Tämä kirjoitus kertoo siitä miltä tuntuu, kun on muuttunut tyhmemmäksi.
Kun päässä lyö yhä useammin ja useammin tyhjää. Unohtaa asioita. Post-it-lapuista ympäri asuntoa on tullut arkea. Ei ymmärrä tai muista asioiden yhteyksiä. Uutiset eivät jää mieleen. Ystävien kuulumiset ja uusien tuttavuuksien nimet pitää kirjoittaa paperille että ne muistaa. On vaikea keskittyä ja mieli hyppii koko ajan asiasta toiseen.
Tältä minusta on tuntunut kasvavassa määrin viimeiset yhdeksän vuotta. Pystyn määrittämään ajan aika tarkasti, sillä tuntemukset alkoivat muutettuani Ahvenanmaalta Tampereelle. Muuttoa seuranneena vuonna elämässäni tapahtui lyhyen ajan sisällä asioita, jotka muuttivat elämäntapaani ratkaisevasti.
Olen kirjoittanut aiheesta blogiin jo kerran aikaisemminkin, keväällä 2011. Tuolloin ajattelin, että syypää on internet ja tietokoneella vietetty aika. Kuvailin, kuinka pää tuntui pehmentyneen ja minun oli vaikea painaa mieleen asioita samalla lailla kuin ennen ja keskustella ajankohtaisista aiheista. Jos kokemus oli tuolloin vahva, on se nyt moninkertainen.
Tällä hetkellä tilanne on se, että koen minulla olevan vakavan asteisen keskittymis- ja muistihäiriön ja alan olla todella huolissani tilanteesta. Pohjat saavutettiin viime kesänä kun tein hetkellisesti työpaikallani eri vaativuusluokan työtehtäviä jotka vaativat normaaleja tehtäviäni laajempia tietojenkäsittely- (ja kieli) taitoja. ”Entiselle” minulle tehtävät eivät olisi olleet erityisen haastavia, mutta nyt niiden hallinta tuntui olevan kykyjeni äärilaidoilla. Joinain päivinä itkin matkalla kotiin koska tunne hitaudesta ja avuttomuudesta oli niin musertava. Saatoin vain ajatella; ”Minusta on tullut tyhmä”.
Mitä minulle on tapahtunut? Miksi asiat jotka olivat ennen helppoja ovat nyt vaikeita oppia ja hahmottaa? Ja ennen kaikkea: muistaa?
Keväällä mietin jo lääkäriin hakeutumista, mutta nyt luulen että alan oivaltaa, mitä olen itselleni ja päälleni tehnyt.
Syy ei ole yksin internetin ja muutosten, joita sen klikkailu-perusteinen, nopeaan ja pinnallisempaan käsittelyyn kannustava informaatioympäristö tekee aivojemme hermosoluille. On jo tutkittu, että internet heikentää muistiamme ja on muuttanut tapaamme oppia, muistaa ja ratkaista ongelmia.
Avainsana kohdallani on yleisesti aivojen ylikuormitus, jossa internet ja sen parissa vietetty aika muodostavat vain osan.
Olen muuttanut elämäntapani sellaiseksi, joka kroonisesti ylikuormittaa aivojani. Ei välttämättä ole liioiteltua sanoa, että olen saattanut itseni krooniseen stressitilaan jossa olen ollut viimeiset yhdeksän vuotta.
Tämä on oivallus, jota olen nyt työstämässä.
Turha syyttää pelkkää nettiä, olen täyttänyt elämäni liialla sisällöllä. Ja on myös myönnettävä, että tietyt sisällöt eivät ole olleet parasta ”jumppaa” juuri minun aivoilleni. Kaikki me olemme yksilöllisiä ja mikä saa yhden pään solmuun, ei ole ongelma toiselle. Meillä on erilainen kapasiteetti asioihin ja niiden käsittelyyn. Joku toinen pystyy kevyesti siihen mikä on vienyt minun pääni ylikierroksille.
Elämäni ennen vuotta 2009: päiväni koostuivat selkeistä palasista joihin sisältyi sekä työtä että lepoa ja ei-kuormittavaa viihdettä. Töissä yhdeksästä viiteen, illalla ja viikonloppuisin kirjojen lukemista, kirjeiden kirjoitusta, tv:n katselua ja liikuntaharrastuksissa käymistä. Hyvin vähän internetin käyttöä; hankin nettiliittymän vasta loppuvuodesta 2008. Kiireen tunne tuntematon.
Elämäni vuodesta 2009 eteenpäin: epäsäännöllinen työrytmi, ensin iltatyötä, sitten päivätyötä eri työvuoroissa, blogin ilmestyminen elämään, vapaa-ajan täyttyminen internetistä, lukeminen ja kirjeenvaihtoharrastus eli pitkäjänteinen, pidempää keskittymistä vaativa tekeminen jäi pois, parisuhteen ja yhä vain enemmän aikaa nielevän harrastuksen (=blogi) yhteensovittaminen. ”Pitääkö sun aina olla siellä koneella?” Jatkuva kiireen tuntu.
Ensimmäinen oivallus tuli vuodenvaihteessa kun luin K&T:llä Stressitohtori-blogia pitävän Sanna Leinon silmiä avaavan kirjoituksen Vähennä aivojen ylikuormitusta. Sanna on käyttäytymistieteilijä ja stressi hänen rakkaimpia kiinnostuksen kohteitaan.
Tekstin luettuani totesin että "hei, tuollahan puhutaan minusta..!" Juttu alkoi kappaleella: "Oletko huomannut, että joidenkin työpäivien jälkeen saatat olla aivan kuitti, vaikka mitään sinänsä ihmeellistä ei olisi töissä tapahtunutkaan? Kyse voi olla siitä, että aivosi ovat ylikuormittuneet ärsykkeistä, informaatiosta ja jatkuvista keskeytyksistä. (…) Aivojen ylikuormituksen tunnistaa usein siitä, että keskittymiskyky huononee ja luovuus sakkaa. Uuden oppiminen ja mieleenpainaminen on haastavaa, ja muisti pätkii.”
Jutussa Sanna avaa aivojamme ylikuormittavia tekijöitä; päätöksenteko, multitasking, keskeytykset ja asioiden mielessä pitäminen.
Kaikki asioita, joilla palloilen päivittäin. Asioita, joita me kaikki teemme päivittäin, mutta minulle asioita, joita on ollut viime vuosina ihan liikaa.
Olen tehnyt elämästäni sellaisen, jossa joka päivä teen valtavasti asioita aamusta iltaan, useimmiten päällekkäin, kuvaan, kirjoitan, meilaan, suunnittelen seuraavaa projektia samalla kun edellinenkin on vielä kesken. Haalin tietoa kaikesta ja yritän oppia ja olla hyvä ja tietorikas kaikilla kiinnostukseni alueilla. Mutta se ei ole mahdollista.
Oikeasti minun kapasiteetillani ei voi tehdä kaikkea sitä mitä olen halunnut tehdä viime vuodet. Yrittäessäni mahduttaa mukaan kaiken olen päätynyt pirstomaan kognitiiviset kykyni palasiksi ja samalla vaikuttanut heikentävästi myös sosiaalisiin ominaisuuksiini. ”Sanni, sinä et taida olla ihan läsnä… kuuntelitko sinä edes ollenkaan mitä minä sanoin?"
Olen siinä pisteessä, että valokuvan valitseminen blogipostaukseen tuottaa välillä lähes ylitsepääsemätöntä stressiä.
”Jokainen tehty päätös, olkoonkin vaikka kuinka pieni, vaatii aina energiaa. Mitä laitan tänään päälleni? Mitä huomenna syödään? Olisiko tämä parempi vai tuo?” Stressitohtori kirjoittaa. Ah, niin…
Olin viime keväänä jo varaamassa aikaa lääkäriin, mutta taidan tietää, mikä minua vaivaa. Keittiöpsykologin diagnoosini täydentyi viimeistään, kun luin alkukesästä Yliopiston Apteekin Uniikki-lehdestä jutun muistihäiriöistä. ”Apua, olenko tyhmentynyt?” jutun väliotsikossa luki osuvasti.
Artikkelissa muistisairauksiin erikoistunut erikoislääkäri Ari Rosenvall puhuu paljon samoista teemoista kuin Sanna Leino tammikuisessa bloggauksessaan. Rosenvallin mukaan työikäisten muistiongelmien taustalla on usein työkuormittumista ja uupumusta, ei varsinen muistisairaus. Hän teilaa myös multitaskingin. ”Ihminen pystyy keskittymään vain yhteen asiaan kerrallaan, se on tutkittu moneen kertaan”, Rosenvall sanoo.
Jjjep. (Mr. Karkkipäivä olisi toista mieltä.... Miehet ja multitaskaus...)
Kiinnostuin jutussa mainitusta Minna Huotilaisen kirjasta Tunne Aivosi, jonka varausjonossa olen ollut koko kesän. Tänä vuonna ilmestyneessä kirjassa aivotutkija Minna Huotilainen ja toimittaja Leena Peltonen kirjoittavat itseaiheutetusta ADT (attention deficit trait) –ilmiöstä, jossa valinnoillamme ja kiireellämme saamme aikaan tarkkaavaisuushäiriötä muistuttavan tilan. Tässä tilassa emme saa aikaan juuri mitään, hyppelemme tehtävästä toiseen, juutumme epäolennaisuuksiin ja koemme, että emme pysty enää hallitsemaan asioita.
Kuulostaa tutulta.
Onko joku teistä joskus ihmetellyt, miksi minulla joskus kestää kauan julkaista kommentteja tai vastata niissä esitettyihin kysymyksiin? Ei aina, mutta välillä ihan yksinkertaisten ja ns. ”kevyidenkin” kommenttien, joissa ei ole esitetty pitkää pohdiskelevaa sisältöä, julkaiseminen saattaa kestää vaikka vuorokauden.
Se johtuu siitä, että kyetäkseni lukemaan kommentit ajatuksella, minun on oltava täysin häly- ja häiriövapaassa tilassa. En pysty lukemaan kommentteja kesken jonkun muun tilanteen, ja muu tilanne saattaa olla vaikka ruoanlaitto, tv-ohjelma tai keskeneräinen uuden blogiartikkelin kirjoitus. Jos minulla on samanaikaisesti kesken muu asia, minun on vaikea keskittyä lukemaani. Tai kuulemaani, jos joku puhuu minulle.
Kommentissa voi lukea vaikka vain ”Kokeilin tätä deodoranttia ja minulla se ei toiminut." Tai ”Olipa kiva postaus, tulin tästä hyvälle mielelle”. Kommentteja, jotka eivät välttämättä vaadi mitään vastausta. Mutta haluan lukea nekin rauhassa ja tuntea, että oikeasti luin ne. Vaikka siihen menisi vuorokausi.
Hitaasti raksuttaen, kohti nopeampaa tulevaisuutta toivon mukaan mennen,
Sanni
Onko kellään muulla samanlaisia tuntemuksia?
*
Artikkeleita aiheesta:
Kodin Kuvalehti: Aivot tarvitsevat lepoa jatkuvilta ärsykkeiltä
HS: Katkeileeko ajatuksesi kesken lauseen? Et ole huonomuistinen, vika on työssäsi
Kuvat ylintä lukuunottamatta: Unsplash.com
86 comments on “Kun päässä lyö tyhjää”
Mä tuun välillä kotiin ja ilmotan miehelle, että nyt ei sit tuntiin puhuta sanaakaan. Pyrin myös siihen, että täksi ajaksi kaikki elektroniikka laitetaan pois päältä ja hetki vaan relataan. Siinä ajassa ehtii lukea postin, jos sellaista on tullut tai hetkeksi sulkea silmät ja rentoutua. Mun kohdalla tämän nollaustarpeen aiheuttaa työni, jossa palvelen muita. Työni on mielekästä, mutta kuormittavaa ja välillä tuntuu, etten enää ymmärrä, mitä mulle puhutaan vaikka kyse on ennemminkin siitä, etten enää jaksa täysillä keskittyä. Pystyn uskomaan, että liika tieto kuormittaa myös.
Mä toivoisin meillä välillä myös "elektroniikatonta" oleilua mutta toistaiseksi en ole itsekään oikein pystynyt siihen... vähintään musiikkia pitää olla koko ajan taustalla. Ajanvietto täysin hälyttömässä, ärsykkeiltä rauhoitetussa ympäristössä tekisi minulle hyvää. Joskus ärsyttää kun mies pystyy olemaan ihan rela vaikka kaikki talouden viihdelaitteet huutaisi päällekkäin (hän voi tyynesti seurata TV-ohjelmaa, katsoa YouTube-videoita ja kuunnella musiikkia kaikkia samanaikaisesti), mutta toisaalta en itsekään mitenkään aktiivisesti tee aloitteita tietokoneen sulkemiseen :/ :'-(
Aivan varmasti. Mutta mistäs sen tiedonjanon ja ylenpalttisen kiinnostuksen niin moniin asioihin saisi laitettua pois päältä.... :/
Minä stressaannun pelkästään tuollaisesta ympäristöstä lukemisesta...
En pystyisi ajattelemaan ja pakenisin varmaan johonkin komeroon. Tuohon tilanteeseen ei ole mitään pikaratkaisua tai retriittiä olemassa.
Suosittelen aloittamaan siitä, että on hiljaa ja ajattelematta silmät kiinni viisi minuuttia joka päivä. Ihan vaan on jossain paikassa, jossa on hiljaista.
Se saattaa tuntua ensin pahalta, koska silloin on läsnä oman mielen kaaokselle. Kyseessä on vähän sama asia kuin ensimmäisen kerran nostaa punttia ja tajuaa kuinka heikko on lihas. Mutta se on tehtävä jos haluaa vahvistua ja motivoitua muutokseen.
Kuulostaa tutulta. :( En ole varsinaisesti huomannut tyhmentyneeni, mutta olen jo pidemmän aikaa huomannut yhteiskunnallisten, filosofisten tms keskusteluiden uuvuttavan minua tavallista enemmän. Ajoin itseni keväällä edelleen jatkuvaan burn outiin liiallisella liikunnalla, stressillä, opintojen ja työn yhdistämisellä, jatkuvalla kivojenkin asioiden ylisuorittamisella ja liiallisella innolla mahduttaa kalenteriin kaikki mahdollinen. Vapaat hetket selasin nettiä tai katselin ohjelmia. Näistä tavoista on tosi vaikea päästä irti, vaikka olen sairaslomalla ja pitäisi levätä. Taidan seuraavaksi poistaa kaikista viestipalveluista ilmoitusäänet, jotta voisin unohtaa puhelimen helpommin. En varmaan parane, jos aivoni käyvät ylikierroksilla koko ajan. Kiitos, kun linkkasit Stressitohtorin blogin!
Sepäs siinä onkin kun kivoillakin asioilla voi uuvuttaa itsensä... Se on matematiikan laji, jota en ilmeisesti hallitse. Sitä haluaa tehdä ihan hirveästi kaikkea kun on niin paljon kivaa ja innostavaa ja kiinnostavaa, ja perehtyä ja paneutua ja uppoutua, ja samalla yhtälön toisella puolella lukee kuitenkin "ei mahdollista, doesn't compute". On jotenkin kauhean vaikea hyväksyä ja ymmärtää omien resurssiensa rajat. Vaikka olisi kuinka kivaa ja kiinnostavaa, kaikkea ei vain voi tehdä ja ahmia.
Stressitohtori-blogi on kyllä aivan mahtava. Ja ilokseni ehdin jopa lukea kaikki Sannan kirjoitukset kun blogi päivittyy niin rauhalliseen tahtiin. :)
Lisää tuohon kuvioon lapset niin aivosi ovat täysin sekaisin. Tai ainakin tuttavillani juuri lapset jatkuvassa tarpeessa vievät kaiken energian ja muistin. Aivot ovat ylitilassa huonosti nukuttujen öiden jälkeen. Heti herättyä alkaa vaatimukset milloin mistäkin.
On samoja tuntemuksia ja eilen sain diagnoosikseni neurologisen sairauden. Eli jossain tapauksissa kannattaa käydä lääkärissä. Minulla tämä selvisi MRI-kuvasta ja oireeni olivat aika samanlaisia kuin sun kuvaamat. Mulla on pahin oire kuitenkin päänsärky.
Voi että, ikävä kuulla :/ Toivottavasti sairauteen on kuitenkin joku hoito tai sitä voi lieventää lääkityksellä..?
Minullakin on tarkoituksena jossain vaiheessa mennä lääkäriin vaikka uskonkin tuohon ylikuormitukseen. On kuitenkin hyvä saada varmuus myös muista tekijöistä.
Lukeekohan Elsa tätä ketjua enää.. Mua kiinnostaisi tietää, mistä sairaudesta on kyse. Itse sairastan 3x/vko migreeniä ja lisäksi olen pahasti ylikuormittunut/uupunut, vaikka olen useamman kerran puolen vuoden aikana ollut jo paremmassa kunnossa, sitten taas uupunut parissa päivässä uudestaan, kun olen yrittänyt palata töihin. Kukaan lääkäri ei ole ehdottanut kuvantamista, vaikka oon eri lääkäreillä ravannut.
On todellakin samoja fiiliksiä. Olen äitiyslomani/hoitovapaani loppusuoralla ja olen monesti miettinyt että tuntuu kuin en tajuaisi enää mistään mitään tai osaa yhtään mitään töissä. Siis toki ne ihan perusasiat sujuu varmasti ihan rutiinilla mutta laajempaa tietotaitoa vaativat tehtävät tuntuvat ihan absurdilta ajatukselta. Mietin että olenko aina ollut näin tyhmä? Ja sama juttu, en jaksa keskittyä ja seurata mitään ajankohtaisia aiheita, en muista välttämättä edellisenä päivänä käymistäni keskusteluista juuri mitään yksityiskohtia mikä johtaa siihen että joudun kysymään ihmisiltä samoja asioita moneen kertaan. Jopa kesken keskustelun saatan tipahtaa kärryiltä. Siis ihan kamalaa! Joten hyvä kirjoitus, pitää tutustua tuohon linkkiin ja kirjaan.
Niin tuttua... Ja tosiaan noloa.
Mä kerron nykyään avoimesti kavereille tästä ongelmastani ja pyydän anteeksi kun joudun kyselemään asioista uudestaan ja uudestaan. Olo on kuin seniilillä seniorikansalaisella mutta tällainen olen nyt eikä auta kuin yrittää selviytyä tilanteesta parhaan mukaan. Muistiinpanot auttavat. Ja uskon, että tulevaisuudessa pääni voi vielä kirkastua ja palata entiseen jos vain pystyn hölläämään ja luopumaan osasta siitä millä olen elämäni täyttänyt.
Apua tiedätkö mulla on ihan sama juttu!! Lohduttavaa tosin tietää että ei ole ainoa... En ole tullut ajatelleeksi että tuo ylikuormitus on voinut aiheuttaa tämän mullekin, kovaa stressiä löytyy minultakin jo monen vuoden takaa, jatkuva kiire jne eikä kunnon lepoa ja palautumista juuri yhtään. Välillä tuntuu että tavallistenkaan asioiden ajattelu ei onnistu, enkä oikein pysty keskittymään enää mihinkään asioihin kunnolla. I feel you sister!
Vertaistukea..! <3 <3 Toivottavasti sinäkin saat hidastettua kierroksia ja priorisoitua asioita niin että kuormitus kevenee. Se on kumman vaikeaa.... Hassua, miten meidän ihmisten onkin välillä niin vaikeaa toimia niin kuin meille olisi parhaaksi, vaikka näkisimme mikä olisi parhaaksi...
Joo! Mä tein joitakin vuosia sitten aika kuormittavaa työtä ja lisäksi elämä oli koko ajan kaverin kanssa hengausta jossain enkä ehtinyt olla hirveästi kotona. Kotona oli kaaos ja musta tuntui, että mulla oli koko ajan kiire. Samaan aikaan jouduin töissä sanoa moniin asioihin ihmisille, etten muista ja tuosta työstä irti pääsemisen jälkeen olen ollut kohtalaisen huolissani muististani. Tämä sun postaus taitaa selittää!
Kiire mulla on välillä edelleen, mutta nyt tiedostan asian ja pyrin siihen, että teen juttuja ainoastaan, kun oikeasti mulla on aikaa. Muisti on ehkä ripauksen alkanut parantua jo, että siinä mielessä olen menossa oikeaan suuntaan.
Tsemppiä Sanni!!
Hienoa kuulla että olet saanut kelkan oikeaan suuntaan :) Kunpa itsekin onnistuisin..! Kiitos tsempeistä <3
No jopas! Osuu kyllä monta kohtaa. Mulla kieltämättä on todella paljon asioita koko ajan ja sitä vaan porskuttaa eteenpäin eikä ehdi/halua pysähtyä kun aina vaan seuraava homma odottaa. Vaikka edellisetkin asiat pitäisi käsitellä ehdottomasti. Kiitos postauksesta! Toivottavasti saat asian edistymään. :)
Keskittymiskyky ei ole vielä osoittanut terävöitymisen merkkejä mutta ainakin olen saanut kuormitusta kevennettyä reippaasti viime kesästä, sekin on jo kotiin päin ja oikea suunta :)
Aloitin kirjoittamaan pohdiskelevaa asiaa koskien kirjoitustasi, mutta päätin vain sanoa yhden asian, rauhoita :). Olet vain ihminen, kukaan ei voi pyytää täydellisyyttä sinulta tai keneltäkään muulta. Ehkä oikeasti voisi olla hyvä jutella ammattilaiselle vaikka uskon, että olet ihan oikeassa syistä tuntemuksiesi takana. Olen yhden kerran ollut tässä elämässä niin solmussa, että keskustelu oli paikallaan. Tiesin tasan mikä oli ongelma, mutta oli aivan mahdoton selvittää kaikki se sotku mitä pään sisälle oli kertynyt.
Kiitos JenniD :) Rauhoittaminen on juuri tavoitteeni. Olen yrittänyt hakea sitä eri keinoilla ja sitä toivoin mm. löytäväni kevään joogaretriitistä Kreikassa, mutta tuntuu olevan aika vaikeaa. Jotenkin toivoin että retriitissä olisi avautunut joku ihan uusi oivalluksen tie, mutta ei avautunut... Jotain olen kuitenkin onnistunut tekemään oikein, sillä viime vuoden jälkipuoliskon valtava uupumus on hellittänyt ja vaikka päässä sakkaa yhä, olo on kuitenkin paljon parempi enkä ole koko kesänä tuntenut stressiä.... ainakaan fyysisesti :)
Muuten - et varmaan sitä tarkoittanut, mutta kun luin kommenttisi, minulle tuli mieleen usko reinkarnaatioon... ^_^ Kun kirjoitit, "Olen yhden kerran ollut tässä elämässä niin solmussa..." niin jostain syystä ajattelin heti, "Tässä elämässä... muissa elämissä on siis ollut helpompaa.." :) :)
Markkinoijat tekevät kaikkensa että etsisit sitä rauhaa muualta ja kuluttaisit rahaa. Omalla sohvalla hiljaisuudessa tyytyväisenä ja rauhallisena makaava ihminen on kauhistus. Eli sieltä sisältä se rauha löytyy. Ja tuossa aiemmin jonkun vinkki, 5 min silmät kiinni ja samalla hengityksen rauhoittaminen on hyvä työkalu sen löytämiseen. Ei tarvitse lähteä mihinkään, paikallaan ja oman itsensä kanssa voi rauhoittua. Eckhart Tollen läsnäolon voima on hyvä kirja aiheesta.
Tämän ymmärrän oikein hyvin, enkä nyt sinällään kuvittelekaan että joku ulkoinen toimija olisi ensisijainen ratkaisu mielenrauhan löytämiseen. Ajattelin (ja toivoin) vain esim. joogaretriitinkin suhteen, että se olisi minulle niin uusi ja erilainen kokemus (ja etenkin kokemus rauhoittumisesta), että se olisi laittanut jotain uudenlaisia prosesseja liikeelle pääni sisällä ja sillä olisi ollut pidempiaikaisia vaikutuksia. Tilaisuus olikin sitten kaikkea muuta kuin rauhoittava vaan päinvastoin erilaisten stimulaatioiden määrä oli tietyllä tapaa jopa uuvuttava.
Omaa meditaatiota harjoitan päivittäin kotona ja kävelyretkillä.
Heippa ja terkut samasta veneestä! Kiitos kirjoituksesta,oiva teksti. Tunnistan itseni siitä todella hyvin. Pää alkoi kuormittumaan enenevässä määrin ja uusien asioiden omaksuminen oli vaikeaa,unohtelin asioita todella paljon. Pelkäsin jo alkavaa dementiaa,vaikka ikää oli vähän päälle kolkyt. Useita vuosia meni, ennen kuin tajusin hidastaa hieman ja olla itselleni armollisempi. Pohjakosketuksena (työ)uupuminen, jonka jälkeen aloin ymmärtämään hieman paremmin itseäni ja omaa kapasiteettiani.
Nyt 36v ja osaan jo vähän jarruttaa ja etsiä lepohetkiä omalle pääkopalle. Olen oivaltanut myös vasta aikuisena, että olen introvertti, tämänkin asian ymmärtäminen ja hyväksyminen on osaltaan auttanut selkeyttämään mieltä.
Tsemppiä sulle ja kivaa syksyä!
Kiitos Senna :) Ja onpa mukavaa kuulla että olet päässyt samassa veneessä soutamaan kuitenkin lauhemmille vesille. Kertomasi antaa toivoa omaankin tilanteeseen.
Mukavaa syksyä sinullekin..! Johan tässä aletaan lähestyä tunnelmallisia kynttiläiltoja... <3
Dippaa tehdessä aloin voimakkaasti epäilemään itselläni add:tä. Tämä teksti sai kyllä epäilemään että hirmuinen stressi saattoi ylikiormittaa minut etc. Muutenkin yliopisto-opinnot osaa olla super stressaavia. Sain mm. Itseni ihan sekaisin stressistä ja ahdistuksesta, että oli pakko hakea ahdistus lääkkeet. Täytyy perehtyä aiheeseen tarkemmin.
Voin kyllä kuvitella. Kaiken kuulemani perusteella en olisi ikinä selvinnyt yliopistosta....
Toivottavasti voit nyt paremmin.
Ihan kuriositeettina kun olet kasvissyöjä; syötkö B12-vitamiinia?
B12-vaje on käsittääkseni huolena lähinnä vegaaneilla, minä olen "lakto-ovo-kala-kasvissyöjä" ja saan B12-vitamiinia kananmunista, kalasta ja maitotuotteista.
Noudatin vuosikausia samanlaista ruokavaliota enkä syönyt B12-vitamiinia erikseen. Lopulta monenlaisten epämääräisten oireiden kasaannuttua (kuten vaikeudet keskittyä mihinkään, mikä tuntui siltä kuin olisin kadottanut osan ominta persoonaani) minulla todettiin B12-vitamiinivaje ja koin ravintolisän auttavan huomattavasti. Kannattaa siis pitää tämäkin mahdollisuus auki, vaikka toki moiset oireet voivat johtua hyvin monesta eri syystä. :)
OK, kiitos laajemmasta avauksesta :)
Kuulostaapa tutulta.
Mulla oli muutama vuosi sitten edellisen duunin aikaan vastaava tilanne. Työn lisäksi kuormitti todella vaativa ihmissuhde (josta onneksi pääsin eroon) ja mulla ei pysynyt päässä yhtään mikään. Oon aina ollut ylpeä hyvästä muististani ja sen kadottaminen oli kamalaa. Sittemmin onneksi tilanne on muistin osalta normalisoitunut.
Keskittymiskyvyn kanssa taas on edelleen pahoja ongelmia. Mä olen oppinut lukemaan ennen kuin täytin viisi ja olen aina viettänyt paljon aikaa kirjojen kanssa. Kunnes en enää pystynyt ja mulla oli yli vuoden tauko etten lukenut yhtään. Viimeisen vuoden sisään olen pikkuhiljaa päässyt taas lukemisen makuun kunnolla ja pystynyt lukemaan jopa englanniksi.
Tälläkin hetkellä kärsin edelleen väärällä tavalla haasteellisen työn kuormittavuudesta. Tilanne on suht ok niin kauan kun privapuolella homma on balanssissa. Valitettavasti vaan tulee haalittua sinnekin yhtä ja toista kivaa tekemistä, eikä aika riitä kaikkeen siihen mitä haluais tehdä. Onneksi olen oppinut myös ottamaan sitä kuuluisaa omaa aikaakin ja nollailen itsekseni himassa. Sen haittapuolena en sitten nää enää kuin tiettyjä kavereita, mikä toki harmittaa kovasti.
Mulla oli vielä joku hieno ajatus hommasta, mutta keskittyminen hajos,joten se siitä :D
Oho, wow...! Sulla on sitten aika hyvä etumatka lukusaavutuksissa moniin muihin ^_^ Mikähän lie keskimääräinen ikä lukemaanoppimisessa Suomessa... ja sitten on tietysti vielä eri juttu kuinka moni lukemaanoppinut oikeasti innostuu lukemisesta :)
Mun keskittynyt harrastelukeminen loppui kutakuinkin silloin kun muutin Ahvenanmaalta. Sen jälkeen olen lukenut parhaimmillaan kai kaksi kirjaa vuodessa... Tänä vuonna en ole lukenut yhtään kirjaa :/ Vain lukenut taustatietoa tietokirjoista.
Jep... valinnat ja priorisointi... Siinäkin kenttää kerrakseen ahdistumiselle ja syyllisyyden tunteille vaikka asia voisi mennä myös ihan toisin päin. Minunkin päässä heiluu koko ajan puntari joka mittaa asioita joita saan ja menetän... "En vastaa tänään illalla sähköposteihin, imuroin ja pyyhin pölyt" = saan lomaa nettiympäristöstä ja palkkiona puhtaamman kodin, mutta myös = kuukauden verran sähköpostivastausta odottanut ystäväni alkaa pikkuhiljaa harkita ystävyyden irtisanomista.... :/ Joka päivä on täynnään näitä valintoja. Kun teet itsellesi ja hyvinvoinnillesi yhden palveluksen, saatat samalla menettää jotain muuta tärkeäksi koettua...
Mutta lopulta oman pään ja olon hyvinvointi kannattaa varmasti asettaa etusijalle. Mitä kukaan tekee stressaantuneella ystävällä joka hädin tuskin kuulee tai ymmärtää mitä sanot....
Ehkä siun ei oo hyvä olla sielä Tampereella. Olisko parempi Ahvenanmaalla?
Aika suuri kysymys johon ei ole helppoa vastausta. Luulen, että minun on hyvä olla jossain jossa saan elää rauhoittavassa ja inspiroivassa ympäristössä rakkaideni lähellä.
Tunnistan, mulla syypää on onnettomuudessa tullut aivovamma. On ollut pakko opetella hidastamaan tahtia, nukkumaan enemmän (uni lataa aivoja) ja tekemään vähemmän.
Tsemppiä!
Ymmärrän hyvin. Omalla kohdalla huomasin myös, että toinenkin ääripää on huono: kun töitä on vähän eli aivojen ei ole pääasiallisesti pakko työskennellä mitenkään nopeasti, päivät puuroutuu ja yksinkertaisetkin hommat tuntuu jotenkin vaikeilta suorittaa. Tein monta vuotta ensin päivätöitä ja kaikkea muuta kuten opintoja päälle, ja kun siirryin osa-aikatyöhön, hidastuin kuin jätättävä kello muutamassa viikossa. Nyt töitä on taas enemmän ja voisin tehdä niitä öitä myöten, mutta sittenkin laatu kärsii. Joten tavoittelen tasapainoista tilannetta, jossa on tarpeeksi vaativuutta, tarpeeksi helpohkoa rutiinia ja tarpeeksi lepoa ja UNTA...
PS. Kuvituskuvista, viimeinen kuva taitaa olla Berliinistä holokaustin muistomerkiltä, onko se ihan tarkoituksella tähän aiheeseen liitetty..? Kyseessä on todella pysäyttävä, synkkä paikka jossa suru ja ihmisen pahuus lyö ylle.
Ei, en tiennyt että kuva on sieltä. Poistan sen, ei ollut tarkoitus liittää tähän mitään noin synkkämerkityksellisiä kuvia. Valitsin postauksen kuvituksen Unsplash-kuvapankista kategoriasta "Memory". Ja 'muistohan' tuo holokaustin muistomerkkikin on... mutta juuri sen tapainen muistiin ja muistoihin liittyvä kuva ei sovi tähän postaukseen.
Puhut minusta. Olen pitänyt aina itseäni fiksuja ihmisenä, joka pystyy keskittymään asioihin, muistamaan ja saamaan aikaan hyviä tuloksia. Viimeisen 1,5 vuotta olen ollut ihan sekaisin ja tällä hetkellä keskittymiskykyni ajattelua vaativiin töihin on kuta kuinkin nolla. Tai ainakaan ei saa olla yhtään mitään häiriötekijöitä ympärillä ja aikaakin pitäisi olla riittävästi, jotta keskittyminen onnistuu. Keväällä varasin ajan työterveyteen, koska luulin olevani sairastumassa. Saavani sydänkohtauksen tms. Fyysinen terveys oli ok, syy on korvien välissä. Tiedänkin olevani todella uupunut ja tiedän, että elämässäni on jo normaalissa arjessa järjetön määrä kuormitustekijöitä ja yllättäviä käänteitä, joihin en voi itse vaikuttaa, mutta jotka vaikuttavat omaan elämääni. Yleensä kaikilta loksahtaa suu auki, kun alan luetella, mitä kaikkea elämässämme on tapahtunut vaikkapa viimeisen kolmen vuoden aikana... Se ei ole kehumista siitä, miten super olen, kun selviän kaikesta: on vain pakko pyörittää arkea eteenpäin päivä kerrallaan, kun vaihtoehtoa ei ole ja toivoa, että kohta helpottaa...
Olen tällä hetkellä työssä, jossa minun pitäisi koko ajan tuottaa jotakin älyllistä, enkä koe pystyväni tähän työhön yhtään (onneksi määräaikaisuus kohta loppuu). Haikailen konkreettiseen 8-16 työhön, jossa voisin keskittyä lyhyisiin ongelmanratkaisutilanteisiin. Olen koettanut karsia elämästäni kaiken ylimääräisen pois ja panostanut omaan hyvinvointiini, mutta tilanne ei ole kauheasti korjaantunut. Joskus mietin, että olenko mennyt pilalle, eikä minusta enää ole mihinkään fiksuun työhön :D Vaikka oikein hyvin tiedostan itsekin asioita opiskelleena, että kyse on liian suuresta ja liian pitkään jatkuneesta kognitiivisesta kuormituksesta. Tietotyötä tehdään yhä enemmän ja se on tuonut kuvioon ihan uudenlaisia ongelmia ihmisten jaksamisessa ja suorituskyvyssä: aivotkaan eivät jaksa loputtomiin ja niistäkin pitäisi pitää huolta. En ole vielä keksinyt ratkaisua siihen, miten saisin oman arkeni helpommaksi. Jäämällä pois töistä pidemmäksi aikaa ehkä, mikä ei taloudellisesti ole todellakaan se toivottavin ratkaisu lapsiperheessä. Sen tiedän, että tällä kaavalla en jaksa eläkkeelle asti...
Voi Tarja <3 <3 Olenkin lukenut riveiltä ja niiden välistä aiemminkin raskaasta tilanteestasi ja sympatiani ovat puolellasi. En tiedä mitä asioita elämässäsi (tai perheenne elämässä) on meneillään eivätkä ne minulle kuulukaan mutta voin vain toivoa että tilanne mahdollisuuksien puitteissa alkaisi lähitulevaisuudessa helpottaa. Et varmasti ole mennyt pilalle, elämässä vain tapahtuu välillä asioita joihin, kuten itsekin kirjoitit, emme voi vaikuttaa. Olet olosuhteiden "uhri" ja tilanteista täytyy vain yrittää selviytyä toivoa ja elämäniloa menettämättä. Blogiin jättämiesi kommenttien perusteella haluaisin uskoa, että iloa ei olekaan täysin menetetty, eikä toivoakaan... <3 Kyllä te selviydytte, Tarja, älä menetä otetta niihin jäljellä oleviin elämän pieniin kultaisiin reunoihin...! <3
Voi ihana Sanni <3 Kommenttisi oli niin sydämellinen, että minulla tuli kyyneleet silmiin! Kiitos! <3 Kyllä me pärjätään, mutta sanotaanko, että viimeisten vuosien aikana on ollut ponnistelemista riittämiin. Normaali lapsiperhe-arkikin on on haastavaa välillä, mutta mukana on ollut huolta myös läheisistä ja omiakin terveyshuolia (ei vakavia, hoidettavia kaikki). Huumorintaju ja kyky iloita pienistä asioista ja hetkistä kannattelee, vaikka toki niitä hetkellisiä notkahduksia tulee ja tuntuu, että miksi koko ajan on kaikenlaista hankaluutta. Onneksi me ollaan "ukon" kanssa sitkeää tekoa ja lapsethan tuo päiviin aina iloa ja pakottavat olemaan läsnä hetkessä. Ja onneksi on tapahtunut myös kivoja ja positiivisia asioita: jotkut asiat näyttävät pikku hiljaa järjestyvän parempaan suuntaan :)
Tunnistan tosiaan itsessäni myös sen, että kognitiivinen kuormitus on ollut työn ja opiskelun kautta aika kova viimeiset vuodet ja olen oikeasti tosi väsynyt ajattelemiseen. Joskus tuntuu, että ei jaksa muuta kuin istua hiljaa ja tuijottaa seinää... Luulen, että aivoni tarvitsisivat pidemmän pätkän lomaa, jolloin voisi vain olla, eikä olisi pakko yrittää tuottaa jotakin. Ehkä tämä aika on luonnollista tietä tulossa, kun työsopimus päättyy kohta. (on kyllä hiukan outoa toivoa, että työt eivät jatku...) Tästäkin huomaa, miten tärkeää on, että aivot saavat joka päivä riittävästi lepoa, jotta ne toimisivat hyvin!
Kiitos sinulle Sanni - on ollut mukavaa tutustua sinuun blogisi kautta <3 Olen sanonut tämän aikaisemminkin, mutta blogissasi on ihan parasta se, että se on niin aito ja teeskentelemätön! Kirjoitat avoimesti ajatuksistasi - kuten tästäkin aiheesta. On hyvä, että olet havahtunut asiaan ja itsestäsi huolehtimiseen! Toivotaan meille molemmille lisää lepoa ja sitä kautta palautumista olemaan taas omia fiksuja itsejämme :)
Ihana kuulla, ja ihana lukea koko viesti :) <3
Kiitos Tarja ja valtavasti tsemppiä ja niiden ilonmurusten vaalimista...! :) Jos jokin on tärkeää niin se, että ei luovu positiivisesta elämänasenteesta. Ihan hitonmoinen klishee mutta niin totta. Katkeruuteen vajoaminen pettymysten ja vastoinkäymisten seurauksena ei varmasti ainakaan lisää mahdollisuuksia elämäntilanteen ja -laadun paranemiseen.
äkkiä lääkäriin, vaikka sitten varmuuden vuoksi. Ottavat pään magneettikuvan ja neurologisten vitamiinien kuten B-12 ja B-6 pitoisuudet. Näissä voi olla puutoksia ihan sekasyöjilläkin. Kuvaus menee myös Lymen tautiin, punkkejahan on tosi paljon myös ahvenanmaalla?
Jep, Ahvenanmaa on punkkitiheää aluetta mutta minuun ei ole koskaan tarttunut punkkia.
Lääkäriin varmasti menen jossain vaiheessa silkasta uteliaisuudesta.
Ääritärkeä aihe! Meidän pitää nykyisin pitää niin monella tapaa huolta itsestämme – myös levosta ja aivojen terveydestä muutenkin – että sekin voi aiheuttaa lisää stressiä. Kokemusta on.. Kiitos kun kirjoitit tästä aiheesta!
Tätä et varmaan halua kuulla, mutta voisiko yksi syypää olla vhh-ruokavaliosi? Hiilihydraatit kun ovat hermosolujen (=aivojen) ainoaa ravintoa, ne eivät pysty rasvahappoja hyödyntämään.
Kyllä tämäkin on käynyt mielessä mutta jos vhh:ta olisi syyttäminen, oireet olisivat alkaneet vasta kesän 2011 jälkeen. Mutta ne alkoivat Tampereelle muuton ja internet-painotteiseksi muuttuneen elämäntapamuutokseni yhteydessä (keväällä 2011 kirjoittamassani jutussa kuvailen "päässä lyöneen tyhjää" jo viimeiset pari vuotta).
Aivot pärjäävät ihan hyvin ilman hiilihydraatteja :) VHH:lla aivot käyttävät pääasiassa ketoaineita. Itsellä ainakin pää on kirkkaampi VHH:lla! Kun söin virallisten ravitsemussuositusten mukaan niin mua se hiilarimäärä väsytti ja "turrutti", varsinkin iltapäivällä ihan nukutti töissä. Toki yksilöllistä tämä.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ketoaine
Tsemppiä Sanni - toivottovasti löydät jonkinlaisen ratkaisun tai ainakin helpotuksen. Oletko miettinyt pitää lomaa blogista, tai harventaa postaustahtia joksikin aikaa? Vaikka blogi selvästi sulle intohimo ja rakas työ (/harrastus) on, niin uskon että juuri sen takia se myös kuormittaa aivoja, on varmasti vaikeaa pitää sitä poissa mielestä. Tai mitä jos laitat itsellesi selkeät "työajat" blogia varten jotta päiväsi koostuvat taas enemmän niistä selkeistä paloista? Ja tosiaan ei lääkärillä käynti huono idea ole - esim. vitamiinitasojen mittaus voi kertoa jotain mitä et ole tullut ajatelluksi (esim. D-vitamiinista on monella suomalaisella puutetta, vaikka söisikin monipuolisesti kalaa, munia yms niinkuin sinä). Olotilasihan voi olla myös monen osatekijän summa.
Ihan uteliaisuudesta kysyn, oletko huomannut saman "aivosumun" jatkuvan kun matkustat (esim. syksyiset pidemmät reissusi Kreikkaan) vai helpottaako silloin? Jännästi huomaan itse että vaikka matkustellessa kohtaa runsaasti uusia ärsykkeitä (vieras kieli, uusi rahayksikkö, maisemat, ruoka, lämpötila tms), ne ovat jotenkin positiivisia, ja reissussa on helpompi olla läsnä ja keskittyä esim. kirjan lukemiseen tai pidempiin keskusteluihin.
Jep, näinhän se on. Tai siis tarvitsevathan aivot jonkun verran hiilaria, mutta unohtui Kiirallekin todeta, että aivot eivät koskaan jää vaille tarvitsemaansa hiilihydraattia koska elimistö valmistaa glukoosia itse glukoneogeneesin kautta silloin kun hiilaria ei ole tarjolla suoraan ravinnon kautta.
Useastikin. Näitä teemoja pohdin viimeksi pitkässä postauksessa tammikuussa. Lopulta lopputulema on kuitenkin aina sama; koska bloggaus on minulle elämäntyyli ja tavallaan yhtä luontainen asia päivissäni kuin ruoanlaitto ja hampaidenpesu, siitä on todella vaikea pitää lomaa. Vaikka kuinka ymmärtäisi että se voisi olla hyväksi. Bloggaus on todella monisyinen elementti elämässäni jota on vaikea erottaa arjesta. Kaikki kiteytyy kirjoittamiseen ja asioiden jakamiseen kirjoittamisen kautta. Se on yksi tärkeimmistä tavoistani ilmaista itseäni ja välittää kokemaani. Olen aina tehnyt niin... Aloin luoda ja jakaa tarinoita jo ennenkuin opin kirjoittamaan, äitini sai kirjoittaa ylös sanelemiani kertomuksia kun en vielä osannut itse kirjoittaa. Kouluikäisenä aloin kirjoittaa tarinoita vihkoihin ja isän vanhalla kirjoituskoneella. Teini-ikäisenä aloitin kirjeenvaihdon... Kirjoitin pitkiä kirjeitä päivittäin kirjeystäville ympäri maailmaa. Internet-aikakaudella siirryin kirjoittamaan netin keskustelupalstoille ja siitä omaan blogiin... Blogista tuli kuin julkinen kirjeystäväni. Tiedän vain, että minulle on tärkeää kirjoittaa ja jakaa asioita. Ihmetellä, osallistua ja herättää keskustelua. Sitä elementtiä ja tarvetta on todella vaikea ellei mahdoton poistaa minusta, se on yhtä lailla osa minua kuin harmaansiniset silmät ja perimän sanelemana vinoon kasvavat kynnet :) Ehkä rauhallinen "etanakirjeiden" kirjoitus olisi ollut enemmän minun luonteelleni sopiva muoto tämän tarpeen tyydyttämiseksi, mutta maailma muuttui sellaiseksi kuin muuttui ja internet sosiaalisine medioineen on täällä pysyäkseen. Ainakin näin tulee olemaan minun elinaikanani.
Olipa pitkä ja lennokas vastaus lyhyeen kysymykseen.... :) :p
Se helpottaa silloin. Koska matkalla olo karsii kaikki kotiympäristön "kuormitukset". Ei ole samoja velvollisuuksia ja odotuksia. Ei tavaroita väärissä paikoissa, ei puhelinsoittoa odottavaa ystävää, ei kuntosalia aukioloaikoineen, ei kukkia kasteltavana.... jos ymmärrät mitä tarkoitan. Rakastan näitä kaikkia asioita mutta kotiympäristössä ne muodostavat tekemisen vyyhdin joka istuu olkapäällä ja muistuttaa koko ajan olemassaolostaan. Matkoilla ei ole rutiineja. Silloin on täysin vapaa. No, melkein :)
Mulla on kans sillon tällön muistivaikeuksia. Oon aina yhdistänyt sen stressiin. Viime kevät oli koulun kannalta tosi stressaavaa, olin valinnut itselleni suuritöisiä kursseja vähän liikaa ja mun lähimuistini oli aivan olematon. Jouduin kavereiltani pyytämään moneen kertaan anteeksi, kun jouduin kyselemään uudelleen ja uudelleen tapaamisten päivämääriä ja kuulumisia, kun en yksinkertaisesti vain muistanut niitä. Sanat sekoili ja kesken puhumisen saatoin unohtaa kokonaan juttuni punaisen langan. Onneksi pääsin kursseista jotenkuten läpi huonomuistisuudestani huolimatta.
Nyt olen ollut muutaman kuukauden kesälomalla ja oloni on melko normaali. Ainakin muistini pelaa paremmin. Koulustressi oli niin paha, että ahdistus ja stressaaminen loppuivat vasta kaksi kuukautta kesälomien alkamisen jälkeen. Muutaman viikon päästä pitäisi taas palata kouluun, mutta taidan nyt syksyllä ottaa vähemmän kursseja etten ole taas jouluun mennessä burn outin partaalla.
Mutta tiedän kyllä, kuinka turhauttavalta tuo muistamattomuus tuntuu ja tuntuu kuin pää ei pelittäisi ollenkaan.
Tsemppiä :)
Kannatan tätä strategiaa! :) Välillä on hyvä mennä tarkoituksellisen hitaasti jotta voi tulevaisuudessa kulkea nopeammin.... ^_^
Tuttua ja vaivaa erityisesti monia keski-ikäisiä naisia. Sain keväämmällä elämäni ensimmäisen älypuhelimen työn vuoksi ja olen todennut, että sen käyttäminen vapaa-ajalla huonontaisi vointiani. Älypuhelin vaatii jatkuvasti, joko ääni- tai kuvamerkein, plus laitteen käyttöön liittyvä someodote painostaa katsomaan puhelinta usein. Kotona en älypuhelinta kaipaa ja suoraan sanoen vituttaa, jos siihen on jäänyt äänet päälle ja kuuluu pieni "pliplip"-ääni, jonka aivot poimivat vaikka olisi kauempanakin.
Taisin tästä asiasta aiemminkin puhua, eli siitä että meillä ei ole älypuhelimia (vaikken siis ole teknologiavastainen), ei maksukanavia, eivätkä läppärit pyöri olkkarissa tai keittiössä, vaan niillä on omat pysyvät paikkansa ja käyttöaikansa. Työaika on työaikaa, kotona ollaan kotona, harrastukset ovat säännöllisiä, uni- ja ruokarytmit pyritään pitämään samoina. Tämä ei tarkoita, että meillä eletään harmaudessa, ankeudessa ja sääntöjä ahdistuneesti noudattaen, vaan ihan muutamalla niksillä pysyy elämä tasapainossa ja on sitten tarpeen mukaan kiva venyä pitkiiin iltoihin ja isompiin työpyrskähdyksiin.
Jatkuva hälytilassa oleminen, eli ympäristön tarkkailu (äänet, visuaaliset jutut jne.), järjestelemättömät asiat (kyllä kotonakin työskennellessä on hyvä suunnitella töiden hoitaminen kalenteriin) ja epätasapaino työn, perheen ja oman vapaa-ajan välillä laittavat ihan kenelle tahansa stopin.
Ottamatta kantaa juuri Sannin tilanteeseen, vaan yleisellä tasolla keskusteluun ylikuormituksesta täältä mt- palveluiden työkentältä:
Useimmilta työpaikoilta löytyy työterveyssopimus, johon kuuluu psykiatrian puolen konsultaatiomahdollisuus. Monen täällä kuvaamat tilanteet ovat niitä, missä sitä voi käyttää. Valitettavan usein sitä ei tarjota, vaan mahdollisuus pitää itse tietää ja osata sitä vaatia. Tarvittaessa psykiatri kyllä ohjaa myös somaattisen puolen tutkimuksiin, esim. magneettikuviin, jos katsoo, että on hyvä selvitellä että kaikki on ok. Yksityisillä lääkäsiasemilla ajan psykiatrille voi varta suoraan itse. Se ei vaadi lähetteitä, mutta n. 100-150€ rahaa. Ja aina on olemassa oma alueellinen terveysasema, mistä voi aloittaa.
(Työterveyden) psykologin ja/tai psykoterapeutin kanssa voi myös lähteä tilanteen selvittelyssä eteenpäin, löytää oireiden ja niiden hoidon sijasta syyt ja korjata niitä. Muutenhan tilanne ei muutu, koska kuormittavat tekijät ovat olemassa, mahdollisista lääkityksistä huolimatta. (Alla voi tietysti olla sellainen kriisi, johon ei ole itse tai kukaan muukaan voinut vaikuttaa, jolloin tilanne on eri.)
Psykologit tekevät monenlaisia kartoituksia ja arviointeja, joissa yhdessä selvitellään esim. onko lähimuistissa tai muissa kognitiivisissa toiminnoissa jotakin, mikä kiinnittää huomiota. Samalla voidaan seurata, ovatko ne tilapäisiä ja korjaantuvatko, jos esim. työtahti kevenee tai vaikkapa vain nukkuminen paranee. Kognitioita voidaan myös tukea esim. uudempien masennuslääkitysten avulla ja sitä kautta tukea palautumista ja mahdollista terapeuttista työskentelyä.
Muisti- ja keskittymishäiriöt ovat usein unihäiriöiden lisäksi niitä ensimmäisiä itse havaittuja merkkejä polusta joka vie tilaneen jatkuessa ennallaan ylikuormittumisesta (työ)uupumiseen ja/tai masennukseen. Sikäli itsehavainnot kannattaa kyllä ottaa ajoissa todesta! Pidempikestoinen mielen ylikuormitustila vaatii aikaa toipumiseen, kuukausia, joskus useamman vuoden. Usein silloin puhutaan työikäisen masennuksen hoidosta, jota Kela tällä hetkellä tukee kuntouttavan psykoterapian muodossa hyvin.
Jos tilanne on tuntunut jatkuneen jo pidemmän aikaa, en jäisi yksin odottamaan sen mahdollista korjaantumista, vaan hakisin tukea ammattilaisilta, jotka ovat sitä varten olemassa. Vienhän autonikin ammattilaiselle huoltoon enkä leikkaa itse hiuksiani tai paikkaa hampaitani. Miksi en huoltaisi omaa mieltäni ja satsaisi omaan hyvinvointiini mielenterveyden ammattilaisen, vaikkapa sen oman terapeutin kanssa?
Kiitos tästä, Hyvä mieli. Tarpeellinen asia tiedostaa ja rohjeta myös hyödyntää.
Tiedän niin tuon tunteen. Opiskelin juuri 3,5 vuoden opinnot 2 vuodessa ja elämässä tapahtui kaikkea muutakin. Tietysti. Jo jonkin aikaa olenkin kokenut olevani kuin varhaisiän dementikko. Kaikille läheisille pitää aina sanoa, että muistuttavat mua mun lupauksista, koska muuten ne saattaa tippua mun mielestä. Mutta nyt opinnot on valmiit, joten uskon että kyllä aivot toipuu kun saavat levätä. Tsemppiä sulle!
Kuulostaa tutulta. Mun aivokapasiteetti pieneni huomattavasti, kun aloitin viitisen vuotta sitten kolmivuorotyön. Tällä hetkellä teen pääosin yötä ja välillä oon tosi muistamaton. Toinen asia, mikä vaikuttaa "skarppiuteen", on kilpirauhasen vajaatoiminta. Se on ollut riesanani yli puolet elämästäni, mutta aina kun se pahenee, musta tulee täysin zombi. Joskus mietin, että pitäisikö alkaa pitämään tietokoneettomia ja internetittömiä päiviä ja harrastaa jotain järkevää sen sijaan. Mutta pakko myöntää, oon auttamattomassa some/nettikoukussa :D
Tulipa todella oikeaan ajankohtaan tämä sinun tekstisi :) tätä asiaa olen nyt havainnut nykyisessä työssäni. Varmaan juuri rytmin muutokset, jatkuvat ihmiskontaktit (as.palvelija/myyjä) ja uuden työtehtävät ovat kuormittaneet juuri aivoja liikaa. Pää on ollut yksinkertasesti niin jumissa ettei selkeetä ajattelua ole pystynyt tuottamaan. Väsymys on kyllä yksi mikä painanut. Harmitti vaan kun tiesin osaavani mutta hitaus ja tahmeus teki olon etten vaan pysty enkä osaa. Mutta se että hyväksyy ne päivät jolloin on tahmea niin helpottaa oloa hieman.
Itsellä auttaa selkeästi muun arjen rauhottaminen. Olen hyötynyt paljon mindfulnessista :) jooga ja läsnäolon harjoittaminen toimii myös. Jotenkin helpottavaa kuulla ettei se tahmeus tai pää jumissa olo ole nykypäivänä epätavallista. Ero pitkän vapaan ja työn välillä on huima. Vapaalla jaksaa olla jopa luova ja toteuttaa itseään mutta työmoodissa ei pysty moneen päivään muuhun kuin rutiineihin. Jooga ja meditoiminen hellittää ja auttaa hieman.
Kiitos todella hyvästä ja kattavasta tekstistä :)
https://aktiivinensohvaperuna.blogspot.fi
Minä olen ns. tietotyöläinen, joka tekee töitä pääasiassa avokonttorissa ja työhön kuuluu jatkuva uuden oppiminen ja toisaalta vanhan osaamisen soveltaminen. Työ keskeytyy ja keskeytykseen joko tarvitsee reagoida tai sitten ei. Meillä töissä puhutaan paljon aivohuollosta ja miten jokaisen pitää etsiä itselle ominainen ja paras tapa työskennellä. Toimistolla on esim. tiloja hiljaiseen työhön. Tärkeää on myös oppia priorisoimaan ja hyväksyä se, että joskus on tyydyttävä vain keskinkertaiseen/hyvään lopputulokseen eikä aina voi odottaa kaikista parasta, koska työt on myös saatava tehdyksi ajallaan. Ammattibloggauksessa säännöllisen/kiinteän työajan puuttuminen voi olla ongelmallista, jos on taipumusta perfektionismiin.
Samoja asioita sovellan myös omassa arjessa. Aina ei jaksa olla sosiaalinen, maailma ei kaadu vaikka koti ei aina niin siisti olekaan, liikuntaharrastuksissa tärkeintä on tekeminen eikä suorittaminen ja teho riippuu aina sen hetkisestä fiiliksestä jne. ja joskus on parempi jäädä sohvalle ja arki rullaa vähemmälläkin stressillä ja to do- listoilla. Ajoittainen kiire on kivaa, mutta jatkuva kiire on usein itse rakennettua, sillä yksi ihminen ei voi tehdä kaikkea ja silloin vain pitää opetella priorisoimaan. Ihmiset myös ymmärtävät, jos joku ei aina ehdi ja jaksa. Itse pystyn hyvällä mielin välillä mennä alta riman ja toisinaan taas pyrin parhaaseen ja saman ymmärrän myös muiden kohdalla.
Liikunta, luonnossa liikkuminen ja kirjojen lukeminen on minulla toimivin tapa nollata työasiat ja tarvitsen aikaa ilman suuria ärsykkeitä. Toisinaan taas multitaskaus kuten sivusilmällä telkkarin katsominen, netissä pidempien juttujen lukeminen ja ehkä kirjoittaminen, juttelu perheen kanssa ja vaikka huomisen ruokalistan miettiminen onnistuu aivan hyvin ja se on vain yhteistä ajanviettoa.
Hei Sanni, kirjoititpa jälleen ajankohtaisen ja monia koskettavan postauksen. Täytyy kyllä ihailla tuota avoimuuttasi ja omaa tilanneanalyysiäsi. Lukuisista kommenteista näkyy selvästi miten monia tämänkaltaiset ongelmat koskettavat (myös itseäni) ja näistä tarinoista löytyy paljon samankaltaisuuksia ja kytköksiä tähän nykyiseen maailmanmenoon. Olen itse huomannut, että etenkin silloin kun on liikaa palloja ilmassa, siis liikaa tekemättömiä töitä tai mikä vielä pahempaa, liikaa aloittamattomia 'työjonossa olevia' töitä, niin aivojen kuormitus on korkeimmillaan ja silloin kyllä muisti alkaa pätkia. Usein myös yöuni muuttuu heikkolaatuiseksi ja tästä johtuva väsymys sitten heikentää muistia (ja hoksottimia) entisestään. Tämä on se kierre, joka kokemuksieni mukaan ensimmäiseksi pitäisi kyetä katkaisemaan.
Väittäisin, että sinunkin tapauksessa kyse on pikemmin 'multitaskingin' aiheuttamasta 'tietojenkäsittelykapasiteetin' ylikuormitustilanteesta eikä todellakaan mistään muuttumisesta 'tyhmemmäksi'.... Vaikken nyt mitenkään sen kummemmin aivojen lääketieteellistä toimintaa tunnekaan, niin taatusti myös alitajunta syö tuota 'prosessointikapasiteettia' ja jos noita hoidettavia asioita on liikaa, niin pyörivät ne kuitenkin vähintään tuota alitajuntaa kuormittamassa.
Lohdullista oli lukea, että matkoillasi tilanne muuttuu paremmaksi.... Näin on asia myös omalla kohdallani.... Harvoin on mieli kirkkaampi kuin istuessani rannalla raikkaan merituulen puhaltaessa ja katsellessani sinisenä kimmeltävää aurinkoista meren ulappaa.... Sama vaikutus syntyy myös lähimaisemissakin ihan vain luonnossa liikkuessa, kunhan vain osaa olla ajattelematta rästissä olevia hommia.
On vaikea sanoa, johtuuko tämä muistiongelmien ym. lisääntyminen vanhenemisesta vaiko siitä, että maailmanmeno vain on muuttunut vuosi vuodelta hektisemmäksi... Varmaankin nämä kaksi tekijää vaikuttavat yhdessä ja molemmat valitettavasti samaan suuntaan? Joskus tottakai on tilanteita, että on vain 'painettava pitkää päivää', mutta tämä ei kyllä saisi olla pysyvä olotila. Joskus on pakko painaa jarrua ja antaa armoa itselleen. Ymmärrän, että varsinkin yksityisyrittäjälle ja freelancerille tämä on todella vaikeaa, koska se samalla tarkoittaa joistain hyvistäkin mahdollisuuksista luopumista... Palkkatyöstä kun on jotenkin paljon helpompi hakea saikkua. Toivottavasti löydät aikaa säännöllisesti myös vähän hengähtää (useammin kuin vain matkoillasi) ja tätä kautta myös parempiin fiiliksiin ?
(Ne muistilaput sinänsä ovat hyvä ajatus (nimimerkki kokemusta löytyy), koska silloin poistuu huoli tärkeiden asioiden unohtamisesta ja huoli jonkin tärkeän unohtamisesta ei tällöin syö muistikapasiteettia.... Eikähän niitä lappuja varmaan ihan jatkuvasti tarvitse selailla? ;) Kiitokset tästä postauksesta/ keskustelun avauksesta sekä aurinkoista ja hyvää alkavaa syksyä toivottaen!
Voin todellakin samaistua tahan kirjoitukseen! Viimeiset kuusi vuotta ovat olleet todella stressaavia ja valilla olen parjannyt ihan okei, mutta varsinkin parin viime vuoden aikana olen jo valilla miettinyt, etta onko tassa taustalla joku vakavampikin sairaus...
Omia tahtihetkiani ovat mm. olleet ruoan taysin pohjaan palaminen hyvin usein, koska unohdan etta olen laittanut liedelle jotain (n. 10 minuuttia aiemmin). Aina kun nain kay, yritan skarpata kunnes kay taas uusi 'tapaturma'. Muistini ei todellakaan noin yleisesti ottaen pelaa yhta hyvin kuin ennen. Abstraktien konseptien kasittelyssa on ongelmia, esim. niiden paassa pyorittely, arviointi, yhdisteleminen yms. on vaikeaa. Kun kirjoitan, puuttuu tekstista usein sanoja ja/tai teksti on rikkonaista. Ei hyva, kun pitaisi nama opinnotkin saada paatokseen.
Vaikka oikeasti tiedostankin, etta muisti- ja muut kognitiiviset hairiot johtuvat todennakoisesti kroonisesta ylikuormituksesta, valilla taustalla kummittelevat mm. ADD ja nuoruus(?)ialla puhjennut dementia....! Voi herrajestas.
Olen yrittanyt lievittaa tilannetta siten, etta viikossa olisi ainakin yksi paiva, jolloin en tee mitaan opintoihin liittyvaa. Talloin hakeudun ymparistoihin, joissa keskityn siihen mita siella juuri silla hetkella tapahtuu. Tama siksi, etta en vatvoisi opintojeni ongelmakohtia paassani ainakaan ns. tietoisesti. Olen myos jattaytynyt pois harrastuksista, jotka ovat kivoja, mutta liian sosiaalisia taman hetkiseen olotilaani. Tarvitsen aikaa ihan omien ajatusteni kanssa. Sosiaalisia suhteita pidan toki ylla muuten, esim. lahimpien kavereiden ja mieheni kanssa.
Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen on tosi tarkeaa. Jos/kun aivot leikkaa kiinni, on sita solmua aika hidasta purkaa ja prosessi vie niin kauan kuin se vie, eika sita valttamatta millaan ihmeellisilla tempuilla voi nopeuttaa (mika on vaikeaa hyvaksya ainakin minulle, koska olen vahan tallainen 'kaikki mulle heti nyt'-tyylinen).
Tassapa tallaista tajunnanvirtaa... :D
Hei. Ihan näin aiheen ulkopuolelta, etsin tietoa Clarinsin Everlasting meikkivoiteesta ja tuolta blogin arkistoistahan se löytyi. Kiitoksia. En tiedä oletko vielä samaa mieltä meikkivoiteesta kuin parin vuoden takaisessa arvostelussa, mutta minua ilahdutti löytää edes jonkinlaista tietoa tästä meikkivoiteesta mitä niin monet ovat "hehkuttaneet". Itse ostin juuri tällä viikolla Lumenen Blur-meikkivoiteen sävyssä 1, joten ihan heti ei ole tarvetta uudelle :)
En ole Clarinsin meikkivoiteiden kanssa ollut enää tekemisessä sen jälkeen kun jätin myymälätyöt, joten sinällään en osaa sanoa olisinko Everlastingista vielä samaa mieltä. Mutta jos Clarins ei ole tässä vuosien saatossa (epäonnistuneesti) muuttanut sen koostumusta, niin epäilemättä se on yhä erittäin hyvä meikkivoide, jos se oli hyvä silloin niin varmasti se on sitä edelleen :)
Suosittelisin käymään lääkärissä. Jos oireesi johtuvat oikeasti jostain vakavammasta, se olisi hyvä havaita mahdollisimman aikaisin. Itsensä diagnosointi netin kautta toimii joskus, mutta ei kannata riskeerata neurologisten oireiden kanssa.
Samaistun tähän... Aloitin vuosi sitten työn jota teen tietokoneella, joka vaatii paljon multitaskingia ja netissä olemista, työajat vaihtelevat tosi paljon ja työ on melko stressaavaa. Vaikka työtunteja ei kerry päivässä/viikossa kovin paljon, koen usein oloni tosi ylikuormittuneeksi ja on vaikea keskittyä vaikka kirjan lukemiseen, vaikka lukeminen oli ennen lempiharrastukseni. Tykkään työstäni, mutta ahdistaa nimenomaan tuo muistamattomuus ja tyhmentymisen tunne joka on alkanut samoihin aikoihin kun aloitin nykyisen työni :( Aiemmin harrastin luovaa kirjoittamista ja maalaamista, mutta vuoteen ei ole ollut mitään inspiraatiota niitä kohtaan. Syvälliset keskustelut, joista ennen pidin tosi paljon, tuntuvat hankalilta ja työajan ulkopuolella olen mieluiten hiljaa itsekseni ja lataan akkuja. Myöskään kielten opiskelu, suuri (entinen?) intohimoni ei jaksa enää innostaa, koska keskittyminen ja muistaminen on niin vaikeaa. Viime aikoina olen onneksi saanut työkuvioita vähän säännöllisemmäksi, ja nyt on sentään joka viikko kaksi vapaapäivää jolloin tietokonetta ei ole pakko avata ollenkaan. Pitää varman alkaa harrastaa jotain aivojumppaa :D Toistaiseksi olen pyrkinyt olemaan nuo kaksi vapaapäivää luonnossa ja mahdollisuuksien mukaan täysin ilman elektroniikkaa, olen myös aloittanut meditoinnin (kröhöm johon on myös vaikea keskittyä, mutta joka toivottavasti auttaa vähäsen).
Minulla on sama juttu että jopa meditointiin on vaikea keskittyä... todella vaikea. Se on auttanut mielestäni paljon, mutta jo niinkin lyhyen ajan kuin 10-minuuttisen harjoituksen aikana on vaikea pitää ajatukset koossa ja mieli harjoitukseen keskittyneenä. Lepattavan levottomuuden kirjaimellisesti tuntee päässään.
Tässä muuten aiheeseen liittyvä hyvä artikkeli Hesarista, kognitiivinen ylikuormitus työpaikoilla.
Huomasin tyhmentyneeni siinä vaiheessa kun kävin lukiota 2006. Keskittymiskyky ei riittänyt edes kirjan lukemiseen, enkä tajunnut oikeastaan yksinkertaisempiakaan asioita tai osannut yhdistää oikein. Syy oli masennus. Tila jatkui vuosia kunnes osasin hakeutua hoitoon (siihen liittyi paljon muutakin) Pikkuhiljaa tyhmyys väistyi-onneksi. Nyt se sama "tyhmyys" ja muistamattomuus tulee esiin kun on stressitilassa. Onneksi on oppinut tunnistamaan oireet itsessään ennen kuin on unettomuuskierre ja suorituskierre tuloillaan. Monesti auttaa kun keskittyy yhteen asiaan kerrallaan vaikka ympärillä olisi metelikaaos kuten täällä usein on.
Voi, et ole yksin, mulla olisi niin paljon kirjoitettavaa ja kommentoitavaa aiheesta, mutta juuri nyt ei ole mahdollisuutta kirjoittaa.
Tyydyn sanomaan tässä vaiheessa <3 <3
Pahin puoli unohtelussa ja hajamielisyydessä on mielestäni se, että se saattaa ilmetä muille välinpitämättömyytenä tai välittämisen puutteena. Ja voi että se ei voisi ainakin omalla kohdallani olla kauempana siitä..
Kyllä, juuri tämä.... :/ :/ Yksi tilan ikävimpiä lieveilmiöitä. :/ Olen saanut tästä jo kuulla :'-( Nohh, tuottaahan rehellisesti sanottuna kommentteihin vastaaminenkin välillä haasteita, koska joudun lukemaan etenkin pidemmät ja pohdiskelevat/asiapitoisemmat kommentit moneen kertaan että täysin ymmärrän ja sisäistän niiden sisällön, ja sitten oma numeronsa on miettiä miten asetella sanansa vastaukseen niin että solmussa päässä risteilevät sanat ja hukassa olevat verbaalit ilmaisut välittäisivät sen ajatuksen, mitä haluaisin sanoa... En usko että "normaalilla" järjenjuoksulla varustettu ihminen voi samaistua tähän tunteeseen ja kokemukseen.
Mitä enemmän asiaa mietin, sitä selvempää minulle on miksi minulla esimerkiksi menee todella kauan yhden postauksen kirjoittamiseen. Pääni työskentelee lause- ja kappalerakenteiden ja ilmaisujen kanssa epäilemättä paljon tahmeammin kuin ei-kuormittuneen tai muuten vain nopeaälyisemmän mielen. Saatan säätää jotain yksinkertaista tekstiä ihan hirveän kauan... :/
Ja se on niin kipeää kuulla, kun joku läheinen sanoo että "etkö välitä yhtään kun unohdit tämänkin.." Ihan tulee kyyneleet silmiin. Ei se ole oikeasti niin että vain tärkeät asiat muistetaan ja ei-tärkeät unohdetaan. Olen unohtanut tosi tärkeitä juttuja ja voi se syyllisyys sen jälkeen kun ne muistaa myöhemmin.
Eräs ruotsalainen naistutkija (he hee, yllättäen en muista juuri nyt nimeä, mutta löydän kyllä sen) tutki jo kauan sitten sitä ilmiötä että ihminen oikeasti muuttuu tyhmäksi stressin alla. Se ei ole siis kuvitelmaa. Ilmiö on väliaikainen, mutta tätä "tyhmyyttä" tutkittiin monelta eri kantilta. Muisti oli vain yksi osa sitä. Onneksi stressistä on kuitenkin mahdollista päästä irti.
Kuulostaa tutulta, vaikkakaan ei ihan samassa mittakaavassa kuin sinulla. Kesätöissä olen tänä vuonna ollut ison huoltamon kahvilatyöntekijänä, ja vaikka homma ei sinänsä kuulosta vaativalta niin siinä nimenomaan täytyy käsitellä informaatiotulvaa koko ajan: katsoa pitääkö keittää kahvia, hakea lautasia, tehdä tilauksia, jne jne... Asiakkailta ja muilta työntekijöiltä tulee informaatiota: kotikalja/vessapaperi/kahvikupit on loppu, asia täytyy pitää mielessä kunnes ehtii tehdä homman ja edellisen unohtaa kun uutta tietoa tulee. Samalla tietenkin kytätä kaiken aikaa sivusilmällä tuleeko joku kassalle. Stressaavaa... Tämän takia en malta odottaa että pääsen jatkamaan pian opintoja: yliopistossa saan keskittyä ja perehtyä _yhteen_ asiaan kerrallaan, olkoonkin sitten vaikka sellainen pakollinen paha kuin matematiikan tehtävä :D Sopii omille aivoille paljon paremmin.
Tutulta kuulostaa tämä kaikki. Teen kolmivuorotyötä ja viime aikoina hyvin paljon yövuoroja. Aamuvuoroissa ja vapaa päivinä tunnen kulkevani ihan sumussa. Työkseni hoidan muiden mielenterveyttä, mutta samalla työhön kuuluu paljon puheluita, kirjaamista, raportointia ja kaikenlaista itsensä jakamista moneen hommaan samanaikaisesti. Silti pitäisi olla intensiivisesti läsnä. Kaikkeen tähän kun yhdistää vuorotyön niin yhä useammin on olotila.....mitätähhäh ja suusta tulee sanoja joita kukaan ei ole kuullutkaan aiemmin. Kun olen kuormittunut..ja joudun töissä puhumaan melko paljon, alkaa kirjaimet mennä puheessa sekaisin. Se on välillä todella noloa. Ja se että koko aika pettyy omaan tyhmyyteensä ja toimintaansa alkaa vaikuttamaan myös itsetuntoon.
Kiitos kaikille kommentoineille <3 En ehdi valitettavasti vastaamaan kaikkiin mutta jokainen kommentti on luettu ja sen sisältö myötäeletty - osa useaankin kertaan. Pointteja on otettu talteen ja olen kiitollinen siitä vertaistuesta mitä täällä on jaettu. Sympatiani menevät kaikille joille nämä tuntemukset ovat tuttuja. On oikeasti huolestuttavaa, että maailma ja itse luomamme ympäristö ovat nykyään sellaisia että tällaiset tuntemukset ja oireet ovat näinkin yleisiä :/
Sisäilmaongelmat ja niistä oireilu aiheuttaa juurikin samanlaista. Harva vaan osaa yhdistää näitä kahta toisiinsa. Mutta meitä jo sairastuneita kannattaa uskoa :).
Miten sisäilmaongelmista voi "parantua"..? Joudun tunnustamaan että en ehkä ihan ymmärrä tätä... Mitä ovat sisäilmaongelmat ja onko ratkaisu olla ulkona...?
Sisäilmaongelmista voi parantua pääsemällä pois tiloista, joiden ilma aiheuttaa oireita. Voi viedä aikaa, jos altistusta on jatkunut pitkään... Mistäkö tiedän? Olen kärsinyt oireista viimeiset pari vuotta :( Ovat varmasti osasyy huonoon olooni. Kognitiiviset vaikeudet ovat ilmeisesti yksi sisäilmaoire, muita ovat mm. päänsärky, silmien kutina, hengitystieoireet kuten yskä ja nenän tukkoisuus, poskiontelo-tuntemukset ja pitkittyneet flunssat. Tällä hetkellä teen töitä etänä em. syistä. Erikoista näissä oireissa on, että kaikki samoissa tiloissa työskentelevät eivät oireita saa. Toisaalta: kerran herkistynyt huomaa huonon ilmanlaadun heti. Googlaapa sisäilmaoireet, niin saat lisätietoa!
OK, kiitos lisäselvityksestä. Noita fyysisiä oireita ei kohdallani oikein ole, joten en tiedä miten potentiaalinen vaikuttaja sisäilma voisi olla minun oireisiini. Mutta eihän näistä koskaan tiedä....
Kovin tuttua tekstiä kirjoitat. Kuvaa varmaan omaa tilannettani, että halusin vastata heti, kun olit tekstin kirjoittanut, mutta en osannut päättää, mitä kirjoittaisin. Päivien miettimisellä tilanne ei ole helpottanut yhtään. Toisaalta mitä voi odottaa ihmiseltä, joka ei pysty päättämään kahvilassa, haluaako kahvia vai teetä.
Tuo itsensä tunteminen tyhmäksi on todella tuttu tunne. Minusta tuntuu, etten enää edes osaa käyttää päätäni, vaikka pystyisinkin motivoitumaan jonkun haastavan jutun tekemiseen. Ennen uppouduin vähemmän kiinnostaviinkin asioihin ihan mielelläni ja täysillä. Nyt ei tunnu onnistuvan edes ne kaikista kiinnostavimmat. Ei vaan pysty keskittymään ja ajatukset hyppivät milloin mihinkin. Ihan sama onko muita ärsykkeitä vai ei. Ne ärsykkeet tulevat tarvittaessa pään sisältä.
Minulla on edessä korvien välin tutkimuksia. Saa nähdä löytyykö sieltä selitystä.
Näin minäkin koen monien kommenttien kohdalla... eli voin todellakin ymmärtää.
Ehkä tulos voi helpottaakin, selitti se tuntemuksiasi tai ei..? Minäkin tavallaan haluaisin jonkun oikean virallisen syyn tälle tilalle, vaikka eihän se välttämättä sen "virallisemmaksi" tai lääketieteellisemmäksi muutu kuin tuo ylikuormitus... Mutta kyllä minullakin edelleen tarkoitus käydä juttelemassa lääkärille, vähintään saadakseni varmuuden ja poissulkeakseni muut vaihtoehdot.
Tsemppihalaukset Mintsi. Täällä veneessä meitä on monia joiden päässä sakkaa....
Kuulostaa nykyihmisen ammattitaudilta.
Olen viimeaikoina miettinyt, että elämä oli muutamia vuosia sitten oikeastaan parempaan, kun se oli yksinkertaisempaa. Nykyään tulee joka kanavasta mielenkiintoista asiaa, tietoa on helppo etsiä jne., on vaikea laittaa itse stoppia infotulvalle, omalle mielenkiinnolle ja uteliaisuudelle. Pitäisi varmaan alkaa jonkinlaiseen infotulvalakkoon tai -diettiin. Puhun siis itsestäni :)
http://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/voi-hyvin/psykologia/aivot-tarvitsevat-lepoa-jatkuvilta-arsykkeilta
Linkkaamasi artikkeli on täyttä asiaa jokainen sana.... Miten hyvin siellä onkaan kuvailtu se kaikki mitä itsekin koen ja ajattelen siitä mikä on johtanut tilanteeseeni.
"Nykyihminen saa jatkuvasti liikaa virikkeitä, kun päivät täyttyvät kuvista ja tiedon paljoudesta.
Jatkuvat ärsykkeet saavat keskushermoston ylivirittyneeksi. Silloin muisti heikentyy, keskittyminen kärsii ja ihminen alkaa seurata sokeasti kaikkialta tulevia impulsseja. Netin päämäärätön selailu on hyvä esimerkki tästä. Ylistimulaatio addiktoi. Ärsykevirran keskeltä on vaikea erottaa, mikä on oikeasti merkittävää. Kun turhaa pitää tärkeänä, elämästä tulee monimutkaisempaa kuin onkaan."
Niinpä.......
Kiitos lehtijutun jakamisesta, Aurinkoinen. Jokainen asiaa käsittelevä artikkeli auttaa minua jotenkin käsittämään paremmin mitä päässäni tapahtuu. Nyt vain pitäisi löytää toimivat, kestävät keinot katkaista ärsykeaddiktio ja saada aivoille rauhaa. Lyhyet oleskelutkin luonnon keskellä tietysti auttavat, mutta eivät katkaise pysyvästi ylikuormitustilaa josta pitäisi päästä kokonaan pois jos mielii elää loppuelämänsä vielä terveenä.
Olen tästä niin samaa mieltä. Mielenkiintoista asiaa on yksinkertaisesti liikaa tarjolla ja liian helposti. Se on haasteellinen ympäristö etenkin niille, jotka muutenkin ovat aktiivisia ja tekevät ja harrastavat paljon ja uppoutuvat mielenkiintonsa kohteisiin.
Olen aina kokenut, että en ole elämässäni ikinä tuntenut tunnetta, että ei ole mitään tekemistä. En koskaan. Tylsyys? Mitä se on? Päin vastoin tekemistä on aina ollut niin paljon etteivät vuorokaudessa riitä tunnit. Näin koin jo 16-vuotiaana istuessani lapsuuden kotini keittiössä aamuyöllä kello 2 kirjoittamassa kirjeitä kirjeystävilleni. Tai lukemassa viimeisintä Stephen Kingin romaania....
Koira. Jos et reissaisi, niin oma koira, voisi olla sinulle "ratkaisu". Sen kanssa oleminen ja ulkoilu voisi rauhoittaa ja pitää poissa muusta tekemisestä. Ottaisin itsekin koiran, jos se olisi mahdollista.
Tavaraähky. Matkustamisessa on vapauttavaa, kun majoituksissa ei yleensä ole paljon tavaraa, kuten kotona. Omaa tavaraa vain pari laukkua ja kaikki tarpeellista. Eikä mitään tekemätöntä siivousta, järjestelyä tms. mitä kotona on, kun ei ole pystynyt konmarittamaan kotiaan loppuun saakka. Näin minulla.
Epäsäännöllinen työaika. Bloggaajana voi tulla helposti tunne, että pitää olla aina tavoitettavissa ja pitää vastata kaikkiin kommentteihin ja vielä niin, ettei tule mielensäpahoittajia. 8-16 työssä on helpompi sulkea ovi ja puhelin ja unohtaa työasiat, hyvät ja huonot. Minulle vain säännöllinen työaika, kiitos.
Tämän vuoksi rakastankin niin hoitaa Tottia ja Viiviä (sisareni chihuahuat jotka onneksi ovat meillä aika usein). Niiden seura on rauhoittavaa ja "maadoittavaa". Ne olivat minulla nyt kesällä neljä viikkoa ja aamuiset kävelymme hiljaisen kaupungin kaduilla aamun levollisessa valossa ovat lempimuistojani tältä kesältä...<3
Ja kyllä - tavaraähkyn taaksejättäminen on epäilemättä yksi niistä asioista, jotka tekevät matkustamisesta minulle niin vapauttavan kokemuksen. Matkoilla tunnen vähiten stressiä. Jos ollenkaan.
Niin... tässä on puolensa ja puolensa, joita olen täällä joskus ruotinutkin. Juuri tuo "aina tavoitettavissa oleminen" ja tunne siitä, ettei ole koskaan "valmis", stressaavat minua koska minun on vaikea rentoutua jos jotain on kesken. Blogihan ei koskaan ole "valmis"... Säännöllinen työaika säännöllisine rutiineineen vähentää stressiä ja olen nauttinut suunnattomasti kun olen ollut koko kesän "normityössä". Sitten taas blogityöllä on ne kiistattomat hyvät puolensa, joista vähäisimpiä eivät ole luovuus, vapaus ja itsensä toteuttaminen.
Ei ole helppoa sanoa millainen työ lopulta olisi se paras ratkaisu.
Loma. Milloin olet viettänyt 3 vkon loman, jolloin et tee etkä ajattele työasioita? Niinpä, helppo tässä sanoa sinulle, kun tiedän miten vaikeata se on toteuttaa nykyisessä työssäsi.
Kesällä 2008.
Onhan siitä jo aikaa.....
Hei. Tulit mieleen, kun oon itse etsinyt syytä mun omalle aivosumulle. Mulla on siis sellainen olo, kuin aivojen tilalla olisi jo pitkään ollut puuroa, kun keskittyminen yksinkertaisesti on mahdotonta. Oon pistänyt tämän äitiyden ja valvottujen öiden piikkiin, mutta siinä vaiheessa havahduin, kun vältin ottamasta yhteyttä ystäviini, kun tuntui, että voimavarat ei riitä keskittymiseen yhtään.
Mulla on hyvästä hemoglobiinista huolimatta raudan varastoarvo, eli ferritiini ihan olemattomissa lukemissa semirunsaiden kuukautisteni takia, vaikka syön lihaa päivittäin. Oletko itse käynyt mittauttamassa omasi vai syötkö jo valmiiksi rautalisää? Matalan varastoarvon ensioireet ovat nimenomaan aivosumu, keskittymisvaikeudet ja ylikuormittumisen tunne. Edetessään mukaan voi tulla alakuloisuutta, ahdistusta ja hengästyneisyyttä yms. Ihan pisti vihaksi, kun luin, että tälläkin hetkellä mahdollisesti tuhannet naiset syövät turhaan masennuslääkkeitä Suomessa, kun hoitona voisi olla niinkin yksinkertainen asia kuin rautalisä. Mullekin on aiemmin tyrkätty resepti kouraan, kun oon näin jälkikäteen todennut oireiden täsmänneen silloinkin raudanpuutteeseen. Ja tämä siitä huolimatta, että korostin, että en tod koe olevani masentunut, enkä edes suostunut hakemaan lääkkeitä, jonka tein myös lääkärille selväksi. Mutta toivottavasti tietoisuus asiasta paranisi ja ferritiini mitattaisiin automaattisesti erityisesti naisten verikokeiden yhteydessä.
Toivottavasti sinunkin kohdalla asia voisi olla näin pienestä kiinni :-)
Moi EJY! En ole käynyt mittauttamassa rauta-arvojani moneen vuoteen, enkä syö rautalisää. Joku muukin on minulle joskus ehdottanut rauta-arvojen tsekkausta, mutta se on vain jäänyt :/ Niinkuin niin moni muu "kannattaisi tehdä" -juttu.... :/
Uskon, että omalla kohdallani aivosumu liittyy ennen kaikkea työylikuormitukseen, mutta ihan hyvin jollain muullakin seikalla, kuten raudalla, voi olla siihen osavaikutusta. Ja mieluusti sitä tietysti käyttäisi kaikki "palikat" asian korjaamiseen. Nyt olen jo uusien työjärjestelyjen kautta ottanut askeleen kohti stressivapaampaa minää, ja se tuntuu vaikuttaneen aivosumuun. Saan nyt levättyä paremmin ja erotettua työn ja vapaa-ajan järkevämmin, ja pää tuntuu jonkun verran kirkkaammalta :) Paljon on kyllä työsarkaa vielä entisen keskittymiskyvyn palauttamisessa.
Kun seuraavan kerran menen verikokeisiin (mittaan mm. kolesteroliarvoa säännöllisesti), voisin kyllä vihdoin mittauttaa tuon ferritiinin. Kiitos kun muistutit siitä :) <3
En tiedä, miten minulta on mennyt tämä blogiteksti ihan ohi, vaikka luin blogiasi aktiivisesti julkaisun aikoihin. Törmäsin tähän vasta nyt, kun luin uusimpia kirjoituksiasi, joten pahoittelut, että kommentoin "pienellä" viiveellä.
"Hämmentävää" oli ajatukseni, kun luin kirjoitustasi. Niin tutulta moni kirjoittamasi asia kuulosti. Ilmeisesti minulla on jotakin samantapaista. Tai se nyt on tiedossakin, että minulla on stressistä johtuvia oireita ja niihin on ihan selityskin, mutta moni juttu tuntuu olevan niin kroonistunut vuosien myötä, että niistä on tullut minulle uusi "normaali", vaikka samalla tiedostankin koko ajan, ettei tilanteen kuuluisi olla tällainen. Tämä kirjoitus sai minut taas ajattelemaan tilannetta, elämääni ja ennen kaikkea näitä oireitani uudestaan. Ja erityisesti siltä kannalta, että asialle voisi tehdä jotain eikä vain yrittää selvitä tämän kanssa. Kiitos siis herättelystä!
Erityisen hämmentävää tässä kirjoituksessasi on ehkä se, että oireideni alku osuu tismalleen saman ajankohtaan kuin sinullakin: vuoteen 2009. Vuonna 2008 elämäni oli vielä samantyyppistä kuin sinäkin kerroit sinulla olleen. Vuonna 2009 tapahtui jotakin, joka keikautti kaiken ihan kummalliseksi. Elämäntilanteen muuttuminen hieman saattoi olla osasyy asiaan, mutta jotenkin koko ajan on tuntunut myös siltä, että se ei ollut ainoa syy. En ole varma, mutta olen miettinyt mm. sitä, kuinka esim. sosiaalisen median paisuminen samoihin aikoihin on vaikuttanut minuun. Esim. Facebook oli vielä vuoden 2008 puolella ainakin minun kohdallani sellainen, että minulla oli siellä jonkin verran oikeasti tuntemiani ihmisiä (siis parhaimmat ystäväni yms., puolituttuja oli kavereina vähemmän), ja Facebook oli lähinnä yhteydenpitokanava, jonka avulla oli helppo olla yhteydessä ulkomailla asuviin kavereihin. Vuoden 2009 alun jälkeen Facebook jotenkin paisui nopeammin ja mukaan alkoi tulla paljon myös "itsehehkutus" -tyyppisiä julkaisuja. Vaikka Facebookit sun muut ovat olleet jo yli vuosikymmenen olemassa, ne ovat silti mielestäni jotenkin outoja. Voiko siinä olla yksi syy, joka on saanut minut tähän pisteeseen..?
Minulla on muutenkin ollut koko ajan sellainen olo, että noihin aikoihin maailma alkoi muuttua jotenkin erilaiseksi, oudommaksi. Vieraaksi. En osaa selittää asiaa nyt sen paremmin. Voi ehkä kuulostaa oudolta jonkun korvaan. Mutta jotenkin kaipaan sitä maailmaa tai ainakin omaa elämääni, jollainen se vielä vuonna 2008 oli.
Joka tapauksessa kiitos, että jaoit ajatuksesi! Ja toivottavasti oma tilanteesi on lähtenyt jo parempaan suuntaan!
Mukavaa marraskuun loppua! :)
Tosi mukavaa kuulla että tämä kirjoitus mahdollisesti toimi herättelijänä vastaavanlaisessa tilanteessa. Toivon että joku tai jokin olisi paremmin herättänyt minutkin jo aikaa sitten, osa vuosistani on kulunut aikamoisessa "puurossa". Voin todella hyvin samaistua tähän:
Havahduin vähän liian myöhään juuri tuohon että kroonisesta stressistä oli tullut minulle "normaali", joitain jopa mahdollisesti peruuttamattomia terveydellisiä haittoja oli jo ehtinyt tapahtua. Luulen, että minulle on alkanut vasta tämän vuoden aikana kunnolla valjeta millaisessa tilassa olen monet vuodet elänyt. Onneksi aivomme ovat koko elämämme muokattavissa ja aina voi kehittyä takaisin sinne parempaan päin :) Ei ehkä ihan samalle tasolle kuin "prime"-vuosina mutta kuitenkin pois ylikuormituksen aikaansaamista muisti- ja keskittymishäiriöistä ja yleisestä aivopuurosta.
Oma tilanteeni on lähtenyt parantumaan tänä vuonna merkittävien elämäntavallisten muutosten ja uudelleenpriorisointien myötä joita vihdoin aloin toteuttaa myös käytännössä, en vain ajauksen tasolla.
Toivon kaikkea hyvää myös sinulle! <3 :) Ei oikeastaan ole muuta tietä kuin karsiminen ja lempeys itseä kohtaan, jotain on pakko jättää pois ja myös oltava todella tekemättä yhtään mitään - ja opittava olemaan tuntematta syyllisyyttä siitä.