Talven aikana ei ole voinut välttyä PROTEIINISTA katukuvassa. Nyt meidän pitää kuulkaas syödä proteiinirahkaa. Eri valmistajien maitoprotskutuotteet ovat dominoineet katumainoksia syksystä saakka, tai siltä se on ainakin minusta tuntunut. Ehkä kiinnitän niihin sattuneesta syystä tavallista enemmän huomiota.

Vanha tuttu maitorahka on haluttu uudelleenbrändätä trendituotteeksi. Ei rahkaa vaan proteiinirahkaa. Vähän niinkuin sävytetyt päivävoiteet --> bb-voiteet.

No mikäs näissä PROTEIINIrahkoiksi nimetyissä tuotteissa on erona tavalliseen maitorahkaan? Maitorahkassahan on luonnostaan runsaasti proteiinia. Vähän sama kuin nimeäisi kinkun PROTEIINIkinkuksi.

Onko näissä trendirahkoissa nyt sitten enemmän proteiinia?

Ei. Ei niissä ole. Tavallisessa maitorahkassa on keskimäärin 10% proteiinia, proteiinirahkan nimellä kulkevissa tuotteissa ihan saman verran - tai vähemmän.

Valio korostaa markkinoinnissaan, että heidän ProFeel-rahkoissaan on kuitenkin enemmän protskua kuin muissa maustetuissa rahkoissa. Selvä. Tällä logiikalla siis kaikki maustamattomat rahkat ovat proteiinirahkoja ja pian ne varmaan BB-buumin tyyliin uudelleennimetäänkin tällä trenditermillä.

Pian kaupoista saa myös proteiinikalaa, proteiinijuustoa ja proteiinijauhelihaa. ;)

.

Otin tarkasteluun kolmen merkin tavallisen maitorahkan ja proteiinirahkan.

Valio. Tavallisessa ja proteiini-versiossa on saman verran proteiinia.

Arla. Arlalla digataan PROTEIN-sanaa. PROTEIN lukee purkin kyljessä isolla, ja sen alla vielä "pehmeä proteiinirahka", ja tuotetiedoissa "runsaasti proteiinia sisältävä pehmeänmakuinen proteiinirahka". Tuli selväksi, että tuotteessa on proteiinia.

Mutta miten luonnehtisitte "Arla Keittiö" -nimekkeen alla olevaa rahkaanne, jossa on ihan samat raaka-aineet mutta vielä PROTEIN-rahkaakin enemmän proteiinia?

Rainbow. Sateenkaarifirmakin on älynnyt, että PROTEIINIRAHKA kuulostaa myyvältä. Ei muuta kuin tekstiä purkin kylkeen. Tuotteessa on kuitenkin 2 %-yksikköä vähemmän proteiinia kuin lafkan perus-maitorahkassa.

.

Voi meijerifirmat, ystäväiset. Mitenkäs jos antaisitte niiden maustettujen "proteiini"rahkojen kulkea ihan sillä loogisimmalla nimityksellään; MAUSTETTU MAITORAHKA.

....Tätä kirjoittaessani syön lempparirahkaani eli Lidlin 4,3-prossaista. Siinä lukee ajan hengelle epämyyvästi vain Quark. Ja siinä on 10,5% protskua. ;)

Kuvat: Valio, Arla ja Rainbow.

P.S. Te jotka kommentoitte, ettei proteiinirahkaa voi verrata maustamattomaan maitorahkaan koska ne ovat "ihan eri asia" - olettehan huomanneet, että vertailussa on mukana myös maustamaton proteiinirahka? ;) = Yhtä kuin tavallinen maitorahka - mutta tässä tapauksessa saman firman perusrahkaa alemmalla proteiinimäärällä.

Kyllä on niin, että maitorahkalla on paljonkin tekemistä 'proteiinirahkojen' ja maustettujen rahkojen kanssa - nehän ovat maitorahkaa, mutta maustettuna, makeutettuna ja sakeuttamisaineilla tuunattuna...! 

Edit. Tarkkasilmäinen lukija hoksasi, että mulla oli käynyt kämmi Profeel-kuvan kohdalla. Olin epähuomiossa liittänyt sokeroimattoman Profeelin kuvan tavallisen Profeel-rahkan ravintosisältötietoihin. Proteiinia ja rasvaa kummassakin on saman verran, mutta sokereita tietysti eri määrä. Tässä oikea sokeroimattoman Profeel Persikan ravintosisältö:

Miami. Ocean Drive, South Beach. Missä art deco ja kauniit ihmiset kohtaavat.

...vai olisiko täällä kuitenkin ihan tavallisia ihmisiä?

Olin kovasti odottanut näkeväni Miamin. Jos ei legendaaristen biitsien, uniikin arkkitehtuurin ja julkkiksia ja wannabe-julkkiksia kuhisevan rantabulevardin vuoksi niin Dexterin. I am a fan...

Kuten niin monien suurkaupunkien kohdalla, Miamikaan ei ole vain "yksi Miami". Ei ole yhtä ilmeistä keskustaa, vaan useita, eri henkisiä kaupunginosia omalla kulttuurillisella leimallaan. On pikku-Havannaa, välimerellistä Coral Gablesia, hipsteriä Coconut Grovea ja tietysti über-seksikäs, hedonistinen Miami Beach. Miami Beach sekä Coral Gables ovat teknisesti omia kuntiaan.

South Beach eli SoBe on Miami Beachin eteläinen osa, noin 21:stä kadusta alaspäin.

South Beach tunnetaan ikonisesta art deco -alueestaan, joka koostuu noin kahdeksasta sadasta 20-40-luvuilla rakennetusta rakennuksesta. Ne kunnostettiin 80-luvulla omistautuneiden arkkitehtuuri-aficianadojen toimesta ja pelastuivat näin purku-uhalta. Alue kuuluu nykyään virallisesti suojeltaviin historiallisiin kohteisiin.

Art deco -talojen kerma sijoittuu Ocean Drivelle, 6. ja 13. kadun välille.

Värejä ja retroa rakastavalle ihmiselle kuten minulle South Beach oli ilo silmille. Yhtään julkkista en bongannut, eikä se paljon kiinnostanutkaan, mutta alue tarjoaa sitäkin enemmän silmäkarkkia niin värikkäiden rakennusten kuin persoonallisuuksienkin muodossa.

Huomaa olalla kulkeva koira ;)

Päivä oli tuulinen, ja jätimme rantaelämykset suosiolla väliin. Miami Beachin ranta ei itse asiassa vedä vertoja Fort Lauderdalelle, jonka tunnelmasta muutenkin totesimme Tanjan kanssa tykkäävämme enemmän.

Itse asiassa tämän jutun otsikko oli alun perin Fort Lauderdale vs. Miami Beach ja minun oli tarkoitus vertailla paikkoja, mutta kuvasatoa oli niin runsaasti että päädyin omistamaan postauksen pelkästään SoBe'lle.

SoBe tunnetaan myös eloisasta gay-scenestään. Osuimme Ocean Driven vanhimman gay-baarin The Palacen drag-brunssille. :)

Tämän mamman ei tarvinnut paljon edes liikahtaa kun yleisö ulvoi innostuksesta ja rahaa lensi kuin roskaa.

South Beach art decoineen on upea. South Beach on uniikki. South Beachissa bailataan seitsemänä päivänä viikossa. Joka puolelta kuuluu musiikkia ja klubit sykkivät sunnuntai-iltapäivisinkin. South Beach on epäilemättä Miamin the happening place.

Mutta. Samalla South Beach ei kuitenkaan ollut mun paikka. Täytyy sanoa, että jäin oikein ihmettelemään sitä. Odotin aivan päinvastaista fiilistä.

SoBe ei vienyt minulta jalkoja alta. En nähnyt sen kauniimpia tai karismaattisempia ihmisiä kuin muuallakaan (no, queeneja lukuunottamatta). Ei sillä että juuri se olisi ollut oleellista minun South Beach-kokemukselleni, mutta SoBe crowdia kieltämättä hypetetään kaikilla mahdollisilla seksikkäillä adjektiiveilla. Tänne tullaan näkymään ja näyttäytymään. Totuus: kaduilla kulkee ihan tavallisia "sanneja ja tanjoja", amerikkalaisia ja turisteja reppuineen ja flip-flopseineen. Kenties valovoimaiset ihmiset olivat juuri tuona sunnuntaina pitäneet South Beach -välipäivän? ;)

Ocean Drive oli lopulta vain katu meren rannalla, varrellaan kuvauksellisia vanhoja hotellirakennuksia ja loputtomiin parkkeerattuja autoja. Collins Avenue oli kuin mikä tahansa kauppojen reunustama katu missä tahansa amerikkalaisessa kaupungissa.

En kokenut kuuluvani South Beachille. Pidin South Beachista ja olisin halunnut pitää vielä enemmän, mutta meillä ei ilmeisesti ollut kemiaa. Tai jotain.

Paikkojen ja ihmisen välille syntyvää tunnetta ja suhdetta ei aina voi selittää. Joskus sitä rakastuu umpimähkään johonkin kylään, saareen tai kaupunkiin ilman mitään ns. ilmeistä syytä. Ja joskus joku itsestäänselvästi upea paikka ei aiheutakaan odotettua kipristelyä sydänalassa.

Onko teille käynyt näin joidenkin paikkojen kohdalla? Oletteko matkustaneet jonnekin suurin odotuksin ja suorastaan pettyneet?

Minä en pettynyt South Beachiin. Mutta sannimaisine väreineen ja rakastettavine drag-queeneineenkaan se ei lopulta onnistunut tekemään odotettua vaikutusta.

Luulen, että mestat kuten Little Havanna ja Coconut Grove olisivat enemmän minun heiniäni. Syy palata Miamiin. :)

Collins Avenue.

Kaikki Miami-oppaat neuvovat kurkkaamaan luksus-hotelli Delanon aulaan, jonka Liisa Ihmemaassa -surrealismi on kuulema omaa luokkaansa.

Hotellin tiloista löytyy Gaudín, Dalín ja Man Rayn alkuperäistaidetta. Jos sellaisten ohi kuljimmekin, emme tunnistaneet... :P

David Lynch was here...?

Kahden tonnin surrealistiseen hintaan olisi päässyt tsekkaamaan huoneidenkin taikaa.... ;)

Minun piti jakaa tämä ohje jo jouluna, mutta kaikkea postattavaa ei vain millään saa mahtumaan... :D

Oikeasti - jos mä postaisin teille kaiken mitä haluaisin ja jos vuorokaudessa olisi 72 tuntia, niin Karkkipäivässä olisi ainakin kolme päivitystä joka päivä... :) En tiedä onko muilla bloggaajilla samoja ongelmia, mutta mä joudun koko ajan jättämään pois jotain mistä tekisi mieli kirjoittaa, kun ideoita ja matskua on enemmän kuin aikaa.

Vähähiilihydraattinen Rocky Road -suklaa. Valmistin näitä rasiallisen jouluksi ja söin juuri äsken viimeisen. Herkkupalaa suuhun tuikatessani muistin, että däämn, mähän en koskaan julkaissut näistä sitä blogijuttua.

Ei nyt sentään odoteta seuraavaan jouluun vaan laitetaan herkkuresepti jakoon just nyt! :)

Raakasuklaa on ollut viime vuosien puheenaihe. Kaikki syövät nykyään raakasuklaata ja bloggaajat postaavat toinen toistaan kuolattavampia kuvia upeatekstuurisista, kauniisiin muotteihin valmistetuista taidesuklaista. Fancyt suklaaohjeet kuhisevat superfood-raaka-aineita kuten lucumaa, himalajansuolaa, maca-jauhetta, spirulinaa, acaita sun muita eksoottisia marjajauheita. Ei tule halvaksi nämä terveysherkut.

Mutta tiesittekö, että raakasuklaa valmistuu yksinkertaisimmillaan vain kolmesta raaka-aineesta? Tai kahdesta, jos ei kaipaa makeutusta? Kaiken maailman mulperit ja guaranat ovat lopulta vain hifistelyä eivätkä millään lailla välttämättömiä raakasuklaan valmistuksessa. Eikä sinun tarvitse edes hankkia hienoja muotteja. :D Muottina voi käyttää esimerkiksi pieniä, paperisia muffinivuokia joita saa joka lähikaupasta.

Tarvitset vain ja ainoastaan kaakaojauhetta, kylmäpuristettua kookosöljyä (tai kaakaovoita) ja sokeria tai muuta makeutusainetta. Hiilaritietoinen valitsee tietenkin stevian.

Suklaan perusohje:

50 g kookosöljyä

2 dl kaakaojauhetta

maun mukaan makeutusta

Sulata kookosrasva kuumavesihauteessa ellei se ole juoksevaa. Sekoita siihen kaakaojauhe ja makeutus. Kaada massa muotteihin.

Jos haluat paremmat ravintoarvot suklaaseen, valitse raakakaakaojauhe. Siinä on tallella kaikki ne entsyymit, hivenaineet ja antioksidantit jotka häviävät tavallisesta kaakaojauheesta kuumaprosessoinnin myötä.

Minulla on aina jääkaapissa tätä simppeliä raakasuklaata. (Raakasuklaa on säilytettävä jääkaapissa sillä kookosrasva ja kaakaovoi sulavat huoneenlämmössä.) En useimmiten mausta suklaata millään, tai silloin tällöin teen pienen satsin pähkinöillä, pikakahvijauheella tai kanelilla.

Jouluna kuuluu tietysti tehdä jotain arjesta poikkeavaa ja valmistin deluxe-versiot Rocky Road -tyyliin. :)

Minun vähähiilihydraattiset Rocky Roadini syntyivät näistä aineksista.

Sokerittomia La Nouba -vaahtokarkkeja saa ainakin Ruohonjuurista ja Hyvinvoinnin Tavaratalosta. Viljattomia ja sokerittomia hasselpähkinäkeksejä olen tilannut vähähiilhydraattisiin elintarvikkeisiin erikoistuneesta YesDeli-nettikaupasta.

Suolapähkinät sopivat Rocky Roadiin mitä mainioimmin, mutta koska maapähkinöissä on suhteellisen runsaasti hiilareita, valitsin omaan versiooni manteleita. Toki nekin olisi voinut paahtaa ja suolata - tai lisätä kaakaomassaan vaikka murskattua sormisuolaa.  Ehkä ensi kerralla sitten.

Murskaa ja pilko ainekset, lisää kaakaomassaan kun se on vielä juoksevaa, ja laita suklaat jääkaappiin jähmettymään.

Perus-Rocky Roadeihin voi heittää sekaan mitä vain - muroja, rusinoita, karkkeja, hilloa.... Muhevampaan vhh-versioon voisi käyttää vielä lisää erilaisia pähkinöitä, sokeroimatonta hilloa tai paahdettuja, vaikkapa vaniljalla maustettuja soijacrispejä. Mielikuvitus on rajana. :)

Suut makiaksi! :)

.

Jos vhh-makeiset kiinnostavat, tsekkaa myös vähähiilihydraattinen suklaa-myslipatukkani. On meinaan namia.

Minulta kysellään aika ajoin pakkausvinkkejä käsimatkatavaralla matkustamiseen. Kirjoitin syyskuussa aiheesta perusteellisen vinkkipostauksen, mutta inspiroiduin jälleen kirjaamaan ylös viimeisimmän reissuni matkatavaroita.

Jospa tästä olisi taas jotain hyötyä käsimatkatavarareissua suunnitteleville..? :)

Itse vihaan pakkaamista ja olen luonut peruslistan, jonka mukaan pakkaan joka matkalle - kohteen ilmaston tietysti vaikuttaessa valintoihin.

Kylmään kohteeseen on aika haastavaa matkustaa viikonloppua pidemmäksi aikaa pelkällä käsimatkatavaralla, paksut vaatteet kun vievät niin paljon tilaa. Mutta jos ilmasto sallii toppi/shortsi-tyylisen pukeutumisen, saa pieneenkin laukkuun mahtumaan yllättävän paljon vaatteita. Kannattaa muuten tsekata tämä video - noin pro en ole minäkään. Äijä viikkaa pieneen reppuun nätisti varmaan 50 vaatekappaletta! Tuo tekniikka täytyisi opetella.

Käsimatkatavaralla matkustaessa myös säästää. Tällainen halpalentoyhtiöitä käyttävä halpamatkustaja tietysti mielellään ottaa huomioon tämän näkökohdan. ;)

Norwegianilla laukku Floridaan ja takaisin olisi maksanut edullisimmillaan eli etukäteen netissä maksettuna 84 euroa, tai kentällä maksettuna peräti 144 euroa.

Kuvassa kaikki matkalla mukana olleet vaatteet, päällä olleita vaatteita lukuunottamatta. Näyttääkö hullulta että joku pärjää näillä 16 vuorokautta? :D

(Kreikan parin kuukauden reissuilla pärjään vieläkin vähemmällä, siellä kyllä tulee pidettyä melkein koko ajan samoja vaatteita ja pestyä niitä harva se päivä.)

Matkakosmetiikka; toisessa pussissa nestemäiset, toisessa ei-nestemäiset.

VAATTEET:

2 x farkut

2 x shortsit

1 x pitkähihainen trikoopaita

1 x pitkähihainen bolero

6 x lyhythihainen paita

1 x baaritoppi

1 x rantamekko

1 x pyjamashortsit

1 x sandaalit (hyvät Eccon kävelysandaalit, ei mitkään rantaläpökkäät ;))

5 x alushousut (sai pyykättyä kohteessa :))

6 x sukat

2 x vyö

1 x rintsikat

1 x bikinit

MATKUSTAESSA PÄÄLLÄ:

Kanvashousut (hahhah, nää on niin virttyneet että sopisivat enää vain kotikäyttöön mutta kun ne on niin löysät ja mukavat, ihan parhaat matkustushousut... en voisi kuvitellakaan istuvani koneessa tuntitolkulla tiukoissa farkuissa...)

Pitkähihainen trikoopaita

Neuletakki

Huivi

Farkkutakki (kohdetta varten)

Kevyttoppatakki (Suomen lähtösäätilan vaatimana, sai onneksi matkalla rullattua pieneen tilaan)

Hyvät kävelykengät

MUUT MATKATAVARAT:

Minikirja

2 x kosmetiikka-minigrip

Xylitol-purkkaa (pakko aina olla mukana kun ulkomailta ei saa xylitolia ;)

Passi

Jumppakuminauha

Jumppahanskat

Hiusharja

Hammasharja

Laastaria + särkylääkkeet + muut lääkkeet

Läppäri

Laturit + johdot

.

Matkalaukun lisäksi minulla oli reiluhkon kokoinen käsilaukku, joka täyttyi eväistä, Florida-oppaasta ja kamerasta. Norskilla ei olla niin turhan tarkkoja käsilaukun eli "henkilökohtaisen tavaran" koosta, eikä näköjään käsimatkatavaran koosta ylipäätään. Rinkkojakin näkyi koneessa vaikka niiden mitat eivät millään mene sallittuun; 55 x 40 x 23 cm - kuka on nähnyt rinkan jonka paksuus jää alle 23 sentin? ;). Itse en uskalla Ryanairin niuhokokemusten jälkeen ottaa käsimatkalaukuksi minkään muun kokoista kuin sallittuihin mittoihin menevän.

Murkinaa lennoille (mulla oli kotoa lähtiessä eväät kokonaiselle vuorokaudelle - niin kauan matka kesti vaihtoineen):

* Keitettyjä kananmunia

* Paimenpoika-sulatejuustoa (sulatejuusto kestää jonkun aikaa lämpimässäkin)

* Porkkanoita, paprikaa, kukkakaalia ja kirsikkatomaatteja

* Minihiilari-leipiä

* Tonnikalaa

* Pähkinöitä

* Quest-patukoita

Halpalentoyhtiöiden lennoillahan kaikki ruoka maksaa. Eväillä siis säästää jälleen. ;) Minun kohdallani eväät ovat joka tapauksessa must; lentoruoka ei sovi ruokavaliooni.

NESTEMÄINEN KOSMETIIKKA:

Kasvoputsari (loppui matkalla, ostin mini-Cetaphilin)

Kasvovesi

Kosteusvoide

Silmänympärysvoide

SPF 45 -voide hyperpigmentaatioalueille

Shampoo

Hoitoaine

Deodorantti  (loppui matkalla, ostin mini-Doven)

Käsivoide (loppui matkalla)

Vartalovoide (loppui matkalla, ostin H2O-voiteen joka toimi myös käsivoiteena)

Hajuvesi

Nestemäinen eyeliner

Silmämeikin pohjustaja

Peiteaine

Ripsiväri

Huulikiilto

EI-NESTEMÄINEN KOSMETIIKKA:

2 x luomiväripaletti

2 x mineraalimeikkipuuteri (vaaleampi ekalle viikolle, tummempi tokalle koska tiesin päivettyväni ;)

1 x meikkikynä - oli muuten viimeinen kerta kun otan reissuun ei-vedenkestävän rajauskynän. Ne eivät näköjään enää pysy minulla.

Tästä on vielä pakko kertoa! :D Yksi mun harvoista tuliaisista. Whaat, toit suolaa? Joo! :) Tanjakin osti tätä, tää on kuulkaa hyvää..!

Tutustuin kosher-suolaan Annan luona. Kyseessä ei ole mikään juutalaisten erikoissuola, vaan suolatyyppi, jonka erityisen hienorakeinen, tavallista suolaa paremmin nestettä imevä koostumus tekee siitä soveltuvan kosher-lihan käsittelyyn.

Monet kokit suosivat kosher-suolaa sen hyvän maun ja kevyen, helposti sulavan hiutalemaisen rakenteen vuoksi. Kosher-suolaa pidetäänkin gourmet-suolana.

Anna oli kuullut kosher-suolasta paikalliselta ystävältään ikimuistoisesti grillatessaan lihaa. Anna oli ollut maustamassa lihaa tavallisella pöytäsuolalla, kun ystävä oli huudahtanut, "Herran jestas, mitä sinä oikein teet?? Ei tuollaista suolaa voi käyttää, missä sun kosher-suola on?"

Suomalaisille kosher-suola on suhteellisen tuntematon, mutta Amerikassa se on jokaisen itseään kunnioittavan kotikokin ykkösvalinta. Maistettuani en ihmettele.

Grilli-illan jälkeen Anna ja Villekin siirtyivät kosher-suolaajiksi :) Ja tämän reissun jälkeen minäkin ^_^ (Toivotaan että purkki kestää seuraavaan USAn matkaan :D)

P.S. Vastaan eilisiin kommentteihin huomenna - taaskaan ei tunnu millään riittävän aikaa :/ Toivottavasti kukaan ei loukkaannu, mutta mieluummin käytän liikenevän ajan uuden postauksen kirjoittamiseen.

Meikki rock-keikalle.

Tykkään hirveästi näistä ennen-jälkeen -transformaatiokuvista, mutta nykyään mahdollisesti eri syistä kuin ennen.

Vaikka rakastan meikkaamista, täytyy sanoa, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän tykkään naamastani meikittä. Tai hyvin vähäisellä, luonnollisella meikillä, niinkuin vaikka tässä postauksessa. Tuntuu kivalta katsoa ennen/jälkeen -kuvia ja todeta että hei, mähän näytän paremmalta mitä vähemmän mulla on meikkiä. Tämä siis oma kokemus, joku toinen voi varmasti olla muuta mieltä.

Tietysti tuo eilinen meikki oli vähän överi :D Mutta vielä jokunen vuosi sitten en olisi ikinä lähtenyt baariin vähemmällä latingilla. Nyt baarimeikkikin on lähinnä sitä siipirajausta ja huulipunaa.

Vasemman ja oikeanpuoleisen kuvan välille mahtuu 17 tuotetta:

1 IsaDora Undercover Face Primer

2 Make Up For Ever Eye Primer

3 Lumene CC-meikkivoide

4 Estee Lauder Double Wear -peiteaine

5 Lavera-irtopuuteri

6 Clinique Iced Lotus -poskipuna

7 Estee Lauder Pink Ice -luomiväri

8 MAC Carbon-luomiväri

9 MAC Blacklit-luomiväri

10 Kat Von D Chrysalis-paletti (violetteja sävyjä)

11 Lumene Intense Liner sävy Intense Black

12 IsaDora Gel Eyeliner sävy Black

13 L'Oreal Volume Million So Couture -ripsiväri

14 Dermosil-kulmaväri

15 Ardell-kulmageeli

16 Viva La Diva Backstage -huulipuna

17 Estee Lauder Twilight Petal -huulikiilto

Näin vahvan silmämeikin poistoon tarvitsen kolme eri tuotetta. Lisäksi vanulappuja kului kolme tai neljä ja topsipuikkoja varmaan lähemmäs kymmenen. Erityisesti mustat rajaukset vaativat tavallista stydimmät poistotoimenpiteet (ainakin minulla).

Tämä meikinpoisto-extra on ihan vain sulle, Jonttu! ^_^ Lukijani Jonttu nimittäin kysyi tässä pari päivää sitten, voisinko tehdä silmämeikin poistosta oman videon. En koe, että sellaisesta videosta olisi yleismaailmallista hyötyä monellekaan, meikinputsaus kun on mielestäni niin perusjuttuja että en tiedä voisiko joku oikeasti oppia jotain videolta :D, mutta eilisillan operaation aikana kävi mielessä että tästä olisi saanut varsin viihteellisen videon, ihan vain hupimielessä. :)

Koska videon kuvaaminen lavuaarin toiselta puolelta on käytännössä mahdotonta, tässä sanallinen kuvaus vahvan silmämeikin poistorutiinistani:

Vaihe 1: silmät kiinni. Natural Code -silmämeikinpoistogeeliä vanulappuun, lappu silmäluomelle ja huolellinen pyyhintä. Olen tyytyväinen kun koko silmäluomi on puhdas ja kaikki luomiväri ja valtaosa rajauksista ja ripsiväristä ovat siirtyneet vanulappuun. (Kaikki ripsari tai mustat rajaukset eivät irtoa vaiheessa 1.)

Blogikommenteista on käynyt ilmi, että suurin osa näyttäisi puhdistavan silmämeikkinsä ilman vanulappuja. Vanun käyttöni on jopa aiheuttanut ihmetystä. Jos minä pyörittelen pelkkää putsaria silmäluomella, meikki irtoaa huomattavasti huonommin (vanun pinta luonnollisestikin nappaa itseensä meikkiä hanakammin kuin sormien iho), ja osa meikkiputsarimönjästä katoaa silmän sisään, josta saan sitten seuraavaksi kaivaa sitä topsipuikolla. Ei kiitos.

Vaihe 2: silmät auki. Uusi vanulappu ja uusi lataus silmämeikinpoistoainetta. Pyyhin alaluomen ja poistan ripsivärin ripsien alapinnalta katsomalla ylöspäin ja pyyhkimällä ripsiä kulmaluuta vasten. En saa koskaan kaikkea ripsiväriä irti silmien ollessa kiinni, ja juuri tämän silmät auki -vaiheen kannalta on supertärkeää, ettei meikinpoistoaine kirvele. Huuhtelen silmät vedellä.

Vaihe 3: rajausjämien irrottaminen. Musta eyeliner, oli se sitten nestemäistä, geelimäistä tai kajalia, tarttuu minulla niin hanakasti ripsien tyveen, että sen poisto vaatii oman vaiheensa öljyllä. (Luomiväriä taas en jostain syystä saa kunnolla irti öljyllä, ja lisäksi öljyn käyttö koko luomen alueella on muutenkin epämiellyttävää, siksi en poista koko meikkiä öljypitoisella putsarilla.)

Kastan topsipuikon öljyssä (se voi olla vaikka oliiviöljyä jos muuta ei ole saatavilla) ja käyn sillä läpi ripsityven ylä- ja alaluomelta. Kaiken rajausjämän irtisaamiseen voi kulua monta vanupuikkoa. Eilen niitä kului tosiaan varmaan melkein kymmenen.

Vaihe 4: viimeistely. Ripsissä saattaa vieläkin olla jäljellä maskararippeitä, ja iholla öljyä rajaustenpoiston jäljiltä. Otan vanulappuun Liz Earlen Eyebrightia ja pyyhin sillä silmäluomet. Nyt on putipuhdasta, ja iho on raikas!

Aikaa tällaiseen rutiiniin voi mennä melkein 10 minuuttia. Tavallinen arkisilmämeikki irtoaa vaiheella 1 parissa minuutissa.

.

Saatteko te vahvan silmämeikin ja mustat rajaukset irti yhdellä tuotteella?

.

P.S. Erikoisia kuvavalintoja välillä Indiedaysin toimituksella... Vähän hassulta tuntuu nähdä omat hymyilevät kasvonsa portaalin etusivun Lentopelko-nostossa... Postauksen tunnelma kun ei voisi olla kauempana kuvasta.

Kiitoksia muuten kaikille tuesta ja kommenteista, kaikkiin en taaskaan ennättänyt vastaamaan mutta jokainen on luettu ja myötäeletty ja vinkit ja lääkesuositukset kirjoitettu ylös.

Seuraavat matkani olen suunnitellut tekeväni laivalla ja junalla. Sain hiljattain kutsun ystäväni häihin Sloveniaan ja saattaa olla että tämä vieras saapuu juhliin interrail-lipun voimin :)

Behold - on olemassa mieskosmetiikkaa, joka näköjään kelpaa Mr. Karkkipäivällekin..!

Aika harvoin tulee ostettua miehelle mitään muuta kosmetiikkaa kuin hius- ja suihkushampoojuttuja tai tuoksuja, kun eihän se oikein käytä muuta kuin partavaahtoa (ja hyvin satunnaisesti kosteusvoidetta jos on saatu blogin kautta testiin). Silmänympärysvoide sentään on integroitunut osaksi miehen päivittäistä naamarutiinia! :)

Tilatessani marraskuussa AHA-happokuorintoja Paula's Choicelta, päätin samalla hoitaa miehen joululahjan ja klikkasin ostoskoriin myös pari Paula's Choice 4 Men -tuotetta; parranajovoiteen ja rauhoittavan kasvoveden. Tai itse asiassa tilatessani luulin, että jälkimmäinen olisi seerumin tai kevyen balsamin kaltainen tuote, mutta se onkin ihan vesimäinen.

En ole tottunut kuulemaan äijältä omaehtoisia kommentteja kosmetiikkatuotteista, vaan kokemuksia saa yleensä nyhtää väkisin jos vaikka kirjoitan blogin kautta saaduista miesten tuotteista. Siksi yllätyin, kun mies spontaanisti kehui joululahjatuotteitaan kesken chat-tuokiomme tuossa pari viikkoa sitten. (Tällä kertaa en kuitenkaan saanut häntä itse kirjoittamaan arviota ;D)

PC4Men Shave

Mies tykkää normaalisti käyttää parran ajoon vaahtoa, ja altistuu geelimäisille varianteille vain blogin testituotteiden kautta. Hän ei käytännössä ole suuremmin ihastunut yhteenkään.

Paulan Shave-tuote on voidemainen. Miehen sanoin:

"Se on sellaista jännän tahnamaista ja valkoista, näkee hyvin mihin kohtaan on ainetta levittänyt (verrattuna läpinäkyviin geeleihin). Voide ei tee niin paksua kerrosta iholle kuin vaahto ja parranajo tuntuu siistimmältä, jotenkin tykkään tästä tosi paljon."

"Enemmän kuin vaahdosta?"

"No en mä sitä osaa sanoa. Ehkä."

PC4Men Soothe + Smooth

Se todellinen suosikki näistä kahdesta on kuitenkin tässä: Soothe + Smooth -kasvovesi.

Mies kertoi, että iho on todella selkeästi rauhoittunut Soothe + Smoothin käytön myötä. Parranajon jälkeinen ihon punoitus, kuumotus ja punaiset näpyt ovat selvästi vähentyneet, jopa poistuneet kokonaan.

Monet after shave -tuotteet lupaavat samaa, mutta mikään muu tuote ei ole miehen mukaan juurikaan lupauksiaan lunastanut, ennen "Paulaa". Äijä vaikuttaa oikeasti olevan vilpittömän innoissaan! Ja joo: kaula ei punoita, näenhän tuon minäkin. :)

"Ostaisitko sä näitä siis jopa itse?" kysyin tänään aamiaispöydässä.

"Joo, ostaisin".

:)

Jeee! *nainen tuulettaa*

Vähänkö mä hykertelen tyytyväisenä - siis whoa, onnistuin löytämään mieskosmetiikkaa josta tuo tyyppi oikeasti tykkää...! Ylipäänsä on aina mahtavaa törmätä tuotteisiin, jotka tekevät mitä lupaavat. :) Pisteet Paulalle!

(Myös omat AHA-tuotteeni ovat olleet varsin myönteinen tuttavuus... mutta niistä lisää myöhemmin. Mitään mullistavaa ei ihossani kuitenkaan ole tapahtunut.)

*

"Loppukevennys" :D

Meidän chat-sessiot on aina varsinaisia "Hyvää päivää - kirvesvartta" -keskusteluja. Yksi sanoo yhtä ja toinen puhuu ihan toista. - Ja mullakin meni kaksi päivää palata tuohon miehen naamatuotekommenttiin... ^_^ Mies on välillä ihan loukkaantunut kun mä vaan selitän omiani kun se yrittää kertoa jotain. Voisin kyllä parantaa chat-käytöstapojani.

"En minä tiedä mitä ne tekee". Häh? No näythän sä tietävän..! :D

Minulla on ongelma.

Se on mitä harmillisimmin riistäytymässä käsistä.

Lentopelko. Se ei ole aina ollut läsnä elämässäni, siksi siihen onkin ollut vaikea tottua nyt, kun se on täysin selittämättä lyöttäytynyt seuraani viime vuosien aikana.

Kuukausi ennen Floridan matkaa tajusin positiivisen matkakuumeen sijaan kokevani lähestyvää reissua kohtaan silkkaa ahdistusta. Ajattelin tuntemusten liittyvän muihin alkuvuoden mukanaan tuomiin kiemuroihin sekä siihen, että itse asiassa olin buukannut reissun vähän liian spontaanisti ilman järkevää budjettia. Minua ahdisti ja nolotti ajatus myöntää matkaseuralleni, ettei minulla oikein ollut varaa tehdä paikan päällä mitään. Jossain vaiheessa ikävä olo äityi niin pahaksi, että olin jo vakavissani harkitsemassa jääväni kotiin koko reissulta.

Viikkojen kuluessa jouduin myöntämään itselleni, että ahdistus liittyi lentoihin. Tunnelmat muuttuivat osittain myönteisemmiksi ja aloin jo ilolla odottaa itse kohdetta ja mukavaa yhteistä aikaa Annan ja Tanjan kanssa, mutta en päässyt irti kohteeseen pääsyyn liittyvästä kasvavasta levottomuudesta.

Olen aiemmin vitsaillut, että minusta on tätä menoa tulossa kunnon lentoalkkis. Vitsi alkaa hyytyä huulille. Se on nimittäin hyvää vauhtia käymässä todeksi.

Koska ahdistus ei hellittänyt, päätin tällä kertaa valmistautua muullakin kuin luottamalla lentsikan "baariin". En ole koskaan kokeillut rauhoittavia, mutta nyt voisi vihdoin olla niiden aika - pakkasin käsilaukkuun Diapameja ja luonnollisempana vaihtoehtona lukijoiden suosittelemia homeopaattisia Rescue Remedy -tippoja. (Näitä suositeltiin kun kirjoittelin pari vuotta sitten turbulenssista Gironan lennolla.)

Mietin myös kirjoittavani lentopelosta jo ennen matkalle lähtöä, vähän niinkuin terapiana. Mutta en sitten uskaltanut (!).

Kokeilin Rescue-tippoja matkan ensimmäisellä lento-osuudella Helsingistä Osloon. Niitä tulee joko sekoittaa veteen tai laittaa suoraan pari tippaa kielen alle. Ei vaikutusta. Laitoin ensin neljä tippaa ja kun ei tuntunut missään, vielä toiset neljä. Maistuivat suunnilleen samalta kuin Echinaforce-flunssatipat. Rauhoittava vaikutuskin varmasti samaa luokkaa.

"Rescue Remedy is a combination of five of the original Bach Flower Remedies which are especially beneficial when you find yourself in traumatic situations, such as, stress, emergencies, after getting bad news, before an exam or job interview and all other kind of situations where we suddenly lose balance mentally. The Remedies quickly get us back in our normal balance so that we calmly can deal with any situation."

Umm, right.

En ole koskaan oikein osannut suhtautua homeopaattisiin lääkkeisiin, eikä tämä kokemus mitenkään vahvistanut luottamustani ko. hoitomuotoon. Olisihan se ihan mahtavaa jos sekoitus yrttitippoja auttaisi pulssia tasoittumaan ja vähentäisi sydämen tykytystä, mutta ei. Onneksi Oslon lento ei ollut kovin pomppuinen, joten selvisin kääntymättä juomakärryn puoleen. Sekin tietysti auttaa kun on seuraa jolle jutella, ei tarvitse keskittyä pelkkään pelkoonsa.

Fort Lauderdalen lennolla arvoin pitkään alkoholin ja Diapamin välillä, päätyen lopulta pamiin. Jotenkin keskushermostoon vaikuttavan lääkkeen otto tuntuu vastenmieliseltä, mutta vaikuttaahan se alkoholikin keskushermostoon. En tiedä mikä lääkkeessä sitten tekee korkeampaa kynnystä. Ehkä se, kun jotkut kaverit ovat kertoneet menneensä diatsepaamista jopa pahoinvoivaan tokkuraan - sitä ei kuitenkaan yksi viinilasi tee. ;)

Otin ensiannoksena lääkärin suosituksesta 2,5 mg eli puolikkaan tabletin. En havainnut mitään vaikutusta. Pettymys #2.

Onneksi alkumatkan pienet rytinät tasoittuivat pian, ja huomasin jopa pystyväni rentoutumaan. Isoissa koneissa on se etu, että pomput ja heilahtelut eivät tunnu yhtä kovina ja "terävinä" kuin pienemmissä koneissa, vaan kone tuntuu ikäänkuin kelluvan suurten kumilankojen varassa. Pomput ovat pehmeitä ja joustavia pikkukoneisiin verrattuna. Voi kun kaikki lennot voisi tehdä näillä pitkien matkojen konetyypeillä...

Paluumatkalla turbulenssia oli lähes koko Fort Lauderdale-Oslo -lennon ajan. Olimme lääkinneet itseämme viinillä jo kentällä, ja alkumatka taittui jälleen suuremmitta ahdistuksitta. On se kyllä mieletöntä miten yksikin lasillinen viiniä voi turruttaa kehon reaktioita niin, ettei sydän ala takomaan heti kun kone tärähtää.

Alkoholin vaikutuksen laannuttua elimistön reaktiot palasivat saman tien. :( Aamuyön turbulenssissa, hien helmeillessä kämmenissä ja hermoviiltojen lävistellessä rintakehää, tuijotin pitkään koneen snack-baarin tilausruutua. (Dreamliner-koneessa tilaukset tehdään itse ruudulta ja henkilökunta tuo juoman penkillesi - käytävällä ei kulje juomakärryä.) Tanja nukkui sikeästi vierelläni. Olin kateellinen.

Päädyin Diapamiin, kyllä 5 mg varmasti vaikuttaisi. En sanalla sanoen halunnut viettää koko hemmetin lentoa päihtyneenä.

Mutta Diapam ei tuonut apua. Toki lääkkeiden vaikutus on aina yksilöllinen, mutta olisi luullut että 5 mg riittää 50-kiloiselle naiselle vähän rauhoittamaan. Mutta ei niin minkäänlaista vaikutusta. Lääkkeen oton jälkeen ei oikein voinut saman tien tilata viiniäkään. Huokaus.

Seuraavalla kerralla kaksi tablettia? Vai olenko tuomittu lento-juopotteluun...? :/

Oslo-Helsinki-lennolla vieressäni istui Jonas, toinen niistä travelleri-kundeista joihin olimme tutustuneet West Palmissa Annan ystävän Terhin kautta.

"Ei kai sua haittaa jos otan sua kädestä?" kysyin. Aiemmilla lennoilla olin  puristanut Tanjan kättä. "Onko tää ihan friikkiä...?"

Jonasta ei haitannut. Minua oikeasti auttaa kun saan pitää jotakuta kädestä etenkin koneen noustessa. Yksin matkustaessa on ihan hirveää kun ei kehtaa ihan ventovierasta vierustoveria sentään tarttua kädestä.

Silti - kun lennon DY1198 juomakärry rullasi ohitseni, huomasin tilaavani punkkua. Tanja ja Jonas katsoivat minua myötätuntoisina (tai ainakin toivon sen olleen myötätuntoa...).

Kaikella kunnoituksella, Rescue-tipat ja diatsepaami, viinirypäleistä löytyy paras lääke tälle lentopelkoiselle.

*

Nyt olen siinä pisteessä, että seuraavan matkan sijaan minun kannattaisi ilmeisesti alkaa säästää Finnairin lentopelko-kurssiin. :/ Tämä on ihan kauheaa. Miksi minulle on käynyt näin? Miksi olen alkanut pelätä? Vai liittyykö se pelkästään tähän - onnellisuuden säätelykoneistooni?

Kuka muu pelkää lentämistä?

Tuli sitten tosiaan piipahdettua paikallisella ”Tallinnan risteilyllä” eli Palm Beachista Bahamalle.

Tällaiselle härmäläiselle Bahaman risteily tietysti kuulostaa todella eksoottiselta, ja kuten aiemmin kerroin, nappasimme kiinni tarjoukseen kuin nälkäinen kala koukkuun.

Kahden yön risteily ja päivä Grand Bahamalla – ei voi olla huono diili. Ei se sinällään huono diili ollutkaan, mutta kun se laiva… Noh. Ei sitä vain osaa Karibian risteilyn yhteydessä asennoitua siihen, että vaikka ympäristö on jotain muuta kuin Pohjolassa, ei itse alus välttämättä ole sen kummoisempi kuin meidän tutut brenkkulaivat.

Palm Beachista lähtevien risteilyjen hinta on alkaen 179 dollaria (+satamaverot) ja hinta sisältää kaikki ruoat sekä viihde-esitykset laivalla. Juomat maksavat erikseen. Laiva lähtee illalla kello 18, mutta paattiin pääsee kahdentoista jälkeen jolloin voi nauttia jo koko ensimmäisen päivän hintaan kuuluvista ruoista.

Laivalla ei käytetä rahaa muualla kuin casinossa, muuten juomat ja mahdolliset ostokset maksetaan "Ship identity" -kortilla (kuvassa) johon joko ladataan rahaa tai rekisteröidään luottokortin tiedot laivan check-inissä.

Laivalle ei saa tuoda omia juomia, mutta inside-vinkistä päätimme kuitenkin yrittää kuljettaa omat ”mehut” mukana. Kaikkien laukut läpivalaistiin terminaalissa, mutta henkilökuntaa ei kiinnostanut puuttua kuin härskeimpiin monen litran muilutustapauksiin. Meidän taskumatit menivät kommenteitta läpi.

Laivamme Grand Celebration oli kooltaan samaa luokkaa kuin meidän kotoiset Tallinnan laivamme. Se on rakennettu Ruotsissa vuonna 1987.

Suomessakin markkinoitavien hulppeiden luksus-Karibianristeilijöiden sijaan astuimme vaatimattomaan, interiööriltään parhaat päivänsä nähneeseen laivaan, kuluneiden pintojen ja haalistuneiden sohvaryhmien maailmaan jostain vuosikymmenten takaa.

Olimme maksaneet kalliimmasta, ikkunallisesta hytistä. Vasta sinne saapuessamme tajusimme, ettei ikkunasta olisi tämän tyyppisellä risteilyllä mitään iloa. Laiva lähtee hämärän laskeutuessa ja risteilee yön = pimeää, ja päivällä taas olisimme Bahamalla, emme tuijottamassa ikkunan läpi. Jep. Tuli maksettua siitä tietoisuudesta, että hytissä on ikkuna. Satamassa saimme ihailla sen läpi avautuvaa näkymää kontteihin.

Laivassa oli neljä ruokailumahdollisuutta; hintaan kuuluvat buffet-sali, ”valkopöytäliinaravintola” ja poolside-grilli, sekä lisämaksullinen fine dining –tyyppinen paikka. Buffetissa ja valkopöytäliinamestassa tarjoiltiin samaa ruokaa, sillä erolla että pöytäliinapaikkaan piti tehdä varaus jompaankumpaan illan kahdesta kattauksesta. Grillistä ja buffetin pizza-tiskiltä sai ruokaa ns. väliaikoina, kun muissa ravintoloissa oli kattaustauko.

Yllätyimme buffetin laadusta. Hintaan kuuluvan pöperön voisi kuvitella olevan jotain hyvin yksinkertaista ja mielikuvituksetonta, mutta Ocean View Buffetin tarjonta oli mitä loistavin. Meistä ruoka oli todella hyvää ja vaihtoehtoja monipuolisesti; aina oli niin liha-, kala- kuin kasvisvaihtoehdot ja runsaasti lisukkeita ja herkullisia salaatteja jotka pursusivat värikkäitä kasviksia ja erilaisia viherpohjia. Ei mitään perusjäävuorisalaattikamaa.

Ruoasta siis loistopisteet!

Pudistelimme päätämme uima-altaiden ”Closed For Maintenance” –ilmoituksille (vain kaksi poreallasta oli toiminnassa) ja halpaakin halvemmille aurinkotuoleille, mutta päätimme, että risteilyaluksen puutteet eivät tulisi pilaamaan viikonloppuamme.

Okei, olimme "Rosellalla", mutta ainakin Karibian Rosellalla..! Itsehän siitä tunnelmasta lopulta vastaa. :) Parempi nauraa kaiken kälyisyydelle ja ottaa se viihteen kannalta kuin nurista. ;)

Täytimme jääkulhon ja asettauduimme tyytyväisinä aurinkotuoleille salakuljetettuine rommeinemme. (En rohkaise ketään tällaiseen käytökseen.)

Ahh, the life. Kylmä drinkki kädessä ja kohta suuntana Bahama.

Hyvä jos ehdimme saada lasin tyhjäksi kun laivalla kaikui kuulutus, että kaikkien tulee osallistua pelastautumisharjoitukseen. Henkilökunta komensi kaikki sisälle ja meidän tuli noutaa hyteistä pelastusliivit ja kokoontua omille kokoontumisasemillemme.

Tosi hyvä juttu mielestäni, mutta harjoituksen päätyttyä aurinko oli niin matalalla, että saimme unohtaa lämpimällä aurinkokannella lököttelyn. Mööh.

Pitkähihaista päälle vain ja tutustumaan laivan sisätiloihin.

Duty free -myymälä oli sekin kuin... no, ei ainakaan 2000-luvulta. Baby powder, anyone? Kosmetiikkatarjonta rajoittui kahteen hajuvesihyllyyn - testeri oli tarjolla peräti yhdestä tuoksusta.

Kello 18.00 oli aika suunnata merelle. Grand Celebrationin lähtiessä Palm Beachin satamasta ihailimme rannikon upeaa siluettia pilvenpiirtäjineen auringon laskiessa taustalla.

Loppuilta kului perinteisissä risteilymerkeissä; hihiteltiin hytissä, syötiin navat täyteen buffassa (jälkkäreiden joukossa oli sokeroimatonta juustokakkuakin), ihmeteltiin senioritungosta casinossa, katsottiin varsin laadukas varietee-esitys ja sheikattiin yökerhossa pikkutunneille.

Meillä oli tosi hauskaa, ruskeat kokolattiamatot ja kuluneet sohvaryhmät eivät tahtia haitanneet. DJ soitti hyvää musiikkia ja suomi-mammojen iloksi kuultiin myös vanhempiakin hittejä. Panin merkille, että olin diskossa ainoa silmälasipäinen bailaaja. ;)

Merkillepantavaa oli myös se, että amerikkalaiset eivät bailaa yhtä myöhään kuin suomalaiset. Kun kahden maissa palasimme hyttiimme, oli meno selvästi hiljentynyt eri puolilla laivaa, eikä hyttiimme kuulunut pihaustakaan vaikka se sijaitsi ravintolakannen alapuolella.

Seuraavana aamuna koimme suuren ärtymyksen: ei kunnon kahvia. Buffetista sai vain huoltoaseman sumppiin verrattavaa litkua ja laivan ainoan kahvilan kahviautomaatti oli rikki. Tosiaan; automaatin. Kunnon espresso-keitintä ei laivan fasiliteetteihin kuulunut.

BAHAMA

Freeport on Bahaman toisiksi suurin kaupunki pääkaupunki Nassaun jälkeen. En osaa sanoa mitä itse asiassa bahamalaiselta kaupungilta odotin, mutta en sitä mitä kohtasimme. (Tosin myöhemmin kuulimme, että käytännössä kaikkialla Karibialla näyttää tältä.)

Laivan shuttle-bussin kuski ei meinannut uskoa, kun sanoimme olevamme menossa ”downtown Freeport” – muut turistit kun kuskataan laivalta suoraan Port Lucayan turistialueelle. Mies oli ihan että, ”Tiedättekö mihin oikein olette menossa? Siellä ei ole mitään”.

Kuski ei suostunut meitä keskustaan jättämään (vaikka ajoi siitä ohi), joten otimme Port Lucayasta paikallisbussin takaisin keskustaan.

Kohtasimme hurrikaanin runteleman, autioituneen basaarialueen ja sen jälkeen - - joo, kuski oli oikeassa. Ei juuri mitään. 

Olen käynyt Venäjällä silloin kun se vielä oli Neuvostoliitto, ja kyllä minulle Freeportissa tuli mieleen, ”Karibian Neuvostoliitto..?”

Ei paikka mitenkään rumakaan ollut, mutta siellä oli vain… hiljaisia katuja ja matalia taloja. Jotka eivät näyttäneet oikein miltään. Pieniä köyhän näköisiä kauppoja. Joista suurin osa oli kiinni, koska oli lauantai. Ei puistoja. Ei kiinnostavaa arkkitehtuuria. Ei oikein ravintoloitakaan. Yksi kahvila. Jos en olisi tiennyt paremmin, en olisi arvannut olevani jonkun maan toiseksi suurimmassa kaupungissa.

Kuljeskelimme vähän hölmistyneinä autioilla kaduilla. Halusimme ostaa postikortit ja löytää postitoimiston. Postitoimisto löytyi (kiinni), postikortteja ei.

Koko keskustan kiertämiseen meni alle tunti. Jouduimme toteamaan, että ei kai tässä muukaan auta kuin palata kiltisti Port Lucayaan. Autenttinen Freeport oli tässä, se ei muuttuisi sen kiinnostavammaksi vaikka kuinka kiertäisimme uuden korttelin ympäri.

Ei muuta kuin muiden turistien sekaan meille rakennettuun pastellin väriseen maailmaan valkoisten hiekkojen äärelle.

Port Lucaya on Freeportin ulkopuolella sijaitseva kauppojen, hotellien, ravintoloiden ja hiekkarannan muodostama resort-alue. Koska itse kaupungissa ei ole "mitään", on turisteille rakennettu oma maailma.

En ole ikinä käynyt tällaisessa paikassa. Ymmärrettävää, että turismista elävä paikka haluaa tällaisen luoda, mutta silti hassua. Minun ja rakennettujen loma-alueiden kemia ei oikein kohtaa. Olin Bahamalla, mutta tavallaan en. Olin Bahamalle rakennetussa omassa pikku-todellisuudessa jolla ei ole juuri muuta tekemistä aidon Bahaman kanssa kuin ilmasto - ja tietysti rannat ovat kaikkialla saarella yhtä tyrmäävät.

Juttelimme paikallisbussissa Lucayassa lomailevan kanadalaisen pariskunnan kanssa. He olivat viettäneet Bahamalla jo viikon, mutta kävivät Lucayan ulkopuolella nyt vasta ensimmäistä kertaa. Ihmettelimme, miten he saivat aikansa kulumaan. Pariskunta kertoi viihtyvänsä Lucayan torialueella jossa on "aina ihmisiä".

Tori- ja kauppa-alue on pinta-alaltaan arviolta noin puolet jalkapallokentästä. Alueen läpi kävelee 7 minuutissa. No, ainahan voi pysähtyä halvalle drinkille - two shots for 5 dollars... ;)

Makuja ja lomatyylejä on monia. :)

Keskimmäisessä kuvassa on muuten bahamalaisia poliiseja virkapuvuissaan.

Mitä Bahamasta voi sanoa yhden päivän vierailun jälkeen?

No rannat. Ne rannat, ja häkellyttävän kirkas vesi. Niiden vuoksihan tänne ensisijaisesti tullaan, eikä ihme. Minusta Kreikan siniturkoosi meri on sekin jo eksoottinen, mutta entäs täällä… Sen vain näkee, että nyt ollaan jossain ihan muualla kuin Välimerellä. Pirates Of The Caribbean -leffoja on muuten kuvattu täällä, Freeportin ja Lucayan alueella.

Valo, hiekan koostumus, veden väri, kirkkaus… Se on omaa luokkaansa. En ole rantalomaihmisiä, mutta tällaisella biitsillä viihtyisin päivän jos parikin.

Sitten pitäisi varmaan ottaa kyyti Nassau'hun. :) Kuvien perusteella siellä sentään on jotain nähtävääkin.

Palasimme viimeisellä shuttle-bussilla Grand Celebrationille ja ilta kului pitkälti samoissa merkeissä kuin edellinenkin. Hyvää ruokaa ja oikeasti hieno varietee-esitys. Diskoilu jäi lauantailta väliin.

Tuulisen yön jälkeen juhlapaatti rantautui Palm Beachiin kello 7.00 aamulla.

Satamassa oli samat rajamuodollisuudet kuin lentokentilläkin Yhdysvaltoihin saavuttaessa, ja minä sain passiini poikkeuksellisen muiston – rajavirkailija löi passiini väärän päivämäärän. Olen leiman mukaan saapunut Bahamalta 13.2., kun oikea päivämäärä oli 15.2. Hullua, että tällaisia virheitä sattuu niinkin tarkan valtion kuin USAn rajamuodollisuuksissa.

”Tallinnan risteilyllä Karibialla” – kokemushan tämäkin. :)

Maailmankaikkeuden siisteimmät korkkarit?

En omista yksiäkään merkkikenkiä enkä ole eläissäni maksanut kengistä edes satasta, mutta nyt on ehkä ihan pakko sijoittaa yhteen pariin  näitä popoja.

Minna Parikan ensi syksyn mallistoa.

Nuo liilat.... voi rakkautta....! You will be mine, oh yes, you will be mine...!