Mulla on ollut tänä vuonna poikkeuksellisen epäonnistunut maskaravuosi. Olen ostanut viisi uutta maskaraa, joista yksikään ei ole ollut erityisen hyvä tai sellainen, joka suoriutuu toivomallani tavalla. Kolme oli suorastaan huonoja, yksi neutraali ja yksi "ihan hyvä".
Tekee melkein mieli todeta: kannattaisi vain pysytellä luotettavissa suosikeissaan.
Tänä vuonna ostamani ripsarit ovat tässä.
Järjestyksessä huonoimmasta parhaimpaan:
Kiko Luxurious Lashes Extra Volume Brush Mascara
Lumene Nordic Berry Length & Volume Mascara
Kiko Maxi Mod Long Lasting Volume And Definition Mascara
Moira Volume & Long Lash Mascara
L'Oreal Volume Million Lashes Panorama
Ostamissani ripsareissa oli hyvinkin erilaisia harjoja. Tyypillisesti suosin pieniä ja kapeita harjoja, ja kaikkein mieluiten sellaisia, jotka kapenevat kärkeä kohti. Silmäni ovat pienet ja silmäkulmat ahtaat, ja vain kapea tai hyvin pieni harja ulottuu sotkematta sisä- ja ulkonurkkien ripsiin. Innostuin kuitenkin tänä vuonna kokeilemaan pitkästä aikaa myös isompaa harjaa, ja se osoittautui virheeksi. (No, duh. Mitä sitten odotin...?)
Paras harja oli Lumenen Nordic Berry -ripsarissa, mutta harjan muoto ja erottelevuus olivatkin kyseisen ripsarin ainoat myönteiset asiat. Muuten se pitää jumbosijaa yhdessä Kikon Luxurious Lashes -maskaran kanssa, kummatkin olivat suoritukseltaan yhtä surkeita. Kiko jää ihan viimeiseksi kiitos liian suuren harjansa.
Esittelyssä tänään epäonnistuneen ripsarivuoden kokemuksia.
12,90€ / 12 ml
Valitsin Maxi Mod -maskaran sen pikkuisen harjan perusteella. Minulla on ollut muutamia tällaisia ultrapikkuisen harjan omaavia ripsareita, ja ne ovat toimineet minulla tosi hyvin. Etenkin IsaDoran jo edesmennyt Precision Mascara oli yksi parhaita koskaan käyttämiäni ripsareita. Kikon Maxi Mod -ripsarin nähdessäni minulle heräsi toive, että voisikohan se olla suoritukseltaan lähellä IsaDoraa.
Alussa tämä ripsari toimikin kuin unelma, kuten kirjoittelin keväisessä meikkipostauksessani. Harja toi ripsiin todella muhkeaa volyymia vain muutamalla vedolla, mutta - - noin kuukauden käytön jälkeen se alkoi klimpittää ripsiä. Tulos alkoi olla yhä herkemmin epäsiisti.
Lisäksi Maxi Mod osoittautui ripsariksi, jota menee meikinpoiston yhteydessä "sisälle" silmään, ja sitten sitä saa kaivella topsipuikolla silmäluomen sisäpuolelta. En tiedä, onko ilmiö teille tuttu, mutta mun silmissä tietyt maskarat tekevät tätä. Ilmiö on tosi kummallinen, ja sen täytyy jotenkin liittyä siihen, ettei maskaramassa meikinpoiston yhteydessä tartu kunnolla vanulappuun, vaan liuettuaan karkaa silmään. Jotkin maskarat tekevät tätä mun silmissä säännöllisesti, toiset eivät koskaan.
Pahimmillaan silmiin mennyttä maskaramönjää nousee esiin silmäkuopan uumenista vielä seuraavana aamunakin, ja mustaa mönjää saa metsästää topsipuikolla silmät vetistellen, se on todella ällöä.
Pisteytys ja ominaisuudet:
Harja: 9+
Maskaramassa: voidemainen ja erittäin hyvin kerrostuva. Kerrostuvuudesta 10 pistettä.
Suoritus: alussa 9, myöhemmin 6.
Kokonaispisteet: 7
11,90€ / 11 ml
Tämä maskara oli jo harjansa puolesta virhehankinta. Harja on mun silmiin aivan liian iso, mutta jostain syystä innostuin silti ostamaan sen. Ainakin harja näytti minussa testerissä mukavan erottelevalta; tykkään näistä polymeeripiikkisistä harjoista, joissa on lyhyitä piikkejä tiheästi.
Kotona ensimmäinen reaktio oli: onko tämä kuivahtanut? Niin kuivalta ja "tyhjältä" harja näytti, kun vedin sen ulos hylsystä. Myöskään ripsiin ei meinannut tarttua mitään. Kävinkin Stockmannilla vaihtamassa tämän uuteen, koska olin varma, että tuotteessa oli jotain vikaa. Kuitenkin myös tilalle saamani Luxurious Lashes tuntui yhtä kuivalta.
Tämä maskara on kaikilta ominaisuuksiltaan täysi vastakohta saman brändin Maxi Mod -ripsarille!
Luxurious Lashes -maskara oli todellakin täysi floppi. Kuvassa tulos näyttää kutakuinkin samalta kuin kaikki muutkin maskarat, mutta käytettävyydeltään ja suoritukseltaan tämä maskara on surkea. (Mun ripsissä maskarat harvoin tuovat selkeää visuaalista eroa, ero tulee käytettävyydestä.)
Koska massa on kuivakkaa, Luxurious Lashes -ripsaria joutuu kerrostamaan varmasti yli 100 vetoa, että mitään näkyy ripsissä. Harja erottelee ripset ihan kivasti, vaikka onkin kokonsa vuoksi kömpelö. Massa ei paakkuunnu.
Pisteytys ja ominaisuudet:
Harja: 6
Maskaramassa: 4 - mietin yhä, oliko koko tämä erä mahdollisesti kuivahtanut....
Suoritus: 6
Kokonaispisteet: 6
18,50€ / 8 ml
En ole koskaan valtavasti tykännyt Lumenen maskaroista, ja sieltä on harvoin löytynyt suosikkia. Blueberry Sensitive Mascara on Lumenen ripsareista ainoa, josta muistan aidosti tykänneeni viimeisen kymmenen vuoden aikana, sen arvostelu löytyy täältä.
Kun näin Nordic Berry -uutuuden, päätin antaa Lumenelle taas mahdollisuuden. Nordic Berry -maskaran harja näytti kärkeä kohti kapenevassa siroudessaan erittäin lupaavalta, ja näin ripsari sujahti ostoskoriini.
Mutta: maskara osoittautui heti hutiostokseksi. Jo ensimmäisellä käyttökerralla havaitsin, että massa on kuivan puoleista ja sen lisäksi erittäin heikosti kerrostuvaa. Vaikka levitin 2-3 kerrosta ja odotin kerrosten välissä, ripsiin tuli ainoastaan hieman väriä, ei lainkaan paksuutta. Tulos oli epäkerrostuvuudessaan jopa huonompi kuin Kikon Luxurious-maskaralla, vaikka sen massa oli Lumeneakin kuivempi.
Noin kolmen viikon käytön jälkeen luovutin, ja nakkasin Lumenen sivuun. Annoin sille aikaa, sillä usein ripsarit alkavat toimia paremmin, kun massa hieman hapettuu käytön myötä. Lumenen käytös ei kuitenkaan muuttunut, vaan se ainoastaan värjäsi ripsiä.
Syyskuussa päätin jälleen kokeilla Lumenea. Nyt se tuntuikin hieman erilaiselta, ja kerrostui jonkin verran. Kuvassa syyskuun tulos.
Ei voi edelleenkään puhua "volume"-ripsistä, mutta on näissä vähän enemmän näköä kuin kesällä. Mitä pituuteen tulee, yksikään maskara ei pidennä ripsiäni, oli lupaus mikä hyvänsä, joten sitä lupausta en koskaan arvioi. Ylipäätään kaipaan maskaralta vain tuuheutta.
Kiitosta Nordic Berry saa harjastaan, joka on todella miellyttävä, sopii silmieni kokoon ja muotoon täydellisesti ja erottelee ripset moitteettomasti. Saatanpa vaikka puhdistaa harjan ja käyttää sitä jonkin muun maskaran kanssa. Mitenkähän tämä toimisi Kikon Maxi Modin kanssa..?
Pisteytys ja ominaisuudet:
Harja: 9,5
Maskaramassa: 5
Suoritus: 7
Kokonaispisteet: 6
21,90€ / 10, ml
Tässä on joukon paras maskara. Ei tämäkään ole tosihyvä, kuten muut aiemmin käyttämäni Volume Million -sarjan ripsarit ovat mielestäni olleet, mutta selvästi paras tästä porukasta.
Huomio: ostin Panorama-maskaran ruskeana, ihan vain kokeillakseni pitkästä aikaa, näyttääkö se jotenkin erilaiselta. (Nuorempana käytin aina ruskeaa maskaraa, kun eräs meikkitaiteilija sanoi, että minun tulisi aina suosia ruskeaa niin maskaroissa kuin rajauksissa.) No, ei se näyttänyt.
Panorama-maskaran massa tuntui hitusen ohuemmalta ja vähemmän voidemaiselta miltä muistelen aiempien Volume Million -ripsarien tuntuneen. Se kuitenkin kerrostui erinomaisesti ja siististi - ominaisuus, jonka yhdistän aina L'Orealin maskaroihin. Mun ripsissä L'Oreal-konsernin ripsarit ovat aina toimineet erinomaisesti; olen tykännyt niin Maybellinen, L'Oreal Paris'in kuin Lancômen ripsareista.
Panorama-ripsarin harja erottelee ripset mukavasti, samalla pakaten nopeasti massaa ripsiin. Tällä ripsarilla ei tarvitse vetää 100+ vetoa saadakseen jotain näkyviin.
Kuitenkin; Panorama ei suoriutunut optimaalisesti kahdessa asiassa, minkä vuoksi en ostaisi sitä uudestaan. Massa alkoi kuivua nopeasti ripsarin avaamisen jälkeen, ja kun tavaraa on 10,5 ml, ei massa kyllä saisi kuivua ihan kuukaudessa. Toinen lievä vajaasuoriutuminen tuli volyymin osalta. Vaikka Panorama tuo ripsiin paksuutta, se ei tuo ihan sellaista tuuheutta, kuin todella hyvältä maskaralta odotan. Tämä ripsari jää kokemuksena "ihan kiva" -tasolle.
(Mun kirjoissa todella hyviä ja runsasta tuuheutta tuovia maskaroita ovat olleet mm. IsaDoran Precision, Lancômen Hypnôse ja Maybelline Lash Sensational.)
Pisteytys ja ominaisuudet:
Harja: 9
Maskaramassa: 8
Suoritus: 8
Kokonaispisteet: 8
14,99€ / 8 g
Tähän maskaraan liittyy huvittava tarina. Menin Yeppoon, koska mun teki mieli kerrankin ostaa K-Beauty-maskara. En ole nimittäin tainnut koskaan käyttää korealaista ripsaria, ja alkuvuoden vähemmän innostaneiden ripsaritestailujen jälkeen halusin kokeilla jotain ihan uutta suuntaa maskaroiden suhteen.
Yeppossa sitten selvisi, että 99% korealaisista maskaroista on vedenkestäviä, ja mä puolestani en voi sietää vedenkestäviä ripsareita. En tarvitse wp:n ominaisuuksia, eli kosteuden kestävyyttä tai taivutusten pitoa, koska mulla ei ole ongelmia näillä osa-alueilla. (En ylipäänsä taivuta ripsiä, niiden luontainen taipuisuus riittää minulle.)
Yeppon myyjä kertoi, että heillä oli tasan yksi vesiliukoinen ripsari; Moiran Volume & Long Lash. Koska olin tullut Yeppoon varta vasten ostamaan korealaista ripsaria, päädyin sitten siihen. Harja näytti ihan hyvän muotoiselta, vaikkakaan tällaiset kuituharjaiset harjat eivät ole mun suosikkeja.
Jaoin ostokseni Instagramissa, ja sain heti kuulla, että ostamani ripsari ei ollutkaan korealainen vaan yhdysvaltalainen. WTF? Luulin Yeppon myyvän ainoastaan korealaisten brändien tuotteita.
Katsoin pakkausta tarkemmin ja siellä lukee: "Designed in USA, made in Korea". Voi huokaus... eli jenkkibrändi, joka valmistuttaa tuotteensa Koreassa (ja Instassa saamieni kommenttien mukaan myös Kiinassa ja Taiwanissakin).
Pitäisi antaa tästä Yeppolle palautetta. Moira ei ole K-Beauty-sarja. Kenties K-Beauty wannabe-sarja...? 🤷♀️
Sitten itse kokemuksiin. Kokemus on itse asiassa hyvin samanlainen kuin miltä koko ripsari näyttää ulkoisesti: peruskamaa.
Perusripsari, tämä kuvaa Moiran maskaraa parhaiten. Mikään tässä ei oikein herätä tunteita. Massa on jälleen kerran vähän kuivakkaa, ja vaikka se näyttää harjassa kiiltävän voidemaiselta, se ei kuitenkaan levity ripsiin notkean voidemaisena vaan ohuen kuivakkana. Jälleen saa harjailla kymmenittäin vetoja, että ripsiin saa näkyvää volyymia.
Tämä ei klimpitä, ei paakuta, ei hapsuta. Ei varise. Tämä on tietysti postiivista, mutta kun käyttökokemus muuten on täysin keskiverto, ei Moira todellakaan mene jatkoon.
Pisteytys ja ominaisuudet:
Harja: 7,5
Maskaramassa: 7
Suoritus: 7,5
Kokonaispisteet: 7,5
*
Instagramissa kysyin, mikä on IG-seuraajieni mielestä paras tuuheutta tuova maskara. Vastauksia tuli paljon, ja ylivoimaisesti eniten maintoja saivat Lancôme Hypnôse-maskaran eri variaatiot.
Mitä sanovat blogin lukijat? Mikä on teille paras volyymimaskara?
Olen seurannut Ateenan hintojen kehitystä lievästi ällistyneenä ja tietysti harmissanikin. Ylipäänsä Ateena on kaupallistunut vahvasti, ja henki on muuttunut sanalla sanoen kapitalistisemmaksi.
Hintataso kaikkialla Kreikassa on noussut, toki muuallakin Euroopassa, mutta Ateenassa kehitys on ollut kerrassaan häkellyttävää. Etenkin majoituksen hinnat alkavat karata käsistä, ja vuokrahuoneiden kallistuminen saa kurkun kuivumaan; hinnat ovat jopa viisinkertaistuneet vain seitsemässä vuodessa.
Esimerkki: lokakuussa 2015 on saanut 3 huonetta + keittiö -asunnon aivan Syntagma-aukion reunalta hintaan 27€ / yö. Tunnelmia asunnosta tässä postauksessani. Keväällä 2017 olen maksanut huoneesta Ermou-kadun läheisyydessä 22€ / yö.
Syksy 2024: syyskuussa yhden huoneen huoneisto Ateenan ydinkeskustassa maksoi keskimäärin välillä 150€ - 200€ (hintatiedot Booking.com'issa). Lokakuun puolessa välissä "sentään" saa yhden huoneen sadalla eurolla. Ja puhutaan vain yhdestä huoneesta - samalla hinnalla olisi seitsemän vuotta sitten saanut vuokrattua keskustasta talon!
Järkevin vaihtoehto, jonka lopulta löysin 4 km ydinkeskustan ulkopuolelta maksoi 81€ / yö.
Hotellien hinnat ovat kutakuinkin tuplaantuneet ihan viime vuosina. Matkapäiväkirjani mukaan olen syksyllä 2019 - eli juuri ennen pandemiaa - maksanut Monastirakin parhailla näköaloilla varustetun A For Athens -hotellin huoneesta 90€ - nyt sama huone maksaa 240€, samana ajankohtana.
Huone ehdottomassa lempparihotellissani Plakassa on aikoinaan maksanut niinkin vähän kuin 59€, nyt huonehinnat alkavat summasta 177€ - ja tämä on yhden hengen huone. Kahden hengen huoneesta saa nyt lokakuussa yskäistä 209€ - ja kyseessä on kolmen tähden perushotelli. Voitte vain arvailla, mitä elegantimmat hotellit maksavat...
Ravintolaruokien hinnat ovat niin ikään tuplaantuneet. Jos maksoit kreikkalaisesta salaatista vuonna 2012 viisi euroa, nyt maksat siitä Ateenan ydinkeskustassa - kuten myös suosituimmilla saarilla, - 10€-13€. Kreikkalainen ystäväni päivitteli, että jopa halvimmista halvin pikaruoka, kreikkalaisten oma souvlaki, maksaa nyt 4,50€. Hinta on toki sinällään edullinen, mutta souvlakin on ennen saanut jopa kahdella eurolla.
Mietin, mitä tässä välissä on tapahtunut..? Muuta kuin pandemia? Vai onko kallistumisen syy nimenomaan pandemiavuosien tappiot, joita nyt paikataan jäätävillä korotuksilla?
Hinnat eivät ole ainoa tuplaantunut asia: myös turistien määrä on kymmenessä vuodessa kaksinkertaistunut.
Ateenalainen eKathimerini.com-uutissivusto kertoo helmikuussa julkaistussa artikkelissaan, että rekisteröityjen ulkomaalaisten vierailijoiden määrä Ateenassa oli ennätyskorkea viime vuonna: 7 miljoonaa, kun se vuonna 2014 oli 3,4 miljoonaa. Kaikkein eniten on kasvanut amerikkalaisten turistien määrä; heitä oli vuonna 2023 peräti miljoona. Turistien moninkertaistumista ei ole voinut olla huomaamatta - ei myöskään amerikkalaisten runsaslukuisuutta. ;)
eKathimerinin artikkelissa todetaan myös toinen huomaamani asia: Ateena on nykyään ympärivuotinen matkailukohde. Tämä tuli viimeistään todistettua tämän vuoden helmikuussa; Ateenan kaduilla vallitsi yhtä vilkas turistien vaellus kuin muulloinkin.
Areios Pagos eilen illalla.
Lempipaikkoihini kuuluvalla Areios Pagos -näköalakalliolla oli 2010-luvulla seuranani muutamia kymmeniä ihmisiä ihailemassa auringonlaskua; nyt paikka on lokakuussakin niin tupaten täynnä, että hyvä jos sekaan mahtuu. Entinen harras tunnelma muistuttaa nykyään torimarkkinoita tai auringonlaskun aikaan teatterin katsomoa - vähän samat vibat, kuin Santorinin Oiassa.
Odotan, että koska tahansa kallioille ilmestyy myyntikojuja – ja milloinkahan joukko sijoittajia saa käännytettyä hallituksen tai museoviraston mielen, ja Areios Pagoksen historiallisille kallioille nousee kiiltävä putiikkihotelli.
Ateena on yhdellä sanalla kaupallistunut - aivan eksponentiaalisesti.
Vanhankaupungin ja sen välittömän läheisyyden katuja vaeltaessa voi vaivatta todeta, että alueen kaikki liikenevät kiinteistöt halutaan muuntaa palvelemaan turismia. Tyhjät ja rapistuneet liiketilat, vanhat kirjakaupat ja piskuiset kioskit rempataan totaali-makeovereilla putiikkihotelleiksi ja ultratrendikkäiksi bistroiksi. Myös vanhoja, vuosia olemassa olleita kahviloita ja tavernoja "trendistetään" - vanhat vuokralaiset ja konsepti ulos, uusi pramea ravintola tai teemabaari tilalle.
Todistin järkyttyneenä mm. sympaattisen kirjakahvilan muuttuneen vähäpukeisia naissisäänheittäjiä hyödyntäväksi kovaääniseksi cocktail-baariksi, ja perinteisen lempparitavernani tilalla Psirrissä oli uutuuttaan kimaltava ja modernisti sisustettu "Grill House Arachova".
Jopa katot hyödynnetään; pian Akropolin ympäristössä ei varmaan ole yhtäkään rakennusta, jonka kattoa ei olisi remontoitu hotellin tai ravintolan näköalaterassiksi. Vain kymmenen vuotta sitten kattoterassilliset ravintolat olivat kaupungissa harvinaisuus.
Jos mennään 25 vuotta taaksepäin, keskustaa ei kaupallisesta näkökulmasta tunnistaisi samaksi. Vuosina 1997-1999 Ateenassa kohtaamani kauppakadut olivat tarjonnaltaan ja estetiikaltaan suunnilleen neuvostoliittoa tähän päivään verrattuna. Ermou’n poikkikadut liiketiloineen olivat rapistuneessa kuosissaan ja vanhanaikaisessa tyylissään suorastaan eksoottisia.
Moni muu Euroopan pääkaupunki on ollut vuosikymmeniä kaupallinen ja hyödyntänyt turistien elämyksenhakuisuutta kaikin mahdollisin keinoin, Ateena on herännyt tähän vasta viimeisen kymmenen vuoden aikana. Turistikeskusta on käynyt läpi nopean ja intensiivisen elämyksellistämis-faceliftin, ja nyt viimein ikävä kyllä myös hintojen liftin.
Vaikka moni keskustan uudistuksista myös miellyttää minua, tunnistan itsessäni vastahakoisuutta sekä kaipuuta vanhoihin aikoihin. Se tietty vapauden tunne, joka liittyi Kreikassa matkusteluun, on hiipunut. Ei voi enää mennä ja tehdä, vaan hinnat täytyy tarkistaa, ja tehdä valintoja sen mukaan.
Ateenassa tietty ”disneyland”-meininki on mennyt joillain alueilla jo niin överiksi, että tunnelma alkaa olla väsähtänyt ja hyvä maku kaukana. Hyvänä esimerkkinä Pittaki-katu ja Little Kook -kahvila (yllä kuvassa). Toivon, että tämä 'aikuisten huvipuisto' -trendi ravintolascenessä olisi nyt aikansa elänyt, ja amerikkalaishenkinen elämyksellisyys pysyisi Yhdysvalloissa.
Eniten tietysti harmittaa hintataso. Jouduin tällä matkalla toteamaan, että en enää pysty asumaan ydinkeskustassa, sillä hintataso tekee sen mahdottomaksi. Tai ainakin järjettömäksi.
Valitsin tällä kertaa Ambelokipin kaupunginosan, joka lasketaan yhä keskustaksi, mutta on niin sanotun turistikeskustan ulkopuolella. Ambelokipiin on metrolla alle 10 minuuttia Syntagmalta eli Ateenan ydinkeskustasta, mutta tunnelma ei ole sama, kun ei voi enää kävellä kämpästään suoraan keskelle Monastirakin ja Psirrin vilinää.
Olen jutellut hintatason noususta luonnollisestikin myös paikallisten ystävieni kanssa. He ovat yhtä surullisia ja pöyristyneitä kuin minäkin. Ystäväni Miltonin äidin näkemyksen mukaan paikalliset yrittäjät ”varastavat” ihmisiltä - hintojen nousu ei ole linjassa verojen tai elinkulujen nousun kanssa, vaan yrittäjät vain vetävät nyt paksummat katteet, jotta heidän taskuunsa jäisi enemmän. Kun moni turisti ilomielin maksaa nykyisetkin hinnat, voi ymmärtää yrittäjien mentaliteetin – miksipä ei veloittaa enemmän, kun maksajia löytyy?
Ennen kaikkea ihmettelen, miten kreikkalaiset itse hyväksyvät tämän. Kyllähän maan hintatason täytyisi ensisijaisesti perustua paikalliseen palkkatasoon, ei turistien lompakkojen paksuuteen.
Kun Kreikassa esimerkiksi kuppi kahvia maksaa monessa paikassa nykyään enemmän kuin Suomessa, ja palkat ovat silti noin puolet meidän palkoistamme, miten tämä menee yksiin? Selittäkää te talouden päälle enemmän ymmärtävät tämä yhtälö minulle..!
Jos tykkäät minun tavoin viettää aikaa Ateenassa, eikä keskustan majoitusvaihtoehtojen nykyinen hintataso puhuttele sinuakaan, annan vinkin Panormoun metroaseman alueesta.
Panormou sijaitsee Ambelokipin kaupunginosassa, neljän metropysäkin päässä Syntagmalta. Se on myös lentokentälle vievän sinisen metrolinja 3:n varrella. Etenkin aikaiselle aamulennolle lähtiessä (Aegean, I’m thinking of you…) on kätevää, kun pääsee mahdollisimman vähällä vaivalla kentälle vievään metroon.
Kuvassa Ambelokipin kaupunginosa Apollon Towerista kuvattuna.
Panormoun metroasemaa ympäröivä alue on eloisaa ja siistiä kreikkalaisten asuinaluetta, ja siellä on myös paljon kauppoja ja ravintoloita. Vuokra-asuntoja sekä Airbnb’n että Bookingin kautta on tarjolla oikein mukavasti, ja paljon edullisemmilla hinnoilla kuin ydinkeskustassa.
Kuvassa Plateia Kanelopoulou -aukio, jolla Panormoun metroasema sijaitsee. Hyvin tyypillinen ateenalaisen kaupunginosan keskusaukio viheralueineen, penkkeineen ja kioskeineen.
Vuokrasin tällä reissulla Panormoun alueelta kaksi kämppää (yhden Kykladeilta palatessa ja yhden Sporadeilta palatessa), ja kummatkin olivat moderneja, remontoituja ja erittäin siistejä. Kuvassa toisen asunnon keittiö.
Maininnan arvoinen on myös alueen uusi vetonaula: viime vuonna avautunut, Apollon Tower -rakennuksen ylimmässä kerroksessa sijaitseva Deos-ravintola- & -kattobaari.
Täältä saa jälleen uuden näkökulman Ateenan klassiseen talomeri-maisemaan. :) Deoksen kattoterassilla on uima-allas- sekä sushibaari ja alemmassa kerroksessa (24. krs) fine dining -ravintola sekä rennompi kahvila-baari, josta saa yksinkertaista finger foodia.
Kalaruoan sekä perinteisen kreikkalaisen ruoan ystäville ravintolavinkkini on Nemo Team, mutkaton ja edullinen kalaruokakuppila aivan Plateia Kanelopoulou -aukion ja Apollo Towerin vieressä osoitteessa Louizis Riankour 58.
Söimme täällä Mariannan kanssa herkullista meribassia, hortaa, favaa ja horiatikia, ja annokset olivat niin valtavia, että puolet jäi doggy bagiin kotiin vietäväksi. Hintaa koko komeudella oli 42€.
Tämä matka jätti minut kokonaisuudessaan mietteliääksi Kreikassa tapahtuvien muutosten suhteen. Satunnainen Kreikassa lomailija ei varmaankaan reagoi hintojen nousuun, mutta vakkarikävijään tämä vaikuttaa. Kun ymmärtää, että matkailu- ja ravintolapalveluiden hintojen nousu ei liity yksistään elinkustannusten nousuun, se on omiaan nostamaan myös kiukkua. Hinnat eivät ole perusteltuja.
Ateenan ohella hinnat ovat nousseet eniten Kykladeilla, joka on Kreikan kirkkaasti suosituin saariryhmä. Puhuin aiemmassa postauksessa laivalippujen kallistumisesta, mutta myöhemmin selvisi, etteivät ne ole nousseet yhtä rajusti kaikilla Egeanmeren saarialueilla. Kykladeilla liikennöivät laivayhtiöt ovat nostaneet hintoja reippaasti enemmän kuin vaikkapa Sporadeilla tai Joonian saarilla liikennöivät yhtiöt. Myös ravintolat ja majoitus olivat Kykladeilla selvästi kalliimpia kuin Sporadeilla.
Jos jokin lämmitti minua, niin tämä: Skiathoksella oli yhä mahdollista majoittua 23€ hintaan. Tällaista hintatasoa - ei lähimaillakaan - ollut tarjolla yhdelläkään toisella saarella, jolla tällä reissulla kävin.
Skiathoksen poikkeuksellinen tilanne johtuu oletettavasti saaren korkeasta turistillisuusasteesta, sesongin lopusta sekä majoituksen ylitarjonnasta: jo pelkästään Skiathoksen pääkaupungissa on tarjolla moninkertaisesti enemmän majoitusta kuin muilla Sporadeilla yhteensä. Skiathoksella olen muuten aikaisemminkin kokenut kaikkein halvimman majapaikkani: keittiönurkkauksella varustettu pieni huone irtosi sieltä 10 vuotta sitten hintaan 15€.
Jatkossa täytyy suunnitella Kreikan matkakohteet eri tavalla kuin ennen: saaren ja laivayhteyksien hintojen mukaan. Tämä tarkoittaa vähemmän spontaania seikkailullisuutta, mutta – ylipäänsä mahdollisuutta matkustaa Kreikassa. ❤️
Lopuksi: totta kai Ateena ON edelleen aivan ihana ja minulle äärettömän rakas kaupunki. Jäljellä on myös paljon vanhaa tuttua, joka lämmittää niin mieltä kuin kehoa ja saa hymyilemään. Esimerkiksi Exarchian alue on oma vanha itsensä. 💜 Ateena on yhä minulle home away from home, ihmisineen ja minulle merkityksellisine paikkoineen. Suomen ulkopuolella ei ole toista minulle yhtä tärkeää kaupunkia.
(Tänä syksynä celsius-asteetkin muuten lämmittivät erittäin kiitettävästi...)
Ehkäpä keskustan kallistuminen luo uusia mahdollisuuksia tutustua Ateenaan yhä laajemmin. Seuraavalla vierailulla ehkä palaan Ambelokipiin - tai valitsen jonkin ihan uuden kaupunginosan! ☺️
.
Oletko sinä käynyt Ateenassa ja huomioinut kaupungin muutoksen?
Lue täältä kaikki kirjoitukseni Ateenasta.
Tiedättehän, kuinka 1800-luvulla Euroopassa matkustettiin Välimeren lämpöön tervehtymään erilaisista sairauksista kuten keuhkotaudista. Nykyäänkin tunnetaan Välimeren ilmaston edullinen vaikutus esimerkiksi ihottumiin ja muihin ihosairauksiin. Välimeren ilmasto on monella tapaa lääkinnällinen ja tervehdyttävä.
Minäkin matkustan Kreikkaan osittain terapeuttisista syistä.
Tänään on Maailman Mielenterveyspäivä, ja sopivasti – olen lähes joka vuosi tänä päivänä Kreikassa.
Lyhyt versio terveyshaasteestani: minulla on diagnosoitu yleistynyt ahdistuneisuushäiriö.
Pidempi versio on levittäytynyt vuosien varrella Karkkipäivän sivuille.
Olen oireillut nuoresta saakka, ja välillä on myös pidempiä oireettomia jaksoja. Sairaus on kuitenkin kulkenut mukanani murrosiästä saakka, ja ymmärrän oireita ja niiden syitä sitä paremmin, mitä vanhemmaksi tulen.
Ahdistuneisuushäiriössä on kyse pitkäaikaisista, voimakkaista ja hallitsemattomista huolen tunteista, jotka valtaavat mielen niin, että ne haittaavat elämää. Vähemmän oireilevilla jaksoilla huolen tunteet saattavat pulpahdella esiin vain tilannekohtaisesti, mutta häiriön ollessa aktiivinen, huoli on päällä kaiken aikaa. Myös nukkuessa, ja ilman lääkitystä ahdistuneisuushäiriöstä kärsivä voi heräillä läpi yön paniikinomaisiin huolen tunteisiin. Itse jouduin tänä syksynä palaamaan unilääkitykseen monen kuukauden paremman jakson jälkeen.
Kamalinta sairaudessa on se, että tunne ei liity mihinkään konkreettiseen, korjattavissa olevaan asiaan. Huolen tunnetta ei voi poistaa hoitamalla mieltä vaivaava asia.
Olen verrannut ahdistukseni tunnetilaa siihen, miltä tuntuu, jos olet lähtenyt matkalle, ja yhtäkkiä tajuat, että saatoit jättää hellan päälle kotona. Et voi palata tarkistamaan asiaa, ja mielessä velloo koko ajan pelko siitä, onko koti mahdollisesti liekeissä.
Siltä minusta tuntuu nytkin. Kehossa on kuin jatkuva hälytystila joka viestii: jotain on vialla. Mutta en voi korjata sitä, koska ei ole mitään konkreettista korjattavaa, eikä ole hellaa, joka on jäänyt päälle.
On lapsuudessa koetusta traumasta syntynyt haava, joka aika ajoin aktivoituu, ja sairastun.
Meni vuosikausia ilman, että tunnistin kunnolla, mistä oireiluni johtui. En varmasti osittain halunnutkaan ymmärtää, tai hyväksyä syitä.
Tätä nykyä tunnistan oireeni sekä syyt kokonaisuudessaan, paljolti kiitos vuosien terapian. Vaikka olen prosessin myötä joutunut hyväksymään, että en välttämättä koskaan kokonaan parannu ahdistuneisuushäiriöstä, ymmärrys auttaa elämään varjopuolen kanssa. En pidä tästä puolesta minussa, tästä kuormasta, mutta sen kanssa on helpompi elää, kun sitä ymmärtää.
Syy, miksi kirjoitan aiheesta nyt ja olen kirjoittanut aiemminkin, on se, että haluan rohkaista ihmisiä hyödyntämään tarjolla olevaa apua. Suomessa on laajasti tarjolla matalan kynnyksen apua mielenterveyden haasteisiin, ja siihen kannattaa tarttua.
En ole se tyyppi, joka sanoo, että pirautat tähän numeroon ja sitten helpottaa. Olen se tyyppi joka haluaa kertoa, että apua ON, ja sen kautta pääsee eteenpäin, vaikka kaikki ongelmat eivät ratkeaisikaan. Itse olen saanut valtavasti apua kautta eri elämänvaiheiden, ja olen kiitollinen siitä, että Suomessa ei jää huoliensa kanssa yksin.
Jos et tiedä kenelle puhua tai mitä tehdä, soita Mieli Ry:n yleiseen kriisipuhelimeen: 09 2525 0111. Numero päivystää 24 tuntia vuorokaudessa. Apua saa myös paikallisista kriisikeskuksista sekä nettichateista kuten Tukinet ja Sekasin.
❤️ Haluan myös muistuttaa siitä, miten pienillä eleillä on merkitystä henkilölle, jolla on paha olo.
Emme aina voi konkreettisesti poistaa tekijöitä, jotka vaikuttavat toisen ihmisen vaikeaan elämäntilanteeseen, ja siksi voi tuntua vaikealta sanoa mitään. Voi tulla tunne, että ehkä vain pahennan toisen mieltä, jos sanon jotain. Mutta meidän ei tarvitse yrittää poistaa ongelmaa tai sanoa jotain rakentavaa.
Se, että ilmaisee huomioivansa toisen ja välittävänsä, vaikka vain sanomalla, ”Hei, miten sinulla menee?”, riittää ja on tärkeää. Jos toinen vastaa, että hänellä menee kurjasti, siihen voi sanoa, ”Olen pahoillani” ja kertoa, että toivoo toiselle hyvää.
Että näyttää välittävänsä toisen voinnista ja hyväksyy ihmisen myös suruineen ja vähättelemättä, on merkityksellisempää, kuin moni ymmärtää.
Pahaa oloa kokevan ihmisen tila voi helpottua jo sillä, että hän kokee tulevansa nähdyksi ja vastaanotetuksi juuri siinä tilassa, missä on.
*
Elämänkumppanini on 6-vuotiaana koettu trauma.
Menetin isäni tavalla, joka on vaikuttanut koko loppuelämääni. En ymmärtänyt sitä 6-vuotiaana, en 16-vuotiaana enkä ihan täysin vielä 26-vuotiaanakaan, vaikka tuossa vaiheessa olin jo käymässä elämäni toista terapiaa.
Oireilin vuosikymmeniä ilman, että kunnolla sisäistin, mihin kaikki liittyi. Vaikka nuorempanakin ymmärsin, että traumalla täytyy olla vaikutuksia, kuvittelin, että tuntemuksista kasvaa pois. Odotin, että aikuistuessani ja kypsyessäni tuntemukset lievittyisivät itsestään – jo vähintään 'aika parantaa haavat' -filosofialla. Odotin sitäkin, että koska olin hyväksynyt tapahtuneen, minunhan täytyi ”parantua”. Eikö hyväksyminen muka ole avain vapautumiseen?
Ei se aina ole.
Minun haavani on ja pysyy, ja aktivoituu menetysten tai suurten elämänmuutosten yhteydessä.
45-vuotiaana olen viimein hyväksynyt, ettei tästä kasva ulos. Nyt prosessina on löytää keinot, joiden avulla haavan kanssa voi elää siten, ettei se pääse hallitsemaan.
Karkkipäivää pitkään lukeneet ehkä muistavat, että kirjoitin blogissa usein onnellisuudestani. Siitä, miten löysin iloa ja autuutta kaikenlaisista pienistä arjen asioista. Saatoin tuntea pakahtuvani onnen tunteeseen aamukahvin äärellä, tai katsoessani seinälle heijastuvaa ikkunaverhon varjoa. Olinkin aidosti onnellinen – ihan älyttömän onnellinen!
(Niin onnellinen, että välillä aloin voimakkaasti pelätä, että jotain pahaa tapahtuu vain siksi, ettei näin suuri onnellisuus ole mahdollista, ja kuplan täytyy puhjeta. Sekin oli tietysti osa sairautta.)
Kun aloitin kirjottamaan blogia, elin elämässäni stabiilia vaihetta. Minulla oli ympärilläni paljon pysyvyyttä, ja olen sittemmin ymmärtänyt, miten tärkeää asioiden samana pysyminen minulle on. Pysyvyys tuo minulle turvallisuuden tunnetta. Samana pysyvät asiat ja ihmiset ovat merkittävin turvaverkkoni.
Työpaikka, koti, työkaverit, elämänkumppani, kaikki nämä toivat elämääni turvaa yli vuosikymmenen ajan ja toimivat ankkurina.
Blogissani näistä turvaverkoista eniten näkyivät silloinen elämänkumppanini, yhteinen kotimme ja sisareltani minulle siirtyneet rakkaat koirat Totti ja Viivi. Myös Ahvenanmaa ja siellä sijaitseva kakkoskotini tulivat varmasti vahvasti esiin suurina onnen ja voimavarojen lähteinä.
Mikä ei näkynyt yleisölle yhtä paljon, mutta oli minulle äärettömän tärkeää, oli Ahvenanmaan työyhteisöni.
Vaikka asuin Tampereella, kävin kymmenen vuoden ajan osan vuodesta töissä Ahvenanmaalla vanhassa työpaikassani. Olin siellä töissä yhteensä 16 vuoden ajan. Suhteeni tuohon työpaikkaan tuntui silloin itsestäänselvyydeltä, nyt se tuntuu lahjalta, jonka arvoa ei voi mitata.
Maailman Mielenterveyspäivän kansainvälinen teema on tänä vuonna työelämän mielenterveys.
Työ on tärkeä mielen voimavara, ja minulle Ahvenanmaan työpaikka oli yksi tärkeimpiä voimavaroja kolmasosan elämästäni. Tämäkin on asioita, jonka on parhaiten ymmärtänyt vasta sitten, kun sen on menettänyt.
Vaikka työ Ahvenanmaalla ei ollut sitä luovaa työtä, jota teen yrittäjänä, ja joka antaa ammatillisesti minulle enemmän, yhteisön merkitys on jotain, minkä tärkeyttä en voi liikaa korostaa. Rakastin tätä työpaikkaa ja kollegoitani, ja olen äärettömän onnellinen, että sain olla niin pitkään osa heitä.
Menetys, avainsana.
Olen viimeisen viiden vuoden aikana menettänyt niin monta pysyvää, turvaa tuonutta rakennetta elämässäni, että haavani on jälleen auennut. Erosin, se oli raskas asia. Kun toissa vuonna elämästäni lähtivät myös rakkaat koirani ja Ahvenanmaan koti sekä (sen myötä) mahdollisuus työskennellä vanhassa työpaikassa, tikit irtosivat täysin. Haava tulehtui, ja keväällä 2023 viimeistään tajusin, että minua särkee niin, ettei mikään laastari tai Burana auta.
Luulen, että Ahvenanmaan kodin ja koirien menetys oli se pisara, joka kaatoi kupin nurin, vaikka olin valmistautunut kumpaankin. Ihmiset, eläimet, paikat, ne eivät ole ikuisia. Se on luonnollista, mutta minulle se oli silti liikaa.
Haavani voi olla arpeutunut, mutta se ei parane.
Palataan Kreikkaan.
Kreikka ei poista huoliani, mutta se edustaa minulle tärkeää rakennetta, jonka nyt jo tunnettekin. Se edustaa pysyvyyttä.
Kreikka on niitä harvoja asioita, joka ei ole muuttunut elämässäni. Palaan samalle lentokentälle, samoille saarille, samoille puistonpenkeille. Kreikka on aina kaunis ja lämmin, meri on aina yhtä sininen ja männyt aina yhtä vihreitä ja huumaavan tuoksuisia.
Minulla on täällä myös äärettömän rakkaita ystäviä, jotka ovat olleet elämässäni yli 25 vuotta – olemme tunteneet toisemme teini-ikäisistä saakka. He ovat kasvaneet kanssani monien kipujen läpi, he ovat tunteneet minut aikaa ennen Karkkipäivää, ennen merkittäviä elämänkumppanuuksiani, ennen Ahvenanmaata.
Kun mietin sitä, kyyneleet nousevat silmiini. Perheeni ja kouluaikaisten ystävieni ohella Kreikka on pysyvin asia elämässäni. Kreikka tuntee minut. Voin olla täällä oma itseni.
Ymmärrän, että palaan tänne juuri siksi, että Kreikka on. Se on yksi kotini, ja sitä en voi menettää. Se on lääke, jonka otan isona annoksena kerran tai kaksi vuodessa. ❤️
*
Kiitos kaikille, jotka jaksoivat ja halusivat lukea tämän kirjoituksen. Se on henkilökohtainen, ja mietin, että tämän kaltainen kirjoitus voi hämmentää lukijoita. Se ei ”sovi” kosmetiikka-analyysien ja pastellin sävyisten matkakertomusten joukkoon, ja sen lukeminen voi tuntua kiusalliselta.
Mutta se on kuitenkin minua, ja haluan jatkossakin tuoda Karkkipäivään henkilökohtaisempaa sisältöä. Kuten Mielenterveyspäivän slogan sanoo: ”Mielenterveys on jokaisen oikeus”. Ja siihen terveyteen kuuluu monia puolia: persikan sävyistä huulipunaa, täydellisen silkkistä öljyseerumia, kreikkalaista pikakahvia ja kertomuksia omasta haavoittuvuudesta.
Pidetään huolta toisistamme - ja välitetään!
* Sisältää mainoslinkin
Pitkästä aikaa otsaryppy-päivitys.
Aloitin käyttämään kasvojen kinesioteippiä otsan huoliryppyihin eli niin kutsuttuihin "Sibeliuksiin" helmikuussa. Tästä postauksesta voit lukea tarkemmin, mistä on kysymys.
Lyhyesti: kinesioteippi rentouttaa kasvojen lihaksia, ja sen säännöllinen käyttö vähentää lihassupistelun aikaansaamia ilmeryppyjä. Kinesioteippi auttaa myös lihasjännityksen tuomiin jumeihin ja kipuihin, ja voi lievittää päänsärkyä ja hampaiden narskuttelusta johtuvaa särkyä.
Olen käyttänyt * Faceimage -kinesioteippiä säännöllisesti vajaa 7 kuukautta. Teipit ovat luonnollisestikin minulla mukana myös matkalla, ja kuvassa on mun aamunaama tänään.
Kuva dokumentoi samalla myös auringon vaikutuksia - vaikka hyperpigmentaatio pysyy nykyään hyvin kurissa oikeilla ihonhoitotuotteilla, ei pintakuivuuden lisääntymistä voi kiistää..! Tämä näkyy todella selkeästi silmien alla, jossa juonteiden verkko erottuu normaalia selkeämmin, kiitos kosteudesta köyhtyneen ihon. En näköjään käytä tarpeeksi kosteuttavia tuotteita - tai sitten vietän yksinkertaisesti niin paljon aikaa auringossa täällä Kreikassa, ettei kosteutta mitenkään saa lukittua ihoon riittävää määrää.
Olen nyt reissussa käyttänyt yhden teipin teippausta, koska mulla oli teippi melkein lopussa kun lähdin kotoa. Kahden teipin metodi on tehokkaampi, mutta yksikin teippi silottaa otsan erittäin tehokkaasti. Kahden teipin metodi esiteltynä täällä.
Ihana, maaginen aamusileys: huolirypyt loistavat aamuisin poissaolollaan, kun teipit poistaa. ❤️
Olen teippiin erittäin tyytyväinen ja se tulee varmasti jäämään koko loppuelämäni rutiiniksi, mutta otsarypyt eivät ole seitsemän kuukauden aikana kadonneet. En sitä rehellisyyden nimissä odottanutkaan, koska ryppyni ovat todella syvät ja otsani hyvin aktiivinen, mutta on ihmisiä, jotka ovat saaneet huoliryppynsä kinesioteippauksella jopa pysyvästi pois alle vuodessa. Tällä pohjalla olin utelias sen suhteen, miten minun ryppyni vastaisivat hoitoon.
Vaikka rypyt eivät ole kadonneet, koen niiden kuitenkin miedontuneen. Aamuisin otsa pysyy sileänä monta tuntia, ja jos en mene suoraan auringon paisteeseen, otsa voi näyttää rennolta ja entiseen tilanteeseen verrattuna sileämmältä koko päivän.
Mutta heti kun menen aurinkoon, otsa aktivoituu ja rypistely on voimakasta. Nyt kun aistin otsani liikkeitä aiempaa paremmin, pystyn todella tuntemaan, kuinka voimakasta rypistäminen on. Siltikin, sibeliukset eivät mielestäni enää auringossakaan erotu yhtä syvinä kuin aikaisemmin.
Tilanne ennen teippauksen aloitusta. Kuva tämän vuoden helmikuulta, rypyt Kreikan auringossa Arachovassa.
Tilanne auringossa nyt: lokakuu 2024.
En tiedä näkevätkö muut eroa, mutta itse koen ryppyjen erottuvan vähemmän "vihaisina" eri tilanteissa.
Teippauksen teho ja vaikutus liittyy suoraan siihen, miten syvästä rypystä ja voimakkaasta lihasten liikkeestä on kyse. Mitä aktiivisemmat lihakset kasvoissa = sitä herkemmin tulee ilmeryppyjä.
Minun otsani on liikkeessä koko ajan. Vaakarypyt alkoivat näkyä jo teini-iässä, "sibeliukset" parikymppisenä. (On muuten ollut ihan friikkiä tajuta, nyt kun kiinnitän otsan liikehdintään enemmän huomiota, että jotkut ihmiset eivät saa otsaansa kunnolla ryppyyn vaikka yrittäisivät..! Mä taas en saa otsaani pysymään "aloillaan!... :D)
Parasta teipissä aamusileyden ohella:
se rentouttaa otsaa ja tuntuu niin miellyttävältä, että haluaisin kulkea teippi otsassa kaiket päivät! 😍
Vasta kinesioteipin käytön myötä todella oivalsin, kuinka aktiivinen mun otsa onkaan. Koska otsan rypistely on suurelta osin tiedostamatonta, olin ikään kuin tottunut tunteeseen, että otsa ja etenkin kulmakarvojen väli on koko ajan jännittynyt. Kun tuon jännitteen saa rentoutettua, minkä kinesioteippi tekee, kasvoille laskeutuu valtavan levollinen olo. Se on ollut ihan mieletön ahaa-elämys! Tältäkö rento otsa tuntuu..? Iltaisin on jopa helpompi nukahtaa, kun otsa ja sen myötä koko kasvot ovat rennommat. Ja se tunne, kun herää aamulla..!
Mun käyttämä kinesioteippi on Twistbe'n myymä * Faceimage Sensitive -teippi (21,90€) Olen kokeillut myös valkoista Regular-teippiä, mutta mun iholla Sensitive tuntuu miellyttävämmältä. Näiden kahden ero on liimauksen voimakkuus: * Regularissa on vahvempi liima, ja siksi se sopii paremmin mm. rasvoittuvalle iholle.
Faceimage-teippien maahantuojan mukaan Regularilla saa nopeammin tuloksia. Ehkäpä minunkin otsassani näkyisi vielä selkeämpi sileys jos käyttäisin sitä, mutta mä itse tykkään niin paljon Sensitiven tunteesta iholla, että se on mun valinta. Koska ihoni ei rasvoitu, mä itse asiassa pystyn käyttämään samaa teippiä kahtena tai kolmenakin yönä; teippi pysyy iholla tosi hyvin, ja iho on sileä myös uudestikäytetyllä teipillä..!
Ai niin - laitoinkos mä tänne blogiin koskaan kuvia, kun testasin kinesioteippiä kerran Kalastajan otsaan? Hänellä on myös erittäin syvät ja pysyvästi näkyvissä olevat sibeliukset.
Tässä yhden yön tulokset (teippi tosiaan vaikuttaa jo yhdessä yössä):
Ennen teippiä...
...teipin jälkeen. 😮
(Ihanan tyydyttävää, kun tuolta uurteiden pohjalta on teipin mukana lähtenyt pois myös jotain möhnää... 🙏🏻😅)
Tiedän jo nyt, että tulen jäämään teipin käyttäjäksi, vaikka rypyt eivät kokonaan katoaisikaan. Ollakseni rehellinen, en usko, että ne katoavat. Otsani on aivan liian aktiivinen, jotta ilmerypyt voisivat pysyvästi häivyttyä - lisäksi rypyt ovat olleet otsassani jo yli 20 vuotta ja etenkin vaakarypyt uurtuneet pysyväksi rakenteeksi.
Jotta rypyt voisivat kadota, minun tulisi lopettaa otsani liikuttelu! Sitä en tietenkään halua, ilmeikkyys on osa minua. Teippi joka tapauksessa silottaa otsaa tehokkaammin kuin yksikään seerumi tai tehotippa, ja on luonnollisempi ja turvallisempi keino kuin Botox. Kaupan päällisenä saa verrattoman rentouden tunteen. Teippi on myös edullinen: * 21,90€ maksava pakkaus kestää mulla otsakäytössä yli kolme kuukautta..!
Myös kasvohieronta kuten gua sha varmasti edistäisi otsaryppyjen - kuten muidenkin ryppyjen - miedontumista. Olen saanut tästä useita vinkkejä, ja Faceimage-teippien maahantuojan Senjan omat upeat tulokset puhuvat tämän puolesta. Mä kuitenkin tunnen itseni ja tiedän, ettei hieronnasta koskaan tule mun juttua. Olen liian laiska siihen, ei asiaa voi kaunistella! :D Teippaus on NIIN parasta siksikin, että siinä ei tarvitse tehdä mitään: sen kuin laittaa teipit kasvoille ja tuloksia syntyy. Siksi kinesioteippaus on mulle vuosikymmenen mullistavin kauneudenhoitomenetelmä. (Curly Girlin ohella! 🥰)
Joku muuten kysyi, miksi en teippaa koko otsaa, ja syitä on kaksi: 1) teippiä kuluisi silloin tosi paljon, ja uuden teippirullan saisi ostaa joka kuukausi, ja 2) vaakarypyt eivät häiritse minua yhtä paljon kuin sibbat.
Vaakaryppyihin suhtaudun lempeämmin, koska ne näyttävät vain rypyiltä ja luonnollisilta, kun taas sibelius-rypyt tekevät ilmeestä vihaisen.
Teippien lisäksi "purkitonta" ihonhoitoa reissussa edustaa kollageeniravintolisä, jota olen käyttänyt seitsemän vuotta. Nämä annospussukat kulkevat mun mukana kaikkialle.
Käytän nimenomaan * Oslo Skin Labin valmistetta, sillä siinä käytetyt Verisol-peptidit ovat niitä harvoja - ellei peräti ainoa kollageeniravintolisä Suomessa? - joiden markkinointiin Evira sallii tutkimustulosten käytön, sillä Verisolista tehdyt tutkimukset ovat sen verran pätevät. Lisäksi - tai no, tärkeimpänä syynä tietenkin! :D, käytän Oslon kollageenia, koska olen kokenut ryppyjeni kehityksen selvästi hidastuneen kollageeniravintolisän aloitettuani. En ole käyttänyt mitään toista anti-age-tuotetta yhtä pitkään yhtäjaksoisesti.
Näistä postauksista voi lukea mun Oslo Skin Lab -kokemuksia.
Rypyistä puheen ollen - huomasin ihollani silmänympärysryppyjä ensimmäistä kertaa missäs muualla kuin - - Kreikassa! 😅 Tämä tapahtui vuonna 2013.
Tein havainnosta postauksenkin, jonka kuvatodisteet nyt reilu vuosikymmen myöhemmin hieman hymyilyttävät, rypyt olivat sen verran matalia. Kuva yhdentoista vuoden takaisista "aurinkorypyistä" näkyy tuossa yllä. Siihen aikaan minulla ei tosiaan vielä näkynyt syvempiä ja pysyviä, kollageenin rappeutumisesta johtuvia ryppyjä, vaan rypyt tulivat näkyviin ihon kuivuessa ja lievittyivät, kun ihoa kosteutti.
Pysyviä juonteita aloin havainnoida vuonna 2014, ja sen jälkeen ryppyjä tulikin kohisten - aivan kuten ihoani tutkinut ja Visia-analyysin tehnyt sairaanhoitaja totesi. Hän sanoi, että kun lähestyisin neljää kymppiä, rypyt tulisivat suunnilleen "yhdessä yössä". Ja siltä se tuntuikin: niin lyhyen ajan sisällä ihoni muuttui täysin sileästä niin ryppyiseksi, että myöhemmässä Visia-analyysissa sain kuulla ihoni olevan ryppyjen perusteella ikäistäni vanhempi.
Vuonna 2017, ennen kuin aloitin kollageenivalmisteen käytön, silmänympärysrypyt näyttivät tältä. Kehitys vuoden 2013 "aurinkoryppyihin" on melkoinen, iho todella rypistyi voimakkaasti vain neljässä vuodessa.
Tänä vuonna rypyt näyttävät tältä. Ryppyjen kehitys on käytännössä pysähtynyt, ja etenkin silmäkulmien harakanvarpaat näyttävät jopa matalammilta, kuin seitsemän vuotta sitten.
...mutta pintakuivuus, se on kyllä ihon vihollinen, ja saa ihon näyttämään vanhemmalta..! Muistakaa siis, että kosteutus on aina myös anti-age-ihonhoido perusta..! ☺️
Mä muuten elättelen toivetta, että ehkäpä teipin kanssa käy sama kehitys kuin kollageeniravintolisän. Kun katson kuviani 4-7 vuoden kuluttua, odotan näkeväni, että otsaryppyjen kehitys on pysähtynyt ja/tai rypyt miedontuneet. Tätä mä toivon, ja ehkäpä pääsen vielä asiasta Karkkipäivään raportoimaankin..!
Tässä olen minä ryppyineni kaikkineni tänään iloisena Kremisman rannalla Alonnisoksella. 🥰
Kaupallinen yhteistyö: Nurme
Minulla on tänään ilo esitellä saippuoistaan tunnetun virolaisen Nurme-brändin nestemäisiä hiustuotteita. Erityisesti shampoot ovat aivan mielettömän hyviä!
Koodilla sanni25 saat nyt kaikki Nurmen tuotteet -25% alennuksella Jolielta 13.10. saakka.
Nurme löi itsensä läpi nimenomaan saippuoiden ja palashampoiden kautta, mutta valikoimassa on ollut pitkään myös nestemäisiä hiustuotteita palvelemassa laajempaa kuluttajakuntaa. Suomessa Nurmen nestemäisten vaihtoehtojen kokoelma on pidetty maltillisena, keskittyen supersuosittuun Rosmariiniin, mutta tänä vuonna valikoimaa laajennettiin Ylang Ylang – ja Sitruunaruoho -tuotteilla. Kotimaassaan Virossa Nurmen Sitruunaruoho-linjan tuotteet ovat muuten kaikkein suosituimpia!
Mun kokemus Nurmen nestemäisistä hiustuotteista kolmeen lauseeseen tiivistettynä:
1. Aivan IHANAN tuoksuisia! 😍
2. Shampoot ovat huippuhyviä ja sopivat kaikille hiustyypeille. Näitä mä hehkutan aivan erityisesti! 🔥
3. Hoitoaineet ovat oikein hyviä, ja sopivat parhaiten normaalista kuiville hiuksille.
Avataan tuotteiden sielunelämää tarkemmin!
Onko näissä sulfaatteja? Sopivatko Curly Girliin?
Kyllä, Nurmen shampoissa on sulfaatteja, mutta ne ovat silti allekirjoittaneen kokemuksella hellävaraisia ja Curly Girl -metodiinkin sopivia. Kuten kirjoitin aiemmassa Curly Girl -postauksessani, sulfaatit eivät itsessään tee shampoosta voimakkaasti pesevää, vaan pesevyyteen vaikuttaa koko resepti. Nurme-shampoissa on ykkös-tensidinä (eli pesevänä aineena) mieto sokeripohjainen kookosglukosidi, ja sulfaatti (luonnonkosmetiikassa sallittu sodium coco-sulfate) tulee kakkosena.
Olen hyvin tarkka shampoiden – no, kaikkien – hiustuotteideni laadusta, ja käytän vain hoitavan tuntuisia shampoita. Hiukseni ovat kuivat, vaalennetut ja luonnonkiharat, ja vaativat tuotteilta kosteuttavuutta. ’Hoitavalla’ shampoolla tarkoitan koostumusta, joka kevyesti esiselvittää hiusta ja jättää tyven sileäksi eikä ”narskuvaksi”.
Monet kosteuttavinakin mainostetut shampoot tekevät mun hiusten tyvestä huuhdellessa nahkean ja takkuisen (tunnetteko ilmiön..?), ja sellaisille shampoille olen armoton: eivät pääse jatkoon.
Hämmästyin, kuinka sileäksi Nurmen shampoo jättää hiukset huuhdellessa.
Shampoo on ensinnäkin ihanan viskoosista eli paksua ja helposti työstettävää, ja vaahtoaa mukavasti. Hämmästyin siksi, että Nurmen shampoissa ei ole kvatteja, jotka tavanomaisesti tuovat tuon ’sileän’ tuloksen. Nurmen shampoissa silottavana ja takkuuntumista ehkäisevänä aineena käytetään vehnäproteiinia (hydrolyzed wheat protein), joka muodostaa hiuksen pintaan kevyen, silottavan kalvon. Lisäksi Nurmen shampoot sisältävät hiustenhoidon klassikkoainetta; pantenolia, joka kosteuttaa hiusta ja parantaa hiusten kammattavuutta.
Nurmen shampoissa on kaikissa sama pesevä ja kosteuttava koostumus, mutta eteerinen öljy tuo niihin hieman erilaisia vaikutuksia ihanan tuoksunsa ohella. Tyypillisesti eteerisen öljyn vaikutus on antibakteerinen ja tulehdusta hillitsevä, ja juuri tästä juontaa eteeristen öljyjen suosio hiuspohjan ongelmien hoidossa; eteeriset öljyt voivat vähentää kutinaa, hilsettä ja tulehdusta neutraloimalla päänahassa ongelmia aiheuttavia bakteereja.
Hiustenhoidon trendikkäin eteerinen öljy on viime vuosina ollut rosmariini, ja Nurmenkin tuotteista juuri Rosmariini-shampoo on ollut ainakin Suomessa bestseller.
Rosmariiniöljyn on todettu parantavan hiusten kasvua. Tieteellisestä mekanismista kasvua edistävän vaikutuksen takana eivät asiantuntijat ole ihan yhtä mieltä, mutta yhtä kaikki kuluttajat kokevat saavansa rosmariinista apua hiuspohjan ongelmiin. Kollegani mm. kertoi Nurmen Rosmariini-shampoon lievittävän hänen päänahkansa kutinaa. Mainitsipa hän myös, ettei ole pitkään aikaan muuta shampoota käyttänytkään, koska on siihen niin ihastunut – samoin kuin hänen tyttärensä..!
Minulla ei ole hiuspohjan ongelmia, mutta olen se kuluttaja, joka nauttii Rosmariini-hiustuotteista juuri niiden ihanan aromaattisen tuoksun takia. Nurmen Rosmariini-shampoo ja -hoitoaine tuoksuvat ”törkeän” hyviltä. Näitä voi käyttää vallan mainiosti, oli hiuspohjassa huolia tai ei.
Eteeriset öljyt eivät vaikuta hiusten pituuksiin vaan ainoastaan päänahkaan. Jos siis haluat esimerkiksi saada Rosmariini-hoitoaineesta lisähyötyä kenkkkuilevan hiuspohjan harmeihin, levitäthän hoitoaineen myös hiuspohjaan.
Nurmen hoitoaineet ovat hoitavuudeltaan medium-tasoa ja sopivat mielestäni parhaiten normaalista kuiville hiuksille. Minun käsitellyt hiukseni ne kyllä selvittävät kiitettävästi, mutta kaipaan vielä lisää silottavuutta ja ehkä ”raskaampia” öljyjä.
Jos olet etsinyt luonnollista hoitoainetta, joka selvittää takut hyvin, tuo kiiltoa eikä tee hiuksista raskaita, tässä on sinulle loistotuote!
Nurmen kaikissa hoitoaineissa on sama kosteuttavista, hoitavista ja ravitsevista aineista muodostuva pohja (avattuna yllä olevassa kuvassa). Vain eteerinen öljy ja sen tuoma aromaterapeuttinen vaikutus vaihtelee.
Vannon itse kasviöljyjen nimeen hiustenhoidossa, ja arganöljy on yksi parhaita kasviöljyjä kaikille hiustyypeille. Sen rasvahappo- ja vitamiinikoostumuksen on todettu olevan hiuksille sekä hiuspohjalle ihanteellinen. Arganöljyn rasvahapot pehmentävät hiuksia ja tekevät hiuksista elastiset ja taipuisat, mutta samalla koostumus on niin kevyt, ettei se jätä hiuksia raskaiksi. Arganöljy sisältää runsaasti antioksidanttista E-vitamiinia, mikä auttaa suojaamaan hiuksia mm. auringonvalon haalistavilta ja vaurioittavilta vaikutuksilta.
Mun suosikkeja kokoelmasta ovat Rosmariini ja Ylang Ylang. Ylang Ylang saattoi jopa kiilata Rosmariinin ohi, mitä en odottanut..!
Ylang Ylang ei normaalisti kuulu eteeristen öljyjen lemppareihini, koska koen sen usein liian vahvana ja hyökkäävänä, mutta Nurmen tuotteissa Ylang Ylang on erityisen pehmeä ja sensuelli. 😍 Tätä oli ihana käyttää kesällä mökin saunassa..! Myönnettävästi käytin Ylang-shampoota välillä jopa suihkugeelinä, koska sen tuoksu on niin puoleensavetävä. 🤭 Eteeristen öljyjen aromaterapeuttiset ominaisuudet pääsevät mielestäni aivan erityisen hyvin oikeuksiinsa saunan lämpimässä syleilyssä.
Tutustu nyt Nurmen ihaniin, aromaterapeuttisiin hiustuotteisin tarjoushintaan.
➡️ Koodilla sanni25 saat kaikista Nurmen tuotteista -25% alennusta 13. lokakuuta saakka Jolien verkkokaupassa.
Nurme Rosmariini-shampoo 8,25€ / 250 ml (norm. 11€)
Nurme Rosmariini-hoitoaine 9,07€ / 250 ml (norm. 12,10€)
Nurme Ylang Ylang -shampoo 8,32€ / 250 ml (norm. 11,10€)
Nurme Ylang Ylang -hoitoaine 9,15€ / 250 ml (norm. 12,20€)
Nurme Sitruunaruoho-shampoo 8,32€ / 250 ml (norm. 11,10€)
Nurme Sitruunaruoho-hoitoaine 9,15€ / 250 ml (norm. 12,20€)
Pari lisävinkkiäni Nurmen tuotteista: IHANAT sokeri- ja suolakuorinnat, hemmottelevat Rich Cream -voiteet vartalolle (tykkään myös ohuemmista Lotion-voiteista!), edulliset kasvo- & vartaloöljyt sekä uniikki Neroli Purifying Cream Cleanser, joka yhdistää puhdistusöljyn, -maidon ja -vaahdon samassa tuotteessa.
Bonusvinkki: avokadoöljy on yksi parhaita kasviöljyjä erittäin kuiville ja vaurioituneille hiuksille. Sekoita Nurmen Avokadoöljyä (alekoodilla 13,20€) hiustenhoitoaineesi tai -naamiosi joukkoon, anna vaikuttaa 15-30 minuuttia, ja nauti extrapehmeistä ja ravituista kutreistasi! 😍 (Lyhyempikin vaikutusaika tuo tuloksia!)
Lue lisää Nurmesta brändinä täällä.
Heräsin tänään Skopeloksella, jonne saavuin eilen. Edellisestä kohtaamisesta tämän saaren kanssa on kulunut kymmenen vuotta.
Majoitun ylhäällä Skopelos Townin laella, ja täältä on aivan ihanat maisemat! Maiseman perusteella tämän paikan varasinkin. Minusta kun on näin vanhemmiten tullut enenevässä määrin maisemamatkailija, joka viipyilee - ja mieluusti juuri kauniin maiseman äärellä.
Heräsin ennen auringonnousua, kuten tavallista. Aurinko nousi 7.25, ja katselin sen nousua omalta parvekkeeltani. Aurinko tosin tuli näkyviin Skopelos Townia reunustavan vuorenrinteen takaa vasta kello 8. Sitä odotellessa ehdin juoda pari kuppia kahvia. :) Muistelin vanhoja aikoja Kreikassa, kun minulla oli tapana lähteä kahvimukin kanssa aamukävelylle jopa kuuden aikaan. Olin siihen aikaan aivan erityisen aamuvirkku. Ne olivat hyviä aikoja, nautin aamukävelyistä valtavasti.
Majapaikkani on itse asiassa hotelli (kodinomainen sellainen), ja täällä tarjoillaan myös aamiaista. Yleensä majoitun vuokrahuoneissa ja kokkaan aamiaiset itse, ja huoneessa on täälläkin keittonurkkaus. Kieltämättä pikakahvi voittaa Kreikassa filtterikahvin, ja näin ollen mun itse keittämä varhaisaamun murukahvi hakkaa hotellin kahvin 6-0... :D
Hotellin (Thea Home) aamiaisterassi on niin viihtyisä, että mikäs täällä on syödessä. 😍 Tarjolla oli ilokseni täydellinen setti mun standardiaamiaisruokia eli kananmunaa, juustoa ja kasviksia. Myönnettävästi söin myös yhden minikokoisen hortopitan eli kasviksilla ja fetalla täytetyn piirakanpalan..!
Aamiaisen jälkeen kirjoittelin muutaman sähköpostin ja lähdin sitten kävelylle.
Kuumuus on palannut.
Tässä välissä ehti olla pari päivää tavallista syyslämpötilaa, eli noin 22 astetta, mutta eilen asteet nousivat taas. Tänään oli rehellinen tuuleton hellepäivä, ja koko päivän 26-27 astetta.
Kävelin ylös Skopelos Townin Kastrolle, ja olin ylös päästyä jo läpimärkä hiestä. Naamakin valui hikeä - mietin, oliko mun aurinkovoiteesta enää mitään jäljellä. Tunsin jälleen kerran vahvasti, että alan todellakin olla liian vanha tällaiseen kuumuuteen. Nuorempana nautin 30+ asteen lämpötilasta, mutta enää en; hellelukemissa mun energiat menevät nollille ja on tukala olo. Muistelin haikeana edellisviikon vilvoittavia skootteriajeluita Kykladeilla...
Miten muuten te ja kuumuus..? Millaisissa lämpötiloissa tykkäätte lomailla..?
Skopelos Townin Kastron huipulta on muuten upeat 360 asteen näköalat. Edellisellä vierailulla, joka ajoittui syyskuuhun, Kastron laella oli auki ihastuttava kahvila/baari, jossa muistan istuneeni eräitäkin iltoja. Nyt se oli kiinni. Lokakuu on aikaa, jolloin kesäsesongin kuppila toisensa jälkeen sulkeutuu.
Kuvassa satamaan on suuntaamassa Sea Jetsin harvinaisempi alus - hidas sellainen. Sea Jets tunnetaan nopeista (ja tätä nykyä erittäin kalliista) katamaraaneistaan, mutta laivastoon kuuluu muutama perinteinen matkustajalauttakin. Yksi sellainen liikennöi täällä Sporadeilla ja muodostaa runkoliikenteen manner-Kreikan, Skiathoksen, Skopeloksen ja Alonnisoksen välillä. Etäisin Sporadeista, jokseenkin eristynyt Skyros (rukka...) on jätetty vaille tätä yhteyttä.
Kiertelin Skopelos Townin katuja ja tunnistin saman viehätyksen, kuin vuosikymmen aikaisemmin. Kaupungin arkkitehtuuri puisine parvekkeineen ja värikkäine yksityiskohtineen on todella kaunista.
Pidän myös siitä, että Skopeloksen pääkaupunki sijaitsee rinteessä. Joka puolella kohoavat kapeat tai leveämmät porraskadut tuovat oman lisänsä tunnelmaan, ja korkealle kohoava sijainti tarjoaa myös paljon palkitsevia näköaloja.
Löysin kävelyllä paikan, joka jäi minulle vahvasti mieleen edelliseltä vierailulta. Se on tämä.
Ei näytä kuvassa erityiseltä, mutta tein tänne edellisellä visiitillä varhaisaamujen kävelyitäni, ja katselin täältä käsin, kun aurinko nousi. Paikka jäi minulle mieleen, koska koin siellä niin hyviä tunteita ja istuin siellä pitkään. Mietiskelemässä kaikkea mukavaa.
Olen ottanut tässä muurilla itsestäni (itselaukaisimella!) kuvan, josta pidän tosi paljon. Näytän kuvassa rennolta ja onnelliselta. Nousevan auringon lämmin valo on kasvoillani.
Näytin tältä. ❤️
Pitäisiköhän kipaista tuonne joku aamu ottamaan uusi versio vuodelta 2024....
Kello oli tässä vaiheessa 12.30 ja tunsin, että nyt en jaksa enää kävellä tässä kuumuudessa. Eihän tässä säässä muuta voi kuin mennä mereen.
Seuraava bussi biitseille lähtisi 45 minuutin kuluttua, ja suuntasin kaupan ja juomavesiostosten kautta bussipysäkille.
Loppupäivän nautin ihanasta vehreydestä sekä tajuttoman kirkkaista vesistä.
Nousin bussista Agnontasissa (kuvassa) ja kävelin siitä uskomattomien havupuumaisemien - ja havun tuoksun..! - halki Limnonarin rannalle.
Nämä värit..! 😍 Pystyttekö aistimaan havupuiden lämpimän tuoksun nenässänne...
Sporadien vehreys tuntuu melkein pröystäilyltä Kykladien kallioisen karuuden jälkeen. Miten voikin olla näin rehevän, etten sanoisi mehevän, vihreää..? Nautin kaikin aistein..!
Bussi ei vie alas Limnonarian rannalle, mutta runsaan kilometrin patikointi päätieltä palkitsee.
Limnonarian poukaman valkoinen pikkukiviranta upean turkooseine vesineen on kaunein ranta, jonka olen Skopeloksella nähnyt. Se on pieni mutta uskomattoman kaunis. Tunnelman täydentää romanttinen puutarhataverna - tällaista en odottanut kohtaavani Limnonarian kaltaisella pikkuisella biitsillä..! Taverna tarjoaa vierailijoille ilmaiset aurinkotuolit joita on sekä rannalla että vehreässä puutarhassa. Puutarhassa puiden alla loikoili niin perheitä, pariskuntia kuin koiria. Ruotsiksi minua tervehtinyt hymyilevä tavernaisäntä kantoi terassille ahkerasti ruokaa ja juomia.
Niin ihana paikka ja puitteet! Ja täydellinen kesäpäivän tunnelma... (lokakuussa ❤️).
Hiet huuhtoutuivat mereen ja makasin aurinkotuolilla nirvanassa. Somekin oli tänään kiinni koko päivän aamiaisen jälkeen. Puhelimen räpläyksen sijaan kirjoitin käsin muistiinpanoja muistivihkoon. Tai - - en tehnyt yhtään mitään. Muuta kuin seisoin tai makasin auringossa, joka ei enää läkähdyttänyt. ❤️
Siinä on nykyajan digitalisoituneessa maailmassa opettelemista, että viettää hetkiä, jolloin ei tee mitään. On vain.
Olen tällä matkalla, etenkin ekan viikon suunnitelmallisen sometauon aikana miettinyt, miten omalla tavallaan ihanan vapauttavaa oli aika ennen älypuhelinta. Sitä vietti aikaa ilman, että koko ajan piti tarkistaa jotain luurista. Mun kohdallahan älypuhelin tuli elämääni niinkin myöhään kuin... Olikohan 2016..? Vastustin älylaitteiden käyttöä.
Jos nyt saisin valita, voi olla, että palaisin aikaan, jolloin en edes tuntenut tunnetta, että jotain pitää jatkuvasti tarkistaa. Tai jakaa. Niin ihanaa kuin esimerkiksi Kreikankin jakaminen reaaliajassa on.
Tänään en jakanut.
Kello 15.50 keksin, että minähän hyppään vielä bussiin ja hurautan toisellekin biitsille. Niin tein.
Nousin päivän viimeiseen Glossaan päin menevään bussiin ja jäin pois Panormoksessa. Vieläkin kirkkaampi vesi odotti minua myöhäisen iltapäivän autereisessa lämmössä.
Vesi tällä rannalla oli niin kirkasta, että kun meni seisomaan mereen ja katseli pohjaan, tuntui, ettei välissä mitään vettä ollutkaan. Näkymä oli absurdin selkeä. Seisoskelin vedessä hyvät tovit katsomassa kaloja sekä eri värisiä ja muotoisia kiviä. Näytin varmaan hassulta. Huomasin kaipaavani snorkkelia..!
(Mä muuten snorklasin Miloksella Kalastajan rohkaisemana. Se oli iso juttu minulle, koska en millään uskalla laittaa päätä veden alle. Ensin sain melkein paniikkikohtauksen, mutta kun lopulta uskalsin, löysin veden alta maailman, joka lumosi. Bonus: oman hengityksen kuunteleminen veden alla on hämmentävän ja miellyttävän rentouttavaa.)
Tuli nälkä. Tajusin, että en ollut syönyt lounasta, ja kello oli viisi..! Istahdin rantatavernaan ja tilasin fasolakian (eli vihreitä papuja haudutettuna tomaattikastikkeessa) ja fetaa.
Istuin ja söin autuaana ilta-auringon lämmössä.
Jos Skopelos Townissa on jokin "huono" puoli niin se, ettei kaupunkiin pohjoissuuntaisen sijaintinsa (ja vuoren rinteiden) takia paista aurinko enää viiden jälkeen. Saaren länsipuolella sijaitsevassa Panormoksessa taas voi istua auringossa tappiin asti. ☺️
*
Nousin viimeiseen kaupunkiin palaavaan bussiin. Se oli täynnä hyväntuulisia ihmisiä palaamassa rannoilta tai saaren toisesta isommasta kylästä, Glossasta. Märkien uikkareiden rajat piirtyivät t-paitoihin. Minullakin.
Laitan tähän lopuksi kuvatrion syksyltä 2014. Sannin onnellinen aamu Skopeloksella, jota muistelen. Bongaa kuvista Sannin kahvimuki.
P.S. Hotellilla luin sähköpostit ja siellä oli viesti Jolielta. Minua pyydettiin poistamaan Ystävämyynti-postaus, koska kampanja ei ollutkaan julkinen. Sitä oli mainostettu julkisesti Instagramissa, mutta blogissa sitä ei saanut mainostaa. Te jotka ehditte tilata, saatte toki kuitenkin tilauksenne, ja te joilla koodi on tallessa, voitte yhä käyttää sitä 6.10. saakka.
Ensimmäinen viikko tämän syksyn Kreikan reissusta on onnistuneesti vietetty. 🥰
Viikon tunnelmat voi tiivistää näin:
🇬🇷 Poikkeuksellinen kuumuus vuodenaikaan nähden
🇬🇷 Ihania jälleennäkemisiä Kykladien saarten kanssa
🇬🇷 Kreikka on yhä vain kallistunut - ruoka ja etenkin laivaliput jatkavat kallistumistaan
🇬🇷 Paljon uimista ja rantoja! ⛱️
Kulunut viikko oli minun ja Kalastajan ensimmäinen yhteinen varsinainen loma. Vietämme paljon aikaa ulkomailla kiitos Kalastajan työn, mutta nyt olimme ensimmäistä kertaa ulkomailla loman merkeissä.
Sain vapaat kädet suunnitella matkan, ja nyt jälkiviisaana ainoa asia minkä muuttaisin, on kohteiden määrä - jo kaksi saarta oli liikaa. Tällaisia juttuja oppii, kun vihdoin lomailee yhdessä! Ihmiset ovat erilaisia ja ajanviettomieltymykset lomalla niin ikään. Siinä missä minä rakastan istua laivoissa ja siirtyä saarilta toisille, Kalastaja olisi mieluummin jättänyt pidemmät laivailut väliin ja viettänyt kunnolla aikaa yhdessä kohteessa vailla tavaroiden välipakkailun ja välisiirtymisten extra-vaivaa. Voin hyvin ymmärtää tämänkin.
Seuraavalle yhteiselle Kreikan matkalle mietimmekin kohteeksi Kreetaa, jossa on yhdellä saarella kymmenen saaren verran katseltavaa ja tekemistä..! :) Ja sinne voi lentää suoraan. Nyt lensimme Ateenaan, ja sieltä käsin matkasimme Folegandroksen ja Miloksen saarille. Folegandros on niin kaukana, että nopealla katamaraanillakin matka Pireuksesta Folegandrokselle kestää viisi tuntia (laivaa piti vielä välissä vaihtaa Miloksella).
Kreikkalainen ystäväni Marianna oli aiemmin varoittanut, että laivaliput ovat kallistuneet Kreikassa niin paljon, että osa kreikkalaisista vaihtoi tänä kesänä saarilomasuunnitelmansa manner-Kreikkaan. Lentäminen on nykyään Kreikan sisällä halvempaa kuin laivoilla matkustaminen, etenkin jos matkustaa vähänkään pidemmälle kuin Ateenan lähisaarille, tai käyttää nopeita laivoja. Tämä tarkoittaa, että ne saaret, joilla ei ole lentokenttää, tulevat todennäköisesti menettämään matkailijoita.
Kieltämättä suuni loksahti auki, kun näin lippujen hinnat välille Pireus, Milos ja Folegandros. Totta kai katamaraanit ovat aina maksaneet enemmän kuin hitaat laivat (hitailla tarkoitan tavallisia matkustajalaivoja tyyppiä Viikkari ja Silja), mutta nyt hinnat olivat aivan poskettomia! Lisäksi paluumatka on hinnoiteltu korkeammaksi kuin meno..! 😳 Menomatka Pireuksesta Folegandrokselle maksaa halvimmillaan katamaraanilla (Sea Jets) 84€, ja hitaalla laivalla 48€! Paluumatkasta sai pulittaa yli 140 euroa...! 🤯
Toinen esimerkki. Marianna kertoi, että hänen ystävänsä perheineen on lomaillut Koufonissin saarella jo 30 vuoden ajan. Tänä kesänä nelihenkisen perheen meno-paluu-laivaliput auton kanssa olisivat maksaneet yli 800€. Perhe jätti Koufonissin väliin ensimmäistä kertaa, sillä summa oli mahdoton maksaa.
Hintataso on kallistunut kaikkialla Euroopassa, mutta Kreikan hintatason muutos on ollut aivan ällistyttävä. Kymmenessä vuodessa niin majoituksen, ravintolaruoan kuin laivalippujen hinnat ovat lähes tai yli kaksinkertaistuneet. Ateenassa majoituksen hinta on jopa nelinkertaistunut.
Ajatelkaa, jos Suomessa matkailupalveluiden hinnat olisivat kallistuneet samaa tahtia..? Eihän kukaan pystyisi maksamaan sellaisia summia..! Kreikassa tavallinen keskituloinen kansa on tyystin hinnoiteltu ulos ainakin Ateenan keskustan hotelleista, ja näköjään pian myös laivareiteiltä. Vain varakkaat paikalliset tai ulkomaiset turistit voivat maksaa Ateenan hintoja. Tämä on surullista.
Jo pelkästään tavernojen ruokalistojen katseleminen on saanut minut tällä matkalla surulliseksi ja mietteliääksi. No, jos nyt ei ihan surulliseksi, niin vähintään kaihoisaksi. Kun 12 vuotta sitten aloitin jokavuotisen Kreikan saarihyppelyn, oli täysin mahdollista syödä kolmen ruokalajin ravintola-ateria viineineen alle 20€:lla, kympilläkin sai vatsansa ihan täyteen. Majoitusta sai helposti kahdella kympillä. Nyt se tuntuu silkalta unelta.
Olen tarkistanut hintoja vanhoista Kreikan matkapäiväkirjoistani, ja vielä vuonna 2017 hinnat ovat olleet tällä tasolla; olen kirjannut maksaneeni tavernalounaasta vaikkapa 12€. Sen jälkeen eurot ovat lähteneet hyvin nopeasti ropisemaan hintojen päälle.
Voitteko kuvitella, että esimerkiksi tsatsiki, tuo yleinen ja superarkinen dippi, maksaa tätä nykyä 7-8€!! Ennen se on maksanut keskimäärin 3€, kyseessähän on pelkkä kastike, johon dipataan muita ruokia.
No, tilanne on mikä on ja sen kanssa eletään nyt. Kreikan matkustelussa ei enää ole ihan sitä samaa vapauden tunnetta kuin edullisten hintojen aikaan, mutta on täällä silti ihanaa, totta kai.
Täysin poikkeuksellisesti vuodenaikaan nähden, viime viikko oli todella kuuma. Yleensä lämpötila Kreikan saarilla on syyskuun lopulla 23-25 asteen tuntumassa päivällä, ja laskee iltaisin alle 20 asteen, jopa 15 asteeseen. Iltaisin saa tyypillisesti aina vetää päälle pitkähihaista ja takkia.
Nyt minun ja Kalastajan lomaviikolla oli öisinkin 25 astetta ja päivisin 28-30 tai ylikin. Eikä yhtään tuulta. 'Tukala' on oikea sana kuvaamaan tunnetta.
Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän jaksan kuumuutta, ja nyt vallinnut hautova helle oli melkein liikaa. Tai olisi ollut, ellei tarjolla olisi ollut niinkin mukavaa tekemistä kuin skootterilla huristelua saarten ympäri biitsiltä toiselle :)
En tiedä, mitä ylipäänsä olisin tehnyt tuossa helteessä, jos olisin ollut matkalla yksin. Minähän en aja autoa - kiitos onnettomuuden jälkeisen trauman - enkä mitään muitakaan moottoriajoneuvoja - en rehellisesti uskaltaisi ajaa edes skootterilla. (Vuokrasin kerran Zakynthoksella mönkijän, ajoin melkein kolarin ja palautin vempeleen saman tien kiitollisena siitä, että en vahingoittanut ketään. Nämä eivät ole mua varten.) Kalastaja puolestaan rakastaa moottoripyöräilyä ja on erittäin hyvä kuski, joten hänen kyytiin uskaltauduin mielihyvin.
Niinpä vuokrasimme skootterin sekä Folegandroksella että Miloksella, ja vietimme kaikki päivät retkeillen ympäri saarta ja vilvoitellen eri biitseillä. Etenkin Miloksella skootteri oli ihan ehdoton menopeli - saari on suuri ja nähtävää riittää ihan joka puolella saarta niin kylien, uimarantojen kuin antiikin nähtävyyksienkin muodossa. Sain Miloksesta nyt huomattavasti laajemman - ja vieläkin positiivisemman kuvan - kuin edellisellä vierailulla yksitoista vuotta sitten. Myös Folegandros tuli nyt koettua kärjestä kärkeen ja paljon laajemmin kuin ensimmäisellä visiitillä.
Tulen kirjoittamaan kummastakin saaresta vielä oman postauksen. :) Oli ihanaa palata niille, ja oppia tuntemaan ne vieläkin paremmin!
Kalastaja on nyt palannut Suomeen ja minun matkani puolestaan jatkui Sporadeille. Olen parhaillaan Skiathoksella. Tämäkin on odotettu jälleennäkeminen, olin Sporadeilla edellisen - ja ainoan - kerran tasan kymmenen vuotta sitten.
Aivan erityisesti odotan Skopelosta, joka hurmasi minut vuonna 2014 luihin ja ytimiin saakka..! Skiathos on kaunis, mutta hitusen liian turistillinen minun makuuni. Vielä lokakuun alussakin täällä on vilkasta ja kadut ja biitsit täynnään brittituristeja.
P.S. Kuvassa on majapaikkamme terassi Miloksen Plakassa. Vaikka Milos tai Folegandros eivät kummatkaan ole erityisesti suomalaisten suosiossa (Folegandroksen majapaikan omistaja totesi meidän olevan suunnilleen hänen ensimmäiset suomalaiset vieraansa koskaan), kohtasimme maanmiehiä niin Folegandroksella kuin Miloksellakin.
Miloksen vuokrahuonenaapureina meillä oli nuori suomalainen pariskunta, joka sai kunnian ikuistua kaikkiin mun auringonlaskukuviin, koska jaoimme yhteisen terassin. Jos tunnistatte itsenne tästä kuvasta, niin terkkuja! :)
Jutun kuvat ovat Folegandrokselta ja Milokselta.
Oletko sinä käynyt näillä saarilla?
Kaikki juttuni yli 60 Kreikan saaresta löydät tästä saarihakemistosta.
Tunnelmissa! 🇬🇷
Täällä ollaan viimeistelemässä matkapakkausta ja kehossa väreilee mukava, odottava sirinä.
Edessä on kolme viikkoa kreikkailua, josta osansa tihkuu varmasti tuttuun tapaan myös Karkkipäivän kanaviin. 💙🤍
Tällä kertaa tulen kuitenkin pitämään some- ja blogitaukoa matkan ensimmäisen viikon ajan, joka on omistettu lomailulle mieheni kanssa. Palaan langoille lokakuun puolella. :)
Teemaan liittyen, nostan esiin erään kreikkalaisen sankarin - jogurtin.
Tiesitkö tämän tästä kreikkalaisesta herkusta:
kreikkalaisessa jogurtissa voi olla yhtä paljon proteiinia, kuin rahkassa!
Suomessa myytävistä aidoista kreikkalaisista jogurteista tällainen proteiinirikas merkki on erityisesti Fage. Tämän merkin jogurtit kuuluvat suosikkeihini myös Kreikassa.
Fagen kaikissa Total-jogurteissa on todella tuhdisti proteiinia - mitä vähemmän rasvaa, sitä enemmän proteiinia.
rasvapitoisuuden 5% jogurtissa on 9% proteiinia
rasvapitoisuuden 2% jogurtissa on 9,9% proteiinia
rasvapitoisuuden 0% jogurtissa on peräti 10,3% proteiinia
Mun suosikkeja ovat nuo rasvapitoiset variantit. Ennen vanhaan Fagen valikoimassa oli myös 10% jogurtti, mutta sitä ei enää ole aikoihin näkynyt.
Kreikkalainen jogurtti eroaa meidän jogurtista jo paksuudellaan. Perinteinen kreikkalainen jogurtti on aina valutettua, eli siitä poistetaan nestettä, mikä tekee koostumuksesta hyvin tiheän ja paksun.
Perinteinen kreikkalainen jogurtti on myös aina rasvaista, ja 0%-variantit on kehitetty muiden maiden markkinoille. Täysrasvainen eli 10-prosenttinen on se kaikkein perinteisin versio.
Syytä sille, miksi joissain kreikkalaisissa jogurteissa on myös erittäin runsaasti proteiinia, en tunne. Minkään muun maan jogurteissa en ole tällaiseen törmännyt, riippumatta siitä, onko jogurtti tiivismuotoista ja valutettua vai löysää ja nestemäistä. Muiden jogurttien proteiinipitoisuus pysyttelee kolmen ja neljän prosentin tuntumassa. Kreikassa jogurtit ovat kautta linjan proteiinirikkaampia, ja siellä törmää hyvin usein yli 5% pitoisuuksiin. (Mitä käsitellympää jogurttia, sitä pienempi todennäköisyys korkealle proteiinille.)
Nyt löysin Fagen rinnalle Prisman hyllystä uuden suosikin, Olympuksen 10% kreikkalaisen jogurtin. (Hassusti, tässä on tekstit vain ruotsiksi..! Vaikka kyseessä on kreikkalaisen meijerin tuote.) Olympuksen jogurtissa on 7% proteiinia, eli ei ihan yhtä paljon kuin Fagessa, mutta oikein mukavasti joka tapauksessa.
Lisäksi Olympuksen jogurtissa on aivan erityisen tiheä koostumus, mikä on harvinaista näin rasvaiselle jogurtille. Tyypillisesti korkea rasvapitoisuus pehmentää koostumusta, ja monet Kreikassa myytävät kymppiprosenttiset ovatkin kuohkean kermaisia.
Olympuksen koostumus on kuitenkin niin tiheää, että tämä tuntuu enemmän rahkalta kuin jogurtilta. Lusikka seisoo pystyssä tässä tavarassa, niin kiinteää se on! Rakastan tällaisia tiiviitä koostumuksia jogurteissa, koska ne tuntuvat ruokaisammilta kuin löysemmät. :)
Olympuksen jogurtin makukin on aivan ihana, todella samettinen ja samalla jotenkin rustiikkinen. Luonnonjogurteissakin on huimasti eroja, myös kreikkalaisten jogurttien joukossa, ja joihinkin lisätään tärkkelystä, makuaromeita, liivatetta, maitojauhetta tai muita lisäaineita. Olympuksen sekä Fagen jogurtissa on vain kolme ainesosaa: maito, kerma ja hapatebakteerit. Varmasti juuri se tuo näiden meijerien jogurtteihin niin puhtaan ja aidon maun. Olympuksen eduksi on luettavissa vielä se, että siinä on täysmaitoa, kermaa ja hapatetta, Fagessa rasvatonta maitoa.
Mitä tulee rahkaan, niissä saisi puolestani olla tarjolla paljon nykyistä enemmän rasvaisempia vaihtoehtoja. 0-prosenttinen rahka on kitkerää! Mieluummin syön runsasproteiinista kreikkalaista jogurttia kuin rahkaa, jos haluan proteiinipommin maitotuotteen muodossa.
Jos sinullekin maittaisi proteiinijogurtti, laita mieleen Fage ja Olympus. :)
Oletteko muuten ylipäänsä ✅ Team Rahka vai ✅ Team Jogurtti?
.
P.S. Tunnustaako joku kultainen lukijani linkittäneensä mun Ikaria-postauksen jonnekin keskustelupalstalle? ☺️ Aivan out of the blue tätä puolitoistavuotta vanhaa kertomusta omalaatuisen kreikkalaisen Ikaria-saaren tunnelmista on nyt Analyticsin mukaan luettu viikon sisällä yli 1500 kertaa! Se on varmaan enemmän kuin silloin, kun koko jutun julkaisin. Uteliaisuus herää, missä tämä on jaettu. :)
P.P.S. Peikonlehtien huollosta on kyselty. Huolto on onnistuneesti tehty, mutta en ehtinyt kirjoittaa siitä ennen Kreikkaa. Juttu tulee ulos myöhemmin :) Vaikka huolto oli onnistunut, pientä ennalta-arvaamatonta päänvaivaa liittyy uuteenkin tilanteeseen. Miten voikin olla näin "dramaattista" olla peikonlehtien omistaja.... 😅
Tänään on vuorossa erityinen hyvän mielen postaus. :)
Olen tutustunut Ruotsissa pariskuntaan, jonka elämäntapa - ja KOTI - on niin inspiroiva, että haluan kirjoittaa siitä.
Olenkin kaivannut blogiin "old school" Karkkipäivä-postauksia, ja tämä on hengeltään sellainen. :)
Kuvittele mielessäsi keski-ikäinen urbaani pariskunta, joka väsyy pääkaupungin hektiseen elämäntyyliin, muuttaa satavuotiaaseen rautatiehotelliin keskelle hiljaisinta maaseutua kylään, josta eivät ole koskaan kuulleetkaan - ja päätyy perustamaan kotitaloonsa yhdysvaltalaiselle country-muusikolle omistetun museon, joka on ainoa laatuaan koko maailmassa.
Tällainen tarina on inspiroinut päivän blogipostauksen. 😍
Saanko esitellä, ihanat Björn ja Birgitta, ja maailman ainoa Jim Reeves -museo keskellä Hälsinglandin maaseutua keski-Ruotsissa! Kuvassa myös perheen koira Cheyenne.
Olen tutustunut Björniin ja Birgittaan viimeisen kolmen vuoden aikana Ruotsissa, jossa he asuvat mieheni veljen mökkinaapureina. Tai naapureina ja naapureina - kylä metsän keskellä on harvaan asuttua, ja yli kilometrin päässä asuvaa henkilöä voi perustellusti kutsua naapuriksi. :)
Vaikutuin pariskunnan tarinasta ja kodista heti ensimmäisellä vierailulla. Mietin jo silloin, että tästä olisi mukava joskus kirjoittaa!
Tukholman esikaupunkialueella asuneet Björn ja Birgitta totesivat kaipaavansa muutosta elämäänsä, ja alkoivat etsiä taloa maaseudulta. Sattumalta heidän silmiinsä osui ilmoitus vanhasta rautatiehotellista, joka oli myynnissä Hälsinglandissa Voxnan kylässä, alueella, joka ei ollut heille ennestään lainkaan tuttua.
Pariskunta ei ollut etsimässä ihan näin suurta taloa - rakennuksessa on yli 400 neliötä, mutta käytyään katsomassa taloa, heille tuli vahva tunne, että tämä on heidän paikkansa.
Niin Björn ja Birgitta pakkasivat kasaan elämänsä pääkaupunkiseudulla, jättivät oravanpyörän taakseen ja muuttivat keskelle metsää kylään, jossa asuu alle 50 ihmistä. Valtava kotitalo tarjoaa loputtomasti remontoitavaa, ja uusi elämäntyyli leppoisassa kyläyhteisössä - sekä oman pienen museon omistajina - on sopinut pariskunnalle enemmän kuin hyvin. Tästähän saisi vaikka 2000-luvulle sijoittuvan Villi Pohjola -henkisen TV-sarjan... 🥰 Skandiversiona. Katsoisin!
Uuden kodin neliöt ovat tarjonneet mahdollisuuden esimerkiksi nikkaroida alakertaan museon naapuriin ikioma brittipubi (kuvassa), jonne pariskunta kutsuu mielellään ystäviään istumaan iltaa. 🍻
Talo on sisältä kuin elämysmatka. Käydessäni vierailulla ensimmäisiä kertoja tunsin, että olisin kaivannut karttaa löytääkseni takaisin, kun kävin illallisen aikana WC:ssä. :)
Tältä näytti Björnin ja Birgitan kotitalo ympäristöineen noin sata vuotta sitten.
Voxnan halki kulki vilkas rautatie, ja aseman lähellä sijaitsi matkustajakoti, joka nyt on pariskunnan koti sekä museo. Talo näkyy kuvassa oikealla.
Junaliikenne Voxnan kautta lakkautettiin 70-luvulla, ja tänä päivänä kylän vilkkaasta rautatiehistoriasta kertovat enää kasvillisuuden seassa siellä täällä arvoituksellisesti pilkottavat raiteet.
...ja valokuvat Jim Reeves -museon aulassa!
Jim Reeves oli yhdysvaltalainen 1950- ja 60-luvulla vaikuttanut country -laulaja, ja aikoinaan osassa maailmaa yhtä suosittu kuin Elvis. Hän on yksi tunnetuimpia Nashville sound -countrytyylin edustajista. Reeves on myynyt maailmanlaajuisesti yli 180 miljoonaa levyä.
Minulle Jim Reeves myönnettävästi ei ollut aikaisemmin tuttu, mutta nyt totisesti on!
Mikä inspiroi minua erityisesti on museon synty täysin suunnittelematta ehdan fanin toimesta - kun olosuhteet yllättäen tarjosivat tähän mahdollisuuden.
Björn on ollut vuosikymmeniä intohimoinen Jim Reeves -fani. Kun hänen eteensä ilmaantui mahdollisuus ostaa Jim Reevesin kuolinpesän omistuksessa olleita Reevesin henkilökohtaisia tavaroita, hän päätti tarttua tilaisuuteen. Ja nyt ei puhuta muutamasta muistoesineestä kuten sytkäristä ja kahvikupista, vaan valtavasta määrästä esineistöä matkalaukuista vaatteisiin, kirjeisiin, partavesiin ja auton takapenkkiin - Björn oli lähellä ostaa jopa Reevesin keikkabussin..!
Tämän kenties monen mielestä erikoisen tempauksen mahdollistajana toimi uusi koti - kolmikerroksisessa matkustajakodissa neliöitä riittää, ja Björnin päässä alkoi heti raksuttaa. Talossa oli tilaa esineistölle - ja miksipä ei hyödyntää ainutlaatuista kokoelmaa laajemminkin, kuin omaan yksityiskäyttöön?
Niin Björn päätti perustaa Jim Reevesille omistetun museon. Kotitalon alakerta muuntui ainutlaatuiseksi yksityiseksi museoksi.
Piskuinen kylä keski-Ruotsin metsissä voi kuulostaa erikoiselta sijainnilta yhdysvaltalaisen country-tähden museolle, mutta yhtä kaikki - siellä se nyt sijaitsee :) From Nashville to Voxna. Museo on alueen ja koko Hälsinglandin tunnetuimpia nähtävyyksiä ja sinne saapuu kävijöitä bussilasteittain.
Olen itse samaan tapaan intohimoinen ihminen jonka elämässä mielenkiinnon kohteet näkyvät hyvinkin vahvasti, ja samaistun Björnin Reeves-innostukseen. Minusta on mahtavaa, että ihmiset innostuvat asioista ja myös näyttävät sen! Kun jostain tykkää, niin tykkää täysillä! 💪 Itsekin olen joskus haaveillut mm. omasta My Little Pony -galleriasta..!
Jim Reeves aloitti uransa country & western -laulajana 1940-luvulla ja sai ensimmäisen listahittinsä biisillä Mexican Joe vuonna 1953. Ensimmäisen pitkäsoittonsa Reeves julkaisi vuonna 1955.
Reevesin laulutyyli edusti uran alkuvaiheissa perinteisempää ja texasilaiselle genrelle siihen aikaan tyypillistä "kovaa" countrya, mutta Reeves lähti kehittämään tyyliään pehmeämpään ja pop-ystävällisempään suuntaan 50-luvun lopulla. Tämä suunta toikin hänelle suurimman suosion, ja Reeves samettisine baritoni-äänineen tuli kansainvälisesti tunnetuksi country-pop croonerina.
Reeves oli mukana luomassa uutta rennompaa, pehmeämpää ja popimpaa countryn tyyliä, joka tuli myöhemmin tunnetuksi Nashville soundina. Toinen genren suuri tähti oli Patsy Cline. Musiikkigenrejä yhdistellyt Nashville sound oli tyyli, joka lopulta teki country-musiikista miljoonabisneksen.
Reeves oli uransa huipulla 1960-luvulla, jolloin suosio Euroopassa, Etelä-Afrikassa ja Sri Lankassa (!) ylitti paikoin suosion Yhdysvalloissa. Hitit seurasivat toisiaan ja Reeves aloitteli myös elokuvatähden uraa Etelä-Afrikassa kuvatussa Kimberley Jim -filmissä.
Kaikki päättyi traagisesti heinäkuussa 1964, kun Reeves menehtyi lentokoneonnettomuudessa. Reeves ohjasi itse turmakonetta ja joutui myrskypilveen vain hetkiä ennen kuin hänen oli määrä laskeutua Nashvillen lentokentälle. Turmassa menehtyi myös Reevesin manageri.
Reevesin suosio säilyi vahvana läpi 1960-luvun, ja osa hänen suurimmista hiteistään on julkaistu postuumisti.
Björn kertoi, että Reeves jätti jälkeensä valtavasti julkaisematonta materiaalia, ja uusia Jim Reeves -levytyksiä julkaistaan yhä 2000-luvullakin.
Jim Reevesin merkittäviin vaikutuksiin kuuluu country-musiikin suosion kansainvälistäminen. Frank Sinatran ja Bing Crosbyn kaltaisilta laulajilta vaikutteita saaneella rikkaalla äänellään sekä genrejä yhdistäneellä tyylillään Reeves teki countrysta sulavaa ja helpostilähestyttävää, pop-kansaankin vetoavaa musiikkia.
Sirottelen museon fiilis-kuvien joukkoon hieman Jim Reeves -triviaa.
Yllä näkyvässä kuvassa on Reevesin muistokivi Texasin Carthagessa. Voxnan museo lähettää muistomerkille joka vuosi kukkia Reevesin kuolinpäivänä.
Jim Reevesillä oli koira, Collie nimeltä Cheyenne. Koira oli hänelle kaikki kaikessa, ja koira on kuuleman mukaan haudattu samaan hautaan Reevesin kanssa.
Myös Björnillä ja Birgitalla on Collie nimeltä Cheyenne. ;) Koiralla on oma sivu museon kotisivulla.
Jim Reevesillä oli korkea otsa ja hiusraja. Reeves koki tämän tekevän hänestä vanhemman näköisen, ja hän käytti koko uransa ajan tupeeta imagosyistä.
Naiset eivät suinkaan ole ainoita, joilla on ulkonäköpaineita.
(Vitriinissä on Jim Reevesin hajuvesiä - hän on näemmä käyttänyt myös Avonia..!)
Jim Reevesin hittejä, jotka kertovat menestyksestä country-balladien tulkitsijana:
Kysyin Björniltä, mikä on ensimmäinen Jim Reevesin laulu, jonka hän muistaa kuulleensa. Se on My Lips Are Sealed vuodelta 1956, tosin Björn on kuullut sen vasta 1960-luvulla.
Vuosi, jolloin Björn muistaa kunnolla panneensa Reevesin musiikin merkille, oli 1964 - vuosi, jolloin Reeves menehtyi. Arvatenkin tuona vuonna Reevesin musiikkia on soitettu Ruotsissakin erityisen paljon. Reevesin samettinen ääni teki nuoreen Björniin lähtemättömän vaikutuksen.
Björn opastaa henkilökohtaisesti jokaisen kierroksen museossa. Opastuksen saa myös englanniksi - museoon tulee vieraita ympäri maailmaa.
Tämä on kenties museon erikoisin esine: Jim Reevesin yskänlääkepullo, jonka hän on ostanut vain viisi päivää ennen kuolemaansa.
Reevesillä oli ennen turmalentoa sitkeä flunssa, ja hän oli jo kerran siirtänyt matkaansa flunssan takia. On kuultu spekulaatioita siitäkin, oliko hän vieläkään täysin terve asettuessaan pienkoneensa puikkoihin turmapäivänä, ja saattoiko terveydentila vaikuttaa Reevesin orientaatiokykyyn hänen lentäessään myrskypilveen.
Tämä taas on esine, johon museo perustajalla on henkilökohtaisin suhde: Jim Reevesin bleiseri, - johon Björn pukeutui hänen ja Birgitan hääpäivänä! ❤️
Jim Reeves -keräilijän hallussa on itsestäänselvästi myös Reevesin nimikirjoitus.
Jos löydätte itsenne jonain kauniina päivänä Ruotsin Hälsinglandista, älkää missatko vierailua tässä museossa!
Museovierailija saa bonuksena ilahtua Björnin ja Birgitan perheen sydämellisestä seurasta.
Loppukevennys: mistä tässä kuvassa on kyse?
Björn, Birgitta (ja Cheyenne..!) ovat saapuneet meille saunomaan, ja yllättivät meidät astumalla autosta kylpytakeissa. Tilaisuuden pukukoodia oli noudatettu kirjaimellisesti. :) Björnin habitus oli viimeistelty vyöllä roikkuvalla samuraimiekalla ja asiaankuuluvilla poseerauksilla..!
Härliga typer! 🥰
.
P.S. Ostin museosta Jim Reevesin joululevyn, vielä pari kuukautta ja sen voi viritellä stereoihin...! 😍
Viimeisenä kysymys: kuinka monelle teistä Jim Reeves on tuttu?
