31.10.2021

Mun ultimaattinen Kreikka-maisema

Kreikka-tunnelmaa sunnuntaihin. ❤️

Kun tämän syksyn reissullani saavuin Ateenaan kahden vuoden tauon jälkeen, ystäväni Mariannan mies kysyi minulta: "jos sinun pitäisi sanoa yksi ainoa asia, johon eniten tiivistyy rakkautesi Kreikkaan, mikä se olisi?"

Olisiko se maisema, ruoka, tietty paikka? Mikä on minulle Kreikan essence?

Vasilis pyysi minua miettimään huolellisesti ja nukkumaan yön yli, ennen kuin vastaan. Niin tärkeä kysymys oli hänelle.

Mutta tiesin vastauksen heti.

Se asia tiivistyy tässä kuvassa.

Kun ajattelen Kreikkaa, en ajattele ensimmäisenä hiekkarantoja, antiikin temppeleitä, pienten kylien valkoisiksi kalkittujen talojen idylliä tai edes fetaa ja tavernojen oliiviöljyssä kylpeviä herkkuja.

Minun Kreikkani on korkealta metsäiseltä kukkulalta avautuva maisema sinisen meren ulapalle. Siinä maisemassa tuoksuvat havupuut ja luonnossa villinä kasvavat yrtit kuten timjami ja salvia. Maisemassa voi tuntea auringon lämmön iholla ja tuulenvire kantaa välillä aavistuksen meren suolaisuutta.

Valo, lämpö, tuoksut ja sinisen meren rauhoittava väri luovat kokonaisvaltaisen hyvän olon tunteen. Maisema on pehmeä ja autereinen. Kreikan valossa ei ole minulle koskaan mitään kovaa ja terävää.

Yksi tällainen täydellisesti minun Kreikkani tiivistävä maisema löytyy Agistrin saarelta. Saari on todella vehreä ja sen ympäri kulkee paljon luontopolkuja juuri sellaisissa maisemissa ja tunnelmissa, joita yllä kuvailin.

Joka puolella näkyy upean sininen meri ja ympärillä tuoksuvat havupuut.

Kävelin tähän maisemaan matkani viimeisinä päivinä. Lähetin kuvan Mariannalle ja Vasilille ja kerroin: "tämä on nyt se maisema."

Jokin tässä vihreän ja sinisen auringon lämmittämässä yhdistelmässä on minulle äärettömän rauhoittavaa ja tuo todella voimakkaan hyvän olon tunteen. Ehkä rakkaus havupuihin ja niiden tuoksuun liittyy myös suomalaisuuteen - ja varmasti liittyykin. Kreikassa ilmasto ja eri puulajit vain luovat erilaisen havupuiden tuoksun.

Tämähän on itse asiassa puhdasta aromaterapiaa. ❤️ Havupuiden sisältämillä eteerisillä öljyillä on tutkitusti terveyttä ja hyvää oloa edistäviä vaikutuksia.

Agistrin ohella myös Thassoksen ja Amorgoksen saarilta löytää täydellisiä Sannin Kreikka-maisemia.

Meri... miten se voikaan olla niin eri värinen eri puolilla maailmaa.

Meren sininen on kaunein sininen maailmassa. Kaikki sen eri vivahteet.

Millaiseen maisemaan, kokemukseen tai asiaan tivistyy sinun Kreikkasi?

(Tai jos et ole käynyt Kreikassa, onko sinulla vastaavia vahvoja tunnekuvia liittyen muihin sinulle tärkeisiin paikkoihin?)

12 kommenttia
29.10.2021

Kjaer Weis natural "no makeup" look

Tässä on nyt tullut niin paljon ainesosapitoisia ihonhoitopostauksia viime aikoina, että eiköhän läväytetä tähän väliin kevyempi tunnelmointipostaus värikosmetiikan merkeissä..! 😍

Jälleen versio lookista, jonka tyyppisissä nykyään viihdyn parhaiten; pääosassa kuulas, luonnollinen iho ja muutamalla avaintuotteella elävöitetyt silmät. Vaihtelen meikin vahvuutta vain silmämeikin ja satunnaisesti huulten kautta, ihoa en koskaan tykkää meikata vahvasti meikatun näköiseksi.

Esittelen kuvien myötä muutamia tämän syksyn uutuustuotteita Kjaer Weisiltä. Look on toteutettu Kjaer Weisin värikosmetiikalla, ja pääsipä mukaan myös yksi toisen brändin uutuustuote, joka ansaitsi mielestäni päästä esittelyyn :)

Disclaimer: olen töissä Kjaer Weisin maahantuojalla.

Meikkilook on toteutettu kokonaisuudessaan silmänrajausta lukuunottamatta voidemaisilla ja nestemäisillä tuotteilla vailla puuteria.

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä paremmalta huomaan voidemaisten meikkien tuntuvan - ja näyttävän ihollani. Olinhan jo nuorempana lukenut ja työssäni oppinut, että voidemainen koostumus saa ihon näyttämään nuorekkaammalta ja sopii iholle, jolla alkaa näkyä ikääntymisen merkkejä, mutta en pitkään aikaan kokenut voidemaisia tuotteita omaksi jutukseni. Käytin puuterimaista meikkipohjaa, poskipunaa, kuultotuotteita, luomivärejä ja usein myös kulmaväriä.

Koen yhä puuterimaiset tuotteet nopeammaksi tavaksi meikata, mutta jos haluan ihoni näyttävän niin sanotusti parhaimmalta - käytän voidemaisia tuotteita. 😙

Tämän jutun look syntyi näillä Kjaer Weisin tuotteilla:

  • Invisible Touch Liquid Foundation -meikkivoide, sävy M210 Feathery
  • Concealer-peiteaine, sävy M210 (silmien alla)
  • Cream Blush -poskipuna sävyssä Precious
  • Luomiväri sävyssä Transcend (yläluomella rajauksena, meikin ainoa puuterimainen tuote)
  • Flush & Glow Vibrant Ray -paletin kullan sävyinen highlighter (silmäluomen keskellä tuomassa valoa)
  • Im-Possible Mascara -ripsiväri (musta)
  • Brow Gel -kulmaväri sävyssä Medium Brown


Huulille päätyi Alima Puren uusi voidemainen poskipuna mansikkaisessa sävyssä Blossom. Tämäkin saatu töiden kautta.

Olen aivan rakastunut Aliman voidemaiseen poskipunakoostumukseen ja erityisesti tähän sävyyn..! Omistan ihan tuhottoman määrän poskipunia, mutta Blossom on sellainen sävy, jota minulla ei ollut entuudestaan. Ihanan raikas mansikkapinkki..! Kivaa vaihtelua persikka-koralleille, joita muuten käytän kaiken aikaa.

Tässä Aliman Blossom-poskipuna poskilla. Tyylini mukaisesti tykkään laittaa poskipunaa hyvin miedosti, jotta se vain häivähtää iholla ja näyttää kumpuavan ihosta itsestään.

Kuvissa näkyy myös Kjaer Weisin uutuusmaskara Im-Possible Mascara, josta sanailen lisää alempana.

Kjaer Weisin Precious-poskipuna edustaa sävyä, joka viihtyy kasvoillani eniten: vaalea persikka. Äärettömän kaunis ja luonnollinen sävy, ja esimerkiksi Aliman voidemaisiin poskipuniin verrattuna paljon miedompi pigmentiltään. Alimaa täytyy laittaa iholle vähän varovaisemmin, kun taas Kjaerin Precious'in kanssa ei helposti tule ylilyöntejä.

Toinen erittäin hyvä "poskipunaujon" sävy Kjaerilta on Blossoming. Se on kaikille ihonsävyille sopiva pehmeä nuderoosa ja sarjan bestsellereitä.

Syksyn puhutuimmat uutuudet Kjaer Weisiltä ovat uusi maskara ja kulmageeli.

Kulmageeliä oli erityisen mielenkiintoista testata, koska en itse ole sävytetyn kulmageelin käyttäjä. Hento- ja harvakulmakarvaisena koen haastavaksi saada siistiä tulosta pelkällä sävytetyllä kulmageelillä, koska geelillä ei voi huolitella kulmien muotoa samaan tapaan kuin kynällä.

Kjaerin kulmageeli on hyvin pigmenttinen ja koostumukseltaan lähes nestemäinen. Pigmenttiä on erittäin runsaasti, ainakin minun käyttämässäni sävyssä Medium Brown.

Kiitosta tuote saa toimivasta, sopivan neutraalista sävystään ja erittäin hyvästä pidostaan. Pigmenttiä on niin runsaasti, että jos tätä laittaa monta kerrosta, saa hyvinkin tummat kulmat.

Tässä kuvassa olen meikannut toisen kulmakarvan Kjaerin geelillä. Näette, kuinka näkyvän tuloksen sillä saa - iholle jää sävyä runsaasti näkyviin.

Ihan rehellisesti, värillisen kulmageelin käyttö ei ole vahvimpia alueitani ja minun piti harjoitella monta kertaa, mutta lopulta sain Kjaerin uutuustuotteella mielestäni oikein nätit kulmat.

Ne, joille sävytetty kulmageeli on jo tuttu juttu meikkirutiinissa ja käyttö hallussa, tulevat varmasti ihastumaan tähän geeliin! Koska pito on erinomainen ja pigmenttiä piisaa, saa yhdellä tuotteella näyttävät ja hyvin muodossa pysyvät kulmat.

Uutuusripsari Im-Possible Mascara on yhdellä sanalla fantastinen!

Se liittyi kertaheitolla suosikkiluonnonkosmetiikkamaskaroideni kerhoon. (Tässä kerhossa ovat entuudestaan Laveran, Absolutionin ja Avrilin maskarat.) Kerrottakoon, että olen aiemmin testannut Kjaerilta Volumizing-maskaraa, joka taas ei toiminut minulla lainkaan. Se onkin ainoa KW-tuote, joka ei ole minua vakuuttanut, ja siksi odotukset syksyn uutuusripsarille olivat korkeat.

Im-Possible Mascara todellakin lunasti odotukset, ja saan sillä käytännössä aivan yhtä tuuheat ripset kuin normikosmetiikan maskaralla. 👌

Im-Possible Mascara kerrostuu erinomaisesti, ei paakkuunnu eikä "hapsuta" ripsiä. Siinä on voidemainen ja ohut koostumus joka jättää ripset pehmeiksi.

Kaksipuolinen harja on toiselta puoleltaan leveämpi. Leveämmällä puolella saa hyvin harjattua massaa ripsiin, kapeammalla puolella erottelen ripset.

Aina kun esittelen maskaroita, minulta kysytään niiden kestosta. Tälläkään kertaa en osaa oikein ottaa siihen kantaa, sillä kaikki maskarat pysyvät minulla hyvin ja varisevat vain hyvin harvinaisissa tapauksissa. Kjaer Weisin Im-Possible Mascara ei varise ripsissäni.

Luonnollinen meikki, joka korostaa ja tasoittaa, mutta ei muuta minua - tästä mä tykkään...! Tässä mä viihdyn. 🧡
(Ja kuinka kaukana tämä tyyli onkaan Karkkipäivän alkuajoista...!)

.

Millainen suhde teillä on voidemaisiin meikkeihin? :)

15 kommenttia
27.10.2021

Purodoré - läpinäkyvää luksusluonnonkosmetiikkaa Suomesta

Uutta Suomen luonnonkosmetiikkakentällä: Purodoré – luksusluonnonkosmetiikkaa erittäin korkealaatuisilla ainesosilla ja hoitolatason aktiiviainepitoisuuksilla. Tässä on sarja, jossa on lähdetty raaka-aineet etunenässä, haluna luoda Suomen luonnonkosmetiikkamarkkinoille jotain ennennäkemättömän tehokasta ja korkealaatuista - ja samalla helpostilähestyttävää ja läpinäkyvää.

Minun oli sanalla sanoen helppo innostua sarjasta. Kun Purodorélta otettiin minuun yhteyttä, katsastin tietysti ensimmäisenä tuotteiden ainesosaluettelot – jotka vakuuttivat tiukasti. Kun sitten sain tuotteita kokeiltavaksi ja tunsin koostumukset ihollani, minulle heräsi heti positiivinen aavistus siitä, kuka lahjakas ja fanittamani alan tekijä voisi olla tuoteformuloiden taustalla. Kävi ilmi, että aavistukseni osui oikeaan, ja viimeistään tässä vaiheessa tiesin, ettei Purodorén kohdalla ole kyse markkinointihypeen nojaavasta sarjasta.

MISTÄ PURODORÉ SAI ALKUNSA?

Minusta sarjan syntytarinakin on virkistävän erilainen. Ja rehellinen.

Tällä kertaa emme tapaa iho-ongelmiensa kanssa painivaa perustajaa, joka markkinoiden heikkolaatuisiin tuotteisiin petyttyään päätyy kehittämään sarjan, joka ”vihdoin toimii" hänenkin ihollaan.

Purodorén taustalla on tavallinen kosmetiikan käyttäjä Maria Nummenpää, joka turhautuu siihen, ettei ymmärrä käyttämiensä tuotteiden ainesosalistoista mitään. Maria tajusi, ettei hänellä kuluttajana ole mitään keinoa ymmärtää ihonhoitotuotteiden koostumuksia ja niiden todellista tehoa, ja tämä havainto ärsytti häntä. Miksei kosmetiikka ole läpinäkyvämpää ja enemmän kuluttajien kanssa viestivää?

Maria alkoi syventyä kosmetiikan raaka-aineisiin ja laatutekijöihin. Perehtyessään luonnollisiin ainesosiin ja Suomessa myytäviin sarjoihin, kaupan ja markkinoinnin alan taustan omaava Maria huomasi, että huippuluokan raaka-ainevetoiselle tuotesarjalle olisi kysyntää kasvavassa luonnonkosmetiikkamarkkinassa. Ja sellaiselle, joka omaisi Marian peräänkuuluttaman läpinäkyvyyden.

Voilà – Purodorén siemen oli kylvetty.

TUOTEKEHITYS: IDEASTA TOTEUTUKSEEN

Visiotaan toteuttamaan Maria sai Suomen eturivin luonnonkosmetiikan tuotekehittäjiin kuuluvan Anu Ruohoston. Alalla 30 vuotta vaikuttanut Ruohosto on Suomen luonnonkosmetiikka-scenen pioneereja ja maamme lahjakkaimpia luonnonkosmetiikan formuloijia. Tunnen Anun käsialaa myös muista tuotteista, ja olin todella innoissani, kun varmistui, että Purodoré on juuri hänen kehittämänsä.

Haastatellessani Ruohostoa ei jää epäselväksi, kuinka innoissaan kemisti on projektista. Ruohosto on tuotekehitysartesaani ja toteuttaa asiakkaiden toiveita kuin räätäli suunnittelee vaatteita; hän valitsee huolella sopivimmat materiaalit ja langat, joilla yhdistää materiaalit juuri toivotunlaiseksi kokonaisuudeksi. Maria antoi Ruohostolle vapaat kädet luoda huippuraaka-aineisiin pohjautuva sarja, jonka tehoainepitoisuuksissa ”ei säästeltäisi”. Ruohostolle tämä oli unelmaduuni.

ARVOKKAITA AINESOSIA

Ja mitä ainesosia Purodoréen löydettiinkään..! Tuotteissa on käytetty paljon jo tunnettuja ja luotettuja tehoaineita kuten ruusunmarjaöljyä, lakansiemenöljyä, arganöljyä, sheavoita, skvalaania sekä ruusuvettä, mutta paletti täydentyi myös harvinaisemmilla aktiiviaineilla kuten shampanja- ja tryffeliuutteella, kasviperäisillä nukleiinihapoilla, vanamo- ja aaprottimarunauutteilla sekä sarjan signature-ainesosalla kullalla.

Näiden väliin mahtuu vielä joukko uusia, trendikkäitä ja nimeä keränneitä anti-age-ainesosia kuten hexapeptide-11, ns. bio-retinoleihin kuuluva kastepapu-uute sekä silkki. (Näitä löytää siis jo uskottavien teknologioiden sarjoista..!)

Kun tähän kavalkadiin yhdistää faktan, että tuotteet ovat täysin vailla esteriöljyjen kaltaisia kosmeettisia täyteaineita (ja tuntuvat silti iholla silkkisen ylellisiltä – taitavan formuloijan taidonnäyte) - JA, aktiiviaineiden pitoisuudet ovat kymmen- tai jopa satakertaisia tavanomaisen kosmetiikan pitoisuuksiin verrattuna, voi alkaa ymmärtää, miten korkealaatuisesta sarjasta Purodorén kohdalla puhutaan.

Ahh, ainesosanörttinä voisin sukeltaa todella syvälle sarjan ainesosien pikkutarkkoihin vaikutuksiin ja niiden valintaan liittyvään ammattiosaamiseen, mutta valtaosaa teistä lukijoista varmasti kiinnostaa enemmän kuulla jo itse tuotteista.  :)

Esitellään tuotteet ihan justiinsa, mutta sarjan nimikkoainesosa ansaitsee oman erillisen valokeilansa. Kulta.

Kullan tärkein ominaisuus on sen antioksidanttisuus, eli se suojaa ihosoluja vapaiden radikaalien vaurioittavilta vaikutuksilta. Mikä tekee kullasta poikkeuksellisen tehokkaan antioksidantin on sen pitkäkestoinen "shield"-vaikutus: siinä missä useimmat kosmetiikassa käytetyt antioksidantit hapettuvat iholta tuntien sisällä, kullan vaikutus kestää jopa koko päivän. Se muodostaa ihon pintaan kestävän suojamuurin vapaita radikaaleja vastaan. Kullan antioksidanttiset vaikutukset estävät kollageenin hajoamista ja neutraloivat esimerkiksi auringon aiheuttamia reaktioita iholla.

Muita kullan etuja iholle ovat sen rauhoittavuus ja punoitusta ja tulehdusta vähentävä vaikutus sekä kosteutta sitova ja kollageenin tuotantoa tukeva vaikutus. Kulta on äärimmäisen hyvin siedetty ainesosa ja sopii herällekin iholle.

Siis erittäin monipuolinen hyvis-ainesosa..! Purodorén käyttämä kulta on fermentoitua, mikä vielä tehostaa sen sisältämien ravintoaineiden imeytymistä ja tehokkuutta.

Purodoré luonnonkosmetiikka

TUOTTEET

Purodorén ensimmäisenä lanseerattu sarja koostuu viidestä ihonhoidon ydintuotteesta: puhdistustuotteesta, kasvovedestä, seerumista, kasvovoiteesta ja silmänympärysvoiteesta. Kultaa on käytetty näistä kaikissa, minkä lisäksi kullakin tuotteella on omat avain-aktiiviaineensa.

Sarjan nimi muodostuu suomen kielen sanasta 'puro' sekä ranskan kielen sanasta 'doré', kulta. Puro viittaa luontoon ja Suomen kirkasvetisiin puroihin. Purodoré-sarjan tuotteissa vesipohjana on käytetty Multilan lähdevettä. Lähdevesi sisältää hyvää mikrobiologista bakteeriflooraa sekä mineraaleja.

(Minulle sana 'puro' tuo myös mieleen puhtauden, sanahan tarkoittaa italiaksi puhdasta.)

Tuoksusta - Purodorén tuotteissa ei ole käytetty eteerisiä öljyjä. Tuotteisiin on luotu oma, uniikki ja täysin luonnollinen tuoksu ruususta ja pionista. Minulle tuoksu avautuu vihreän kukkaisena ja mietona, vailla parfyymimaista ulottuvuutta. Tuoksu on hyvin luonnollinen. Kasvovedessä tuoksu on voimakkaampi kuin muissa tuotteissa ja aistin siinä myös kevyesti mausteisuutta.

Purodoré luonnonkosmetiikka seerumiGOLD RENEWING SERUM 127€ / 30 ml

Gold Renewing -seerumin emulsiomainen koostumus on todella silkkinen ja tuntuu iholla intensiivisesti kosteuttavalta. Normaalilla ja sekaiholla tällainen koostumus toimii kesäaikaan yksinäänkin. Seerumipohja muodostuu ruusuvedestä, viinirypäleen siemenöljystä ja skvalaanista täydennettynä ihoa uudistavalla ruusunmarjaöljyllä sekä superantioksidanttisella lakansiemenöljyllä.

Näiden lisäksi Gold Renewing -seerumin anti-age-tiimiin kuuluvat vielä kulta, hexapeptide-11, RNA & DNA -nukleiinihappoyhdiste, Collageneer-yhdiste sekä lesitiini & micrococcus-liposomi.

Kaikista Purodorén käyttämistä ainesosista voi lukea lisää Purodorén sivuilta täältä. Ihan jokainen ainesosa on avattu hajusteita ja säilöntäainetta myöten. Kuten ainesosatietopankkia katsomalla voi nähdä, Purodorén tuotteissa koostumusta muokkaavat, ns. iholle turhat ja pelkkää kosmeettista skin feel -funktiota tuovat ainesosat loistavat poissaolollaan...! Kukin tuote pursuaa iholle hyödyllisiä ja terapeuttisia ainesosia.

Purodoré luonnonkosmetiikka kasvovoideREVITALISING DAY & NIGHT GOLD CREAM 109€ / 50 ml

Päivä- & yövoiteen koostumuksesta haluttiin tehdä myös sekaiholle sopiva, ja voide onkin miellyttävän kevyt. Voiteessa on sama silkkinen tuntuma kuin seerumissa ja se tuntuu iholla ”painottomalta” ja todella miellyttävältä. Samalla iholle jää pitkäkestoinen kosteuden tunne.

Voiteen hienostunut, kosteuttava ja ravitseva pohja on rakennettu ruusuvedestä, skvalaanista, auringonkukkaöljystä, ruusu-uutteesta sekä avokadoöljystä. Ikääntymisen merkkejä häivyttäviin erityisainesosiin kuuluvat kulta, kastepapu-uute (vigna acontitifolia, ajankohtaisiin ”bio-retinoleihin” kuuluva kasviainesosa), 12 aminohapon yhdiste sekä aaprottimaruna.

Pakkauksista; seerumi ja kasvovoide on pakattu hygieenisiin, ylellisiin ja säilyvyyttä parantaviin purkkeihin, joissa voide on suojassa välikannen alla ja sitä annostellaan painamalla välikantta. Tätä pakkausmuotoa näkee aika ajoin arvokkaammissa sarjoissa, joissa voiteen hygieenisyyteen ja säilyvyyteen on kiinnitetty tarkempaa huomiota.

Purodoré luonnonkosmetiikka silmänympärysvoideCERAMIDE & GOLD FIRMING EYE CREAM 73€ / 15 ml

Silmänympärysvoiteen koostumus jatkaa sarjan keveyttä & ravitsevuutta yhdistävää signature-käsialaa. Voide on koostumukseltaan notkeaa ja kevyttä, vaan ei vetistä emulsiota. Siinä on riittävästi täyteläisyyttä lievittämään ikääntyneelle iholle tyypillistä kuivuuden tunnetta silmänympärysiholla, ilman että voide on raskaan paksua. (Itselleni tärkeä ominaisuus.)

Voidepohjan muodostavat ruusuvesi, skvalaani, glyseroli, auringonkukkaöljy, ruusunmarjaöljy ja sheavoi. Erityis-anti-age-ainesosia ovat kulta, arganöljy, aaprottimaruna, vanamouute sekä männynkuoriuute. Vanamouute on Suomen Lapissa tuotettua, ja tässä oli jälleen yksi itselleni uusi ainesosatuttavuus. Vanamouute rauhoittaa ja kosteuttaa ihoa ja voi myös auttaa lisäämään ihon omaa hyaluronihapon tuotantoa. Männynkuoriuute puolestaan sisältää erittäin voimakkaasti antioksidanttisia OPC-yhdisteitä, joita pidetään jopa C- ja E-vitamiineja tehokkaampina vapaiden radikaalien sieppaajina.

Purodoré luonnonkosmetiikka puhdistusmaitoGOLDEN MILK CLEANSER 42€ / 150 ml

Sarjan puhdistustuotteeksi valikoitui ihon hydrolipidikalvolle hellävarainen maito-koostumus. Mukavan liukas ja iholla jopa vähän raikkaan tuntuinen Golden Milk Cleanser on oikein miellyttävä ja runsaasti hoitavia ainesosia sisältävä emulsioputsari. Tämän kanssa ei siis välttämättä kannata kiirehtiä: mitä kauemmin annat maidon viipyä iholla, sitä enemmän iho hyötyy sen ravitsevista ainesosista. Itse tykkään tehdä emulsion kanssa samoin kuin puhdistusöljyn kanssa; pyörittelen sitä iholla antaumuksella samalla hieroen ihoa.

Golden Milk Cleanserin ylellinen koostumus sisältää ruusu- ja kamomillavettä, skvalaania, cupuacu-voita, poimulehtiuutetta, ruusunmarjaöljyä, kultaa ja kurkku-uutetta. Mukaan on lisätty myös mieto pinta-aktiivinen aine, sokeripohjainen kokamidopropyylibetaiini, joka helpottaa maidon huuhtoutumista iholta.

Purodoré luonnonkosmetiikka kasvovesiSMOOTHING SILK TONER 42€ / 150 ml

Smoothing Silk Toner -kasvovesi on sekä hoitava, kosteuttava että kevyesti puhdistava. Puhdistava ominaisuus on kiitos silkkiproteiinin: kookosöljyn rasvahappoihin yhdistettynä silkkiproteiinilla on hienostunut puhdistava vaikutus. Samalla se myös hoitaa ihoa.

Kasvoveden mielenkiintoisimmat aktiiviaineet ovat shampanja- ja tryffeliuute. Ollakseni rehellinen, kysyin Anu Ruohostolta, onko nämä lisätty tuotteeseen vain eksoottisen vaikutelmansa ja ylellisyyttä henkivän kaikunsa puolesta. Ainesosista syntyikin pitkällinen keskustelu, ja oli äärettömän kiinnostavaa kuulla, miltä kantilta kasvilääketieteeseen ja botaniikkaan syvällisesti perehtynyt tuotekehittäjä kasviraaka-aineita tarkastelee.

Tästä jutusta voisi hyvin tulla pieni novelli mitä tulee raaka-aineintoiluihin - ja ylipäänsä henkilökohtaiseen kiinnostukseeni kosmetiikan tuotekehitystä kohtaan, mutta yritän jälleen tiivistää olennaisen. ☺️Shampanja sisältää viinin tavoin runsaasti resveratrolia, tehokasta antioksidanttia, ja suojaa ihoa oksidatiiviselta stressiltä. Sen lisäksi shampanjan sisältämä viinihappo kirkastaa ihoa ja vilkastaa kollageenin tuotantoa.

Purodoré luonnonkosmetiikka

Tryffeliuute puolestaan sisältää ihoa kosteuttavia ja hoitavia välttämättömiä rasvahappoja sekä peptidejä ja B-vitamiinia, jotka auttavat korjaamaan ja uudistamaan ihoa.

Smoothing Silk Toner on vesimäinen ja ihan aavistuksen liukkaan tuntuinen iholla. Ja tuntuu todella kosteuttavalta. Ominaisuuksiensa puolesta sitä voi käyttää sekä kosteutukseen että ihon puhdistuksen viimeistelyyn.

Purodoré luonnonkosmetiikka

YLEISTÄ PURODORÉ-KOOSTUMUKSISTA:

Alkoholittomia

Vailla eteerisiä öljyjä

Tuotteet ovat vegaanisia kasvovettä lukuunottamatta

MISTÄ PURODORÉ-TUOTTEITA VOI OSTAA?

Purodoré-tuotteita myydään merkin omassa verkkokaupassa. Tulevaisuudessa tarkoitus on kasvattaa jakeluverkostoa valikoiduilla jälleenmyyjillä. Koska sarja on tehokkuudeltaan hoitolatason sarja, voi Purodorén tuotteita odottaa näkevänsä mm. hoitoloissa.

ONKO SARJALLA LUONNONKOSMETIIKKASERTIFIKAATTIA?

Sarjalle on haettu sertifikaattia ja sertifiointiprosessi on parhaillaan menossa.

PAKKAUSTEN KIERRÄTETTÄVYYS

Tuotteiden pahvikotelot kierrätetään kartonkikeräykseen ja tyhjät tuotepurkit muovinkeräykseen. Verkkokaupan toimituksissa käytettävät postituspakkaukset voi lajitella kartonkikeräykseen. Verkkokaupan toimituksissa käytetään ainoastaan paperista pakkauspehmustetta.

Purodoré luonnonkosmetiikka

Edit.

Lue myös myöhemmin ilmestyneet Purodoré-esittelyni:

Antioksidanttinen ja marjoista tehoa hakeva Spa-sarja

Aikuiselle seka- ja rasvoittuvalle iholle kehitetty Silver-sarja

30 kommenttia
24.10.2021

Uusi Bellavita - klassikkovoiteen uudistus ei miellytä kaikkia

Täältä tulee nyt follow-up-kirjoitus loppukesän Bellavita-postaukselle. En malta olla kommentoimatta uudistunutta koostumusta, koska se on jo saanut kontroversiaalista palautetta.

Uusi Bellavita

Olin varautunut palaamaan Bellavita-aiheeseen vasta ensi vuoden puolella - osittain siksikin, koska olen vuoden loppuun saakka kosmetiikan ostolakossa. No, näppärät PR-henkilöt ovat usein kuulolla, eikä mennyt kauaakaan, kun minulle postitettiin Orion Pharmalta uusia Bellavita-voiteita.

Testivoiteitakin enemmän tätä kirjoitusta vauhdittivat edelliseen postaukseeni tulleet palautteet uudesta koostumuksesta. Syksyn aikana postauksen kommenttilaatikkoon on tipahdellut useita pettyneitä viestejä henkilöiltä, joiden iholle uusi koostumus ei sovi. Osasin tätä vähän odottaakin.

Otteita kommenteista:

"olen 2 kk käyttänyt uutta ja aivan kamala kirvely. Johtuu kuulemma retinolista. Olen siis sekoittanut muuhun voiteeseen, kuten kehotettiin, mutta sama tulos. Jos aine on noin kirvelevää, niin onko se terveellistä iholle. Olin puoli tuntia ulkona, kun oli kuuma, niin kamala polte kasvoissa. Ikinä ei ole noin ennen käynyt, ihoni sietää hyvin aurinkoa. En tiedä mitä teen, taidan siirtyä vanhaan Tummeliin."

"Olen käyttänyt Bellavitan yö- ja päivävoiteita PÄIVITTÄIN jo ainakin 25 vuotta, mutta nyt joudun luopumaan käytöstä, koska uusi koostumus aiheuttaa valtavaa kirvelyä kasvoissani jo yövoiteen osalta."

"Uusittu Bellavita aiheutti pahan allergisen reaktion, silmät muurautuivat umpeen ja poskipäät turposivat veskelloille. Olen käyttänyt tuotetta 50 vuotta ihotautilääkärin suosituksesta, ihoni herkkä ja hilseilevä. Olen saanut pidettyä ihoni hyvänä vanhalla voiteella. Muita voiteita en ole voinut ärsyyntyvän ihon vuoksi käyttää. Nyt pulassa, kun Bellaa ei voi käyttää. Aika monen muunkin ihoa tuntuu ärsyttävän, miksi hyvää muutettu?"

Näiden lisäksi on tullut lukuisia muita kommentteja, jotka kertovat vastaavista reaktioista.

Vanhan ja uuden koostumuksen ero pähkinänkuoressa:

VANHA:

Sisälsi A-vitamiinia retinyylipalmitaatin muodossa.

Retinyylipalmitaatti on erittäin hyvin siedetty a-vitamiinijohdannainen eikä herkistä ihoa auringolle. Se on kuitenkin myös hyvin mieto teholtaan ja alkaa tänä päivänä olla aika vanhanaikainen, kun markkinoilla on monia uudempia ja paljon tehokkaampia johdannaisia. Osa alan asiantuntijoita ei pidä retinyypalmitaattia kovinkaan suuressa arvossa mitä tulee anti-age-ainesosiin, koska se on niin heikkotehoinen verrattuna järeämpiin a-vitamiineihin kuten retinoliin.

UUSI:

Sisältää retinolia (0,3% vahvuudella), retinolin tavoin iholla vaikuttavaa kasviperäistä bakuchiolia (1%) sekä niasiiniamidia.

Retinolilla saa tuloksia jo 0,1% vahvuudella, joten 0,3% on jo oikein hyvä vahvuus etenkin kun puhutaan edullisesta "joka pirkon" apteekkivoiteesta.

Update 2023! Orion on päivittänyt Bellavitan koostumusta: Bellavita sisältää nyt 0,15% retinolia, kun taas Bella-voide sisältää 0,3% retinolia.

Uusi Bellavita

OMIA KOKEMUKSIANI UUDESTA BELLAVITASTA

En tiedä oliko kyseessä vahinko vai tarkoitus, mutta en saanut Orion Pharmalta lainkaan testiin uutta Bellavitan päivävoidetta, vaan paketissa oli kolme yövoidetta ja Bella-päivävoide.

Kommentoin siis uusia Bellavita-yövoiteita. Päivä- ja yövoiteen teho on a-vitamiinin kannalta sama, sillä kaikissa Bellavita-voiteissa on sama pitoisuus retinolia. Yövoide vain on rasvaisempi. Yövoiteissa rasvaisuutta tuovat parafiiniöljy, vaseliini, mehiläisvaha sekä sheavoi.

Bellavita-yövoide hajustettuvanha, kritisoimani tuoksu on kuin onkin pidetty 2021-versiossa. Uudessa koostumuksessa, ainakin yövoiteessa, tuoksu on kuitenkin pehmeämpi ja aavistuksen miedompi kuin vanhassa päivävoiteessa, joka tuoksuu niin pahalta ja voimakkaalta, että en voinut käyttää sitä kasvoilla. (Se päätyi lopulta yökäsivoidekäyttöön.)

Voide on todella rasvaista ja jättää ihon kiiltämään. En käyttäisi tätä, koostumus on kaukana minulle mieleisestä. Huono tuoksu, runsaasti mineraaliöljyjä, korkea synteettisyys sekä iholleni liian rasvainen ja epämiellyttävän tuntuinen koostumus. Kaiken kaikkiaan hyvin vanhanaikaisen tuntuinen ja tuoksuinen voide.

Bellavita-yövoide hajusteeton - hajusteeton ei aina tarkoita hajuton, ja tässä voiteessa on hieman pistävä, lääkemäinen tuoksu vaikkei se hajusteita sisälläkään.

Uusi Bellavita

BELLA

Bellavita-perheeseen kuuluvat nyt myös kevyemmät Bella-voiteet. Niissä on samat pitoisuudet aktiiviaineita kuin Bellavitassa (retinolia 0,3% ja bakuchiolia 1%), mutta voidepohja on kevyempi - ja voisi sanoa, että koko voide on nuorekkaampi ihotuntumaa ja tuoksua myöten. Bella-voiteet imeytyvät nopeammin ja sopivat Bellavitaa paremmin meikin alle, ainakin mikäli iho ei ole kuiva.

Bella päivävoide hajustettu - oikein miellyttävän tuntuinen, kevyt ja notkea voide. Imeytyy hyvin ja tuntuu kosteuttavalta. Tuoksu on raikas ja aivan erilainen kuin Bellavitassa. Kuitenkin aika arkinen, tai sanotaan "markettikosmetiikan" tuoksuinen.

Bellassa on hyvin tyypillinen edullisen apteekkikosmetiikan synteettisvoittoinen koostumus, mutta ei mistään huonoimmasta päästä. Bellassa ei ole käytetty mineraaliöljyjä ja silikoniakin on vain vähän. Mukana on myös kaksi kasviöljyä: maapähkinä ja mango.

Bella yövoide hajusteeton - tämäkin on oikein miellyttävän tuntuinen - ja hei, täällähän on runsaammin kaviöljyjäkin! 👌 Incin alussa on riisinleseöljyä ja jojobaöljyä, ja heti niiden kintereillä maapähkinäöljyä ja mangoöljyä (mango on kyllä itse asiassa voi..!). Hajusteeton "tuoksu" on vähän tunkkainen, mutta siedettävä.

Uusi BellavitaKritiikkiä ja yleisiä kommentteja uudesta Bellavitasta

Risuja

🚩 Käyttöohjeiden puutteellisuus; retinoli herkistää ihoa auringolle, minkä lisäksi sen käyttö tulisi aloittaa asteittain, jos iho ei ole tottunut retinoliin. Nämä tiedot mainitaan aina retinolipitoisissa tuotteissa - mutta ei Bellavitassa. Vanhaan koostumukseen tottunut käyttäjä ei välttämättä tiedä, että uusi koostumus saattaa ärsyttää ihoa eikä ymmärrä aloittaa käyttöä hitaasti - tai suojata ihoa auringolta jos käyttää voidetta päiväsaikaan.

Annoin palautteen käyttöohjeiden puutteellisuudesta jo Instagramissa, ja Orion Pharmalta vastattiin, että "apteekkien henkilökunta on koulutettu antamaan nämä tiedot asiakkaille". Hmmhh. Minusta tiedot herkistävistä ja ärsyttävistä ainesosista tulisi ilman muuta painaa myös pakkausselosteeseen.

Ruusuja

🚩 Hienoa, että Bellavitasta haluttiin tehdä tehokkaampi ja uusi koostumus sisältää aidosti vaikuttavia, hyviä aktiiviaineita.

🚩 Bella-voiteet ovat mainio lisä sarjaan, yövoide saa erityisesti kiitosta..!

Ihmettelen....

🚩 Uuden koostumuksen saaman palautteen perusteella (--> retinoli ei yksinkertaisesti sovi kaikkien iholle), ihmettelen, miksi Orion Pharma ei jättänyt vanhaa, hyvin siedettyä voidetta markkinoille, ja tuonut sen rinnalle uutta, tehokasta retinoliversiota?

Henkilökohtaisesti Bellavitan tulevaisuus ei minua varsinaisesti kiinnosta, enhän kuulu tuotteen käyttäjiin. Alan ilmiöitä seuraavana vain ihmettelen vähän valmistajan ratkaisua muuttaa yli 60 vuotta toiminut resepti ja yksi suomalaisista klassikkotuotteista täysin uudeksi. Ja niin erilaiseksi, että se karsii osan vanhoista käyttäjistä pois.

Jos retinoliversiot olisi tuotu vanhan koostumuksen rinnalle, Bellavita olisi saanut pitää vanhan voiteen fanit, ja parhaassa tapauksessa uusi retinolikoostumus olisi kasvattanut käyttäjäkuntaa uusilla, tehokkaammista a-vitamiinivoiteista kiinnostuneilla kuluttajilla.

58 kommenttia
22.10.2021

Uusia tuotteita epäpuhtaalle iholle: Mádara Acne-sarja laajenee

Rasvoittuvan ja epäpuhtaan ihon hoitoperiaatteessa on viime vuosina nähty ilahduttava muutos: nyt epäpuhdasta ihoa hoidetaan hellävaraisilla, hoitavilla ja ei-kuivattavilla tuotteilla.

Aiemmin oli vallalla täysin päinvastainen filosofia, jossa rasvoittuvaa ihoa "hoidettiin" ärtsyillä, kuivattavilla ja överiantiseptisillä tuotteilla, joiden pääasiallinen teho perustui alkoholiin sekä voimakkaisiin pinta-aktiiviaineisiin joilla bakteerit nitistettiin ja iholta vedettiin kaikki omat rasvat.

No, finnit saattoivat ehkä - ainkin väliaikaisesti - talttua tälläkin menetelmällä, mutta entäpä iho kokonaisuutena? Voimakkaat, ihon luontaista hydrolipidikalvoa sekä mikrobiomia pahasti ärsyttävät ja vaurioittavat tuotteet heikensivät merkittävästi ihon omaa suojamekanismia ja saivat pahimmillaan aikaan lisärasvoittumisen ja tulehduksen kehän.

Onneksi tästä "hoito"tavasta ollaan viimein siirtymässä pois, kun on ymmärretty laajemmin ihon kokonaishyvinvoinnin merkitys aknen, liiallisen talintuotannon ja epäpuhtauksien syntymiselle. Epäpuhtaan ihon modernissa hoidossa tärkeää on ihon tasapainottaminen ja rauhoittaminen, sekä nyky-ymmärryksen valossa myös äärimmäisen tärkeän mikrobiomin vahvistaminen.

Mádaran epäpuhtaan ihon Acne-sarja on nyt viimein täydentynyt kokonaiseksi sarjaksi kahden uuden tulokkaan myötä.

Kun sarjassa aiemmin oli vain kaksi epäpuhtauksia lievittävää täsmätuotetta, uudet Sebum Control Clear Skin Wash -puhdistusaine ja Hydra-Derm Balancing Fluid -kosteusemulsio tuovat sarjaan nyt myös päivittäiset perusihonhoidon tuotteet. Ja todella hyvät tuotteet ovatkin!

Muuten - täytyy antaa positiivinen kommentti 'acne'-sanan käytön yleistymiselle kosmetiikan markkinoinnissa. Kun aloitin työt alalla 12 vuotta sitten, acne-sanaa välteltiin ainakin Euroopassa tavalla, joka näyttäytyi lievästi naurettavana. Acne-sanaa pidettiin meillä ilmeisesti "rumana" ja ikäviä mielleyhtymiä herättävänä, ja sen tilalla käytettiin korrektimmaksi miellettyä 'anti-blemish -ilmaisua. Esimerkiksi Cliniquen Acne Solutions -sarja oli Euroopassa myynnissä eri nimellä kuin USAssa, meillä se oli Anti-Blemish Solutions. Nykyään acne-sanaa on alkanut näkyä yhä useammassa ihonhoitosarjassa, ja minusta se on tervetullut suuntaus.

SEBUM CONTROL CLEAR SKIN WASH 20,10€ 140 ml

Sulfaatiton, miedosti vaahtoava ja ihanan tuoksuinen puhdistusgeeli. Putsari sisältää fermentoituja polysakkarideja jotka auttavat tasapainottamaan ihon mikrobiomia sekä antioksidanttisia ja ihoa rauhoittavia jäkälän ja matén uutteita sekä katajanmarjaa. Jäkälällä on myös antimikrobinen vaikutus.

Rakastan Clear Skin Washin pehmeää, vihreänmakeaa tuoksua..!

Koostumus on kaiken kaikkiaan hyvin hellävarainen ja puhdistaa ihon kosteuttaen ja rauhoittaen. Iholle ei jää narskuvaa ja nitisevää tunnetta - se kertoo, että tuote ei ole riistänyt iholta sen omaa suojakelmua. Tämä on muuten erinomainen keino havainnoida putsarin voimakkuutta - jos iho nitisee pesun jälkeen, putsari on liian voimakas. Ainakin herkälle tai tulehdusalttiille iholle. Jos tykkäät nitisevän puhtaaksi pesevistä putsareista niin käytä kaikin mokomin, jos ihosi on normaali ja tasapainoinen - mutta silloinkaan niiden käyttö ei ole suositeltavaa päivittäisellä tiheydellä. Voimakkaasti pesevät puhdistustuotteet ovat yksi pahimpia ihon epätasapainottajia, siitä ei pääse yli eikä ympäri.

HYDRA-DERM BALANCING FLUID 27,90€ / 40 ml

Uutuuskosteuttaja epäpuhtaalle ja rasvoittuvalle iholle on koostumukseltaan ohutta emulsiota. Se tuntuu raikkaalta ja imeytyy erittäin nopeasti. Kuten Clear Skin -putsari, myös kosteusemulsio sisältää antioksidanttisen ja rauhoittavan kolmikon jäkäläuutetta, maté-teetä sekä katajanmarjaa.

Koostumus on vähärasvainen mutta ei täysin öljytön; mukana on arganöljyä, joka linolihappopitoisena öljynä soveltuu loistavasti myös rasvoittuvalle ja epäpuhtaalle iholle eikä tuki huokosia. (Lue linolihaposta lisää alempana.) Arganöljy rauhoittaa ihoa ja auttaa vähentämään tulehdusta.

Tuoksussa on aistittavissa samaa vihreänmakeaa pohjaa kuin putsarissa, mutta lisänä on jotain aromaattisempaa, joka minun nenääni tuoksuu selvästi teepuuöljyltä - mutta voide ei sisällä teepuun öljyä! :) Jää mysteeriksi, mistä tämä hyvin teepuu-mainen tuoksu tulee. Joka tapauksessa: Hydra-Derm Balancing Fluid on erittäin miellyttävän tuntuinen ja lempeästi epäpuhdasta ihoa hoitava ja tasapainottava kosteusvoide.

ACUTE SPOT ROLL-ON 12,90€ / 8 ml

Tämä tuote muistuttaa kesällä esittelemääni Laveran mainiota finnigeeliä, Mádara-tuotteen koostumus vain on nestemäinen.

Tuotteessa on alkoholia, kuten lähestulkoon kaikissa finnejä lievittävissä SOS-täsmätuotteissa. Vaikka alkoholia ei enää yleisesti suositellakaan epäpuhtaan ihon hoitoon suurina määrinä, täsmätuotteissa sillä on perusteltu paikkansa, koska se edesauttaa vaikuttavien aineiden imeytymistä ja nopeuttaa täten finnien paranemista. Jotkin kasviraaka-aineiden terapeuttisista yhdisteistä myös liukenevat alkoholiin, jolloin alkoholin läsnäolo näiden aktiiviaineiden vapauttamiseksi on välttämätöntä.

Mádaran roll-on-finninesteen pääasiallinen tehoaine on salisyylihappo 2% pitoisuudella, minkä lisäksi hoitoneste sisältää rauhoittavaa aloe veraa sekä muista Acne-sarjan tuotteista tutun aktiiviainekombon jäkälästä, maté'sta ja katajanmarjasta. Neste on lähestulkoon tuoksuton.

INTENSE BLEMISH & PORE TREATMENT 22,90€ / 20 ml

Blemish & Pore Treatment tarjoaa SOS-täsmätuotteesta voidemaisen version monipuolisemmilla aktiiviaineilla. Myös tässä tuotteessa on 2% tehokas pitoisuus salisyylihappoa sekä joukko Acne-sarjan antioksidanttisia ja rauhoittavia signature-uutteita, joiden lisäksi koostumusta on täydennetty sinkillä, hampunsiemenöljyllä ja teepuun öljyllä.

Teepuuöljy lienee jo lähes kaikille tuttu antibakteerinen ja tulehdusta laskeva sankariainesosa. Hampunsiemenöljy puolestaan soveltuu rasvoittuvan ja epäpuhtaan ihon hoitoon kiitos rauhoittavan, talintuotantoa tasapainottavan ja omega-6-rasvahappoja sisältävän koostumuksensa.

MINIFOKUS: LINOLIHAPPO

Omega-6 eli linolihappo on välttämätön rasvahappo ja osa ihon luontaista lipidikoostumusta. On huomattu, että rasvoittuvan ja epäpuhtaan ihotyypin omaavilta puuttuu iholta linolihappoa, kun taas oleiinihappoa on runsaasti. Tämän rasvahappo-epätasapainon on todettu olevan yksi selittävä tekijä tukkeutuneisiin huokosiin.

Linolihappo osallistuu ihon talintuotannon säätelyyn ja sillä on myös keratolyyttisiä eli kuorivia vaikutuksia; se siis auttaa pitämään huokoset puhtaina ja vapaina kuolleesta solukosta. Lisäksi linolihappo on ohutta ja juoksevaa kun taas oleiinihappo on paksua ja raskasta. Kun iholla vallitsee linolihappovaje ja oleiinihapon yliedustus, tilanne johtaa helposti huokosten tukkeutumiseen.

Linolihappopitoiset öljyt ovat siis erinomainen hoitava aine rasvoittuvalle ja epäpuhtaalle iholle!

*

Mádaran Acne-uutuudet ovat nyt kaupoissa. :)

Hei, te epäpuhtaan ja rasvoittuvan ihotyypin omaavat lukijat: miten hoidatte ihoanne? Onko teilläkin menneisyydessä (tai vielä nykyisyydessäkin) käytössä voimakkaasti peseviä ja täysin rasvattomia tuotteita?

23 kommenttia
19.10.2021

"Kreikkaa ja kosmetiikkaa" - mun erikoismyymälä

Jaan teille mun unelmatyöfantasian. 💜

Jaoin tämän joitain viikkoja sitten Instagramin puolella ja se sai paljon kannatusta. 🥰 En kuitenkaan oikeasti olisi ikinä perustamassa omaa liikettä. Silti, utopiamaailmassa tämä olisi minulle unelmatyö. Haaveilen tästä usein ja siitä tulee valtavan hyvä mieli. Toteuttaisin tämän heti, jos voittaisin lotossa ja voisin kustantaa itselleni voittoa tavoittelemattoman ja kaupallisista paineista vapaan työpaikan..!

Minulla on kaksi suurta intohimoa mitä tulee työhön: matkailu ja kosmetiikka. Ensimmäiselle alalle näistä kouluttauduin jo parikymppisenä, seuraavalle 3-kymppisenä. Olen siis koulutukseltani sekä matkailuvirkailija että kosmetiikkamyyjä.

Blogissani saan aika mukavasti yhdistää näitä asioita, mutta.... rehellisesti: kaipaan ihmiskontaktia. Kaipaan sitä, että saa livenä neuvoa ihmisiä ja keskustella heidän kanssaan. Nyt kun ei ole päässyt töihin kauneusmessuillekaan pariin vuoteen, voin sanoa todella ikävöiväni suoraa kontaktia asiakkaiden ja kosmetiikasta innostuneiden kanssa.

Kun en ole päässyt messuille, olen kuitenkin voinut ilahduttaa itseäni haaveilemalla... Olen suunnitellut unelmaduunin mielessäni jo vuosia sitten. Se on valmiina päässäni.

Se on tällainen:

Minulla olisi pieni luonnonkosmetiikan erikoisliike, jossa olisi myös Kreikalle omistettu nojatuolinurkkaus täynnä Kreikka-aiheista kirjallisuutta.

Kreikka-nurkkaukseen olisivat kaikki tervetulleita istuskelemaan ja fiilistelemään Kreikkaa - ja juttelemaan Kreikasta liikkeen omistajan kanssa. :) Tarjolla olisi veloituksetta kreikkalaista vuoristoteetä ja välillä järjestäisin feta- & oliiviöljymaistajaisia..!

Myymälässäni tarjottaisiin kosmetiikkainspiraatiota, apua ihonhoitoon sekä vinkkejä Kreikan matkailuun - ja ihan vain yleistä juttuseuraa. Fantasiassani ei olisi pakko myydä ihan hirveästi tuotteita jotta myymälä pysyisi pystyssä, vaan aikaa voisi omistaa asiakkaiden kanssa jutteluun ja heidän asioihinsa perehtymiseen. Että ei olisi kiire ja jatkuva paine lyödä lisää kuittia kassaan.

Olisi ihana tehdä töitä paikassa, jossa saisi keskittyä vain palveluun ja hyvän mielen ja hyödyn tuomiseen asiakkaille. 🙂

Olen viime aikoina jopa mietiskellyt, mitä kaikkia brändejä ottaisin liikkeseeni myyntiin... Meinaa kyllä lähteä mopo käsistä..! Mun oma "luonnonkosmetiikan Kicks".... tästä haaveilin jo ollessani töissä myyjänä yleisessä kosmetiikkaliikkeessä.

No, täytyyhän mun kertoa teille edes joitain brändejä, joita mun hyllyiltä löytyisi: ottaisin ainakin Whamisan, Mádaran, Novexpertin, Urangin, Dr. Hauschkan, Evolven ja Laveran tuotteita. ❤️ Ilman muuta liikkeessäni olisi myös Suomi-osasto, ja näiltä hyllyiltä löytyisi Flow Cosmetics, Korento, Ekopharma, MoiForest, Atopik, Pure Beauty, Circulove ja Laponie. Ja ottaisin kyllä Frantsilankin tuotteita uusilla pakkauksillaan, ovat niin nättejä - ja Frantsila on Suomen pioneereja luonnonkosmetiikassa 🙏🏻

Hiustuoteosastolla edustaisivat Bruns, Gyada ja Less Is More. :)

Kreikka-nurkkauksen yhteydessä olisi tietysti oltava valikoima mun suosikkituotteita Korresilta - vaikkei Korres olekaan luonnonkosmetiikkaa. Korres on Kreikan tunnetuin kosmetiikkabrändi, joten sillä olisi ilman muuta paikka mun myymälässä...!

Ja ehkäpä alkaisin maahantuoda kreikkalaista indie-merkki La Vie En Rose'ta, johon ystäväni Marianna minut juuri tutustutti....

Kreikkaa & kosmetiikkaa -erikoismyymälä: "täällä palvellaan hitaasti ja perusteellisesti".

Miltä kuulostaa? ☺️

29 kommenttia
17.10.2021

Ihmettelen: onko minihiilari-leivälle yhä tilausta + vinkki parhaasta kauranäkkäristä

Hämmästyin, kun alkusyksystä korviini kantautui radioaalloilla uuden leipätuotteen mainos: Vaasan Feel Good Minihiilari.

Minihiilari? Taas..? (Tai: yhä..?)

Vaikka olen itse jäänyt elämäntapa"vähähiilariksi", en oikein tahdo pysyä perässä hiilaritrendin yleisessä aallokossa. Suurimman vähähiilihydraattisen ruokavaliobuumin hiivuttua 2010-luvun puolessa välissä päätään nosti kolmisen vuotta sitten sama asia ketoilun nimeen puettuna, mutta olen kuvitellut trendin rajoittuvan vain pieneen harrastajakuntaan. Siksi hämmästyin, kun yhtäkkiä mainstream-elintarvikemarkkinoille on jälleen tuotu minihiilarileipä.

Kysymys kuuluu: miksi? Onko tälle tuotteelle todella tilausta?

Ehkäpä minun pitäisi blogi-ihmettelyn sijaan osoittaa kysymys Vaasan leipomoille, mutta on näitä kiva ihmetellä ääneenkin :)

Minusta on 10-vuotisen hiilaritietoisen ruokavalioni seurauksena muotoutunut jonkin sortin vähähiilarileipäekspertti, ja kauppojen leipätarjonnan niukkahiilihydraattisimmat vaihtoehdot ovat meikäläisellä hyvin hallussa. Erityisesti alettuani viime vuosina syödä kauratuotteita, olen perehtynyt kauraleipien ravintoarvoihin.

Tässä otanta suosikeistani.

Huomautettakoon, että kauraleipävalintaani ei suinkaan yksin ohjaa hiilihydraattipitoisuus, eikä nykyisessä rennossa ruokavaliossani hiilareiden määrällä ole merkitystä, koska ateriamallini puitteissa ne jäävät joka tapauksessa vähäisiksi. En myöskään syö leipää päivittäin. Se millä on merkitystä on hiilihydraattien laatu, mikä tarkoittaa, että nopeat ja raffinoidut hiilihydraatit pysyvät yhä lautaseni ulkopuolella.

Ravintoarvojen tutkiminen elintarvikkeissa on kuitenkin päälle jäänyt tapa, ja niinpä kaikkien kiinnostavien tuotteiden hh-pitoisuudet tulee tsekattua automaattisesti :) Kauraleivästä valitsen aina 100% kauraa (viljaosuudeltaan) sisältävän leivän, ja suosikkejani ovat kauraa ja siemeniä yhdistävät tuotteet. Näissä hiilaripitoisuus on luonnostaan alhaisempi kuin muissa leivissä, kiitos siementen.

Ennen Vaasan Feel Good Minihiilaria, kaupallisten leipämarkkinoiden vähähiilihydraattisimpien leipien titteliä pitivät Fazerin Gluteeniton Siemenleipä (24% hiilaria), Pullapirtin Kaurarireskanen (25,4% hiilaria) ja Leivon Leipomon Pro Siemen & Kauraleipä (27% hiilaria). Kärkiviisikkoon mahtui vielä Vaasan toinen kauraleipä; Kaurasydän (28% hiilaria). Mikään näistä leivistä ei kuitenkaan markkinoi itseään vähähiilihydraattisena, vaikka kaikki sitä ovat; "tavallisen" leivän hiilihydraattipitoisuus on keskimäärin 50%.

Mikä sitten erottaa Vaasanin uutuuden markkinoiden muista vähähiilarileivistä?

Kurkkaus ravintoarvoihin kertoo, että hiilihydraattien osuus Feel Good-leivästä on vain 20%, eli se todellakin kurvaa niukkahiilihydraattisten leipien ykköseksi. Alhaisemmat luvut on tarjota vain Ahvenanmaan kaupoissa myytävällä ruotsalaisella Proteinbrödillä, jonka hiilari% on 7,5.

Koska vähähiilihydraattisuus ei kuitenkaan (ainakaan mun mielestä) ole valtayleisöä puhutteleva trendi tämän hetken Suomessa, on pakko ihmetellä, miksi tämä leipälanseeraus? Kenelle se on tarkoitettu?

Vastaus löytyykin Vaasanin sivuilta (eli ei tarvitse lähestyä heidän aspaansa kysymyksellä 😅). Valmistajan mukaan uusi Minihiilari Kaura on kehitetty treenaajien toiveesta.

Kuvakaappaus: Vaasan.fi

"Uutuusleipä Feel Good Minihiilari Kaura on leivottu treenaajien toiveiden mukaisesti. Siinä on 14 % proteiinia, 51 % vähemmän hiilihydraatteja, runsaasti kuitua (11 %) eikä ollenkaan lisättyä sokeria. Mikä parasta, se myös maistuu herkulliselta." (Vaasanin sivuilta.)

Tuohon viimeiseen lauseeseen en voi oman kokemukseni puolesta yhtyä, mutta proteiinipitoisuus kieltämättä on ihan komea. Fazerin gluteenittomassa siemenleivässä se tosin myös on oikein hyvä; 13%.

Eli - jos totta puhutaan, markkinoilla oli jo olemassa niukkahiilihydraattinen ja runsasproteiininen leipä - jos nyt treenaajat juuri sitä olivat peräänkuuluttaneet. Fazerin Siemenleipä on ravintoarvoltaan hyvin lähellä Vaasanin uutta Minihiilaria.

Fazerin ja Vaasanin tuotteiden olennainen ero on käytännössä siemenissä: Fasun leipä sisältää 39% siemeniä, Vaasanin leivässäkin niitä on, mutta niin vähän, ettei määrää mainita. Koska Vaasanin leipä sisältää myös vehnää, voi oikeastaan todeta, että Fazerin leivässä on kokonaisuutena ravitsemuksellisesti paremmat raaka-aineet.

Treenaajat: voi olla, että toivomanne leipä siis jo oli saatavilla aikaisemminkin :)

Edit. Hyvä pointti kommenteissa; Vaasanin etuna Fazeriin nähden on hinta; Fazerin siemenleivän kilohinta on yli kaksinkertainen verrattuna Feel Good-minihiilariin. Auts...!

Mun mielipide Vaasanin uutuusleivästä?

Niille, jotka noudattavat hyvinkin tarkkaa vähähiilihydraattista ruokavaliota, uutuus on varmasti ihan kiva juttu. Jos tykkää syödä leipää vhh:lla, eikä jaksa sellaista itse leipoa esimerkiksi mantelijauhoista, Vaasanin uutuus on näppärä valmis vaihtoehto. Vähän kyllä ihmettelen vehnäjauhon läsnäoloa minihiilari-tuotteessa. Miksi leipä ei olisi voinut olla 100% kaurasta..? Usein vehnäjauholla tai -gluteenilla haetaan tuotteeseen kuluttajan kaipaamaa sitkoisuutta, mutta oman kokemukseni puolesta en voi sanoa tällaista sitkoisuutta leivässä havainneeni.

Maku? Minusta se on tylsä ja kuivakka verrattuna moneen muuhun markkinoiden vähähiilarileipään. Esimerkiksi Vaasanin Kaurasydän on minusta selvästi maukkaampaa (se onkin 100% kauraleipä).

Summa summarum: tätä vähähiilihydraattista syöjää ei Vaasanin uutuus saanut fanikseen. Valitsen edelleen mieluummin 100% kauraleivän - jo maun puolesta.

Koska maku ratkaisee, jaan tähän loppuun vinkin ihan TÖRKEÄN herkullisesta kauraleivästä. Tästä on tullut mun ykkös-kauraleipä!

LAGOM 100% KAURASNÄKKÄRI.

Tämä osui kerran vahingossa silmiini gluteenittomien elintarvikkeiden hyllyllä. 'Vahingossa' siksi, että en noudata gluteenitonta ruokavaliota enkä yleensä tarkoituksella hakeudu gluteenittomien tuotteiden osastoille kaupoissa. No, onneksi tuote sattui silmiini, sillä se on ihan järjettömän hyvän makuinen!

Kyseessä on näkkärinomainen tuote, mutta ei kuitenkaan ihan perinteinen näkkäri - minusta Lagomin "snäkkäri" on olemukseltaan vähän kuin kuivatettua rieskaa. Se on paksumpaa kuin näkkäri ja kun katsoo sen rakennetta, se näyttää enemmän rieskalta kuin perinteiseltä näkkileivältä.

Parasta Lagomin leivässä on syvän paahteisen kauran maun ohella uskomaton rapeus - näin onnistuneeseen rapeuteen en ole törmännyt missään leivässä. Snäkkäri on murenevan kuivaa, mutta ei kuitenkaan ihan yhtä kuivaa kuin perinteinen näkkileipä. Sanoisin, että tässä on aistittavissa jopa ihan kevyesti sitkoa.... Makuelämystä ja rapeutta ei voi kuvailla muilla sanoilla kuin koukuttava ja todella maukas. 🤩

Ehkä vähän liiankin koukuttava - tässä saattaisi olla vaarana leipäaddiktio-tunteiden paluu, mutta toistaiseksi tällaiset tuntemukset ovat syvästä herkuttelunomaisesta tyytyväisyydestä huolimatta pysyneet aisoissa.

Lagomin kaurasnäkkärissä on vain täysjyväkauraa (jauhona ja hiutaleina), vettä, rypsiöljyä, hiivaa, suolaa ja psylliumjauhetta. Hiilareita leivässä on 28%, joista sokereita vain 0,6%.

Mikähän lienee sen vastustamattoman rapean koostumuksen salaisuus....

Ainiin joo, onhan tässä leivässä yksi huono puoli: hinta. Kuten gluteenittomilla erikoistuotteilla on tapana, myös tämä on kallis: neljän näkkärin pussilla (200 g), on hintaa 3,35€.

*

Oletko sinä tykästynyt kauraleipään? Kiinnitätkö huomiota leivän ravintoarvoihin, kuten hiilareihin tai proteiiniin?

26 kommenttia
15.10.2021

Kreikan matkakosmetiikka

Laitetaan nyt vielä ulos tämä perinteinen matkakosmetiikkapostaus, joka itse matkan aikana ei ehtinyt julkaistumaan :)

(Myönnettäköön myös, että perfektionisti minussa vastusteli jonkin aikaa näin tylsien kuvien julkaisemista, mutta en jaksanut ottaa uusia. Joten menköön. Kai tällaiset "pöydän reunalla" -kuvat voivat välillä olla ihan virkistäviäkin - ja tuovat tuulahduksen vuoden 2009 blogiajoilta...)

Matkakosmetiikka syksyltä 2021,olkaa hyvä. :)

Koska matkustin (ja matkustan lähes aina) käsimatkatavaroilla, tuli kaiken nestemäisen kosmetiikan mahtua litran vetoiseen pussiin.

Saadakseni mahdollisimman paljon tilaa nestemäisille kasvojenhoitojutuille, otin mukaan kiinteän suihkugeelin, tablettihammastahnaa sekä stick-deodorantin. Vartaloaurinkovoiteen ja käsivoiteen ostin paikan päältä. (Ja lopulta myös normi-hammastahnan, sillä tabletit eivät vaahtoa tarpeeksi mun makuun.)

PUTSARIT

KASVOT: Evolve Daily Detox Facial Wash -puhdistusgeeli. Tämä oli minulla myös kesän lomakosmetiikkapussissa. Ihana putsari, jota ostin juuri täyden pullon voidakseni täyttää tätä pientä matkakokoista. Totta puhuakseni käyttäisin mieluiten koko ajan matkakokoisia tuotteita, koska liikun niin paljon paikasta toiseen Suomen sisälläkin. Pikkuiset pullot on niin helppo heittää beauty boxiin. :)

SILMÄMEIKKI: Korres Jasmiini-silmämeikinpoistoaine (Cliniquen pikkupullossa, johon aina täytän kulloinkin käytössä olevaa silmämeikinpoistoainetta matkaa varten). Korresin Jasmiini-silmämeikinpoistoaine on yksi suosikki-silmämeikinpoistoaineistani, ja yksi harvoja nestemäisiä, jotka eivät kirvele silmissäni. Ilmeisesti tämänkin valmistus on lopetettu, kun en enää löydä sitä Korresin sivuilta.

KOSTEUTUS

SEERUMI: Evolve Hyaluronic Serum. Superhyvä kosteuttava seerumi ja luottotuote vuodesta toiseen. Markkinoilla on myös monia muita erittäin hyviä ja tehokkaampiakin hyaluronihapposeerumeita, mutta Evolvea tulee käytettyä eniten - arvaatteko miksi? Juuri siksi, että sitä on saatavilla pikkuisessa, näppärässä 10 ml pullossa ja se on helppo ottaa mukaan. Pakkauksella on todella paljon merkitystä meikäläiselle kuluttajana. Tästäkin seerumista minulla on myös täysikokoinen pullo, josta täytän tätä pientä.

Aivan erityisen mieluinen Evolven seerumista on tullut tänä vuonna, kun olen täysin hurahtanut yhdistelmään geelipohjainen seerumi + kasvoöljy. Tuoksuton ja überneutraali Evolve Hyaluronic Serum sopii täydellisesti pohjaksi öljy-seerumicocktaileihin.

KOSTEUSVOIDE: Dermosil Nature -silmänympärysvoide. Käytän silmänympärysvoiteita paljon myös kasvovoiteina, ja otin Dermosilin voiteen mukaan ihan vain varuiksi, jos vaikka jonain päivänä haluaisinkin öljy-seerumi-kombon sijaan laittaa voidetta. En oikeastaan halunnut, ja taisin käyttää tätä koko matkan aikana vain kolme kertaa.

KASVOÖLJY: Neal's Yard Remedies Rejuvenating Frankincense Facial Oil. Tämä öljy pääsi mukaan sekin vain pakkauksensa vuoksi: olen saanut tästä muinoin Skin Cityn joulukalenterista 8 ml ihanan käytännöllisen minipullon! Vie niin vähän tilaa! 😍 Toki itse öljykin on oikein miellyttävää, mutta moni muu öljy on aivan yhtä hyvää. Pullo ratkaisee. 👍 Matkalla jokapäiväinen kosteus"voiteeni" oli tippa Evolven seerumia sekoitettuna tippaan Nealin öljyä.

SILMÄNYMPÄRYSVOIDE: 100% Pure Coffee Bean Eye Cream. Yksi parhaita silmänympärysvoiteita erityisesti kesäaikaan. Suosikki jo vuosia. Tajuttoman hyvän tuoksuinen voide on todellista kosmetiikkajälkiruokaa.

KOSTEUTTAVA KASVOSUIHKE: Mario Badescu Facial Spray With Aloe, Herbs And Rosewater. 

Sain tämän pikkupullon kaupan päällisenä ostaessani viime talvena Mario Badescu -tuotteita. (Niistäkin oli kovasti tarkoitus blogiin kirjoittaa.... No, mun tämän vuoden tuotehamstraus-hurahdukset ja niiden seuraukset tiedetään... onpahan materiaalia valmiiksi koko ensi vuodeksi. 😅)

Tämä on ensimmäinen Mario Badescu -tuote jota olen käyttänyt, ja tykästyin siihen kovasti. Suihke on erittäin kosteuttava ja koostumukseltaan kevyesti liukas. Jättää iholle sekä kosteutetun että hoidetun tunteen. Ainoa juttu mistä en pitänyt on se, että tuote kirvelee silmissä. Ohjeissakin neuvotaan välttämään tuotteen suihkutusta silmiin, mutta spray'n ollessa kyseessä, on aika vaikea annostella sitä kasvoille suoraan osumatta silmiin. Enkä haluaisi laittaa tätä vanulapun kautta. Päädyin sitten suihkuttamaan tätä sormiin ja levittämään kasvoille sormien kautta.

Sannin kritiikki: miksi kehitetään kasvosuihke, joka ei saisi osua silmiin...? Tuotekehitys hoi....

HIUKSET

SHAMPOO: Dermosil Hydrating Shampoo (Naturativin pullossa). Dermosilin uusi, sulfaatiton ja kosteuttava shampoo on oikein mainio tyyppi. Esittelin sen juuri täällä.

HOITOAINE: Bruns Växa-naamio (minigrip-pussissa). Vuoden paras hiustenhoitotuote taitaa olla tässä."Kilpailu" on ollut kovaa ja olen testannut tänä vuonna monia erittäin kovia hiustuotteita, kuten Gyada. Silti, Bruns vetää ykkössijan äärimmäisen tiivistetyllä, superhoitavalla koostumuksellaan, jota hämmästyttävästi riittää meikäläisenkin hyperkuivaan hiuspehkoon vajaa teelusikallinen - ja hiukset ovat huuhdellessa kuin nestemäistä silkkiä. Tuote esitelty täällä.

HIUSGEELI: Ekopharman Minttu-geeli. Luottotuote ja fantastisen hyvä hiusgeeli, joka voisi muuttua paremmaksi vain sillä, että sen alkuperäinen purkki-pakkaus muutettaisiin pumppu-muotoon. Pakkauksen takia kotioloissa tulee käytettyä enemmän pumpullista Brunsia.

VARTALO

SUIHKUGEELI: Lavera Basis Sensitiv Body Cleansing Bar. Edellisessä postauksessa esittelemäni kiinteä suihkugeeli oli mulla matkakaverina, ja ai että tykkään tästä. Olihan hotelleissa myös suihkugeelejä, mutta tuo hotellien geneeristen suihkugeelien laatu tiedetään... useimmissa ei mitään hoitavuutta, pesevät vain ja iho jää kiristämään. Laveran pala-suihkuvaahto vaahtoaa yhtä runsaasti kuin nestemäinenkin ja pesee hellästi. Iholle jää mukava tunne. Ja tän tuoksu..! Ah! Olen aina tykännyt Basis Sensitiv -linjan tuoksusta.

DEODORANTTI: Rexona Motionsense Aloe Vera. Mulla ei ole mitään erityistä syytä valita juuri Rexonaa, vaan käytän randomisti vähän eri merkkien stick-deodorantteja. Tai siis antiperspirantteja. Stick on mun suosikki-koostumus deodoranteissa, ja matkoilla se on myös kätevä, kun sitä ei tarvitse ujuttaa nestemäisen kosmetiikan kiintiöön :)

(Vartalovoide....) Uskokaa tai älkää, mutta mulla oli matkalla mukana vain 2 x Cattierin 10 ml vartalovoidenäyte-sachet. Olin ajatellut ostavani matkalta jonkin vartalovoiteen mutta... se sitten jäi. Ja suoraan sanottuna laiminlöin vartalon ihon kosteutusta. 🙈 Koska ilmankosteus Kreikassa oli korkea, vartalon iho ei auringon porotuksesta huolimatta tuntunut edes valtavan kuivalta....

No, ostin mä joitain voiteita vartalolle kuitenkin: käsi- ja jalkavoiteen. Koska ilman niitä en tule toimeen, ja jalkapohjat menevät sarvikuononnahaksi viikossa, jos en rasvaa niitä.

KÄSIVOIDE: Vaseline Dry Hands Rescue. Tuotanoin. Ostin marketista halvimman käsivoiteen kuvitellen, että kyllä mä nyt kolme viikkoa pärjään millä tahansa käsivoiteella. Virhe. Tämä voide oli niin huono, että käytin sitä kaksi kertaa, minkä jälkeen se oli lähellä lentää roskikseen, kunnes sai armon toimia Nivea Cremen notkistajana.

Kyllähän Vaseline-voiteen ainesosatkin minulle kertoivat, ettei kyseessä ollut mikään laadukkaasti hoitava tuote, mutta lyhyen aikaa pärjään kyllä vaikka mineraaliöljyilläkin. Kun voiteen nimenä on Dry Hands Rescue, sitä odottaisi paksun täyteläistä ja suojaavaa koostumusta. Eip. Vaselinen voide oli vetistä litkua, joka jätti kädet tahmeiksi ja odottamaan jotain oikeasti kosteuttavaa. Sekoitin sitä sitten yhteen Nivea Cremen kanssa, jolloin sen rooli oli lopulta vain tehdä paksusta ja jankkimaisesta Niveasta helpommin levittyvää.

JALKAVOIDE: Nivea Creme. Tämä klassikkojankki on kaukana luonnonkosmetiikan kasviperäisten hoitavien aineiden laadusta, mutta sen sisältämät kosteutta lukitsevat ja ihoa pehmentävät aineet kyllä hoitavat hommansa. Mielihyvin käytän tätä SOS-tuotteena, iho pysyy pehmeänä ja kosteutettuna :) Ostin Nivean jalkavoidekäyttöön, mutta se päätyi myös yökäsivoiteeksi Vaselinen feilattua.

Jos kysytte, miksi en käyttänyt Nivea/Vaseline-yhdistelmää myös vartalolla, vastaus on: en tykkää käyttää vartalolla paksuja ja tahmaavia voiteita. Ja tämä yhdistelmä, yhdessä tai erikseen, oli tahmaava.

MEIKIT

Mukana oli perussetti lomameikkejä, tällä kertaa vielä tavanomaista riisutumpana: pari värikästä rajauskynää, pari ei-värikästä rajaustuotetta, ripsari, silmämeikinpohjustaja (a.k.a. hikisten luomien estäjä) sekä mineraalipuuteri. Mukana oli myös vanha Yves Rocherin peiteainepuikko, jonka hajusta päätellen totesin vanhentuneen, enkä käyttänyt sitä. Hassua kyllä - se palasi reissusta myös kotiin, ja heitin sen roskiin vasta kotona. :D

En Kreikan reissuissa yleensäkään käytä luomiväriä, ja koko meikin juju on värikkäässä rajauksessa. Tavallisesti otan mukaan neljäkin värikästä kynää, nyt kun olin "vain" kolmen viikon matkalla, otin kaksi. 😁 Väriä toivat NYXin Epic Wear -kynät oranssin ja violetin värisinä. Oikein kivat! :) Violettia tuli käytettyä enemmän..! 

Huulikiiltokin minulla yleensä on mukana, ja nyt kun en sellaista ottanut, kaipasin sitä.

HYTTYSTEN PUREMIIN

Viime vuosina (ennen pandemiaa) hyttysmäärät ovat tuntuneet kasvavan Kreikassa, eikä niiltä saa rauhaa myöhään syksylläkään. Kreikan hyttyskanta on eri kuin Suomessa, ja hoitamattomina puremat tulehtuvat ja ovat kipeitä jopa monta viikkoa - ainakin meikäläisellä. Aiemmalla Kreikan reissullani ostama antihistamiinigeeli Fenistil on tosi hyvä ja tehokas apu hyttysvaurioihin.

Otin mukaan myös viime kesänä Suomessa fantastisesti öttiäisten puremia lievittäneen Laveran Pure Beauty -finnigeelin.

Ja arvatkaa mitä?

Tänä syksynä en kohdannut Kreikassa hyttysen hyttystä.

Lopuksi:

AURINKOTUOTTEET

HUULTEN YMPÄRYKSILLE: Clinique Even Better Dark Spot Defense SPF 50. The one and only. (And gone.) Se paras voide ehkäisemään kasvojen hyperpigmentaatiota. Nykyään samaa tuotetta saa Darphin-brändin alla nimellä Intral Environmental Lightweight Shield.

KASVOILLE: Aloedermal Face Sun Cream SPF 20. Niinikään lopetettu suosikkiaurinkovoiteeni. Ostin tätä viime kesänä jemmaan kaksi tuubia ja viimeisiä vedellään. (Koska tämä on kemiallinen aurinkovoide, en tarvinnut mukaan puhdistusöljyä kasvoille ;) Fysikaalinen aurinkovoide olisi sen vaatinut puhdistuakseen kunnolla.)

VARTALOLLE: NIVEA PROTECT & BRONZE SPF 20. Niveaa tulee ostettua koska: helposti saatavilla, tuttu ja edullinen.

Tätä kirjoittaessani ulkona sataa kaatamalla ja tuuli vinkuu. Istun lauttasaarelaisessa asunnossa ja ikkunasta näkyy tuulen pieksemiä puiden latvoja ja harmaa meren ulappa.

Postauksen kuvat vievät minut hetkeksi takaisin viime viikon tunnelmiin. Ne on otettu Agistrin hotellini parvekkeella, josta avautui rakkaaksi muodostunut maisema. Halusin juuri tuohon hotelliin, että saisin nähdä sekä rannan että Agistrin Skalan upean kirkon ikkunastani. Oli ihanaa herätä joka aamu ja mennä iltaisin nukkumaan tuon maiseman äärellä.

Näihin tunnelmiin....

Auringonlasku

Auringonnousu

26 kommenttia
13.10.2021

Lavera-uutta: saippuaton palashampoo ja tehokkaat deodorantit

Laveralla tapahtuu tänä syksynä, ja paljon. Osa uutuuksista on jo nähnyt päivänvalon, ja tänään tutustutaan niihin :)

Disclaimer: olen töissä Laveran maahantuojalla.

Aloitetaan palatuotteista: palashampoo ja palasuihkugeeli

Nämä olivat odotettu lisäys valikoimaan aikana, jolloin kosmetiikassakin ollaan koko ajan menossa vähämuovisempaan suuntaan.

Mikä ilahduttaa erityisesti minun kaltaistani kuluttajaa on Laveran palatuotteiden saippuattomuus: saippua on emäksinen tuote, eikä sen puolesta sovi ihanteellisesti jokaisen vartalolle eikä etenkään hiuksille. Laveran palatuotteet ovat tensidipohjaisia eli sopivat myös niille, joille saippua-palashampoo ei sovi.

Laveran palatuotteita on sarjan kotimaassa Saksassa useampia, mutta Suomeen saapuivat suosituimmat, Basis Sensitiv -linjaa edustavat palat. Keltainen kiekko on shampoo, vaalea suihkugeeli.

Tässä vaiheessa pala-trendiä uskoisin jo kaikille olevan selvää, miten esimerkiksi palashampoota käytetään, mutta kerrataan sen vielä :) Kostuta palashampoo käsissä ja hiero palaa kostutettuihin hiuksiin. Laveran palashampoo muodostaa nopeasti runsaan vaahdon, joka on helppo levittää joka puolelle hiuksiin. Sama juttu suihkugeelin kanssa, tosin itse tykkään käsien sijaan hieroa palasuihkugeeliä pesusieneen, jolloin vaahto on vieläkin runsaampaa :)

BASIS SENSITIV MOISTURE & CARE -PALASHAMPOO

Tärkeimmät ainesosat:

  • Natrium-kookossulfaatti: pesevä ainesosa
  • Guar Hydroxypropyltrimonium Chloride: hiuksia selvittävä ainesosa
  • Luomu aloe vera: kosteuttaa
  • Luomu-kvinoa: vahvistaa hiusta, ehkäisee kosteuden haihtumista
  • Sheavoi ja kaakaovoi: muodostavat palatuotteen rakennetta sekä pehmentävät ja hoitavat hiusta

Tuoksu:

Latva: appelsiini, sitruuna, muskotti

Sydän: elemi, ruusu, balsami

Pohja: vanilja, heliotrooppi, santeli

Basis Sensitiv -linjan kaikissa tuotteissa on tunnistettava Basis-linjan tuoksu, mutta minusta näissä palatuotteissa tuoksu on jotenkin asteen hienostuneempi ja kukkaisempi kuin nestemäisissä. Ehkäpä vedetön koostumus tekee sen, että tuoksu myös tulee esiin selkeämpänä. Joka tapauksessa: rakastan Basis Sensitiv -tuoksua! Oli kiva nähdä tuoksu viimein myös avattuna tuoksunuoteiksi :)

BASIS SENSITIV BODY CLEANSING BAR

Pala-suihkushampoo on itse asiassa kehitetty 2 in 1 -tuotteeksi, ja soveltuu myös hiustenpesuun. Se ei ole yhtä hoitava ja selvittävä kuin varsinainen shampoo (tästä esimerkiksi puuttuu guar-kvatti), mutta kuitenkin hoitavampi ja lempeämpi kuin perus-suihkugeeli. 👍

Tärkeimmät ainesosat:

  • Natrium-kookossulfaatti: pesevä ainesosa
  • Sheavoi ja kaakaovoi: muodostavat palatuotteen rakennetta sekä pehmentävät ja hoitavat ihoa
  • Inuliini: kosteuttaa
  • Luomu aloevera: kosteuttaa
  • Hydrolysoidut maissi-, vehnä- ja soijaproteiini: hoitavat ihoa ja sitovat kosteutta

Suihkushampoossa on sama tuoksu kuin shampoossa.

Kuinka moni teistä käyttää vartalon- tai hiustenhoidossa palatuotteita? 🙂

.

Seuraavaksi kenties vielä kiinnostavammat uutuudet - ainakin Instagram-sisältöjen perusteella nämä voi selvästi nimetä Laveran koko vuoden tähän mennessä kiinnostavimmaksi lanseeraukseksi:

DEODORANTIT

Lavera on tänä vuonna uudistanut deodoranttinsa perusteellisesti. Muutama vanha tuttu dödö-nimi pysyi mukana, minkä lisäksi Lavera toi valikoimaan täysin uudet ja erittäin tehokkaiksi mainostetut Strong-deodorantit.

Vanhasta valikoimasta tuttuja ovat Invisible, Basis Sensitiv sekä limen tuoksuinen Natural & Refresh, joka oli vanhalta nimeltään Lime.

Kokonaisuudessaan Laveran deodoranttivalikoimassa on nyt Suomessa kahdeksan deodoranttia; kuusi roll-onia (joista yksi miesten), yksi suihke sekä yksi voide.

Natural & Invisible - tahraamaton, nopeasti kuivuva deodorantti
Natural & Strong - erityisen vahva koostumus voimakkaaseen hikoiluun
Natural & Sensitive (Basis Sensitiv) - alkoholiton koostumus herkälle iholle
Natural & Mild - miedosti tuoksuva ja rauhoittava koostumus herkälle iholle
Natural & Refresh - raikkaan tuoksuinen perusdeodorantti

Sannin ajatuksia

Alan ihmisenä minusta oli samalla hieman erikoista mutta myös mielenkiintoista, että Lavera päätti uudistuneessa deodoranttilinjassaan tuoda herkkäihoiselle kuluttajalle kaksi eri koostumusta. Tällaiseen ratkaisuun en muista millään muulla merkillä törmänneeni.

Kuvassa etualalla olevan Basis Sensitiv -linjan Natural & Sensitive -dödön etu on alkoholittomuus, se on siis suunnattu kuluttajalle, jonka iho reagoi alkoholiin. Koostumus poikkeaa sarjan muista dödöistä myös sillä, että se on kevyesti emulsiomainen muiden ollessa nestemäisiä. Mutta! Tässä dödössä on suhteellisen voimakas tuoksu.

Vaaleanruskeakorkkinen Natural & Mild -koostumus puolestaan sisältää alkoholia, mutta siinä on koko sarjan miedoin tuoksu. (Hajusteetonta deodoranttia Laveralla ei ole lainkaan.) Lisäksi siinä on Basis Sensitiv -deodoranttia rauhoittavampi ainesosakokonaisuus sisältäen kummallekin yhteisen aloe veran lisäksi myös kaurauutetta ja iltahelokkiöljyä.

👇 🥳 👏

Kokonaisuudessaan Laveran uudistunut deodoranttikoostumus saa minulta pelkkää kiitosta. Olen rehellinen ja totean, että Laveran vanhat deodorantit eivät toimineet minulla lainkaan. Minusta niiden suorituskyky oli suorastaan huono, ja olen koko ajan mielessäni toivonut, että Lavera tekisi koostumukselle jotain. Tänä vuonna toiveisiini vastattiin. :)

NATURAL & STRONG

Luodaan vielä tarkempi silmäys täysin uuteen Strong-sarjaan, joka on kehitetty erittäin voimakkaaseen hikoiluun ja sopii esimerkiksi urheilutilanteisiin.

Tähän sarjaan Laveran tuotekehitystiimi on ammentanut koko kirjon luonnonkosmetiikan parhaimpia ja viimeisimmän teknologian deodoroivia ainesosia, ja koostumus on todellakin aivan eri tasolla kuin Laveran aiemmat deodorantit.

Jos jotakuta kiinnostaa aktiiviainekokonaisuuden tarkemmat speksit, niin tässä tulee:

Alkoholi - antibakteerinen, supistaa ja viilentää ihoa
Trietyylisitraatti - estää hajua tuottavien bakteerien entsymaattista toimintaa
Sinkki- PCA - antimikrobinen
Glyseryylikaprylaatti - antimikrobinen
Ginseng-uute - antimikrobinen, supistaa ihoa
Natrium Kapryyli / Lauryyli-laktylaatti - antimikrobinen
Kalsiumlaktaatti - antimikrobinen, vähentää hikoilua
Merisuola - antimikrobinen, vähentää hikoilua

Strong-linjassa on saatavilla kolme eri koostumusta; klassinen roll-on, suihke sekä voide. Voide on todella pehmeää ja etten sanoisi kuohkeaa, aivan erilaista kuin aiemmin kokeilemani luonnonkosmetiikan jäykät voidedeot.

Voide-deossa on muuten eri aktiiviainekoostumus kuin roll-onissa ja suihkeessa. Vain ginseng-uute on kaikille Strong-dödöille yhteinen. Cream-versiossa on deodoroivina aineina ruokasoodaa, kookosöljyä ja sinkkioksidia sekä savea ja maissitärkkelystä kosteutta imemässä.

Laveran somea kun työssäni seuraan, olen saanut lukea Strong-dödöistä syksyn aikana ihan mielettömän määrän erittäin positiivista palautetta! :) Itselläni myös muut uudistuneet Lavera-dödöt ovat toimineet yhtä hyvin. Olen tosi iloinen tästä uudistuksesta! 👍🙂

Joko te olette ehtineet tutustua Laveran syksyn uutuuksiin?

39 kommenttia
1 2

  • Sanni

  • Arkisto

    • 2024 (53)
    • 2023 (148)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat