Hassua.

Tänään puhuimme isäntäni Dimitriksen kanssa blogeista (häntä kiinnostaa mitä ihmettä puuhailen koneellani ja miksi olen vähän naama nutturalla kun majapaikassa ei ole tarjolla nettiä :)).

Kerroin Dimitrikselle blogeista ja mistä kirjoitan.

Dimitris oli innoissaan Kreikan ja rakkaan kotisaarensa Ithakan saamasta näkyvyydestä. Kerroin hänelle, että blogimaailmassa ei voi kirjoittaa samasta aiheesta kahta tai useampaa kertaa peräkkäin, tai mielellään edes viikon sisällä. Se vain menee niin - jos haluaa säilyttää lukijoiden mielenkiinnon. Siksi en tänään julkaissut kuvia eiliseltä saarikierrokseltamme.

Öh, paitsi että julkaisinhan mä. Nyt. :)

Oli aihe mikä hyvänsä, vaikka yleisesti kaikkia kiinnostavat tissit, niin jos kirjoitat niistä useamman jutun lyhyen ajan sisällä, se ei jaksa kiinnostaa lukijoita. Balanssi on herkkä. Jos kirjoittaa samasta aiheesta ja toivoo jutuille tasaista lukijavirtaa, on hyvä pitää kirjoitusten välillä vähintään kaksi viikkoa, mielellään kuukausikin. Mitä pitempi aika, sen parempi.

Matkalla ollessa tämä blogimaailman ilmiö luo lieviä paineita. Matkailujutut kiinnostavat lukijoita, se on ilmeistä palautteen perusteella. Ihmiset tykkäävät Kreikasta ja Kreikka-jutuista. Minulla on jopa ihan erillinen "kreikkalukijakunta" joka palaa blogiin vain syksyisin lukeakseen saariseikkailuistani. Mutta.

Kiinnostivat jutut miten paljon tahansa, Kreikastakaan ei ole mielekästä kirjoittaa montaa juttua putkeen. Ei vain toimi. Sitten sitä miettii domatiassaan että mistähän sitä nyt kirjoittaisi etteivät lukijat kyllästy. En kirjoita Karkkipäivää koska haluan miellyttää kaikkia, mutta tokihan jokainen bloggaaja haluaa että lukijoiden kiinnostus säilyy. Olisi vale jos joku väittäisi muuta.

Aiheita minulla onneksi riittää varastoksi asti, mutta, kun täällä reissussa luonnollisestikin itse jakaisi kaikkein mieluiten niitä matkakokemuksia. Niitä haluaisi kirjoitta joka päivä. Ja tietää että se ei kannata. Se mikä saa minun sydämeni pamppailemaan täällä, saa jonkun lukijan klikkaamaan itsensä ulos lukijakunnasta.

Vaikeita juttuja. Tasapainoilua. Mitä sitä nyt tekisi - kirjoittaisi siitä mikä pulppuaa itsestä luonnostaan, vai sen "kaavan" mukaan mikä pitää lukijat kutakuinkin tyytyväisinä. Eli mahdollisimman vaihtelevia aiheita.

Kosmetiikkalukijat odottavat matkan aikana harvoin ilmestyviä kosmejuttuja ja tylsistyvät saari-gloriaan. Mutta jos kirjoittaisin viisi kosmetiikka-arvostelua peräjälkeen, sekin olisi supertylsää. Kävijätilastot kertovat karun totuuden. Kirjoitit mistä hyvänsä, jos pitäydyt samassa aiheessa, lukijoiden kiinnostus ei pysy yllä. Kaksi tuotearvostelua peräjälkeen, tai Heaven forbid, kolme, niin jo tippuvat lukukerrat ja kävijämäärät laskuun.

Eikö ole jännä juttu? Tuletteko te lukijat tietoisesti ajatelleeksi tätä?

Katsotteko te otsikkoa ja mietitte, "Nääh, taas jotain ah-kun-täällä-auringossa-on-niin-ihanaa" ja jätätte väliin. Tai, "justhan se kirjoitti naamarasvasta, ei jaksa taas lukee".

Aihe tuli mieleeni tämänpäiväisen vahvistamana. Mietin, että en jatkaisi miesten ulkonäköpaine-juttua näin lyhyen ajan sisällä. Mutta jatkoin kuitenkin. Eikä kiinnosta ketään, vaikka kolme päivää sitten kiinnosti ihan sairaana. :) Blogimaailman näkymätön, mystinen laki.

*milloinkahan uskallan taas kertoa teille Ithakan maagisuudesta*

_ja kyllä, kerron varmasti aika pian, tykkäsitte tai ette ;)_

Miesten ulkonäköpaineita käsittelevän jutun kakkososassa miehet kertovat, mistä ulkonäköön liittyvät paineet kumpuavat.

Varmasti sisältö on paljolti itsestäänselvyyksiä, mutta uskon, että monia (ainakin  naisia) kiinnostaa kurkata asiassa miesten pään sisään.

Kuva: Asos

Naisena minua kiinnosti tietää, kuinka vahvasti paineet liittyvät meidän naisten kuviteltuihin (ja osin varmasti paikkansapitäviinkin, myönsivät naiset sitä tai ei) odotuksiin, ja kuinka suuri osa taas muihin ulkoisiin tekijöihin tai omaan sisäiseen tyytymättömyyteen.

Suurin osa haastatteluun osallistuneista 20 miehestä kirjoitti, että naisten odotuksilla on merkitystä, vähintään jonkun verran tai jopa ratkaisevasti. Vain muutaman vastauksissa naisilla ei ollut osuutta.

Vastauksista kävi myös ilmi, ja tämäkin tietysti odotettua, että ulkonäköpaineet karisevat iän ja etenkin vakiintuneen parisuhteen myötä.

Kuva: Ellos

Miehet nimesivät paineiden ja ulkonäöllisen epävarmuuden liittyvän kaiken kaikkiaan eniten ulkoisiin tekijöihin ja vähemmän omaan sisäiseen kokemukseen. Tai no, tässä päästään taas siihen mitä jo edellisessä osassa sivuttiin – voivatko ulkonäköön liittyvät kokemukset lopulta koskaan olla muuta, kuin jotain kautta ulkoisten tekijöiden synnyttämiä?

Mutta puhumme nyt siitä, kuinka vastaajat itse asian määrittelevät.

Valtaosa haastatelluista siis laittoi painoarvoa naisten odotusten merkitykselle. Neljäsosa vastanneista kirjoitti, että ulkonäköpaineet kiteytyvät eniten siihen, että haluaa viehättää naisia.

”Paineet joita joskus on ollut, liittyivät siihen etten oikein itse tiennyt millainen tyyli minulle sopii. Pohjimmiltaan varmaan kuitenkin sen vuoksi, että pyrkimys on ollut näyttää naisten silmissä mahdollisimman vetävältä.

(Sori Anna ja Tanja - mä laitoin meidät tähän edustamaan naisia :))

”Uskon, että toive miltä haluaisi näyttää perustuu pitkälti vastakkaisen sukupuolen odotuksiin.”

”Vaikka seurustelen, en pistä pahakseni jos pystyn näyttämään siedettävältä yleisestikin naisten mielestä. Toisaalta paras tunne on se, kun ulos lähtiessä olo on mahdollisimman luonteva.”

”Kun oikein mietin asiaa, on myönnettävä, että suurimmat epävarmuuteni ulkonäössäni liittyvät loppupeleissä siihen, millaisia odotuksia kuvittelen naisilla olevan.”

Naisten vaikutuksesta todettiin myös:

”Naisten odotuksista en niinkään ota paineita, mutta joskus ne kyllä harmittavat kun tuntuu ettei enää ns. tavallinen mies herätä mitään huomiota.”

”Jos muutosta hakee, itsestä se lähtee ja pitääkin lähteä. Kertoo enemmän huonosta itsetunnosta jos muuttaa tyyliään kaiken aikaa naisten oletettujen odotusten pohjalta.

.

Suuressa osassa vastauksista oltiin sekä -että -kannalla, mikä varmasti on realistista suurimman osan yksilöistä kohdalla, sukupuoleen katsomatta. On luonnollista, että meissä on halu miellyttää ja viehättää toisia, etenkin romanttisessa mielessä, vaikka moni meistä kuinka haluaisi julistaa itsensä anti-pinnalliseksi näissä asioissa. Samalla myös kulttuuriin rakentuneet tekijät sekä media vaikuttavat.

Miesten omin sanoin:

”Sekä että. Toisaalta haluan olla naiselle sellaista mitä hän toivoo, mutta samalla kuitenkin olen minä. En voi tai halua esimerkiksi naisen toiveiden mukaan lihottaa tai laihduttaa itseäni, sillä minulla on kuitenkin oma näkemys millainen tahdon olla.”

”Tunnen, että eniten haluan vain viihtyä omassa nahassani, mutta olisi vale väittää, etten välitä yhtään ympäristön odotuksista. Ihmisinä olemme jatkuvasti vuorovaikutuksessa toistemme kanssa, ja se joka sanoo ettei muiden mielipiteellä ole merkitystä, ei ole täysin rehellinen itselleen”.

”Pienet epävarmuudet, joita olen joskus kokenut, ovat liittyneet siihen, mitä olen luullut, että kulttuurimme odottaa minulta.”

Kuva: Wasabifashioncult

”Media ja länsimainen ihannekuva muokkaavat tietysti väkisinkin omia tuntemuksia miltä pitäisi näyttää, ja noista ärsykkeistä voikin ottaa viitteitä ja inspiraatioita omiin tavoitteisiin. Ihmisen ulkonäkö on kuin käyntikortti, siitä pystyy lukemaan monia asioita.”

Kyllä, tästä aiheesta liittyen omiin kokemuksiini kirjoittelin itsekin hiljattain.

Yksilö on ulkoisen olemuksensa kanssa jatkuvassa kulttuuris-sosiaalisessa ristiaallokossa; toteuttaako omaa persoonallisuuttaan (eli omalla kohdallani esimerkiksi sitä lentävää homssuisuutta), vai panostaako ”käyntikortti”-puoleen. Kummallakin on tärkeä merkitys. Oman itsensä toteuttamista ei pidä tukahduttaa, mutta toisaalta hyvän vaikutuksen tekemisen tärkeyttä ei myöskään voi väheksyä. Kulttuurimme on ulkonäkökeskeinen, ja halusimme tai emme, on olemassa tiettyjä standardeja, joiden mukaan yksilön olemusta tulkitaan. Stereotyyppisesti; lävistyksin varustettu rastatukka ei yleisesti herätä yhtä vahvaa luottamusta kuin siististi kammattu jakkupukuleidi.

Toiset ovat tietysti siinä onnekkaassa tilanteessa, että itselle luontainen ja mielekäs tyyli vastaa myös kulttuurimme näkemystä ”itsestään huolta pitävästä, kiinnostavasta ja luottamusta herättävästä” yksilöstä.

Rönsy poikki ja palataan miehiin.

Eräs mies kirjoittaa:

”Käsitykseni siitä mitä pitäisi olla on vain ’tullut jostain’. Absorboitu mediasta ja siitä, mistä ominaisuuksista ja asioista olen pitänyt muissa ihmisissä elämäni varrella.

Yleensä eniten muutoshalua aiheuttaa jonkin luonteenpiirteen näkeminen muissa ihmisissä sellaisella tavalla, joka on mielestäni ihailtavaa, eikä teon tekijän sukupuolella ole sinänsä mitään väliä.”

Kiinnostavaa.

Kuva: Ellos

Osa miehistä korosti myös oman hyvän olon merkitystä ulkonäössä.

”Jos en olisi naimisissa, niin luultavasti olisin miellyttämisenhaluisempi naisia kohtaan, mutta toisaalta uskon, että tyytyväisyys itseen on se mistä viehättävyys kumpuaa ylipäätään.

Tämän voivat toivon mukaan kaikki allekirjoittaa.

Pahoittelen sortumista klisheen alleviivaukseen, mutta viehätysvoimasta todellakin suuri(n) osa on itsevarmuutta ja hyvää itsetuntoa = tyytyväisyyttä itseensä. Se on energiaa, joka luo puoleensavetävän auran. Itsensä kanssa viihtyvät ihmiset luovat ympärilleen positiivisuutta, jossa toisetkin viihtyvät. Hyvä itsetunto on ikään kuin meikki – se häivyttää kauneusihanteeseen sopimattomia ”virheitä”. Hörökorvat? Paljon näppylöitä? Liian vähän senttejä? Kun sinusta huokuu hyvä fiilis itseesi, toisilta menevät finnisi ja korviesi muoto ihan ohi. Jos taas surkuttelet itseäsi ja korostat epävarmuuttasi, olet toisten silmissä varmasti ”pieni”.

Hyvä itsetunto ei tietenkään ole kuin maitotölkki jonka voi ostaa kaupasta, ominaisuus jonka voi pumpata itseensä salilla. Toisilla sitä on luonnostaan, ihan niillä hörökorvillakin (joiden korvat sitten jäävätkin huomaamatta), toiset onnistuvat saavuttamaan sen harjoittelemalla – toisilla vaikuttavat ihmissuhteet.

Esimerkiksi parisuhde voi kasvattaa enemmän kuin 100 sessiota life coachilla.

Sitten on tietenkin sellainen juttu kuin ”liika itsevarmuus”, joka taas muuttuu negatiiviseksi ominaisuudeksi. Yli-itsevarmuus koetaan pöyhkeänä ja itsekeskeisyyden merkkinä. Aikamoista tasapainoilua siis tämäkin asia…

Sosiaalisia olentoja kun olemme, toisten antama palaute on ensisijaisen tärkeässä asemassa minäkuvamme rakentamisessa. Naimisissa ja vakiintuneessa parisuhteessa olevien miesten vastaukset luonnollisesti tukevat tätä. Kun vierellä on henkilö joka on hyväksynyt sinut, ulkoisista seikoista stressaaminen hiipuu luonnostaan. Ei tarvitse enää miettiä, millainen pitäisi olla jotta toinen tykkäisi.

Tässä kommentissa oli hyvää asiaa:

”Yläasteteininä ja sinkkuna ollessani muistan ajatelleeni toisinaan naisten kautta omaa ulkonäköäni, mutta se karisi jo lukioaikoina pois. Vuodet  vakaassa parisuhteessa ovat vieneet viimeisetkin rippeet tällaisesta pois, enkä tosiaankaan mieti uusia vaatteita ostaessani tai treeniohjelmaani muokatessani sitä mitenköhän naiset siihen suhtautuisivat.

Ajatusmallihan on sitä paitsi täysin absurdi, ei naisilla (sen puoleen kuin miehilläkään) ole mitään yksipuolista makua, vaan kaikille löytyy varmasti diggaajia, olit sitten minkä näköinen tahansa”.

Juuri näin. On naisia jotka tykkäävät miehekkäistä miehistä, miehiä jotka tykkäävät miehekkäistä naisista (varmasti :D), naisia jotka tykkäävät laihoista rentuista, resuisista rastahepuista, viimeisen päälle laitetuista metroseksuaaleista tai pehmeistä pullapojista.

Tästäkin huolimatta miehet ovat valmiita näkemään vaivaa ja suorittamaan toimenpiteitä näyttääkseen odotusten mukaisilta tai buustatakseen itsevarmuuttaan.

Kysyin miehiltä, mitä toimenpiteitä he tekevät saavuttaakseen paremman ulkonäköön tai miehisyyteen liittyvän varmuuden. Koska jutulla on jälleen kiitettävästi pituutta, taitaa olla järkevää jättää aihe kolmanteen osaan. :)

Kukaan ei varmaan arvaa, mitä miehet eniten tekevät. ;)

Vähän niinkuin "ryöstin" inspiksen tähän aiheeseen Mustaa Kajalia -blogin Heidiltä, joka kauneusbloggaajien Facebook-ryhmässä kyseli, tietääkö kukaan sellaista pumppupulloon pakattua silmänympärysvoidetta, joka annostelisi voidetta sopivan määrän.

Tämä on ihan validi ihmettelyn aihe. Pumppupulloissa ulos sylkeytyvän voiteen määrää on yleensä hyvin vaikea kontrolloida, ja pullot tööttäävät pihalle tyypillisesti aivan liian suuren määrän voidetta silmänympärysihon tarpeisiin. Sy-ihollehan suositellaan laitettavaksi noin nuppineulan pään kokoinen pallura voidetta.

Pumppupullot ovat hygieenisyytensä puolesta erinomainen pakkausvalinta mille tahansa kosmetiikkatuotteelle. Mutta juuri sy-iholle tarkoitetuissa tuotteissa ne ovat epätaloudellisia.

...valmistajan kannalta kenties kivakin juttu - voide loppuun nopeasti - uusi tilalle nopeasti ;D

Minulla on ollut käytössä tosi vähän pumppupulloon pakattuja sy-voiteita. Täällä Kreikassa minulla on mukana yksi - se ihkuttamani EkoPharman Tyrni-silmänympärysvoide. Kuten aiemmin kerroin, päädyin alunperinkin läträämään sitä kasvoille, kun pumppumekanismi annostelee voidetta aivan liikaa pelkän sy-ihon tarpeeseen. Yksi pumppaus riittää enemmän kuin hyvin koko kasvoille.

Voide on nyt ollut minulla päivittäisessä käytössä kuukauden. Ja se on kohta lopussa. :(

EkoPharmalle ei arvostelussani paljoa huomautettavaa löytynyt C-vitamiiniseerumin pakkausta lukuunottamatta, olen ollut tuotteisiin niin tyytyväinen, mutta nyt tekee mieli vähän ärähtää silmänympärysvoiteen epätaloudellisuudesta. Kuuluuko 15 ml voiteen todellakin kulua loppuun runsaassa kuukaudessa? Arvioin, että tämän hetkinen jämä riittää enää viikoksi. Käytän voidetta yhden pumppauksen päivässä, joskus kaksi.

Jos voide olisi pakattu tuubiin, se epäilemättä riittäisi huomattavasti pidempään. Ei tietenkään kokokasvokäytössä, jolloin sitä puristaisi ulos koko kasvoille menevän määrän kerrallaan, mutta puhun nyt pakkauksen "väkisin" tarjoamasta kerta-annoksesta. EkoPharman silmänympärysvoiteen pakkaus ei juuri jätä käyttäjälleen mahdollisuutta kuluttaa sitä hitaammin.

Onko teillä ollut samanlaisia kokemuksia kosmetiikkapakkausten kanssa? Onko kohdalle sattunut pakkauksia, jotka väkisin tuuttaavat ulos tarpeettoman suuren määrän?

Kauneusbloggaajien Facebook-ryhmässä käytiin Heidin aloitteesta pitkä keskustelu sy-voiteista ja pumppupakkauksista. Keyword:Love -blogin Jonna mainitsi Patykan pumppupullon esimerkkinä niistä harvoista pumppupakkauksista, joissa annostelun säätely on mahdollista. Totta, Jonna on oikeassa. Patykan sy-voide on ainoa minunkin mieleeni tuleva säätelyherkkä pumppupakkaus, korkin joustomekanismi mahdollistaa myös hellän painamisen. :)

Myös Bernard Cassiere ja L300 mainittiin muiden kaubeusbloggaajien taholta järkevästi toimivina pumppukorkkeina.

Off topic, myös matkasilmämeikinpoistoaineeni on loppumassa. (Cliniquen pulloon pakattu) Garnierin misellivesi osoittautui siis sekin epäriittoisaksi. En olisi mitenkään uskonut että 50 ml voisi loppua kuukaudessa - kun poistettavana on vain helposti liukeneva ripsari ja rajaus. Böö.

*

P.S. Tuliko kukaan hyödyntäneeksi syyskuun EkoPharma-tarjousta Treen Sokoksella...? Olen utelias :)

Ihan alkuun "tiedote"; nykyisessä majapaikassani ei ole nettiyhteyttä, joten pääsen nettiin seuraavien päivien aikana vain hyvin harvakseltaan, todennäköisesti vain kerran päivässä. Joudun tulemaan koneineni kahvilaan tai tavernaan - kommenttien julkaisu ja niihin vastaaminen siis viivästyy. Tänäänkään en netittömyyden vuoksi pystynyt vastaamaan miesjutun kommentteihin.

Tässä pikaiset terveiset tältä päivältä.

Veikkaan, että olen saapunut saarelle, josta on tuleva suosikkini Joonian saarista. :)

Myyttinen Ithaka, Homeroksen Odysseiasta tuttu kuningas Odysseuksen kotisaari.

Nyt puhutaan taas kunnon saaritunnelmasta. Kun taksi kaartoi alas kohti Ithakan pääkaupunkia Vathya, olin vain että "No NIIN, now we're talking. Kai avainsana lopulta todella on suhteellinen pienuus. Pienemmillä saarilla vain on erilainen tunnelma jota ei pysty pukemaan sanoiksi. Pienyhteisöllisyys, jotain. "Kefalonia, it's very different, it's like cities," taksikuskini sanoi kun yritin kuvailla saarivaihdoksen tunnelmia. "Here, more small, more pretty!"

Ithakan pääkaupunki on kuin Kefalonian kauneimmaksi tituleerattu kylä Fiskardo potenssiin 10. Sijainti syvän lahden pohjukassa on yksi Joonian kuvauksellisimpia.

Domatiani on aivan ihana ja sain isännältä lainaan polkupyöränkin. Siellä vain ei ole nettiä. Ennen netittömyys oli itsestäänselvää domatia-tyyppisessä majoituksessa, nykyään taas harvinaista.

Mutta nyt, päivän kuvasatoa:

Ithaka on ihan "isoveli"-Kefalonian kyljessä. Lauttamatka Samista kestää vain 30 minuuttia.

Meri oli taas kauneimmillaan.

Kun hyppäsin bussista Samin satamakadulla, perjantaisen lounasravintolani henkilökunta huusi terveisiä, "Hey, it's the rain girl!" ^_^

Ithakalla asuu noin 3000 ihmistä eikä täällä ole pakettiturismia. Valtaosa saarella vierailevista on purjehtijoita tai naapurisaarilta saapuvia päiväretkeilijöitä. Vähän niinkuin Symillä. Pääkaupunki Vathyssa onkin jotain symimäistä uusklassisine rakennuksineen.

Kuten Kefalonia ja Zakynthos, myös Ithaka kärsi suuret tuhot vuoden 1953 maanjäristyksessä ja kaikki kylät on rakennettu uudelleen.

Tämä muuten selittää Zakynthoksen ja Kefalonian modernia fiilistä - perinteisiä kyliä ja arkkitehtuuria ei juurikaan ole (Fiskardo ja Assos ovat harvojen säilyneiden joukossa), koska kaikki meni maan tasalle vuonna 1953.

Domatiani isäntä kertoi, että Vathyn kaupungin aivan erityislaatuinen tunnelma on haluttu säilyttää tarkkojen arkkitehtonisten säädösten kautta, ja täällä uudelleenrakennus on tapahtunut eri tyyliin kuin muualla Joonian alueella. Jopa ikkunoiden ja ovien materiaalit ja muodot on säädetty Vathyssa tarkkaan, jotta yleisilme säilyy arkkitehtonisesti yhtenäisenä ja uskollisena kaupungin ilmeelle ennen järistystä.

Seuraavien päivien kaverini :)

Ajattelin viipyväni täällä kaksi yötä, mutta nyt tuntuu jo siltä että saatan viipyä perjantaihinkin.

Polli orea (hyvin kaunista.)

Vathyn kaupunki satamaan vievältä tieltä päin.

Ithakan pääsatama on saaren toisella puolella Piso Aetoksen kylässä. Vathyn satama oli ennen pääsatama, mutta sinne ei tällä hetkellä liikennöidä - todennäköisesti taloudellisista syistä, kuten Argostolinkin kohdalla. Laivojen pitää kiertää Vathyyn ja Argostoliin, mikä tuo lisää polttoainekustannuksia, mikä ei ihan natsaa Kreikan nykytilanteeseen. Siksi Kefalonian pääsatama on nyt pikkuinen Poros ja Ithakan Piso Aetos, joiden sijainti on helpommin tavoitettavissa Kyllinistä, Patraksesta ja Samista tulevien lauttojen kannalta.

Pyöräilin Vathyn läpi kulkevan tien päästä päähän. Kaupungin ulkopuolella havupuiden reunustaman kauniin tien pää kapeni kapenemistaan.

Värit <3

Tie päättyi lopulta pikkuiselle rannalle.

Sieltä tapasin yksinäisen uimarin.

Jäin rannalle katselemaan laskevaa aurinkoa.

Zakynthos oli jees, Kefalonia upea myrskyineenkin, mutta Ithaka... täällä on se tunnelma, jota olen kaivannut ja odottanut.

Olen saarella.

(Tätä julkaistessani tavernan valot sammuivat. Aika lähteä kotiin :))

Lue myös Ithaka-kertomuksen jatko-osa: Merikapteenin talossa

Miesten ulkonäköpaineet.

Sain juttuehdotuksen tähän mielenkiintoiseen aiheeseen miespuoliselta tutultani. Hän lähestyi minua sähköpostitse ja kirjoitti aiheesta näin;

”Yleensä ulkonäölliset ongelmat mielletään naisten ongelmaksi, mutta kyllä siitä miehetkin kärsivät. Aihe vain on aika vaiettu, koska miehet ovat länsimaisessa kulttuurissa sen tapaisessa asemassa jossa heikkouksia joko ei ole, tai niistä vaietaan iäksi."

"Miesten ulkonäköpaineet eivät aina edes ole pelkästään ulkonäöllisiä. Verrattuna naiseen, näin yleistäen, miehen täytyy olla tietynlaisessa menestyvässä asemassa, erittäin kunnianhimoinen, kaiken taitava karski karju, mutta samalla myös sopivassa määrin herkkä ja älykäs tunneihminen. Melkoisia vaatimuksia?"

Kuva: Markus Paukkula Photography

Päätin tarttua aiheeseen. Hain kaveripiiristä ja blogin kautta juttuun haastateltavia miehiä, joita osallistui lopulta 20 kappaletta. Ensin mietin, että otanta on aika pieni, mutta kymmenien sivujen vastausmateriaalia läpikäydessäni tajusin, että vielä laajemman aineiston perkaaminen "vain" blogipostausta varten olisi jo ollut vähän turhan kunnianhimoinen projekti ;D. Juttua odoteltaisiin varmaan vielä vuonna 2020...

Haastatelluista miehistä 18 oli haastattelun aikana parisuhteessa (seurustelusuhteessa tai naimisissa), kaksi sinkkuja. Kolme miehistä oli ulkomaalaisia. Ikää en tullut kysyneeksi (rehellisesti unohtui), mutta kaveripiirini haastateltavat ovat ikäluokkaa 27-39. Blogin lukijaprofiilin ikäjakauman perusteella arvioin, että blogin kautta haastatteluun osallistuneet miehet ovat iältään väliltä 20-35. Haastattelut tehtiin sähköpostitse touko-kesäkuussa 2014.

Miehet kokevat ulkonäköön liittyviä paineita siinä missä naisetkin, se on selvää. Näistä paineista vain ei puhuta yhtä paljon kuin naisten, varmasti osaltaan juttua ehdottaneen tuttuni mainitsemista syistä; miesten kuuluu olla taffeja, heikkouksia ei näytetä.

Ei ole miehistä valittaa liian pienistä hauiksista tai pituudesta, siinä missä naisten marina isoista takamuksistaan tai ”alleistaan” on ihan arkipäivää, tietyllä tavalla jopa viihteellistä. Naisten keskeisessä kommunikaatiossa ulkonäköongelmista puhuminen on yleistä ja lehdissä jaetaan ratkaisuja näihin ongelmiin yhtä luontevasti kuin piirakkareseptejä ja takkahuoneen sisustusvinkkejä.

Kuva: Asos

Nyt on miesten vuoro puhua. Aiheuttavatko ulkonäköön ja miehisyyteen liitetyt odotukset paineita? Pitääkö näyttää jonkun mittapuun mukaan paremmalta? Mitä se paremmuus on? Mitä on miehisyys?

En pyri tällä kirjoituksella mihinkään syväluotaavaan analyyttiseen lähestymiseen (heh, sitä tuskin kukaan odottikaan :)), vaan antamaan miehille yksinkertaisesti äänen asiassa, joka yleensä liitetään naisiin. Kirjoitus sisältää myös omaa paikoin rönsyilevää pohdiskeluani aiheen ympäriltä.

Sallittehan muuten tekstissä käytetyn yleistyksen sujuvan lukemisen kannalta. Kun kirjoitan, ”Miehet sitä, naiset tätä”, olen luonnollisestikin tietoinen siitä, etteivät kaikki yksilöt kuulu ko. käytöksen tai ominaisuuden piiriin. Jatkuvat rajaavat ilmaisut kuten ”useimmat miehet/naiset, tyypillisesti…, perinteisesti moni..” jne tekevät tekstistä raskasta lukea, ja kaikki toivon mukaan ymmärtävät yleistyksen käytön tässä yhteydessä.

Osassa 1 puhutaan konkreettisista ulkonäköongelmista ja miehekkyyden määritelmästä

Haastatteluissa eniten esiinnousseet huolenaiheet liittyivät odotetusti ruumiinrakenteeseen kuten pituuteen, lihavuuteen ja laihuuteen. Toisin kuin naiset (jep, juuri tällaisia yleistyksiä tarkoitin, ottakaa hellästi), mies voi usein kokea ongelmana myös liiallisen hoikkuuden – laihuutta ei koeta miehekkäänä eikä miehen kohdalla puoleensavetävänä ominaisuutena.

”Etenkin yläasteella sain sekä pituudestani että aknesta jatkuvasti  ikäviä kommentteja,” kirjoittaa yksi haastatelluista. ”Tunnen, ettei minua oteta tosissaan ja kohdellaan kuin pientä poikaa.”

”Tunnen katkeruutta pituudestani, koska se on asia johon en voi itse mitenkään vaikuttaa. Minun on vaikea välillä kokea itsekkään että olen kunnolla mies.”

Toinen mies kertoo pituuteen ja hentoon ruumiinrakenteeseen liittyvästä kiusaamisesta näin:

”Nuorena siitä sai kuulla paljonkin. Kun haukkua tai alistaa pitää, niin ulkoisista jutuista siinä liikkeelle lähdetään. Aikuisenakin voi vielä toisinaan kuulla siitä, ei tietenkään suoraan sillä tavalla kuin nuoruudessa, mutta joistain sivulauseista toisinaan välittyy joidenkin henkilöiden käsitys siitä, millaista miehekäs miehekkyys on: isoa”.

Niinpä: isoa. Muodokkuus ja kapea vyötärö yhdistetään naisellisuuteen, miehillä avainsana on ”kookkaus”. Ei lihavuus, mutta pituus, harteikkuus, lihaksikkuus. Biologisesta näkökulmasta tämän saattaa ymmärtää, onhan kookkaampi vastustaja todennäköisesti luonnossa vahvemmilla.

Sama biologinen peruste vaikuttaa naisten kohdalla; muodot = hedelmällisyys, vauvan imettäminen = naisen tehtävä. Selviytymisen kannalta on lisäännyttävä. Vahva uros ja hedelmällinen naaras takaavat lisääntymisen.

Selviytyminen. Emme ole enää tuhansiin vuosiin asuneet puissa, mutta tuo evoluution sanelema selviytymisen koodi määrittää pohjimmiltaan edelleen sitä, mikä nähdään yksilössä vahvuutena ja ihailtavana.

Kauneusihanteet vaihtelevat kulttuurista, maanosasta ja aikakaudesta toiseen, mutta yksi asia säilyy punaisena lankana: mikä edesauttaa yksilön selviytymistä, koetaan tavoiteltavana ja ihailtavana ominaisuutena. Hedelmälliset ja vahvat yksilöt ovat aina selviytyneet parhaiten. Niin yksinkertainen on lopulta menestyksen ”kaava”.

Mutta palataanpa sitten haastatteluun. Aihe on niin mielenkiintoinen kaikkine sivupolkuineen että rönsyillä voisi helposti 20 sivua eikä alkaisi edes hengästyttää. :)

Kaikki miehet eivät murehdi ulkonäköään. Yksi mies kirjoittaa:

”Vaikka en ole kulmakunnan komein mies, en koe sen haittaavan. Millä useimpien naisten mielestä vaikuttaisi olevan eniten merkitystä on se, että miehen seurassa on hauskaa ja mukava olla, se on sitten minun vahvuuteni.”

Naisena voisin kyllä myös olla allekirjoittamassa tämän merkitystä.

Kuva: Asos

Toinen eniten esiinnoussut ulkonäköpaineiden lähde on pukeutuminen. Vaatteet tuovat itsevarmuutta miehelle siinä missä naisellekin.

Vaikka shoppailu ja kiinnostus muotia kohtaan tuntuu olevan lähinnä naisille ”varattu” harrastus, vaikuttaa vaatteilla olevan miehille vähintään yhtä tärkeä rooli.

Vaatteet eivät kuulu miesten tyypillisiin keskustelunaiheisiin, shoppailusta puhumattakaan, ”Ooo, Cheap Mondaylle oli tullut uusi farkkumallisto, joko näit?”, mutta vaatteiden merkitys tyylin rakentajana ja itsevarmuuden vahvistajana on heille yhtä olennaista kuin naisillekin.

Yksi miehistä kirjoittaa: ”Pahimmillaan päällä on pidetty vaatteita, jotka eivät todellakaan ole miellyttäneet, vain siksi, että näyttäisi muodikkaalta.”

Kuva: Asos

Kiinnostavasti, miehet eivät juurikaan mainitse mitään kasvoihin liittyvää, aknea ja yhdessä sivulauseessa heitettyä nenän muotoa lukuun ottamatta. Naiset ovat ilmeisesti paljon kasvotietoisempia – Karkkipäivästäkin näkee, että täällä analysoidaan jopa kulmakarvojen kaarevuusastetta ja sen esteettistä vaikutusta.

Voisikohan olla, että me naiset kiinnitämme enemmän huomiota kasvojen ”ongelmiin”, koska meillä on miehiä luontevampi keino häivyttää näitä ongelmia – meikki? Jos miehellä on mielestään liian pienet silmät, mitä hän sille voisi tehdä? Nainen tarttuu maskaraan.

Koska (tavallisen*) miehen mahdollisuudet muokata kasvonpiirteitään ilman kirurgiaa ovat hyvin rajalliset, he eivät kenties jaksa stressatakaan asiasta. Tämä on vain minun pohdintaani – jos joku mies lukee tätä niin saa mielellään kertoa onko asia näin.

* Keskiverto heteromies ei yleensä meikkaa.

Kuva: Asos

Muita vastauksissa esiintuotuja itsetuntoon liittyviä ulkoisia huolenaiheita olivat mm. hygienia (hien haju) ja hiukset. Miehet kiinnittävät paljon huomiota hiuksiin – seikka, joka ei varmastikaan tule yllätyksenä.

Meillä kotona hiusten ulkonäkö on jopa tärkeämpää miehelle kuin talouden naisedustajalle. ”Älä koske niihin, just laitoin tukka-ainetta!!” on hyvin yleinen älähdys kun Mr. Karkkipäivän päätä yrittää paijata. Tukan on oltava just eikä melkein. (Emäntää naurattaa, koska tukkaa on 2-3 senttiä eikä emännän silmiin niihin saa "kampausta" sitten millään…) Vuosien yhteiselon jälkeenkään en ole vielä oppinut, että geelattuun tukkaan ei kosketa :D :D

Yksi mies kirjoittaa ulkonäköpaineistaan näin:

”Jännittää, näyttääkö sitä muille tarpeeksi hyvältä. Siitä se sitten kohdistuu yksityiskohtiin, kuten nenän muotoon, liian pieniin lihaksiin tms. Sitä sitten parhaimmillaan yrittää manipuloida miettimällä mitä kuvakulmaa itsestään tarjoaa :D”

Kaikki eivät koe paineiden olevan ympäristön asettamia:

”Tänä päivänä asetan selkeästi itse itselleni eniten paineita; hyvä yleiskunto, lihaksikkuus ja miehinen ulkonäkö ovat kaikki asioita joilla on merkitystä minulle. En ole kuitenkaan pitkiin aikoihin heijastellut ominaisuuksiani muiden vastaaviin, vaan motivaationi tulee puhtaasti sisältäpäin.”

Tämä on asia, josta olemme jutelleet paljonkin parin ystävän kanssa. Onko ulkoisissa asioissa ylipäänsä olemassa mitään, mikä ei tavalla tai toisella liittyisi ympäristöön ja niihin odotuksiin, joita koemme muiden itseemme kohdistavan? Sitä ei välttämättä edes tiedosta.

Kuva: Asos

Jos ajattelen, että kauniisti meikatuilla silmillä on merkitystä vain minulle itselleni (eli siitä tulee minulle hyvä olo), niin lopulta tuo hyvän olon tunne kuitenkin liittyy ympäristöön. Mehän peilaamme kaikkea ympäristön kautta.

Jos olisin yksin maailmassa, en voisi verrata itseäni kehenkään tai mihinkään, jolloin minulle ei voisi syntyä kuvaa siitä, mikä on kaunista tai vähemmän kaunista, ihailtavaa tai vähemmän ihailtavaa. Tai mikä ulkoinen seikka vaikuttaisi suoraan selviytymiseeni. Miten minulla tällöin voisi olla parempi olo maalattujen silmien kanssa?

Tiedän meikattujen silmien vaikutuksen, kiitos ympäristön antaman referenssin. Luulen, että kaikki ulkoisesti toivomamme asiat liittyvät loppujen lopuksi vuorovaikutukseen ympäristömme kanssa. Emme ehkä suoraan ajattele, että haluamme vahvat lihakset ja kiiltävät hiukset miellyttääksemme toisia, mutta näillä ominaisuuksilla varustettuna olemme kuitenkin lähempänä yhteisön määrittelemiä vahvan ja menestyvän yksilön tunnusmerkkejä. Niin fyysinen kuin psyykkinen kauneus, voimakkuus, ”tilan ottaminen” – siinä ominaisuuksia, jotka jo biologisesti antavat yksilölle paremmat eväät selviytyä.

Selviytyä, kaikki palaa aina tähän.

Eräs mies tiivistää asian näin:

”Yhteiskunta ihailee miehiä, joilla on tilanne hallussa ja sutjakka heitto tilanteeseen kuin tilanteeseen, ja itsetunnon pitää näkyä ulospäin ryhdistä, ilmeestä, ja vaatetuksesta.”

Miehisyys? Mitä se on?

Yksi selkeä paineiden aiheuttaja tällä alueella on seksi.

Etenkin nuorempana moni mies voi kokea, että taidot vällyjen välissä kertovat suoraan miehekkyydestä ja miehisyydestä. Moni kokee, että onnistuminen on nimenomaan miehen vastuulla. Nämä tunteet hälvenevät iän ja elämänkokemuksen karttuessa, mutta nuorelle ne ovat useimmiten mitä määrittelevin miehisyyden mitta.

Yksi miehistä kuvailee aiheeseen liittyviä tuntemuksiaan näin:

”Seksuaalisuuteen liittyen paineet ovat ehkä korkeimmat, koska jostain kulttuurisesta tai tuntemattomasta kolkasta tulee käsitys siitä, että seksissä onnistumisen avaimet ovat miehen vastuulla, eikä kukaan kerro koulussa, että asia ei ole ihan näin yksioikoinen.”

Toinen mies kirjoittaa:

”Oli jonkinlaisia paineita suoriuduinko riittävän hyvin, mutta aikuistuessani tajusin, ettei siinä ole kyse yhden ihmisen suorituksesta, vaan ihan muusta”.

Mistähän ylipäänsä on lähtöisin tuo idea siitä, että miehen kuuluu ns. "hoitaa hommat", ja onnistunut seksi olisi yhtä kuin taitava mies? (Jätetään nyt sitten naisten välinen seksi tämän ulkopuolelle...) Media ei mielestäni buustaa tätä myyttiä, kyllä "Cosmo-maailmassa" puhutaan yhtä paljon kummankin osapuolen roolista. Tulisikohan sitten tämäkin jostain historiallisesta asetelmasta, jonka mukaan nainen on yhteiskunnassa passiivinen, mies aktiivinen?

(Myönnän, että välillä mietin millaista seksi on ollut kautta aikojen... Ja millaista seksi esimerkiksi on todella uskonnollisten ihmisten välillä. Saavatko naiset nauttia täysin peittelemättä? Tai edes miehet..? Vai onko seksi joissain uskonnoissa pelkästään lisääntymiseen liittyvä toimitus johon tunteet ja tuntemukset eivät kuulu...? Tämäkin olisi jo ihan oman postauksensa aihe....)

Haastatteluvastauksissa nousi esiin miehisyyden mittoja ja määritteitä laidasta laitaan. Puhuttiin lihaksista, parransängen oikeasta pituudesta, urheilullisuudesta, tyypillisesti miehisiksi mielletyistä taidoista kuten talon rakennuksesta. Vain yksi mies liitti miehisyyteen myös materialistiset määritteet kuten omaisuuden; auton, kellot, vaatteet.

Jotkut kommentit olivat hyvinkin stereotypian mukaisia:

"Kokemukset, osaako vääntää kättä, miten pärjää naisrintamalla jne. ovat hyvinkin äijäporukassa roolia määrittävä asia.”

(Tähän saattaa vaikuttaa ikä vahvastikin.)

Toiset kuvasivat miehisyyttä roolimallien kautta:

”Omalla kohdallani miehisyyden rooli on tullut lapsuudesta, omalta papaltani. Ihan kuin pappani olisi ollut supermies. Mikäli metsässä olisi tullut vastaan karhu, koin, että pappani olisi omilla voimillaan sen päihittänyt. Lapsen mieli totta kai värittää asioita, mutta papastani on miehisyyden kuva lähtenyt.”

Lopuksi, erään miehen sanoin:

”Miehisyys on vähän kuin raakaa voimaa, hennon ja hellän naisen vastapuoli. Miehisyyteen kuuluu mielestäni, näin kärjistettynä, osata tehdä talo, suojella omaa perhettä ja kaikki perimiehiset asiat.”

.

Onko näin teidän mielestänne arvon naiset? :) (Ja saavat miehetkin tähän osallistua, heitä vain ei liene lukijoissa edes prosentiksi asti ;)) Täytyykö miehisen miehen osata käyttää vasaraa ja kirvestä, suojella, vääntää kättä - kaataa karhu, kuvaannollisesti..? Vai kokevatko miehet tästä turhaan paineita?

Voiko pieni ja hoikka runoja kirjoittava mies olla myös miehekäs? Onko Woody Allen miehekäs...?

Tähän on hyvä päättää osa 1.

Osassa 2 paneudutaan lähemmin siihen, mistä miesten ulkonäköpaineet tulevat; liittyvätkö ne enemmän naisten asettamiin odotuksiin, vai onko muun ympäristön merkitys suurempi; työpaikan, aseman, kaveripiiirin vai kenties median. Puhumme myös siitä, mitä toimenpiteitä miehet tekevät saavuttaakseen paremman ulkonäköön tai miehisyyteen liittyvän varmuuden.

Aiemman Facebook-päivitykseni lukeneet eivät nyt ilahdu, no ainakaan ne jotka odottivat sitä miespostausta.

En ehtinyt saada sitä valmiiksi vielä tänään. Kyseessä on siis jo runsaan vuoden julkaisuaan odottanut juttu miesten ulkonäköpaineista. Tänään tuntui, että on Se Päivä. :) Koska sään puolesta joutuisin joka tapauksessa olemaan koko päivän joka sisätiloissa (tai niin luulin vielä aamulla, mutta tullaan siihen ihan kohta), ajattelin, että nyt jos koskaan on täydellisesti aikaa omistautua tälle superkiinnostavalle mutta myös superaikaavievälle juttuaiheelle. Tiedän, että postauksen kirjoitus vaatii todennäköisesti parikin päivää, mutta arvelin saavani tänään rutistettua ulos edes osan 1. No, ei onnistunut. Toivotaan huomista :)

Sen sijaan laitan nyt ulos eilen illalla kirjoittamani kertomuksen seikkailusta, johon en halunnut osallistua.

(Olin ajatellut säästää tämän jutun myöhemmäksi että ette väsy näihin matkapostauksiin, mutta miesjutun puutteessa laitan tämän nyt kuitenkin ulos että saatte jotain matskua tänään.)

*

Säätiedotus lupasi sadetta ja ukkosta. Päivä kuitenkin valkeni yllättävän kirkkaana, ja kun vielä yhdeksän aikaan oli vain puolipilvistä, päätin lähteä suunnittelemalleni bussiretkelle Samiin ja Agia Efimiaan. Bussi lähtisi kymmeneltä. Parempi olla vaikka sateessakin kyläretkellä kuin istua koko päivä neljän seinän sisällä yksinään, ajattelin. Ja ehkä ei sataisi niin hirveästi.

Pääsin keskustan puoleen väliin saakka, kun sadekuuro iski. Hain suojaa lähimmästä kahvilasta, jonne sainkin sitten jäädä puoleksitoista tunniksi kuuntelemaan veden ropinaa. Onneksi minulla on aina kirja mukana...

Kuvassa kuivattelen varpaitani... Vettä tuli niin rankasti että sitä tuli ikkunalasien tiivisteidenkin läpi.

Ajattelin ensin, että nojoo, päivä oli sitten tässä. Saisinpahan ainakin vihdoin luettua opaskirjan luvut Kreikan historiasta.

Kunnes yhtäkkiä ulkona näytti tältä:

Sää kirkastui ja aurinkokin alkoi paistaa.

No hienoa! :) Minähän otan seuraavan, kello 13 lähtevän bussin. Agia Efimiaan en enää ehtisi mutta Samiin kuitenkin. Menen Samiin lounasretkelle ja tsekkaan Ithakin lautan aikataulut.

Kävin kämpillä vaihtamassa sateen kastelemat vaatteet ja lähdin takaisin kohti bussiasemaa. Matkalla taivas alkoi taas tummua. Hmmm... Bussille päästyäni oli alkanut jälleen sataa. Sade ei kuitenkaan ollut mitään "sangosta kaatamalla" -tyyppiä, ja koska aamupäivälläkin kirkastui, ajattelin, että ehkä tämäkin kuuro menee ohi.

Väärin.

Bussin kavutessa vuoristoteille sade yltyi todella voimakkaaksi ja paksut, tummat pilvet peittivät taivaan. Pian paukkui ukkonen niin että korvissa soi ja salamat välähtelivät samanaikaisesti - ukkosen keskus oli siis ihan yläpuolellamme. Vettä tuli niin paljon että näkyvyys oli paikoin vain pari metriä. Pilvet ja paksu sumu pimensivät maiseman, tuntui melkein kuin ilta olisi laskeutunut.

Bussi oli aivan täynnä ihmisiä. Koululapset kiljuivat ja vanha nainen vieressäni teki ristin merkkiä ja toisteli jokaisen salaman iskiessä "Panagia, panagia..." (Eli suunnilleen "Hyvä Jumala, hyvä jumala"...)

Kyllä teitäkin varmaan pelottaisi bussissa, joka menee kapeaa vuoristotietä tällaisessa säässä. Kaikki kurkistelivat huolestuneen näköisenä kuskiin päin, joka onneksi sentään ajoi todella hitaasti.

Laitoin Mr. Karkkipäivälle tekstiviestin jossa soimasin itseäni maailman typerimmästä ideasta lähteä bussiretkelle tällaisessa säässä. Miksi en uskonut säätiedotusta? Kirjoitin, että minua pelotti. Mies vastasi tyypillisen rauhoittavaan tyyliinsä; "Ei siellä autossa mitään hätää ole kunhan kuskilla on järki päässä. En kyllä osaa sanoa miksi lähdit sinne - ehkä halusit hieman seikkailua ja jännitystä?"

Just, kiitos tuesta, muru.

Normaalisti 30 minuuttia kestävä matka Argostolista Samiin vei nyt puolitoista tuntia. Kun pääsimme perille, sade ei osoittanut taukoamisen merkkejä. Päinvastoin se vain tuntui voimistuvan.

Päästessäni ravintolaan sähköt katkesivat. Grilli sentään toimi.

Söin grillikasviksiani hämärässä ja katselin sateen harmauteen.

Täältä olisi vielä päästävä takaisinkin. Paluubussivaihtoehtoja oli kaksi; 15.40 ja 18.00. Harkitsin jäädäkö odottamaan myöhempää bussia, jos vaikka sade siihen mennessä hiipuisi. Ajatus paluusta äsken kokemassani sumussa ja paukkeessa tuntui aivan kamalalta. Lopulta päätin kuitenkin ottaa aikaisemman bussin, mitä minä täällä Samissakaan tekisin.

Odottaessani bussia pysäkille pysähtyi auto. Kuskin paikalta kurkisti arviolta nelikymppinen mies ja kysyi, olinko mahdollisesti menossa Argostoliin päin. "Bussit eivät välttämättä enää kulje tänään", hän sanoi.

Vaikka vieraiden ihmisten autoihin ei kai pitäisi mennä, tällä kertaa tartuin kyytiin ilomielin.

Matkalla ukkosmyrskyn seuraukset alkoivat valjeta. Tie näytti aivan erilaiselta kuin tullessa. Maanvyörymiä, kiviröykkiöitä, rinteiltä tulvivaa vettä. Osa autoista edellämme kääntyi takaisin.

Ei herran jestas, mihin mä olen itseni oikein laittanut, mietin vain päässäni. Näkymät Skopelokselta tulvivat ironisesti päähäni. Juuri raportoin blogissa Skopeloksen myrskytuhoista ja nytkö olin itse sellaisten keskellä?

Mies sai puhelun kaveriltaan; silta Agia Efimian ja Samin välillä on romahtanut. Eli Fiskardon suunnasta tuleva bussi tai muukaan liikenne sieltä päin ei pääse Samiin. En olisi siis päässyt enää bussilla takaisin.

Saapuessamme vuorten yli Argostolinlahdelle, jonka toisella puolella kaupunki erottui sumuisena siluettina, törmäsimme autojonoon. "Tie on poikki", saimme kuulla edessämme olevilta. Koutavosin laguuni oli tulvinut peittäen alleen lahden kiertävän tien.

Laguunin vesi oli muuttunut punaiseksi kaikesta vuorilta vyöryneestä hiekasta ja kivestä. Näky oli aivan absurdi.

Kuskin penkiltä kuului äänekästä kreikkalaista kiroilua. Mies oli tänään aikaisemmin palannut Ateenasta, hän oli saapunut Samiin lautalla Patraksesta.

"Miksi, miksi minä valitsin juuri tämän päivän palata, ei saamarin saamari!!" mies huusi.

Olin vaiti. Mitä siinä osaa sanoa. Olo tuntui kiusalliselta, toinen oli tarjonnut minulle kyytiä ja nyt istuimme siinä nalkissa apokalyptisen maiseman keskellä - kaatosateessa punaiseksi värjäytyneen laguunin rannalla.

Mies päätti lopulta yrittää ajaa tulvivan alueen läpi. Näin oli päättänyt moni muukin autoilija, mutta pienet, matalat autot eivät selvinneet veden läpi.

Tätä kuvaa ottaessani autoon alkoi tulvia vettä, ja pian olimme pohkeita myöten vedessä. Mies peruutti takaisin.

Ei ollut muuta tietä Argostoliin, joten minun vaihtoehdokseni jäi nousta autosta ja kävellä noin seitsemän kilometrin matka kaupunkiin. Kahlata, paremminkin.

Kengät pois vain ja veteen.

Kävellessäni siinä sateen piiskatessa, jännittäen joka askeleella astunko johonkin terävään kiveen tai muuhun ihon lävistävään roskaan, olo oli sanalla sanoen aikamoinen miten-h*lvetissä-mä-tähän-päädyin-deluxe. Ei paljon järki päätä pakota. Miksi mä halusin välttämättä retkelle juuri tänään, säätiedotuksesta huolimatta? Olin ihan turta, jäässä ja läpimärkä.

Melkein puoltatoista tuntia myöhemmin olin vihdoin huoneessani Argostolissa. Sähköt olivat juuri palautuneet. Menin kuumaan suihkuun ja kaadoin lasin viiniä. Tein fetasalaatin ja avasin koneen. Juttelin miehen kanssa.

"Joo, jos seikkailua halusin, niin sitä tosiaan sain", kirjoitin.

Olo alkoi normalisoitua.

Tuhot eivät lopulta olleet Kefaloniassa Skopeloksen luokkaa, mutta siltoja romahti ja osa teistä odottaa varmaan edelleen raivausta kaiken kivisortuman alla. Sain kuulla, ettei Kefaloniassa ole aiemmin koettu tällaisia myrskyn seurauksia. "You got to witness a historical day", kuskini sanoi istuessamme autossa veden noustessa jaloissamme.

Tulipahan elettyä yksi ihan uudenlainen Kreikan kokemus.

.

P.S. Niin miksi mä muuten istuin sitten tänään koko päivän sisällä? Ukkossateen piti säätietojen mukaan jatkua tänäänkin, ja puoleen päivään saakka olikin pilvistä ja sateista. Iltapäivällä kirkastui. Pysyin silti koko päivän sisällä lukemassa haastattelumateriaalia ja kirjoittamassa miesjuttua. Ihan hyvä että saan vihdoin omistettua sille ansaitsemansa ajan, myrskyä tai ei :)

Luulin jo löytäneeni kovan haastajan IsaDoran Precision Mascaralle, mutta viime viikot osoittivat, ettei haastaja ihan pärjännytkään. Vaikka oikein minulle mieleinen ripsiväri onkin.

MAC Upward Lash.

Hauska sattuma (ja nimenomaan sattuma, MACin PR sijaitsee Puolassa eikä siellä todellakaan lueta mun postauksia :D); kun edellisen MAC-testiripsarin kohdalla "valitin" sen tekemää liian ohutta jälkeä (ei vain sovi minun toivomaani tulokseen, kaipaan aina volyymia), niin seuraavassa tuotelähetyksessä olikin täysin vastakkaisilla ominaisuuksilla varustettu maskara.

Upward Lashissa on pikkiriikkinen nysäharjaksinen harja, hyvin saman tyylinen kuin IsaDoran Precisionissa joka on lemppareitani (mahdollisesti jopa viime vuosien suurin suosikkiripsarini).

"Mascara that creates high-rise levels of volume, length and curl in seconds".

Eli runsaasti volyymia, pituutta ja kaarevuutta sekunneissa. Tällaisella lupauksella ripsaria markkinoidaan.

Ja Sanni tykkää. Miksi?

- Koska siinä on miniharja = sopii ihanteellisesti silmieni muodolle.

- Koska sillä saa nopeasti näyttävät ripset

- Ei sotke (kiitos pikkuisen harjan joka ei osu kulmaluuhun tai tahri liikkuvaa luomea)

- Lähtee helposti meikinpoistoaineella (Upward Lash on vesiliukoinen, mutta jotkut vesiliukoisetkaan ripsarit eivät meinaa irrota multa millään, esimerkkinä Lumenen Blueberry-maskarat)

MACin lupaukset?

Volyymia? - Kyllä. Ja vain muutamalla vedolla. Harja annostelee maskaramassaa todella anteliaasti, jopa niinkin reilusti että tämä ominaisuus lopulta pudotti Upwardin sijoitusta suosikkimaskaroissani --> massan paljous aiheuttaa superhennoissa ripsissäni hieman yhteenliimautumista.

Maskaran yksityiskohtaiset tuotetiedot paljastavat syyn extra-anteliaaseen annosteluun; harjan sisus on ontto, jotta se voi säilöä sisäänsä mahdollisimman suuren määrän maskaramassaa, jonka sitten saa "ladattua" ripsiin nopeasti muutamalla vedolla.

Pituutta? - Ei. Ei ainakaan minun ripsissäni. Tuttu laulu.... :)

Kaarevuutta? - Ei. En huomaa mitään tavallista ripsaria kaareuttavampaa efektiä. Esimerkiksi L'Orealin Volume Million So Couture liftaa ripseni paljon selkeämmin, vaikkei edes lupaa sitä. Ehkä parhaimman nostoefektin ripsiini on tehnyt Maybellinen Rocket Volum' Express.

Eli ei ylöspäin-ripset, jos minulta kysytään.

Harjaverrokkikuva parin lempparimaskarani kanssa. IsaDoran Precision olisi sekin ollut kiva laittaa kuvaan mukaan, mutta minulla ei juuri tällä hetkellä ole sitä.

Yves Rocherin Sexy Pulp (ylempänä) on harvoja paksuharjaisia maskaroita joka toimii minulla tosi hyvin (harja näyttää Upward Lashin rinnalla ihan joltain kimalaiselta :D)

L'Orealin Volume Million So Couturen (alempana) harja on sopivan kapea ja lyhytharjaksinen eikä näin ollen sotke, ja erottelee huomattavasti Upwardia paremmin.

Sitten meikkikuvia.

Jep, ei näytä mitenkään tyrmäävän runsaalta, mutta mun ripset harvoin siltä näyttääkään :)

Kuvasta kuitenkin näkee, minkä tyyppistä jälkeä Upward Lash tekee hennoissa, harvoissa ripsissä. Maskaraa on harjattu ripsiin vain yksi kerros. Jälki on siistiä, mutta alkaa hieman klimpittää jos laittaa toisen kerroksen --> massaa tulee niin paljon, eikä harja yhdistettynä runsaaseen "maaliin" pysty erottelemaan ripsiä vaan paksu massa liimaa ripsiä yhteen.

IsaDoran Precision ohittaa Upwardin juuri erottelevuudessa. Muuten maskarat ovat hyvin samantyyppiset.

Upward Lash on minulla Kreikassa mukana matkamaskarana, ja yritin tänään ottaa ihan tuoreita ripsarikuvia :) Se vain ei ihan meinannut onnistua tuulessa, kun hiukset lensivät koko ajan eteen.

Nämä olivat minusta jotenkin hauskoja kaikessa tuulisuudessaan vaikkeivät oikein meikkikuvina palvele, niin laitetaan ne mukaan. :)

...no, näkyyhän näistä kyllä että ripset erottuu hyvin! :) Massaa harjattuna max. 15 vetoa - normaalisti laitan varmaan 50 :D

Kulmakarvoista saan kuulla tasaisin väliajoin ihmetteleviä kommentteja... "Miksi nypit ne noin? Ei ole kivan näköiset".

Ei auta selittää että en nypi. Tältä ne ressukat näyttävät luonnontilassa (no ei ihan, niissä on tällä hetkellä kestoväri) nyppimättöminä ja meikkaamattomina, toinen on vieläpä melkein puolet paksumpi kuin toinen.

Kotioloissa kulmakarvageeli on muuten ehdottomia must-meikkituotteitani. Inhoan sitä kuinka vauvanhentoiset karvat sojottavat minne sattuu, ja perusmeikkiini kuuluu aina läpinäkyvä kulmageeli joka pitää kulmakarvat ojennuksessa ja edes jotenkin kaaren muodossa. Reissumeikkipussiin geeli ei mahtunut (litran pussi, you know....). Ja täällä en nyt ehkä ihan niin "ahdistu" sojottavista kulmakarvoista kun look on muutenkin päivittäin aika tuulen tuivertama :D

Tuo yksi ripsi kaartuu aina itsepäisesti eri suuntaan (eli alemmas) kuin muut ripset... Hassun näköinen. Mikään maskara ei onnistu sitä liittämään muuhun ripsistöön, sillä on oma tahto... Onko teillä villejä ripsiyksilöitä jotka elävät omaa elämäänsä..?

MACin Upward Lash-maskaralla on hintaa 23,50€ / 8 g. Tuote on saatu blogin kautta.

Maskarapostaus jäi kesken, kun sain ystävältäni Mariannalta Facebook-chattiin uutislinkin; olinko jo nähnyt mitä Skopeloksella on tapahtunut?

Hui!!

Maanantain vastaisena yönä Kreikkaan iski myrsky, joka teki pahiten tuhojaan Lakonian kaupungissa Peloponnesoksella, ja vuorokautta myöhemmin Skopeloksen saarella Sporadeilla. Yhtä hyvin olisin saattanut nyt olla Skopeloksella..! Ihana Skopelos! Yksi ehdottomia lempisaariani Kreikassa.

Tässä kuvia Skopelos Townista tuhon jäljiltä:

Kuva: Protothema.gr

Kuva: Skopelosnews

Kuva: Protothema.gr

Kuva: Yannis Chatzitrakosas

Glossa, Skopelos, 21.9. kello 03.30

.

Vain joitain tunteja aikaisemmin olin itse mennyt nukkumaan Poroksella, Kefaloniassa. Myrsky tuntui myös täällä, mutta minulla ei ollut aavistustakaan sen laajuudesta ja seurauksista muualla päin Kreikkaa.

Sunnuntai-iltana seitsemän aikoihin Poroksella näytti tältä.

Vain paria tuntia myöhemmin tuuli oli yltynyt. Istuin kirjoittamassa Zakynthos, naapurin tyttö joka bailaa -postausta tuossa alemmassa kuvassa näkyvällä tavernan terassilla (domatiassani ei oikein toiminut kunnolla netti), ja kirjoittaessani alkoi yhtäkkiä salamoida. Sähkötkin katkesivat pariin kertaan ennen kuin sain jutun julkaistua.

Juttu tuli ulos kello 21.45, ja kymmeneltä ropisivat ensimmäiset pisarat. Pakkasin läppärin kassiin ja kipitin vauhdilla domatiaani, joka onneksi oli vain korttelin päässä. Ehtiessäni ovelle oli sade yltynyt kuuroksi ja tuuli kasvanut voimakkaan puuskaiseksi. Puoleen yöhön mennessä tuuli oli niin raju, että parvekkeella huonekalut lentelivät ja seinissä vinkui niin että mietin saanko koko yönä unta...

Mutta Joonianmeren alue säästyi pahimmalta, eikä myrsky näkynyt täällä muuten kuin lähes koko maanantain kestäneenä sateena. Mikä itse asiassa oli oikein tervetulluttakin, koska sää oli ollut viime viikon jopa ahdistavan painostava.

Kun Argostolissa Kefaloniassa näytti maanantaina tältä....

Kuva: Skopelosnews

...oli Glossan kylässä Skopeloksella tällaiset näkymät...

Huh tosiaan.

Lakoniassa kuoli kaksi ihmistä myrskyn seurauksena, Skopeloksella onneksi tiettävästi vältyttiin uhreilta.

Mutta miltä siellä nyt näyttääkään... Ja nykyisessä taloustilanteessa saarella ei varmasti ole ihan heti varaa korjata tuhon jälkiä. Kun miettii, ettei Kefaloniassakaan ole pystytty korjaamaan viime vuoden maanjäristyksen rikkomaa osuutta Argostoli-Fiskardo-tiestä... "No money to fix it", kerrottiin. Saa nähdä miten Skopeloksella käy, yksi pahiten vaurioituneista alueista oli valitettavasti satama, ei ihan vähiten tärkeä paikka.

Mies Fiskardossa tänään.

Kello 13.05.

Kello 16.22.

Pääsiköhän hän kirjan loppuun...?

Ja tärkeintä - tuliko selkään tarpeeksi rusketusta?

Tykkään minäkin lukea rannalla ja ottaa aurinkoa, mutta tämä on jo vähän friikkiä.

.

...joo, varmasti vain sattumaa, mutta näyttihän se kieltämättä hullulta kun äijä on kolme tuntia myöhemmin ihan samoilla jalansijoillaan... :D Jos hän onkin liikkunut, niin aika tarkasti on asettunut takaisin samaan kohtaan puoli metriä kivestä. Kaikenlaisia... :)

*

Harmittelin ensin suuresti sitä, etten voi vuokrata reissussa autoa. Budjettini puitteissa olen aika lailla julkisen liikenteen verkoston varassa.

Tänään päädyin kuitenkin olemaan iloinen bussimatkastani saaren pohjoiskärkeen Fiskardoon, se oli varmasti paljon parempi vaihtoehto kuin olla ajaa itse. Kaksi ja puoli tuntia kestänyt ajomatka sisälsi niin huikeita maisemia että kamerastani oli loppua akku jo ennen kuin oltiin päästy Fiskardoon. :) Vuokra-auton ratissa ei räpsitäkään kuvia ihan joka mutkassa.

Ja ne tiet.... Osa Argostolin ja Fiskardon väliä kulkevasta päätiestä on sortunut viime vuoden maanjäristyksen seurauksena, ja bussi (+ muu liikenne) joutuu kulkemaan vaihtoehtoista vuoristoreittiä paljon pienempiä teitä. Pari kertaa hirvitti niin etten meinannut uskaltaa katsoa - puhumattakaan että olisin itse ajanut..! Yhdessä tiukassa mutkassa vastaan tuli kuorma-auto emmekä mahtuneet ohi. Bussi joutui peruuttamaan, ja ikkunan toisella puolella laskeutui hurja pudotus. Joo, ei ihan mun ajotaidoille tällaiset adrenaliinireitit...

Mutta Kefalonian maisemat - siis mitkä vistat. Voi hyvin perustein sanoa, että joonialainen haastaa paikoin jo Santorininkin. Koko rannikko on niin kuvauksellista, että pitkä bussimatka, johon olin varautunut kirjalla, muuttui henkeäsalpaavaksi kiertoajeluksi ja kirja unohtui reppuun.

Kefalonia - suosittelen!

.

Huomenna meinasin tuutata ulos ripsariarvostelun niin ilahtuu kosmelukijatkin. Ehkä :)