12.02.2018

Tauon paikka

Minun on pitänyt kirjoittaa tämä jo vaikka kuinka pitkään: Karkkipäivä jää pienelle tauolle.

Tauko_benjamin-davies-331159

Sen sijaan jääkaapin seinään on laitettu magneetilla lappu jossa lukee: "Tee nämä postaukset ennen taukoa". Siihen listaan on ilmestynyt uusi ranskalainen viiva toisensa jälkeen.

Ne viivat on nyt hellästi mutta päättäväisesti siirretty "tee nämä tauon jälkeen" -tilaan.

Minulla on ollut pitkään ajankäytöllisiä haasteita, joita en ole salaillut. Olen todella pitkään tuntenut väsymystä ja jatkuvasti vallitsevaa levottomuutta siitä, että en saa asioita loppuun. Koko ajan on tekemistä ja sen päälle keksin vielä lisää tekemistä. En osaa priorisoida. Melkein kaikki tuntuu yhtä kiinnostavalta ja tärkeältä ja sellaiselta, että se vaatii huomiotani.

Säännöllisesti blogiani lukevat tunnistavat aiheen. Toiveet tasapainon löytämisestä ja hidastamisesta ovat kurkistelleet riveillä ja niiden väleissä viime vuosina yhä vain useammin.

Tauko_jake-blucker-316192

Vietän liikaa aikaa tietokoneella, internetissä ja somessa, näin asia on yhtään kaunistelematta. Vietän liikaa aikaa ylipäänsä tehden jotain, vastaten odotuksiin; omiini tai toisten. Oikeisiin tai oletettuihin. Olen täyttänyt päiväni loputtomalla puuhalla aamusta iltaan ja ajautunut elämäntapaan, joka kroonisesti ylikuormittaa aivojani. Kuvittelen tekeväni jotain tärkeää ja koen asioiden suorastaan vaativan suoritustani ja huomiotani, mutta samalla näköni on hämärtynyt monille paljon tärkeämmille asioille.

Tiedättekö miltä tuntuu, kun ei vain malta hidastaa? Vaikka väsyy, ei osaa lopettaa? Ei osaa asettaa rajoja?

Olen tehnyt päivistäni raskaiden prosessien jonon jota en enää itse näe vaan pidän sitä normaalina.

Tauko_paul-larkin-524582

Mietin pitkään, millä lailla tauostani kertoisin. Oikeastaan olisin halunnut vain kirjoittaa: "Jään vähäksi aikaa lomalle somesta ja internetistä. Tavataan taas valoisampaan aikaan."

Mutta eihän tällainen puhelias tyyppi lopulta osannut niin kirjoittaa.

Olen kirjoittanut joistain haasteistani täällä aika avoimestikin, mutta nyt huomasin, että en yhtäkkiä olisi halunnut kertoa teille suoraan tästä asiasta. Blogit ovat viihdettä, niiden kuuluu ilahduttaa, hauskuuttaa, aiheuttaa lukijassaan myönteisiä tuntemuksia. Vaikka olen käsitellyt blogissani myös aiheita kuten stressi, itsetunto-ongelmat ja elämänhallinnan haasteet, huomasin että tästä en olisi halunnut puhua. En halunnut teidän tuntevan tätä.

Kirjoitin elokuussa paljon huomiota saaneen blogikirjoituksen "Kuinka päässä lyö tyhjää". Kuvailin tässä kirjoituksessa kaikki ne syyt, miksi minun olisi pitänyt pysähtyä jo aikaa sitten.

Tauko_ivana-cajina-390203

Vauhtiyhteiskunta ja kasvava informaatiotulva on ilmiö, jonka vaikutuksista ihmisiin kirjoitetaan yhä vain enemmän. Tammikuun 18. päivän Nya Åland -lehden pääkirjoituksessa tunnistin jälleen itseni.

Katarina Gäddnäs kirjoittaa (suomennos minun);

"Kasvava pinnallisuus ja ongelmat ovat seurausta yhteiskunnan nopeasta temmosta. Moni kärsii jatkuvasta informaatiotulvasta. Kahden kuluneen vuoden aikana on tuotettu enemmän informaatiota kuin viimeisimmän viiden tuhannen vuoden aikana yhteensä.

Altistumme jatkuvalle ylistimulaatiolle, informaatiota sanojen ja kuvien muodossa huuhtoutuu koko ajan ylitsemme. Kyseessä on valtava muutos joka on tapahtunut lyhyen ajan sisällä. Meidän olisi pakko karsia informaatiovirrasta, mutta miten erottaa oleellinen kyberavaruuden jylinän keskeltä? Tämän hetken tutkimus ei tiedä miten yksilö selviää tästä pitkässä juoksussa, mutta on selvää, että stressi uhkaa vakavasti hyvinvointiamme.

Uusi luokkien välinen kuilu on jo muodostumassa niiden välille, jotka osaavat valita tarpeellisen informaation ja niiden, jotka hukkuvat informaatiotulvaan."

Minä kuulun niihin, jotka eivät osaa valita informaatiotulvasta. Jotka ottavat vastaan kaiken ja hamuavat vieläkin lisää.

Tauko

Nyt pidän tauon informaatiotulvasta. Astun virrasta rannalle ja kävelen syrjään kohinasta. Yritän keskittyä, oikeasti keskittyä näkemään ja kuulemaan olennaisen.

Jotta voin sitten palata entistä eheämpänä ja kirkkaammalla katseella, olla iloinen, että tein tämän <3

Nähdään taas, rakkaat lukijat. Ehkä aurinkoisilla Kreikan saarilla huhtikuussa.

.

Kuvat: Unsplash ja Tiia Ennala

99 comments on “Tauon paikka”

  1. Mä jotenkin arvasin, että tällainen on tulossa. En tiedä miksi, mutta tietyllä tapaa viime postauksista on huokunut jotain :) Mä uskon ja toivon, että tauko on voimaannuttava kokemus! Täällä me lukijat odotellaan :)

    Vastaa

    0
    1. Sama tunne minullakin on ollut, siinä joskus joulun tienoilla tuli tämmöinen fiilis. Ei sillä että postaukset ovat olleet jotenkin huonompia tässä talven mittaan, eikä myöskään sillä että niitä olisi ollut liian vähän yms. Ulkoisesti ne ovat varmasti samaa, hyvää tasoa kuin ennenkin, mutta joku tunne on ollut vatsanpohjalla aina joka postauksen jälkeen, ikäänkuin niistä olisi puuttunut jotain "näkymätöntä" :) Luulin välillä kuvitelleeni tuon tunteen ja ajattelin että minusta on vaan tullut liian vaativa/vainoharhainen /liian jotain. Kiitos Sanni että tuot näitä asioita avoimesti esille, ja oikein hyvää taukoa sinulle! Vedä henkeä niin kauan kuin vaan tarvitsee, vaikka kokonainen vuosi jos mieli sitä vaatii. Kyllä me täällä odotetaan :)

      Vastaa

      0
  2. Oikein hyvää ja ansaittua taukoa! Minullekin some on hankala seuralainen; tuntuu, että koko ajan pitäisi olla katsomassa, mitä uutta ja tärkeää on julkaistu. On muka niin kiire, ettei edes ehdi rentoutua. Myös ajankäytön ongelmat yleensäkin ovat tuttuja minulle.

    Kirjoitellaan taas, kun aika on siihen sopiva!

    Vastaa

    0
  3. Hei hei ja oikein hyvää taukoa! Ja kaunista lopputalvea ja kivaa kevättä! Lukemisiin sitten taas kun aika on sulle sopiva.

    Vastaa

    0
  4. Virtuaalivilkutus minulta, hyvin pitkäaikaiselta lukijalta. Suosikkiblogini <3 palataan!

    Vastaa

    0
  5. Niinhän se on, kun itse voi hyvin, voi antaa hyvää myös muille.

    En tiedä mikä tässä talvessa on ollut itsellänikin niin raskasta ja vaikeaa, koko talvilomakin meni nukkuessa, eikä silti helpota väsymykseen. Toivottavasti kevät ja aurinko auttaa.. En haluaisi hautautua ihan kokonaan peittojen alle piiloon.

    Hyvää omaa aikaa sinulle, nähdään taas :> Ja voi hyvin!

    Vastaa

    0
  6. Hyvää blogi-, some- ja informaatiotulvalomaa, olkoon se oikein onnistunut. Iloa ja seesteisyyttä päiviisi. Tervetuloa takaisin sitten kun on sen aika.
    (Äläkä vastaa tähän kommenttiin, loma alkoi jo!)

    Vastaa

    0
  7. Hyvää taukoa Sanni. Tauot tekee hyvää itse kullekin aina välillä. ? Muista palata kuitenkin joskus kirjoitelmaan! Täällä me odotellaan.
    Niin ja kiitos viimeisimmästä vinkistä, kun kyselin miten ottaa pitkillä kynsillä huulirasvaa Carmexin purnukasta. Kyllä tuntee ihminen olonsa tyhmäksi kun ei ollut keksinyt itse moista ?

    Vastaa

    0
  8. Hyvää taukoa :-) <3 Nauti luonnosta, läheisistä, kiireettömistä illoista yhdessä perheen ja ystävien kera.
    Vuosikausia blogiasi lukeneena on mielessäni ollut aina välillä jaksamisesi, koska jollain tapaa rivien välistä on näkynyt viime kuukausina alakuloisuus(?) En tiedä voiko sitä sanaa liittää sinuun, koska olet varmasti alakuloisenakin pirteämpi ja iloisempi kuin monet muut . Mutta ehkä se on se väsymys, mikä on paistanut toisinaan läpi.
    Itse olen vähentänyt tietoisesti somea vajaan vuoden ja lisännyt luonnossa liikkumista sekä elokuvien katselua ja kummasti on iltaisin rauhallisempi ja levollisempi mieli. Myös yöt menee paremmin, kun uni on selvästi syvempää.
    Nauti, lepää ja tee kaikkea itsellesi mieluista. Odottelen innolla, että jaksat taas kirjoittaa, erityisesti Kreikasta <3 Olkoonkin sitten kevään reissusta, tai vaikka vasta syksystä ;-)
    Ansaittua lomaa!

    Vastaa

    0
  9. Hei,
    Hyvää pohdintaa aiheesta ja hieno ratkaisu sinulta. Tosi ihanaa kevään odotusta ja nauti tulevista päivistä.
    t. Anne L.

    Vastaa

    0
  10. Minä muistan elokuisen postauksesi. Silloin olin itsekin ihan todella väsynyt ja kipeä ja tunnistin itseni kirjoituksestasi. Loppuvuotta kohti väsymys vain lisääntyi monien sellaisten asioiden takia, joihin en itse voinut edes vaikuttaa. Nyt olen ollut työttömänä koko alkuvuoden ja pikku hiljaa alkaa tuntua, että elämä ei ole vain niitä raskaita suoritettavia prosesseja. Töitä en ole oikein halunnut edes kunnolla etsiä, koska minusta tuntuu, että ilman akkujen täydellistä lataamista olen uudessa paikassa aika hyödytön. Katselen siis taivaalle ja hengittelen syvään ja kyllä se tästä! :)

    Siksi sanonkin, että minusta teet nyt itseäsi kohtaan oikean ratkaisun. Nauti tauosta ja lataa akkusi sinäkin! Täällä me ollaan <3

    Vastaa

    0
  11. Voi, mä ymmärrän tosi hyvin, ja uskon, että teet oikein kun pidät taukoa. Vaikka itse olen kokenut epäreiluuden ja huonommuuden tunteita lähes vuoden mittaisesta sairauslomastani, niin nyt kun alan voida paremmin, alan ymmärtää sen kaiken merkityksen. Olen tänä aikana oppinut ihan hurjasti itsestäni. Ymmärtänyt, mitkä asiat on pielessä, mitkä asiat voin itse korjata, missä tarvitsen ulkopuolista apua. Olen todistanut itse tietoisen läsnäolon, meditaation ja positiivisen sisäisen puheen voiman.

    Olen vaatinut itseltäni niin paljon viime vuosina, tai ehkä koko elämäni. Mutta etenkin viime vuodet ovat olleet tuollaisia kuvaamasi kaltaisia: päivästä toiseen, aamusta iltaan, jatkuvaa menoa ja tekemistä, ja "rauhoittuminen" somen, netin tai tv-ohjelmien parissa. Ei toimi. Vasta tunti päivässä itsetutkiskelua ja positiivisia ajatuksia ja meditaatiota on tuonut mulle sellaista sisäistä rauhaa, jonka puutteesta olen kärsinyt. Vieläkin tuntuu, että helposti lykkään tuota arvokasta tuntiani päivän viimeisille tunneille, mutta pääasia on se, että teen sen.

    (Ohjelma, jota teen, on Dynamic Neural Retraining system, jos jotakuta alkoi kiinnostaa. Aloitin sen voimakkaan hajusteyliherkkyyden takia, mutta se on muuttanut todella paljon muutakin. :) )

    Hirveän paljon tsemppiä ja antoisaa, levollista taukoa! Ja kun on oikea hetki palata, niin täällä odotellaan. :)

    Vastaa

    0
  12. Kiitos Sanni että arvostat lukijoita ja kerroit tämän! Oikein hyvää taukoa ja toivon että se tuo sinulle mitä tarvitset! Harkitsen itsekin millaista muutosta ajaisin eteenpäin (työ)elämässäni jotta voisin paremmin.

    Vastaa

    0
  13. Kivaa lomaa <3 mahtavaa kun työstään nauttii, mutta kyllä loma tekee terää :) neljän viikon kesälomaa nauttii monet, mikset sinäkin, ja sulla taitaa olla useemman vuoden lomakertymät käyttämättä. Nähdään sitten kun oot lataillu akut!

    Vastaa

    0
  14. Rohkea ja hyvä päätös! On tärkeää muistaa pitää myös itsestä huolta, sillä se on lopunperin kuitenkin kaikkein tärkeintä. On sääli nähdä miten sosiaalinen media kuluttaa nykyään yhä useamman ihmisen loppuun. On viisautta nähdä oma tilanteensa, ja tehdä parannus ennen kuin on liian myöhäistä. Vaikka en ole vielä seurannut sinua, kuin suunnilleen vuoden, on sinusta muodostunut minulle todella aidon ihmisen kuva, jollainen toivoisin itsekin olevani.
    Toivon myös, että lukijamatka järjestetään, mutta on myös ok, vaikka sitä ei tulisi, jos oma jaksamisesi kertoo niin.

    Vastaa

    0
  15. Aivan mahtava päätös,tsempit siihen!Minullekin informaatiotulva on välillä(usein) aivan liian kuormittavaa,aikaa kuluu ns.turhan tiedon käsittelyyn. Siitä oravanpyörästä on hyvä irroittautua. Uskon todellakin että tauko hektisyydestä tekee hyvää.
    Sun blogia on mukava lukea,mutta vaikka kirjoituksia ei nyt tulisikaan hetkeen,iloinen hetki on taas kun jotain päivität :)
    Ihanaa taukoa ja ihanaa kevättä sulle :)

    Vastaa

    0
  16. Voi että... Ymmärrettävää, mutta harmi sinänsä. Vaikken nyt ole edes säännöllisesti lukenutkaan blogiasi. Mutta haikealta tuntuu. Toisaalta kannatan silti lämpimästi. On syytä kuunnella itseään tällaisessa asiassa.

    Jos saan ehdottaa jotain, (vaikka mahdollisesti olet jo itsekin näin ajatellut), niin jatka silti kirjoittamista. Mutta paperilla. Itsellesi. Tai kirjekavereillesi. (Minullekin saa kirjoittaa. Kellepä meistä ei. :) )

    Olen itse alkanut nyt kirjoittaa enemmän, ihan vain ollakseni itseeni paremmin yhteydessä. Ja yhteydessä tähän hetkeen. Ja luulen että se on ollut hyväksi. Juuri tässä pään rauhoittamisessa.

    Mutta noin muuten, mukavaa taukoa, toivottavasti se tekee hyvää! Olet meille tärkeä. <3

    -Belle

    Vastaa

    0
  17. Mahtavaa Sanni! Olen ajatellut että sinulla on varmaan raskasta, koska teet niin perinpohjaista ja tiivistä työtä blogisi parissa. Hienoa että pidät tauon. Voi hyvin ja tule takaisin kun siltä tuntuu.

    Vastaa

    0
  18. Oikein ihanaa taukoa sinulle Sanni! Olen seurannut karkkipäivänä useita vuosia ja ikävä tulee. Toivottavasti löydät itsestäsi uusia puolia ja maltat pitää myös sometaukoa. Netin kiinni laittaminen on yksi vaikeimpia asioita oman kokemuksen mukaan. Edelleen suosittelen karsimiseen apua konmarista. Siinä kun katsoo tarpeetonta tavaraa tulee käyttäneeksi aikaa itsetutkiskeluun kuin huomaamatta. Ja samalla karsii elämästään muutenkin turhia asioita ja aikasyöppöjä. Valoisaa kevään jatkoa, nauti ihanasta luonnosta ja löydä taas ne asiat joista nautit eniten

    Vastaa

    0
  19. On varmasti oikea päätös hypätä hetkeksi ulos blogimaailman pyörteistä. Rentouttavaa taukoa!

    Vastaa

    0
  20. Hienoa! :) Nyky-yhteiskunnassa pärjää vallan mainiosti ilman älypuhelinta ja somea. Ajankohtaisista asioista pysyy kärryillä sanomalehtien ja uutislähetysten avulla. Näin meillä, suosittelen muillekin. :)

    Vastaa

    0
  21. Hei Sanni!

    Nauti tauosta, tule takaisin vasta kun aika on oikea, älä kiirehdi. Uusi Muusa -sivustolla kirjoitettiin joskus että "Ainoa hetki on nyt, ainoa paikka on tässä ja ainoa suunta on eteenpäin." Ihanaa kevättä!

    Vastaa

    0
  22. Mukavaa taukoa ^_^ Välillä on ihan hyvä pysähtyä ja vetää henkeä :)

    Vastaa

    0
  23. <3 Pitää pysähtyä, kun tuntuu siltä - se on viisautta. Ihanaa taukoa, Sanni, nauti siitä, että voit kuunnella itseäsi ja hidastaa kunnolla tahtia! <3 Olen itsekin vähentänyt työtahtia tänä vuonna ja se oli kyllä niin oikea päätös. Jaksaa taas inspiroitua kaikesta ihan uudella tavalla :)

    Vastaa

    0
  24. Hyvää taukoa! Toivottavasti löydät rauhaa elämääsi. <3

    Olen alkanut juuri lukea David Allenin kirjaa Getting things done ja olen hieman innostunut. Ehkä opin jotain asioiden priorisoinnista ja ajan löytämisestä tärkeille asioille.

    Vastaa

    0
  25. Rentouttavaa taukoa Sanni. ❤️ Ota oma aikasi, toivottavasti saadaan vielä lukea sun postauksiasi. :)

    Vastaa

    0
  26. Sanni rakas, onnea!!!!

    Olen surullinen, mut samaan aikaan tämä on päätös, mitä odotin jo ekan pidemmän kreikan reissun aikaan. Ehkä se olisi silloin(kin) ollut tarpeen. Olen surullinen, mutta valtavan iloinen. Sä tiedät, että me ollaan täällä!!! #JOSTULEEJOTAIN

    Vastaa

    0
  27. <3

    Kärsin tismalleen samasta ongelmasta. Informaatiotulva oksettaa ja hirvittää. Samoin sosiaalisen median pinnallisuus ja se, että voi seurata toisten elämää hyvinkin tarkasti. Eihän sellaista ole koskaan aiemmin voinut tehdä. Hyvä jos tiesi, mitä omille sukulaisille kuuluu.

    En ole moneen kuukauteen ollut lainkaan motivoitunut kirjoittamaan graduani ja suoraan sanottuna haluaisin jättä maisteritutkintoni suorittamisen kesken. Tätä ei todellakaan ole auttanut se, että olen prokrastinoinut kohta 6 kk putkeen. Ja mitenkäs muuten kuin selaamalla instagramia, blogeja, uutisia, netflixiä... ihan mitä tahansa.

    Olen kovasti yrittänyt ottaa detoxia netistä (ja kaikesta selaamisesta), mutta kun netti kulkee puhelimessa, on se pirun vaikeaa. Toisinaan ihan toivon, että kännykkäni menisi rikki ja voisin palata vanhanmalliseen puhelimeen, jossa some ei kulje mukana. Fantasioin minimalistista ja permakulttuurista. Kaikesta "aidosta" ja luonnollisesta. Tyhjyydestä ja hiljaisuudesta.

    Sitä vaan ei jaksa enää keskittyä olemiseen. Kaupan jonoissa, bussissa ja jopa vessassa on pakko selata puhelinta. Jos puhelimeni olisi vedenkestävä, ottaisin sen varmaan suihkuunkin.

    Öisin kun olen nukahtamassa ja makaan sängyssä, mietin, että onpa ihanaa vain _olla_, että miksen tee tätä useammin. Silti heti aamulla herätessä kaivan taas puhelimen -_-

    Tämän kaiken lisäksi myös tämä stressaa: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/11/21/onko-sinulla-kannykkaniska

    Mutta joo, kärsin tismalleen samasta ongelmasta ja itsellä on nyt alkanut juuri toukokuuhun asti kestävä selauslakko. Tuntuu todella vaikealta, mutta jos tässä onnistuisi, edistyisi ehkä opintonikin viimein.

    Ihanaa lomaa kaikesta tästä. Teit tosiaankin hyvän päätöksen :)

    Vastaa

    0
  28. <3 Toivottavasti löydät tauollasi tapoja rentoutua ja opit vaatimaan itseltäsi hieman vähemmän, ja ennenkaikkea löydät tasapainon ja hyvän olon. Täällä odotan niinkuin varmasti muutkin vakkarilukijasi, kunnes olet saanut elämän ja pääkopan hieman seesteisempään tilaan ja pystyt taas hyvillä mielin palaamaan näppäimistön äärelle.

    Vastaa

    0
  29. Hei, onpa hienoa, että teit tällaisen päätöksen tukeaksesi omaa hyvinvointiasi!

    Blogisi on niin laadukasta luettavaa, että sitä ei haittaa välillä vähän odotella. Rentouttavaa taukoa ja kuulemiin!

    Vastaa

    0
  30. Pysähdy, hiljenny ja nauti vaan. Kaikkea hyvää, nähdään taas :)

    Vastaa

    0
  31. Kuulostaa hyvältä.

    Toivottavasti löydät sellaisen olotilan, että suorastaan kyllästyttää välillä mutta on niin mukavaa vaan olla että sitä silti jatkaa.

    Mä käytän laiskottelu-sanaa nykyään positiivisessa mielessä, koska olen ymmärtänyt laiskottelunkin olevan taito.

    Joskus ajattelin sen olevan ongelma, mutta myöhemmin oon ymmärtänyt, että väsymys ja jaksamattomuus ovat oireita kuormituksesta ja hyväntuulinen laiskottelu on sitä, kun on oikeasti onnistunut rauhottumaan. Lepäilylle on todellakin paikkansa, henkisesti ja fyysisesti.

    Hyvää omaa aikaa Sanni :)

    Vastaa

    0
  32. Rentouttavaa sometaukoa, Sanni! Tulen kaipaamaan tekstejäsi tauon aikana mutta ymmärrän hyvin ratkaisusi. Vastaat kaikkiin kommentteihin perusteellisesti ja pohtien, otat meidät lukijat hienosti huomioon joka käänteessä. Se on varmasti välillä uuvuttavaa. Lataa akut, nauti tulevasta keväästä ja kirkkaista hangista! Palataan pian. Puss!

    Vastaa

    0
  33. Voi, olet taukosi ansainnut <3

    Olen itse pitänyt taukoa, lähinnä facebookista, kun se alkoi ahdistamaan liikaa ja tuon tauon aikana elämänlaatu kyllä parani. Oma taukoni lipsahti aiotusta kuukaudesta useiden kuukausien mittaiseksi. Mutta se kannatti, ehdottomasti - olen tauon jälkeen osannut hallita netin käyttöäni huomattavasti paremmin.

    Pidä itsestäsi huolta. Nauti kaikesta siitä, mitä kevät tuo tullessaan.

    Vastaa

    0
  34. Sanni hyvä päätös! Itsestään ja jaksamisestaan tulee pitää huolta ja kuka muu sen tekisi ellet sinä itse. Valoisaa kevättä!

    Vastaa

    0
  35. Tulee kyllä tosi kova ikävä ♥️♥️♥️ tämä on lempiblogini ja niin moni muukin on tahtia harventanut. Mutta ymmärrän kyllä! Bloggaat niin syväluotaavasti ja asiantuntevasti ja sulla menee tähän niin paljon enemmän aikaa kuin mulla.
    Mulla on päivätyö ja harrastukset niin väkisin blogi jää viimeiseksi. Mulla on myös eri tyyli eli ajastan niitä postauksia, se auttaa siihen ajanhallintaan tosi paljon. Nytkin on 26 postausta ajastettuna niin ei tarvii repiä stressiä.
    Ihanaa kevättä ja nähdään kun tulet tännepäin ❤️

    Vastaa

    0
  36. Oikein ihanaa taukoa sulle Sanni, blogiasi on aina ihana lukea ja kaikki jutut on yhtä kiinnostavia.
    Kevättä ja valoa kohti!

    Vastaa

    0
  37. Måste medge att min första tanke var "oj nej, vad ska jag nu läsa" men tog fort mitt förnuft till fånga, och önskar dig allt gott under pausen, och att du får ut det du önskar av den! Eftersom din blogg är nummer 1, och en av de två jag följer riktigt aktivt, hoppas jag att vi får läsa dina texter snart igen. Abstinensbesvären blir svåra i början, men eventuellt mår undertecknad också bra av att minska på datorhänget, som Karkkipäiväpausen förhoppningsvis leder till också för den här läsaren. Och de gamla inläggen tål ju nog att läsas igen, i väntan på nya! Njut av våren!

    Vastaa

    0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


  • Sanni

  • Arkisto

    • 2024 (60)
    • 2023 (148)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat