Huomenna se avautuu:
Karkkipäivän Eläinystävät-aiheinen joulukalenteri.
Kalenterin myötä haluan tuoda lukijoiden päiviin ja vuoden pimeimpään aikaan hymyä ja lämpöä. Ystävyys on arvokas asia, ja eläinystävä on monelle yhtä tärkeä ystävä kuin ihminenkin. Jopa tärkeämpi.
Minulle oli ihana joululahja jo lukea lähettämiänne tarinoita. Osa tarinoista oli lyhyitä kuvauksia lemmikin persoonasta, osa pitkiä kertomuksia koskettavine historioineen. Osa ystävistä on jo enkeliystäviä. Sanojen lukumäärään katsomatta jokainen tarina kertoi riveillä tai rivien välissä ystävän merkityksestä ja tärkeydestä kirjoittajan elämässä. Kyllä siinä silmäkin kostui useaan kertaan näitä lukiessa.
Kalenteriin osallistui lähes 30 eläinystävää, ja kaikki pääsevät mukaan. ❤️
Kiitos kaikille osallistuneille. Toivotan lukijoille hyvää joulukuuta ja iloa tämän vuoden joulukalenterin parissa, kuului joulunvietto suunnitelmiisi tai ei.
Sanni
Kaupallinen yhteistyö: Dermosil
On jälleen se aika vuodesta: aika esitellä Dermosilin joulutuotteita. 🥰
Tämän vuoden pakkausten kuvitus on saanut allekirjoittaneen ihan herkistymään. Kun joulupakkaukset julkistettiin, heräsin aamulla ystäväni lähettämään viestiin, jossa koreili Dermosilin pöllö-vartalovoide kera innostuneiden terveisten. Kaikki ystäväni tuntevat rakkauteni pöllöihin. 🥰 Klikkailin itseni saman tien Dermosilin sivulle, jossa odotti kokonainen tuotekokoelma toinen toistaan hellyttävämmillä eläimillä.
Joulun suloiset pakkaukset ovat syntyneet yhteistyössä valokuvaaja Konsta Punkan kanssa. Punkka lienee muuten Suomen seuratuin valokuvaaja sosiaalisessa mediassa: itseoppineella kuvaajalla on yli miljoona seuraajaa.
Dermosilin joulutuotteet ja -pakkaukset eivät ole vain söpöjä, ne ovat myös edullisia. ❤️ Ja nyt niitä voi saada vieläkin edullisemmin:
WILD FOREST -KÄSIVOIDE 6,50€ / 250 ml
WILD FOREST -VARTALOVOIDE 6,50€ / 250 ml
Käsivoiteen pakkausta somistaa nappisilmäinen kärppä talviasussaan. Nopeasti imeytyvä ja sileän tuntuinen käsivoide on täyteläisyydeltään light/medium-luokkaa, ja riittää kosteuttamaan minunkin tunnetusti kuivat käteni. Hoitaviin ainesosiin lukeutuvat glyseroli, sheavoi ja koivunmahla, ja onpa mukana ripaus tehokosteuttavaa karbamidiakin. Suloisella kärppä-kuvituksella on myös saatavilla lahjakasseja!
Vartalovoide on sekin helposti levittyvää ja hyvin imeytyvää. Hoitavat ja kosteuttavat aktiiviaineet ovat samat kuin käsivoiteessa, vartalovoide vain on koostumukseltaan ohuempaa ja hitusen kevyempää. Ja tää pöllö..! 😍 Aion hyödyntää joulukokoelman pakkaukset niiden tyhjennyttyä, ja täytän ne uudestaan muilla tuotteilla. Näin suloisia pakkauksia en heitä menemään..!
CHRISTMAS TREASURE -KÄSISAIPPUAPAKKAUS 11,90€ / 250 ML + 500 ML
Pöllö ilahduttaa myös puolukkaisessa käsisaippuapakkauksessa. 250 ml pullo sekä 500 ml täyttöpakkaus marjaisen makean tuoksuista puolukkasaippuaa saapuvat pöllö-lahjakassin kera. Suosittu puolukkasaippua on pakattu ihanan joulunpunaiseen pulloon, tosi herkullinen väri!
Minulle muuten tulee puolukkasaippuan tuoksusta ihan mieleen jokin Tigin tuote..! Tässä jopa karamellimaisen makeassa tuoksussa on jotain hyvin tigimäistä, tulee nostalginen tunne ja ajatukset vievät aikaan, kun parikymppisenä käytin paljon Tigin makean tuoksuisia hiustuotteita..!
HAPPY TOES -JALKOJENHOITOPAKKAUS 12,90€ / 125 ml + 150 ml
Kanelin tuoksuinen herkkupakkaus jaloille!
Kaneli-jalkakuorinta on raekoostumukseltaan juuri sopivan rouhea pehmentääkseen kovettuneetkin jalkapohjat (-> allekirjoittaneen..!). Geelimäinen koostumus on paksua ja tiivistä, ja pieni määrä kerralla riittää tehokkaaseen tulokseen. Mielenkiintoisesti tämän tuotteen pohjan muodostaa kosteuttava glyseroli, ja vettä on mukana vain ihan vähän. Parhaita kokeilemiani jalkakuorintoja!
Kaneli-jalkavoide on täyteläistä ja hyvin liukasta. Sen koostumus on itse asiassa sama kuin Dermosilin klassisessa Karbamidi-jalkavoiteessa, jouluversioon vain on lisätty tuoksuainetta ja kaneliuutetta! Kaneli-jalkavoiteessakin on siis 17,5% karbamidia. Näin korkea karbamidi-pitoisuus tekee voiteesta erittäin tehokkaasti kovettunutta ihoa pehmentävän. 👍
XMAS LUXURY -LAHJAPAKKAUS / EXTRA-VOITEET 8,50€ / 3 x 40 ml
Über-söpö napakettu tervehtii vastaanottajaa tässä kuivan ihon suosikkipakkauksessa. Pakkaus sisältää kolme versiota supersuositusta Extra-voiteesta, jota voi varmasti hyvällä syyllä kutsua yhdeksi Dermosilin rakastetuimmista kulttituotteista. Hämmentävän paksu voide hurmaa helmiäishohdollaan ja erittäin hoitavalla koostumuksellaan. Rasvaprosentti tässä voiteessa on peräti 40%.
Suosion salaisuus piilee koostumuksessa, joka on samalla todella paksua ja rasvaista mutta hyvin levittyvää ja kosmeettisesti mukavan tuntuista. Hohtava helmiäiskoostumus tuo voiteeseen oman persoonallisen lisänsä! Ne elämykset, ne elämykset... :) Itse myönnän juuri tämän efektin aikoinaan (15+ vuotta sitten..?) koukuttaneen minut Extra-voiteeseen. Se oli oikeasti todella erilainen mihinkään muuhun voiteeseen verrattuna.
Extra-voide jättää iholle suojaavan pinnan, joka ehkäisee kosteuden haihtumista ja pehmentää sekä suojaa kuivaa, erittäin kuivaa ja atooppista ihoa. Runsas glyserolipitoisuus kosteuttaa ihoa. (Vinkki: parhaan tuloksen saa, kun laittaa alle ensi ohuemman ja vesivoittoisemman voiteen, jonka sisältämän kosteuden Extra-voide lukitsee ihoon.)
Joulupakkaus sisältää kolme Extra-voidetta: alkuperäisen ja hajusteettoman version, vaaleanpunaisen Vitamin E -sarjan version sekä aivan uuden, Skin Comfort -sarjan kultaisen värisen version. Voiteiden ero tulee ennen kaikkea tuoksusta; Vitamin E - ja Skin Comfort -voiteissa on näiden sarjojen tuttu signature-tuoksu.
Nämä on niin ihania! 😍 Mulla lähti käsien iho taas uhkaavasti karhentumaan ilmojen kylmettyä, ja nyt on menossa Extra-voide-kuuri öisin. Harva voide jättää ihon saman tien niin pehmeän ja hoidetun tuntuiseksi kuin Extra. Vielä special-vinkki: sekoita Extra-voiteeseen tujaus Karbamidi-voidetta, niin johan pehmenee karheinkin ahavoitunut iho! Miksaa oma kanelin tuoksuinen Extra-voide sekoittamalla hajusteettomaan Extra-voiteeseen Kaneli-jalkavoidetta! 😍
WILD FOREST -KÄSISAIPPUA (loppuunmyyty)
WILD FOREST - SUIHKUVAAHTO 6,90€ / 500 ml
Orava-kuvioinen Wild Forest -käsisaippua on ehditty jo myydä loppuun. Kurre on ollut ilmeisen vastustamaton..! Tämä pullo kirvoittikin paljon kommentteja kun ensimmäisen kerran julkaisin Instagramissa materiaalia joulukokoelmasta. :)
Suihkuvaahdossa on kevyt, marjainen tuoksu. (Verkkosivun kommenttien mukaan toisten mielestä makea, toisten mielestä raikas..!) Glyserolia, koivunmahlaa ja betaiinia sisältävä koostumus ehkäisee ihon kuivumista.
Mun suosikki joulukokoelman suihkuvaahdoista on kuitenkin tämä ihanuus, joka sekin ikävä kyllä on ehditty myydä loppuun.
Winter Wonderland Sauna Soap -suihkugeelin intensiivinen mintun ja puun tuoksu on jotain aivan ihanaa..! 😍
GENTLE TOUCH -LAHJAPAKKAUS 7,90€ / 4 x 30 ml
Lahjaidea hajusteherkälle! ☁️ Kettu-pussukasta paljastuu neljä matkakokoista Sensitive-linjan tuotetta: shampoo, hoitoaine, suihkugeeli ja vartalovoide.
Hajusteettomat Sensitive-linjan tuotteet on kehitetty herkälle iholle ja sarjan tuotteilla on Allergia-, iho- ja astmaliiton tunnus. Samalla ne totta kai sopivat myös kenelle tahansa, joka arvostaa mietoa ja mutkatonta ihon- ja hiustenhoitoa. Matkakokoiset tuotteet ovat mielestäni ylipäänsä tosi kiva lahjaidea, joka varmasti otetaan ilolla vastaan. :) Kaikilla meillä on välillä tarvetta pienikokoisille tuotteille jotka sujahtavat helposti vaikkapa viikonloppureissun beauty boxiin.
TYRNI-KASVOÖLJY 12,50€ / 30 ml
Joulukokoelman kasvoöljy on mukava lisä edullisten kasvoöljyjen markkinoille. Tämän hintaluokan kasvoöljyjä ei juuri kaupoista löydä..! Tyrni-kasvoöljy sisältää hienon joukon ravitsevia, hoitavia ja antioksidanttisia kasviöljyjä: tyrnin siemenöljylle tekevät seuraa avokadoöljy, valkohilppaöljy, manteliöljy, ruusunmarjan siemenöljy sekä auringonkukkaöljy. Hyvin monipuolisesti hoitava kattaus, joka sopii niin kuivalle kuin ikääntyneellekin iholle.
Kokonaisuus olisi tällaisenaan aika rasvaisen tuntuinen, sillä avokadoöljy on hyvin täyteläinen ja ravitseva öljy, mutta cocktail on kevennetty esteriöljyllä. Tuloksena yhä ravitseva, mutta ohut ja helposti iholle levittyvä, miellyttävän tuntuinen koostumus.
Tyrniöljyssä on makean hedelmäinen tuoksu.
SOFT CHRISTMAS -LAHJAPAKKAUS 12,50€ / 125 ml + 15 ml
Taas niin älyttömän suloinen pakkaus..! 😍 Hellyttävä karitsa-lahjakassi kätkee sisäänsä erinomaisen hiusnaamion sekä latvoja silottavan ja kiillottavan hiusöljyn.
Soft & Shiny Hair Mask täyttää heti inci-vilkaisulla mun kriteerit erittäin hyvälle hiustenhoitoaineelle: se on silikoniton ja sisältää runsaasti kookosöljyä sekä joukon tehokkaasti hiusta silkkiyttäviä kvatteja. Kookosöljy on öljyjen ykkönen mitä tulee hiustuotteisiin, sillä se pystyy tutkitusti imeytymään hiukseen kaikista kasviöljyistä parhaiten ja sillä on hiusta kosteuttava, pehmentävä ja hiuksen vetolujuutta vahvistava vaikutus.
Koostumus on kermaisen voidemainen ja tuntuu hiuksissa aivan ihanalta. Takut selviävät vaivatta ja hiukset jäävät kuivuttuaan sileiksi ja pehmeiksi.
Soft & Shiny -hiusöljy sisältää sekin kookosöljyä ✔️, mutta tämä tuote on itse asiassa silikoni- & öljysekoitus, ei puhdas öljy. Kookosöljyn kaverina on arganöljyä sekä supersilottavaa dimetikonia. Jos tuote lupaa silottavuutta, sitä eivät öljyt yksinään tuo, vaikka kaikkea muuta ihanaa hiuksille tekevätkin. Erityisesti hiusten latvoille kehitetyissä "silkkitipoissa" silikoni on ylivertainen, sillä mikään muu aine ei toimi yhtä silottavasti jättäen samalla hiusta suojaavan ja rispaantumista ehkäisevän suojakalvon. Tämän tyyppisissä tuotteissa minäkin yhä "hyväksyn" silikonin, koska sille ei ole yhtä hyvää korvaajaa kasviperäisissä raaka-aineissa.
Soft & Shiny -hiusöljy on koostumukseltaan kuivaöljymäinen ja todella ohut, lähes nestemäinen. Tuotetta voi hieroa pyyhekuiviin tai kuiviin hiusten pituuksiin, tai sitä voi lisätä hiusnaamioon tuomaan lisäbuustia.
BONUS: MAURI KUNNAS -TUOTTEET
Tänäkin jouluna Dermosilin joulukokoelma sai Mauri Kunnas -lisän! ☺️ Rakastetun kirjailija ja graafikko Mauri Kunnaksen piirrokset koristavat joulun limited edition -käsisaippuoita. Mauri Kunnas -tuotteet tulivat myyntiin muuta joulukokoelmaa myöhemmin, ja vielä tällä hetkellä niitä on saatavilla..!
MAURI KUNNAS -KEITTIÖSAIPPUA 6,90€ / 500 ml
MAURI KUNNAS KÄSISAIPPUA 6,90€ / 500 ml
Keittiösaippuan koostumus on sama kuin suositulla Salvia-keittiösaippualla. Mauri Kunnas -käsisaippuan jouluinen kuosi taas kätkee sisäänsä vakiovalikoiman marjaisen makealta tuoksuvan Puolukka-käsisaippuan.
Keittiösaippuan ja "tavallisen" käsisaippuan koostumuksen ero tulee mm. vaahtoavuudesta: keittiösaippua kehitetään miedommin vaahtoavaksi, jotta sen saa huuhdottua käsistä nopeasti kokkauksen keskellä. Keittiösaippuan kevyesti yrttinen salvian tuoksu myös poistaa käsistä ruoka-aineiden kuten sipulin tuoksua.
.
.
Kertokaas Dermosil-fanit, joko joulun tilaus on tehtynä ja mitä tuotteita tilasitte tällä kertaa? :) Tai mitä aiotte tilata? Mä myönnän, että voisin suunnilleen ostaa Wild Forest -kokoelman pakkaukset tyhjinäkin, niin upeat ne ovat...! Eläinystävän toivekokoelma!
Kaupallinen yhteistyö: Aimée de Mars
Olen kirjoittanut tänä vuonna pariin otteeseen ranskalaisen Aimée de Marsin kiehtovista ja persoonallisista hajuvesistä. Tänään on luvassa opas kaikkiin sarjan tuoksuihin. 😍 Olen runsaan vuoden aikana tutustunut sarjaan niin perin pohjin, että en varmastikaan tunne mitään toista tuoksusarjaa yhtä hyvin.
Suhteeni Aiméen tuoksuihin alkoi jo syksyllä 2021, kun sain töissä tehtäväksi kirjoittaa tuoksuille kuvaukset myynti- ja markkinointitarkoituksiin. Sen jälkeen suhde on kypsynyt hitaasti, ja vaikka Aimée ei suoraan olekaan mun työsarja, se melkeinpä tuntuu sellaiselta, sillä olen tullut tuoksujen kanssa niin läheiseksi. Kattavan esittelyn sarjasta voi lukea tästä keväisestä postauksestani.
Lyhyesti, kyseessä on ranskalaisen parfyrmööri Valerie Demarsin luoma luonnollinen tuoksusarja, jossa yhdistyvät aromaterapia, olfaktoterapia sekä perinteinen ranskalainen artesaaniparfymeria. Tuoksuissa käytetään 21 tarkkaan valittua eteeristä öljyä. Yhdeksällä tuoksulla on Cosmos Natural -luonnonkosmetiikkasertifikaatti. Olen merkannut sertifioidut tuoksut 🌿-merkillä.
Nyt halusin kirjoittaa oppaan Aiméen kaikista tuoksuista. 🙂
Muistutan jälleen minikokojen mahdollisuudesta, jos olet kiinnostunut tutustumaan tähän persoonalliseen sarjaan. Maanantaihin saakka Aimée de Marsin tuoksuja voi tilata Joliesta tarjoushintaan ilman toimituskuluja. 1,5 ml minikoot maksavat 3,20€ (norm. 4€) ja 30 ml täysikokoiset 39,92€ (norm. 49,90€).
Kaikki Aimée de Marsin tuoksut ovat vahvuudeltaan Eau de Parfum -luokkaa.
Tämä on oma kategorisointini, ei Aimée de Marsin virallinen. Osa tuoksuista sopii useampaan kategoriaan.
ITÄMAISET: Sensuelle Sulis, Sensuel Rubis, Indomptable Cybèle
RAIKKAAT: Divine Émeraude, Eau 21, Petillante Aurore, Acqua di Orta
MAKEAT: Belle Rose, Belle Aphrodite, Doux Saphir, Douce Ophelia
PUUTERISET: Belle Rose, Sensuel Rubis, Lily Ambre, Mythique Iris, Doux Saphir, Mystique Améthyste
KUKKAISET: Belle Rose (ruusu), Lily Ambre (kuusama)
HEDELMÄISET: Belle Aphrodite, Adorée Hathor
PUISET: Bois 21, Terra 21, Indomptable Cybèle
GOURMAND: Belle Aphrodite, Mythique Iris, Douce Ophelia
UNISEX: Eau 21, Bois 21, Terra 21, Acqua di Orta
Unisex-termin tai -kategorian käyttö alkaa kenties jäämään pikkuhiljaa pois sukupuolineutraaliuden nimissä, sillä kaikki tuoksut voivat lopulta sopia ihan kenelle tahansa. Itse uskon, että perinteiset naisten ja miesten tuoksukategoriat tulevat silti säilymään vielä tovin. Aiméen unisex-kategoriaan asettamani tuoksut vastaavat perinteisen käsityksen mukaan maskuliinisempaa tuoksusuuntausta kuin muut Aiméen tuoksut.
ITÄMAISET
SENSUELLE SULIS - lämmin / mausteinen / makea
Sensuelle Sulis on alusta saakka ollut yksi top-suosikeistani sarjassa. Se on sarjan kolmesta itämaisesta tuoksusta helpoin ja voisiko sanoa kaupallisin. Sensuelle Sulis edustaa klassista, lämpimän makeaa orientaalituoksua. Tuoksu on makea, mutta ei imelällä tai päällehyökyvällä tavalla. Tyylikäs, miellyttävä ja harmoninen tuoksu.
🌿 SENSUEL RUBIS - savuinen / marjainen / suitsukkeinen / pippurinen
Rubis yllättää marjaisella vivahteellaan. Tuoksu on huomattavasti runsaampi, kontrastisempi ja moniulotteisempi kuin Sensuelle Sulis. Pirteän makea vadelmaisuus suitsukkeiden ja terävän pippuristen nuottien keskellä on virkistävä yllätys itämaisessa tuoksussa, ja tekee Rubiksesta yhden kaikkein kiinnostavimmista Aimée de Mars -tuoksuista.
INDOMPTABLE CYBÈLE - puinen / mausteinen / lämmin
Indomptable Cybéle on kolmikosta kevyin, vaikka itämaisten tuoksujen kohdalla ei koskaan voi puhua kovin kevyistä tuoksuista. Puiset sävyt ovat Cybélen juttu, ja se on matalampi ja rauhallisempi tuoksu kuin Sulis ja Rubis. Aistin tuoksussa myös tupakkaisuutta. Cybéleä voisi myös pitää kolmikon maskuliinisimpana tuoksuna.
RAIKKAAT
🌿 DIVINE ÉMERAUDE - vihreä / sitruksinen / kirkas
Ultrasitruksinen Divine Émeraude on Aimée de Marsin kaikkein raikkain tuoksu. Vihreän raikas Émeraude on kuin pirskahdus metsälähteen vettä yhdistettynä kirpeän makeisiin sitrushedelmiin ja aromaattisiin vadelmanlehtiin. Virallisessa tuoksukuvauksessa ei puhuta marjanlehdistä, mutta mä aistin tuoksussa selvästi marjaista vihreyttä.
Tämä tuoksu on henkilökohtainen suosikkini ja mielestäni aivan vastustamaton. Se on paras sitrustuoksu, jota olen koskaan käyttänyt. 🍋💛 Sitrustuoksuista on hyvä muistaa, että ne vaihtelevat hyvin paljon eri ihmisten iholla. Ilmeisesti ihon pH (ja muutkin ihon kemialliset tekijät) vaikuttavat sitrustuoksuun voimakkaasti. Siksi yksi ja sama sitrustuoksu voi tuoksua todella erilaiselta eri ihmisten iholla, vaihdellen hedelmäisen makeasta saippuaiseen ja jopa tunkkaiseen.
PETILLANTE AURORE - kukkainen / vahvan sitruksinen / jykevä
Petillante Aurorea on mielenkiintoista verrata Divine Émeraudeen. Kummassakin on samat alkunuotit: sitruuna, bergamotti ja appelsiininkukka, mutta tuoksut ovat täysin erilaiset. Siinä missä Émeraude on vesimäinen ja rakenteeltaan kevyt, Auroressa on jykevä kroppa kera runsaan kukkaisuuden ja vihreän "kitkeryyden". Alku avautuu hyvin appelsiininkukkamaisena, ja saa pian seuraa tukevasta kimpusta ruusua, jasmiinia ja erityisesti galbanumia. Juuri galbanum tekee Auroresta niin kipakan; syvän vihreän ja metsäisiä vivahteita omaavan galbanumin tuoksua kuvataan englanniksi sanoilla intense bitter green. Juuri sellainen pohja Auroressa on. Tästäkin huolimatta Petillante Aurore on kevyimmästä päästä Aiméen tuoksujen maailmassa.
MAKEAT
DOUCE OPHELIA - makean hattarainen / karkkimainen / jäisen sitruunainen
Makea ja samalla "jäinen" Douce Ophelia on persoonallinen sekoitus pinkkiä hattaraa, trooppista hedelmää, jäistä sitruunankuorta ja kardemummaa. Karkkimaisessa gourmand-tuoksussa makea hattara saa seuraa sokeroidusta persikasta ja lopulta alta hiipii häivähdys kardemumman maadoittavaa lämpöä. Kaiken yllä säteilee huurteinen sitruunaisuus. Todella kiehtova ja erikoinen tuoksu, en ole koskaan kohdannut mitään tämän kaltaista tuoksua.
BELLE APHRODITE - makean hedelmäinen / mesimäisen kukkainen / kevyen jälkiruokamainen
Kukkaishedelmäisessä Belle Aphroditessa on aistittavissa makeaa, keltaista hedelmäisyyttä seuranaan mesimäisiä kukkia. Taustalla väreilee kevyt jälkiruokamainen mantelimaidon vivahde. Douce Opheliaan verrattuna Belle Aphroditen makeus on pehmeämpää.
🌿 BELLE ROSE - makea / runsas / puuterinen / kukkainen / mesimäinen
Belle Rose on Aimée de Marsin myydyimpiä tuoksuja ja Ranskassa sarjan bestseller. Tuoksun avainsanat ovat runsas puuterisuus ja makea kukkaisuus. Olen keskustellut tuoksusta muutamien sitä testanneiden kanssa, ja Belle Rosen nuotit avautuvat eri ihoilla hyvin eri tavoin. Tuoksu on kehitetty moderniksi ylistykseksi Bulgarian ruusulle, heliotroopille ja valkoiselle santelille. Minun ihollani ruusu tai muutkaan yksittäiset kukkaisnuotit eivät erotu, vaan aistin hyvin muhkean ja paksun kukkaisuuden. Kuvailisin tuoksua jopa raskaaksi.
Kollega taas kuvailee Belle Rosea ihastuttavan ruusuiseksi, klassiseksi ruusu-hajuvedeksi.
Jos olet testannut tätä Aiméen bestselleriä, olisi tosi kiva kuulla, millaisena sinä aistit sen :)
⭐️Intensiiviset.⭐️ Aimée de Marsin tuoksut kestävät iholla poikkeuksellisen hyvin ollakseen luonnonkosmetiikan tuoksuja. Tähän joukkoon valitsin kolme mielestäni kaikkein kestävintä tuoksua: Lily Ambre, Mythique Iris ja Doux Saphir.
🌿 LILY AMBRE - intensiivisen kukkainen /lämmin / mesimäinen
Erittäin lämmin ja intensiivisen kukkainen tuoksu, jossa voi aistia kuusaman, karhunputken ja appelsiininkukan sävyjä. Tuoksu on matala ja raukea ja hyvin lämmin. Yksi suihkaus Lily Ambre -tuoksua kestää ihollani seuraavaan päivään, ja tämä on sarjan tuoksuista se ihan kaikkein pitkäkestoisin.
🌿 MYTHIQUE IRIS - mantelinen / runsaan kukkainen / gourmand / makea / puuterinen
Mythique Iris tarjoilee todella runsaan ja puuterisen kukkakimpun mantelisella pohjalla. Pehmeä ja samalla voimakas manteli luo tuoksuun selkeän jälkiruokamaisen vivahteen. Luokittelen Iris-tuoksun puuterisessa runsaudessaan saman henkiseksi kuin Belle Rosen, mutta Mythique Iris on vähemmän makea ja enemmän mystinen. Myös Iriksen kohdalla voisin puhua raskaasta tuoksusta. Tämä olisi erittäin vahvan persoonallisuuden tuoksu. Näkisin tämän tuoksun jollain taiteilijalla.
🌿 DOUX SAPHIR - karhunvatukkainen / voimakas / makea
Runsaan karhunvatukkainen Doux Saphir kuuluu Aiméen makeimpiin tuoksuihin. Belle Rosen ja Mythique Iriksen tapaan se on intensiivinen ja puuterinen, mutta tämän tuoksun juttu on marjaisuus. Jos suotte minulle mahdollisuuden yhä käyttää sukupuoleen liittyviä kuvaavia ilmaisuja, Doux Saphir olisi makeista tuoksuista pitävien perheessä se "äidin makea tuoksu", kun kepeän hattarainen Douce Ophelia olisi "tyttären makea tuoksu".
ADORÉE HATHOR - aurinkoinen / hedelmäinen / kukkainen
Iloinen, helpostilähestyttävä ja kepeän makea tuoksu. Tuoksu tuo mieleen aurinkoisen hedelmäpuutarhan. Adorée Hathor on Aiméen tuoksukokoelmassa kevyimmästä päästä, ja tämä tuoksu on vailla yllä esittelemieni puuterimaisen runsaiden kukkaistuoksujen jykevää rakennetta. Makeus on hillittyä ja miellyttävää.
Tähänkin tekisi mieli liittää sana tyttömäinen.
"Kaksykköset"
21-kokoelman tuoksut ovat unisex-tuoksuja ja Aimée itse luokittelee nämä Pour Homme -kategoriaan. Myös alempana esitely Acqua di Orta kuuluu tähän kategoriaan.
🌿 EAU 21 - raikas / merellinen / vesimäinen
Eau 21 on Divine Émerauden ohella Aimée de Marsin kevyin ja raikkain tuoksu. Alkutuoksussa ihastuttavat bergamotti, sitruuna, basilika ja minttu. Minttu tuo tuoksuun lempeän makean häivähdyksen. Tykkään itse valtavasti mintusta tuoksuissa, koska se on samalla makea ja raikas! Pohjatuoksun santeli ja seetri tasapainottavat ja lämmittävät kokonaisuutta.
BOIS 21 - puinen / raikas / aromaattinen
Pehmeän raikas tuoksu huokuu puun ja metsän lämpöä, jota kannattelee bergamotin ja sitruunan raikkaus. Sydäntuoksussa häivähdys laventelia.
🌿 TERRA 21 - lämmin / puinen / ambrainen / makea
Terra 21 on kolmikon voimakkain tuoksu. Se on erittäin lämmin, runsas ja balsamimainen ja huokuu sensuellin makeita vivahteita. Lämmin ja mausteinen ambra yhdistyy aromaattisiin puun sävyihin, se on tämä tuoksu kiteytettynä. Yksi omia suosikkejani! Mahdollisesti koukuttavin puu-tuoksu, jota olen koskaan haistanut. Samalla tavalla kuin Divine Émeraude onnistuu mielestäni täydellisesti vangitsemaan vihreän sitruksen kirkkaan raikkauden, Terra tekee saman lämpimälle puun tuoksulle.
ACQUA DI ORTA - raikas / säteilevä / mausteisen kukkainen
Valerie Demars sai inspiraation tähän tuoksuun Italian matkalla. Orta on järvi Italiassa, ja tuoksussa Valerie halusi ilmentää järven raikkautta ja sen rinteillä syksyisin kasvavien osmanthus-kukkien tuoksua.
Acqua di Ortassa on Eau 21 -tuoksun tavoin vedellistä raikkautta, mutta Eau'hun verrattuna Ortassa on runsaampi, kukkien ja mausteiden lämmittämä kroppa. Erityisesti kardemumma kohoaa ihanasti raikkaan alkutuoksun takaa, ja yhdessä sensuellin, lämpimän maitomaisen osmanthuksen kanssa se luo tuoksuun ihanan pehmeän ja syleilevän sydämen.
Terran ohella Acqua di Orta on oma suosikkini unisex-tuoksuista. Myönnän, että olen aika heikkona kardemummaan..!
🌿 MYSTIQUE AMÉTHYSTE - puuterinen / shampajainen / kukkainen / arvokas
Esittelyn päättävä Mystique Améthyste on arvokas ja ylevä tuoksu: kuin kuivaa, pitkään kypsynyttä shampanjaa yhdistettynä hienostuneen puuterin sävyihin. 'Kuiva' ja 'puuterinen' ovat minulle tämän jännittävän tuoksun avainsanoja. Aistin tuoksussa myös hienovaraisen kimpun violetteja kukkia, vaikka virallisessa tuoksukuvauksessa sellaisia ei näykään.
Tuoksu on hyvin erilainen kuin Aiméen tukevammat kukkaistuoksut. Se on erittäin vivahteikas, mutta ei pursua makeita, hedelmäisiä tai intensiivisen runsaita kukkaisnuotteja.
Keväällä kirjoittamani kuvaus Améthystesta tavoittaa mielestäni yhä hyvin tuoksun tunnelman:
"Sen puuteroitu olemus on hillitty ja ehkä jopa varovainen muihin Aiméen tuoksuihin verrattuna. Mystique Améthyste on kuin se viisas ja ylevä hovinainen joka ei tee numeroa itsestään, mutta jonka arvokkuutta henkivä olemus tekee vaikutuksen jo äänettömällä läsnäolollaan."
MINÄ JA AIMÉE DE MARS
Runsaan vuoden yhteiselon jälkeen top-suosikkeina ovat säilyneet vihreän raikas Divine Émeraude, makean itämainen Sensuelle Sulis, huumaavan ambrainen Terra 21 sekä hienostuneen puuterinen Mystique Améthyste.
Näiden seuraan ovat suhteen syvenemisen myötä nousseet myös Sensuel Rubis, jonka yllättävä "vadelma kohtaa savuiset suitsukkeet" -konsepti ilahduttaa joka kerta erikoisuudellaan, sekä vesimäisen raikkaat Acqua di Orta ja Eau 21. Välillä huomaan Doux Saphirin röyhkeän makean karhunvatukkaisuudenkin vetävän puoleensa, ja on päiviä, jolloin koen tarvitsevani annoksen tätä intensiivisen runsasta marjapommia.
Kerta kaikkiaan rakastan parfyymien maailmaa ja sielua, ja Aimée de Marsin tuoksukokoelmaan tutustuminen on ollut yksi viime vuosien antoisimpia kosmetiikkaprojekteja. Tämä moniulotteinen ja kompleksinen tuoksusarja ei suinkaan ole tyyliltään se helppo "Prisman hyllyltä napattava lifestyle-cologne", ja vaatii kantajaltaan mieltymystä ja kiinnostusta persoonallisiin niche-tuoksuihin sekä aromaterapiaan. Näitä ei voi mitenkään verrata tavanomaiseen synteettiseen hajuveteen. Miten palkitsevaa onkaan, kun tuoksut alkavat puhua ja avata kerroksiaan.
Minullakin meni aikaa, ennen kuin pääsin kunnolla sisään Aimée de Marsin tuoksuihin, mutta sitten kun pääsin.... myönnettävästi en ole oikeastaan muita tuoksuja koko vuonna käyttänytkään. Näiden moniulotteisuus ja vahva persoona on jollain tapaa addiktoiva. Aiméen parfyymeja tuoksutellessa syntyy dialogi, joka jatkuu ja kehittyy jokaisella tuoksuttelukerralla. Sellaista kokemusta ei synny synteettisen tuoksun kanssa, koska synteettisessä tuoksussa ei ole eteeristen öljyjen aromaterapeuttista ulottuvuutta.
Jos vielä tiivistän loppuun Aimée de Mars -tuoksujen vahvuudet, ne olisivat:
📍 Kestävyys. Valtaosa Aiméen tuoksuista kestää iholla monta tuntia, osa jopa seuraavaan päivään. (Sitrus- ja vesituoksuissa on aina lyhempi kesto.)
📍 Persoonallisuus. Kadulla ei todellakaan helposti kävele vastaan samaa tuoksua.
📍 Vivahteikkuus ja kompleksisuus. Aiméen tuoksut ovat kuin sinfonioita, jotka kuuntelu kuuntelulta alkavat avautua ja paljastaa lisää viehättäviä ja nerokkaita sävelharmonioitaan.
Parfyrmöörin ammatti ei lopulta ole kaukana säveltäjästä. ❤️ Siksi myös sillä on täysin olennainen merkitys, kuka tuoksun on säveltänyt.
.
⭐️
SAATAVUUS
Aimée de Marsin tuoksuja myyvät Helsingin Manskun Ruohonjuuri (valikoimassa yhdeksän tuoksua), Helsingin Stockmann (valikoimassa viisi tuoksua), Helsingin Museokadun Jolie, sekä verkossa Jolie, Stocka, Ruohonjuuri ja Natural Goods Company. Jolien ja Natural Goods Companyn valikoimassa on koko Aimée de Marsin tuoksukokoelma eli 17 tuoksua. Jolien Black Weekend -kampanjassa kaikki Aiméen tuoksut -20% maanantaihin 28.11. saakka. Postikulut ilmaiset.
Jatkoa edellisen postauksen "mukavia uutisia" -teemalle.
Haluan jakaa tämän: palasin yli kahden vuoden tauon jälkeen kuntosalille. Tää on itselleni iso juttu, sillä aloitettuani säännöllisen salitreenin 17 vuotta sitten mulla ei ole koskaan ollut näin pitkää totaalitaukoa kuntosalilta.
Salikorttini mukaan olin loggautunut sisään edellisen kerran kesällä 2020.
Luulen, etten ole ainoa, jolta korona katkaisi sali- tai ryhmäliikuntaharrastuksen kokonaan. 😕
Blogiani pitkään seuranneet saattavat muistaa, ettei mulla suinkaan ole mikään helppo suhde liikuntaan. (Vitutuksen lyhyt oppimäärä.) Haluan liikkua, koska se tekee hyvää, ja olen vuosien varrella oppinut pitämäänkin siitä - mutta mä en ole se euforiassa aamulenkkeilevä tennarityyppi tai jatkuvaa kehitystä hakeva dedikoitunut raudan nostaja. Olen samoja sabluunoja toistava perusatasolle tyytyväisenä juuttunut, pt-ohjelmia seuraava treenaaja, joka saa iloa ja energiaa yksinkertaisesti siitä, että liikun ja annan keholle ja lihaksille stimulaatiota.
Yhtä yksittäistä kokeilua lukuunottamatta mulla ei ole ollut mitään tavoitteita kehittyä. Oon tosi tyytyväinen sillä tasolla millä olen.
Mutta... nyt olin tipahtanut pois lähes kaikilta tasoilta. Pitkään jaksoin pandemian alettua tehdä kotijumppaa, ja viimeisin liikuntaan liittyvä kirjoituksenikin liittyy tähän - tehokas pakaratreeni kotona syksyltä 2020. Oi että, tuohon aikaan oli vielä paljon iloa ja virtaa liikuntaan, ja rutiini oli säilynyt yllä. Olen hyvin rutiinien kuljettama ihminen. Kun saan muodostettua rutiinin, minun on helppo olla sille uskollinen. Jopa vähän vastenmielisillekin rutiineille. Mutta kun rutiini jostain syystä särkyy... annas olla, on tosi vaikea nousta takaisin rattaille.
Tänä vuonna kotitreenit ovat hiipuneet hiipumistaan, ja käsipainot ja kahvakuulat ovat yhä vain harvemmin päässeet ulos vaatehuoneen nurkasta. Hyvä jos on yksi löysä jumppa vedetty viikkoon tai kahteen. Syksyllä huomasin, että motivaatio oli lähes kokonaan kadonnut, ja viimeistään Kreikan matka yhdistettynä koronaan tekivät lopun kaikesta treenistä melkein kahdeksi kuukaudeksi.
Koronan aikana tunsin konkreettisesti, kuinka veltolta ja energiattomalta keho todella tuntui. Se ei tuntunut mun keholta. Liikuntaa säännöllisesti harrastavat tietävät, että vaikka liikunta kuluttaa energiaa, se myös antaa energiaa. (En tiedä mitkä luonnon lait tämän takana ovat... miksi energiaa vievä toiminta myös antaa sitä..?)
Tämä energisoiva tunne oli täysin kadonnut, ja se oli sanalla sanoen ihan *rseestä. Päätin, että nyt loppui tekosyiden keksiminen ja liikunta palaa mun elämään, kunhan korona on sairastettu.
Viime viikonloppuna palasin salille.
Sinne meno tuntui karulta, koska syyllisyyden tunne oli niin suuri. Suunnilleen hävetti kirjautua sisään respan työntekijöiden silmien alla. Oli mielettömän kömpelö olo. Kotona olin joutunut miettimään, mitä salille edes pakataan mukaan - niin kauas oli tämä lähes kahden vuosikymmenen harrastus kaikonnut.
Mutta.... kun astuin juoksumatolle, minut täytti saman tien tuttuuden tunne. Hyvä tunne, tervetulleeksi toivottava tunne. Kun aloin siinä hitaasti hölkytellä, suu kääntyi hymyyn.
Eikä se hymy tainnut hiipua koko treenin aikana, ja näytin varmaan ihan pöhköltä nostellessani (aika kevyitä) painoja ja hymyillessäni iloisesti peilikuvalleni. Ai että se tuntui kivalta! Sen lyhyen 45 minuutin aikana koin suurta huojennusta, turvallisuuden tunnetta ja iloa - ja palautunutta varmuutta siitä, että juuri tämä liikuntamuoto kaikessa yksinkertaisuudessaan on just se mun juttu! Mä en ole ryhmäliikuntaihminen enkä crossfittaaja enkä maratoonari enkä padelin pelaaja. Mä tykkään nostella painoja ja saada lihaksille vastusta. Ihan kehittymättäkin mihinkään! 😍❤️ Se tuntuu mun kehossa hyvältä ja saan siitä valtavasti energiaa.
(Pitkään tunsin syyllisyyttä siitäkin, että en tykkää muista lajeista ja olen tylsä kun olen jumittunut vain salitreeniin, mutta tämä syyllisyys on sittemmin selätetty. On hyvä asia, jos ylipäänsä löytää lajin, josta tykkää! Ja hei - olenhan mä myös löytänyt talvella hiihdon..!)
Tänään oli mun neljäs kerta salilla tauon jälkeen ja kehoa kolottaa joka puolelta, mutta se on hyvää kolotusta. Joka kerta kun olen pakannut salikassin, olo on ollut entistä innostuneempi. Miten voi olla näin iloinen näin pienestä asiasta! 🤗
Tästä se rutiini taas lähtee rakentumaan. 🙂
(Rutiinit on kultaa, ja niihin kuuluu mun kohdalla ehdottomasti myös iPod salilla! En suostu kuuntelemaan musiikkia puhelimesta ja oon aina ihmetellyt, miten joku jaksaa kantaa painavaa puhelinta treenissä kroppaan "teipattuna".... 😀 Jopa se tuntuu hyvältä, kun avaa iPodin ja siellä on ne samat vanhat tutut soittolistat vuosien takaa...! ❤️💪)
Olin eilen illalla kävelyllä, ja hämärän keskellä lämpöisinä hehkuvat, valaistut ikkunat saivat minut yhtäkkiä muistamaan kuvantarkasti vuosi sitten blogiin kirjoittamani kirjoituksen.
Hyvänen aika, siitä on vuosi. Tuota kirjoitusta kirjoittaessa olo oli hyvin kaukana siitä, että minulla realistisesti olisi lähitulevaisuudessa oma koti. Voin saavuttaa tuon tunteen yhä helposti. Ja sitten - vain kahta kuukautta myöhemmin; minulla oli koti! ❤️
Pysähdyin kävelyllä miettimään kaikkia tuntemuksia, joita vielä vuosi sitten kävin tähän aikaan läpi. Juuri joulu - ja jostain syystä erityisen vahvasti kotien valaistut ikkunat - saavat minut tunteelliseksi liittyen kotiin ja kuulumiseen. To belong. Ikkunoissa on minulle vahvaa symboliikkaa. Niiden takana on erilaisia koteja, tarinoita ja ihmisiä. Pieniä universumeja historioineen. Tietysti joidenkin ikkunoiden takana on vain tila, jossa joku asuu, mutta joka ei hänellekään ole koti. Kuitenkin, ennen kaikkea.... hämärässä loistava ikkuna on minulle aina yhteenkuuluvuuden symboli. Näen sen takana paikan, johon siellä olevat ihmiset kuuluvat - yksin tai yhdessä.
Tuota kuuluvuutta olen kaivannut.
Nyt minullakin on oma ikkuna.
Joskus tekisi mieli jättää valot päälle ja mennä ulos kadulle vain nähdäkseni mun valaistun ikkunan. 🥰
Kun ostin tämän asunnon, se tuntui heti mun kodilta. Vaikka täällä oli ne karmeat juuttikangastapetit ja oranssinkeltainen keittiö, tämä tuntui kotoisalta ja mun paikalta. Näin itseni heti täällä.
Myynti-ilmoituksen kuvissa kämppä oli karun näköinen pitkine hämärine eteisineen ja olohuonetta rajaavine haitariovineen. (Siitä keittiöstä puhumattakaan.) Katselin myynti-ilmoitusta yli viikon. Kaksikin. Hyvä sijainti, mutta on kyllä karun näköinen, ja iso remontti edessä. Ei kukaan muukaan tuota näköjään halua ostaa kun on ollut niin pitkään myynnissä.
Juuri ennen joululomalle lähtöä minulle tuli kuitenkin tunne, että kämppä täytyy edes käydä katsomassa.
Kun kiinteistönvälittäjä avasi oven ja astuin sisään asuntoon, tunsin heti, että täällä mä viihtyisin. Asunnossa oli hyvin erilainen tunnelma kuin kuvissa. Siellä oli hyvää energiaa. Jotenkin taisin heti ihastua asuntoon vastoin kaikkia odotuksiani.
Tunne oli niin vahva, että lähdin joulun viettoon sydän pamppaillen. Teenkö tarjouksen, teenkö tarjouksen.... jaksanko mä sitä remonttia...?
Lopulta tein tarjouksen. 12. tammikuuta sain avaimet käteen ja viittä päivää myöhemmin kannoin ensimmäiset huonekalut asuntoon.
.
Silloin muistan miettineeni - ja varmaan kirjoitin tänne blogiinkin, että seuraavana jouluna mulla on vihdoin oma iso joulukuusi. Hullua kyllä, se oli oikeasti ensimmäisiä asioita, joista aloin haaveilla uudessa kodissa. Meillä ei ex-puolison kanssa koskaan ollut joulukuusta, koska se ei mahtunut meidän asuntoon. (Eikä puolisoni olisi sellaista sinne halunnutkaan, olimme hyvin erilaiset joulun viettäjät.) Olen aina mielessäni toivonut ja odottanut, että tulee se hetki, kun voin pystyttää oman kuusen.
Nyt edessä on viimein se joulu!
Kaiken lisäksi - tulossa on ensimmäistä kertaa joulu Tampereella! Perhejoulu vietetään tänä vuonna minun luonani. ☺️
Kieltämättä tämä tuntuu myös oudolta, koska olen koko 43-vuotiaan elämäni aikana viettänyt tasan yhden joulun jossain muualla kuin lapsuudenkodissani Kuopiossa. Perinne on ollut todella vahva, enkä oikeastaan ennen tätä vuotta olisi voinut kuvitellakaan viettäväni joulua muualla. Joulun on kuulunut olla lapsuudenkodissa.
(Tiedostan, että tämä on hieman erikoista ja minun puoleltani perinteestä kiinni pito paikoin jopa itsekästä.)
Nyt tunne on erilainen. Sisareni ehdottaessa joulua Tampereella, se tuntui yhtäkkiä aika luonnolliselta.
Olen irrottanut otteeni monista asioista tänä vuonna, ja ylipäänsä vuosi on tuntunut vedenjakajalta. Olen luopunut Ahvenanmaan kodistani. Jouduin jättämään hyvästit koirille. Nämä yhdessä ovat tavallaan pakottaneet minussa liikkeelle sisäisiä muutoksia, joiden aika on ollut jo pitkään. Kaikki ei ole pysyvää, eikä niin ole tarkoituskaan. Ja - huomasin, että en mä edes muserru kaikkiin menetyksiin. Asiat, joita olen pelännyt syvästi, ovat tulleet luokseni, ja mä selvisin. Vaikka haikeana, mutta en kasaan murtuneena.
Nyt on sellainen olo, että olen valmis ottamaan vastaan uusia perinteitä. Vanhat kivijalat ovat tavallaan hajonneet, ja tehneet tilaa uudelle.
Mikä olisikaan parempi tapa sinetöidä ensimmäinen vuosi omassa kodissa, kuin koota sinne koko perhe yhteen viettämään tätä (mulle niin) merkityksellistä juhla-aikaa. Ajatus siitä, että saan kattaa pöydän - ja tuoda extratuoleja ympärille - ja lämmittää lanttulaatikkoa mun keittiössä, tekee mut jo nyt hurjan iloiseksi..!
On aika aloittaa uusi luku.
.
❤️
P.S. Eläinystävät-joulukalenteriini mahtuu vielä eläinystäviä..! 🥰 Osallistu lemmikkisi tai muun eläinystäväsi kanssa Karkkipäivän hyvän mielen joulukalenteriin, jossa jokaisessa luukussa esittäytyy jollekulle tärkeä eläin.
Lähetä kuva eläinystävästäsi sähköpostilla osoitteeseen karkkipaiva (at) hotmail.com ja kerro ystäväsi tarina, lyhyesti tai pitkästi, ihan kuinka itse haluat. Lisätietoa joulukalenterista täällä.
Kaupallinen yhteistyö: Purodoré
Viime syksynä lanseerattu, suomalainen luksusluonnonkosmetiikkasarja Purodoré on laajentunut. Ylellinen Gold-tuotelinja on saanut rinnalleen Spa-linjan, johon minulla on ollut syksyn aikana ilo tutustua. :)
Aiemman juttuni Purodoré-sarjasta voit lukea täältä.
Koodilla SANNI25 saat -25% alennusta Purodorén verkkokaupassa koko tuotevalikoimasta 24.11. saakka. Toimitukset Suomen sisällä ovat ilmaiset.
Spa-linja on Gold-linjaa laajempi ja tuotteet ovat hieman edullisempia. Luksus-aspekti on kuitenkin yhä mukana korkealaatuisten raaka-aineiden, tyylikkäiden pakkausten sekä korkean hoitavuuden myötä. Purodoré-sarjan tuotteissa aktiiviaineiden pitoisuudet on maksimoitu, ja esimerkiksi hedelmäuutteet on valmistettu raakamenetelmällä, mikä tarkoittaa, että koko kasvi on käytetty prosessissa, eikä uutetta ole laimennettu vedellä.
Spa-linjan on kehittänyt Suomen kysytyimpiin luonnonkosmetiikan kemisteihin kuuluva Anu Ruohosto, joka on myös Gold-linjan takana. Juuri Ruohoston kanssa juttelin kosmetiikan luksuksesta, aihe, jolle aiemmin tässä kuussa omistin oman postauksen. Purodorén lähestymistapa luksukseen on estetiikan ohella ennen kaikkea raaka-aineiden kautta. Tuotteiden hoitavien ja aktiivisten aineiden pitoisuudet on maksimoitu kaikilla käytössä olevilla keinoilla.
”Laihaa kahvia ei halua juoda kukaan, miksi haluaisimme valmistaa ylellistä kosmetiikkaa sillä periaatteella”, Ruohosto kiteyttää Purodorén ytimen.
Läpinäkyvyys ja tuotteiden ymmärrettävyys on myös Purodorélle tärkeä arvo. Purodoré haluaa luoda ihonhoitotuotteita, joiden ainesosalistaa lukiessa asiakas tunnistaa käytettyjä aineita ja ymmärtää, mistä tuote muodostuu.
Esimerkki:
(Luonnonkosmetiikan) kasvovoide
Aqua, Caprylic/Capric Triglyceride, C-10-18 Triglycerides, Cetearyl Alcohol, Alcohol Denat., Butyrospermum Parkii (Shea) Butter, Diglycerin, Squalane, Dicaprylyl Ether, Glycerin, Glyceryl Behenate, Glyceryl stearate, Parfum, Glyceryl Stearate Citrate, Sodium Hyaluronate (…)
Purodorén kasvovoide:
Rosa Damascena (Rose) floral water, Simmondsia Chinensis (Jojoba) Seed Oil, Rosa Canina (Rosehip) Seed Oil, Butyrospermum Parkii (Shea) Butter, Cetearyl Olivate & Sorbitan Olivate, Rubus Idaeus (Raspberry) Fruit Extract, Matricaria Recutita (Chamomile) Flower Extract, Argania Spinosa (Argan) Kernel Oil.
Näettekö eron..?
Cetearyl Olivate & Sorbitan Olivate on oliivipohjainen emulgaattori, jolla vesi- ja öljypohjaiset aineet saadaan sekoittumaan voiteeksi. Muita koostumusta muokkaavia ainesosia Purodoré ei käytä. Sarjan kotisivulla on avattu joka ikinen tuotteissa käytetty ainesosa.
SADEMETSÄT JA TROPIIKKI KOHTAA POHJOLAN
Spa-sarjassa on kymmenen tuotetta: puhdistusmaito, kasvovesi, kaksi 24-h-voidetta, kasvoöljy, SPF 25-päivävoide, seerumi, yövoide ja kaksi kuorintaa.
Spa-linjan juttu on antioksidanttisuus sekä eksoottiset ainesosat. Mainitsin hiljattain sademetsäperäisten raaka-aineiden trendin. Se on näkyvissä myös Purodoré Spa -sarjan tuotteissa. Anu Ruohosto kertoo, että ideana oli hakea tuotteisiin eri kulttuurien helmiä niin Suomesta kuin eksoottisista maista. Bongaan resepteistä suomalaisen lemmikin, kauran ja vadelman rinnalla afrikkalaista marulaa, trooppisia hedelmiä kuten guavaa ja pitayaa, maqui-marjaa Chilestä, meksikolaista agavea sekä pähkinöitä ja supermarjoja Amazonin alueelta. Tällä kattauksella tuotteet todellakin notkuvat vitamiineja ja antioksidantteja.
Tutustuessani Purodoréen viime vuonna ensimmäinen ajatukseni oli: missä kasvoöljy? Nyt Spa-linjan myötä oli sen aika. :) Kasvoöljy sekä kasvovesi ovat – ehkä odotetustikin – muodostuneet suosikeikseni Spa-linjan tuotteista. ✨Vesi-öljy-kosteutus! ✨ Se on niin mun juttu. Entsyymikuorinta on kolmas suosikkituote. Niin, ja onhan sarjan suojakertoimellinen päivävoidekin todella hyvä..!
Tuoksusta; osassa Spa-linjan tuotteista on käytetty samaa Purodorén signature-tuoksua kuin Gold-linjassa, mutta Spa-tuotteissa tuoksuvat myös tuotteiden raaka-aineet, erityisesti marjat. Näin ollen tuoksu on erilainen kuin Goldissa. Täytyy sanoa, että itse tykästyin enemmän Spa-sarjan tuoksuihin, marjaiset vivahteet vetoavat meikäläiseen. Löytyypä sarjasta myös viehättävin kukkaistuoksu koskaan!
NOURISHING FACIAL OIL 55€ / 30 ml - koodilla 41,25€
Täyteläisessä luomukasvoöljyssä yhdistyy kuusi kylmäpuristettua kasviöljyä. Harvinaisempana extra-aktiiviaineena ovat ruusun terälehdet, joilla on ihoa rauhoittava vaikutus. Terälehdet on uutettu viinirypäleen siemenöljyyn.
Öljycocktailin ykkösenä komeilee kevyenä öljynä tunnettu viinirypäleen siemenöljy, mutta sen osuus öljyjen kokonaisuudessa ei ole suuri, koska tämä öljyseos on täyteläinen ja hyvin ravitsevan tuntuinen. Nourishing Facial Oil on vaikutukseltaan kosteuttava, korjaava ja juonteita silottava.
Purodorén perustaja Maria Nummenpää kertoo, että Nourishing Oil'ista on tullut yksi sarjan pidetyimmistä tuotteista. "Se sopii oikeastaan ihan jokaiselle, niin kuivalle kuin rasvoittuvalle iholle". Öljystä on mm. saatu palautetta, että sillä on korjattu ja rauhoitettu väärien tuotteiden kautta huonoon kuntoon mennyt iho.
Viinirypäleen siemenöljy sisältää runsaasti E-vitamiinia ja linoleenihappoa.
Aprikoosinkiviöljy on tehokkaasti kosteuttava ja pehmentävä öljy joka sisältää fytosteroleja, E-vitamiinia ja beetakaroteenia.
Mustaherukanlehtiöljy sisältää mm. C-vitamiinia, kivennäisaineita ja flavonoideja. (Mielenkiintoista, että tässä on käytetty lehdistä puristettua öljyä siemenöljyn sijaan.)
Ruusunmarjansiemenöljy sisältää ihoa uudistavaa A-vitamiinia ja on klassinen anti-age-öljy.
Omenansiemenöljy sisältää antioksidanttisia flavonoideja sekä C-, B- ja E-vitamiinia.
Lakansiemenöljy sisältää runsaasti C-vitamiinia sekä välttämättömiä rasvahappoja, fytosteroleja ja antioksidantteja. Lakansiemenöljyllä on ihoa kirkastava vaikutus.
Öljyssä on hyvin kevyt marjainen tuoksu kukkaisella pohjalla.
ACTIVE DAY CREAM SPF 25 45€ / 50 ml - koodilla 33,75€
Aina kun kohtaan suojakertoimellisen luonnonkosmetiikan kasvovoiteen, odotan suurella innolla ja jännityksellä, miltä se tuntuu kasvoilla. Maaginen raja erityisen miellyttävälle ihotuntumalle on nykyään SPF 20 ja SPF 30:n välillä – heti kun kerroin nousee kolmeen kymppiin, mineraalifiltterin osuus tuotteessa on niin suuri, että vain harva valmistaja onnistuu täysin neutraloimaan sen tuoman jähmeyden. Te, jotka käytätte paljon mineraaliaurinkovoiteita, tiedätte varmasti mitä tarkoitan.
SPF 25 antaa sekin oikein hyvän suojan UV-säteilyä vastaan, ja jättää voiteeseen SPF 30:iä enemmän tilaa kosteuttaville aineille. Tämän tuntee Purodorén Active Day Cream -voiteessa! Voide tuntuu kosteusvoiteelta, ei aurinkovoiteelta. UV-suojana toimivan sinkkioksidin läsnäoloa ei arvaisi tuotteessa lainkaan. Voide levittyy todella notkeasti ja tuntuu jopa kevyeltä. Se imeytyy nopeasti ja jättää iholle miellyttävän tunteen. Valkoisesta kajosta ei ole tietoakaan.
Yritin udella Ruohostolta, miten hän on onnistunut formuloimaan näin kevyen ja miellyttävän tuntuisen mineraali-SPF-voiteen, mutta hän vain myhäili, eikä tietenkään paljastanut ammattiniksejään. Kävimme myös äärimmäisen mielenkiintoisen keskustelun mineraalifilttereiden suorituksesta yleisellä tasolla, jonka sisällöstä voisin ammentaa toiseen postaukseen.
Kosteuttavuuden kriteereillä Purodorén Active Day Cream SPF 25 on varmastikin paras luonnonkosmetiikan SPF-kasvovoide jota olen kokeillut. Ihanan kuuloinen inci pursuaa ravitsevia, kosteuttavia ja vitamiinipitoisia ainesosia kuten vadelmansiemenöljyä, avokadoöljyä, camu camu -hedelmää ja agave-uutetta.
HYDRATING FLORAL TONER 36€ / 150 ml - koodilla 27€
Oi ihanuutta! TÄMÄ on vuoden paras kasvovesituttavuus! 😍 Hullaantumiseni saattaa olla jopa eniten tuoksun ansiota: Hydrating Floral Tonerissa on ihastuttavin kukkaistuoksu jonka olen kohdannut missään kosmetiikkatuotteessa. (Ainesosatkin ovat erinomaiset, mutta tuoksu on se joka vaikuttaa meihin ensimmäisenä, halusimme tai emme..!) En yleensä edes ole klassisten kukkaistuoksujen ystävä, mutta Floral Tonerin hienostunut, herkkä ja samalla vivahteikas kukkakimppu on kerrassaan lumoava. Tämä tuoksu jos mikä tuo minulle mieleen ylellisen, selektiivisen tuotteen. Ja kuulkaapa tätä: tuotteessa ei ole lainkaan lisättyjä hajusteita, vaan tuoksu tulee pelkästään koostumuksen sisältämistä kukista…! Yleensä luonnonkosmetiikankin kukkaistuoksut luodaan hajustemolekyyleillä, jotka on eristetty mm. eteerisistä öljyistä, mutta ei tässä tapauksessa.
Valkoinen ruusu, lehmuksenkukka, päivänkakkara, lemmikki, ruiskaunokki ja orvokki luovat tämän taianomaisen kosteuttavan suihkeen hoitavan sekä tuoksuvan sydämen. Lisää ainesosien vaikutuksista voi lukea Purodorén sivulta, mutta mainittakoon, että esimerkiksi valkoinen ruusu, jonka hydrolaatti muodostaa Floral Tonerin pohjan, rauhoittaa ja vahvistaa ihoa ja sillä on myös ihon kiinteyttä ja kimmoisuutta tukeva vaikutus. Lemmikin kukkauute puolestaan on yksi kemisti Anu Ruohoston suosikkiainesosia Spa-sarjasta. Ruohosto kertoo lemmikin sisältävän mm. paljon C-vitamiinia.
Muita ihoa hoitavia aineita Floral Tonerissa ovat mm. niasiiniamidi, hyaluronihappo, fosfolipidit ja glyseroli.
Tässä on muuten aika loistava lahjaidea kosteuttavien kasvovesien ystävälle! 😍
REGENERATING SLEEPING MASK 55€ / 50 ml - koodilla 41,25€
Täyteläinen yövoide notkuu upeita ihoa hoitavia herkkuja eksoottisista pähkinävoista hedelmiin ja marjoihin kuin ”Michelin-tähden ihonhoidollinen maistelumenu”. Näitä ainesosalistoja on ilo lukea, ne ovat kuin gastronomisesti tarkoin hiottu fine dining -elämys iholle.
Kutsun tätä tuotetta yövoiteeksi, koska sitä käytetään yövoiteen, ei naamion tavoin. Olen aiemminkin kirjoittanut mielipiteeni ’sleeping mask’ -termiin liittyen: vaikka ymmärrän idean käyttää nimeä, koska se tekee tuotteesta tehokkaamman kuuloisen kuin ’yövoide’, en innostu nimestä, kun tuotetta käytetään yövoiteen tavoin. (Nimet käyttötarkoituksen mukaan, sanoo tämä kosmetiikkafriikki! ☺️)
Nimi ei kuitenkaan tässä tapauksessa pahenna tuotetta. Erittäin hoitava anti-age-vaikutteinen koostumus tarjoilee iholle buffetin ucuuba-ja kokum -pähkinöiden voita, avokadoöljyä, baobab-öljyä, mulperipuun uutetta, papaijauutetta, helokkiöljyä, skvalaania, fermentoitua raaka-kaakaota, pitaija-hedelmän uutetta, kiwi-uutetta ja fermentoitua lykopeenia. Johan on pidot!
Pähkinävoit, avokado- ja baobab-öljy tuovat voiteeseen ravitsevuutta, mulperi ja papaija kirkastavat ihoa (mulperipuun uute on tehokas pigmenttiläiskien vaalentaja), helokkiöljy ja skvalaani kosteuttavat, kaakao sisältää runsaasti mineraaleja kuten magnesiumia, rautaa, kromia ja sinkkiä, pitaija-hedelmän C- ja B-vitamiinit puolustavat ihon nuorekkuutta, kiwi ammentaa ihoon C-vitamiinia ja superantioksidanttinen lykopeeni mm. ehkäisee ihon valovaurioita. Kerrassaan mieletön cocktail joka ravitsee, kosteuttaa, heleyttää ja hidastaa ihon ikääntymisen merkkejä.
Tässä voiteessa on koko Spa-sarjan hoitavin koostumus. Tämän pariksi päiväaikaan sopii Regenerating Day & Night Cream normaalista kuivalle iholle, tai kevyempi Balancing Day & Night Cream normaalista sekaiholle.
ACTIVE ENZYME CLEANSER 38€ / 100 ml - koodilla 28,50€
Tässäpä ihana, ylellinen ja erilainen putsari! Oikeastaan Enzyme Cleanseria on syytä kutsua kasvokuorinnaksi, sillä se ei ole tarkoitettu päivittäiseen käyttöön vaan sitä käytetään kuorintatuotteen tapaan 1-2 kertaa viikossa. Tuotteen koostumus on formuloitu muistuttamaan puhdistusmaitoa ja se sisältää myös pinta-aktiivista, likaa irrottavaa dekyyliglukosidia, joten siinä mielessä ’cleanser’-nimikin on perusteltu.
Tuotteen kuoriva ainesosa on hibiskus-kukan sisältämät hedelmähapot.
Muilta osin Active Enzyme Cleanserin koostumus muistuttaa enemmänkin hoitavaa kosteusemulsiota kuin putsaria tai kuorintatuotetta. Persikankiviöljy, sheavoi, unikonsienenöljy, lakritsinjuuri, kookosöljy, aloe vera, valkoinen tee, mansikkauute… Koostumus on niin upea, että melkein sääli huuhtoa tämä iholta lavuaariin..!
Tuote ei ole tarkoitettu meikin poistoon, vaan se levitetään meikistä puhdistetulle iholle. Tuotetta hierotaan iholla tovi ja huuhdotaan sitten pois haalealla vedellä. Mun iho on niin tottunut happo/entsyymikuorintoihin, että pyörittelen tätä iholla useamman minuutin. Kun tuotetta hieroo iholla muutaman minuutin (saatan myös lisätä maitoa hieronnan aikana), se alkaa lopulta hyvin kevyesti tuntumaan iholla, ei suoranaisesti kihelmöimään, mutta happojen vaikutuksen voi kuitenkin tuntea.
Huuhtelun jälkeen iho on superpehmeä ja ihanan sileän tuntuinen. Aivan ihana tuote, ja maitomainen koostumus tekee tästä erilaisen ja persoonallisen.
Active Enzyme Cleanserissa on hienovarainen marjainen tuoksu, joka tulee sen sisältämistä mansikan, vadelman ja mustikan uutteista. Tässäkään tuotteessa ei ole lisättyä tuoksua.
BRIGHTENING CREAM EXFOLIATOR 43€ / 50 ml - koodilla 32,25€
Tämä tuote on rakeellinen vaihtoehto Enzyme Cleanser -kuorijalle. Kuorivana ainesosana tässä täyteläisessä voiteessa ovat jauhetut vadelmansiemenet – ja niistä, yhdessä vadelmanlehden kanssa, tulee myös tuotteen intensiivinen, herkullisen marjainen tuoksu. Niin ihanaa, kun sarjan tuotteissa tuoksuu aito luonto – kukat ja marjat! Brightening Cream Exfoliator olisi unelmalahja henkilölle, joka on hulluna vadelmaan!
Voidemaisen pohjan vadelmakuorintaan muodostavat luomumanteli-, luomujojoba- ja luomuaprikoosinkiviöljy. Koostumuksessa on myös antioksidanttista mustaherukan lehtiuutetta sekä vihreää teetä. Itse jättäisin näin hoitavan tuotteen iholle hetkeksi, tai vaikka 10 minuutiksi, ennen poishuuhtomista, jotta ihoon ehtii imeytyä myös kasviöljyjen ja -uutteiden hyväätekeviä ainesosia. Näin olen tehnytkin, ja iho on vaikutusajan jäljiltä vielä paljon pehmeämpi kuin jos tuotteen huuhtoo heti pois. 👌 Tuotteessa on itse asiassa myös vähän kaoliini-savea, joten sekin ehtii tehdä puhdistavia taikojaan kun voiteen jättää iholle vaikuttamaan.
Kuorivalta teholtaan Brightening Cream Exfoliator on aika mieto, sillä rakeet eivät ole tiheässä. Jos olet tiheärakeisten, ihoa hiovien kuorintojen ystävä, tämä ei ole sinun juttusi. Jos taas olet hemmottelevien ihonhoitotuotteiden ystävä ja ilahdut kosmetiikasta, jossa tuoksu, koostumus ja pakkaus muodostavat arjen yläpuolelle kohottavan kokonaisuuden, tämä voisi olla sun purkki! Tässä tuotteessa myös painava lasipakkaus luo arvokkuuden tunnetta.
Mun fiilis Purodorésta?
Tämän sarjan vahvuus on mielestäni ilman muuta kunnianhimoinen suhtautuminen ainesosiin. On kunnianarvoinen valinta satsata paukut hoitaviin ainesosiin teknisten skin feel -ainesosien sijaan. Purodorén ainesosaprofiili on kautta linjan arvokas ja erottuu kilpailijoista sekä hoitavien ainesosien moninaisuudella että pitoisuudella. On tyypillistä, että esimerkiksi anti-age-tuote rakennetaan muutaman tähtiainesosan varaan ja muuten tuote täytetään perustason kosteuttajilla ja teknisillä koostumuksen sakeuttajilla ja silottajilla - tämä sabluuna on kaukana Purodorén reseptiikasta.
Purodorén tuotteista löydät siis jotain muuta kuin ne perinteiset yhdistelmät rasva-alkoholeja, jojobaöljyjä, hyaluronihappoa ja aloe veraa. Ei sillä, etteivätkö nämäkin aineet ole hyviä, mutta jokaisen ei tarvitse "juoda samaa kahvia". Tässä olisi nyt se vahva artesaanikahvi parhaalla arabica-lajikkeella! ☺️
Purodorén Gold-linjaan pääset tutustumaan tässä jutussani. Gold-linjan kultaa ja tryffeliä sisältävä kasvovesi muuten voitti juuri parhaan kasvoveden palkinnon Nordic Natural Beauty Awardsissa. :)
*
🌿 Kosmetologeille HOX: Purodoré etsii uusia hoitoloita jälleenmyyjäverkostoonsa! 🙂 Lisätietoa saa täältä. Purodorén kaikki tuotteet soveltuvat hoitolakäyttöön, ja valikoimassa on myös pelkästään ammattikäyttöön tarkoitetut Professional-linjan tuotteet.
Päätin haastaa itseni.
Tehtävä:
Onnistuuko?
Kyllä - ja tehtävä onnistui jopa yllättävän hyvin. Kaikkien muiden tuotteiden paitsi putsarien kohdalla. Olen todella tarkka puhdistustuotteistani, ja käytössä tulee ehdottomasti olla öljyputsari. Ja kuten tunnettua - öljyputsarit ovat markkinoiden kallein putsarityyppi, ja halvinkin kaupallinen öljyputsari maksaa yli kympin. Tähän on kuitenkin ratkaisu.
Ehkä vieläkin kinkkisempi tuote on silmämeikinpoistoaine. Minulla on superherkät silmät, ja vain harva puhdistustuote sopii niille. Geelimäinen koostumus on osoittautunut kaikkein parhaimmaksi (= ei juuri koskaan kirvele), mutta juuri tätä laatua on nykyään tarjolla todella vähän. En tunne yhtäkään alle 10€ maksavaa silmämeikinpoistogeeliä. Tämän tuotteen kohdalla on pakko tehdä kompromissi ja valitsin tuotteen, joka kyllä poistaa silmämeikin, mutta kirvelee vähäsen.
Tältä näyttäisi minulle mieleinen ja laadultaan kriteereitäni vastaava ihonhoitorutiini halvimmalla mahdollisella kokoonpanolla.
PUHDISTUS / VAAHTOAVA - Dermosil Skin Solutions Cleansing Mousse 8,20€ / 150 ml
PUHDISTUS / ÖLJYPOHJAINEN - Auringonkukkaöljy 2,60€ sekä Durosoft-emulgaattori 4,80€ = emulgoituva puhdistusöljy
SILMÄMEIKINPOISTOAINE - Urtekram Fragrance Free -käsivoide 3,95€ / 75 ml (kyllä - käsivoide!)
KASVOVESI - Feel Free Hemp & Centella Invigorating Mist 7,95€ / 100 ml.
SEERUMI - Dermosil Sensitive-kasvoseerumi 7,80€ / 30 ml
KASVOÖLJY - Ruusunmarjaöljy 7,95€/ 30 ml (Limepop)
KASVOVOIDE - Taika Sensitive 24 H Voide 8,95€ / 50 ml
SILMÄNYMPÄRYSVOIDE - Dermosil Overnight Eye Mask 8,90€ / 20 ml
ANTI-AGE-TEHOAINEET JA MUUT TEHOTIPAT:
The Ordinary Retinol 1% in Squalane 10,20€ / 30 ml (okei, tämä menee 0,2€ yli kympin..!)
The Ordinary C-vitamiinijauhe 7,40€ / 20 ml
Tähän voisi vielä lisätä:
The Ordinary Salicylic Acid 2% 7,50€ / 30 ml - pärjäisin ilmankin tätä, mutta mielelläni pidän salisyylihapon rutiinissa, koska se on paras apu epäpuhtauksiin ja sitkeisiin mustapäihin.
Voisin nipistää ihonhoitorutiinista vielä melkein kympin pois, jos vaihtaisin ruusunmarjaöljyn toiseen öljyyn ja putsarin esimerkiksi Taikan kosteuttavaan puhdistusgeeliin. Kosmetiikan raaka-aineita myyvissä verkkokaupoissa on tarjolla monia hyviä ikääntyneelle iholle sopivia öljyjä alle 5€ hintaan, mutta ruusunmarjaöljy on se paras anti-age-öljy, ja siksi pidän kiinni siitä. Mitä tulee vaahtoputsariin - kyllä mulle kunnon vaahto on edelleen niin tärkeä osa ihonhoidon elämyksellisyyttä, että valitsen aina pumppuvaahdon geelivaahdon ohi. 😘
PUTSARIT
Öljypuhdistus on ihan must, ja tuotteen täytyy olla hyvin emulgoituva ja iholta huuhtoutuva. Minimissään emulgoituva öljyputsari koostuu tasan kahdesta ainesosasta, kasviöljystä ja emulgaattorista (mm. Laponien öljyputsari on tällainen), ja nämä aineet voi hankkia itsekin. Paras öljyä emulgoiva aine on Polyglyceryl-4 oleate, ja sitä voi ostaa mm. Limepopista. Emulgaattori ja öljy sekoitetaan yhteen suhteessa 15% emulgaattoria ja 85% öljyä ja voilá - sinulla on oma rinse-off-puhdistusöljy. Valitsin öljyksi auringonkukan, koska sen ihotuntuma on miellyttävän neutraali ja se on edullinen.
Entä kaupalliset vaihtoehdot?
Halvin tuntemani ns. rehellinen öljyputsari Suomen markkinoilla on Avrilin, mutta se maksaa yli kympin: 11,90€. Dermosililla on alle kympin maksava balmiputsari, mutta se ei ole 100% öljypohjainen vaan sisältää myös vettä. Sitä voisin myös käyttää öljyputsarin puutteessa, mutta itse tykkään eniten juoksevista ja hyvin nestemäisistä öljyputsareista.
Vaahtoputsareissa pumppu-vaahdot ovat mun ultimaattinen suosikki, ja siksi valinta on Dermosil. Dermosililla on parhaat alle kympin tuotteet tässä putsarikategoriassa. Turkoosin värinen Skin Solutions Cleansing Mousse on vaahdoista kosteuttavin, ja samalla sen vaahto on myös ihanan muhkeaa ja liukasta. Lidlin kausituotteissa aika ajoin vilahtava ekosertifioitu Manteli-puhdistusvaahto olisi muuten valintani, mutta se ei kuulu Lidlin vakiovalikoimaan.
Mitä silmämeikkiin tulee, silmäni eivät kestä vaahtoa eivätkä öljyä, joten silmämeikin poistoon on aina oltava oma tuotteensa. Löysin yhden ainoan potentiaalisesti hyvältä vaikuttavan alle 10€ hintaisen silmämeikinpoistoaineen, Feel Free -merkiltä, mutta koska en ole testannut sitä, en voi valita sitä tälle listalle. Niinpä valitsin kosteusvoiteen. On tunnettua, että perusvoiteen tyyppiset voiteet soveltuvat hyvin myös meikin poistoon. Urtekramin hajusteeton käsivoide on koostumukseltaan hienostuneempi kuin 'perusvoide', mutta se on halpa, vailla silmiä ärsyttäviä aktiivisia aineita ja poistaa meikin tosi hyvin. Kuten kaikki voidemaiset tuotteet, tämäkin kirvelee hieman mun silmissä, mutta tässä on tehtävä kompromissi, koska vaihtoehtoja on niin vähän.
KASVOVESI
Feel Free -sarjan Hemp & Centella -kasvosuihke on ihan mieletön, ja se oli ilman muuta päivänselvä valinta tämän listan kasvovedeksi. En tajua, miten se voi olla niin halpa. Tässä suihkeessa on loistokattaus humektantteja, ihana hienojakoinen suihke ja miellyttävä tuoksu. (En näköjään ole ottanut tuotteesta soolo-kuvaa, niin laitoin ryhmäkuvan elokuisesta Kasvovesioppaastani.)
Kaikkein halvin ja silti oikein hyvä vaihtoehto olisi myös ollut kukkaisvesi kuten ruusuvesi Limepopista. Luomuruusuveden saa sieltä alkaen 3,25€ / 60 ml.
SEERUMI
Myönnettävästi en ole testannut Dermosilin Sensitive-seerumia, mutta tunnen Dermosilin tuotteiden laadun niin hyvin, että uskallan valita tämän tuotteen pelkästään inci-listansa perusteella. Alle kympin seerumeita ei myöskään tunnetusti vilise markkinoilla! Ihmettelen jälleen, miten tämä helmeltä vaikuttava tuote on mennyt minulta ohi: seerumi voisi sisältönsä puolesta olla luonnonkosmetiikkaa, ja tarjoilee iholle mielettömän kosteuttavalta kuulostavan cocktailin glyserolia, manteliöljyä, skvalaania, sheavoita, kasvipohjaisia sokeriyhdisteitä ja glukonolaktonia. Siis wow!
Toinen valintani olisi Cosnaturen Tyrni-seerumi, joka puolestaan on anti-age-vaikutteisempi. Olen tätä naurettavan edullista emulsioseerumia hehkuttanut blogissa aikaisemmin, ja nyt joudun muuten kertomaan suru-uutisen: Cosnaturen tuotteet jäävät pikku hiljaa pois Suomesta. Tällä hetkellä Tyrni-seerumia saa enää satunnaisista verkkokaupoista. Natural Goods Companyn verkkokaupassa se on parhaillaan tarjouksessa 4,74€.
KASVOÖLJY
Valintani on ruusunmarjaöljy, koska se on yksinkertaisesti paras, kun haetaan ikääntymisen merkkejä hidastavaa kasviöljyä. Tässä ei ollut mitään pohdittavaa. Kun puhutaan alle 10€ kasvoöljyistä, ainoa paikka mistä sellaisia saa, ovat kosmetiikan raaka-aineisiin erikoistuneet verkkokaupat kuten Limepop. Öljy tulee simppeliin muovipulloon pakattuna vailla pipettiä tai tippalukkoa. Halutessaan mukaan voi myös ostaa pienen lasipullon ja pipetin.
KASVOVOIDE
Kasvovoiteella on minulle vähäisempi merkitys kuin muilla ihonhoitotuotteilla, mutta mielelläni silti pidän voiteenkin mukana hoitorutiinissa. Taikan Sensitive-voide on miellyttävän tuntuinen ja siinä on hyviä kosteuttavia ainesosia kuten keramideja ja kauraöljyä. Hyvä voide talveen, ja pakkasilla sekoittaisin tähän vielä ruusunmarjaöljyä.
SILMÄNYMPÄRYSVOIDE
Tämä oli haastava valinta, sillä lähes kaikki edullisemmat silmänympärysvoiteet ovat koostumukseltaan kevyitä - ja minä haluan täyteläisen. Periaatteessa olisin voinut valita Taikan silmänympärysvoiteen, koska se on tuttu ja hyväksi havaittu, mutta valinta osui jälleen Dermosiliin. Miksi? Koska Dermosilin voide on täyteläinen (ja vielä halvempi).
Tätäkään tuotetta en ole itse testannut, mutta tässä tulee esiin mun luottamus Dermosiliin - olen käyttänyt sarjan tuotteita niin pitkään, että tiedän pettymyksen mahdollisuuden hyvin alhaiseksi. Lisäksi incilukutaito auttaa - osaan poimia Dermosilin valikoimasta ne koostumukset, jotka vastaavat eniten mun mieltymystä. Overnight Eye Mask -silmänympärysvoide on silikoniton ja heti veden jälkeen on sheavoita sekä hyviä kosteuttavia ainesosia. Vaikuttavien aineiden osuus on luonnollis-painotteinen.
Kumpikaan näistä, Taika tai Dermosil, ei ole anti-age-vaikutteinen, ja mun silmänympäryksille juonteita silottava vaikutus todellakin on tervetullut. Koska en löytänyt kriteerejäni vastaavaa anti-age-silmänympärysvoidetta alle kympin hintaluokasta, toisin tässä ihonhoitorutiinissa silmänympäryksille silottavan vaikutuksen The Ordinaryn retinoliseerumilla.
ANTI-AGE-TEHOAINEET
Tässä kategoriassa The Ordinary on tietysti ehdoton, koska brändiltä löytää paljon hyviä anti-age-tehoaineita kymmenen euron hintaluokassa. The Ordinarylta saan tehokkaimman anti-age-kaksikon, A- ja C-vitamiinin, markkinoiden parhaaseen hintaan.
Hinnat ovat hitusen nousseet, ja viime vuonna 1% retinoliseeruminkin sai The Ordinarylta alle kympillä, vaan ei enää. (Paitsi jos tilaa suoraan The Ordinarylta, mutta tällöin postikulut nostavat hinnan joka tapauksessa yli kymppiin.) Voisin tietysti ottaa 0,5% retinolipitoisuuden, jolloin hinta tippuu alle kymppiin ;) Koska ihoni kuitenkin sietää korkeampia pitoisuuksia, otan tietysti tehokkaimman.
Tykkään The Ordinaryn retinoli-skvalaaniseerumista, koska siinä on todella simppeli koostumus eikä tarpeettomia koostumusta muokkaavia lisäaineita. Jos retinoli olisi luonnonkosmetiikassa sallittu ainesosa, tämä olisi koostumuksensa puolesta melkein luonnonkosmetiikkaa! Olen käyttänyt tätä silmien ympäryksillä ongelmitta, mutta en missään tapauksessa suosittele muille näin vahvan retinolituotteen käyttöä silmien läheisyydessä, ellei ihosi ole jo erittäin tottunut retinoliin. Silmänympäryksen alue täytyy joka tapauksessa erikseen testata, ja suosittelenkin ensin sekoittamaan retinoliseerumia silmänympärysvoiteeseen ja testaamaan siedon pikku hiljaa.
The Ordinaryn C-Vitamiini-jauhe on näppärä ja tehokas tapa liittää C-vitamiini ihonhoitorutiiniin jo olemassaoleviin tuotteisiin. Tässä rutiinissa sekoittaisin jauhetta Dermosilin Sensitive-seerumiin aamuisin.
Innostuin haasteesta sen verran, että teen myöhemmin postauksen, jossa esittelen enemmänkin hyviä tuotteita 10€ hintaluokassa. Niitähän nimittäin löytyy!
*
Ostin viime viikolla mielenkiintoisen ja erittäin persoonalliselta vaikuttavan kasvojenpuhdistusaineen. Bongasin tuotteen Ruohonjuuressa, luin incin ja kiinnostuin välittömästi.
Tuote vaikutti hyvin epätavalliselta ollakseen putsari; incissä ei ollut nähtävissä yhtäkään puhdistavaa tensidiä, mutta koska tuote oli vesipohjainen, se ei myöskään ollut öljyputsari, balmiputsari tai maito.
Käytännössä putsari oli incinsä ja olomuotonsa perusteella geeliksi paksunnettu sekoitus laventelivettä, glyserolia, kookos-, manteli- ja oliiviöljyä. Millä tämä oikein puhdistaa, mietin? Ja ostin pullon testiin.
Kyseessä on Alteya Organicsin Pure Lavender Facial Cleanser & Wash.
Koska vaahtoamattomat putsarit ovat jatkuvasti kasvava trendi, ajattelin pian pääseväni esittelemään ihan uudenlaisen vaihtoehdon puhdistusöljyille ja -maidoille.
Toisin kävi.
Tämähän vaahtoaa! Kasvoille jäi huuhdellessa nitisevä tunne, joka ainakin minun ihollani on merkki emäksisestä putsarista. Vain saippua-pohjainen putsari pesee ihoni nitiseväksi. Nitisevyys tulee siitä, että emäksinen pesuneste liuottaaa ihon happaman happovaipan pois.
Saippuan tunnistaa myös aivan erityisen pehmeästä vaahdosta. Saippuavaahto on tosi miellyttävän tuntuinen, ja saippuoiduista rasvahapoista riippuen vaahto voi olla erittäin tiheää, paksua ja kermaista. Tai se on ohutta, kuten Alteyan tapauksessa, mutta siinä on ihan omansalainen pehmeys, joka erottaa sen heti muista (ja happamista) tensideistä.
Olin missannut erään ainesosan merkityksen Alteyan inciä silmäillessäni. Potassium Hydroxide eli kaliumhydroksidi. Se on emäksinen aine jota käytetään kosmetiikkatuotteissa puskuroijana eli pH:n säätäjänä. Tässä funktiossaan se on incin loppupäässä. Mutta, kaliumhydroksidia käytetään myös saippuoimaan rasvahappoja nestemäisissä saippuoissa. Jos se olisi ollut ylempänä Alteyan putsarin incissä, olisin varmaan jo kaupassa tuotetta tutkiessa yhdistänyt sen saippuaan.
Tällä kertaa en tajunnut yhteyttä, ennen kuin pesin tuotteella kasvot kotona.
Olin vähän pettynyt. Olisi ollut niin kiva löytää aivan uudenlainen putsari, ja laventelivesi-glyseroli-kookosöljy-pohja kuulosti niin lupaavalta...! Vähän floppi, että tämä paljastui saippuaksi - jota itse vältän kasvoillani vahvasti.
Pakkaustekstin pitäisi mielestäni ihanteellisesti kertoa kuluttajalle, millä mekanismilla tuote toimii. Vaahtoputsarin kohdalla olisi asianmukaista, jos pakkaus kertoisi, että tuote vaahtoaa tai sisältää saippuaa. "Facial Liquid Soap" olisi ollut rehellisin ilmaisu tämän kaverin kohdalla. Entä jos asiakas todellakaan ei halua vaahtoavaa putsaria? (Puhumattakaan emäksistä putsaria.) Alteyan putsarin pakkaus ei anna mitään vihjettä siitä, että tuote vaahtoaa.
SAIPPUA VS. MUUNLAINEN (eli hapan) VAAHTOPUTSARI
Kun kirjoitan saippuasta kyseenalaisena putsarina kasvoilla, en tarkoita, että hapan vaahtoava putsari olisi aina parempi. Myös hapan putsari voi olla liian voimakas ja kuivattaa ihoa. Kaikki riippuu pesevien ainesosien laadusta ja määrästä suhteessa muihin ainesosiin. Lisää aiheesta voi lukea tästä postauksestani: Onks se vaahto nyt pahasta?
Tässä lyhyesti kummankin putsarityypin plussat ja miinukset.
Saippuan pH on aina emäksinen, ja emäksisyys aiheuttaa omat haasteensa iholle: se heilauttaa ihon pH:n liian korkeaksi ja hajottaa ihon happovaipan, mikä edesauttaa kosteuden karkaamista ihosta ja luo iholle kuivan ja kiristävän tunteen. Emäksinen pesuliuos myös tuhoaa ihon hyvismikrobeja, mikä vaurioittaa ihon mikrobiomia. Emäksisen pesunesteen käyttö saattaa pitkällä aikavälillä johtaa pysyvästi heikentyneeseen ihon suojamuuriin, ja patogeenit pääsevät paremmin sisään ihoon. Seurauksena on kuivunut iho, tulehdusta ja ihon herkistymistä. Näin ei kuitenkaan tapahdu jokaisen iholla.
Ei-saippuapohjaisen vaahtoputsarin pH on hapan, jolloin se on hellä ihon happovaipalle ja mikrobistolle. Mutta hapankin putsari voidaan kehittää liian peseväksi, jolloin happamuuden etu jää pieneksi. Ihon happovaippa siis mahdollisesti selviää, mutta liian voimakas pitoisuus tensidejä liuottaa iholta joka tapauksessa liikaa ihon omia rasvoja, mikä johtaa ihon kuivumiseen.
Kumpikin putsarityyppi voi myös kosteuttaa ihoa, ja hyvin formuloitu saippua parhaimmillaan myös jättää iholle hoitavia rasvoja ja kosteuttavaa glyserolia. (Pala)saippuan suurin plussa on sen ylivertainen ympäristöystävällisyys, muihin tensideihin perustuvan vaahtoputsarin etu taas on mahdollisuus hellävaraisuuteen: happaman pH:n putsari voidaan formuloida hyvin hellävaraiseksi ja ihoystävälliseksi. Kaikki riippuu siitä, millaista koostumusta tuotekehittäjä tavoittelee.
Yleisesti, saippuan ainoa perusteltu huono puoli on sen emäksisyys. Emäksinen ympäristö ei ole hyväksi ihoa suojaavalle mikrobiomille, ja on yksilöllisistä tekijöistä kiinni, kenen iho kestää jatkuvaa emäksistä pesua, kenen ei.
Lue myös: Pesetkö iholtasi suojaavaan happovaipan? "Vakavaa" asiaa pH:sta ja putsareista.
NESTEMÄINEN VS. PALASAIPPUA?
Nestemäinen ja palasaippua valmistetaan kummatkin kemiallisella reaktiolla, jossa emäs reagoi öljyjen ja rasvojen kanssa (= saippuoituminen). Erona on käytetty emäs; palasaippuassa se on lipeä eli sodium hydroxide, nestemäisissä potassium hydroxide.
Kiitos kermaisen ihotuntumansa ja ylellisen pehmeytensä, saippuaa käytetään monissa kasvoputsareissa muiden tensidien rinnalla tai sijaan. Saippua on yleinen ainesosa erityisesti aasialaisissa vaahtoputsareissa sekä selektiivisten sarjojen vaahtoputsareissa. Edullisemmissa "puhdistusgeeli" -nimellä myytävissä putsareissa saippuaa on aniharvoin. (Tämä oli myös yksi syy, miksi minulla ei käynyt mielessäkään, että geelimäinen Alteya-putsari olikin saippuapohjainen.)
On tyypillistä, että saippuaa ei kuitenkaan mainita tuotetiedoissa.
Saippuan läsnäolo tuotteen incissä voidaan kätkeä hyvin, koska ei ole olemassa ainesosaa nimeltä 'soap'. Yleisin tapa on pilkkoa saippua inciin öljyiksi, rasvahapoiksi ja emäkseksi, jolloin harjaantumattoman silmän on hyvin vaikea ellei mahdoton yhdistää niitä saippuaksi. Jotkin valmistajat ovat niin kilttejä, että merkkaavat saippuoidun ainesosan -ate-päätteisellä incinimellä. Saippuoitu aine on aina rasva tai öljy, ja incinimessä se yhdistyy sanaan sodium. Esimerkkejä: Sodium Cocoate, Sodium Olivate, Sodium Shea Butterate. Nämä ovat siis saippuoitu kookosöljy, saippuoitu oliiviöljy ja saippuoitu sheavoi.
Nestemäisessä tuotteessa sanan sodium paikalla olisi potassium, eli Potassium Cocoate, Potassium Olivate jne. (Huom: -ate-päätteisiä yhdisteitä on muitakin, mutta sodium tai potassium sen edessä kertovat, että kyse on saippuasta.)
Yleisimmin saippuan läsnäolon voi arvata nestemäisen tai voidemaisen puhdistustuotteen incistä sillä, että tuotteesta puuttuvat muut tensidit (sulfaatit, sulfonaatit, glukosidit, isetionaatit jne), ja niiden sijaan incin kärjessä on öljyjä tai rasvahappoja (esim. stearic acid, myristic acid tai lauric acid) sekä niiden jälkeen / lähellä emäs potassium hydroxide.
Aina tämäkään keino ei paljasta saippuoituja ainesosia. En tunne lain kiemuroita tältä osin, mutta joissain tapauksissa emästä ei tarvitse merkata inciin lainkaan. Whamisan Foam Cleansing Cream on esimerkki tällaisesta; se sisältää saippuaa, mutta vain rasvahapot on merkattu.
P.S. Saippua-tilannetta ja sekaannuksia ei myöskään helpota se, että 'saippua' -sanaa käytetään hyvin yleisesti nestemäisissä pesunesteissä silloinkin, kun kyse ei ole oikeasta saippuasta. Käsisaippuat ovat tyypillinen esimerkki: suurin osa nestemäisistä käsisaippuoista ei ole saippuaa, vaan puhdistaa ihon sulfaateilla tai muilla happamilla tensideillä.
Ei ole helppoa saippuamarkkinoilla...
.
Sopiiko saippua sinun kasvoillesi? Onko sinulle väliä sillä, mikä on puhdistustuotteesi pH?
Ihon kosteutukseen on kolme mekanismia, ja optimaalisessa ihonhoidossa hyödynnetään kaikkia kolmea.
Nämä mekanismit ovat varmasti monelle teistä "selvää pässin lihaa", mutta kertaus on opintojen äiti. ☺️
Kuvituksena kotimaisen kosmetiikan kunniaksi esimerkkejä kotimaisilta brändeiltä.
Ihon kosteutuksen kolme mekanismia ovat humektanttinen kosteutus, emollienttinen kosteutus sekä okklusiivinen kosteutus. Kaksi jälkimmäistä voivat myös osittain toteutua samoilla aineilla.
💦 Vesikosteutus on kosteutuksen tärkein muoto. Parhainkaan voide tai öljy ei kosteuta ihoamme hyvin, jos ihosta puuttuu vesikosteutta. Tämä on ollut tiedossa esimerkiksi aasialaisessa kauneudehoidossa jo vuosisatoja, kun taas länsimaissa ajateltiin pitkään, että mitä rasvaisempi voide, sitä paremmin se kosteuttaa. Nyt meilläkin on jo tajuttu vesikosteuden merkitys.
Vesikosteus ei tietenkään ole pelkkää vettä, vaan se on vettä yhdistettynä humektantteihin. Humektantit ovat molekyylejä, jotka sitovat veden ihoon. Tunnetuimpiin humektantteihin kuuluvat glyseroli ja hyaluronihappo. Pelkkä raana- tai lähdevesi ei siis kosteuta ihoa, vaan veden kosteus täytyy saada sidottua ihoon, ja siihen hommaan on kehitetty ystävämme humektantit. Humektantteja on valmiina luonnossa, kuten sokereita, tai niitä valmistetaan labrassa, kuten hyaluronihappoa.
Tehokkain tapa sitoa ihoon runsaasti vesikosteutta on kasvovesi. Miksi? Koska sen kautta iholle saadaan vaivatta kerrostettua runsaasti sekä vesimolekyylejä että vettä sitovia molekyylejä. Oheishyötynä iho saa kasvoveden mukana myös vitamiineja, mineraaleja ja antioksidantteja. Mitään muuta tuotetta ei voi kerrostaa iholle yhtä paljon kuin kasvovettä, sillä muiden tuotteiden sisältämät öljyt, vahat, kumit tai muut sidosaineet eivät suurina määrinä imeydy ihoon, vaan jäävät ihon pintaan ikävän tuntuisena kerroksena. Kasvovedellä ei ole tätä ongelmaa, vaan sitä voi periaatteessa laittaa iholle rajattomasti.
Myös vesivoittoisia öljyttömiä (tai vähäöljyisiä) seerumeita voi pitää osana vesikosteutusta. Kaikki kirkkaat, nestemäiset ja fluidimaiset seerumit kuuluvat tähän ryhmään. Seerumi tuo ihoon kasvovettä enemmän myös muita kuin humektanttisesti ihoa hyödyttäviä ainesosia, mutta sen vaikutus on aina myös kosteuttava.
Öljypohjaiset tai emulsiomaiset seerumit puolestaan kuuluvat seuraavaan kosteutuksen kategoriaan eli emollientteihin.
🥑 Lipidit eli rasvat muodostavat ihon suojamuurin toisen osan, veden muodostaessa ensimmäisen. Ihon hydrolipidikalvo = vettä + rasvoja.
Terve ja tasapainoinen iho tuottaa sopivassa määrin seebumia eli ihotalia, joka pitää ihon kosteutettuna. Ihotali on meidän omaa kosteusvoidettamme, ja jos iholla vallitsisi täydellinen tasapaino, emme muuta tarvitsisikaan. Ikävä kyllä täysin tasapainoinen iho on nyky-yhteiskunnassa harvan ihmisen luksusta, ja moni tekijä ikääntymisestä ruokavalioon - eikä vähiten moderni elämäntyylimme saasteineen - vaikuttaa siihen, että iho kuivuu, herkistyy ja oireilee. Siksi iho tarvitsee rasvoja ulkoisista lähteistä pysyäkseen hyväkuntoisena, vastustuskykyisenä ja pehmeänä.
Emmollientti tarkoittaa kosmetiikan raaka-aineiden maailmassa pehmentävää ainetta, tyypillisimmin öljyä, vahaa tai voita. Emollienttiset ainesosat auttavat pitämään ihon pinnan pehmeänä ja joustavana. Kasviöljyt kuuluvat tähän kategoriaan. Öljyt puolestaan muodostuvat erilaisten rasvahappojen yhdistelmistä, ja rasvahapot muodostavat öljyn persoonan ja olemuksen: rasvahapot määrittävät, miten öljy vaikuttaa iholla tai ruokavaliossa ja miltä öljy tuntuu. Pehmentämisen ohella öljyillä on hyvin moninaisia vaikutuksia riippuen rasvahappoprofiilistaan: rasvahapot voivat tasapainottaa, kosteuttaa, hillitä talin tuotantoa, laskea tulehdusta ja stimuloida kollageenisynteesiä.
☂️ Kolmas kosteutuksen mekanismi on okkluusio, eli kosteuden haihtumista ehkäisevän kalvon muodostaminen iholle. Myös okklusiiviset aineet ovat rasvoja, mutta poikkeavat emollienteista paksumman koostumuksensa puolesta. Emollienttiset aineet imeytyvät ihoon ja niillä voi olla ihon syvempiä kerroksia stimuloivia vaikutuksia, mutta okklusiivinen kosteuttaja jää ihon pintaan suojaavaksi kalvoksi - kuin ihon käänteiseksi sadetakiksi, joka ehkäisee kosteuden pääsemistä ulos.
Klassisia okklusiivisia aineita ovat kasvivahat ja -rasvat kuten sheavoi, kaakaovoi, kandelilla-vaha ja riisinlesevaha sekä eläinperäisistä aineista mehiläisvaha sekä lanoliini eli lampaanvillarasva. Synteettisessä kosmetiikassa mineraaliöljyt kuten parafiini ja vaseliini ovat yleisimpiä okklusiiveja. Nämä aineet eivät sanan varsinaisessa merkityksessä kosteuta ihoa, vaan ehkäisevät ja hidastavat jo olemassaolevan kosteuden haihtumista. Siksi okklusiivit toimivat kosteuttajina vain silloin, kun iholle on ensin tuotu kosteutta esimerkiksi kasvoveden, seerumin tai vaikka suihkuhetken myötä. (Suihkun tai saunan iholle jättämän kosteuden voi lukita ihoon levittämällä iholle okklusiivista ainetta, kun iho on vielä kostea.)
Okklusiivisen kosteuttajan merkitys korostuu oikein kuivan ja atooppisen ihon hoidossa. Kun iho on oikein kuiva tai atooppinen, sen suojabarriääri ei toimi kunnolla ja hydrolipidikalvo päästää jatkuvasti kosteutta karkaamaan ihosta. Tällöin iholle on hyvä levittää konkreettinen "stopperi", joka ehkäisee ja hidastaa kosteuden haihtumista. Muut ihotyypit kuin kroonisesti kuiva iho eivät välttämättä tarvitse okklusiiveja kuin tilapäisesti, esimerkiksi sääolosuhteiden heikentäessä ihon omaa suojaa. Talven viima ja pakkanen on esimerkki olosuhteista, joissa lähes kaikki hyötyvät okklusiiveista.
Luonnonkosmetiikassa vedettömät balmi-tuotteet ovat klassisia okklusiivi-kosteuttajia. Aiemmin balmit ovat usein perustuneet mehiläisvahaan, mutta vegaanisuuden noustua valtatrendiksi nyt suositaan sheavoita, vernissapuun vahaa ja erilaisia pähkinärasvoja.
Koska pelkkään voihin tai vahaan tehty koostumus tekisi tuotteesta turhan jäykän levittää (ja kasvokäytössä vähän turhan kiiltävän..!), balmeihin yhdistetään myös juoksevia ja himmeämmän pinnan jättäviä kasviöljyjä.
Niin, entäs voiteet? Mihin kategoriaan ne kuuluvat?
Kasvovoiteet ovat käytännössä 2 in 1 - tai 3 in 1 -ratkaisuja, jotka sisältävät samassa paketissa kaikki kosteutuksen mekanismit: vesi-, emollientti- ja koostumuksesta riippuen myös okklusiivisen kosteutuksen. Paksut ja suojaavan tuntuisen pinnan jättävät voiteet toimivat okklusiivisesti.
Voide on mainio juttu helppoutensa puolesta ja säästää aikaa verrattuna monen eri tuotteen levittelyyn, mutta kuten 2 in 1 -ratkaisuille on ominaista, ne harvoin toimivat yksinään yhtä tehokkaasti kuin sisältämänsä komponentit erikseen hyödynnettyinä. Vai saako joku esimerkiksi 2 in 1 -shampoolla yhtä hyvän pesu- ja hoitotuloksen kuin shampoolla ja hoitoaineella erikseen?
Näen itse voiteen hyvänä (joskaan en yhtä tehokkaana) vaihtoehtona öljyille emollienttisena kosteuttajana, mutta vesikosteutusta voide ei korvaa, eikä pysty koskaan tuomaan iholle yhtä paljon kosteutta kuin kasvovesi.
❣️Neuvoisin siis aina käyttämään kosteuttavaa kasvovettä, ja sen jälkeen voi valita oman mieltymyksensä tai ihon tilan mukaan, tuoko ihoon emollienttisen kosteutuksen öljyn vai voiteen muodossa. Iho ei tarvitse voiteen sisältämiä emulgaattoreita, joten maksimaalisen hyödyn saat aina öljyllä. Toisaalta voide imeytyy nopeammin ja voi sopia paremmin kiireiseen arkeen.
Oikein herkistynyt ongelmaiho hyötyy usein raaka-aineiden radikaalista karsimisesta, ja tällöin minimalistista öljyä tai balmia ei voita mikään.
Lopuksi muutama tärppi jokaisesta kosteutuksen kategoriasta. Tärpit ovat House Of Organicin Luonnonkosmetiikkapäiviltä, joten ne voi tällä viikolla halutessaan hyödyntää alehinnoin. Koodilla YHDISTÄ saa aina tilauksiin ilmaiset postikulut. Myös, vaikka tilaisit vain yhden kerran.
* mainoslinkki
💦
KOLME HYVÄÄ KASVOVETTÄ:
* PURE BEAUTY BIRCH SAP MIST 16€ / 100 ml (norm. 22,90€) - yksi parhaita kosteuttavia kasvovesiä, ja lisäksi kotimainen. Pure Beautyn koivunmahlakasvovesi sisältää koivunmahlaa, glyserolia, hyaluronihappoa ja antioksidanttista pakurikääpää. Yksinkertaisesti loistava. Sisältää kukkaisen tuoksuista fenetyylialkoholia, minkä puolesta tuote ei välttämättä sovellu hajusteherkille. Fenetyylialkoholia (ei kuivattava alkoholi) käytetään kosmetiikassa peittämään tuotteen raaka-aineiden ominaistuoksua ja sillä on myös säilyvyyttä parantava vaikutus.
* LAPONIE FACE TONER (uudelta nimeltään Balancing Essence) 21€ / 50 ml (norm. 28€) - hajusteeton loistotuote oikein herkälle iholle. Sisältää superkosteuttavaa, antioksidanttista ja ihoa monitahoisesti suojaavaa ektoiinia, glyserolia ja leväuutetta.
* NOVEXPERT MAGNESIUM MIST 6€ / 150 ml (norm. 7,90€) - jos mahdollista, tämä erittäin minimalistinen tuote sopii vielä Laponietakin paremmin oikein herkälle iholle. Supersuosittu - ja jäätävän halpa - Magnesium Mist sisältää vain Kuolleenmeren magnesium-rikasta suolaa ja vettä. Hajusteeton suihke kosteuttaa, rauhoittaa ja tuo iholle vahvasti antioksidanttisen suojan.
🥑
NELJÄ HYVÄÄ KASVOÖLJYÄ:
* FLOW COSMETICS LINGONBERRY BRIGHT 32€ / 30 ml (norm. 45€) - ihanan silkkinen ja ohut öljy kosteuttaa ja kirkastaa ihoa yhdistelmällä jojobaöljy, puolukansiemenöljy ja ruusunmarjauute. Iho jää tämän jäljiltä poikkeuksellisen samettisen tuntuiseksi. Tuotteessa on vieno marjainen tuoksu
* FLOW COSMETICS DETOX OIL 29€ / 30 ml (norm. 38€) - loistoöljy sekaiholle. Jos pelkäät öljyn tukkivan ihoasi, kokeilepa tätä. Erittäin ohut öljy sisältää antibakteerisia ainesosia ja samalla kosteuttaa sekä vähentää epäpuhtauksia. Tarkoin harkittu rasvahappokoostumus sopii nimenomaan seka- ja rasvoittuvalle iholle.
* LAPONIE FACE OIL 34€ / 30 ml (norm. 44€) - erittäin pätevä, hajusteeton koostumus sisältää arganöljyä, kauraöljyä, vadelmansiemenöljyä ja ruusunmarjaöljyä. Tarjouksessa sunnuntaina.
* MOSSA VITAMIN COCKTAIL OIL 14,90€ / 30 ml - markkinoiden kirkkaasti parhaan hinta/laatu-suhteen kasvoöljy hurmaa käyttäjiä ja hämmästyttää edullisella hinnallaan vuodesta toiseen. Trooppisilta hedelmiltä tuoksuva erittäin ohut Vitamin Cocktail -öljy sisältää kymmentä eri kylmäpuristettua kasviöljyä ja imeytyy ihoon hetkessä.
🧴
KOLME HYVÄÄ VOIDETTA:
* MÁDARA SOS HYDRA RECHARGE CREAM 31€ / 50 ml (norm. 41,90€) - yksi aidosti kosteuttavimpia kasvovoiteita koko luonnokosmetiikkamarkkinoilla. Jos mun pitäisi valita yksi ainoa hyvä kasvovoide, se olisi tämä. Mádaran SOS-voiteessa yhdistyy kosmeettinen miellyttävyys, monipuoliset ainesosat jotka kosteuttavat ja suojaavat ympäristörasitteilta sekä miellyttävä tuoksu.
* FRANTSILA RAVITSEVA KASVOVOIDE 15€ / 40 ml (norm. 20,90€) - erittäin hyvä, täyteläinen voide kuivalle, punoittavalle ja couperosa-iholle. Voiteen vaikutus on pehmentävyyden ohella myös okklusiivinen, ja se ehkäisee tehokkaasti kosteuden haihtumista. Monipuolinen koostumus notkuu suomalaisia luomuyrttejä sekä ruusun hoitavia ainesosia joilla on punoitusta hillitsevä ja kapillaareja supistava vaikutus.
* TAIKA SENSITIVE 24 H KASVOVOIDE 7€ / 50 ml (norm. 9,90€) - hajusteeton ja edullinen voide sisältää keramideja, kauraöljyä, rypsiöljyä ja sheavoita. Miellyttävä semitäyteläinen koostumus imeytyy hyvin.
🥥
KOLME HYVÄÄ BALMIA:
* LAPONIE ALL-ROUND-BALM 15€ / 15 ml (norm. 19,90€) - hajusteeton, notkeasti levittyvä ja minimalistinen balsami sisältää arganöljyä, kauraöljyä ja auringonkukkavahaa. Vegaaninen.
* USVA COSMETICS WILD FRUIT BALM 18€ / 30 ml (norm. 23,90€) - hajusteeton, tämäkin todella notkeasti levittyvä herkullisen keltainen balmi sisältää passionhedelmäöljyä, jojobaöljyä, vernissapuun vahaa, skvalaania, sheavoita, kokum-voita ja buritiöljyä. Muutama esteriöljy on lisätty notkistamaan koostumusta. Vegaaninen. Olen viime aikoina käyttänyt Wild Fruit -balmia yöhoitotuotteena. En ole itse yleisesti balmien tai okklusiivisten kosteustuotteiden kohderyhmää, mutta tämä balmi on niin ohut, että sitä on ollut mukava testata.
* FIINI NATURALLY KAURA-HUNAJA-BALMI 12€ / 30 ml (norm. 15,50€) - hajusteeton ja kolmikosta kosteuttavin balmi sisältää kookosöljyä, viinirypäleen siemenöljyä, mehiläisvahaa, sheavoita, kauraöljyä, jojobaöljyä ja hunajaa. Kiitos kookosöljypohjansa, tämä balmi sopii erityisesti kuivalle iholle. (Kookosöljy on komedogeeninen, eikä näin ollen paras mahdollinen öljy epäpuhtauksiin taipuvaiselle iholle, mutta kuivalle iholle se on mainio.) Superkosteuttava hunaja tekee tästä balmista poikkeuksellisen hoitavan. Ei-vegaaninen.