31.07.2010

Jos pitäisi valita...

Leikitään ajatuksella, että minun olisi ihan pakko valita tämänhetkisestä meikkikokoelmastani yksi kutakin perusmeikkituotetta, jota pitäisi käyttää koko loppuelämä. Muistelen, että Virve on joskus myös toteuttanut tämäntyyppisen postauksen blogissaan.... vai koskikohan se vain pelkää luomiväriä?

Perusmeikkituotteiksi lasken seuraavat tuotteet:

  1. Meikkipohja
  2. Puuteri
  3. Luomiväri
  4. Ripsiväri
  5. Rajaustuote
  6. Kulmaväri
  7. Poskipuna
  8. Huulipuna
  9. Huulikiilto

No okei, luomivärinpohjustus kuuluu kyllä sekin tähän listaan, mutta kaikki varmasti tietävät itsestäänselvästi että valintani on Urban Decay Primer Potion, joten sitä on turha mainita erikseen.

Pitkällisen mietiskelyn jälkeen päädyin tähän yhdeksikköön. Oikeastaan vain luomiväri ja huulimeikit olivat pulmallisia, luomivärin valinta etenkin oli todella vaikeaa.

Valinta_ripsivari

RIPSIVÄRI: Lancôme Hypnôse. Tämä on kyllä kerrassaan mainio maskara - massaa tulee tavallista enemmän mutta ripset eivät silti mene klimppiin. Saan Hypnôsella paksut ripset puolet vähemmällä määrällä vetoja kuin muilla maskaroilla. Erottelu ei kuitenkaan ole yhtä hyvä kuin muovi/silikoniharjoilla, mutta se ei tämän ripsarin kanssa haittaa. Hypnôsen jälki näkyy kaikissa kesän meikkikuvissani.

Valinta_kulmavari

KULMAVÄRI: MAC Copperplate. Tämähän on luomiväri, joten valitsemalla Copperplaten saan myös ylimääräisen luomivärin. Olen huomannut käyttäväni viime aikoina pelkästään Copperplatea kulmien laitoon. Sävy on neutraali harmaanruskea, tosin iholla paljon tummempi kuin napissa. Copperplate-meikkejä tässä ja tässä postauksessa.

Valinta_meikkipohja

MEIKKIPOHJA: Lily Lolo -mineraalimeikkipuuteri. Ei yllätyksiä tässä osiossa? ^_^ Lily Lolosta olen kertonut mm. tässä postauksessa.

Valinta_puuteri

PUUTERI: Laveran irtopuuteri. Ihanan hienojakoinen ja pitää kiillon erinomaisesti poissa. Tässä taannoisessa Sanni 2am -postauksessa hehkutin, kuinka Lily Lolo oli taas pitänyt ihoni mattana koko illan. Itse asiassa lipsautin pienen valheen. Kasvoilla oli Lolon lisäksi myös Laveran irtopuuteria.

Valinta_poskipuna

POSKIPUNA: MAC Mineralize Blush Dainty. Monen suosikki, eikä ihmekään. Persikkainen, neutraali sävy joka sopii monelle ja melkein mihin tahansa meikkiin. Punassa on myös kaunista hienojakoista hohtoa. Rimmelin Santa Rose on mielestäni hyvin lähellä Daintyn sävyä (ainakin mun kasvoilla), mutta Santa Rosesta puuttuu se ihana hehku. Dainty in action näkyy mm. YO-meikkitutorial-postauksessa.

Valinta_luomivari3

LUOMIVÄRI: Rimmel Smokey Brun. Mitäääääääääähhh?? Ruskea??! Kyllä. Jos mun pitää käyttää jotain luomiväriä koko loppuelämäni, niin kyllä mä loppujen lopuksi ruskeaan päädyn. Se vaan on ikävä kyllä niin käytännöllinen sävy. Tässä paletissa on myös todella toimiva hohtava beige ja kermanvaalea, joten se on täydellinen kokonaisuus. Smokey Brunin esittelin ihan hiljattain tässä postauksessa.

Valinta_rajaus

RAJAUSTUOTE: Indelible geelirajaus sävyssä Magnetism. En valitse kynää, vaan ehdottomasti mieluummin geelilainerin. Ne vaan ovat parhautta, ja niillä saa tarvittaessa sisärajauksenkin. Tällä hetkellä toivoisin, että minulla olisi täysmusta geelieyeliner, mutta koska ei ole, niin valitsen kultashimmerillä murretun mustan eli Magnetismin. Raukka alkaa kuivua purkkiinsa kun sen korkki meni kuukausi sitten rikki.

Valinta_huulikiilto

HUULIKIILTO: Lumenen jo edesmennyt Rakkauden Tunnustus. Olin niiiiin iloinen kuin keväällä löysin näitä vielä poistomyynnistä yhdestä liikkeestä, ostin kaksi jemmaan. Läpikuultava, mehumainen kiilto, tuo huulille vain aavistuksen vaaleanpunaista kuultoa. Täydellinen arkikiilto! <3 Rakkauden Tunnustus näkyy huulilla mm. tämän viikon gyaru vol.2 -postauksessa.

Valinta_huulipuna

HUULIPUNA: Lavera Shocking Red. Käytän punaa harvoin, mutta loppuelämäkseni valitsisin kirkkaanpunaisen. Shocking Red ei nimestään huolimatta ole mitenkään shocking, vaan aika klassinen, tummahko punainen. Upea sävy. Shocking Red nähtiin Polttarilook-postauksessa.

...

Vaikka sain valita vain yhden luomivärin, haluan esitellä kaksi muuta finalistia. Jos saisin pitää kolme palettia, niin näillä kolmella pärjäisin mainiosti.

Valinta_luomivari

Diorin Mystic Jade on yksi ehdottomia lempipalettejani. Pidän siitä Rimmelin Smokey Bruniakin enemmän, mutta koska Mystic Jadesta puuttuu kunnollinen korostussävy (minttu kulmaluulla ei "oikein" toimi), en valitsisi sitä loppuelämän ainoaksi luomiväriksi. Mystic Jadesta olen kertonut enemmän tässä postauksessa. (Voi nyyh miten ruskea olen tuossa postauksessa..... tänä kesänä en ole ehtinyt kerätä tavanomaista rusketustani...)

Valinta_luomivari2

IsaDoran Blooming Spring on sekin blogin vakkarilukijoille tuttu monesta aiemmasta postauksesta. Yksinkertaisen nerokas paletti; ihanan kepeät, kuultavat pastellisävyt jotka erottuvat ihollakin toisistaan ja luovat hillityn hienostuneen version värimeikistä. Parasta IsaDora-laatua. Jos tässä paletissa olisi perusvaalea korostussävy ja ruskea olisi vähän tummempi (jotta sillä saisi iltameikin), olisin valinnut tämän listalle. Blooming Springin esittelin ensimmäisen kerran tässä postauksessa.

Mitkä tuotteet te valitsisitte omasta kokoelmastanne? Vai onko liian vaikea kysymys? ^_^

Ärsytyspostauksen kommentteihin jatkan vastaamista illalla kun olen taas kotona. Joku ärtyi nyt varmaan tästäkin että käytin aamun uuden postauksen julkaisuun enkä kommentteihin vastaamiseen..... Mutta mulla oli tämä postaus käytännössä jo valmiina eilistä varten, mutta ärsytysjuttu kiilasi sen edelle ajankohtaisuudellaan. 

Ei kommentteja
30.07.2010

Mikä blogeissa ärsyttää?

Uusi kyselyni osoittautui näköjään blogin tämänastisen historian kiinnostavimmaksi, kun ensimmäisen vuorokauden aikana siihen on vastannut jo melkein 600 lukijaa. Vertauksena, edelliseen kyselyyn vastasi runsas 1000 lukijaa kuukauden aikana. Selkeästi teillä on tarve ilmaista, mikä blogeissa ärsyttää! :)

Blog_frustration

Osa teistä kommentoi blogiärsytyksiään jo edellisessä postauksessa, mutta aihe näyttäisi äänestysinnon perusteella kaipaavan laajempaa keskustelua (tai sitten se on vain mun uteliaisuus ;)). Eniten blogeissa näyttäisi vastausten perusteella ottavan aivoon kirjoitusvirheet tai muuten vain huono kieli. Se on minusta täysin ymmärrettävää, enkä itsekään jaksa lukea teinix-kielellä kirjoitettua tekstiä josta puuttuu isot alkukirjaimet, välimerkit ja kasvavassa määrin  myös välilyönnit. Joku kommentoi, että virheet kuten 18€ kirjoittaminen yhteen saavat hänet näkemään punaista, mutta minä en voi kertakaikkiaan sietää tekstiä,jossa välimerkkiä ei seuraa välilyönti. Jätän välittömästi sellaisen blogin lukematta, tosin en tuollaisiin ole onneksi kovin monesti törmännyt.

Sekava tai muuten vain huono layout on saanut toiseksi eniten ääniä. Tämäkin on ihan selvä juttu. Jos esimerkiksi tekstiä pitää lukea kirkkaan punaiselta taustalta ja fontti on valkoisella, ja blogin sivupalkit ääriään myöten täynnä pientä sipellystä eikä joukosta meinaa edes löytää tekstiarkistoa, ei kiinnostus kyllä kauaa pysy yllä.

UpdateNOW

Kolmanneksi eniten ärsytystä aiheuttaa harva tai epäsäännöllinen postaustahti. Tähän kohtaan tahtoisin saada teiltä lisäselvitystä. Mikä on harva postaustahti? Joka toinen päivä? Kerran viikossa? Pari kertaa kuussa? Itse koen lievää ahdistusta blogimaailman hektisyydestä johon olen itsekin tempautunut mukaan, ja syvällä sisimmässäni toivoisin, että jossain olisi joku säännös joka määrittäisi lailliseksi bloginpäivitystahdiksi vaikka maksimissaan kolme kertaa viikossa. Okei, tiedänhän minä, että olen vapaa päivittämään juuri niin usein tai harvoin kuin haluan, mutta en voi estää syyllisyydentunteita jos en ehdi postata vaikka kahteen päivään. Se on ehkä suosion "nurja puoli" (ja hei, en nyt kuvittele olevani mikään Suomen Top 10 -bloggaaja). Jos blogia lukevat vain tutut ja kaverit, ei ole mitään väliä jos ehdit päivittää kerran viikossa. Mutta kun tiedät, että postausta odottaa 2000 ihmistä, sinulle alkaa kertyä velvollisuudentunteita joita on vaikea karistaa. Luulen, että monikin bloggaaja tunnistaa tämän tunteen.

Neljänneksi ärsyttävimpänä koetaan huono kuvanlaatu. Tämä menee minunkin ärsytyksieni kärkeen. Jotkut kännykkäkameralla otetut, suttuiset kuvat latistavat tunnelmaa vaikka blogin teksti olisikin laadukasta. Lisäksi mun pedanttia luonnetta saattaa ärsyttää jopa kuvien kompositio, eli jos on otettu vaikka kuva uudesta sormuksesta ja kuvassa näkyy sen sormuksen lisäksi puolet pöydästä ja taustalla tiskikone ja pikkuveljen kyynärpää. Onneksi tällaista näkee enää aniharvoin missään kun kaikilla on niin hyvät kamerat ja bloggaajat tuntuvat ylipäänsä osaavan ottaa tyylikkäitä, kauniisti sommiteltuja kuvia.

Sitten päästään kohtaan viisi, joka on viimeinen kohta jota tässä aion käsitellä (pitkien pohdiskelutekstien vihaajat huokaavat helpotuksesta). Bloggaaja ei vastaa lukijoiden kommentteihin. 31%, eli melkein kolmannes vastaajista kokee tämän ärsyttävänä. Tähänkin kysyisin ujosti pientä tarkennusta. Toivoisitteko te, että bloggaaja vastaisi aina jokaiseen kommenttiin? Vaikkapa vain huomioiden kommentin sanalla "kiitos"? Onko tämä tärkeää?

kiitos

Indiedaysin myötä huomasin, että täällä monellakin bloggaajalla on tapana vastata juurikin joka ikiseen kommenttiin. Ehkä se on joku kohteliaisuussääntö, jota mä en nolona ole vielä tajunnut. Itse vastaan tyypillisesti lähinnä kysymyksiin, tai jos kommentti muuten herättää minussa vastakommentin. Minusta tuntuisi jotenkin vaivaannuttavalta alkaa vastaamaan "Voi kun kiva", "Kiitos kovasti" jne jokaiseen yhdenkin sanan kommenttiin. En ehkä ole tullut ajatelleeksi, että sen yhdenkin sanan kommentoija saattaa odottaa, että huomioisin hänet jotenkin. En tiedä.... Kertokaa te? Loukkaannutteko te, jos/kun en vastaa jokaiseen kommenttiin? Luen aina kaikki kommentit ja olen iloinen jokaisesta positiivisesta sanasta, tai keskustelusta jonka postaukseni mahdollisesti herättää.

Nyt jätän sanan teille. Antakaas palaa ja purkakaa frustraationne jos sellaista tunnette! :)

Edit. 30.7. klo 23.53 Yritän nyt oikeasti vastata jokaiseen tän postauksen kommenttiin, etenkin kun useimmissa on todella ajateltua ja mielenkiintoista pohdiskelua. Mutta nyt puolentoista tunnin vastaussession jälkeen joudun toteamaan, että eihän tätä yhdessä illassa vedetä läpi. :) Jatkan huomenillalla (päivällä ei ole aikaa), ja varmaan menee vielä sunnuntaillekin.

Edit. 31.7. klo 22.37. Pääsin tänään nimimerkki Sannun kommenttiin saakka ja nyt ajattelin lähteä koirien kanssa lenkille. Huomenna jatkuu taas. :) Taitaa olla noin parikymmentä vielä vastaamatta.

Edit 1.8. klo 19.35. Mission accomplished! Taisin vastata 98% kommenteista, muutamaan sellaiseen en vastannut jossa erikseen sanottiin ettei tarvitse vastata, tai sellaisiin jotka oli jonkun toisen kommentoijan vastauksia aiempiin kommentteihin.

Ei kommentteja
28.07.2010

Wrong kind of blue

Päivän meikki. Tein pitkästä aikaa jotain sinistä, ja meikin valmistuttua olin melkein kauhuissani. Kello oli taas sen verran että en olisi ehtinyt pestä meikkiä pois ennen töihin lähtöä. "Nössömeikkeihin" kesän aikana tottuneena en vielä oikein tunne oloani kotoisaksi näin tummissa lookeissa. Sitä paitsi valitsemieni sinisten kokoonpano ei välttämättä ollut se toimivin....

WrongBlue

Meikkiin käytetty:

  • Dior Deur Blenim -paletin tummansininen (ripsirajassa)
  • MAC Freshwater (Bleu Denimin yläpuolella liikkuvalla luomella)
  • MAC Moon's Reflection (sisänurkassa toisten sinisten päällä & luomivaon sisäkaaressa ja yläpuolella)
  • Revlon Frosty White (kulmaluu)
  • Manly -sininen (alaluomen ulkonurkka)
  • MAC Shimmermoss (alaluomen sisänurkka)
  • MAC Eye Kohl Smolder (sisärajaus)

WrongBlue2

Kun pääsin töihin, työkaverini kehui meikkiä kuitenkin hyväksi joten rauhoituin sitten. :)

...

Tein taas uuden kyselyn, jossa aiheena tällä kertaa "Mikä blogeissa ärsyttää?" Tiedän, kyselen aina ihan ihme asioita, mutta on mukava tyydyttää uteliaisuuttaan. :) Vastauksista voi valita useamman. Edellisen kyselyn aiheeseen, eli kosmetiikkamainoksiin ja niiden lupauksiin, palaan myöhemmin omassa postauksessaan.

Ei kommentteja
27.07.2010

Kysymys lukijalle

Nimimerkki iduska kertoi Säälittävyyden huippu? -postauksen kommenttilaatikossa pystyneensä lisäämään Karkkipäivän Bloggerin seurantalistalle  sen jälkeen, kun olin muuttanut Indiedaysiin. Heitin perään heti vastakysymyksen, että miten se oikein on mahdollista, mutta iduska ei varmaankaan enää huomannut kysymystäni.

Asia jäi kuitenkin sen verran vaivaamaan, että kysyn nyt uudestaan postauksen muodossa. Toivottavasti tämä tavoittaisi iduskan. :)

Indiedays-blogit ovat WordPress-blogeja, ja tietääkseni Bloggeriin voi lisätä vain toisia Blogger-blogeja. Jos kerran WP-blogin voi lisätä Bloggerin listalle, niin sehän olisi hyödyllistä tietoa monelle muullekin lukijalle. Itsekin seuraan blogeja kaikkein mieluiten Bloggerin kautta.

Ei kommentteja
26.07.2010

Gyaru make-up vol.2

Tänään on pilvistä, joten olen aikani ratoksi istunut sisällä meikkaamassa. Tein taas muutaman gyaru-tyylisen kokeilun.

Gyarueyes2

Inspiraationa jälleen japanilainen Egg's Beauty -lehti.

Egg2010cover

Vuoden 2010 Egg's Beauty -lehden (näitä kai oikeasti ilmestyy vain kerran vuodessa?) kansikuvameikki on mielestäni erityisen kömpelösti ja suttuisesti tehty. Silti siinä on ihan kiva väryhdistelmä, jota hyödynsin.

Egg2009

Egg2009detail

Tämä silmäreunan laajennus on niin hirveän näköinen, että sitäkin oli pakko kokeilla. :)

Gyarudoubleface

Gyarueye_vasen

Mulla on vain vähän meikkejä mukana joten jouduin soveltamaan. Liikkuvalla luomella MACin Dainty-poskipuna, alaluomella sisänurkassa MACin Shroom, keskellä L'orealin Natural Peach ja ulkonurkassa & rajauksena Maybellinen tussieyeliner. Mulla muuten oli kolmaskin irtoripsitupsu tuolla silmän ulkonurkassa, mutta se oli näköjään tipahtanut kesken kuvauksen. ^_^

Gyaru_oikea

Liikkuvalla luomella H&M:n Menthe Breeze -duon sävyjä, rajaukset Maybellinen tussieyeliner ja alaluomella IsaDoran Blonde-kajalin päälle taputeltu Revlonin Frosty Whitea.

Gyarueyes_both

Aika hullunkurisen näköiset silmät taas. Persikkainen meikki on ihan sievä, mutta kauempaa katsottuna vetää kyllä silmää sen verran alaviistoon että näyttäisin vähän oudolta tuossa lookissa.

Kummastako te tykkäätte enemmän?

Ei kommentteja
26.07.2010

Viikonlopun säätiedotus

Onneksi Forecassa ei aina ihan olla viivalla vallitsevasta säätilasta.

Ennuste viikonlopulle:

ForecaMaarianhaminaTotuus:

Viikonlopunsaa Viikonloppusaa2

Sunnuntai-illan konsertti oli paras Kentin keikka missä olen ollut, vaikka Gamla Ullevia ei ihme kyllä kuultu. Tunnelma oli aivan mahtava ja täytyy tunnustaa että muutama kyynelkin vierähti Det finns inga ord'in:n aikana. Yhdistän Kentin vahvasti siihen aikaan kun muutin Ahvenanmaalle, ja olen aina toivonut näkeväni Kentin juuri täällä. Ilta oli minulle hyvin tunteellinen. 747:kin kuultiin taas, ja kyllä se vaan saa ihon kananlihalle kauneudellaan eikä kulu vuosien saatossa naarmuakaan.

Kent02

Kent01

Tällaisella meikillä olin liikkeellä.

Saturdaysmink

Liikkuvalla luomella MAC Beautiful Iris, luomivaossa MAC Stars'n'Rockets ja Swish, kulmaluulla Revlon Frosty White ja alaluomella MAC Freshwater.

Tänään olisi vielä tiedossa rock-iltama Mustachin tahtiin ja sitten taas paluu punaisella laivalla kotiin.

P.S. Tämä otsikointi on varmasti kuukauden vähiten "myyvä"....! ;)

Ei kommentteja
25.07.2010

Kesän rakkaustuoksu: L'eau d'Issey Eau d'eté

Minulla on ollut rakkaussuhde Issey Miyaken klassiseen L'eau d'Issey -tuoksuun jo yli 15 vuotta. Tuoksu ilmestyi vuonna 1992, mutta panin sen merkille ensimmäisen kerran noin kaksi vuotta myöhemmin. Olin välittömästi aivan huumaantunut tuoksusta. Olin tuolloin aivan erityisen ihastunut vesituoksuihin, ja Issey erottui joukosta hienovaraisen makealla lämmöllään. Se tuoksui kuumankostealle kesäpäivälle ja kypsälle vesimelonille. Meitä oli kaveriporukassani useampiakin jotka aina tasaisin väliajoin kävivät Sokoksella tuoksuttelemassa ja haaveilemassa L'eau d'Isseystä. Yläasteikäisenä minulla ei kuitenkaan vielä olisi ollut mitään saumaa sijoittaa hajuveteen satoja markkoja, joten jouduin ihailemaan tuoksua vain kaupan hyllyllä.

eaudisseybottle

Vuodet kuluivat ja jossain vaiheessa L'eau d'Issey vähän unohtui. Käytin Givenchyn ja Calvin Kleinin vesituoksuja, ja aina välillä havahduin muistamaan että "Ainiin, se Issey pitää joskus hankkia.." Mutta en vaan tullut koskaan hankkineeksi. Muisto kostean hedelmäisestä vesituoksusta kuitenkin säilyi.

IsseyEauDete

Voitte kuvitella iloni ja yllätykseni, kun Issey Miyaken ja Kenzon maahantuojan koulutuslahjana saimme L'eau d'Isseyn Eau d'Eté -kesäversion. Melkein kiljaisin riemusta. Vihdoin...! Tuoksusta on julkaistu useita eri kesäversioita, ja tämä on viime vuodelta. Ilokseni vuoden 2009 versio on hyvin uskollinen alkuperäiselle L'eau d'Isseylle, ja se on jos mahdollista vielä parempikin - lämpimämpi ja hedelmäisempi.

Koulutuksessa sain muuten hämmästyksekseni kuulla, että virallisen tuoksukuvauksen mukaan L'eau d'Isseyssä ei suinkaan tuoksu vesimeloni. Naureskelin kouluttajalle, että olen jopa töissä myynyt tuoksua vesimeloni-kuvauksella. Nenäni on edelleen vahvasti sitä mieltä, että L'eau d'Isseyssä on jotain hyvin vesimelonimaista, mutta virallisesti en saa enää niin väittää. ^_^

IsseyEaudete2

Olin suunnitellut (joo, mä jopa sunnittelen tällaisia..!), että käyttäisin kesällä laivalta ostamaani YSL:n Baby Dollia, mutta L'eau d'Issey Eau d'Eté syrjäytti sen nopeasti. Tässä on jotain vastustamattoman kesäistä - kostea sademetsä kohtaa auringossa kypsyneet hedelmät.  Kyseessä ei ole mikään biletuoksu, vaan tästä tulee sellainen rauhallinen, lämmin olo - tekee mieli mennä niitylle makaamaan picnic-korin kanssa. Tuoksukuvauksen mukaan tässä tuoksuu lootuksen ja freesian lisäksi ruusua, päärynää ja pionia.

YRNoixdecoco

Edellisten vuosien kesätuoksuni on ollut Yves Rocherin Noix de Coco. Tätä tulee varmasti ostettua vielä lisääkin, kookoksen tuoksu on sen verran itsestäänselvä osa kesää.

Käytättekö te kesäisin eri tuoksua kuin talvella? Mikä on ollut tämän kesän tuoksunne?

Ei kommentteja
24.07.2010

Otsikolla ON väliä

Olen tässä jo jonkun aikaa seurannut, miten postausten otsikointi vaikuttaa juttujen "suosioon". Hassusti, vetoavasti, erityisen hauskasti tai provosoivasti otsikoidut jutut saavat systemaattisesti enemmän klikkauksia kuin arkisesti tai tavallisesti otsikoidut jutut. Tein aiheesta kyselynkin tässä kuukausi sitten. Valtaosa eli 62% vastaajista oli sitä mieltä, että otsikoilla ei ole merkitystä. Tämän ryhmän muodostavat varmaankin vakiolukijat, jotka lukevat joka tapauksessa jokaisen merkinnän.

otsikko

34% vastasi, että otsikolla on jonkun verran merkitystä. Itse kuulun myös osittain tähän ryhmään, sillä tiettyjä blogeja luen vain selaamalla sivupalkista otsikot, joista valitsen ne kiinnostavimmat. Lempiblogeissani taas luen kaikki tekstit. Tähän ryhmään kuuluu varmasti paljon satunnaisia lukijoita, jotka sattuvat bongaamaan otsikon vaikkapa Indiedaysin etusivulla tai jonkun toisen blogin blogrollissa ja klikkaavat itsensä sitä kautta ko. postaukseen.

4% vastanneista oli sitä mieltä, että otsikolla on paljonkin merkitystä, ja että he lukevat vain ja ainoastaan erityisen kiinnostavasti otsikoidut postaukset.

Toiset bloggaajat hyödyntävät fiksusti sitä, että mielenkiintoinen otsikointi tuo enemmän lukijoita. Toiset taas eivät. "Myyvän" otsikon keksiminen ei aina ole helppoa, eikä se aina sovikaan tekstiin. Jos teen postauksen violetista ja oranssista meikistä, on luonnollinen  ja informatiivinen otsikointi tietenkin "Violettia ja oranssia". Tiedän, että postauksen lukee tällöin harvempi ihminen, mutta minusta tuntuisi vaan jotenkin kornilta kehittää jokaiseen meikkiin tai muuhun postaukseen lennokkaita ja mediaseksikkäitä otsikoita tyyliin "Uhkea oranssi kohtaa raukean liilan". Eikö teistäkin?

BLOG

Jotkut bloggaajat ovat luopuneet sanallisesta otsikoinnista kokonaan ja merkitsevät postauksensa usein vain päivämäärällä. Toiset taas kierrättävät vakio-otsikoita kuten "Päivän asu", "Dagens", "Päivä X:n kanssa" jne. Minä en ole ainakaan vielä toistaiseksi käyttänyt samaa otsikkoa kahdesti, ja yritän jopa tietoisesti välttää sitä. Se tosin tuntuu vähän hassulta ja turhaltakin, kun postauksia kuitenkin on jo monta sataa eikä kukaan muista puolen vuoden takaisia otsikkoja.

Heitän tähän yhden havainnollistavan esimerkin otsikon vaikutuksesta kuluneelta viikolta.

Varsin sisällötön, mutta uteliaisuutta herättävästi otsikoitu "How To Trick People Into Thinking You're Good-looking" -postaus viime maanantailta sai julkaisupäivänään 1028 klikkausta (tähän ei ole laskettu lukijoita, jotka tulevat suoraan blogin etusivulle). Kyseessä oli pelkkä tulevan tutorial-postauksen teaseri vailla juuri mitään tekstiä ja kuviakin oli vain yksi. Silti se kiinnosti prosentuaalisesti eniten ihmisiä koko kuukauden aikana, ja päivän kokonaiskävijämäärä (2536 uniikkia) oli heinäkuun korkein.

Eilinen epämääräisesti (ja vieläpä monelle vastenmielisellä ruotsinkielellä) otsikoitu "En Plats i Solen" taas sisälsi pitkästä aikaa kunnon meikkikuvia, mutta otsikkoa jaksoi klikata vain 465 ihmistä. Päivän kävijämäärä jäi alle kahteen tuhanteen. On tavallaan hassua, että sisältö itsessään ei aina ratkaise postauksen kiinnostusarvoa.

...

Mitä ajatuksia otsikot teissä herättävät? Kiinnitättekö niihin huomiota? Oletteko jopa löytäneet jonkun kivan blogituttavuuden ihan vain nasevien, viihdyttävien tai muuten vain huomiota herättävien otsikoiden kautta? Entä muut bloggarit, mietittekö te paljon tekstienne otsikoita? Ja oliko tämä postaus Karkkipäivän historian tylsin ja turhin? :)

Mä pohdin ja analysoin paljonkin blogimaailman rakenteeseen ja sosiaalisiin ulottuvuuksiin liittyviä asioita. Vaikka olen itse blogannut nyt runsaan vuoden, tunnen olevani edelleen tavallaan turisti "Blogvillessä" ja tarkkailen muita blogeja kuin ulkopuolisen silmin. On jotenkin äärimmäisen mielenkiintoista miten tämä maailma toimii - miten lukijat löytävät blogeja, mistä blogeista tulee suosittuja, miksi niistä tulee suosittuja... Miten joistain bloggaajista kehkeytyy jopa pieniä verkkojulkkiksia. On kiehtovaa, miten tavallisista, omasta elämästään kirjoittavista, sanavalmiista nuorista naisista tuntuu tulleen nykyajan nuorille tietynlaisia idoleita. (Mutta tämä pohdiskelu kuuluisi jo toiseen postaukseen...)

WeCanBlogIt

Ei kommentteja
23.07.2010

En Plats i Solen

Laiva on tänään taas lastattu Sannilla, kun suuntaan viikonlopuksi Maarianhaminaan katsastamaan Kentin kesäkunnon. Foreca yrittää uhkailla sadepilvillä sunnuntaiksi, mutta toivottavasti saariston sää on yhtä vaikeasti ennustettava kuin aina ja sunnuntaina saamme paikan auringossa.

KentEnPlatsISolen

Pahoittelen ettei tämä taas liity kosmetiikkaan millään lailla, mutta Kentin uusi levy En Plats I Solen on vaan niin pirun hyvä...! En millään malta odottaa että pääsen pomppimaan Gamla Ullevin tahdissa. Kentillä ei ole parilla viime levyllä ollutkaan Ullevin tasoista helmeä, mä oon ihan sfääreissä aina kun kuulen tuon biisin. Onkos ketään menossa tsekkaamaan Kent'iä Hämeenlinnaan? (En oleta että kukaan Karkkipäivän lukijoista on sentään Maarianhaminan Rockoffiin tulossa...)

Ja ihan siitä ilosta että on taas huippukiva viikonloppu tiedossa, väänsin pitkästä aikaa monisävyisen meikin. Piti ihan varmistaa että osaanko enää edes käyttää useampaa kuin kolmea sävyä, kun niillä on menty koko kesä..... Ja osaanhan mä! :) Tähän cocktailiin käytin kahdeksaa luomiväriä ja voidemaista luomiväriä rajauksena.

PlatsISolen3

PlatsISolen2

PlatsISolen1

PlatsISolen_colorchart

Aloitin levittämällä liikkuvalle luomelle MACin keltaista Bright Sunshinea. Sen jälkeen laitoin luomivakoon Mad Mineralsin pinkinpunaista Big Apple -sävyä, ja luomivaon sisäkaareen vielä häivähdyksen Mad Mineralsin oranssia Trust Fundia. Ulkonurkkaan vedin pienen V:n muotoon Inglotin punaista 382-sävyä. Alaluomen ulkonurkkaan levitin ensin tummanvihreää Too Facedin The Future Lovers -paletista, ja sitten sen päälle Urban Decayn Graffitia. Alaluomen sisänurkkaan laitoin Make Up Foreverin hapokkaan vihreää 171-sävyä. Tämän jälkeen rajasin silmän Indeliblen helmiäisvihreällä voideluomivärillä sävy Forest. Kulmaluulle vielä tuttu kaveri Revlon Frosty White, ja saatoinpa muuten vähän MACin Shroomiakin sipaista punaisen rajakohtaan.

Oikein mukavaa viikonloppua kaikille!

"Hör du ljudet av juli där utanför?

Sist vi sågs var det vinter och en meter snö..."

Ei kommentteja
1 2 3

  • Sanni

  • Arkisto

    • 2024 (92)
    • 2023 (148)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)