Tunnustus: en ole koskaan värjännyt hiuksiani kasvivärillä.
(...ja ei, en värjännyt nytkään..! Tässä jutussa värjätään sisareni hiukset.)
Myönnän avoimesti, vaikka luonnollista kosmetiikkaa kannatankin, että suhtautumiseni kasviväreihin on aina ollut vähän epäluuloinen. Tiedän että ne hoitavat hiusta ja ovat paljon hellävaraisempia ja turvallisempia hiuksille, mutta silti kuulun siihen porukkaan jota ei ole koskaan kiinnostanut edes kokeilla kasvivärejä.
Toisaalta sille on sellainenkin hyvin luonnollinen syy, että hiukseni ovat aina olleet vaaleat tai nyt viimeiset 1,5 vuotta violetit. Kasviväreillä ei voi vaalentaa hiusta eikä niillä saa violettia ponitukkaakaan. Minulla ei ole ollut luontevaa syytä ylipäänsä harkita kasvivärillä värjäämistä.
Sisarellani on minun tavoin likaisen vaaleat hiukset joita hän vaalentaa. Joulun alla hän soitti minulle innoissaan ja kertoi ostaneensa luonnollisen vaalean hiusvärin. "Tämän nimi on Golden Blonde ja tämä sanoo olevansa ihan 100% luomukasviväri..!" Jouduin laskemaan siskon intoa kertomalla, että kyseessä ei ole vaalentava väri vaan sävyte, joka tuo sävyvivahteita jo valmiiksi vaaleaan hiukseen.
Siskoni halusi kuitenkin viimeiseen saakka uskoa, että sävy jotenkin onnistuisi kirkastamaan hänen tyvikasvuaan. Kyseessä on ekosertifioidun Cultivator's -merkin hiusväri, joka lupaa "kirkastaa vaaleita sävyjä sekä tuoda niihin vivahteikkuutta ja hennon lämpimän kultaisen säväyksen." Sain kunnian osallistua empiiriseen tutkimukseen toimimalla värimaestrona.
Intialaisen Cultivator's-sarjan värit ovat saaneet Suomessa innostuneen vastaanoton ja ainakin luonnonkosmetiikkaguru Katja Kokko kiitteli värejä "maailman parhaiksi hiusväreiksi". Väriskaala ainakin on vaikuttava, sarjaan kuuluu 20 sävyä vaaleasta erilaisiin punaisen sävyihin ja indigonsiniseen (!).
Värit valmistetaan mm. seuraavista aineista: henna, indigo, aloe vera, kamomilla, eukalyptus, kurkuma, punajuuri ja hibiskus. Aloe vera ja kamomilla ovat mukana tuomassa hiusväriin hoitavuutta.
Cultivator's-värit, niinkuin käsittääkseni mitkään kasvivärit eivät ole kestovärejä vaan lähtevät hiuksista asteittain pesujen myötä. Parhaimmillaan kesto voi kuitenkin olla kestovärin luokkaa. Pysyvyyteen vaikuttavat mm. hiusten oma väri ja laatu sekä aiemmat kemialliset käsittelyt.
Värjäyksen jälkeen Cultivator's-väri syvenee ja tekeytyy vielä 48 tuntia, minkä aikana hiuksia ei tulisi pestä.
Tämä oli tosiaan ensimmäinen kerta kun olen henkilökohtaisesti tekemisissä kasvivärin kanssa, ja koin lapsenomaista viehätystä sekoittaessani vihreästä pulverista ja vedestä ihanan sileän syvänvihreän mönjän.
"Tuoksuu ihan spirulinalta, mitä näitä vihreitä superfoodeja nyt on..!" siskoni sanoi. Minulle tuoksu toi mieleen nokkosen.
Yrttimönjä näytti ja tuoksui todellakin ihan jollekin superterveelliselle superfood-pirtelölle, ja meitä nauratti ajatus että hiusvärin olisi varmaankin voinut turvallisesti myös syödä ^_^
Golden Blonde -sävyyn käytetyt kasvit ovat cassia, amla, henna, ziziphus, aloe vera, kurkuma ja kamomilla.
En odottanut kullanvaalean sävyn tuovan värimassan olevan vihreää, mutta kuten todettua, en tiedä kasviväreistä juuri mitään. Henna-värin olen olettanut olevan punaista, mutta ehkä sekin on vihreää..? *googlaa* No niinhän se onkin... ^_^
On se jännä että ulkoisesti ihan eri värinen kasvijauhe saa hiuksissa aikaan aivan toisen värin.
Cultivator's-värimössö oli muuten miellyttävää käyttää, se ei valunut (tähän tietysti vaikuttaa myös veden ja jauheen suhde) ja sileän tahnan sai helposti työstettyä hiuksiin. Käytin sisareni omaa patenttihiusvärisivellinratkaisua; pullasutia. :)
Pahoittelen muuten jutun kuvien heikkoa kuvanlaatua, kuvat on otettu pimeänä iltana heikosti valaistun keittiön keinovalossa ja kohteena lievästi kuvaus-vastentahtoinen henkilö "mun-naama-ei-sitten-saa-näkyä-niissä". Kai näistä kuitenkin jotenkin näkyy mikä oli tulos.
Golden Blonde? Yellow-blonde, sanoisin minä. Tai jopa yellow-greenish-blonde.
Sisareni hiukset olivat alkujaankin lämpimähkön sävyiset, mutta Cultivator's Golden Blonde teki niistä kellanvaaleat.
...tai, vihreänkellanvaaleat. :) Minulle tulee "vanhana MACistinä" itse asiassa vahva assosaatio MACin edesmenneeseen vihertävänkultaiseen sävyyn Gorgeous Gold (kuka muu MAC-fani muistaa tämän sävyn?)
Tyvi ei mielestäni kirkastunut lainkaan, vaan näytti seuraavana päivänä luonnonvalossakin jopa aavistuksen tummemmalta kuin lähtötilanne.
Värjäyksestä on nyt kuukausi, ja tapasin sisareni viikonloppuna ensimmäistä kertaa neljään viikkoon. Hiukset olivat entistä keltaisemmat ja tummemmat, ehkä jopa oranssiset. Ainakin väri siis tarttui hyvin, ja lupauksen mukaan jatkoi syventymistään värjäyksen jälkeen.
Minua tämän kokeilun tulos ei saa tarttumaan kasviväriin vieläkään, täytyy myöntää. Violettia sellaista tosin ei varmaan ole odotettavissakaan, eikä minussa ole tarpeeksi villiä kokeilijaa lähtemään sekoittamaan omia pöperöitä sinisestä indigosta ja punaisesta hennasta. Kirkkaan liilaa niistä ei joka tapauksessa saisi aikaan.
Onko teillä kokemuksia kasviväreistä?
Tänään kokkaillaan Korean terveisiä terveellisemmällä twistillä - Sannin parempaa bibimbapia! :)
Kerroin viikonloppuna ruokaelämyksistäni Korean matkalla ja kuinka ihastuin paikalliseen kansallisruokaan; riisiä ja kasviksia sekoittavaan bibimbapiin. En ruokavalioni puolesta syö valkoista riisiä, ja olen kotona valmistanut ruoasta oman version ravintorikkaammilla lisukkeilla kuten ohralla ja kvinoalla.
Kun minulta kysyttiin kiinnostusta Paulúnsin uuden terveellisemmän riisilisukkeen, Superriisin, kampanjaan, tiesin tuotteeseen tutustuttuani heti, että haluan mukaan ihanalla, värikkäällä bibimbap-reseptilläni! Tämähän on täydellinen pohja hiilihydraattitietoisen kokkaajan riisiruokiin! :)
Ruotsalaisen ravintoguru Fredrik Paulúnin tuotteet ovat minulle tuttuja jo vuosien takaa, niitä sai Ahvenanmaalta jo ennen kuin merkki rantautui Suomeen. Paulúnsin tuotteet tunnetaan hyvistä ravintoarvoistaan, GI-ystävällisyydestään ja siitä, ettei niissä käytetä lisättyä sokeria.
Ensikosketukseni Paulúnsiin oli Supermysli, tuohon aikaan söin vielä runsaasti mysliä ja muroja. Halusin vähentää sokeria ruokavaliossani ja ahvenanmaalainen kaverini suositteli Paulúnsin mysliä, joka on sokeroimaton ja jossa viljaa on korvattu osittain pähkinöillä ja siemenillä.
Olenpahan myös lukenut Paulúnin kirjoja, sokerittomaan elämään kannustavalla äijällä on fiksuja juttuja ja olen poiminut kirjoista reseptin jos toisenkin. Paulúnin suuntaus ei ole yhtä vähähiilihydraattinen kuin omani, mutta hiilihydraattitietoinen ja jotain perus-GI:n ja VHH:n välillä.
Superriisit ovat ravintorikkaampi ja monipuolisempi korvike tavanomaiselle riisilisukkeelle. Niissä on itse asiassa vähemmän riisiä kuin muita ainesosia..! Nämä sopivat minun lautaselleni etenkin treenipäivinä, jolloin syön enemmän hiilihydraatteja.
Vihreässä pakkauksessa oleva Mustasilmäpapu-superriisi sisältää ruskeaa raakariisiä (37%), punaista kvinoaa (17%), auringonkukansiemeniä (14%), mustasilmäpapua (11%), tattaria, vihreitä linssejä ja mausteita.
Punaisessa pakkauksessa oleva Vihreä linssi -superriisi sisältää punaista raakariisiä (23%), vihreitä linssejä (20%), ruskeaa raakariisiä (18%), punaista ja valkoista kvinoaa (16%), tattaria, kurpitsan- ja auringonkukansiemeniä ja mausteita.
Riisiseokset on maustettu miedosti erilaisilla yrteillä. Niitä voi käyttää lisukkeena tai sellaisenaan.
Valitsin reseptiini Mustasilmäpapu-riisin.
Pavut, kvinoa ja linssit tekevät riisilisukkeesta myös erittäin proteiinipitoisen, proteiinia tästä sekoituksesta löytyy 14%.
Bibimbap, päivän superriisiresepti, on kuin korealainen pyttipannu. Pääraaka-aineet ovat riisi, kasvikset ja tietyt avainmausteet jotka esittelen alempana. Kasviksina voi käyttää melkeinpä mitä tahansa jääkaapista löytyvää tai sitten suunnitella harkitumman kokonaisuuden, mitään "oikeaa" tapaa ei ole.
Rakastan värikästä ruokaa ja Koreassakin bibimbap-annokset ovat iloisen värikkäitä. Tykkään laittaa omaan bibimbapiini ainakin retiisiä, ituja, porkkanaa ja sieniä, joista kaikki ovat suosittuja ja tyypillisiä bibimbap-täytteitä myös ruoan kotimaassa.
Tänään esiteltävään annokseen laitoin kesäkurpitsaa, siitakesieniä, retiisiä, mungpavun ituja, pinaattia, punakaalia, rucolan versoja ja eksoottisena lisänä myös merilevää. Bibimbapiin voi käyttää sekä raakoja että kypsennettyjä kasviksia maun mukaan.
Jotta bibimbap saisi korealaisen maun, on siihen käytettävä muutamaa erikoismaustetta. Tärkein niistä on tulinen paprikatahna, gochujang. Tahnaa voi ostaa aasialaisia elintarvikkeita myyvistä etnisistä kaupoista.
Toinen tärkeä mauste on seesaminsiemenöljy. Myös seesaminsiemeniä ja valkosipulia voi käyttää maustamaan kasviksia.
Valmistelut:
Pilko kasvikset ohuiksi viipaleiksi tai sopiviksi suupaloiksi. Bibimbap-porkkanat pilkotaan perinteisesti julienne-tyyliin ohuiksi tikuiksi.
Kypsennä porkkanat, sienet, pinaatti ja kesäkurpitsa. Keitä porkkanat al dente -kypsyyteen. Paista sienet seesamiöljyssä ja lisää lopuksi pannuun maun mukaan valkosipulia ja soijakastiketta. Ryöppää pinaatti (keitä nopeasti noin 30 sekuntia ja jäähdytä heti kylmällä vedellä). Paista kesäkurpitsaviipaleita hetki jotta ne pehmenevät.
Mausta kasvikset ja jätä sivuun jäähtymään ja maustumaan.
Maustekastike 1:
seesamiöljyä + soijakastiketta + mahdollisesti makeutus kuten ripaus steviaa
(Paulúns-maailmassa ei käytetä lisättyä sokeria jota en itsekään käytä, joten en tässä reseptissä suosittele sokeria)
Mausta porkkanat ja idut maustekastikkeella 1.
Maustekastike 2:
seesamiöljyä + kevätsipulia + valkosipulia + seesaminsiemeniä
Mausta pinaatti ja kesäkurpitsat maustekastikkeella 2.
Anna kasvisten maustua hetki ennen annoksen kokoamista.
Kastike:
gochujang-tahnaa
vettä
(halutessaan voi laittaa myös seesamiöljyä)
Sekoita gochujang-tahnaan sen verran vettä että saat hieman juoksevamman koostumuksen, kuin ketsupissa.
Keitä Superriisi ohjeiden mukaan ja laita lautaselle.
Kokoa päälle täytteet. Annos tarjoillaan perinteisesti siten, että kasvikset asetellaan päälle kauniisti omiin osioihinsa.
Viimeistele bibimbap paistetulla kananmunalla jonka keltuainen on vielä hieman löysä. Mausta gochujang-kastikkeella.
Perus-bibimbap syödään Koreassa yleensä haaleana, mutta jos haluaa lämpimän version, voi kypsennetyt kasvislisukkeet vielä nopeasti lämmittää mikrossa ennen lautaselle kokoamista.
Ihaile kaunista annostasi hetki...
(...sirottelin päälle vielä kaapistani löytynyttä kuivattua nori-merilevää)
...ja sekoita! (...ja SYÖ :))
Bibimbap kuuluu sekoittaa perusteellisesti ennen syömistä jotta mausteet ja täytteiden maut sekoittuvat tasaisesti ja ruoka saa tunnusomaisen bibimbap-makunsa.
Aijjai, tämä on niin hyvää..!
Paulúnsin slogan on "syö hyvin, voi hyvin". - Olen samaa mieltä :) Värikkäät, ravintorikkaat ruoat hellivät vatsan lisäksi myös mieltä.
*
Haluaisitteko vielä lopuksi vastata muutamaan kysymykseen tähän blogipostaukseen liittyen? Mediatoimisto Dagmar toteuttaa Superriisi-kampanjan ympäriltä tutkimuksen, jonka tulosten avulla kampanjoista pyritään tekemään entistä kiinnostavampia lukijoille (ja kai heitä ylipäänsä kiinnostaa miten blogien lukijat yhteistyöpostauksiin suhtautuvat, minuakin kiinnostaa :)).
Kyselyyn vastaamiseen menee aikaa alle 5 minuuttia. Lisätietoja saa Dagmarilta osoitteesta: research(at)dagmar.fi
Pääset kyselyyn klikkaamalla alla olevaa linkkiä. Kiitos paljon avusta!
* Sis. mainoslinkin
Avril teki sen taas. Ensin löysin merkiltä luonnonkosmetiikan parhaiten tuuheuttavan maskaran, nyt tämä ranskalainen "cheap & chic" -merkki on lanseerannut vedenkestävän ripsivärin. Ja vieläpä oikeasti hyvän sellaisen.
Millään tuntemallani luonnonkosmetiikkamerkillä ei ole vedenkestävää maskaraa - paitsi nyt. Sellainen on puuttunut luonnonkosmetiikkamerkeiltä samasta syystä kuin kunnollinen silikoniprimereiden suoritusta vastaava meikinpohjustaja - sellaista ei vain ole pystytty valmistamaan luonnollisilla raaka-aineilla.
Avrililla on nyt onnistuttu keksimään vettä hylkivä luonnollinen koostumus.
Tämä maskara saa minulta erittäin suuret hihkunnat - ja itse asiassa tämä sopii minulle vielä paljon paremmin kuin normikosmetiikan wp-maskarat. Miksi? Minäpä kerron :)
Avril-maskara * on vettä hylkivä, mutta se lähtee pois (ainakin minun ripsistäni) lämpimällä vedellä tai tavallisella, ei-vedenkestävän silmämeikin poistoaineella. Juuri tämän vuoksi se on minulle ihan loistava! Minähän rehellisyyden nimissä inhoan tavanomaisia normikosmetiikan wp-ripsareita, sillä en meinaa saada niitä millään irti. Vedenkestävän meikin poistoaine ei paljon auta, wp-maskaraa jää aina ripsiin ja sitä saa hinkata niin että tuloksena on ennen pitkää ripsikato.
Ei Avrilin kohdalla. Se lähtee ripsistäni ihan yhtä helposti kuin tavallinen vesiliukoinen maskara.
Silti se kestää vettä.
Katsokaa vaikka:
Tässä kuvassa olen läiskinyt naamalleni vettä ja räpsytellyt silmiäni.
Avril Waterproof Mascara ei ole levinnyt yhtään - ripset vain ovat kastuessaan menneet tuollaisiin "kimppuihin". Kuvan oton jälkeen erottelin ripset kammalla ja ne olivat jälleen siistit ja erotellut - eikä maskara ollut edelleen levinnyt viiruakaan.
Toisin käy muiden luonnonkosmetiikan maskaroiden kanssa. Toiset saattavat ehkä kestää vuotavan silmän kulmaan puristuvan kyynelpisaran, mutta jos joudut vaikka räntäsateeseen? Ei mitään mahdollisuuksia; maskara leviää.
Kuvassa näkyy Estelle & Thild -maskaran epäonnisen ensikokeilun tulos. Olin ottamassa meikkikuvia ja ikkunasta tulviva kirkas valo sai silmäni vuotamaan (silmäni vuotavat tosi herkästi). Katsoin kuvaussession jälkeen peiliin ja totesin, "No, tämä uutukainen ei selvinnyt edes ensimmäisestä testiajostaan".
Avril sen sijaan on kestänyt kuin unelma.
Lisäksi se tekee oikein nättiä jälkeäkin, kuten kuvista näkyy. Massa on hieman kuivempaa kuin Avrilin Volume- ja perusmaskarassa, eikä jälki ole ihan yhtä kerrostuvaa, mutta luonnonkosmetiikan maskaroiden mittapuulla tämä on silti ehdottomasti hyvin kerrostuva ja tuo ihan mukavasti tuuheuttakin.
Harja myös erottelee ripset kiitettävästi ja kapea kärki yltää näppärästi pienenkin silmän sisänurkkaan. Jos Avrilin muut maskarat ovat minulle luonnonkosmetiikan ripsivärit numerot #1 ja #2, niin tämä on #3. :)
Ai että mä olen aina niin innoissani kun jokin HALPA tuote on sairaan hyvä!! Mikään ei ole yhtä kivaa kuin hehkuttaa hyvää ja edullista tuotetta, jossa hinta ei asetu esteeksi.
Kuten Avrilin muut maskarat, Waterproof'kin maksaa huimat 8,90 €.
Olen saanut Avril WP-maskaran testiin Biodellyltä, ja maskaran löytää täältä *.
Räpsistä räps! :)
Vielä loppuyhteenvetona - yhtä vedenkestävä tämä ei ole kuin synteettisen kosmetiikan WP-maskarat jotka kestävät lämpimänkin veden, mutta kyynelten ja säänkestävä se on. Olen testannut maskaraa nyt monta viikkoa ja itkutkin on tämän kanssa itketty - ei levinnyt.
*
Loppuun vielä nopsasti toiseen aiheeseen liittyvä juttu. Joku kyseli vieläkö olen tykännyt kesällä kehumastani Avrilin BB-voiteesta nyt talvi-iholla, ja parikin tyyppiä taisi kommentoida, että Avril-BB rullaa eikä toimi heidän ihollaan.
Piti sitten itsekin testata miten kesällä niin mainio La BB Cream toimii nyt kun iho on kuivempi. Tulos: toimii yhtä hyvin. Minun ihollani tämä tekee yhtä kaunista jälkeä kuin kesälläkin.
Avril BB talvi-iholla: ennen ja jälkeen.
10,90€ hinnallaan tämä on edelleen, nyt talvi-ihon vielä paremmin vahvistamana, mielestäni parhaan hinta-laatu-suhteen luonnonkosmetiikan meikkipohja. Vaikka Nui pitää ykkössijaa Ihan Parhaana luonnollisena meikkivoiteena, Avrilin paljon halvempi hinta tekee sen hinta-laatusuhteesta ohittamattoman.
Samalla saan tilaisuuden vastata kuvan kera myös toiseen lukijakysymykseen: useampikin on kysynyt mielipidettäni Mossan Skin Perfector BB-voiteesta.
Testasin kaapissani pitkään henganneen näytteen nyt vihdoin, ja kuvatodisteen kera on helppo todeta, että ainakin Mossan BB on todella läpikuultavaa eikä peitä ollenkaan niin hyvin kuin nyt vaikka tuo Avril.
Muuta mainittavaa Mossan BB'stä:
Tämä luku jäi syksyllä kokonaan kertomatta Korean reissultani, ja kirjoitetaan se nyt :)
Rakastan ruokajuttuja ja keräsin koko matkan innoissani materiaalia tähän postaukseen. Ensimmäisten päivien lievä epätoivo vaihtui viikkojen aikana yhdeksi elämäni antoisimmista ruokamatkoista.
Olin valmistautunut riisipainotteiseen ruokaan, mutta en siihen, että todellinen haaste olikin lihattoman ruoan löytäminen.
Kasvissyöjälle Etelä-Korea ei ole helppo kulinaristinen kohde, sen voi sanoa. Tapasin matkalla useita ulkomaalaisia kasvissyöjiä ja vegaaneja, jotka kertoivat luopuvansa ruokavaliostaan Koreassa tai tietyissä muissa Aasian maissa reissatessaan, koska lihattoman ruoan löytäminen on niin hankalaa. Minullekin ehdotettiin ennen Koreaan lähtöä, eikö olisi helpompaa vain syödä lihaa kun "maassa maan tavalla".
Lihan syöminen ei kuitenkaan ole minulle vaihtoehto, ja ilokseni löysin lopulta monta lihattomaan ruokavalioon sopivaa tapaa nauttia korealaisesta ruoasta :) Länkkäriravintoloihin minun ei tarvinnut enää ensimmäisen päivän epätoivon jälkeen palata :)
Koreassa liha on pääruoan raaka-aine numero yksi, ja sitä sekoitellaan ihan kaikkeen, myös kala- ja tofuruokiin. Lihaa välttävä turisti saattaa ensin innostua ja kuvitella sopivien ruokien valinnan olevan helppoa, kun ravintoloiden ruokalistat on usein esitetty kuvina ja turistillisissa kaupungeissa vielä englanninkielisillä teksteillä varustettuna: soft tofu stew, pollock soup, noodles with tuna, seafood stew.
Nimet eivät kuitenkaan kerro koko raaka-aineita. Minäkin innostuin menuja tutkiessa kunnes totuus valkeni; kalapadat ja -keitot, tofumuhennokset, seafoodkulhot - kaikissa on myös lihaperäisiä ainesosia. Airbnb-houstini Ellayna selitti, että korealaisten mielestä liha on yksi ruoan tärkeä maustaja, siksi sellaisiinkiin ruokiin, joissa liha ei ole pääainesosa, laitetaan raaka-aineina kuten sisälmyksiä, luita, pekonia tai lihalientä.
Koreassa rakastetaan sekoittaa yhteen kaikkea mahdollista; kun annoksia tutkii tarkemmin, huomaa, että muhennoksissa ja keitoissa on iloisesti yhdistetty tofua, naudanlihaa, mereneläviä ja possua. "Mixed seafood" -niminen annos sisältää lähes täydellä varmuudella myös lihanpaloja, samoin kaikki "tofu stew / soup / hot pot" -annokset. Itse en nähnyt matkani aikana tofua tarjoiltavan missään paikassa yksinään omana pääraaka-aineenaan.
Kulhossa tarjoiltavien keittojen, muhennosten ja hot pottien lisäksi maan suosituinta ruokaa on grillattu liha, ja Korean barbecue -ravintolat ovat tunnettu käsite maan ulkopuolellakin. Liha (tai joissain harvemmissa paikoissa kala) grillataan itse ravintolan pöydässä omalla hiilloksella.
Kasviksia syödään runsaasti, mutta vain lisukkeina.
Ainoa rehellinen korealainen kasvispääruoka on bibimbap, josta siitäkin tosin on korrektimpaa käyttää ilmaisua "semi"-kasvisruoka. Kasvisbibimbap'kin nimittäin maustetaan usein kalakastikkeella, kuivatuilla pikkukaloilla ja hyvin perinteisesti annokseen kuuluu myös paistettu kananmuna. Vegaanilla ei todellakaan ole täällä helppoa.
Lihadominanssista huolimatta löysin lopulta vaikka kuinka paljon fantastisia ruokapaikkoja, täytyi vain ensin oppia hahmottamaan mistä päin löytää mitäkin.
Toisin kuin meillä länsimaissa, erityisruokavalioinen ei voi Koreassa luottaa yleisiin "kaikkea" tarjoaviin perusravintoloihin. Perinteisiä ruoka-annoksia ei myöskään voi pyytää lihattomana, tällä ei päde länsimaisten ravintoloiden tapa huomioida asiakkaiden mahdolliset allergiat ja herkkyydet.
Kun oppii, että 'kalaruoka' soulilaisessa perusravintolassa ei ole kalaruokaa, mutta kalatorien katukeittiöissä tai rantakaupungin satamakuppiloissa on, tai että buddhalaistemppelien läheltä löytää aina takuuvarmasti puhdasta kasvisruokaa, haasteet helpottuvat.
Toki lihaton ruokailu vaatii päiväohjelman sisällöstä riippuen silti hieman järjestelyjä ja suunnittelua, ja on hyvä ennakkoon tehdä retkikohteensa ravintoloista taustatyö ja etsiä lihattomat vaihtoehdot. Kaduilla vaellellessa, vaikka olisi Soulin kaltaisessa miljoonakaupungissa, ei nimittäin välttämättä sattumalta osu lihattomien ruokapaikkojen äärelle nälän koittaessa. Tai kielitaidottomana turistina ei pysty lukemaan esimerkiksi lukuisten ei-turistillisten simppeleiden kellariravintoloiden kylttejä kadun reunoilla. Moni niistä voi kätkeä sisäänsä noutopöydän, joka tunnetusti on ruokarajoitteisen henkilön parhaita ystäviä :)
Minun reissustani tuli lopulta mitä palkitsevin makumatka.
Tässä jutussa kerron, millaisissa paikoissa ja millaista ruokaa Korean matkallani söin.
NOUTOPÖYDÄT
Koreasta löytää paljon eri tyylisiä noutopöytäravintoloita simppeleistä kellarikuppiloista hienostuneisiin konseptiketjuihin - kun tietää mistä etsii. Sattumalta niihin ei ole erityisen helppo törmätä, etenkin ylempänä mainitsemani kielitaidottomuuden takia, mutta taustatyö auttaa.
Minä löysin noutopöytäpaikkoja netin ja Lonely Planet -oppaani kautta. Näissäkin ravintoloissa liha dominoi proteiinin roolissa, mutta joissain paikoissa oli myös kalaa, viiriäisen munia ja tofua. Laajin kohtaamani valikoima oli Season's Table -ketjun paikoissa, ja tämä oli ainoa paikka josta löysin myös länsimaisen salaattikonseptin mukaisia salaattiaineksia. Yleisesti meille tuttu raaoista kasviksista pilkottu lisuke- tai pääruokasalaatti ei kuulu korealaiseen cuisineen. Koreassa nautitaan pääsääntöisesti pikkelöityjä, hapatettuja tai vahvasti marinoituja kasviksia.
Season's Table -"mättö". Tämä paikka on kasvisruokailijan taivas.
Korealaiselle keittiölle tyypillisesti Season's Table -ravintolassakin on ideana, että linjastosta haetut ruoat kypsennetään omassa pöydässä porisevassa lihaliemessä. Lihaliemi kaadetaan ravintolahenkilökunnan toimesta automaattisesti pataan, usein vaikka kieltäytyisitkin.
Minun ei-liemessä syömäni lautaselliset varmastikin ihmetyttivät korealaisia, mutta toisaalta, tähän ravintolaan hakeutui paljon muitakin kaltaisiani länsimaisia kasvissyöjiä. Vaihdoimme muiden lihaliemestä kieltäytyvien kanssa ymmärtäväisiä katseita.
Season's Tablessa on niin runsas valikoima eri lailla valmistettuja ja maustettuja kasviksia, että täällä olisi voinut jokaisella kerralla koota ihan erilaisen annoksen. Tiskeistä löytää niin kypsytettyjä kuin raakoja kasviksia sekä poikkeuksellisesti myös valmiita salaattisekoituksia kuten tomaatti-mozzarella ja sinihomejuusto-päärynä.
Noin 10 euron lounashinnallaan Season's Table oli hieman kalliimpi paikka. Ainoa mitä täältä puuttui oli kala.
Ha Jun Min'in erittäin simppeli kotiruokakellaribuffet Gangnamin kaupunginosassa kuului niihin harvoihin löytämiini noutopöytiin, jossa oli myös kalaa.
Paikka tarjosi hinta-laatusuhteeltaan reissun kirkkaasti parhaan aterian. Viidellä eurolla sai ruhtinaallisen kasvisvalikoiman lisäksi myös kalapataa (ilman lihaa!) ja äyriäispannukakkua.
Varmistuakseni syömäni ruoan lihattomuudesta, minulla kulki mukana Airbnb-emäntäni kirjoittama koreankielinen lappu, jossa kerrottiin kohteliain ilmaisuin että en syö lihaa tai edes lihalientä. Tämä lappu auttoi monessa paikassa.
Näyttää ehkä jonkun silmään epäilyttäviltä keitoksilta..? ^_^ Keitot ja padat eivät täällä esteettisyydellä koreile, mutta makua piisaa.
Suuri osa ruoasta on niin tulisesti maustettua että en tainnut kertaakaan syödä matkan aikana ilman että nenä olisi valunut ruokailun aikana... ^_^
Värikästä ruokaa <3 Tämä oli jotain, mitä todella rakastin Koreassa - värit lautasella.
.
KALATORIT
Jos Koreasta haluaa löytää lihalla höystämätöntä kalaruokaa, kannattaa suunnistaa kalatorien yhteydessä sijaitseviin katukeittiöihin tai rantakaupunkeihin, joista löytyy kalaruoalle dedikoituneita ravintoloita.
Vaikka puhtaan kalaruoan löytäminen tuntui aluksi haasteelliselta, söin Koreassa lopulta elämäni parasta kalaa. Löi laudalta Kreikankin kalatavernojen antimet.
Paikallisilla kalatoreilla on tarjolla vähän erilaista apajaa kuin Kuopion Kauppahallissa :)
Kauppahallien kalakäytäviltä löytää edullisia kalakuppiloita ja ruoka on taatusti tuoretta. Jotkut paikat ovat erikoistuneet grillattuun ja paistettuun kalaan, toiset kalapatoihin.
Menut ovat yksinkertaiset ja ruoka halpaa.
Tämän Namdaemunin kalatorilla sijaitsevan paikan pikkuinen alakerta oli täynnä, joten minut ohjattiin yläkertaan. Alakerrassa istuttiin normaaleissa pöydissä, yläkerrassa heitettiin kengät pois ja istuttiin lattialle pienille matoille.
Pääruoan mukana saa aina joukon pieniä lisukkeita, banchan, jotka kuuluvat hintaan, ne tuodaan pöytään joka paikassa oli kyse hienommasta ravintolasta tai kauppahallin kuppilasta.
Tyypillisimpiin banchan-ruokiin kuuluu kimchi, idut, merilevä, pikkelöity retiisi ja perilla-lehdet. Toisin kuin odotin, riisi ei useinkaan muodosta ruokien pääainesosaa niinkuin vaikka Kiinassa ja Intiassa, vaan se on vain yksi lisuke muiden joukossa. Riisiä kyllä syödään lähes joka aterialla, mutta se ei ole ns. aterian pohja. Mielenkiintoisesti, riisi syödään Koreassa lusikalla, ei puikoilla. Kuulema yksi suurimpia etikettivirheitä mitä korealaisessa ruokapöydässä voi tehdä, on tökätä puikot riisikulhoon ja jättää ne siihen.
[vimeo 233148023 w=640 h=1138]
Namdaemun_kalakuja from Sanni Karkkipäivä on Vimeo.
Kalakeitto Busanin Haeundanissa. Tässä paikassa banchaneihin kuului poikkeuksellisesti myös oliiveja, lisuke, johon en törmännyt missään muualla koko reissulla.
Yritin keksiä, mikä teki kalasta Koreassa niin älyttömän hyvää. Ehkä paikalliset kalalajit vain ovat niin maukkaita? Tai ehkä paistossa käytetty kookos- tai seesamiöljy vaikuttaa makuun ratkaisevasti..?
Kokonaisena paistetun kalan perkaaminen ja syöminen ilman veistä on muuten aika hankalaa, voin kertoa. En kertaakaan onnistunut todistamaan, miten paikalliset sen tekivät, mutta minun tyylini käsitellä kalaa puikon ja lusikan yhteisvoimin aiheutti selvästi huvittuneisuutta :)
Näitä hetkiä muistelen lämmöllä.
.
(BUDDHALAISET) KASVISRUOKARAVINTOLAT
Kun tajusin, että buddhalaisen temppelien läheltä löytyi aina kasvisruokaravintoloita, hyödynsin tätä havaintoa tiheästi.
Vegetarismi on Koreassa lähestulkoon tuntematon käsite, ja puhtaita kasvisruokaan erikoistuneita paikkoja on vähän. Varmimmin niitä löytää kaupunginosista joissa on buddhalainen temppeli, tai alueilta joilla on paljon länsimaisia ravintoloita.
Osegyenhyang on yksi Soulin Insa-dongin kaupunginosan lukuisista kasvisruokapaikoista.
Täällä seurana on usein buddhalaismunkkeja. Olin haltioissani, kun löysin vihdoin paikan jonka listalla oli monenlaista kasvisproteiinia. Mielenkiintoinen ja kekseliäs menu on erittäin pitkä ja viihdytin jo itseäni ajatuksella Insa-dong-lomasta jonka aikana kävisin läpi kaikki Osegyenhangin annokset :)
Kuvan annos on korealaisittain kalliihko 10 euron hinnallaan.
Insa-dongissa sijaitsee myös Balwoo Gonyang, Michelin-tähdellä palkittu kasvisruokaravintola. Tämä ruokaelämys oli sitä laatua, että omistin sille syksyllä oman postauksen.
.
BIBIMBAP
Bibimbap on yksi Korean kansallisruoista ja varmaankin kimchin ohella maan tunnetuimpia ruokia Korean ulkopuolella. Nimi tarkoittaa "sekoitettua riisiä".
Kulhoon kootaan riisiä (tai riisiä ja ohraa), erilaisia kasviksia sekä tulista gochujang-kastiketta. Nämä ovat bibimbapin perusainekset, mutta ruoasta on lukuisia erilaisia versioita, myös lihalla ja tonnikalalla. Kasvisversio lienee kuitenkin yleisin. Usein annos viimeistellään keitetyllä kananmunalla, jonka keltuainen on vielä hieman juoksevaa.
Bibimbapia saa useimmista korealaisista ravintoloista ja kauppahalleista sekä pelkästään bibimbapiin erikoistuneista paikoista.
Ravintolassa kasvikset asetellaan riisin päälle kauniisti omissa osioissaan, katukeittiöissä annokset kootaan huolettomammin. Päälle kaadetaan tulista gochujang-kastiketta, seesamiöljyä ja soijakastiketta, ja usein muitakin kastikkeita. Koko komeus sekoitetaan huolellisesti ennen syömistä.
Söin ensimmäisen bibimbapini Gwanjangin kauppahallissa.
Täti tiskin takana kasasi kulhoon osoittamiani raaka-aineita, ojensi kulhon minulle ja näytti kädellään sekoittavaa liikettä. Kun en ilmeisesti paikallisten standardien mittapuulla sekoittanut aineksia tarpeeksi sekaisin, täti nappasi kulhon minulta rivakasti takaisin ja sekoitti itse ^_^ :D
Vaikka en normaalin ruokavalioni mukaisesti syö valkoista riisiä, ihastuin tähän ruokaan täysin. Olen kotona valmistanut siitä ruokavaliooni sopivampia versioita mm. ohralla. Ensi viikolla laitan blogiin oman bibimbap-reseptini uudella erittäin terveellisellä ja maukkaalla valkoisen riisin korvikkeella :)
Joissain ravintoloissa bibimbap-ainekset tarjoiltiin poikkeuksellisesti siten, että riisi ja kasvikset olivat erillään, ja annoksen sai koota itse.
Eikö ole kaunista ruokaa?
Yksi suosittu versio on dolsot-bibimbap, jossa annos tuodaan pöytään sihisevän kuumassa kulhossa, jossa riisi on kypsennetty. Dolsot-versiossa riisi on pohjasta rapeaa ja makuelämys heti ratkaisevasti erilainen. Dolsot-bibimbapissa muna rikotaan päälle raakana ja se kypsyy sekoittaesa kuumiin aineksiin.
Nam!
"Kokoa-itse-oma-bibimbapisi" -paikat olivat eniten mieleeni, sillä niissä sain itse päättää riisin ja kasvisten suhteen. Normaalissa annoksessa riisiä on yli puolet, Sanni-versiossa suhde on juuri toisin päin :)
Tässä halvassa bibimbap-kuppilassa Hongdaessa sai täyttää neljällä eurolla kulhonsa niin monta kertaa kuin halusi, mutta jos kulhoon jätti ruokaa, joutui maksamaan 20 euron sakot :)
.
ERIKOISIN SNACK
Tämä ruoka ansaitsee oman mainintansa. "Fish cakes" eli kalakakut ovat etenkin tietyillä rannikkoseuduilla Koreassa standardisnack jota on tarjolla kaikissa katukojuissa, toreilla ja ravintoloissa. Niitä syödään sekä paljaaltaan että keitoissa.
Kalakakku on perusraaka-aineiltaan vähän kuin meidän kalapyörykkä, mutta paljon kiinteämpänä versiona. Ne muotoillaan useimmiten ohuiksi neliöiksi tai kiekoiksi. Valmistukseen käytetään jauhettua kalaa, kananmunaa, tärkkelystä ja jauhoa sekä erilaisia mausteita ja lisukkeita kuten sieniä, parsakaalia ja juustoa. Joustava koostumus on sanalla sanoen kevyesti "superpallomainen" :)
Saavuin Gimhaen lentokentälle Busanissa supernälkäisenä vailla eväitä, ja terminaalissa oli tasan yksi ruokapaikka: fish cake -kauppa. Vaikka kalapohjainen ruoka olikin kyseessä, olin vähän karsastanut näitä teollisen näköisiä kalpeita lämpäreitä jotka eivät ulkoiselta olemukseltaan juuri ruokahalua herättele. Busan on Korean fish cake "pääkaupunki" ja niitä on kaupungissa kaikkialla.
Lentokentällä minun oli lopulta taivuttava maistamaan kalakakkua. Kaupassa oli tarjolla kymmenittäin makuvaihtoehtoja kasviskalakakuista juustoon ja chiliin, ja päädyin ottamaan cheddar- ja chili"kakut". Ne tarjoiltiin kuuman liemimukillisen kanssa.
Tiiviin sienimäiset, kiinteän joustavat kalakakut ovat varmasti yksi erikoisimpia maistamiani ruokia, mutta sillä hetkellä ne olivat toiveiden täyttymys: hirveä nälkä ja ainoa tarjolla oleva ruoka EI ollut lihaa! :) <3
Eikä maku mikään paha ollut, itse asiassa aika hyvä. Mutta kyllä nämä aika teollisilta silti maistuivat. Kotona tehdyt fish caket maistuvat varmasti hyvin erilaisilta. Näitäkin voisi joskus yrittää tehdä itse :)
Tällainen oli minun ruokamatkani Koreaan - ja ensimmäinen matkani ylipäänsä aasialaisen ruoan maailmaan.
Lähtisin toistekin :) <3 Ja ehkä selvitän seuraavalla kerralla miten kala oikeaoppisesti syödään puikoilla :D ^_^
.
[vimeo 233148091 w=640 h=1138]
Ha Jun Min Buffet from Sanni Karkkipäivä on Vimeo.
Laitetaan taas "pitkästä" aikaa arvontaa.
Harmaan perjantai-illan piristyksenä setti Maybellinen Gigi Hadid -kokoelman upeita tuotteita. Tyylikkäiden nudesävyjen ystäville!
Arvontapaketissa:
Luomiväripaletti Cool
Luomivärisivellin
Mattahuulipuna + huultenrajauskynä Taura
Mattahuulipuna + huultenrajauskynä Mccall
Mattahuulipuna + huultenrajauskynä Erin
Liquid Eyeliner -tussi, sävy musta
Liquid Tinted Primer -pohjustusvoide, sävy Light Medium
Strobing Liquid -korostusvoide, sävy Iridescent
*
Osallistut arvontaan kertomalla mikä on suosikkivuodenaikasi ja miksi :)
Osallistumisaikaa on ensi viikon keskiviikkoon 31.1. kello 24.00 saakka.
Arvontatuotteet on saatu blogin kautta.
Kaupallinen yhteistyö: House Of Organic. * Sis. mainoslinkkejä
Olen päässyt tutustumaan minulle ihan uuteen luonnonkosmetiikkasarjaan: amerikkalaiseen 100 % Pureen, joka on lyönyt minut ihan ällikällä tuotekataloginsa laajuudella ja laadukkailla tuotteillaan. Olen löytänyt merkin tuotteista parikin "wow"-koostumusta jollaiseen en ole ikinä ennen luonnonkosmetiikassa törmännyt.
Kun House Of Organicilta kysyttiin, olisinko kiinnostunut esittelemään sarjaa, viestissä mainittiin, että "Sarjalla on sitten aika paljon tuotteita mistä valita". Kun lähdin tutustumaan valikoimaan, ymmärsin todellakin mitä pojat tarkoittivat - holy cow, näistähän kirjoittelisi vaikka seuraavat 5 vuotta..! Pelkästään seerumeita on seitsemän erilaista, ja meikkipohjia kahdeksan, aikamoinen määrä luonnonkosmetiikkasarjalle..!
Meinasin revetä innosta kahlatessani kaikkien kiinnostavilta kuulostavien tuotteiden viidakossa, ja päätin lopulta keskittyä ensimmäisessä esittelyssäni vain värikosmetiikkaan. Mopo meinasi karata käsistä eikä kukaan jaksaisi lukea kerralla 20 eri tuotteesta huulipunista c-vitamiiniseerumeihin ja shampoista naamakuorintaan. Tämäkin postaus on jo tosi pitkä, mutta niin käy kun innostuu :)
100% Pure -tuotearvioita on suurella todennäköisyydellä tulossa myöhemmin lisää.
100% Pure on amerikkalaisen kosmetiikkakemisti Susie Wangin luomus. Wang onnistui kouluaikoinaan kehittämään menetelmän jolla sai kosmetiikassa käytetyn c-vitamiinin pysymään stabiilina, ja sai patentoidun keksintönsä jälkeen läjän työtarjouksia maailman johtavilta kosmetiikkayrityksiltä. Työskenneltyään joitakin vuosia tavallisen kosmetiikan parissa, Wangia alkoivat häiritä epäkohdat kuten raaka-aineiden testaus eläimillä sekä tiettyjen kemikaalien myrkyllisyys. Hän kiinnostui luonnollisemmista, eläinkokeettomista vaihtoehdoista ja perusti lopulta oman yrityksen, 100% Puren, joka lanseerattiin vuonna 2005. Ensimmäinen myyntipaikka oli Bath & Body Works ^_^
Tänä päivänä 100% Purella on 200 työntekijää, oma aurinkovoimalla toimiva tehdas Kalifornian San Josessa sekä 12 omaa myymälää. Jälleenmyyjiä on ympäri maailmaa.
Sain valita minua kiinnostavat tuotteet, ja paketista löytyi muutama ylimääräinenkin, kuten matta-primeri ja toinen luomiväripaletti. Onneksi keksivät lähettää mattaprimerin, se nimittäin osoittautui yhdeksi kiinnostavimmista tuotteista joita olen kokeillut moneen vuoteen..!
100% Puren valikoimassa on ennätyksellinen määrä erilaisia meikkipohjia; seitsemän meikkivoidetta ja yksi meikkipuuteri. Kiinnostuin niistä valtavasti ja valitsin tähän ensimmäiseen esittelyyn BB-voiteen ja 2nd Skin -meikkivoiteen. Aikeissa on myöhemmin tehdä kattava vertailu merkin kaikista meikkivoiteista.
Tämän kokeilusetin perusteella tiivistäisin 100% Puren vahvuuksiksi meikkipohjatuotteet (primerit, meikkivoiteet) ja huulipunat.
House Of Organic tarjoaa 10% alennuksen kaikista 100% Puren tuotteista koodilla 100PURE. Alennus on voimassa 28. helmikuuta saakka.
Luminous Primer
39,90€ / 30 ml
SUOSIKKI
Luonnonkosmetiikan primerit, supermielenkiintoinen tuotekategoria! Näitä ei paljon markkinoilla olekaan, ja 100% Purelta niitä löytyy kaksi: kosteuttava & heleyttävä sekä mattainen ja juonteita & huokosia tasoittava. Kummatkin ovat koostumukseltaan niin hyviä että olen ihan häkeltynyt.
Yhteistä kummallekin:
Aloitetaan oman ihotyyppini primerista, eli heleyttävästä ja kosteuttavasta. Olen aiemmin kokeillut samantyyppistä primeria Zuii Organicilta, joka oli oikein hyvä, mutta tämä on parempi. Siinä missä Zuiin koostumus tuntuu seerumimaiselta kosteusemulsiolta, 100% Puren primer on paksumpi, silkkisempi ja selvästi enemmän ihon pintaan vaikuttava: iho on sen jäljiltä erittäin sileä ja tasainen, nimenomaan pohjustettu. 100% Puren Primer tuntuu enemmän primerilta Zuii'hin verrattuna.
Hyvännäköinen ainesosaluettelo on täynnään ihoa hoitavia kasviöljyjä ja -rasvoja ja antioksidanttisia uutteita. Voiteen sisältämät riisitärkkelys ja silica tuovat iholle silkkisen tunteen ja aikaansaavat myös sen, että voide jättää himmeän, rasvattoman näköisen pinnan. Vaikka voiteessa on valoaheijastavaa mica-kiillettä, on kuulto iholla lopulta aika maltillinen ja tulos kaiken kaikkiaan erittäin luonnollinen, kaukana diskopalloilusta.
Primer tuntuu iholla erittäin ylelliseltä. Tekee mieli alleviivata tuota ylellistä, sillä näin mielettömiin koostumuksiin (sekä Luminous että Mattifying) en ole koskaan aiemmin luonnonkosmetiikassa törmännyt. Omalle ihotyypilleni kosteuttavampi Luminous sopii paremmin, mutta tuo Mattifying, ohhoh, siis sen koostumus... no, seuraavaksi pääsenkin siihen :)
Löydät Luminous Primerin täältä *.
Mattifying Primer
44,90€ / 30 ml
Siis WOW. Silikoniton, luonnollinen primeri, jonka koostumus silti tuntuu... silikonin pehmoiselta ja siloiselta. Minä en ole silikonin ystävä, mutta ymmärrän täysin sen merkityksen tietyissä tuotteissa kuten primerit. Suoraan sanottuna: silikoniyhdisteet ovat primereiden pääraaka-aine ja kosmetiikan parhaita silottavia ja meikkiä kiinnittäviä ainesosia. Luonnonkosmetiikassa ei oikein ole ollut kilpailevaa tuotetta, sillä silikonit eivät kuulu luonnonkosmetiikkaan.
Tässä meillä nyt kuitenkin on primer, joka tuntuu ihan silikoniselta vailla mitään ainesosaa joka olisi silikoniin päinkään. En pysty ymmärtämään, voin vain nostaa hattua 100% Puren kemisteille. 100% Pure Mattifying Primer on koostumukseltaan himmeää geeliä, hyvin samannäköistä kuin monet synteettiset primerit, ja tuntuu iholla juuri niin silkkiseltä, huokosia ja juonteita täyttävältä ja blurraavalta kuin silikoni. Silikonien vaikutus luonnollisella koostumuksella! Tämäkin on nyt koettu.
Okei, ihan saman tuntuinen tämä ei ole, sillä himmeä, blurraava ja tasoittava pinta ei kuivu samalla lailla kuivaksi kuin silikoniprimerin. Se kuivuu kyllä, mutta pinta tuntuu miellyttävämmältä ja, noh, hoitavammalta. Koostumuksesta siis tuntee, että se myös hoitaa ja kosteuttaa eikä tee iholle pelkkää kosmeettista pinnoitetta.
Siihen, miten mattaisena tämä lopulta päivän mittaan pitää ihon, en valitettavasti pysty oman ihotyyppini takia vastaamaan. Ihoni ei muutenkaan paljon kiiltele, ja tällä hetkellä se on vielä talvikuiva ja kuivat, röpelöiset kohdat ovat enemmän minun haasteeni, eivät kiiltelevät kohdat.
Voin siis vain sanoa, että tämä primer tuntuu ja näyttää aivan älyttömän hyvälle. Se luo iholle tasaisen, sileän ja huokosia kevyesti blurraavan pinnan, jolle meikki liukuu tosi nätisti. Primer on erittäin riittoisaa joten annostelun kanssa saa olla tarkkana.
Löydät mattaprimerin täältä *.
Black Tea Ultra Lengthening Mascara
28,90€ / 10 ml
100% Pure käyttää meikeissään vain kasveista kuten hedelmistä, marjoista, teestä ja kaakaosta saatuja pigmenttejä. Tämän maskaran musta pigmentti on teestä. Ruskean värisen maskaran pigmentti on kaakaosta, violetin maskaran pigmentti karhunvatukasta ja sinisen mustikasta. Hauskaa :) (Kuulostaa melkein uskomattomalta mutta inceissä ei todellakaan ole tavanomaisia CI-koodeilla merkittyjä väripigmenttejä).
100% Purella on valikoimassaan pidentävä ja volyymimaskara. Toivoin kokeiluun pidentävän koska sen harja oli ohuempi ja näin ollen minulle enemmän mieleen, vaikka tyypiltään volyymimaskarat ovat enemmän minun juttuni.
Black Tea Ultra Lengthening maskarassa on hedelmäinen tuoksu ja kuivahko massa. Se ei kerrostu kovin hyvin mutta kuitenkin paremmin kuin esimerkiksi Laveran useimmat maskarat (joissa on aika kostea, ohut koostumus). Pari kerrosta Black Tea -ripsaria tuo "ihan kivan" tuloksen mutta ei mitään mullistavaa. Jälleen, kuten käytännössä ihan jokaisen pidennystä lupaavan maskaran kohdalla, saatoin todeta että ripseni ovat tämän jäljiltä ihan saman pituiset kuin volyymimaskarankin.
Vaikka massa on kuivahkoa, se ei kuitenkaan rapise eikä tee hapsuista jälkeä.
Löydät Black Tea -maskaran täältä *.
Fruit Pigmented Anti Aging Lipstick
32,90€ / 4,5 g
SUOSIKKI
Oih, huulipunarakkaus! 100% Puren granaattiomenaöljyllä höystetty, shea- ja kaakaovoipohjaan tehty hoitava huulipuna löysi nopeasti paikan huuliltani :) Tämä on niin kosteuttavan tuntuinen että voin laittaa tätä jopa kuiville, ei huulirasvatuille huulille. Koostumus ei ole rasvainen "voimaisen" pehmeällä tavalla vaan puikko on aika jämäkkä, mutta shea- ja kaakaovoi pitävät huolen siitä että huulet eivät tunnu yhtään kuivilta.
Ihania sävyjä oli monia ja lopulta päädyin Foxgloveen jota House Of Organicin sivulla kuvataan vanhaksi roosaksi, 100% Puren omilla sivuilla "berry pink mauveksi". Kaunis, murrettu ja aika peittävä sävy creme-koostumuksella, mun suosikkiyhdistelmä :) Sävy näkyy huulillani alempana olevassa meikkikuvassa.
Löydät Foxglove-huulipunan täältä *. Linkin takana on myös loistavat swatchit kaikista Anti Aging -huulipunan sävyistä.
Lip Glaze-huulipuna
28,90 € / 2,5 g
SUOSIKKI
Lip Glaze -punat ovat läpikuultavia kiiltopunia. Ne on tehty avokado- ja kaakaovoipohjaan ja kuten arvata saattaa, myös tämä tuntuu huulilla miellyttävän kosteuttavalta ja sopivan rasvaiselta. Kuitenkin sanoisin, että Anti Aging -punassa oli vielä ihanampi koostumus.
Valitsin raikkaan heleän ja viileän pinkin Peach Bellini -sävyn. Tätä on tullut käytettyä melkein päivittäin viime viikkoina, sopii sävynsä puolesta ihan nappiin violettien silmämeikkieni kanssa.
Löydät Peach Bellini -sävyn täältä * ja kaikki Lip Glaze -kiiltopunasävyt täältä *.
Viileämpää ja lämpimämpää roosaa.
Lip & Cheek Tint
28,90€ / 7,5 g
Tykkään etenkin kesäisin käyttää voidemaisia poskipunia, ja valkkasin 100% Purelta kokeiluun raikkaan marjaisen Pink Grapefruit -sävyn. Sävy on kaunis, mutta huomasin tässä testijakson aikana silti tarttuvani enemmän 100% Puren puuterimaisiin poskipuniin jotka on nopeampi laittaa paikoilleen.
Tylsää kyllä en saanut tästä otettua oikein hyvää meikkikuvaa, mutta lisään tänne jos saan joskus otettua paremman.
Löydät Pink Grapefruit -poskipunan täältä *.
BB Cream SPF 15
44,90 € / 30 ml
100% Puren BB-voidetta ensi kertaa levittäessä tuli välittömästi assosiaatio korealaisiin BB-voiteisiin jotka ovat "länkkäri-BB'eitä" jäykempiä ja peittävämpiä. "Luonnonkosmetiikan K-Beauty BB..?" Heheh...
100% Puren meikkivoiteita testatessa huomasin jälleen kerran, miten valtavan paljon väline vaikuttaa tulokseen. BB-voide esimerkiksi on minun ihollani ehdottomasti parhaimmillaan kostealla "munasienellä" levitettynä. Siveltimellä en saa näin jäykkää voidetta levitettyä kauniisti (suojakerroin 15 vaikuttaa voiteen jähmeään tuntumaan), ja sormilla en saa ikinä mitään meikkipohjaa tasaisesti.
BB-voiteen sävyjä on kolme, joista valitsin keskimmäisen, Aglow'n. Se näyttää kämmenselälle swatchattuna hieman punertavalta, mutta on 100% Puren mukaan lämmin sävy (swatch alempana 2nd Skin-meikkivoiteen kanssa). Kasvojeni iholle se sulautui oikein hyvin, ollen ehkä aavistuksen tummempi kuin oma ihoni. Vaalein sävy olisi kuitenkin varmasti ollut liian vaalea.
Peittävyys on valmistajan mukaan "medium to full", mutta koska itse tykkään levittää tämän kostealla munasienellä (Beautyblenderin tyyppisellä), on tulos läpikuultavampi. Kuvassa näkyy hyvin voiteen "dewy" jälki.
Löydät 100% Puren BB-voiteet täältä *.
BB-voiteen pinta lähikuvassa (+ Pretty Naked -paletin poskipuna & Foxglove-huulipuna)
Meikkisieni
15,90€
SUOSIKKI
Esitelläänpä tässä välissä 100% Puren meikkisieni, heidän versionsa tunnetusta Beautyblenderistä.
Alkuperäinen Beautyblender ei oikein ole viihtynyt meikkirutiineissani, mutta 100% Puren sieneen ihastuin heti. Se tuntuu kimmoisammalta kuin Beautyblender ja yksinkeraisesti tykkään sen tunnusta iholla enemmän. Käytän sitä aina kosteana.
Te joille "munasieni" ei ole tuttu: sillä saa levitettyä paksutkin koostumukset niin, että ne levittyvät ohuesti ja tasaisesti ja sulautuvat ihoon saumattomasti. Käyttötekniikka on pompsautteleva, eli sienellä ei hierota ihoa vaan meikkivoide "pompotellaan" tai töpötellään ihoon. Jos jokin meikkivoide näyttää ihollanne kökköiseltä ja kuivakalta, kokeilkaapa munasientä - voi olla että meikkivoide saa ihan uuden elämän :) Tavallisen littanan tai neliömäisen meikkisienen ystävä en ole ollut koskaan, mutta munasieni on fantastinen.
Olen kokeillut kolmea munasientä ja 100% Puren on paras niistä.
Löydät meikkisienen täältä *.
2nd Skin Foundation
44,90€ / 35 ml
SUOSIKKI
Tämä meikkivoide on jännä. Ensimmäinen mieleen tuleva sana on tosiaan 'jännä'. Se on ohutta kuin vesi - mutta vedetöntä...! 2nd Skin -meikkivoiteen pohjana on veden sijaan oliiviperäinen skvalaani. Se on öljyä, mutta ihotuntuma ei ole rasvainen.
2nd Skin-meikkivoide on nestemäisyytensä nähden hämmästyttävän peittävä, ja myös erittäin riittoisa. Pieni pisara riittää peittämään tosi laajan alueen. Täyden peiton meikkivoide tämä ei sentään ole, mutta sanoisin medium + (valmistajan mukaan "medium to full"). 2nd Skin on oikeasti vielä paljon nestemäisempää kuin Lumenen Invisible Illumination -väriseerumi, ja monin verroin peittävämpää.
MUTTA! Nyt seuraa 'mutta'-osio. 2nd Skin on 100% Puren mukaan sopiva normaalista kuivalle iholle, mutta minä olen tästä hieman eri mieltä. 2nd Skin kuivuu iholla täysin puuteriseksi eikä tunnu ainakaan minun ihollani järin kosteuttavalta. Se vaatii alleen erittäin hyvän kosteuspohjan jotta asettuu kauniisti, kosteusköyhällä ihon pinnalla tulos on kuivan näköinen ja ihon kuivat kohdat korostuvat.
Vaikka merkkasin 2nd Skinin suosikkeihini, tämä on tuote, joka vaatii tietyt olosuhteet jotta se pääsee oikeuksiinsa. Voin kuvitella, että kesäihollani tämä olisi lähes täydellinen meikkivoide ilman mitään erityistoimenpiteitä, mutta kuiva talvi-iho asettaa erilaiset vaatimukset.
Iho kannattaa kosteuttaa todella hyvin ennen 2nd Skinin levitystä (myös Luminous Primer auttaa), ja tsekata erilaiset sivellin- ja sienivaihtoehdot. Minulla 2nd Skin levittyy parhaiten perinteisellä littanalla meikkisiveltimellä sekä munasienellä. (Ns. BB-voidesivellin, joka yleensä toimii minulla tosi hyvin ohuiden meikkivoiteiden kanssa, ei toiminut hyvin tämän kanssa.)
2nd Skinin etuja persoonallisen koostumuksen lisäksi on kesto; se kestää ihollani todella hyvin. Olen kokeillut primerin kanssa ja ilman, ja 2nd Skin pysyy moitteettomana 10 tuntia. Sen jälkeen pinnassa alkaa "aika" näkyä.
2nd Skin -meikkivoiteet löydät täältä *.
"The power of colour". Tässä 100% Pure -tuotteilla meikattu naama ilman poski- ja huulipunaa. Kasvoilla 2nd Skin -meikkivoide, sävy #3 ja silmissä Sex Kitten -luomiväripaletin sävyjä.
Tässä lisätty väriä. Mikä ero :) Vaikka sekä poskipuna (Sex Kitten -paletista) että huulipuna (Lip Glaze Peach Bellini) ovat mietoja, kasvot syttyvät eloon ihan eri lailla. Kyllä punat vain ovat pop :)
.
Tässä vielä vertailu 2nd Skinin ja BB-voiteen välillä:
Kenelle?
Kenelle?
.
Säästin luomiväri- ja poskipunapaletit esittelyn viimeisiksi.
Sex Kitten -paletti
49,90€ / 2 x 4 g (poskipuna ja highlighter), 3 x 2 g (luomivärit)
Testituotteideni perusteella 100% Puren silmämeikkien laatu ei ole yhtä loistava tai ainakaan tasalaatuinen kuin muiden meikkien. Okei, olen testannut vain yhden maskaran ja kuusi luomiväriä, mutta kyllä niistäkin jokin vaikutelma syntyy.
Sex Kitten -paletin parhaat sävyt ovat ihanan raikas aprikoosipinkki poskipuna (näkyy ylempänä meikkikuvassa) sekä viileän vaalea highlighter. Näiden laatu on oikein hyvä, samoin nude-vaalean luomivärin, joka tosin on mielestäni eksynyt väärään palettiin kun se on lämmin ja paletin muut sävyt viileitä.
Tumman munakoison värinen violetti on todella heikkopigmenttinen ja variseva. Harmaanliilan satiininen koostumus on ihan miellyttävä eikä tunnu yhtä kuivalta kuin munakoison, mutta pigmenttiä on tässäkin heikonlaisesti.
Löydät Sex Kittenin täältä *.
Pretty Naked II -paletti
49,90€ / 2 x 4 g (poskipuna ja highlighter), 3 x 2 g (luomivärit)
Nakupaletin sävyillä on sama ongelma kuin Sex Kittenin; poskipuna, highlighter ja vaalein luomivärisävy ovat oikein hyviä, mutta tummimmat luomvärit ovat huonolaatuisia. Melkein jo kuvaa katsomalla näkee miten kuivia ne ovat. Koostumus varisee eikä näissä ole vahva pigmentti.
Kummastakin paletista olen käyttänyt eniten poskipunasävyjä, ne ovat oikein hyvät. Jopa tuo Pretty Nakedin tiilenpunainen sopii minulle yllättävän hyvin :)
Löydät Pretty Naked II -paletin täältä *.
Lämmin vs. viileä-meikki: liila kohtaa lämpimän ruosteen. En tavallisesti juuri koskaan laita silmämeikkiä ja poskipunaa "riitelemään" vaan valitsen sävyt samasta väriharmoniasta, mutta lämpimän ja viileän sekoittelu ei suinkaan ole kiellettyä ja näyttäähän tämän ihan freesiltä näinkin :)
Kasvoilla 100% Puren BB-voide, Pretty Naked -poskipuna ja Foxglove-huulipuna.
.
100% Pure -valikoiman löydät House Of Organicin sivuilta täältä *. Koodilla 100PURE saa 10% alennuksen 100% Pure -tuotteista 28. helmikuuta saakka.
Tänään julkaistun tiedotteen mukaan L'Oreal on saanut kärkisijoitukset kahdessa yritysten vastuullisuus- ja kestävyysarvioinnissa.
L'Oreal sijoittui ykköseksi vuoden 2017 Newsweek Green Ranking -listalla ja saavutti korkeimman A-luokituksen CDP:n kaikissa arviointikategorioissa (ilmasto-, vesi- ja metsä).
Moni ei varmastikaan miellä L'Orealia erityisen "vihreäksi" yritykseksi, joten nämä listaukset olivat mielestäni aika kiinnostavia. Lehdistötiedotteen mukaan listaukset ovat riippumattomien organisaatioiden tuottamia. Newsweekin lista on tuotettu yhdessä kanadalaisen Corporate Knightsin kanssa joka on erikoistunut tutkimaan yritysten toimintaa kestävän kehityksen mittareilla (urgh, pahoittelen kömpelöä suomea - jos joku osaa kääntää "sustainability performancen" paremmin niin liitän sen tähän :D)
Newsweekin Green Ranking Global 500 -arvioinnissa L'Oreal saavutti 89,90% lukeman. Global 500 -listaus arvioi maailman 500 liikevaihdoltaan suurimman yrityksen vastuullisuutta ja kestävän kehityksen mukaista toimintaa erilaisilla ympäristömittareilla (joista voi lukea tarkemmin täältä jos nippelitieto kiinnostaa).
L'Oreal jätti taakseen monet muut suuret monikansalliset kosmetiikanvalmistajat, lähimmäksi sijoittui saksalainen Henkel AG sijalla 6. Sitä seuraava kosmetiikkajätti, Johnson & Johnson, löytyy sijalta 22 (Green Ranking 68,10%).
Off cosmetic topic - Nokia on sijalla 144....
Aika hieno juttu L'Orealille, mutta lehdistötiedote oli otsikoitu överisti: "L'Oreal maailman vastuullisin yritys 2017". Kun kyseessä on vain 500 suurimman liikevaihdon omaavaa yritystä kattava arviointi, jää ulkopuolelle tietysti monta todennäköisesti vastuullisempaakin yritystä ympäri maailmaa. Uskoisin, että moni luonnonkosmetiikkayritys saisi Green Ranking -mittareissa vielä korkeammat tulokset, mutta luonnonkosmetiikkavalmistajia ei tuotoiltaan suurimpien firmojen listoilla tietenkään näy.
Voidaan kuitenkin ajatella, että koska jättifirmojen tuotanto ja siihen liittyvät ympäristövaikutukset ovat aivan valtavan paljon suuremmat kuin pienten yritysten, on heidän ympäristötoimenpiteillään tietysti myös suuremmat vaikutukset kuin pienen firman. Siksi on hyvä ja ehdottomasti toivottava asia, että suuret yritykset saavat korkeita pisteitä tällaisissa mittauksissa.
Newsweek Green Ranking Global -listan Top 10. Koko lista täällä.
CDP (entiseltä nimeltään Carbon Disclosure Project - ovatkohan he muuten ajatelleet että pelkät ensimmäiset kirjaimet tekevät nimestä trendikkäämmän...? :p) ylläpitää maailman suurinta tietokantaa yritysten, kaupukien, maiden ja muiden alueiden ympäristövaikutuksista.
CDP:n vuotuisessa arvioinnissa tutkitaan yli 3000 suuryrityksen vaikutuksia ilmastoon, vesistöihin ja metsiin. Yritykset luokitellaan asteikolla A-D, parhaimpien päätyessä arvostetulle A-listalle.
Ilmastovaikutusten A-listalle pääsi 120 yritystä, Vesi-listalle 74.
Metsä-listalle pääsi vain kuusi yritystä, joista yksi on L'Oreal seuranaan pari suomalaistakin.
Aika mielenkiintoista.
Mitä ajatuksia tällaiset listaukset herättävät? Luotatteko niihin, ja muokkaavatko ne mahdollisesti käsitystänne yrityksistä? Vai onko näillä väliä lainkaan? (Toisin sanoen: mietittekö käyttämienne yritysten ympäristövaikutuksia...?)
Kävelyllä tänään lempireitilläni Strandpromenadilla Maarianhaminassa. Talven kauneimpia päiviä.
[vimeo 252050376 w=640 h=1138]
Kaupallinen yhteistyö: Dermosil
Aika esitellä poimintojani Dermosilin viimeisimmistä uutuuksista - ja valkkasin mukaan pari vanhempaakin vakiovalikoiman tuotetta jotka ansaitsivat mielestäni päästä valokeilaan :)
Tammikuun uutuuksien myötä Dermosilin Ecocert-sertifioitu Nature-sarja kasvoi jälleen muutamalla tuotteella, ja näitähän esittelen aina aivan erityisellä lämmöllä kun kyseessä on luonnonkosmetiikkaa, ja vieläpä Suomessa valmistettua sellaista. Olen tosi iloinen että Dermosilin Ecocert-sarja on saavuttanut niin vankan suosion, näinhän ei valitettavasti suinkaan ole käynyt kaikkien "normikosmetiikka"firmojen luonnonkosmetiikkakokoelmien kanssa (Karkkipäivän lukijoille tuttu on ainakin YR:n surullisen lyhytaikaiseksi jäänyt ekokosmetiikka-kokeilu).
Tällaisen setin valitsin tammikuun esittelyyn. (Yksi tuote puuttuu kuvasta, siitä lisää jutun lopussa.)
Kasvoseerumi Kanerva
10,50€ / 30 ml
SUOSIKKI
IHANA. Tähän paljon huutomerkkejä! Ihanaa tässä seerumissa on sen maitomainen, tosi miellyttävä koostumus, kosteuttava ja pehmentävä ihotuntu, vaniljainen tuoksu sekä hinta. Kanerva-seerumista ehti muutama lukijakin jo jakaa innostuneita kommentteja Vintner's Daughter -postaukseni kommenteissa, kun tulin kertoneeksi että olin korkannut tämän Dermosil-uutuuden testatakseni sitä VD'n alla.
Ekosertifioitu Kanerva-seerumi sopii tuomaan lisäkosteutta kaikille ihotyypeille. Emulsiomainen, runsaasti kasviöljyjä sisältävä koostumus myös ravitsee ihoa, ja iho jää paljon pehmeämmän tuntuiseksi kuin nestemäisen tai geelimäisen seerumin jälkeen. Alkoholittomassa seerumissa ihoa hoitavat koivunmahla, oliiviöljy, kanervauute, jojobaöljy, arganöljy, sheavoi, kookosöljy, ruusunjuuriuute, mustaherukansiemenöljy, auringonkukansiemenöljy ja rosmariininlehtiuute (incissä näkyvä c14-22 alcohols on emulgaattori, ei "pahis-alkoholi"). Seerumin lempeän makea tuoksu on tuttu Nature-sarjan Kanerva-päivävoiteesta, jonka esittelin viime kesänä.
Vaikka seerumi sisältää paljon kasviöljyjä, se sisältää myös paljon vettä eikä maitomainen koostumus tunnu yhtään rasvaiselta vaan raikkaalta. Se imeytyy ihoon hetkessä ja tuntuu niin miellyttävältä että olen innostunut kerrostamaan sitä parikin leijeriä.... <3
Käytän Kanerva-seerumia aamuin illoin; illalla laitan sen päälle kasvoöljyn ja aamulla päivävoiteen. Kuten Vintner's Daughter -jutussa kerroin, tämä seerumi yhdessä kasvoöljyn kanssa saa aikaan ihan killeripehmoisen, syväkosteutetun, ihanan tuntuisen ihon..! Pelkäänpä ettei tämä pullo ehkä näe loppukevättä vaan tyhjenee ennätysvauhtia...! :D Löydät Kanerva-murusen Dermosilin sivuilta täältä.
(...ja tuliko kohdalle nyt toistaiseksi kaikkein edullisin kosteusseerumi Suomen markkinoilla? Taisi tulla, minä kun juhlin jo 20 euron hintaisia seerumeita tosi halpoina, ja tämä on 10,50€...! Vaikka tilaisi vain pelkästään tämän seerumin, ei kuuden euron postikulukaan tee tästä vielä kallista...! :D)
Nature Body Butter Mint
9,70€ / 200 ml
SUOSIKKI
Jatketaan Ecocert-linjalla. Tämä herkullinen vartalovoi on ollut aiemmin Dermosilin joulukokoelmassa mutta liittyy nyt janoisten ihojen iloksi vakiovalikoimaan.
Mitä vartalovoiteisiin tulee, olen yleensä enemmän emulsiomaisten, juoksevampien koostumusten ystävä kuin jähmeiden ja superrasvaisten body butterien, mutta Dermosilin Minttu on ihanan kevyt ja helposti levittyvä ollakseen vartalovoi. Kuvailisin sen koostumusta vanukasmaiseksi - se on täyteläistä mutta samalla kevyen ja ehkäpä jotenkin "vatkatun" tuntuista. Voide levittyy iholle tosi helposti ja imeytyy nopeasti, jättäen silti body buttereille ominaisen suojaavan pinnan ihoon. Tämä sopii siis ehdottomasti myös kuivalle iholle suojaamaan ja lukitsemaan kosteutta ihoon.
Vihermintun tuoksuisessa voiteessa ihoa hoitavat mm. damaskonruusuvesi, shorea-voi, sheavoi, jojobaöljy ja manteliöljy. (Minulle muuten tulee voiteen tuoksusta ihan mieleen minttujäätelö, nimenomaan jäätelö ^_^)
Minttu-butterin löydät täältä.
Koivunmahla-suihkehoitoaine
6,80€ / 100 ml
Nature-sarjan kolmas uutuus on hiuksiin jätettävä, kevyt hoitoaine. Runsaasti kotimaista koivunmahlaa sisältävä kosteuttava suihke sopii myös kuivan päänahan hoitoon, sen kevyt koostumus ei "klähmää" ja jätä hiuspohjaan rasvaista tunnetta.
Yksinkertaisen ainesosaluettelon leave-in-suihke sisältää hoitavina ainesosina koivunmahlan lisäksi glyserolia, ruusujuuriuutetta ja ginkgo-uutetta. Hoitoteholtaan se on sen verran kevyt, että suosittelisin sitä terveille ja hyväkuntoisille hiuksille, lasten hiuksille tai sitten päänahan hoitoon. Koska suihkeen koostumus haluttiin pitää mahdollisimman luonnollisena ja sellaisena, joka ei tee hiuksia raskaiksi (kysyin tästä erikseen Dermosililtä), siitä on jätetty pois yleisesti hoitoaineissa käytetyt kvatit, jotka auttavat selvittämään hiusta tehokkaasti. (Puhuinkin näistä ns. muokatuista luonnollisista ainesosista aiemmin tässä kuussa.)
Minun hiukseni ovat sen verran kuivat ja huonokuntoiset ettei kevyt Koivunmahla-suihke riitä niitä hoitamaan yksinään, vaan ne vaativat silottavamman tuotteen. Olen kuitenkin löytänyt suihkeelle mukavan käyttötarkoituksen aamuisin; suihkin sitä yöllä "hattaroituneeseen" tukkaan jolloin hiukset kevyen kosteuskylvyn myötä elpyvät pörröstään ja niiden luonnollinen laineikkuus jäsentyy esiin.
Karbamidi-puikko kantapäille
6,20€ / 25 g
SUOSIKKI
Tähän tuotteeseen sain aiemmin vinkin lukijaltani, ja se kuulosti juuri minulle luodulta..! Karbamidipuikko ei ole uutuus vaan halusin esitellä sen vain silkasta löydön ilosta, tämä on niin mainio tuote. Olen blogissa kertonut monet stoorit halkeilevan kuivista kantapäistäni ja jalkapohjistani, ja kuinka karbamidipitoiset tuotteet ovat ainoita jotka todella auttavat.
Jonkin jutun yhteydessä valitin karbamidin ikävästä lieveilmiöstä; se jättää iholle inhottavan kuivakan-tahmean tunteen. Käytän karbamidivoiteita aina iltaisin ennen nukkumaanmenoa, ja ärsyttää kun jalat voideltua on vielä könyttävä sängystä pesemään kädet jos vielä mielii lukea kirjaa tai räplätä kännykkää ennen unen tuloa. Tämän kerrottuani sain lukijalta vinkin Dermosilin kätevästä tuotteesta: karbamidia ei tarvitsekaan levittää sormien kautta vaan suoraan puikosta jolloin kädet säästyvät inhalta tahmeudelta! Jee! Siis miten en ollut tajunnut aiemmin että tällainenkin on olemassa? <3
Minusta ja karbamidipuikosta tuli välittömästi ylimmät ystävät ja nyt jokailtainen voitelusessio on helpottunut huomattavasti; sen kuin vain hieron kantapäät ja päkiät stickillä, sujautan jalat yösukkiin (nekin Dermosililtä) ja voin sen jälkeen jatkaa lukemista puhtailla käsillä :) Puikon koostumus on jännän viileä ja raikas, se tuntuu iholla todella mukavalta. Tästä taisi tulla kertaheitolla luottotuotteeni.
Löydät karbamidipuikon täältä.
Seuraavat uutuudet eivät hoida ihoa, vaan siveltimiä :) Nämä näppärät pikkuapurit halusin testata heti kun näin ne uutuuksien joukossa.
Meikkisivellinten puhdistussieni (limited edition), 2,50€
Tämä kuiva sieni pikapuhistaa siveltimet ilman vettä ja pesuainetta. Se on kätevä apuri kun käytät vaikkapa samaa sivellintä useampaan eri luomivärisävyyn ja sivellin täytyy puhdistaa kesken meikkauksen. Sieni irrottaa puuterimaisen lian erittäin tehokkaasti, ja sitä voi käyttää niin luomiväri-, puuteri- kuin poskipunasivellinten pikapuhdistukseen. Löydät puhdistussienen täältä.
Itse olen aiemmin käyttänyt tarkoitukseen vessapaperia (!), ja voin sanoa että tämä sieni on 20 x tehokkaampi. Paperiin hinkkaan sivellintä useita kertoja, ja aina vain tulee pigmenttiä, sieneen riittää pari pyyhkäisyä ja pigmentti siirtyy sieneen.
Sieni on sen verran karhea, että suosittelen hellävaraista pyyhintää, liian kovakourainen käsittely saattaa pitkässä juoksussa vaurioittaa siveltimen harjaksia. Sieni irrottaa likaa niin tehokkaasti että ihan kevyt pyörittely tai pyyhintä riittää. Jää käyttöön :)
Meikkisivellinten puhdistushankain (limited edition) 4,50€
SUOSIKKI
Tällaisesta sivellinten puhdistusvälineestä luin muinoin Virven blogista, ja jo silloin ajattelin, että tuollainen pitää joskus hankkia. Kun ylempi puhdistaja liittyi sivellinten kuivaputsaukseen, tämä kaveri on vesipuhdistuksen apulainen.
Hankain on kuin pieni, silikoninen "pyykkilauta". Kostuta sivellin, lisää hankaimeen tippa puhdistusainetta ja pyörittele sivellintä hankainta vasten - ja katso kuinka lika irtoaa. Hankaimen nystyrät saavat lian irtoamaan harjaksista erittäin tehokkaasti - ainakin huomattavasti tehokkaammin kuin pyörittely kämmentä vasten kuten itse olen siveltimeni tähän saakka pessyt. Huuhtele sivellin ja hankain välillä puhtaalla vedellä ja jatka käsittelyä kunnes sivellin on puhdas.
Nystyrät pureutuvat harjaksiin ja etenkin meikkivoidesivellin oli helppo saada viimein kunnolla puhtaaksi mömmöistä, näin puhdas se ei ole varmaan koskaan ollut :D Rasvainen meikkivoidelika tunnetusti takertuu harjaksiin mukavan hanakasti eikä kaikki lika harjasten "sisältä" helposti vapaudu kun sivellintä pyörittelee vain pehmeää kämmentä vasten. Ahh, oli tyydyttävää katsella kun meikkivoidekertymät hankautuivat "pesulautaan"...
Myös tämä jää ilman muuta käyttöön. Puhdistajan löydät Dermosilin sivuilta täältä.
.
Viimeinen valitsemani tuote on sellainen, jonka halusin esitellä koska olen kirjoitellut tämän kategorian tuotteista viime aikoina paljon ja ne kiinnostavat itseäni kovasti - etenkin edulliset vaihtoehdot näille:
Kuoriva AHA-happoseerumi
13€ / 30 ml
Jep, Dermosililläkin on valikoimassaan AHA-happotuote. Ja varsin vakuuttavan oloinen onkin; lyhyen ainesosaluettelon kärjestä voi glykolihapon ohella bongata myös toisen tunnetun happoainesosan: polyhyhydroksihapon (gluconolactone). (Kuka muistaa vielä Exuviance-esittelyni parin vuoden takaa, jossa hämmästelin Suomen Exuviancen väitteitä siitä, että PHA-happo on saatavilla vain ja ainoastaan Exuviancen tuotteissa..) PHA-hapoilla on AHA-happojen kaltaisia ominaisuuksia, mutta niitä pidetään hellävaraisempina ja iho, joka ei siedä hedelmähappoja voi sietää PHA:ta.
Toisaalta - glukonolaktonilla on myös kelatoiva funktio, ja varmaksi en tiedä missä roolissa se pääasiallisesti tässä tuotteessa on (kelatoiva aine: "reagoi ja muodostaa komplekseja metalli-ionien kanssa, jotka voivat vaikuttaa kosmeettisen valmisteen säilyvyyteen ja/tai ulkonäköön"). Joka tapauksessa glukonolaktoni tunnetaan yhtenä PHA-hapoista ja sillä on erinomaisia ihonhoidollisia ominaisuuksia.
Glykolihapon ja glukonolaktonin lisäksi Dermosilin AHA-happoseerumin reseptistä löytyy kosteuttavia sokeriyhdisteitä, glyserolia ja teknisiä raaka-aineita kuten pH:n säätäjää, koostumuksen paksuntajaa ja emulgaattoreita. Silikonit ja muut koostumuksen turhat silottavat "täyttäjät" loistavat poissaolollaan. Yksinkertainen resepti jossa AHA- ja PHA-happo vaikuttavat olevan pääosassa.
Kysyin Dermosililtä seerumin AHA-happoprosenttia, mutta sitä ei osattu kertoa, vastauksen mukaan seerumi on kuitenkin mieto ja se sopiikin päivittäiseen käyttöön.
En ole ehtinyt tätä itse vielä testata kuin pari kertaa koska en halunnut sekoittaa sitä Vintner's Daughter -kokeilujaksolle. Seerumi on koostumukseltaan erittäin ohutta maitomaista nestettä, vielä paljon Kanerva-seerumia ohuempaa, ja imeytyy sekunneissa. Erityisen kosteuttavalta se ei tunnu vaan vaatii ehdottomasti päälleen kosteuttavat tuotteet. Kosteuttavuutta tältä ei toki odotakaan kun funktio on kuoriva.
En usko pystyväni arvioimaan tämän vaikutuksia, koska käytän toista, vahvempaa AHA-happokuorintaa pari kertaa viikossa ja se silottaa ihon niin tehokkaasti että miedomman tuotteen tehot jäävät varmasti havaitsematta. Halusin kuitenkin esitellä Dermosilin AHA-seerumin sillä osa kuluttajista käyttää mieluummin miedompaa, päivittäistä AHA-happotuotetta vahvemman ja harvemmin käytettävän sijaan. Toisten iho ärtyy korkeammista AHA-pitoisuuksista jolloin miedompi voi olla perusteltu valinta. Miedommankin tuotteen säännöllisellä käytöllä on ehdottomasti etunsa, ja etenkin ikääntynyt, auringossa "marinoitunut" iho hyötyy AHA-happojen ihon kuntoa parantavista vaikutuksista.
Hinnallakaan Dermosilin AHA/PHA-neste ei ole pilattu.... Tutustu seerumiin täällä.
.
Tässä tämänkertaiset Dermosil-poimintani, seuraavista Dermo-uutuuksista saatte lukea maaliskuussa. :)
Kuinka moni on jo ehtinyt liittyä Kanerva-seerumin faniklubiin? ^_^ Ja jos jollain on pidempiaikaisia kokemuksia AHA-seerumista, kuulisin mielelläni niistäkin. Tuote on kaiketi ollut Dermosilin valikoimassa jo jonkin aikaa...?