29.03.2023

Vierailulla Nurmen luona

Sain viime viikolla ilon matkustaa Nurmen vieraaksi Viroon Transmerin työporukan kanssa.

Vierailu oli tunteikkaampi kuin osasin odottaakaan. Nurmeen liittyy erityisen lämpimiä muistoja, sillä kohtasin Nurmen ensimmäisen kerran juuri Tallinnassa kahdeksan vuotta sitten ihanalla kevätmatkalla - jonka seurauksena tehtiin myöhemmin kaksi ikimuistoista Karkkipäivän lukijamatkaa Baltiaan. 🥰

Disclaimer: teen töitä Nurmen maahantuojalle.

Huhtikuussa 2015 Nurmea ei vielä tunnettu Suomessa. Törmäsin Nurmen tuotteisiin eräässä lifestyle-myymälässä Telliskivi-keskuksessa ja panin merkille niiden söpön ulkonäön.

Yllä oleva kuva on viime viikon vierailulta, kahdeksan vuotta sitten Nurmen valikoima oli hyvin eri näköinen.

Kevään 2015 reissulla Nurme ikuistui tähän yhteen ainoaan kuvaan. ☺️

Kohdatessani Nurmen ensi kertaa sarjan valikoima koostui palasaippuoista, muutamista vartaloöljyistä, eteerisistä öljyistä ja kylpysuolasta. Saippuat ja aromaterapia olivat Nurmen perusta. Vaikka en itse käytä saippuaa, enkä tuohon aikaan ollut mainittavan kiinnostunut aromaterapiastakaan, Nurmen tuotteissa ja niiden pelkistetyn tyylikkäässä ulkonäössä oli jotain niin viehättävää, että sarja jäi minulle mieleen.

NURME SAAPUU SUOMEEN

En yllättynytkään, kun saman vuoden syksyllä sain yhteydenoton suomalaiselta luonnonkosmetiikan maahantuojalta: Nurmea alettaisiin tuoda Suomeen.

Tutustuin sarjan tarinaan ja sen perustajaan, sympaattiseen perheenäitiin ja yrittäjään Marit Tiits'iin. Tuohon aikaan Nurmen kaltaiset pienet artesaanikosmetiikkasarjat olivat Suomessa vielä suhteellisen harvinaisia - meillä päin vaikutti tuolloin lähinnä yksi toimija, omalla tavallaan Nurmen suomalainen "kollega" Flow Cosmetics.

Nurme löysi nopeasti paikkansa ja faninsa suomalaiselta kauneuskentältä. Erityisesti sarjan palashampoot saivat suuren suosion - Nurme lanseerasi palashampoonsa juuri oikeaan aikaan, kun palashampoot alkoivat lyödä itseään läpi isommilla markkinoilla.

Aurinkoinen Marit Tiits luotsaa Nurmea

ARTESAANIKOSMETIIKKAA JA PERHEYRITYKSEN ARVOJA

Nurme oli monella tapaa edelläkävijä trendille, joka on noussut framille viime vuosina; vasta-aaltona suurille kansainvälisille brändeille ja pörssiyhtiöille suosioon ovat kohonneet myös pienet perheyritykset, joiden ideologia pohjautuu käsityöläisyyteen ja pieneen, harkittuun valikoimaan.

Kun kerran juttelimme erään ystäväni kanssa kosmetiikkavalinnoista ja millä perusteella kukin valitsee ihonhoitotuotteensa, ystäväni mainitsi syyn, jota harvemmin kuulee, mutta joka itse asiassa on vallan erinomainen peruste. Ystäväni käyttää luonnokosmetiikkaa, mutta syyt eivät liity luontoon tai iho-ongelmiin. "Haluan tukea pieniä yrityksiä ja yleisesti yrittäjyyttä. Minusta on hienoa, että ostamalla ihonhoitovoiteen tuen ihmistä, joka on sen huolella valmistanut ja nähnyt vaivaa yrityksen perustamiselle."

Tämä jäi minulle vahvasti mieleen. Itse en ollut ikinä tullut ajatelleeksi tätä näkökulmaa juuri kosmetiikassa - vaikka ostankin juustoja ystävältäni, jonka pienjuustolaa haluan tukea. ☺️

Kun Nurme vuonna 2019 juhli 10-vuotistaipalettaan, valikoima koki kokonaisvaltaisen face-liftin ja merkittävän laajennuksen. Sarja kasvoi voidemaisilla vartalonhoitotuotteilla sekä nestemäisillä shampoilla ja hoitoaineilla.

NURME 2020-LUVULLA

2020-luvulla Nurme keskittyy yhä enemmän voidemaisiin ja nestemäisiin tuotteisiin, ja nämä ovat jo Virossa ohittaneet suosiossa palasaippuat.

Laajennus on tuonut muassaan myös tarpeen uusille tuotantotiloille, ja Nurmen uuden rouhea tehdas Tapan kylässä on aloittanut toimintansa tämän vuoden alussa.

Pääsimme viime viikon vierailulla tutustumaan sekä Nurmen uusiin että alkuperäisiin tiloihin. Kuvassa nestemäisten ja voidemaisten tuotteiden tuotantolinja Tapan tehtaalla. Kiinteät tuotteet kuten palasaippuat valmistetaan yhä Kosessa.

"Nelfie" eli Nurme-selfie 🤭

UUSIA TUULIA: KASVOJENHOITOLINJA JA UUSI PAKKAUSDESIGN

Nurmen uusin tuotesarja on kasvoille kehitetty Neroli-sarja. Olen aivan rakastunut sarjan päheisiin väreihin..! No, mä nyt rakastan muutenkin värikkyyttä. :)

Juttelimme pakkaustrendeistä ja Marit muisteli, kuinka jokin aika sitten kaikki kosmetiikkaosastoilla oli vaaleaa ja valkoista. Nyt värit puhuvat! Nurmenkin pakkausdesign on jatkuvasti mennyt värikkäämpään suuntaan.

Neroli-tuotteet ovat muuten tulossa Suomeen tämän kevään tai viimeistään kesän aikana.

Tässä Marit esittelee Nurmen suihkuvaahtojen uutta lookkia. Pullot säilyvät ruskeina, mikä parantaa tuotteiden säilyvyyttä, mutta etiketit saavat uuden raikkaan ulkonäön.

Mitäs sanotte? :) Vanha vs. uusi Petitgrain & Appelsiini -suihkuvaahto.

Nurmen suihkugeelit ovat muuten aivan ihanan tuoksuisia! 😍 Minulle, joka en käytä palasaippuaa, laajennus nestemäisten tuotteiden puolelle oli erittäin tervetullut. :) Valikoimassa on myös Laventeli & Salvia -suihkugeeli sekä tosi persoonallinen Korianteri & Mustapippuri -suihkugeeli. Tuoksut tulevat eteerisistä öljyistä.

Pakkauksia on myös muutettu ekologisemmiksi: käsivoiteiden uudet tuubit on valmistettu kierrätetystä muovista.

Käsivoiteet muuten ovat Virossa Nurmen bestsellereitä nestemäisten hiustuotteiden ohella. Nurmen käsivoiteet ovat myynnissä ihan kaikkialla ja niitä myydään vuosittain kymmeniä tuhansia (!) kappaleita. Oli mielenkiintoista kuulla eroista Suomen ja Viron markkinoilla. Minusta tuntuu, että suomalaiset asiakkaat eivät vielä ole täysin "hiffanneet", että Nurmella on myös muita kuin pala-tuotteita, Nurme löi täällä itsensä niin vahvasti läpi saippuabrändinä.

Toivon, että meilläkin löydetään Nurmen voidemaiset tuotteet, käsi- ja vartalovoiteet ovat oikeasti älyttömän hyviä. Nestemäisistä hiustuotteista Rosmariini-shampoo ja -hoitis tuntuvat ainakin tänä vuonna saaneen nostetta, kun rosmariinihiustuotteet trendaavat Tiktokissa :)

KOSE: TÄÄLTÄ KAIKKI ALKOI

Nurmen alkuperäiset tuotantotilat Viron maaseudulla Kosessa sijaitsevat vanhalla maatilalla. Paikkaa ei ulkoa päin arvaisi "saippuatehtaaksi" ja idyllistä pihapiiriä elävöittävät vuosisadan ikäiset vanhat rakennukset. Aivan ihana paikka! Nurmen alkuperäiset toimisto- ja varastotilat sijaitsevat vanhassa navetassa.

Maritin vanhemmat ostivat Kosen maatilan aikoinaan, kun tyttären saippuaharrastus alkoi saavuttaa kaupallista suosiota, ja oli aika perustaa yritykselle kunnon toimitilat.

Nurmen saippuat valmistuvat kylmämenetelmällä, mikä takaa parhaan mahdollisen laadun. Nurmen saippuat ylirasvoitetaan, mikä tarkoittaa, ettei saippuan valmistuksessa käytetty lipeä saippuoi kaikkia öljyjä, vaan osa jää saippuoitumatta. Jäljelle jäänyt rasva tekee saippuasta hellävaraisempaa ja tuo siihen kosteuttavia ominaisuuksia. Ylirasvoitettu saippua on myös vähemmän emäksistä kuin ei-ylirasvoitettu. Nurme-saippuoiden rasvaprosentti on noin 4-7%.

Saippuamassa (= öljyt + lipeä + eteeriset öljyt + mahdolliset muut hoitavat aineet) kaadetaan astioihin saippuoitumaan ja jähmettymään, minkä jälkeen saippua leikataan paloiksi.

Tämän jälkeen saippuapalat siirretään "tekeytymään" saippuahuoneeseen - kuin juustot juustokellariin. ☺️ Saippuat kypsyvät noin kuukauden, minkä jälkeen ne ovat valmiita pakattaviksi ja lähtemään kohti myymälöitä ja asiakkaita :)

Meidän vieraillessamme tehtaalla oli valmistumassa suosittua sitruunaruoho-saippuaa, ja sitruunaruohon raikkaan intensiivinen tuoksu tavoitti meidät jo pihalla. 💚

Nurmen pisimpään valikoimassa ollut saippua on muuten Vuohenmaitosaippua. Se on ollut mukana alusta saakka. Tämä hoitava oliivi- ja kookosöljypohjainen saippua sopii erityisen hyvin herkälle iholle, myös kasvoille. Marit kertoi, että alkujaan hän käytti saippuaan tuoretta vuohenmaitoa, mutta tämä oli hankalaa, sillä maidon oli oltava täsmälleen saman lämpöistä kuin saippuamassan ja pienikin lämpötilaero aiheutti heittoja saippuan laatuun. Nykyään vuohenmaitosaippuassa käytetään vuohenmaitojauhetta.

Myös teepuuöljysaippua sekä kuoriva jalkasaippua ovat olleet valikoimassa lähes alusta saakka. Teepuuöljysaippua on Suomessa Nurmen suosituimpia tuotteita.

Oli todella mukavaa vierailla Nurmen luona kaikkien näiden vuosien jälkeen. ❤️

Vaikka yritys on kasvanut, Nurmessa on yhä pienen ja hyvällä tavalla kotikutoisen yrityksen viehättävyyttä. Marit on yrityksen kasvot ja ideoi edelleen kaikki yrityksen tuotteet. Maritin inspiroivassa olemuksessa yhdistyy miellyttävällä tavalla innostuva luonnonlapsimaisuus ja moderni kosmetiikan tuotekehittäjä. Tällä hetkellä hän on erityisen innostunut ja ylpeä Neroli-tuotelinjasta, ja suunnitteilla on jatkaa kasvotuoteperheen laajennusta.

Jossain purkkirivien välissä näen yhä Telliskiven pöllöt ja Nurmen hengen kahdeksan vuoden takaa. Siellä se yhä on, vaikkakin nyt värikkäämpänä ja 2020-luvulle päivitettynä. 🥰💗💚🧡

Nurmen tuotteita myyvät mm. Ruohonjuuri, Sokos ja hyvinvarustellut päivittäistavarakaupat. Parhaan Nurme-valikoiman löydät maahantuojan omasta verkkokaupasta, Joliesta.

P.S. Uuden Neroli-sarjan Purifying Cream Cleanser on ihan mieletön tuote! Tämä putsari yhdistää öljy-, maito- ja vaahtoputsarin..! 😍 En muista törmänneeni vastaavaan koostumukseen aiemmin. Kirjottelen tuotteesta lisää kun se tulee meille myyntiin.

56 comments on “Vierailulla Nurmen luona”

  1. Oi! ❤️ Jään innolla odottamaan Neroli-tuotteita, niin ihana tuoksu 😍

    Vastaa

    0
    1. Ne kehitettiin itse asiassa juuri tuoksun inspiroimina. :) Marit kertoi, että joku Nurmen henkilökunnassa oli kysynyt, miksei Marit kehitä jotain nerolituotteita kun neroli tuoksuu niin hyvältä (ja aromaterapia on suuri innoituksen lähde Nurmen tuotteille). Marit perehtyi tarkemmin nerolin ominaisuuksiin ja tajutessaan, että nerolilla on myös anti-age-vaikutuksia, hän innostui ajatuksesta luoda nerolin pohjalta kasvojenhoitosarja. :)

      Vastaa

      0
  2. Minulle nurme ei ole tuttu kuin nimenä. Yhtään tuotetta en ole testannut ja palashampoita olen testannut vain famolta ja laveralta- olisiko nurmen palashampoo uhka vai mahdollisuus 🤔

    Tuo putsari kuulostaa mielenkiintoiselta, samoin käsivoiteita voisin mielellään testata ja ehkäpä joku suihkugeelikin voisi sattua ostoskoriin

    Vastaa

    0
    1. olisiko nurmen palashampoo uhka vai mahdollisuus 🤔

      Jos olet tykännyt Famon ja Laveran palashampoista, on hyvä tietää, että Nurmen palat pohjautuvat eri teknologiaan. Ne ovat saippua-pohjaisia, kun taas Famon ja Laveran palat pohjautuvat tensideihin. (Saippuakin on tensidi, mutta emäksinen, ja puhdistaa eri tavalla kuin "surfaktantit".)

      Yksinkertaistettuna: Nurmen palashampoo on saippuaa, Laveran ja Famon palasahampoot ovat samaa shampoota kuin nestemäinen "normi"shampoo, mutta ilman nestettä :)

      Vastaa

      0
  3. Kiinnostavaa, ilman muuta! En ole testannut saippuoita, vain sen ihanan mangovoin ( eikös se ollut Nurmelta?), mutta ehkä itämereläiseltä brändiltä odottaisi enemmän pohjoista tuoksumaailmaa.. Virossa kasvavia yrttejä ja kasviuutteita 🤔

    Vastaa

    0
    1. vain sen ihanan mangovoin ( eikös se ollut Nurmelta?)

      Joo, se kuului Nurmen valikoimaan silloin kun Nurme tuli Suomeen, ja taisi olla mukana useamman vuoden :) Heillä oli yhteen aikaan useampia vedettömiä voiteita.

      ehkä itämereläiseltä brändiltä odottaisi enemmän pohjoista tuoksumaailmaa.. Virossa kasvavia yrttejä ja kasviuutteita 🤔

      Aromaterapeuttisesta näkökulmasta Itämeren kasveista ei saa niin paljon irti. Meillä on paljon hienoja yrttejä joilla on ihohyötyjä, mutta niillä ei juuri ole käyttöä tuoksuterapeuttisessa mielessä. Maritille eteeriset öljyt ja aromaterapia ovat aina olleet tärkeä lähtökohta Nurmen tuotteille. Ratamo, nokkonen ja siankärsämö eivät tuoksu kovin hyvälle ihonhoitotuotteessa.

      On myös seuraavanlainen näkökulma, jota asiakkaat eivät aina tule ajatelleeksi. Vaikka eri maissa on oma luonnon monimuotoisuutensa ja paikallisia rohdosyrttejä, on eri asia, voidaanko näistä kasveista kestävällä ja kannattavalla tavalla tuottaa raaka-aineita kosmetiikan tarpeisiin. Juttelin hiljattain suomalaisen kosmetiikkakemistin kanssa mm. suomalaisista marjaraaka-aineista, ja monelle saattaa tulla yllätyksenä, että loppujen lopuksi marjauutteiden ja -öljyjen tuotanto Suomessa on aika pienimuotoista, sillä kustannukset tekevät siitä ei-kannattavaa. Meillä on metsät marjoja pullollaan, mutta kosmetiikan raaka-aineeksi niitä tuotetaan verrattain vähän.

      Toinen hyvä esimerkki on pihjalanmarja. Pihlajaa täältä löytyy, mutta kosmetiikan tarpeisiin sitä ei valmisteta, vaan pihlajanmarjauutteet pohjoismaiseen kosmetiikkaan ostetaan Keski-Euroopasta.

      Virossa (ja Baltiassa) on varmasti aivan sama tilanne. En esimerkiksi usko, että kaikki Mádarankaan käyttämät yrtit on kasvatettu ja tuotettu nimenomaan Latviassa, vaikka kyseisiä kasveja myös Baltiassa tavataan.

      Vastaa

      0
    2. Tämä on varmaan totta. Pointtini oli lähinnä mielikuvista, kuluttajan näkökulmasta. Appelsiinin ja laventelin tuoksuisia tuotteita on runsaasti Etelä-Euroopan ja Välimeren maiden kosmetiikkasarjoissa, joten ehkä mieluummin näkisin (ja haistelisin) Baltian ja Pohjolan kohdalla enemmän paikallisia aromeja :)

      Vastaa

      0
    3. "Pohjolan yrtit" -aromateriapiasarja voisikin olla mielenkiintoinen..! En vain usko, että herättäisi kovin suuren yleisön innostusta, yrttiset tuoksut koetaan edelleen jopa vastenmielisinä verrattuna hedelmäisiin, makeisiin ja mausteisiin tuoksuihin.

      (Huomaa jo siitä, kun luonnonkosmetiikan keskusteluissa tasaisin väliajoin nousee esiin kommentteja siitä, että "en tykkää, kun tuoksuu niin yrttiselle/vihreälle/ruohoiselle".... tai uuden sarjan kohdalla kysytään, "Eihän näissä vain ole sellainen voimakkaan yrttinen tuoksu"...?)

      Tylsiä juttuja niiden kannalta, jotka tykkäisivät erikoisemmista tuoksuista, mutta kun tarkoituksena on myydä tuotteita, lähdetään valtayleisön mieltymyksistä.

      (Tässä on muuten yksi syy, miksi sarjat kuten Mádara, Patyka ja Novexpert ovat valinneet eri tien tuotetuoksujen kohdalla; ei eteerisiä öljyjä eikä vihreää yrttimäisyyttä, vaan pehmeän makeita ja ns. "kaupallisia" tuoksuja. Ei haluta tuotteiden tuoksuvan vihreälle niitylle tai yrttitarhalle, mutta ei myöskään tutuille, helpoille ja laajasti käytetyille eteerisille öljyille kuten appelsiinille, laventelille tai piparmintulle.)

      Vastaa

      0
  4. Mä en ole oikein nähnyt noita Nurmen käsivoiteita tai muitakaan voidetuotteita missään. Mistä niitä saa..?

    Kivan näköisiä! 😍

    Vastaa

    0
  5. Mikä koulutus Nurmen perustajalla on? Ihmettelen joidenkin tuotteiden koostumusta... Nurmen
    nettikaupassa myydään porkkanaöljynä aurinkokukkaöljyä, johon on lisätty beetakaroteenia. Onkohan porkkanat uutettu auringonkukkaöljyssä vai miten tuo beetakaroteeni on tuotettu, tietäisitkö sinä Sanni?

    Vastaa

    0
    1. Moikka Pia,

      Marit on kouluttautunut laajasti mm. aromaterapian ja tuotekehityksen saralla, on opiskellut mm. Formula Botanicassa. (Jossa itsekin olen opiskellut.)

      Porkkanaöljystä on hyvä tietää, että on kahta erilaista porkkanaöljyä. Se yleisempi, porkkanaöljyn nimellä myytävä tuote on aina maseraatti, eli porkkanaa uutetaan pohjaöljyyn kuten auringonkukkaöljyyn. Se on siis ihan oikeaa porkkanaöljyä :) Tätä öljyä voi käyttää iholla sellaisenaan.

      Toinen porkkanaöljy on porkkanan siemenöljyä, ja se on eteerinen, hyvin vahva öljy jota ei käytetä sellaisenaan vaan sekoitetaan pieni määrä muihin öljyihin. Sitä käytetään lähinnä tuoksunsa takia, mutta porkkanansiemenöljyllä on myös anti-age-vaikutuksia.

      Joskus näkee myös sellaisia öljyjä, joissa porkkanamaseraattiin on vielä lisätty porkkanansiemenöljyä, nämä ovat erityisen vahvoja porkkanaöljyjä.

      Kurkkasin Nurmen porkkanaöljyn incin ja totta tosiaan, siellä lukee vain "auringonkukkaöljy + beeta-karoteeni". Tällaista versiota en olekaan ennen nähnyt. Olen aivan varma että kyseinen beetakaroteeni on eristetty porkkanoista, mutta tässä versiossa itse porkkanaa ei siis välttämättä ole maseroitu pohjaöljyssä vaan erikseen eristetty beetakaroteeni on sekoitettu pohjaöljyyn. Beetakaroteeni on se aktiiviaine, jota porkkanasta eniten liukenee, kun se maseroidaan.

      Laitan tästä kysymyksen Nurmelle, tulin itsekin uteliaaksi, miten tämä öljy on valmistettu.

      Vastaa

      0
    2. Kiitos Sanni, olen itse opiskellut ja työskennellyt aromaterapian parissa täällä Itävallassa jo reilut 20 vuotta, joten kiinnostaa, onko kyseessä synteettinen aineosa vai kenties joistain muista kasviksista uutettua beetakaroteenia, joka on lisätty öljyyn. Mielestäni yksittäisen aineosan lisääminen ei tee tuotteesta vielä esim. "porkkanaöljyä", kasviraaaka-aineiden positiiviset vaikutukset ovat usein aineosiensa summa, ei yksittäisen aineosan. En myöskään huomannut, ovatko käytetyt kosmetiikan aineosat luomu-, demeter-, villi- vai " konventionell"eli tavallisesti tuotettuja. Sekin kiinnostaa minua kovasti, koska niiden erot ovat valtavat. Eteeriset öljyt villeinä kasvavista tai demeter- laatuisina viljellyistä kasveista ovat aivan omaa luokkaansa, niin kuin muutkin kasviraaka-aineet.

      Haluan vielä kiittää sinua Sanni aivan loistavasti blogista, luen sitä niin suurella mielenkiinnolla! Odotan joka päivä, mistä sinulla on seuraavaksi kerrottavaa. KIITOS!

      Vastaa

      0
    3. Moikka Pia,

      Sain Nurmelta vastauksen:

      "Nurme carrot oil is a macerated carrot in sunflower oil. Carrot extract in inci name is beta-carotene."

      Pyysin heiltä vielä tarkennusta siihen, miten "beetakaroteeni" voi olla yhtä kuin porkkanauute, sillä porkkanauute sisältää muitakin yhdisteitä kuin beetakaroteenia. Nämä eivät käsittääkseni voi olla synonyymeja. Välitin heille myös kysymyksesi kasviraaka-aineiden laadusta (ovatko luomu/demeter/villi vai muuta).

      Osaan kuitenkin itse jo ottaa asiaan kantaa sen verran, että luonnonkosmetiikassa on tapana ilmoittaa ainoastaan, onko ainesosa luomu-laatua vai "tavallista" eli natural-laatua. Demeter-laatua käyttää vain hyvin harva valmistaja. Se on todella, todella harvinaista, ainakin kun puhutaan isomman luokan yrityksistä. Mä itse tunnen vain Weledan, enkä tiedä, käyttävätkö hekään 100% Demeter-laatua.

      Valmistajasta riippuen villi-laatukin ilmoitetaan, mutta villilaatua käytetään suhteessa aika vähän, siitä ymmärrettävästäkin syystä, että kaikkia raaka-aineita ei saa villinä riittäviä määriä. Jos otetaan jokin iso yritys kuten Lavera tai Dr. Hauschka, niin hehän käyttävät kasviraaka-aineita niin valtavia määriä, ettei sellaisia määriä saa kerättyä luonnontilassa kasvavilta pelloilta tai niityiltä - tai metsistä. Suurin osa raaka-aineista täytyy viljellä.

      🥕 Vielä mun oma kommentti Nurmen porkkanaöljyyn: mä vähän luulen, että tässä on kyseessä tulkintatapa. Yleisesti porkkanaöljyksi kutsutaan pohjaöljyyn uutettua porkkanaa, mutta mikään laki ei tätä säätele. Luulen, että Nurme on tässä öljyssä käyttänyt porkkanasta eristettyä beetakaroteenia, ja nimennyt öljyn sillä perusteella porkkanaöljyksi. Kummassakin tapauksessa, porkkanamaseraatissa sekä tässä beetakaroteeniversiossa, öljy sisältää runsaasti porkkanan beetakaroteenia. Maseraatti vain sisältää vielä muitakin porkkanan yhdisteitä.

      Haluan vielä kiittää sinua Sanni aivan loistavasti blogista, luen sitä niin suurella mielenkiinnolla! Odotan joka päivä, mistä sinulla on seuraavaksi kerrottavaa. KIITOS!

      ☺️❤️ Kiitos itsellesi palautteesta!

      Vastaa

      0
    4. Nurmen nettikaupassa myydään porkkanaöljynä aurinkokukkaöljyä, johon on lisätty beetakaroteenia. Onkohan porkkanat uutettu auringonkukkaöljyssä vai miten tuo beetakaroteeni on tuotettu

      Noniin, nyt sain asiaan perusteellisen selvennyksen :)

      Kävi ilmi, että Nurmella on kansainvälisillä sivuillaan jäänyt tuotteiden incejä päivittämättä. Tuo "sunfower seed oil + beta-carotene" on vanha inci ja nykyisen porkkanaöljyn inci on: Helianthus Annuus Seed Oil, Daucus Carota Sativa Root Extract, Daucus Carota Sativa Seed Oil, Beta-Carotene, Ascorbyl Palmitate. Se näkyy Nurmen vironkielisellä sivulla.

      Eli nykyinen porkkanaöljy on erittäin tehokas, kun siinä on sekä porkkanaöljymaseraatti että porkkanansiemenöljy extra-boosterina :)

      Siihen ei Nurmen taholta enää otettu kantaa, mitä tuo vanhemman porkkanaöljyn inci lopulta tarkoitti. Kysymykseeni ensin vastannut henkilö ei vaikuttanut olevan tuotekehityksen puolelta (laitoin kyssärin Nurmen IG:n kautta), eikä hän tainnut tietää, ettei beta-carotene ole sama asia kuin porkkanauute. Oma oletukseni on, että vanhan version beta-carotene oli eristetty porkkanasta ja sillä perustein öljy oli nimetty porkkanaöljyksi. Nykyinen vastaa sitten sitä porkkanaöljyä, jollaista 'porkkanaöljyllä' useimmiten tarkoitetaan.

      Mitä tulee ainesosien laatustatukseen ("luonnollinen / luomu / villi" jne), Nurme ilmoittaa sen tavalla, jota lähes kaikki luonnonkosmetiikan valmistajat käyttävät. Inci-listaan on merkattu erilaisilla tähdillä, ovatko ainesosat luonnollisia vai luomua. Yrityksestä riippuen jotkin valmistajat merkkaavat myös synteettiset ainesosat, mutta tämä on harvinaisempaa. (Koska aidossa luonnonkosmetiikassa käytetään niin vähän synteettisiä aineita, tyypillisesti max 1%, ja nämä ovat säilöntäaineita.)

      Nurmen tuotteilla ei ole sertifikaattia, mutta he ovat halunneet ilmaista, mitkä ainesosat ovat Ecocert-hyväksyttyjä. Ne on merkattu yhdellä tähdellä. Luomuainesosat on merkattu kahdella tähdellä.

      Esimerkkituote:

      https://jolie.fi/tuote/nurme-organic-lemongrass-body-lotion-vartalovoide/

      Villinä kasvavia yrttejä Nurme ei käytä tuotteissaan. Kuten aiemmassa kommentissa mainitsin, villi-laatuiset ainesosat ovat suhteellisen harvinaisia, koska niitä on saatavilla niin vähän verrattuna viljeltyihin.

      Vastaa

      0
  6. Täytyy vielä kysyä yksi juttu siihen parin päivän takaiseen IG-tietoiskuun:
    Kun kerran mainittiin Whamisan kaktusseerumi taas kerran, kiinnostaisi kuulla mielipiteesi sen kosteustehoista verrattuna Novexpertin Hyaluronihapposeerumiin?
    Molempia on hehkutettu paljon. Kokemusta on vain Ha-seerumeista, ei kaktuksesta (paitsi syötynä, nam...).. Toimiiko nämä mielestäsi samalla tavalla kosteuden sitojina, vai tuoko / viekö kaktusneste iholle kosteutta eri menetelmällä?

    Vastaa

    0
    1. Toimiiko nämä mielestäsi samalla tavalla kosteuden sitojina, vai tuoko / viekö kaktusneste iholle kosteutta eri menetelmällä?

      Näiden erot voisi summata siten, että Novexpertin HA-seerumi on anti-age-vaikutteinen, Whamisan Cactus-seerumi taas rauhoittava. Kumpikin kosteuttaa, mutta lisäominaisuudet ovat erilaiset. Lisäksi kosteuttavat molekyylit ovat erilaiset: Novexpert hyödyntää glyserolia, hyaluronihappoa, sodium-pca:ta ja ksylitolia, Whamisan Cactus-seerumissa kosteutta puolestaan sitovat kaktuksen sisältämät polysakkaridit.

      Jos unohdetaan nuo muut vaikutukset eli anti-age ja rauhoittavuus ja tarkastellaan vain kosteuttavuutta, tehoa on hyvin vaikea arvottaa. Tämä jo siksi, että kosteutta sitovien aineiden pitoisuudet ja "muoto" ovat niin valtavan erilaiset näissä tuotteissa. Niiden pitoisuutta on oikeastaan jopa mahdoton verrata. Novexpertin seerumissa humektantit on lisätty vesipohjaan ja ainoastaan HA:n pitoisuus kerrotaan (3,2%). Whamisan seerumissa ei ole vesipohjaa vaan koko seerumin muodostaa kaktuksen mehu (eli "lima"), joka puolestaan sisältää polysakkarideja. Polysakkaridien osuus kaktusmehussa on korkea, mutta kuinka korkea, sitä emme tiedä. Voidaan varmasti kuitenkin lähteä siitä, että humektanttien kokonaispitoisuus Cactus-seerumissa on korkeampi kuin Novexpertissa.

      Mutta - kuinka sitten verrata Novexpertin ja Whamisan humektantteja? Pelkästään yhdisteiden nimiä ja prosentteja katsomalla ei varmasti mitenkään. Eri humektantit sitovat vettä eri teholla. Jos nyt vaikka heitetään että Novexpertissa on 3,4% glyserolia, 3,2% hyaluronihappoa ja 1% sodium-pca:ta ja Whamisan seerumissa olisi 20% polysakkarideja. Prosenttien tehokkuutta ei voi verrata, koska kaikki humektantit eivät ole keskenään samanarvoisia. On mahdoton sanoa, kumpi vaihtoehto sitoo ihoon enemmän kosteutta.

      Käyttäjän iho on se, joka lopulta kertoo, kumpi kosteuttaa paremmin. :) Ja kokemus voi vaihdella myös käyttäjittäin.

      Mun ihon kokemus? Joudun olemaan tylsä ja sanomaan, että kumpikin on tuntunut mun iholla yhtä kosteuttavalta. Itseeni vetoaa kuitenkin enemmän Cactus-seerumin kokonaisuus, sillä tykkään luonnossa sellaisenaan löytyvistä aineista, jotka sisältää suuren määrän ihohyödyllisiä ravintoaineita. Kaktusmehuun ei tarvitse lisätä mitään ylimääräistä (paitsi säilöntäaineita), ja iho saa runsaasti monenlaisia hyötyjä. Nämä on näitä henkilökohtaisia juttuja, mikä vetoaa kehenkin :)

      Vastaa

      0
    2. Kiitos, kokemus iholla on se, joka eniten kiinnostaa. Olisi joskus mukava lukea laajempi otanta käyttäjäkokemuksia, joissa vertaillaan eri seerumeja :)

      Vastaa

      0
    3. Olisi joskus mukava lukea laajempi otanta käyttäjäkokemuksia, joissa vertaillaan eri seerumeja :)

      Se olisi mielenkiintoista :) Harmi kun harvalla taholla on näitä intressejä järjestää. Naistenlehdissä näitä välillä näkee, mutta otanta (testihenkilöiden määrä) ei ole kovin suuri, minkä voi ymmärtää. Testien tarkoitus kun on enemmänkin tuottaa viihteellistä, helposti "nautittavaa" ja usein kaupallistakin sisältöä lehteen tai sen verkkosivulle, kuin tuottaa syvempiä katsauksia ihonhoitotuotteiden toimivuuteen.

      Vastaa

      0
    4. Tartun tähän,kun olen testannut molempia- käyttökokemukseni siis;
      Novexpert jättää ihon vähän tahmaiseksi, mutta iho tuntuu hyvältä.
      Kaktusseerumi taas ei jää tahmeaksi yhtään. Iho jää todella pehmeäksi ja kosteutetuksi sellainen ihoa täyteläistävä tunne. Mutta. Mulla tuo kaktusseerumi käyttäytyy jännästi. Vaikka laittaisin päälle kosteusvoiteen ja öljyn, niin jossain kohtaa päivää ihoa alkaa kiristää. Ei tunnu samalle,kuin jos iho on kuiva. Vaan ikäänkuin joku naamio kuivuessaan kiristää vähän. Iho ei myöskään näytä huonolta, mutta itse tunnen sen. Tätä efektiä ei tee mikään muu seerumi, mitä olen testannut. Eikä varmaan kaikkien ihoilla tee. Itselläni on herkähkö pintakuivuuteen taipuvainen sekaiho.

      Ja olen testannut eri kasvovesienkin kanssa, jopa whamisan deep rich tonerin päällä tuo jossain vaiheessa päivää tekee kiristelevän tunteen, vaikka olisi ne voiteet ja öljyt.

      Tykkään myös kaktusseerumin koostumuksesta enemmän, se levittyy paremmin, kun taas novexpert tuntuu jämähtävän melko nopeasti iholle tai sitten mun kasvot on olleet liian kuivat 🤔 enpähän nyt muista, mutta muutkin hyaluronihapposeerumit tahtoo mulla jumahtaa heti iholle. Tuo kaktus liukuu ja levittyy kivasti, vaikka ottaisikin pienen määrän. Ilman tuota outoa kiristelevyyttä se on ihan huippu.

      Vastaa

      0
    5. Mut tiiäkkö nyt kävin viikko sitten kasvohoidossa ja olen siitä lähtien käyttäny laponien naamiota yövoiteena. Tänään laitoin kaktuskasvoveden,-seerumin,whamisan kosteusvoiteen ja larocheposayn aurinkosuojan lilylolon mineraalipohjan alle, eikä vielä ole tuota kiristävää tunnetta tullut 🤔
      Tuo laponien naamio on kyllä todella hyvä,vaikka laittaisi paksultikin illalla(ikäänkuin naamioksi), niin ei jää tahmaiseksi,vaan kaikki häviää illan ja yön aikana. (Mulla on myös bymukk goodbarriermask ja se kyllä on tahmainen,eikä imeydy samalla tapaa kuin laponie.)

      Liekö sitten niin, että ihoni on ollut vähän kuivahko kuitenkin 🤔

      No mutta. Voin suositella silti tuota kaktusta ja laponien naamiota 🤩

      Vastaa

      0
    6. Hienoa, että vihdoin löytyi kombo, jossa Kaktusseerumi toimii ilman ikäviä lieveilmiöitä! 🤗

      Vastaa

      0
  7. Monoi tiare body lotion on mun suosikki :)

    OT, pitääkö urban decayn silmämeikin pohjustajan päälle laittaa puuteria? Haluisin tehokkaan primerin ilman puuterointia.

    Vastaa

    0
    1. Monoi tiare body lotion on mun suosikki :)

      Se on kyllä hyvä! ☺️ Mun suosikki noista body lotioneista on tyrni-appelsiini, oon vaan niin heikkona appelsiinin tuoksuun... 🧡

      OT, pitääkö urban decayn silmämeikin pohjustajan päälle laittaa puuteria?

      Ei tarvitse, sillä luomiväri itsessään on "puuteri". Primer ja puuterimainen tuote muodostavat yhdessä "lukon", sitoen toinen toisensa paikoilleen. :)

      Jos laitat silmäluomille pelkän primerin yksinään, se saattaa sulaa ja viiruuntua (mulla esim. käy nykyään niin), mutta kun levität päälle puuterimaisen tuotteen, pohjasta tulee kestävä. Primerin voidemaiset "rasvaiset" komponentit ja puuterin jauhemaiset, kuivat komponentit lukittuvat toisiinsa muodostaen pinnan, joka kestää paljon paremmin kuin primer yksinään tai luomiväri yksinään :)

      Vastaa

      0
    2. Kiitos infosta :) mulla on ollut käytössä Lumenen primer ja sen päälle käsketään laittaa puuteri, mutta nyt kun mun puuteri meni matkalaukussa palasiksi (ja levisi mukavasti kaikkialle...), niin en jaksais ostaa uutta vaan sitä varten. Ja se Lumen primer on jo niin vanha (ainakin 7v), niin oon pohtinut uuden ostoa :D Se kun ei enää levity niin kivasti kuin ennen. Mulla on jäänyt puuterin käyttö muuten kokonaan pois. Skin equal pysyy niin hyvänä koko päivän ilmankin enkä tykkää puuteripinnastakaan.

      Vastaa

      0
    3. Puuterinkin voi halutessaan laittaa silmämeikkiprimerin ja luomivärin väliin, ja vaikutus on tällöin se, että luomivärin sävy toistuu hieman haaleampana (etenkin jos käytössä jokin vaaleampi/keskivaalea sävy). Tätä kikkaa voi toisaalta hyödyntää, jos jonkin luomivärin pigmentti on liiankin voimakas omaan makuun, tai tekee vaikka smokey-meikkiä tosi tummalla sävyllä. :) Kun alle levittää puuterin, tumma sävy, kuten musta, ei tarraa ihoon niin ärhäkästi ja sen saa häivettyä hieman helpommin. Primer saa luomivärin sävyt näkymään aina intensiivisemmin, ja jos väliin laittaa puuterin, puuteri "syö" tämän efektin.

      Muuten ei ole oikeastaan mitään toiminnallista perustetta, miksi eye primerin päälle pitäisi levittää puuteri. Koska luomiväri tosiaan on itsessään puuteria :) Lumenen ohjeistuksessa minulle tulee mieleen, että Lumenen keskivertoasiakas ehkä ei niin kaipaa primerilta luomivärin sävyä voimistavaa vaikutusta vaan haluaa vain meikkinsä pysyvän paremmin, ja siksi Lumene neuvoo laittamaan väliin puuterin. Eipähän ainakaan asiakas "pelästy" intensiivistä luomivärisävyä..! :D

      Vastaa

      0
    4. Kiitos taas infopläjäyksestä, ei ollut tullut itsellä mieleen. Ostin lopulta UD:n anti age primerin, koska luomet on kyllä jo kokeneen iän vaikutuksen. Yhden päivän kokemuksella se toimi hyvin.

      Vastaa

      0
  8. Ja vielä OT: ostin evolven c-vitamiiniboosterin. Mutta 1-2 tippaa ei tunnu riittävältä määrältä. Onko jotain haittaa, muuta ku et kuluu nopeammin, jos lotraan sitä enemmän? Aivan ihanan tuoksuinen!!! <3

    Vastaa

    0
    1. ostin evolven c-vitamiiniboosterin. Mutta 1-2 tippaa ei tunnu riittävältä määrältä.

      Johtuu varmastikin siitä, että Evolven C-boosteri on niin "kuiva". Se ei ole ravitseva öljy vaan estereillä niin kuivaksi kevennetty, että monen iho voi ryystää sitä huomattavasti enemmän kuin täyteläistä ja rasvahappopitoisempaa öljyä. :) Eli on ihan normaalia, että sitä kuluu enemmän kuin täyteläisempää öljyä :)

      Vastaa

      0
    2. Ok,siinä ohjeessa vaan oli se 1-2 tippaa. Mutta kolmekin on jo aika mukava.

      Vastaa

      0
    3. Vaikka tässä on kyseessä seerumin kaltainen tuote jota ei tarvitse hyödyt saadakseen annostella yhtä paljon kuin varsinaista ihon kosteuttajaa (joita monet öljytkin ovat), en näe haitallisena laittaa tätä useampia tippoja ja se tuntuu omalla iholla sopivalta. Aktiiviaineiden pitoisuus tuskin nousee tuplamäärälläkään haitalliselle tasolle.

      Mä arvelen, että tämän boosterin annosteluohje kulkee käsi kädessä juuri seerumi-roolin kanssa. :) Pullo on puolet pienempi kuin Evolven toinen öljy, Rosehip Miracle, ja paljon kalliimpi. Tuotteesta saa hyödyn jo 1-2 tipalla ja pullo kestää tällöin kauemmin. Mutta jos boosteria haluaa laittaa enemmän, niin että se antaa kosteuttavamman vaikutuksen, niin voi tehdä :)

      Vastaa

      0
    4. Lopulta oon tässä tullut tulokseen, että 2 tippaa riittää sittenkin. Taisi olla vaan tottumuskysymys, kun tuollainen koostumus ei itselle tuttu Yhtenä päivänä kolmen tipan jälkeen piti painella ylimääräistä paperiin ennen meikkiä.

      Tuoksu taitaakin olla sama kuin kultanaamiossa. Tosin itse nyt reissussa ja naamio kotona, että en pääse vertaamaan, mutta näin arvelen.

      Oon nyt käyttänyt tuota boosteria vasta neljä päivää ja koen täydeksi yllätykseksi, että mun rypyt on silmin nähden todella vähentyneet!! Ennen ne huusi olemassaoloaan ja nyt niitä pitää etsimällä etsiä, että erottaa :D tuntuu ihan uskomattomalta!

      Vastaa

      0
    5. Tuoksu taitaakin olla sama kuin kultanaamiossa. Tosin itse nyt reissussa ja naamio kotona, että en pääse vertaamaan, mutta näin arvelen.

      Minunkin mielestä tuoksu on sama (tai samankaltainen), kultanaamion ja tämän boosterin voikin nähdä yhdessä muodostavan "minisarjan" --> Bio-Retinol. Niihin on varmaan siksi haettu samaa tuoksumaailmaa.

      Oon nyt käyttänyt tuota boosteria vasta neljä päivää ja koen täydeksi yllätykseksi, että mun rypyt on silmin nähden todella vähentyneet!! Ennen ne huusi olemassaoloaan ja nyt niitä pitää etsimällä etsiä, että erottaa :D tuntuu ihan uskomattomalta!

      😍🙏🏻

      Tämä vaikutus perustuu juonteiden pehmentymiseen ja parempaan kosteustasapainoon juonteiden kohdalla: elastisempi ja kosteudesta täyttyneempi iho näyttää sileämmältä. Öljymäinen tuote myös tekee ihon pinnasta heleämmän, ja kun valo heijastuu iholta, juonteet eivät erotu yhtä selvästi. Bakuchiolin ja C-vitamiinin vaikutus kollageeniin alkaa näkyä vasta noin neljän viikon jälkeen.

      Vastaa

      0
    6. Joo, mä tajusin jo yhden suuren syyn kokemaani muutokseen: oon reissussa eli olen ollut eri peilien edessä ja eri valaistuksessa kuin yleensä. Eilen taas vaihdoin paikkaa ja huh, se peili olikin valaistuksen vuoksi aika armoton :D eli rypyt ovatkin tallessa. Mutta kyllä silti huomaan eroa entiseen :)

      Vastaa

      0
    7. Mulla on puolestaan Bioearthin C-vitamiiniseerumi. Siitäkin on vaikea sanoa mitään.. en ole sitä liian usein ehtinyt kokeilla.
      Iholla on viime viikolla esiintynyt outoa punaista näppyä ja suoranaista rosacea oireita, laajentunein verisuonin jne.. samaa on esiintynyt jo kauan tietyllä alueella, mutta nyt se on suorastaan helahtanut. Ilmeisesti on paras keskittyä nyt suojabarrieeria vahvistamaan, anti-agen ja probioottien sijaan.. :/

      Vastaa

      0
    8. Mulla on myös ihon punoitusoireet voimistuneet tosi paljon tänä talvena :/ Nyt voi puhua jo couperosasta. Mulla on selvästi iho herkistynyt, minkä ei voi sanoa tulevan yllätyksenä tässä ammatissa, mutta kyllähän se harmittaa. Silmäluomien oireilu kuuluu epäilemättä samaan oirepakettiin.

      Mulla on tänä talvena ollut pari kertaa ihoreaktioita, joita en ole koskaan aiemmin kokenut: iho on punoittanut voimakkaasti ja sitä on kuumotellut parikin päivää putkeen. (Esim. sen yhden Lumene kauramaitoputsarikokeilun jälkeen iho helotti kaksi päivää. Silloin vedin lopulta antihistamiinitabletin kun en enää muutakaan keksinyt. Se ei vaikuttanut oireisiin, vaan ne hiipuivat itsestään kolmantena päivänä.)

      On nämä tylsiä juttuja. :/ Mutta ikäkin tekee tehtävänsä, sekin on hyväksyttävä. Iho ohenee ja on "suojattomampi" kuin nuorella iällä.

      Vastaa

      0
    9. Lumenen Kauramaito valitettavasti kuuluu samaan kastiin kuin kauramaidot yleensäkin.. :/ eli ei jatkoon. Taisi olla yksi syy ihon helahdukseen, mitä on kyllä pelkän INCI-listan perusteella vaikea ymmärtää...

      Taitaa olla tyytyminen tuttuihin ja turvallisiksi havaittuihin putsareihin, oli ne sitten vaahto- tai maito- tai öljymuodossa... Uusien tuotteiden kokeilu on kieltämättä aika riskialtista. (ja sitten vielä kerrot niistä kaikenmaailman papu-ym. antiage-houkutuksista...! Eeeeekk... )

      Vastaa

      0
    10. Kieltämättä itselläkin on nyt muuttunut suhtautuminen uuteen testattavaan. Tällä hetkellä tekisi eniten mieli käyttää tuttuja lempituotteita, koska ihon lehahdukset jännittävät. Tuon kauramaitoputsari-episodin jälkeen käytinkin pari viikkoa pelkästään hajusteettomia ja mun iholle tuttuja tuotteita.

      Huojennus oli suuri, kun esim. Nurmen Neroli-putsari ei aiheuttanut mitään reaktioita. Ehkä mun jännitys on ylimitoitettua, mutta jo se riittää reaktion pelkoon, kun iho pari kertaa tulehtuu kunnolla.

      Vastaa

      0
  9. Olisitko sitä mieltä, että kannattaa jättää retinoli pois kesällä jopa yöaikaan, jos ei voi varmistaa aurinkosuojan toimivuutta?

    Vastaa

    0
    1. Riippuu täysin millaista on henkilön aurinkokäyttäytyminen 🙂 Altistuuko hän paljon auringolle vai vältteleekö aurinkoa - tai pystyykö välttelemään ylipäänsä, jos on vaikka ulkotyössä. Jos aurinkoaltistuminen on päivittäistä ja merkittävää eikä henkilö syystä tai toisesta käytä iholla aurinkosuojaa, en myöskään käyttäisi retinolia.

      Vastaa

      0
    2. Miten on tuon ylempänä keskustellun c-vitamiini ja bio-retinol boosterin kohdalla, altistaako sekin auringolle kuten normiretinoli?

      Vastaa

      0
  10. Itselle ovat toistaiseksi tuttuja vain Nurmen palasaippuat, mutta ne ovatkin tosi hyviä niin ihon kuin hiustenkin pesuun - ilmeisestikin juuri tavallista isomman ylirasvoituksen ansiosta. Kuivaihoiselle atoopikolle esim.kotimaisten valmistajien saippuat ovat usein liian peseviä ja kuivattavia, mutta Nurmen tuotteissa ylirasvoitus on juuri kohdillaan. Toki saippuat säilyvät silloin vähän huonommin, mutta eipä niitä ole tarkoituskaan säilöä vuosikertaviinien tavoin, vaan ovat päivittäisiä käyttötuotteita.

    Vastaa

    0
    1. Kiinnostavaa kuulla saippuoiden eroista erityisesti kuivaihoisen kannalta. Hieno juttu, että Nurmen koostumuksista on löytynyt sopivasti rasvaiset ja miedommat saippuat :)

      Vastaa

      0
  11. Joliessa näkyy vielä olevan myynnissä (ainakin kuvissa) pumppupulloon pakattuja käsivoiteita. Ehkä tilalle tulee tuubit jossain vaiheessa.

    Käsivoiteista teki mieli kommentoida vielä Laveraa: oletko käyttänyt koskaan Neutral-linjan versiota? Verkkokuppa Ecco-Verdessä on (ihanaa!) tarjolla koko Neutralin valikoima, ja se käsivoide on saanut paljon kiitettäviä arvioita - yllättäen myös suomenkielisiltä asiakkalta (ei siis mitään Google-käännöksiä..)

    Tuli vain mieleen niitä lukiessa se sinun ihottumaepisodi..

    https://www.ecco-verde.com/reviews/lavera/neutral-hand-cream-intensive?&rating_page=1&orderby=date-down&reviewSearchText=&filterByValue=-&lang=fi

    Vastaa

    0
    1. Joliessa näkyy vielä olevan myynnissä (ainakin kuvissa) pumppupulloon pakattuja käsivoiteita. Ehkä tilalle tulee tuubit jossain vaiheessa.

      Joo, nuo tuubit on ihan upouusia, eivät ole Virossakaan vielä kaikkialla myynnissä. Pakkausuudistus on vasta alkanut. :) Menee varmaan vielä monta kuukautta että uudet pakkaukset näkyvät meillä Suomessa.

      Oletko käyttänyt koskaan Neutral-linjan versiota?

      Muistelen, että olisin testannut tuota kauan sitten pienen näytetuubin verran. Siis silloin, kun Neutral-linja oli vielä saatavilla Suomessa. Mutta saatan sekoittaa Basis-käsivoiteeseen.

      Ecco-Verdellä on varmasti myös paljon suomalaisia asiakkaita, siksi en ylläty suomenkielisistä arvioista :) Varmasti on suomalaisia Laveran Neutral-sarjan käyttäjiä, jotka siirtyivät tilaamaan Neutral-tuotteensa Ecco-Verdeltä kun sarjan export-myynti lopetettiin. Laverahan päätti jättää Neutralin vain Saksan markkinoille, siksi pakkauksissa on Ecco-Verdelläkin vain saksankieliset tekstit.

      Vastaa

      0
    2. Joo, varmasti tehokkaita kaikki Laveran kännyvoiteet. Muistan kyllä blogipostaukset niistä. Ajattelin vain, että kokeilun arvoinen myös tuo Neutral atooppista ihoa varten :)
      Nuo suomalaisarvostelut ovat näemmä saaneet siitä avun.

      Vastaa

      0
    3. Mulla on tällä hetkellä käsien iho niin hyvässä kunnossa yhdistelmällä Xyliderm + (oikeastaan mikä tahansa rasvainen voide, mutta suosikki on Dermosilin Extra), että en hae mitään uusia voiteita. :)

      Vaikka on kivaa ja kiinnostavaa testata uutta, niin samalla olen myös vahvasti toimivissa rutiineissa viihtyvä ihminen. Silloin kun jokin rutiini kuten tuoteyhdistelmä toimii tosi hyvin, ja erityisesti kun tämä rutiini konkreettisesti ratkaisee jonkin akuutin ongelman, en ole kovin motivoitunut testaamaan uutta - tämän olen huomannut.

      Tällä pohjalla on hyvinkin todennäköistä, että käytän seuraavat 10 vuotta Avènen Soothing Eye Contour -voidetta, koska aloitettuani sen käytön silmäluomi-ihottuma on pysynyt 100% poissa. 🙏🏻

      Vastaa

      0
    4. Hienoa, että on löytynyt toimiva apu silmänympäryksille 👍🏻

      Xyliderm on ollut minunkin ihonhoidon eräs kulmakivi, se auttoi kasvojen suojabarrieerin korjaamisessa pari vuotta sitten. Enää en siitä luovu, vaikka sen D-vit versio onkin valitettavasti lakkautettu.

      Ensi talveksi ajattelin hankkia Ecco-verdestä kokonaisen Lavera Neutral setin, kyllä se on niin laadukas linja 🙂

      Vastaa

      0
    5. Ensi talveksi ajattelin hankkia Ecco-verdestä kokonaisen Lavera Neutral setin, kyllä se on niin laadukas linja 🙂

      Kuulostaa hyvältä :) Onneksi sitä voi tilata netistä. 👍

      Vastaa

      0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


  • Sanni

  • Arkisto

    • 2024 (57)
    • 2023 (148)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)