20.03.2018

Mitä olen tehnyt tauolla

Olen rauhoittunut. Monina päivinä olen ollut tekemättä mitään suunnitelmallista, nauttinut siitä että ei "tarvitse" tehdä mitään. Paitsi että olen käynyt töissä mikä on ollut aivan ihanaa. Tavallista toimistotyötä yhdeksästä viiteen. Työ, joka jää töihin kun lähdet kotiin. Kotona olen vain ollut.

Minulla oli tavoitteita, joita kaikkia en (vielä) saavuttanut, mutta ei se mitään. En esimerkiksi ole saanut luettua kuin alle 10 sivua kerronnallista kirjallisuutta. Se on parempaa keskittymisharjoitusta aivoille kuin tietokirjallisuus, mutta Stieg Larsson on saanut jäädä kauneudenhoidon ja matkailukirjojen jalkoihin. Olen tilannut pari K-Beauty-kirjaa ja lukenut Katja Kokon Aidosti Kaunis -kirjan. Kon-Marikin on löytänyt paikan yöpöydältä. Sitä en saanut vielä loppuun (huono suomennos tai en tiedä miksi kirjaa on vähän tylsä lukea), mutta yhden ison kaapiston sisällön olen konmarittanut.

Talvi2018_IMG_0637

Talvi2018_IMG_4974

Tässä tavoitteessa olen onnistunut: olen saanut todella hyvin etäisyyttä nettiin.

Puhelin on ollut välillä kiinni monta päivää, avasin sen yhdellä viikolla vain iltaisin jos halusin soittaa jolle kulle. Olen viettänyt talvea pääsääntöisesti Maarianhaminassa, ja täällä käytän nettiä puhelimen kautta. Kun puhelin on kiinni, netti on kiinni.

Kehoon on laskeutunut ihan erilainen olo kun ei istu tuntikaupalla päivisin tietokoneen äärellä.

Täyttä nettilakkoa en ole pitänyt, se ei ollut tarkoituskaan. Sähköposteihin olen vastannut muutamina päivinä viikossa ja välillä laittanut kuvia Instagramiin. Kahvitauolla töissä olen lukenut uutisia Hesarin ja Ylen sivuita. Tänä talvena jopa tiedän, mistä uutisissa on puhuttu. Mitään hinkua jäädä roikkumaan nettiin ei ole tullut. Useina päivinä en ole käynyt netissä lainkaan.

Silloin kun olen ollut netissä, olen opetellut vastustamaan impulsseja klikata auki uusia sivuja tai lähteä tekemään jotain muuta asiaa kun edellisen sivun lukeminen tai sähköpostiin vastaaminen on vielä kesken. Se on vaikeaa ja vaatii paljon työtä ja itsekuria.

Sanni_Sveitsi032018

Jos jotain olen oivaltanut niin tämän: ihan parasta lepoa internetistä ja tekemisen kierteestä on ulkoilu.

Lukeminen, ruoanlaitto ja yksin olohuoneessa tanssiminenkin ovat loistavia anti-digitaalisia rentoutumiskeinoja, mutta mikään ei voita ulkona luonnon keskellä liikkumisen palauttavaa voimaa.

Talvi2018_IMG_0591

Olen ollut siinä tilassa että jopa kuntosali on tuntunut liian suorittavalta, ja salitreenikin on jäänyt tauolle. Lihaskunnosta huolehtiminen on kuitenkin mieluista, ja punttitreenin sijaan olen huoltanut lihaksistoa kevyemmällä kotijumpalla; kotoa löytyy uskollinen jumppakuminauhani sekä 8 kilon kahvakuula joilla saan jumpattua koko kehon loistavasti. Kylie Minoguen Best Of soimaan ja kuula heilumaan :) Ihan mahtavaa.

Lempparibiisini on muuten Better The Devil You Know - biisin soidessa huvitan itseäni usein kuvittamalla päässäni mauttoman musiikkivideon jossa olen itse tähtenä ^_^

Mutta parasta on ollut ulkoilu.

Talvi2018_IMG_9725

Talvi2018_IMG_9885

Talvi2018_IMG_9939

Olen tehnyt pitkiä kävelylenkkejä niin tutuilla kuin uusillakin reiteillä, Kallaveden jäällä Kuopiossa, Pyhäjärven rannalla Tampereella ja Slemmernin jäätiellä Ahvenanmaalla. Ahh, tänä talvena on voinut kävellä Slemmernillä...!

Vuoden tauon jälkeen olen palannut avantouinninkin pariin, paras paikka siihen on Tampereen Rauhaniemi.

Rauhaniemi_avantouinti

Viime talvi oli jotenkin niin hektinen että avanto jäi kokonaan, oikeastaan ihan unohtui. Rauhaniemen ison saunan ylälauteilla istuessa tajusin, kuinka paljon olen avantoa ja kansankylpylän tunnelmaa kaivannut.

Aiemmin mietin, onko minulla Tampereella lainkaan lempipaikkaa. Onhan minulla. Se on Rauhaniemi, ilman muuta.

Talvi2018_Zermatt_IMG_0487

Upeimmat ulkoiluhetket koin kuun alussa Alpeilla kun toteutin pitkäaikaisen haaveeni nähdä talvinen Sveitsi ja vaeltaa lumisilla patikkareiteillä. Tunsin, että juuri tätä tarvitsen nyt. Pieni reissuni oli ihanimpia matkoja koskaan. Kohteeni oli Zermattin kylä Matterhornin kainalossa.

Minulla on maailmalla paljon ystäviä, niin ihmisiä kuin paikkojakin, ja Zermatt on yksi parhaimpia ystäviäni. Kun tapaan maantieteellisiä ystäviäni, jälleennäkemisen ilo on yhtä intensiivinen kuin ihmisystäviä tavatessa.

Olen oivaltanut, että tämän vuoksi olen sellainen matkailija, joka niin mielellään palaa samoihin paikkoihin uudestaan. Joistain paikoista tulee enemmän kuin matkakohteita - niistä tulee ystäviä.

Talvi2018_Sveitsi

Patikoin kolmen päivän aikana melkein kaikki auki olevat talvivaellusreitit Zermatissa. Söin höyryävää keittoa rinneravintolan terassilla lumisateessa, join glühweinia ja välillä en nähnyt mitään kun oli niin sumuista.

Olin hyvin onnellinen.

Olin matkalla ilman tietokonetta ensimmäistä kertaa yhdeksään vuoteen.

Talvi2018_kuvia2

Talvi2018_kuvia1

Yksi juttu, mitä rakastan.

Olen katsellut karttoja. Ihan pienestä pitäen olen ollut valtavan viehättynyt kartoista. Maantiede ja etäisyydet kiehtovat minua ja minulle tuottaa suurta mielihyvää katsella karttoja ja hahmottaa eri alueiden ja paikkojen mittasuhteita ja etäisyyksiä toisiinsa. Tuossa menee vuoristo, tuolla on järviä, aa, nämä maat ovatkin itse asiassa näin lähellä toisiaan.

Karttojen katselemisen tuomaa iloa on vaikea selittää. Karttojen selailu rentouttaa, mutta ne voivat yhtä lailla myös stimuloida ja saada aikaan halun matkustaa jonnekin. Toisaalta karttojen katselu on itsessään kuin pientä matkailua. Lentoyhtiöiden reittikarttojen tutkiminen lennoilla on myös mieleistä puuhaa ja auttaa ohjaamaan ajatuksia pois lentopelosta. (Ehkä ironista ;))

Rakkain karttakirjani on Gummeruksen Maailman Atlas jonka olen perinyt äidiltä. Se on vuodelta 1985. :) Eurooppa on vähän eri näköinen sen sivuilla.

Talvi2018_IMG_4973

Sannin_pukukaappi_IMG_0595

Minulla on ollut hyvä tauko.

Toivon, että tulen pitämään näitä jatkossakin. Ehkä viikon siellä, toisen täällä.

Se tuntuisi hyvältä reseptiltä. :)

33 comments on “Mitä olen tehnyt tauolla”

    1. Kiitos :) Nyt mennään hitaammalla tahdilla, se ainakin on tavoitteena ja toivottavasti opin tämän "läksyn" tauon aikana :) Tuleva näyttää :)

      Vastaa

      0
  1. Ihana päivitys! Mä olen myös löytänyt tänä talvena suorittamisen sijaan rennon ulkoilun, luistelu on vienyt mukanaan ja joogan, jolla rauhoitun illalla. Tavoitteena on ottaa "omaa aikaa" vähintään kerran viikossa, joskus ihan yksin, joskus puolison kanssa ihan vain ollen, ilman suunnitelmia tai kiirettä. Liian pitkä aika on juostu milloin missäkin lähes jokainen viikonloppu. Ihanaa, kun on ollut näin hyvä talvi, vaikka kevättä odotankin!
    Hyvä suunnitelma tuo taukojen pitäminen: kaikista töistä tarvitsee lomaa, jotta jaksaa paremmin.

    Vastaa

    0
    1. Mä olen myös löytänyt tänä talvena suorittamisen sijaan rennon ulkoilun, luistelu on vienyt mukanaan ja joogan, jolla rauhoitun illalla. Tavoitteena on ottaa ”omaa aikaa” vähintään kerran viikossa, joskus ihan yksin, joskus puolison kanssa ihan vain ollen, ilman suunnitelmia tai kiirettä.

      Kuulostaa hyvältä Sonja :)

      Ihanaa kevättä <3

      Vastaa

      0
  2. Onpa mukava kuulla, että taukosi oli sulle hyvä :). Mä tykkään myös kartoista. Uuteen matkakohteeseen tutustuminen alkaa ehdottomasti paperista kaupunkikarttaa tutkimalla :).

    Vastaa

    0
    1. On muuten aina oma hauska, erityinen "momenttinsa" matkalla, kun kotona kaupunkikartan perusteella luotu ennakkomielikuva kaupungin rakenteesta avautuu IRL :) Joskus kaupunki osoittautuukin ihan erilaiseksi millaiseksi sen kartan perusteella hahmotit.

      Vastaa

      0
  3. Ihanaa, että tauko on antanut sulle noin paljon! Sveitsin maisematkin on kyllä aivan huikaisevan kauniita - vielä jonain päivänä sinne on kyllä minunkin päästävä :) tervetuloa takaisin blogimaailmankin pariin, sun tekstejä on kyllä ollut ikävä.

    Vastaa

    0
  4. Hei ihana kuulla, että olet tilannut kirjani <3 Toivottavasti pidät siitä! Mullakin juuri luvussa pari k-beauty-kirjaa, veikkaan että samat kuin sulla :D

    Vastaa

    0
  5. Kyllä minäkin huomaan että töiden jälkeen kotiin tullessa on sellainen syke päällä. Pitää lukea blogit, vastailla kommentteihin, sähköposteihin ja maksaa vaikka laskuja. Mutta tämän kun saa alta pois, katselen vähän telkkaria ja yritän rauhoittua. Sometan kyllä samalla, ehkä vähän liikaakin mutta se on tavallaan sitä rentoutumista.
    Kun olen rento, otan karvaisen kaverin ja lähdemme lenkille. Siinä viimeistään mieli tasoittuu ja rauhoittuu. Saatan vielä illalla käydä koneella ja somettaa mutta puhelin menee äänettömälle aikaisin enkä sitä enää katsele. Toisaalta kone ja puhelin vie aikaa mutta kyllä ne antavatkin paljon, niille ei vaan passaa antaa liikaa tilaa ja täytyy osata ottaa etäisyyttä. Ihana kun olet takaisin <3 Lähdetään joskus yhdessä piiiitkälle kävelylenkille Hipun kanssa :) mä tykkään paljon kävellä ja hyvä kun koira pakottaa siihen ;)

    Vastaa

    0
    1. Minulle some on viihdettä mutta ei rentoutumista, se aktivoi ja stimuloi, vetää ihan "kierroksille"... Kyllähän se antaakin, ja paljon tosi hyvää, some (niinkuin koko nettiympäristö) vain on liian stimuloiva minun kaltaiselleni mielelle. Kohtuuannostelu on vaikeaa mutta erittäin suotavaa :D ^_^

      Mun mielestä sä onnistut tosi ihailtavasti pyörittämään (lähes) päivittäin päivittyvää, tasokasta blogia, toista täyspäiväistä työtä (kyllä sulla blogiinkin menee saman verran panosta kuin "normi"työhösi, ellei enemmänkin), eläinperhearkea ja vielä käyt harrastuksissakin. Sun rento ja hyvää oloa säteilevä olemus kertoisi että sulla on tasapaino aika hyvin hallussa elämässä <3 :)

      Lähdetään ehdottomasti kävelylenkille karvaisessa seurassa kun tulen seuraavan kerran Kuopioon, it's a deal <3

      (...ja pitäisköhän mun luvata opetella käyttämään Insta-stooria siihen mennessä..? :D Ei, enpä usko... ^_^)

      Vastaa

      0
  6. Kiva kun oot takaisin, tervetuloa ❤ Hyvä kuulla, että tauko on tehnyt tehtävänsä - itsestään täytyy kyllä pitää huolta. Ulkoilu on ihanaa ja tosiaan oivallinen keino unohtaa some hetkeksi. Se yhdistettynä liikuntaan ovat oma henkireikäni hektisessä arjessa, lenkki aurinkoisessa säässä on ihan parasta :)

    Aurinkoisia kevätpäiviä, Sanni!

    Vastaa

    0
  7. Oletkin jo takaisin, odotin pidempää taukoa (ajantajuni ei tosin ole kaikkein paras, joten ehkä tämä on ollut hyvinkin pitkä aika). Kiva postaus. :)

    Minua alkaisi hirveästi tanssituttaa, jos kuuntelisin jotain Minogueta (lempparini on can't get you out of my head), mutta onhan tanssikin jumppaa. Joskus laitan ihan soimaan tuota ja Shakiraa ja 20-luvun jazzia ja tanssin niin kauan kuin henkeä riittää.

    Vastaa

    0
    1. Oletkin jo takaisin, odotin pidempää taukoa (ajantajuni ei tosin ole kaikkein paras, joten ehkä tämä on ollut hyvinkin pitkä aika). Kiva postaus. :)

      Ajan kulun kokemus on varmasti erilaista eri ihmisille, mutta ei tauko lopulta kovin pitkä ollut, vajaa kuusi viikkoa. Neljännen viikon kohdalla alkoi tuntua että olen palautunut aika hyvin ja uudenlainen asennoituminen nettiympäristöön alkoi tuntua luonnolliselta osalta ajattelua ja olemista. Katsotaan ja toivotaan että se totetuu myös käytännössä :) <3

      ...ja kyllä minuakin Minogue tanssituttaa..! ^_^ Välillä kahvasarjat taukoavat ja saatan jorata pari minuuttia :) :) Tanssi on ihanaa eikä sitä voi estää kun se haluaa tulla ^_^

      Vastaa

      0
  8. Oletkin jo takaisin, odotin pidempää taukoa (ajantajuni ei tosin ole kaikkein paras, joten ehkä tämä on ollut hyvinkin pitkä aika). Kiva postaus. :)

    Minua alkaisi hirveästi tanssituttaa, jos kuuntelisin jotain Minogueta (lempparini on can't get you out of my head), mutta onhan tanssikin jumppaa. Joskus laitan ihan soimaan tuota ja Shakiraa ja 20-luvun jazzia ja tanssin niin kauan kuin henkeä riittää.

    Vastaa

    0
  9. Oho, sä oletkin jo palannut. Kiva ylläri, tervetuloa takaisin <3 Oot ollut pitkin taukoa mielessä, arjessa kun on "Sanni-juttuja" (ruokaa pakastekalasta resepteilläsi, Ceridal voidetta talvikäsille...). Ja muutenkin oon aina välillä miettinyt, mitäköhän sulle kuuluu.

    Tauon tekemiset kuulosti hyvältä. Hyvä muistutus mulle tuo ulkoilun tärkeys. Ihan liian vähän nykyään ulkoilen ja mullekin se tekis tosi hyvää.

    Sait mut nauramaan musiikkivideotähteydelläsi :)

    Vastaa

    0
    1. Oho, sä oletkin jo palannut. Kiva ylläri, tervetuloa takaisin <3

      Kiitos :) :)

      Olen palannut, mutta pidän jatkossa varmasti säännöllisesti vähintään parin päivän digipaastoja. Ymmärsin tauon aikana, ettei minun kohdallani voi koskaan tulla mitään täydellisen harmonista "nettielämää", digitaalinen ympäristö ei sovi minulle päivittäisenä asiana. Olen niin vilkas ja muutenkin hyperaktiivisuuteen taipuvainen ihminen, netti saa minut ylikierroksille, koukuttaa ja ylistimuloi. Ei siihen ole "parannusta", uskon että vain riittävät tauot auttavat pitämään homman hanskassa, täytyy saada välillä levätä ja palautua digitaalisten ärsykkeiden paljoudesta. Siihen auttavat hitaat ympäristöt ja hitaan toiminnan virikkeet :)

      Vastaa

      0
    2. Varmasti tosi tärkeä oivallus ja vielä kun saa sen käytäntöön asti, niin eiköhän se siitä :)

      Tänäänkin sua ja tätä postausta mietin ne hetket, kun sain kävellä ulkona :) Ens viikolla mulla on loma, pitää muistaa priorisoida ulkoilua!

      Vastaa

      0
    3. Tänäänkin sua ja tätä postausta mietin ne hetket, kun sain kävellä ulkona :)

      Sympaattista :) <3

      Sen voi sanoa että aina kun on laiskuuksissaan miettinyt, että jaksaako tuonne ulos nyt lähteä, niin ulos päästyään ei ole koskaan tullut katumapäälle. :) Mieli kevenee aina kun on ulkona. Ulkoilmassa on vain joku taika...

      Vastaa

      0
    4. Niinpä, tuohon ulkoilman taikaan. Jatkan nyt vielä kommentointia, kun tää jotenkin vaan oli mulle nyt niin tärkeä muistutus. Meillä on tänä viikonloppuna poikkeuksellisesti koulua (yleensä vaan viikolla) ja eilen, kun rättiväsyneenä tulin kotiin, oli mielessä ensin tuijottaa areenasta jotain. Kunnes sitten tajusin, että a) oon niin väsynyt, etten jaksa ja b) voin mennä ulos pienelle kävelylle. Se oli oikeasti sellainen ahaa-oivallus, että niin voi ylipäänsä tehdä :D Ja teki kyllä hyvää!

      Kun mulla alkoi syksyllä opiskelut, elämä muuttui melkoisesti. Olin sitä ennen ollut työttömänä ja samalla autellut läheisellä tallilla. Siellä tuli oltua ulkona tuntitolkulla. Syksystä asti mun päivät on monesti ollut sellaisia, että ajan autolla kouluun, istun siellä päivän sisällä, ajan kotiin, laitan ruokaa, syön, ajan jumppaan (liian kaukana, että kävelisin tai pyöräilisin), ajan kotiin, käyn suihkussa ja onkin jo iltapalan ja nukkumaanmenon aika. Jumpattomina päivinä, istun illalla kotona ja teen kirjallisia tehtäviä. Oon jotenkin kokonaan unohtanut ulkoilun. Sentään kerran viikossa oon ratsastanut ja siinä saanut nauttia samalla ulkoilmastakin. Mutta kuten jo sanoinkin, tää postaus oli nyt mulle todella tarpeen :) Kiitos!

      Vastaa

      0
    5. Kunnes sitten tajusin, että a) oon niin väsynyt, etten jaksa ja b) voin mennä ulos pienelle kävelylle. Se oli oikeasti sellainen ahaa-oivallus, että niin voi ylipäänsä tehdä :D Ja teki kyllä hyvää!

      :) :) Hihih :) Niin voi tehdä <3

      Mä luulen, että monen päivät voi olla tuollaisia kuin kuvailet, että ulkoilulle ei ylipäänsä edes luontevasti jää tilaa, ja kun sille ei arjessa oikein ole tilaa, ei tule siihen "rutiinia" ja sitten se unohtuu niinäkin päivinä kun olisi aikaa, kuten viikonloppuisin. Oma äitini mm. on sellainen. Hän kyllä harrastaa paljon muuta liikuntaa, mutta ei juuri koskaan ulkoile. Hänellä ei ole siihen luontaista taipumusta, hänkin ikäänkuin "unohtaa" sen vaihtoehdon. Mutta sitten kun joskus saan hänet lähtemään mukaani ulos, hän tykkääkin siitä hirveästi :)

      Ei ole ollenkaan huono idea laittaa vaikka ulko-oveen lappua ja kirjoittaa; käy kävelyllä :) <3

      Vastaa

      0
    6. Just noin mulle kävi, että kun ei ole enää arjessa ulkoilun rutiinia, sitä ei tajua viikonloppuisinkaan. Mut tän postauksen myötä taisin vihdoin herätä tähän asiaan ja kävin tänäänkin koulun jälkeen pitkällä kävelyllä nauttimassa upeasta auringonpaisteesta. Jee sille :)

      Vastaa

      0
  10. Moikka Sanni,
    Todella mukavaa lukea tällaista tekstiä; tästä postauksesta tulee itsellekin hyvä mieli ja rauhallinen olo :) Kiva myös kuulla, että tauko näyttää tekevän tehtävänsä ja se varmastikin mahdollistaa paljon uusia syviä värejä sekä mielen rauhoittumista, jota some -maailma ei voi tarjota (tai itse asiassa pikemminkin estää sen toteutumista). Onhan se kuitenkin niin, että parhaat maut ovat niitä, jotka voi itse maistaa ja parhaat tuntemukset niitä, jotka voi konkreettisesti lähellään tuntea :)
    Kiitos myös noista kuvistasi ihanista talvisista maisemista - niitä on kerrassaan ilo katsella ja jo vähän aistia nurkan takana odottavan kevään tuloa :)
    Aurinkoisia lopputalven päiviä toivotellen!

    Vastaa

    0
  11. Ihana postaus! Hienoa kuulla, että tauko on ollut antoisa. <3 Tuli hyvä mieli tätä lukiessa.

    Upeita talvikuvia. Mä tulin eilen illalla kotiin ja huudahdin saman tien, että jos ensi talvi on taas vähäluminen ja ankea epätalvi, niin tulen muistelemaan tätä talvea aivan erityisellä lämmöllä. IHANAA, että on isot lumikinokset ja eilenkin tuprutti taas lisää. ^__^

    Onpa hauskaa, että säkin pidät karttojen katselusta. Mäkin voisin uppoutua niihin varmaan tuntikausiksi, tuntuu että samoistakin kartoista löytyy aina jotain uutta ja kiehtovaa. Samoin lentokoneessa se reittikarttojen tutkiminen on jokakertainen ohjelmanumero. :D

    Sveitsi on kyllä niin mielettömän kaunis talvella(kin), ikävä on jo!

    Vastaa

    0
    1. <3 <3

      ...ja vaikka ollaan maaliskuun lopulla, talvi sen kun jatkuu <3 Ihan parhautta! :)

      Vastaa

      0
  12. Tervetuloa takaisin, Sanni! Ihana postaus - ja jälleen kerran niin superihanat kuvat. Esim. se jääpuikko-katukuva Maarianhaminasta... Kirjoitat viisaasti blogitauon kokemuksistasi. Nyt tiedät että todellakin pystyt kontrolloimaan netissä ja somessa oloasi ja rajoittamaan sitä tuntemustesi mukaan. Olet elpynyt ja virkistynyt, tauko selvästi teki sinulle sen mitä siltä haitkin. Ajatuksiasi oli ilo lukea ja myös aistia valoisat sävyt sanojen alla. Keveää kevättä sinulle!

    Vastaa

    0
    1. <3 <3

      ...ehkä on vielä liian varhaista sanoa, että pystyn kestävästi kontrolloimaan netinkäyttöäni, mutta ainakin sille on nyt lupaavaa näyttöä ja sisäistetty metodi :)

      Vastaa

      0
  13. Kiva kuulla sinusta! Minä tajusin myös, että taidan nykyään olla sellainen matkailija, joka palaa mielellään samoihin paikkoihin. Ei mitään tarvetta nähdä koko ajan uutta ja ihmeellistä. Kun sen ihmeellisyyden löytäisi täältä arjen keskeltäkin, niin olisin aika tyytyväinen. Ihanaa oleilua sulle!

    Vastaa

    0
    1. Kun sen ihmeellisyyden löytäisi täältä arjen keskeltäkin, niin olisin aika tyytyväinen.

      Sen voi löytää :) <3 Sanoo sellainenkin, joka rakastaa matkailua. Matkailla voi lopulta myös omalla kotikadullaan kun on avoin ja utelias :)

      Vastaa

      0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


  • Sanni

  • Arkisto

    • 2024 (60)
    • 2023 (148)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat