29.09.2013

Apua - RYPPYJÄ!

Kyllä se nyt vain on uskottava. Minä vanhenen. Tässä parin viimeisen päivän aikana olen pannut merkille jotain, jota ei ole ollut havaittavissa aiempina "aurinkolominani" (normaaliarjesta Suomen olosuhteissa puhumattakaan), ei edes viime syksyn kuuden viikon aurinkoaltistuksen aikana.

Ihoni on kuivunut auringossa niin dramaattisesti, että silmänympärysiholle on ilmestynyt "aurinkorypyt". Ja nämä eivät ole mitään vain siristellessä näkyviä juonteita, vaan rehellisiä, jatkuvasti näkyvissä olevia ryppyjä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hui kauhistus!

Kiinnitin silmänympärysihoni kuntoon huomiota jo joskus viime viikon aikana, mutta tänä aamuna rypyt pomppasivat esiin aivan erityisen selkeinä. Ei auttanut vaikka kuinka yritin rentouttaa kasvoja, siinä ne olivat, penteleet.

Perjantaina ja lauantaina aurinko paistoi täällä oikein erityisen voimakkaasti, ja tunsin kävelyretkilläni kasvoissa epätavallisen epämiellyttävän, kiristävän tunteen. Iho ei palanut, siitä ei ole kysymys. (Se on itse asiassa niin tottunut aurinkoon etten varmaan edes tarvitsisi tällä hetkellä UV-suojaa. Mutta tokihan sitä käytän - voitelen kasvoni joka päivä kahdesti Biothermin SK 15-voiteella ja sy-ihon Cliniquen SK 20-voiteella.) Aurinko vain on riistänyt siitä kaiken pintakosteuden.

Tällaista tunnetta minulla ei ole ollut aikaisempina vuosina.

Ikääntymisen merkkejä. Niin, sitä tämä on. Ihon vanhetessa sen kyky ylläpitää kosteutta heikkenee vuosi vuodelta. Useimpien vanhusten iho on todella kuiva. Siksi valtaosa ikääntyneen ihon hoitovoiteistakin on täyteläisiä ja rasvaisempia kuin nuoren ihon.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ihoni on edelleen hyvän näköinen radiofrekvenssikäsittelyn jäljiltä, siitä voitte varmaan tekin olla samaa mieltä? Ehdottomasti voin allekirjoittaa sen, että hoidon vaikutukset jatkuvat vielä viikkoja käsittelyn jälkeenkin. Mutta nuo rypyt... Verratkaapa allaoleviin kuviin radiofrekvenssihoidon päivältä. Siitä on vain runsas kuukausi..!

Okei, valo tulee vähän anteeksiantavassa kulmassa tuossa jälkeen-kuvassa, mutta kyllä kuvista selvästi näkee eron nykyiseen. Apua, mä altistan ihoani todelliselle aikakoneelle täällä...! Pelottavaa miten nopeasti juonteet voivat alkaa syvenemään rypyiksi "oikeissa olosuhteissa"...

Täällä Kykladeilla ilma on kuivempaa kuin Dodekanesiassa. Kreetalla ja Karpathoksella ilma oli niin kosteaa että olo oli kuin saunassa, iho oli jatkuvasti kosteannihkeä. Kykladeilla taas on tuulista ja kuivaa. Tosiaan - kun kuivaan ilmaan ja voimakkaaseen UV-säteilyyn yhdistää vielä tuulenkin, niin siitähän saadaan oikein kunnon "Get Old Fast!" -tehokuuri iholle. Iiiik....

RF_hoito_ennen_jalkeen

Nyt mietin vain, että palautuukohan ihoni Suomeen palattuani..? Kun sen kosteuspitoisuus palautuu normaaliksi, niin ehkäpä juonteet vähän pehmenevät...? Ainakin haluan kiihkeästi uskoa niin..! (Vaikka kyllähän minun pitää myös ymmärtää, että en muutu Suomessa 23-vuotiaaksi...)

Se on varmaa, että kotiuduttuani isken naamaani parhaan mahdollisen hoitokuurin mitä löytyy. Kiehl'sin C-vitamiiniseerumia, Estee Lauderin Advanced Night Repairia, Patykan hoitovoidetta.... Voi PUTELIT kuinka teitä nyt kaipaan...!! On se kyllä ironista että juuri silloin kun tuolle tuotearmeijalle olisi eniten käyttöä, olen niistä 3500 kilometrin päässä....

Ehkä pitää varata aika uuteen rf-hoitoonkin..?

I'll keep you posted!

Onko joku muu havainnoinut ihollaan vastaavaa auringon vaikutuksesta..? Palautuiko teidän iho aurinkoaltistuksen jälkeen?

41 comments on “Apua - RYPPYJÄ!”

  1. Kiinnostuin noista seerumeista, mikä tuon Kiehl'sin voiteen nimi on? (jos Strawberrynetistä löytyisi?)

    Mulla on ollu noita juonteita jo vaikka olen 29.. Sen siitä saa kun ei käytä juurikaan auringolta suojaavia voiteita.. Siihen siis olen herännyt vasta viime kesänä :/

    Vastaa

    0
    1. Tuossa Kiehl's-postauksessa oli juttua tuon seerumin silikonisuudesta. Ajattelin vinkata tähän, että Paula's Choicella on uusi seerumi (Resist C15 Super Booster), jossa on 15% c-vitamiinia ja jonka koostumusta kuvaillaan vedenohueksi. Taitaa olla silikoniton. Tässä inci: Water, Ascorbic Acid (vitamin C/antioxidant), Ethoxydiglycol (slip agent/penetration enhancer), PPG-26 Buteth-26 (emulsifier), PEG-40 Hydrogenated Castor Oil (thickener), Tocopherol (vitamin E/antioxidant), Ferulic Acid (antioxidant), Sodium Hyaluronate (skin-repairing ingredient), Acetyl Octapeptide-3 (cell-communicating ingredient), Glycerin (skin-repairing ingredient), Panthenol (skin conditioning agent), Sodium Metabisulfite (stabilizer/antioxidant), Triethanolamine (pH adjuster), Phenoxyethanol (preservative).

      En ole tuota itse kokeillut, ei ole tainnut vielä edes tulla Euroopan kaupan valikoimaan. Käytän kuitenkin Resist-sarjan epäpuhtaalle iholle tarkoitettua anti-age-kosteusvoidetta (Resist Anti-aging Clear Skin Hydrator), joka myös sisältää c-vitamiinia, ja se on ollut aivan taivaallista kasvoille ja silmänympärysiholle. (PC:n kosteusvoiteet ja seerumit on tarkoitettu myös silmänympärysiholle, ei ole erikseen silmänympärystuotteita. Sinähän tästä silmänympärystuotehärdellistä joskus bloggasitkin!) Ilmeisesti tuo c-vitamiini tosiaan on jotain, mitä herkästi ryppyyntyvä ja tukkiutuva iho janoaa myös ulkoisesti, jännä juttu.

      Vastaa

      0
    2. Äh, mä yritin jättää kommentin, mutta jotain näytti menevän pieleen... No dissaa tämä, jos ekakin tuli perille!

      Vastaa

      0
  2. No eihän tuo auringon ihoa vanhentava vaikutus ole millään lailla sulle uusi juttu, et vain ole halunnut käyttää suuria suojakertoimia ja tykkäät rusketuksesta :) Rypyt tulee ennemmin tai myöhemmin sivutuotteena. Noh, nytpähän pääset testaamaan mihin niistä superseerumeista on! :)

    Vastaa

    0
    1. No eihän tuo auringon ihoa vanhentava vaikutus ole millään lailla sulle uusi juttu

      Joo, ei tokikaan, mutta kyllähän se aina vähän kirpaisee kun ne rypyt vihdoin alkaa näkymään..! ^_^

      Vastaa

      0
  3. Heippa,
    Tuli vaan sellainen juttu mieleen, että kauanko meinaat vielä reissata siellä?

    Vastaa

    0
    1. Kaksi viikkoa. :) Mieluusti olisin ollut vielä kolme mutta mies vaati minua kotiin :D Hänellä on meille jotain suunitelmia.

      Vastaa

      0
  4. Täysin aiheen vierestä, mutta tuosta ekasta kuvasta lienee hyvin pääteltävissä, kuinka "massiivisen tuuheisiin" mittoihin voisit halutessasi kulmakarvasi kasvattaa;D Tuli vaan mieleen, kun sitäkin aina joku jaksaa kommentoida... Itselle kasvaa kanssa muutamat hajakarvat sinne tänne. Ei sillä, että osaisin niitäkään muotoilla;)

    Vastaa

    0
    1. kuinka “massiivisen tuuheisiin” mittoihin voisit halutessasi kulmakarvasi kasvattaa;D

      Niinpä :D

      Vastaa

      0
  5. Kaikillehan ryppyjä tulee iän myötä, ei se maata kaada. Mua, jo valmiiksi ryppyistä, rassaa paljon enemmän ikääntyvän meikkikäytäntöihin liittyvä pulma - se, että iho silmien ympärillä löystyy niin että saa olla varsinainen taikuri että saa luomivärit levitettyä nätisti ja mielellään samalla lailla kumpaankin silmään. Rajauksista en edes ala.

    Vastaa

    0
    1. Kaikillehan ryppyjä tulee iän myötä, ei se maata kaada.

      Ei niin. :) Mutta suonettehan minulle "ilon" päivitellä (miehen postauksesta luittekin kuinka paljon päivittelen eri asioita! ^_^) kanssanne tätä ryppyasiaa kun se nyt vihdoin viimein on itselleni ajankohtainen. :D

      Vastaa

      0
  6. Hei, sellasta tulin sanomaan että jostain syystä kommentit eivät näy ollenkaa. Postauksessa lukee että 11 kommenttia, mutta tuossa yläpuolella ei vaan ole kommentteja.
    Mac ja safari käytös, useamman kellan olen päivittänyt, sulkenut ja avannut uusiks.

    Vastaa

    0
    1. sellasta tulin sanomaan että jostain syystä kommentit eivät näy ollenkaa.

      Näkyykö nyt..? Minulla näkyy (tai on näkynyt koko ajan).

      Vastaa

      0
    2. Mulla on kanssa viime aikoina näkynyt kommentit ihan miten sattuu. Yhdellä kertaa katsoessa näkyy tietty lukumäärä kommentteja, mutta sitten seuraavan kerran avatessa näkyykin vähemmän. Ja silloinkin kun lukumääräksi annetaan jotain, on varsinaisia kommentteja usein näkyvissä paljon vähemmän. Hiljattain lisätyt eivät siis päivitykään näkymään piiiiitkään aikaan. :/

      Vastaa

      0
    3. Todella erikoista... IT-Hannu kertoi kyllä tehneensä alustaan jotain muutoksia viime aikoina, ilmeisesti nuo liittyy jotenkin siihen..? Itsellä ongelmana taas on ollut viimeiset kolmisen päivää se, että kuvat ei meinaa millään latautua. Ennen kun skrollasi alaspäin niin kuvat oli aina latautuneet "valmiiksi", nyt kun skrollaa niin on ihan tyhjää ja kuvat latautuu sitä mukaa kun sivu vierii alaspäin, ja latautumisessa menee toooosi kauan, ja jotkut kuvat ei lataudu ollenkaan. :/ So far, en siis oikein tykkää näistä muutoksista enkä näe mitä hyötyä niistä tulisi olla blogin luettavuudelle..?

      Vastaa

      0
    4. Blogi lataa myös vanhoja postauksia koko ajan lisää alasvierittäessä eli "vanhemmat" linkkiä ei tule missään vaiheessa vastaan. Tämän tyyppiset sivustot eivät ole minulla koskaan toimineet kunnolla :/ Kuvat latautuu minullakin vasta sitten, kun ensin rullaa vähintään koko postauksen ohi ja sitten palaa takaisin päin. Toinen vaihtoehto on klikata vain yksi postaus kommentteineen luettavaksi.

      Silmänympäryksiin tahdon sanoa, että mulla on samanlaiset: olen 23 ja aina kosteuttanut ja aurinkosuojannut kiltisti. Ei niitä valitsemaan pääse, mutta ainakaan en näytä vihaiselta :D

      Vastaa

      0
    5. Blogi lataa myös vanhoja postauksia koko ajan lisää alasvierittäessä eli “vanhemmat” linkkiä ei tule missään vaiheessa vastaan.

      Ai tällainenkin on nyt sitten...? *kokeilee* No niinpä onkin....

      Kuvat latautuu minullakin vasta sitten, kun ensin rullaa vähintään koko postauksen ohi ja sitten palaa takaisin päin.

      Tuo on kyllä tosi raivostuttavaa. Mulla ei näy tällä hetkellä osa kuvista vaikka palaisin takaisinkin päin. >:-( Esim. nyt skrollasin "Paras Kauneusmeikkini" -postaukseen saakka ja siellä ei näy yhtään kuvaa.

      Vastaa

      0
  7. "Estee Lauderin Advanced Night Repairia". Mitäs tällä tarkoitetaan; seerumia vai yövoidetta vai mitä? Miksi juuri tätä? Haluaisin kuulla lisää, koska etsin itse tehokasta yövoidetta +30-iholle.

    Vastaa

    0
    1. Nyt alkoi kiinnostaa! Mä oon vasta 25 ja oon viime aikoina havainnut otsassa ihan selviä ryppyjä! sain vähän aikaa sitten tuon advanced night repairin 7ml:n näytteen, pitää vissiin ottaa kokeiluun.

      Vastaa

      0
  8. Oon kohta 31 v ja otsassa on juonteita ollut jo jonkin aikaa, mut kuuman kesän jälkeen juonteet syveni selvästi, siitä huolimatta, et käytin sk-voiteita. Nyt oon lotrannut pienen näytteen just tuota Estee Lauderin seerumia ja sit ostin Lumenen Bright Now seerumia ja näyttää tepsivän. Tehostin vielä kuuria käyttämällä kunnon tuhtia yövoidetta. :)

    Vastaa

    0
  9. Voi, sympatiani, ymmärrän niiiin sinua! Itselleni ilmestyi pari vuotta sitten myös ensimmäiset juonteet silmäkulmiin ja samalla tavoin, jotenkin aivan yhtäkkiä ne huomasin. Toki vanheneminen on välttämätön paha, mutta kyllä se kirpaisee. Monet kerrat on tullut pohdittua, mikä meni pieleen...Sy-voidetta olen käyttänyt varmaan kaksivitosesta asti, mutta niin ne vaan "variksen varpaat" ilmestyivät. Paras veikkaukseni syylle on, että kun vihdoin löysin rasvoittuvalle iholleni sellaisen voidekombinaation, että se ei enää kiillellyt töissä, niin se olikin sitten liian kuivaa silmänympäryksille, rasvailusta huolimatta. :( Ja valitettvasti minulta ne eivät kyllä enää kadonneet... Mutta täytyypä seurata blogiasi nyt tavallistakin ahkerammin, jos tulisi hyviä vinkkejä! :)

    Vastaa

    0
    1. Monet kerrat on tullut pohdittua, mikä meni pieleen…

      Hahah, just toi..! ^_^ Kun "pieleen" menee vain se että elämä kulkee eteenpäin.. Kosmetiikalla voi jarruttaa vääjäämätöntä, mutta ei tietenkään estää... (Sitä päivää odotellessa...)

      Vastaa

      0
  10. Tätähän voi ajatella myös tilaisuutena uudenlaisten tuotteiden kokeilulle, esim just nuo ryppyrasvat nyt kun niille alkaa olla käyttöä :D

    Vastaa

    0
  11. Hei nyt vähän aikuismaisempaa suhtautumista vanhenemiseen! Sulle on tullut, mitä, kolme ryppyä? Oot yhä todella hyväihoinen. Toi kauempaa otettu kuva vielä sai sut vaikuttamaan tosi neuroottiselta. Oot kuitenkin jo keski-ikäinen... Kyllä niitä ryppyjä kaikille tulee!

    Vastaa

    0
    1. Hei nyt vähän aikuismaisempaa suhtautumista vanhenemiseen!

      Hei, ja nyt vähän humoristisempaa suhtautumista! ^_^

      Keski-ikäinen? Nooh, en mä 3-kymppisiä vielä ihan keski-ikäisinä pidä. :) Mutta asiasta on varmaan monia näkemyksiä. :D

      Vastaa

      0
    2. Kai ne kolmekin ryppyä kauneusaiheisessa blogissa saavat maininnan saada? Pidän itseäni jossain määrin neuroottisena, ja minusta tuo postaus oli ihan rentoon sävyyn kirjoitettu, hyvällä huumorilla, ilman mitään neuroottista vibaa. Mutta voihan se olla, että mäkin olen vain keski-iän kriisistä sekaisin, kun alkaa olla jo tuo kolmekymmentä lasissa...

      Vastaa

      0
  12. Ihovoiteiden ja aurinkosuojien lisäksi kannattaa kiinnittää huomiota "ilmeilyyn", joka aiheuttaa ryppyjä. Itse huomasin 18-vuotiaana (eli 14 vuotta sitten) kulmakarvojen välissä alkavan rypyn. Olen siitä asti pyrkinyt tietoisesti välttämään kulmien kurtistelua eikä ryppy ole pahemmin syventynyt. Ties minkä näköinen se olisi nyt, jos olisin jatkanut kurtistelua entiseen tapaan. Myös siritely on pahasta. Eli jotta ei tulisi kurtisteltua ja siristeltyä niin paljoa auringossa, niin kannattaa käyttää aurinkolaseja. Kyllähän isot aurinkolasit suojaa tuota ihoakin. Itse pyrin tästäkin syystä käyttämään auringossa aina aurinkolaseja.

    Mutta hymyilyä ei pidä lopettaa vaan pikemminkin lisätä. :D

    Vastaa

    0
    1. Joo, mullakin aina aurinkolasit!

      Omaan otsaryppyyni en usko voivani vaikuttaa mitenkään, kulmien kurtistelu tulee ihan "hallitsemattomasti" itsestään enkä pystyisi sitä lopettamaan vaikka kuinka yrittäisin tietoisesti niin tehdä... Nää on kai niitä juttuja joihin vain Botox auttaa ^_^

      Vastaa

      0
  13. Olen myös "kipuillut" noitten silmäryppyjen kanssa jo monta vuotta... :P Kun tuntuu että on yrittänyt kaiken tehdä oikein ja silti niitä tulee. ;) Nyt olen löytänyt mun iholle sopivan kombon: Putsaan Lancomen silmämeikkiputsarilla illalla ennen kasvopesua. Pesun jälkeen pyyhin vielä Melvitan jojobaöljyllä kevyesti. Yöksi laitan koko kasvoille ja siis myös silmänalusiholle Bio Effectin seerumia. Annan sen imeytyä 10-30min ja päälle töpöttelen pikkiriikkisen A-vitamiinivoidetta (reseptivoide). Aamulla vesipesu ja kevyt pyyhkäisy jojobaöljyllä. Tämä rutiini on puolessa vuodessa poistanut kuivuudesta johtuvat rypyt ja hieman kiinteyttänyt silmäpusseja. Olen ollut tosi tyytyvänen! Ikää on jo 37, joten teinisilmänalusia en enää saa (enkä tarvitse!).
    Olen muuten tosi iloinen Kreikka-postauksista! :) Itsekin kreikkalomailuun hieman hullaantuneena ja viime kesänä yksin saarilla seikkailleena seuraan mielenkiinnolla matkapäivityksiä ja otan vinkkejä ylö ensi kesää varten.

    Vastaa

    0
  14. Kävin Kreetalla ensimmäistä kertaa kesällä. Ihoni on mielestäni sekaiho ja nykyisin poskien iho on melko normaali. 18-vuotias olen. Mulla ei ole ollut tarvetta käyttää erikseen silmänympärysvoiteita, mutta kyllä reissun jälkeen säikähdin niin, että täytyi käyttää! Yleensä niin sileä silmänympärysiho olikin karhea... ilmasto tekee paljon!

    Vastaa

    0
  15. Aurinko taitaa olla kyllä se pahin, ja toki monet epäterveelliset elämäntavat. Itse vältän aurinkoa kuin ruttoa, vihaan kuumaa enkä rusketu, joten vietän kesät mahdollisimman paljolti sisällä tai varjossa. En myöskään polta tai juo alkoholia, nukun paljon, juon runsaasti vettä, elän mahdollisimman stressittömästi ja hoidan ihoani. Vaikka en näin eläkään ihoni takia, nyt 30-vuotiaana ei vielä yhtään ryppyjä ole, ja minua luullaan systemaattisesti alle 25-vuotiaaksi. Eikä tuo ollenkaan haittaa :).

    Vastaa

    0
    1. nyt 30-vuotiaana ei vielä yhtään ryppyjä ole, ja minua luullaan systemaattisesti alle 25-vuotiaaksi. Eikä tuo ollenkaan haittaa :)

      No ei varmasti, mahtavaa! :)

      Mä olen sellainen "aurinkonarkkis" että otan sitten vaikka ne rypyt vaihtokauppana siitä ihanan euforisesta olosta minkä arska tuo..... :)

      Vastaa

      0
  16. Mä voin kertoa, että laihduttaminen on kätevä tapa saada äkkiä ihostaan 10 vuotta vanhempi :P Olen itse todennut, että laihiksen jälkeen peilistä katselee kunnon otsarypyt ja silmäkulmakurtut omaava väsähtäneen oloinen tyyppi! Toki sisäiset terveysvaikutukset ovat varmaan ihan positiivisia, mutta ilmeisesti se kasvoilta paennut rasva jätti tilalle vaan rypyt ja lurpsahtaneen ihon. Mutta voidaan tässä talvenmittaan vertailla ryppyvoidekokeiluja ;)

    Vastaa

    0
  17. Itselläni oli tuollaiset silmänympärysuurteet jo vähän ennen kolmeakymppiä. Kyllähän se kirpaisi mieltä, että miksi jo nyt. Mutta asialle ei suuremmin voi mitään edes huolellisen ihonhoidon avulla. Vähän päälle parikymppisenä murehdin ensimmäisiä ilmaryppyjäkin, mutta nyt ne eivät paina enää missään, kun oikeita ryppyjäkin on siis ilmestynyt kasvoihin.

    Vastaa

    0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


  • Sanni

  • Arkisto

    • 2024 (60)
    • 2023 (148)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat