Ruotsalainen Estelle & Thild on tunnetusti lempimerkkejäni ihonhoidon saralla.
Kun sarjaan viime kesänä lanseerattiin myös meikkikokoelma, olin tietysti vähintään innostunut. Ainakin tuotteiden visuaalinen puoli vakuutti välittömästi - mutta muuta en E & T:ltä odottanutkaan.
Suomeen Biomineral-nimeä kantavan kokoelman tuotteet saapuivat vasta syksyllä, ja minut PR-boksi saavutti lokakuussa. Mukana ollut meikkivoiteen sävy #121 Light Yellow oli tuolloin juuri Kreikasta saapuneelle iholleni liian vaalea, ja päätin odotella talveen jotta voisin esitellä meikkivoiteen myös ihollani.
Ehkä hieman hassusti, meikkivoide näyttää helmikuussa otetuissa kuvissa yllättävän tummalta. Lokakuussa se oli joka tapauksessa liian vaalea senhetkiselle ihonsävylleni.
Olin ladannut ehkäpä kaikkein suurimmat odotukset sarjan meikkivoiteelle. Harmillisesti juuri se osoittautui minulle henkilökohtaisesti sarjan heikoimmaksi tuotteeksi.
31,50€ / 30 ml
Testailin Healthy Glow -meikkivoidetta kuukauden päivät, mutta se ei vain lähtenyt toimimaan, riippumatta siitä millaista voidetta laitoin alle tai mikä aika kuukaudesta oli meneillään. Normaalisti en varmaan vaivautuisi kokeilemaan mitään huonolta tuntuvaa meikkivoidetta näin pitkään, mutta halusin niin kovasti pitää E & T:n meikkivoiteesta että annoin sille uuden mahdollisuuden kerta toisensa jälkeen.
Valitettavasti meistä ei tullut ystäviä.
Sain testiin sävyn 121 Light Yellow
Estellen puolustukseksi heitän tähän linkin toisenlaiseen arvioon, Katja Kokon kokemus Healthy Glow'sta oli kutakuinkin päinvastainen kuin omani. Kannattaa siis aina muistaa, että meikit voivat käyttäytyä eri ihoilla hyvinkin eri tavoin.
No se minun kokemukseni sitten? Surettaa kirjoittaa ihanasta Estellestä näin, mutta en tosiaan voi kutsua tätä hyväksi meikkivoiteeksi. (Joku toinen jättäisi tässä vaiheessa koko tuotteen esittelemästä. Itse koen kuluttajien kannalta hyödyllisenä tarjota myös niitä ei-onnistuneita kokemuksia.)
Healthy Glow tuntuu levittäessä kuin jäävän ihon pinnalle, se ei tule "yhdeksi" ihon kanssa niinkuin hyvä meikkivoide tekee. Se ei "uppoudu", asetu ihoon. Pinta jää herkästi hieman rosoiseksi ja laikukkaaksi, samoin siveltimen vedot jäävät paikoin näkyviin ja kun niitä yrittää häivyttää, pinta menee yhä "meikkisemmäksi".
Meikkivoide ei myöskään kestä koko päivää vaan "sulaa" ja liikkuu paikoiltaan. Töistä kotiin tullessa kello 17 tienoilla pinta on jo liejuuntunut.
Kuva-aineistoa:
Healthy Glow -meikkivoide aamulla juuri levitettynä.
Pinta näyttää mielestäni kamerassa paremmalta kuin peilissä, ja joissain kohdissa meikkivoiteen pinta on ihan ok. Mutta ei kiitettävä. Peittävyys on hyvin kevyt ja jälki on hohtavaa ja läpikuultavaa. Healthy glow.
Pinta on puuteroitava, muuten se jää kiiltämään liikaa.
(Katja Kokon kokemus: "Meikkivoide on ohut, mutta se peittää yllättävän hyvin. Meikkivoiteen pinta kuivahtaa iholle niin, ettei se jää rasvaiseksi, joten puuteria ei ole pakko käyttää lainkaan. Pinta jää hieman valoa taittavaksi ja samettisen näköiseksi.")
Healthy Glow -meikkivoide illalla työpäivän jälkeen.
Katja Kokko: "...sanoisin, että tämä on täydellinen meikkivoide rasvoittuvalle ja sekaiholle tai iholle, joka kiiltää päivän aikana helposti."
Aamu - ilta
Ymmärrän, että osalla ihmisistä meikkivoide harvemmin kestää koko päivää muutenkaan, mutta minun ihollani monet kestävät, ja luonnonkosmetiikastakin sellaisia löytyy. Kuten Nui.
Tässä vielä kuva toiselta päivältä, kun meikki on juuri tehty.
Toinen heikommin suoriutunut tuote testisatsissani oli ripsiväri (josta tajusin unohtaneeni ottaa kuvan joten tämä kuva on E&T:n sivulta).
20,90€ / 12 ml
Long Lash -maskara on itse asiassa aika hyvä mitä tulee jälkeen; se kerrostuu oikein mukavasti, ei paakkuunnu ja harjakin erottelee ihan kiitettävästi.
Ensi fiilis olikin oikein hyvä - mutta arvio veti miinukselle kun aloin ottaa kuvia. Oli kirkas päivä ja ikkunasta sisään tulvinut valo sai silmäni vuotamaan samalla kun kuvasin meikkiä.
Maskara levisi saman tien.
Koska silmäni vuotavat hyvin herkästi, en voi käyttää näin helposti leviävää maskaraa joka ei vastusta edes silmäkulmasta pusertuvaa pientä kyyneltä.
Luonnonkosmetiikan maskarat ovat tunnetusti heikompia kestämään kosteutta kuin synteettiset, eikä E & T:n maskara suinkaan ole ainoa jonka kohdalla olen joutunut sotkun uhriksi. Lähes kaikki luonnonkosmetiikan maskarat ovat vähintään tahrineet silmänympärysihoa jos olen joutunut niiden kanssa vesi- tai lumisateeseen, mutta ihan niin herkästi kuin Estelle & Thildin ei mikään ripsari ole aiemmin levinnyt edes silmien vuotaessa.
Mutta tosiaan - nättiä jälkeä se tekee. Täytyy vain pysytellä kuivilla.
.
Kokeilemistani Estelle & Thildin meikeistä parhaan arvosanan saavat luomivärit. Esittelen niistä tässä kuusi (koko valikoima koostuu 16 luomiväristä).
"Finishejä" on sekä mattana että shimmerinä.
24,50 € / 3 g
Shimmer-osastoa: punertava luumu Dark Mauve, kaunis viileä beige Bare ja viileä vaaleanruskea Icy Copper (kuparin kanssa tällä ei mielestäni ole mitään tekemistä).
Näistä Bare on loistava arkisävy ainakin meille hohtavan ystäville. Icy Copper'kin on oikein mukava sävy neutraaliin nudemeikkiin. Bare ja Icy Copper ovat sellaisia sävyjä jonka tyyppisiä käytin lähes yksinomaan 15-vuotiaasta 27-vuotiaaksi (löysin värit vasta vuonna 2006 ;)).
Mattaiset: lämmin keskiruskea Walnut, vaalea ihonsävyinen Blonde ja tumma kaakaonruskea Cocoa.
Kaikki testaamani E & T:n luomivärit, niin shimmerit kuin mattaisetkin, ovat hyvälaatuisia, jopa erinomaisia. Ne levittyvät silkkisesti ja niissä on oikein hyvä pigmentti. Mattaiset laadut (ainakin nämä sävyt joita kokeilin) eivät tunnu jauhoisen kuivilta ja jätä "pölyisen" näköistä pintaa, mitä jotkut mattaluomivärit valitettavasti tekevät, kalliidenkin merkkien. Cocoa on pigmenttisyydessään erinomainen sävy rajauksiin tai vaikkapa ruskeaan smokey-meikkiin.
Meikissä liikkuvalla luomella Blonde ja Walnut ja rajauksena sekä ylä- että alaluomella Cocoa. Luomivaossa uloimpana sekoitus Walnutia ja Cocoaa, sisemmässä kaaressa Bare. Kulmaluulla Blonde.
Ripsissä Long Lash -maskara.
30,50 € / 10 g
Poskipunasävyjä on neljä, joista sain testiin sen mielestäni kauneimman, hennon persikkaisen Sweet Coralin.
Olen käynyt "nuuskimassa" kaikki Estelle & Thildin meikkisarjan tuotteet Sokoksella ja poskipunat jakautuvat kahteen superneutraaliin, hentopigmenttiseen sävyyn (Sweet Coral ja Soft Pink) ja kahteen rusehtavaan, jopa aurinkopuuterimaiseen sävyyn (Nude Sienna ja Dusty Rose). Kirkkaan ja näkyvän poskipunameikin käyttäjälle ei Estellen kokoelmasta löydy sävyä. Myös päivettyneellä ihonsävyllä Sweet Coral ja Soft Coral ovat vähän liian vaaleita toimiakseen "punana". Oikein tummalla ihonsävyllä nämä menisivät highlighterina.
Sweet Coral ja Soft Pink ovat vähän samaa osastoa tyttömäisessä hentoudessaan kuin Lily Lolon ihanat poskipunaduot, mutta Lolot ovat raikkaampia ja Estellet murretumpia.
Tässä kasvoilla Sweet Coral (ja silmissä tuo sama ylempänä nähty meikki). Kuten näkyy, Sweet Coral on erittäin mieto. Juuri niitä poskipunia joita voi suositella "poskipuna-arkailijoille" joita pigmenttisemmät sävyt jännittävät.
Estelle & Thildin huulikiilloista minulla ei ole sanottavaa, sillä testiin saamistani sävyistä vain yksi oli sellainen josta tykkäsin ja sen laitoin arvottavaksi joulukalenteriin (enkä näin ollen kokeillut sitä itse).
Estelle & Thildin meikkejä saa ainakin Sokokselta, Kickseistä, eleven.fi'stä ja Joliesta.
Minä olen tarinankertoja. Purkeista ja purnukoistakin voi kirjoittaa tarinoita, samoin hetkestä kahvilassa, tai ajatuksistaan. En usko että minusta olisi tullut bloggaajaa, jos en niin tykkäisi kertoa. Moni tuote-esittely tai tuokiokuvaus on kuin pieni tarina.
Tauon aikana kirjoitin blogini tarinan. Jätin lopun avoimeksi ja kirjoitin sen tänään.
Aloin kirjoittaa blogia keväällä 2009. Olin muuttanut vuoden vaihteessa uuteen kaupunkiin ja uuteen elämään Tampereelle mieheni luo. En tuntenut Tampereelta oikein ketään enkä alkuun saanut kuin iltaan painottuvan osa-aikatyön, päivät kuluivat yksin kotona miehen ollessa töissä.
Kotona seurana olivat netti ja blogi.
Mutta peruutetaan ajassa vielä hiukan lisää taaksepäin.
Olin lukenut blogeja vuodesta 2005 saakka, ajalta, jolloin blogeissa ei juuri edes ollut kuvia, vain tekstiä. Ensimmäinen vakituisesti seuraamani blogi oli erään ahvenanmaalaisen viihdetoimittajan blogi. Tunsin naisen itsekin työkuvioiden kautta, hän oli mielenkiintoinen ja värikäs persoona ja kirjoitti fantastisen hauskasti. Jonnan blogissa olen mm. törmännyt elämäni ensimmäiseen YouTube-linkkiin.
Vaikka olen aina rakastanut kirjoittaa ja kertoa tarinoita (aloitin tarinoiden ”kirjoittamisen” jo ennen kuin osasin kirjoittaa), ajatus omasta blogista heräsi vasta myöhään, kun olin vaikuttanut netissä useita vuosia.
Teini-ikäisestä varhaisaikuisuuteen kanavoin kirjoittamisen tarpeeni kirjeystävyyteen. Tiiviillä käsialalla kirjoitetut, monisivuiset kirjeet singahtelivat Savosta ympäri maailmaa Japaniin, Australiaan, Meksikoon ja Sloveniaan.
Kolmea kymppiä lähestyessäni löysin internetin keskustelupalstat, jotka pian alkoivat ottaa tilaa kirjeiltä. Vaihdoin yhdenlaisen kirjallisen keskustelun ja ajatustenvaihdon toiseen; kirjeet olivat vanhaa aikaa, kyberympäristö 2000-lukua.
Kirjeiden hitaus ja niihin liittyvä paneutuminen ja käsin tekeminen (kirjoitin kirjeet käsin ja koristelin tarroilla ja kuvilla) viehätti minua edelleen, mutta uusi, nopea sosiaalinen viestintäympäristö houkutti reaaliaikaisuudellaan ja informatiivisuudellaan; sain nopeasti valtavasti tietoa ja kokemuksia minua kiinnostavista asioista. Se oli uudenlainen, koukuttava kokemus.
Jutustelin mm. suosikkibändieni keskustelupalstoilla ja amerikkalaisilla ja suomalaisilla kauneusfoorumeilla. Minusta kehkeytyi erittäin aktiivinen nettikeskustelija ja rakastin koko sitä uudenlaista sosiaalisuutta; foorumeilta sain välitöntä vastakaikua kosmetiikkahörhöydelleni ja tutustuin ihmisiin saman harrastuksen ympärillä. Sain heistä ystäviä ja kavereita. Keskustelupalstan yhteisö oli kuin nettiperhe, heidän kanssaan ei ollut koskaan yksin.
Todellakin, rakastin sitä. Näiltä ajoilta tunnen mm. Virven, Tainan, Suvin, Heidin ja monet muut sittemmin blogosfäärin ääniksi siirtyneet ihanat naiset. Nyt menee tunteiluksi, mutta en voi ajatella näitä aikoja ilman lämmintä puristusta sydänalassa. Sain niin paljon - en pelkästään vinkkejä hiusten co-pesuun, parhaiten silottaviin ainesosiin ja värikkäisiin meikkeihin – sain mukaani ystäviä jotka vaikuttavat elämässäni vielä tänäkin päivänä. Purkkien ja kynsilakkojen kiillon keskellä sain tutustua suureen joukkoon viisaita, hauskoja, erilaisia ja rohkeita naisia.
Minulla on aina ollut monia harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita joihin suhtaudun intohimoisesti, mutta kosmetiikkahulluus on yksi näkyvimpiä. (Yksi suuri kiinnostus varhaisaikuisena oli muuten Kreikan mytologia – ajatelkaas jos olisinkin päätynyt bloggaamaan antiikin Kreikan jumaltaruista...?)
Monivuotisessa työpaikassani, joka ei millään lailla liity kosmetiikka-alaan, ”purkkihulluuteni” ei jäänyt piiloon. Herätin huomiota – ja ehkä joskus jopa ilahdutin asiakkaita – värikkäillä, pitkillä (ja pelottavan näköisillä..!) kynsilläni ja kirkkailla meikeilläni. Työkavereille jaoin vuolaasti vinkkejä mistä saa halvimmalla tilattua sitä-ja-tätä kosmetiikkaa – halusivat he vinkkejä tai eivät. Se vain pursusi minusta.
Sain joskus kuulla kollegoilta, olinkohan ihan väärällä alalla. En kuitenkaan koskaan ajatellut, että kosmetiikka voisi olla myös työtäni. Minulle se oli selkeästi juttu, joka kuului harrastusosastolle. Tuohon aikaan kauneusalan työ näyttäytyi minulle muutenkin aika yksipuolisesti, ajattelin, että kaikki alan ihmiset ovat kosmetologeja tai parturi-kampaajia eikä tällainen koulutuspolku ollut koskaan kiinnostanut minua.
Ajatus omasta blogista tuli ajankohtaiseksi siinä vaiheessa, kun aloin tuntea, että olin keskustelupalstoilla äänessä vähän liikaakin.
Huomasin kokevani kiusaantuneisuutta siitä, että osallistuin melkein joka keskusteluun ja myös aloitin uusia keskustelunaiheita tuon tuosta. Olin yksinkertaisesti todella paljon äänessä, kiinnostavista aiheista ei tuntunut tulevan loppua.
Jos minulla kerran oli niin paljon sanottavaa, pitäisikö se sanoa omalla alustalla?
Samalla oman blogin perustaminen tuntui kuitenkin vähän pelottavalta, ja ajatus ”omasta äänestä” herätti ristiriitaisia tunteita. Oman kanavan mielekkyyttä vastaan soti kokemus bloggaajuudesta tietynlaisena itsensä korostamisena. Äänekkyydestäni ja mielipiteiden runsaudestani huolimatta luonteeseeni kuuluu olennaisesti vaatimattomuus ja halu välttää tilanteita joissa teen itsestäni ”numeron”. Ja oman, julkisen blogin perustaminen olisi tietysti ilmaisu sille, että hei, minulla on jotain sellaista sanottavaa joka varmaan kerää yleisöä.
Julkisen blogin avaava ei kirjoita itselleen vaan jossain on tietysti toive yleisöstä.
Se on jännä, ristiriitainen tunne. Samalla on tarve sanoa ja kertoa hirveästi, olla mieltä asioista, ja mielipiteet ovat usein vahvoja, mutta samalla haluaisi myös olla siellä ”tapetissa”, ei erottua joukosta, ei olla ”asiantuntija” tai ”esikuva”. Tavallaan tykkään olla äänessä mutta en näkyä. Tämän vuoksi en ole ikinä pitänyt blogimaailmaan olennaisesti liittyvistä kekkereistä, palkintogaaloista ja PR-kissanristiäisistä, niissä on aina jotenkin vaivaannuttavaa. Täällä mä olen ja olen ikään kuin jotain.
Mutta nyt ollaan keväässä 2009. Blogilla oli jo nimikin: Karkkipäivä. Se oli ollut mielessä pitkään. Pidin sanan positiivisesta kaiusta ja se edusti jollain lailla tosi hyvin elämänfilosofiaani: jokainen päivä voi olla karkkipäivä. Koska jokainen päivä pitää sisällään mahdollisuuden ihaniin, kauniisiin ja hauskoihin kokemuksiin.
(Tähän väliin tarinankertoja minussa haluaa lisätä, että en ole suinkaan syntynyt ja kasvanut ”naminami-Marco-Bjurströminä” vaan pikemminkin Daria Morgendorferina, jonka elämännäkemystä värittivät sarkasmi ja pessimismi. Blogia edeltänyt aikakausi elämässäni sisälsi paljon hyvinkin harmaita sävyjä ja kävin läpi asioita, joiden seurauksena kasvoin karkkipäivä-ihmiseksi. Harmaastakin voi olla kiitollinen. Joskus, tai ehkä useinkin, harmaan läpikäyminen johtaa väreihin.)
Nimi oli valmiina, tietokoneen kansiot täynnä meikkikuvia, sormet syyhysivät näppäimillä. Vähän liikuttava ja kömpelö mutta suloinen banneri tehtynä. Avaanko blogin? Oliko minulla sellaista sanottavaa kosmetiikasta, jota muut haluaisivat lukea?
(Lähiömutsi-blogia pitävä Hanne Valtari kirjoittaa ”Unelmahommissa”-kirjassaan 8 vuotta myöhemmin: ”Hyvällä bloggaajalla täytyy myös olla sanottavaa. Lähiömutsin perustamista miettiessäni minulla oli käsissäni yleismaailmallinen aihe, äitiys. Mitä enemmän aiheeseen sukelsin, sitä enemmän tahdoin työstää ajatuksiani muidenkin kuin vain miehen, perheen ja ystävien kanssa. Koin vahvasti, että minulla oli sanottavaa. Se saattaa kuulostaa itsekeskeiseltä, mutta tämä itsekeskeisyys on bloggaajan tärkeimpiä piirteitä. Jos ei ole mitään sanottavaa, ei ole blogia”.)
Tietämättä vielä vastausta kysymykseen, tein sen. Karkkipäivä avautui huhtikuun 22. päivä 2009.
Vuonna 2009 ei harkittu blogin avaamista samoilla kannustimilla kuin esimerkiksi Valtari, joka vuonna 2011 perusti bloginsa tietäen jo alun alkaen että ”tästä tehdään jotain isompaa”, panostetaan enemmän kuin harrastukseen.
Minun blogini alkoi harrastuksena.
En mainostanut Karkkipäivää muualla kuin kauneuskeskustelupalstallani. Näinkin vaatimattomalla näkyvyydellä se saavutti pian ihan mukavat kävijämäärät. Muistan, kun asensin muutaman kuukauden kirjoittelun jälkeen Google Analyticsin, ja se kertoi, että minulla oli päivässä 200 kävijää. Ihan sydän nuljahti. Se tuntui mielettömältä.
Minulla oli yleisö. Sain jakaa meikki- ja nettikauppavinkkejäni ihmisille, jotka halusivat kuulla niistä.
Tuohon aikaan kauneusblogeja oli Suomessa niin vähän, että kaikilla vähänkään aktiivisilla kosmetiikkablogeilla oli varmasti lukijoita. Samalla joukosta oli myös helppo erottua.
Samana vuonna blogin perustanut Virve saavutti välittömästi suuren suosion omintakeisella ”ostolakko”-konseptillaan ja rikkaalla ja hauskalla kirjoitustyylillään, ja meikkitaiteen saralla vahviin vaikuttajiin kuului etenkin Mustaa Kajalia –blogin Heidi.
Itse keskityin Karkkipäivässä aluksi värimeikkeihin ja ennen kaikkea luomiväreihin. En varmastikaan ollut blogosfäärin lahjakkain meikkaaja, mutta kaiketi tavassani opastaa meikkauksen perusteisiin ja värien rohkeaan käyttöön oli jotain sellaista ruohonjuuritason meininkiä, jota ei löytynyt muista sen ajan blogeista. Överiselkeydessään tyylini puhutteli tietynlaista, rautalankatyylille nälkäistä lukijakuntaa.
Ihonhoitopuoli ei minua mainittavasti kiinnostanut, sillä voidepurkithan olivat tylsiä ja värittömiä. Värikäs sisältö oli minun juttuni.
Fokukseeni vaikutti epäilemättä myös se, että ihoni on yhtä ajanjaksoa lukuun ottamatta ollut aina helppohoitoinen, eikä minun ole tarvinnut nähdä vaivaa löytääkseni sopivia tuotteita. Hoidin ihoani tunnollisesti kiinnittäen huomiota erilaisiin koostumuksiin, mutta en erityisesti jaksanut innostua uusista sarjoista tai seurata ihonhoidon trendejä.
Käänne tapahtui, kun luin Rita Stiensin kirjan Totuus Kosmetiikasta. Kiinnostuin luonnonkosmetiikasta ja yhtäkkiä voidepurkkien sisältö ainesosineen tuntui hurjan kiehtovalta. Kosmetiikan ainesosat ja ”kemia” oli kiinnostanut minua jo aiemmin, mutta aiempi kiinnostus kohdistui vain hiustuotteisiin. (Olin se ikuinen parhaiten silottavan ja pehmentävän hoitotuotteen etsijä..)
Samoihin aikoihin olin aloittanut kosmetiikkamyyjän opinnot. Myös tämä vaikutti ratkaisevasti blogini sisältöön.
Kosmetiikkamyyjän opinnot? Kyllä! Tampereelle muuton myötä olin vihdoin kypsynyt ajatukseen harrastuksen laajentamisesta ammatiksi, ja nähdessäni Valkeakosken Aikuisopiston kurssitarjonnassa ilmoituksen myynnin ammattitutkinnosta, suuntautumisena kosmetiikkamyyjä, nappasin kiinni heti.
Yhden lukukauden mittainen, ammatilliseen kosmetiikkahörhöyteen johtava opiskelurutistus tuntui kuin taivaasta laskeutuneelle mahdollisuudelle. Opinnot ainesosakursseineen ja koulua seurannut työllistyminen inspiroivan purkkimeren keskelle toivat ihonhoidon ja ainesosa-analyysit luonnolliseksi osaksi Karkkipäivää.
Luonnonkosmetiikkaan hurahtaneelle bloggaajalle etenkin luonnollisten ja synteettisten ainesosien vertailu oli innostava aihe, ja tämän näkökulman jutut olivat blogin alkutaipaleella tyypillisiä. Vuosien varrella ainesosatuntemukseni on laajentunut ja syventynyt, ja nyt tiedän, ettei luonnollinen aina ole iholle parempi - vaikka se edelleen on oma mieltymykseni ja valintani.
(Jotkut luonnonkosmetiikan puolestapuhujat osaavat esittää synteettisen kosmetiikan pelkästään huonossa valossa mikä helposti vaikuttaa tiedonhaluisen, innokkaan ja vaikutteille alttiin ”keltanokan” käsityksiin. Fiksu ja riittävän perehtynyt vihreän linjan kannattaja ei teilaa normikosmetiikkaa ja esitä luomua ainoana parhaana vaihtoehtona kaikkien iholle.)
Kirjoitin ensimmäisen ainesosia koskevan kirjoitukseni lokakuussa 2009 otsikolla ”Neiti Etsivä ja voidepurkin sisällön arvoitus”. Kirjoitus käsitteli luksusvoiteen ja halvan voiteen eroja, ja esitteli luonnollinen vs. synteettinen –näkökulman ohella toisen, minulle hyvin ominaisen vinkkelin. Teema on kulkenut mukana läpi kaikkien blogivuosien. Kalliin ja edullisen kosmetiikan vertailu on minusta erittäin kiinnostavaa ja hauskaa, ja rakastan uppoutua eri brändien ja markkinointiviestinnän maailmaan.
Karkkipäivän kolmantena vuonna minua haastateltiin Helsingin Sanomien NYT-liitteeseen kerrottuani, kuinka 20 euron seerumi ja 75 euron tehotiiviste olivat käytännössä samaa kamaa. Kun toimittaja tuli Helsingistä saakka haastattelemaan minua ja ottamaan kuvia juttuun, mietin, että nyt olin varmasti saavuttanut blogirintamalla kiiltävimmät kannukseni.
Tammikuussa 2010 avautui Suomen ensimmäinen blogiportaali, Indiedays. Alusta kokosi yhteen maamme suosituimmat muotiblogit ja oli jotain ihan uutta ja jännää, kaupallinen alusta jonka bloggaajat saivat sivustolta palkkiota bloginsa pitämisestä.
En oikeastaan kiinnittänyt sen kummemmin huomiota Indiedaysiin muuten kuin ilmiönä, muotigenren blogit olivat minulle jotain kaukaista. Tunsin Indiedaysin blogeista vain Mou Moun, joka oli silmissäni jo jonkinlainen some-julkkis. (Olin ihan liekeissä kun Mou Mou joskus jätti blogiini kommentin..!).
Indiedaysin toimintaidea oli nerokas: koottiin yhteen suosittuja blogeja yhdelle sivustolle, ja sivustolle myytiin mainosbannereita. Koska blogit vetivät valtavasti lukijoita, myös mainokset saivat paljon näyttöjä. Yhteisön kautta oli myös mahdollista tehdä kaupallisia kampanjoita mainostahon kanssa.
Muotiblogien rinnalla pienet kauneusblogit eivät olleet kaupallisesti kiinnostavia, ja kaupallisuus minun genreni blogeissa oli yhtä kuin se, että joskus saattoi saada tuotteen testiin veloituksetta. En ollut Karkkipäivää perustaessani edes tullut ajatelleeksi, että bloggaamiseen saattaisi liittyä a) jotain kaupallista tai b) jopa ansaintamahdollisuus. Vuonna 2009 tällaiset asiat olivat aivan vauvan kengissä.
Hämmästykseni olikin suuri, kun keväällä 2010 sain sähköpostia Indiedaysin perustajalta ja toimitusjohtajalta Esa Suuriolta. ”Sinulla on mielenkiintoinen blogi. Olemme laajentamassa bloggaajajoukkoamme ja blogitarjontaamme ja keskustelisin mielelläni kanssasi tähän liittyen. Täydennämme Indiedaysin sisältöä kosmetiikkablogilla ja sinun blogisi on sellainen jonka haluaisimme.”
Sitä tunnetta en unohda. Olin samaan aikan kuin puulla päähän lyöty, hämmentynyt ja imarreltu. En ensin tiennyt miten suhtautua. Indiedays-portaali blogeineen tuntui olevan todella kaukana minusta, muotibloggaajat vaikuttivat jopa pelottavilta kun olivat niin ”kuuluisia”. Minä ja Karkkipäiväkö voisimme liittyä osaksi jotain sellaista..?
Suostuin kuitenkin tapaamiseen ja loppu on niin sanotusti historiaa. Karkkipäivästä tuli Indiedaysin ensimmäinen kauneusblogi.
Olin osa Indiedaysin yhteisöä melkein kahdeksan vuotta, se on pitkä aika. Siinä ajassa tapahtui paljon; muotiblogien dominanssi hiipui ja yhteisö täyttyi monenlaisista lifestyle- ja perheblogeista. Alkuvuosien ”kuka ei kuulu joukkoon?” –tunteeni mureni ja pikkuhiljaa rentouduin, sain itseluottamusta ja kasvoin osaksi Indie-perhettä.
Indiedays-vuosina Karkkipäivän kehitys oli huikeaa. Innokkaana tilastonissenä taltioin jokaisen kuukauden luvut Excel-taulukoihin ja saatoin seurata, kuinka blogin kävijämäärät kasvoivat vuosi vuodelta. Koska kävijämääristä ei puhuttu avoimesti, en osannut verrata lukuja muihin blogeihin enkä pystynyt arvioimaan, onko blogini niin sanotusti suuri. Olin joka tapauksessa iloinen siitä, että yhä useampi vaikutti löytävän blogini.
Aloin tienata blogilla yhä paremmin, ja tulot kasvoivat ensimmäisen vuoden taskurahoista merkittäväksi sivutuloksi. Tuohon aikaan tulot eivät olleet erityisen riippuvaisia sisältöyhteistöistä vaan niitä kertyi mukavasti portaalin myymien mainosbannerien tuoman potin kautta. Käytännössä saatoin kirjoittaa blogiani samaan tyyliin kuin ensimmäisenä vuotena, solmimatta sopimuksia kaupallisista kampanjoista. Tulot tulivat passiivisesti mainosbannerien kautta.
Indiedays-yhteisön ohella suurin yksittäinen kävijämääriin vaikuttanut tekijä on sisällön laajentaminen matkailuun.
Se hyppy oli yksi jännittävimpiä ja pelottavimpia blogini aikana.
Halusin syksyllä 2012 toteuttaa pitkäaikaisen haaveeni ja lähteä yksin pitkälle reppureissulle maailmalle.
Sain töistäni matkaa varten virkavapaata, joka kuitenkin odottamatta viime hetkellä kutistettiin alle puoleen alun perin luvatusta. Jouduin tekemään nopean päätöksen. Tekisinkö reppureissuni lyhyempänä versiona ja jäisin hyvään, vakituiseen työpaikkaani? Vai lähtisinkö toteuttamaan todellista haavettani pidemmästä reissusta, mikä tarkoittaisi irtisanoutumista ja epävarmaa taloudellista lähitulevaisuutta?
Valitsin jälkimmäisen. Koska tienasin blogilla jo sen verran että saisin ainakin vuokran maksettua, päätin uskaltaa heittäytyä ja luottaa siihen, että pärjäisin taloudellisesti sen aikaa kunnes löytäisin matkan jälkeen uuden työn. Lisäksi jäin kosmetiikkamyymälään ”tarvittaessa kutsuttava” –sopimuksella, ja saisin siitä vielä vähän lisätuloja. Tuntui hyvältä kun ei tarvinnut ihan kokonaan sulkea myymälän ovia.
Lähdin matkalleni. Samalla Karkkipäivä oli kokeva suuren, vaikkakin väliaikaisen muutoksen: pesunkestävä kosmetiikkablogi muuttuisi kolmen kuukauden ajaksi matkailuaiheiseksi. Lisäksi lähes päivittäinen julkaisutahti tulisi hidastumaan merkittävästi. Tiesin, että se oli suuri riski, mutta unelmani toteutus oli nyt prioriteetti. Ehkä saisin lukijat takaisin matkan jälkeen..?
Blogiscenessä oli, ja on varmaan edelleenkin yleisesti tiedossa, että blogin aihepiirin yhtäkkinen dramaattinen vaihtaminen johtaa yleensä suosion laskuun. ”Pidä punainen lanka, älä muuta blogin tyyliä liikaa”, näin kuului suosiostaan välittävän bloggaajan kultainen ohje. Ja nyt minä olin luopumassa langastani koko syksyn ajaksi.
Jännitti niin kamalasti.
Lopputulema oli se, että kun palasin matkaltani, lukijakuntani oli päinvastoin kasvanut. Se oli kasvanut paljon.
En tietenkään voi tietää, vaikuttiko muutokseen juuri reissuirtiottoni vai jokin muu seikka blogosfäärissä, mutta seikkailtuani Kreikan saarilta Albaniaan ja sardinialaisen Couchsurfing-lähentelijän kauhusohvalta Manhattanin pilvenpiirtäjien syliin, blogini oli saavuttanut kävijämäärällisesti ja arvostuksellisesti pisteen, että siitä tuli minulle täysipäiväinen työ. Tai toisin ilmaistuna: siitä oli muodostunut sisältökokonaisuus, jonka tuottamisesta minulle oltiin valmiita maksamaan täysipäiväistä työtä vastaava palkkio.
Reissuani seuranneena kesänä Indiedays tarjosi minulle uutta, parempaa sopimusta.
Alkoi uusi aikakausi.
Olemme vuodessa 2013.
Olin iloinen ja ylpeä saavutuksestani, mutta samalla tunsin pienten huolen tunteiden nostavan päätään.
Olin jo aikaisemmin havainnoinut internet-ympäristön ja hitaista harrastuksista luopumisen negatiivisia vaikutuksia itseeni, ja jos blogista muodostuisi pääasiallinen tulonlähteeni, oli selkeänä vaarana yhä vain kasvava ajankäyttö internetin ja tietotekniikan parissa. Netti ja sosiaalinen media olivat minulle jo nyt selvästi addiktoiva substanssi. Oliko tämä siis viisas tie?
Huolenaiheet tiedostaen jatkoin kuitenkin.
Vahvin tunne sanoi, että totta kai minun tuli nyt satsata täysillä – olin onnistunut vailla mitään suunnitelmallisuutta kääntämään harrastuksen tuloa tuottavaksi toimeksi jolla saatoin elättää itseni. Kuka jättäisi tällaisen tilaisuuden käyttämättä? Koin, että minulla oli käynyt ihan satumainen tuuri ja leijuin onnen sfääreissä. Tässä minä kirjoittelin purkeista ja chihuahuoista ja maarianhaminalaisen vuokrahuoneiston plyysisohvasta - ja joku taho halusi maksaa siitä. Ja vielä aika hyvin.
Siispä jatkoin. Tämähän oli fantastista. Nyt minulla oli kaikki päivän tunnit aikaa kirjoittaa.
Kirjoitin paljon. Koska kirjoittaminen on tosi hauskaa, sitä teki mielellään. Minulla oli jatkuvasti enemmän aiheita kuin ehdin työstää ulos.
Vuodessa on 365 päivää, ja vuonna 2013 kirjoitin 397 postausta - enemmän kuin yhden päivässä. Sama tahti jatkui seuraavana vuonna – 389 postausta. Ja sitä seuraavana – 343 postausta.
Aihepiirit laajenivat ja blogi alkoi kehittyä yhä enemmän lifestyle-blogin suuntaan. Kirjoitin ripsivärien rapinasta, itsetunnosta, parfyymien tuoksunuoteista, siitä kun liikunta vituttaa, pakastekalaresepteistä, budjettimatkailusta Kreikan saarilla, ikävästäni kun sisareni oli kaukana. Kirjoitin tyylittömyydestä, trikoopaidoista, hainhammasklipseistä ja kookospuurosta. Illalla nukkumaanmennessä odotin jo että olisi aamu, saisin keittää kahvia ja avata koneen keittiön pehmeässä hämärässä.
Aamut olivat lempiaikaani.
Vuonna 2016 blogini oli suositumpi kuin koskaan ja minä väsyneempi kuin koskaan.
Olin seitsemän vuotta tehnyt jotain, joka oli ihan sairaan hauskaa ja antoisaa. Samalla olin luopunut jostain olennaisen tärkeästä: muusta ajasta.
Olin antanut blogin tulla saumattomaksi osaksi elämääni, ei ollut blogiaikaa ja sen ulkopuolista aikaa. Saatoin ulkoisesti tehdä muuta, olla luontopolulla, ravintolassa, taidemuseossa, – mutta missä tahansa olinkin, mietin blogia ja ideoin uusia postauksia. Minusta oli ihan perusteltua, että oli näin. Blogihan oli elämäntapani.
Sain yhä useammin kuulla läheisiltäni; ”Kuuntelitko edes mitä äsken sanoin..?” ”Tunnut olevan jossain ihan muualla kuin tässä hetkessä”.
Kuulin mitä muut sanoivat ja tiedostin ongelmat itsekin, mutta oli valtavan vaikea myöntää, että niin ihanalla tekemisellä kuin blogin kirjoituksella saattoi olla myös huonoja vaikutuksia. Yritin keksiä keinoja joilla hallita somessa ja blogin parissa vietettyä aikaa. En onnistunut.
Erityinen ongelma olivat numerot; olin addiktoitunut lukuihin. Seurasin tilastoja jokainen päivä ja jos en saavuttanut tavoitettani, kirjoitin lisää. Halusin nähdä lukujen vain kasvavan.
Keväällä 2016 istuin mökin saunassa ja sanoin ensimmäistä kertaa ääneen: olen tosi väsynyt. Minun on pakko lopettaa lukujen tuijotus. Minun on pakko hidastaa.
Heinäkuussa matkustimme Ranskaan juhlimaan ystäväni häitä. Hotellin aamiaisella Pariisin lentokentällä tein puhelimeeni muistiinpanon. Siinä luki: ”Vietän liian paljon aikaa netissä. Haluan olla enemmän läsnä läheisilleni.”
Blogitauko nousi ensimmäisen kerran ajankohtaiseksi.
Häiden jälkeen matkasimme Sveitsiin. Alppien vaellusreiteillä annoin pääni tyhjentyä ja väsymys alkoi vihdoin hellittää. Annoin otteen heltyä.
Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen en katsonut blogin tilastoja kuukauden aikana kertaakaan.
Akut latautuivat ja syksyllä tunsin toipuneeni. Olo tuntui taas omalta itseltä. Kävin lukijoiden kanssa Madará-vierailulla Riiassa ja lähdin syyskuun koittaessa tuttuun tapaan Kreikkaan. Mieli oli hyvä ja kevyt, eikä blogitauko tuntunut enää tarpeelliselta. Päinvastoin, kuplin taas uutta intoa ja energiaa.
Tätä energiaa toi muun muassa uusi blogikoti – olin kahdeksan vuoden jälkeen pakkaamassa Karkkipäivän kasaan ja muuttamassa Indiedaysilta A-Lehdille. Kalevan ostettua Indiedaysin portaalissa tapahtui muutoksia, joiden seurauksena osa indieläisistä, minä mukaan lukien, koki alustanvaihdon ajankohtaiseksi.
Kauneus & Terveys –lehti oli osoittanut kiinnostusta Karkkipäivää kohtaan jo aiemmin, ja muutto aikuisempaan blogikotiin tutun lehden siipien alle oli kutitellut mielen pohjalla viime vuodet. En ollut enää ”nuorisobloggaaja” vaan kohta 4-kymppinen kauneudesta ja hyvinvoinnista kirjoittava lifestyle-bloggaaja.
Hetki uudelle blogikodille oli oikea.
Uuden alun myötä aloin muuttaa asennettani ja toimintatapojani. Ensimmäiseksi aloin opetella numeroista luopumista. Se on myönnettävästi ollut vaikeimpia paloja, mutta hyvän ”shokkikäsittelyn” tehtävään antoi blogiosoitteen muutoksen mukanaan tuoma kävijämäärien vääjäämätön (joskus hetkellinen, joskus pidempiaikainen) putoaminen.
Oli tavallaan hyvää ”terapiaa” tilastofriikille opetella suhtautumaan blogiinsa uudella tavalla muuttuneiden kävijämäärien kautta. Oivalsin, että olin jo vuosia identifioinut blogin menestymisen vahvasti lähes pelkästään numeroihin ja käyttänyt niitä suosion ja laadun mittana. Paljon kävijöitä --> teen varmasti laadukasta työtä. Vaikka yhtä lailla asiaan vaikuttaa myös määrä: paljon postauksia --> paljon kävijöitä.
Numeroaddiktiosta irtautuminen on ollut hidasta, joskin koko ajan eteenpäin menevää työtä.
Nyt tunteeni on se, että valitsen laadun mittariksi mieluummin hyvän sisällön, ja parasta sisältöä voin tuottaa paremmalla omalla hyvinvoinnilla. Siihen kuuluu myös hitaampi kirjoitustahti.
Ensimmäinen vuosi K & T:llä sujui mukavasti ja kotiuduin A-Lehdille nopeasti. Viihdyn ja koen, että olen nyt rauhallisemmassa ympäristössä joka tukee suuntaani lempeämmästä tahdista. Tunnen kiitollisuutta mahdollisuuksista joita olen saanut. Täällä on hyvä porukka joka koostuu niin ihanista kanssabloggaajista kuin A-Lehtien tiimistä. Saan olla oma itseni ja meidän bloggaajien yksilöllistä tyyliä kunnioitetaan.
Helmikuussa oli kuitenkin aika pysähtyä. Kerroin että olin uupunut, en saanut asioita tehtyä loppuun ja jatkoin kamppailuani keskittymisvaikeuksien kanssa.
Jäin vihdoin tauolle, joka olisi pitänyt ottaa jo aikaa sitten. Vaikka olin viime vuoden ajan hidastanut, en ollut hidastanut tarpeeksi - avainsana oli pysähtyminen. Minun piti mennä kokonaan pois ympäristöstä jossa olin vaikuttanut viimeiset yhdeksän vuotta, jotta sain siihen ja tekemiseeni uuden perspektiivin.
On tärkeää pystyä myöntämään, jos jokin asia muodostuu ongelmaksi eikä sitä hallitse. Kohtuus ja tasapaino on hyvä pitää mukana kaikessa. Olen helposti addiktoituva luonne ja teen minulle mieleisiä asioita äärilukemissa; ei riitä että on 5 kirjaa lainassa kirjastosta, niitä pitää olla 105. Ei riitä että on 10 kirjeystävää, niitä on 45.
Jos olisin kiinnostunut puutöistä, olisin varmaan se tyyppi joka aamuyöllä havahtuu siihen ettei ole muistanut syödä koko päivänä vaan on tauotta nikkaroinut uutta meikkiensäilytyshyllystöä.
Internet ja etenkin sosiaalinen media on minulle addiktio ja selvästi olen "tehnyt" niitä liikaa. Mutta niillä on myös mielettömän hienot puolensa ja netti on tuonut muassaan paljon fantastisia asioita, en halua pyyhkiä pois niistä mitään.
Olen saanut internetistä ystäviä, tukea, tietoa, jopa työmahdollisuuksia. Olen saanut ilahduttaa muita ihmisiä, olen voinut auttaa toisia pienten meikkivinkkien kautta aina lomamatkan järjestelyyn. Olen saanut lukijoilta palautetta joka on vetänyt kyyneliin ilosta ja liikutuksesta. Mutta digikoukun negatiivista puolta ei voi kiistää, ja sille on tehtävä jotain.
Tauon aikana ymmärsin viimein, miten asian kanssa toimia. Turhaan olen miettinyt ratkaisuja siihen, miten voisin järjestää päivittäisen nettiaikani niin, että se olisi järkevää ja harmonista. Vastaus on kunnon etäisyyden ottaminen, ei kellonaikarajoitteissa rämpiminen.
Uskon, että vain riittävät tauot auttavat säilyttämään tasapainon. Tekee hyvää välillä levätä ja palautua digitaalisen ympäristön ylistimulaatiosta. Olla täysin poissa näiden ärsykkeiden vaikutuspiiristä useita päiviä, ei vain yöunien tai iltapäivän verran.
Palautumiseen auttaa hidas tekeminen ja ympäristö kuten sohva ja kirja tai metsäinen lenkkipolku. Se, kun ei voi tehdä montaa asiaa yhtä aikaa. Kun malttaa sulkea kymmenet samaan aikaan huomiota vaativat ärsykkeet ulkopuolelle ja rauhoittua jopa täyteen tekemättömyyteen, sillä on mieletön voima. Mielessä kimpoilevat asiat konkreettisesti lakkaavat lepattamasta ja laskeutuvat aloilleen. Tulee hiljaista.
Hitauden vastapainona on sitten taas ihanaa omistautua vauhtiympäristölle ja klikkailla vinhasti niin että näppis kuumenee. :)
Tästä eteenpäin pidän välillä päiviä tai tarpeen vaatiessa viikkojakin digilomaa. Jos minusta ei joskus hetkeen kuulu, niin kuuluu sitten taas jonkin ajan kuluttua. :)
Toivon ja uskon, että tämä on minulle toimiva tapa ”harrastaa nettiä”. Ja jatkaa Karkkipäivää sillä innolla ja rakkaudella, kuin aina.
Kiitos kun luitte tarinani ja kiitos niin uusille kuin vanhoillekin lukijoille. Tästä jatketaan.
.
Kuvat: Sanni ja Unsplash
Kaksoispuhdistus on nyt in, ja yhä useampi putsaa nassunsa kahdella erillisellä tuotteella; rasvapohjaisella ja vesipohjaisella.
Kosmetiikkafriikkien ja vahvaa meikkiä käyttävien keskuudessa kaksoispuhdistus on ollut tuttu juttu jo pitkään, mutta vasta korealaisen ihonhoitotrendin saavuttaessa Suomen on yhä useampi härmäläinen "meikkitaviskin" löytänyt tämän syväpuhdistavan metodin.
Whamisa Cleansing Oil - tosi hyvä mutta ei halpa
Mutta miksi ihmeessä öljyputsarit ovat niin kalliita? Tämän havainnon tein, kun siirryin itse kaksoispuhdistukseen. Varta vasten meikin poistoon kehitettyjä öljy- ja rasvapohjaisia (vedettömiä) puhdistustuotteita on Suomen markkinoilla ylipäänsä vielä verraten vähän, ja ne joita myydään, ovat huomattavasti hinnakkaampia kuin vaahto- ja emulsioputsarit. Luulen että tässä on yksi syy, miksi öljyputsarit eivät herätä kaikkien innostusta.
Lukijoiden kysellessä vinkkejä edullisiin öljyputsareihin, ja jouduttuani huokean vaihtoehdon puutteessa suosittelemaan ruokaöljyjä (kyllä, niilläkin irtoaa meikki), jalkauduin Tampereen keskustan kauppoihin selvittääkseni, mitkä ovat halvimmat meillä myytävät öljyputsarit. Ostin myös testiin pari tuotetta, joita ei ole kehitetty meikinpoistoon, mutta jotka toimivat hommassa joka tapauksessa ja tarjoavat kaikkein edullisimman vaihtoehdon.
Melkein mikä tahansa öljy- ja rasvaseos irrottaa meikin, mutta erityisesti meikin poistoon kehitetty öljy tai balmi käyttäytyy iholla miellyttävämmin ja huuhtoutuu usein helpommin.
Avril - simppeli ja edullinen: 8,90€ / 100 ml
Kurkataanpa mitä kaupoista tarttui mukaan.
Huomionarvoista on, että kierrosta tehdessäni en vielä ollut tutustunut ranskalaisen luonnonkosmetiikkamerkki Avrilin öljyputsariin, joka on osoittautunut kaikkein edullisimmaksi Suomessa myytäväksi öljypuhdistajaksi (hinnat tosin vaihtelevat jälleenmyyjittäin ja esim. Ruohonjuuressa hinta on paljon korkeampi kuin Biodellyssä).
Avril-öljystä kirjoittelin täällä, se on loistava. Vinkatkaa jos tiedätte halvemman! Edit. Noniin, löytyy! Yves Rocher ja Dermosil on otettava testaukseen.
Edit 2. Testattu. Yves Rocherin Pure Calmille -öljy on mielestäni nyt paras edullinen puhdistusöljy, esittelen sen täällä. Dermosilin Puolukkapuhdistusöljyn esittely löytyy puolestaan täältä, sekin on oikein hyvä mutta YR on vielä parempi.
Tampereen keskustan ostosaalis:
Vertauksena Lumenen Sisu-puhdistusöljyn litrahinta on 146 euroa, se on näiden ohella edullisin puhdistusöljy ja ainoa laajasti saatavilla oleva, päivittäiskosmetiikkasarjan öljyputsari.
Lumenen ja kumppanien jälkeen muiden öljyputsarien litrahinnat huitelevat 211 eurosta (BareMinerals) melkein 600 euroon (Supermood). Hinnoissaan ovat :)
Aikaisemmin Lumenella on ollut valikoimassa Sisua edullisempi puhdistusöljy, samoin L'Orealilla oli yhteen aikaan hyvinkin edullinen puhdistusöljy (Sublime Glow). Kummallakin oli hartaat faninsa mutta ne jäivät pois liian vähäisen kysynnän vuoksi.
Monen luottotuote, hyvä ja semiedullinen:
15,90€ / 150 ml
Tämä putsari on ollut Kicksin valikoimassa jo pitkään ja on monen suosikki, ennen Avrilia tämä putsari taisi pitää "Suomen halvin" -titteliä.
Mikä erottaa erityisesti meikinpoistoon kehitetyt öljyseokset muista kosmeettisista (tai vaikka ruoanlaittoon tarkoitetuista) öljyseoksista on niiden usein sisältämät emulgaattorit, jotka aikaansaavat öljyn muuttumisen maitomaiseksi kosketuksissa veden kanssa ja helpottavat poishuuhtomista. Emulgaattori ei ole öljyputsarissa välttämätön itse puhdistustehon kannalta, mutta tekee öljypuhdistuksesta miellyttävämmän koska iho ei jää huuhtelun jälkeen rasvaisen tahmeaksi.
Rapsi-, oliivi- ja aprikoosinkiviöljyä sisältävä Kicks Pure & Simple Deep Cleansing Oil edustaa emulgaattorillista öljyputsarityyppiä. Se tuntuu iholle levittäessä täyteläisen rasvaiselta, mutta huuhtoutuu veden kanssa erinomaisesti jättäen ihon tahmattomaksi.
Tykkään! Vain tuoksu, joka aluksi tuntui miellyttävältä, on alkanut ajan myötä vähän tökkimään.
Raikas, nestemäinen ja ihanan tuoksuinen, mutta pikkuisen "huijari":
25,95€ / 200 ml
Floramen Face Cleansing Oil huijaa. Nimestään huolimatta se ei olekaan öljyä, vaan sisältää muun muassa vettä, aloemehua, hamamelisvettä ja ruiskukanvettä. Itse asiassa rehelliset öljyt ovat ainesosissa verraten pienessä osassa, ja tuotteen nimi jää hieman arvoitukselliseksi. Florame-putsarin pääasialliset puhdistavat öljyt ovat auringonkukka ja manteli, loput ovat mukana ensisijaisesti tuoksun tuojina (mm. sitrushedelmien kuoriöjyjä sekä piparminttuöljyä, mmmm...!)
Öljyä tai ei, tuote on aika ihana! Tosi jännä koostumus, tällaiseen en ole ennen törmännyt. Pakkausohjeet neuvovat levittämään öljyn kosteille kasvoille, mutta öljypohjaiset putsarit toimivat aina parhaiten kuivalla iholla ja siksi olen levittänyt Floramenkin kuivalle iholle. Ja mitä tapahtuu? Florame alkaa vaahdota, jo kuivallakin iholla...! Se ei toisaalta ehkä ole ihme, kun tuote sisältää itsessään paljon vettä sekä vaahtoavan, pinta-aktiivisen aineen (C12-20 Alkyl Glucoside).
Vaahdonmuodostus ei ole runsasta vaan kevyttä ja maltillista, mutta vaahtoa joka tapauksessa. Kyseessä ei siis todellakaan ole Cleansing Oil.
"Öljy" on hyvin juoksevaa ja nestemäistä ja ehdottomasti parempi pakkausmuoto tälle olisikin pumppupullo. Kutsuisin Floramen tuotetta "nestemäiseksi, vaahtoavaksi emulsioksi", sitä se on sisältämiensä ainesosien puolesta.
Mielenkiintoinen ja oikein mukava, persoonallinen tuote, mutta kaksoispuhdistuksessa se ei toimi tarkoituksenmukaisesti. Tai jos tätä haluaisi kaksoispuhdistuksessa käyttää, se tulisi kakkosvaiheessa. Floramea myy ainakin Ruohonjuuri.
Halvat "karvalakki"vaihtoehdot sofistikoituneille öljyputsareille:
3,80€ / 200 ml
Ihoöljyjen klassikko, Natusanin vauvaöljy. Tässä meillä on ehkäpä kaikkein halvin kosmeettinen öljy jota kaupoista löytyy, litrahinta on 19 euroa. Baby Oil on todella riisuttu: se koostuu vain parafiiniöljystä ja isopropyylipalmitaatista (rasvamainen aine, käytetään yleisesti edullisena pehmentäjänä kasvo- ja vartalovoiteissa).
Parafiiniöljypohjaisia meikinpoistajia on muuten käytetty teatterialalla jo vuosikaudet, sillä niillä saa irti vahvankin, vahamaisen meikin. Mm. Grimasilla on meikinpoistoöljy joka koostuu pelkästään parafiiniöljystä. Natusan on käytännössä samaa kamaa.
Odotetusti Baby Oil on erittäin rasvainen ja koostumukseltaan paksu, se tuntuu iholla suoraan sanottuna inhottavalta. Niinikään odotettua on erittäin huono poishuuhtoutuvuus, vailla emulgaattoreita öljyt hylkivät vettä eivätkä haluaisi lähteä iholta minnekään. Meikki kyllä irtoaa! Öljymeikkiseos on vain sitten putsattava iholta vielä vaahtoputsarilla, mutta näinhän kaksoispuhdistuksessa tehdään joka tapauksessa.
5,90€ / 150 ml
LV:n öljyseos on Natusaniin verrattuna jopa hienostunut: se koostuu esteriöljystä, parafiiniöljystä ja mustaherukkaöljystä, lisänä e-vitamiini säilöntäaineena. Öljy on tuntumaltaan ohut ja miellyttävän tuntuinen, sitä paljon mukavampi työstää iholla kuin vauvaöljyä. Ja meikki irtoaa.
LV ei sisällä emulgaattoreita joten se ei maitoudu veden kanssa ja huuhtoudu helposti, mutta ei jää niin inhottavaksi klähmäksi kuin Natusan-öljy. Teen itse niin, että pyöriteltyäni meikin irti LV-öljyllä kostutan ihon, ja lyön vaahtoavan putsarin suoraan päälle. Sitten vaahdottelen ihon puhtaaksi öljystä ja meikistä.
Aika miellyttävä tapaus. LV-öljyä voi suositella, mikäli emulgoituvuus ei ole tärkeä ominaisuus. Tahmahan hoituu pois kakkosputsarilla.
.
Kun miettii, niin erityisesti meikinpoistoon formuloitujen öljyseosten kohdalla kuluttaja itse asiassa maksaa muihin öljyihin verrattuna korkeamman hinnan siitä, että tuote on a) pakattu kivempaan pulloon, b) siihen on lisätty jotain tuoksuainetta ja c) tuotteeseen on usein lisätty emulgaattori helpottamaan sen huuhtelua. Siinäpä ilmeisesti puhdistusöljyn hinnan tekijät.
Koska meikki irtoaa ihan halvimmallakin öljyllä eli mineraaliöljyllä, ei itse öljyjen valinnalla ja ominaisuuksilla (esim. "manteliöljy poistaa meikin paremmin") voi ainakaan yksinään perustella puhdistusöljyjen hintaa.
Vielä tällainen bonuslöytö:
Samettinen, erittäin halpa puhdistusvoide vartalotuotehyllyltä:
5,50€ / 200 ml
Yllättävä uusi suosikki...!
Öljyputsarikierroksella ostoskoriin päätyi myös tämä purkki: Nivea Soft -vartalovoide. Englanniksi "no frills" -osaston ihonhoitoa; ei hi-tech-raaka-aineita, ei jalat-alta-vievää tuoksua, ei kylppäriä kaunistavaa luksuspakkausta: niin perus-vartalovoide kuin olla voi. Samettisella, paksulla koostumuksella.
Miten Nivea Soft liittyy rasvaputsariprojektiin? Minulla välähti ajatus, josko tällainen todella täyteläinen "markettivoide" voisi toimia edullisena vaihtoehtona balmi-putsarille (kiinteä versio puhdistusöljystä). Niinpä ostin sen.
Käytäntö osoitti, ettei voide tietenkään toiminut balmin tyylisesti, sillä Nivea Soft on emulsiota (eli sisältää sekä vettä että rasvaa), balmit taas ovat vedettömiä. Vesipitoinen, vaikka hyvinkin rasvainen tuote, ei irrota meikkiä yhtä tehokkaasti kuin vedetön koostumus. Rasvaputsarin tehokkuus perustuu "rasva liuottaa rasvaa" -periaatteeseen, ja heti kun soppaan lisää veden, rasvaperäisen lian (kuten vahva meikkivoide) liuottaminen heikentyy.
Mutta - Nivea Soft osoittautui ihan törkeän hyväksi puhdistusvoiteeksi..! Ja tämän kuulette henkilöltä, joka ei yleisesti pidä emulsiotyyppisistä putsareista.
Tämä voide kuulkaas käyttäytyy puhdistajana aivan ihastuttavasti: sen todella paksu, kermainen koostumus tekee siitä hemmottelevan tuntuisen iholla, se irrottaa meikin siinä missä mikä tahansa puhdistusmaito ja se huuhtoutuu iholta fantastisen hyvin, jättäen ihon ihanan puhtaan ja raikkaan eikä yhtään tahmean rasvaisen tuntuiseksi..! Levitän Nivea Softin kuivalle iholle vanulapulla, pyyhin meikin pois (tähän menee pari-kolmekin vanulappua kuten minulla aina emulsiotyyppisten putsarien kanssa) ja huuhdon ihon lopuksi vedellä. Voila!
Moni teistä varmaan on jo kullut aiemmin, että puhdistusmaidot ja peruskosteusvoiteet ovat ainesosiltaan hyvin samanlaisia, niissä voi periaatteessa olla ihan samanlainen inci. Kuten tunnettua, apteekin perusvoiteet toimivat hyvin myös meikinpuhdistajina. Nivea Soft toimii samalla periaatteella.
Vahvaa meikkiä Soft ei poista, mutta esimerkiksi mineraalimeikkipohja lähtee tosi hyvin. Käytän Softia nykyään aina mineraalimeikkipäivinä. :) Vaihtelu virkistää ja olen tällainen koostumusfiilistelijä - on kiva korvata öljy joinain päivinä samettisella voidepuhdistajalla :)
*
Ahh - onpa mahtava tunne kun sain tämän jo joulukuulta asti tekeytymistään odotelleen jutun ulos :) <3
Good to be back :)
Olen rauhoittunut. Monina päivinä olen ollut tekemättä mitään suunnitelmallista, nauttinut siitä että ei "tarvitse" tehdä mitään. Paitsi että olen käynyt töissä mikä on ollut aivan ihanaa. Tavallista toimistotyötä yhdeksästä viiteen. Työ, joka jää töihin kun lähdet kotiin. Kotona olen vain ollut.
Minulla oli tavoitteita, joita kaikkia en (vielä) saavuttanut, mutta ei se mitään. En esimerkiksi ole saanut luettua kuin alle 10 sivua kerronnallista kirjallisuutta. Se on parempaa keskittymisharjoitusta aivoille kuin tietokirjallisuus, mutta Stieg Larsson on saanut jäädä kauneudenhoidon ja matkailukirjojen jalkoihin. Olen tilannut pari K-Beauty-kirjaa ja lukenut Katja Kokon Aidosti Kaunis -kirjan. Kon-Marikin on löytänyt paikan yöpöydältä. Sitä en saanut vielä loppuun (huono suomennos tai en tiedä miksi kirjaa on vähän tylsä lukea), mutta yhden ison kaapiston sisällön olen konmarittanut.
Tässä tavoitteessa olen onnistunut: olen saanut todella hyvin etäisyyttä nettiin.
Puhelin on ollut välillä kiinni monta päivää, avasin sen yhdellä viikolla vain iltaisin jos halusin soittaa jolle kulle. Olen viettänyt talvea pääsääntöisesti Maarianhaminassa, ja täällä käytän nettiä puhelimen kautta. Kun puhelin on kiinni, netti on kiinni.
Kehoon on laskeutunut ihan erilainen olo kun ei istu tuntikaupalla päivisin tietokoneen äärellä.
Täyttä nettilakkoa en ole pitänyt, se ei ollut tarkoituskaan. Sähköposteihin olen vastannut muutamina päivinä viikossa ja välillä laittanut kuvia Instagramiin. Kahvitauolla töissä olen lukenut uutisia Hesarin ja Ylen sivuita. Tänä talvena jopa tiedän, mistä uutisissa on puhuttu. Mitään hinkua jäädä roikkumaan nettiin ei ole tullut. Useina päivinä en ole käynyt netissä lainkaan.
Silloin kun olen ollut netissä, olen opetellut vastustamaan impulsseja klikata auki uusia sivuja tai lähteä tekemään jotain muuta asiaa kun edellisen sivun lukeminen tai sähköpostiin vastaaminen on vielä kesken. Se on vaikeaa ja vaatii paljon työtä ja itsekuria.
Jos jotain olen oivaltanut niin tämän: ihan parasta lepoa internetistä ja tekemisen kierteestä on ulkoilu.
Lukeminen, ruoanlaitto ja yksin olohuoneessa tanssiminenkin ovat loistavia anti-digitaalisia rentoutumiskeinoja, mutta mikään ei voita ulkona luonnon keskellä liikkumisen palauttavaa voimaa.
Olen ollut siinä tilassa että jopa kuntosali on tuntunut liian suorittavalta, ja salitreenikin on jäänyt tauolle. Lihaskunnosta huolehtiminen on kuitenkin mieluista, ja punttitreenin sijaan olen huoltanut lihaksistoa kevyemmällä kotijumpalla; kotoa löytyy uskollinen jumppakuminauhani sekä 8 kilon kahvakuula joilla saan jumpattua koko kehon loistavasti. Kylie Minoguen Best Of soimaan ja kuula heilumaan :) Ihan mahtavaa.
Lempparibiisini on muuten Better The Devil You Know - biisin soidessa huvitan itseäni usein kuvittamalla päässäni mauttoman musiikkivideon jossa olen itse tähtenä ^_^
Mutta parasta on ollut ulkoilu.
Olen tehnyt pitkiä kävelylenkkejä niin tutuilla kuin uusillakin reiteillä, Kallaveden jäällä Kuopiossa, Pyhäjärven rannalla Tampereella ja Slemmernin jäätiellä Ahvenanmaalla. Ahh, tänä talvena on voinut kävellä Slemmernillä...!
Vuoden tauon jälkeen olen palannut avantouinninkin pariin, paras paikka siihen on Tampereen Rauhaniemi.
Viime talvi oli jotenkin niin hektinen että avanto jäi kokonaan, oikeastaan ihan unohtui. Rauhaniemen ison saunan ylälauteilla istuessa tajusin, kuinka paljon olen avantoa ja kansankylpylän tunnelmaa kaivannut.
Aiemmin mietin, onko minulla Tampereella lainkaan lempipaikkaa. Onhan minulla. Se on Rauhaniemi, ilman muuta.
Upeimmat ulkoiluhetket koin kuun alussa Alpeilla kun toteutin pitkäaikaisen haaveeni nähdä talvinen Sveitsi ja vaeltaa lumisilla patikkareiteillä. Tunsin, että juuri tätä tarvitsen nyt. Pieni reissuni oli ihanimpia matkoja koskaan. Kohteeni oli Zermattin kylä Matterhornin kainalossa.
Minulla on maailmalla paljon ystäviä, niin ihmisiä kuin paikkojakin, ja Zermatt on yksi parhaimpia ystäviäni. Kun tapaan maantieteellisiä ystäviäni, jälleennäkemisen ilo on yhtä intensiivinen kuin ihmisystäviä tavatessa.
Olen oivaltanut, että tämän vuoksi olen sellainen matkailija, joka niin mielellään palaa samoihin paikkoihin uudestaan. Joistain paikoista tulee enemmän kuin matkakohteita - niistä tulee ystäviä.
Patikoin kolmen päivän aikana melkein kaikki auki olevat talvivaellusreitit Zermatissa. Söin höyryävää keittoa rinneravintolan terassilla lumisateessa, join glühweinia ja välillä en nähnyt mitään kun oli niin sumuista.
Olin hyvin onnellinen.
Olin matkalla ilman tietokonetta ensimmäistä kertaa yhdeksään vuoteen.
Yksi juttu, mitä rakastan.
Olen katsellut karttoja. Ihan pienestä pitäen olen ollut valtavan viehättynyt kartoista. Maantiede ja etäisyydet kiehtovat minua ja minulle tuottaa suurta mielihyvää katsella karttoja ja hahmottaa eri alueiden ja paikkojen mittasuhteita ja etäisyyksiä toisiinsa. Tuossa menee vuoristo, tuolla on järviä, aa, nämä maat ovatkin itse asiassa näin lähellä toisiaan.
Karttojen katselemisen tuomaa iloa on vaikea selittää. Karttojen selailu rentouttaa, mutta ne voivat yhtä lailla myös stimuloida ja saada aikaan halun matkustaa jonnekin. Toisaalta karttojen katselu on itsessään kuin pientä matkailua. Lentoyhtiöiden reittikarttojen tutkiminen lennoilla on myös mieleistä puuhaa ja auttaa ohjaamaan ajatuksia pois lentopelosta. (Ehkä ironista ;))
Rakkain karttakirjani on Gummeruksen Maailman Atlas jonka olen perinyt äidiltä. Se on vuodelta 1985. :) Eurooppa on vähän eri näköinen sen sivuilla.
Minulla on ollut hyvä tauko.
Toivon, että tulen pitämään näitä jatkossakin. Ehkä viikon siellä, toisen täällä.
Se tuntuisi hyvältä reseptiltä. :)
Hei kaikki! En ole ihan vielä palaamassa tauolta, mutta halusin laittaa pienen tervehdyksen ja kertoa, että voin hyvin ja paussi on tehnyt hyvää. Voi sanoa, että kuvan sininen pipo on viihtynyt päässäni tiiviisti viimeisen kuukauden aikana ja olen nauttinut talvesta ulkoillen enemmän kuin koskaan. Ihanaa, että tänä vuonna saatiin kunnon rehellinen talvi :)
(...ja miksi minulla on kuvassa hihaton paita keskellä talvea, siitä voin kertoa ehkä myöhemmin. Mutta lyhyesti: tuli kuuma :))
Haluan myös vinkata, että tämän viikon perjantaina ja lauantaina on Helsingissä Pro Luonnonkosmetiikka ry:n järjestämät Luonnonkaunis-messut.
Jos olette sinne päin suuntaamassa, niin tulkaa moikkaamaan minua Laveran (NHS Oy) osastolle, olen siellä töissä kumpanakin messupäivänä. Tuttuun tapaan tämä puhelias "kosmetiikkapapupata" pursuaa ihonhoito- ja meikkivinkkejä, ja nyt NHS:n talliin on muuten liittynyt myös meikkimerkki Benecos. Ah, sudit odottavat jo valmiina rivissä meikkivyössä...! ^_^ NHS:n osastolla on kaikki Laveran tuotteet -40% alennuksessa ja varmasti messujen muillakin osastoilla on huikeita tarjouksia, joten nyt kannattaa napata kiinni tilaisuudesta täydentää tuotevarastot superhinnoin :)
Ohjelmassa on myös mielenkiintoisia luentoja, kuten Sulapac-pakkausvaihtoehdoista muoville, Naviterin (Ekopharma, Atopik...) Anni Linnavirran luento luonnonkosmetiikasta herkkäihoisille sekä Anja Nysténin luento kosmetiikkamainonnasta. Nämä omia tärppejäni :)
Ainoa miinus siinä, että on itse töissä on se, ettei pääse kuuntelemaan noita kiinnostavia esityksiä. :) Mutta menkäähän te :) Koko ohjelman voi lukea täältä.
Kuulemisiin! <3 On sellainen kutina, että olen palailemassa blogin pariin tämän kuun aikana. Mutta rauhassa, rauhassa :)
Minun on pitänyt kirjoittaa tämä jo vaikka kuinka pitkään: Karkkipäivä jää pienelle tauolle.
Sen sijaan jääkaapin seinään on laitettu magneetilla lappu jossa lukee: "Tee nämä postaukset ennen taukoa". Siihen listaan on ilmestynyt uusi ranskalainen viiva toisensa jälkeen.
Ne viivat on nyt hellästi mutta päättäväisesti siirretty "tee nämä tauon jälkeen" -tilaan.
Minulla on ollut pitkään ajankäytöllisiä haasteita, joita en ole salaillut. Olen todella pitkään tuntenut väsymystä ja jatkuvasti vallitsevaa levottomuutta siitä, että en saa asioita loppuun. Koko ajan on tekemistä ja sen päälle keksin vielä lisää tekemistä. En osaa priorisoida. Melkein kaikki tuntuu yhtä kiinnostavalta ja tärkeältä ja sellaiselta, että se vaatii huomiotani.
Säännöllisesti blogiani lukevat tunnistavat aiheen. Toiveet tasapainon löytämisestä ja hidastamisesta ovat kurkistelleet riveillä ja niiden väleissä viime vuosina yhä vain useammin.
Vietän liikaa aikaa tietokoneella, internetissä ja somessa, näin asia on yhtään kaunistelematta. Vietän liikaa aikaa ylipäänsä tehden jotain, vastaten odotuksiin; omiini tai toisten. Oikeisiin tai oletettuihin. Olen täyttänyt päiväni loputtomalla puuhalla aamusta iltaan ja ajautunut elämäntapaan, joka kroonisesti ylikuormittaa aivojani. Kuvittelen tekeväni jotain tärkeää ja koen asioiden suorastaan vaativan suoritustani ja huomiotani, mutta samalla näköni on hämärtynyt monille paljon tärkeämmille asioille.
Tiedättekö miltä tuntuu, kun ei vain malta hidastaa? Vaikka väsyy, ei osaa lopettaa? Ei osaa asettaa rajoja?
Olen tehnyt päivistäni raskaiden prosessien jonon jota en enää itse näe vaan pidän sitä normaalina.
Mietin pitkään, millä lailla tauostani kertoisin. Oikeastaan olisin halunnut vain kirjoittaa: "Jään vähäksi aikaa lomalle somesta ja internetistä. Tavataan taas valoisampaan aikaan."
Mutta eihän tällainen puhelias tyyppi lopulta osannut niin kirjoittaa.
Olen kirjoittanut joistain haasteistani täällä aika avoimestikin, mutta nyt huomasin, että en yhtäkkiä olisi halunnut kertoa teille suoraan tästä asiasta. Blogit ovat viihdettä, niiden kuuluu ilahduttaa, hauskuuttaa, aiheuttaa lukijassaan myönteisiä tuntemuksia. Vaikka olen käsitellyt blogissani myös aiheita kuten stressi, itsetunto-ongelmat ja elämänhallinnan haasteet, huomasin että tästä en olisi halunnut puhua. En halunnut teidän tuntevan tätä.
Kirjoitin elokuussa paljon huomiota saaneen blogikirjoituksen "Kuinka päässä lyö tyhjää". Kuvailin tässä kirjoituksessa kaikki ne syyt, miksi minun olisi pitänyt pysähtyä jo aikaa sitten.
Vauhtiyhteiskunta ja kasvava informaatiotulva on ilmiö, jonka vaikutuksista ihmisiin kirjoitetaan yhä vain enemmän. Tammikuun 18. päivän Nya Åland -lehden pääkirjoituksessa tunnistin jälleen itseni.
Katarina Gäddnäs kirjoittaa (suomennos minun);
"Kasvava pinnallisuus ja ongelmat ovat seurausta yhteiskunnan nopeasta temmosta. Moni kärsii jatkuvasta informaatiotulvasta. Kahden kuluneen vuoden aikana on tuotettu enemmän informaatiota kuin viimeisimmän viiden tuhannen vuoden aikana yhteensä.
Altistumme jatkuvalle ylistimulaatiolle, informaatiota sanojen ja kuvien muodossa huuhtoutuu koko ajan ylitsemme. Kyseessä on valtava muutos joka on tapahtunut lyhyen ajan sisällä. Meidän olisi pakko karsia informaatiovirrasta, mutta miten erottaa oleellinen kyberavaruuden jylinän keskeltä? Tämän hetken tutkimus ei tiedä miten yksilö selviää tästä pitkässä juoksussa, mutta on selvää, että stressi uhkaa vakavasti hyvinvointiamme.
Uusi luokkien välinen kuilu on jo muodostumassa niiden välille, jotka osaavat valita tarpeellisen informaation ja niiden, jotka hukkuvat informaatiotulvaan."
Minä kuulun niihin, jotka eivät osaa valita informaatiotulvasta. Jotka ottavat vastaan kaiken ja hamuavat vieläkin lisää.
Nyt pidän tauon informaatiotulvasta. Astun virrasta rannalle ja kävelen syrjään kohinasta. Yritän keskittyä, oikeasti keskittyä näkemään ja kuulemaan olennaisen.
Jotta voin sitten palata entistä eheämpänä ja kirkkaammalla katseella, olla iloinen, että tein tämän <3
Nähdään taas, rakkaat lukijat. Ehkä aurinkoisilla Kreikan saarilla huhtikuussa.
.
Kuvat: Unsplash ja Tiia Ennala
Ihoni voi tänä talvena paremmin kuin moneen vuoteen.
Hämmästyneenä ja ilahtuneena olen saattanut todeta, että perinteisesti talviseen vuodenaikaan vaivaava pintakuivuus on nyt lähes olematon, kunnon hilseilevästä kuivuudesta puhumattakaan. Iho on kuulas ja tasainen, sitä ei kiristele, huokoset ovat supussa ja etenkin vasemmalla poskella kehittyvän couperosan punoitus on rauhoittunut.
Yleisesti olen aina kuvitellut hoitavani ihoani ihanteellisesti. Puhdistan perusteellisesti, kosteutan ihotyyppini mukaisilla voiteilla ja seerumeilla ja kuorin ihoa säännöllisesti. Silti, jotain on nyt muuttunut sillä ihoni on tänä talvena erilainen. Olen aiemmin hyväksynyt talvi-ihon kuivuuden vuodenaikaan kuuluvana ilmiönä jonka kanssa on vain elettävä, mutta pienet ihonhoidolliset muutokseni osoittavat, että näin ei suinkaan ole.
Ilmeisesti hoidan ihoani tällä hetkellä vihdoin oikein. :)
Muutokset, joita olen tehnyt ihonhoitorutiiniini viimeisen puolen vuoden aikana, liittyvät kosteuden lisäämiseen kerrostamalla useampia tuotteita, kasvoveden runsaaseen käyttöön sekä ihon kuorintaan AHA-hapoilla. Ja - nyt talviaikana; myös kasvoöljyn säännölliseen käyttöön.
Seerumit ovat jo vuosia olleet ylimpiä ystäviäni, mutta nyt niiden rinnalle ovat liittyneet hoitovedet sekä vanha tuttu kasvovesi, mutta uudella käyttötavalla.
Puhdistus (yhdellä tuotteella)
Kasvovesi vanulapun kautta, puhdistuksen viimeistelynä
Kosteuttava seerumi (etenkin kesäaikaan yksinään)
Päivävoide tai kevyt emulsio (seerumin päälle vain talviaikaan tai satunnaisesti)
Kuorinta rakeellisella kuorintatuotteella noin kerran kahdessa viikossa
Kaksoispuhdistus (öljy + vaahto)
Kasvovesi kahdella tapaa; ensin vanulapulla pyyhkien puhdistuksen viimeistelynä ja sen jälkeen kasvoille suoraan suihkutettuna tai kämmenten kautta taputeltuna
Seerumi ja/tai essence
Päivävoide päivällä, kasvoöljy yöllä
Kuorinta AHA-happotuotteella kahdesti viikossa
AHA-happotuotteita
Uskon, että kosteuttavien tuotteiden lisäämisen ohella AHA-happojen käyttö on yhtä merkittävässä roolissa: säännöllinen (kemiallinen) kuorinta aikaansaa myös sen, että hoitotuotteet imeytyvät paremmin.
Rakeellista kuorintaa en ole koskaan pitänyt iholle järkevänä useita kertoja viikossa, kun taas kemiallinen kuorinta on samaan aikaan sekä hellävaraisempi (--> ei raapimista) että tehokkaampi (happojen ja entsyymien vaikutukset ulottuvat syvemmälle kuin ihon kuolleisiin ihosoluihin ja niillä on laajempia ihonhoidollisia ominaisuuksia kuten kyky lisätä ihon kosteuspitoisuutta).
En enää luopuisi AHA-happopulloistani <3
Myös Katja Kokon taikasanat: "läträtkää kasvovettä!" ovat toimineet. Ei Kokko ole ainoa joka puhuu kasvoveden holvauksen puolesta, mutta minulle henkilökohtaisesti juuri Katjan sanat jäivät kaikumaan eräässä seminaarissa vuosi sitten tammikuussa - kaikuen niin vahvasti, että vuonna 2017 vihdoin siirsin sanat käytäntöön.
Ja kyllä se vain pitää paikkansa: kasvoveden runsas käyttö edesauttaa muiden tuotteiden imeytymistä (ihan kuten happo- ja entsyymikuorinnatkin) ja lisää ihon kosteuspitoisuutta merkittävästi. Lisäksi ihoni punoitus on selvästi rauhoittunut kasvoveden läträyksen myötä. En tiedä millä mekanismilla kasvovesi voisi sitä rauhoittaa, mutta vaikutukset ovat havaittavissa. Ehkä sekin liittyy lopulta vain ihon kosteustasapainon parantumiseen?
Everyday Minerals Semi Matte -meikkipohja
Konkreettisin todiste ihoni tämäntalvisesta kunnosta on mineraalimeikkipohja! Kyllä. Mineraalimeikki näyttää - tai on näyttänyt aiemmin - talvi-iholla aina enemmän tai vähemmän jauhoselta ja kuivalta, korostaen ihon kuivia kohtia. Olen tottunut siihen, että talviaikaan mineraalimeikkipohjan pinta jää hieman röpelöiseksi ja olen tasoitellut sitä luottokonstillani: suihkuttamalla päälle kosteuttavaa kasvovettä joka pehmentää jauhoisen pinnan. Tämäkään kikka ei kuitenkaan aina tee pinnasta täydellistä.
Mutta tänä talvena:
Ei röpelön röpelöä, ei hilseilevän jauhoista pintaa missään kohtaa kasvoja. Mineraalipuuteri levittyy ja asettuu iholle yhtä kauniisti kuin kesäaikaan - ei tarvetta suihkutella päälle kasvovettä.
Ihoni voi silminnähden hyvin.
No, silmien alla juonteet jatkavat tekeytymistään eikä ohuen ihon läpi kuultavaan tummuuteen auta kuin se kuuluisa peiteaine, mutta muuten voin sanoa olevani 39-vuotiaaseen ihooni aika tyytyväinen :)
Koskaan ei ole liian myöhäistä oppia hoitamaan ihoaan paremmin :)
Luonnonkosmetiikka kiinnostaa, mutta et oikein tiedä mistä lähteä liikkeelle? Sarjojen määrä pyörryttää pään ja vaihtoehtoja on markettibrändeistä luksukseen ja kotimaisesta eteläafrikkalaiseen.
Miten lähteä etsimään itselleen sopivaa luonnonkosmetiikkasarjaa?
Voit lähestyä luonnonkosmetiikkaa esimerkiksi seuraavilla kriteereillä; hinta, sertifikaatit, allergiat ja ihon herkkyys sekä kotimaisuus/ulkomaisuus.
Yksi kriteeri voi myös olla perinteinen vs. moderni; luotatko enemmän vuosikymmeniä vaikuttaneisiin pitkän linjan pioneereihin ja usein ikivanhoihin rohtokasveihin pohjautuviin resepteihin, vai kiinnostavatko sinua uudet, modernit ja innovatiiviset tulokkaat joiden koostumus- ja tuoksumaailma usein muistuttavat enemmän normikosmetiikkaa?
Olen itse käyttänyt luonnonkosmetiikkaa vuodesta 2009 ja kokeillut vuosien aikana kymmenet merkit. Suosikkejani ovat Lavera, Mádara, Estelle & Thild ja kotimainen Ekopharma, tämä on aika lailla kärki-nelikköni. Sarjoja joiden laatuun luotan, joiden koostumukset miellyttävät minua ja joiden tuotteissa harvoin törmään pettymyksiin.
Kokosin tähän postaukseen apuja ja vinkkejä suunnistaa luonnonkosmetiikkatuotteiden ja -brändien viidakossa ja listasin tärppituotteitani eri merkeiltä. Toivottavasti jutusta on apua ja hyötyä luonnonkosmetiikan aloittelijalle :)
HINTA
Minkä verran pystyt/haluat kosmetiikkaan sijoittamaan? Budjetti voi vaikuttaa merkin valintaan ratkaisevasti. Luonnon raaka-aineet ovat keskimäärin synteettisiä kalliimpia, joten yhtä halpoja sarjoja kuin normikosmetiikassa ei luonnonkosmetiikalta löydy. Kannattaa siis asennoitua niin, että 15 euron hintainen voide on halpa voide luonnonkosmetiikassa ja 25€ hintainen voide lukeutuu sekin vielä edullisiin.
(Jos tiedossa on matka Saksaan, täytä laukkusi siellä! Saksassa myydään allekirjoittaneen kokemuksen mukaan Euroopan edullisinta luonnonkosmetiikkaa. Saksan huokean hintatason mahdollistaa reipas kilpailu ja luonnonkosmetiikan korkea suosio useimpiin muihin Euroopan maihin verrattuna. Jopa markettiketjuilla on omat sertifioidut talon luonnonkosmetiikkasarjansa.)
"Budjettini on alhainen, voin maksaa yhdestä kosmetiikkatuotteesta korkeintaan 10-15€"
Luo katseesi merkkeihin kuten Urtekram, Sante, Benecos, Avril, Dermosil Nature ja Organic Shop. (Kiinnitä huomiota sertifikaattiin, esimerkiksi Organic Shopin kaikki tuotteet eivät ole sertifioituja.) Näiltä merkeiltä löydät ihonhoitotuotteita ja meikkejä alkaen 5€.
Tärppejä: Urtekramin hiustuotteet ja vartaloemulsiot, Avrilin meikit ja Organic Shopin vartalokuorinnat ja suihkugeelit, Dermosil Naturen Kanervaseerumi, Santen Brilliant Care -hoitoaine (yksi markkinoiden parhaita luonnonkosmetiikan hoitiksia!)
"Budjettini on suhteellisen matala, voin maksaa yhdestä tuotteesta noin 20 euroa, satunnaisesti enemmänkin mutta 30 euroa alkaa lähestyä kipurajaa".
Katsasta merkit kuten Lavera, Logona, Weleda, Mossa ja Cattier Paris. Anti-age-kategorian tuotteet maksavat näilläkin merkeillä usein kolmen kympin kieppeillä tai ylikin, mutta perushoitotuotteita saa kahden kympin kummaltakin puolen.
Tärppejä: Laveran meikit ja vartalovoiteet ja edullisemman pään Basis Sensitiv -linja, Weledan klassinen Skin Food -yleisvoide ja ihoa hellivät suihkuvoiteet, Mossan päivävoiteet, puhdistusvaahto ja Cattierin puhdistavat savinaamiot.
"Budjettini on keskitasoa ja vapaampi, voin maksaa yhdestä tuotteesta 30 euroa tai tilanteen mukaan enemmänkin, mutta en mielellään yli 50 euroa.
Tässä hintaryhmässä on eniten merkkejä ja valinnanvaraa. Tästä porukasta löydät suosittuja ja pitkän linjan merkkejä kuten Mádara, Estelle & Thild, Dr. Hauschka, Neal's Yard Remedies, Evolve ja Melvita kuten myös kotimaisen Ekopharman ja Flow Kosmetiikan. Monet näistä merkeistä luokittelevat itsensä selektiivisiksi tai semi-luksukseksi, mutta hintalappu ei vielä kapua järjestään yli viiden kympin.
Tärppejä: Mádaran seerumit ja kasvoöljyt, AHA-naamio ja hiustuotteet (sekä shampoot että hoitoaineet kuuluvat suosikeihini), Estelle & Thildin kasvovoiteet ja seerumit, Dr. Hauschkan naamiot, Evolven hyaluronihapposeerumi ja Melvitan Extraordinary-hoitovedet (kuin aasialaistyyppisiä paksuja hoitovesiä).
"Budjettini on joustava ja voin maksaa fiiliksen mukaan mitä vain viiden ja sadan euron välillä. Satsaan mielelläni myös ylellisempään kosmetiikkaan."
Tutustu merkkeihin kuten Patyka, Absolution, Tata Harper, Kypris, Kjaer Weis, Esse, Suki, Naturativ ja Whamisa. Tästä hintaryhmästä löydät myös pari kotimaista merkkiä; Mia Höytö ja Supermood (joista jälkimmäinen tosin ei ole sertifioitua mutta tuotteet täyttävät hyvin pitkälle sertifioinnin kriteerit).
Tärppejä: jos etsit todella pitkälle hiottuja, kosmeettisesti erittäin miellyttäviä koostumuksia, tsekkaa Patykan, Essen ja Supermoodin tuotteet. Erityisherkän ihon omaavalle probioottisen ihonhoidon uranuurtaja Esse voi olla todella tarkastamisen arvoinen.
Sukin Exfoliate Foaming Cleanser on yksi ihanimman tuntuisia ja tuoksuisia tuotteita koskaan, ahh, sitrustarha..! Whamisan puhdistusöljy, Supermoodin Egoboost Moisture Kick -seerumi ja The Perfect Day Cream sekä Naturativin Ecoampoule 2 kuuluvat myös henkilökohtaisiin suosikkeihini.
PERINTEINEN / MODERNI LUONNONKOSMETIIKKA
Perinteiset
Onko sinulle tärkeää kosmetiikan ainesosien lääkinnällinen ja jopa terapeuttinen vaikutus, teknisten raaka-aineiden (kuten koostumusta muokkaavien ainesosien) minimointi ja hoitavien ainesosien maksimointi, pientuotanto tai jopa käsinvalmistus ja pitkiin perinteisiin pohjautuva tuotekehitys? Suuntaa tällöin katseesi perinteisiin merkkeihin.
Tunnetuimpia perinteisen luonnonkosmetiikan pioneereja ovat eurooppalaiset Dr. Hauschka ja Weleda. Weledan historia alkaa jo vuodesta 1921, Hauschkan vuodesta 1935.
Kotimaisella kentällä ei ole ihan yhtä pitkän historian omaavia merkkejä, mutta samaa tyylisuuntausta valmistusperiaatteellisesti ja koostumuksellisesti edustavat Frantsila ja Flow Kosmetiikka. Uudempiin perinteisen tyylin luonnonkosmetiikan valmistajiin muualla maailmassa lukeutuu mm. sympaattinen Nurme Virosta.
Modernit
Korostuuko kosmetiikan valinnassasi synteettisen kosmetiikan puolelta tuttu ihofiilis, vähemmän yrttinen tuoksumaailma ja kosmeettinen miellyttävyys? Tällöin sopiva luonnonkosmetiikkasarjasi on modernilla puolella.
Nämä merkit dominoivat nyt markkinoita, kun tilanne vielä 10 vuotta sitten oli päinvastoin. Moderneihin merkkeihin lukeutuvat mm. Mádara, sen edullisempi "pikkusisko" Mossa, Estelle & Thild, Lavera, Supermood, Ekopharma, Nafha, Esse, Patyka ja Melvita.
HERKKÄ IHO / HAJUSTEALLERGIA
Etsitkö herkän ihon tuotteita ja mielellään hajusteettomia? Ota listallesi seuraavat merkit ja sarjat:
Urtekram No-Perfume - edullisin hajusteeton sarja, valikoimassa perusihonhoito- ja hygieniatuotteet shampoosta suihkugeeliin ja kasvovoiteeseen.
Lavera Neutral - hajusteeton allergiselle iholle kehitetty sarja.
Estelle & Thild BioCalm - herkän ihon ylellisempi sarja vailla hajusteita.
Esse Sensitive - edistyksellistä ja modernia, eläviin probiootteihin pohjautuvaa kosmetiikkaa Etelä-Afrikasta. Hintalappu ei ole halvin mutta raaka-aineet ja teknologia huippulaatua. Lue Essestä lisää täältä.
Atopik Sensitive - kotimainen, kauraan pohjautuva, hajusteeton apteekkisarja.
Atopik Anti-Age -kotimainen herkän ihon anti-age-sarja. Lue lisää Atopikista täältä.
Laponie - kotimainen, minimalistinen "no nonsense" -ihonhoitosarja.
Ekopharma Herukka - mustaherukan vitamiinit ja siemenöljyn omega-rasvahapot hoitavat ja vahvistavat herkkää ihoa. Tuotteet ovat hajusteettomia mutta eivät tuoksuttomia, eivätkä välttämättä sovi tuoksuherkille. Sama koskee Atopikin tuotteita (saman valmistajan sarjoja).
Green People Sensitive - brittiläinen sarja tarjoaa hajusteettomia tuotteita niin kasvoille, hiuksille kuin vartalolle.
RASVOITTUVA / EPÄPUHDAS IHO
Harvalla luonnonkosmetiikkamerkillä on erikseen epäpuhtaan ihon sarjoja mutta monen valikoimasta löytyy yksittäisiä tuotteita. Toisaalta yhtä monella merkillä ei ole lainkaan epäpuhtaalle iholle kehitettyjä tuotteita. Tässä ne jotka itse tunnen (saa lisätä jos tulee muita mieleen :))
Lavera: Pore-Refining Moisturising Fluid -kosteusemulsio, SOS Blemish Control-näppyhoito, 3-in-1 putsari (puhdistus, kuorinta + naamio samassa), Refreshing-puhdistusgeeli ja Purifying-kasvovesi.
Dr. Hauschka: Manteli-puhdistusvoide, tasapainottava kasvovesi, Melissa-päivävoide, kasvoöljy ja savinaamio.
Mádara: Valkoinen savi & karhunvatukka -kasvosaippua, Detox-mutanaamio, Clarifying-kasvovesi ja syväkosteuttava geeli kasvoille.
Lué by Jean Seo: puhdistusjauhe, kosteusseerumi ja finnienhoitoneste. Edullisesta sarjasta lisää täällä.
Ekopharma: Karpalo-sarja (kiitos Minna :))
Suki: Balancing Day Lotion, Purifying Acne Serum, kirkastava, tulehdusta rauhoittava kasvovesi sekä puhdistusvaahto. Lue Sukista lisää täällä.
Neal's Yard Remedies: Palmarosa-sarja (kiitos lukijalleni Ulpulle tästä vinkistä!)
Juice Beauty: Blemish Clearing -sarja (kiitos lukijalleni Ulpulle tästä vinkistä!)
SUOJAKERTOIMELLISET PÄIVÄVOITEET
Kaipaatko päivävoiteeseesi ehdottomasti suojakertoimen? Suojakertoimellisia hoitovoiteita löytyy luonnonkosmetiikasta vielä erittäin vähän, mutta listasin tähän ne vaihtoehdot jotka tunnen. Jälleen, lisätkää ihmeessä jos teille tulee mieleen listalta puuttuvia.
Naturativ Day Cream 30+ SPF 10
Naturativ Day Cream 40+ SPF 10
Neal's Yard Remedies Wild Rose Moisturising SPF 30
Ekopharma Suojaava päivävoide porkkanauutteella SPF 15 (oma suosikkini)
Juice Beauty Oil-Free Moisturizer SPF 30
Green People Day Solution Cream SPF 15
Algamaris Crème Solairee Teintée SPF 30 (nimetty aurinkovoiteeksi, mutta tämä sävytetty, ihanan tuoksuinen voide on tuntumaltaan kuin kevyt BB-voide). Monen suursuosikki!
KOTIMAISUUS
Haluatko valita sinivalkoisen ja tukea kotimaista yrittäjyyttä?
Tutustu silloin näihin merkkeihin joiden tuotteet kehitetään ja valmistetaan Suomessa. Valinnanvaraa riittää ylellisestä (Supermood, Mia Höytö) edulliseen (Dermosil Nature, YA Naturae) ja apteekkisarjoista (Atopik, YA Naturae) hoitolasarjoihin (Ekopharma, Anumati Naturals).
Jos huomaatte jonkun kotimaisen puuttuvan, huikatkaa! (Listalla ei ole esim. Olivia Kleinia koska merkin tuotteet valmistetaan USAssa.)
.
Mistä luonnonkosmetiikkaa voi ostaa?
Nykyään melkein kaikkialta. Edullisimpia sarjoja kuten Urtekramia ja Laveran Basis Sensitiviä löytää jopa Prismoista ja CityMarketeista. Ruohonjuuri- ja Ekolo-ketjut ovat tunnetuimpia luonnonkosmetiikan kivijalkamyymälöitä ja myös Life-ketjun liikkeissä on aika hyvä luonnonkosmetiikkatarjonta. Monissa apteekeissa on oma luonnonkosmetiikkahylly ja Yliopiston Apteekki -ketju on kehittänyt oman Ecocert-sertifioidun sarjansakin.
Tavarataloissa kuten Sokoksella ja Stockmannilla on myös omat erilliset luonnonkosmetiikkaosastonsa. Kannattaa huomioida, että näillä osastoilla myydään myös ei-oikeaa luonnonkosmetiikkaa kuten Korresia.
Jos shoppailet mieluummin verkossa (ja verkossa löytää useammin tarjouksia, vinkvink), suosituimpia suomalaisia luonnonkosmetiikan nettkauppoja ovat Biodelly, House of Organic, Jolie, Hyvinvoinnin Tavaratalo, TwistBe ja Naturelle. Näistä Jolie ja erityisesti Naturelle ovat erikoistuneet ylellisempiin merkkeihin.
Toivotan löytämisen iloa luonnonkosmetiikan ihanaan maailmaan..! :)
.
Postauksen kuvat: Unsplash
Kaupallinen yhteistyö: Biodelly. * Sis. mainoslinkkejä
Avrilista on pikkuhiljaa tulossa edullisen luonnonkosmetiikan suosikkimerkkini.
Merkin valikoimasta on löytynyt poikkeuksellisen hyviä helmituotteita jotka ylittävät monen kalliimman merkin vastaavat tuotteet, eikä suoranaisia pettymyksiä ole vielä osunut kohdalle lainkaan. Tällä kertaa pääsin tutustumaan Biodelly-yhteistyön kautta Avrilin puhdistustuotteisiin.
(...ja näistä yhteistöistähän kirjoitin avauksen eilen :) Koko teksti oli alunperin tulossa tähän väliin :D)
Avrilin laaja putsarivalikoima kattaa kaikki koostumukset ja putsarityypit: on misellivettä ja puhdistusliinoja nopeaa, vedetöntä puhdistusta suosiville, geeliä ja pumppuvaahtoa vaahdon ystäville ja öljyä ja emulsiota hellävaraisemman rasvapuhdistuksen käyttäjille.
Sain kokeiltavaksi puhdistusöljyn ja -emulsion, puhdistusgeelin, -vaahdon sekä silmämeikinpoistoaineen.
8,90€ / 100 ml
Tästä tuotteesta olin saanut kuulla paljon positiivista, Avril-öljystä on hihkuttu blogini kommenteissa siitä saakka kun kerroin hurahtaneeni kaksoispuhdistukseen ja puhdistusöljyihin. Valveutuneet lukijani ovat tienneet kertoa, että Avrilin öljy on litrahinnaltaan halvin Suomessa myytävä puhdistusöljy, ja perehdyttyäni tilanteeseen perin pohjin päädyin samaan tulokseen. (Edullisten puhdistusöljyjen ja niiden vaihtoehtojen postaus on edelleen luonnoksissa :))
Avrilin öljy on täyteläistä ja iholla runsaan tuntuista. Aistin tuoksussa jotain jännän raikasta porkkanamaisuutta...! Auringonkukka-, seesam- ja manteliöljyjä sisältävä cocktail poistaa kasvoilta paksuimmankin meikin tehokkaasti ja hellävaraisesti. Ja mikä parasta: se emulgoituu veden kanssa ohueksi maidoksi ja huuhtoutuu iholta jättämättä lainkaan rasvaista pintaa. Juuri tällainen on ihan paras puhdistusöljyn koostumus! Yhtä hienostunut (lue: ohut ja iholla silkkisesti liukuva) tämän öljyn koostumus ei ole kuin esimerkiksi Whamisan öljyssä, mutta hintakin on paljon halvempi.
Pieni miinus Avril-öljyn pakkauksesta, öljy olisi helpompi annostella pumppupullosta. Mutta edullinen hinta selittänee korkkivalinnan. Hintaansa nähden tämä on fantastisen hyvä tuote. (Ja tyhjiä pumppupullojakin huushollista kyllä löytyy joten öljyn voi helposti vaihtaa mieleisempään pakkaukseen :)
Ainiin - ja tämä poistaa myös silmämeikin. (Pidän kuitenkin itse Avrilin varsinaista silmämeikinpoistoainetta siinä hommassa parempana.)
Puhdistusöljyn löydät täältä *.
8,90€ / 250 ml
Avril-puhdistusmaidossa on hyvin tyypillinen, ohuehko puhdistusemulsiokoostumus, se ei ole ihan maitoa mutta ei paksun voidemaistakaan. Huuhtoutuu iholta hyvin eikä jätä valtavan rasvaista pintaa iholle, niinkuin jotkut emulsiot saattavat tehdä. Tuoksu on lempeä ja pehmeän hedelmäinen.
Puhdistusteho on mieto, tämä maito ei irrota voimakasta meikkiä. Sopii kuivalle iholle.
Puhdistusmaidon löydät täältä *.
5,90 € / 100 ml
Tuoksusta tulee ihan mieleen JELL-O, amerikkalainen hyytelöjälkiruoka..! Sain niitä aina lapsena joululahjaksi Amerikan tädeiltä. Siis aivan Jell-O! Ihana "comfort-tuoksu".
Myös koostumus on aavistuksen hyytelömäinen. Geeli on paksua ja muodostaa iholla mukavan pehmeän, maltillisen vaahdon jossa on hyvin pienet kuplat. Se huuhtoutuu iholta helposti eikä jää pyörimään niljaisesti - ominaisuus, johon kiinnitän aina huomiota geeliputsareissa koska se on minua eniten geeleissä "jurppiva" asia.
Yleensä geeli-tyyppiset putsarit formuloidaan vahvemmin peseviksi kuin pumppuvaahdot, ja monia geelejä markkinoidaankin suoraan seka- tai rasvoittuvalle iholle sopivina (sen, mielestäni jo vanhentuneen näkemyksen pohjalta, että rasvoittuvaa ihoa tulisi pestä voimakkaammilla aineilla. Nykyään aletaan jo olla yleisesti sillä kannalla että rasvoittuvaa ihoa tulisi ennemminkin puhdistaa mahdollisimman hellävaraisilla aineilla jotka eivät kuivata ihoa). Avrilin geelin ja vaahdon kohdalla sanoisin päinvastoin, geeli on hellävaraisemmin pesevä, ainakin sen pesuteho tuntuu minun ihollani miedommalta kuin vaahdon. Pesevänä ainesosana on cocamidopropyl betaine. Biodellyn sivulla geeliä suositellaan ensimmäiseksi puhdistustuotteeksi nuorelle iholle, ja voisin yhtyä tähän.
Löydät puhdistusgeelin täältä *.
9,50€ / 150 ml
Avril-pumppuvaahto liittyy silkkisen liukkaan ja pehmeän koostumuksensa puolesta YA Naturaen ja Ekopharman vaahtojen rinnalle. Erittäin miellyttävä, "Sanniystävällinen" koostumus!
Ihotuntuma on yllättävän pesevä, iho nimittäin tuntuu tämän jäljiltä kuivemmalta kuin geelin. Pesevinä ainesosina vaahdossa on cocamidopropyl betaine ja decyl glucoside, kummatkin hellävaraisia mutta vaahdon jättämä tuntuma iholla kertoo, että tämä vie iholta sen omaa rasvaa enemmän kuin Avrilin muut testaamani putsarit. Sanoisin siis, että vaahto sopii parhaiten normaalille ja sekaiholle. Itse tykkään juuri tällaisesta pesutehosta etenkin päivinä, jolloin kasvoilla on meikkiä (noh, eli melkein joka päivä). Käytän tätä kaksoispuhdistuksessa Avril-öljyn jälkeen.
Tuoksussa on jotain jälkkärimäisen makeaa, olen jo pari viikkoa yrittänyt saada päähäni mikä jälkkäri tästä tulee mieleen mutta en vain tavoita sitä..!
Löydät puhdistusvaahdon täältä *.
9,90€ / 150 ml
Kaksifaasinen silmämeikinpoistoaine lupaa irrottaa myös vedenkestävän meikin. Koska Avrilin oma wp-ripsari irtoaa minulla tavallisellakin silmämeikinpoistoaineella enkä muutoin käytä/omista wp-ripsareita, en päässyt toteamaan miten se toimii muiden vedenkestävien ripsivärien kanssa.
Mutta, yleisesti silmämeikinpoistoaineena tämä on tosi hyvä! Minun mittareillani melkeinpä loistava, sillä silmäni ovat tunnetusti kinkkiset. Tämä ei kirvele eikä edes muodosta silmään himmeää kalvoa, mikä hämmästyttää, kun kyseessä on öljyfaasin omaava putsari. Verrattuna moneen muuhun kaksifaasiseen putsariin, Avril-putsari tuntuu hyvinkin vesivoittoiselta ja raikkaalta.
Parasta tässä kuitenkin on erinomaisen puhdistuskyvyn ohella kirvelemättömyys, kirvely kun on minulle suurin ongelma silmämeikinpoistoaineissa. Tykkään tosi paljon!
Kaksifaasisen silmämeikinpoistoaineen löydät täältä *.
