29.04.2010

Kevään tuoksu-uutuuksia

Kommenteissa on toivottu lisää juttuja tuoksuista, joten naputtelin hieman omia kokemuksiani kevään uutuustuoksuista. En edelleenkään ole mikään mestari tuoksujen kuvailussa, mutta opettelen koko ajan...! :) Olen innostunut tuoksuista taas uudestaan työni myötä, ja hiljaisina hetkinä minut löytää usein hautautuneena tuoksukansioiden keskelle tai etsimässä netistä tietoa tuoksuista.

Frag_Versace-Versus

VERSACE Versus EdT

Ensituoksu: kumkvatti, tähtiomena ja sitruuna.  Sydäntuoksu: appelsiininkukka, tuoksuköynnös ja sammalruusu. Pohjatuoksu: patsuli, myski, myskiokra.

Jännä miten pullon design voi joskus johtaa harhaan. Mun mielestä Versuksen pullo viestii voimakkaasta, dynaamisesta tuoksusta, mutta sisältö yllättikin mitäänsanomattomuudellaan. Ensituoksu on todella raikas ja kevyt, ja sitten sitä tuoksukuvauksen perusteella odottaisi, että se syvenisi lämpimämmäksi ja kukkaisemmaksi. Versus jää kuitenkin minun ihollani kauttaaltaan hyvin kevyeksi ja miedoksi tuoksuksi, jossa ei ole mitään erityistä tai mieleenjäävää. Pohjan patsuli ja myski tuovat tuoksuun ripauksen pehmeää aistikkuutta josta pidän, mutta kokonaisuutena sanoisin Versuksen olevan aika turvallinen perustuoksu päiväkäyttöön.

Mainosmateriaali kertoo tuoksun violetin värin viestivän "modernia salaperäisyyttä ja vapautta". Tuoksun kuvaillaan olevan "raikas, intensiivinen ja kiehtova, omistettu rajoja rikkovalle, itsevarmalle ja viettelevälle naiselle." Onko joku jo käynyt tuoksuttelemassa Versusta? Mitä mieltä te olette?

Frag_Toush2o

TOUS H2O EdT

Ensituoksu: sitruuna ja laventeli. Sydäntuoksu: ruusu ja jasmiini. Pohjatuoksu: seetri, valkoinen ambra ja santeli.

Tässäpä meillä on ainutlaatuinen tuoksu - nimittäin ekotuoksu! Se on jopa saanut EcoCert-sertifioinnin. Täysin luonnonkosmetiikaksi H2O:ta ei kuitenkaan voi laskea, sillä tuoksuaineet itsessään eivät ole luonnosta peräisin. Ekologisuus näkyy kuitenkin monessa muussa asiassa.

Pullossa käytetty lasi on 25% kierrätettyä ja se on 100% uudelleenkierrätettävä. Pakkaamiseen käytetty pahvi on FSC:n sertifioimaa, mikä takaa että paperia ei ole tuotettu epäekologisesti. Tuoksu valmistetaan ja pakataan Arco Iris Foundation -järjestön keskuksissa, joissa tarjotaan työpaikkoja ihmisille, jotka usein muuten jäävät työelämän ulkopuolelle esim. vammaisuuden takia. Osuus tuoksun myynnistä lahjoitetaan Intermón Oxfam -järjestön tukiohjelmalle, joka toimittaa juomavettä sitä eniten tarvitseville.

Kuten kuvauksesta näkyy, H2o on kevyt vesituoksu. Ensin olin sitä mieltä, että tämä ei tuoksu oikein millekään. Sitten aloin löytää tuoksusta jotain kivan kirpakkaa. Sitruunaisuus tuo mieleen kevyen version Versacen ihanasta Versensestä. Laventelia en tässä haista ollenkaan, mutta ensituoksun sitruuna väistyy pian pehmeämmän, kukkaisen sydämen tieltä. Kuulas, todella kevyt tuoksu joka sopii hyvin kesään. Myyn tätä ihmisille, jotka eivät vaikka työnsä vuoksi voi käyttää voimakkaita tuoksuja.

Frag_Jessica_FancyLove

JESSICA SIMPSON Fancy Love EdP

Ensituoksu: persikankukka, bergamotti, Goji-marjan lehdet, pinkki shampanja. Sydäntuoksu: lootus, pioni, jasmiini, frangipani ja turkin ruusu. Pohjatuoksu: ambra, myski ja patsuli. (Tuoksukuvauksessa ei mainita vaniljaa, mutta kyllä tuoksussa on selvä vaniljaisuus.)

En yleensäkään tykkää julkkisten nimikkotuoksuista, sillä ne ovat minusta usein jotenkin halvan imeliä. Jessican edellinen tuoksu, Fancy, on juurikin sellainen supermakea persikkanektaripommi, jota en voisi kuvitellakaan käyttäväni. Mutta tästä Fancy Lovesta myönnän tykkääväni..! Ihan hämmästyin kun tuoksuttelin sitä, ja huomasin että tuoksuhan on varsin miellyttävä. Siinä on samaa persikan makeutta kuin Fancyssa, mutta Fancy Love on kevyempi ja makeus kietoutuu puuterisiin sävyihin.

Olen käyttänyt tätä töissä monena päivänä, ja yksi päivä aloin ihan miettimään että miten tässä tuoksussa on jotain tuttua. Selailin fragrantica.com -sivuston kommentteja, ja sieltähän juttu paljastuikin. Fancy Lovea pidetään  Burberry EdP-tuoksun kopiona. Tykkään kovasti Burberrystä, joten eipä ihmekään että ihastuin Jessican tuoksuun. Jännä sinänsä, että Fancy Lovessa ja Burberryssa on paljon eri tuoksuaineita, yhteistä näyttäisi olevan vain persikka ja jasmiini ja pohjatuoksun myski ja vanilja.

Frag_Paris_Siren

PARIS HILTON Siren EdT

Ensituoksu: mandariini, aprikoosinektari, punainen jasmiini. Sydäntuoksu: kuusama, kookosorkidea, vesililja. Pohjatuoksu: vaniljapavut, santelipuu ja kermainen myski.

"Mystinen. Mielikuvituksellinen. Mieleenpainuva. Seksikäs leikkisällä tavalla." Nojaa. Itse en haista tässä tuoksussa mitään seksikästä. Halpa, makea, tylsä, persoonaton. (Ja en yritä nyt mitenkään dissata halpistuoksuja - itsehän tykkään esim. monista Yves Rocherin tuoksuista.) Siren on makea, muttei tule lähellekään esim. Escadan Marine Grooven hedelmäcocktail-imelyyttä. Sydäntuoksun kuusama tuo tuoksuun tietynlaisen "raskauden". Pullo on minusta aivan järkyttävän mauton, mutta niin ovat kyllä kaikki muutkin Parisin tuoksujen pullot (Fairy Dust oli ehkä hirvein, ilmeisesti suunniteltu 12-vuotiaille).

En tykkää tästä. Eipä tähän muuta voi sanoa. Sopii varmasti nuorille tytöille, tai ylipäänsä ihmisille jotka tykkäävät makeista, hunajaisista ja "helpoista" tuoksuista. Hienostunut tuoksu kehittyy iholla ja paljastaa eri kerroksiaan ja nyanssejaan kuin vaivihkaa. Sitä eivät Sirenin kaltaiset tuoksut tee.

Frag_ClassiqueX

JEAN PAUL GAULTIER Classique X Collection

Kuulas ja sensuelli. Täysin uusi versio Classique-tuoksusta. Ensituoksu: mandariini, bergamotti. Sydäntuoksu: appelsiininkukka, ruusu, pioni. Pohjatuoksu: vanilja, iiris.

Mulla on ollut vaikeuksia tykästyä JPG:n Classique-tuoksuun, joka ensin tymäsi minut voimakkuudellaan. (Olen yrittänyt tutustua suosittuihin klassikkotuoksuihin ja selvittää mikä niistä tekee niin suosittuja.) Mikään nuoren ihmisen tuoksu perinteinen Classique ei mielestäni olekaan, mutta uusi X Collection -versio yllätti pirteydellään. Ensituoksu on raikkaan sitruksinen, ja vasta sydämestä paljastuu Classique EdT:lle ominainen appelsiininkukan ja ruusun tuoksu. Pohjassa tuoksuu niinikään tuttu vanilja. X Collection on edelleen suhteellisen voimakas tuoksu, ja se pysyy iholla pitkään. Siitä tulee nopeasti tuttu ja tunnistettava (vrt. jotkut tuoksut jotka eivät jää mieleen sitten millään, esim. omasta mielestäni Bossin vaisu Orange). Kesäksi tämä on omaan makuuni vähän liian voimakas, mutta talvella voisin kuvitellakin käyttäväni tätä.

Frag_SummerClassique

JEAN PAUL GAULTIER Classique Eau d´Été Summer Fragrance

Ensituoksu: ruusu, appelsiininkukka, klementiinin kuori ja sitruuna. Sydäntuoksu: sambacin jasmiini, ylang-ylang, kielo ja valkoinen iiris. Pohjatuoksu: vanilja, myski, ambra. Tuoksuun on lisätty hieman alkoholia, jotta tuoksun koostumus ei tahraa.

Tässä nyt olisi sitten kesäversio Classiquesta. Pakkauksessa lukee "spray on the body", joten kyseessä on kevyempi cologne-tyyppinen tuoksu. Tästä mä en ole ihan saanut kiinni, suomeksi sanottuna en niin kovin tykkää. Ensituoksu on mielestäni jotenkin tylsä, jopa tunkkainen. Ei niin selkeän sitruksinen kuin X Collection eikä niin pehmeä kuin alkuperäinen Classique. Tuoksu paranee oltuaan iholla pitempään, mutta en silti sanoisi pitäväni tästä. Ei jää mieleen.

Frag_MaDameEdP

JEAN PAUL GAULTIER Ma Dame EdP

Musta ruusu, patsuli, punapippuri,seetri. (Tarkemmin erittelevää tuoksukuvausta ei ole saatavilla.)

"Ultra glam, ultra rock!" Ma Dame EdP on uusi, tummempi ja ilmeisesti rokimpi versio syksyllä 2008 ilmestyneestä eau de toilettesta. Voin heti alkuun todeta, että en erityisemmin pidä tästä tuoksusta. Mutta onko se tylsä? Tai pahan hajuinen? Ei suinkaan. Ma Dame EdP on voimakas, mielenkiintoinen ja erikoinen tuoksu. Sitä tekee mieli tuoksutella uudelleen ja uudelleen ja jäädä pohtimaan sen vaikutelmaa. "A spicy floral scent." Mausteinen kukkaistuoksu. Kyllä, mausteinen, muttei yhtään pehmeä. Liekö punapippuri joka tuo tuoksuun kirpeän twistin. Mua kiehtoo tällaiset tuoksut joita en osaa yhtään määritellä. Millaiselle ihmiselle tämän tuoksun myisin? En muuten osaa sanoa. Jollekin räväkälle persoonalle, ehkä. Kenenkään ballerinatyttösen tuoksu Ma Dame EdP ei tosiaankaan ole.

Frag_GucciFlora

GUCCI Flora EdP

Ensituoksu: mandariini, päärynä, pioni. Sydäntuoksu: ruusu, osmanthus-kukka, punapippuri, pioni. Pohjatuoksu: santeli, patsuli, vanilja.

Flora Eau de Parfum on lämpimämpi versio vuosi sitten ilmestyneestä EdT:stä, ja intensiivisempänä se sopii ihanteellisesti iltatuoksuksi. Mainosteksti kuvaa sitä sanoilla "aistikas, täyteläinen, lämmin, voimakas, tasapainoinen". Täyteläinen ja voimakas se todellakin on. Tuoksu on miellyttävän raukea, muttei kuitenkaan viettelevä. Pidän tuoksusta, mutta en käyttäisi sitä itse. Se on makuuni liian hedelmäinen ja kukkainen.

Frag_burberrySport

BURBERRY Sport EdT

Ensituoksu: mandariini, merisuola ja inkivääri. Sydäntuoksu: magnolia, kuusama ja petitgrain (pomeranssista uutettu eteerinen öljy). Pohjatuoksu: solar accord (? tietääkö joku mikä tämä on suomeksi?), myski, seetri.

Burberry Sport kuuluu kirjoissani luokkaan "ihan kiva". Itse asiassa, mitä enemmän sitä tuoksuttelen, sitä enemmän siitä tykkään. Tuoksu ei muuten ole yhtään sporttinen, älkää antako nimen huijata. (Jos siis perinteisellä sporttisella tuoksulla ajatellaan kevyitä, pirtsakoita vesituoksuja.) Fragrantican arvosteluissa moni mainitsi tämän muistuttavan Armani Codea, ja ehkä tässä tosiaan on jotain samaa. Inkivääri varmaan tekee sen (Codessahan tuoksuu appelsiininkukka ja inkivääri). Sport tuoksuu minusta jotenkin jännän kuivalta. Vaikka tuoksussa on paljon sitrusta, vaikutelma ei ole yhtään mehukas. Tavallaan tuoksu on jopa aika hienostunut, ehdottomasti mielenkiintoisimpia kevään uutuustuoksuista. Ei mikään teinien hajuvesi. Pullon maskuliinisesta muotoilusta en niin välitä. Jos pitäisi valita viikonloppureissulle mukaan joku uutuustuoksu, valitsisin varmaan tämän. Ja katsoisin tuleeko meistä lähemmät ystävät. :)

Frag_MarineGroove

ESCADA Marine Groove EdT

Ensituoksu: passionhedelmä, greippi, punaherukka. Sydäntuoksu: pioni, syklaami, jasmiini. Pohjatuoksu: valkoinen seetri, myski, ambra.

Escadan makeiden kesätuoksupommien sarja jatkuu. Nämä tunnistaa välittömästi, eivät ole mielestäni millään lailla persoonallisia tuoksuja. Muutamista vanhemmista olen ihan tykännytkin, ja minulta löytyy vuoden 2004 Island Kiss, mutta tuntuu että kun on yhden haistanut, on haistanut kaikki. Ylettömän hedelmäisiä, makeita lähes imelyyteen saakka ja -- no, ah, niin kesäisiä. Tuoksuista tulee aina mieleen kuuma, hikinen tanssilattia ja kylmä siiderilasi aurinkoisella terassilla. Escadan kesätuoksut sopivat biletykseen ja huolettomaan oloon. Nuorille kesäkissoille!

Itse en tästä tykkää. Olen jotenkin lopen väsynyt tuohon passionhedelmän tuoksuun. Hassua että nämä ovat joka kesä yhtä suosittuja.

Oletteko te jo ostaneet kesäksi uuden tuoksun? Miten usein ylipäänsä ostatte hajuvesiä?

P.S. Klo 12.18 Otin äsken tutorialkuvat tosi makeaan mutta uskaliaaseen vappumeikkiin, mutta nyt pitää lähteä töihin joten en ehdi tehdä postausta ennen iltaa. :/ Olin vähän myöhässä tän vappumeikkijutun kanssa....

Ei kommentteja
28.04.2010

Mineraalimaalailua Inglot-pohjalle

Mineraalipurkit Testasin eilen Inglotin geelieyelinereita pohjustuksena. Tein toiseen silmään oranssin ja toiseen turkoosinvihreän (vai mikä tuo sävy nyt on) pohjustuksen, ja vetelin päälle mineraaleja. Mineraaliluomivärit on kyllä mun mielestä meikkimaailman herkuinta namia, eikö nuo pikkupurkit oikein kutsu tarttumaan siveltimeen...? :)

Inglot_pohjustukset

Pohjat....

Inglotmineraalit_valmiit

...ja päällykset. :)

Olin tulokseen erittäin tyytyväinen. Inglotin geelieyelinerit ovat koostumukseltaan mattaisia, ohuita ja helposti levittyviä. Ja kuten kuvista näkyy, erittäin pigmenttisiä. Pohjustukseen tarvitsi sivellä vain yksi kerros noin peittävään tulokseen. Testasinpa sitten samantien geelit (tai voidettahan nämä ovat, miksi niitä ei voi kutsua cream eye linereiksi?) limakalvolla sisärajauksenakin, ja siis katsokaa miten upeasti värit tarttuu sinnekin! Whoa!

Inglotturkoosi_mineraalit4_pieni

Inglotturkoosi_mineraalit5_pieni

Inglotturkoosi_mineraalit_pieni

Inglotturkoosi_mineraalit3_pieni

Inglotturkoosi_mineraalit2_pieni

Sinivihreään meikkiin käytetty:

  • Fyrinnae OMGWTF (sisänurkka)
  • Mad Minerals Speed (luomen keskeltä viistosti ulkonurkkaan, alaluomi)
  • Pure Luxe Seashore (luomivako, alaluomi)
  • Fyrinnae Leif (häivähdys luomen keskellä)
  • L'oreal Golden Green (vaalea sävy kulmaluulla)

Inglot_minerals_pieni
Inglot_mineraalit5_pieni

Inglot_minerals3_pieni

Inglot_minerals2_pieni

Inglot_minerals4_pieni

Keltaoranssiin meikkiin käytetty:

  • Mad Minerals Taxi (sisänurkka)
  • Mad Minerals Big Apple (luomen keskeltä ulkonurkkaan, alaluomi)
  • Mad Minerals Trust Fund [oikeasti suurin suosikkioranssini!!] (luomivaon sisäkaari)
  • Mad Minerals Gossip (ulkonurkka, luomivaon ulkokaari)
  • Mad Minerals Hot Stuff (alaluomen keskiosa, ei erotu kuvassa)
  • IsaDora Icy Vanilla (kulmaluu)

Olen muuten postannut blogiin aiemminkin ihan samoilla sävyillä tehdyn mineraalimeikin, mutta tuolloin meikki tehtiin ilman värillistä pohjustusta. Ja mikä ero!! Jos kiinnostaa verrata, niin tsekkaa tämä.

Voin kertoa että Inglotin geelilainerit on niin kestäviä, että mulla on tänään kestänyt oranssi sisärajaus täysin haihtumatta 12 tuntia....!! Aivan ilmiömäistä. Mitähän kaikkia sävyjä näitä on olemassa...? Mä en löydä koko geelieyelinereita Inglotin sivuilta. Jos joku tietää näistä niin kertokaa. (Njaa, voinhan mä tietty itsekin laittaa heille s-postia....)

P.S. Karkkipäivälle ennen niin ominaiset kyselyt ovat back! Vastaa uuteen ylempänä sivupalkissa.

Ei kommentteja
27.04.2010

Inci-vertailussa Aqualan L vs. Estelle & Thild

Pitkästä aikaa incien vertailua! Olen halunnut tehdä tämän apteekin perusvoide vs. luonnonkosmetiikan perusvoide -vertailun jo pitkään.

Kun viime syksynä löysin Estelle & Thild -tuotteet, ihastuin koostumuksessa etenkin siihen, että se muistutti pitkäaikaista apteekkisuosikkiani Aqualan L:ää. Aqualan L:n purkissa tuotteen kerrotaan olevan "kosmeettisesti miellyttävä", ja juuri näillä sanoilla kuvailisin E&T:n hajusteetonta kasvovoidettakin. Sen tuntu on paksu, pehmeä, neutraali ja erittäin hellävarainen.

Mitä eroa näillä voiteilla on?

Ensimmäisenä tulee mieleen, että toinen on luonnonkosmetiikkaa ja toinen ei. Oikein. Voiteet tuntuvat iholla hyvin samanlaisilta, ja niille on myös yhteistä hajusteettomuus ja hellävaraisuus. Reseptit ovat kuitenkin aivan erilaiset. Katsotaanpa.

AqualanL

AQUALAN L -perusvoide

AQUA = vesi, liuotin

(1) CAPRYLIC/CAPRIC TRIGLYCERIDE = rasva, pehmentävä aine

(5) GLYCERYL STEARATE = rasvahappo, miedosti pehmentävä aine, emulgaattori

(5) ISOPROPYL PALMITATE = osa voiteen öljypohjaa, miedosti pehmentävä aine, antistaattinen aine, sideaine

GLYCERIN = kosteuttava aine

(4) CETYL ALCOHOL = rasva-alkoholi, miedosti pehmentävä aine, luo voidepohjaa ja tuo tuotteeseen maitomaisen vaaleuden

PEG-5 GLYCERYL STEARATE = emulgaattori, pinta-aktiivinen aine *

PHENOXYETHANOL = säilöntäaine

CETEARETH-20 = emulgaattori, pinta-aktiivinen aine

METHYLPARABEN, BUTYLPARABEN, ETHYLPARABEN, ISOBUTYLPARABEN, PROPYLPARABEN = säilöntäaineita

* pinta-aktiiviset aineet: aineet, joita lisätään kosmeettisiin valmisteisiin alentamaan pintajännitystä ja auttamaan valmisteen tasaista levittymistä käytössä.

Kuten Neiti Etsivä -postauksessa, merkitsin tulkinnan helpottamiseksi sulkuihin pehmentävien aineiden tehokkuuden asteikolla 1-5, ykkösen ollessa paras. Inci siis kertoo meille, että kyseessä on erittäin simppeli perusvoidepohja, jossa on triglyseridejä pehmentämässä ja glyserolia kosteuttamassa. Ainoat ainesosat, joista voisi mahdollisesti olla jotain haittaa, ovat parabeenit (joita tässä voiteessa on kieltämättä ihan mieletön määrä..!!) jotka voivat aiheuttaa allergiaa, sekä isopropyl palmitate, jonka on raportoitu voivan tukkia ihoa (lähteet: Sage Advice ja Paula Begoun).

Muuten siis ihan ok voide. Plussaa siitä että tuotteessa ei ole mineraaliöljyjä, jotka ovat niitä halvimpia ja yleisimpiä kosmetiikkateollisuuden käyttämiä pehmentäjiä. Jos mietitään voiteen synteettisyyttä, niin Aqualan L koostuu lähes pelkästään synteettisesti valmistetuista ainesosista. Setyylialkoholi ja triglyseridit ovat kasviperäisiä aineita, mutta niitä voi valmistaa myös synteettisesti.

Estelle & Thild Fragrance Free

ESTELLE & THILD FACE CREAM

AQUA = vesi, liuotin

ROSA DAMASCENA FLOWER WATER * = damaskonruusuvesi, kosteuttava ja rauhoittava aine

CENTAUREA CYANUS FLOWER WATER * = ruiskukanvesi, kosteuttava ja rauhoittava aine

(1) BUTYROSPERMUM PARKII * = sheavoi, pehmentävä aine

(1) PRUNUS AMYGDALUS DULCIS OIL *= manteliöljy, pehmentävä aine

(1) HELIANTHUS ANNUUS SEED OIL * = auringonkukkaöljy, pehmentävä aine

(4) CETEARYL ALCOHOL = rasva-alkoholi, miedosti pehmentävä aine, luo voidepohjaa ja tuo tuotteeseen maitomaisen vaaleuden

(1) SESAMUM INDICUM SEED OIL *= seesaminsiemenöljy, pehmentävä aine

VANILLA PLANIFOLIA FRUIT EXTRACT *= vaniljahedelmästä saatava uute, ihoa suojaava ja silottava aine

ALOE BARBADENSIS LEAF EXTRACT * = aloeuute. Aloen vaikutuksista iholla on vaihtelevia käsityksiä, eikä mikään tutkimus ole loppujen lopuksi osoittanut että aloe vaikuttaisi ihoon juuri mitenkään. Eurlex listaa aloelle pehmentävän vaikutuksen, kun taas Paula Begoun puhuu aloen kyvystä sitoa kosteutta.

OLEA EUROPAEA LEAF EXTRACT = oliivin lehdistä saatava uute. Ei virallisesti todistettuja vaikutuksia ihoon, mutta E&T:n sivuilla sillä kerrotaan olevan antibakteerisia vaikutuksia.

CETEARYL GLUCOSIDE = (sokeriperäinen) emulgaattori

GLYCERIN = kosteuttava aine

TOCOPHEROL = antioksidantti

SODIUM BENZOATE = säilöntäaine (ei täysin kasviperäinen) **

XANTHAN GUM = ksantaanikumi, sideaine, viskositeetinsäätäjä (vaikuttaa tuotteen paksuuteen)

SODIUM DEHYDROACETATE = orgaaninen suola, säilöntäaine

POTASSIUM SORBATE = säilöntäaine (ei täysin kasviperäinen) **

COCO-GLUCOSIDE = sokeritensidi, pinta-aktiivinen aine

CITRIC ACID = sitruunahappo, pH:n säätäjä

* luonnonmukaisesti viljelty ainesosa
** Sertifioidun luonnonkosmetiikan kriteereissä sallitaan tietyt, ei täysin kasviperäiset ainesosat. Jotkut säilöntäaineet kuuluvat näiden sallittujen ainesosien listalle.

Incin perusteella voimme todeta, että E&T:n voiteessa on huomattavasti monipuolisemmat ainesosat, ja paljon enemmän pehmentäviä ainesosia kuin Aqualan L:ssä. Lisäksi E&T:n ainesosat ovat muutamaa säilöntäainetta lukuunottamatta täysin luonnosta saatavia.

Eikö ole mielenkiintoista, miten iholla hyvin samanlaisilta tuntuvien voiteiden sisään voi kätkeytyä näin suuria eroja? Tietysti voidaan miettiä, miksi kukaan sitten maksaisi kahtakymmentä euroa tehokkaammin pehmentävistä aineista ja laadukkaammista öljyistä, kun saman vaikutuksen iholle saa vitosella apteekista? No, tässä astutaan sitten synteettiset aineet vs. luonnolliset aineet -keskusteluun. Luonnonkosmetiikan käyttäjät haluavat minimoida ihon kautta elimistöön imeytyvien synteettisten kemikaalien määrän (puuttumatta nyt muihin syihin miksi suosia luonnonkosmetiikkaa). Parabeeneille allerginen valitsisi tietysti myös luonnonkosmetiikan perusvoiteen.

Leaff

Muuten - vinkkaanpa samalla parista hyvästä sivustosta inceistä (ja yleisesti ihonhoidosta) kiinnostuneille.

Jo ylempänä tekstissä lähteenä käytetty Sage Advice on hyödyllinen sivusto aknesta tai muuten vain helposti tukkiutuvasta ja epäpuhtaasta ihosta kärsiville. Sivuilta löytyy aakkosellinen listaus yleisimmistä ihonhoitotuotteissa käytetyistä ainesosista, ja merkintä siitä onko ainesosa ihoa tukkiva (comedogenic - taulukossa "com grade") tai ihoa ärsyttävä (irritating - taulukossa "irr grade"). Jos sinulla on akneen taipuvainen iho, kannattaa tsekata onko käyttämissäsi tuotteissa suuren comedogenic-arvon ainesosia.

Sitten löysin tänään ihan sattumalta uuden, vasta maaliskuussa avatun suomalaisen INCI-verkkosivuston; Verkkosalonki. Verkkosalongin inci-sanastoon on koottu samat tiedot (ainesosien funktiot) kuin viralliseen Eur-lexiinkin (joka on varmasti kaikille tuttu viimeistään Virven taannoisen postauksen ansiosta), mutta tietoja on täydennetty myös muista lähteistä, kuten Paula Begounin Cosmetics Cop -sivustolta ja Rita Stiensin Totuus Kosmetiikasta -kirjasta. Palvelu siis tarjoaa eri tietolähteiden tiedot kätevästi yhteenniputettuna. Ensimmäisenä lukee aina se virallinen, tutkimuksiin pohjautuva tieto ja sen jälkeen muista lähteistä saatu täydennystieto. Lähteet on aina mainittu. Selkeä sivusto, ja varmasti helpompi ja mukavampi lukea ja selata kuin möhkälemäinen Eur-lex.

Ei kommentteja
26.04.2010

Inglot Cosmetics

Minulle lähetettiin kokeiltavaksi annos kunnon väriterapiaa Inglotin meikkien muodossa.

Inglot_tuotteet_pieni

Nyt on kyllä tunnustettava että olin ihan onnessani kun sain yhteydenoton Inglotilta. Inglot'han on vasta Suomeen rantautunut, puolalainen meikkimerkki jonka toistaiseksi ainoa liike sijaitsee Raisiossa. Kuola suupielistä valuen olen lukenut netin keskustelupalstoilta ja Nean blogista Inglotin meikeistä. Minäkin haluan päästä käymään tuolla herkkuliikkeessä...!! Seuraava Inglot avataan Vantaan Jumboon niinkin pian kuin 2.5. Ja Inglotin on tarkoitus laajentaa muuallekin Suomeen.

InglotRaisio2

InglotRaisio

Kuvat Inglotin Facebook-sivuilta Raision liikkeen avajaisista.

Inglotin konsepti on saman tyylinen kuin MACin, eli paljon värikkäitä meikkejä yksinkertaisissa, mustissa hylsyissä ja paleteissa ja mahdollisuus koota omia palettikokonaisuuksia. Inglotin myymälöissä on ymmärtääkseni töissä meikkitaiteilijoita. Hinnat ovat hieman edullisempia kuin MACilla, ja esim. oman viiden sävyn paletin saat koota hintaan 25€. Sävyvaihtoehtoja itsekoottaviin paletteihin on 158! Ja tähän päälle vielä yksittäin myytävien nappien sävyt.

Mä en ole vielä ehtinyt testata mulle lähetetyistä meikeistä kuin kolmea luomivärin sävyä, mutta en malttanut olla jo tekemättä postausta! Iiik, aivan ihania nämä!

Inglotmeikki1_3

Tässä ensimmäinen kokeilu. Keltainen (tai kultainen) + violetti on tunnetusti aivan upea yhdistelmä, ja ensin meinasinkin jättää tämän harmoniseksi kahden sävyn meikiksi. Sitten väripirulainen kuitenkin sai mut lisäämään tuota vihreää sävyä sisänurkkiin, ja kokonaisuudesta tuli aika vekkuli. Violetti ja vihreä eivät kuitenkaan häivyty toisiinsa kovin nätisti, kuten alaluomelta näkyy, joten kovin käyttökelpoinen idea näiden sävyjen yhdistäminen ei ole. Niiden liittymäkohta näyttää rumalta. Mutta, vihreä toi meikkiin kuitenkin sen Karkkipäivä-meikeille ominaisen extran!

Inglotmeikki1

Sunnuntaina oltiin syntymäpäiväkutsuilla, ja sinne halusin tehdä kokovioletin meikin.

PurpleInglotMAC_pieni

Käytin Inglot-paletista punertavaa liilaa liikkuvalla luomella ja luomivaossa, ja ulkonurkkaa tummensin MACin Odd Couple -duon sinivioletilla. Sisänurkan valaisin About Facen vaaleanvioletilla mineraalipigmentillä Hope No Matter What. Alaluomella samat sävyt kuin yläluomellakin, ja yläluomen rajaus Urban Decayn Lust-kynällä.

PurpleInglotMAC_eyes_pieni

.

PurpleInglotMAC_face_XS


Kasvoilla Lily Lolo Foundation, poskilla Yves Rocherin Pehmeä Roosa -poskipuna ja huulilla - hehee, arvatkaas mikä? Muistatteko kun kerroin ikivanhasta Lumenen huulipunastani jonka päätin vihdoin saada loppuun? No, tässä sitä punaa yhä on. Lumenen Lähelläsi. Kaivan jämiä hylsyn sisältä siveltimellä. Julistan punan loppuunkäytetyksi vasta kun en saa siveltimelläkään mitään ulos. :p

Lisää Inglot-meikkejä luvassa lähiaikoina. Mitähän mä keksin tehdä tuolla kirkuvan punaisella luomivärillä....  Jos kiinnostuitte merkistä, niin Nean blogissa on paljon upeita Inglot-meikkejä ja swatcheja.

Ei kommentteja
26.04.2010

Synttäriarvonnan voittajat

Random.org on nyt suorittanut arvonnan, ja onni suosi seuraavia henkilöitä:

Estelle & Thild -paketti: nimimerkki Elina. Elinan kommentti:

Blogisi pongasin alunperin jonkin googlehaun kautta, mutta “aktiivinen” stalkkailu alkoi indien myötä. Erityisesti kiinnostaa kaikki yksityiskohtaiset opastukset. Oma arkimeikki on poikkeuksetta tylsä ja nopea, joten välistä on ihana leikkiä ajatuksella yhtä suuresta panostuksesta kuin sinulla:)

Miinukseksi voisin mainita lily lolot ;D Hehkutusta (ja kommetteja) seuranneena tilasin eilen itsekkin läjän ja visa sanoi iik. Ainoana murheena on omat taidot, opinkohan koskaan tekemään oikeasti luonnollista pohjaa vaikka kabukinkin tilailin. Sinä kun saat sen kuulostamaan niin helpolta.

Mutta onnea synttäreinä ja jatka samaan tahtiin :)

Meikkisetti 1: nimimerkki Taru. Tarun kommentti:

Onnea !
Parasta blogissasi on ehdottomasti tapasi käyttää värejä. Yhdistelet värejä toisiinsa rohkeasti, ja olen monesti löytänyt blogistasi sellaisia väriyhdistelmiä, joita en olisi itse välttämättä tullut ajatelleeksi. Silti olet saanut sellaisetkin toimimaan. Jatka samaan malliin, blogiasi on ilo seurata =)

Meikkisetti 2: nimimerkki Maija. Maijan kommentti:

Onnea yksivuotiaalle!
Aika huima urakiito on jo kerennyt yksivuotiaalle tulemaan!

Tykkään blogissasi sen monipuolisuudesta;Luonnonkosmetiikka kiinnostaa, samoin meikkivinkit & inci-listat. Kaikkea on kivan tasapuolisesti, eikä pääse kyllästymään.

ONNEA!!!! Voittajiin on otettu yhteyttä.

giveaway

Poistelin osallistumiskommenttien joukosta kaikki "moi onnee osallistun kaikkiin arvontoihin!!11!" -tyyliset viestit, jotka eivät vastanneet asetettuun kysymykseen, eli "Miksi luet Karkkipäivä-blogia". Joillekin huippusuosituille bloggaajille tällaiset ei-lukijoiden osallistumisryöpyt arvontoihin ovat varmaan tuttu ilmiö, mutta ei minulle. Bloggerin puolella blogini oli vielä enemmän piilossa, eikä mihinkään arvontaan koskaan tullut tuollaisia palkinnonhimoisia random-kommentteja, eikä mun arvontoja linkitetty millekään nettiskabat.net -tyylisille sivustoille. Oikeasti tosi tylsää tuollainen. :(

Tässä yksi poistettu kommentti:

"Luen aina silloin tällöin sinun blogeja, ehkä kerran kuukaudessa käyn katsomassa kaikki.
1 arvonta."

Minun blogeja. Niin. Montakos niitä olikaan? Ai niin yksi. :)

Tänään tulee myöhemmin vielä meikkipostaus kun saan kuvat ulos kamerasta ja käsiteltyä.

Ei kommentteja
25.04.2010

L'orealin Quad Pro -paletit

L'oreal on uudistanut suositut Trio Pro -luomiväripalettinsa, ja upgreidannut ne kvarteteiksi (anteeksi, huonoa suomea). Aiemminhan ilmestyivät jo uudet triot, jotka ovat pyöreitä. Vanhat 1-2-3 -jaotellut paletit on nyt freesattu uuteen muotoon ja sävyihin on lisätty neljäs, voidemainen highlighter-sävy silmän sisänurkkaan käytettäväksi.

Olin ensin ihan innoissani kun uutuudet saapuivat myymälään, mutta sitten petyin. Voi, mitä Lorkku on mennyt tekemään. Jo uudet pyöreät triot saivat kritiikkiä siitä, että sävyt ovat nyt yhdessä napissa ilman välireunoja ja näin ollen sekoittuvat helposti toisiinsa, ja nyt on sitten nämä uudet Quad Pro'tkin muokattu samaan tyyliin. Ainoastaan voidemainen sävy on erillään. Lisäksi raidat on venytetty pitkiksi ja kapeiksi, mikä entisestään lisää niiden sekoittumista. Erittäin huono muutos, jos minulta kysytään.

Lorealdisplay

Quad Pro -sävyjä on Suomen markkinoilla kuusi(ja sävyt on edelleen nimetty jonkun tähden mukaan ja suositeltu tietyn värisille silmille):

Platinum Rose (Laetitia Casta, harmaille silmille) - sama kuin vanha Trio Pro täydennettynä highlighterilla

Smoky Chestnut (Linda Evangelista, harmaille silmille) - sama kuin vanha Trio Pro täydennettynä highlighterilla

Golden Green (Aishwarya Rai, vihreille silmille) - sama kuin vanha Trio Pro täydennettynä highlighterilla

Golden Plum (Eva Longoria, tummanruskeille silmille) - tämä on sama paletti kuin kaksi vuotta sitten syyslookissa ilmestynyt trio Persian Opulence, uudelleennimettynä ja highlighterilla täydennettynä

Beige Taupe (Doutzen Kroes, sinisille silmille) - sama kuin vanha Trio Pro täydennettynä highlighterilla

Midnight Blue (Milla Jovovich, sinisille silmille) - en tiedä/muista kuuluiko tämän sävyinen paletti aiemmin Trio Pro -sarjaan, en ainakaan itse muista nähneeni tätä aiemmin. Paletin nimeä en tiedä (vielä), sillä meille tuli tästä toistaiseksi vain testeri. Edit. Nimi lisätty kiitos lukijakommentin! :)

Minusta tuo sininen paletti näyttää upealle, ja halusin heti tehdä sillä meikin.

L'oreal Quad Pro Milla Jovovich

LorealQuadProBlue3_pieni

LorealQuadProBlue_pieni

Paletissa on siis erittäin tumma sininen joka on iholla lähes musta (huikean pigmenttinen!), kaunis, kirkas true-sininen sekä vaalea hopea. Voidemainen highlighter-sävy on kimaltavan valkoinen. Tein meikin paletin "ohjaamalla" tavalla, eli tummansinistä ripsirajaan, kirkkaan sinistä liikkuvalle luomelle ja luomivakoon ja hopeaa kulmaluulle. No, käytännössä häivytin hopealla vain sinisen rajoja ja laitoin kulmaluun korkeimmalle kohdalle valkoista (luottotuotteeni Revlon Frosty White). Voidemainen highlighter oli minusta vaikea laittaa, sillä pystyäkseen käyttämään sitä on kynsien oltava erittäin lyhyet. Miten vähänkään pitempikynsisen on tarkoitus levittää voide silmän ahtaaseen sisänurkkaan? Siveltimellä voidetta ei voinut laittaa, sillä se on liian kovaa tarttuakseen siveltimeen hyvin. Yritin kyllä, ja kun lopulta sain hinkattua siveltimeen kimpaleen highlighteria ei sitä saanut millään levittymään ohuesti ja tasaisesti. Tarvitaan sormi.

Kävin läpi eri maiden L'oreal-saitteja, ja ainoastaan Ranskan sivuille olivat nämä Quad Pro -paletit ilmestyneet. Ranskassa valikoimaa on tuplasti enemmän kuin Suomessa, ja katsokaas miten ihana kvartettikokoelma heiltä löytyy:

LorealQuadProPalettes

Laitoin äxät niiden palettien kohdalle joiden nimeä en tiedä. Jos tässä on tämän hetken kattava Quad-valikoima, niin voidaan todeta että Penelope Cruzin vanha Honey Brown -paletti on poistunut, ja tilalle on tullut kolmekin uutta ruskeaa palettia - Freida Pinton, Elizabeth Banksin ja Rachida Braknin. Eva Longorian vanha Lilas-paletti on myös korvautunut tuolla vanhan syyslookin uudelleennimetyllä Golden Plumilla. Ja Millan vanha turkoosi-sininen on vaihtunut tuohon tummempaan siniseen.

Jos ihmettelette, miten joku jaksaa pohtia tällaisella antaumuksella jotain markettisarjan poistuneita tai uusia luomivärejä, niin voin kertoa että suhtaudun L'orealin paletteihin vähän samalla kiinnostuksella kuin toiset vaikkapa Diorin paletteihin. Mä tykkään näistä ihan hirveästi, ja olen aina ollut sitä mieltä että nämä ovat parasta "halpis"laatua. Tai sanotaanko ainakin tasaisinta, sillä vanhat triot on olleet kaikki järjestään todella, todella hyviä. Yhteen aikaan mietin jopa alkavani keräämään näitä, mutta sitten sain hillittyä itseni. Mulla on näitä vain kuusi. Nuo Ranskan kvartetit saa mut kyllä himoitsemaan ainakin Evangeline Lillyn, Rachida Braknin ja Kerry Washingtonin paletteja. Ihanan erilaisia..!!

Mitä mieltä te olette L'orealin luomiväreistä? Mitä tykkäätte tästä uudistuksesta triosta kvartetiksi? Mun mielestä tuo voidemainen sävy on aika turha, ja vaikka paletit näyttävät nyt tyylikkäämmiltä kuin ennen, niin raitojen yhteensulauttaminen ei ollut paras mahdollinen idea.

Ei kommentteja
23.04.2010

Tutorial: Spring Greens

Springtutorial_valmis
Tutorialin aiheena jälleen vihreä meikki. Huomasin itse asiassa vasta jälkeenpäin, että täällähän on jo yksi vihreä tutorial, jossa on osittain samoja sävyjäkin. Noo, nämä ovat niin ihania vihreitä että ovat toisenkin tuton arvoisia. :)

Joku kommentoi tuolla arvontapostauksessa että välistä joidenkin meikkikuvien kohdalla tuntuu, että ne on jo nähty blogissa aiemminkin. Näinhän se pakostikin on, että mulla on joitain lempisävy-yhdistelmiä, ja kun meikkejä on jo täällä sadoittain niin väkisinkin sitä joskus toistaa itseään.


Springtutorial11

.

Springtutorial_meikit

Grimasin 743 on ihan suurimpia lempparivihreitäni, ja ellei mulla olisi niin pirusti luomivärejä niin se olisi varmasti käytetty jo ihan kuopalle. Todella kaunis väri, hento mutta kuitenkin erottuva ja kunnon vihreä. L'orealin Golden Green -trio on kokonaisuutena aivan mahtava nopeaan arkimeikkiin, mutta eniten siitä tulee käytettyä tuota haaleanvihreää highlighter-sävyä. Ehdoton vihreissä meikeissä. Too Facedin kasarisävyisessä paletissa on mielettömästi pigmenttiä, ja tumma vihreä & sininen käyvät rajauksissa tai todella tummissa meikeissä varjostuksena. MACin Humid on klassinen tumma metsänvihreä, ja Shimmermoss ihastuttava vihreäturkoosi. Vihreiden joukossa on Mad Mineralsin hempeän keltainen Lemon Drop, jota käytettiin tässä meikissä sisänurkan highlighterina.

Springtutorial_siveltimet

Päätin kerrankin laittaa kuvan myös meikkiin käyttämistäni siveltimistä. Kuten huomaatte, tässä meikissä on käytetty melkein pelkkiä halpissiveltimiä. H&M:n mustat, pitkävartiset vaahtomuoviapplikaattorit olivat suosikkejani, kunnes huomasin että nehän murenevat tosi nopeasti. Tämäkään kaveri ei jaksa enää kauaa. Mutta murenemiseen saakka ne ovat loistavia; sopivan pehmeitä mutta napakoita, jämäkkä pää ja pinta joka nappaa paljon luomiväriä. Harmaan littanan siveltimen löysin Kinnusen tukusta, taisin maksaa siitä jotain 4€. Käytän sitä ainoastaan kulmaluulla, johon hommaan se on erinomainen. MACin pikkuista 228:ia käytän usein klassisen 239:n sijaan, sillä se on juuri sopivan kokoinen pienille silmilleni ja saan sillä sävyt juuri haluamiini kohtiin. H&M:n rajaussivellintä olen ylistänyt täällä jo niin monet kerrat että jätetään nyt suitsutukset sikseen. Mutta kyselijöille tiedoksi: niitä ei myydä enää.

Mutta sitten itse meikkiin.


Springtutorial1

Pohjustin luomen voidemaisella luomivärillä, Yves Rocherin Huurteinen Vihreä. Suosittelisin tätä kaikille vihreiden ystäville, mutta tätäkään ei enää myydä. Puikkoluomiväri, mutta ei yhtään rasvainen. Levittyy ohuesti ja pysyy!

Springtutorial2

Pohjustuksen päälle taputtelin H&M:n applikaattorilla Grimasin vaaleanvihreää.

Springtutorial3

Tein ulkonurkkaan viiston varjostuksen MACin Humidilla käyttäen MACin 228-sivellintä.

Springtutorial4

Se on pieni.

Springtutorial5

Seuraavaksi vedin luomivakoon MACin Shimmermossia samaisella minisiveltimellä.

Springtutorial6

Kaikki kolme vihreää ovat sopivan erisävyisiä erottuakseen toisistaan.

Springtutorial7

Sitten levitin L'oreal-trion kalpeaa vihreää kulmaluulle. Kinnusen sivellin on sopivan iso niin, että yksi veto peittää jo koko kulmaluun.

Springtutorial8

Sitten lisäsin sisänurkkaan vaaleankeltaisen korostuksen. Lemon Drop on tosi kiva sävy, sillä se ei ole mikään superkeltainen vaan hyvin kiltti, neutraali keltainen. Ja siinä on upea hohto.

Springtutorial9

Nyt jäljellä on enää rajaukset. Kynää en siis käyttänyt tässä meikissä lainkaan, vaan rajasin silmät Too Facedin tummanvihreällä luomivärillä.

Springtutorial10

Näin. Minusta meikki on usein kauneimmillaan kuvissa ennen ripsiväriä. Ylimpänä postauksessa ollut kuva maskaran kera ei ole minusta ollenkaan niin kiva kuin tämä. :) En osaa oikein selittää miksi.

Springtutorial_faces
Kasvoilla Lily Lolon meikkipohja ja poskilla Too Facedin The Future Lovers -palettiin kuuluvaa poskipunaa (jonka sävyä en oikein osaa määritellä... lämmin persikkainen roosa ehkä...?). Huulilla Pierre Cardinin nimetön huulikiilto numero 4, joka on myös ollut suuri suosikkini viimeiset kolme vuotta ja olen jopa saanut puolet kulumaan! Yhdistän vihreään silmämeikkiin lähes poikkeuksetta persikkaiset posket ja huulet.

Ei kommentteja
23.04.2010

Muutama sana

Kiitoksia kaikille synttäripostauksessa saamastani palautteesta! Oli todella mukava kuulla mistä olette blogissani tykänneet, ja että kaikille osa-alueille löytyy lukijoita. Valtaosa lukee Karkkipäivää tietenkin meikkivinkkien ja kuvien takia, mutta myös luonnonkosmetiikkapostaukset ovat monelle mieleen. Jopa satunnaiset Ahvenanmaa, My Little Pony ja chihuahua -postaukset ovat lukijoiden mielestä tuoneet kivasti vaihtelua muuten asiassa pysyvään blogiin.

Halloween_rainbow6

Ajattelin kommentoida joitain useasti esille tulleita kommentteja muutamalla sanalla.

Eniten kaivattiin kokokasvokuvia meikeistä. Ymmärrän tämän täysin, ja suoraan sanottuna itsekin tykkään eniten sellaisista meikkiblogeista, joissa meikki esitellään aina myös kokonaisuutena (kuten vaikkapa huippusöpö Purity). Mutta. Valitettavasti en halua, että blogini "henkilöityy" kasvoihini. En missään nimessä haluaisi katsella omaa naamaani blogissa päivittäin. Minä vain olen sellainen. Vaikka kasvoni ovat nyt pariin kertaan vilahtaneet blogissa kokonaisina, en halua tehdä siitä tapaa. Olen pahoillani, mutta haluan säilyttää tietyn anonyymiuden hunnun, enkä tehdä kasvoistani "tuttuja". Moni varmasti ymmärtää tämän, vaikka tylsäähän se on meikkien hahmottamisen kannalta.

Taxi_pizzazz2

Useammassa kommentissa toivottiin myös postausta kulmakarvojen laitosta. Blogiani pitkään seuranneet hirnahtavat nyt varmasti nauruun, sillä vakkarit tietänevät suhteeni kulmakarvoihin ja niiden meikkaamiseen. Kerrataan vielä. Minä siis tykkään meikata, ja olen siinä ehkä ihan suhteellisen hyväkin. Mutta kulmakarvojen meikkauksessa en ole hyvä. Omat kulmakarvani eivät ole sellaista kunnollista, karkeaa karvaa mitä ihmisillä yleensä on, vaan vauvamaisen hentoa ja harvaa karvaa, jota on erittäin vaikea meikata luonnollisesti. Laittoipa siihen mitä ainetta tahansa - puuterimaista, vahamaista tai kynää, on tuloksena aina se että meikkauksen jälki näkyy.

Koska en osaa laittaa omiakaan kulmakarvojani, olisi siis aika hölmöä yrittää neuvoa muita niiden laittamisessa. Jos joskus pääsen itse jollekin gurulle opastukseen, niin silloin teen varmasti aiheesta postauksen! (Gurut - olette tervetulleita ottamaan yhteyttä... ;))

Apua, nyt mä jo unohdin mitä muuta mun piti ottaa esille.... tyypillistä hajamielistä Sannia.

Ainiin, tutorialeita toivottiin myös paljon lisää. Niitä onkin kiva tehdä, mutta ne ovat myös niin suuritöisiä, että rehellisesti sanottuna en vaan ole jaksanut tehdä niitä useammin. Tänä iltana on kuitenkin tulossa seuraava tutorial. :)

Farg

.

Sitten vielä yksi toteamus, joka voi olla vähän naiivi, mutta tekee silti mieli sanoa se ääneen. Mulle tuli eilen ajoittain vähän huono fiilis arvontapostauksen kommentteja läpikahlatessa. Tuntuu, että Bloggerin puolella arvontoihin osallistui vain oikeasti blogiani seuraavia ihmisiä. Tällä kertaa kommenttien joukossa on kymmenittäin viestejä tyyliin "moi kiva blogi löysin vasta nyt osallistun kaikkiin arvontoihin!!" Tietenkin, blogiarvonnat ovat julkisia ja yleisiä, ja kuka tahansa saa osallistua, mistä olen täysin tietoinen. Mutta, sanotaanko vaikka näin, että tottahan toki arvon palkinnot mieluummin blogiani oikeasti seuraavien kanssa, kuin sellaisille, jotka käyvät vain osallistumassa arvontaan, ja joita ei edes kiinnosta kertoa mistä blogissani tykkäävät (miten he voisivat kertoakaan kun eivät blogia lue). Tiedän, että on ihan tyhmää pohtia tällaisia, kun arvonnat ovat mitä ovat ja houkuttavat monia ei-lukijoitakin. Mutta silti mulle tuli vähän outo olo. Tällaisilla arvonnoilla haluan nimittäin ensisijaisesti ilahduttaa lukijoitani, en haalia sadoittain jotain uniikkikävijöitä. Ymmärsiköhän kukaan mitä tarkoitan...?

Viivi16_pieni

Kaikista uusista Indie-lukijoistani olen tietysti todella iloinen, ja arvonnat koskevat tottakai yhtälailla vanhoja lukijoita kuin uusia, vasta Indien muuton yhteydessä blogin löytäneitä. Mutta sitten ovat erikseen nämä "moro nuo tuotteet kiinnostaa osallistun" -tyypit.

Edit. Nojoo, arvontahan löytyi linkitettynä Plaza.fi'n sivuilta jossa listataan kaikenmaailman nettikilpailut. Voin luvata että nuo selvästikin Plazan kautta tulleet "moi osallistun" -viestit jätetään arvonnan ulkopuolelle. Huokaus.

.

Loppuun vielä pari blogitunnustusta.

i-love-your-blog

Charming Nails, Terhen ja Badbomben ilahduttivat minua I Love Your Blog -tunnustuksella.

720_sunshine_blog_award

Ja Nonnulta sain Sunshine Awardin!

Kiitos tytöt tunnustuksista! Minulla ei ole tapana jakaa näitä eteenpäin, enkä tee sitä nytkään, sillä luen niin harvoja blogeja että ne ovat varmasti jo kaikki saaneet vastaavat palkinnot. Tästä ei varmaan kukaan loukkaannu. :)

Ei kommentteja
22.04.2010

Karkkipäivä 1 vuotta!!

Karkkipäivä täyttää tänään, 22. huhtikuuta, yksi vuotta. Niin vähän aikaa sitä on vasta tullut bloggailtua.

Kun vuosi sitten aloitin, ei Suomessa vielä ollut kovinkaan montaa pelkästään kosmetiikkaan ja meikkeihin keskittynyttä blogia. Suosituin sellainen, Narcissen kirjoittama Glowing Me Glowing You, oli hiljentynyt tammikuussa. Sceneä hallitsivat Charming Nailsin upea kynsi- ja meikkiblogi sekä Virven megasuosioon kohonnut tuotearvostelublogi Ostolakossa. Ruotsiksi kirjoittava Badbomben on hänkin Suomen kauneusblogien pioneereja. Minun lisäkseni keväällä olivat aloittaneet myös Just Blushing ja Beauty Babe. (Eikä nyt tarvitse kenenkään loukkaantua jos en mainitse kaikkia viime keväänä aloittaneita, nämä ovat vain jääneet parhaiten mieleeni...)

karkkipaiva_bannerit

Aloitin blogin kirjoittamisen lähinnä uteliaisuudesta. Olen seurannut blogeja satunnaisesti vuodesta 2005 lähtien (ilman että olin jäänyt minkään lukemiseen pahemmin koukkuun), ja blogien suosion kasvaessa minua alkoi yhä enemmän kiehtoa mikä niissä niin koukuttaa. Tuntui kuin blogien lukeminen, ja melkeinpä blogin pitäminenkin, kuului jo yleissivistykseen. Halusin kokeilla miltä se tuntuisi.

Kun suomalaisia meikkiblogeja ei tosiaankaan vielä vuosi sitten ollut kuin sieniä sateella, ajattelin, että voisin tarjota jotain siihen kategoriaan sopivaa. Suunnittelin, että blogissani julkaisen vain ja ainoastaan värikkäitä meikkikuvia, ja jätän muut löpinät sikseen. Tuohon aikaan meikkikuvanikin olivat vielä aika "kilpailukykyisiä", ja pystyin pitämään blogia pelkästään niiden voimalla. Tänä päivänä en enää meikkikuvablogia aloittaisi. Suomen blogiscene on tulvillaan toinen toistaan lahjakkaampia meikkailijoita, joiden kuvat lähenevät henkeäsalpaavaa taidetta. Jos aloittaisin tänään, ei minulla olisi sillä saralla juuri mitään annettavaa.

Tämän uteliaisuutta aloittamani kokeilun myötä olen kuitenkin tajunnut, mikä blogistaniassa niin koukuttaa. Tykkään blogistani hirveästi, ja sen kirjoittamisesta on tullut rakkain harrastukseni. On ollut tosi antoisaa huomata, että jutuistani on ollut toisille ihmisille jopa hyötyä. Tykkään kirjoittaa, meikata ja valokuvata, ja blogatessa saan yhdistää nämä kaikki.

Blogin ensimmäisen vuoden luetuimmat postaukset olivat:

1. Neiti Etsivä ja voidepurkin sisällön arvoitus

2. Nettishoppailun ABC

3. Silmän rajaus, osa 1: Perusteet

4. Tokio Hotel Humanoid

5. Opas varjostuksiin

(Myös Indien puolella julkaistut Mineraalimeikki- ja Silmän muodot -postaukset kuuluvat listalle, mutta ne lienevät tuoreessa muistissa...)

Tunnisteista eniten klikattiin tageja Tutorial, Smoky-meikki ja Silmän rajaus.

Eniten kommentteja (jos arvontoja ei lasketa) keräsivät Bloggerin puolella postaukset:

Suuri ponipostaus

Meikkimokia

Syntymäpäivämeikki

Twilight-meikit - WTF?!

"Halpiskosmetiikan" imagopohdintaa

HappyBirthday

Nyt kun Karkkipäivä juhlii ensimmäistä vuottaan, on paikallaan tietysti juhla-arvonta. En tiedä alkavatko lukijat saada kaiken maailman arvonnoista jo tarpeekseen, kun niitä on blogeissa suunnilleen joka toinen päivä, mutta minulle kertyy työni (ja välillä alennusmyyntienkin ;)) kautta jatkuvasti pientä "sälää" jonka mielellään arvon pois.

Synttäriarvonnassa on kolme palkintosettiä. Kaikki tuotteet ovat uusia ja käyttämättömiä.

Palkinto_EstelleThild

1. Estelle & Thild Neroli -setti. Minulle lähetettiin E&T:ltä nämä Neroli-tuotteet kokeiltavaksi, mutta koska minulla on jo heidän tuotteitaan, olin sitä mieltä että on jonkun lukijan vuoro päästä kokeilemaan näitä ihanuuksia. Kysyin saanko antaa tuotteet arvontaan, ja se on kuulema ok. :)

Palkinto3

2. Meikkisetti violetti + punainen, johon kuuluu:

  • BeYu-luomivärikvartetti 59 (violetteja sävyjä)
  • Estee Lauder Pure Color Lipstick, sävy Nantucket Sun (lähikuva alempana)
  • Clinique Lash Power -minimaskara (2,5ml)
  • Dr. Hauschka Kajal Duo sävy munakoiso / tummanharmaa

Kummankin meikkisetin ripsivärit puuttuvat kuvista, sillä a) sain tuplakappaleen Lancômen Precious Cells -ripsaria vasta kuvan oton jälkeen enkä jaksanut enää lavastaa uutta kuvaa, ja b) muistin Cliniquen miniripsarin olemassaolon vasta kun keksin lisätä Lancômen ripsarin palkintoihin.

Palkintoripsarit

Palkinto2

3. Meikkisetti vihreä + turkoosi, johon kuuluu:

  • BeYu-luomivärikvartetti 38 (vihreitä sävyjä)
  • Lancôme Hypnôse Precious Cells -ripsiväri
  • Make Up Store Sparkling Nail Polish, sävy Linnea
  • IsaDora Perfect Contour Kajal, sävy Peacock Blue


Palkinto_Lauder

Tässä vielä tarkempi kuva Nantucket Sun -huulipunasta. Se ei ole luonnossa ihan noin tumma, ja sävy on lämpimämpi punainen, enemmän sen värinen kuin hylsyn alareunassa.

Osallistut arvontaan jättämällä blogille kommenttiboksiin 1-vuotisterveiset. Kerro, miksi luet Karkkipäivä-blogia. Kerro mistä olet tykännyt, tai mistä et ole tykännyt. Onko jokin postaus tai meikki jäänyt erityisesti mieleen? Kerro myös, haluatko osallistua vain tietyn palkintosetin arvontaan. Muuten osallistut kaikkien arvontaan.

Jätä sähköpostiosoitteesi sille varattuun kohtaan. Se näkyy vain minulle.

Arvonta-aikaa on sunnuntaihin 25.4. klo 23.59 saakka. :)

Ei kommentteja
1 2 3

  • Sanni

  • Arkisto

    • 2024 (53)
    • 2023 (148)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat