29.07.2015

Taskukokoinen pääkaupunki hurmaa

Bern_IMG_5377_3

Bern on 140 000 asukkaallaan Euroopan pienimpiä pääkaupunkeja. Tiheärakenteinen infrastruktuuri tekee sen, ettei kaupunki kuitenkaan tunnu miltään pikkupaikkakunnalta. Jos ei paremmin tietäisi, ei Bern tunnu mitenkään merkittävästi Helsinkiä tai Osloa pienemmältä kaupungilta.

Bern_IMG_4423_2

Münsterin katedraalin torni on Sveitsin korkein. Katedraalin muurien reunustama puutarha jokimaisemineen on viehättävä hengähdyspaikka ydinkeskustassa.

Bern_IMG_4591_2

Bernin vanhassa kaupungissa on yli 6 km katettuja ostoskujia, minkä vuoksi keskustassa voi helposti kulkea kastumatta sateellakin. :) Putiikit, ravintolat ja taidegalleriat jatkuvat myös maan alle, niihin mennään sisään kadun varressa avautuvista luukuista.

      Bern_IMG_5480_2

Bern muutamalla sanalla:

- Kotoisa

- Kaunis

- Historiallinen

- Kiinnostava

- Kompakti

- Monipuolinen

- Nuorekas

- Rento

- Hiljainen kello 19 jälkeen

Tuo viimeinen kohta on niin totta ja niin hassua. Sveitsissä kaupat menevät (muualla kuin Zürichissä) yleisesti kiinni jo kello 19, ja Bernin kohdalla tämä tuntuu tarkoittavan myös sitä, että koko keskusta ”menee kiinni”.

Bern_Marktgasse

Spitalgasse ennen ja jälkeen kello 19

Ero kello 18:n ja 20:n välillä vanhan kaupungin pääkadulla on häkellyttävä; katu kirjaimellisesti tyhjenee kauppojen suljettua ovensa. Harvoin olen kohdannut iltaisin näin hiljaista keskustaa missään kaupungissa, ja nyt on kyse vielä pääkaupungista. Myös ravintolat ja terassit ovat kovin autioita muutamaa katua ja niiden ravintolakeskittymää lukuun ottamatta.

Bern_IMG_5643_2

Bärenplatz (kuvassa) on yksi paikoista, joilla on aina elämää. Yöllä en tosin tilannetta tarkistanut, mutta iltaisinkin kauppojen sulkeuduttua täällä on vilkasta. Päivisin aukiolla on markkinakojuja ja esityksiä ja iltaisin usein musiikkia.

Jos haluat harrastaa ”people-watchingia” niin suuntaa siis tänne, tai parkkeeraa johonkin läheisen Aarbergergassen terasseista.

Bern_IMG_5529_2

Toinen mukava ajanviettopaikka kaupungin ehkäpä parhailla näköaloilla on Rosengarten-puisto Aare-joen mutkan toisella puolella kohoavalla kukkulla. Kauniissa puutarhamaisessa puistossa on siirreltäviä picnic-pöytiä ja tuoleja (kätevää, voit roudata ne mihin kohtaan haluat) sekä suosittu ravintola, jonka reunimmaiset pöydät parhailla näköaloilla on iltaisin aina varattu. Varaus on siis suositeltavaa.

Rosengartenille kävelee vanhan kaupungin Zytgloggelta noin puolessa tunnissa. Zytglogge muuten on Bernin vastine Prahan vanhankaupungin aukion kuuluisalle kellotornille; myös tämän kellotaulun luukusta ilmestyy hahmoja pyörimään aina neljää vaille tasatunnein. "Spektaakkeli", joita turistit kerääntyvät tuijottamaan sankoin joukoin.

Bern_Marzilibad

Marzilibad (kuvassa) ja Gurten ovat myös ehdottomasti mainitsemisen arvoisia hengailupaikkoja.

Marzilibad on kaupungin uimala, vehreä puistoalue Aaren rannassa. Jos keskustan Marktgasse onkin autio iltaisin, niin täällä riittää porukkaa. Ranta kuhisee ihmisiä vielä myöhään kesäiltaisin. Marzilibadissa järjestetään kesällä myös ulkoilmaelokuvanäytöksiä. Uimalaan on ilmainen sisäänpääsy.

Gurten on vähän niin kuin Bernin oma ”Central Park”, vaikkakaan se ei sijaitse keskustassa. Ota raitiovaunu numero 9 rautatieasemalta, ja hyppää pois Gurtenbahnin pysäkillä (matkaa noin 10 minuuttia). Tästä voit joko kävellä, jos olo on sporttinen, tai ottaa köysiratahissin ylös Gurtenin kukkulalle.

Bern_IMG_5375_2

Gurten on ihastuttavaa ulkoilualuetta jossa voi viettää vaikka koko päivän. Siellä on patikkapolkuja, ravintoloita, näköalatorni ja lasten leikkipuisto. Näköalat Berniin ja ympäröiviin kyliin ovat kerrassaan upeat.

Kuvassa Bernin keskusta Gurtenilta. 1 - Rosengarten, 2 - Münsterin katedraali, 3 - Marzilibad ja 4 - Bärenplatz.

Bern_Gurten_

Maisemia Gurtenilta

Erityistä Bernissä; Bernin kaupunki lahjoittaa kaikille kaupungin virallisissa majoituspaikoissa (myös rekisteröityneet Airbnb’t) majoittuville turisteille rajattomaan julkisella liikenteellä matkustukseen oikeuttavan Bern Ticket -lipun koko vierailun ajaksi. Ihan mieletön etu. Julkinen liikenne Sveitsissä ei todellakaan ole halpaa; normaalihintainen lippu esimerkiksi Bernin busseissa ja ratikoissa maksaa 4,80 frangia eli melkein saman euroissa. Marzilibadin ja Gurtenin köysiradat maksavat vielä enemmän, mutta niihinkin pääsee Bern Ticketillä ilmaiseksi.

Bern_Tibits

Ruokapaikkavinkki kasvissyöjille: Tibits! Ahh, ihanuutta. Tibitsejä löytyy Bernistä kaksi; rautatieasemalta ja Gurtengasse-kadulta. Tibits toimii kilohintaisella buffet-periaatteella eli ruoka haetaan noutopöydästä ja maksetaan painon mukaan kassalla. Ja mikä noutopöytä… Valikoimaa on vaikka kuinka salaateista lämpimiin lisukkeisiin ja kasvisproteiinia on tarjolla kaikessa kirjossaan; soijaa, tofua, seitania, tempehiä, kikherneitä, muita papuja… Ja kaikki tietysti toinen toistaan herkullisemmissa kastikkeissa tai marinadeissa. Tarjolla on sekä lakto-ovo- että vegaanivaihtoehtoja.

42 frangin kilohinta ei ole halpa, mutta toisaalta annokset tulevat käytännössä halvemmiksi kuin useimmissa ”tavallisissa” ravintoloissa. Vaikka Sveitsi ei suomalaiseen hintatasoon tottuneelle ole erityisen kallis maa, niin ravintolaruoka on selvästi kalliimpaa kuin Suomessa. Salaatti maksaa keskimäärin 20 frangia, ja samaan hintaan sain Tibitsistä huomattavasti ruokaisammat ja monipuolisemmat annokset.

Bern_Katudinner

Illallista Rathausgasselle katettuna

Taidemuseoiden ystäville täytyy vielä manita Bernin vastine Guggenheimille, Zentrum Paul Klee -museo. Tämä arkkitehtuurisestikin vaikuttava modernin taiteen museo on Sveitsin parhaimpia. Itseltäni Paul Klee jäi tällä kertaa väliin koska valitsin päiväretket ja ulkona oleilun, mutta ensi kerralla ehdottomasti!

Bern_IMG_4409_2

Bern_Kramgasse_

Bern on loistavalla sijainnillaan, UNESCOn listaamine vanhoine kaupunkeineen, kompaktilla koollaan ja monipuolisuudellaan mitä suositeltavin kohde Sveitsin matkaajalle. Päiväretkiä voi ja kannattaa tehdä lähialueen kiinnostaviin paikkoihin, suosittelen lämpimästi esimerkiksi näitä viittä kaupunkia.

Moni ohittaa Bernin tunnetumpien Sveitsi-”ikoneiden” Geneven, Zürichin ja alppien houkuttamana, mutta pieni pääkaupunki on vähintään yhtä perustellusti vierailun arvoinen! :)

12 kommenttia
28.07.2015

Tahmatukan comeback

Arvatkaa mitä.

Mulla on taas tahmatukka.

Hiukset_IMG_6194_2

Tällä kertaa siihen ei kuitenkaan liity saippua. Tilanne ei sentään vielä ole näin paha, mutta fakta on se, että hiukseni ovat koko Sveitsin reissun ajan olleet normaalishampoopesuista huolimatta samalla lailla tahmaiset kuin Kreikan saippuaoopperan aikana.

Ajattelin ensin että ongelma kenties liittyy Zermatin veteen, mutta ei. Sama homma Bernissä, eivätkä hiukset normalisoituneet vielä Locarnonkaan vedellä.

Missä on syyllinen?

Sveitsin vedessä?

Hiustuotteissani?

Veden & jonkun käyttämäni hiustuotteen yhdistelmässä?

Hiukset_IMG_6191_2

Oletko se sinä, Goldwell Soft Color? Vai sinä, Uniquen suolasuihke...? Eikö sveitsiläinen vesi kykene huuhtomaan suolaa irti hiuksistani?

Vai olisiko sittenkin Daddy-O'lla tai Korresin Aloe-hoitoaineella huonot kemiat paikallisen vedenlaadun kanssa?

Aivan mystistä. Edellisillä Sveitsin reissuilla en muista tällaista kokeneeni.

51 kommenttia
27.07.2015

Millä se elää?

En normaalisti koskaan lue minusta tai blogistani kirjoitettuja keskusteluketjuja netin keskustelupalstoilla, mutta eilen illalla, liekö syynä ticinolainen merlot, päädyin lueskelemaan peräti 16-sivuista ketjua koskien Karkkipäivää.

LocarnoIMG_5739

(Pakko todeta, että ihan himmeän absurdia ylipäänsä, että ventovieraiden uteliaisuus venyy keskustelemaan internetissä minusta, siis tuiki tavallisesta Sannista Savon maalta. Se on jotain niin eriskummallista, että on parempi etten ajattele koko asiaa ja jätän keskusteluketjut sikseen taas seuraavaksi viideksi vuodeksi. :))

Nyt mielikuvitukseni (ja huumorini) lähti kuitenkin pulppuamaan, enkä malta olla lähtemättä mukaan muuan eniten keskustelua kirvoittaneeseen aiheeseen. Millä Sanni oikein elää? Eihän se oo mikään köyhä? Montako asuntoa se omistaa? On kyllä bloggaajalla lokoisat olot kun vain matkustelee ja ostaa satasella rajauskyniä.

idLocarnoIMG_5728

Ajattelin tarjota dilemmaan joitain vaihtoehtoisia selityksiä.

Voihan olla, että…

1 Käyn edelleen normaalissa päivätyössä mutta pidän sitä niin tylsänä aiheena etten tuo sitä mukaan blogissa esitettyyn arkeen.

2 Olen voittanut lotossa. Eihän siitä kukaan ääneen puhu :)

3 Mr. Karkkipäivä on rikas sugar-daddy joka maksaa kaiken matkusteluni ja vielä kakkosasuntoni vuokratkin minun vain naputellessa huolettomasti geelikynsilläni blogia päivät pitkät. Pihiys kuitenkin iskee vaatteiden kohdalla eikä hän suostu ostamaan minulle kuin H&M:n halvimpia trikoopaitoja.

4 Olen perinyt kaukaisen Amerikan sukulaiseni tai vaihtoehtoisesti lähellä Hattulassa eläneen sukulaisen.

5 Tienaan blogillani sen verran että se mahdollistaa elämäntyylini.

6 Olen oikeasti ihan mieletöntä kapasiteettia vaativassa, salaiseksi luokitellussa työssä ja trikoopaitaisen köyhisbloggaajan imago on vain cover.

7 Olen hirveässä pikavippi- ja perhevelkakierteessä ja yritän epätoivoisesti keksiä tietä ulos ennen kuin joudun myöntämään, että lainabuulaagien hanat ovat nyt kiinni eikä syksyllä tulekaan uutta Kreikan saarikierrosta. Tai lavastan reissun vanhoja arkistokuvia käyttäen – eihän kukaan huomaa jos Zakynthos-jutussa on kuvia Miloksen syrjäseuduilta…

Locarno_dog

P.S. Olen samaa mieltä erään keskusteluketjuun kommentoineen kanssa. Ehkä sen kolme vuotta (!) sitten kirjoitetun Köyhä-postauksen tilanteen kommentointi nykyhetken tilanteen perspektiivistä on hieman ontuvaa. Elämäntilanteet varmasti voivat muuttua. Viime vuonna Matti tienasi 200. Nyt hän ehkä tienaa 300?

Ahh, mystisyys. Onko se bloggaaja nyt köyhä vai varakas? Kuka tietää? Voiko joku kertoa?

Jollekulle tällä on merkitystä.

Suurimmalle osalle ei.

71 kommenttia
26.07.2015

5 x Tule Sinäkin Tänne

Vietin kuluneen viikon Bernissä. Kaupunki on todellakin mitä fantastisin paikka ”pistää leiri pystyyn” pidemmäksikin aikaa, sillä sieltä käsin on mielettömän kätevä tehdä päiväretkiä toinen toistaan kiinnostavampiin kohteisiin. Idyllisiä miniatyyrikyliä, turkooseja järvenrantaparatiiseja, eloisia kulttuurikaupunkeja ja lumisia vuoria…

Minne päin sinä haluaisit lähteä? Hyppää junaan Bernissä ja olet perillä ennen kuin huomaatkaan. Esimerkiksi kosmopoliittinen Lausanne on tunnin junamatkan päässä, nuorekas, vilkas Interlaken 50 minuutin matkan takana ja viehättävä Murten vain 35 minuutin päässä.

Minä vierailin viidessä kohteessa. Tässä kukin muutamaan lauseeseen tiivistettynä.

Solothurn

Solothurn_1

Solothurn_2

Solothurn.

Asukasluku 16 000.

Pieni, unelias kiiltokuvakaupunki 40 km päässä Bernistä. Solothurnin vanhaa kaupunkia kutsutaan Sveitsin kauneimmaksi barokkipitäjäksi. Värikkäät, koristeelliset talot reunustavat holvikaarien alta kulkevia, pittoreskeina kaartuvia katuja. Keskiaikaiset suihkulähteet koristavat sieviä aukioita. Aare-joen rannan kahviloissa ja ravintoloissa voi lepuuttaa silmiään milloin laiskana, milloin kiihkeänä virtaavassa virrassa.

Sanni suosittelee: drinkkiä tai lounastaukoa viehättävällä Friedhofplatz-aukiolla.

*

Gruyères

Gruyeres_2

Gruyeres_1

Gruyères.

Asukasluku 2100.

Jos Walt Disney loisi sveitsiläisen kylän, se näyttäisi tältä. Muurien reunustama, satulinnan kruunaama yhden kadun miniatyyrikyläidylli upeanäköalaisen kukkulan huipulla. Kyllä, tämä on ihan oikea kylä, ei kulissi. Ei ihme että turistit tulevat pällistelemään.

Kaiken keskellä hämmentää H.R. Gigerin surrealistinen museo – Giger oli sveitsiläinen kuvataiteilija, heppu joka loi Alienin ja koko elokuvien visuaalisen ilmeen.

Ainiin, ja tuleehan täältä myös yksi maailman tunnetuimmista juustoista. Ei paha meriitti sekään.

Sanni suosittelee: että ylipäänsä näet Gruyèresin. Ja ota kamera mukaan.

*

Neuchâtel

Neuchatel_1

idNeuchatel_2

Neuchâtel.

Asukasluku 33 000.

Hienostunut, välimerellinen, rento, ”hip”. Viehkeän lomakaupungin tunnelma kohtaa eloisan ja boheemin yliopistokaupungin kuorrutettuna kaiken yllä kohoavalla upealla renessanssilinnalla ja goottityyliin rakennetulla jylhällä kirkolla. Sijainti Neuchâtel-järven rannalla ja Jura-vuoriston kupeessa ei voisi olla tenhoavampi. Täällä puhutaan myös Sveitsin puhtainta ranskaa. Tres charmant!

Sanni suosittelee: hidasta vaeltelua vanhan kaupungin kuvauksellisella Rue des Moulins -kadulla. Love!

*

Murten

Murten_kollaasi3

Kävi ilmi että Bernin Airbnb-houstini on kotoisin Murtenista, ja tämä katu hänen kotikatunsa. Okei, täällä siis asuu oikeasti ihmisiä....

Murten_kollaasi1

Murten_kollaasi2

Murten.

Asukasluku 6500.

Todellinen keskiaikaisten kylien helmi. Tunnelmallinen, kolmen kadun käsittävä muurien ympäröimä vanha kaupunki linnoineen yhdistettynä rentoa lomatunnelmaa henkivään, turkoosivetisen Murten-järven rantaan ja viehättävään satamaan. Kuin satukirjasta.

Sanni suosittelee: kävelyä linnoituksen muurilla. Näkymät kaupungin kattojen yli järvelle ja toisella puolella polveileville kukkuloille ovat todellista ”Kodak-moment” –kamaa.

*

Fribourg

Fribourg_2

Fribourg_1

Fribourg.

Asukasluku 36 000.

Saanejoen rannalla sijaitseva Fribourg on niinikään maalauksellinen keskiaikaisessa arkkitehtuurissaan, mutta tunnelmaltaan Berniä ja Neuchâtelia raffimpi ja ”työläisempi”.

Mäkinen kaupunki tarjoaa sporttista sightseeingiä ja jyrkimmän korkeuseron kohdalla köysirata yhdistää kaupungin alemmat osat ylempään. Fribourg sijaitsee Saanejoen mutkassa samaan tapaan kuin Bern Aare-joen varrella, ja jokimaisema luo kaupungeille tietynlaista samaa henkeä. Fribourg on kuitenkin modernimpi. Fribourg on virallisesti kaksikielinen kaupunki, mutta käytännössä ranskaa puhutaan enemmän ja esimerkiksi kaupoissa henkilökunta puhuu automaattisesti ranskaa.

Sanni suosittelee: viivähtämistä persoonallisella Place du Petit-Saint-Jean -aukiolla alakaupungissa. Lainaa kirja aukion reunalla seisovasta kaupunkilaisten kirjastolaatikosta ja istu penkille ihmettelemään värikästä tunnelmaa.

*

Teen Bernistä oman jutun erikseen.

P.S. Ette uskokaan minkä vaivan takana tämän postauksen tuottaminen oli.... Terveisin hikinen, hyttysten purema, jonkin verran nälkäinen ja kevyesti äkäinen matkaaja Locarnon nettikahvilassa.

Minun ei pitänyt tulla "Sveitsin Italiaan" ollenkaan, kun se oli olevinaan niin kallista. Viime hetkessä löytyikin budjettiin sopiva majapaikka ja 20 frangin Supersaver-junalippu. Ja täällä ollaan nyt, yhtäkkiä melkein Italiassa. :)

15 kommenttia
25.07.2015

Riippuvuus kauneusammattilaisesta

Istuin kirjoittamaan muusta, mutta kun katsoin käsiäni, tartuin kameraan ja kirjoitin tämän.

Kynnet250715

Kynteni ovat hirveässä kunnossa.

Etusormien geelivahvistukset ovat irronneet kokonaan vieden kynnen mukanaan ja loppujenkin kynsien geeli on irronnut pinnasta niin, että on vain ajan kysymys, koska nekin katkeavat/on leikattava. Kävin huollossa vasta kaksi viikkoa sitten. Tekijöitä todellakin on moneen lähtöön, ja näiden kynsien kohdalla tekijän viilauskommenteista saattoi kenties jo päätellä jotain henkilön ammattitaidosta... Pinta oli myös sen näköinen että vakkarilaittajani olisi saattanut päästää pienen kirkaisun jäljen nähdessään.

Viitteeksi: vakkarilaittajani tekemä geelivahvistus pysyy moitteettomana viisikin viikkoa, ja pysyisi varmaan pidempäänkin mutta kasvuraja vaatii tietysti huollon.

Kynnet250715_vasen2

Tarkoitukseni ei kuitenkaan ole kirjoittaa huonoista kynsiteknikoista, vaan ylipäänsä kauneustoimenpiteistä, jotka aiheuttavat riippuvuuden tekijäänsä. Kynnet, ripsenpidennykset, mahdollisesti hiustenpidennyksetkin. Ja ehkä joillekuille kampaaja yleisestikin, tai jopa kosmetologi, jos iho on tottunut saamaan tietyn, ihon kuntoa merkittävästi ylläpitävän hoidon tasaisin väliajoin. Ja onhan vielä valoimpulssikäsittelyt ihokarvoille... Ne jos mitkä ovat ehdottomasti säännölliseen ajankohtaan sidottuja.

Kynnet, ripset, kauniit hiukset ja kaunis iho. Sallin nämä turhamaisuudet jokaiselle naiselle. Mutta ne kun saattavat myös hankaloittaa elämää sisältämällään tekijäriippuvuudella. Kuten minunkin kynsitapaukseni osoittaa, aina ei vain voi luottaa korvaavaan hätäapuun. Toinen tekijä saattaa pahimmillaan jopa pilata huollettavan kohteen. Kun menen seuraavan kerran vakkarilleni, joudumme aloittamaan alusta ja kynteni täytyy muotittaa mikäli haluan niistä taas pitkät.

idKynnet250715_oikea

Kuulostaa hurjan triviaalilta asialta, mutta mikäli haluan säästyä esimerkiksi tämän hetken tilanteelta, jossa joudun käytännössä teippaamaan sormenpääni jotta pystyn pesemään hiukset (joka on pessyt hiuksiaan puoliksi irronneilla geelikynsillä tietää mitä tarkoitan), minun on suunniteltava huoltotoimenpiteet jo kauan ennen matkaa ja varmistuttava, että olen vakkarini paikkakunnalla juuri ennen lähtöä. Aina se ei tietenkään ole mahdollista, ja voihan vakkarilaittajakin olla lomalla tai sairaana. Sitten kärvistellään ja mietitään, että kaikkeen sitä asettaa itsensä vain jotta saa nätit kynnet/ripset/hiukset jne.

Kynnet250715_vasen3

Tietyt kauneustoimenpiteet tekevät meidät riippuvaisiksi.

Kuka tunnustaa olevansa riippuvainen kauneusammattilaisestaan?

Minkä kauneustoimenpiteen tekijään teillä on riippuvuussuhde? Onko jakaa joitain "kauhutarinoita" tilanteista, joissa ei ole päässyt vakkarilleen ja hiukset/kynnet/ripset on hoitanut joku muu vähemmän mairittelevin seurauksin?

48 kommenttia
24.07.2015

Loistava tukikohta

Huomenta!

En taida tänäänkään ehtiä tekemään kunnon postausta, ellei sitten illalla jää aikaa, mutta halusin käydä kertomassa miten "minne-kaikkiin-paikkoihin-mennä" -pähkäilyni lopulta ratkesi.

Miten en ylipäänsä edes tullut ajatelleeksi tätä koti-Suomessa reittisuunnitelmaa sorvatessa. :)

Sveitsi on pieni maa ja välimatkat lyhyitä. Valitsee hyvän tukikohdan jossa viipyy pidempää ja tekee sieltä käsin retkiä ympäröiviin kauniisiin kyliin ja kaupunkeihin, sen sijaan että poukkoilee matkalaukkuineen kaupungista ja majapaikasta toiseen.

Bern_kartta_ymparisto

Pääkaupunki Bern. Loistava tukikohta. Sen lisäksi, että kaupunki  on itsessäänkin mitä viehättävin,  ympärillä on loputtomiin kiinnostavia vierailukohteita 20-50 minuutin junamatkan päässä. Halusin esimerkiksi kovasti Solothurniin. Siellä on vain hyvin vähän (ja kalliihkoa) majoitusta tarjolla. Ihan nauratti kun tajusin että sinne pääsee Bernistä puolessa tunnissa 8 frangin paikallisjunalla.

Niinpä viivyn Bernissä viikon ja käyn täältä käsin tutustumassa ympäröiviin mestoihin. Tänään tieni vie Gruyèresin juustokylään ja -tehtaalle, mistä kuuluisa juusto on peräisin. En malta odottaa..! :)

idNeuchatel_

Eilen vierailin kolmen kadun kokoisessa Murtenin keskiaikaisessa linnoituskylässä sekä ranskankielisessä yliopistokaupunki Neuchâtelissa (kuvassa), kummatkin idyllisesti omien järviensä rannalla. Ihan kuin jostain Välimereltä, eikö...?

3 kommenttia
22.07.2015

Mavala ja monikon haasteellisuus

Nyt kun ollaan Sveitsissä, saan köykäisen aasinsillan avautua vihdoin tästäkin triviaalista aiheesta :D

MavalaDelicious

Mavala on sveitsiläinen kynsilakkasarja, ja samalla varmaankin yksi maailman tunnetuimmista kynsilakkamerkeistä.

Essie Weingartenkin oli vasta pikkutyttö kun Mavalan lakkatuotanto alkoi. Essieen ja OPiin verrattuna kyseessä on todellinen kestävä klassikkomerkki.

No, tämä ei liity mitenkään päivän aiheeseen. Joka on kielipoliisin hommia. :p

MavalaMinis

Onko joku muukin pannut merkille, että Mavalan lakkakokoelmat nimetään yksikön genetiivillä monikon sijaan? Huomasin tämän ensimmäisen kerran joskus viitisen vuotta sitten, ja ajattelin, että kyseessä oli vain sen sesongin kokoelman mainoksiin sattunut kirjoitusvirhe. Mutta ei ollutkaan. Mavalan kaikissa mainoksissa on sama kirjoitusvirhe.

Color's = värin.

Kun pitäisi olla colors = värit.

Vimeisin kokoelma esimerkiksi on nimeltään Fantasia-värin.

Ketä kiinnostaa tai haittaa? Ei varmaan montaakaan minun lisäkseni. ;D Mutta onhan se nyt hassua. Kun virhe toistuu joka ikisen kokoelman myötä. Eikö kukaan Mavalalla työskentelevä englantia äidinkielenään puhuva ole vaivautunut huomauttamaan tarpeettomasta yläpilkusta..? Eikä virheen bongaamiseen suoranaisesti äidinkielen mestaruutta tarvita. Kyllä genetiivin ja monikon pilkullinen ero on selvää useimmille englantia opiskelleille.

Mavala_Collections

Olen halunnut avautua tästä suhteellisen turhasta mutta ah-niin-ärsyttävästä asiasta jo useamman vuoden.

Now it's off my chest. :) From Switzerland With Love.

84 kommenttia
21.07.2015

Hieno aamu

Minusta on jostain syystä aina erityisen kivaa jakaa aamutunnelmia reissuilla.

Tänään aamuterveiset tulevat Bernistä.

Olipahan aika luksusta herätä aamulla tähän näkyyn keittiössä:

Bern_IMG_4311

Airbnb-majoitukseeni kuuluu myös aamiainen, ja emäntäni oli kattanut minulle pöydän valmiiksi ennen töihin lähtöä.

"Mitä syöt yleensä aamiaiseksi?" hän kysyi eilen. Sanoin, että voin mielellään ostaa aamiaistarvikkeet itsekin kun ruokavalioni on sen verran erilainen enkä halua olla vaivaksi (ja minun juustoni, munani ja tuoreet kasvikset ovat paljon kalliimpia kuin leivät ja murot). Emäntä oli kuitenkin ostanut täydellisen setin Sannin aamupalaruokia.

Bern_IMG_4315_2

Mikä palvelu. Tästäkin mitä ihanimmasta majapaikasta köyhtyy vain 60 euroa / yö.

Toki - huomattavasti kalliimpaa kuin 'Reikassa mutta Sveitsissä ei juuri tämän halvemmalla pääse bunkkailemaan ellet jaa mökkiä tai hostellin dormitory-huonetta useamman henkilön kanssa.

Bern_IMG_4329_2

Kahvitarvikkeet ja jopa kananmunien keittovesikin oli laitettu valmiiksi.

Bern_IMG_4330_2

Bern_IMG_4332_2

Riittäisiköhän näistä juustoista alkuun... :) Toivuin lauantain fondue-övereistä yllättävän nopeasti (vaikka lauantai-iltana vatsan kivistäessä oli hyvin toisenlainen fiilis) ja juusto maistuu taas :D

Bern_IMG_4342_2

Bern_IMG_4345_2

Reissuaamuni alkavat kahvin lisäksi aina myös suomalaisella radiolla. Tänäkin aamuna seurana ovat olleet YleX ja Saara. Niin mahtavaa kuunnella Saaran juttuja joka aamu <3

Bern_IMG_4349_2

Täällä ei syödä picnic-munia ;)

Bern_IMG_4371_2

YleX:n lisäksi minulla on Bernin kämpillä myös nelijalkaista seuraa - Magda-koira.

Magda tykkää myös juustosta. :)

Joku saattaisi ehkä tuntea olonsa epävarmaksi kahdestaan vieraan koiran kanssa vieraassa asunnossa. Emännän mukaan Magdasta ei kuulema ole apua jos joku murtautuisi asuntoon koska se vain hakisi pallon ja pyytäisi rosvoa leikkimään. :)

Magdan isäntä ja emäntä tekevät pitkiä työpäiviä ja Magdalla on oma dog-sitteri joka käy viettämässä sen kanssa aikaa iltapäivisin.

idBern_IMG_4364_2

Täällä on kuuma. Siis  k-u-u-m-a. Rakastan aurinkoa mutta nyt on todettava että täällä on melkeinpä liian tukalaa.

Miten erilaista valokin on täällä verrattuna Alppeihin. Ihan mielettömän kirkasta ja häikäisevää. Kirkasta sellaisella keltaisen autereisella tavalla, ei puhtaan skarpisti. Ei paljon reiskatkaan auttaneet eilen kun siristelin menemään Bernin vanhassa kaupungissa.

Bern_IMG_4277_2

Lysähdin paita läpimärkänä Rosengartenin näköalapenkeille vanhan kaupungin yläpuolelle. Tässä sentään tuntui pieni, lohdullinen tuulenvire. 10 minuuttia aiemmin ostamani Cola Zero oli jo lämmennyt juomakelvottomaksi.

Bern_IMG_4292_2

Alas päästyäni parkkeerasin seuraavaan juotavaa tarjoilevaan näköalapaikkaan Münsterin puutarhaan. Kello oli 19.30 ja asteita edelleen varmasti yli 35. Hikikarpalot valuivat sääriä pitkin.

Pitäisiköhän suosiolla tehdä tänään niinkuin paikalliset; hypätä Aare-jokeen ja lillua siellä koko päivä. ;)

P.S. Juuri tätä kirjoittaessani tuli misteriltä viesti; "Pollux summit. Taas kaksistaan huipulla. Ja hieno päivä".

<3

11 kommenttia
20.07.2015

Loput Putinit ja kosmetiikan satumaasta

Natura Siberica -kokemuksia, osa 2, olkaa hyvä :)

Aiempi postaus, jossa hiustuotteita ja laajempi Natura Siberica –merkin esittely, löytyy täältä.

Kasvotuotteiden puolelta ostin kokeiluun kaksi puhdistusvaahtoa ja yhden kasvovoiteen. Seerumitkin houkuttivat kovasti mutta jätin ne lopulta odottamaan seuraavaan kertaan.

NaturaSiberica_IMG_3045

Puhdistustuotteista löytyi tuotetyyppi, jollaiseen en ole aiemmin millään merkillä törmännyt; vaahtoava silmämeikinpoistoaine. Ja vieläpä pumpattava sellainen. Todella erikoista, ja sehän oli ehdottomasti saatava testata. Lisäksi tuote lupaa vieläpä olla kosteuttava…! Johan on kokkaus. Toinen putsari on seka- ja rasvoittuvalle iholle tarkoitettu vaahto.

Huomatkaa putsareiden luonnollisuuspitoisuudet ja sertifikaatit – kummassakin on 99% luonnollisia ainesosia, mutta vain kasvovaahto on sertifioitu (italialainen ICEA). Kuten aiemmassa Siberica-jutussa kirjoitin, merkki lätkii joka purkin kylkeen joka tapauksessa sertifikaatin tapaisia logoja (kuten Wild Harvested) jotka epäilemättä hämäävät asiaan perehtymätöntä kuluttajaa. Silmämeikinputsariin on oikean sertifikaatin puutteessa laitettu merkityksetön Born In Siberia –logo, arvatenkin jotta sen merkinnät näyttäisivät ulospäin yhtenäisiltä sertifioitujen kavereidensa rinnalla.

NaturaSiberica_putsarit_IMG_3049

Inceistä ei välttämättä pysty päättelemään, kumpi täyttää sertifioinnin kriteerit, kumpi ei. Ainakaan itse en pysty. Kummassakin on pesevinä ainesosina cocamidopropyl betaine sekä coco-glucoside ja Natura Siberican omat erikoisainesosat, männynöljystä johdettu pineamidopropyl betaine ja tyrniöljystä johdetty Hippophae rhamnoidesaminopropyl betaine, ja kasvovaahdossa lisäksi sodium cocoyl glutamate.

Silmämeikinputsari on vaahdoista pehmeämpi ja liukkaampi, ja lupauksensa mukaisesti kosteuttavan (tai ainakin vähemmän kuivattavan) tuntuinen. Ihme ja kumma, se ei todellakaan kirvele silmissä. Yhtenä iltana nappasin vahingossa Siberican kasvovaahdon silmäputsarin sijaan, ja se todellakin kirveli. Silmät punoittivat ja tuntuivat kipeiltä vielä seuraavana aamunakin. Vaahdoissa on siis eroa, liekö kirvelyn aiheuttajana sitten sodium cocoyl glutamate…?

ICEA-sertifioitu kasvojenpuhdistusvaahto tuntuu iholla tutun luonnonkosmetiikkamaiselta, tosin sieltä pehmeämmästä päästä. Luonnonkosmen pumppuvaahdoille on ominaista ohut ja tiskivaahtomainen koostumus, kun taas synteettiset vaahdot ovat tiheitä ja kermaisen liukkaita. Natura Siberican silmämeikinpoistovaahto on koostumukseltaan näiden väliltä. Voi että kiinnostaisi tietää millä tämä ero saadaan aikaan – ja onko tämä ainesosa tai niiden yhdistelmä juuri se, mikä estää tuotteen sertifioinnin..?

Jos näistä kahdesta pitäisi valita, ottaisin ehdottomasti silmämeikkivaahdon. Sillä puhdistuu ihokin, ja tuntuu miellyttävämmältä kuin kasvovaahto. Mitä silmämeikinpoistoon tulee – vaikka Moisturizing Foam ei kirvelekään ja poistaa meikin kiitettävästi, sen koostumus ei silti lyö geelimäistä. Se vain on minulle se täydellisin.

NaturaSiberica_IMG_3054

Rhodiola Rosea –päivävoide SK 20 herkälle iholle

Myönnetään – saatoin valita tämän voiteen ihan vain pakkauksen värin perusteella. ^_^ Onhan se nyt nätti..! Ja herkän ihon tuotteet sopivat luonnollisestikin myös kaikille ihotyypeille. (Herkkä iho ei muuten ole ihotyyppi niin kuin moni ajattelee, vaan ihon ominaisuus. Kuiva, normaali ja rasvoittuva iho voivat kaikki olla herkkiä.)

Rhodiola Rosea –voide ei ole sertifioitu, mutta siinä ei ole käytetty näitä perinteisimpiä luonnonkosmetiikan ”pahiksia” kuten silikoniyhdisteitä, PEG-yhdisteitä, parabeeneja tai mineraaliöljyjä. UV-filtteri kuitenkin on kemiallinen, ei mineraalipohjainen.

NaturaSiberica_IMG_3058

Vaikka kyseessä on herkän ihon voide, se on hajustettu, mikä on epätavallista herkän ihon tuotteelle. Tuoksu ei ole voimakas, mutta se ei ole hajusteherkän kannalta merkityksellistä. Voide kuitenkin sisältää peräti 8 allergisoiviksi luokiteltua hajustekemikaalia.

Voide on koostumukseltaan jotain ohuen ja täyteläisen väliltä, mutta ei tunnu rasvaiselta. Se imeytyy nopeasti ja tuntuu iholla miellyttävältä. Kaiken kaikkiaan minun makuuni kosmeettisesti onnistunut voide, jos näin kuivakasti voi asian ilmaista. :)

NS:n sivulla kerrotaan, että voiteen sisältämä "bisabolol parantaa kuivaa ja herkkää ihoa vähentämällä hilseilyä ja aquilegia sibirica - ja kamomillauutteet rauhoittavat". Tässä siis speksit voiteen ominaisuuksista juuri herkälle iholle sopivana.

NaturaSiberica_IMG_3073

Kommentoin Natura Siberican markkinointityyliä jo edellisessä NS-postauksessa, mutta saanko palata asiaan vielä hetkeksi. :) Markkinointijuttujen ruotiminen on lempipuuhaani, voisin perustaa kosmetiikan markkinointimateriaalille vaikka oman blogin! ^_^

Rhodiola Rosea –voiteen mukana tulee pieni lehtinen, jossa merkki hehkuttaa käyttämiään ainutlaatuisia ainesosia ja luonnollisuuttaan sekä korostaa yhteistyötä Siperian pienten heimojen kanssa ja käsinpoiminnan merkitystä villiyrttien optimaalisen kasvun ja aktiiviaineiden pitoisuuden kannalta. Sertifikaatit ovat tietysti myös näyttävästi esillä. Ehkä hieman ironista, että esite on pakattu mukaan myös ei-sertifioidun tuotteen mukaan.

Rhodiola Rosea –voiteessa on jo kemiallisen suojakertoimensakin puolesta niin korkea synteettisten aineisosien pitoisuus, että tuotteen kohdalla on valittu jättää muille Siberica-pakkauksille ominainen luonnollisten ainesosien prosenttimerkintä pois. Kaikki markkinointiviestinnässä pyrkii tukemaan imagoa luonnollisuudesta, vaikka tosiasiassa koko valikoimasta vain murto-osa on luonnonkosmetiikkaa. Jättämällä pois tai korostamalla tiettyjä asioita saadaan välitettyä haluttu mielikuva ilman epätotuuksia. ;)

NaturaSiberica_IMG_3072

Ainutlaatuisista ainesosista – Natura Siberica kertoo olevansa maailman ainoa yritys joka käyttää tuotteissaan männynöljyä ja tyrniöljyä. Männystä en mene takuuseen, mutta tyrniöljyä käyttää vaikka kuinka moni kosmetiikkavalmistaja, kuten Lumene, Dermosil ja Mádara muutamia mainitakseni. Liekö sitten Siperiassa joku oma erityinen alalajikkeensa tyrnistä joka on vain ja ainoastaan NS:n käytössä, mutta incissä lukee hippophae rhamnoides eli sen Suomessakin kasvavan ”perustyrnin” latinankielinen nimi. Kenties tyrnin suhteellisen tunnettuuden vuoksi NS onkin valinnut käyttää teksteissään marjasta venäjänkielistä nimeä altai oblikha - kuulostaa eksoottisemmalta kuin sea buckthorn. ;)

Esite kertoo myös 12 Siperian yrtin adaptogeenisyydestä. Nyt lähdetään jo sille todelliselle kosmetiikkaelämysten satuosastolle... Pari venäläistä kasvitieteilijää löysi 40-luvulla 12 kasvia, jotka selvisivät jääkaudesta adaptoitumalla hyiseen säätilaan (tämä ei ole satua, tapahtui ihan oikeasti :)). Adaptaation seurauksena näillä kasveilla on ”harvinaislaatuisia ominaisuuksia” jotka parantavat yleistä hyvinvointia ja hidastavat ihon ikääntymistä” (tähän voi kukin suhtautua haluamallaan tavalla :)). Wikipedian mukaan ”adaptogeenisistä kasveista tai niiden vaikutuksista ihmiskeholle ei ole toteutettu tieteellistä tutkimusta ja adaptogeenin käsitteen nähdäänkin olevan markkinointitarkoituksia varten". ;)

*

Vuorille_

Tänään aamulla saatoin vähän haikeana Misterin ja Kaverinsa Klein Matterhornin hissille. Sinne ne lähtivät, vuorten valloitukseen... Minä jätin pienen Zermatin taakseni ja nousin junaan. Olipa ihana, kokemustentäyteinen viikko. <3

Nyt The Swiss Experience jatkuu Bernissä.

18 kommenttia
1 2 3 4

  • Sanni

  • Arkisto

    • 2024 (92)
    • 2023 (148)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)