28.01.2023

Parhaat silmänympärysvoiteet

Kaupallinen yhteistyö: Transmeri

Tällaisen postauksen olen halunnut kirjoittaa todella pitkään, ja nyt sellainen on tarjolla mun parhaiten tuntemista brändeistä. :)

Vaikka muutoin olen siirtynyt pois voiteista kasvojenhoidossa, silmänympärysvoiteesta en tule luopumaan. Olen käyttänyt silmänympärysvoidetta 16-vuotiaasta asti ja siitä on muodostunut yksi tärkeimpiä ihonhoitotuotteitani.

Olen äärimmäisen tarkka silmänympärysvoiteen koostumuksesta ja ihotunnusta, ja suorastaan hermostun huonoksi kokemistani koostumuksista. Tässä muutama esimerkki yllättävän yleisistä silmänympärysvoidekoostumuksista, joita en omalle iholleni kelpuuta, ja jollaiset eivät pääse mun listalle:

👁‍🗨 Niin kevyt koostumus, ettei se imeydyttyään jätä minkäänlaista pehmentävää pintaa ihoon.

👁‍🗨 "Saippuoituva" koostumus, jossa on käytetty emulgaattorijärjestelmää, joka saa voiteen ikäänkuin kevyesti vaahtoamaan iholla. Tällainen koostumus ei myöskään asetu iholle nätisti vaan tyypillisesti liukuu iholla minne sattuu ja imeytyy hitaasti.

👁‍🗨 Paksu koostumus, joka kyllä suojaa mutta ei kosteuta kunnolla. Iho voi jäädä pehmeäksi, mutta silti kiristää.

SILMÄNYMPÄRYKSET - ERILAINEN IHOALUE

Silmänympärys on hyvin erilainen ihoalue kuin iho muualla kasvoissa. Iho silmien ympärillä on hyvin ohutta, eikä tällä ihoalueella ole juurikaan talintuotantoa. Siksi iho silmien ympärillä kuivuu ja rypistyy herkemmin kuin muilla alueilla.

Silmänympärysihon ohuus tekee siitä paljon herkemmän reaktioille, minkä vuoksi silmänympärystuotteissa ei voida käyttää yhtä korkeita pitoisuuksia hajusteita tai aktiiviaineita, kuin paksumman ihoalueen tuotteissa. Esimerkiksi eteerisiä öljyjä ei suositella käytettävän enempää kuin 0,1% silmänympärystuotteissa, ja kaikkein mieluiten tuotteet saavat olla hajusteettomia.

Toisin kuin muualla kasvoissa, silmänympärysiho myös turpoaa herkemmin. Tämäkin otetaan huomioon silmien ympäryksille kehitetyissä tuotteissa, jotka usein sisältävät ihoa supistavia ja turvotusta lievittäviä ainesosia.

Silmien ympäryksille ei kuitenkaan ole mikään "pakko" käyttää erillistä silmänympärysvoidetta. Moni voi ongelmitta käyttää silmien ympärillä samaa voidetta kuin muualla kasvoilla. Eivät kuitenkaan kaikki, ja jos ihosi on herkästi reagoiva, on paras valita silmänympäryksille erityisesti kehitetty voide tai geeli.

Erillinen silmänympärysvoide on paikallaan myös silloin, kun silmänympäryksillä on eri tarpeet kuin muualla kasvoilla. Oma ihoni on tästä hyvä esimerkki: silmänympärykseni ovat erittäin ryppyiset ja huomattavasti kuivemmat kuin muu iho. Olen jo vuosikymmenen käyttänyt silmänympärysiholla paljon täyteläisempiä voiteita kuin muualla kasvoilla, ja silmienympäryksille valitsen myös juonteita silottavia aktiiviaineita.

Millainen on mun mielestä hyvä silmänympärysvoide?

Mielestäni silmänympärysvoiteen tulisi aina jättää iholle hieman öljyjä, koska silmänympärysiholla ei ole talintuotantoa. Ohuus tekee ihosta myös hauraamman, ja voiteen olisi hyvä suojata ihoa. Kosmetiikan kielessä tämä tarkoittaa sitä, että voide jättää iholle pehmeän pinnan. Öljyjen ja rasvojen jättämä ohut kalvo myös hidastaa kosteuden haihtumista.

Hyvässä silmänympärysvoiteessa on ihanteellinen tasapaino kosteuttavien ja pehmentävien aineiden välillä, ja iholle jää mukava tunne. Ihoa ei kiristä ja se tuntuu pehmeältä.

Markkinoilla törmää mielestäni liian usein niin kevyisiin silmänympärysvoidekoostumuksiin, että ne käytännössä katoavat ihoon jättämättä lainkaan kosteuden haihtumista ehkäisevää pintaa. Tällainen koostumus saattaa sopia normaalille ja nuorelle iholle, mutta jos rehellisiä ollaan, ei se oikeastaan tee iholle juuri mitään ja mieluummin käyttäisin nuorella iholla silmien ympärillä hyvää kosteusseerumia kuin "litkuvoidetta".

Tässä postauksessa et kohtaa litkuvoiteita. :)

PERUSKOSTEUTTAVAT SILMÄNYMPÄRYSVOITEET

Tässä on kaksi hyvää kosteuttavaa silmänympärysvoidetta nuorelle iholle ja/tai normaalille iholle, kun voiteelta ei kaivata anti-age-tehoja. Mossan voide kuuluu myös virkistävien silmänympärysvoiteiden kategoriaan, ja löydät sen alempaa myös tästä kategoriasta.

TAIKA SILMÄNYMPÄRYSVOIDE 9,95€ / 15 ml

Erittäin hyvä "ensimmäinen silmänympärysvoide" nuorelle iholle tai hyvä yleispätevä kosteuttava voide kenelle tahansa, joka etsii hajusteetonta, neutraalia luonnonkosmetiikan silmänympärysvoidetta. Yksinkertainen ja tehokkaasti hommansa hoitava koostumus sisältää koivunmahlaa, sheavoita, ksylitolia, ruiskaunokkiuutetta ja pellavansiemenöljyä. Voide imeytyy nopeasti ja jättää ihoon pehmeän pinnan.

MOSSA VITAMIN COCKTAIL EYE CREAM 19,90€ / 15 ml

Ihana persikkaisen sävyinen marjapommi sisältää tyrniä, vadelmaa, pihjalanmarjaa, kvitteniä, valkoherukkaa, lakkaa ja karpaloa. Mossan voide on Taikan voidetta antioksidanttisempi ja monipuolisemmin hoitava, mutta Taikan tavoin se sopii kaikille ihotyypeille peruskosteutukseen. Emulsiomainen koostumus on kevyt, mutta siinä on myös sopivasti emollientteja pehmentämässä. Voiteessa on Mossan tyypillinen pehmeän marjainen tuoksu.

ANTI-AGE-SILMÄNYMPÄRYSVOITEET

Tässä on neljä meidän brändien parasta silmänympärysvoidetta häivyttämään ikääntymisen merkkejä. Näissä voiteissa on ihon kollageenintuotantoa aktivoivia ainesosia ja tuotteet kiinteyttävät ja silottavat ihoa ja puolustavat ihoa happiradikaalien ikäännyttäviltä vaikutuksilta.

Kevyt: NOVEXPERT PRO-COLLAGEN EXPERT ANTI-AGING EYE CONTOUR 40,20€ / 15 ml

Tähän kevyeen koostumukseen on pakattu yksi vakuuttavimmista anti-age-ainesosaportfolioista. Novexpertin voide sisältää niin paljon aktiiviaineita että niistä voisi kirjoittaa oman postauksen, mutta mainitaan tässä yhteydessä patentoitu Novaxyline-leväyhdiste, granaattiomenauute, vihreä tee, aminohapot sekä italianolkikukkauute. Aktiiviaineiden osuus Novexpertin voiteessa on häkellyttävät 39%. Rasvaprosentti on alhainen (7%), tehden voiteesta kevyen - mutta vetinen tämä ei ole!

Pro-Collagen-silmänympärysvoide kiinteyttää ihoa, häivyttää tehokkaasti juonteita sekä suojaa ihoa vapailta radikaaleilta ja valovanhenemiselta. Voiteen lipidit eivät riitä kuivalle iholle, vaan kuivalla iholla suosittelen laittamaan alle ensin täyteläisemmän kosteuttavan voiteen. Bonus: voiteessa on valoaheijastava koostumus. Kuva alempana.

Kevyt: LAVERA FIRMING EYE CREAM 31,90€ / 15 ml

Toinen erittäin kevyt anti-age-silmänympärysvoide, Laveran Firming-voide on kuin seerumimainen emulsio. Pääaktiiviaine on trendikäs bakuchiol, joka uudistaa ihoa A-vitamiinin tavoin. Lisäksi voiteessa on kiinteyttävää alppitähtiuutetta sekä kollageenin tuotantoa stimuloivaa dipalmitoyl hydroxyproline -aminohappoa. Antioksidanttinen viinirypäleensiemenöljy pehmentää ihoa. Hajusteeton. Voiteessa on metalliapplikaattori, joka auttaa lievittämään ihon turvotusta.

Täyteläinen: MÁDARA TIME MIRACLE WRINKLE RESIST EYE CREAM 44,90€ / 20 ml

Mádaran viime vuonna uudistunut Wrinkle Resist -voide on nyt ihanan täyteläinen ja sopii hellimään erityisesti hieman kuivempaa ihoa. Aktiiviaineiden kimara koostuu antioksidanttisista kasviuutteista (tyrniä, hevoskastanjaa, poimulehteä, ginkgoa, mustikkaa), kollageenin tuotantoa käyntiin potkiskelevasta dipalmitoyl hydroxyproline'sta sekä aivan uusiin raaka-aineisiin kuuluvasta ihoa silottavasta tupsulaventeliuutteesta. Mádaran voide on saatavilla sekä metalliapplikaattorilla että ilman applikaattoria.

Täyteläinen: PATYKA YOUTH LIFT EYE CREAM 51,90€ / 15 ml

Patykan voiteessa on hienostunut, silkkinen ja samalla napakka geelivoidekoostumus. Voide on raikkaan ja helposti levittyvän tuntuinen, kiitos geelivoidekoostumuksen, mutta samalla täyteläinen ja mukavasti ihon pintaa suojaava ja pehmentävä.

Patykan voide on luomulaatuinen ja sisältää sankariaktiiviaineenaan arvokasta kastepapu-uutetta. Kastepapu kuuluu ns. bio-retinoleihin ja sillä on iholla A-vitamiinin kaltaisia soluja uudistavia vaikutuksia. Kemistilähteeni mukaan kastepapu on bakuchioliakin tehokkaampaa, mutta paljon kalliimpaa. Siksi sitä näkee harvemmin kuin bakuchiolia - ja yleensä kalliimmissa sarjoissa. Youth Lift -voide on hajusteeton.

SILMÄNYMPÄRYSVOITEET KUIVALLE IHOLLE

Myös näillä silmänympärysvoiteilla on ikääntymisen merkkejä hidastavia vaikutuksia, mutta anti-age-vaikutukset ovat kevyempiä eivätkä kohdennu stimuloimaan kollageenin tuotantoa. Näiden voiteiden koostumus on onnen omiaan kuivalle iholle, jolta puuttuu lipidejä.

LAVERA RE-ENERGIZING SLEEPING EYE CREAM 22,90€ / 15 ml

Luomusheavoita, luomukaakaovoita, skvalaania ja luomumanteliöljyä sisältävä Re-Energizing-voide on Laveran täyteläisin silmänympärysvoide. Voide jättää iholle aivan erityisen pehmeän ja miellyttävän pinnan, tuntumatta lainkaan rasvaiselta. Voide kosteuttaa, ravitsee ja energisoi ihoa ravintorikkailla ja antioksidanttisilla kasviöljyillä ja -uutteillaan. Ihana "kauneusunien" voide tekemään ihosta pehmeä ja levänneen näköinen! (Mikään ei estä käyttämästä voidetta myös päiväsaikaan, jos iho on kuiva.)

LAVERA MY AGE EYE CREAM 30,30€ / 15 ml

My Age -voiteesta on tullut oma viime aikojen suosikkisilmänympärysvoiteeni "kuin varkain". Käytän sitä aamuisin. Sen koostumus on ravitseva mutta ohut. Muut kuivan ihon vinkkivoiteeni ovat paksumpia ja iholla runsaan tuntuisia, My Age ei - silti sen rasvakoostumus on erittäin ravitseva. My Age on kehitetty kuivalle iholle ja sisältää mm. keramideja, rypsiöljyä ja sheavoita. Voiteessa on myös pigmenttimuutoksia vaalentavia ainesosia: mulperipuun sekä hibiskuskukan uutteita.

MÁDARA SOS EYE REVIVE CREAM & MASK 39,50€ / 20 ml

Mádaran täyteläisin silmänympärysvoide toimii myös rauhoittavana naamiona stressaantuneella iholla. Ihanan runsas koostumus sisältää mm. helokkiöljyä, ruusuvettä, risiiniöljyä, jojobaöljyä ja vegaanista marjavahaa. (Nice to know: Mádaran käyttämä vegaaninen vahayhdistelmä Rhus Verniciflua Peel Cera/Rhus Succedanea Fruit Cera on kosmeettisesti miellyttävä vaihtoehto mehiläisvahalle vegaanisissa tuotteissa, ja tuo voiteisiin tehokkaasti ihon kuivumista ehkäisevän vaikutuksen.)

KJAER WEIS THE BEAUTIFUL EYE BALM 70,40€ / 15 ml

Kjaer Weisin luomulaatuinen voide on vedetön balmi ja voi sanoa, että se on joukon monipuolisin voide. Sen vaikutus on ennen kaikkea pehmentävä, suojaava ja kosteuden haihtumista ehkäisevä, mutta myös silottava ja antioksidanttinen.

The Beautiful Eye Balm on valmistettu mehiläisvahapohjaan, eli voide ei ole vegaaninen. Manteliöljy rauhoittaa ja kosteuttaa, Rubiginosa-laadun ruusunmarjaöljy uudistaa ja korjaa ihoa, oliiviöljy pehmentää ja suojaa vapailta radikaaleilta, parakrassiuute silottaa juonteita. Voide on kiinteästä olomuodostaan huolimatta erittäin notkeaa ja helposti levittyvää, eikä tunnu lainkaan jäykältä ja vahamaiselta. Iho ei myöskään jää tahmeaksi.

Tuote on kuitenkin parhaimmillaan yökäytössä, sillä meikin koostumuksesta riipuen meikki ei välttämättä pysy näin rasvaisen tuotteen päällä.

Balmin alle kannattaa laittaa esimerkiksi ohut vesipohjainen hyaluronihapposeerumi, jotta iho saa myös vesikosteutta. Jos ihosi on oikein kuiva, voit käyttää The Beautiful Eye Balmia tavanomaisen silmänympärysvoiteen päällä.

VIRKISTÄVÄT JA ENERGISOIVAT SILMÄNYMPÄRYSVOITEET

Tämän joukon voiteet sopivat väsyneelle ja kosteusköyhälle iholle. Voiteet kosteuttavat ihoa, minkä lisäksi niihin on lisätty ihosoluja energisoivia antioksidantteja ja vitamiineja sekä ihon pintaa napakoittavia ja turvotusta laskevia aineita kuten kofeiinia. Runsas antioksidanttisuus tekee näistä voiteista myös erinomaisia ensimmäisiin ikääntymisen merkkeihin.

PATYKA DEFENSE ACTIVE ENERGISING EYE GEL 35,90€ / 15 ml

Viilentävässä ja iholla raikkaan tuntuisessa ohuessa geelissä on rauhoittava ruiskukkavesipohja. Ilahduttavan monipuolisessa antioksidanttisessa aktiiviainecocktailissa on mm. ruskeaa merilevää, granaattiomenaa, vihreää teetä, kofeiinia, kaurauutetta ja hyaluronihappoa. Kofeiini auttaa laskemaan turvotusta ja kauran polysakkaridit tekevät iholle välittömästi napakoittavan pinnan. Auringonkukansiemenöljy tuo nestemäiseen geeliin mukavasti pehmentävän lisän. Hajusteeton.

MOSSA VITAMIN COCKTAIL EYE CREAM 19,90€ / 15 ml

Ylempänä esitellyssä pastellipersikkaisessa voiteessa on mieletön kimara antioksidanttisia marjauutteita kuten tyrniä, vadelmaa, pihjalanmarjaa, kvitteniä, valkoherukkaa, lakkaa ja karpaloa. (Okei, kvitten on hedelmä. ☺️) Ihoa napakoittava hevoskastanjauute häivyttää turvotusta, auringonkukansiemenöljy ja sheavoi pehmentävät.

Vitamin Cocktail -silmänympärysvoide vastaa koostumukseltaan ja ihotuntumaltaan aika lailla täydellisesti sitä voidetyyppiä, jota käytin ennen kuin ihoni alkoi kuivua ja rypistyä. 25-vuotias Sanni käyttäisi tätä :)

MÁDARA SMART ANTI-FATIGUE EYE CREAM 35,90€ / 15 ml

Tämä mainio voide kuuluu mun henkilökohtaisiin all time silmänympärysvoide-suosikkeihin. Sen koostumus tuntuu iholla supermiellyttävältä ja voide pursuaa ihoa helliviä kosteuttajia ja antioksidantteja. Onpa voiteeseen sujautettu myös juonteita silottavaa aminohappoyhdistettä. Muilta osin Smart on kuin vihreämpi ja hoitavampi versio Mossan Vitamin Cocktail -voiteesta: Mossan marjat ovat vaihtuneet yrtteihin kuten kehäkukka, poimulehti, saniainen ja jäkälä ja koostumus on pehmentävämpi. Myös Smartissa on ihoa supistavaa ja kapillaareja vahvistavaa hevoskastanjauutetta.

VÄLITTÖMÄSTI HELEYTTÄVÄT SILMÄNYMPÄRYSVOITEET

Tämän kategorian voiteet sisältävät helmiäispigmenttejä, jotka optisesti häivyttävät silmänalustummuutta ja tuovat välittömästi kirkkaamman ja pirteämmän ilmeen.

Heleyttäviä silmänympärysvoiteita voi käyttää yksinään tai toisen silmänympärysvoiteen päällä, ihotyypistä ja voiteen ominaisuuksista riippuen.

LAVERA ILLUMINATING EYE CREAM 21,70€ / 15 ml

Kaksi asiaa luonnehtii tätä voidetta: se jättää aivan upean kauniin kuultavan pinnan, mutta se ei juurikaan kosteuta. Illuminating Eye Cream on ns. funktionaalinen voide, jonka tarkoitus on välittömästi kaunistaa silmänympärysiho madaltamalla turvotusta (-> kofeiini) ja häivyttämällä tummuutta (->helmiäispigmentit). Se voi riittää yksinään normaalille ja nuorelle iholle, mutta itse suosittelen laittamaan alle aina varsinaisen kosteuttavan silmänympärysvoiteen. Tuotteen koostumus on todella ohut ja muistuttaa enemmän värikosmetiikan kuultotuotetta kuin silmänympärysten hoitovoidetta.

Laveran Illuminating Eye Cream sopiikin käytettäväksi myös poskipäillä, kulmaluulla ja nenän varressa kevyen kuultovoiteen tavoin. Jälki on erittäin kaunis ja hienovarainen. Pigmentti on vaaleaa eikä taita mihinkään suuntaan: efekti on raikastava ja sopii kaikille ihonsävyille. Tämä on voide, joka aina saa aikaan "Oooo!" -reaktion, kun demoan tätä asiakkaille livetilanteissa. Uniikki tuote, jollaista en tunne toista.

NOVEXPERT PRO-COLLAGEN ANTI-AGING EXPERT EYE CONTOUR 40,20€ / 15 ml

Ylempänä esitelty ikääntyneen ihon anti-age-voide sisältää persikkais-vaaleanpunaista helmiäispigmenttiä, joka kirkastaa harmaan ja väsyneen silmänalusihon. Voide sopii esimerkiksi tupakoitsijan iholle. Tätä voi mainiosti sekoittaa myös päivävoiteeseen tuomaan hipiälle heleyttä. Novexpertin voide on kosteuttava ja toimii myös yksinään, mutta voi olla liian kevyt kuivalla iholla

Laveran ja Novexpertin helmiäisvoiteiden sävyt.

Kuviin olen levittänyt voidetta tarkoituksella paksummin jotta sävy näkyy, todellisessa käytössä jälki on huomattavasti läpikuultavampi ja häivyttyy ihoon.

*

Käytätkö sinä silmänympärysvoidetta? Ilmianna oma suosikkisi tai kerro, löytyikö mun tärppien joukosta seuraava kiinnostava kokelas ☺️

69 comments on “Parhaat silmänympärysvoiteet”

  1. Taika silmänympärysvoide ❤️ Oon ilmeisesti superherkkäsilmäinen kun olin jo luovuttanut sy-voiteiden kans ku kaikkien jäljiltä heräsin aamulla silmät turvoksissa. Mutta tämä 😍

    Vastaa

    0
  2. Tämähän tuli kuin tilauksesta sillä aamulla kaivelin blogiasi etsien sy-voidevinkkejä. Yritän löytää tehokasta anti age sy-voidetta, joka olisi myös vähän paksumpaa. Tällä hetkellä käytän L300 sarjan ProRetinol voidetta ja mielestäni se on kelpo tuote mutta voisi olla vähän paksumpaa. Olen 45-vuotias ja silmieni alta löytyy mustat rypistetyt jätesäkit. 😂 Juonteet vain pahenee, jos käytän tehokkaasti turvotusta laskevia tuotteita. Ja tummuutta ei saa piiloon yhtään millään ilman, että meikki kertyy juonteisiin korostaen niitä entisestään. Laitankin vain ohuesti meikkivoidetta ja puuteria, kun mieluummin kestän tummuuden kuin korostuneet juonteet. Mutta mikä se olisi se hyvää parempi sy-voide, joka kosteuttaisi, ravitsisi ja taistelisi ryppyjä vastaan? Uskallatko suositella jotain?

    Vastaa

    0
    1. Tämähän tuli kuin tilauksesta sillä aamulla kaivelin blogiasi etsien sy-voidevinkkejä. Yritän löytää tehokasta anti age sy-voidetta, joka olisi myös vähän paksumpaa.

      AIVAN paras tällainen oli Cattierin Eye & Lip Contour Cream, joka yhä on Cattierin valikoimassa mutta jäi pois Suomesta. Ihan vain vinkkinä, jos joskus reissaat Ranskassa tai shoppailet eurooppalaisissa luonnonkosmetiikan verkkokaupoissa. Tuo oli koostumukseltaan ihan täydellinen hoitava anti-age-silmänympärysvoide kuivalle iholle. Kovin uudistava se ei ollut, eli ei tehokkaasti stimuloinut kollageenin tuotantoa, mutta sen silottavuus perustui äärimmäisen tehokkaaseen pehmentävyyteen. Mukana oli myös anti-age aktiiveja kuten ruskeaa merilevää, mutta voiteen pääpointti ei ollut stimuloida kollageenia vaan pehmentää, ravita ja kosteuttaa. Tykkäsin tuosta aivan älyttömästi!

      Mutta mikä se olisi se hyvää parempi sy-voide, joka kosteuttaisi, ravitsisi ja taistelisi ryppyjä vastaan? Uskallatko suositella jotain?

      Koska tehokkaasti uudistava ja tehokkaasti ravitseva koostumus harvoin (jos koskaan?) toteutuu samassa paketissa, tulisi iholle levittää ensin ryppyjen silotukseen kohdentuva tuote ja sen päälle ravitseva tuote - jos siis haluaa parhaimman tuloksen ja optimoida sekä anti-wrinkle- että ravitsevuus-vaikutuksen. Jos Cattierin voide yhä olisi saatavilla Suomessa, olisin suositellut esim. yhdistelmää Novexpertin hyaluronihapposeerumi - Laveran Firming Eye Cream - Cattier Eye & Lip Contour Cream. Tässä olisi ollut aika lailla ihanteellinen setti joka syväkosteuttaa, kiinteyttää, ravitsee ja pehmentää.

      Näistä tämän postaukseni tuotteista ehdottaisin sinulle esimerkiksi yhdistelmää Laveran Firming & Kjaer Weisin Eye Balm. Laveran Firming on hyvin ohutta, lähes seerumimaista voidetta joka tuo ihoon mukavasti kosteutta sekä kiinteyttää ihoa kiitos bakuchiolin, aminohappojen ja alppitähtiuutteen. Se ei kuitenkaan ravitse ihoa, joten päälle levittäisin KW:n balmin, joka myös sisältää juonteita silottavaa ruusunmarjaa sekä parakrassia, mutta ennen kaikkea se lukitsee kosteuden ihoon ja pehmentää. Tässä kombossa toteutuisivat kaikki anti-age-aspektit. (Poislukien UV-suoja, mutta se lisätään päiväsaikaan joka tapauksessa erikseen aurinkotuotteen kautta.)

      Vastaa

      0
    2. Tuo KW:n balmi on sen verran hintavaa, ettei sielu anna periksi ostaa sitä. Olisi ikävä käyttää sitä sitten vaikka kuiviin kantapäihin, jos ei sy-voiteena miellyttäisi. 😂 Mutta bongasin täältä keskustelusta Louis Widmerin sy-voiteen ja ostin sitä, kun en ole vannoutunut luonkos-tyyppi. Siinä on juuri sellainen koostumus kuin kaipasinkin ja muutenkin tuntuu hyvältä. Että kiitos kanssa lukijoillekin, kun kertovat omista suosikeistaan ja kokemuksistaan täällä.

      Vastaa

      0
    3. Tuo KW:n balmi on sen verran hintavaa, ettei sielu anna periksi ostaa sitä.

      Voin hyvin ymmärtää, se on kallis tuote.

      Mutta bongasin täältä keskustelusta Louis Widmerin sy-voiteen ja ostin sitä, kun en ole vannoutunut luonkos-tyyppi. Siinä on juuri sellainen koostumus kuin kaipasinkin ja muutenkin tuntuu hyvältä.

      Hei mahtavaa! 😍 🙏🏻

      Vastaa

      0
  3. Mikä näistä on sun suosikki? Kun etsinnässä mahdollisimman täyteläinen anti-agevoide. Olen vuosikaudet käyttänyt Louis Widmerin sy-voidetta, jonka voittanutta en ole löytänyt ja johon aina harhaostoksien jälkeen palaan.

    Viimeisin syrjähyppyni oli Madaran Time miracle wrinkle resist, kun sattui olemaan hyvässä tarjouksessa Ruohonjuuressa juurikin tuon uudistuksen vuoksi (myyjän mukaan). Eli siis ostin sen vanhan version ja inhosin sitä joka solullani. Kevyttä litkua, joka ei kuitenkaan imeytynyt ja haju oli niin kammottava, että oli pakko heittää menemään. Meni pitkäksi aikaa usko koko Madaraan, niin vastenmielinen se oli 😄 Onko tuossa uudessa versiossa uudistunut sisältökin?

    Mikä näistä olis mahd paksu ja täyteläinen? Tuo balm ei kiinnosta, mutta muista. Olin ajatellut seuraavan syrjähyppyni tehdä Pybin Eye Plumpin kanssa, vaikka tiedän jo, että rakkaan Louisini voiteluun mä taas ajaudun ❤️

    Vastaa

    0
    1. Mikä näistä on sun suosikki? Kun etsinnässä mahdollisimman täyteläinen anti-agevoide. (...) Mikä näistä olis mahd paksu ja täyteläinen? Tuo balm ei kiinnosta, mutta muista

      Kun mainitset referenssinä Louis Widmerin voiteen, pystyn heti sanomaan, ettei ikävä kyllä mikään tässä postauksessa esitellyistä voiteista ole lähellekään yhtä täyteläinen. Kjaer Weisin balmi ehkä, koska se on 100% rasvaa, mutta et ollut kiinnostunut siitä.

      Kaikkein paras täyteläinen anti-age-silmänympärysvoide mun kirjoissa oli Cattierin Eye & Lip Contour Cream, mutta se jäi pois Suomesta pari vuotta sitten. (Eikä sekään ollut niin rasvainen, kuin Widmer.)

      Mun kokemus on se, että 90% kaikista silmänympärysvoiteista on suhteellisen kevyitä - varmaankin siksi, kun paksut koostumukset aiheuttavat osalle turvotusta ja paksu koostumus ei myöskään usein sovi meikin alle. Moni asiakas ostaa vain yhden ainoan sy-voiteen jonka tulee toimia aamuin illoin. Täyteläisten silmänympärysvoiteiden ystävillä on pienemmät markkinat. :/

      Mitä mun omiin lemppareihin tulee, mulla on kaksi tasaväkistä suosikkia tämän postauksen voiteista: Mádaran Smart ja Patykan Youth Lift. Kumpikaan näistä ei kuitenkaan vastaa sun makua, kun refrenssinä on Widmer. Tunnen Louis Widmerin voiteen hyvin joten tämä on helppo sanoa :) Se on todellakin superrasvainen, ja vaikutelmaa vahvistaa se, ettei voiteessa ole käytetty paljonkaan rasvaisuutta neutraloivia koostumuksen muokkaajia.

      Widmerin ihotuntumaan verrattavista voiteista mulle tulee mieleen Kiehl'sin Avocado Eye Cream. Oletko kokeillut sitä..? Myös Cliniquen All About Eyes Rich edustaa tätä suuntausta. Ja vielä kolmas vinkki: Korresin uusi Black Pine 4D Eye Rescue Balm. Se sisältää vettä eli ei ole vedetön balmi, mutta jättää Widmerin ja Kiehl'sin tavoin rasvaisen pinnan ihoon.

      Olin ajatellut seuraavan syrjähyppyni tehdä Pybin Eye Plumpin kanssa, vaikka tiedän jo, että rakkaan Louisini voiteluun mä taas ajaudun ❤️

      Bybin Eye Plump tulee tuntumaan kevyeltä Widmeriin verrattuna. Se on täyteläisyydeltään Mádaran nykyisen Wrinkle Resistin tasoa.

      Viimeisin syrjähyppyni oli Madaran Time miracle wrinkle resist, kun sattui olemaan hyvässä tarjouksessa Ruohonjuuressa juurikin tuon uudistuksen vuoksi (myyjän mukaan). Eli siis ostin sen vanhan version ja inhosin sitä joka solullani. Kevyttä litkua, joka ei kuitenkaan imeytynyt ja haju oli niin kammottava, että oli pakko heittää menemään. Meni pitkäksi aikaa usko koko Madaraan, niin vastenmielinen se oli 😄 Onko tuossa uudessa versiossa uudistunut sisältökin?

      Sisältö on myös uudistunut osittain. Tärkeimpänä muutoksena täyteläisempi koostumus sekä kolme kasviuutetta, joita ei ollut vanhassa koostumuksessa. Mutta, kuten todettua: mikään tämän postauksen voiteista ei ole verrattavissa Widmerin täyteläisyyteen (poislukien Kjaer), joten en usko, että uudistunutkaan Wrinkle Resist olisi sulle mieleen.

      Vastaa

      0
    2. Kiitos Sanni perusteellisesta vastauksesta ❤️ Meillä on hyvin samantyyppinen iho ja samanlaiset, iän mukanaan tuomat ihohaasteet, niin luotan suhun kuin vuoreen.

      Tykkään tosiaan tosi paksuista sy-voiteista, koska silmäpusseja mulle ei tule ja turvotus on jopa suotavaa, kun silmänaluset tuntuvat painuvan iän myötä kuopalle 😄 Levitän kasvoöljytkin huoletta sy-iholle.

      Jos olet ajatellut kokeilla "järeämpiä" hoitoja, niin kuulisin kokemuksia mielelläni 🙂 Luin blogistasi vanhemman jutun radiofrekvenssihoidosta ja kävin mielenkiinnosta kokeilemassa viime vuonna. Itse en ollut niin tyytyväinen kuin sinä koit eikä hoitokaan mennyt saman kuvion mukaan. Toki paikoissa varmasti eroja. Nyt olen uutena aloittanut mikroneulauksen, ihan kotona. Takana on 3 neulauskertaa ja olen varovaisen optimistinen tuloksiin. On tämä taistelu ryppyjä vastaan vain kivaa!

      Vastaa

      0
    3. Meillä on hyvin samantyyppinen iho ja samanlaiset, iän mukanaan tuomat ihohaasteet, niin luotan suhun kuin vuoreen.

      🙏🏻💕

      Luin blogistasi vanhemman jutun radiofrekvenssihoidosta ja kävin mielenkiinnosta kokeilemassa viime vuonna. Itse en ollut niin tyytyväinen kuin sinä koit eikä hoitokaan mennyt saman kuvion mukaan.

      Ehkä hoitoprotokolla on muuttunut mun käynnin jälkeen..? Siitä taitaa nyt olla 10 vuotta. Varmasti laitteet ja ehkä hoitomenetelmäkin on kymmenessä vuodessa muuttunut ja kehittynyt.

      Mikroneulaus toimenpide, jota en omalla ihollani uskaltaisi koskaan kokeilla. Ihoni on hyvin herkästi arpeutuvaa ja hitaasti parantuvaa, joten en kerta kaikkiaan uskaltaisi altistaa sitä millekään "invasiiviselle" (eli ihon pintaa puhkovalle) käsittelylle. Kun aina on se pikkuruinen mahdollisuus, että jotain menee pieleen ja iho tulehtuu.

      Alaraajojen "hämähäkkisuonten" laserkäsittelyn epäonnistuminen jätti sellaisen trauman, että sen jälkeen rohkeuteni kokeilla järeämpiä esteettisiä hoitomenetelmiä laski miinuksen puolelle. 😕 Yksikin ikävä kokemus riittää. 😔

      Vastaa

      0
  4. Käytän Bybin sy-voiteita tällä hetkellä, omat voiteet päivälle ja yölle, alle yöksi Beauty of Joseonin retinal-sy seerumia!
    Haaveissa ollut seuraavaksi kokeilla Madaran Time Miracle Wrinkle Resist-voidetta ja se halu vahvistui tän postauksen myötä! Mutta tästä postauksesta löytyi myös mielenkiinnon herättävä Laveran Firming Eye Cream!

    Kysymys: mihin kohtaan sy-voide kuuluisi oikeaoppisesti levittää? Itse laitan suoraan silmäpussiin, silmäkulman harakanvarpaisiin ja kulmaluun alle. Joskus muistan lukeneeni ettei kuuluisi silmäpussiin laittaa vaan vähän siihen alle luun päälle, mutta onko tämä totta?

    Vastaa

    0
    1. Kysymys: mihin kohtaan sy-voide kuuluisi oikeaoppisesti levittää?

      Mä laitan samalle alueelle kuin sinä :) Oikeastaan ei ole muuta yleispätevää sääntöä kuin se, ettei silmänympärysvoidetta tule levittää liikkuvalle luomelle, ellei ohjeissa kerrota toisin.

      Silmäpussin alueella on myös tyypillisesti juonteita, joten tälle alueelle voi mainiosti levittää voidetta. (Itselläni esimerkiksi tämä alue on se kaikkein ryppyisin alue.) Lopulta silmänalunen on niin pieni alue, että olisi käytännössä vaikea levittää sinne voidetta niin, että välttäisi silmäpussin.

      Vastaa

      0
    2. Kiitos vastauksesta! Kysyisin vielä sinun mielipidettä, että kumpikohan noista aiemmin mainitsemistani Laveran ja Madaran sy-voiteista olisi parempi minulle? Olen 30-vuotias, sekaihoinen (enemmän kuitenkin rasvainen kuin kuiva), ryppyjä näkyy jo jonkun verran ja pienten lasten vuoksi valvon jonkun verran mikä tuntuu syventävän ryppyjä 🥲 Kävin tänään Sokoksella tunnustelemassa molempia voiteita ja ihotuntuma oli mielestäni aika samanlainen. Lavera tietty halvempi mikä kotiäitinä ihan positiivinen seikka, mutta kyllä Madarakin vielä menee budjettiin!

      Vastaa

      0
    3. Sanoisin, että Lavera on sulle parempi. Se on oikeasti paljon kevyempi kuin Mádara, ja jos ihosi on enemmän rasvainen kuin kuiva, ihosi ei tarvitse Mádaran sy-voiteen rasvoja :).

      Olikohan sun Sokoksella Mádaran uudempi vai vanhempi Wrinkle Resist..? Jäin miettimään, kun sanoit, että Laveran ja Mádaran ihotuntuma oli sinusta samanlainen. Uusi Wrinkle Resist on selvästi täyteläinen, vanhempi taas oli sen verran kevyt, että ehkä sen koostumusta voisi pitää samankaltaisena kuin Laveran Firmingiä.

      Vanha Wrinkle Resist oli hopeakorkkisessa pumppupullossa, uusi on tuollaisessa tuubissa. Muistatko, oliko sun Sokoksella pumppupullo vai tuubi?

      Vastaa

      0
    4. Oli Madara sitä uutta, mutta kokeilin aika vauhdilla niin en ehkä lopulta kiinnittänyt niin paljoa huomiota koostumukseen. Molempien putelien metalliaplikaattorik tuntua sen sijaan ihastelin 🥰

      Kiitos suosituksesta, taidan laittaa Laveran siis kokeiluun! En edes tiennyt tällaisesta tuotteesta, kiva kun sinun blogista saa niin hyviä vinkkejä, kiitos niistä!
      Vielä pohdin, sopiikohan bakuchiol käytettäväksi yhdessä retinalin kanssa? 🧐

      Vastaa

      0
    5. Oli Madara sitä uutta, mutta kokeilin aika vauhdilla niin en ehkä lopulta kiinnittänyt niin paljoa huomiota koostumukseen. Molempien putelien metalliaplikaattorik tuntua sen sijaan ihastelin 🥰

      OK ☺️

      Bakuchiol sopii retinalin kanssa :)

      Vastaa

      0
    6. Tunnustan kuuluvani niihin, jotka ohjeita uhmaten levittävät voidetta usein myös liikkuvalle luomelle. Olen kärsinyt usein kuivista luomista, ja tuntuu jotenkin hullulta jättää ne huomioimatta.
      Hajustamattomat sy-voiteet eivät yleensä mitään ongelmia aiheuta, ja sellaisia onkin nykyään jo valtaenemmistö markkinoilla olevista..

      Vastaa

      0
    7. Tunnustan kuuluvani niihin, jotka ohjeita uhmaten levittävät voidetta usein myös liikkuvalle luomelle. Olen kärsinyt usein kuivista luomista, ja tuntuu jotenkin hullulta jättää ne huomioimatta.

      Näin kannattaakin tehdä, kun iho on kuiva. Eikä ole mitään syytä jättää liikkuvaa luomea voitelematta, jos iho ei reagoi huonosti :)

      Mä myös voitelen aika ajoin liikkuvat luomet, ja tällä hetkellä on pakkokin, kun niillä on meneillään ihottumakausi. Vedän yöksi Bepanthenia, ja vaikka se on todella rasvaista, iho on vain kiitollinen. Mun silmäluomet eivät siis selvästikään häiriinny paksuista koostumuksista, mutta on myös koostumuksia, jotka eivät toimi. Kokeilin tuossa pari yötä sitten silmäluomille Weledan Cold Creamia, joka on erittäin kuivan ihon hoitovoide. Se valui silmiin, kirveli ja tuntui tosi ikävältä. Bepanthen on yhtä rasvainen mutta ei aiheuta tällaista reaktiota.

      Vastaa

      0
    1. En valitettavasti osaa sanoa. Välitin kysymyksen Ranskaan Novexpertin kouluttajalle. Oma mutu-tuntumani sanoisi, että tässä voiteessa on liian paljon erilaisia ainesosia POD-ihoa ajatellen (POD-iholla olisi hyvä välttää pitkien ainesosaluettelojen tuotteita), mutta katsotaan, jos Ranskasta osataan sanoa tähän jotain.

      Vastaa

      0
    2. Kiitos! 😊 Jos novexpertin voide ei sovi, niin mikä olisi sopiva antiage - vaikutteinen sy-voide herkästi reagoivalle naamalle?

      Novexpertin tuotteita olen pystynyt käyttämään. Samoin bybin eye plump on tuttu.

      Vastaa

      0
    3. Jos novexpertin voide ei sovi, niin mikä olisi sopiva antiage – vaikutteinen sy-voide herkästi reagoivalle naamalle?

      Essen Sensitive Eye Cream :) Siinä on varmasti yksi parhaiten juuri herkälle iholle sopivista silmänympärysvoiteista, joissa kuitenkin on erittäin hienostunut ja monipuolinen koostumus, ei mikään "karvalakki-mallin" supersimppeli koostumus.

      Vastaa

      0
    4. Sopisikohan tuo novexpertin sy-voide POD-iholle vai onko liian tuju?

      Moikka - nyt sain vastauksen Ranskasta. (Aika kauan kesti...)

      Novexpertin kouluttaja sanoi, että tuotetta ei ole testattu tulehtuneella iholla, minkä vuoksi he eivät voi suositella sen käyttöä POD-iholla, tai muutenkaan, jos silmänympärysalueella on jotain tulehduksellista.

      Vastaa

      0
  5. Ei ole luonnonkosmetiikkaa, mutta Louis Widmer eye contour cream. Tavaraa purkissa 30 ml, joten edullinen. Tämä kyllä kosteuttaa superhyvin ja oli ainut joka auttoi myös suunympäryksellä olevaan hilseilevään kutiavaan ihottumaan. Lupaa auttaa myös arpien häivyttämiseen, mutta en ole kokeillut.Tällä hetkellä kylläkin käytössä joku Lancomen anti-age, jonka menin ostamaan kun niin hyväksi kehuttiin. Ei anna sitä ihoon imeytyvää syväkosteuttavaa tunnetta, jonka sy- voiteilta vaadin, mutta pois on käytettävä, kun oli niin kallis.

    Vastaa

    0
    1. Louis Widmerin voide on tuttu ja se todellakin on aivan omaa laatuaan :) Aikamoinen ihmevoide..! Sen kuivaa ja hilseilevää ihoa lievittävä teho tulee ennen kaikkea pantenolista, ja ihoa korjaava teho (arvet ja juonteet) A-vitamiinijohdannaisesta.

      Vastaa

      0
  6. Sattuipa ajankohtainen postaus! Tässä viikon alussa tuskailin silmäpussien, tummien silmänalusten ja ryppyjen kanssa, että mitähän ihmetuotetta seuraavaksi ostaisi. Vaikka käytän pitkälti luonnonkosmetiikkaa, päädyin tällä kertaa Clarinsin tuotteeseen jonka pitäisi auttaa kaikkeen :D. Rakastuin oikeastaan tuotteen luksusmaisuuteen ja aivan ihanaan silkkimäiseen koostumukseen, mutta toivon että tehojakin löytyy :).

    Mulla on ollut käytössä n. vuoden Bybin eye plump, ja olen ollut ihan tyytyväinen siihen. Ainakaan rypyt ja harakanvarpaat eivät ole pahentuneet käytön aikana. Meinasin ostaa jo uuden putkilon, mutta päädyin edellämainittuun. Multa löytyy myös Bybin bakuchiol-seerumi, voisikohan sitä levittää silmänympärysalueelle? Olen tällä viikolla sekoittanut ihan ministi sitä voiteen mukana, mutta en ihan silmäluomien viereen, vaan hitusen kauemmaksi. Öljyissä mulla on usein ongelmana että se jotenkin ärsyttää silmiä tai jotenkin ihmeellisesti valuu silmiin, vaikka sitä levittäisi pelkästään kasvoille kauaksi silmistä. Toinen on imeytymättömyys, mitä pitäisi tehdä että saisi öljyn imeytymään paremmin ihoon?

    Sitten vielä, muistan että olemme aiemminkin "keskustelleet" näistä silmänympärysihon asioista, mutta niitä keskusteluita on tooosi vaikea löytää enää, kun ei muista minkä jutun yhteydessä on ollut. Silloin taisi olla juttua harakanvarpaista, ja se mikä niihin auttaa (tietty kosteutus ja suoja, muuta myös joku tujumpi retinoli tms?). Jos muistat jonkun blogikirjoituksesi aiheeseen liittyen niin pystyisitkö linkittämään, tai sitten vastaamaan taas tuohon kysymykseen :D. Auttavatko mitkään sy-tuotteet oikeasti näihin?

    Vastaa

    0
    1. päädyin tällä kertaa Clarinsin tuotteeseen jonka pitäisi auttaa kaikkeen :D. Rakastuin oikeastaan tuotteen luksusmaisuuteen ja aivan ihanaan silkkimäiseen koostumukseen, mutta toivon että tehojakin löytyy :).

      Mulla on myös ollut Clarinsilta suosikkisilmänympärysvoide muinoin; Extra Firming. Sen koostumus ja ihotuntu hipoivat täydellisyyttä (mutta en tykännyt purkki-ratkaisusta, kyllä sy-voiteen pitää olla tuubissa tai pumppupullossa).

      Multa löytyy myös Bybin bakuchiol-seerumi, voisikohan sitä levittää silmänympärysalueelle?

      Se boosteri? Varovasti voi laittaa, ja oletkin jo kokeillut, ärsyttääkö se sinun silmänympärysihoasi. Öljy voi valua silmiin jos sitä laittaa yötä vasten, kuten olet huomannut (tai en tiedä onko sitä valunut päivälläkin..? Yleensä ilmiö liittyy yöaikaan kun maataan, pystyasennossa öljyn ei pitäisi päästä silmiin jos sitä on levittänyt vain silmän alle tai sivuun).

      Toinen on imeytymättömyys, mitä pitäisi tehdä että saisi öljyn imeytymään paremmin ihoon?

      Sekoita se ohueen geeliseerumiin. Tämä on kaikkein paras keino. Käytössäsi on jo kaikkein ohuimpiin öljyihin kuuluva öljy (skvalaani, joka on Bybin bakuchiol-boosterin pohja), joten öljyn paksuuskaan ei tässä tapauksessa ole ongelma. Öljyn imeytymistä voi helpottaa levittämällä öljy kostealle iholle (=kasvovedellä kosteutettu), tai sitten sekoittamalla öljy seerumiin, ja tämä on kaikkein tehokkain tapa. Tällöin öljy ja seerumi muodostavat ikäänkuin emulsion, ja se imeytyy ihoon nopeammin kuin pelkkä öljy. :)

      Sitten vielä, muistan että olemme aiemminkin ”keskustelleet” näistä silmänympärysihon asioista, mutta niitä keskusteluita on tooosi vaikea löytää enää, kun ei muista minkä jutun yhteydessä on ollut. Silloin taisi olla juttua harakanvarpaista, ja se mikä niihin auttaa (tietty kosteutus ja suoja, muuta myös joku tujumpi retinoli tms?). Jos muistat jonkun blogikirjoituksesi aiheeseen liittyen niin pystyisitkö linkittämään, tai sitten vastaamaan taas tuohon kysymykseen :D. Auttavatko mitkään sy-tuotteet oikeasti näihin?

      A-vitamiini eli retinoidit auttavat parhaiten kosmetiikassa, ja lisäksi itselläni on käytössä kollageeniravintolisä.

      Tässä muutama blogipostaus aiheisiin liittyen:

      https://blogit.terve.fi/karkkipaiva/asiaa-ja-kokemuksia-retinolista/

      https://blogit.terve.fi/karkkipaiva/oslo-skin-lab-kollageenijauhe-uusintaotto/

      Vastaa

      0
    2. Kiitos paljon linkeistä! Mulla on nyt Clarinsin double eye serum ja se on pumppupullossa, itsekin kavahdan vähän noita purkkipakkauksia. Bybin boosteri ei ole ärsyttänyt silmänympärysihoa, pullo on muutaman vuoden vanha ja mietinkin jo että onkohan siinä enää tehoja jäljellä :D.

      Täytyy kyllä sanoa myös, että tänä talvena tai nykyisin en enää ole kärsinyt kuivasta silmänympärysihosta tai oikeastaan ihostakaan. En tiedä onko syynä tämä etelä-Suomen leuto talvi, mutta aiemmin minulla oli jopa atooppisuuteen taipuvaiset kutiavat luomet talvisin. Tähän on ollut suuri ensiapu Avenen soothing eye cream, mutta nykyisin tuntuu että se saa olla lähes käyttämättömänä.

      Vastaa

      0
    3. Mulla on nyt Clarinsin double eye serum ja se on pumppupullossa, itsekin kavahdan vähän noita purkkipakkauksia.

      Mun onkin pitänyt joskus kokeilla tuota :) Clarinsin Double-seerumi on muutenkin yhtä kuin mun ihonhoitometodi yhdessä pullossa :D

      Täytyy kyllä sanoa myös, että tänä talvena tai nykyisin en enää ole kärsinyt kuivasta silmänympärysihosta tai oikeastaan ihostakaan.

      Hieno juttu :)

      Vastaa

      0
  7. Kiitos kivasta postauksesta.
    Mä olen pari viikkoa sitten hankkinut Patykan Youth Lift Eye Creamin. Olen tykännyt kovasti.
    Muutenkin olen tämän talven aikana tykästynyt Patykan tuotteisiin ja sen kanssa käytän vaihtelevasti Atopikin tuotteita.
    Aiemmin käytössä oli Avenen silmänympärysvoide, jota tulee käytettyä enemmän taas kesällä tai voihan olla, että Patykan geelimäinen kiilaa siihen. :)

    Vastaa

    0
    1. Mä olen pari viikkoa sitten hankkinut Patykan Youth Lift Eye Creamin. Olen tykännyt kovasti.

      Kiva kuulla :) Se on kyllä ihanan ylellisen tuntuinen. 💕

      Vastaa

      0
  8. Kiitos tästä paketista! Mukaan päässeistä tuttuja ovat Taika (miellyttävä, kevyt ja neutraali) sekä testipussukan verran Madaran Time Miracle Wrinkle Resist (haluan joskus hankkia täysikokoisen, oli niin ihanan tuntuista.. koko Time Miracle-linja on yllättänyt positiivisesti, vaikka en Madaran fani yleensä olekaan)

    Muutama oma suosikki puuttuu listalta: Dermosilin Overnight Eye Mask, (koostumus todella pehmentävä, suojaava ja ravitseva) The Inkey List Retinol (kevyehkö, hyvin imeytyvä, jopa lirumainen) sekä L300 Retinol (vieläkin hoitavampi kuin Dermosil)

    Jäin muuten ihmettelemään kommenttiasi, jonka mukaan ravitseva/suojaava koostumus on vaikea yhdistää antiage-tehoihin. Eivätkö nuo L300 Retinol ja legendaarinen Widmer täytä molempia kriteerejä, juurikin A-vitamiinijohdannaisen takia?

    Vastaa

    0
    1. Jäin muuten ihmettelemään kommenttiasi, jonka mukaan ravitseva/suojaava koostumus on vaikea yhdistää antiage-tehoihin. Eivätkö nuo L300 Retinol ja legendaarinen Widmer täytä molempia kriteerejä, juurikin A-vitamiinijohdannaisen takia?

      Olet aivan oikeassa, näissä kahdessa se toteutuu :) En kirjoittanut, että ravitseva koostumus on vaikea yhdistää anti-age-tehoihin, vaan että tämä yhdistelmä "harvoin toteutuu".

      Anti-age-aktiiveja voi ilman muuta yhdistää rasvaiseen pohjaan, mutta markkinatilanne osoittaa, että näin harvoin tehdään. Suurin osa anti-age-silmänympärysvoiteista on kevyempiä. No, suurin osa ihan kaikista silmänympärysvoiteista on kevyempiä.

      A-vitamiini rasvaliukoisena vitamiinina viihtyisi hienosti rasvaisissa koostumuksissa ja imeytyisi tehokkaammin kuin vesivoittoisissa koostumuksissa, mutta valtaosa kuluttajista haluaa kevyempiä koostumuksia silmänympäryksilleen. Onneksi meillä sentään on näitä muutamia reilusti täyteläisiä koostumuksia. 🙏🏻

      Vastaa

      0
  9. Hölmö kysymys, johon mietin vastausta vielä 43-vuotiaana: MIHIN KOHTAAN silmänympärysvoidetta laitetaan? Silmien alle ja sivuille ("ulkosilmäkulmiin") ? Vai / myös silmäluomille (liikkuville, yläluomelle, molemmille) ?

    Kiitos etukäteen, terveisin

    Vastaa

    0
    1. Olet ymmärtänyt aivan oikein: silmänympärysvoidetta levitetään silmien alle ja sivuille "harakanvarpaiden" kohtiin, sekä halutessaan myös kulmaluulle. Kulmaluulla harvemmin on ryppyjä, mutta halutessaan voidetta voi levittää sinnekin, erityisesti jos iho on kuiva tai veltto, ja sy-voiteella on napakoittava vaikutus.

      Silmäluomille ei laiteta voidetta, ellei:

      a) iho silmäluomilla ole selvästi kuiva --> valitse tällöin ravitseva kuivan ihon koostumus ja kokeile pienillä määrillä, sopiiko koostumus silmäluomille (vääränlainen koostumus voi saada silmäluomet turpoamaan ja punoittamaan ja silmät vuotamaan)
      b) silmänympärysvoiteen ohjeessa erikseen neuvota levittämään voidetta myös silmäluomille. Tällaiset voiteet ovat tyypillisesti ihoa napakoittavia ja koostumukseltaan kevyempiä.

      Vastaa

      0
  10. Mä oon kolmekymppinen ja käyttänyt sy-voiteita vakituisesti vasta alle vuoden. Mulla on herkät silmät ja usein heräsin silmät vetisinä ja turvonneina, kun olin illalla käyttänyt sy-voidetta.
    Nyt käytän aamuin illoin ihan pienen määrän sy-voidetta, ja jos laitan yhtään liikaa, niin aamulla silmät on punaiset.
    Käytössä on tällä hetkellä Madaran re-gene seerumi (ostettu tehtaan alesta) ja CeraVen eye repair cream, jonka ostin, koska se oli suht edullinen. Hinta määrittää aika paljon mitä tuotteita käytän.

    Vastaa

    0
    1. Sinulla on selvästi erityisen herkkä silmänympärysiho. Hyvä, että olet löytänyt tavan käyttää voidetta siten, että silmät eivät reagoi. Kannattaa todella pitää voiteen määrä hyvin vähäisenä, ja levitä se mieluusti silmäkuopan luun reunaa myötäillen, ei yhtään lähemmäs silmää.

      Vastaa

      0
  11. Tämmöinen kuuttakymmentä ikävuotta lähestyvä painelee silmänalusille samaa hyalyronihapposeerumi+kasvoöljy+bakuchiol -seoksen kuin koko kasvoille. Päälle pisara Ekopharman Tyrni- sy-voidetta iltaisin/kylmällä säällä ja Herukkaa päivällä/lämpimällä kelillä.

    Ekopharman myynti Bernerille laittoi harkitsemaan vaihtoehtoja voiteille jahka purkit tyhjenevät.

    Vastaa

    0
    1. Tämmöinen kuuttakymmentä ikävuotta lähestyvä painelee silmänalusille samaa hyalyronihapposeerumi+kasvoöljy+bakuchiol -seoksen kuin koko kasvoille. Päälle pisara Ekopharman Tyrni- sy-voidetta iltaisin/kylmällä säällä ja Herukkaa päivällä/lämpimällä kelillä.

      👍

      (Kuulostaa hyvältä setiltä!)

      Vastaa

      0
  12. Iltaisin käytän kahta eri sy-voidetta. Ensin retinoli-pitoista voidetta ja kun se on imeytynyt, laitan jotain kosteuttavaa. Tällä hetkellä käytössä FABin retinol sy-voide, jonka loputtua etsin jonkun tujumman, koska tämä ei tunnu olevan tarpeeksi tehokas. Kosteuttavana on Niodin FECC, joka on tarkoitettu myös liikkuvalle luomelle. Käytän sitä myös aamuisin. Aika kallis, mutta seerumina levittyy helposti ja on mukavan öljymäinen, niin kosteuttaa tehokkaasti.

    Vastaa

    0
  13. Ostin viikko sitten Laveran Basis Sensitive Q10 SY-voiteen ja siitä olen tykännyt. Se rauhoitti ja paransi silmän alla olevat kuivat ja punaiset jäljet. Myös Dr Hauschkan voiteet ovat olleet hyviä ja viime vuonna tutustuin Antipodes SY-voiteisiin.

    Vastaa

    0
    1. Tuo Basis-silmänympärysvoide on myös hyvä :) Laveran kaikki silmänympärysvoiteet on mun mielestä hyviä, heillä on ylipäänsä mukavan laaja sy-voidevalikoima kun muilla merkeillä on tyypillisesti vain 1-2 sy-voidetta.

      Vastaa

      0
  14. Onko missään sy-voiteessa suojakertoimia? Miten itse suojaat sy-ihon auringolta? Itselläni on herkkä, atooppinen iho. Aurinkovoiteet ei sy-iholleni käy. Ainoaksi keinoksi jää laittaa sy-voide ja päälle meikkivoide suojakertoimilla. Mutta olisi kiva löytää sy-voide suojakertoimilla, etenkin luonkos puolelta, mutta taitaa olla mahdoton ajatus?

    Vastaa

    0
    1. Onko missään sy-voiteessa suojakertoimia?

      Selektiivisillä normikosmetiikan sarjoilla olen nähnyt, mutta en luonnonkosmetiikassa enkä edullisilla ns. päivittäistavarabrändeillä. Silloin kun itse tein myyjän töitä ainakin Cliniquella ja Elizabeth Ardenilla oli SPF-sy-voiteet, mutta nyt en pikaisella googlauksella enää löytänyt näitä. Olettaisin, että korealaisilla merkeillä voisi olla..? Siellä kun ollaan niin edistyksellisiä aurinkosuojatuotteiden suhteen. :)

      Mä levitän silmänympärysiholle normi-aurinkovoiteen.

      Meikkivoide ja aurinkolasit taitavat olla paras keino, jos sy-iho ei siedä kasvojen aurinkovoidetta.

      Vastaa

      0
  15. Mulla tällä hetkellä mossan se youth defence muistaakseni 🤔
    Mutta en oikein saa siitä mitään irti ja käytän tosi harvoin 🙈. Joskus mulla oli novexpertin se oranssi(vitaminC),tykkäsin siitä enemmän.
    Mitähän suosittelisit? Olisiko se bybin eye plump vai joku muu?
    Tai toki voisin lähettää miehen hakemaan sokokselta tuon novexpertin(itsellä jalka murtui, niin ei lähdetä shoppailee) vai olisiko whamisan silmänymp.voiteesta mihinkään?
    Tummat silmänaluset mulla on, mut ei vielä muita ongelmia *koputtaa puuta*

    Vastaa

    0
    1. Mulla tällä hetkellä mossan se youth defence muistaakseni 🤔
      Mutta en oikein saa siitä mitään irti ja käytän tosi harvoin 🙈

      Mun henk. koht. mielipide on, että tuo Youth Defence sy-voide on vähän "pliisu". Vitamin Cocktail on paljon kosteuttavampi ja muutenkin ainesosiltaan parempi, mutta tämä on vain mun kokemus. Youth Defencessä on mm. alkoholia toisena incissä, muistan kun kokeilin tuota ensimmäistä kertaa ja tunsin alkoholin huurun silmissäni. Se kertoo, että alkoholia on jo aika "tanakasti" mukana. Tosin kokeiluni tapahtui silloin, kun Mossa oli juuri lanseerattu. En tiedä, onko alkoholin pitoisuutta sen jälkeen laskettu, mutta ainakin se on yhä toisena incissä.

      Vitamin Cocktail sy-voiteessa ei ole lainkaan etanolia.

      Mitähän suosittelisit? Olisiko se bybin eye plump vai joku muu?

      Riippuu täysin, mitä haet silmänympärysvoiteelta :)

      Whamisan silmänympärysvoiteessa on minusta todella hyvät ainesosat ja mukava tuntuma, sekin olisi voinut olla tällä listalla, nyt kun mietin. Sen vaikutus on kosteuttava, kirkastava ja antioksidanttinen. Se vain on aika kevyt, eli jos iholla on kuivuutta, voi tuntua liian kevyeltä. Mutta kun kerroit, että olit tykännyt Novexpertin "oranssista" silmänympärysvoiteesta, niin siinä tapauksessa Whamisa ei varmasti ole liian kevyt. Novexpertin Vitamin C -silmänympärysvoide on fluidimaista ja hyvin vähärasvaista.

      Vastaa

      0
    2. Joo tykkään sellaisesta ohuesta koostumuksesta. Myös kasvovoiteissa. Inhoan paksuja jankkeja,jotka ei levity helposti. Samoin on kaiken muunkin kanssa,jos hyaluronihappo seerumi on liian tahmeaa,niin en tykkää. Mulla on ollut niitäkin testissä useampi, evolvesta en pitänyt,novexpertin oli vähän parempi ja pureisbeauty aika saman oloinen,jos laittoi vaan tarpeeksi ja alla oli kunnon kosteutus. Nyt mulla onkin whamisan deep rich, kaktus seerumi (käytän pari kertaa/vko) ja original sarjan lotion kosteusvoiteena.esim.pureisbeautyn kasvovoide (en muista nimeä) tuntui ihan liian paksulta levitettäessä,eikä levittynyt minusta tarpeeksi kivasti, vaikka muuten olikin ihan hyvä tuote.

      Silmänympärysvoiteelta haluaisin kosteuttavuutta ja kirkastusta.
      Ehkäpä hankin tuon whamisan,niin ei mene ainakaan koostumuksen kanssa mönkään 😊

      Vastaa

      0
    3. Samoin on kaiken muunkin kanssa,jos hyaluronihappo seerumi on liian tahmeaa,niin en tykkää. Mulla on ollut niitäkin testissä useampi, evolvesta en pitänyt,novexpertin oli vähän parempi ja pureisbeauty aika saman oloinen,jos laittoi vaan tarpeeksi ja alla oli kunnon kosteutus

      Suosittelen kokeilemaan Tash Sisterhoodin Empow Hyaluronic Serum'ia, sen epätahmeampaa hyaluronihapposeerumia ei ole. Siinä on aavistuksen maitomainen koostumus, kun noissa muissa on geelimäinen tai nestemäinen. Tashia myydään Sokoksella ja verkossa Joliessa.

      Silmänympärysvoiteelta haluaisin kosteuttavuutta ja kirkastusta.
      Ehkäpä hankin tuon whamisan,niin ei mene ainakaan koostumuksen kanssa mönkään 😊

      Uskoisin, että Whamisassa on sulle mieleinen koostumus :) Taisit aiemmin mainita muutenkin tykkääväsi Whamisan koostumuksista. Niissä on todellakin helposti levittyvät ja hyvin imeytyvät koostumukset, eikä täyteläinenkään voide ole liian paksu. (Kuten Double Rich, joka on oma suosikkini Whamisalta. Moneen muuhun kuivan ihon voiteeseen verrattuna se on suorastaan kevyen tuntuinen.)

      Vastaa

      0
    4. Joo se mun silmänymp.voide olikin mossan vlift... ja se on ihan ok koostumukseltaan. Vähän "liukkaampi" voisi olla,mut en kyllä tehoista tiedä.

      Täytyy tutustua tuohon tashiin,kiitos vinkistä!

      Novexpertin tuotteistakin oon tykänny,koostumuksista...mutta hyaluronihappolinjan tuotteet tuoksuu liikaa (naamio ja kosteusvoide mulla ollut,seerumi ei tuoksunut "liikaa").
      C-vitamiini seerumista oon tykänny ja siitä silmänymp.voiteesta myös ja magnesium suihke on ollu tosi kiva kesällä.
      Whamisalta ei toistaiseksi mikään ole tuoksunut liikaa.

      Vastaa

      0
  16. Käytössäni on Bybin silmänympärysvoide, mikä on ollut älyttömän riittoisaa: tuubi kestää ja kestää. Itselläni aika yllättävä viimeaikainen huomio tähän voiteeseen liittyen oli, että sitä kannattaa laittaa hyvin konservatiivinen määrä etenkin siihen kohtaan, missä aamuisin on turvotuspullistuma eli silmän ulkosyrjän kohdalla. En ole aiemmin tajunnut silmänympärysvoiteen vaikutusta asiaan, olen vain ajatellut turvotuksen johtuvan nukkuma-asennosta, illan vääristä ruokavalinnoista ja liian myöhäisestä nukkumaanmenoajankohdasta (en lähes koskaan selviä ajoissa nukkumaan.:/) ja huonosti nukkumisesta. Nyt kokeilujeni perusteella on selvää, että silmänymp.voide voi pahentaa aamuisin eteen tulevaa asiaa. Ehkä myös käyttämäni unimaski (Ecotoolsin silkkinen) voi saada aikaan turvatusta, en tiedä (ilmankaan en voi nukkua); onhan se kuitenkin koko yön aika tiukasti silmien edessä.

    Vastaa

    0
    1. Silmänympäysvoiteen aiheuttama turvotus on suhteellisen yleistä. Tämä on syy (tai ainakin yksi syistä), miksi silmänympärysvoiteet niin usein formuloidaan kevyiksi. Rasvaisemmat koostumukset aiheittavat herkemmin turvotusta. Mistä tämä johtuu, en osaa sanoa.

      Onko käytössäsi Bybin Eye Plump? Se on sen verran täyteläinen, että voi jo paksuutensa puolesta jonkun iholla aiheuttaa turvotusta.

      Jos iho on hyvin herkästi turvotukseen taipuvainen, suosittelen geelikoostumuksia. Ne eivät tietenkään ole yhtä kosteuttavia kuin rasvoja sisältävät sy-voiteet, mutta jossain joutuu usein tekemään kompromissin, jos iho on herkästi reagoiva. Itse ehkä tekisin niin, että kokeilisin miksata sy-geeliin jotain oikein kevyttä öljyä, jotta saisin edes vähän pehmentävää vaikutusta.

      Vastaa

      0
    2. Olen nyt parin yön ajan testaillut eri määrillä silmänympärysvoidetta ja täytyy todeta, että kyllä tuo Bybi vain turvottaa.

      Millaiseen järjestykseen laittaisit seuraavat sy-voiteet turvotusriskin perusteella:
      - Bybi Eye Plump
      - Mádaran Smart
      - Laveran My Age
      - Mádara Time Miracle

      Olen törmännyt netissä hehkutuksiin Neutrogenan uusista sävyttävistä aurinkosuojavoiteista (tarkka nimi Neutrogena Purescreen UV-Tint Face Liquid). Voisitko testailla tätä blogissasi?

      Olen muuten tehnyt sellaisen havainnon, että jos pesen hiukset vasta aamulla, ne ovat paljon kauniimman ja tuuheamman näköiset kuin jos pesisin ne illalla (jo ensimmäinen vastapestyjen hiusten kanssa nukuttu yö selvästi lässäyttää hiuksia).

      Vastaa

      0
    3. Millaiseen järjestykseen laittaisit seuraavat sy-voiteet turvotusriskin perusteella:
      – Bybi Eye Plump
      – Mádaran Smart
      – Laveran My Age
      – Mádara Time Miracle

      Osaan vain sanoa, että Laveran My Age on kevyin, mutta ikävä kyllä on mahdoton laittaa näitä järjestykseen turvotusriskin näkökulmasta.

      Minusta Mádaran Time Miracle ja Bybin Eye Plump ovat suunnilleen yhtä täyteläiset, Smart hitusen ohuempi (luokittelen semi-täyteläiseksi) ja My Age ohut, mutta ravitseva. Voi olla, että jo yksistään ravitseva koostumus (= eli suhteellisen runsaasti rasvoja) aiheuttaa turvotusta.

      Harmi kun valmistajat eivät Novexpertia lukuunottamatta ilmoita tuotteidensa vesi- ja rasvaprosentteja. Jos kaikki ilmoittaisivat, voisi paljon helpommin arvioida, onko jokin tuote itselle liian rasvainen. Aina täyteläisyys ei nimittäin johdu pelkästään rasvoista ja öljyistä vaan täyteläisyyden vaikutelmaa voidaan luoda myös rasva-alkoholeilla, emulgaattoreilla ja tihentäjillä. Tällä pohjalla voi siis esimerkiksi olla niin (tämä on hypoteettinen esimerkki), että Laveran My Age todellisuudessa sisältäisi korkeamman rasvaprosentin kuin Mádaran Time Miracle, mutta Laveraa vain ei ole sakeutettu paksuksi.

      Olen törmännyt netissä hehkutuksiin Neutrogenan uusista sävyttävistä aurinkosuojavoiteista (tarkka nimi Neutrogena Purescreen UV-Tint Face Liquid). Voisitko testailla tätä blogissasi?

      Myydäänkö tätä Suomessa? Pikaisella googlauksella hakutuloksissa näkyi vain ulkomaisia kauppoja sekä sisältöjä.

      Vastaa

      0
    4. Amerikkalaiset tubettajat ovat kehuneet, joten myydään varmaankin ainakin Amerikka. Mutta jos reissailet siellä päin, niin osta testiin. :)

      Vastaa

      0
    5. Pyrin nykyään testaamaan blogijuttuihin sellaisia tuotteita, joita saa Suomesta. :) On tylsää esitellä tuote, joka osoittautuisi vaikka ihan älyttömän hyväksi, ja sitten sitä ei kuitenkaan saisi meidän kaupoista.

      Vastaa

      0
    6. Hyvä periaate. Ajattelin vain, että kaikki (paitsi minä) osaa tilata esim. iHerbistä tai jostakin muualta ulkomaalaisesta nettikaupasta. Ajattelin myös, että tuota voisi olla monelle hyödyllinen.

      Vastaa

      0
    7. Kiitos tuosta koostumusten avaamisesta. Nuo kaikki kolme itselleni uutta tuotetta kyllä kiinnostavat.

      Tuli muuten tuosta vastauksestasi mieleeni, olisiko mielestäsi jotain, mitä kosmetiikkapakkauksissa tulisi ilmoittaa tai mitä incien pitäisi kertoa (ehkä nykyistä enemmän.

      Sitten vielä ihan eri aihepiirin kysymys: voisitko antaa pienen luettelon tuotteista, joita olet testaillut blogissasi parin viime vuoden aikana ja jotka toimivat siis sekä luomella että korostuksena poskipäällä. Äkkiseltään mieleeni tuli Laveran uutuudet, mutta jotakin muutakin on tullut täällä vastaan, mutta en vain muista mitä. Saa olla puuterimainen tai voidemainen. Jos laittaisit ihan vaikka vain nimen/tuotemerkin, niin löytäisin siitä eteenpäin. Kiitos jo etukäteen!

      Vastaa

      0
    8. Tuli muuten tuosta vastauksestasi mieleeni, olisiko mielestäsi jotain, mitä kosmetiikkapakkauksissa tulisi ilmoittaa tai mitä incien pitäisi kertoa (ehkä nykyistä enemmän.

      Olisi tietysti hieno juttu, jos incissä aina näytettäisiin pääasiallisten vaikuttavien aineiden pitoisuus, jotta koostumus olisi läpinäkyvämpi ja asiakkailla parempi mahdollisuus verrata kilpailevien tuotteiden tehoja. Mutta pitoisuudet ovat usein liikesalaisuuksia ja siksi valmistajat harvoin laittavat ne näkyviin. Arvostan syvästi niitä brändejä, jotka avaavat aktiiviaineiden pitoisuudet, Whamisa parhaana esimerkkinä.

      Sitten vielä ihan eri aihepiirin kysymys: voisitko antaa pienen luettelon tuotteista, joita olet testaillut blogissasi parin viime vuoden aikana ja jotka toimivat siis sekä luomella että korostuksena poskipäällä.

      Mun lähimuisti kun on mitä on 🤪, en varmastikaan muista kaikkia, mutta tässä muutama:

      Lavera Signature Color Eyeshadow, sävy 05 Moon Shell
      Lavera Soft Glow Highlighter, sävyt 01 Sunrise Glow ja 02 Ethereal Light
      Ilia Beauty Illuminator Multi-Stick, sävy Stella By Starlight (voidemainen)
      Couleur Caramel Magic Touch Highlighter (voidemainen)
      Ere Perez Vanilla Highlighter Falling Star (voidemainen)

      Itse en tosin voisi laittaa yhtäkään voidemaista highlighteria silmäluomille koska ne eivät pysy. Ainoa voidemainen tuote joka pysyy mun silmäluomilla on pohjustaja tai jotkin harvat voidemaiset luomivärit kuten MACin Paint Potit, mutta niitäkin käytän pohjustajana.

      Vastaa

      0
    9. Kiitos. Mádarallakin on muistaakseni hohdetuote (hyvin hohtava). Täytyy sanoa, että olen nyt asiaa selvitettyäni törmännyt merkkien ja erilaisten tuotteiden runsauteen! Vaikeaksi menee.

      Vastaa

      0
    10. Mádaran hohdetuotteet (Cosmic Drops) ovat todella hohtavia, sellaisia melkeinpä näytösmeikkeihin sopivia. Minäkään en oikein osaa niin hohtavia käyttää arjessa.

      Vastaa

      0
    11. Kiitos.

      Selatessani nettikauppoja löysin mm. Lily Lolon Illuminatorin sävyissä Sun beam (aivan liian keltainen minulle) ja Rosen (todella kylmä!) ja Lily Lolon Contour duon Sculpt & Glow (sävyt keltaisehkot).

      Mádaralla myös oli hohdetuotteita, mutta olivat kyllä järkyttävän hohtavia - ei arkimeikkiin. :/

      Vastaa

      0
  17. Widmerin ihotuntumaan verrattavista voiteista mulle tulee mieleen Kiehl'sin Avocado Eye Cream. Oletko kokeillut sitä..? Myös Cliniquen All About Eyes Rich edustaa tätä suuntausta. Ja vielä kolmas vinkki: Korresin uusi Black Pine 4D Eye Rescue Balm. Se sisältää vettä eli ei ole vedetön balmi, mutta jättää Widmerin ja Kiehl'sin tavoin rasvaisen pinnan ihoon.

    Mulla on isompi purkki tätä Kiehlsiä ja se on aivan hirveetä.
    En tykkääyhtään. Ei levittäydy, on jotenkin tahmaista.
    Mietin, jos voisin laittaa sekaan jotain öljyä, tulisiko siitä parempaa ?
    Taas Cliquen all about eyes on ihan ässä tuote.
    Joku uusi pitäisi tähän saada.

    Vastaa

    0
    1. Moikka Heli,

      Olen kokeillut kaikkia mainitsemiasi silmänympärysvoiteita. Olet oikeassa: Kiehl'sin Avocado Eye Cream, Cliniquen All About Eyes Rich, Louis Widmerin Eye Contour Cream ja Korresin Black Pine Eye Rescue Balm edustavat kaikki samaa koostumussuuntausta.

      Kiehl's on minunkin mielestä todella rasvaista, mutta kyllä se mun iholla levittyy hyvin. Ihoon jää kuitenkin rasvainen pinta, kuten kaikista näistä neljästä. En osaisi kuvitella käyttäväni mitään näistä meikin alla.

      Mietin, jos voisin laittaa sekaan jotain öljyä, tulisiko siitä parempaa ?

      Minusta öljyn lisääminen on hyvä tapa tuunata voide kuin voide. Mutta jos Cliniquen myötä olet jo löytänyt sen parhaiten toimivan sy-voiteen, onko tarvetta löytää sen tilalle uusi..?

      Vastaa

      0
    2. Sä oot kyllä ihan ässä.
      Kiitos Sanni, iso iso kiitos !
      Mun avokadopurkki on se isompi ja sitten vuoroaan odottaa toinen. Mielummin käytän nämä ensin, kun ostan töysin uuden ja jätän nämä käyttämättä.
      Tarkoitin itse ihan tavallista kasvoöljyä, mutta päätin tarkistaa vielä mitä laatua öljyä voisi sekoittaa tämän kanssa ?

      Vastaa

      0
    3. Mulle tuli mieleen, että voisit kokeilla sekoittaa Avokado-silmänympärysvoiteeseen myös hyaluronihapposeerumia. Koska Avocado Eye Cream on jo aika rasvainen, ei lisärasva välttämättä auta sitä levittymään tai kosteuttamaan paremmin. Sen sijaan voide saattaisi hyötyä lisäkosteudesta, kuten kosteuttavasta, vesipohjaisesta seerumista.

      Jos haluat kokeilla sekoittaa mukaan öljyä, kokeilisin jotain hajusteetonta. MCT-pohjainen öljy kuten Taikan kasvoöljy voisi toimia kivasti, MCT on ohutta ja nopeasti imeytyvää. Taikan öljy on myös hajusteeton. Usva Cosmeticsin kaksi öljyä (Rainforest ja Wild Fruit) ovat myös tosi hyviä hajusteettomia kasvoöljyjä. Wild Fruit on superohut, Rainforest täyteläisempi.

      https://usvacosmetics.fi/

      Vastaa

      0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


  • Sanni

  • Arkisto

    • 2024 (53)
    • 2023 (148)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat