28.08.2011

-

Ikäväkseni joudun kertomaan, että blogi jää valitettavasti jälleen jonkinlaiselle tauolle. Olen miettinyt tämän viestin kirjoittamista jo muutaman viikon, mutta nyt se on kirjoitettava. En ole tuonut yksityiselämäni asioita blogin puolelle, enkä tee niin jatkossakaan, mutta kerron nyt että minulla on tällä hetkellä niin paha olla että en pysty blogiani kirjoittamaan.

Viesti tuntuu erityisen ironiselta ja oudolta, kun olen teille juuri eilen postannut iloisia ja hymyileviä kuvia kasvoistani. Kaikki ei kuitenkaan näy kuvissa. Eivätkä hymiöt ja pirteät vastaukset kerro miltä minusta oikeasti tuntuu.

Voi olla, että jaksan tehdä joitain postauksia harvakseltaan, mutta en tiedä tällä hetkellä. Blogi on ollut minulle suuri ilonaihe elämässä, ja haluaisin pystyä tekemään jotain minua ilahduttavaa. Mutta juuri nyt en tiedä.

Halusin tämän kertoa, koska en halua alkaa saamaan "Minne oikein olet kadonnut?" ja "Voitko jo päivittää?" -kommentteja.

Sanni

Ei kommentteja
27.08.2011

Lily Lolon poskipunat

Esittelyssä kolme mineraaliposkipunaa Lily Lololta.

Kuten aiemmin uutisoin, Biodelly.com -verkkokauppa alkoi myydä Lily Loloa Suomessa toukokuussa. Biodellyläiset tietävät että olen Lolo-meikkipohjan suuri fani, ja kun he kysyivät kiinnostaisiko minua kokeilla merkin poskipunaa ja luomivärejä, niin eipähän tarvinnut kauaa miettiä. :)

Ooh La La - erittäin kaunis ruusunpunainen sävy hennolla hohteella (englannissa on tähän hyvä sana, 'sheen'). Lolon tiedoissa sanotaan että sävy on matta, mutta sitä se ei ole. Voisin kuvitella Ooh La La'n sopivan kaikille, koska sävy on hyvin neutraali ja klassinen. Luo ihastuttavan raikkaat ruusuiset posket, todella imarteleva sävy. Suosikkini kolmikosta.

Clementine - lämmin oranssihtava persikka. Tykkään myös tästä (no okei, tykkään kaikista kolmesta! :P), sopii väritykseeni tosi hyvin. Luo hyvin lämpimän, hehkuvan lookin. Koostumus on sama kuin La La'ssa, eli ei täysin matta vaan kevyellä sheenillä.

Candy Girl - todella tyttömäinen, hohtava karkkipinkki. Jälki on hyvinkin voimakkaasti hohtavaa, eli käytännössä poskipuna + highlighter yhdessä tuotteessa. Kun aluksi levitin tätä iholle, olin sitä mieltä että koostumus on liian hohtava ja sävy minulle liian viileä. Kun sitten meikki oli valmis ja katsoin kuvia, näytti poskipuna lopulta tosi raikkaalta ja freesiltä ja sulautui ihooni. Eli kyllä tämäkin on "keeper"! :)

(Saa klikattua isommaksi)

Yleisenä arviona summaan, että Lily Lolo -poskipunien koostumus on todella kauniisti ja tasaisesti iholle levittyvä, ja helposti kerrostettava. Sävyä ei tule kerralla liikaa kun muistaa kopauttaa ylimääräiset punat siveltimestä ranteen reunaan. Olen käyttänyt jauhomaisia mineraaliposkipunia aika vähän verrattuna perinteisiin kakkuposkipuniin, ja olin huomaavinani sellaisen edun mineraaliposkipunissa, että jälki oli vähemmän puuterinen ja vähemmän kuivan näköinen kuin joissain kakkuposkipunissa.

Swatchit. Näette, etteivät Ooh La La ja Clementine todellakaan ole täysin mattoja.

 

CLEMENTINE. Silmämeikissä myös Lily Loloa, esittelen saamani luomivärit myöhemmin omassa postauksessaan.

CANDY GIRL. Silmämeikissä samaten Lily Loloa. Huulilla se Couleur Caramelin pinkki huulipuna, jonka kuivaa koostumusta harmittelin toukokuussa. Sävy on tosiaankin nätti, mutta koostumus aivan hirveä.

Candy Girl.

OOH LA LA. Tässä meikissä ei olekaan pohjan lisäksi muuta kuin eyeliner-rajaus, ripsiväriä ja läpinäkyvää huulikiiltoa.

Koska Ooh La La on poskipunista lempparini, tein siitä toisetkin meikkikuvat. Tässä näkyy myös kynsillä Diorin syyslookin Blue Denim -kynsilakka joka on törkeän ihana. (Ja ei, tätä kynsilakkaa en ole saanut, vaan kokeilin töissä testeristä. :))

Ja vähän harvinaisempaa matskua mun blogissa; rillimeikkikuva. Huulilla muuten yksi niistä Lumene-punista joita ostin kesäkuussa alennusmyynnistä; numero 79 Ruusu Nupussa. Osoittautui loistavaksi hankinnaksi, tosi kaunis ruusuinen nude-sävy jota voi sipaista huulilleen ilman rajauskynää. Olenkin itse asiassa käyttänyt viime aikoina huulipunaa melkein päivittäin. Jee!

Lolon poskipunat maksavat 9,90€ (tai £7,29 jos tilaat Englannista). Mikäli kiinnostuitte, niin vinkkaan vielä että blogikollegani Nean FIF-koodilla saatte Biodellystä 10% alennusta. ^_^ (En tiedä onko ihan etiketin mukaista jaella toisen bloggaajan koodia, mutta haluan että ihmiset saavat tuotteensa niin edullisesti kuin mahdollista. :) Ja monethan teistä lukevat varmaan myös Nean blogia, jonka sivupalkissa koodi on julkisesti hyödynnettävissä. :))

Ei kommentteja
23.08.2011

Mikrobloggaus!

Noniin, tässä nyt teille eilisen postauksen jälkimainingeissa "twiitti", kuvituksena syksyinen meikkikuva.

* Natural Code -voitot lähtivät eilen postiin. Yritin odotella kaikkien voittajien yhteistietoja, mutta Angel-paletin voittanut nimimerkki Lra ei ole vielä vastannut viestiini. Jos Lra näet tämän, niin tsekkaahan sähköpostisi. :) Jos en kuule Lra'sta ensi tiistaihin (30.8.) mennessä, arvon Angel-paletin uudestaan.

* Lily Lolo -poskipunakuvat ovat kokeneet takapakkia pilvisen ja harmaan sään vuoksi, ja joudun ehkä ottamaan kaikki kuvat uusiksi kun en meinaa saada poskipunien sävyjä näkymään kuvissa. Mutta ihania ovat! :)

* Aikeissa on myös tehdä Diorin syyslookin meikki.

Luomen sisäpuolikkaalla Fyrinnaen Electro Koi, ulkopuolikkaalla MAC Humid. Yläluomen rajaus BeYu'n vihreä eyeliner, sisärajauksena MAC Eye Kohl Smolder.

Ei kommentteja
22.08.2011

To Facebook or not to Facebook

Mä en oikein ole aiemmin hiffannut blogien Facebook-sivujen ideaa. Jostain syystä ihokarvani sai pystyyn se, että joku haluaa ihmisten vielä oikein "fanittavan" blogiaan Naamakirjassa, niinkuin ei lukeminen jo riittäisi. Ennenvanhaanhan blogien sivut Facebookissa olivat nimenomaan fanisivuja, ja liittyäksesi piti klikata namiskaa "Become A Fan".

Voi että mä jotenkin karsastin sitä! En minä ainakaan halua kuvitella olevani joku "faniuden" kohde.

Faninappulat ovat kuitenkin jääneet FB:ssa historiaan, ja on sittemmin korvattu ystävällisemmillä "Like/Tykkää" -namiskoilla.

Viime aikoina, ehkä lähinnä Charming Nailsin FB-sivun kautta, olen alkanut nähdä Facebookin blogisivut laajennetussa valossa. Siellähän voi kätevästi postailla pieniä päähän pälkähtäviä juttuja, tyyliin "Tsekatkaa Olivian uusin kansi, vähänkö upea meikki!" tai "Bongasin Vivisantén tuotteet Hobby Hallissa puoleen hintaan!", joista nyt ei ihan blogipostaukseen riitä materiaalia.

Tuollaiseen tarkoitukseen Facebook voisi olla ihan kiva. :)

Itse en kuitenkaan kuulu Naamakirjan suurkuluttajiin, enkä edes käy siellä päivittäin. Mitenkäs te? Seuraako teistä monikin blogeja Facebookin kautta? Ja miten muuten blogipäivitykset saa näkymään Facebookissa? Kiinnitin huomiota siihen, että esimerkiksi Ostolakossa- ja Charming Nails -blogien sivuilla päivitykset eivät näy, mutta sitten taas esimerkiksi kaikkien Indiedays-blogien FB-sivuilla päivitykset näkyvät.

Mulla on ollut tuossa sivupalkissa FB-kysely viikon verran, ja tällä hetkellä 40% teistä on sitä mieltä, että FB-sivu olisi ihan turha. 31% sanoo JOO! FB-sivulle, ja 29%:lle on ihan sama.

Ei kommentteja
19.08.2011

Le Rouge

Punainen huulilla ja kynsillä. Voiko olla klassisempaa meikkiä.

Sain kotiin Yves Rocherin syksyn uutuusmeikkejä, ja niistä huomioni varasti upean kirkkaan punainen parivaljakko - kynsilakka ja huulipuna nimeltään Rouge.

Todella kauniin punaiset. Yves Rocher lanseeraa syksyksi kuusi limited edition -sävyä kynsilakoissa ja huulipunissa, joissa on runsaammin pigmenttiä kuin Rocherin normivalikoiman sävyissä.

 

Nevermind the ugly nails, mutta katsokaa tuota upeaa peittävyyttä ja kiiltoa! Kynsilakkaa on levitetty yksi kerros ilman päällyslakkaa. Kerrassaan mahtava, jellymäinen koostumus.

I'm liking this. (Pikkurillin kynsi katkesi juuri pari päivää sitten. Ja joo, te kaikki muut olisitte leikanneet muut kynnet sen perässä mutta en minä! ^_^)

 

Huulipuna tuntuu kevyeltä ja kosteuttavalta. Pysyi hyvin lounaaseen saakka.

Näitä sävyjä ei käsittääkseni ole vielä kaupoissa, vaan ne ilmestyvät syyskuussa. Jos etsitte jotain hyvää punaista, niin nämä ovat kyllä tsekkaamisen arvoiset.

Kun työkaverini näkivät minut tässä lookissa, he olivat ihan että "hei, miksi et käytä useammin kirkkaanpunaista?" Niinpä, miksi en....?

 

* * *

P.S. Sain yhteydenoton eräältä lukijaltani, joka tekee päättötyötä suomalaisten lifestyle-blogien käytöstä PR-kanavina. Jos teillä on aikaa, niin käykää ihmeessä vastaamassa hänen lyhyeen kyselyynsä päättötyötä varten. Kysely löytyy tästä linkistä. Edit 22.8. Kysely sulkeutunut, kun vastauksia oli kuulema tullut jo tarpeeksi. :)

Ei kommentteja
17.08.2011

Arvonta suoritettu

Natural Code -paletit on nyt arvottu Random.orgin toimesta, ja paletit menivät seuraaville nimimerkeille:

Jutta - Jolly

Mansikka - Diva

Lra - Angel

Noora - Punk

eveleen - Mystic

Mokkis - Goddess

Sirpale - Ada

Miaminttu - Daring

n00b - Reckless

Onnea voittajille! :) Olen teihin yhteydessä sähköpostitse.

Oli muuten kiva huomata että kaikille meikeille oli tykkääjänsä. Olin ihan varma ettei kukaan halua Mysticiä mutta niin vain sai sekin meikki & paletti paljon kannatusta! :) Eniten suosiota näyttivät niittävän Goddess, Punk ja Jolly.

Ajattelin että voisin antaa huulikiillot Fresh Pink ja Berry Sherbet myöskin pois, kun en niitä kuitenkaan itse tule käyttämään. Kumpaakin olen kokeillut kerran. Jos joku haluaa nuo kotiuttaa niin ensimmäisinä kommenttilootassa hihkaisseet saa kiillot (siis yksi per hlö).

Ei kommentteja
16.08.2011

"Hei mikä olisi sellainen ripsiväri joka ei varise...?"

Nyt täytyy kosmetiikkamyyjänä avautua yhdestä asiasta. Asiasta, mitä jälleen eilen kollegani kanssa töissä tuskailimme.

Mikä on yksi turhauttavimmista kysymyksistä jonka saamme työssämme kohdata päivittäin.

"Hei, mä tarvitsisin sellaisen ripsivärin joka ei varise. Suosittele mulle jotain hyvää ripsiväriä joka ei varise."

Kertokaas nyt minulle. Miksi kukaan kysyy tällaista? Olettaako joku, että tähän kysymykseen on jokin absoluuttinen vastaus? Mikä se on se sellainen ripsiväri, joka ei varise? Voidaanko kaikki ripsivärit jaotella kahteen luokkaan - variseviin ja varisemattomiin? Päättävätkö valmistajat ihan piruuttaan valmistaa myös niitä varisevia?

Ihan oikeasti, mitä ihmettä?

Ei ole olemassa mitään varisemattomia ripsivärejä. On vain olemassa erilaisia silmiä, ripsiä, ihoja ja olosuhteita. Se, variseeko maskarasi, on täysin yksilöllistä. Täysin yksilöllistä. Myyjä ei voi suositella kenellekään varisematonta ripsiväriä, sillä hän ei voi tietää miten joku maskara käyttäytyy juuri tämän henkilön ripsissä. Mikä kestää toisilla aamusta iltaan on rapissut toisilla lounaaseen mennessä.

Eivätkö kaikki ihmiset tiedä tätä? Täytyyhän heidän tietää. Maalaisjärki, jne.

Miksi sitten kuulemme kysymyksen päivittäin? Asiakas on hämmentynyt, ihmeissään, jopa loukkaantunut kun emme pysty vastaamaan hänelle. Hänen mielessään kosmetiikkaliikkeen myyjän täytyy osata kertoa, mikä on se  paras ripsiväri. Ehkä teemmekin sitten hänelle mieliksi. Valitsemme jonkun maskaran, ja sanomme, "Tämän ei ainakaan pitäisi varista, tämä on tosi suosittu ja saanut paljon palautetta pysyvyydestään." Asiakas on tyytyväinen kuullessaan edes tuollaisen lupauksen ja hän ostaa maskaran. Mutta tottakai se voi varista hänen ripsissään. Miksi siis tekisimme mitään sen suuntaisia lupauksia..?

Anteeksi tämä avautuminen, mutta minulla vain menee välillä hermot tuohon. :) Nimimerkillä "minulla eivät koskaan varise mitkään maskarat, mutta niinpä vain oli viikonloppuna silmien alla musta maskarapölykerros kun kerrankin laitoin Cliniquen Lash Poweria". Kyllä, juuri sitä, jonka ehdotonta kestävyyttä ja anti-varisemis-ominaisuutta kaikki ylistävät.

Eli mitäpä jos sanon ripsiväriasiakkaalleni seuraalla kerralla vaikka näin, "Ai varisematon maskara? Kyyyllä, kyllähän meiltä sellaisia löytyy, mitenkäs olisi vaikka tämä erittäin suosittu Lash Power, joka ei varise ainakaan noin joka kolmannen Clinique-asiakkaamme mielestä, mutta sitten taas jotkut ovat enemmän Sensain 38-leirissä ja sekin saattaa tietysti pysyä paremmin, mutta toisaalta meillä ei ole Sensaita joten kyllä minä nyt sitten kuitenkin suosittelen tätä Lash Poweria, se pysyy ihan älyttömän hyvin suurimmalla osalla ihmisistä, paitsi minulla."

P.S. En ehtinyt vielä käydä läpi kaikkia kommentteja, joita oli tullut paljon (on kiire soututapaamiseen...! ^_^), mutta haluan vain lisätä että en kirjoittanut tekstiä haukkuakseni asiakkaita. Toivoin postauksen irrottavan lukijoissa lähinnä naurahduksia (tyyliin "kaikesta se Sanni jaksaakin vaahdota ^_^"), ja kaikkihan me tiedämme että joka alalla on omia vakioturhautuksia. Minä oikeasti olen ihmetellyt tuota, miksi ihmiset kysyvät varisematonta ripsiväriä. Koska ei ole mitään ammattilaisten insider-tietoa, että maskarat käyttäytyvät yksilöllisesti. :) Yrittäkää nähdä tässä vähän huumoria, tai jos ette voi, niin olen pahoillani jos teksti loukkasi.

Ja vielä P.P.S. Ettehän te nyt oikeasti luulleet, että puhun asiakkaille tuon viimeisen kappaleen tyyliin? :) Selvennyksen vuoksi: palvelen kaikki varisematonta ripsaria etsivät asiakkaat aivan yhtä ystävällisesti ja iloisesti kuin muutkin asiakkaat, ja selitän heille miksi emme voi luvata minkään ripsivärin olevan täysin varisematon. Tämä blogiavautuminen ei heijasta mitenkään sitä, miten käyttäydyn töissä. Päänsisäiset ihmetykset ja ärsytykset ovat oma asiansa,  ja niistä voi avautua vaikkapa näin blogipostauksessa, mutta asiakastilanteissa ne eivät näy.

Ei kommentteja
15.08.2011

Natural Code -arvonta

Natural Code -viikon yhteenvetona totean, että oli tosi kiva esitellä hieman edullisempia meikkejä ja mahdollisuuksia käyttää niitä. Minusta Natural Codella on hauskan värikäs ja monipuolinen luomiväritarjonta, joka erottuu pirteydellään markettimeikkihyllyissä. Minua oli aina kiinnostanut testata, millainen laatu ja pigmentti näissä "karamelleissa" on, ja oli hauskaa että sain siihen blogin kautta tilaisuuden.

Tietystikään laatua ei voi verrata ammattimeikkisarjoihin, ja pigmentin vahvuus vaihteli paletista toiseen, mutta minusta nämä ovat hintaansa (7,90€) nähden oikein hyviä. Lukijakommenteissa tuli paljon esille palautetta palettien huonosta kestävyydestä ja siitä, että nämä hajoavat meikkipussissa lähes itsestään, ja toivottavasti Lumenella ollaan otettu tämä palaute vastaan. Eli ilmeisesti näitä ei kannata paljon kuljetella mukanaan.

 

Ja sitten arvontaan. Arvon siis pois kaikki saamani luomivärit. Jokaista on käytetty 2-3 kertaa, ja ovat täysin kunnossa ja siistejä. Mielenkiintoiseksi jääkin nähdä, selviävätkö nämä ehjinä postikuljetuksessa voittajille.... ^_^

 

Osallistut arvontaan kertomalla, mikä oli teemaviikon lempimeikkisi. Voit myös kertoa, minkä paletin haluaisit voittaa, mutta jos vastauksia tulee ihan mielettömästi niin en takaa että jaksan eritellä vastauksia voittotoiveiden mukaan. Mutta katsotaan. :)

Osallistumisaikaa on huomisiltaan (16.8.) klo 21.00 saakka. Keksi itsellesi nimimerkki ja jätä sähköpostiosoitteesi sille tarkoitetulle riville, se näkyy vain minulle.

Ei kommentteja
14.08.2011

Natural Code -teemaviikko: Punk & huulikiillot

Natural Code -viikon päättää sähäkkä Punk-paletti, jonka sävymaailma sopii täydellisesti bilemeikkiin.

Sanoin muuten viikon alussa epähuomiossa saaneeni testiin koko Natural Code -luomivärivalikoiman, mutta tämä ei pitänytkään paikkaansa. Trioja on yhteensä 10, ja minulta puuttuu beigen sävyinen Beauty.

Punk'in sävyt ovat valkoinen, fuksianpunainen ja harmaanmusta.

Tämän meikin olettekin jo nähneet blogissa aiemmin, huhtikuisessa Iltameikki For Dummies -postauksessa.

Fuksiaa luomen sisäpuolikkaalla ja reilusti luomivaon yläpuolelle nostettuna, harmaanmustaa ulkonurkassa ja alaluomella, valkoista kulmaluulla ja alaluomen sisänurkassa.

Tässä astetta miedompi versio samasta meikistä, jossa fuksiaa on levitetty kevyemmin (näyttää oikeastaan vaaleanpunaiselta) eikä sitä ole nostettu ylös luomivakoon.

Testipaketista löytyi myös huulituotteita. Näihin sävyttäviin huulivoiteisiin ihastuin kovasti. Kaikki neljä sävyä ovat herkkuja, mutta eniten olen käyttänyt persikkaista ykköstä (Berry Melba) ja vadelmaista kolmosta (Wild Raspberry). Näistä jää todella vain aavistus sävyä huulille, ja kosteuttavat hyvin. Rehellisyyden nimissä totean kuitenkin, että ihan oikeaa huulirasvaa (Blistex, mon amor!!) nämä eivät minun huulillani korvaa ainakaan pitkässä käytössä.

Sain myös kolme huulikiiltoa. Ylimpänä Fresh Pink, keskellä Berry Sherbet ja alimpana Soft Papaya.

Fresh Pinkistä ja Berry Sherbetistä en niin tykännyt, koska niissä on paljon kimallusta eivätkä ne näyttäneet huulilla raikkailta, mutta Soft Papaya..... = rakkautta!!!! Aivan täydellinen minun makuuni. Mehumainen kiilto jossa ei ole mitään kimallepartikkeleita tai helmiäistä. Itse asiassa sävy on hyvin samanlainen kuin Berry Melba -huulivoiteessa, mutta paksummalla ja tahmeammalla koostumuksella. Nämä Natural Code -huulikiillot muuten tuoksuvat ja tuntuvat huulilla ihan samanlaisilta kuin Lumenen vanhat, ja voisin melkein veikata että ovat samalla reseptillä tehtyjä. Soft Papaya on kuin persikkainen kaksonen toiselle Lumene-lempparilleni, vaaleanpunaiselle Rakkauden Tunnustukselle.  Ihania! :-*

Olen käyttänyt Soft Papayaa melkeinpä päivittäin sen jälkeen kun sen sain, ja siitä on kulunut jo puolet. Hyvin harvinaista meikäläisen kohdalla! Toivottavasti Natural Code ei mene lopettamaan tätä...! Mehumaisia kiiltoja on mielestäni aivan liian vähän markkinoilla.

* * *

Mitäs tykkäsitte Natural Code -viikosta? Oliko tylsää vai kiinnostavaa että keskityttiin yhteen merkkiin 7 päivää?

Huomenna on luvassa vielä arvonta. :) Arvon pois kaikki nuo saamani luomivärit.

Ei kommentteja
1 2 3

  • Sanni

  • Arkisto

    • 2024 (53)
    • 2023 (148)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat