13.10.2024

Ateena ei ole enää entisensä

Olen seurannut Ateenan hintojen kehitystä lievästi ällistyneenä ja tietysti harmissanikin. Ylipäänsä Ateena on kaupallistunut vahvasti, ja henki on muuttunut sanalla sanoen kapitalistisemmaksi.

Hintataso kaikkialla Kreikassa on noussut, toki muuallakin Euroopassa, mutta Ateenassa kehitys on ollut kerrassaan häkellyttävää. Etenkin majoituksen hinnat alkavat karata käsistä, ja vuokrahuoneiden kallistuminen saa kurkun kuivumaan; hinnat ovat jopa viisinkertaistuneet vain seitsemässä vuodessa.

Esimerkki: lokakuussa 2015 on saanut 3 huonetta + keittiö -asunnon aivan Syntagma-aukion reunalta hintaan 27€ / yö. Tunnelmia  asunnosta tässä postauksessani. Keväällä 2017 olen maksanut huoneesta Ermou-kadun läheisyydessä 22€ / yö.

Syksy 2024: syyskuussa yhden huoneen huoneisto Ateenan ydinkeskustassa maksoi keskimäärin välillä 150€ - 200€ (hintatiedot Booking.com'issa). Lokakuun puolessa välissä "sentään" saa yhden huoneen sadalla eurolla. Ja puhutaan vain yhdestä huoneesta - samalla hinnalla olisi seitsemän vuotta sitten saanut vuokrattua keskustasta talon! 

Järkevin vaihtoehto, jonka lopulta löysin 4 km ydinkeskustan ulkopuolelta maksoi 81€ / yö.

Hotellien hinnat ovat kutakuinkin tuplaantuneet ihan viime vuosina. Matkapäiväkirjani mukaan olen syksyllä 2019 - eli juuri ennen pandemiaa - maksanut Monastirakin parhailla näköaloilla varustetun A For Athens -hotellin huoneesta 90€ - nyt sama huone maksaa 240€, samana ajankohtana.

Huone ehdottomassa lempparihotellissani Plakassa on aikoinaan maksanut niinkin vähän kuin 59€, nyt huonehinnat alkavat summasta 177€ - ja tämä on yhden hengen huone. Kahden hengen huoneesta saa nyt lokakuussa yskäistä 209€ - ja kyseessä on kolmen tähden perushotelli. Voitte vain arvailla, mitä elegantimmat hotellit maksavat...

Ravintolaruokien hinnat ovat niin ikään tuplaantuneet. Jos maksoit kreikkalaisesta salaatista vuonna 2012 viisi euroa, nyt maksat siitä Ateenan ydinkeskustassa - kuten myös suosituimmilla saarilla, - 10€-13€. Kreikkalainen ystäväni päivitteli, että jopa halvimmista halvin pikaruoka, kreikkalaisten oma souvlaki, maksaa nyt 4,50€. Hinta on toki sinällään edullinen, mutta souvlakin on ennen saanut jopa kahdella eurolla.

Mietin, mitä tässä välissä on tapahtunut..? Muuta kuin pandemia? Vai onko kallistumisen syy nimenomaan pandemiavuosien tappiot, joita nyt paikataan jäätävillä korotuksilla?

Ateena

ATEENAN MATKAILIJAMÄÄRÄT KASVANEET 100%

Hinnat eivät ole ainoa tuplaantunut asia: myös turistien määrä on kymmenessä vuodessa kaksinkertaistunut.

Ateenalainen eKathimerini.com-uutissivusto kertoo helmikuussa julkaistussa artikkelissaan, että rekisteröityjen ulkomaalaisten vierailijoiden määrä Ateenassa oli ennätyskorkea viime vuonna: 7 miljoonaa, kun se vuonna 2014 oli 3,4 miljoonaa. Kaikkein eniten on kasvanut amerikkalaisten turistien määrä; heitä oli vuonna 2023 peräti miljoona. Turistien moninkertaistumista ei ole voinut olla huomaamatta - ei myöskään amerikkalaisten runsaslukuisuutta. ;)

eKathimerinin artikkelissa todetaan myös toinen huomaamani asia: Ateena on nykyään ympärivuotinen matkailukohde. Tämä tuli viimeistään todistettua tämän vuoden helmikuussa; Ateenan kaduilla vallitsi yhtä vilkas turistien vaellus kuin muulloinkin.

Areios Pagos eilen illalla.

Lempipaikkoihini kuuluvalla Areios Pagos -näköalakalliolla oli 2010-luvulla seuranani muutamia kymmeniä ihmisiä ihailemassa auringonlaskua; nyt paikka on lokakuussakin niin tupaten täynnä, että hyvä jos sekaan mahtuu. Entinen harras tunnelma muistuttaa nykyään torimarkkinoita tai auringonlaskun aikaan teatterin katsomoa - vähän samat vibat, kuin Santorinin Oiassa.

Odotan, että koska tahansa kallioille ilmestyy myyntikojuja – ja milloinkahan joukko sijoittajia saa käännytettyä hallituksen tai museoviraston mielen, ja Areios Pagoksen historiallisille kallioille nousee kiiltävä putiikkihotelli.

Ateena on yhdellä sanalla kaupallistunut - aivan eksponentiaalisesti.

Vanhankaupungin ja sen välittömän läheisyyden katuja vaeltaessa voi vaivatta todeta, että alueen kaikki liikenevät kiinteistöt halutaan muuntaa palvelemaan turismia. Tyhjät ja rapistuneet liiketilat, vanhat kirjakaupat ja piskuiset kioskit rempataan totaali-makeovereilla putiikkihotelleiksi ja ultratrendikkäiksi bistroiksi. Myös vanhoja, vuosia olemassa olleita kahviloita ja tavernoja "trendistetään" - vanhat vuokralaiset ja konsepti ulos, uusi pramea ravintola tai teemabaari tilalle.

Todistin järkyttyneenä mm. sympaattisen kirjakahvilan muuttuneen vähäpukeisia naissisäänheittäjiä hyödyntäväksi kovaääniseksi cocktail-baariksi, ja perinteisen lempparitavernani tilalla Psirrissä oli uutuuttaan kimaltava ja modernisti sisustettu "Grill House Arachova".

Jopa katot hyödynnetään; pian Akropolin ympäristössä ei varmaan ole yhtäkään rakennusta, jonka kattoa ei olisi remontoitu hotellin tai ravintolan näköalaterassiksi. Vain kymmenen vuotta sitten kattoterassilliset ravintolat olivat kaupungissa harvinaisuus.

Ateena

Jos mennään 25 vuotta taaksepäin, keskustaa ei kaupallisesta näkökulmasta tunnistaisi samaksi. Vuosina 1997-1999 Ateenassa kohtaamani kauppakadut olivat tarjonnaltaan ja estetiikaltaan suunnilleen neuvostoliittoa tähän päivään verrattuna. Ermou’n poikkikadut liiketiloineen olivat rapistuneessa kuosissaan ja vanhanaikaisessa tyylissään suorastaan eksoottisia.

Ateena

Moni muu Euroopan pääkaupunki on ollut vuosikymmeniä kaupallinen ja hyödyntänyt turistien elämyksenhakuisuutta kaikin mahdollisin keinoin, Ateena on herännyt tähän vasta viimeisen kymmenen vuoden aikana. Turistikeskusta on käynyt läpi nopean ja intensiivisen elämyksellistämis-faceliftin, ja nyt viimein ikävä kyllä myös hintojen liftin.

Vaikka moni keskustan uudistuksista myös miellyttää minua, tunnistan itsessäni vastahakoisuutta sekä kaipuuta vanhoihin aikoihin. Se tietty vapauden tunne, joka liittyi Kreikassa matkusteluun, on hiipunut. Ei voi enää mennä ja tehdä, vaan hinnat täytyy tarkistaa, ja tehdä valintoja sen mukaan.

Ateenassa tietty ”disneyland”-meininki on mennyt joillain alueilla jo niin överiksi, että tunnelma alkaa olla väsähtänyt ja hyvä maku kaukana. Hyvänä esimerkkinä Pittaki-katu ja Little Kook -kahvila (yllä kuvassa). Toivon, että tämä 'aikuisten huvipuisto' -trendi ravintolascenessä olisi nyt aikansa elänyt, ja amerikkalaishenkinen elämyksellisyys pysyisi Yhdysvalloissa.

Ateena

Eniten tietysti harmittaa hintataso. Jouduin tällä matkalla toteamaan, että en enää pysty asumaan ydinkeskustassa, sillä hintataso tekee sen mahdottomaksi. Tai ainakin järjettömäksi.

Valitsin tällä kertaa Ambelokipin kaupunginosan, joka lasketaan yhä keskustaksi, mutta on niin sanotun turistikeskustan ulkopuolella. Ambelokipiin on metrolla alle 10 minuuttia Syntagmalta eli Ateenan ydinkeskustasta, mutta tunnelma ei ole sama, kun ei voi enää kävellä kämpästään suoraan keskelle Monastirakin ja Psirrin vilinää.

Olen jutellut hintatason noususta luonnollisestikin myös paikallisten ystävieni kanssa. He ovat yhtä surullisia ja pöyristyneitä kuin minäkin. Ystäväni Miltonin äidin näkemyksen mukaan paikalliset yrittäjät ”varastavat” ihmisiltä - hintojen nousu ei ole linjassa verojen tai elinkulujen nousun kanssa, vaan yrittäjät vain vetävät nyt paksummat katteet, jotta heidän taskuunsa jäisi enemmän. Kun moni turisti ilomielin maksaa nykyisetkin hinnat, voi ymmärtää yrittäjien mentaliteetin – miksipä ei veloittaa enemmän, kun maksajia löytyy?

Ennen kaikkea ihmettelen, miten kreikkalaiset itse hyväksyvät tämän. Kyllähän maan hintatason täytyisi ensisijaisesti perustua paikalliseen palkkatasoon, ei turistien lompakkojen paksuuteen.

Kun Kreikassa esimerkiksi kuppi kahvia maksaa monessa paikassa nykyään enemmän kuin Suomessa, ja palkat ovat silti noin puolet meidän palkoistamme, miten tämä menee yksiin? Selittäkää te talouden päälle enemmän ymmärtävät tämä yhtälö minulle..!

Ateena

VINKKI (HIEMAN) EDULLISEMPAAN ATEENAAN

Jos tykkäät minun tavoin viettää aikaa Ateenassa, eikä keskustan majoitusvaihtoehtojen nykyinen hintataso puhuttele sinuakaan, annan vinkin Panormoun metroaseman alueesta.

Panormou sijaitsee Ambelokipin kaupunginosassa, neljän metropysäkin päässä Syntagmalta. Se on myös lentokentälle vievän sinisen metrolinja 3:n varrella. Etenkin aikaiselle aamulennolle lähtiessä (Aegean, I’m thinking of you…) on kätevää, kun pääsee mahdollisimman vähällä vaivalla kentälle vievään metroon.

Kuvassa Ambelokipin kaupunginosa Apollon Towerista kuvattuna.

Panormoun metroasemaa ympäröivä alue on eloisaa ja siistiä kreikkalaisten asuinaluetta, ja siellä on myös paljon kauppoja ja ravintoloita. Vuokra-asuntoja sekä Airbnb’n että Bookingin kautta on tarjolla oikein mukavasti, ja paljon edullisemmilla hinnoilla kuin ydinkeskustassa.

Kuvassa Plateia Kanelopoulou -aukio, jolla Panormoun metroasema sijaitsee. Hyvin tyypillinen ateenalaisen kaupunginosan keskusaukio viheralueineen, penkkeineen ja kioskeineen.

Vuokrasin tällä reissulla Panormoun alueelta kaksi kämppää (yhden Kykladeilta palatessa ja yhden Sporadeilta palatessa), ja kummatkin olivat moderneja, remontoituja ja erittäin siistejä. Kuvassa toisen asunnon keittiö.

Maininnan arvoinen on myös alueen uusi vetonaula: viime vuonna avautunut, Apollon Tower -rakennuksen ylimmässä kerroksessa sijaitseva Deos-ravintola- & -kattobaari.

Täältä saa jälleen uuden näkökulman Ateenan klassiseen talomeri-maisemaan. :) Deoksen kattoterassilla on uima-allas- sekä sushibaari ja alemmassa kerroksessa (24. krs) fine dining -ravintola sekä rennompi kahvila-baari, josta saa yksinkertaista finger foodia.

Kalaruoan sekä perinteisen kreikkalaisen ruoan ystäville ravintolavinkkini on Nemo Team, mutkaton ja edullinen kalaruokakuppila aivan Plateia Kanelopoulou -aukion ja Apollo Towerin vieressä osoitteessa Louizis Riankour 58.

Söimme täällä Mariannan kanssa herkullista meribassia, hortaa, favaa ja horiatikia, ja annokset olivat niin valtavia, että puolet jäi doggy bagiin kotiin vietäväksi. Hintaa koko komeudella oli 42€.

Ateena Ateno Restaurant

Tämä matka jätti minut kokonaisuudessaan mietteliääksi Kreikassa tapahtuvien muutosten suhteen. Satunnainen Kreikassa lomailija ei varmaankaan reagoi hintojen nousuun, mutta vakkarikävijään tämä vaikuttaa. Kun ymmärtää, että matkailu- ja ravintolapalveluiden hintojen nousu ei liity yksistään elinkustannusten nousuun, se on omiaan nostamaan myös kiukkua. Hinnat eivät ole perusteltuja.

Ateenan ohella hinnat ovat nousseet eniten Kykladeilla, joka on Kreikan kirkkaasti suosituin saariryhmä. Puhuin aiemmassa postauksessa laivalippujen kallistumisesta, mutta myöhemmin selvisi, etteivät ne ole nousseet yhtä rajusti kaikilla Egeanmeren saarialueilla. Kykladeilla liikennöivät laivayhtiöt ovat nostaneet hintoja reippaasti enemmän kuin vaikkapa Sporadeilla tai Joonian saarilla liikennöivät yhtiöt. Myös ravintolat ja majoitus olivat Kykladeilla selvästi kalliimpia kuin Sporadeilla.

Jos jokin lämmitti minua, niin tämä: Skiathoksella oli yhä mahdollista majoittua 23€ hintaan. Tällaista hintatasoa - ei lähimaillakaan - ollut tarjolla yhdelläkään toisella saarella, jolla tällä reissulla kävin.

Skiathoksen poikkeuksellinen tilanne johtuu oletettavasti saaren korkeasta turistillisuusasteesta, sesongin lopusta sekä majoituksen ylitarjonnasta: jo pelkästään Skiathoksen pääkaupungissa on tarjolla moninkertaisesti enemmän majoitusta kuin muilla Sporadeilla yhteensä. Skiathoksella olen muuten aikaisemminkin kokenut kaikkein halvimman majapaikkani: keittiönurkkauksella varustettu pieni huone irtosi sieltä 10 vuotta sitten hintaan 15€.

Jatkossa täytyy suunnitella Kreikan matkakohteet eri tavalla kuin ennen: saaren ja laivayhteyksien hintojen mukaan. Tämä tarkoittaa vähemmän spontaania seikkailullisuutta, mutta – ylipäänsä mahdollisuutta matkustaa Kreikassa. ❤️

Lopuksi: totta kai Ateena ON edelleen aivan ihana ja minulle äärettömän rakas kaupunki. Jäljellä on myös paljon vanhaa tuttua, joka lämmittää niin mieltä kuin kehoa ja saa hymyilemään. Esimerkiksi Exarchian alue on oma vanha itsensä. 💜 Ateena on yhä minulle home away from home, ihmisineen ja minulle merkityksellisine paikkoineen. Suomen ulkopuolella ei ole toista minulle yhtä tärkeää kaupunkia.

(Tänä syksynä celsius-asteetkin muuten lämmittivät erittäin kiitettävästi...)

Ehkäpä keskustan kallistuminen luo uusia mahdollisuuksia tutustua Ateenaan yhä laajemmin. Seuraavalla vierailulla ehkä palaan Ambelokipiin - tai valitsen jonkin ihan uuden kaupunginosan! ☺️

.

Oletko sinä käynyt Ateenassa ja huomioinut kaupungin muutoksen?

Lue täältä kaikki kirjoitukseni Ateenasta.

16 comments on “Ateena ei ole enää entisensä”

  1. Ettei vaan amerikkalaissijoittajat olisi iskeneet Ateenan keskustaan :/, ja nyt pyydetään sitten niin isoja rahoja kuin turistit valmiita maksamaan. Mikä muuten selittää noin suuren matkailijamäärän nousun Ateenassa?

    Vastaa

    2
    1. Mikä muuten selittää noin suuren matkailijamäärän nousun Ateenassa?

      Sen minäkin haluaisin tietää. eKathimerinin artikkelissa Ateenan suurimmaksi vetonaulaksi mainitaan arkeologiset kohteet ja kulttuuri. Tämän voin toki ymmärtää, sillä harva matkustaa Ateenaan sen kauneuden tähden, mutta en silti keksi selitystä, miksi Akropolis, Zeuksen temppeli ja kumppanit ovat alkaneet vetää kävijöitä yhtäkkiä NÄIN paljon enemmän. Kreikan antiikin historia ja merkitys länsimaiselle sivistykselle on aina ollut tiedossa, ja onhan Akropoliksella ollut kautta turismin historiankin maine yhtenä ainutlaatuisimmista arkeologisista nähtävyyksistä Euroopassa. Miksi jengi sitten nyt on herännyt tällä volyymilla matkustamaan temppelinraunioiden luo - sen kun ymmärtäisi. On kyllä todella mielenkiintoinen ilmiö.

      (Näin omasta vinkkelistä mietin, voisiko Ateenan "karheus" olla muuttunut trendikkääksi..? Ateena on hyvin "non-polished" verrattuna moniin muihin Euroopan pääkaupunkeihin, ja on sitä yhä, uudistusten jälkeenkin. Voisikohan kaupungin ränsistynyt charmi olla noussut in-jutuksi travellerien keskuudessa..? 🤔)

      Vastaa

      3
    2. Arvailen tätä syytä myös.
      Uskon, että yksi syy on ikuinen some.
      On trendikästä näyttää matkustaneensa niinkin eksoottiseen paikkaan kuin Kreikka.

      Vastaa

      1
    3. On trendikästä näyttää matkustaneensa niinkin eksoottiseen paikkaan kuin Kreikka.

      Etenkin USAssa..! Kyllä. Ovathan Kreikan temppelit ja saaret very instagrammable....

      Vastaa

      2
    4. No tämä, kun Ateena ja sen historia on ollut tunnettu iät ajat. Olisiko esim. lentoja ja risteilyjä lisätty (ja miksi)? Ps. onneksi kerkesin käydä siellä ennen massaturismia, toivon suuresti että kaupungin rosoisuus säilyy.

      Vastaa

      1
    5. Ps. onneksi kerkesin käydä siellä ennen massaturismia, toivon suuresti että kaupungin rosoisuus säilyy.

      Psirri on jo menetetty, mutta toivon, että Exarchian rosoisuus ja alternative-tunnelma vähintään pysyy..! 🙏🏻 Siellä käydessä löysin vielä tänäkin syksynä vanhan, saman Ateenan.

      Vastaa

      3
  2. Hei Sanni,
    ihanaa paikallistuntemusta sinulla.
    Sinä voisit järjestää iloiset, opastetut seuramatkat🤩 lukijoillesi, jotka eivät itse osaa/uskalla matkalle lähteä.

    Vastaa

    4
    1. Sinä voisit järjestää iloiset, opastetut seuramatkat🤩 lukijoillesi, jotka eivät itse osaa/uskalla matkalle lähteä.

      Jos seuramatkan järjestäminen olisi helppoa, olisin tehnytkin tämän varmaan aikaa sitten..! 🤗

      Järjestän räätälöityjä "seuramatkoja" perheeni jäsenille. 😅 Minusta on kieltämättä todella antoisaa suunnitella matkoja muille(kin) kuin itselleni, se on myös alkuperäinen ammattini ja se, mitä halusin tehdä työkseni varhaisteinistä saakka. 😙 ❤️

      Vastaa

      7
  3. En usko että kyse on kovin mystisestä ilmiöstä. Elintason nousun myötä yhä useammalla on varaa matkustaa jatkuvasti ulkomaille. Venetsian, Barcelonan jne kokeneet turret hakevat uusia vähemmän turistillisia kohteita kuten Ateena. Sosiaalisen median ja blogien avulla on helppo etsiä tietoa edullisemmista kohteista. Koska ilmastonmuutos etenee, lomia ja etätöitä aletaan ajoittaa muualle kuin kuumimpaan sesonkiin, maksukykyistä porukkaa riittää kyllä joka vuodenaikaan. Moni turistillinen vanhakaupunki ei ole enää vuosiin ollut mahdollinen paikallisille. Se on hinta joka täytyy maksaa siitä että iso osa hyötyy turistibisneksestä. Moni varmasti nostaa hintoja kun haluaa hyötyä ennen kuin ilmastonmuutos tekee Välimeren alueesta sietämättömän kuuman.

    Vastaa

    4
    1. Tosi hyviä pointteja, joita en ollut tullut ajatelleeksi.

      Moni varmasti nostaa hintoja kun haluaa hyötyä ennen kuin ilmastonmuutos tekee Välimeren alueesta sietämättömän kuuman.

      Tämä... siinä jopa voi olla jokin totuuden siemen, ja niin surullista. 😔 Sarjassamme matkailun ilmiöitä, joita kukaan ei olisi osannut ajatella 50 vuotta sitten.

      Vastaa

      1
  4. Miusta tuntuu, että matkailu on kallistunut järjettömästi viime vuosina niin Suomessa kuin ulkomailla. Lennot ovat älyttömän kalliita. Täällä Itä- Suomessakin hotellien, sekä majatalojen hinnat ovat samaa luokkaa kuin Helsingissä yhdeltä yöltä ainakin Kolilla, Juuassa ja Nurmeksessa. Myös air bnb hinnat ovat nousseet aika paljon, varsinkin Joensuun keskustan lieppeillä. Miusta on myös älytöntä, että uuden kauppahallin tullessa Joensuuhun, keskustassa viinilasi 16cl maksaa jo 13€ eli saman mitä Helsingissä. Ennen sai helposti 5-7€. Täällä kuitenkin palkat ovat pienemmät kuin pk- seudulla. :D Erittäin harvoin tulee nykyään ravintoloissa käytyä keskustassa, kun samaan hintaan saat viinipullon ja ruoan hinnalla taas useamman päivän ruoat koko perheelle.

    Mut joo, ei tänä päivänä pääse Tsekkiinkään viikoksi 500€:lla sisältäen lennot, sekä sviittimajoituksen kolmelle hengelle... Raha puhuu, hitot siitä miten ihmiset pärjäävät palkoillaan omassa kotimaassaan. :(

    Vastaa

    2
    1. Täällä Itä- Suomessakin hotellien, sekä majatalojen hinnat ovat samaa luokkaa kuin Helsingissä yhdeltä yöltä ainakin Kolilla, Juuassa ja Nurmeksessa.

      Ihan järkyttävää..! 😳 Onko tämä sitten covidin seurausta, kun pandemia lisäsi kotimaan matkailun suosiota..?

      Myös air bnb hinnat ovat nousseet aika paljon, varsinkin Joensuun keskustan lieppeillä.

      Tämä johtuu varmasti siitä, että isot massat ovat nyt löytäneet koti/vuokra-asuntomajoituksen ja todenneet, että se on monilta osin paljon mukavampaa kuin hotellimajoitus. Yhä useampi valitsee mieluummin vuokrahuoneen tai -asunnon lomalleen hotellin sijaan. Se näkyy hinnoittelussa.

      uuden kauppahallin tullessa Joensuuhun, keskustassa viinilasi 16cl maksaa jo 13€

      Huhhuh... 😬 (Jos edes jostain voi Kreikan hinnoissa iloita niin siitä, että viinilasin saa yhä jopa luksushotellien terasseilla paljon edullisemmin kuin Suomessa. Talon viini maksaa tavernassa tyypillisesti 4€ / 25 cl. 🍷)

      Vastaa

      2
    2. Joo, just pandemian takia Kolista tuli aiempaa suositumpi, kuten muistakin Suomen kansallispuistoista. Niin suosittu, että siellä on nykyään neljä eri parkkipaikkaa, ennen oli vain yksi maisemahissin vieressä. Usein nuo parkkikset ovat aivan täynnä, kuten näköala- ja nuotiopaikatkin. Ei olla viitsitty viime vuosina käydä siellä yhtä usein kun ennen, vaikka kaunistahan siellä on. 😊 Rakensivat lisäksi toisen hotellin sinne, jossa on ravintola ja toki siellä on paljon niitä luksusmökkejä, joista saa pulittaa melkoisen summan ja tarkkana saa olla, että saa rahoille vastinetta. Onneksi itsellä asuu perhettä ja ystäviä Juuassa (oon sieltä kotoisin), niin ei tarvitse Helsingin hinnoilla yöpyä pikkupaikkakunnilla. 🙈 Kaikki hinnat ovat nousseet ihan älyttömästi, ennen 1,5 viikon ruoatkin sai kolmelle n. 55-65€ ja nyt menee 90-110€ täysin samaan settiin.

      Ohoh, Kreikassa on kyllä superhalpaa viiniä Suomeen verrattuna! Miuta nuo uudet hinnat vähän hämmästyttää, kun Alkossa saat pullon samaa viiniä 15€ ja ravintolassa 16cl maksaa just sen 13€. Mieluummin sitä pihistää ja viettää iltaa vaikka kotona ystävien kanssa tekemällä hyvää ruokaa yhdessä. ❤️

      Vastaa

      1
    3. Mä en ole käynyt Kolilla vielä kertaakaan... 🙈 Ja olisi ilmeisesti pitänyt käydä aikaisemmin. 😀😅

      Vastaa

      2
  5. Näistä asioistakin on mielenkiintoista lukea, etenkin kun tunnet paikat niin hyvin. Itse en Kreikkaa tunne juurikaan, mutta mietin, josko asiaan osaltaan vaikuttaisi myös pelko tulevaisuudesta?

    Ihan aiheeseen liittymättä täytyy vielä kiittää sinua vinkeistä, sillä olen päässyt eroon parista miliumista vinkilläsi glykolihaposta. Viimeksi milium vain putosi pois, parin päivän käsittelyn jälkeen. Olin ihan hämmästynyt.

    Toinen vinkkisi koski Dermosilin hydro gel -tuotetta, olen sen ja karbamidivoiteen avulla saanut jalkani todella paljon parempaan kuntoon. Laitan illalla hydrogeeliä ja sen päälle karbamidivoidetta ja sukat, ettei lakanat tuhriinnu. Ja aamulla jalat ovat todella pehmeät. Millään muulla hoidolla en aiemmin ole tällaisiin tuloksiin päässyt.

    Vastaa

    1
    1. olen päässyt eroon parista miliumista vinkilläsi glykolihaposta. Viimeksi milium vain putosi pois, parin päivän käsittelyn jälkeen. Olin ihan hämmästynyt.

      Joo, noin on käynyt mullekin - miliumi vain "putoaa" ihosta happokäsittelyjen seurauksena..! 😄 On ne hapot tehokkaita.

      Toinen vinkkisi koski Dermosilin hydro gel -tuotetta, olen sen ja karbamidivoiteen avulla saanut jalkani todella paljon parempaan kuntoon. Laitan illalla hydrogeeliä ja sen päälle karbamidivoidetta ja sukat, ettei lakanat tuhriinnu. Ja aamulla jalat ovat todella pehmeät. Millään muulla hoidolla en aiemmin ole tällaisiin tuloksiin päässyt.

      Mahtavaa! 👏 Nuo tosiaan ovat tehoduo! Hauska sattuma, että mainitsit ne juuri nyt - mun jalkojen iho ja etenkin kantapäät menivät nimittäin Kreikan matkalla ihan kamalaan kuntoon, kun kävelin niin paljon, ja jalat altistuivat vielä auringolle kun kuljin sandaaleissa. Nyt mulla on kantapäät ihan SOS-tilassa, ja heti lähtee hydrogeeli + karbamidi-kuuri päälle. Pääsen vieläpä keskiviikkona Vaasassa Dermosilin jalkahoitoon..! 😍 Dermosil on avannut Vaasaan tänä vuonna oman myymälän ja hoitolan ja mä menen sinne tällä viikolla tutustumaan. :)

      Vastaa

      2

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


  • Sanni

  • Arkisto

    • 2025 (16)
    • 2024 (125)
    • 2023 (149)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)