04.02.2018

Kaupallisista yhteistöistä

Olin jo julkaisemassa juttua Avrilin puhdistustuotteista, kun ryhdyin jutun alkuun kirjoittamaan lyhyeksi aikomaani "tietoiskua" Karkkipäivän kaupallisista yhteistöistä. Yhtäkkiä huomasin kirjoittaneeni niin paljon tekstiä että pidin parempana siirtää teksti ihan omaksi postauksekseen. Tässä se on:

Kerron tähän väliin jotain, jota minun on tehnyt pitkään mieli valottaa täällä blogissa. Aihe on kaupalliset yhteistyöt kosmetiikan nettikauppojen kanssa ja miten ne itse asiassa rakentuvat minun blogissani.   Biodelly_vierailu_tuotevarasto

Kirjoitan blogissani paljon tuote-esittelyjä ja arvosteluja, joista osassa on ’kaupallinen yhteistyö’ -merkintä. Mitä tämä käytännössä tarkoittaa ja miten se eroaa sellaisesta tuote-esittelystä, jossa ei ole tätä merkintää? Loppupeleissähän ihan jokainen tuote-esittely on siinä mielessä kaupallinen, että ne ovat tuotteelle mainosta. Itse ostamani tuotteenkin esittely on ”mainos” koska tuote saa sen kautta näkyvyyttä.

Minulla on lukuisia pitkän linjan yhteistyökumppaneita jotka ovat jo vuosien ajan lähettäneet minulle myymiään tai maahantuomiaan tuotteita. Tuotteista kirjoittaminen on vapaaehtoista ja saan itse päättää, kiinnostaako minua kertoa tuotteesta blogissa vai ei.

Valtaosa tuote-esittelyistäni pohjautuu näihin PR-tuotteisiin tai itse ostamiini tuotteisiin. Koska vastaanottamieni PR-näytteiden määrä ylittää realistiset mahdollisuudet kirjoittaa niistä kaikista tai ylipäänsä edes kokeilla kaikkia tuotteita omalle iholle tai hiuksiin, jää käytännössä noin 50% näytetuotteista kokeilematta. Näin ollen moni yhteistyökumppani lähettää minulle paljon tuotteita ihan turhaan, mutta he ovat tietoisia tästä. Vapaaehtoisuus on PR-näytemarkkinoinnin pohja.

idBiodelly_vierailu

’Kaupallinen yhteistyö’ tarkoittaa, että tuote-esittelystä on sovittu ja saan kirjoituksesta palkkion. Olen luonut tällaisia sopimuksia sellaisten yhteistyökumppanien kanssa, jotka ovat halunneet vähentää randomisti lähetettyjen (ja minun nurkkiini pölyttymään jäävien) tuotteiden määrää ja mieluummin varmistaa tuotteiden näkyvyyden sovitulla yhteistyöllä.

Mutta mielipidettäni ei voi ostaa, kuinka tällöin voidaan ”sopia tuote-esittelystä”? Minulta ei voi tilata kirjoitusta aiheesta x ennalta sovitulla positiivisella vinkkelillä, ja kaupalliseen yhteistyöhön kuitenkin luonnollisesti liittyy positiivinen sävy. Entä jos en tykkääkään tuotteesta, jonka kumppani toivoisi minun esittelevän? Miten silloin voi syntyä tuotteen myyjälle mielekäs, positiivisen näkyvyyden yhteistyö?

Se syntyy siten, että Karkkipäivän kaupallisten yhteistöiden tuotteet valitaan räätälöidysti ja yhteisymmärryksessä siitä, että kirjoitus saa tarpeen vaatiessa sisältää myös perusteltua kritiikkiä.

Teen yhteistyötä vain sellaisten yritysten kanssa, jotka harjoittavat läpinäkyvyyttä ja jakavat kanssani rehellisyyden arvon. Hyvä kaupallinen yhteistyö ei tarkoita yksipuolisen sokerikuorrutettua ylistystä. Yritys, joka kaupallisten yhteistöiden kautta välittää rehellistä ja läpinäkyvää asennetta, saavuttaa markkinointityylillään mielestäni vielä paljon laajemman positiivisen vaikutuksen kuin yksittäisen tuotteen mahdollisen myyntimenestyksen.

Meikki2011_tuotteet_IMG_9603

Kaikki tuotteet eivät sovi kaikille, ja joskus hyvissäkin tuotteissa voi olla ominaisuuksia, jotka ansaitsevat kritiikkiä, niin yksinkertaista se on.

Ostatko sinä tuotteesi mieluummin pelkkää yksipuolista hehkutusta harjoittavalta yritykseltä, jonka mainonnassa kaikki tuotteet sopivat kaikille, vai yritykseltä, joka kertoo tuotteiden ominaisuuksista monipuolisesti ja rehellisesti?

Biodelly_vierailu_Tanja3

Biodellyn Tanja Kipinoinen

Sovittujen yhteistyöpostausten sisältö valikoituu Karkkipäivä-blogissa siten, että kumppani, esimerkiksi Biodelly-verkkokaupan kauppias Tanja Kipinoinen, esittää minulle joukon tuotteita tai tuotemerkkejä joille hän toivoisi näkyvyyttä. Näistä tuotteista valitsen ne, jotka kiinnostavat ja innostavat minua ja joista tuntuu luontevalta kirjoittaa. Sitten testaan tuotteet.

Jos kävisi niin, että en pidäkään tuotteista tai ne eivät sopisi iholleni, kerron siitä Tanjalle ja valitsemme toiset tuotteet.

Positiivista arviota minulta ei voi tilata – jos yhteistyökumppani ehdottomasti toivoisi kaupallista kirjoitusta tuotteista joiden laadun takana en oman kokemukseni kautta voi seistä, kieltäydyn yhteistyöstä. Tällaistakin on sattunut silloin tällöin, tosin ei vakituisten, monivuotisten yhteistyötahojen kanssa. (Etuna pitkäaikaisten yhteistyökumppaneiden kanssa on, että ihmiset näissä yrityksissä tuntevat minut jo niin hyvin, että tuntevat ihotyyppini, koostumusmieltymykseni, tuoksumakuni - jopa minkä tyyppisistä maskaraharjoista pidän ^_^)

Lue_tuotteet_IMG_7847

Vaikka kuinka saisin palkkion, en voi kirjoittaa sellaista mitä en voi allekirjoittaa. Luottamus tähän arvomaailmaan sekä kaupallisten yhteistöiden uskottavuus on tietysti viime kädessä vain lukijan arvioitavissa.

Hetki sitten tein yhteistyöpostauksen 100% Pure -merkin tuotteista House Of Organic -verkkokaupan kanssa. (Kyseessä on muuten samainen, luonnonkosmetiikkaan hurahtaneen neljän kundin perustama yritys josta kirjoitin blogissa neljä ja puoli vuotta sitten. Nimi vain on vaihtunut).

Ihastuin suureen osaan 100% Puren tuotteista, mutta luomivärien laatu oli paikoin selvästi heikko. Kerroin tästä House Of Organicille, ja pahoittelin, etten rehellisyysperiaatteeni puitteissa valitettavasti voi olla mainitsematta laatuseikasta, etenkin kun kyseessä on suhteellisen arvokas tuote. House Of Organicille tämä oli ok, sillä myös heille on tärkeää että yhteistyöpostaukset ovat rehellisiä.

100Pure_LipGlaze

Tällaista asennetta liiketoiminnassa minä arvostan suuresti. Myyjänä työskennelleenä tiedän, millaista markkinointiviestintä alalla suurimmaksi osaksi on – ja millaista kaupan ala ylipäänsä on. Kun voitot halutaan maksimoida, annetaan tuotteesta ja palvelusta vain yksipuolisesti myönteinen kuva, se on pelin henki. Rehellinen kauppias ehkä myy vähemmän – mutta nauttii suurempaa arvostusta.

Tässä vähän taustaa kaupallisista postauksista ja yhteistyökumppaneista Karkkipäivä-blogissa.

.

Nouseeko teillä on "maksettu mainos!"-tuntosarvet pystyyn kun luette, että tietty postaus on "kaupallinen yhteistyö"?

Suhtaudutteko näihin postauksiin eri lailla ja vähemmällä luottamuksella, kuin ei-kaupallisesti merkittyihin tuote-esittelyihin?

68 comments on “Kaupallisista yhteistöistä”

  1. Hyvä kirjoitus. Juuri tämän takia olen ollut vuosia lukijasi, kaikki postaukset ei ole hehkutusta siitä ” kuinka NYT kuulkaas ( taas ) löytyi uusi suosikki. Monissa blogeissa vaan niin paistaa läpi hehkutus saaduista tuotteista. Tykkään toki itsekin kokeilla uutuuksia, mutta en läheskään innostu kaikesta. Kun joku suosikki on hyvä niin käytän sitä kunnes löytyy joskus parempi. Mutta niitä parempia ei tule yleensä montaa kertaa vuodessakaan. Sinä kerrot rehellisesti, ei niin hyvistäkään ominaisuuksista. Jokainenhan voi sitten miettiä voisiko tuote sopia itselle. Tarpeita ja mieltymyksiä on niin monta. Blogisi kautta aikoinaan innostuin mineraalimeikeistä. Eivät sopineet minulle. Samoin innostuin Laverasta ja luonnonkosmetiikadta muutenkin ja olen löytänyt nyt paljon suosikkeja ihan sen perusteella mitä olen blogistasi lukenut. Kaikki omista suosikeistani eivät välttämättä ole sinulta saaneet kehuja. Kiitos paljon blogistasi. Kiitän myös siitä että jaksat vastata lukijoidesi kysymyksiin ( kommentteihin myös ). Paria erittäin kaupallista blogia seuranneena olen törmännyt päinvastaiseen. Haluaisin niistä tykätä mutta bloggari ei ilmeisesti lue kommentteja/kysymyksiä ollenkaan ja minusta se on lukijoiden aliarviointia. Minulle ei ainakaan riitä että postauksia on usein ja kerran kuussa kehutaan uusi suosikkivoide.

    Vastaa

    0
    1. Kiitos kommentistasi PauliinaH. Mukava kuulla että olet löytänyt blogini kautta myös suosikeiksi muodostuneita tuotteita, vaikka joitain hutikokeilujakin on mukaan mahtunut. Tuo on hyvä asenne kantaa mukana että tarpeita ja mieltymyksiä on monia (kuten myös tietysti ihoja) eikä toisen huippusuosikki tosiaan välttämättä toimi itsellä ollenkaan.

      Ihanaa kevättä sinulle ja kivaa että olet ollut lukijani niin pitkään <3

      Vastaa

      0
  2. Mielestäni on hyvin tärkeää , että tuotteista kerrotaan rehellisesti . Tuntuu joskus jopa turhauttavalta, kun kaupallisessa blogissa käytetään kaikkia positiivisia adjektiiveja peräkkäin. Kun tämä toistuu kuukaudesta toiseen sellaistenkin tuotteiden kohdalla mitkä eivät niitä kaikkia adjektiiveja ja hypetyksiä ansaitse. On myös useita brändejä , joiden menestys perustuu pelkästään näihin toistettuihin hypetyksiin kaupallisen yhteistyön ansiosta. Arvostan suuresti bloggareita, jotka kertovat tuotteista rehellisesti.

    Vastaa

    0
  3. Mä tulin oikeastaan vaan liputtamaan kiinnostukseni muiden kommentteihin aiheesta, koska oman kantani olen tehnyt selväksi jo silloin kun otit käyttöön affilinkit. Mun mielestä nämä kaksi lokeroidaan saman kaupallisuusvarjon suojiin ja sulla ei ole tämän kanssa mitään suhmurointia.

    Karkkipäivä on tullut tunnetuksi rehellisestä analyyttisyydestä, jota en usko mitenkäään päin mainoslinkeillä tai kaupallisilla yhteistöillä murennettavan. Mutta koska haluan itse ajatella myös omasta bloggaamisestani näin, tiedostan että näkemykseni ei ole täysin subjektiivinen ja jään seuraamaan keskustelua. Vaikka ennakkoasenteeni onkin se, että pyhpah - Sanni ei nukkuisi öisin, jos möisi mielipiteensä rahasta. :D <3

    Vastaa

    0
    1. ja sulla ei ole tämän kanssa mitään suhmurointia.

      *tykkää sanasta suhmurointi* ^_^ Vaikka mä en ilmeisesti sellaista harjoitakaan..! :D

      Sanni ei nukkuisi öisin, jos möisi mielipiteensä rahasta. :D <3

      Näinhän se tosiaan olisi. Ennen kaikkea "tilattujen mielipiteiden" kirjoittaminen olisi kauhean tylsää. Samoin minusta on tylsää niin lukijana kuin kirjoittajana, jos blogissa (tai missä tahansa mediassa) on pelkästään positiivisia arvioita kaikesta. Ymmärrän jollain tapaa joidenkin bloggaajien valitseman pelkästään positiivisen tien perusteilla, "en halua tuoda näkyvyyttä tuotteilla joista en tykkää", mutta itsestäni kirjoittajana (ja henkilönä jolla on paljon mielipiteitä) olisi ihan sairaan tylsää kirjoittaa pelkästään positiivisista kokemuksista.

      Vastaa

      0
  4. Ainoa "ongelma" on se että ko. postaukset käyvät kukkaron päälle ;) Onneksi en käytä meikkejä, muuten iskisi vararikko xD Enpä muuten edes juuri kiinnitä huomiota onko yhteistyöpostaus vai ei. Riittää että on selkeä merkintä asiasta ja kirjoitat rehellisen mielipiteen tuotte(i)esta :)

    Vastaa

    0
    1. Ainoa ”ongelma” on se että ko. postaukset käyvät kukkaron päälle ;)

      Hahah ^_^ :D

      Vastaa

      0
  5. Sinun blogiasi jo useamman vuoden lukeneena uskon täysin siihen että kerrot tasan tarkkaan mitä mieltä olet oikeasti, eikä sinun mielipidettäsi voi ostaa. Luotan arvioihisi ja ymmärrän että ne ovat juuri sinun oman kokemuksesi mukaisia, juuri sinun ihosi/hiuksesi/makusi mukaisia ja tätä myös painotat jutuissasi. Kerrot myös vinkkejä vaikka tuote ei sopisi sinulle, että kenelle se voisi mahdollisesti sopia. Eli sinun blogissasi, kun sinut "tuntee", niin tuo kaupallinen yhteistyö-kommentti ei vaikuta minuun mitenkään. Tuntemattomampia blogeja lukiessa olen todella varovainen tuon kommentin kanssa tehdyistä jutuista.

    Vastaa

    0
    1. Sinun blogiasi jo useamman vuoden lukeneena uskon täysin siihen että kerrot tasan tarkkaan mitä mieltä olet oikeasti, eikä sinun mielipidettäsi voi ostaa.

      Tosi mukava kuulla <3

      Vastaa

      0
  6. Tätä jäin pohtimaan:
    "Tanja Kipinoinen esittää minulle joukon tuotteita tai tuotemerkkejä joille hän toivoisi näkyvyyttä. Näistä tuotteista valitsen ne, jotka kiinnostavat ja innostavat minua ja joista tuntuu luontevalta kirjoittaa. Sitten testaan tuotteet.Jos kävisi niin, että en pidäkään tuotteista tai ne eivät sopisi iholleni, kerron siitä Tanjalle ja valitsemme toiset tuotteet.

    Positiivista arviota minulta ei voi tilata – jos yhteistyökumppani ehdottomasti toivoisi kaupallista kirjoitusta tuotteista joiden laadun takana en oman kokemukseni kautta voi seistä, kieltäydyn yhteistyöstä."

    Eikös tuo kuitenkin ole periaatteessa positiivisen arvion tilaamista, jos huonoilta/sopimattomilta tuntuvat tuotteet jätetään arvioimatta ja etsitään tilalle toiset? Minusta blogissasi on käsitelty kaupallista yhteistyötä läpinäkyvästi. Nyt kuitenkin jäin miettimään, että periaatteessa hyvältä kuulostava räätälöinti on toisaalta myös ko. yhteistyötahon kannalta parhaan tuotteen etsimistä. Eikä niinkään sitä Sannille (tai lukijalle) sopivimman tuotteen etsimistä.

    Vastaa

    0
    1. Eikös tuo kuitenkin ole periaatteessa positiivisen arvion tilaamista, jos huonoilta/sopimattomilta tuntuvat tuotteet jätetään arvioimatta ja etsitään tilalle toiset?

      "Positiivisen arvion tilaamisella" tarkoitan, että yhteistyökumppani haluaa minulta positiivisen mielipiteen itse määrittelemästään tietystä tuotteesta. Minulta ei siis voi ostaa artikkelia aiheesta kuin aiheesta. Kaupallisessa yhteistyössä tähdätään aina positiiviseen kokonaisvaikutelmaan, sehän on selvää, ja tällöin ei ole millään lailla mielekästä rakentaa kaupallista postausta sellaisen tuotteen tai tuotteiden ympärille jotka eivät sopineet minulle tai joiden laatuun en muuten ollut tyytyväinen. Tuntuisi hassulta tehdä sovittu yhteistyö tuotteesta, josta minulla ei olisi mitään hyvää omaa kokemusta, mutta toteaisin; "Tämä varmasti kuitenkin sopii rasvaiselle/kuivalle/atooppiselle iholle." Ehkä jollekulle yhteistyökumppanille sopisi sellainenkin tuote-esittely, mutta mielestäni on luonnollista, että kaupallisessa yhteistyössä esittelyn kohteena on myös kirjoittajaa itseään henkilökohtaisesti innostanut tuote.

      Nyt kuitenkin jäin miettimään, että periaatteessa hyvältä kuulostava räätälöinti on toisaalta myös ko. yhteistyötahon kannalta parhaan tuotteen etsimistä. Eikä niinkään sitä Sannille (tai lukijalle) sopivimman tuotteen etsimistä.

      Minusta tämä lause kuulosti hieman ristiriitaiselta ensin kirjoittamasi kanssa ("...jos huonoilta/sopimattomilta tuntuvat tuotteet jätetään arvioimatta ja etsitään tilalle toiset"), enkä ole ihan varma ymmärsinkö mitä tarkoitit. Jos minulle huonot ja sopimattomalta tuntuvat tuotteet jätetään pois, eikö silloin nimenomaan haeta minulle sopivinta/innostavinta/luontaisesti kiinnostavaa tuotetta...? Eikä yhteistyötahon kannalta "parasta"?

      Yhteistyötahohan saattaisi vaikka kovasti haluta minun esittelevän jonkin tietyn tuotteen jolle kaipaisi aivan erityisesti näkyvyyttä, mutta en esittele sitä koska se ei ole tuote jota haluaisin itse käyttää tai en vain koe luontaista kiinnostusta sitä kohtaan. Yhteistyötuotteeksi valitaan jokin toinen tuote, josta innnostun mutta joka on yhteistyökumppanille kenties esitellyistä vaihtoehdoista alhaisempi prioriteetti.

      Vastaa

      0
    2. Tätä jäin itsekin vielä yön yli pyörittelemään ja pohtimaan sanojani. :) Ei siis missään nimessä ollut moite, vaan koitin hahmottaa miten kaupallinen yhteistyö päässäni jäsentyy. Kuten muistakin kommenteista voi lukea, on meillä vahva luotto rehtiin ja läpinäkyvään toimintaasi (ja siksi me täällä vuosi toisensa jälkeen roikutaan lukemassa)! Minusta toteutat kaupallista yhteistyötä pienimmällä mahdollisella haittakertoimella. :)

      Pohdin siis kaupallisen yhteistyön osalta lähinnä sitä, että sinulle hyvin valittu, sopiva tuote saa tietysti todennäköisesti hyvän arvion. Eli vaikka sinulta ei tilata positiivista hehkutusta tuotteesta kuin tuotteesta, tulee sinulle räätälöidyn tuotteen arvioinnin kylkiäisenä todennäköisesti positiivista huomiota tuotemerkille. Tämä tosin on hyvin pieni haittapuoli, sillä minusta on hienoa miten perinpohjaisesti yleensä kerrot miten tuote x on sinulle valittu ja miksi tuotetta y et edes ottanut käsittelyyn. Ja hyviä kokemuksiahan me nimenomaan kaipaamme - joka päivä Lierac-seerumia nassuun läpsytellessä kiitän Karkkipäivää. :D

      Niin ja minkä hiton vuoksi niitä varisevia glitteri-luomivärejä valmistetaan? Augh.

      Vastaa

      0
    3. Minusta toteutat kaupallista yhteistyötä pienimmällä mahdollisella haittakertoimella. :)

      Hihih, tämä oli hauskasti ilmaistu ^_^ :D

      Pohdin siis kaupallisen yhteistyön osalta lähinnä sitä, että sinulle hyvin valittu, sopiva tuote saa tietysti todennäköisesti hyvän arvion. Eli vaikka sinulta ei tilata positiivista hehkutusta tuotteesta kuin tuotteesta, tulee sinulle räätälöidyn tuotteen arvioinnin kylkiäisenä todennäköisesti positiivista huomiota tuotemerkille.

      Kyllä, totta kai. Eli joo, tältä kantilta katsottuna voi kai sanoa, että minulta voi "tilata" positiivisen arvion, kun arvion kohteeksi valitaan minua miellyttävä tuote :) Mutta tässäkin tapauksessa tuote-esittelyyn liittyy vapaus kirjoittaa tuotteen (tai joidenkin tuotteista, jos kyseessä on useamman tuotteen esittely) ominaisuuksista myös perusteltua kritiikkiä.

      joka päivä Lierac-seerumia nassuun läpsytellessä kiitän Karkkipäivää. :D

      Mahtavaa ^_^ <3 <3

      Vastaa

      0
  7. Mulle on ihan sama, saako bloggaaja rahaa vaiko ei tekemistään tuotetestauksista.
    Jos bloggaajan jutut ovat sen verran rehellistä, että pystyn arvosteluista arvoimaan sopiiko esitelty tuote minulle vaiko ei, on ihan sama kirjoittaako kaupallisesti vai ei kaupallisesti.

    Toistaiseksi Sannin jutut on olleet "linjassa", joten mulle on ihan samantekevää mitä kaupallisuutta on takana.

    Toisaalta olen itse niin opportunisti, että tykkään hyötyä lukijoille myönnetyistä alennuksista (ostan xx-paikasta ja saan koodilla alen tai Sannin lempparituotteesta spessukoon kaupanpäälle). Siltä kannalta ajateltuna nuo kaupalliset jutut ovat ilmeisesti ihan kaikkia hyödyttäviä ja ihan fiksukin valinta?

    Vastaa

    0
    1. Siltä kannalta ajateltuna nuo kaupalliset jutut ovat ilmeisesti ihan kaikkia hyödyttäviä ja ihan fiksukin valinta?

      Parhaimmillaan hyvä kaupallinen yhteistyö tosiaan hyödyttää kaikkia osapuolia :)

      (...olisi kiva jos noita alennuskoodeja saisi yhteistyöpostauksiin vielä useammin... ^_^ On kaikkein kivoin tehdä yhteistyöpostaus kun siihen liittyy vielä alennusetu lukijoillekin. Toisaalta vinkkailen ihan mielelläni myös yhteistyökumppaneideni yleisistäkin alennuskampanjoista jotka eivät liity minun blogini yhteistöihin, alennus kuin alennus, tulen hyvälle mielelle jos joku saa shoppailtua halvemmalla kuin normaalihintaan :D)

      Vastaa

      0
    2. Nimenomaan kiitosta saat siitä, et olen saanut omiin probleemiinkin apua/tuotevinkkejä kysymällä.
      Ja osaan jo tutkailla jotain asioita kosmetiikkamarkkinoilla ja tiedän mitä haluaisin kokeilla (puhelimen sivutaskussa kokeilulista, johon oon laittanut tuotteita muistiin shoppailua varten...sit joskus ja jouluna). Joka on jo iso asia Mäntysuopa/Nivea/Tummeli/Pepsodent ihmiselle...

      Vinkit siis ehdottomasti hyvä jttu.

      Vastaa

      0
  8. Luen nykyisin vain muutamaa kosmetiikkablogia säännöllisesti. Ymmärrän hyvin, että bloggaajat saavat joko rahallista korvausta tai ilmaisia tuotteita kirjoituksista. Ne blogit, joita seuraan ovat mielestäni rehellisiä mielipiteissään, eli en varsinaisesti koe lukevani maksettuja mainoksia. Kosmetiikan kuluttajana kuitenkin arvostan sitä, että joku viitsii kertoa omista kokemuksistaan rehellisesti ja osaa valottaa myös tuotteiden sisältöä ja vaikutuksia. Minulla itsellä ei aika riitä lähteä kauppoja/nettikauppoja kiertelemään ja etsimään "sitä oikeaa". ;) Eli en pidä pahana näitä yhteistyössä tehtyjä postauksia.

    Tästä tuli muuten mieleen, että minulle tuli hetken aikaa bette box. Alkuun se oli ihan jännittävä ja hauska, mutta lopulta kyllästyin kun aika moni tuote oli ns. huteja omalle kohdalle. Eli mieluummin ostan tuotteen jonka joku on jo arvioinut ja sen perusteella voin päätellä sopiiko se itselle kuin niin päin että ostan kaupasta läjän purkkeja joita itse lähden testaamaan...

    Vastaa

    0
    1. Kosmetiikan kuluttajana kuitenkin arvostan sitä, että joku viitsii kertoa omista kokemuksistaan rehellisesti ja osaa valottaa myös tuotteiden sisältöä ja vaikutuksia. Minulla itsellä ei aika riitä lähteä kauppoja/nettikauppoja kiertelemään ja etsimään ”sitä oikeaa”. ;) Eli en pidä pahana näitä yhteistyössä tehtyjä postauksia.

      Jess, peukku :)

      Vastaa

      0
  9. Suhtaudun kyllä jollakin tavalla vähän negatiivisemmin kaupallinen yhteistyö -postauksiin kuin tavallisiin. Luotan kyllä siihen, että sinulta tulee rehellinen arvio ja ettet kirjoita ihan mistä tahansa tuotteista, mutta etenkin monissa muissa blogeissa kaupallisista yhteistöistä tulee heti vähän kylmä ja etäinen fiilis. Tulee vain mieleen, että bloggaaja on ehkä joutunut väkisin liittämään aiheen omaan elämäänsä tai keksimään pohdintoja jostakin, mikä ei oikeasti inspiroi. Vähän kuin jotkin luentopäiväkirjat yliopistossa :D Sinänsä uskon, ettei lempiblogeissani ole aivan väkisin väännettyä kamaa, mutta kyllä sinä olet varmaan ainoa, jonka voin oikeasti luottaa tuovan myös ne negatiiviset puolet esiin.

    Vastaa

    0
    1. Mukava kuulla - - vaikka toisaalta samalla ei, sillä se on tietysti ikävää jos "monissakin" muissa blogeissa kaupalliset yhteistyöt tuntuvat väkinäisiltä. :/

      Vastaa

      0
  10. Hei,
    Minusta on hyvä, että merkitset heti kirjoituksen alkuun "kaupallinen yhteistyö". Näin välttyy siltä mielipahalta kun jutun lopussa on vain pienellä laitettu "saatu bloginäkyvyyttä vastaan" tms. Tuote on vielä hyvin kiedottu arkisiin tapahtumiin ja tarinoihin, laitettu lihaa ns. luiden ympärille.
    Sinulla on laaja ja pitkäaikainen kokemus kosmeettisista tuotteista joka osaltaan lisää luotettavuutta. Mutta kuten sanoit se mikä käy sinulle, niin välttämättä ei sovi jolle kulle toiselle.
    Toinen asia on sitten se kuinka monta kirjoitusta on "kaupallisia yhteistöitä". Jos niitä on monta peräkkäin tai tosi usein, niin se luo jo eri fiiliksen koko blogista.

    Vastaa

    0
    1. Toinen asia on sitten se kuinka monta kirjoitusta on ”kaupallisia yhteistöitä”. Jos niitä on monta peräkkäin tai tosi usein, niin se luo jo eri fiiliksen koko blogista.

      Itsekkään en tykkää siitä jos kaupallisia yhteistöitä sattuu useampi liian lähekkäin, se antaa jopa minulle bloggaajana ikävän tunteen omaa bogiani kohtaan. En oikein osaa selittää miksi, tai ehkä se johtuu vain siitä, että vaikka kiinnostavia ja luontevasti blogiini sopivia kaupallisia yhteistöitä teenkin, en halua, että blogini alkaa henkiä liikaa kaupallisuutta. Se ei luo mukavaa "atmosta" jos joka kolmas postaus on kaupallinen yhteistyö. Välillä ihanteellinen ajoitus ja tasapaino kärsii ja joskus sattuu useampi yhteistyöpostaus lähekkäin lyhyen ajan sisällä. Toisaalta välillä voi olla kuukausi ilman ainuttakaan kaupallista postausta.

      Vastaa

      0
  11. Kaupalliset yhteistyökirjoituksesi ovat aina niin perusteellisia, että luotan niihin.

    Vastaa

    0
  12. Aloin seurata blogia pari vuotta sitten joulukalenterin aikoihin. Alussa minua ärsyttivät yhteistyössä tehdyt postaukset, mutta sitten tajusin jotakin hyvin tärkeää. Karkkipäivä on minulle kuin iltatee raskaan päivän jälkeen ja rentoudun lukemalla kosmetiikasta. Ystäväni nauravat hyväntahoisesti, kun innostun kaupan kosmetiikkahyllyllä ja aloitan lauseen "hei luin tästä Karkkipäivästä..." "tää Mossa on ihan super, tästä on Sannikin kirjoittanut". En osaa edes kuvitella, kuinka paljon blogin ylläpitäminen vie sinun aikaasi ja kietoutuu vapaa-aikaasi. Siksi minusta on tärkeää, että saat blogista myös rahallista korvausta. Karkkipäivä <3

    Vastaa

    0
    1. Laura K, kiitos <3 Et tiedäkään, kuinka mukavaa ja tärkeääkin oli lukea tämä kommentti juuri nyt. <3 Sillä pohdinnat siitä, kuinka paljon blogi todella on vienyt aikaani viimeisen yhdeksän vuoden ajan, ovat tällä hetkellä ajankohtaisempia kuin koskaan. Pohdinnat eivät liity kaupallisuuteen vaan syvällisemmin koko blogin merkitykseen, rooliin ja vaikutuksiin elämässäni. Mitä se on ottanut ja antanut.

      Ihanaa kuulla että arvostat <3

      Vastaa

      0
  13. Luottamustani tuo lauseke ei vähennä, ainakaan sinun blogisi kohdalla. Tiedän jo, että arvostat rehellisyyttä ja läpinäkyvyyttä, samaa kuin lukijasi :)
    Hienoa kuulla yhteistyöprosessista 'kulissien takaa' ja että yhä useampi firma on halukas suostumaan kriittistenkin arvioiden julkaisemiseen. Nykyisessä internet-ajassa tuskin niiltä rehellisiltä arvioilta voisi kukaan valmistaja välttyä, kuluttajat ovat sen verran valveutuneita ja aktiivisia. Onhan nyt netti pullollaan monia arviointisivustoja, joinne tuotearvioita voi kirjoittaa, joten mikään yliampuva mainonta tuskin pelastaa huonon tuotteen mainetta. (ja joo, olen tietoinen, ettei mikään firma ainakaan tunnusta tekevänsä tarkoituksella huonoa tuotetta... mutta huolimattomia, 'vähän sinne päin'-juttuja ehkä kyllä..) Parasta siis alunperin jo olla skarppina tuotekehittelyvaiheessa!
    On kivaa lukea näitä paneutuneita ja analyyttisia postauksia, jotka on kirjoitettu ei-ammattilaiskemistin näkökulmasta.. Itse en jaksa enää hifistellä viimeisimpien ihonhoitotrendien tuulissa (peptidit ym...), koska ihoni suurin tarve tällä hetkellä on säilyä talvikaudesta ehjänä. Happovaipan eheys menee kaiken muun edelle, joten anti-age on nyt tauolla. Seuraan kuitenkin blogeja, joiden realistisiin arvioihin uskallan luottaa, ja joista saa lukea itselleni oudoista merkeistä juuri sen verran, etten jää aivan pimentoon :)

    Vastaa

    0
    1. (ja joo, olen tietoinen, ettei mikään firma ainakaan tunnusta tekevänsä tarkoituksella huonoa tuotetta… mutta huolimattomia, ’vähän sinne päin’-juttuja ehkä kyllä..)

      Mä olen monenkin heikkolaatuisen meikkituotteen kohdalla miettinyt, miksi ihmeessä tällainen tuote on valmistettu. Olen siis sitä mieltä, ja nimenomaan joidenkin meikkituotteiden kohdalla, että joidenkin laatu on vain yksinkertaisesti huono, ja minua on aina kiinnostanut miksi ko. tuotetta valmistetaan. Yksi parhaita esimerkkejä on varisevan kuivat glitter-koostumukset. Hyvin harva glitter-koostumus on hyvälaatuinen, enkä vain saa kiinni siitä miksi tätä kuivaa, huonosti levittyvää, usein hyvin heikkopigmenttistä ja erittäin varisevaa laatua valmistetaan..! Jopa merkeillä, joiden luomivärien laatu muuten on kautta linjan erittäin hyvä, on ihan surkeita glitter-luomivärejä (MAC Lustre-laatu lienee yksi legendaarisimmista...) Koska nämä koostumukset nauttivat niin laajaa ja lähes yksimielistä dissausta, ja niitä kuitenkin aina vain valmistetaan, ei voi kuin todeta että valmistajat tietoisesti tekevät joitain heikkolaatuisia tuotteta. Olen myös törmännyt niin poskipuniin, huulipuniin, maskaroihin kuin rajauskyniin joiden laatu on niin surkea että palaisin halusta päästä kyseisten tuotteiden takana olevan kemistitiimin juttusille. Miksi, miksi?? ^_^

      Vastaa

      0
    2. Muistan vielä sen vuosien takaisen 'suuren maskarapostauksen', jossa pohdittiin ripsarien varisemista ja sitä, valmistetaanko niitä heikkolaatuisia tahallaan ;)
      Ilmeisesti joidenkin glitter-ym. meikkien kysyntä on trendien takia niin suurta, että niitä haastavuudesta huolimatta valmistetaan.

      Vastaa

      0
  14. Täytyy kommentoida, että sun blogi on ainoa, jonka tuotearvioihin luotan, enkä koskaan edes huomioi sitä, onko kyseessä kaupallinen yhteistyö vai sun itse ostama tuote. Blogisi on mun lemppari juuri siksi, ettet uhraa itseäsi mainonnan alttarille. Muissa lukemissani blogeissa mainoksista paistaa läpi sellainen myyjän "mielistely". Kiitos siis luotettavuudesta ja rehellisyydestä, myös firmoille joiden tuotteista saat kirjoittaa myös rakentavaa kritiikkiä :)

    Vastaa

    0
  15. Sitten vielä kysymys: sorry, jos tämä on mennyt minulta ohi, mutta oletko koskaan ajatellut tehdä blogiin esittelyä joistakin niistä monista amerikkalaisista semi-luonnonkosmetiikkasarjasta, joita myy mukavasti Suomeenkin runsaudensarvi iHerb? Saatavuus ei tosiaan ole ongelma, ja moni tilaa jo nyt kosmetiikkaa sieltä reilusti (alvien rajoissa tosin oltava huolellinen, ellei halua maksaa extraa..)
    Muistaakseni olet Karkkipäivässä esitellyt (ainakin maininnut) sen sinulle joskus suosittelemani NutriBioticin seerumin, mutta siellä on monta muutakin ihanaa, kohtuullisen hintaista tuotetta .. mm. Now-sarja, Andalou Naturals, Reviva... Hiustenhoitotuotteissakin on valinnanvaraa, monen suomalaisen suosikkina oli yhteen aikaan Giovanni-sarja ja Alba Botanican ihana jätettävä.. Sikäläinen tarjonta on hiukan erilaista kuin nämä Euroopassa esillä olevat semi- ja kokoluomubrändit.
    Niistä saisi kyllä varmaan taas uudenlaisen avartavan kulman kauneudenhoidon maailmaan, Jenkkilästä tilaaminen kun on niin mutkatonta ja mukavaa. :)

    Vastaa

    0
    1. Huomenna illalla töiden jälkeen on viimeistään taas aikaa vastata kommentteihin :) Palaan silloin :)

      Vastaa

      0
    2. Huomasin kyllä kiitettävän perusteelliset iherb-postauksesi, mutta lafkan laajasta kosmetiikkatarjonnasta saisi enemmänkin ainesta kirjoittamiseen :)
      Mulla muuten on Andalou Naturalsin näytteitä, niistä ei tosin vielä mitään selkeää kuvaa saa... Muutaman täysi/matkakoon olen ehtinyt käyttää, ja tietysti hiusjuttuja.
      Tämän brändin tuotteet ovat kohtuuhintaisia (mm. matkakokoja kivasti saatavissa!) ja niissä on OK sisältö (kunhan ei odota liikoja kasvien kantasoluilta...), erityisesti serumeissa on monipuolisia vaihtoehtoja. Tässä olisi mielestäni ehdottomasti yksi esittelyn arvoinen merkki :)
      Ekosertifikaattia näillä ei ole, mutta kylläkin Leaping Bunny-leima ja lupaus GM-vapaudesta.

      Vastaa

      0
    3. mutta oletko koskaan ajatellut tehdä blogiin esittelyä joistakin niistä monista amerikkalaisista semi-luonnonkosmetiikkasarjasta, joita myy mukavasti Suomeenkin runsaudensarvi iHerb?

      Itse asiassa vastaus taitaa suuresta iHerb-innostani huolimatta olla ei. Syy: aika ei riitä. Suurimpia ongelmiani läpi koko blogivuosien on ollut materiaalin ylirunsaus (ja sen aikaansaama lisästressi), kiinnostavia aiheita on niin paljon että kirjoittamassa voisi istua aamusta iltaan. Jopa puolet minua innostavista aiheista jää pois koska en pysty kirjoittamaan nykyistä tahtiani enempää. Olen niin hidas kirjoittamaan. Aiheista on pakko karsia :( Sitten harmittaa ja jopa ahdistaa kun joutuu luopumaan osasta kivaa.

      Jos olisin tehokkuudeltani muuan Virven tasoa, minulla olisi 200 tekstin varasto jatkuvasti pullollaan... :) Siellä olisi Revivat ja Alba Botanicat poikineen ;) Innostuin näistä merkeistä vielä lisää syksyn USAn reissulla jossa niitä pääsi hypistelemään ihan livenä.

      Vastaa

      0
    4. Voisin kuvitella, että suurempi tekstintuottotehokkuus näkyisi laihempana sisältönä. On olemassa jo riittämiin blogeja, joissa vain pintapuolisesti todetaan tuotteita, eikä niistä jää lukijalle kovin paljoa käteen. Laatu korvaa määrän. Blogistasi olen oppinut kosmetiikasta ja paljosta muusta monenmoista. Eli pidä nykyinen sopivasti syventyvä ja analysoiva tyylisi, toivon.

      Vastaa

      0
    5. Tällä hetkellä pelkästään hidastaminen tuntuu oikealta tieltä, joten saan työskennellä entistä enemmän niiden pettymyksen ja "luopumisen" tunteiden kanssa jotka kumpuavat mahdottomuudesta elää kaikkia ideoita, ajatuksia ja projekteja blogin kautta. Elättelen toivoa yhä vain hitaammasta ja samalla yhä vain paneutuvammasta blogityylistä.

      Vastaa

      0
    6. "Jos olisin tehokkuudeltani muuan Virven tasoa, minulla olisi 200 tekstin varasto jatkuvasti pullollaan… :) Siellä olisi Revivat ja Alba Botanicat poikineen ;.."

      hehhee... No, ehkä innostuisit kuitenkin vielä joskus naputtelemaan näistä ei-niin-tunnetuista merkeistä koostepostauksen? (Vain idea muhimaan...)
      Ehkä näistä jo joku on blogin tehnytkin, mutta en ole huomannut. Lukijakunnassasi on valveutunutta väkeä, jota kohtuuhintainen puoliluomu 'pupukosmetiikka' varmasti kiinnostaisi.

      Vastaa

      0
    7. hehhee… No, ehkä innostuisit kuitenkin vielä joskus naputtelemaan näistä ei-niin-tunnetuista merkeistä koostepostauksen? (Vain idea muhimaan…)

      Joo, muhimaan voi aina jättää :) Ei sitä koskaan tiedä vaikka parin vuoden päästä olisi tämän vuoro :) Mä kirjoitan niin vahvasti fiilispohjalta, että lopulta kuuntelen eniten "tunteen ääntä", yhteistyöpostauksia lukuunottamatta en juuri koskaan suunnittele että "tänään kirjoitan tästä, ja ensi viikolla tuosta", vaan lähes aina päätän aamuisin mikä luonnoksissa olevista jutturaakileista kirjoitetaan valmiiksi postaukseksi :) Tai sitten kirjoitan spontaanisti juuri sillä nimenomaisella hetkellä päässä heränneen jutun. :)

      Vastaa

      0
  16. Mua kaupalliset yhteistyöt ei häiritse lainkaan. Tykkään niistä siinä missä muistakin postauksista. Ja kun tässä just eilen ostin linkin kautta sen avrilin vedenkestävän ripsivärin, tuli oikein ilo, kun sai "maksaa sulle palkkaa" :) Oon ostanut blogin kautta monta tuotetta ilman mitään linkkejä (ennen kuin niitä oli ja eihän niitä vieläkään jokaisen tuotteen kohdalla ole), joten tuntuu hyvältä, että kun on paljon saanut, voi vähän myös antaa takaisin.

    Vastaa

    0
    1. Itse asiassa voisit hyvin laittaa johonkin pysyvät affiliate linkkisi listaksi. Minäkin jos ostan jotain mitä suosittelet, voisin sellaista käyttää. Tai no en tiedä onko se sallittua, en tunne blogien tai niiden alustojen sääntöjä.

      Vastaa

      0
    2. Itse asiassa voisit hyvin laittaa johonkin pysyvät affiliate linkkisi listaksi.

      Tuollainen tuntuisi itsestä tosi epämukavalta, vaikka arvostan kovasti jos joku haluaisi jotain suosittelemaani ostaa linkkini kautta. Mutta omien linkkien "tyrkyttäminen" jollain kestolistalla tuntuisi ei-minulta ja epäluontevalta.

      Kiitos ajatuksestasi kuitenkin <3

      Vastaa

      0
  17. Mielenkiintoista lukea miten toimit. Suhtautumiseni kaupallisiin yhteistöihin riippuu täysin blogista. Sinuun ja tekemiisi arvioihin on aika vahva luotto, jonkun toisen suositukset jätän huomioimatta tai suhtaudun hyvinkin kriittisesti. Jossain blogissa aina eri merkin kosteusvoide ylistetään parhaaksi viikoittain ja lisäksi huomaa että tiettyjen merkkien mainostus kiertää kehää. Toki ymmärrän että bloggarillakin on suosikkisarjansa, mutta kyllä se syö uskottavuutta. Tottakai ihon tarpeet muuttuvat esimerkiksi säätilan muuttuessa, mutta silti on aika vaikea tietää mitä kirjoittaja oikeasti arvottaa tuotteessa kun linja on poukkoilevaa. Moni blogi on tipahtanut pois lukulistalta kun olen tajunnut että en halua käyttää kallisarvoista vapaa-aikaani sellaiseen huttuun mistä ei saa mitään irti.

    Arvostan kovasti perusteltuja mielipiteitäsi ja koen että saan niistä enemmän irti kuin monesta muusta blogista. Joskus joku arvio saattaa vaikuttaa ostopäätökseen, joskus taas tiedostan että ihomme tarpeet ovat erilaiset eikä juuri se tuote sovikkaan minulle. Arvostus ja luottamus ovat asioita jotka syntyvät ajan kanssa. Olen ollut lukijasi vuosia ja Tallinnan reissulla myös tavattiin livenä. Voisikin sanoa että kaupallinen yhteistyö ei karkkpäivässä ole kirosana :)

    Vastaa

    0
  18. "Jos kävisi niin, että en pidäkään tuotteista tai ne eivät sopisi iholleni, kerron siitä Tanjalle ja valitsemme toiset tuotteet.

    Positiivista arviota minulta ei voi tilata"

    sori mutta nää virkkeet on kyllä vähän ristiriidassa keskenään. ymmärrän että et kirjoita positiivista arvostelua tuotteista joista et tykkää, mutta käytännössä tällainen diili estää negatiivisten arvioiden kirjoittaisen, ja mun mielestä se on vähän sama kuin joku maksais sulle että kirjoitat tykkääväsi jostain tuotteesta vaikket tykkäisikään.

    Vastaa

    0
    1. sori mutta nää virkkeet on kyllä vähän ristiriidassa keskenään. ymmärrän että et kirjoita positiivista arvostelua tuotteista joista et tykkää, mutta käytännössä tällainen diili estää negatiivisten arvioiden kirjoittaisen, ja mun mielestä se on vähän sama kuin joku maksais sulle että kirjoitat tykkääväsi jostain tuotteesta vaikket tykkäisikään.

      Ei ne estä :) Yli puolet, no varmaan 80-90% kaikista Karkkipäivän tuotearvioista on muita kuin kaupallisia yhteistöitä, ja näissä on myös negatiivisia arvioita. Ja onhan myös joissain kaupallisissa yhteistöissäkin, kuten mainitsemassani 100% Puressa.

      Vastaa

      0
  19. Olen karsinut lukulistalta blogin/blogeja, jotka on päivästä toiseen täynnä ylisanoja ja viimeisessä lauseessa osoitetaan aina samaan paikkaan, josta tätäkin superhyperihmetuotetta voi ostaa. En sillä, että näkisin kaupallisessa yhteistyössä tai taloudellisessa hyödyssä mitään vikaa, päin vastoin! En vaan pidä siitä, että se ei ole läpinäkyvää. Miksei voisi suoraan kirjoittaa, että tehtiinpä XX:n kanssa tämmöinen yhteinen juttu. Toisekseen, joka ikinen kosmetiikkatuote ei voi olla yhtä superhyväihme.
    Karkkipäivän kohdalla tätä fiilistä ei ole koskaan tullut. Olethan analyyttinen ja perinpohjainen. Luotan sun sanaan aika paljon enemmän kuin mainoksiin :) Hyvä Sanni!

    Vastaa

    0
  20. Oli kiva lukea kulissien takaa miten teet näitä juttuja :) Kovin usein niitä ei taida ollakaan, vähän kuin joku muukin yllä sanoi niin monessa blogissa useimmat postaukset saattavat olla jo yhteistöitä ja monesti ovat hieman väkinäisiä ja päälleliimattuja. Joitain blogeja olen jättämässä lukulistalta itsekin pois tuon vuoksi. Sinun blogiasi taas luen edelleen, vaikka itse asiassa meillä on sen verti erilaiset mieltymykset, että varsinaisesti edes tuotevinkkeja en saa - sinua on vaan niin mukava lukea :)

    Vastaa

    0
  21. Luotan sinuun, sillä olet toiminut ennenkin ihailtavan läpinäkyvästi kertoessasi meille lukijoille periaatteistasi ja toimintatavoistasi. Lisäksi ajattelen, että ihminen joka on rakentanut itsestään noin hyvän brändin (rehellinen, analyyttinen ja perinpohjainen Sanni!) tuskin ryhtyisi sellaisiin yhteistyökuvioihin, jotka nakertaisivat sitä :)

    Vastaa

    0
    1. Kiitos Päivi :) <3 (Apua, mun pitää kohta lähteä jäähylle kun naamaa kuumottaa näin hieno palaute... iik, mulla on "rehellinen ja analyyttinen brändi"..! Sehän on mahtavaa...! <3)

      Vastaa

      0
  22. Koska aloitin lukemisesi huhti- tai toukokuussa 2009 (en muista enää kummassa), niin koen kyllä tuntevani sut bloggaajana niin hyvin, että luotan tuotearvosteluihisi, olivatpa ne maksettuja tai eivät. Luotan sun tuotejuttuihin eniten, yleensä suhtaudun hyvinkin varauksella, varsinkin jos kyseessä on ontolta vaikuttava hehkutus. Suurinta osaa kosme- ja lifestyle/muotiblogeista en edes lue - en itse asiassa muita kuin Karkkipäivää erittäin harvoja satunnaisselailuita lukuunottamatta, juuri siksi että ne ovat niin kolkkoja ja epäaidon tuntuisia. Uskon jotenkin, että sulla on vain niin korkea työmoraali ja teet tätä ehkä jotkin muutkin arvot mielessä kuin euron kuvat silmissä, että luotan että sanot rehellisen mielipiteesi :) Harmillista on vain se, että ihotyyppimme ja kosmemieltymyksemme muutenkin ovat aika erilaiset :D En ymmärrä, miksi joku vastustaisi näin rehellisiä ja mielestäni läpinäkyvästi toteutettuja yhteistöitä, koska on vain oikein että bloggaaja saa korvauksen ajastaan varsinkin kun jälki on niin laadukasta kuin sulla.

    Vastaa

    0
    1. Kiitos momo :) <3 Mahtavaa että olet lukenut blogiani alusta saakka..! *liikuttuu* Niin vanhoja lukijoita ei varmasti ole kovinkaan paljon.

      Harmillista on vain se, että ihotyyppimme ja kosmemieltymyksemme muutenkin ovat aika erilaiset :D

      No voihan...! ^_^ Ihanaa että olet tästäkin huolimatta silti pysynyt lukijana kaikki nämä vuodet :)

      Vastaa

      0
  23. Karkkipäivä on Suomen luotettavin, eniten asioihin perehtynyt, perusteellisinta taustatyötä tekevä, läpinäkyvin ja lukijoitaan korkeimmalle arvostava kauneusblogi ❤. Kiitos Sanni!

    Vastaa

    0
    1. Kiitos Piia ❤️❤️ Kaikkia näitä attribuutteja en ansaitse mutta kiitän silti ☺️❤️

      Vastaa

      0
  24. Luen mielelläni kommenttejasi tuotteista ja yrityksistä niiden takana.On ihailtavaa että jaksat paneutua myös asioiden eettiseen puoleen ja ympäristö arvoihin.
    Jo iäkkäämpänä yli 50 vuotiaana en jaksa monia blogeja seurata mutta tästä blogista käyn katsomassa vinkit ostoksille mennessä.Ihotyyppini ei ole samanlainen kuin sinun mutta tarkkojen tuotearvioiden perusteella olen voinut päätellä sopiiko joku voide minunkin iholleni.
    Ja mitä tähän positiiviseen arviointiin tulee en näe mitään järkeä lukea negatiivista arviota tuotteista,mieluummin käytän aikani lukemalla jostain sellaisesta joka ehkä kannattaa hankkia.Mielipiteitä ja ihotyyppejä on toki monia ja niinkuin on sanottu kaikki ei sovi kaikille mutta minulle lisäarvo on kun saan tietoa myös yrtyksestä joka on tuotteen takana.

    Vastaa

    0
    1. Kiitos palautteestasi, Santtu :) Jatkan hyvillä mielin tähän tyyliin :)

      Vastaa

      0
  25. Samaa mieltä kuin ensimmäinen kommentti, on mieletöntä miten paljon satsaat ja käytät aikaasi tähän blogiin. Juuri puhuin uusille tuttavilleni tästä blogista ja kerroin miten koen että olet itselleni Suomen (ja muiden maiden blogeja en lue) luotettavin kauneusbloggaaja. Kun vertaa sitä panosta minkä joka postaukseen laitat, se on vertaansa vailla. Lisäksi huumorisi iskee minuun! Tämä blogi on minusta ainutlaatuinen ja kaltaisiasi kirjoittajia/kauneus"tutkijoita" ei monia löydy!

    Kiitos vielä!

    Vastaa

    0
    1. Huijui millaisiin ihaniin kommentteihin saakaan aamulla herätä...! <3 (No, heräsin jo puolitoista tuntia sitten mutta avasin koneen vasta nyt...) Kiitos Laura :) <3

      Vastaa

      0
  26. Postaus oli mielenkiintoinen, siinä selitettiin hyvin, miten yhteistyö toimii ja kuinka ne merkitset blogiin. Näin aloittelevana bloggaajana nämä postaukset ovat mielenkiintoisia, koska vaikka tähän mennessä kaikki esittelemäni tuotteet ovat olleet itse ostamiani, voi näistä ottaa mallia kuinka merkitä yhteistyöt, jos niitä joskus tulee.

    Erästä suosittua blogia seurasin aiemmin säännöllisesti, mutta jotenkin siitä meni maku, kun postauksia tuli joka päivä, ja aina tuntui löytyvän se kaikista paras tuote, joka hakkasi aiemmassa postauksessa maasta taivaaseen kehutun tuotteen. Voihan toki olla, että oikeasti löytyikin ihan superhyvä tuote, mutta huomiota herättävän usein niitä tuntui löytyvän.

    Vastaa

    0
    1. Mukava kuulla että postauksesta on hyötyä jopa muille bloggaajille :) Minustakin aihe on mielenkiintoinen ja tykkään avata näitä lukijoilleni.

      Vastaa

      0
  27. Nyt kun asiaa mietin, niin sanottava on että tuo sanayhdistelmä "kaupallinen yhteistyö" saa tosiaan silloin tällöin tuntosarveni hieman pystyyn - lähinnä vain siksi, että noissa tuntosarvet nostavissa tapauksissa yhteistyö ei tunnu luontevalta, tai tarkemmin sanottuna yhteistyöhön liittyvä tuote tai tuotteet eivät vaikuta mielestäni sellaisilta, joista kirjoittaja olisi oikeasti kiinnostunut. Kun yhteistyö ei tunnu aidolta, niin on myös ehkä vaikea luottaa siihen, että tuotteesta esitettävät arviot olisivat painoarvoltaan kummoisia, vaikka toki tämä ei varmaankaan ole ihan näin mustavalkoista. Ehkä tässä asiaan liittyy myös blogin genre - ehkä lifestyle-blogin pikapuuroyhteistyö ei vain tunnu samalla tavalla luontevalta kuin kosmetiikkablogin kosmetiikkayhteistyö, vaikka mahtuuhan monen kosmetiikkablogin aihealueisiin toki aika paljon muutakin kuin kosmetiikkaa! ;) Pikapuuronörttejäkin tästä maailmasta varmasti löytyy, mutta ehkä useammin kosmetiikkablogistit ovat kosmetiikkanörttejä (ja käytän tässä sanaa 'nörtti' mitä suurimmalla kunnioituksella, en nyt vain keksi hyvää vastinetta englannin sanalle 'geek' joka mielestäni saa joitain innostuneen asiantuntijan konnotaatioita joita suomen 'nörttiin' ei aina liitetä) - täten heidän arvioistaan paistaa aito kiinnostus ja innostus ennen kaikkea kosmetiikan *ilmiöitä* kohtaan. Se mitä yritän tässä sanoa on varmaankin kiteytettynä se, että siinä missä luontevat yhteistyöt ovat minusta mielenkiintoisia eikä niiden kaupallisuus oikeastaan hirveästi liikuta minua, niin päälleliimatun oloiset yhteistyöt saatan skipata lähes suorilta käsin. Ja nörttien jutut kiinnostavat aina. :D

    Mitä sitten tulee Karkkipäivään, niin sanottava on, että mielestäni olet onnistunut poikkeuksellisen hyvin valikoimaan blogiisi yhteistyökamppiksia, jotka tuntuvat luontevilta ja juuri sinulle räätälöidyiltä, mikä tämänkin postauksen perusteella taitaa olla periaatteesi yhteistyökumppaneiden valinnassa. Mielestäni se välittyy lukijalle hyvin rivien välistä jo ihan "tavallisten" kirjoitustesi lomasta, puhumattakaan sitten näistä "behind the scenes"-postauksista, joissa ansiokkaasti avaat omia toimintaperiaatteitasi. Tämä luontevuus ja avoimuus yhdistettynä analyyttiseen ja perinpohjaiseen kirjoitustyyliisi nostaa Karkkipäivän helposti ainakin omien suosikkiblogieni joukkoon sekä sisällöltään että luotettavuudeltaan. Kiitos siis siitä! :)

    Vastaa

    0
    1. Tosi mukava kuulla, Maria :) Kiitos palautteesta <3

      'Geek' on minulle mitä mielekkäin "titteli" ^_^ :D Juuri sitä mä olen mitä kosmetiikkaan - ja pariin muuhunkin kiinnostuksen kohteeseen - tulee. :)

      Vastaa

      0
  28. Hyvä postaus, mutta ei juurikaan muuttanut aiempaa käsitystäni kaupallisista yhteistöistäsi - olen nimittäin alun perin tykännyt lukea blogiasi ja luen edelleen siksi, että kaupallisetkin postaukset ovat laadukkaita ja "läpinäkyviä". Blogit nykyään ovat täynnä kirjoituksia mitä älyttömimmistä yhteistöistä ja muutenkin tuntuu ettei voi ikinä tietää kirjoittajan oikeaa mielipidettä. Tykkään miten perinpohjaisesti kuvailet tuotteet ja esim. millaiselle iholle ne sopivat. En siis näe laadussa juurikaan eroa siitä että olisit ostanut tuotteet itse. Tuota olenkin miettinyt että mitä jos et pidä yhteistyönä saadusta tuotteesta, oli kiva saada tietää :)

    Vastaa

    0
    1. :) Kiitos, tällaisen palautteen perusteella olen mitä ilmeisimmin onnistunut välittämään arvoni ja asenteeni lukijoilleni - vaikka kaikissa tapauksissa se ei ole niin helppoa kun välineenä on teksti.

      Vastaa

      0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


  • Sanni

  • Arkisto

    • 2024 (60)
    • 2023 (148)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat