31.05.2019

Parhaat vartalovoiteet

Minkä sarjan vartalovoide on mun mielestä ihan paras ja miksi?

Se selviää tänään. Varsin epädramaattisessa postauksessa, kun kyse on niinkin arkisesta perusihonhoitotuotteesta kuin vartalovoide ^_^ Mutta tämä tuotekategoria on sellainen, jossa minulle on muodostunut todella vankat ja vuosia samoina pysyneet suosikit.

Ihan parhaat vartalovoiteet ovat tässä: Urtekram, Estelle & Thild, Lavera ja Korres.

Näistä aika ylivoimaisesti paras ja eniten käyttämäni on Urtekram.

Urtekramin vartalovoiteissa toteutuvat ihan kaikki loistavalle, hyvin toimivalle vartalovoiteelle asettamani odotukset. Ainoa elämystä verottava seikka on tuoksu, joka Urtekramin tuotteissa on erittäin arkinen. Jos sekin vielä hemmottelisi aisteja, kruunaisin voiteen Täydelliseksi.

Minulle tärkeitä asioita vartalovoiteessa ovat tarpeeksi kosteuttava ja sopivan ravitseva koostumus, helposti ja nopeasti levittyvä koostumus sekä helppokäyttöinen pullo. Arjessa tämä tarkoittaa yleisesti aika ohutta, maitomaista koostumusta sillä täyteläisempiä koostumuksia saa aina työstää ihoon hitusen pidemmän ajan, vaikka ne lopulta imeytyisivätkin hyvin. "Tavallisena maanantaina" haluan suorittaa rasvaushomman mahdollisimman nopeasti suihkun jälkeen ja vetää vaatteet päälle, hemmotteluhetket ja koti-spa-illat ovat asia erikseen :)

Siksi paras vartalovoide on Urtekramin.

Sen pumppupullo mahdollistaa tuotteen nopean käytön (ei korkin availuja ja pullon puristeluja) ja koostumus on ohuudessaan, nopeassa levittyvyydessään ja erinomaisessa kosteus/ravitsevuussuhteessaan ihan loistava. Hintakin on luonnonkosmetiikan kropparasvojen maailmassa edullisimmasta päästä; 7,90€ / 245 ml.

Olen käyttänyt ihan kaikkia Urtekramin valikoiman vartalovoiteita uusinta Green Matchaa lukuunottamatta. Kookos on suosikkini ja siinä on mukavin tuoksukin. Tällä hetkellä käytössä on Nordic Berries. Näitä ostan aina uudelleen kun edellinen loppuu, vaikka kaapit ovat täynnä muitakin vartalovoiteita. Mikään muu voide ei vain toimi mun arkirasvailussa yhtä priimasti kuin nämä simppelit pullot. Kunpa useampi valmistaja pakkaisi vartalovoiteensa pumppupulloon...

Kakkossijan jakavat Estelle & Thild ja Lavera.

Estelle päihittää Laveran pumppupullollaan ja arkirasvailussa toimivammalla ohuella, todella nopeasti levityvällä koostumuksellaan, mutta Lavera taas on kosteuttavampi.

Estelle & Thildillä on myös purkkiin pakattuja täyteläisiä vartalovoiteita, mutta suosikkini on nimenomaan tämä ohut, pumppupulloon pakattu Body Lotion. Estelle & Thild on elegantissa tyylissään ihan eri kaliiberia kuin "ruokamarketin Urtekram", ja tuoksut ovat hienostuneet ja harkitut. Hintakin on sen mukainen, ja E&T maksaa yli tuplasti enemmän, 19,50€ / 200 ml.

Laveran samettisissa vartalovoiteissa on todella onnistunut, keskitäyteläinen koostumus ihanilla tuoksuilla. Voide levittyy hyvin mutta vaatii pidempää työstöä kuin yllä esitellyt, enemmän maitomaiset body lotionit. Jopa "Milk"-nimellä kulkevat Laveran vartalovoiteet ovat keskitäyteläisiä.

Iho jää Laveran jäljeltä pehmeämmäksi ja hoidetumman tuntuiseksi kuin Urtekramin ja Estellen. Nämä voiteet ovat keskihintaluokkaa, noin 13,95€ / 200 ml (hinnat tuntuvat vaihtelevan jopa euroilla jälleenmyyjästä riippuen, olen pannut merkille).

Olen kehittynyt mielettömän pedanttiseksi vartalovoiteen koostumuskriitikoksi ja ärsyynnyn heti jos voide ei käyttäydy "hyvin". Tämän kriitikon silmissä ei-toivottua käytöstä on esimerkiksi se, jos voide jää pyörimään pitkään iholla valkoisena kerroksena ennen imeytymistä, tai muuttuu imeytyessään nihkeäksi tai jättää kiiltävän rasvaisen pinnan. Näitä on vaikka kuinka. Esimerkiksi Mádaran muuten niin ihana Supreme Hydration Body Lotion muuttuu ihollani levittäessä nihkeäksi. Näin käyttäytyivät myös Urtekramin vanhat vartalovoiteet kun 10 vuotta sitten aloitin luonnonkosmetiikan käytön. Sittemmin Urtekram uudisti voidekoostumuksensa täysin, ja seurauksena mm. tämä uskollinen asiakas <3

Korresin vartalovoiteet ovat suosikeissani ainoat ei-luonnonkosmetiikan edustajat - ja nekin ovat hyvin luonnollisvoittoisia ja vailla silikoneja. (En voi sietää silikonipitoisia vartalovoiteita.)

Korresin vartalovoiteissa on itse asiassa aika samanlainen tuntuma kuin Laveran vartalovoiteissa, sillä erolla että Korresit ovat ehkä hitusen "tiiviimpiä". Ne ovat keskitäyteläisiä ja käytän näitä lähes yksinomaan kesällä hoivaamaan auringossa kuivunutta ihoani. Tuoksut ovat kosmetiikkamaailman parhautta, olen aina ollut ihan heikkona Korresin vartalonhoitotuotteiden tuoksuihin. Korresin vartalovoiteet maksavat Suomessa noin 16€ / 200 ml.

Tässä vielä joukko muita hyviä vartalovoiteita. Näistä tykkään kaikista, ja ne täyttävät hyvän levittyvyyden, imeytyvyyden ja kosteus/ravitsevuussuhteen kriteerit, mutta yllä esitelty Top 4 on vakiinnuttanut paikkansa Parhaina. Ne ovat tuotteita, joita ostan uudestaan ja uudestaan.

Onko teillä luottotuotteita vartalonhoidossa?

Tunnustautuuko joku muu minun tavoin pumppupullojen suosijaksi tai pikkutarkaksi ja vaativaksi koostumusfiilistelijäksi?

Aina kun otan uuden vartalovoiteen testiin, ihan jännittää, että onko tämä nyt nihkeä, vesimäinen, överirasvainen, iholla pyörivä, liian paksu, liian silikoninen, liian-sitä-tai-tätä.... vai tosi hyvä! ^_^

37 kommenttia
29.05.2019

Mossa Glow Cocktail -tuotteet ja uusi aurinkovoide

Esittelyssä tänään Mossan viimeisimpiä uutuuksia, Glow Cocktail -seerumi ja -naamio sekä ihka uusi aurinkovoide. En malta olla sanomatta jo postauksen toisella rivillä, että seerumi on ihan huippu, nyt kuulkaas emulsiomaisten, ravitsevien ja erittäin kosteuttavien seerumien ystävät, meitä hemmotellaan <3

Kvittenin ja lakkauutteen ympärille kehitetyt Glow Cocktail -tuotteet on suunniteltu syväkosteuttamaan ja kirkastamaan ihoa sekä ehkäisemään ihon pigmenttimuutoksia. Ne ovat erinomaisia kosteusköyhälle ja samealle iholle sekä iholle, jonka sävyssä epätasaisuuksia.

GLOW COCKTAIL -TUOTTEET:

  • Kosteuttavat
  • Ehkäisevät ikääntymisen merkkejä
  • Vähentävät valovaurioita
  • Ehkäisevät ja vähentävät pigmenttimuutoksia
  • Korjaavat ihon sävyn epätasaisuutta
  • Kirkastavat väsynyttä ihoa

Tuotteiden kirkastava ja valovaurioihin ja pigmenttimuutoksiin pureutuva teho piilee kvittenuutteen sisältämissä luonnollisissa hedelmähapoissa. Kvitten-hedelmän uute sisältää myös runsaasti vitamiineja ja sillä on myös kosteuttavia ja rauhoittavia ominaisuuksia. (Edit. Seerumi sisältää myös puhdasta maitohappoa, joka on yksi AHA-hapoista. Myös tämä ainesosa kirkastaa ihoa tehokkaasti.)

Tuotelinjan toinen pääaktiiviaine, lakkauute, on monille jo varmasti tuttu ihonhoidon superantioksidantti (toki toimii loistavana vitamiinilähteenä myös sisäisesti nautittuna..!). Lakkauutteen sisältämät A-, C- ja E-vitamiinit sekä polyfenolit tekevät siitä ainutlaatuisen antioksidanttien lähteen ja ihonhoidon "moniottelijan". C-vitamiini on tunnetusti hyödyllisimpiä all-round-ainesosia ikääntymisen merkkien ehkäisyssä ja hoidossa. Lakan antioksidantit vähentävät UV-säteiden ja ilmansaasteiden haittavaikutuksia iholla.

GLOW COCKTAIL -SEERUMI

14,90€ / 25 ml

Lupaus: parantaa ihon rakennetta, kirkastaa ihoa, vaalentaa tummia läikkiä iholla, kosteuttaa.

Potentiaali täyttää lupauksensa? Kyllä, hedelmähapoilla on ihoa kirkastava ja säännöllisesti käytettynä ikääntymisen merkkejä kuten valovauroita ja pigmenttimuutoksia vähentävä vaikutus. Lisäksi seerumissa on ruskoleväuutetta joka suojaa vapailta radikaaleilta ja joidenkin tutkimusten mukaan myös ehkäisee UV-säteilyn aiheuttamia ihon pigmenttimuutoksia.

Seerumin kosteuttavasta ja ravitsevasta vaikutuksesta vastaavat kahden molekyylikoon hyaluronihappo, jojobaöljy, sodium pca, glyseroli sekä kvittenuutteen sisältämät kosteutta sitovat yhdisteet.

Ihastuin hedelmäisen tuoksuiseen Glow Cocktail -seerumiin välittömästi, se edustaa just mun lempparikoostumusta: se on emulsiomainen ja samalla kosteuttaa sekä jättää ihon pehmeäksi ja ravitun tuntuiseksi.

Koostumus on niin runsas että seerumi toimii varmasti etenkin rasvoittuvalla ja sekaiholla jopa yksinään. Jos testaisin tuotetta sokkona, saattaisin luulla tätä seerumin sijaan ohueksi kosteusemulsioksi, niin kosteuttavan tuntuinen se on. Tiedätte, että monet kosteuttavatkin seerumit hulahtavat ihoon hyvin nopeasti ja "katoavat", Glow Cocktail ei käyttäydy niin vaan jättää iholle pitkään miellyttävän hoidetun tunteen.

Toki ihon kuivuustilanne vaikuttaa siihen miten nopeasti mikäkin seerumi siihen "katoaa" :)

Tämä on vielä hintansakin puolesta todella ilahduttava seerumilöytö. Mossan Glow Cocktail siirtyy nyt Dermosilin vanhan maitomaisen suosikkiseerumini poistuttua pelistä uudeksi suosituksekseni edullisten ihanuusmaitoseerumeiden joukossa. Tsekkaa tämä!

GLOW COCKTAIL BRIGHTENING HYDRO MASK

17,45€ / 60 ml

Siinä missä seerumi on tuotelinjan duosta kosteuttavampi, on naamio mielestäni kirkastavampi.

Kuten seerumisisarensa, myös naamio lupaa ehkäistä ja vähentää pigmenttimuutoksia sekä parantaa ihon rakennetta. Hyaluronihappo, glyseroli ja sodium pca sitovat ihoon kosteutta.

Naamiota suositellaan käytettävän kahdesti viikossa. Se jätetään iholle 10 minuutiksi ja huuhdotaan pois haalealla vedellä.

Naamion raikas, öljytön ja kevyesti kimmeltävä fluidikoostumus jättää ihon raikkaan tuntuiseksi ja kirkastaa hipiää säännöllisellä käytöllä. Glow Cocktail Hydro Mask ei kuitenkaan ole ravitsevan kosteuttava naamio, ja oma ihoni jää sen jäljiltä enemmän raikkaan, puhtaan ja sileän kuin kosteutetun tuntuiseksi. Näkisin Glow Cocktail -naamion ennen kaikkea mietona antioksidanttisena hedelmähapponaamiona joka sopii ihanteellisesti ihon kirkastukseen etenkin silloin, kun voimakkaammat AHA-happokuorinnat eivät sovi.

Kun hedelmähapot ovat tuotteessa kasviuutteen sisällä, ne ovat miedommassa muodossa kuin puhtaina, eristettyinä happoina. Vinkkinä niille, jotka etsivät hellävaraisempaa hedelmähappotuotetta. :)

NATURAL SUN SPF 20 -AURINKOVOIDE

16,45€ / 100 ml

Mossan ensimmäinen aurinkovoide on varsin miellyttävä tuttavuus. Voiteessa on mukavan notkea koostumus ja miedon hedelmäinen tuoksu. Ensi alkuun voide "huijaa" ja näyttää, että ihoon jäisi levittäessä vaalea pinta. Todella nopeasti voiteen pinta kuitenkin "sulaa" ja vaaleus katoaa täysin.

Hetken kuluttua levityksestä pinta on kuivunut täysin himmeäksi ja kuivaksi, ainakaan minun ihooni ei jää Mossan voiteesta lainkaan tahmaa.

Voide sopii sekä kasvoille että vartalolle, ja myös perheen pienimmille. UV-suoja on täysin mineraaliperäinen ja tulee sinkkioksidista. Sinkkioksidi tuo voiteeseen laajan UVA- ja UVB-suojan. Voide sisältää myös tyrniöljyä jonka beetakaroteeni, omega-rasvahapot, vitamiinit ja antioksidantit hoitavat ihoa.

Olen kokeillut myös Mossan sisarsarjan Mádaran uuden SK20-aurinkovoiteen ja täytyy sanoa, että tykkään Mossasta enemmän :)

Uutuustuotteiden tähtituote minulle on kuitenkin ilman muuta Glow Cocktail -seerumi. Jos olet täyteläisempien, "riittää-myös-yksinään" -seerumien ystävä, kokeile ihmeessä tätä hedelmäistä toveria. :)

Mossan tuotteita saa Ruohonjuurista, Sokokselta, Stockalta, monista luontaiskosmetiikan erityisliikkeistä sekä lukuisista verkkokaupoista.

20 kommenttia
28.05.2019

Essence Insta-hyvää: Insta Perfect -meikkivoide ja ihana sheavoi-huulipuna

Viikonloppuinen työhuoneen järjestelytempaukseni johti "museomeikkien" lisäksi toiseenkin huomionarvoiseen meikkilöytöön. Löydön seurauksena säntäsin heti Tokmannille ostoksille :D

Värikosmetiikan testilaatikoista perkasin esiin Essencen PR-paketin, jonka olin saanut joskus aiemmin keväällä - tai ehkä viime syksynä, en enää edes muista.

Olin jo laittamassa pakkausta kokonaisuudessaan "lahjoitettavat" -kasaan, kun muutin mieleni ja asetin pari tuotteista "vie kotiin ja testaa" -kasaan: Insta Perfect -meikkivoiteen ja Insta-Care-huulipunan. (Pakko sanoa että näiden tuotteiden idioottimaiset nimet riittäisivät antamaan syyn jättää ne väliiin... Sorry Essence. Mä en jaksa näitä insta-sitä-ja-tätä-nimiä.)

Ja olipa hyvä että muutin mieleni, sillä löysin ihan sairaan hyvän huulipunan! <3 Eikä meikkivoiteessakaan mitään vikaa..! :)

Insta Perfect -meikkivoide on nestemäinen vedenkestävä meikkivoide joka lupaa "vahvan mattaisen efektin". Koostumus on kestomeikkivoiteelle tyypillisesti kuivahko ja nopeasti iholle asettuva. Pinta jää kauniin näköiseksi; ei supermattaiseksi vaan aavistuksen satiiniseksi. Hintaa meikkivoiteella on 5,49€.

Peittävyys on hyvä, medium-vahva. Sitä voi kerrostaa halutun peittävyyden saavuttamiseksi mutta minulle riitti yksi kerros.

Essence Insta Perfect -meikkivoide: ennen - jälkeen.

Levitin Insta Perfectin perinteisellä littanalla meikkivoidesiveltimellä. Meikkivoide kesti ihollani moitteettomasti koko päivän. Laitoin toiselle puolelle kasvoja kevyesti irtopuuteria ja jätin toisen puolen puuteroimatta, enkä huomannut kestävyydessä mitään eroa puuteroidun ja puuteroimattoman puolen välillä.

Saamani sävy 30 Funny Ivory on minulle vähän liian vaalea, joten sekoitin siihen pisaran Cliniquen pigmenttitippoja.

Cliniquen Blend It Yourself -pigmenttitippojen sävy 125 sopii ihoni sävyyn ja sillä saan kätevästi tuunattua liian vaaleat meikkivoiteet ihon kulloiseenkin väriin sopiviksi.

Tällaisia tippoja on muillakin merkeillä, kuten Dermosilillä. Cliniquen tippojen sävy sopii minulle paremmin kuin Dermosilin. (...mutta näitä Cliniquen dropseja ei taida enää olla myynnissä...?)

Todellisen ihastuksen sytytti Insta-Care-huulipuna!

Hylsyn perusteella sävy 02 Daily Maybe näytti minusta ensin epäilyttävän tunkkaiselle beigelle, mutta se ei ollut sitä lainkaan:

Huulilla Daily Maybe on tyylikäs viileä roosabeige. Ihan tosi nätti! En ole käyttänyt beigeen taittavaa huulipunaa tai -kiiltoa aikoihin, mutta nyt on taas syytä siihen :)

Parasta on punan koostumus; se on kermaisen pehmeä ja ihanan rasvaisen tuntuinen.

Jos olisin työhuoneella tuotteita lajitellessa vaivautunut lukemaan pienet präntit huulipunahylsyn kyljestä, olisin varmasti riemastunut heti enkä todellakaan harkinnut tuotteen poislahjoittamista: "Buttery melting lipstick that instantly provides rich colour and care, for super soft lips. 20% shea butter".

Insta-lipstick on kuin kiinteä versio NYXin Butter Glosseista, joita rrrrakastan. 

Räpläsin itseni saman tien Essencen sivulle tsekkaamaan mitä muita sävyjä Insta-Care Lipstickeistä löytyy ja olin muutamaa tuntia myöhemmin Tokmannilla ostoksilla 😄

Sävyjä on kuusi, ja Essencestä kun on kyse, hinnan puolesta nämä voisi hankkia vaikka kaikki; Insta-Care Lipstick keventää kukkaroa 2,49 euron verran.

Swatchasin sävyt ja päädyin ostamaan viileänpunaiset Refreshing Pausen ja Sweet Poisonin.

Söpön pastellinen Babe Power oli pelkän hylsyn perusteella vahva kandidaatti, mutta osoittautui swatchatessa liian pastelliseksi, ihan niin Barbie-purkkapinkkiä en osaa käyttää. Tykkään joko kermaisen murretuista tai raikkaan marjaisista sävyistä mitä pinkkiin huulipunaan tulee. :)

Marjaisia sävyjä nämäkin :) Refreshing Pause on heleä mansikkainen punainen ja liilaan taittavasta tosiviileästä Sweet Poisonista tulee mieleen karhunvatukkamehu.

Toinen näistä maksoi muuten vain 2,09€ :D Liekö hintavirhe Tokmannilla. Mutta kyllä se vain panee extraleveän hymyn huulille kun saa jotain näin halvalla.


Kiitos viikonloppuisen siivousinnon, minulla on nyt kolme uutta kivaa "butter"-punaa <3 <3

Essence on muutenkin merkki, johon minun pitäisi jaksaa tehdä laajempaa tuttavuutta. Merkki on tuttu jo vuosien takaa, olen ostanut Essenceä reissuista ennenkuin se tuli Suomeen. Mutta nyt kun se on Suomessa... nohh, tuttu ilmiö: kun jokin kiinnostava juttu on liian lähellä ja liian saatavilla, et yhtäkkiä olekaan yhtä aktiivinen sen suhteen.

Essencessä minua "vaivaa" myös valikoiman runsaus ja tuotteiden tiheä vaihtuminen, ihan uuvuttaa kun seuraa uutuuksia lehdistötiedotteista ja katsoo hyllyjen trooppisen värikästä ja kimaltavaa tuote"buffettia". Puoleensavetävää ja houkuttavaa, mutta samalla niin liikaa jotenkin. Nykyiselle meikäläiselle :)

(...ja juuri kun olit löytänyt sairaan hyvän tuotteen, se jääkin pois...)

Kertokaas, mikä suhde teillä on Essenceen?

29 kommenttia
26.05.2019

Kuka muistaa Anytimen? Ja tiedätkö, mikä sarja se on nyt?

Laitoin eilen Insta stooriin pätkiä työhuoneeltani jossa järjestelin kosmetiikkakaappeja, ja yksi kuva kirvoitti todella monta viestiä; vanhat luomivärit, etenkin Anytimen luomivärit.

Kaappeja järjestellessä osuin taas pitkästä aikaa luomivärieni museo-osastoon. Laitoin videon Instaan ja sain vaikka kuinka monta viestiä, joissa nostalgiaan vaipuneet ihmiset fiilistelivät ikivanhaa Anytimea. Monella on ollut nämä ihan samat paletit :)

Harva muistaa tai tietää, että Anytime on itse asiassa entinen Lumene Natural Code.

Jo nämä neliskulmaiset Anytime-luomiväripaletit tuntuvat todella retroilta, ja sitä ennen ne olivat pitkään pyöreitä, muistaako joku tätä aikaa?

Minä kuulun niin vanhaan sukupolveen, että muistan hyvin vielä senkin ajan, kun Anytime-sarja oli puettu vaaleansinisiin, läpinäkymättömiin pakkauksiin. Sarjan kivipuuteri oli ensimmäinen puuteri jonka koskaan ostin. Ai että sitä kireää tunnetta 1990-luvun alun nuorella teini-iholla joka siihen aikaan puuteroitiin jäykäksi ja übermattaiseksi kuivalla kivipuuterilla..! :D

Anytime muuttui Natural Codeksi kesällä 2008.

Ja tänä päivänä Natural Code on.... Lumene Nordic Girl. :)  (Jonka CC-voide on paras CC-voide jonka tiedän. <3 Hands down. Aina kun palaan siihen pienen tauon jälkeen, kuten tänä keväänä, olen ihan etta JESTAS miten hyvä tää on...! Toimii mun iholla täydellisesti.)

Tämä Ritariperho-nimeä kantava duo on kunnioitettavat 25 vuotta vanha. Not kidding. Olen ostanut sen 15-vuotiaana. En ole käyttänyt sitä enää aikoihin, se kuuluu museo-osastoon.

(...mutta ehkä joku 12 vuotta sitten olen saattanut vielä sipaista sitä silmiin... krhm... kuten monesti todettua: mun tavoista käyttää vanhoja meikkejä ei kannata ottaa mallia.)

Duon sävymaailma on vähintään erikoinen; mattaa tiilenpunaista ja harmaanliilaa. Voitte kuvitella miten, ehm, heleän ja raikkaan meikin tällä yhdistelmällä on taikonut...! 90-luvun puolivälin sävymaailmaa.

IsaDora Powdery Plum, yksi huonolaatuisimpia luomivärejä joita olen koskaan omistanut. Ja tässä se on yhä, yli 20 vuotta hankintansa jälkeen.

Vähänkö huvitti, kun blogini nostalgia-tägiä selatessa löysin vuodelta 2009 postauksen, jossa tämä samainen IsaDoran paletti poseeraa yhdessä muiden museoikäisten luomivärien kanssa - ja olin kirjoittanut: "Nyt pitkän karanteenin jälkeen olen valmis heittämään kuivaakin kuivemman IsaDoran duon roskiin". Tuota - enpä näköjään ollut :D ^_^ Voi Sanni, Sanni...

Yhden Yves Rocherin vanhuksen olin sentään heittänyt pois.

Nämä Lumenet ovat vähän uudempaa satoa, itse asiassa hyvinkin tuoretta, ehkä noin 5-7 vuotta vanhoja...? Olen käyttänyt näistä vain yhtä sävyä; turkoosia muutaman kerran (en edes violettia..!). Muistan, että pigmentti ei ollut kovin hyvä, minkä vuoksi en intoutunut kokeilemaan noita muitakaan.

Saa nähdä löydänkö nämä seuraavan kerran vuoden 2029 meikkikaappien inventaariossa ja voin jälleen esitellä ne täällä..? ^_^

Mitä Lumeneen tulee, en ole säästänyt pelkkiä meikkejä vaan ihonhoito-osastoakin löytyy monelta vuosikerralta.

Vanhimman näistä, oikeanpuoleisen Time Freeze -pikakaunistajan, olen ostanut ensimmäisenä vuotenani kosmetiikkamyyjänä, se on vuodelta 2009. Tämä sama tuotehan on ollut vuosikausia Lumenen valikoimassa ja vaihtanut vain nimensä etuliitettä ja sarjaa, sen tunnistaa edelleen 'pikakaunistaja'-sanasta. Varmasti koostumuskin on päivittynyt vuosien varrella mutta idea on sama ja tuote ilmeisesti toimii, koska se vuodesta toiseen pysyy valikoimassa.

(Itse en huomaa tuotteella - tai muillakaan saman idean kauneuseliksiireillä kuten Clarins Beauty Flash Balm, mitään vaikutusta, ja olen aina ihmetellyt, miltä ihon pitäisi näyttää tämän tyyppisen tuotteen jälkeen. Ehkä mulla on liian tavallinen iho.)

Ajanhengellinen huomio: Lumene kutsui 'seerumeita' vielä joitain vuosia sitten 'tehohoidoiksi', se oli aikaa ennenkuin seerumien käyttö yleistyi kaikenikäisten keskuudessa. Seerumi-sana on kuvan Vitamin C+-tuotteen aikaan todennäköisesti koettu epähoukuttavaksi sarjan 25+ -vuotiaalle kohdeyleisölle. Termi on pakkauksessa suomeksi 'tehohoito', ruotsiksi 'serum'. :)

Kuinka vanhoja kosmetiikkatuotteita teillä on säilössä..? (Joo, olen kysynyt tätä monesti aiemminkin ^_^)

Lisää kosmetiikka-nostalgiaa:

Lumenen vanhoja esitteitä - kuka muistaa mm. klassisen Hydra Drops -sarjan..?

Yves Rocherin vanhoja katalogeja vuosilta 1994-2002

 

53 kommenttia
24.05.2019

Vinkki Ateenaan: veikeä Little Kook

Tässä yksi parhaita vinkkejäni Ateenaan jos a) tykkäät erikoisista, surrealistisen värikkäistä paikoista, b) olet lapsenmielinen ja tunnet vetoa satumaailmoihin c) matkustat lasten kanssa.

Little Kook: "Tim Burton and Alice In Wonderland meet café life in downtown Athens"

Little Kook -teemakahvila on yksi 2010-luvun Ateenan hauskimpia vierailukohteita, ja ilmentää erittäin hyvin sitä muutosta, mikä Ateenan keskustassa on ollut käynnissä talouskriisin pahimman kurjimuksen jälkeen.

Keskustan kaupunginosat ovat kokemassa renessanssia ja uutta heräämistä värikkäiden taidekorttelien, persoonallisten kuppiloiden, käsityöputiikkien ja pikkumuseoiden muodossa. Nuoriso ja turistit ovat löytäneet takaisin alueille, jotka jonkin aikaa olivat autoituneet kriisin laitettua monia yrityksiä nurin.

Little Kook -kahvilalle johtava elävä taideprojektikatu Odos Pittaki on erottamaton osa Kook-kokemusta.

Little Kook on psykedeelisessä värikkyydessään ja erilaisten yksityiskohtien lähes silmiin sattuvassa runsaudessaan ehtaa Karkkipäivä-kamaa, eikä kuvia katsoessa varmasti jää epäilyksen varaan miksi tykkään Kook'in tyyppisistä "Tim-Burtonesque"-instituutioista.

Kahvila vaihtaa teemaa muutamia kertoja vuodessa, ja kevään/kesän 2019 teema on Maija Poppanen.

Kahvilan tunnistaa sen katolla väijyvästä suuresta lohikäärmeestä jonka näkee jo kaukaa, tosin kahvilan levittäydyttyä yhä laajemmalle alueelle lähitaloihin ja Pittaki-kadulle, ei kahvilaa yksinkertaisesti voi olla huomaamatta jos kulkee korttelinkin etäisyydellä.

Asenteesta riippuen Little Kookin voi nähdä persoonallisen hauskana paikkana tai kaupallisesti överiharkittuna ja klisheisenä turistimagneettina, jolla ei ole mitään tekemistä Ateenan tai kreikkalaisen kulttuurin kanssa.

Itse kuulun ensimmäiseen joukkoon, vaikka totta kai samalla näen myös paikan voimakkaan kaupallisen "Disneyland"-hengen ja pidän kahvilan varsinaista tarjontaa itse asiassa vähemmän houkuttavana ja ylihinnoiteltuna (- no, mitäs mä muutenkaan tekisin kakkukahvilassa).

Rakastan kuitenkin kaikkea erikosta, värikästä ja odottamatonta, ja Little Kook lohikäärmeineen oli pitkään oikeasti erikoinen ja yllättävä näky Ateenan keskustan rähjäisen boheemissa Psirrin kaupunginosassa, joka ei sijaitse Plakan eli varsinaisen "turistikeskustan" puolella.

Olen dokumentoinut Pittakin ja Kook-kahvilan vaiheita vuodesta 2013. Tässä kuvia eri vuosilta.

VUOSI 2013. Pittaki-katu tunnettiin hauskoista lampuistaan, eikä Little Kook -kahvilaa vielä ollut.

Kadun päässä näkyvä vaaleanpunainen asuinrakennus on Little Kookin tuleva talo. Kahvila avattiin joulukuussa 2015.

SYKSY 2016. Pittaki-kadulla roikkuu edelleen lamppuja ja kadun päässä häämöttää ensimmäistä vuosipäiväänsä lähestyvä Little Kook.

Ensimmäisenä vuotenaan Kookin teema oli Halloween. Julkisivu kadunvarsipöytineen on vielä suhteellisen hillitty, ja Kook toimi vain yhdessä rakennuksessa.

Ensimmäisenä vuonna tematiikkaa vaihdeltiin vain kahvilan sisätiloissa, julkisivun pysyessä Halloween-asussaan.

KEVÄT 2017. Little Kook -kahvilan teema oli Sirkus. Kahvila laajeni toiseen Pittaki- ja Karaiskaki-katujen kulmassa olevaan taloon.

Pittaki-kadun lamppuja alettiin vähentää ja tilalle tuli värikkäitä lippuja.

SYKSY 2018. Melkein kaikki taideprojektin lamput on poistettu Pittaki-kadulta. Se on hetkellisesti oudon "aution" näköinen ilman katettua ilmettään.

Syksyn 2018 teema oli jälleen Halloween, nyt tyyli oli huomattavasti koristeellisempi kuin ensimmäisenä vuonna. Kahvila levittäytyi toiseenkin rakennukseen Pittaki- ja Karaiskaki-katujen kulmassa ja Pittaki-kadun reunoille.

Muihin vuosien varrella näkemiini teemoihin on kuulunut myös Liisa Ihmemaassa.

KEVÄT 2019. Little Kookin teema on Maija Poppanen. Pittaki-kadun Little Kookin puoleisessa päässä on päivänvarjoja ja muutama lamppu.

Pittaki-katua reunustavien talojen seiniä on maalattu ja siistitty ja koko katu on muuttunut kauttaaltaan värikkäämmäksi.

LITTLE KOOK SISÄLTÄ

Kahvilan sisätiloissa ilottelevat kaikenlaiset teemat mielettömässä värien ja päällepursuavien koriste- ja sisustusyksityiskohtien muodossa. Voin kuvitella, että joku saa täällä todennäköisesti päänsäryn ^_^

Kuten todettua, nautin Little Kookista mieluiten ulkoa päin enkä juuri koskaan mene sisälle. Minulle kahvilan sisätilojen dekoratiivinen kakofonia on kiinnostavaa lähinnä kuriositeettina jonka voi käydä kurkkaamassa ja kuvaamassa, mutta en koe sitä niin viihtyisänä että haluaisin jäädä sisälle juomaan kallista kahvia tai cocktailia.

Lisää tietoa ja ajankohtaiset teemat:

Little Kookin Facebook-sivu

Little Kookin suosion mainingeissa Ateenaan on avattu muitakin supervärikkäitä (mutta paljon pienempiä) teemakahviloita kuten Hans & Gretel Monastirakissa Adrianou-kadulla. "Hannun ja Kertun" hervottoman makeita jäätelövirityksiä katsoessa saa melkein glukoosimyrkytyksen jo pelkästä näystä... ^_^

Näin löydät Little Kookin. Monastiraki-aukio on yksi Ateenan turistikeskustan tärkeimpiä alueita, ja Little Kook sijaitsee vain muutaman minuutin kävelymatkan päässä Monastirakista. Kuvassa Monastiraki-aukio alkaa juuri siitä mihin kartan oikea alareuna loppuu.

Jos olet alueella, tsekkaa samalla myös AthenStyle-hostellin loistava kattoterassibaari, keskustan todennäköisesti edullisin "budjettiterassi" upeilla Akropolis-näköaloilla.

Lue myös nämä Ateenan matkavinkkijuttuni:

Ateenan kätketty saaristokortteli - ainutlaatuinen Anafiotika

Kävely: taidekorttelien ja boheemin yöelämän Ateena

Foodieille: Funky Gourmet - vähän erilaista kreikkalaista ruokaa

Kosmetiikkafriikeille: Ateenan Apivita Experience Store

9 kommenttia
22.05.2019

BTB13 - tylsän nimen taakse kätkeytyy älyttömän hyvä sarja

Tätä tuotekokeilua olen odottanut pitkään!

Kotimainen kosmetiikan valmistaja Naviter kuuluu henkilökohtaisiin suosikkeihini ihanan luonnonkosmetiikkasarjansa Ekopharman kautta, ja pidän kovasti myös herkän ihon Atopik-sarjan koostumuksista. On ollut vain ajan kysymys koska ehdin "pureutumaan" Naviterin tieteellisimpään sarjaan, Oulun yliopistossa löydettyyn, patentoituun BTB13-yhdisteeseen perustuvaan BTB13:een.

btb13

Ihosolujen uusiutumista aktivoiva BTB13-yhdiste muodostuu l-karnitiini-aminohaposta (BT) sekä vitamiinin kaltaisesta oroottihaposta (B13). Oroottihappo toimii yhdisteen kantasolujen muodostumista stimuloivana ainesosana karnitiinin toimiessa kuljettimena, joka vie oroottihapon soluihin.

Yhdisteen on kehittänyt kemisti ja tutkija Simo Rasi Oulun yliopistosta. Rasi otti yhteyttä Naviteriin ja tarjosi patentoimaansa keksintöä ammattikosmetiikan käyttöön. Tarina kertoo, ettei Naviterin perustaja Anni Linnavirta ollut alun alkaen kiinnostunut Rasin supermolekyylistä, mutta kun Linnavirta kuuli taikasanat; "Tepsii kutinaan", hän lupasi ottaa keksinnön tuotantoon mikäli se tehoaisi hänen kutinaansa.

Loppu on historiaa; Linnavirta vakuuttui yhdisteen tehosta ja BTB13-sarja näki päivänvalon vuonna 2013.

Minua BTB13-sarjassa viehättää erityisesti sen luonnollinen ja erittäin laadukas ainesosaprofiili: sarja on lähestulkoon luonnonkosmetiikaksi luokiteltavaa eikä sisällä mm. silikoneja, mineraaliöljyjä, parabeeneja tai muita synteettisiä hajusteita. Hoitavat voidepohjat pursuavat luonnon parhaita öljyjä ja uutteita sekä yleisesti loistavia ihonhoidon sankariainesosia kuten keramideja, pantenolia, skvalaania, hyaluronihappoa ja peptidejä.

Syy miksi sarja ei voi olla luonnonkosmetiikkaa on nimiyhdisteessä itsessään: BTB13-molekyyli valmistetaan synteettisesti.

Sanoisin, että ilman Rasin "supermolekyyliäkin" sarjan hoitavien ainesosien kokonaisuus on ihan mieletön - näissä tuotteissa eivät koostumusta muokkaavat silikonit sun muut vie tilaa aidosti hoitavilta ainesosilta.

BTB13 on ammattikosmetiikkasarja eli sitä myyvät hoitolat, kosmetologit ja kampaajat sekä muutama hoitolan ylläpitämä verkkokauppa.

Sarjassa on kolme tuotelinjaa eri ihotilanteisiin: Pro-Age ikääntyneelle iholle, Sensitive herkälle iholle ja Medical rasvoittuvalle ja herkästi tulehtuvalle iholle. Lisäksi sarjaan kuuluu erityistuotteiden linja, josta kaikki ihotyypit voivat tarpeen mukaan käyttää täydentäviä tuotteita kuten tehokosteuttajia, kasvoöljyä tai juonteita täyttävää filleriä.

Minulle valittiin kokeiluun tuotteita Pro-Age- ja Sensitive-linjasta sekä erikoistuotteiden linjasta. Tutustumisjakson alussa pääsin myös BTB13-vitamiinikasvohoitoon, joka starttasi kokeilun mielettömällä glow'lla. Vitamiinihoidossa iho puhdistettiin kaksoispuhdistuksella ja siihen imeytettiin a- ja c-vitamiineja sekä Pro-Age-seerumia. Lopuksi iholle levitettiin sarjan ihanan tuoksuista marjaöljyä. Ihoni hehkui ja näytti mielettömän hyvältä varmaan kolme päivää, efekti muistutti jopa radiofrekvenssihoidon tulosta..!

Lähdetäänpä sitten katsomaan - tai lukemaan - tuotekokemuksiani. Aloitan suoraan lempituotteestani:

PRO-AGE FACIAL TONER

38€ / 250 ml ja 12,50€ / 75 ml (kivaa kun puhdistustuotteista on matkakoot!)

Pro-Age-linjan kasvovesi on itse asiassa hoitovesi. Sitä suositellaan levitettävän aasialaiseen tapaan useita kerroksia ihon tehokosteutukseen. Tonerin paksu koostumus on erittäin kosteuttava ja julmetun ihanan tuntuinen iholla. <3 Totean, että tämä on Holika Holikan ja Whamisan ohella parhaan tuntuinen hoitovesi jota olen tähän asti kokeillut, ja bonuksena ihana Naviterin kukkaisaromaattinen signature-tuoksu.

Pro-Age-hoitoveden inci on loistava; pullo lataa ihoon BTB13-yhdisteen ohella aloe veraa, glyserolia, hyaluronihappoa, pantenolia, prebiootteja (inuliini & alfa-glukaanioligosakkaridi) sekä allantoiinia. Tämä cocktail syväkosteuttaa, rauhoittaa ja ehkäisee ikääntymisen merkkejä. BTB13-kouluttajan mukaan tämä on vielä Sensitive-hoitovettäkin kosteuttavampi.

Matkakoko on kiva kokeilukoko!

SENSITIVE CLEANSING FOAM

28€ / 250 ml

Sulfaatiton, hellävarainen puhdistusvaahto sisältää sekin erittäin hoitavan ainesosaprofiilin, vaikka poishuuhdeltavan putsarin "herkut" kuten ruusunmarjan siemenuute sekä hyaluronihappo eivät juuri ehdi ihoon imeytyä. Mutta ei se huonokaan juttu kai ole, jos firma haluaa formuloida putsarinkin hoitavilla hyviksillä :)

Vaahto on ohutta ja kevyttä, tässä ei ole yhtä liukas koostumus kuin esimerkiksi Ekopharman Vadelma-puhdistusvaahdossa.

GENTLE CLEANSING OIL

22€ / 100 ml

Ihanan tuoksuinen, täyteläinen puhdistusöljy. Tuoksussa ydistyvät makea piparminttu sekä Naviterin signature-tuoksun luova ruusun kukista saatava fenetyylialkoholi (ei kuivattava alkoholi).

Gentle Cleansing Oil ei ole emulgoituva öljy, eli vaatii jälkeensä kakkospuhdistuksen vaahtoavalla tuotteella mikäli ei halua jättää ihoonsa öljyistä pintaa. Oikein kuivaihonen saattaa haluta :) Joka tapauksessa BTB13 suosittaa viimeistelemään öljypuhdistuksen toisella puhdistustuotteella. Itse olen levittänyt Patykan metodin tapaan vaahdon suoraan öljyn päälle huuhtelematta ihoa välillä vedellä. Vaahdosta ja öljystä muodostuu ihana, sakean kermainen massa jota on mukava pyöritellä iholla.

PRO-AGE SERUM 98€ / 30 ml

SENSITIVE SERUM 68€ / 30 ml

Pro-Age-seerumi on koko BTB13-sarjan päätuote. Se sisältää korkeimman pitoisuuden BTB13-yhdistettä ja vaikuttaa kaikkein tehokkaimmin ikääntymisen merkkeihin. Sen inci on komea; puhtaan veden sijaan seerumin pohja muodostuu ruusunmarjauutteesta ja ruusuvedestä ja niiden perästä löydämme BTB13-yhdisteen ohella hyaluronihappoa, C-vitamiinia (MAP-muoto), peptidejä, prebioootteja ja glyserolia. Kilometri-incin sijaan koostumus on yksinkertainen ja keskittyy tarkoin valittuihin aktiiviaineisiin sekä välttämättömiin teknisiin ainesosiin.

Hajusteherkille tiedoksi, että Pro-Age-seerumissa on myös seuraavia hajusteita: Citronellol, Linalool, Limonene ja Citral. Nämä tietenkään eivät ole välttämättömiä, mutta kuten eilisessä postauksessakin jutusteltiin, tuoksu on monelle kuluttajalle erittäin tärkeä osa kosmetiikkaa. Pro-Age-seerumissa on vieno ruusuinen tuoksu.

Jos olet herkkä tai allerginen hajusteille, valitse hajusteeton Sensitive-seerumi.

Sensitive-seerumi on BTB13-kouluttajan mukaan kosteuttavampi kuin Pro-Age, mutta en käytännössä huomannut eroa omalla ihollani. Kumpikin seerumi on joka tapauksessa ensisijaisesti anti-age-vaikutteinen ja vasta toissijaisesti kosteuttava. BTB13-hoitovedet ovat valintasi, jos haluat kosteuttavan seerumin tyyppisen tuotteen.

MOISTURIZING CREAM

38€ / 30 ml

Kun kerroin BTB13-tiimille kuivuneesta ihostani, minulle valittiin Pro-Age-linjan hoitovoiteiden sijaan erikoistuotelinjan Moisturizing Cream eli Tehokosteusvoide, joka on Pro-Age-voiteita kosteuttavampi.

Voide osoittautui enemmän okklusiiviseksi kuin humektanttiseksi, eli sen kosteutusmekanismi pohjautuu ainesosiin, jotka estävät kosteutta haihtumasta iholta. Voiteen koostumus on jännä; se ei ole rasvaisen tuntuinen eikä yhtään raskas, mutta se on "tiivis". Inci on jälleen hoitavien aineiden juhlaa (jojobaproteiinia, peptidejä, hyaluronihappoa, c-vitamiinia, prebiootteja ja tottakai nimikko-yhdistettä), mutta tämä voide ei ollut minulle paras voide. Suosittelisin tätä erityisesti okklusiivista vaikutusta hakevalle, kun ihotyyppi on "syväkuiva" ja iholle kerrostettu kosteus karkaa helposti.

Pidän itse notkeammista koostumuksista, ja sellainenkin löytyi kun sain jälkitoimituksena Sensitive-linjan hoitovoiteen.

SITRUSÖLJYHUOMIO. Toissapäivän postauksessa kerroin sitrushedelmien kuoriöljyn fototoksisuudesta. Tarkennuksena postauksessa jakamaani tietoon; on joitain sitrusöljyjä, jotka eivät ole fototoksisia, ja makea appelsiini (citrus sinensis) kuuluu niihin.

Osassa BTB13-tuotteista on citrus sinensis -öljyä tuoksuaineena, mutta se ei aiheuta huolta valoherkistävyyden suhteen. Bitter orange eli suomeksi pomeranssi (citrus aurantium) taas on fototoksinen.

SENSITIVE CREAM 48€ / 50 ml

Rauhoittava ja vahvistava Sensitive-päivävoide on tosi miellyttävän tuntuinen, se on ravitsevuudestaan huolimatta ohut eikä jätä yhtä suojaavan tuntuista pintaa kuin Moisturizing Cream. Voide sisältää mm. mustaherukan siemenöljyä, jojobaöljyä, keramideja, skvalaania ja hyaluronihappoa. Voiteesta on myös täysin hajusteeton versio, minä sain appelsiinin tuoksuisen (myös tässä voiteessa on appelsiiniöljyä.)

ULTIMATE MOISTURIZER 28€ / 100 ml

Ultimate Moisturizer-kosteussuihke on BTB13:n kosteuttavimpia tuotteita. Se sisältää glyserolia, sodium PCA:ta, pantenolia ja kahta eri molekyylikoon hyaluronihappoa.

Minun kokemukseni on, että Toner on vieläkin kosteuttavampi. Siinä on myös monipuolisemmin hoitava ainesosakattaus. Ehkä tehokkaammin kosteuttava tunne tulee pelkästään Tonerin paksusta koostumuksesta..? En tiedä, mutta suihke ainakin sopii niille, jotka tykkäävät suihkautella kosteutta kasvoilleen myös päivän aikana. :)

PRO-AGE EYE CREAM

48€ / 15 ml

Pro-Age-linjan silmänympärysvoide oli oikein mukava tuttavuus. Aloe vera -pohjaan tehty yksinkertaisen ainesosakoostumuksen voide sisältää tyrniuutetta, hyaluronihappoa, prebioootteja sekä samaa tehokasta lipoaminohappoa kuin mm. Laveran Firming-linja. (BTB13-yhdistettä ei varmaan tarvitse enää erikseen mainita ;))

Voiteen koostumus on aavistuksen geelimäinen, se on samalla kevyt mutta kuitenkin täyteläinen - en tiedä saako joku kiinni tästä kuvailusta. "Täyteläinen geelivoide", jotenkin näin minä tämän määrittelisin. Koostumus tuo mieleen Ekopharman Herukkavoiteen, josta myös olen tykännyt.

PRO-AGE VITAMIN MASK

48€ / 30 ml

Päästään toiseen suosikkituotteeseeni! Ai että tykästyin tähän vitamiinipommiin! Herkullisen sitruunakreemin tuoksuinen Vitamin Mask on samalla naamio sekä yövoide, sitä voi käyttää haluamallaan tavalla. Minä olen käyttänyt sitä testijaksolla joka ilta yövoiteen tavoin.

Voiteen koostumus on jotain aivan ihanaa; se on paljon notkeampaa, ravitsevampaa ja helpommin levittyvää kuin Moisturizing Cream. Naamion hemmottelevassa voidepohjassa on vesimelonin siemenöljyä (olenkohan koskaan aiemmin törmännyt tähän..!), ruusumarjansiemenöljyä, mangonsiemenvoita ja jojobaöljyä. Hoitavien aineiden rivistöstä tapaamme a-vitamiinia (retinyylipalmitaatti), c-vitamiinia (MAP), ubikinonia, skvalaania, hyaluronihappoa, peptidejä ja pantenolia.

Voiteessa on hedelmäinen tuoksu jossa aistin eniten sitruunaa, mieleen tulee jokin makea sitruunainen jälkruoka :)

Tässä on voide, jota en varmaankaan olisi yhtään tykännyt käyttää vielä kaksi vuotta sitten mutta nyt rakastan sitä! Ihoni on ryystänyt voiteen laadukkaita rasvahappoja ja vitamiineja kiitollisena, rasvakoostumus tuntuu sopivan ihoni tämänhetkiselle kuivuustilalle täydellisesti. Aamulla herätessä iho on mielettömän pehmeä ja hehkuva. Night-time dessert for skin...!

Lopuksi ripsiseerumi, josta olikin jo vähän juttua seerumirutiinipostauksessani.

btb13 ripsiseerumiEYELASH SERUM

58€ / 8 ml

Seerumi sisältää ripsiä vahvistavaa BTB13-hoitogeeliä sekä pentapeptidiä, joka lupaa pidentää ripsiä. (Huom: tämä tuote ei sisällä niitä lääkeaineiksi luokiteltuja ainesosia joita sisältävät ripsiseerumit ovat kyseenalaisia.)

Seerumia levitetään ripsien tyveen aamuin illoin, ja tuloksia luvataan 4-6 viikon käytön jälkeen. Parhaan lopputuloksen saavuttaa 3-4 kuukaudessa, minkä jälkeen seerumia voi käyttää kerran päivässä.

Olen käyttänyt seerumia maaliskuun lopusta saakka eli kaksi kuukautta.

Pidentävää vaikutusta en ole huomannut, mutta ripseni ovat tuuheammat ja rivistöt tasaisemman näköiset kuin aikoihin. Yleensä osa ripsistä on aina vähän lyhempiä, ja/tai ripsirivistössä on aukkoja. Ehkä tämä seerumi siis tosiaan "pidentää" ripsiä siinä mielessä, että se vahvistaa ripsiä niin, etteivät ne irtoa yhtä herkästi ja kasvavat kasvusyklinsä loppuun ja rivistö pysyy yhtenäisemmän näköisenä.

Seerumi sopii käytettäväksi myös kulmakarvoille. Tekisi mieli kokeilla tätä myös kulmiin, mutta en tiedä maltanko :D

*

Tällainen sarjatuttavuus tällä kertaa. Kyllä meillä Suomessa tehdään hyvää, laadukasta kosmetiikkaa :)

BTB13-tuotteita myyvät hoitolat, kosmetologit ja kampaajat, listan jälleenmyyjistä löydät täältä.

7 kommenttia
21.05.2019

Tiesitkö mikä vaikuttaa eniten kosmetiikan ostopäätökseen?

Kuulin keväisellä kosmetiikan luennolla mielenkiintoisen jutun, joka yllätti:

kaikkein eniten kuluttajan ostopäätökseen kosmetiikkaostoksilla vaikuttaa

tuoksu.

Aiheesta on tehty kansainvälinen tutkimus, mutta lähdettä en tylsää kyllä tullut kirjoittaneeksi ylös, luennon piti joka tapauksessa kosmetiikan huippuasiantuntija Päivi Kousa.

Tutkimuksen mukaan tuoksu on päätöksenteon ykkösvaikutin, muita päätökseen eniten vaikuttavia asioita ovat brändi, hinta, terveys- ja ympäristöasiat, ainesosat, laatu, pakkaus ja mainonta.

Tieto yllätti, sillä äkkiseltään olisin arvellut brändin vaikuttavan kaikkein eniten, ja sitten ehkä suositusten ja "yleisen hypen" ja kolmantena hinnan. Kuulun itse kuluttajiin, joille tuoksu on kosmetiikassa tärkeässä roolissa, mutta en siltikään olisi arvannut että se nousee tällaisessa tutkimuksessa ykköspaikalle.

Estelle & Thild on niitä luonnonkosmetiikan brändejä, jotka ovat erityisesti panostaneet ihonhoitosarjansa tuoksuihin

Kokemukseeni vaikuttaa mm. se, että tuoksuvasta kosmetiikasta tykkäävät kuluttajat vaikuttavat yleisessä keskustelussa olevan paljon vähemmän "äänessä" kuin hajusteettomien tuotteiden kannattajat. Olen aina ihmetellyt tätä.

Atopikin tuotteet ovat hajusteettomia, mutta osa kuitenkin tuoksuvia

Se, että esimerkiksi hajusteallergikko etsii aktiivisesti hajustevapaita tuotteita ei sinällään ihmetytä, ja koska hajusteettomia tuotteita on markkinoilla paljon vähemmän kuin tuoksuvia, voi hyvin ymmärtää tarpeen hakea toisten kokemuksia ja keskustella niistä.

Samalla on kuitenkin hassua, etteivät hyväntuoksuisen kosmetiikan fiilistelijät yhtä aktiivisesti kommentoi eri sarjojen tuoksuaspekteja ja "rankkaile" ihonhoitotuotteita niiden tuoksuelämyksen perusteella. Jos se kerran jopa globaalisti vaikuttaa eniten kauneustuotebisneksen ostopäätöksiin.

Kiinnostavia juttuja.

Mitä mieltä te olette? Kuinka moni valitsee ihonhoito-, hygienia- ja hiustenhoitotuotteita ensisijaisesti tuoksun perusteella?

Tai jos ette ihan ensisijaisesti, vaikuttaako tuoksu kuitenkin merkittävästi siihen, minkä tuotteen valitsette? Jos otetaan hypoteettinen tilanne, jossa sinulla on kaksi yhtä hyvältä vaikuttavaa, samanlaisia ominaisuuksia tarjoavaa tuotetta, joista toinen on halvempi ja toinen taas tuoksuu paljon paremmalta, kummanko valitsisitte..?

Laveran Firming -linjan tuoksu on suunniteltu huolella

No mutta hei, minäpäs teen tästä ihan kyselyn! En olekaan tehnyt näitä pitkään aikaan, tuli ihan nostalginen olo.. ^_^ Karkkipäivän ensimmäisinä vuosina minulla oli varmaan kuukauden välein jokin kysely meneillään ja niihin tuli tuhansia vastauksia..! Kyselin kaikkea mahdollista brändimielikuvista itsetuntoon.

Tänään laitetaan kysely peilaamaan miten Karkkipäivän lukijoiden ostopäätös syntyy verrattuna kansainväliseen tutkimukseen. Miten tuoksu sijoittuu täällä meidän päässä?

Laitoin kyselyyn vaihtoehdoiksi nuo samat, tutkimuksessa olleet eniten vaikuttaneet asiat sekä muutaman muun, ja vapaan kohdan.

Kyselyyn pääset tästä.

Käyn vastauksia läpi parin viikon päästä :)

 

35 kommenttia
20.05.2019

Tiedä tämä juttu sitrushedelmästä kosmetiikassa

Huomenet junasta! Täällä taas R-junatyömatkalainen reippaana (nohh, itse asiassa tänä aamuna tosi väsyneenä) kaataa aamukahvia kurkusta alas - äsken paloi kielikin... :p)

Minulla on takana huippumielenkiintoinen kurssiviikonloppu Hämeenkyrössä Frantsilassa, ja kaikista uusista oppimistani asioista haluan jakaa teille heti tuoreeltaan pienen oppitunnin sitrushedelmistä kosmetiikassa. Vaikka asia oli osittain jo tiedossa, nyt se valkeni perusteellisemmin.

Näin kesän kynnyksellä tämä on tärkeä juttu pitää mielessä.

Jos et jaksa lukea pidemmälle, lue edes tämä: älä käytä kesäaamuisin kosmetiikkaa, joka sisältää sitrushedelmien kuoriöljyjä.

Kuva: Brooke Lark / Unsplash

FOTOTOKSISUUS JA SITRUSHEDELMIEN KUORIÖLJYT

Sitrushedelmien kuoresta puristettava eteerinen öljy on fototoksista, eli herkistää ihoa auringonvalolle. Tämä oli ennalta tuttua, mutta tätä en tiennyt:

  • eteerinen öljy vaikuttaa kehossa (ja myös ihossa) kauttaaltaan verenkierron kautta, ei pelkästään iholla siinä kohdassa johon sitä on levittänyt.

Näin ollen iho herkistyy auringonvalolle kauttaaltaan, vaikka olisit peittänyt vaatteilla sen osan kehoa jolle olet levittänyt fototoksista öljyä sisältävää tuotetta.

Totta kai eteerisen öljyn määrä tuotteessa vaikuttaa olennaisesti siihen, miten paljon iho herkistyy, vai herkistyykö lainkaan. Aavistuksenomainen tippa jo laimennettua eteeristä öljyä osana jotain vartalovoidetta esimerkiksi ei todennäköisesti vaikuta millään lailla, mutta on myös paljon tuotteita, joissa eteerinen öljy on suuressa roolissa. Tällaisia tuotteita ovat esimerkiksi kaikki aromaterapeuttisen vaikutuksen kosmetiikkatuotteet.

Kuva: Monika Grabkowska / Unsplash

Nyrkkisääntönä kurssilla todettiin, että kesällä kannattaa yksinkertaisesti olla käyttämättä päiväsaikaan mitään sitrushedelmien kuoriöljyjä sisältäviä tuotteita. Illalla ne ovat täysin ok, sillä öljyjen vaikutus haihtuu kehosta muutamasta tunnista kuuteen tuntiin.

Fototoksisia reaktioita ovat punoitus, ihottuma ja palaminen. Jos iholle on levittänyt vahvan konsentraation sitrushedelmän kuoriöljyä, voi öljyllä käsitelty kohta ihossa "ruskettua" aivan tummanruskeaksi. - Mutta tämä rusketus ei ole sellaista, mitä haluat..!

Bergamotti on kaikkein fototoksisin sitrusöljy, seuraavaksi voimakkain on pomeranssi. Sitruuna ja greippi ovat hieman miedompia mutta kaikki sitrushedelmän kuoresta saatavat öljyt ovat fototoksisia. Nerolissa eli appelsiinininkukkaöljyssä taas ei ole tätä ominaisuutta, sillä se saadaan kukista.

Mikäli auringossa haluaa käyttää jotain sitrusöljyä, on tislattu limeöljy turvallinen vaihtoehto.

Edit. Selvisi, että ihan kaikki sitrusöljyt eivät olekaan fototoksisia, kuten makea appelsiini. Päivitän tiedon turvallisista öljyistä tähän kun saan tarkentavan vastauksen kurssin opettajalta.

Suosikkituotteisiini kuuluvat UpCirclen kahvikuorinnat joita on sekä kasvoille että vartalolle. Kasvokuorinnassa sekä Mandariini-vartalokuorinnassa on paljon eteerisiä öljyjä, ja tästä eteenpäin käytän niitä kesäaikaan vain iltaisin. Vaikka kuorinta on poishuuhdeltava tuote, ehtii eteerisiä öljyjä imeytyä ihoon ja verenkiertoon sen aikana kun tuotetta hierotaan ihoon.

Yleisesti ottaen, tuotteen käyttöohjeissa tulisi aina lukea mikäli sen käyttöön liittyy rajoituksia, ja jos tekstiä ei lue, tuotteen käytön pitäisi olla turvallista.

Mihinkään "hysteeriseen" sitrusöljyjen kyttäykseen purkkien kyljessä ei siis toki ole tarvetta, mutta kuten kaikessa, maalaisjärki auttaa pitkälle :) Kun eteeriset öljyt ovat jossain tuotteessa avainasemassa, kuten näissä aromaterapeuttisissa kahvikuorinnoissa, on viisainta olla laittamatta niitä iholleen kesäpäivisin tai talvellakaan, jos on menossa laskettelurinteeseen tai muuten vain voimakkaamman UV-säteilyn piiriin.

Jos incistä ei käy ilmi, onko sen sisältämä sitrushedelmän öljy eteeristä öljyä, etsi sanaa "peel oil". Kuoresta puristettu öljy on aina eteeristä öljyä.

21 kommenttia
18.05.2019

Mun viikko, kiva viikko :)

Tänään kevyempi postaus :)

Tällainen on ollut minun viikkoni tällä viikolla.

TYÖT

Työtehtäviini kuuluu sosiaalisen median markkinoinnin suunnittelua ja toteutusta ja olen tällä viikolla mm. kuvannut paljon tuotteita, osallistunut elämäni ensimmäiseen (!) webinaariin koskien Instagram-markkinointia sekä ollut mukana työnantajani avoimien ovien päivässä antamassa asiakkaille meikki- ja ihonhoito-opastusta.

Olen viettänyt aikaa Hyvinkään ja Tampereen juna-asemilla.

Työpaikkani sijaitsee Hyvinkäällä ja kuljen töihin lähipäivinä R-junalla. (Teen töitä myös etänä.) Tykkään junista ja niin kauan kuin ne kulkevat ajallaan, olemme ystäviä :) <3 Lähijunat myöhästelevät harvemmin kuin IC-junat. ;)

VAPAA-AIKA

Meillä on vieraina sukulaisia Yhdysvalloista, ja olemme vieneet heitä klassisiin Tampere-nähtävyyksiin.

Sukua on kierrätetty mm. Pyynikin Näkötornilla, Tammerkosken varrella, Tallipihassa, Kauppahallissa ja Näsinneulassa.

Serkkuni poika Jared totesi Kauppahallin Neljä Vuodenaikaa -ravintolan lounaalla, ettei ole eläessään syönyt yhtä "fancya" ruokaa.

...kunnes veimme heidät illalliselle Ravintola Näsinneulaan. Jared ja vaimonsa miettivät tovin miten annos ylipäänsä syödään :) ^_^ <3

Neljä Vuodenaikaa oli muuten ensimmäinen ravintola jota minulle suositeltiin, kun muutin Tampereelle 10 vuotta sitten. Se on edelleen ehdoton lempparini lounaspaikaksi, ei petä koskaan - ja Kauppahallin tunnelmahan on tietysti omaa luokkaansa.

Kolme vinkkiäni foodie-turistille Tampereelle:

  • Jos haluat parhaan hinta-laatu-suhteen fine dining -henkistä lounasruokaa autenttisella Tampere-tunnelmalla, ota suunnaksi rento Neljä Vuodenaikaa.
  • Jos haluat kaunista (ja kalliimpaa) gourmet-ruokaa Tampereen parhaalla näköalalla, suunnista Näsinneulaan. Ruoka on hyvää mutta ei mielestäni Tampereen parasta. Kauppahallissa olen usein syönyt parempaa, mutta Näsinneulan maisema on Näsinneulan maisema. 
  • Jos haluat konstailematonta mutta samalla tyylikästä pubiruokaa jossa maut ovat enemmän kuin kohdallaan, ota osoitteeksi Gastropub Tuulensuu. Paikan hämyisässä ambienssissa viihtyy.

Kaunis Tampere

HIUKSET

Curly Girl -kokeilu etenee menestyksekkäästi, mutta hiusväripäivät aiheuttavat haasteensa.

Kokeilin CGM-pesuversiota huuhtelemalla hiusväri-hoitoainemassan hiuksista normaaliin tapaan valuvan veden alla (hiusväriä on tosi turhauttavaa huuhdella hitaalla squish/kämmenvesityylillä) ja puristelin sen jälkeen märkiin hiuksiin jätettävää hoitoainetta. Ei toiminut. Kiharat jäivät löysiksi.

Kuva on eiliseltä jolloin tein taas "true-CGM"-pesun ja kiharat palasivat jäntevinä :) Kokeilen melkein joka pesun yhteydessä uusia metodin mukaisia tuotteita ja tulen jossain vaiheessa tekemään kokemusyhteenvedon kaikista testaamistani menetelmään sopivista tuotteista.

VIIKONLOPPU

Viikonlopun vietän mielenkiintoisissa merkeissä aromaterapiakurssilla Hämeenkyrössä Frantsilassa. Tätä tilaisuutta olen odottanut pitkään! :)

Ihanaa aurinkoista viikonloppua kaikille!

11 kommenttia
1 2

  • Sanni

  • Arkisto

    • 2024 (92)
    • 2023 (148)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)