26.07.2023

Suloinen Lipsi - tule tänne, jos et halua löytyä

Toukokuun Kreikan reissuni viimeinen saarikohde oli pieni ja viehättävä Lipsi.

Olen käynyt Lipsillä kerran aiemmin päiväretkellä Patmoksen saarelta käsin, ja päivä kuuluu Kreikan matkojeni omalaatuisimpiin. Yksin reissatessa tulee välillä päädyttyä juttusille kaikenlaisten erikoisten tyyppien kanssa, ja spontaanille Lipsi-retkelle päädyin eksentrisen, Puolasta Kreikkaan muuttaneen ”poppamiehen” kanssa. Jutun päivästä voi lukea täältä.

Tuon lyhyen päiväretken aikana ehdin todeta Lipsin oikein mukavaksi ja kuvaukselliseksi paikaksi, ja toukokuun reissulla pääsin jatkamaan tuttavuutta saaren kanssa.

Lipsi on yhden kylän ja 800 asukkaan saari Dodekanesian saariryhmässä lähellä Patmosta. Toinen läheinen suurempi saari on Leros.

Lipsi on turistillisesti kutakuinkin tuntematon, ja useimmat ulkomaiset vierailijat ovat joko purjehtijoita, päiväretkeläisiä Patmokselta tai Kreikan saarihyppelijöitä, jotka ovat jo kolunneet läpi alueen tunnetummat saaret.

Kielikuriositeetti: Lipsin kreikankielisessä nimessä on kaksi erikoista kreikan i-kirjainta. Kreikan kielessä on monta eri i-kirjainta, ja kaksi niistä muodostuu kahden kirjaimen yhdistelmänä: 'oi' ja 'ei'. Lipsi on kreikaksi Leipsoi. 

Ollakseen niin pieni, Lipsin ainoa, samanniminen kylä antaa itsestään paljon suuremman ja jopa aavistuksen mahtipontisen vaikutelman - ainakin kauempaa.

Viehättävä kalastajasatama sekä vaikuttava Agios Ioannis -kirkko komeine siluetteineen tekee Lipsin kylästä paikan, joka oikein kutsuu laivasta astuvaa vierailijaa pujahtamaan kujilleen.

Suuresta betonimassastaan huolimatta Lipsin satama on mielestäni yksi Dodekanesian tunnelmallisimpia. Satamassa on jotain hyvin erityistä, ja se toimii saarelaisten olohuoneena. Erityisesti alue hotelli Calypson ja satamaviranomaisen toimiston välillä on paikka, jossa Lipsillä näkee eniten elämää. Kalastajaveneiden yli avautuva näköala Agios Ioannis -kirkolle on Lipsin tunnusomaisin.

Maisema hotelli Calypson huoneesta

Tällä maisemalla minäkin halusin majoittua, ja varasin majapaikan nimenomaan näköalan mukaan. Eräs kivenheiton päässä satamasta sijaitseva yksityinen vuokrahuone vaikutti paikkana paljon mukavammalta, mutta varasin lopulta Hotelli Calypson, koska sen huoneista on saaren parhaat näkymät. Hotelli Calypso vaikuttaa muutenkin olevan yksi saaren elämän keskuksia - hotellilla on myös suosittu ravintola sekä oma minimarket. Terassilla tapaa aina lipsiläisiä istuskelemassa.

Samaan hengenvetoon totean, että yksi tai kaksi päivää riittää Lipsillä, ellei sitten halua vain nauttia verkkaisesta tunnelmasta. Tai olla löytymättä.

Kreikkalainen ystäväni Marianna sanoi, että Lipsi on saari, ”jonne menisin, jos haluaisin, ettei minua löydetä”. Marianna kertoi, että yksi Kreikan tunnetuimmista murhaajista ja terroristijärjestön johtajista eli Lipsillä kaikessa rauhassa vuosikaudet ilman että kukaan tajusi kuka hän on, kunnes joku vihdoin tunnisti hänet ja antoi ilmi. Lipsi on paikka, josta kenellekään ei tullut mieleen etsiä murhaajaa…

Rannoista: Lipsin kylässä tai aivan sen läheisyydessä ei ole uimarantaa, mutta saaren pohjoispuolella on komeita rantoja. Korjaus. 🙂 Lipsiin perehtyneempi seuraajani Merja kertoo, että Lipsin kylässä on uimaranta, se vain ei näy kylään. Google Mapsista ranta löytyy nimellä Lientou Beach. Lientou'n rannalle pääsee kun suuntaa laivasatamasta vasemmalle, ei keskustaan päin, joka on oikealle.

Lipsi Town on minusta hurmaava paikka. Se on lopulta pienempi kuin vaikuttava julkisivu antaa ymmärtää, ja kylän tärkeimmät paikat näkee 20 minuutissa. On eri asia, haluaako jäädä hitaasti kuljeksimaan kylän kujille pidemmäksi aikaa - ja kuvaamaan, kun minusta on kyse – ja totta kai haluan! Nautinnollista kylävaeltelua arvostava saa täällä kulumaan paljon pidemmänkin tovin.

Se, mikä turistille avautyy kylänä, ja sijaitsee sataman vieressä kohoavalla pienellä kukkulalla, on lopulta Lipsin ”Old Town”. Kylä rullaa rennosti sisämaahan päin levittäytyen kohti korkeampia kukkuloita, ja suurin osa kylän asukkaista asuu täällä. Vanhan kaupungin alueella sekä satamassa sijaitsee kuitenkin kaikki turistille olennainen.

Agios Ioanniksen kirkko sekä aivan sen takana oleva pieni aukio ovat Lipsin vanhankaupungin sydän. Kaikki vanhankaupungin pienet kujat johtavat jonkin mutkan kautta lopulta kirkolle, joten täältä on hyvä aloittaa tutustuminen kylään.

Lipsin pää "ostos"katu

Kirkon vierestä laskeutuu Lipsin satamaan suloinen kävelykatu, jonka varrella olevien talojen asukkaat ovat selvästi tarkoituksella asetelleet kukkaruukkuja kuvauksellisesti strategisiin paikkoihin.

Tämän kadun varrella on myös pieniä putiikkeja, joissa myydään koruja ja paikallisia käsitöitä. Vierailuni aikaan toukokuussa ne eivät vielä olleet auki.

Kirkon toisella puolella on niinikään tarkoituksellisesti kukkaruukuin koristeltu asuintalo. Minusta kreikkalaisten käsitys esteettisestä kauneudesta ja arvostus sitä kohtaan on aivan ihanaa. ❤️ Hyvin usein Kreikassa kohtaa yksityisten ihmisten pihoja, terasseja, ikkunoita tai portaikkoja, jotka on laitettu kauniiksi myös ohikulkijoiden iloksi – ja koko kylän yhteisen viihtyisyyden nimissä. Fournin kylä oli malliesimerkki tällaisesta paikasta.

Lipsin vanhankaupungin ihastuttava miniaukio

Lipsin vanhankaupungin viehättävä keskusaukio toimii harmillisesti myös osittain parkkipaikkana. Autot verottavat tunnelmaa, mutta jos istuu aukion toisella laidalla sijaitsevaan tavernaan, jonka siniset tuolit ja ruutupöytäliinaiset pöydät levittäytyvät ison limoviikunapuun alla, voi melkein unohtaa idyllin keskelle parkkeeratut ajoneuvot.

Ylläoleva kuva on muuten yksi suosikkejani Lipsiltä. Ihana värien sekamelska; yhdistetään ruosteista oranssia ja syaanin sinistä, miksi ei! 😄, joka silti onnistuu muodostaman kauniin, tunnusomaisesti kreikkalaisen harmonian.

Minä en kuitenkaan päätynyt Old Townin aukion tavernaan, vaan löysin itseni sivukujalta ravintolasta, joka oli todellinen löytö. Tässä vaiheessa reissua ja neljättä viikkoa tavernaruokia nautiskeltuani tervehdin ilolla modernimpaa otetta kreikkalaiseen keittiöön, ja sitä tarjoilee Lipsillä Manolis Tastes. Lipsin kokoisessa paikassa ei välttämättä odottaisi löytävänsä tämän tasoista ravintolaa, mutta toisaalta – Kreikan saarilta voi löytää mitä tahansa!

Manolis Tastes tarjoaa Välimeren makuja ja kreikkalaisia tavernaklassikoita modernilla twistillä sekä kansainvälisiä annoksia risotosta erilaisiin pastoihin ja pitaleipiin. Ruoka tarjoillaan rennossa mutta tavernaa hienostuneemmassa miljöössä kauniisti lautasille aseteltuna.

Tilasin tonnikala-carpaccion ja grillattuja kasviksia. Lasiin kaadettiin paikallisen viinitilan erinomaista viiniä - pikkuinen Lipsi on myös viinikohde, ja täällä on jopa viitoitettu wine road. Sympaattista.

Ravintola toimii kauniissa 1800-luvun suojellussa rakennuksessa, joka on yksi harvoista Lipsillä säilyneistä uusklassisista taloista.

Kävin omistajan ja kokki-Manoliksen kanssa keskustelua ruoka-aineiden laadusta, ja Manolis kertoi maksaneena tänä vuonna ennätyshinnan oliiviöljystä. Hän sanoo käyttävänsä ravintolassaan vain kreetalaista oliiviöljyä, koska se on parasta, ja hän maksaa siitä sen hinnan mikä on maksettava, vaikka kirpaisee. Maku on tärkein, hän sanoo, ja voin vain nyökytellä. Kreetalaisen oliiviöljyn korkean laadun ja hienostuneen makuprofiilin ovat tajunneet monet muutkin Kreikan ulkopuolella, ja kasvanut kysyntä on nostanut hintoja.

(Vinkkaanpa muuten omasta kreetalaisesta suosikkiöljystäni, Terra Cretasta, jota saa myös Suomesta.)

Lounaan jälkeen jatkoin Lipsi Townin kävelyä ristiin rastiin. Kävelin kaupungin taaimmaiselle laidalle, ylös kaupungintalolle ja koululle, kiersin koko sataman sekä nousin kylän korkeimmalle kukkulalle.

Näin mun päivät Kreikassa pääsääntöisesti kuluvat: kävelen ja kävelen. Mitä tutummaksi jokin kylä kävelyjen myötä tulee, sitä tyytyväisempi olen. ❤️ Siksi pienet kylät ovat suosikkejani. Tulen onnelliseksi, kun kylästä tulee ikäänkuin kaveri ja koen todella olleeni siellä, en vain nähneeni sen.

Vannoin Manolikselle palaavani hänen ravintolaansa vielä illalliselle, ruoka oli todellakin niin hyvää, mutta toisin kävi.

Maisema huoneeni parvekkeelta oli niin lumoava (alla), että huomasin mieluusti jääväni viipymään ja mietiskelemään tuohon maisemaan, pehmeän lämpimään iltaan.

Suoraan parvekkeen alla avautui näkymä kahteen satamakadun suosittuun tavernaan, ja niiden täynnä olevat, kadulle levittäytyvät pöydät asiakkaineen tarjosivat miellyttävää seurattavaa. Lopulta tajusin joskus kymmenen aikoihin, että en tosiaan ollut syönyt mitään lounaan jälkeen, ja päätin liittyä alla istuvien ruokailijoiden seuraan.


Lipsi by night.

Kun istuin tavernan - tai itse asiassa ouzerian pöytään, kello oli jo varmaan lähempänä puolta yhtätoista, mutta yhä terassin pöydissä istui ihmisiä ja hämärän illan täytti leppoisa kreikankielinen puheensorina. Ei turisteja. Vain paikallisia. Jäntevä, nuori naistarjoilija kulki uupumatta keittiön ja pöytien väliä, aina vain kannettiin uusia annoksia pöytään; rapuja, saganakia, sardiineja...  Asiakkaiden ja tarjoilijan välisistä eleistä ja ilmeistä näin, että kaikki olivat tuttuja keskenään.

Kuvittelin mielessäni, mistä lipsiläiset tuona tavallisena toukokuisena tiistai-iltana mahtoivat puhua.

Manoliksen modernit kokkailut jäivät seuraavaan kertaan, ja söin tyytyväisenä myöhäisillalliseksi periklassisen horta-annoksen sekä grillattuja katkarapuja.

Seuraavana aamuna lähdin Rhodokselle, josta lentäisin kotiin seuraavana päivänä.

Lipsin satamassa kohtasin maailman söpöimmän "My Little Pony" -kalastajaveneen, jota olin ihastellut jo saapuessani saarelle. Pysähdyin jälleen ottamaan kuvan. Voiko olla suloisemman väristä venettä!

Ilokseni veneen omistajakin oli tällä kertaa paikalla. Vaihdoin hänen kanssaan muutaman sanan. Hän kertoi valinneensa tarkoituksella juuri nämä pastelliset värit veneeseensä, ja että vene on ollut hänellä melkein 10 vuotta. Hän maalaa sen joka vuosi saman väriseksi.

"Käytkö kalassa?" kysyin mieheltä. "Njaah, nojoo, käyn joo, mutta en minä mikään kalastaja ole", mies sanoi, ikäänkuin sitä pitäisi jotenkin pahoitella. "Käyn välillä nappaamassa vähän rapua".

"Vene on enemmänkin minua ja merta varten, en minä kalastuksen takia sitä hankkinut. Tykkään mennä merelle ja vain olla siellä. Tiedäthän, omaa aikaa."

"Sehän kuulostaa hienolta", sanoin.

Ei millään lailla huonompi syy, kuin kalastus.

Ja näine eväine lähdin Lipsiltä.

💜🩷💛

14 kommenttia
24.07.2023

Miksi toiset eivät koskaan esitä kysymyksiä?

Tunnetteko tilanteen – istut jonkun kanssa seurassa, ja keskustelu on kuin yksisuuntainen pallopeli, jossa sinä syötät ja toinen vastaa. Jos et syötä, peli keskeytyy. Tai – peli toimii siten, että toinen puhuu koko ajan itsestään ja keskustelu pysyy yllä niin kauan kuin sinä kommentoit toisen kuulumisia.

Tämä on ilmiö, jota olen miettinyt koko aikuisikäni. Miksi toisilta puuttuu kyky tai kiinnostus kysyä toisilta kysymyksiä?

Ei ole kyse haastattelutilanteesta tai ”ristikuulustelusta”, vaan tavallisesta sosiaalisesta vuorovaikutustilanteesta ystävän, puolison, deittikumppanin tai perheenjäsenen kanssa. Toiset eivät koskaan esitä kysymyksiä.

Yksinkertaisimmillaan kyse on terveestä uteliaisuudesta kanssaihmisiä kohtaan.

Millainen on ihminen, jonka kanssa keskustelen? Mitä voisin oppia hänestä?

Kipinän tähän avautumiseen sain The Sunday Times -lehden artikkelista, jonka ystäväni linkitti minulle.

The Times -lehden artikkeli on otsikoitu: The Real Problem With Men? – They Are Rubbish At Asking Questions, mutta ilmiö ei tietenkään rajoitu vain miehiin. Kuka tahansa voi olla kysymyksiä esittämätön keskustelukumppani. Tai jopa elämänkumppani.

Kysymysten kysymättömyys ei aina tarkoita, että henkilö olisi vuorovaikutustilanteissa vaitonainen. Hän voi olla luonnostaan ujo, mikä erityisesti uusissa vuorovaikutustilanteissa selittää kysymättömyyttä, mutta henkilö voi myös olla erittäin puhelias ja täyttää tilan omilla tarinoillaan.

Yksipuolinen puhelias keskustelija osaa kyllä puhua, mutta ei tarjoa vastavuoroista ja kutsuttua mahdollisuutta keskustelukumppanille kertoa omia kokemuksiaan ja ajatuksiaan. Toiselle tulee olo, ettei hänen kuulumisillaan ja ajatuksillaan ole merkitystä. Tai: ettei keskustelukumppani ylipäänsä koe häntä ihmisenä kiinnostavana. Tämä voi olla ratkaiseva kompastuskivi niin treffitilanteissa kuin pitkissä parisuhteissa. Myös ystävyyssuhteissa.

Ihmisellä on luonnollinen tarve kokea olevansa tärkeä. Tämä tärkeyden tunne voi toteutua arkisessa vuorovaikutuksessa yksinkertaisimmillaan sen kautta, että kanssaihmiset osoittavat vilpitöntä kiinnostusta. Mitä sinä ajattelet? Miten sinä koet tämän asian?

Tai ihan vain: millä fiiliksellä olet tänään?

Yhtä tärkeä elementti on tietysti kuuntelu. Kun toisen on kutsunut kertomaan ajatuksistaan, tulee myös kuunnella.

Voi olla, ettei osa koskaan edes tule ajatelleeksi tällaisia asioita. Että toisilta ”pitäisi kysyä kysymyksiä”. Kaikki eivät näe yhteyttä kysymysten ja mielekkäinä koettujen ihmissuhteiden välillä. On ihmisiä, jotka kokevat, että kysely on jopa epäkohteliasta, ja 'toiset kertokoot mitä haluavat, jos haluavat'.

Psykologisesti asia ei kuitenkaan mene näin. Kysymyksen esitys kertoo aina mielenkiinnosta, ja toistuva yksipuolinen jutustelu tai toinen ääripää, hiljaisuus, jättää vastapuolen tunteeseen, ettei hänestä olla kiinnostuneita. Oli se kysymättä jättäjän tietoinen tarkoitus tai ei.

The Timesin artikkelissa viitataan heteroseksuaalisten miesten heikompaan kykyyn muodostaa ystävyyssuhteita – tilastojen mukaan jopa neljännes heteromiehistä on vailla läheisiä ystäviä, tai täysin ilman ystäviä. Tämän arvellaan johtuvan mm. heteromiesten heikommasta kyvystä esittää kysymyksiä sosiaalisissa tilanteissa.

The Timesin artikkeli kiteyttää:

The real problem with men is a crisis of curiosity.

Itse laajentaisin tämän vaikka muotoon: yksi ongelma heikoissa ihmissuhteissa on uteliaisuuden puute.

Vuonna 2017 tehdyssä Harvardin speed-dating-tutkimuksessa todettiin, että deittitilanteessa kysymyksiä esittäneiden kanssa haluttiin useammin lähteä uusille treffeille.

Ei kai tämän pitäisi olla yllätys: mielenkiinto toisiamme kohtaan on se liima, joka sitoo ihmisiä yhteen. Lisääntymisen ohella.

Miksi siis toisilta puuttuu puhdas uteliaisuus muita ihmisiä kohtaan?

Aihetta voisi vielä laajentaa: miksi toisilta puuttuu uteliaisuuden ohella myös avoin mieli toisia kohtaan? Kyky tarkastella erilaisia ajatus- ja toimintatapoja kiinnostuksella ja sallivalla uteliaisuudella.

Miksi kaikki eivät sano:

”Hei, haluan oppia sinusta. Jos teet asioita toisin kuin minä, kiinnostavaa! Meidän ei tarvitse ajatella samoin, mutta kuulen mielelläni sinun tavoistasi.”

Siinäpä olisi yksi avain merkityksellisyyden tunteeseen yksilötasolla ja kitkattomampiin ihmissuhteisiin kuten myös globaaleihin suhteisiin eri maiden ja kansojen välillä.

Lopuksi kysymys, johon ei tarvitse vastata ääneen (ellei halua). En halua tällä kysymyksellä loukata ketään, vaan herättää keskustelua ja ajatuksia.

Tunnistaako joku itsessään kysymättömän keskustelijan?

Jos tiedostatte, oletteko miettineet, mistä se johtuu..? Koetteko sen epäkohteliaana, oletteko arkoja keskustelutilanteessa vai tuntuuko, että on vaikea kysyä toisilta jotain?

Itse tiedostan, että saatan joskus olla vuorovaikutustilanteissa liiankin utelias, ja joku voi kokea sen rajojensa ylittämisenä. Minun ongelmani ehkä sitten on, että olen ihmisistä liian kiinnostunut. Saatan tajuamattani innostuksissani tykittää kysymyksiä niin, että pidättyväisempi ihminen hämmentyy. Kysymysten esittämisessäkin on tahdikkuutensa, joka on syytä hallita.

.

Minusta surullisinta on, kun kysymykset ja keskustelu hiipuvat pitkässä parisuhteessa. Toisesta tulee itsestäänselvyys ja hänestä muka ”jo tietää kaiken”.

Toista ihmistä ei koskaan voi oppia tuntemaan valmiiksi, koska emme ihmisinäkään ole koskaan valmiita. Toisesta ja toiselta voi aina, aina oppia.

89 kommenttia
21.07.2023

24 Dermosil-suosikkia -24% alehintaan

Kaupallinen yhteistyö: Dermosil

Kaksikymmentäneljä Dermosil-lempparia, -24% tarjoushintaan! 🙂

Olen mukana Dermosilin kesän 24/7-kampanjassa, joka juhlii verkkokauppojen aukioloaikaa – verkkokaupat ovat aina auki, 24/7!

Minulla on pitkä historia verkkokauppojen ja postimyynnin (kun online-kauppoja ei vielä ollut) lojaalina asiakkaana, joten tämä kamppis Dermosilin kanssa sopii meikäläiselle kuin nenä päähän. 🥳

Kotiin tilatun paketin odottamisessa ja avaamisessa on vain se jokin ihana juttu ja viehätys, jota en saa kivijalkaliikkeissä. Ekan kosmetiikkapakettini olen tilannut postimyynnistä 13-vuotiaana. :)

Tähän kampanjaan sain vapaat kädet valita 24 Dermosil-suosikkiani. Mukana on laadukkaita ihon- ja hiustenhoitotuotteita ikiklassikoista uudempiin ihanuuksiin, sekä kolme Dermosil-värikosmetiikan ikonia. (Kuka arvaa, mitkä kolme..? ☺️)

Kaikki suosikkini ja tarjoushintaiset tuotteet löydät täältä. Tarjous on voimassa tänään perjantaina 21.7.2023 keskiyöhön saakka.

KASVOTUOTTEET

Lemppari-ihonhoitorutiinini mukaisesti valitsin seerumeita ja kasvoöljyjä. Mukana myös täyteläinen silmänympärysvoide sekä tehokas kasvokuorinta.

SENSITIVE-SEERUMI 7,90€ / 30 ml (alehinta 6€)

Glyserolia, manteliöljyä, skvalaania ja sheavoita sisältävä kosteuttava ja hajusteeton seerumi sopii kaikille ihotyypeille ihon kosteustasapainon parantamiseen. Ohut geelimäinen koostumus toimii myös täydellisenä kumppanina kasvoöljylle.

SENSITIVE-JOJOBAÖLJY 14,90€ / 30 ml (alehinta 11,32€)

Kasviöljyjen klassikko sopii kaikille ihotyypeille kuivasta rasvoittuvaan ja herkästä ja epäpuhtaaseen. Jojobaöljyn lipidit muistuttavat ihon omia lipidejä, minkä vuoksi se imeytyy niin hyvin eikä tyypillisesti tuki ihoa. Hajusteeton koostumus.

Vinkki: sekoita tippa öljyä kämmenellä Sensitive-seerumiin, niin saat öljyn hyödyt ihollesi kaikkein nopeiten imeytyvässä ja raikkaassa muodossa. Öljy-seerumiseos voi korvata kasvovoiteen.

SKIN COMFORT -KASVOÖLJY 12,50€ / 15 ml (alehinta 9,50€)

Ravitseva Skin Comfort -öljy sopii erityisesti kypsälle, kuivalle ja ikääntyneelle iholle. Sekoitus ruusunmarjansiemenöljyä, purasruohoöljyä sekä auringonkukansiemenöljyä uudistaa, korjaa, kosteuttaa ja ravitsee ihoa sekä rauhoittaa tulehdusta. Skin Comfort -öljyssä tuoksuvat neroli, pomeranssi ja appelsiini.

NIASIINIAMIDISEERUMI 14,50€ / 30 ml (alehinta 11,02€)

Valitsin kaikista Dermosilin anti-age-seerumeista juuri tämän seerumin, koska se on kaikkein monipuolisin ja sopii ihan kaikille ihotyypeille. Niasiiniamidi parantaa ihon kuntoa kokonaisvaltaisesti; häivyttää juonteita, napakoittaa huokosia, kirkastaa pigmenttimuutoksia, hillitsee talintuotantoa ja rauhoittaa tulehtunutta ihoa. Se on todellinen ”tekee-kaiken”-ainesosa, ja yksi maailman eniten tutkittuja ja parhaiten tehonsa osoittaneita anti-age-aineita.

👉 Jos et keksi mitä anti-age-ainetta alkaisit käyttää ja olet huolissasi anti-age-aineiden voimakkuudesta, valitse niasiiniamidi. Se sopii herkällekin iholle.

OVERNIGHT EYE MASK -SILMÄNYMPÄRYSNAAMIO 8,90€ / 20 ml (alehinta 6,76€)

Ihanan täyteläinen ja hoitava silmänympärysvoide yökäyttöön. Tuotetta voi käyttää naamion tai tavanomaisen silmänympärysvoiteen tavoin. Rakastan täyteläisiä mutta ei-rasvaisen-tuntuisia silmänympärysvoiteita, ja tämä on sellainen! Sheavoi, hiivauute, prebiootit ja glyseroli kosteuttavat ihoa, allantoiini ja bisabolol rauhoittavat.

PORKKANA-KASVOKUORINTA 6,90€ / 50 ml (alehinta 5,24€)

Voidemainen, rakeita sisältävä Porkkana-kasvokuorinta on ihana tuote tehokkaiden kuorintojen ystäville! Hienojakoinen ja tiheä silica-raekoostumus kuorii ihon sileääkin sileämmäksi, samalla kun täyteläinen voidekoostumus tekee tuotteen levityksestä miellyttävää. Antioksidanttinen porkkanauute hoitaa ihoa.

Tiheän ja tehokkaan raekoostumuksensa puolesta suosittelen Porkkana-kuorintaa normaalille ja vahvalle iholle, tämä ei ole herkkäihoisen tuote.

KASVOJEN PUHDISTUS

Listaltani löytyy kolme erilaista putsaria: kuohkea vaahto, öljypohjainen balmi sekä savipohjainen, miedosti vaahtoava voideputsari.

SKIN SOLUTIONS CLEANSING MOUSSE 8,20€ / 150 ml (alehinta 6,23€)

Tämä ultrakermainen ja liukas vaahto on mousse-putsareiden aatelia. Dermosilin kolmesta pumpattavasta vaahtoputsarista tämä on kosteuttavin, ja siksi myös mun suosikki.

SKIN SOLUTIONS CLEANSING BALM 7,90€ 7 125 ml (alehinta 6€)

Balmiputsari on Dermosilin vastine öljyputsarille. Koostumus on paljon ohuempaa kuin balmin nimellä myytävissä putsareissa yleensä, tämä on lähes juoksevaa ja levittyy todella hyvin. Skin Solutions Cleansing Balm ei ”kinnaa” iholla, ominaisuus, joka sekin joskus liittyy balmiputsareihin. Kaiken kaikkiaan Dermosilin balmiputsari on erittäin helppokäyttöinen ja iholta helposti huuhtoutuva.

SKIN SOLUTIONS CLAY CLEANSER 8,90€ / 125 ml (alehinta 6,76€)

Vaikka tämä putsari ei ole juuri minun ihotyypilleni, ihastuin Clay Cleanseriin ensikokeilulla. Tykkään persoonallisista ja vähän erilaisista tuotteista, ja tämä putsari on sellainen. Se on ulkomuodoltaan kuin ohutta voidetta, mutta rasvojen sijaan pohjan muodostavatkin savi sekä pinta-aktiiviset aineet. Tuote ei tunnu iholla rasvaiselta ja huuhtoutuu jättämättä piiruakaan rasvaista tunnetta. Jos tuotetta hieroo kostealla iholla pitkään, se muodostaa hyvin miedosti pienikuplaista vaahtoa.

Saviputsarin vaikutus on syväpuhdistava, ja normaalille sekä kuivalle iholle tämä sopii käyttöön vain kerran viikossa. Rasvoittuvaihoinen voi käyttää saviputsaria kuuriluontoisesti joka päivä, mutta jatkuvaan päivittäiseen käyttöön pidän tätä hieman liian voimakkaana tuotteena.

VARTALOTUOTTEET

Juuri-sarjan tuotteet ovat koostumukseltaan Dermosilin luonnollisinta kosmetiikkaa. Sarjan Porkkana-tuotteilla on Ecocert-sertifikaatti, muiden Juuri-tuotteiden luonnollisuusaste on muuten vain korkea (94-98%).

SOKERIJUURIKAS-KÄSIVOIDE 6,50€ / 125 ml (alehinta 4,94€)

Dermosililla on mielestäni yleisestikin tosi hyviä käsivoiteita, mutta Juuri-sarjan käsivoiteessa on luonnollisuutta arvostavaan makuuni parhaat ainesosat ja lisäksi koostumus on vähän täyteläisempi kuin muissa. Siksi se on suosikkini! Sheavoi, betaiini ja kookosglyseridit hoitavat käsien ihon pehmeäksi. Miellyttävä hedelmäinen tuoksu.

PORKKANA-VARTALOÖLJY 12,50€ / 100 ml (alehinta 9,50€)

Klassikko-monitoimiöljy sopii niin vartalolle kuin kasvoille. Porkkanamaseraatin eli auringonkukkaöljyyn uutetun porkkanan lisäksi tässä öljycocktailissa ihoa hoitavat myös buritin siemenöljy sekä manteliöljy. Porkkanan sisältämä beetakaroteeni on voimakas antioksidantti, joka ehkäisee ihon hapettumisvaurioita. Se on myös A-vitamiinin esiaste ja ylläpitää ihon nuorekkuutta.

PUNAJUURI-VARTALOVOIDE 6,20€ / 125 ml (alehinta 4,71€)

Samettisen täyteläinen Punajuuri-vartalovoide levittyy notkeasti, imeytyy hyvin ja jättää iholle kosteutetun ja pehmeän tunteen. Tämä on mielestäni Dermosilin paras vartalovoide: se on todella kosteuttava ja hoitava, olematta kuitenkaan superrasvainen. Hoitaviin ainesosiin lukeutuvat sheavoi, kookosglyseridit, kaurajauho sekä punajuuriuute. Mieto ja miellyttävä hedelmäinen tuoksu tuo lisäplussaa.

SENSITIVE SUN PROTECTION LOTION SPF 30 14,90€ / 150 ml (alehinta 11,32€)

Uusi suosikkiaurinkovoiteeni vartalolle! Notkea emulsiokoostumus levittyy superhelposti ja suojaa tehokkaasti; tässä on erittäin hyvät UV-filtterit. Tänä vuonna uudistettu hajusteeton koostumus on saanut Allergia, Iho- ja Astmaliiton tunnuksen.

SALVIA-KEITTIÖSAIPPUA 6,90€ / 500 ml (alehinta 5,24€)

Ihanan tuoksuinen keittiösaippua – olen käyttänyt tätä varmaan 10 vuotta! Keittiösaippuan ero tavalliseen nestesaippuaan on antibakteerinen koostumus, tehokkaampi puhdistusteho ja samalla miedompi vaahtoavuus. Ruoanlaiton yhteydessä on käytännöllistä, että saippua huuhtoutuu iholta nopeasti. Keittiösaippua myös poistaa iholta hajuja, joita elintarvikkeet saattavat ihoon jättää.

EXTRA-VOIDE 8,50€ / 200 ml (alehinta 6,46€)

Tässä on pisimpään käyttämäni Dermosil-tuote ja yksi parhaista ihonhoitotuotteista koskaan! Ihastuin Extraan yli 15 vuotta sitten. Sensitive Extra-Treatment on todella rasvainen hoitovoide erittäin kuivalle iholle, enkä tunne toista sen kaltaista. Voiteessa on aivan uniikki koostumus joka täytyy vain itse kokea. Extra-voide jättää iholle suojaavan kalvon, joka pehmentää sekä ehkäisee kosteuden haihtumista iholta.

Käytän extravoidetta käsi- ja jalkavoiteena. Parhaiten Extra-voide toimii yhdistettynä seuraavaan tuotteeseen:

HYDROGEELI 5,90€ / 100 ml ja 7,90€ / 250 ml

(alehinnat 4,48€ ja 6€)

Siinä missä Extra-voide kosteuttaa ihoa muodostamalla suojaavan lipidikalvon, öljytön Hydro-geeli tuo ihoon vesimäistä kosteutta, eli sitä varsinaista kosteutta. Nämä kaksi muodostavat ihanteellisen kosteusduon toisen ladatessa ihoon vettä ja toisen lukitessa veden ihoon.

Hydrogeeliä voi totta kai käyttää yksinäänkin kosteuttamassa, mutta oikein kuivalla iholla sen päälle kannattaa laittaa rasvamainen kosteustuote. Hydrogeeliä voi halutessaan käyttää myös kasvoilla.

KARBAMIDI-JALKAVOIDE 7,50€ / 150 ml (alehinta 5,70€)

Fantastisen tehokas voide kosteuttamaan ja pehmittämään kovettuneita jalkapohjia. Minulla on kroonisesti karhea, paksu ja halkeileva iho kantapäissä ja päkiöissä, ja olen käytännössä ”naimisissa” superpehmentävien jalkavoiteiden kanssa koko elämäni. Jos en käytä voiteita, iho kantapäissä menee niin karheaksi, että rikkoo sukkahousutkin..! Karbamidivoide on ihan paras apu tähän, ja säännöllinen käyttö pitää ihon pehmeänä ja ehjänä ja suojabarriäärin kunnossa.

Tässä on ihonhoitotuote, jonka käytöstä en koskaan voi luopua.

VÄRIKOSMETIIKKA

Tähän joukkoon olisin kernaasti valinnut myös viime kesänä ilmestyneen superhyvän nudevaalean luomivärin, mutta se olikin limited edition -tuote. Mennään siis meikkipohjilla ja kulmakynällä!

IDEAL BB-VOIDE 10,90€ / 30 ml (alehinta 8,28€)

🩷 Mun kaikkien aikojen suosikki BB-voide. Ideal kuuluu mun ”go-to”-meikkituotteisiin, joka tekee aina hyvännäköisen ihon. Kosteuttavan tuntuinen ja erittäin miellyttävästi levittyvä koostumus, luonnollisen kuulas pinta sekä aivan täydellinen sävy (mun sävy on Natural Beige) ovat tehneet Ideal BB-voiteesta meikkipohjan, johon tiedän voivani aina luottaa. Tämä on vain niin helppo ja ihana tuote! Kaikki sävyt (kolme) löydät täältä.

SILKY PERFECTING FOUNDATION 9,90€ / 30 ml (alehinta 7,52€)

Silky Perfecting -meikkivoide on kuin peittävämpi versio Ideal BB-voiteesta. Sävyni Natural Beigekin on sama. Siinä missä Ideal toimii loistavasti arkimeikissä, Silky Perfecting -meikkivoiteeseen tartun, kun teen ilta- tai juhlameikin. Ihosta tulee viimeistellympi ja Silky Perfecting peittää kaikki ihon punoituksetkin, olematta kuitenkaan raskas tai paksu.

Silky Perfecting -meikkivoide ei ole koskaan pettänyt, ja koostumus sekä sävy toimivat yksinkertaisesti täydellisesti mun iholla. Kaikki sävyt (kuusi) löydät täältä.

KULMAKYNÄ, SÄVY MEDIUM 6,50€ / 1,08g (alehinta 4,94€)

Se paras kulmakynä. Olen hehkuttanut tämän tuotteen ja sävyn blogissani niin monta kertaa, että vakkarilukijat osaavat litanian varmaan ulkoa. 😄 En oikeastaan käytä muita kulmakyniä, koska tämä on niin ylivertainen. Sävy Medium on neutraali, harmahtava ruskea joka ei ole liian tumma, ei liian vaalea eikä yhtään punertava tai kellertävä. Minusta se sopii ihan kaikille.

Tämä on myös se meikkituote, jota olen kappalemääräisesti käyttänyt eniten koko elämäni aikana.

HIUSTUOTTEET

HONEY SHAMPOO 9,90€ / 200 ml (alehinta 7,52€)

Dermosilin tämän kesän uutuustuote, hunajashampoo, ihastuttaa poikkeuksellisen korkealla hunajapitoisuudellaan. Tässä tiivistemuotoisessa shampoossa on hunajaa peräti 19,5%.

Hunajalla on kosmetiikassa antibakteerisia, kosteuttavia sekä ravitsevia ominaisuuksia, ja alempana esitellyn suolashampoon tavoin hunajashampoo voi auttaa tasapainottamaan kenkkuilevaa hiuspohjaa.

Hunajashampoo sitoo hiuksiin kosteutta, mutta se myös puhdistaa tehokkaasti. Kuvailisin tätä shampoota ”syväpuhdistavaksi kosteuttavaksi shampooksi”. Dermosilin Hunajashampoo ei varsinaisesti esiselvitä ja liukastuta hiuksia kuten hoitava shampoo tekee, mutta on kosteuttavampi kuin tavallinen normaalien hiusten shampoo. Hiukset jäävät hunajashampoon jäljiltä ihanan ilmaviksi.

Kannattaa kiinnittää huomiota shampoon käyttömäärään; liian suuri määrä pesee hiukset narskuviksi, ja tätä todella riittää ihan pieni määrä. Valmistajan ohje on puoli teelusikallista.

HUNAJA-HOITOAINE 9,90€ / 200 ml (alehinta 7,52€)

Hunaja-hoitoaine on silikoniton, hiukset nopeasti selvittävä ja silkkiyttävä hoitoaine. Korkea hunajapitoisuus kosteuttaa tehokkaaasti latistamatta hiusta.

Hunaja-tuotteissa on muuten tigimäisen herkullisen makea tuoksu!

SEA SALT SHAMPOO 9,90€ / 200 ml (alehinta 7,52€) 

Omalaatuisin shampoo, jonka tunnen! Dermosilin Sea Salt Shampoo on yhtä kuin ehtaa merisuolaa, johon on lisätty vettä ja peseviä ainesosia. Äärimmäisen yksinkertainen ja toimiva resepti! Ja koostumuksellisesti niiiin kiehtova! Kuten näkyy, purkissa on tosiaan karkeaa merisuolaa. Vähän kuin... hillotettua suolaa..!

Suola on antiseptinen, antibakteerinen ja samalla kosteuttakin sitova aine, minkä lisäksi sillä on syväpuhdistava detox-vaikutus. Suola on ihmeellisen monipuolinen aine! Merisuolan sisältämät mineraalit tasapainottavat hiuspohjaa, ja yhdessä antiseptisen vaikutuksen kanssa mineraaleista voi olla apua erilaisten päänahan ongelmien kanssa.

HYDRATING TREATMENT 7,90€ / 125 ml (alehinta 6€)

Todella hyvä tehohoitoaine pursuaa hiusta hoitavia ja pehmentäviä kasviöljyjä ja -uutteita. Myös tämä tuote on silikoniton. Vaikka monilla aineilla voi silottaa ja kiillottaa hiusta, mikään aine ei pehmennä hiusta niin kuin kasviöljyt. Kasviöljyt parantavat hiusten elastisuutta ja vetolujuutta ja tekevät niistä luonnollisen pehmeän tuntuiset. Kannattaa etsiä hiustuotteista erityisesti kookos-, avokado- ja oliiviöljyjä, ne imeytyvät hiukseen kaikkein parhaiten ja vahvistavat hiusta sisältäpäin.

Hydrating Treatment -tehohoidossa on auringonkukka, risiini-, moringa-, avokado- ja jojobaöljyä sekä kookos- ja kvinoauutetta (jälkimmäinen jämäköittää hiusta). Ksylitoli sitoo kosteutta, kvatit selvittävät takkuja ja tekevät hiuksista helposti kammattavat.

Lopuksi: ihanat limited edition Muumi-tuotteet! 😍

Muumi-käsisaippua 7,50€ / 500 ml

Muumi-keittiösaippua 7,50€ / 500 ml

Muumi-suihkugeeli 7,50€ / 500 ml

Ihanan hedelmäisen tuoksuiset Muumi-saippuat ovat myynnissä vain rajoitetun ajan. Dermosilin omalla tehtaalla Korsnäsissa valmistetut ja aiemmin heinäkuussa lanseeratut Muumi-tuotteet ovat olleet niin suosittuja, että ensimmäinen erä kuulema myydään loppuun ihan näillä näppäimillä. Lisää on tulossa, mutta seuraavan erän myyntiin saamisessa kestää pieni tovi.

Muumi-tuotteet myydään normaaliin edulliseen hintaan, mutta kaikki kolme tuotetta sisältävästä Muumi-paketista saa -12% alennuksen.

Vastustamattoman suloisissa Muumi-tuotteissa tuoksuu greippi, ananas ja passionhedelmä.

17 kommenttia
18.07.2023

Ravintola Olo - hartaasti odotettu kallein ravintolakokemukseni

Pääsin toissa lauantaina nauttimaan todella pitkästä aikaa pitkän kaavan fine dining -maistelumenun. Tätä oli odotettu, ja ilta oli kuin pieni loma itsessään. Niin kokemuksen kuin hintansa puolesta.

Fine dining, ja nimenomaan pitkien maistelumenujen muodossa on jotain, mitä harrastaisin mielelläni kerran tai pari vuodessa. Harrastus vaatii kuitenkin samanhenkistä seuraa, eikä minulla oikein tätä nykyä ole sellaista seuraa ympärilläni. Siksi harrastus on harmillisesti päässyt hiipumaan.

Yhtä tärkeää kuin elämyksellinen ruoka on myös hetkeen liittyvä sosiaalinen ulottuvuus ja ruoasta sekä juomasta keskustelu, eikä tämä harrastus oikein toimi yksin harrastettuna. Ainakaan minulle.

Ilokseni sain viime viikonloppuna seuraa turkulaisesta ystävästäni Katasta, kun varovasti rohkenin ehdottaa, josko tyttöjen viikonloppuna illastaisimme yhden Michelin-tähden ravintola Olossa Helsingissä.

Meillä on aiemminkin ollut Katan kanssa puhetta ”dinner-date”-perinteestä, jossa vuorokuukausin vierailisimme toistemme kotikaupungeissa ja kävisimme jossain hyvässä ravintolassa. Michelin-tähden maistelumenut ovat kuitenkin omaa tasoaan, johon ei ihan harva se kuukausi pysty sijoittamaan.

Olon 10 ruokalajin menu taitaa olla kallein koskaan syömäni ateria. Haluaisin sanoa, että se oli myös sen arvoinen, ja kyllä se melkein oli, mutta jälkiruoat toivat lievän mahalaskun muuten niin fantastiseen makusinfoniaan. On odotettavaakin, etteivät makeat ruoat ole minun ykkösjuttuni, mutta myös Kata jakoi mielipiteeni jälkkäreistä. Niistä lisää tuonnempana.

Kun saavuimme Oloon, pöydässä odotti kohoamassa oleva hapanjuurileipätaikina. Tässä menussa leipää ei tarjoilla ruokailun aluksi tai sen aikana, vaan leipä on yksi ruokalajeista.

Tässä menu kokonaisuudessaan. Tämä on täysi menu, ja sen lisäksi on lyhyempi kesämenu.

Täyden menun hinta on 189€, ja halutessaan siihen voi lisätä kaviaaria hintaan 30€ ja hummeria hintaan 44€. Ruokavaliot ja allergiat huomioidaan.

Minä en maistelumenujen yhteydessä yleensä ilmoita sokerittomuudestani, sillä minusta on kiinnostavaa maistaa fine dining -jälkiruokia, jotka tyypillisesti ovat hyvin pieniä ja makumaailmaltaan jotain ihan muuta kuin perusjälkkärit. Ajattelen myös, että jälkkärit ovat osa keittiömestarin tarkoin luomaa makumatkaa, ja halutessani harrastaa fine diningia hyväksyn, että jälkiruoat ovat osa ruokataiteilijan luomusta. Siispä maistan niitä.

Lihaa en kuitenkaan syö missään tapauksessa. Lopetin lihan syömisen 14-vuotiaana.

Ensimmäinen ruokalaji koostui kolmesta pienestä sormiruoka-annoksesta:

Parmesaanijuustoa, sipulia ja seljanmarjaa

Kuningasrapua ja nieriänmätiä

Kotimaista hanhenmaksaa, raparperia ja timurpippuria

(Joudun tunnustamaan, että en tehnyt muistiinpanoa siitä mitä mun annoksessa oli hanhenmaksan tilalla, mutta hyvää se oli…)

Kaikki kolme suupalaa veivät kielen mennessään, mutta kuningasrapuannos oli paras. Kata vaikutti pitävän eniten hanhenmaksasta.

Korkean tason fine diningissa parasta on yllätyksellisyys; koskaan ei tiedä, miltä annos suussa maistuu ja mitkä elementit sieltä nousevat päällimmäisinä kutkuttelemaan makunystyröitä. Printatusta menusta näkee annosten pääraaka-aineet, mutta kokoonopano ja maku ovat aina yllätys. Juuri se yhdistettynä tavallisen hyvän ruoan ylittäviin makuharmonioihin on fine diningin the juttu minulle.

Kun menet ”tavalliseen” ravintolaan, vaikka laadukkaaseenkin, tiedät aina suunnilleen, miltä tilaamasi lohi, pasta tai pihvi tulee maistumaan. Raaka-aineiden laatu sekä annoksen esteettisyys toki vaihtelee, mutta ani harvoin tavallisen ravintolan makumaailma yllättää. Ruoka voi olla taivaallista, mutta ei sisällä ilahduttavia ja mielikuvitusta kutkuttelevia yllätyksiä.

Esimerkiksi sipuli & seljanmarja -annoksen kohdalla en olisi pystynyt sokkotestissä kertomaan, mitä annoksessa tarkalleen ottaen oli. Maut on rakennettu niin hienovaraisesti, ja joskus pääraaka-aineesta maistuu annoksessa vain vihjaus.

Seuraava ruokalaji oli raakaa Islannin katkarapua, karviaista ja mantelia. Tämä annos jäi kuvaamatta, sillä se ei näyttänyt juuri miltään katkarapujen ollessa syvässä kupissa vaalean kastikkeen peitossa. Annos oli ihan törkeän hyvänmakuinen. Katkaravut suorastaan sulivat suuhun pehmeydessään, ja vaikka katkarapu on miedon makuinen raaka-aine, siihen oli saatu paljon makua. Menussa luki karviainen, mutta minun ja Katan mielestä annoksessa oli katajanmarjoja..? Olivat mitä olivat, ne toivat lempeään katkaraputeemaan ihanan toimivan twistin.

Seuraavaksi tarjoiltiin kampasimpukkaa, auringonkukansiementä ja ruskistettua voita. Tämä saattoi olla allekirjoittaneen lempiannos! Ai että miten intensiivinen maku voikastikkeessa oli…. Se komppasi täydellisesti kampasimpukan hienovaraista aromia. Yksinkertainen annos, joka kuitenkin tulvi nyansseja.

Rakastan kampasimpukkaa, ja parhaimmillaan se on nimenomaan fine dining -paikoissa. En koskaan valmista simpukoita itse kotona, vaan ne ovat jotain, mitä nautin vain ravintoloissa. Syön omassa arjessa takuuvarmoja arkipöperöitä ja säästän hienostuneemmat raaka-aineet makutaiteilijoille, joille ne ovat muusa.

Hummeriannosta tarjoillaan

Tässä vaiheessa oli mahdollisuus extra-hummeriannokseen, jonka Kata tilasi. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Kata ylipäätään maistoi hummeria, koska on aina kokenut lievää epämukavuutta tätä raaka-ainetta kohtaan. Nilviäiset päidensä ja raajojensa irroitustöineen eivät muutenkaan ole Katalle se kaikkein ruokahalua herättelevin juttu, mutta fine dining -ravintoloissa raajojen nyppimiset voi unohtaa; täällä merenelävät tarjoillaan aina valmiiksi prepattuina.

Makunystyrät palkittiin, ja Olon hummeri oli kuulemma ”tajuttoman hyvää”.

Virallisen menun annos numero neljä oli kuhaa, merirapumoussellinea ja hernettä.

Annos jatkoi katkarapujen ja kampasimpukan viitoittamalla lempeän hienostuneella tiellä, ja erityisesti merirapu värähteli autuaasti allekirjoittaneen makutaajuudella.

Seuraavaksi vuorossa oli illan aloittanut ja tässä välissä aikaa uunissa viettänyt hapanjuurileipä.

Se kannettiin pöytään uunituoreena kera talon voin, muikunmädin ja valkoisen parsan. Myönnettävästi itselläni oli tässä vaiheessa vielä aika tuntuva nälkä, ja nälkäinen vatsani otti auliisti vastaan oman puolikkaani leivästä.

Olon leipä ei itse asiassa ollut mitenkään erityisen makuista, sekin on myönnettävä. Jälkiruokien ohella tämä hetki menussa jäi siis maultaan vajaaksi, vaikka idea tervetulleeksi toivottavasta ja sitten uuniin siirtyvästä leipätaikinasta olikin ihan söpö. Entisenä leipäaddiktina ja sittemmin leivästä luopuneena mutta ravintoloissa sitä välillä maistelevana voin todeta, että olen maistanut paljon parempaa hapanjuurileipää monessa muussa paikassa.

Tähän väliin sopii myös kertoa, mikä Olon illassa oli poikkeuksellista. Ainakin minun kokemuksellani. Olen elämäni aikana syönyt ehkä parisen kymmentä fine dining -maistelumenua, ja aina, ihan aina niihin on kuulunut ns. keittiön tervehdyksiä eli menun ulkopuolisia pieniä yllätysannoksia. Tähän menuun niitä ei kuulunut lainkaan. En tiedä onko tämä Olon vakiintunut tapa, saattaa olla niin. Se kuitenkin tuntui erikoiselta, kun on tottunut odottamaan näitä spontaaneja extra-ylläreitä.

Varmaankin juuri kiitos keittiön tervehdysten puuttumisen, minulla oli ensimmäistä kertaa koskaan fine dining -maistelumenun keskellä ihan rehellinen nälkä saavuttaessamme 10 ruokalajin puolivälin. Vaikka fine dining -annokset ovat pieniä, olen aina tullut niistä kylläiseksi, kun niitä syö riittävän monta. Koskaan ei ole tarvinnut lähteä nälkäisenä kotiin. Olossa mietin, että nytköhän tulee eka kerta.

Ruokalaji numero kuusi oli vasikan kateenkorvaa, raparperia ja sipulia. Minulle tarjoiltiin aasialaistyylinen dumpling, jonka tarkasta sisällöstä en taaskaan tajunnut tehdä muistiinpanoa, mutta se sisälsi ainakin maa-artisokkaa.

Dumpling-annos oli menussa täysin poikkeuksellinen voimakkaamman ja mausteisen makumaailmansa puolesta. Dumpling-täytteessä oli aistittavissa hapanimelää makua, mutta fine dining -tyylisesti hienostuneella twistillä toteutettuna. Annos oli kiinnostava ja rikkoi virkistävällä tavalla muuten niin lempeän kokonaisuuden.

Viimeinen suolainen annos oli raakakypsytettyä kotimaista karitsaa, suolattua bergamottia ja fenkolia. Minulle puolestaan tarjoiltiin sama sama annos turskalla. Tämäkin oikein tyylikäs ja maukuaisteja silittelevä annos. Bergamotin ja fenkolin yhdistelmä toimi valkoisen kalan kaverina siinä missä (Katan mukaan) karitsan.

Ja – fanfaarit tähän – tässä vaiheessa todellakin olin kylläinen. 🙏🏻 Lopulta se voi olla pienestä kiinni. :)

JÄLKIRUOKA

Sitten päästään jälkiruokiin. Totean vielä kerran, että olen luonnollisestikin huono henkilö arvioimaan makeiden ruokien onnistuneisuutta, kun en lähtökohtaisesti pidä omenaa makeammista asioista, mutta tällä kertaa myös jälkiruoista normaalisti nauttiva seuralainen jakoi kokemukseni aivan liiallisesta imelyydestä.

Minusta kummallisinta oli se, ettei Olon jälkiruoka-annosten makeustasossa ollut juurikaan eroa ja ne olivat niin tasapäisen makeita. Siinä missä suolaisten pääruokien maut olivat vivahteikkaita, hienovaraisia ja kiinnostavia, jälkiruokien maut oli suorastaan hukutettu sokeriin. Imelä on sopivin sana kuvaamaan Olon jälkiruokien makuprofiilia. Yllätyksellisyys jäi täysin uupumaan.

Aiemmin kokemissani maistelumenujen jälkiruoissa on ollut enemmän variaatiota.

Jälkiruoka numero yksi oli Tyrniä ja porkkanaa, eli tyrnillä maustettua jäätelöä kera niin jäätävän imelän porkkanahillokesydämen, että hampaat melkein tippuivat suusta porkkanan saavuttaessa kieleni.

Tämä ei nyt kuulosta elegantilta arviolta mutta pakko se on sanoa: minusta tämä annos oli suorastaan kaamea. ’Hienostunut’ oli kaukana niistä adjektiiveista, jotka tulivat mieleen. Kata oli samoilla linjoilla.

Jälkiruoka numero kaksi yllätti koollaan: ollakseen fine dining -annos, vihreää mansikkaa, praliinia ja sitruunaverbenaa sisältävä leivos oli valtava. Koko ei tule esiin kuvassa, mutta leivos oli isompi kuin yksikään pääruoka-annos.

Tässä annoksessa oli minusta hyviä makuja kuten suklaista mokkaa, mutta posketon sokerisuus jyräsi alleen lempeiden pääraaka-aineiden kuten mansikan ja verbenan yritykset tuoda esiin hienovaraisia vivahteitaan. Pari lusikan kärjellistä riitti ja silmät melkein vuosivat sokeriövereistä. Vähemmällä sokerilla olisin aidosti tykännyt tästä leivoksesta.

Kolme- ja puolituntisen ravintolailtamme päätti pienten suupalajälkkäreiden trio: Raparperimarenki-piirakaa, Macadamiapähkinää ja vadelmaa ja Mansikkaa ja kermaa. (Kaikki kolme näkyvät ensimmäisessä jälkiruokakuvassa.)

Macadamiapähkinä-suupalat olivat ihan OK, ja näissä sokeria oli kenties ripaus vähemmän kuin muissa menun jälkiruoissa. Raparperimarenkipiirakka jatkoi kuitenkin taas överimakeaa linjaa, ja tässä vaiheessa sekä minun että Katan sokerilimitti tuli täyteen. Kumpikaan meistä ei enää pystynyt edes maistamaan pientä punaista palluraa, joka olisi ollut ”Mansikkaa ja kermaa”.

Huh sentään mikä sokeri-ilotulitus. Turboimelä jälkkärikimara oli kieltämättä vähän odottamaton päätös muuten niin makuaisteja hellivälle tyylikkälle illalle.

🍷 Lopuksi sananen viineistä: on onni, että jotkin ravintolat tarjoavat menulle suunnitellun viinipaketin myös puolikkaana. Olo on tällainen ravintola. Petit Olo eli puolikas edullisemmasta viinipaketista maksoi 94€, täysi paketti kustantaa 157€. Arvokkaampi Viinikellarin aarteet -paketti keventää lompakkoa 253 eurolla.

Minulle maistuu hyvä viini ruoan kanssa, mutta en ikimaailmassa jaksaisi juoda täyttä viinipakettia 10 ruokalajin maistelumenun kanssa (joka annokselle on oma viini), ja ihmettelen ravintoloita, jotka eivät anna asiakkaan halutessaan ottaa pakettia puolikkaana. Näitä paikkoja on paljon.

Viiniä täydessä paketissa tulee noin puolitoista pulloa per henkilö, mikä minusta on tosi paljon esimerkiksi pienikokoiselle naishenkilölle. Ihmisiä ja alkoholitoleransseja on tietysti monenlaisia, mutta itse en jaksaisi juoda noin paljon, ja humalatilakin alkaisi jo häiritä ruoasta nauttimista – eihän ruokaelämyksen äärellä ole tarkoitus olla kännissä.

Juomamenu on kuitenkin erittäin tärkeä osa fine dining -kokemusta ja todellakin kohottaa makuelämyksen omalle tasolleen. Siksi on sääli, jos juomapaketti on jätettävä ottamatta. (Eli niissä paikoissa, joissa kaatojen puolituksesta kieltäydytään. En ala maksaa juomasta, jota en jaksa juoda.)

Kerta toisensa jälkeen vaikutun siitä taitavuudesta, jolla juoma ja ruoka hyvissä paikoissa yhdistetään. Näissä hetkissä viini maistuu joltain ihan muulta kuin kotona, täydellisesti paritettuna ruoan kanssa viinielämys laajenee suuremmaksi kuin viini koskaan voisi yksin olla. Ei sitä pysty edes kuvailemaan ja se on jotain, mitä nimenomaan menen fine dining -ravintolaan kokemaan. 🙏🏻

Toivottavasti seuraavaan kertaan ei mene taas viisi vuotta. ❤️

20 kommenttia
16.07.2023

Ihana päivä Porvoossa

Tekee mieli pitkästä aikaa kirjoittaa vähän kotimaan lomajuttuja. :)

Vietin viime viikonloppuna ”tyttöjen viikonlopun” Porvoossa ja Helsingissä ystäväni Katan kanssa. Porvoo on pääkaupunkiseudun tunnetuimpia kohteita ja varmaan monelle tuttuakin tutumpi, mutta itse olen käynyt Porvoossa vain kerran aiemmin, ja tästä on kymmenen vuotta. Turussa asuvalle Katallekaan Porvoo ei ole mikään kulunut kohde.

Helsinkiin puolestaan halusin mennä ihan vain syömään. En ole vuosikausiin käynyt syömässä hyvässä fine dining -ravintolassa, ja tätä harvinaista mutta sitäkin antoisampaa harrastusta on rehellisesti ikävä. Lähipiirissäni ei enää vaikuta ihmisiä, joita tällainen gastronominen harrastus kiinnostaisi, ja yksin on aika tylsää käydä syömässä pitkän kaavan maistelumenu. Onneksi Kata innostui ideasta, ja sain hänestä seuralaisen Helsingin Oloon, joka on yksi Helsingin viidestä Michelin-tähden ravintolasta. Juttu Olon 10 ruokalajin menusta on tulossa blogiin omana postauksenaan.

Tänään Porvoo.

Niille, joille Porvoo syystä tai toisesta ei ole kovin tuttu: 50 000 asukkaan Porvoo on alle tunnin ajomatkan päässä Helsingistä sijaitseva kaupunki, joka tunnetaan erityisesti historiallisesta puutalokeskustastaan. 1700- ja 1800-luvulla rakennetut kauniit talot ovat hyvin säilyneitä ja kuvauksellisine jokirantoineen Porvoo kuuluu Suomen kansallismaisemiin ja kulttuurillisesti arvokkaisiin ympäristöihin.

Vanha kaupunki on alueena lopulta aika pieni, ja sen ottaa helposti haltuun yhdessä päivässä. Moni vieraileekin Porvoossa vain päiväretkellä Helsingistä, tai tulee kaupunkiin varta vasten syömään johonkin kaupungin lukuisista hyvistä ravintoloista. Tänä keväänä Porvoo sai oman ensimmäisen Michelin-tähden, kun Vår-ravintolalle myönnettiin rengasyhtiön haluttu tähti. Vår on (odotetusti) täyteenvarattu pitkälle lähitulevaisuuteen, joten emme päässeet nauttimaan Michelin-murkinasta Porvoon vierailulla.

Porvoo-päivämme alkoi lounaalla jokivarren Glückauf-ravintolassa. Valitsimme paikan puhtaasti nälän ja sijainnin perusteella - eka kiva jokivarsipaikka joka tulee eteen! 😄

Mulle terassilla on aina tärkeää istua auringossa, seuralaisille useimmiten taas varjossa, mikä aiheuttaa välillä haasteita terassi-istuskeluiden yhteydessä. Kata onneksi viihtyy selin aurinkoon, joten meidän terassikemiamme toimi saumattomasti..!

Päivän ohjelmassa oli rentoa haahuilua niin joenrannassa kuin Vanhan Porvoon kauniilla mukulakivikaduilla ja -kujilla. Kata teki lähempää tuttavuutta vanhan kaupungin ihastuttavien pikku putiikkien kanssa ja Turkuun viemisiksi lähti moni kiva sisustus- ja keittiöesine. :)

Itse "shoppailin" Porvoota silmilläni - estetiikka ja idylliset näkymät, kauniit rakennukset ja kaupungin sekä ihmisten luoma tunnelma ovat minulle asioita, joiden äärelle voisin pysähtyä tuntikausiksi. Minun ei välttämättä edes tarvitse mennä sisään viehättäviin rakennuksiin, ihailen niitä ulkoa päin.

Kadut, rakennukset, aukiot, värit, kukkaistutukset, kahviloiden ikkunat ja terassit....  Ah. Vanha Porvoo tarjoaa erittäin palkitsevan miljöön esteetikolle ja tunnelmasiepolle.

Illallispaikaksi valikoitui Salt aivan Porvoon tuomiokirkon vieressä. Salt tarjoilee mutkatonta sesonkipainotteista ruokaa ja satsaa kasvisruokaan: listalla on aina sekä kasvis- että vegaanisia vaihtoehtoja.

Tämä kiinnosti minuakin, sillä monesti juuri kasvisruoat kertovat paljon ravintolan tasosta. Mielikuvituksellinen, maukas kasvisruoka on valitettavasti yhä harvassa.

Salt ei kokemuksena lopulta ihan briljeerannut.

Alkuruoaksi tilaamani Greek Treat, minttua ja hernettä yhdistävä suomalainen versio kreikkalaisista kasvis-keftedeseistä (keftedes = friteeratut tai paistetut pyörykät) oli oikein maukas, mutta ei mitään ruokamuistoksi jäävää.

Pääruoka, Paahdettu munakoiso kikherneiden, osterivinokkaiden ja kikherneiden kera, taas oli jopa pettymys. Munakoiso oli valmistettu oikeaoppisen kypsäksi ja osterivinokkaat olivat suorastaan herkullisia, mutta hieman raa'aksi jääneet kikherneet täyttivät 2/3 lautasesta ja annos muistutti lopulta kikhernemuhennosta jonka päälle oli aseteltu muutama viipale munakoisoa ja sieniä. Annos oli kaukana hienostuneesta makukokemuksesta.

(Ja yöllä koski vatsaan, kiitos raakojen kikherneiden.)

Mutta osterivinokkaista pisteet!

Illan paras osuus oli kävellä tässä joenvarren maisemassa ja lämpimän autereisessa valossa kohti majapaikkaamme.

Kyllä on kaunis kaupunki. ❤️

Porvoossa yhdistyy pienellä alueella leppoisan raukea maalaismaisema, historiallinen puutaloidylli sekä moderni, vireä suomalainen kaupunki palveluineen ja kauppoineen.

Löysin meille majapaikaksi todella persoonallisen paikan: Porvoon Vanha Rautatieasema.

Vanha asemarakennus on vuonna 2018 remontoitu asunnoiksi, ja muutamaa niistä vuokrataan Airbnb’n ja Bookingin kautta. Majoitus löytyy nimellä Stationmaster’s Studio.

Erittäin persoonallinen ja tunnelmallinen pikkuasunto koostuu alakerrasta, jossa on pieni olohuone/keittiö ja kylpyhuone sekä parvesta, jossa on vuoteet neljälle. Huonojalkaisille tai liikuntarajoitteisille majapaikka ei sovi, sillä parvelle menee kahdet jyrkät portaat.

Tunnelmaa luovat kakluuni ja kauniit hirsiseinät. Sekä minun että Katan mielestä keittiö tosin oli hieman liian moderni muuten niin rustiikkiseen ympäristöön, mutta tämä ei toki majoituskokemusta verottanut. :)

Parvella oleva ilmalämpöpumppu pitää huolen miellyttävästä viileydestä helteellä.

Yöpyisin Stationmaster's Studiossa toisenkin kerran, ja aivan erityisen tunnelmallinen tämä paikka varmasti on talvella, kun takkaan voi laittaa tulen :)

Asuntoihin kuuluva yhtenäinen terassi sijaitsee raidepihan puolella. Se olikin yksi mukavimpia paikkoja, joissa olen aamukahvia reissuissa nauttinut. Toukokuusta syyskuuhun raiteille vielä puksuttaa silloin tällöin museojuna Helsingistä. :)

Porvoon vierailu jäi tällä kertaa yhteen päivään, mutta kyllä täällä toisenkin viihtyisi, helposti :)

Seuraavalla kerralla ehkä tulen pelkästään kamerani kanssa, ja etenen tuskaisen hitaasti mutta samalla ah-niin-nautinnollisesti uudelleen kaikki Vanhan kaupungin kujat. Ensi kerralla ehkä ostankin jotain!

Minulle kiinnostavin kauppa Porvoossa muuten oli teetä, kahvia, mausteita ja öljyjä myyvä Skafferi, jossa olisin viihtynyt pitkään!

7 kommenttia
12.07.2023

12 vuotta "karppausta"

Tässä kuussa tulee kuluneeksi 12 vuotta ruokavaliomuutoksestani. Lyhyeksi interventioksi ajateltu ja hiilihydraattien kohtuukäytön omaksumiseen tähtäävä kokeilu jäi elämäntavaksi.

Ravintoaineryhmien mustavalkoinen kategorisointi hyviin ja huonoihin ei ole millään tavoin järkevää, mutta toisille meistä syntyy niin epäterve suhde tiettyihin ruokiin, että dramaattinen "väliintulo" voi olla ainoa keino muuttaa tilanne. Minulle epäterveen suhteen kohde olivat hiilihydraatit, ja aivan erityisesti nopeat ja kaikkein epäravinteikkaimmat hiilihydraatit pastan, pullan, murojen ja valkoisen riisin muodossa.

RAVINTOTOTTUMUKSET SYNTYVÄT LAPSUUDESSA

Olin jo lapsena nirso, mutta toisaalta kasvoin perheessä, jossa ei juuri vaalittu monipuolista ruokavaliota ja totuin yksipuoliseen ruokaan. En esimerkiksi koskaan maistanut riistaa tai ylipäänsä monipuolisesti eri liharuokia. Kalaa en muista meillä syödyn koskaan, ja salaatit olivat tuntematon asia. Lapsuudesta minulle ovat jääneet mieleen mm. kotletit sekä lauantaisin saunan jälkeen syöty uunimakkara emmentalilla ja ketsupilla.

Koulussa ruokamaailmani hieman laajeni kun tarjolla oli monipuolisempaa ruokaa, mutta olin yhä hyvin nirso ja suhtauduin uusiin ruokiin epäluuloisesti. Saatoin syödä lounaaksi pelkkiä voileipiä, jos ruoka näytti tai tuoksui kummalliselta. Lempiruokiani koulussa olivat pinaattiletut, makaronilaatikko ja uunipuuro marjakiisselillä. Kalamureke oli ainoa kalaruoka, josta tykkäsin.

Erinäisistä syistä johtuen meillä ei kotona enää ollut lainkaan säännöllisiä, yhteisiä ruokailuja muutoin kuin jouluisin (mistä johtuen jouluruoka on minulle yhä pyhä asia), ja teini-ikäisenä ruokin itseni ranskalaisilla perunoilla, makaronilla ja leivällä. Proteiini loisti poissaolollaan, ja ateria saattoi olla ranskalaiset perunat ketsupilla tai spagetti oliivikastikkeella - joka kaadettiin purkista suoraan kylmänä pastan päälle. Kasviksia en syönyt, ja leivän päälläkin oli pelkästään margariinia.

AIKUISUUTEEN NUUDELIEN JA MANNAPUURON VOIMIN

Aikuisena työssäkäyvänä pastan merkitys yhä vain korostui, ja tyypillinen lounaani oli pussillinen nuudeleita. Viikonloppuisin lounas saattoi olla suklaamannapuuro. Tässä vaiheessa nyrjähtänyt suhteeni ruokaan oli jo tiedostettu, ja ruokavaliotani olivat yrittäneet korjata niin ravitsemusterapeutti kuin kuntosalini personal trainer. Ammattilaisten vinkeistä olin opetellut lisäämään ruokaani edes vähän proteiinia, ja nuudeleiden sekaan saatoin sekoittaa valkoisia papuja ja iltaisin närpin rahkaa.

Oppi proteiinin tärkeydestä ei kuitenkaan integroitunut luonnolliseksi osaksi ruokailuani ja voileivät, uunipatongit ja iänikuinen pasta voittivat aina monipuolisesti koostetun lautasmallin. En ollut pätkääkään kiinnostunut terveellisestä ruoasta. Leipä ja leivonnaiset olivat sitä paitsi vain NIIN herkullisia, että en voinut enkä halunnut vastustaa niitä. Tunsin tästä välillä syyllisyyttä, mutta koska en esimerkiksi lihonut, en kokenut motivaatiota muutokseen. Vähät välitin siitä, että vatsa oli usein kipeä ja turvonnut ja kärsin kroonisista ilmavaivoista. Hulluin esimerkki lounaastani oli valikoima erilaisia leipiä kuten ruis- ja myslileipää ja jälkiruoaksi rahkapullaa.

Jossain vaiheessa tajusin viimein, että kyse oli riippuvuudesta ja että tein oikeasti keholleni hallaa syömällä niin yksipuolista ja ravinneköyhää ruokaa.

INTERVENTIO - KARPPAUS EI OLEKAAN PELKÄSTÄÄN LAIHDUTTAJILLE

Tuli vuosi 2011. Karppaus nousi trendiksi ja inspiroiduin vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta lukemistani kokemuksista. Oivalsin, että ruokavalio ei ollut pelkästään laihduttajille, vaan siitä saattoi yleisesti saada apua sokeriaddiktioon ja ylikorostuneeseen hiilariherkutteluun.

Tein täysmuutoksen ja lopetin kerralla kaikkien hiilariruokien syömisen. Sitä ennen olin huolellisesti miettinyt vaihtoehdot tavanomaisille puuro-, pasta- ja leipäaterioilleni ja jääkaapin ovessa oli viikon vhh-ruokalista valmiina. Kaikki kaapit oli tyhjennetty hiilariruoista ja tilalla oli vain uuden ruokavalion ruokaa.

Vaikka muutos oli dramaattinen, olin niin hyvin valmistautunut, että muutos oli vieroitusoireista huolimatta lopulta hämmentävän helppo. Leipäheikotusta varten olin valmistanut mantelileipää, ettei vain tulisi leivän takia ratkettua. Vaikka mantelileipä ei makukokemuksena muistuta lainkaan viljaleipää, sillä saa simuloitua leivän syömisen kaltaisen tapahtuman, mikä riitti rauhoittamaan hetket kun tuli ylivoimainen "pakko saada leipää" -olo.

Mitä pidempään kokeilu jatkui, sitä paremmin voin. Makuaistini vapautuessa sokerin ylivallasta aloin maistaa eri ruokien hienovaraisia nyansseja ja ennen tylsinä pitämäni ruoat suorastaan pursuivat makua. Ruoka maistui ihan erilaiselta enkä ikinä unohda hetkeä, kun tajusin maidon maistuvan luonnostaan makealta kiitos laktoosin. Puhumattakaan siitä, että jopa parsakaalissa maistui makeita vivahteita..!

Uusi makumaailma innosti ja kannusti minua ja suorastaan lumosi minut. Ruoasta tuli minulle ilon lähde.

Pian oli selvää, että en enää halunnut palata entisten lempiruokieni pariin. Aluksi olin kaavaillut palauttavani leivät ja pastat hitaasti ruokavalioon siten, että söisin niitä nyt fiksusti ja kohtuudella - mutta tajusin, että en halunnut.

NYKYHETKI: MALTILLISESTI HIILAREITA

Fast-forward vuoteen 2023. Ruokavaliomuutoksesta on 12 vuotta, ja aikaan on mahtunut niin vuosikausien ketoosia kuin rennompaakin vhh-lähestymistapaa. Hiilarien taso on vaihdellut, mutta pastat, vehnäiset, karkit ja muut lisättyä sokeria sisältävät ruoat eivät koskaan palanneet lautaselleni.

Tällä hetkellä ruokavalioni on jossain määrin ikään kuin kultivoitunut versio siitä hiilihydraattien kohtuukäytöstä, johon 12 vuotta sitten interventiollani tähtäsin.

Nykyään syön viljaa säännöllisesti, mutta vain kauran muodossa. Vehnä- ja sokeriruokiakin maistan satunnaisesti, kun tilanne on erityinen, esimerkiksi fine dining -ravintolan maistelumenussa. (Tällainen tilanne oli viime lauantaina Helsingissä, ja tästä on tulossa juttua blogiin. ☺️)

Lautasmalliini hiilarilisuke ei edelleenkään kuulu, vaan syön aterialla kasviksia ja proteiinin lähteen. En kaipaa hiilarilisuketta, eikä sille tunnu olevan tilaa. Kaurapuuro toimii silloin tällöin vaihtoehtona vakiintuneelle kananmuna-aamiaiselleni ja kauraleipä lohi- tai juustopäällysteillä puolestaan tekee usein seuraa salaatille iltapalalla.

Millainen on suhteeni vanhoihin lempihiilariruokiini nyt?

Tietyt hiilihydraattiruoat kuten jotkin leivät ja leivonnaiset koen yhä puoleensavetävinä ja voin hyvin muistaa, millaisia tuntemuksia niitä kohtaan koin. Mutta mielenkiintoisesti - kaikkein suurin addiktioni kohde eli pasta on täysin, siis täysin kadonnut rekisteristäni. En pysty käsittämään, mikä siinä oli niin herkullista. En saa millään tavoin kiinni siitä maku"elämyksestä", joka pastaan oletettavasti linkittyi.

PERUNA - en syö perunaa arjessa, mutta jos ravintola-annokseen kuuluu paistettuja perunoita, saatan syödä niitä. Paistettu peruna on hyvää. Kuten myös uudet perunat voin kera, myönnettävästi! :)

RIISI - en syö lainkaan eikä herätä mitään tunteita. Poislukien riisipiirakoissa... ☺️

PASTA - en syö lainkaan enkä osaa palata tunteeseen, jolloin pasta on joskus maistunut hyvältä. Ei houkuta millään tavalla.

KARKKI - en syö lainkaan. Poislukien oikein tumma suklaa pari kertaa vuodessa (yli 70%).

LEIVONNAISET - en syö kotioloissa, mutta pari kertaa vuodessa tulee maistettua miesystäväni tekemää mustikkapiirakkaa. Se on aika hyvää, koska ei ole kovin makeaa. Mustikkapiirakkaa tekee joskus rehellisesti mieli! Erityistilanteissa saatan kohteliaisuudesta syödä tarjotun pullan. Kuten tänä kesänä, kun 93-vuotias sukulaisrouva tarjosi ylpeydellä leipomaansa pullaa.

LEIVÄT - syön kauraleipää tai -näkkäriä viikottain. Muita leipiä saatan maistaa ravintolaolosuhteissa eli muutamia kertoja vuodessa. Leivän rooli ateriankorvikkeena on täysin poistunut systeemistäni.

Karjalanpiirakka on niitä harvoja hiilariruokia, joiden hyvä maku ei ole unohtunut. Tiukempinakin vhh-vuosina saatoin kerran vuodessa nauttia seremoniallisesti aidon, huolella valmistetun karjalanpiirakan - tietysti tuhdilla munavoilla..!

Ketogeeninen vai "peruskarppaus"?

Puhtaasti oman olon kannalta ketoosi-taso oli minulle toimivin. Verensokerini heittelee voimakkaasti ja kuulun niihin, joille näläntuntemukset tulevat nopeasti ja jos ruokaa joutuu odottamaan pitkään, sitä seuraa aina heikotus ja päänsärky. Olen oikein klassinen "nälkäkiukku"-tyyppi. Ketoosissa tämä ilmiö poistuu kokonaan ja aina on tasainen ja hyvä olo.

Ylipäänsä vireys- ja energiataso ketoosissa oli omaa luokkaansa, enkä ole koskaan ollut yhtä energinen. Oli ihanaa, kun nälän tuntemukset eivät ohjanneet päivärytmiä ja tekemisiä.

Vaikka edelleen syön vähän hiilareita verrattuna virallis-terveellisiin ruokavaliosuosituksiin, verensokerini heittelee helposti ja olo sen mukaisesti. Tämän vuoksi kaipaan ketoosia. Samalla tunnistan kuitenkin, että en halua luopua ruoista kuten juurekset, hedelmät ja jogurtti. Siksi keto-karppaus ei enää ole mun tapa syödä.

20 kommenttia
09.07.2023

Kesän antipigmentti-seerumi on käytetty loppuun

Tämän kesän antipigmentti-seerumi on nyt käytetty loppuun. Novexpertin pigmenttiläiskiä ehkäisevä ja vaalentava Polyphenols-seerumi (esittely täällä) kesti päivittäisessä käytössä 9 viikkoa ja kolme päivää, ja käytin sitä aamuin illoin.

Edelliskesän antipigmentti-seerumi, Nivean Luminous, kesti aamuin/illoin-käytössä noin viikon pidempään. Ei siis merkittävää eroa riittävyyden suhteen.

Novexpert Polyphenols-seerumi

Kuten odotettua, tykkäsin Polyphenols-seerumista paljon enemmän kuin Niveasta, mitä tulee ainesosiin, ihotuntumaan ja kokonaiselämykseen. Novexpertin seerumi on ohutta fluidimaista maitoa, Nivean seerumi on emulsiovoidetta. Novexpert on tuntunut raikkaammalta ja kosteuttavalta, Nivea tuntui vain "muoviselta" ohuelta voiteelta.

Mutta - mitä pigmenttiläiskiin tulee, kumpikin on suoriutunut yhtä hyvin. Tai voi olla mahdollista, että Nivea suoriutui jopa paremmin. Tuloksia on tietysti mahdoton verrata kunnolla, sillä ihon UV-altistus vaihtelee joka kesä, ja tätäkin kesää on vielä jäljellä.

Tässä kuitenkin kuvia tämän hetken pigmenttiläiskätilanteesta. Erityisen tyytyväinen olen ylähuulen hyperpigmentaatioalueen kuntoon. Täysin läikätön se ei ole, mutta iholla ei ole rusehtavia länttejä tai "pigmenttiviiksiä".

Iho 6.7.2023.

Verrokki: iho 3.8.2021, jolloin aloin dokumentoida pigmenttiläiskiä. Kesällä 2021 en vielä käyttänyt antipigmenttiseerumia.

Totta kai kuvaushetken valaistusolosuhteetkin vaikuttavat, ja jo pelkkä valo vaikuttaa paljon siihen, miten selvästi pigmenttilaikut erottuvat. Mitä valoisampi kuva, sitä tasaisemmalta iho näyttää.

Otin vielä yhden kuvan alivalotettuna:

Iho 6.7.2023.

Läiskät poskipäillä erottuvat, mutta läiskät huulten ympärillä ovat yhä miedommat kuin verrokkikuvassa. Ja ylähuulen yllä voi erottaa jopa muuta ihoa vaaleamman alueen, koska lisään siihen aurinkovoidetta tunnin välein ulkona ollessa.

Viime vuoden elokuussa otetuissa Nivea-seerumin jälkikuvissa iho oli vielä tätäkin tasaisemman sävyinen, mutta kuten todettua, on mahdoton tehdä tasaväkistä vertailua, kun ihon UV-altistus on joka kesä erilainen. Vain se on selvää, että mun naama joka kesän lopulla on selvästi läikikäs, ja nyt kun olen kahtena kesänä käyttänyt anti dark spot -seerumia, iho on vähemmän läikikäs. :)

Nivea vs. Novexpert:

NIVEA LUMINOUS ANTI DARK-SPOT -SEERUMI

Synteettistä normikosmetiikkaa

Vaikuttava aine: Isobutylamido Thiazolyl Resorcinol eli Thiamidol

Koostumus: emulsio

Tuoksu: tyypillinen Nivea-maailman geneerinen markettikosmetiikan tuoksu

Hinta: noin 30€ jälleenmyyjästä riippuen / 30 ml

NOVEXPERT POLYPHENOLS -SEERUMI

Sertifioitua luonnonkosmetiikkaa

Vaikuttavat aineet: EGCG, merinarsissi, balaniittipuun siemenöljy

Koostumus: fluidimainen maito

Tuoksu: kevyesti omenainen

Hinta: 59,80€ / 30 ml

*

Seuraavaksi korkkaan Patykan Dark Spot Correcting -seerumin.

20 kommenttia
05.07.2023

Testissä luonnonkosmetiikan vedenkestävä ripsari: Ere Perez Avocado Mascara

Luonnonkosmetiikassa ei toistaiseksi ole ollut tarjolla vedenkestäviä maskaroita, koska vedenkestävää koostumusta on hyvin vaikea valmistaa niillä raaka-aineilla, jotka ovat (sertifioidussa) luonnonkosmetiikassa sallittuja.

Tuntemistani brändeistä vain Avril on kertaalleen tehnyt yrityksen vedenkestävän maskaran formulointiin, ja mun ripsissä se myös toimi (arvostelu täällä), mutta jostain syystä Avril lopetti Waterproof Mascaransa valmistuksen joitain vuosia sitten.

Harvinaisten kerho: luonnolliset vedenkestävät

Viime talvena sain kuulla toisestakin luonnonkosmetiikan vedenkestävästä maskarasta: Ere Perezin Avocado Mascarasta.

Ere Perezin tuotteilla ei ole luonnonkosmetiikan sertifikaattia, mutta ne vastaavat sisällöltään hyvin pitkälle tai täysin sertifioinnin kriteereitä. Avocado Mascarassa tosin ennen oli pieni määrä silikonia (dimetikoni), mutta uusin versio on silikoniton, ja inci näyttää ainakin mun silmään täysin luonnonkosmetiikalta.

Pyysin Avocado-ripsarin testiin Jolielta. Ripsarilla on hintaa 32€ ja volyymi on 10 ml.

Avocado-ripsarin harja on muodoltaan klassinen kapea porkkana-malli, ja materiaali kuitua. Vaikka itse tykkään enemmän kumisista polymeeriharjoista, tällaiset porkkana-harjat toimivat mun (ahtaasti sijaitsevissa) silmissä usein hyvin, koska ovat siroja ja kapenevat kärkeä kohti.

Suoritus..? Nooh, sanotaan näin, että tällä saa ainakin harjata! 😄 Kun kokeilin tätä ekan kerran, luulin ensin, että maskara on kuivahtanut, koska sieltä ei tuntunut tulevan ripsiin yhtään mitään. Lähempi tarkastelu osoitti maskaramassan olevan kuitenkin ihan kunnossa, sitä vain tulee harjan mukana äärimmäisen vähän. Avocado Waterproof Mascara ei siis ole runsasmassainen, voidemainen maskara vaan massa on hyvin ohutta. Kun hylsyn tehokas "kauluri" vielä niistää liiat pois, on harjassa kerralla hyvin vaatimaton määrä annosteltavaa.

Olen pari kertaa laskenut, kuinka monta yksittäistä vetoa teen Avocado Mascaralla, ja luku on aikamoinen. Kuvassa näkyvä tulos syntyi 94 vedolla (oikea silmä) ja 40 vedolla (vasen silmä). Tämä on eka kerros, eli en ole tässä antanut kerroksen kuivua vetojen välissä.

Mun oikean silmän ripsiin maskara tarttuu heikommin kuin vasempaan. Syy on ilmeisesti ripsien rakenteessa, ja siksi oikean silmän ripsiin tulee melkein aina vedettyä enemmän maskaraa. Kuvassa ero ei juuri näy, mutta vasemmassa silmässä ripset muodostavat tasaisemman ja hieman tiheämmän rivistön kuin oikeassa.

(Normaalisti käyttämälläni L'Orealin maskaralla saan muuten paksummat ripset seitsemällä vedolla.)

Annoin 94 + 40 vedon jälkeen ripsivärin kuivua vajaa kaksi minuuttia. Sitten seuraava kerros:

Kakkoskerroksen tulos näyttää tältä. Nyt maskara alkoi kerrostua ja ripsiin tuli hieman paksuutta. Mitään megaräpsyjä tällä maskaralla ei kuitenkaan saa, ja jos kerrostusta yhä jatkaa, ripset alkavat pikku hiljaa klimpittyä yhteen osioiksi. Onnistuin myös sotkemaan harjalla ja osuin sillä luomivakoon. Mulla on niin voimakas kulmaluu, että maskarasöhryt ovat yleisiä.

Tokalla kerroksella vetoja tuli 27 (oikea silmä) ja 41 (vasen).

Yhteensä tässä meikissä maskaraa on siis 121 vetoa + 81 vetoa.

Kestävyys?

Avocado Waterproof Mascara on pysynyt mun ripsissä oikein hyvin, ja se on testattu myös ulkona sadesäässä. Tällä viikolla siihen on ollut hyviä mahdollisuuksia :)

Rapisemis-ongelmaa minulla ei ole juuri minkään ripsarin kanssa, mutta luonnonkosmetiikan maskarat leviävät minulla tyypillisesti heti, kun joku vain mainitsee jotain kosteaa. Tai jos ulkona tuulee tai siristelen silmiäni kirkkaassa valossa ja silmät vettyvät. Tavallinen luonnonkosmetiikan maskara ei kestä mulla pienintäkään kosteutta, se leviää tai tahraa heti, kun yksikin vesipisara tai lumihiutale osuu ripseen. Mutta Avocado Mascara on kestänyt moitteettomasti! 💯

Eilen tein  ääriolosuhde-testin.

Laitoin ripsiin Avocado Mascaraa ja suihkutin naaman litimäräksi. Voin kertoa, että suihkutin todella monta kerrosta, ja pidin silmiä suihkuttaessa välillä myös auki. Homma taisi mennä jo koomiseksi, vähempikin olisi varmasti riittänyt. 😄

Räpsyttelin silmiä ja rutistelin niitä kiinni niin että ripset varmasti koskivat ihoon ihan kunnolla.

Ja....

Avocado Mascara kesti sotkematta! 🥳 Wow!

Alaluomella oli havaittavissa pari ihan pientä tahraa - mutta nekin olivat todennäköisesti lähtöisin eyelinerista (sekin vedenkestävä, mutta mureni vähän, kuten alempi kuva osoittaa).

Luomivärit sulivat, koska meikki oli pohjustettu luonnonkosmetiikan primerilla (Benecos Natural Eyeshadow Base - se ei todellakaan kestä näin märkiä olosuhteita. Urban Decayn primerilla tulos olisi ollut aivan toinen, se kestää saunankin, kuten on tullut monesti kerrottua meikit päällä saunontaa kummasteleville kuulijoille. :))

Ere Perez Avocado Maskara suoriutui hardcore-testistä ensiluokkaisen kiitettävästi!

Arvosana tälle kiinnostavalle uudelle tuttavuudelle on:

Kestävyys: 10

Yleinen suoritus: 5.

Onko joku teistä testannut Avocado Mascaraa? Miten teillä yleisesti pysyvät luonnonkosmetiikan normimaskarat?

14 kommenttia
03.07.2023

Kun jokin toimii, mä olen uskollisin asiakas

Kun löydän jotain josta tykkään, oon siinä uskollisesti kiinni kuin superliima.

Ostan hyvää tuotetta maailman tappiin. Ja jos sen valmistus lopetetaan tai saatavuus heikkenee, ostan varastot täyteen.

Kuten näitä.

Cattier Pulpe Fondante miselligeeli.

Maailman paras silmämeikinpoistoaine minulle, jonka silmät eivät siedä melkein mitään putsaria. Tämä on niin törkeän hyvä meikinpoistaja että en pysty kuin ylistämään ja olemaan monttu auki, kun luonnonkosmetiikan lempeä putsari poistaa vahvimmankin synteettisen meikin hujauksessa. (

Pulpe Fondanten myynti Suomessa loppuu. Ostin kymmenen ja olisin ostanut enemmänkin, mutta luonnonkosmetiikan säilyvyydellä näitä ei (valitettavasti) pysty jemmaamaan monta vuotta. 10 kappaletta Cattierin miselligeeliä (pakkaus 200 ml) riittänee mun käytössä kolmeksi vuodeksi jos hyvin käy.

Celeb Luxury Viral Colorditioner sävyttävä hoitoaine.

Näissä on ihan parhaat korallin & ruusukullan sävyt. Edellisellä värjäyskerralla innostuin myös pastellisesta lohenpunaisesta, jonka saa lantraamalla punaista ja sekoittamalla joukkoon ihan tipan oranssia.

Celeb Luxuryn maahantuonti loppuu enkä tiedä mitä koko brändille tapahtuu. Ostin Lykosta puoleen hintaan pari kymmentä kappaletta. Nämä ovat synteettistä kosmetiikkaa, joten asianmukaisesti säilytettynä kestävät vuosikausia. Vieköhän tosin mikään tätä Tigin hoitsikan ennätystä.... (nyt 13 vuotta and still going strong...)

Yves Rocher Low Poo.

Paras vaahtoamaton sulfaatiton shampoo ja ylipäänsä yksi parhaita shampoita koskaan.

Valmistus loppui tänä vuonna. Tilasin 18. (Rocherin verkkokauppa antaa tilata yhtä tuotetta kerralla max 9 kpl joten tein kaksi maksimimäärän tilausta.) Näitten päiväys on vuoteen 2025 ja normikosmetiikan säilöntäaineilla säilyvyyttä epäilemättä piisaa pitkälle tuon yli.

Lagom Kaurasnäkkäri.

Se paras kauraleipä, paras näkkäri ja paras vähähiilihydraattinen leipä.

Mun lähikauppa lopetti näiden myynnin, ja niin on lopettanut moni muukin myymälä Tampereen keskustassa. En löydä näitä enää mistään.

Laitoin lopulta tuskastuneena kyselyn Ullan Pakarille joka Snäkkäriä valmistaa, että mistähän voisin ostaa tätä. Ullalta minut ohjattiin Lejoksen asiakaspalveluun, Lejos kun vastaa Lagom-tuotteiden myynnistä & markkinoinnista.

Lejokselta minulle annettiin tiedoksi yksi ainoa kaurasnäkkäriä myyvä kauppa Tampereen keskustassa (kaukana minusta), ja lisäksi kerrottiin, että Snäkkäriä voi tilata 8 kpl myyntierissä Lejoksen verkkokaupasta. No totta maar tilasin. Suora tilaus Lejokselta tulee vieläpä halvemmaksi kuin kaupasta ostaminen. Ei tullut edes postikuluja.

Lagom-kaurasnäkkäri on gluteeniton tuote ja siksi sikakallis. Mulla ei ole gluteeniongelmaa, mutta muuten vain rakastan tätä leipää. Melkein harmi että se on gluteeniton, normi-kaurana tuote olisi halvempi ja saatavuus sekä menekki tällöin varmasti parempaa. Mun lähikaupassa yksi neljän snäkkärin pakkaus maksoi jotain 3,90€, eli yhdelle leipäpalalle tulee hintaa melkein euro. Voi ymmärtää, ettei näin kallis erityisruokavalion herkkunäkkäri ole monelle kaupalle kannattava pitää valikoimassa.

Onneksi on verkkokaupat. 🙏🏻 Jos joku muukin on tämän herkun fani, täältä voi tilata myyntieriä.

Onko sulla tuotteita, joita ostaisit maailman tappiin?

36 kommenttia

  • Sanni

  • Arkisto

    • 2024 (71)
    • 2023 (148)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)