* sisältää mainoslinkkejä
Toivepostaus!
Olen saanut paljon uusia seuraajia, joille vanhemmat Curly Girl -postaukseni eivät ole tuttuja, ja moni on toivonut juttua hiustenhoitorutiinistani.
Tässä sellainen tulee, olkaa hyvä! :)
Mun hiukset ilman Curly Girl -käsittelyä ja Curly Girl -käsittelyn jälkeen.
Huom: luonnostaan suoria hiuksia ei saa kiharaiseksi Curly Girl metodilla. (Tähän luuloon olen joskus törmännyt.) Metodi toimii laineikkaissa ja luonnonkiharissa hiuksissa, ja rohkaisee hiuksen luonnollista kihartumistaipumusta.
Ja kyllä - kävin taas pitkästä aikaa värjäyttämässä hiukset kampaajalla. 😊 Tuo ennen-kuva näyttää itse asiassa tilanteen, miltä hiukseni näyttävät föönikuivattuina. Itse en koskaan föönikuivaa, mutta kampaajalla on pakko, kun ei oikein voi märälläkään tukalla lähteä sieltä. Föönaus tekee hiuksistani oikein rapsakan kuivat ja hattaraiset ja olen välttänyt föönausta ihan aina, jo kauan ennen Curly Girl -aikoja.
✅ Hiusta hoidetaan mahdollisimman kosteuttavalla tavalla, ja kaikki kuivattavat tekijät vääränlaisista tuotteista muotoilulaitteisiin eliminoidaan.
✅ Shampooksi valitaan mielellään sulfaatiton shampoo, ja hoitoaineen tulee olla silikoniton ja kosteuttava.
✅ Hoitoaine levitetään kosteisiin, ei pyyhekuivattuihin hiuksiin.
✅ Hoitoainekäsittely tehdään mieluusti Squish to Condish -tyylisesti. Tämä tapa sitoo hiuksiin maksimaalisesti kosteutta.
✅ Hiuksia ei föönata eikä käytetä muitakaan lämpömuotoilulaitteita.
✅ Hiuksia ei kuivata pörröisellä froteepyyhkeellä vaan sileällä kangasmateriaalilla, kuten pehmeällä T-paidalla. T-paita-kuivausta kutsutaan ploppaukseksi.
✅ Kiharoita rohkaistaan levittämällä hiuksiin pesun jälkeen kosteuttavaa leave-in-hoitoainetta sekä kosteuttavaa geeliä.
✅ Hiuksia ei harjata, vaan kammataan harvapiikkisellä kammalla (ns. permanenttikampa). Ylipäänsä hiuksia kammataan niin vähän kuin mahdollista.
Oma kokemukseni on, että squish to condish -hoitoainemenetelmä, ploppaus sekä kosteuttava hiusgeeli ovat vaikuttaneet eniten hiusteni kuntoon ja ulkonäköön. Näillä on ratkaiseva merkitys.
Shampoolla sen sijaan uskon olevan vähemmän merkitystä, kunhan se on kosteuttava. Sillä, sisältääkö shampoo sulfaatteja vai ei, ei ole ainakaan omissa hiuksissani merkitystä kihartumisen kannalta.
Kuten tiedämme, myös sulfaatiton shampoo voi olla hyvin pesevä, kun taas sulfaatillisen tuotteen voi formuloida oikein hellävaraiseksi. Sulfaatit itsessään eivät automaattisesti tee shampoosta kuivattavaa. Perinteisessä Curly Girlissä kuitenkin käytetään sulfaatittomia shampoita, ja omatkin lempishampooni ovat sellaisia.
Olen hoitanut hiuksiani Curly Girlin mukaisesti nyt viisi vuotta. Jäin koukkuun, koska metodi todellakin muutti hiukseni täysin! Tämä on yksi kaikkein selkeimmän muutoksen tuoneista kauneudenhoitorutiineista ikinä, ja todella palkitseva. Katsokaapa vaikka ennen/jälkeen-kuvia tästä postauksesta.
*
Suosikkishampooni ovat ruotsalaisen luonnonkosmetiikkalaatuisen kampaamosarja * Brunsin shampoot (kaikki ovat sulfaatittomia), sekä edesmennyt Yves Rocherin voidemainen Low Poo -shampoo. Brunsin shampoot ovat ylivertaisen kosteuttavia ja hoitavia, jopa niin hoitavia, että olen kuullut erään ekokampaajan kommentoivan, että ne ovat suomalaiselle hiuslaadulle vähän liiankin hoitavia. Minulla on erittäin kuivat hiukset sekä hitaasti rasvoittuva hiuspohja, joten minulle nämä sopivat täydellisesti.
Käytän Brunsin Kookos-, Jasmiini, Växa- sekä Silver-shampoita vaihdellen. * Jasmiini ja * Växa ovat kosteuttavimmat, * Silver vähiten hoitava, ja sillä saa kivasti taitettua kellertävyyttä hiuksista. Växa taas on parhaan tuoksuinen! Se lupaa elvyttää hiusten kasvua, mutta mulle sen hyöty on kosteuttava ja ihanan tuoksuinen pesukokemus.
Myös hoitoaine on nykyään ainoastaan * Brunsin. Mulla on ollut muitakin suosikkeja kuten Organic Shop ja Gyada, mutta niitä ei enää saa Suomesta. Käytän eniten * Jasmiini-hoitoainetta, * Silver-hoitoainetta sekä * Bergamot-naamiota.
Brunsin hoitoaineet ovat todella paksuja ja riittoisia. Kuva havainnollistaa tiheää koostumusta; Silver-hoitis (ehkä se kaikkein paksuin..!) on kiinni pullon yläosassa, koska säilytän pulloa nokka alaspäin. Kun pullon laittaa makaamaan, hoitis ei liiku pullon sisällä pitkään aikaan... :D
Squish to condish on hoitoaineen levitysmenetelmä, jolla hiukseen saadaan imeytettyä maksimaalinen määrä kosteutta, mikä puolestaan rohkaisee kiharaa. Menetelmä on erittäin tehokas mutta myös aikaa vievä, ja menetelmä myös kuluttaa enemmän hoitoainetta kuin tavanomainen tapa laittaa hoitis.
Näin se käy:
1. Shampoolla pestyistä hiuksista puristetaan enimmät vedet pois, mutta hiuksia ei pyyhekuivata.
2. Kämmeniin otetaan runsaasti kosteuttavaa hoitoainetta.
3. Pää asetetaan alaspäin ja hiuksiin puristellaan hoitoainetta, kohdentaen käsittely hiusten pituuksiin. Juuret eivät tarvitse hoitoainetta. Koska hiukset ovat märät, osa hoitoaineesta valuu veden mukana pois, mutta sitten lisätään lisää hoitoainetta. Hiusten kuuluu olla märät, jotta hoitoaineen sisältämät humektantit saavat sidottua hiukseen mahdollisimman paljon vesimolekyylejä. Tällä on, hämmästyttävää kyllä, oikeasti suuri merkitys.
Hoitoainepuristelua ("squish") voi jatkaa muutamia minuutteja. Hiukset on tarkoitus kyllästää hoitoaineella.
4. Hiukset huuhdotaan ei-valuvalla vedellä. Tämä on tärkeää: valuva vesi nimittäin rikkoo puristellessa jäntevöityneet kiharat ja vie mukanaan liikaa hoitoainetta - sekä humektantteja, joiden halutaan jäävän hiuksiin. Vettä säästävä tapa on ottaa huuhteluvettä vatiin.
Hiukset huuhdotaan pitäen pää yhä alaspäin, ja hiuksia puristellaan nyt vedellä. Ota kämmeniin vettä ja puristele vettä hiusten pituuksiin. Pikku hiljaa hoitoaine huuhtoutuu hiuksista - mutta hiukseen jää jäljelle enemmän hoitavia aineita, kuin tavanomaisessa huuhdonnassa.
Kuten voi ymmärtää, menetelmä tosiaan vie paljon enemmän aikaa kuin tavallinen hoitis-käsittely. Mutta - on sen arvoista, jos sitä vain jaksaa tehdä. Mä en rehellisesti nykyisin enää jaksa joka kerta tehdä squish-hoitoa, etenkään käsin huuhtelun osuutta, ja tämä näkyy heti hiusten heikommassa alttiudessa kihartua.
Kun aloitin Curly Girlin ja olin jonkin aikaa hoitanut hiuksiani Squish To Condish -menetemällä, hiukseni alkoivat mennä korkkiruuveille (kuva yllä) - niin kosteat ne olivat. Tämä on tosiaan homman ydin: mitä enemmän hiukseen on tallettunut kosteutta, sitä herkemmin se kihartuu.
(Mikäli hiukset ovat luonnontilassa eli ei-kemiallisesti-käsitellyt, ne pysyvät paremmin kosteina sekä kiharina, eikä esimerkiksi squish-menetelmä välttämättä ole tällöin yhtä ratkaiseva. Jatkuva kemiallinen käsittely pitää hiukset kuivina, kuten meikäläisellä, ja tällöin jokainen kosteutta hiukseen lisäävä toimenpide vaikuttaa.)
Kun hiuksista on huuhdeltu hoitoaine, on aika levittää hiuksiin jätettävä hoitoaine ja kietoa hiukset T-paitaan (tai muuhun sileäpintaiseen kangasmateriaaliin - froteemateriaalia ei käytetä, sillä se pörröttää hiusta ja rikkoo kiharaa).
Hiukset ovat jo mukavasti laineilla Squish To Condish -käsittelyn jäljiltä (ylempi kuva), ja kun ne laittaa T-paidan sisään kuivumaan, kihara ei hajoa, vaan kuivuu sileäpintaisena ja jäntevänä.
Leave-in-hoitoaine ei ole välttämättömyys, mutta etenkin, jos hiukset ovat kemiallisesti käsitellyt ja erittäin kuivat, on jätettävä hoitoaine suositeltava tuote lisäämään hiusten kosteutta ja taipuisuutta. Mä käytän * Brunsin Mandariini-hoitoainespray'ta jonka ainesosat sisältäen mm. kookos- ja avokadoöljyä ovat niin täydellisen kosteuttavat ja hiuksia pehmentävät kuin olla voi.
Muistetaan, että veden on vaikea sitoutua hiukseen, mikäli ympäröivä ilma on kuivaa (kuten meillä Suomessa suurimman osan vuodesta), joten avuksi tarvitaan humektantteja ja emollientteja, jotka sitovat vesimolekyylejä hiukseen. Ihan samaan tapaan, kuin ihonhoidossa! :)
Suihkutan hiuksiin 3-5 suihkausta * Mandariini-spray'ta ja lasken hiukset spiraalimaisessa muodostelmassa T-paidan syleilyyn, ja sidon T-paidan hiusten ympärille.
Ploppauksesta eli siitä, miten T-paita sidotaan pään ympärille kiharoille optimaaliseen tapaan, löytyy monia videoita, kurkkaa täältä. Mä käytän ylimmässä videossa demonstroitua tapaa.
T-paidan on hyvä olla reilumpaa kokoa, että sen saa kunnolla sidottua pään ympärille. Itse ostin miesten T-paidan tarkoitusta varten. :)
Sitten hiukset saavat muhia T-paitaturbaanissa ainakin tunnin.
Mitä pidempään hiusten antaa muhia, sitä parempi, sillä mitä hitaammin kosteus haihtuu, sitä tehokkaammin kosteutta ehtii myös imeytyä hiukseen. Curly Girl -metodissa hiusten ei haluta kuivuvan nopeasti! :)
Leave-in-hoitoaine auttaa sitomaan vesimolekyylejä hiukseen T-paidan sisällä.
Tämä on oikeasti NIIN nerokas systeemi! 🔥 Kaikki kunnia ploppauksen keksijälle!
(Samalla on todettava, että ploppauskin vie aikaa, eikä Curly Girl kokonaisuudessaan ole kiireisten aamujen juttu.)
Vielä sananen froteepyyhkeestä; froteessa "haitallista" ei ole Curly Girlin kannalta pelkästään sen pörröttävä ominaisuus, vaan myös se, että frotee imee kosteutta paljon nopeammin kuin esim. T-paitakangas. Ja nyt emme siis tosiaan halua imeä kosteutta nopeasti pois hiuksista.
Kosteuttava hiusgeeli on erittäin tärkeä tuote Curly Girl -metodissa. Voit unohtaa markettien hyllyillä myytävät perusgeelit - ne eivät kosteuta tippaakaan ja ovat aivan liian voimakkaita (ja sisältävät usein vielä alkoholiakin).
Curly Girlissä käytetään mietoja geelejä joissa on runsaasti kosteuttavia aineita.
Olen testannut useita geelejä, ja ylivoimainen suosikki on Brunsin * Minttu-"suflee". Bruns on tosiaan melkein vaivaannuttavan täydellinen hiustenhoitosarja, mutta toisaalta on kätevää, kun on yksi sarja, josta löytyvät kaikki itselle parhaat tuotteet.
Minttu-"hårsufflé" on ohutta, mietoviskoosista geeliä, mutta tuote on jostain syystä saanut hienostuneemman nimen. Muotoiluvoiteeksikin tätä kutsutaan, mutta kyllä tämä on rakenteellisesti ihan rehellistä ksantaanikumilla tihennettyä geeliä. :) Glyseroli, aloe vera, silkkiproteiini sekä auringonkukansiemenöljy hoitavat hiusta ja ksantaanikumi kiinnittää kiharan lempeästi muotoonsa.
Geelin voi laittaa hiuksiin jo T-paitaturbaanin sisään, jolloin hiusten kiharuus korostuu entisestään, tai sitten geelin voi laittaa siinä vaiheessa, kun vapauttaa hiukset turbaanista. Mä teen tyypillisesti niin. Geeli puristellaan hiusten pituuksiin, ei tyveen saakka.
Kun olen puristellut geelin hiuksiin, jätän hiukset ilmakuivumaan. Ne ovat tässä vaiheessa vielä kosteat, mutta eivät märät.
Hiusten ilmakuivuessa hiuksiin kannattaa koskea mahdollisimman vähän, jotta geeli pääsee muodostamaan hiuksiin kiinnittävän kalvon. Tuo kalvo, Curly Girl -terminologialla cast, tekee kiharasta jäntevän ja paremmin muodossaan pysyvän.
Kun hiukset ovat täysin kuivat, kiharat puristellaan hellästi läpi, jolloin geelin muodostama "cast" murtuu. Näin hiuksista tulee pehmeät ja joustavat ja kiharat näyttävät luonnollisilta.
Geelistä riippuen kalvo voi olla kova tai pehmeä. Brunsin Minttu-geeli on niin miedosti kiinnittävä, että kalvo on hyvin pehmeä eikä hiuksiin jää yhtään kovaa pintaa.
Muistan nuoruudestani, kun 13-vuotiaana ostin marketista geelejä permanenttikiharoideni jäntevöittämiseen, ja nuo geelit jättivät hiukset täysin koppuraisiksi ja kaikkea muuta kuin luonnollisen pehmeiksi..! Mulle jäi siitä oikein geelitrauma, ja pitkään pidin geelejä karmeimpana mahdollisena muotoilutuotteena. Luonnonkosmetiikan lempeät ja kosteuttavat geelit ovat niin kaukana markettibrändien geeleistä kuin olla voi.
Voilá, hiukset ovat valmiit.
Perinteisessä Curly Girl -metodissa ei käytetä muita muotoilutuotteita kuin kosteuttavia geelejä tai vaahtoja. Voimakkaammat muotoilutuotteet kuten lakat ja vahat tarttuvat hiukseen niin voimakkaasti, että ne tyypillisesti vaativat pesevämmän shampoon jotta ne saa pestyä kunnolla pois hiuksesta. Koska Curly Girlissä vältetään vahvasti pesevää shampoota, vältetään myös voimakkaasti kiinnittyviä muotoilutuotteita.
Mä en kampaa hiuksia pesupäivänä lainkaan. Muina päivinä saatan aamuisin kevyesti selvittää hiuksia, mutta hyvin harvoin kampaan ne kokonaan läpi. Hiusten aamuhuoltoon kuuluu myös veden puristelu tai kosteuttavan hoitosuihkeen suihkautus hiuksiin, mikä aktivoi geelin, ja jäntevöittää yön aikana lässähtäneitä kiharoita.
Kaikki postaukseni Curly Girl -metodiin liittyen löydät täältä. Postauksissa on mm. runsaasti testaamiani erilaisia Curly Girl -metodiin sopivia tuotteita.
*
Ostopaikkavinkkejä Brunsin tuotteille:
Paras tarjonta Brunsista on sarjan maahantuojan omassa verkkokaupassa eli * House Of Organicilla. Brunsia myyvät myös * Jolie ja * Ruohonjuuri sekä valikoidut ekokampaamot. Joliella on muuten 29.9. saakka kamppis, jossa Brunsin tuotteet ovat -15%.
Bruns ei suinkaan ole ainoa hyvä Curly Girliin sopiva hiustenhoitosarja, mutta se on oma lempparini, ja kirkkaasti hoitavin luonnonkosmetiikan hiustuotesarjoista. Hinta ei ole halvin, mutta laatu on omaa luokkaansa. Bruns sopii ylipäänsä vaativille, kuiville ja huonokuntoisille hiuksille. Hienoa on myös se, että kaikista tuotteista on myös hajusteeton versio.
Muuten: Curly Girl -metodia ei tarvitse nähdä pelkästään kiharaa elvyttävänä tapana hoitaa hiusta, vaan se on yleisesti ottaen loistava metodi huonokuntoisille hiuksille, joiden kuntoa halutaan parantaa. Tämän kosteuttavampaa hiustenhoitotapaa ei olekaan. 👌
73 comments on “Curly Girl -hiustenhoitorutiinini”
Kiitos tästä! Mulla olikin just kosteuttava shampoo etsinnässä. Itse noudattelen curly girl -metodia kausittain. Nyt yrittänyt pitää hiuksia suorana, mutta kun on kostea ilma ollut, niin föönilla suoristettu tukka on ihan naurettavan hattarainen ja pörröinen, siitä suorastaan paistaa päivä läpi. Raudalla en taas oikein raaski suoristaa ainakaan joka pesun yhteydessä.
Mä ploppasin jossain vaiheessa geelin laiton jälkeen ja se oli ongelma, koska geeliä valui hiusten juureen ja koska mulla on juuresta paksu tukka (toisin kuin latvasta), niin ne ei kuivuneet oikein ikinä ja jäi sellaisiksi rasvaisen näköiseksi. Nykyään laitan jätettävän hoitoaineen ja geelin pituuksiin vasta ploppauksen jälkeen ja siinä yhteydessä lisään vielä vettä sekaan geeliä puristeltaessa.
Jasmiini on Brunsin shampoista kaikkein kosteuttavin, sitten Kookos ja sitten Växa :)
Onpa jännä ilmiö..! Mulla hiukset imee geelin niin hanakasti, että mitään ei valu mihinkään - mulla on niin superhuokoiset hiukset. Toisaalta - myös laitan geeliä tosi vähän - alle 1/2 teelusikallista.
"Jasmiini on Brunsin shampoista kaikkein kosteuttavin, sitten Kookos ja sitten Växa :)"
Osaatko sanoa, mihin väliin asettuu Brunsin hajusteeton shampoo, hoitis ja naamio? :) jostain syystä tarpeeksi hoitavia hajusteettomia tuotteita on todella hankala löytää.
Brunsilla on jokaiselle shampootyypilleen hajusteeton versio, eli hajusteettomia shampoita on yhteensä peräti viisi kappaletta. Heidän numerosysteeminsä on mielestäni tosi huono ja omiaan sekoittamaan asiakkaiden pään. Ilmeisesti he ovat numeroineet tuotteita siinä järjestyksessä, kun ne ovat tulleet valikoimaan, mutta tämä logiikka on ulos päin asiakkaille pelkästään sekava.
Numerot 1 (Kookos) ja 3 ovat sama shampoo, #3 on hajusteeton. Kosteuttava shampoo normaaleille ja kuiville hiuksille.
Numerot 2 (Jasmiini) ja 7 ovat sama shampoo, #7 on hajusteeton. Extrakosteuttava shampoo normaaleille, kuiville, paksuille ja karkeille hiuksille.
Numerot 4 (Citrus) ja 5 ovat sama shampoo, #5 on hajusteeton. Syväpuhdistava shampoo (eli ainoa Bruns-shampoo, joka EI hoida tai kosteuta hiusta)
Numerot 24 ja 25 (Silver) ovat sama shampoo, #25 on hajusteeton. Keltaisuutta taittava semihoitava shampoo.
Numerot 80 ja 81 (Växa) ovat sama shampoo, #81 on hajusteeton. Hiusten kasvua stimuloiva kosteuttava shampoo.
Hoitoaineissa Balsam #1 ja Balsam #3 ovat sama hoitoaine, kolmonen ilman hajusteita. Kosteuttava hoitoaine normaaleista kuiville hiuksille, eli vastineet samannumeroisille shampoille. Toinen Brunsin hajusteeton hoitoaine on #25 Silver.
Jasmiinille eli Extra Moisture-shampoolle ei ole hajusteetonta hoitoainevastinetta.
Mitä naamioihin tulee, mun hiuksissa kaikki testaamani Bruns-naamiot tuntuvat aivan yhtä hoitavilta. English Rose-, Warm Bergamot ja Unscented -naamioissa on täsmälleen samat aineet ja samassa järjestyksessä, Unscentedistä vain puuttuvat hajusteet. Växa ja Silver -naamiot sisältävät lisäksi keratiinia, eli ovat kosteuttavan vaikutuksen ohella myös rakennepaikkaavia.
Brunsin oman kuvauksen mukaisesti English Rose ja Unscented ovat sama naamio ja se kaikkein hoitavin (="kuiville ja erittäin kuiville hiuksille"), mutta mä en ole hiuksissani huomannut eroa. Oma oletukseni on, että naamiot 20, 22 ja 23 ovat sama tuote mutta eri hajusteilla tai vailla hajusteita.
Kiitos kattavasta vastauksesta :) siis minähän olen luullut että on vain yksi hajusteeton shampoo, hoitis ja naamio, kun olen katsellut näitä joissain verkkokaupoissa. Kieltämättä sekava tapa Brunsilla nimetä/numeroida tuotteet. Jospa tämän avulla osaan ostaa sopivat!
Voi olla, että muut kuin sarjan maahantuoja (eli House Of Organic) eivät ole ottaneet muita Brunsin hajusteettomia myyntiin kuin ne alkuperäiset, jotka ovat siis kolmoset :)
Mutta joo, hyvin sekava on tuo numerosysteemi, ja ihmettelen, ettei Bruns ole jo luopunut siitä. Samoin he voisivat valita tuotteilleen joko ruotsin- tai englanninkielisen nimen. Nimiväännöksistä kummallisin on Växa. Ruotsiksi lyhyt ja ytimekäs, englanniksi "Growth and fullness", ja siinä välissä pullossa ehti vielä lukea ruotsiksi 'glädjande tillväxt', mikä sai maahantuojan puolestaan nimeämään tuotteen Suomen markkinoille ruotsista englanniksi käännetyllä nimellä "Joyful Growth".... Apua!! 🤦🏼♀️
Eli vaikka Bruns on mielestäni tuotteiden sisällössä silkkaa neroutta, tuotteiden nimet kaipaisivat kyllä totaaliuudistuksen. 😀
Nyt täytyy kokeilla noita Brunsin tuotteita. Minulla on järjettömän kuivat ja pörröiset, pitkät harmaat hiukset, (ei mitenkään käsitellyt) olen ajatellut etten IKINÄ tule löytämään oikeanlaisia hiustuotteita ja varsinkaan tuota geeliä.
Geelistä olikin tärkeä mainita kommenteissa, että laitat sitä todella vähän, se määrä ehkä tuntuu laittaessa katoavan jo käsiin🤔
Nyt lähtee nämä tuotteet ja menetelmä testiin kyllä.
Geelin määrä riippuu hiustyypistä. Mulla on hyvin hentoinen hius ja hiusmassa on ohut. Karkeaan ja paksuun tukkaan menee enemmän geeliä 🙂
Vinkkinä, itsellä esim n.olkapäille oleva hius, mutta paksu ja hiusta on paljon, niin saan laittaa tätä helposti ruokalusikallisen verran. Mutta ei silti jätä mitään ikäviä tuntemuksia, vaan castin puristelun jälkeen hius tuntuu yhtä puhtaalta kuin pesun jälkeen. Samoin hoitoainesuohketta kuluu vähintään 6 suihkausta 😊 eli tosiaan ihan hiuksista, pituudesta ja kunnosta kiinni, helppo testata itselle sopivat määrät. Ja nämä samat Brunsit siis käytössä
Jep, juuri näin :) Hiuksen laatu määrittää, minkä verran geeliä tai leave-in-hoitista on sopiva määrä. :) Mulla on niin hentoiset ja ohuet hiukset, että teelusikallinen olisi ihan liikaa.
Mielenkiintoinen postaus! Oma luonnonkihara alkoi kukoistaa vasta, kun lopetin cg-metodin ja siirryin takaisin sulfaattia sisältävään shampooseen ja silikonihoitoaineisiin. Nykyään hius kihartuu korkkiruuviksi, ja geeliäkään en tarvitse enää. Nää on varmaan yksilökohtaisia juttuja :)
Epäilemättä 🙂
Mä olen ollut hiustenhoito”friikki” jo 13-vuotiaasta ja hoitanut hiuksiani kaikilla mahdollisilla ainesosilla luonnollisista synteettisiin ja silikoneista öljyihin. Vasta tämä metodi toi tuloksia.
Minulla on melko lyhyt polkkatukka ja ongelmana tuo että hiuksien käsittely tehdään pää alaspäin. Niin jotenkin se tukka pitää saada taaksepäin takas, niin ainoa keino on kampaus harvapiikkisellä kammalla. Latvat on todella ohuet ja päänahka rasvoittuva. Jatkuva peseminen on raivostuttavaa. Nyt on käytössä Brunsin syväpuhdistava shampoo ja hoitoaine. Ja koska hiukset eivät ole pitkät mikään ei pelasta seuraavaa päivää.
Sun tilanteessa varmaan jättäisin leave-in-hoitoaineen pois (jos sinulla on sellainen käytössä). Kun hiukset ovat lyhyet ja hennot ja hiuspohja rasvoittuva, voi hiuksiin jätettävä hoitoaine tehdä hiuksista raskaammat.
Kun sinulla joka tapauksessa on syväpuhdistava shampoo käytössä, oletko kokeillut kuivashampooon käyttöä? Sillä saattaa pystyä pidentämään hiusväliä. Kuivashampoon sisältämä ärkkelys imee hiuspohjasta öljyä ja parhaimmillaan auttaa pitämään hiukset ilmavina ja irti päänahasta. Mä käytin kuivashampoota tähän tarkoitukseen monet vuodet siihem aikaan, kun hiukseni rasvoittuivat kahden päivän välein. Kuivashampoo myös totta kai kuivattaa hiusta, mutta näkisin, että jos hiuspohja on todella rasvoittuva, olisi rasvoittumisen lievittäminen ykkösprioriteetti kiharoiden ohi.
Moi! Mistä tuollaisen kamman löytänyt (se lila)?
Olen ostanut sen varmaan yli 20 vuotta sitten ja pidän kiinni kynsin hampain - tämän malliset permiskammat olivat tosi yleisiä vielä 90-luvulla mutta nyt en ole nähnyt näitä missään iäisyyksiin. Tämä on ihan paras 🙏🙏
Mulla on muuten tuo sama kampa mutta mustana :) äiti antoi sen mulle kun muutin kotoa pois eli 25v sitten :)) ihan paras luonnonkiharalle, tosin suoristan aina ;)
Mun siskolla on tämä sama kampa vihreänä..! 😊 Todellakin ihan paras kiharan tukan kampa - nykyiset markkinoilla olevat permiskammat on paljon tiheämpiä..!
Vinkkinä Iberon selvityskampa, mukavan harva ja kiva kun on "kahva" tai mikä tuo osio nyt on mikä tulee käteen, hantaaki 😄
Googletin selvityskampa ja löysin melkein samanlaisen, mutta missähän näitä myydään? :) https://www.sunrisecosmetics.fi/Kampamies-Selvityskampa-iso-1-kpl
Hieman vastaava harvempipiikkinen mutta varrellinen on Iberolla: https://www.k-citymarket.fi/tuote/ibero-ekologinen-selvityskampa-58664-6420612186642?srsltid=AfmBOoopDO2StdFOrUNx7JOqOk4XZEdBe75q6jaS-DVj_bJbUs4AS6Lf
Cailapin tuotetta on monissa paikoissa, mutta se näyttää aika tiheältä ja pitkäpiikkiseltä.
Tämä näyttää identtiseltä mun kamman kanssa. Mutta tosiaan, kaupoissa näitä ei näy. 🤷♀️
Tämä tuote löytyy Kärkkäiseltä nimellä 'Kampamies muotiafro-kampa' tai 'Kampamies miniafro-kampa' ja S-ryhmän valikoiduista liikeistä nimellä 'Kampamies EKO pieni selvityskampa'.
S:llä lisäksi Cailapin selvityskampa, jonka selkämys on suora.
:)
Täältähän löytyi tieto..! 😊
No mutta hei, mahtavaa, että kamman valmistusta ei ole lopetettu! 👏
Siis hiuksia ei saa kuivata ollenkaan föönillä? 🫣 Ei varmaan sovi minulle. Mutta kiva, että monet löytäneet tästä apua.
Saa toki kuivata, kun ymmärtää, että se vähentää hiusten kosteuspitoisuutta eikä tuo sitä tulosta, mihin tällä metodilla tähdätään. :) CG-metodi on luotu sitomaan hiukseen mahdollisimman paljon kosteutta, parantamaan hiuksen kuntoa ja houkuttelemaan esiin luonnostaan laineikkaan tai kiharan hiuksen kiharoita. Jos föönaat hiukset, kihara ei rohkaistu, päin vastoin. Föönaus ei paranna hiusten kuntoa, kaikki lämpökäsittely kuivattaa hiusta. Kiharoita voi toki houkutella esiin muillakin keinoilla kuten vahvoilla muotoiluaineilla (jos haluaa föönata), jolloin poistutaan Curly Girl -metodiikasta.
Mun mielestä hiuksia voi föönata käyttäen diffuuseria jos huolehtii lämpösuojasta ja ei käytä korkeata lämpöä. Diffuuseri tuo kiharat aivan eri tavalla esiin kun ilmakuivaus ja voi pidentää pesuväliä kun päänahka ei rasvoitu tällöin niin nopeasti :)
Bruns on kyllä ihan mahtava merkki, jasmiinihoitoaine ja tuo hårsuffle on myös omia vakkarituotteitani. Sun blogi aikanaan sai mulla heräämään kiinnostuksen Brunsia kohtaan ja olen kyllä ollut iloinen siitä monta kertaa jälkikäteen :)
Huomasin joku aika sitten että hårsufflen lisäksi on tullut myyntiin samalta vaikuttava tuote Salt cream. Oletko sattunut kokeilemaan sitä ja osaatko sanoa miten se vertautuu vanhaan tuttuun hårsuffleen?
En ole testannut, enkä varmaan tule testaamaan, koska tuote on vaikutukseltaan päinvastainen kuin Hårsufflé. Kumpikin näistä muotoilee hiusta, mutta siinä missä suflee kosteuttaa hiusta ja tuo hiukseen kiiltävän ja sileän pinnan, suolavoide tuo hiukseen rakennetta ja karheutta. Suolavoide ei myöskään kosteuta hiusta (no, on mukana glyserolia, mutta se ei riitä tuomaan samaa hoitavuutta kuin suflee). Nämä ovat aika lailla vastakkaisten efektien tuotteet - toisella saa sileyttä ja pehmeää kimmoisuutta, toisella karheaa ja ilmavaa rakennetta. :)
Olen aikaisemmin, ennen Curly Girliä, käyttänyt suolamuotoilutuotteita, ja niillä saa kyllä kivan "beach lookin".
Hei!
Onko sinulla ehdotusta mitä shampoota voisi käyttää jos on käyttänyt muita muotoilutuotteita? Itsellä tulee välillä käytettyä esim. lakkaa tai moussea jos haluan näyttävämmän kampauksen, millä nämä tuotteet kannattaisi pestä pois?
Olen käsittänyt että kosteuttava sulfaatiton shmapoo on mahdollisesti liian mieto pesemään pois jos tuotteita on paljon…?
Brunsin Detox-shampoo (Nro. 4) todennäköisesti poistaa lakan ja moussen. Se on sulfaatiton, mutta kuitenkin syväpuhdistava shampoo vailla hiusta hoitavia aineita.
Käytän Brunsin hajusteettomia shampoota ja hoitoainetta, ja ostin ne myös kakkoskotiimme. Siellä ilmeisesti vesi on erilaista, koska hiukset eivät puhdistuneet yhtä hyvin kuin kotona ja jouduin ostamaan pesevämmän shampoon. Kotona voin välillä käyttää pesuun pelkkää hoitoainetta, ja hiuksista tulee ihanan pehmeät ja lainehtivat.
Oletko muuten kokeillut Less is Moren Curl Balmia? Se on loistava!
En ole kokeillut. Kiitos vinkistä :) Onko se muotoilutuote vai leave-in-hoitoaine?
Mä olen tykännyt Less Is Moren tuotteista vähän vaihtelevalla menestyksellä. LIM-shampoot eivät ole mun hiuksiin riittävän hoitavia (takuttavat tyveä pestessä), eivät myöskään hoitoaineet. Proteiinisuihkeesta tykkäsin, samoin Mascobado-geelistä, tosin se on vähän liian järeää verrattuna Brunsin geeliin ja saattaa tuoda kovan pinnan hiukseen, jos laitan sitä liikaa. Sokeri on niin paljon stydimmin kiinnittävä aine kuin ksantaanikumi.
Se on mun mielestä enemmän hoitoaine, mutta vaikuttaa paljon taipuisuuteen ja antaa "definitionia" kiharoihin.
Onko kyseessä tämä tuote:
https://jolie.fi/tuote/less-is-more-tangerine-curl-balm-hiuksiin-jatettava-hoitovoide-ohuille-tai-kiharille-hiuksille-50ml/
Juuri tuo!
Onkohan mulla jotenkin mieto Mascobado-geeli, ostin sen nettihehkutuksen perusteella mutta se antaa korkeintaan hyvin pientä tukea hiuksille, vaikka laitan vähintään reilun teelusikallisen ennen hiusten muotoilua?
Vaikea sanoa. Hiustyyppi ja rakenne vaikuttavat siihen, miten muotoilutuote käyttäytyy hiuksissa. Paksut ja karkeat hiukset imevät enemmän muotoilutuotetta kuin hennot ja ohuet. Ihmisten yksiköllinen kokemus muotoilevuudesta myös vaihtelee; voi olla, että se, minkä esimerkiksi minä koen "kovana" pintana ja voimakkaampana pitona, ei tunnu lainkaan samalta jolle kulle toiselle.
Tuttu kampa, löytyy myös vihreänä, taattua 90-lukua, ehkä ostettu Tarjoustalosta. Siihen aikaan oli omat kammat permanenttihiuksille.
Just näin! 🥳 🎉 👩🦱
Hei ja kiitoksia päivityksestä. Itsellä ennen "suora" nyt myös kihartuva ja laineikas. Työlästä aluksi löytää sopivat aineet ja esim hiuksiin oikea geelin määrä. Siinä minulla yksi kompastus eli liikaa huokoiseen hiukseen. En edes enää aina laita geeliä/muotovaahtoa.
Mitä kuivashampoota suosittelet pika freesaukseen (otsatukka ja hiusrajat) ? Kumpi on sinusta pahempi jos hoitoaineessa on silikonia vai alkoholia ? Usein mainostetaan silikoniton ja kosteuttava esim Four resonin palkittu bio-molecula repair maski.
Kokeilisin Luonkosin kuivashampoota, kotimaista luonnonkosmetiikkaa:
https://luonkos.fi/products/refresh-tuuheuttava-kuivashampoo
Riippuu täysin pitoisuudesta. Jos pitoisuus on pieni, kumpikaan ei ole millään lailla paha. Jos taas pitoisuus on suuri, no, sanoisin, että alkoholi on pahempi. Toisaalta, sellaista hoitoainereseptiä ei taida olla, jossa olisi merkittävästi korkea (eli yli 15%) pitoisuus alkoholia, sen verran tunnen hoitisten reseptiikkaa. 15% jotain tosi tymäkkää silikonia kuten dimetikonia olisi mun hiukselle kamalampi juttu kuin 15% alkoholia, mikäli hoitoaineen muut ainesosat kuitenkin olisivat hyviä ja kosteuttavia. Silikoni ei kosteuta, ainoastaan silottaa, kiillottaa, pehmentää ja helpottaa kampaamista. Ja voi mahdollisesti lukita hiukseen vähän kosteutta, silikonityypistä riippuen. Mutta kosteuttava aine se ei ole.
Tämä oli TOSI kiinnostava postaus! Toki olen soveltanut CG-menetelmää laiskasti jo kauan (ei kuivainta, ei muotoiluvikineitä jne.), mutta silti opin jotain olennaisen uutta. Minulla on pitkä, luonnonkihara, hauras ja ohut tukka. Olen aina pyyhekuivannut sen ennen hoitoainetta! Olen luullut, että niin kuuluu tehdä, jotta hius "ottaa vastaan" hoidon paremmin. Olen kammannut hoitoaineisen tukan vielä läpi harvalla kammalla. Takkuuntuminen on mulla iso ongelma ja olen kuvitellut hoitoaineen "läpikampaamisen" olevan hyväksi. Tänään tein toisin: puristelin hiukset vain käsin kuivemmiksi ja laitoin hoitoaineen sitten. Enkä läpikammannut. Ja se tuntui paljon paremmalta! Ei sitä kamalaa takkujen repimistä! Oikeanlaiseen huuhteluun olen liian laiska (ja selkää särkee) ja ploppaamista sovellan vain antamalla hiusten kuivua itsekseen. Mutta pyyhekuivauksen ennen hoitoainetta aion nyt unohtaa! Ehkä uskaltaudun vielä kokeilemaan geeliäkin. Olen käyttänyt vain jätettävää hoitoainetta- geeli teki armottomat takut seuraavalle päivälle. Varmasti laitoin sitä ihan liikaa! Yksityiskohdat tekevät ison eron! Kiitos! :)
Niin se periaatteessa ottaakin. :) Pyyhekuiviin hiuksiin imeytyvät hoitiksen öljyt paremmin, mutta hiukseen sitoutuu vähemmän vesimolekyylejä. Öljyt ovat nekin hiusten ystävä, mutta niillä ei ole yhtä ratkaiseva merkitys hiusten kihartumisen kannalta, kuin hiuksiin sitoutuneella kosteudella.
Hoitoainekampaaminen kyllä helpottaa takkujen selvitystä. Jos hiuslaatu on todella takkuuntuva, myös Curly Girlissä jotkut läpikampaavat hiukset hellästi Squish To Condishin yhteydessä. :) Niin voi siis tehdä, kunhan kampauksen jälkeen puristelee kiharoita kunnolla ja lisää hoitoainetta. Mutta kiva kuulla, että sinulla takkuisuus väheni muillakin konsteilla :) Ehkäpä märässä hiuksessa hoitoaine levittyy hiukseen paremmin kuin pyyhekuivassa, ja märempi massa selvittää hiukset paremmin..? Tämä on vain arvailua.
Niin tekevät! Sen jos minkä tämä menetelmä on mulle opettanut! :) Ei olisi esimerkiksi kuunaan tullut mieleen, että jo froteen vaihtaminen sileään kankaaseen voi vaikuttaa niin paljon hiusten ulkonäköön.
Kiva kuulla, että sait postauksesta inspiraatiota :)
"Ehkäpä märässä hiuksessa hoitoaine levittyy hiukseen paremmin kuin pyyhekuivassa, ja märempi massa selvittää hiukset paremmin..? Tämä on vain arvailua. "
Luulen, että se on juuri näin! Tarvista läpikampaamiseen ei tuntunut edes olevan!
Kyllä minunkin täytyy kokeilla tuo t-paitakikka! Pesen kuitenkin hiukset "vain" kahdesti viikossa ja aina alkuillasta eli aikaa kuivatteluun on ihan hyvin. Olen vaan ollut laiska... :)
Ei muuta kuin kokeilemaan :) Tuttuun tapaan odotan kokemusraporttia sitten tänne blogikommentteihin..! 😊
Todella mielenkiintoinen postaus ja vitsit miten freesiltä sie näytät! ❤️ Upea sävy hiuksissa.😍 Lapsen hiuksiin tulee sovellettua curly girlin ohjeita, sillä hänellä on luonnonkiharat ja hennommat hiukset kuin miulla tai isällään. Nykyään oikealla hoidolla kiharat eivät pörrötä, eikä niitä tarvitse harjata päivittäin, kun löytyi oikeat tuotteet ja harjataan suihkussa hoitoaineen kera. 🤗 Voin sanoa, että helpotti arkea huomattavasti, kun hiukset eivät takkuunnu tai pörrötä enää ja harjaaminen on miellyttävämpää hoitoaineen kanssa. Nyt kun vielä omat hiukset laittaisi kuosiin, pitäisi käydä kampaajalla leikkauttamassa ja värjätä hiukset pitkästä aikaa. ^^ Ihanaa viikkoa siulle!
Samoin sinulle, Milla! 🥰
Tämä postaus tuli niin tarpeeseen :) Olen juuri harmitellut hampuuseja hiuksiani, jotka talven lähestyessä takkuuntuvat. Tangle teezer -harjaus tuntuu hamputtavan tukan, vaikka se olis pesun jälkeen kiiltävä. Täytyy hankkia tuollainen kampa.
Mietin, onko hamam-pyyhe yhtään t-paitaan verrattavissa oleva kuivausväline? Tuntuu, että hiukseni on alkaneet hieman kihartua sen jälkeen, kun aloin käyttää Frantsilan yrttihoitoainetta ja hamam-pyyhettä, mutta en voi olla varma.
En oikein löytänyt muita varmoja tuotesuosituksia vanhempien postausten uudemmasta päästä ainakaan. Olisi ollut kiva kuulla edes yksi vaihtoehtoinen merkki, jos ei heti raaski laittaa reilua satasta uusiin hiustuotteisiin :) Tai ehkä ostan pelkän hoitoaineen ja aloitan sillä + ploppauksella ja uudella kammalla? Shampooni on sulfaatillinen mutta silikoniton SIM System4 nro 2.
Jos se on sileäpintainen, eikä kovin hanakasti ime itseensä nestettä se vertautuu T-paitaan. Mä en itse tunne hamam-pyyhkeitä kovinkaan hyvin, mutta mulla on sellainen käsitys, että ne olisivat ainakin sileämpiä kuin frotee..? Jos kankaan pinnassa on tekstuuria, johon hius voi tarttua, silloin se voi pörröttää hiusta.
Tässä ei kuitenkaan mielestäni tarvitse olla ihan "puritaaninen". Jos käyttämäsi pyyhe tuntuu rohkaisevan kiharaa, se on varmasti hyvä. 🙏🏻 Jos sen vielä voi sitoa päähän ploppausmenetelmän mukaisesti (froteepyyhettähän ei oikein voi, se on siihen liian paksu), se ehdottomasti tukee kiharaa.
Tämä johtuu ennen kaikkea siitä, että löydettyäni Brunsin vuonna 2020, sanalla sanoen juutuin käyttämään sarjaa, koska tuotteet ovat niin älyttömän hyviä. Kiinnostus etsiä uusia Curly Girl -tuotteita laski merkittävästi. Myöskin: tylsä totuus on se, että markkinoilla on yllättävän vähän Curly Girl -ystävällisiä sekä mun kriteerit täyttäviä (eli erittäin hoitavia) hiustuotteita. Italialainen Gyada oli aivan huikea tuttavuus, ja sarjan tuotteet olivat Brunsia edullisempia, mutta sarjan maahantuonti harmillisesti loppui.
Organic Shopin hoitoaineet olivat ihan parhaita edullisia Curly Girl -hoitoaineita, mutta tämänkin sarjan maahantuonti loppui (kiitos valmistusmaansa Venäjän).
Keskihintaisia hyviä Curly Girl -hoitoaineita ovat Mádaran hoitikset.
Hyviä sulfaatittomia shampoita on muuten vaikeampi löytää, kuin Curly Girl -metodin mukaisia hoitoaineita.
Yksi hyvä ja edullinen sulfaatiton shampoo on XZ Persikkanektari.
Mitä tulee hoitiksiin, kaikki XZ:n hoitoaineet sopivat Curly Girliin, mutta niiden ainesosat ja hoitavuus ovat keskitasoa tai jopa heikkoja verrattuna Brunsin kaltaiseen sarjaan. Kyllä ne varmasti joidenkin hiuksissa toimivat, mutta mun on vaikea suositella tuotteita, jotka eivät tuo toivottua tulosta omissa hiuksissani.
Nyt kun Organic Shopin tuotteita ei enää saa meiltä, edullisimmat tuntemani Curly Girliin sopivat hoitoaineet mm. Juuri by Ruohonjuuri -hoitikset sekä Nurmen hoitikset. Laverankin hoitoaineet ovat mielestäni hyviä, mutta ne sisältävät alkoholia, minkä puolesta ne eivät sovi ainakaan puritaaniseen Curly Girliin.
Tykkäsin myös Faith In Naturen hoitiksista, ne ovat todella edullisia ja niissä on paljon mun suosikkiainesosia, mutta en tiedä mistä niitä enää saa, katosivat ainakin Ruohonjuuresta.
Organic Shopin tuotteita myy Raw Organic. Raisiossa ja Turussa on myymälät sekä verkkokauppa. Asioidessani Raision Myllyssä ihmettelin että mikäs uusi kauppa on ilmestynyt ja vielä enemmän ihmettelin että tosiaan myyvät Organic Shopin tuotteita. Tuotteet on edullisia ja tykkäsin monestakin, mutta periaatteesta en osta.
Hmm, jokin yritys on siis kehdannut rikkoa "älä tilaa Venäjältä" -arvovalintaa? 🙄 Kävin Raw Organicin verkkokaupassa ja yrittäjä kirjottaa: "Lähes viidentoista vuoden kokemuksella olen koonnut kauppaan ne tuotteet, joita haluan asiakkaideni käyttävän." Selvä juttu.
Gyadaa myy Ecco Verde, ja heillä oli välillä myös Organic Shopia ( jota en periaatteessa välitä ostaa, kuten en Natura Sibericaakaan.. )
Ecco Verde, niinpä tietenkin..! 🙏🏻
Okei, hei kiitos paljon :)
Mulla on pari hamam-pyyhettä, joissa ei ole juurikaan tekstuuria, ovat hyvinkin vaan "kankaanpalasia" nuo halvemmat. Mutta täytyy kokeilla myös miehen t-paidalla, että onko eroa :D
Kiitos paljon postauksesta😊 ostin Brunsin tuotteet ja vitsit mikä ero oli hiuksissa yhden pesun jälkeen🤩 kynnys kokeilla muita on tällä hetkellä todella korkea.
😍 🤩
Mahtavaa kuulla..!
Kiitos perusteellisesta ja inspiroivasta Curly Girl -rutiinin kuvauksesta! On upeaa nähdä, miten paljon vaivannäkö ja oikeat tuotteet voivat muuttaa hiusten kuntoa. Squish to condish -menetelmä ja ploppaus kuulostavat vaivannäön arvoisilta, ja Brunsin tuotteiden hehkutus sai minutkin harkitsemaan niiden testaamista. Blogisi on täynnä hyödyllisiä vinkkejä, jotka varmasti auttavat monia löytämään oman kihararutiininsa!
Kiitos mukavasta palautteesta. ☺️
Kosteuttava hiusgeeli alkoi kiinnostaa tulevan talven takia. Hiukseni ovat talvisin todella sähköiset, niin auttaisikohan sellainen...
Olisko kuitenkin antaa vinkkiä edullisemmasta vaihtoehdosta, kun ei ole vara laittaa kymppejä tuotteeseen?
Moikka Unkki,
Käytän itse hiuksissani vain luonnonkosmetiikkaa, ja olen testannut (tai ylipäänsä löytänyt) vain neljä kosteuttavaa luonnonkosmetiikan geeliä. Yksikään niistä ei ole mitenkään hurjan edullinen, ja yhden niistä valmistus on lopetettu.
AM-hiusgeeli (24,20€/100 ml): sokeripohjainen, eli antaa kovemman pidon kuin pelkästään ksantaanikumiin pohjautuva geeli. Itse lantrasin tämän aina leave-in-hoitoaineeseen, koska tulos yksinään oli mun makuun liian kova.
https://www.ruohonjuuri.fi/collections/muotoilutuotteet/products/am-eco-cosmetics-hiusgeeli-100-ml
Less Is More Mascobado-geeli (34,50€/150 ml): myöskin sokeripohjainen, mutta sisältää myös alkoholia incin kärjessä, eli ei yhtä kosteuttava kuin muut. Hienostuneempi koostumus kuin AM:ssa, mutta sama "ongelma" (mun makuun), eli tulos on helposti mun hennoissa hiuksissa vähän kova, koska sokeri muodostaa kuivuessaan hiuksen pintaan paljon kovemman kalvon kuin ksantaanikumi. Sokeripohjaiset geelit antavat paljon enemmän pitoa kuin ksantaanikumipohjaiset.
https://jolie.fi/tuote/less-is-more-mascobadogel-tuuheuttava-muotoilutuote/
Ekopharma Minttu-hiusgeeli: tämä oli suursuosikkini ennen kuin löysin Brunsin. Tämä tuntui hiuksissa yhtä hyvältä kuin Bruns, mutta oli pakattu purkkiin, mikä tekee tuotteesta paljon epäkäytännöllisemmän kuin Brunsin pumppupullosta. Sittemmin tuote lopetettiin, ja nykyään Ekopharman valikoimassa on tällainen geeli:
https://www.hillankauppa.fi/EKOPHARMA-body-volume-hiusgeeli
Tätä en ole testannut, mutta se on joukon edullisin (17,10€ / 150 ml). Tässä ei ole sokeria, ja muotoilevuus tulee kumeista (senegal ja ksantaani), joten tämä on oletettavasti pehmeämpi kuin AM ja Less Is More.
Neljäs geeli on Brunsin. Täysikokoinen pakkaus on kooltaan 200 ml, eli sen litrahinta on paljon edullisempi kuin AM:lla ja Less Is Morella.
Sen verran mitä olen normikosmetiikan geelejä katsellut, ne eivät ole oikeastaan lainkaan kosteuttavia, koska ne formuloidaan pelkästään kiinnittämään hiusta. Normikosmetiikan puolella muotoiluvoiteet ja -vaahdot saattavat olla parempi vaihtoehto Curly Girl -metodiin kuin geelit, tosin moni niistäkin sisältää silikoneja ja alkoholia.
Kiitti vastauksesta! Nuo kaikki ovat valitettavasti liian hinnakkaita.
Minun hiukseni eivät ole kiharat, vaan kuivat ja tässä postauksessa onkin hyviä kosteutus vinkkejä. Tuli vain mieleen löytyisikö geeleistä apua joka talven sähköisyys ongelmaan. On tullut kokeiltua monia öljyjä ja suihkeita, mutta ei löydy toimivaa juttua. Etsintä siis jatkuu!
Jep, luonnonkosmetiikan hiustuotteet ovat keskimäärin vielä luonnonkosmetiikan kasvo- ja vartalotuotteitakin kalliimpia. Oon ihmetellyt joidenkin noiden geelien hintoja, esim AM:n supersimppeli tuote, kun itse raaka-aineet on edullisia.
En usko, että (ainakaan luonnonkosmetiikan) geeleistä on, ne eivät sisällä antistaattisia aineita. Kvatit sekä pantenoli vähentävät sähköisyyttä, mutta Suomen talven vaativissa olosuhteissa nekään eivät tee sitä kovin tehokkaasti. (Nimimerkillä kokemusta on...) Meidän talvet ovat kyllä todella haastavia hiuksille.
Hei, mitä shampoota, hoitoainetta ja muotoilutuotteita suosittelisit minulle... minulla on tyypillinen suomalainen hius. Ohut, liukas, pitkä polkka, rasvoittuu nopeaa ja kylmemmällä kelillä on sähköiset. Käytän hiuksiin jätettävää hoitoainetta, vain latvoihin(vision haircare thicker) ja muotovaahtoa, joko tuota vision haircare tai mjuuk. Kuivashampoo on kovassa käytössä. Kuivaan aina pesun jälkeen hiukset hiustenkuivaajalla. Voisin kuvitella saavani rastat, jos pesun jälkeen annan vain hiusten kuivua omia aikojaan :D
Edullisista luonnonkosmetiikan hiussarjoista Juuri By Ruohonjuuri on oikein hyvä, siellä tosin ei (vielä) ole kuin yksi muotoilutuote: suolasuihke. Sarjaa myydään Ruohonjuuressa. Sieltä vaikkapa Tasapainottava shampoo ja Kosteuttava hoitoaine, ja tuhdimpaan hoitoon Kosteuttava naamio.
Sarjan leave-in-hoitoainetta en ole testannut, mutta siinä on mukana myös lämpösuoja, niin voisi toimia sulla kivasti kun föönaat hiuksia.
Muotoilutuotteesta: millaista tulosta ja vaikutusta haet muotoilutuotteelta?
haen muotoilutuotteelta hiuksiini volyymiä, koska jos ovat päätä pitkin niin rasvaisuus on taattu. Myös "pitoa", hiukseni ovat muuten niin liukkaat. Tuo Juuri By on ihan uusi tuttavuus, menee taatusti testiin, kiitos:)
Yhdistelmä kuivashampoo + suolavesisuihke vastaisi näihin tarpeisiin :) Kuivashampoo on myös muotoilutuote. Luonnonkosmetiikassa tällainen löytyy Luonkosilta:
https://www.ruohonjuuri.fi/products/luonkos-refresh-kuivashampoo-ja-hiuspuuteri-50-g
Suolavesisuihkeita on monilla brändeillä, edullinen löytyy Juuri By Ruohonjuuri -sarjasta.
Kuivashampoo pitää tyvihiukset irti päänahasta ja tuo ilmavuutta (samalla kun tärkkelys imee hiuksista rasvaisuutta), suolasuihke tuo liukkaaseen hiukseen rakennetta ja kevyesti "karheutta".
Mulla olis luonnonkiharat, mutta mulla on myös valitettavasti nopeasti rasvoittuva hiuspohja 😣 eli mä joudun pesemään hiukset joka ilta. Jos en pese, niin sen kyllä huomaa seuraavana päivänä, että hiukset on ihan liiskana.
Vähän huono yhdistelmä, mutta minkäs teet. Shampookaan ei saa olla liian hoitava ja hoitoainettakaan ei uskalla paljon laittaa- mieluusti käytänkin vain jätettävää.
Mites kuivashampoot? Itse sain niillä pidennettyä hiustenpesuväliä 1-2 päivällä, ja toimivat myös kivasti volyymia tuovana muotoilutuotteena. (Tämä oli siis siihen aikaan, kun hiukseni vielä rasvoittuivat.)
Hei !
Kiitos jälleen hyvästä postauksesta ja suosittelusta. Kokeiluun meni kuivahkoon osin vaalennettuihin, osin jo harmaantuneisiin hiuksiin Brunsin hajusteeton shampoo ja bergamotti-hiusnaamio. Ekan pesukerran jälkeen päänahka kiittää, on jotenkin hirveän hyvän tuntuinen ja hiukset ovat aivan ihanat,pehmeät,puhtaat ja jotenkin tuuheamman tuntuiset. Saman tien tilailin jo minttusoufleen ja jasmiinihoitsikan :).
Syysterkuin Tiina
Jeeee! 🎉 🤗 Ihan mahtavaa kuulla! :) Kiitos, kun kävit jakamassa kokemuksia :)
Kokeilin joskus CG-metodia, mutta se on jäänyt.. Oikeaoppinen hoitoaineen levitys ja huuhtominen vie tolkuttomasti vettä. Samoin ihmetyttää hoitsikan laitto märkään päähän, siinä missä enemmistö hiustenhoitoneuvoista ohjeistaa levittämään aineen pyyhekuivattuihin hiuksiin..
Jollain valmistajalla on peräti 'kosteudelta suojaava suihke', jotta varmasti kuluttajan pää menee pyörälle.. 🤯
Hei! Palasin tutkimaan metodia, kun tuntuu että mikään hoitoaine ei riitä. Hiukseni on laineikas, raidoitettu ja kuiva. Tuotteita en ole vaihtanut, mutta jo muutaman kerran jälkeen t.paidalla ploppaus ja myös jätettävien hoitoaineiden laittaminen hyvin märkään hiukseen ja mikä ero! Hius on pehmeä ja jopa kiiltää..wau! Empä olisi uskonut, että näillä pikku nikseillä on näin paljon vaikutusta..
No tämä! 🙂 Jo pelkällä tekniikan vaihdolla saa tuloksia ja sidottua hiukseen enemmän kosteutta! 🙏