30.11.2018

Sokkotestin tulos: yllättävä voide voitti

Tänään tutkaillaan suuren sokkotestini tuloksia! Tämä olikin ihan huisin hauska testi, ja tulokset samalla yllättivät mutta myös vahvistivat joitain asioita.

Värväsin lukijoitani mukaan projektiin jossa testaisin sokkona erilaisia tuotteita, tuntematta niiden brändiä, pakkausta tai hintaluokkaa. Testishoppaajat ostivat minulle neljä erilaista kasvovoidetta ja shampoota.

Tässä ensimmäisessä raportissa käyn läpi voiteet, shampoiden testaus on vielä kesken.

Voiteet laitettiin anonyymeihin purkkeihin ja ne numeroitiin. Alkuperäiset voidepakkaukset kera numeron ja tuotteen yhdistävän listan laitettiin suljettuun kassiin.

Avasin kassin vihdoin eilen ja paljastin tuotteet itselleni. Oho..! Pari tuotetta sai aikaan tosi yllättyneen reaktion.

Tunnistaako joku jo voiteet tästä kuvasta...? ;) Voiteet paljastuvat postauksen lopussa.

Annoin testituoteshoppaajille vapaat kädet, ohjeena oli ainoastaan valita tuotteita niin kalliimmasta kuin halvemmasta hintaluokasta ja että yksi voiteista ja shampoista saisi olla luonnonkosmetiikkaa.

Voiteiden numerot ovat vitosesta kahdeksaan, koska ilmeisesti shampoot oli numeroitu ykkösestä neljään.

Arvioin voiteiden koostumusta, tuoksua, laatumielikuvaa ja yleistä vaikutelmaa. Yritin arvata, oliko kyseessä ns. markettikosmetiikkaa vai selektiivistä, sekä tietysti halusin tunnistaa joukosta luonnonkosmetiikan.

Miten pärjäsin? Yksi veikkauksistani meni ihan mäkeen ja muutaman kohdalla taas olin ominaisuuksien ja laadun puolesta heti oikeilla jäljillä.

Yksi tuotteista oli sellainen jota en kuunaan käyttäisi.

Let's go! :)

Voide nro. 8

Aloitan haistamalla tuotetta.

Ensireaktio: hajusteeton. Edes raaka-aineet eivät tuoksu. Voisiko olla Clinique?

Otan voidetta spaatteliin. Koostumus tuo minulle yhä mieleen Cliniquen, tai jonkun selektiivisen joka tapauksessa, koostumus ei ole mielestäni "markettimainen". Koostumus on kevyen näköinen mutta siitä puuttuu sellainen tietty "vanukasmaisuus" jonka liitän moniin edullisiin päivittäistavarakauppabrändeihin. Hajuton tuoksu on myös harkitun tuntuinen, se on todella ei-minkään-tuoksuinen. Cliniquen tuoksu on sellainen.

Tuntuma iholla on aika arkinen mutta miellyttävä ja välittömästi kosteuttava, voide tuntuu raikkaalta vaikka ei ole yhtään vesimäinen tai sorbettimainen. Pidän voiteen tunnusta. Se ei tunnu muoviselta eikä silikoniselta, mutta ei myöskään yhtään luonnonkosmetiikkamaiselta.

Voiteesta jää iholle hoidettu tunne, samalla todella kosteuttava mutta myös ravitseva. Sanoisin, että voiteessa on myös kevyt aurinkosuojafiltterin tuntu. Myöhemmillä kokeilukerroilla tunne vahvistuu.

Veikkaus: Clinique Superdefense.

Jatkotestauksen aikana voide ei enää tunnu yhtä kosteuttavalta, vaan UV-filtteriksi arvelemani ominaisuuden tuoma tietynlainen "jäykkyyden" tunne vallitsee. Voide imeytyy täysin samettiseksi jättämättä rasvan tuntua ihoon. Totaalinen tuoksuttomuus kiehtoo minua. Yleensä hajusteettomissa tuotteissa voi aistia raaka-aineiden omaa tuoksua mutta tämä voide on minun nenääni täysin hajuton. Siitäkin päättelen, että sen täytyy olla normikosmetiikkaa, koska vain synteettisin keinoin voidaan maskeerata tuotteen ominaishajua näin tehokkaasti.

 

Voide nro. 6

Vaikea arvioida onko tämä voide hajusteeton, purkista nuuhkaistessa olen aistivinani kevyen tuoksun (josta tulee mieleen päivittäiskosmetiikka), mutta iholle levittäessä voide ei tuoksu miltään.

Voiteen tuntuma muistuttaa voidetta numero 8, mutta on vähemmän jäykkää. Tuntuma on hyvin kosteuttava ja myös kevyesti ravitseva, en usko että tämä on ainakaan sekaihon voide, ne hulahtavat yleensä ihoon heti ja tuntuvat vesimäisemmltä.

Voide nro 6 on oikein mukavan joskin arkisen tuntuinen voide, tuoksuttomuus vie elämyksellisyyttä. Kosmeettinen koostumus on miellyttävä mutta "yksinkertainen", siihen ei ole haettu mitään luksuselementtejä kuten kuohkeutta tai sorbettimaista raikkautta.

Veikkaus: jokin päivittäiskosmetiikkamerkki.

 

Voide nro. 5

Kun avaan purkin kannen, ensireaktio on; "voi ei..!" Tämä on paksua, läpinäkyvää geeliä. Nenään kulkeutuu myös alkoholin sävyttämä, jokseenkin maskuliininen tuoksu. Ei todellakaan houkuttava. Näyttää jo valmiiksi sellaiselta josta en tule pitämään, ja tympeä tuoksu vahvistaa fiilistä.

Tuntuma on todella silikoninen, ei kovin kosteuttava. Tuntuu, että geeliä pitää lähmiä ihoon monta kerrosta että iholle tulisi kosteutettu tunne. Iho jää tahmean ja pinnoitetun tuntuiseksi, mutta silti sitä vielä vähän kiristää. Yäk mikä tuote! Tekisi mieli pestä aine kasvoilta pois, pakko sanoa. Harkitsen tätä vakavasti.

Jatkostestaus vain vahvistaa tunnetta, että koostumus on erittäin silikoninen. Kosteustuotteen sijaan tuntuu, että levitän iholle paksun muovisen kalvon. Varmasti tämäkin koostumus kosteuttaa siinä mielessä että kalvo lukitsee kosteutta ihoon, mutta se tarvitsee alleen runsaasti jotain muuta kosteutta jotta kosteutus toteutuu. Kalvon tunne on aivan kamala, en tiedä olenko koskaan kokeillut yhtä muovisen ja synteettisen tuntuista voidetta.

Voide nro. 7

Olisiko tämä luonnonkosmetiikkaa? Tuoksu viittaisi siihen. Tuoksu ei ole erityisen hienostunut, aika tavanomainen. Siinä on jotain tosi tuttua, tai sen "maailmassa", ehkä olen kokeillut tai käyttänyt joitain saman sarjan tuotteita..? Sekä tuoksu että koostumus tuovat mieleen päivittäiskosmetiikan tuotteen. Ohut vähärasvainen koostumus, kevyin tähän asti kokeilluista. Imeytyy muutamassa minuutissa jättämättä suojaavan tai ravitsevan tuntuista pintaa. Ihon pinta jää pehmeän ja miellyttävän tuntuiseksi. Ei todennäköisesti riitä talviaikaan.

Jatkotestailun aikana tunne siitä, että tuoksussa on jotain tuttua, vahvistuu. Olen käyttänyt jotain tämän sarjan tuotteita. Tuoksussa jotain mausteista, syvää, "tummaa", jopa maskuliinisuutta.

Pohdin koostumusta. Onkohan tämä joko anti-age-voide tai seka-rasvoittuvan ihon voide..? Täytyy sanoa että koostumus ei tosiaan tunnu kovin kosteuttavalta, ja joskus anti-age-voiteissa voi olla sellainen tuntuma jos humektanttiset ainesosat eivät ole vahvasti edustettuina. Joudun lisäämään tätä suihkun jälkeen iholle kolme kerrosta. Voiteen jättämä iho-fiilis kielii edelleen luonnonkosmetiikasta.

MIKÄ VOIDE OLI PARAS?

Numero 6 tuntuu kosteuttavimmalta ja miellyttävimmältä.

Numero 7 on sekin oikein miellyttävä mutta ehkä hitusen liian kevyt ainakin vuodenaikaan nähden. Tuoksun tuttuus vaivaa, en malta odottaa että näen mikä tuote on kyseessä. Tämä on voiteista toisiksi paras.

Numero 8 on neutraali, tämän kohdalla odotan todella uteliaana onko siinä tosiaan UV-suoja.

Numero 5 on kerta kaikkiaan kamala. En todellakaan käyttäisi.

Ja voiteet ovat.....

 

Erisan (nro 8), Nivea (nro 6), Mossa (nro 7) ja Shiseido (nro 5)

 

Nro 8 - Erisan suojaava kasvovoide

Sannin kokemus pähkinänkuoressa:

  • Tuntuu selektiiviseltä
  • Hajusteeton
  • Tämä on synteettistä normikosmetiikkaa
  • Tässä on oltava suojakerroin
  • Miellyttävän ja neutraalin tuntuinen, aika kevyt, ei ravitseva
  • Veikkaus Clinique

Erisan Suojaava kasvovoide pähkinänkuoressa:

  • Ei-selektiivinen vaan päinvastoin edullista markettikosmetiikkaa
  • Suojakerroin 15
  • Normaalille ja kuivalle iholle
  • Koostumus synteettispainotteinen

Sanni sanoo: D'oh! Pieleen meni Clinique/selektiivinen-veikkaus! :D Tässä Suojaavassa kasvovoiteessa on selvästi parempi koostumus kuin aiemmin kokeilemissani Erisanin tuotteissa, joista en juuri ole pitänyt.

Nro 6 - Nivea Q10 Power Anti-Wrinkle Day Cream

Sannin kokemus pähkinänkuoressa:

  • Päivittäiskosmetiikkaa
  • Hajusteeton
  • Miellyttävän ja kosteuttavan tuntuinen
  • En havainnut suojakertoimen tuntua
  • Testin parhaan tuntuinen voide

Nivea Q10 Power Anti-Wrinkle Day Cream pähkinänkuoressa:

  • Hajusteeton
  • Suojakerroin 15
  • Ominaisuuksiltaan herkän ihon anti-age-voide; rauhoittaa, kosteuttaa ja suojaa ihoa UV-säteilyn aiheuttamilta vanhenemisen merkeiltä
  • Koostumuksessa sekä synteettisiä että luonnollisia hoitavia ainesosia; sheavoita, lakritsiuutetta, synteettistä mehiläisvahaa ja lakritsiuutetta.

Sanni sanoo: kyllä yllätyin kun näin että tämä oli Nivea! Bongatessani sheavoin incissä kolmantena päättelin, että siinä varmaan oli yksi tekijä jonka perusteella pidin Nivean voiteesta enemmän kuin Erisanin, vaikka voiteet olivat hyvin saman tyyppiset. Jokin Nivean koostumuksessa myös tekee sen suojakertoimesta vähemmän tuntuvan, vaikka suojakerroin on sama (15) kuin Erisanissa. Nivea on mielestäni paremmin formuloitu.

Nro 5 - Shiseido Waso Clear Mega-Hydrating Cream

Sannin kokemus pähkinänkuoressa:

  • Kamala, silikoninen, tekee pelkkää kalvoa ihoon
  • Tuoksuu maskuliiniselta ja alkoholilta
  • Ei tunnu kosteuttavalta
  • En käyttäisi

Shiseiso Waso Clear Mega-Hydrating Cream pähkinänkuoressa:

  • "Intensiivisesti kosteuttava geelivoide"
  • Vaikuttavana aineena porkkanan solut (!)
  • Japanilaista selektiivistä kosmetiikkaa
  • Suositellaan käytettäväksi joko meikin alla tai päällä (!!)
  • Incissä paljon silikoniyhdisteitä
  • Koostumuksessa on myös alkoholia (incissä kuudentena)
  • Erittäin synteettinen koostumus, erityisaktiiviaineena mainittu porkkanasoluaine on pitkässä incissä neljänneksi viimeinen

Sanni sanoo: olipa huvittavaa että testin huonoin voide sattui myös olemaan kallein. On kuitenkin huomattava, että koostumusseikat ovat myös makuasioita, ja joku toinen kuluttaja kenties pitää Shiseidon Wason tyyppisestä geelimäisestä silikonivoiteesta.

Nro 7 Mossa Youth Defense Night Cream

Sannin kokemus pähkinänkuoressa:

  • Tämä on luonnonkosmetiikkaa
  • Tuttu tuoksu, olen käyttänyt sarjan tuotteita
  • Kevyt vähärasvainen koostumus, ei tunnu erityisen kosteuttavalta
  • Koostumus tuntuu päivittäiskosmetiikalta

Mossa Youth Defence Restoring Night Cream pähkinänkuoressa:

  • Jep, luonnonkosmetiikkaa
  • Karunvatukan omega 3- ja 6-rasvahappoja sisältävä yövoide
  • "Täyteläinen koostumus ravitsee ja pehmentää"
  • Edullista kosmetiikkaa

Sanni sanoo: Haa, arvasin että olen käyttänyt tätä sarjaa! ^_^ Mutta täytyy sanoa että Youth Defence -voide ei todellakaan ole "täyteläinen ja ravitseva". Tekisi melkein mieli laittaa Mossan (tai valmistaja-yhtiö Mádaran) tuotekehitystiimille palautetta. Youth Defence -voide ei sovi kuivalle iholle, ja ollakseen yövoide se on poikkeuksellisen kevyt.

Inci vahvistaa voiteen keveyden; alkoholi on ainesosaluettelossa toisena ja kasviöljyt vasta paljon alempana, ensimmäinen rasva-ainesosa skvalaani on vasta yhdeksäs ja ensimmäinen kasviöljy auringonkukansiemenöljy yhdestoista. Täyteläisessä voiteessa öljyt ja rasvat ovat heti incin kärjessä veden ja glyserolin kyljessä.

Mutta normaalin ja sekaihon päivävoiteena tämä menisi. :)

*

Testishoppaajien perustelut voidevalinnoille:

ERISAN: "Erisanin voiteet ovat omia lemppareitani ja siksi valitsin Erisanin".

SHISEIDO: "Selektiivisen kosmetiikan voiteen valinta oli vaikeaa, koska tunnen luksusmerkkejä niin huonosti. Shiseidon waso-linja oli houkuttelevan pirteän näköinen ja erosi melko paljon muista selektiivisen kosmetiikan sarjoista. Uskon sen vetoavan etenkin nuorempiin kuluttajiin. Muistin Ostolakossa-blogin Virven puhuneen joskus tuotteista. Koostumus voiteessa oli erikoinen, melkein geelimäinen. Itse en pitänyt koostumuksesta ollenkaan, mutta uskon sen miellyttävän monia. Valitsin voiteen pääasiassa siksi, että se erottui muista pirteällä ja nuorekkaalla ulkonäöllään."

NIVEA: "Etsin anti-age-voidetta ja tartuin ensimmäiseen näkemääni sellaiseen. Se oli Nivea."

MOSSA: "Halusin valita luonnonkosmetiikasta voiteen, joka olisi koostumukseltaan mahdollisimman "nykyaikainen" ja lähellä normikosmetiikkaa. Tämä rajasi pois perinteiset merkit esim. Weledan ja Frantsilan. Halusin voiteen olevan myös kohtuuhintainen, sillä suurin osa kuluttajista ei kuitenkaan ole valmis panostamaan montaa kymppiä kasvorasvaan. Meinasin jo ostaa Madaran voiteen, mutta ajattelin, että Sanni tunnistaisi tuoksun heti :) Päädyin siis Madaran pikkusiskoon Mossaan."

Japanilainen "megakosteutus" ei purrut tällä kertaa

Ensimmäinen sokkotestaus on ohi ja kokemus sen verran hauska että se jätti nälän uusille vastaaville testikokeiluille. Ehkä jatkan tätä tulevaisuudessa..?

Seuraavana vuorossa ovat vielä shampoot, joiden testituloksia katsellaan joulukuussa.

 

34 comments on “Sokkotestin tulos: yllättävä voide voitti”

  1. Super mielenkiintoista myös lukijalle. Olispa mahtavaa...jos joku ja jatkut tekis testin mulle😊

    Vastaa

    0
  2. Ihan supermielenkiintoista seurattavaa - näitä testejä voisi jatkossakin olla? :D

    Vastaa

    0
  3. Itsellä on aina pieni Virvesuodatin päällä, kun tuntuu innostuvan milloin mistäkin. Tai en ainakaan pelkän Virven suosituksesta kosmettiikkaostoksille lähde. Ollaan sun kanssa enemmän samoilla linjoilla, esimerkiksi juuri tuon Shiseidon Wason suhteen. Ja oli tosi kiva idea tämä sokkotesti, näistä olisi kiva lukea jatkossakin :)

    Vastaa

    0
    1. Minä kyllä myönnän testanneeni tätä heti nähdessäni purkin Sokkarilla, äitini kun sattuu olemaan Shiseido-fani (ei tosin näitä nuorille sunnattuja ole ostanut..), ja ajatuksena oli automaattisesti, ettei Japanista tullut kosmetiikka nyt *voi* olla mitään huonoa..!

      Vastaa

      0
  4. Hei tää oli tosi kiva postaus ja ois mukava lukea tälläisiä jatkossa enemmänkin! :)))

    Vastaa

    0
    1. Itsestänikin olisi mukava toteuttaa näitä myös lisää ^_^ :) Joten eiköhän näitä tulla vielä näkemään :)

      Vastaa

      0
  5. Hykertelin lukiessani kalvomaisesta tunnusta, sillä olin ihan varma, että se on Erisanin (muka)kosteuttava kasvovoide. Ihan järkky tuote nimittäin! Ostin kerran testiksi hinnan takia, mut ei sitä voi käyttää. Siispä mullekin yllätys, että Erisanin tuote pärjäsi noinkin hyvin.

    Vastaa

    0
    1. Joo, ihan pelkkien ainesosienkin perusteella näkee ettei Shiseidon geeli tosiaankaan ole kosteuttavimmasta päästä. Tällaiset tuotteet saa todella miettimään miksi niitä tehdään... tai sanotaan näin: miksi joitain tuotteita nimetään niin harhaanjohtavasti. Ehkä joku kuluttaja tosiaan tykkää ihollaan paksun sileästä silikonikalvosta, mutta voiteelle pitäisi reiluuden nimissä antaa toinen nimi kuin "mega-hydrating"... Itse ehdottaisin vaikka; "Smoothing skin-finisher". :)

      Se Erisanin normaalin ja sekaihon voide oli sellainen supermuovisen ja kalvottavan tuntuinen mun iholla mutta tämä ihan eri tuntuinen. Ei nyt sellainen jonka ostaisin mutta ei epämiellyttävänkään tuntuinen.

      Vastaa

      0
    2. Aasiassa vallitsee meikkitrendi ”glass skin”, jossa iho hoidetaan ja meikataan lasisen täydelliseksi ja kiiltäväksi. Waso kuulostaa täydelliseltä tuotteelta jos tavoittelee tätä trendilookkia. Lukisin tämän enemmän meikiksi kuin hoitotuotteeksi? Primer?

      Vastaa

      0
    3. Lukisin tämän enemmän meikiksi kuin hoitotuotteeksi? Primer?

      Niin minäkin. Mutta kyllä se kosteusvoiteena myydään.

      Japanissa on varmaan erilaiset tuotetrendit kuin Koreassa mutta minusta "glass-skinin" saa paremmin aikaan nestemäisillä tai öljyvoittoisilla tuotteilla kuten Koreassa. Tai ylipäänsä oikeasti reilusti kosteutta ihoon tuovilla tuotteilla, Wasoa ei kovin kosteuttavaksi voi kutsua.

      Vastaa

      0
  6. Mulla ihan samat fiilikset tosta Wasosta. Alkuun muka jopa pidin siitä mutta annoin lopulta tuotteen pois kun en vaan voinut käyttää sitä, tuntuma oli niin kamala kasvoilla. Miten sitä laitettaisiin meikin päälle? :D

    Mä olen käyttänyt jotain Erisanin kasvivoidetta missä sk, siitä en tykännyt kun tuote ei tuntunut imeytyvän millään.

    Tuntuu olevan vaikea löytää lempparikasvovoidetta mikä olisi vielä pumppupullossa, tai edes tuubissa.

    Vastaa

    0
    1. Miten sitä laitettaisiin meikin päälle? :D

      Sanos muuta - haluaisin todella nähdä jonkun demoavan tämän...! :D

      Vastaa

      0
  7. Mielenkiintoinen testi! Ihmettelin miten voiteesta voi erottaa suojakertoimen? :)

    Vastaa

    0
    1. Oletko koskaan käyttänyt suojakertoimellista päivävoidetta? Jossa SK 15 tai korkeampi? :) Silloin todennäköisesti osaat erottaa koostumuksesta UV-filtterin. UV-suodattimet, niin kemialliset kuin fysikaaliset, tekevät kosmeettisen valmisteen koostumuksesta aina jäykemmän kuin mitä se olisi ilman UV-suodatinta. Kun on tarpeeksi käyttänyt UV-suojallisia voiteita oppii tunnistamaan tämän "jäykkyyden" :) Voide voi olla koostumukseltaan hyvinkin ohutta, mutta jäykkyyden tuntee kun voidetta alkaa levittää kasvoille; se ei levity yhtä liukkaasti ja notkeasti kuin suojakertoimeton voide vaan ikäänkuin vähän "kinnaa" iholla. Fysikaalinen UV-suodatin eli titaanidioksidi ja sinkkioksidi tekevät voiteen koostumuksesta myös selvästi paksumman (jos voiteeseen on haettu korkeaa suojaa, SK 20 tai yli), sillä ne ovat koostumukseltaan puuterimaisia. Puuteri sakeuttaa voiteen.

      Vastaa

      0
  8. Tuo Mossa on tosiaan hyvin kevyttä voidetta ollakseen yövoide. Minulla on sekaiho ja käytän tuota nyt päivävoiteena, imeytyy nopeasti ja toimii moitteetta meikin alla. Kosteutustehot riittää nyt pakkasellakin, kesällä suosin enemmän emulsiomaisia voiteita. Sokkotesti-idea on tosi hauska.

    Vastaa

    0
  9. Tää oli jännä testi. Paljasti vähän sellaisia asioita, että itsekin pitäisi osata lukea inci-listoja. Kun ostaa täyteläiseksi ja ravitsevaksi kuvatun voiteen, eikä se olekaan sitä, pettyy kovasti. Taitaa olla muidenkin anti-age-tuotteiden ongelma tuo, että anti-age on ykkösenä ja sitten vasta kosteuttavat ominaisuudet. Harmillista, kun olen ostanut monta tuotetta jo, Yves Rocherilta, Mossalta ja vaikka mistä. Sitten ostin Lumenen Klassikko-sarjan hoitavan päivävoiteen ja se antaa ainakin hetkellisesti parhaan kosteuden iholleni, viiden euron hinnalla :) Lieracin Hydragenist -seerumi myös auttaa, samoin kuin Vichyn hoitovesi, ne ainakin tekevät, mitä lupaavat. Ehkä käytän nuo liian vähän kosteuttavat tuotteet sitten kesäkaudella, kun kosteutta tarvitsee vähemmän.

    Vastaa

    0
    1. Incistä tosiaan voi nähdä tiettyjä juttuja juurikin esimerkiksi rasvapitoisuuteen liittyen. Jos mikään rasva-ainesosa ei ole incissä viiden ensimmäisen ainesosan joukossa ei voi odottaa voiteen olevan kovinkaan runsas. Samoin kosteuttavasta teknologiasta voi tehdä päätelmiä; onko voide enemmän humektanttinen vai okklusiivinen. Mutta tavallinen kuluttaja ei useinkaan pysty näitä näkemään ja on valmistajan antamien pakkaustietojen varassa. Ilmaisu "kosteuttava" voi tarkoittaa montaa asiaa ihofiiliksen ja lopputuloksen kannalta.

      Edullinen, yksinkertaisin markkinointiväittämin varustettu kosteustuote voi olla yhtä hoitava ja hoitavampikin kuin kallis ja hienoilla ilmaisuilla kuorrutettu brändituote. Silloin kun inci-lukutaito on heikko, suosittelen aina vähintään kokeilemaan voiteen koostumuksen testeristä, jos testeri on saatavilla :)

      Vastaa

      0
  10. Itse käytän juurikin tuota mossan voidetta, olen 24v ja iho on herkkä pintakuiva sekaiho (suomen oloissa talvisin ihan hilseilyyn asti) ja mulle tuo voide tuntuu sopivan oikein hyvin. Talvella laitan sitä kaksi kerrosta päällekkäin ja kesällä yksi riittää. Olen kokeillut lukemattomia luonnonkosmetiikan voiteita mutta kaikista niistä tämä tuntuu parhaimmalta, ei tee ihoa liian rasvaiseksi mutta kosteuttaa kuitenkin tarpeeksi (ei hilseilyä) ja mikä tärkeintä ei ärsytä ja punoita iholla. Eka pullo on kohta lopussa ja aion ostaa uuden samanlaisen tilalle :) Ihanaa joulun odotusta sinulle Sanni ja kiitos mahtavasta blogista!

    Vastaa

    0
    1. Kiva kuulla että Mossalta on löytynyt sinulle luottotuote :) Tuo yövoide tuntuu tosiaan sopivan parhaiten normaalille ja sekaiholle. :)

      Vastaa

      0
  11. Hauska testi! Minkälainen on muuten sorbettimainen koostumus? Itselle tulee mieleen semmoinen aika vetinen, mutta vähän sokeritahmainen (ja tietysti jäähileinen) fiilis? :D

    Vastaa

    0
    1. Minkälainen on muuten sorbettimainen koostumus?

      Se on kuohkean geelimäinen, vähemmän (anteeksi ilmaisu) limainen ja koostumukseltaan kevyempi ja raikkaampi kuin perus-geeli. Sorbettikoostumuksessa on hyvin vähän tai ei juuri lainkaan rasvaa.

      Vastaa

      0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


  • Sanni

  • Arkisto

    • 2024 (71)
    • 2023 (148)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)