted Baker

Sannin asu 3: siistein, ns. semi-juhlava. Viihdyn korkkareissa vaikka nykyään ei juuri koskaan ole tilaisuuksia missä pitää niitä. Nuorempana kun tuli biletettyä enemmän olivat korkkarit mulle vakiokamaan, nyt ne ovat vaihtuneet kumppareihin ;)

Pidin Traffic Peoplen paidan halkio-yksityiskohdasta. Koristeelliset detaljit eivät ole yhtään minun juttuni enkä osaisi esim. yhtään olla jossain helmikirjotuissa kauluksissa/päänteissä mitä nyt näkee paljon. Rannekoru muuten ei ollut mun löytö vaan Katri halusi lisätä sen asuun :) ^_^ Stailaajan sielu ei varmaankaan enää tässä vaiheessa kestänyt nähdä asusteettomia vaatekokonaisuuksia :D

Mä en usein edes muista korujen olemassaoloa vaikka tykkään niistä. Olen yrittänyt kunnostautua asiassa viime vuoden aikana ja jopa ostanutkin pari-kolme kaulakorua. Rannekorut ovat vielä vähän harmaata aluetta.

Sitten Katrin luomat asukokonaisuudet.

Nyt olen tietysti superinnostunut kuulemaan miltä teidän silmiin näyttää Sannin valinnat vs. Katrin valinnat :)

Farkut: French Connection / Pusero: Part Two / Takki: In Wear / Huivi + kengät: Stylesnob / Rannekorut: The Rubz

Katrin asu 1: farkkua & nahkaa. Kun Katri toi sovituskoppiin tummansiniset farkut ja vaaleansinisen farkkupaidan olin ihan että "eih, kamalaa!" En itse tykkää, tai ainakin luulin niin, kahden eri värisen farkun yhdistelmästä. Kun sitten vedin vaatteet päälle ne näyttivätkin yllättävän kivoilta. Raikkailta.

Olen usein kuullut että sininen sopii minulle, mutta ostan itse aniharvoin mitään sinistä. Väri ei vedä minua yhtään puoleensa. Nyt kuitenkin oli taas todettava, ettei sininen näyttänyt päälläni yhtään hullummalta, päin vastoin.

Nämä korkkarit <3 Tässä on nyt taas sellainen väripilkku joka puhuttelee minua :)

Hetken mietittyään Katri vaihtoi The Rubzin jämerämmät rannekorut Ted Bakerin kevyempiin ja tyttömäisempiin.

Hame: Second Female / Paita: Boomerang / Laukku: Stylesnob / Korut: Ted Baker

Katrin asu 2: mustaa ja sinapinkeltaista. Tykkäsin heti! Hame on tosi kivan värinen, ja kun muut vaatteet ovat mustat ei kokonaisuudesta tule levoton (mun makuun). Söpö rusettikaulakoru oli piste i:n päällä.

Housut: PBO / Paita: French Connection / Neulepaita: In Wear / Neuletakki: Second Female / Kengät: Stylesnob / Koru: Ted Baker

Katrin asu 3: paitapusero ja neuleita. Tämä kokonaisuus oli selvästi kauimpana mukavuusalueestani, vaikka se rentoutensa puolesta muistuttaakin paljon omaa trikootyyliäni. En vain pidä itse yhtään paitapuseroista enkä myöskään tuon tyyppisistä kengistä.

Kun näytin kuvaa ystävälleni, hän puolestaan kiljaisi minun näyttävän tosi hyvältä, "Näytät tuossa asussa ihan joltain ruotsalaiselta bloggaajalta!" (Ovatko ruotsalaisbloggaajat siis tyylikkyyden standardi? ^_^)

Tällaiset kengät ovat kuulema tällä hetkellä trendikkäät. Trendeistä minä en tiedä mutta itse en osaisi näissä liikkua, olisi jotenkin vaivaantunut olo :)

Sanni by EmKa :)

.

Mikä Katrin lookeista oli eniten mieleeni? Kyllä se lopulta oli tämä sininen:

Ilman nahkatakkia ja huivia. Vaikka en normaalisti pidä yhtään tämän mallisista paidoista niin tässä asussa voisin kuvitella oleilevani ja viihtyvänikin :) Ja nuo korkkarit... oih!

Hauska kokemus jälleen, ja koin kyllä pieniä "ahaa"-hetkiä. Olen aiemmin ollut elämässäni kerran stailattavana Sokoksella, ja sielläkin saamastani inspiraatiosta jäi käteen jotain kestävää: laajensin trikoopaidoista trikoomekkoihin! <3 Katsotaan mitä Katrin käsittelystä mahdollisesti jää muhimaan vaatealitajuntaan. :)

By EmKa Rovaniemi: Rovakatu 24

By EmKa Tampere: Tuomiokirkonkatu 15

Nyt on pakko laittaa tää uutinen ulos vaikka en ole ehtinyt vielä palettia kasvoille kokeilemaan.

Urban Decayn Gwen Stefani -poskipunapaletti ilmestyy huomenna myyntiin Suomessa, ja tiedättekö mitä:

sen hinta on alempi meillä kuin USAssa! :-0

Ihmettelin annettua hintatietoa jo viime viikolla saamassani lehdistötiedotteessa: "arvioitu kuluttajahinta 32 euroa", kun paletin hinta rapakon toisella puolella on 45 dollaria. Lieköhän tiedotteessa virhe..?

Tänään sitten satuin kuljeksimaan Sokoksella ja osuin Urban Decayn -pisteelle. Olin jo unohtanut koko Gwen-poskipunat kun innostunut myyjä kertoi, että Gwenin paletti tulee huomenna myyntiin. Hän suositteli tulemaan paikalle ajoissa koska palettia saatiin Suomeen kuulema todella rajallinen erä. Gwen-luomiväripalettia tuli paljon suurempi erä ja sekin myytiin nopeasti loppuun.

Kysyin Blush-paletin hintaa ja kerroin epäilleeni lehdistötiedotteessa olleen painovirheen. Sain kuulla, että Sokoksen saaman tiedon mukaan paletin hinta ei ole edes 32€ vaan 29,90€...!!

Siis mitäh??

Myyjä tarkisti asian ja vahvisti, että sellaisen tiedon he ovat saaneet.

Epäilen edelleen että tässä täytyy olla joku virhe ja että hinta on oikeasti vähintään kympin enemmän - mutta olisi se silloinkin halvempi kuin Jenkkilässä..! Tällaistakin siis tapahtuu - joku tuote voi olla meillä halvempi kuin kotimaassaan. :) Uskomatonta. Ja vieläpä tällainen himoittu limited edition -tuote.

Siksi halusin jakaa vinkin täällä. Jos tuo hinta pitää paikkansa niin paletit katoavat varmasti nopeammin kuin Gwen saa aamumurot naamaansa. Kuusi ihanaa poskipunaa - alle 30 euroa..!!

Varmaan kaunein poskipunapaletti jonka olen nähnyt. Niin toimivat sävyt jokaiseen meikkiin; ruusua, persikkaa ja pinkkiä. Viileää ja lämmintä. Ainoa mikä puuttuu on lilaan taittava sävy (ei ehkä kuulu Gwenin suosikeihin?).

Tosin mattapunien ystävän paletti tämä ei ole: sävyistä vain yksi on mattainen, loput hohtavia.

Sävykuvaukset Urban Decayn mukaan:

Cherry: vaalea satiininen pinkki

Easy: ruusunpuna jossa kullan kimallusta

Angel: hohtava shampanjanude (päivettyneelle tai tummalle iholle korostussävy, vaalealle iholle poskipuna)

Lo-fi: pehmeä mattapronssi (aurinkopuuteri)

Hush: murrettu vaaleanpunainen jossa kullan kimallusta (tämä on virallinen kuvaus, itse sanoisin reilusti hohtava kultainen persikka)

OC: pehmeä vaaleanpunaiseen shiftaava persikka (duochrome, näyttää paletissa enemmän persikalta, iholla selvästi vaaleanpunaiselta=

Vaikea valita lempparisävyjä etenkin kun en ole ehtinyt testata sävyjä vielä kasvoille, mutta swatchien perusteella Cherry-, Hush- ja OC -sävyille tulee minulla eniten käyttöä. Olen ihan sucker persikkaisiin sävyihin vaikka minulla on niitä jo vaikka kuinka. <3 Kaikki nyanssit persikasta ovat tervetulleita mama-Sannin hipiälle: koralliset, pinkit, kultaiset ja nudet. :) Niin kauniita.

Poskipunaihanuuksien kanssa samaan aikaan ilmestyy myös setti Gwen-huulipunia, huultenrajauskyniä ja kulmavärejä.

Sain testiin Gwen-punat sävyissä Spiderweb, Ex-Girlfriend ja Wonderland.

Gwen tunnetaan punaisista huulistaan, ja huulipunakokoelmasta valtaosa onkin punaisia. Spiderweb ja Wonderland ovat mehukkaita satiinisia syvänpunaisia, Wonderland hieman sinertävämpi eli taittaa pinkkiin.

Läpikuultava nudebeigeroosa Ex-Girlfriend edustaa hillitympää huulimeikkiä. Suomessa on myynnissä kokoelman 8 huulipunasta muistaakseni viisi (Sokoksen myyjän mukaan).

Hintatietoja:

Blush Palette: 29,90€

Huulipuna: 20 € (lehdistötiedotteen mukaan, Sokoksen myyjän mukaan 21,90€)

Huultenrajauskynä: 18 € (lehdistötiedotteen mukaan)

Brow Box Bathwater Blonde (tämä ei ollut testituotteiden joukossa joten en voinut esitellä):  32€ (tiedotteen mukaan)

.

Tuotteet siis myynnissä huomenna perjantaina 19.2. Helsingin ja Tampereen Sokoksilla sekä sokos.fi-verkkokaupassa.

Täytyykin tsekata heti aamusta verkkokauppa että mitä hintaa se näyttää poskipunaboksille...

Sain myöhäisen ystävänpäivälahjan Maybellinelta.

Luulen, että Maybellinella harjoitetaan jonkinlaista kestohuumoria näiden lähetysten suhteen ^_^ Minähän en siis yhtään tykkää Baby Lipseistä, ja olemme jopa hyvässä hengessä naureskellen jutelleet asiasta maybellinelaisten kanssa. :) Silti saan tasaisin väliajoin Baby Lips -uutuudet kotiin. :)

Laitan siis tämän ystävänpäivälahjan ilahduttamaan teitä, joiden joukossa tiedän aivan varmasti olevan sankoin joukoin Vauvahuulten ystäviä. :)

(Tuon toissakesäisen Baby Lips -postauksen jälkeen olen myöskin itse kokeillut vauvahuulirasvoja, ja ei, eivät toimi minulla kuten saatoin odottaa. Tämä tyttö kuuluu vannoutuneeseen Blistex/Carmex-leiriin <3)

Ystävänpäiväpaketissa oli tavanomaisten Baby Lips -puikkohuulirasvojen lisäksi myös setti uusia Balm & Blush -punia.

Myönnetään, tämä boksi on supersöpö, oikeastaan erittäin My Little Pony.

Nämä voisivat olla jotain ponien juttuja.... <3

Mutta, ne ovat huulirasva & poskipuna in one. Ei ponit sellaisia käytä. ;)

Huulirasvana en tätä itse käyttäisi koska huuleni sanovat ei kiitos, mutta kesäposkipunana tuote on varmasti tosi kiva :) Käytän itse usein kesäisin voidemaisia poskipunia paljaalla iholla (kun en käytä mitään meikkipohjaa). Raikkaita, nätin näköisiä sävyjä.

Limited edition Valentine Kiss -vauvahuulia on kolmessa sävyssä: Chocolate Kiss (kimaltava pronssi), Pomme d'Amour (kimaltava pinkki) ja Candy Kiss (hohtava koralli).

Nyt siis Baby Lips -fanit huutelemaan jos kiinnostaa tarjota koti näille kavereille!:)

Arvon kolme settiä: Balm & Blush -boksi ja 2 x Valentine Kiss -huulivoidetrio.

Osallistut arvontaan simppelisti jättämällä kommentin. Jos haluat osallistua vain toisen setin arvontaan (et esim. ole kiinnostunut Blush & Balmeista), kerro se kommentissa.

Osallistumisaikaa on perjantaihin 19.2. kello 24.00 saakka. Jätäthän kommenttiisi myös sähköpostiosoitteesi sille varatulle riville.

*

P.S. Is it just me, vai onko jonkun muunkin mielestä hullua että sävytetystä huulirasvasta voi tulla Baby Lipsin kaltainen ilmiö ja kestohitti? Onko se tuo pastellinen pakkaus juuri oikeaan kohdeyleisöön vetoavalla fontilla joka on tehnyt juuri tästä sävytetystä huulivoiteesta hitin? Vai mikä tekee Baby Lipsistä vetoavamman ja "pakko saada nää kaikki" -tuntemuksia aiheuttavan tuotteen verrattuna markkinoiden lukuisiin muihin vastaaviin huulirasvoihin?

Edit. Huulirasvatriot voittivat Laura H ja Ansu. Balm & Blush -boksin voitti AP. Voittajiin on otettu yhteyttä.

Ai että mä olen hyväntuulinen tänään, on ollut tosi kiva päivä! Ja vielä äsken sain niin iloisia uutisia että ne on pakko jakaa täälläkin vaikka eivät oikeastaan blogiin mitenkään liitykään..!

Koska hyviä uutisia ei koskaan ole liikaa ;)

Muistatteko israelilaisen ystäväni Idanin, josta kerroin toissa talvena? Israelilaisen, joka on hulluna Suomeen ja jonka suurin haave on viimeiset kuusi vuotta ollut päästä opiskelemaan Suomeen.

Miehen unelma toteutuu vihdoin sillä nyt tärppäsi - Idan on päässyt opiskelemaan ensi lukuvuodeksi Helsingin yliopistoon!

Ensi syksynä Idan pääsee taas syömään rakkaita karjalanpiirakoitaan ja puhumaan suomea ihan oikeesti...! :D

Ihan mahtavaa! Miten voikin tulla niin iloiseksi toisen puolesta. :)

Tutustuimme Couchsurfingin kautta kesällä 2013 kun houstasin Idania Ahvenanmaalla ja yhteys on säilynyt siitä saakka. Joidenkin Couchsurfing-tyyppien kanssa sitä vain kemiat kolahtaa ja ystävyys säilyy luonnostaan.

Idan on käynyt Suomessa viimeksi talvella 2014 jolloin kerroin hänen Tampere-päivästään blogissa. Vein miehen mm. Pyynikin näkötornin legendaariseen munkkikahvilaan ja tietysti maistamaan mustaa makkaraa Kauppahalliin. Päivä päättyi ultimaattiseen Suomitalvikokemukseen: avantouintiin. Uskalsihan kaveri lopulta pulahtaa veteen vaikka pikkuisen Israelin miestä jännitti...! :)

Me suomalaiset olemme vaatimattomia kotimaamme suhteen ja ajaudumme usein jopa vähättelemään maatamme (itse en ole pekkaa parempi, jatkuvasti huokailen tylsän kaupunkiarkkitehtuurimme epäesteettisyyttä), siksi on hyvä välillä nostaa esiin toisenlaisia tunnelmia vieraiden näkökulmasta. Suomeen voi tosiaan rakastua ja joku voi kokea "kylmän ja harmaan Härmämme" maailman parhaana maana! :) Amerikkalainen ystäväni Sheila muuten kuuluu myös Suomi-faneihin. "Astiankuivauskaapit, ah, parhaita keksintöjä koskaan..!" ^_^

Ei muuta kuin tervetuloa Suomeen, Idan! :) Ensi talvena avanto varmasti sujuu jo kuin vanhalta konkarilta ;)

P.S. Jaoin uutisen Idanin luvalla :)